Maitoa Suomesta 1/2021

Page 6

AJANKOHTAISTA

Kuljemme kehityksen kärjessä SAMI KILPELÄINEN

A

rla Suomen vähittäiskauppamyynnistä vastaava johtaja Timo Lavikainen kertoo Arlan tekevän panostuksia verkkokauppaan. – Verkkokauppaan ja asiantuntemukseen panostaminen on strateginen investointi, kertoo Lavikainen. Arla Suomi on päättänyt tehdä myös henkilörekrytointeja, – Aiomme rekrytoida vähittäismyyntitiimiin henkilön kehittämään verkkokauppaan liittyviä toimintatapoja ja osaamista sekä kasvattamaan myyntiämme verkossa yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi digitaalisen hyllynäkyvyyden parantamista, verkkokauppakampanjoita ja tiedon analysointia. Tavoite on, että kuluttajat löytävät verkostakin tuotteemme helposti, Lavikainen kuvailee. Rekrytointi on parhaillaan käynnissä. Lavikaisen mukaan uusi kollega liittyy osaksi Euroopan alueen verkkokauppatiimiä, mistä on etua Suomen liiketoiminnassa. – Monessa maassa verkkokauppa on pidemmällä kuin meillä, jo-

Timo Lavikainen vastaa Arla Suomen vähittäiskauppamyynnistä.

ten tiimin kautta saamme tietää parhaista käytännöistä ja uusista ratkaisuista muissa maissa, sanoo Lavikainen. – Vaikka uuden strategiamme työstäminen on vasta käynnistynyt, näemme jo nyt, että verkkokauppa on tulevaisuuden kanava. Tämän vuoksi verkkokauppa tulee olemaan tärkeä osa myös Arla Suomen strategiaa ja voimme ryhtyä investointiin jo nyt, päättää Lavikainen.

”Verkkokauppa tulee olemaan tärkeä osa Arla Suomen strategiaa.”

Elintarvikelain muutokset vahvistettiin

E

lintarvikemarkkinalain muutos on vahvistettu Tasavallan presidentin esittelyssä 29.01.2021. Lakiin lisättävät säädökset antavat maa- ja metsätalousministeriön mukaan kaupankäyntiin selkeät pelisäännöt ja tasapainottavat ruokajärjestelmän neuvotteluasemia. Laki antaa myös mahdollisuuden puuttua entistä tehokkaammin ruokajärjestelmässä esiintyviin epäterveisiin kauppatapoihin. Valvontaviranomaisena Suomessa jatkaa Ruokaviraston yhteydessä toimiva elintarvikemarkkina-

6|

MAITOA SUOMESTA 1 / 2021

valtuutettu. Muutoksilla lakiin lisätään huhtikuussa 2019 hyväksytyt EU-direktiivin (kauppatapadirektiivin) edellyttämät hyvän kauppatavan vastaiset kiellot. Samalla laissa säädetään niiden noudattamisen valvonnasta ja kieltojen rikkomisen seuraamuksista. Lain taustalla olevalla direktiivillä yhdenmukaistetaan jäsenmaiden jo olemassa olevia kansallisia lakeja määrittelemällä suojelun vähimmäistaso koko EU-alueelle. Muutetussa laissa kielletään muun muassa liian pitkät maksu-

ajat, tilausten viime hetken peruutukset, sopimusehtojen yksipuoliset muutokset, myyntiin liittymättömät maksut, kaupalliset kostotoimet sekä liikesalaisuuksien oikeudeton käyttö. Myös ostettujen tuotteiden palauttamiseen, hävittämiseen, varastointiin, tuotevalikoimaan sisällyttämiseen ja tuotteiden markkinointiin liittyvien kustannusten periminen myyjältä on kiellettyä, ellei niistä ole erikseen sovittu. Ostaja ei voi myöskään kieltäytyä vahvistamasta ostosopimusta kirjallisesti myyjän sitä pyytäessä.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.