SOSIAALINEN MEDIA
Piiroomäen emäntä kiinnitti somessa kuluttajien huomion maidon hintaan TUOMAS KOIVUNIEMI
S
ari ja Arto Rouvisen omistaman Piiroomäen maatilan elämää on voinut seurata sosiaalisessa mediassa jo yli 12 vuotta. Facebookissa tilan sivulla on tällä hetkellä yli 11 000 tykkääjää ja sitä seuraa yli 12 000 käyttäjää. – Meidän tilalla oli ennen omat kotisivut ja fb-sivun tehtiin vuonna 2010. Instagramissa on oma sivu ollut nyt puoli vuotta. Somessa pyrkimyksenä on tuoda esiin maitotilan arkea positiivisen kautta, Sari Rouvinen kertoo. Yli 17 000 jakoa ja miljoona tavoitettua Sivun tykkääjä- ja seuraajamäärä hyppäsi helmikuussa noin 2 000:sta yli 10 000:lla, kun Sari Rouvinen vetosi kuluttajiin, jotta nämä kuukauden ajan ostaisivat meijerien, lihatalojen ja kananmunantuottajien aitojen merkkien tuotteita, eivätkä kauppaketjujen private label -tuotteita. Vetoomuksessaan hän kiinnitti kuluttajien huomion tuottajien ja teollisuuden kaupalta saamaan maidonhintaan. Päivitystä jaettiin Facebookissa yli 17 000 kertaa ja se tavoitti yli miljoona ihmistä. – Päivitys tavoitti ihan hillittömän määrän ihmisiä. Ihmisiltä ja tutuilta yhteistyökumppaneilta on tullut valtavasti hyvää palautetta, hän sanoo. Sari Rouvisen mukaan kaupalla on ollut vahva asema suhteessa elintarviketeollisuuteen ja tuottajiin, vaikka maataloudessa on pitkään eletty tiukassa taloudellisessa tilanteessa. Lisärahaa ei ole kaupalta herunut.
14 |
MAITOA SUOMESTA 2 / 2022
”Päivitys tavoitti ihan hillittömän määrän ihmisiä.” – Siksi oli tarpeen herättää ja kiinnittää kuluttajien huomio tälläkin päivityksellä. Rouvinen toteaa, että nyt kauppasektorilla on ryhdytty ”rahaa kaivamaan” ja neuvottelemaan sopimuksia uusiksi. Maidon matkaa pääsee seuraamaan toukokuussa Piiroomäen fb-sivuille päivittyy tilan elämää yleensä kerran päivässä
Sari ja Arto Rouvinen pyörittävät Piiroomäen maatilaa.
ja parhaimpina kaksi kertaa. – Somessa ajatuksena on positiivisten asioiden lisäksi luoda ihmisille oikeaa kuvaa suomalaisten maataloustuottajien ja maatalouden arjesta. Facebookiin teen yleensä aamulla sivupäivityksen. Ihmiset seuraavat sivua tarkasti, sillä jos ei aamukahdeksaan mennessä ole mitään sivulle tullut, viesteissä jo kysellään perään. Rouvisen mukaan facebookissa eniten tykkäyksiä ihmisiltä saavat videot. Nyt päivityksissä on ollut kuvia ja videoita eläimistä ja navetasta, mutta kevään ja kesän tullessa julkaistaan materiaalia tilan koneista. – Koneistakin on materiaalia toivottu. Toukokuussa on ajatus lähteä maitoauton matkaan täältä Kiteeltä Sipoon meijerille, joten ihmiset pääsevät seuraamaan maidon matkaa, hän lupaa.