HENKILÖ
Ministeri Antti Kurvisen mielestä maidontuottajat tekevät isänmaallista työtä TUOMAS KOIVUNIEMI
U
uden maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvisen (kesk) mielestä maataloustuottajien tekemä työ on ”mitä suurimmassa määrin isänmaallista maanpuolustustyötä”. Euroopassa ja Suomessa eletään poikkeuksellisia ja vaikean vakavia aikoja, kun maailmanjärjestys on muuttumassa. – Tärkeintä tässä ajassa ovat turvallisuus ja omavaraisuus. Siinä suomalaisella viljelijällä ja erityisesti maidontuottajalla on keskeinen merkitys. Nautaeläin on pitänyt suomalaiset hengissä ja ollut ruokahuollon pohjana aiemminkin historiamme synkissä vaiheissa. On vaikea kuvitella arvokkaampaa työtä kuin se, että huolehtii leivän ja maidon suomalaisten kotien pöytiin, hän kiittää. Ukrainan sota on vaikuttanut vahvasti maailman ruoka- ja maatalousmarkkinoihin, sillä Ukrainalla ja myös Venäjällä on tärkeä merkitys koko maailman viljantuotannossa. Sota sekoittaa markkinoita.
Ruokakriisin ratkaisut Miten potentiaalista ruokakriisiä tulisi ministerin mielestä ratkoa? – Sodan vaikutuksia on vaikea kaikilta osin arvioida. Isossa roolissa ovat kylvöjen onnistuminen sodan keskellä sekä tulevan satokauden onnistuminen. Myös niin sanotusti pahimpaan pitää varautua. Uutena ministerinä välittömästi aloitan valmistautumisen poikkeustilanteiden hoitamiseen. Kurvisen mukaan tässä suhteessa oleellisinta on, että mahdollisimman suuri osa viljelykelpoisista pelloista saataisiin tuotantoon ja
16 |
MAITOA SUOMESTA 2 / 2022
etenkin kotieläintilojen rehun saatavuus kohtuuhinnalla taattua. – EU:n ja valtion tulee auttaa ruoantuotantoa ja muiden maatalouspolitiikan tavoitteiden ja arvojen pitää väistyä sivummalle. Suomessa Ukrainan sota on kärjistänyt maatalouden kannattavuuskriisiä. Miten sodan vaikutuksia on meillä purettu? – Erityisesti energian ja lannoitteiden hinnan nousu ovat olleet dramaattisia ja ongelmallisia. Edeltäjäni Jari Leppä kokosi muun hallituksen kanssa noin 300 miljoonan euron huoltovarmuuspaketin, jolla autetaan akuuteinta hätää kotimaisessa maataloudessa.
”Kaikkien tahojen on nyt kannettava vastuunsa suomalaisen ruoan tulevaisuudesta.” Huomiota julkisiin ruokahankintoihin Mitkä ovat keinot maatalouden kustannuskriisin ratkaisemiseksi? Maa- ja metsätalousministeri Kurvisen mielestä avain on saada Suomen elintarvikemarkkinat toimimaan paremmin ja oikeudenmukaisemmin. – Tärkeintä on tuottajahinnan nostaminen selkeästi ja pysyvästi. Millään kansallisella tai EU:n tuella
Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen.
ei voida korvata tätä vääristymää. Kustannusten nousu pitää pystyä siirtämään teollisuuden ja kaupan riskipiiriin paremmin kuin tällä hetkellä, hän sanoo. Ministeri kääntää katsetta myös julkisiin eli kuntien, hyvinvointialueiden ja valtion ruokahankintoihin, joissa ”tarvitaan vastuullisuutta nykyistä enemmän.” Ruokaketjun tasapainoa edistetään vaikka lailla Kurvisen mielestä elintarviketuotannossa ei tällä hetkellä toteudu tasapaino tuottajien, teollisuuden ja kaupan välillä. – Kuten kulunut sanonta kuuluu – se, joka tekee eniten, saa vähiten. Maa- ja metsätalousministeri on tarpeen vaatiessa valmis edistämään osapuolten välistä tasapainoa vaikka lailla. – Keskustelen kaikkien osapuolten kanssa uutena ministerinä muun muassa “yhteinen ruokapöytä” -konseptin puitteissa. Toivon ja odotan, että kauppa ja teollisuus neuvottelevat uusiksi sopimuksiaan, jotta kustannusten nousu kyetään kompensoimaan tuottajille. Kaikkien tahojen on nyt kannettava vastuunsa suomalaisen ruoan tulevaisuudesta. Olen valmis edistämään myös pakottavan lainsäädännön kautta elintarvikemarkkinoiden parempaa tasapainoa. Suomessa on joillain maitotiloilla otettu käyttöön biokaasun tuotantoyksiköitä. Millaisia mahdollisuuksia ministeri näkee biokaasun tuotannossa ja miten sitä tulisi edistää? – Biokaasun hyödyntämistä pitää Suomessa lisätä. Osana edeltä-