Aviator 1/2014 Tour de Sky airshow Special number

Page 1

MAGAZINE FOR AVIATORS BY AVIATORS

KÄSIOHJELMA Ilmailualan ykköstapahtuma Suomessa vuonna 2014 Frecce Tricolori (IT) F-16 demoteam (NL) MiG-29 (PL) F-18 Hornet, Midnight Hawks, Hurricane...



Tervetuloa Suomen Ilmailuliitto ry:n päälentonäytökseen! First Events Oy www.firstevents.fi tapahtuman vastuullinen järjestäjä

Missä ääntä, siellä voimaa! Suomen Ilmailuliiton päälentonäytös Tour de Sky tarjoaa monessa mielessä ennennäkemättömän ilmailunäytöksen. Luvassa on otsikon mukaisesti sekä ääntä että voimaa menneiden aikojen legendojen kautta nykytekniikan parhaimpiin saavutuksiin. Näyttävien koneiden lisäksi luvassa on luonnollisesti huippuluokan esityksiä alan parhaiden lentäjin esittämänä. Tässä julkaisussa esitellään näytöksessä esiintyvää kalustoa, ohjelmaa ja palveluja näytösalueella. Lehti kannattaakin ladata ja ottaa mukaan alueelle joko tulosteena tai sähköisessä muodossa. Ilmailunäytöksen tekevät esiintyjien lisäksi yleisö ja koko tapahtuman mahdollistavat yhteistyökumppanit. Yritysten lisäksi jälkimmäiseen joukkoon kuuluvat useat eri viranomaiset, eri maiden asevoimat sekä suuri joukko vapaaehtoispohjalta toimivia yhteisöjä. Kaikille näille esitän nöyrän ja vilpittömän kiitoksen hedelmällisestä yhteistyöstä. Meidän näytöksen järjestäjien puolesta haluan toivottaa kaikki tervetulleeksi. Nauttikaa ohjelmasta, tutustukaa maanäyttelyn koneisiin, kyselkää näytteilleasettajilta ja jos yksikin teistä löytää ilmailusta uuden harrastuksen tai ammatin, viimeistään se kruunaa tapahtuman lopullisesti.

Perttu Karivalo lentonäytöksen johtaja

P.S. Oulun taivaalla ja kentällä nähdään huipputehokkaita ja siksi myös äänekkäitä koneita. Muista suojata erityisesti perheen pienempien kuulo.

Kustantaja Aviator Media Oy /Toimitus Aviator-lehti Toimitusjohtaja / Perttu Karivalo / perttu@aviatorlehti.com Päätoimittaja / Kusti Kairikko / kusti@aviatorlehti.com Art Director / Harri Tuononen / harri@aviatorlehti.com


GATE GATE

PUBLIC BUSSES ENSIAPU

RESTA

PUBLIC GATES

GATE PUBLIC GATES

URANT

S

C

/ YA LA

ISP

F AF ST

D TIC TA

WC

S

F

AF ST

TIV

OLI

ÖEIS YS YL NÄT N LE

MEDIA /C

AluekarttaArea map

YA LA

ISP

FL

IG

D HT

AIRPORT SECURITY AND AIRLINERS SUPPORT TRAFFIC

Suomen Ilmailuliitto ry:n päälentonäytös

LIMITED PUBLIC AREA ON FRIDAY PUBLIC AREA


Kuva: Mikko Maliniemi 046 aviatorlehti.com

aviatorlehti.com 047


AIKATAULU Päivitetty / Updated 7.8.2014 Muutokset mahdollisia Lentokone / Aircraft

Subject to Changes Esiintyjä / Performer

LAUNTAI / SATURDAY 9.8.2014 Boeing 737-800 Airbus 319 Boeing 737-800 Boeing 737-800 Suomen lippu saapuu / Finnish Flag Arrives Vetovarjoesitys / Parasail display Ilmataisteluesitys Air Combat Display Laskuvarjohyppyesitys Skydive display 2 x Tuulia DC-3 Short Skyvan Laskuvarjohyppyesitys Skydive display DC-3 NA Texan Valmet Vinka Diamond DA42 Pitts/Ultimate AB412 Koala Embraer E190 NH90 MD500 Pilatus PC-12NG Embraer E190 Hurricane Fouga Magister Bae Hawk MK51 F-18 F-18/F-16/Gripen Gripen F-16 Boeing 737-800 MB339PAN MiG-29 Embraer E190 Bae Hawk MK51 Embraer E190

Norwegian DY9670 D Finnair AY360 D Norwegian DY5602 A Norwegian DY5603 D Oulun Laskuvarjokerho / Skydiving Club F Skylev Oulu F RC air combat F Skydive Oulu / Oulun Laskuvarjojerho F Tuulia Display Team, Turku F DC-3 Yhdistys / Association D Aalto Yliopisto / University F Skydive Oulu F DC-3 Yhdistys / Association A Phil Lawton F Ilmavoimat / Finnish AF F Suomen Ilmailuopisto / Finnish Aviation Academy F Arctic Eagles display team F Rajavartiolaitos / Frontier Guard F Rajavartiolaitos / Frontier Guard F Finnair AY2365 A Maavoimien Ilmailu / Finnish Army Aviation F Maavoimien Ilmailu / Finnish Army Aviation F Ilmavoimat / Finnish AF Finnair AY2366 D Ilmavoimat / Finnish AF WWII F ex- Ilmavoimat / Finnish AF F Ilmavoimat / Finnish AF F Ilmavoimat / Finnish AF F Cross-Border-Training muodostelma / formation F Ruotsin Ilmavoimat / Swedish AF F Hollannin Ilmavoimat / RNLAF F Norwegian DY9671 A Frecce Tricolori F Puolan Ilmavoimat / Polish AF F Finnair AY2367 A Midnight Hawks F Finnair AY2368 D

A/D

Lähtokenttä

Laskukenttä

Kellonaika / Time (Local)

Oulu Oulu Helsinki Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Helsinki Oulu Oulu

Rodos Helsinki Oulu Helsinki Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu

6:00 6:00 8:05 8:35 10:30 10:40 11:00 11:20 11:35 11:45 11:46 12:00 12:15 12:20 12:30 12:40 12:50 13:10 13:20 13:40 13:41 13:50

Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Luulaja Oulu Rodos Oulu Oulu Helsinki Oulu Oulu

Helsinki Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Luulaja Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Helsinki

14:10 14:11 14:25 14:40 14:50 15:20 15:30 15:40 16:00 16:05 16:40 17:05 17:06 17:35


Lentokone / Aircraft

Esiintyjä / Performer

SUNNUNTAI / SUNDAY 10.8.2014 Suomen lippu saapuu / Finnish Flag Arrives Vetovarjoesitys / Parasail display ATR42 Vesikoneiden ohilento Seaplane Flyby ATR42 2 x Tuulia DC-3 Short Skyvan Laskuvarjohyppyesitys Skydive display DC-3 Harvard Diamond DA42 Pitts/Ultimate Valmet Vinka Embraer E190 Laskuvarjohyppyesitys Skydive display Embraer E190 MB339PAN Fouga Magister Pialtus PC-12NG Midnight Hawks Bae Hawk MK51 NH90 MD500 AB412 Koala Boeing 737-800 Saab 2000 F-16 MiG-29 Saab 2000 Boeing 737-800 Embraer E190 F-18 F-18 / Hurricane Hurricane Embraer E190

Oulun Laskuvarjokerho /Skydiving Club F Skylev Oulu F Finnair AY2353 A Finnish Ski- and Seaplane association F Finnair AY2354 D Team Tuulia, Turku F DC-3 Yhdistys / Association D Aalto Yliopisto / University F Skydive Oulu F DC-3 Yhdistys / Association A Phil Lawton F Suomen Ilmailuopisto / Finnish Aviation Academy F Arctic Eagles display team F Ilmavoimat / Finnish AF F Finnair AY2365 A Skydive Oulu ja/and F Oulun Laskuvarjokerho / Skydiving Club Finnair AY2366 D Frecce Tricolori F ex- Ilmavoimat / Finnish AF F Ilmavoimat / Finnish AF F Ilmavoimat / Finnish AF F Ilmavoimat / Finnish AF F Maavoimien Ilmailu / Finnish Army Aviation F Maavoimien Ilmailu / Finnish Army Aviation F Rajavartiolaitos / Frontier Guard F Rajavartiolaitos / Frontier Guard F DY5610 A SK4206 A Hollannin Ilmavoimat / RNLAF F Puolan Ilmavoimat / Polish AF F SK4207 D DY5611 D Finnair AY2367 A Ilmavoimat / Finnish AF F Finnish AF historic formation F Ilmavoimat / Finnish AF WWII F Finnair AY2368 D

A = Saapuva / Arrival

D = Lähtevä / Departure

F = Lentoesitys / Display

A/D

Lähtokenttä

Laskukenttä

Kellonaika / Time (Local)

Oulu Oulu Helsinki Hauho Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Raahe Oulu Oulu Oulu Oulu Helsinki Oulu

Oulu Oulu Oulu Oulu Helsinki Oulu Raahe Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu

10:10 10:20 10:40 10:45 11:05 11:50 11:45 11:46 12:00 12:15 12:10 13:00 13:10 13:25 13:40 13:55

Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Helsinki Tukholma Oulu Oulu Oulu Oulu Helsinki Oulu Oulu Oulu Oulu

Helsinki Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Oulu Tukholma Helsinki Oulu Oulu Oulu Oulu Helsinki

14:10 14:11 14:45 14:55 15:05 15:25 15:35 15:45 15:55 16:05 16:25 16:30 16:31 16:45 16:55 17:00 17:05 17:06 17:15 17:20 17:35


Yksipaikkaisen ja kaksipaikkaisen tanskalaisen F-16 hävittäjän kuvat Oulussa 1997. Kuva Perttu Karivalo

Tanskan Ilmavoimat yksi monista käyttäjistä

F-16 on monen polven hävittäjä Tanskan Ilmavoimien F-16 hävittäjä palaa Ouluun 17 vuoden tauon jälkeen. Edellisen kerran tanskalaiset F-16 hävittäjät vierailivat Oulussa vuoden 1997 Suomen Ilmailuliiton päälentonäytöksessä kun yksipaikkainen F-16A ja kaksipaikkainen F16B olivat nähtävillä maanäyttelyssä. Suomeen saapuva F-16 tulee Etelä-Jyllannista Skrydstrupin hävittäjälennostosta. Tanskan Ilmavoimat hankkivat 77 kpl F-16A ja F-16B hävittäjiä 1980-luvulla. Ne rakennettiin Belgiassa ja Hollannissa olleilla F-16 tuotantolinjoilla. Ensimmäinen kone toimitettiin Tanskan Ilmavoimille 28.1.1980 kun kaksipaikkainen F-16B otettiin käyttöön. Tanska on lentänyt F-16 koneilla nyt 34 vuotta. Käytössä on edelleen 48 konetta, jotka ovat modifioitu nykypäivän vaatimusten mukaisesti ja ovat taistelukyvyltään lähellä Ilmavoimien F-18 Hornet kalustoa.

Tanskalainen F-16 ei jää viimeiseksi näytökseen saapuvaksi F-16 koneeksi. Oulun päälentonäytökseen saapuu vielä kaksi F-16 konetta jo vahvistettujen tanskalaisen ja hollantilaisten F-16 koneiden lisäksi, joten ainakin viisi NATO:n F-16 päähävittäjää nähdään Oulussa. NATO:n päähävittäjä F-16 palvelee Euroopassa Norjassa, Tanskassa, Belgiassa, Portugalissa, Puolassa , Kreikassa sekä Hollannissa. Kone on käytössä myös muun muassa Turkissa, Israelissa, Etelä-Koreassa, Venezuelassa, Taiwanissa, Jordaniassa, Marokossa, Omanissa, Bahrainissa ja Egyptissä valmistajamaa USA:n lisäksi. Konetta on valmistettu yli 4500 kappaletta.


Kuva: John Dibbs

Viimeksi Suomen taivaalla 70 vuotta sitten

Hawker Hurricane on täällä! Toisen maailmansodan yksi kuuluisimmista hävittäjistä, Hawker Hurricane, saavutti maineensa Englannin Kuninkaallisten Ilmavoimien eli Royal Air Forcen päähävittäjänä taistelussa Englannista toisessa maailmansodassa. Joka päivä useat Hurricane–laivueet nousivat torjumaan saksalaisia Messerschmitt Bf109E-hävittäjiä, usein raskain tappioinkin Hurricane palveli myös Suomen Ilmavoimissa Jatkosodan aikana. Ouluun saapuva Hurricane onkin ainutlaatuisesti Suomen Ilmavoimien väreissä. Hurricane lensi edellisen kerran Suomessa toukokuussa 1944 kun Hurricane Mk. II, rekisteritunnukseltaan HC-465, lensi konetyypin viimeisen lennon Suomen Ilmavoimissa. Ouluun saapuva Hurricane onkin maalattu esittämään juuri HC-465 -konetta. Hurricane juhlistaa päälentonäytöksessä jatkosodan päättymisen 70-vuotispäivää, jonka kunniaksi kaikki sotaveteraanit pääsevät ilmaiseksi Tour de Sky -päälentonäytökseen katsomaan Suomen Ilmavoimien sodanaikaista Hurricanea sekä muuta lentonäytöstä. Oulussa on mahdollisuus nähdä sekä 1940-luvun Hurricane- että huippunykyaikainen Ilmavoimien Hornet -hävittäjä taivaalla esittämässä suorituskykyään. Näytös onkin ainoa mahdollisuus nähdä nykyaika ja historia taivaalla kun Hurricane ja Hornet

esiintyvät samassa lentonäytöksessä. Ouluun saapuvan HC-465:n esikuva aloitti uransa Britanniassa Royal Air Forcessa 1941, mutta toimitettiin joulukuussa 1941 Neuvostoliiton ilmavoimille ”lend-lease” apuna. Helmikuussa 1942 kone teki pakkolaskun Tuoppajärvelle Uhtuan suunnassa. Kone evakuoitiin Ouluun, josta se toimitettiin Valtion lentokonetehtaalle kunnostettavaksi Suomen Ilmavoimille. Ilmavoimat sai koneen käyttöönsä huhtikuussa 1944. Näytöksen Suomi-Hurricane lensi uuden ensilentonsa Britanniassa torstaina 18.7.2014 lähes 20 vuotta kestäneen entisöinnin päätteeksi. Kone onkin uutta vastaavassa kunnossa ja täydellisesti uudelleenrakennettu. Edellisen kerran tämä Hurricane lensi 1941, jolloin se teki pakkolaskun Kanadassa. Kone löytyi vasta 1990-luvulla ja päätyi entisöitäväksi Britanniaan. Koneen omistaa espoolainen Phil Lawton. Heti ensilennon jälkeen Hurricane siirrettiin maalattavaksi Suomen Ilmavoimien sodan aikaiseen maalauskaavioon. Hawker Hurricaneja rakennettiin yli 14 000 kappaletta, mutta lentokunnossa niitä on alle 20 koko maailmassa. Hurricane palveli yli 20 eri maassa muun muassa Suomen, Britannian, Ranskan, Belgian, Neuvostoliiton, Iranin, Turkin ja Etelä-Afrikan ilmavoimissa.


Kuva: John Dibbs


Kuva: John Dibbs


Kuva: Ville Tuokko

Suomen Ilmavoimat vahvasti esillä

F-18 Hornet – terävin kärki Karjalan Lennostossa lentueen päällikkönä virkatyötään tekevä kapteeni Mikko Fingerroos on Ilmavoimien tämän vuoden Hornet-esityslentäjä. Esityslentäjän arvostettuun pestiin kuuluu Ilmavoimien suorituskyvyn kärjen, F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjän kykyjen esittely lentonäytöksissä kotimaassa ja ulkomailla.

lukone, halusin tuoda esiin mahdollisimman paljon sen taistelunmukaista liikehtelykykyä. Lähes kaikilla taitolentokoneilla ja hävittäjillä voi lentää esimerkiksi selkälentoa, mutta melko harva 20 000 kiloa painava lentokone kykenee hetkelliseen yli 40 asteen kohtauskulmaan tai nousemaan suoraan pystyyn 200 kilometrin tuntinopeudelta, hän perustelee.

Fingerroos ei ole rakentanut kauden esityslentosarjaa pelkästään taitolennon varaan.

Kapteeni Fingerroosin näyttävän sooloesityksen lisäksi päälentonäytöksessä Ilmavoimien Boeing F/A18 Hornet on myös maanäyttelyssä jossa yleisö voi tutustua koneen ilmasta-ilmaan ja ilmasta-maahan suorituskykyyn.

– Sarjaa valmistellessani mietin, etten halua esittää pelkkää taitolentoa. Koska Hornet on taiste-


Kuva: Perttu Karivalo

Suomen Ilmavoimat vahvasti esillä

Midnight Hawks palaa juurilleen Midnight Hawks on Suomen Ilmavoimien virallinen taitolento-osasto. Neljällä Hawk-suihkuharjoituskoneella lentävä ryhmä on esitellyt ilmavoimien lentotoiminnan huippuosaamista koti- ja ulkomaisissa ilmailutapahtumissa vuodesta 1997 lähtien. Osaston ensiesiintyminen tapahtui edellisessä Oulun lentonäytöksessä kesäkuussa 1997 jolloin Midnight Hawks lensi suoraan maailman tietoisuuteen 60 ulkomaisen ilmailutoimittajan seuratessa osaston ensiesiintymistä kapteeni Seppo Lindenin johtaessa osastoa. Vuoden 2014 päälentonäytöksessä Midnight Hawks esiintyy Oulussa ensimmäistä kertaa sit-

ten vuoden 1997. Tänä vuonna osastoa johtaa kapteeni Jonne Hovilainen. Midnight Hawksin kansainvälisesti tunnettu tavaramerkki on tiukka neljän Hawkin vinoneliömuodostelma, jossa koneet lentävät vain muutaman metrin päässä toisistaan. Midnight Hawks lentää BAe Hawk MK 51 -suihkukoneilla, joilla koulutetaan Hornet lentäjiä Ilmavoimille. Päälentonäytöksessä esiintyy myös Hawk-soolo, jossa yksittäisellä koneella esitellään Hawkin suorituskykyä. Maanäyttelyssä yleisön tutustuttavana on sekä Hawk MK 51 että Sveitsistä hankittu punavalkoinen Hawk MK 66.


Kuva: Ville Tuokko

Suomen Ilmavoimat vahvasti esillä

Pilatus PC-12NG ensiesittelyssä Ilmavoimien uusi Pilatus PC-12NG -yhteyskone esitellään ensimmäistä kertaa Pohjois-Pohjanmaalla. Vaikka konetyyppi otettiin käyttöön Ilmavoimissa jo joitakin vuosia sitten, sitä ei ole esitelty aikaisemmin päälentonäytöksessä pohjoisemmassa Suomessa.


Kuvat: Italian Ilmavoimat

Suomen Ilmavoimat vahvasti esillä

Vinka luo perustan Ilmavoimien Valmet Vinka -peruskoulukone esitellään sekä maassa että ilmassa. Koneella lennetään taitolentoesitys, jonka avulla koneen suorituskyky tulee hyvin esille. Varusmiespalvelukseen Ilmavoimien ohjaajalinjalle hakeutuvat lentävät juuri Vinkalla, jonka jälkeen Maanpuolustuskorkeakouluun valitut jatkavat lentämistä konetyypillä ennen siirtymistään Hawkin ja myöhemmin Hornetin ohjaimiin. Koneiden ja lentoesitysten lisäksi Ilmavoimat esittelee suorituskykyään ja osaamistaan monipuolisesti myös omalla osastollaan. Osastolla on esillä muun muassa eri mahdollisuudet suorittaa varusmiespalvelus Ilmavoimissa.


Kuva: Teemu Hallamaa

Ohjaajat/koneet järjestyksessä vasemmalta; Pitkänen, Nikkanen ja Rautakoura

Arctic Eagles on taitolentoryhmä Suomesta Taitolentoryhmä Arctic Eagles tuo 30 vuoden tauon jälkeen siviiliosastotaitolennon suomalaisten ilmailutapahtumien ja lentonäytösten ohjelmiin. Osasto aloitti harjoittelun vuonna 2013 ja ensiesiintyminen kahdella koneella tapahtui LIAS 2013 päälentonäytöksessä Lappeenrannassa. Purjetaitolennon MM-kisojen päätöslentonäytöksessä ryhmä esiintyi ensimmäisen kerran kolmella koneella työnimellä ”Saario Special” heinäkuussa 2013. Arctic Eagles jatkaa taitolentolegenda Seppo Saarion johtaman Red Birds -taitolentoryhmän perinnettä, osastotaitolentoa kolmella kaksitasokoneella. Kaikki Arctic Eagles -osaston koneet ovat Seppo Saarion rakentamia. Arctic Eagles -osaston ohjelma koostuu kaikkiaan 17 eri liikkeestä, joista 11 lennetään osastossa. Ryhmän tavaramerkki on aura, jossa koneet 2. ja 3. ovat ryhmittyneet koneen 1. siivelle molemmin

puolin. Muoto pyritään säilyttämään mahdollisimman tiiviinä. Jonomuoto sekä rivimuoto ovat muut lennettävät muodot. Osaston liikkeet on suunniteltu siten, että ne olisivat koko ajan yleisön nähtävillä. Ohjelman loppupuolella on yhdistetty maa- ja lentoshow kiitotiellä ja sen yläpuolella. Osaston kone numero kaksi lentää lyhyen viiden liikkeen soolon. Sarja tuo esille Ultimate 10-300-koneen suorituskyvyn.

Arctic Eagles 2014 Kone 1. Raimo Nikkanen

Pitts S1 Special

OH-XPA

Kone 2. Tapio Pitkänen

Ultimate 10-300 OH-XSF

Kone 3. Miikka Rautakoura Christen Eagle II OH-XEA


Tomorrow’s defence requires next-generation trainers today. T-6C Trainer. With a proven record of more than 2,500,000 flight hours and counting, this globally embraced, thoroughly modern aircraft delivers all the advancements to cost-effectively train the next generation of pilots. From an all-glass cockpit to a Sparrowhawk HUD to a powerful Pratt & Whitney turboprop engine, the T-6C feels, flies and trains like a fighter jet—making it the only choice for next-generation training today. And far into the future. U.S. and the Americas +1.316.676.0800 | EMEA +44(0) 1244.893.851 | Asia-Pacific +10.6568.8189 | Beechcraft.com ©2014 Beechcraft Corporation. All rights reserved. Beechcraft is a registered trademark of Beechcraft Corporation.


Kuvat: Italian Ilmavoimat

Italian ylpeys - FRECCE TRICOLORI Italian ylpeys Frecce Tricolori on erittäin arvostettu ja ammattitaitoinen sotilastaitolentoryhmä, joka lentää ainoana maailmassa kymmenellä koneella vaativaa muodostelmalentoa, koneiden lentäessä vain muutaman metrin päässä toisistaan. Frecce Tricolori on hyvin tunnettu ja ryhmän esiintymisiä seurataan ympäri maailmaa. Sillä on useita fanclubeja, joissa on kymmeniä tuhansia jäseniä eri puolilta maailmaa. Minne ryhmä meneekään saa se Italiassa aina sankarin vastaanoton ja onkin Italian kansallisuustunteen ilmentymä. Italian Ilmavoimien Frecce Tricolorin lento-ohjelma on erittäin vaativa, mutta silti monipuolinen ja huumorilla maustettu. Ohjelmassa kaikki kymmenen konetta lentävät yhdessä sekä pienemmissä muodostelmissa soolokoneen tehdessä uskomattomia liikkeitä. Soolokoneen yksi kuuluisimmista liikkeistä on niin sanottu ”Grazy Flying” eli hullulentäminen, jossa soolokone hyppii ja pomppii täysin järjen vastaisesti matalalla kiitoradan päällä. Frecce Tricolori perustettiin 1.3.1961, josta lähtien osasto on esiintynyt Italian ja Euroopan lentonäytöksissä. Suomessa osasto on käynyt vain 20 vuoden välein. Edelliset vierailut olivat 1974 ja 1994, joten kyse on todella harvinaisesta herkusta.

Vuodesta 1982 Frecce Tricolori on lentänyt Aermacchi MB339PAN -suihkukoneella, joka on vastaava konetyyppi kuin Suomen Ilmavoimien BAe Hawk -suihkuharjoituskone. Ryhmän lentäjät ja mekaanikot työskentelevät täysipäiväisesti Frecce Tricolorissa 2-5 vuotta, jonka jälkeen palaavat takaisin operatiiviseen hävittäjälaivueeseensa. Vaativa muodostelmalento edellyttää kovaa harjoittelua. Frecce Tricolori on harjoitellut kesän esitystä päivittäin alkutalvesta aina huhtikuuhun asti. Tämä on välttämätöntä turvallisen ja näyttävän lento-ohjelman esittämiseksi. Huoltokoneena Frecce Tricolorilla on suuri Lockheed C-130 Hercules -kuljetuskone, joka myös saapuu Ouluun kaikkiaan noin 45 ryhmän jäsenen kera. Frecce Tricolorin kotitukikohta Italiassa on Rivolto, Venetsian itäpuolella.



Kuva: Puolan ilmavoimat

Kylmän Sodan kuningas

MiG-29 - hävittäjä Elettiin kylmää sotaa 1986 kun länsimaiden katseet oli käännetty Kuopioon. Neuvostoliiton MiG-29 hävittäjät laskeutuivat laivuevierailulle Rissalan lentoasemalle. Paikalla oli satoja ulkomaisten “paikallislehtien” toimittajia. Tämä oli ensimmäinen kerta kun MiG-29 koneet esittäytyivät lännessä. Aikaisemmin koneesta oli vain suttuisia satelliittikuvia. MiG-29 oli Neuvostoliiton vastaus USA:n F-16 -koneille. Kummatkin edustivat uutta seuraavaa hävittäjäsukupolvea. F-16:sta tuli NATO:n päähävittäjä, samoin kuin MiG-29 koneista Varsovan liiton. MiG-29 lensi muun muassa Puolan, DDR:n, Tsekkoslovakian, Bulgarian ja Romanian Ilmavoimissa. MiG-29 palvelee edelleen Venäjän Ilmavoimia ja koneesta kehitetään jatkuvasi uusia versioita, aivan kuten F-16 -koneesta. Näytöksessä tuleekin olemaan todellista TOP GUN:N tuntua kun kylmän sodan veriviholliset esiintyvät Oulun taivaalla. Kaksi Puolan Ilmavoimien MiG-29 -konetta saapuu Ouluun ja toinen koneista lentää soolotaitolentoesityksen. Reilu kaksikymmentä vuotta sitten Puola ja Puolan Ilmavoimat olivat osa Varsovan liittoa ja jatkuvassa valmiudessa NATO:n hyökkäyksen varalta. Neuvostoliiton ja Varsovan liiton kaaduttua asiat etenivät nopeasti ja jo vuonna 1999 Puola oli NATO:n jäsen. Yksi asia on kuitenkin muuttumaton. Legendaarinen Mikojan-Gurevich MiG-29 palvelee edelleen Puolan Ilmavoimia, nyt vain osana NATO:a, rinta rinnan entisen perivihollisensa F-16:n kanssa, joita Puolan Ilmavoimat myös käyttää. Puolan Ilmavoimat on yksi koneen 26 käyttäjämaasta. Tällä hetkellä Puolalla on 32:n MiG-29

koneen laivasto, joista 26 on yksi- ja kuusi kaksipaikkaisia. Puolalle toimitettiin kylmän sodan vuosina 19891990 yhdeksän yksipaikkaista ja kolme kaksipaikkaista konetta. Vuonna 1996 Puola osti Tsekin Ilmavoimilta kymmen konetta lisää ja myös Saksa myi 22 kappaletta MiG-29 -koneita Puolalle muodollisella yhden euron hinnalla 2004. Koneet olivat vanhoja DDR:n Ilmavoimien koneita, jotka Saksojen yhdistyessä päätyivät Saksan Ilmavoimille ja joilla Saksa lensi toistakymmentä vuotta. Puola on nyt NATO:n suurin MiG-29 koneiden käyttäjämaa. Nyt nämä kylmän sodan kuninkaat ovat täynnä länsimaista elektroniikkaa ja koneet ovat modifioitu täysin NATO-yhteensopiviksi. Puola on syystäkin ylpeä suorituskykyisistä MiG-29 koneistaan. Puolan Ilmavoimat saavat nauttia vielä pitkään MiG29 -koneista, sillä koneet ovat käytössä ainakin vuoteen 2020. Todennäköisin Puolan Ilmavoimien MiG29 korvaaja on Lockheed-Martin F-35A Lightning II. Elokuun 9-10.8.2014 Oulun taivaalla kaikki katsoja voivat verrata kumpi on kuningas taivaalla; MiG-29 vai F-16. Jos asiaa kysytään Puolan koneestaan ylpeiltä MiG-29 lentäjiltä, vastaus tulee nopeasti – MiG-29 ei anna lähitaistelussa mahdollisuuksia F-16 koneille! Liitteet: Kuvia Puolan Ilmavoimien MiG-29 koneista sekä kuva MiG-29 koneiden ensivierailusta länteen 1986. Photo Credits: Perttu Karivalo, Puolan Ilmavoimat ja S.Huertas (kuvatiedostojen nimessä photo credit tieto).


Kuva: Perttu Karivalo

Kuva: Perttu Karivalo



70-vuotias kaunotar:

DC-3 Yksi maailman tunnetuimmista ja maineeltaan legendaarisimmista koneista on Douglas DC-3, ja sen sotilasversio C-47. Niitä on rakennettu noin 15 000 kappaletta USA:ssa, Neuvostoliitossa ja Japanissa. DC-yhdistys operoi yli 70-vuotta vanhaa lentävää DC-3 konetta, joka kantaa rekisteritunnusta OHLCH. Kun Oulun lentoaseman avajaiset pidettiin 30.6.1953, oli ensimmäinen kentälle laskeutunut lentokone juuri Douglas DC-3, jonka kyydissä oli arvovaltainen joukko kutsuvieraita eri ministeriöistä, puolustusvoimista sekä tiedotusvälineistä. Ouluun saapuva OH-LCH rakennettiin Douglas Aircraft Companyn tehtaalla Kalifornian Santa Monicassa ja valmistui jouluaattona 1942 tyyppimerkinnällä DC-3A-453, valmistusnumerolla 6346. Koneen oli alun perin tilannut Pan American Airways toimimaan Latinalaisen Amerikan linjoillaan rekisteritunnuksella NC34953, mutta toisen maailmansodan takia kone otettiin asevoimien palvelukseen jo 27.12.1942. Tyyppimerkinnäksi tuli C-53C-DO ja palvelusnumeroksi 43-2033. Vuoden 1943 keväästä syksyyn palveluspaikkana oli Kuljetuslennoston PohjoisAtlantin osasto ja tukikohtana luultavasti Presque Isle, Mainen osavaltiossa. Loppusyksystä Kuljetuslennosto siirsi koneen Euroopan osastoon, jossa se tiettävästi toimi matkustajakuljetuksissa. Lokakuussa 1944 kone siirtyi Yhdysvaltain 8.ilmaarmeijan alaisuuteen ja sotatoimien loputtua säilytettäväksi Oberpfaffenhofenin varikolle Saksassa. Sieltä se ostettiin Suomen valtiolle ja rekisteröitiin 19.06.1948 tunnuksella OH-LCH.

Ensimmäisen reittilentonsa Aero Oy:n palveluksessa se teki 21.07.1948 reitillä Malmi-Vaasa-TampereMalmi. Seuraavana talvena kone kunnostettiin lopullisesti siviilimatkustajakoneeksi. Lentotunteja kertyi joulukuuhun 1960 mennessä 22137, jolloin kone purettiin varaosiksi. Finnairiksi nimensä muuttanut Aero tarvitsi kuitenkin rahtikoneita ja ison rahtioven asennuksen jälkeen uudelleen koottu kone rekisteröitiin 25.06.1963 entisellä tunnuksella. Koneen nimiin kirjattiin myös Finnairin viimeinen DC-3:lla lennetty aikataulunmukainen matkustajalento 01.04.1967. Suomen Ilmavoimien Kuljetuslentolaivue sai ensimmäiset modernit kuljetuskoneensa ostettuaan Finnairin DC-kolmoset. 28826 lentotuntia ”mittarissa” OH-LCH myytiin Ilmavoimille 05.03.1970 ja sai tunnuksen DO-11. Tavanomaisten rahti- ja laskuvarjohyppylentojen lisäksi koneella huhutaan olleen salaisiakin tehtäviä. Vuonna 1985 Ilmavoimien kolmoset siirrettiin eläkkeelle. Osa siirtyi museoon, osa ulkomaille ja kaksi koneista Airveteran Oy:lle 15.01.1986. Airveteran Oy on edelleen OH-LCH:n omistaja, ja koneen lentotoiminnasta ja operoinnista vastaa DC-yhdistys vapaaehtoisvoimin. OH-LCH lentää Oulun päänäytöksen yhteydessä nostalgialentoja. Lisätietoja nostalgialennoista: www.facebook.com/pages/Nostalgialento/ 1447566728810086 www.dc-ry.fi/


Kuva: John Dibbs

Suomen ja Saksan asevoimien kalustoa taivaalla

KOPTEREITA MONEEN KÄYTTÖÖN Suomen Maavoimien Ilmailu ja Saksan Merivoimat esittelevät näytöksessä laajasti helikoptereitaan. Kahden eri maan asevoimien kopterit vielä eri aselajien puolelta ovat harvinaista herkkua monessa mielessä Suomesta NH90 ja MD500 Kaksi Maavoimien Ilmailun NH90-helikopteria sekä MD500-kevythelikopteri saapuvat Ouluun maavoimien erikoisjoukon Utin Jääkärirykmentin Helikopteripataljoonasta. Suomessa rakennetut NH90-kuljetushelikopterit ovat lentäneet Oulun lentoasemalta jo vuoden 2008 syksyisessä meripelastusharjoituksessa, mutta suurelle yleisölle NH90 helikopterit esittäytyvät paikan päällä nyt ensimmäisen kerran. Maanäyttelyssä on koko päälentonäytöksen ajan yleisön tutustuttavana yksi NH90, kun taas toinen lentää näyttävän esityksen kumpanakin näytöspäivänä. Maavoimien MD500-kevythelikopteri lentää myös esityslennon. Vuoden 1997 päälentonäytöksessä Oulussa maavoimien MD500 Syncro team oli yksi näytöksen suosituimpia esityksiä. MD500 esitys-

lentoa ei ole päälentonäytöksessä nähty vuosiin, joten MD500:n sooloesitys Oulussa onkin harvinaista nähtävää suurelle yleisölle. MD500 on esillä myös maanäyttelyssä. Helikopteripataljoona kouluttaa Puolustusvoimien helikopteritoiminnan edellyttämää henkilöstöä, ylläpitää lentovalmiutta, suorittaa puolustusvoimien palvelulentoja ja antaa virka-apua eri viranomaisille. Korkean teknologian joukkoyksikkönä Helikopteripataljoona kehittää myös lento-ohjelmistoja, koulutusohjeita ja helikopteritaktiikkaa.

Saksan Merivoimien EC 135P2+ Saksan Merivoimien EC 135P2+ helikopteri on Harvinainen vieras päälentonäytöksessä. Se lentää pitkän siirtolennon Saksasta, ja kun koneen toimintamatka on noin 600 km, helikopteri tekee useita välilaskuja matkalla Ouluun. Konetyyppi on sama joita käytetään lääkärihelikoptereina eri puolilla Suomea. Saksan Merivoimat käyttää EC 135P2+ -helikoptereita kouluttaessaan helikopteriohjaajia merivoimien Sea King- ja Lynx-helikoptereihin. Saksan merivoimien EC135P2+ helikopterit on lisäksi varustettu vinssillä ja niillä harjoitellaan meripelastustehtäviä.



Kuva: Perttu Karivalo

Cross Border training

Pohjoismaista yhteistyötä taivaalla Cross Border harjoittelu on ainutlaatuinen yhteispohjoismainen konsepti, jossa Suomen Hornet-, Ruotsin Gripen- ja Norjan F-16 -hävittäjät harjoittelevat viikoittain yhdessä eri maiden ilmatilassa. Kolmen maan koneet nousevat ilmaan omista kotitukikohdistaan Rovaniemeltä, Luulajasta ja Bodøstä kohdaten sovitussa ilmatilassa harjoitustaisteluissa. Harjoituksen päätyttyä koneet palaavat takaisin omiin kotitukikohtiinsa. Käytettävissä Cross Border toiminnassa on Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapin ilmatilat. Näytöksessä nähdään kaikkien kolmen maan hävittäjä samassa muodostelmassa kun Oulusta

nousee ilmaan suomalainen Hornet ja norjalainen F-16, jotka kohtaavat ilmassa Luulajasta nousseen Gripenin, aivan kuin Cross Border toiminnassa. Suomalaisen Hornetin johdolla kolmen maan hävittäjät lentävät ohilennon yleisön edessä. Tämän jälkeen Hornet ja F-16 laskeutuvat Ouluun ja ruotsalainen Gripen lentää sooloesityksen ennen palaamistaan Luulajaan Cross Border teeman mukaisesti. Kyseessä on Ruotsin Ilmavoimien Saab JAS39C Gripenin ensiesiintyminen Oulussa, joka on Cross Border training -varatukikohta. Cross Border training -ohilento lennetään lauantaina 9.8.2014.



Kuva: John Dibbs

Harrastus tai ammatti

LENTÄJÄKSI? Suomen johtavat lentokoulut laajasti esillä Suomen Ilmailuliiton Tour de Sky -päälentonäytöksessä Oulussa. Yleisöllä onkin erinomainen mahdollisuus tutustua sekä ammattilentäjä- että harrastelentäjäkoulutukseen ja aloittaa uusi ura tai harrastus. SUOMEN ILMAILUOPISTO Suomen Ilmailuopisto on Porissa toimiva ammatillinen erikoisoppilaitos, joka kouluttaa ammattilentäjiä Suomen liikenneilmailun tarpeisiin. Suomen Ilmailuopisto Oy on osakeyhtiömuotoisesti toimiva oppilaitos, jonka Finnair Oyj (49,5 %), Suomen valtio (49,5 %) sekä Porin kaupunki (1,0 %) yhdessä omistavat. Suomen Ilmailuopiston antama koulutus täyttää ilmailualan kansainväliset säännökset, Suomen lainsäädännössä asetetut vaatimukset sekä lentoyhtiöiden ja valtion koulutukselle asettamat vaatimukset. Vuosittain vahvistettava opiskelijoiden määrä mitoitetaan Suomessa toimivien lentoyhtiöiden tarpeen mukaan. Suomen Ilmailuopisto saapuu Ouluun päälentonäytökseen koko kalustollaan. Maassa on esillä

esittelyteltan lisäksi alkeiskoulukone Cessna C-152, kaksimoottorinen Diamond DA42 VI Twin Star sekä Embraer Phenom -suihkukone. Lisäksi ilmassa esiintyy Suomen Ilmailuopiston lennonopettaja Mika Kanto Extra 300L -taitolentokoneella. Extra on nähtävissä myös maanäyttelyssä. Suomen Ilmailuopistolle saapui huhtikuussa kolme tuliterää DA42 VI konetta, ja Oulussa DA42 VI esitellään ensimmäistä kertaa päälentonäytöksessä suurelle yleisölle. Lisätietoja Suomen Ilmailuopistosta: www.finaa.fi


Kuva: John Dibbs

PATRIA FLIGHT TRAINING

OULULAISET LENTOKERHOT

Patria Pilot Training on vuonna 1998 perustettu ilmailualan oppilaitos, jolla on Euroopan lentoturvallisuusviranomaisen, European Aviation Safety Agencyn (EASA), määräysten mukainen ja suomalaisen liikenteen turvallisuusviraston, Trafin, myöntämä ATO (Approved Training Organisation) -toimilupa. Patrian omistavat Suomen valtio sekä Airbus Group. Patrian kouluttamia henkilöitä toimii lentäjän tehtävissä kaikissa suomalaisissa ja myös lukuisissa ulkomaalaisissa lentoyhtiöissä ympäri maailmaa.

Harrasteilmailun lentokoulutusta esittelevät moottorilentokerho Tervalentäjät ry sekä purjelentokerho Oulun Ilmailukerho ry. Kummatkin kerhot ovat Suomen Ilmailuliiton jäsenyhdistyksiä ja kouluttavat omia jäseniään. Päälentonäytöksessä kummallakin kerholla on esittelypiste ja koulutuskone yleisön tutustuttavana. Lentoharrastus onkin helppo aloittaa tutustumalla päälentonäytöksessä harrasteilmailun mahdollisuuksiin ja liittymällä lentokerhon jäseneksi.

Patria Pilot Training tarjoaa korkeatasoista ammatti- ja harrastelentäjäkoulutusta Helsinki-Malmin lentokentän toimintakeskuksessa. Patria Flight Trainingin käytössä on Euroopan uusin lentokoulutuskalusto, jolla koulun oppilaat saavat lasiohjaamokokemusta ensimmäisestä lentotunnista lähtien. Lasiohjaamossa perinteiset mittarit ovat korvattu näyttöruuduilla. Patria esittelee laajasti omaa lentokoulutustaan päälentonäytöksessä esittelyteltassaan ja paikalle saapuu lasiohjaamolla varustettu alkeiskoulukone Tecnam P2002 JF, jatkokoulutuskone Cirrus SR22 GS G3 sekä monimoottorinen Diamond DA42 NG. Koneisiin tutustumalla saa hyvän käsityksen ammattilentäjän koulutuksesta. Lisätietoja: www.patria.fi/pilottraining/fi/etusivu.html

Paikalla näytöksessä on myös Suomen Ilmailuliiton varjoliito-, laskuvarjo- ja lennokkikerhoja esittelemässä toimintaansa. Lisätiedot: www.tervalentajat.fi ja www.oulunilmailukerho.fi


3 01 3/ 2 sa to r is Av ia tu a is jul k Ju ttu

ENSILINJASSA VUOTEEN 2020

PUOLAN ILMAVOIMIEN MiG-29 Teksti: Salvador Mafé Huertas ja Perttu Karivalo Kuvat: Puolan Ilmavoimat ja S. Mafé

Reilu kaksikymmentä vuotta sitten Puola ja Puolan Ilmavoimat olivat osa Varsovan liittoa ja jatkuvassa valmiudessa NATO:n hyökkäyksen varalta. Neuvostoliiton ja Varsovan liiton kaaduttua asiat etenivät nopeasti ja jo vuonna 1999 Puola oli NATO:n jäsen. Sen ja EU:n kautta Puolasta on tullut aktiivinen kumppani YK:n tehtävissä ja taistelussa terrorismiä vastaan. Tuhansia puolalaisia sotilaita palvelee Irakissa ja Afganistanissa. 06 aviatorlehti.com


Puola on viime vuodet uudistanut puolustusvoimiaan, Maan ilmavoimat on saanut huippumoderneja Lockheed-Martin F-16C/D Block 52 -taistelukoneita. Viimeiset kolme konetta 48 toimitetusta toimitettiin kolme vuotta sitten. Puolan Ilmavoimien kuljetuskykyä on myös uudistettu hankkimalla uusia Casa C-295M ja käytettyjä Lockheed C-130E Hercules -kuljetuskoneita. Yksi asia on kuitenkin muuttumaton. Legendaarinen Mikojan-Gurevich MiG-29 palvelee edelleen Puolan Ilmavoimia, nyt vain rinta rinnan entisen perivihollisensa F-16 kanssa. MiG-29 oli ensimmäinen silloisen uuden sukupolven taistelukone Neuvostoliitossa. Ensimmäiset kuvat ja käsityksen koneesta länsimaat saivat Rissalassa elokuussa 1986 kun Kubinkan MiG-29 -osasto vieraili Kuopiossa. Tuolloin paikalla oli satoja ulkomaisten “paikallislehtien” toimittajia. Koneen kaksi Klimov RD-33 moottoria antavat konelle 2,25 Machin nopeuden, mutta myös komeat mustat savut, jotka näkyvät kauaksi. Konetta kutsutaankin lempinimellä “Smoker”. Puolan Ilmavoimat on yksi 26 koneen käyttäjästä. Tällä hetkellä Puolalla on 32:n MiG-29 -koneen laivasto, joista 26 on yksipaikkaisia ja kuusi kaksipaikkaisia. Koneet ovat kahta eri alatyyppiä riippuen niiden taustasta. MiG-29A ja MiG-29UB -koneet ovat alkuperäisiä Puolan Ilmavoimien tai Tsekkien Ilmavoimilta ostettuja koneita. Puolalle toimitettiin vuosina 1989-1990 yhdeksän yksipaikkaista ja kolme kaksipaikaista konetta. Vuonna 1996 Puola osti Tsekin Ilmavoimilta yhdeksän yksipaikkaista ja yhden kaksipaikkaisen koneen. Koneet olivat osa kauppaa, jossa Puola möi Tsekille PZL W-3A ”Sokol” helikoptereita. MiG-29G ja MiG-29GT ovat Saksan Ilmavoimilta ostettuja koneita. Saksa myi 22 kappaletta MiG-29 koneita Puolalle muodollisella yhden Euron hinnalla vuonna 2004. Näistä koneista 14 kunnostettiin ja otettiin käyttöön Puolan Ilmavoimille. Koneet olivat vanhoja DDR:n Ilmavoimien koneita, jotka Saksojen yhdistyessä päätyivät Saksan Ilmavoimille. Puolan MiG-29 koneet ovat jaettu kahden laivueen ja tukikohdan kesken. Ensimmäinen taktinen laivue, 1.elt, operoi Lentotukikohta 23 Minsk Mazowieckista Varsovan läheltä. 1.elt on perinnelaivue Puolan 7. laivueelle “Tadeusz Kosciuszko,” joka perustettiin 1920 ja RAF:n 303 (Polish) Squadronille.1.elt:n alkuperäinen tehtävä oli Varsovan puolustaminen. Tämän vuoksi laivue käyttää edelleen Varsova nimeä ja laivueen koneissa on Varsovan kaupungin merenneitotunnus. Kaksipaikkainen Puolan Ilmavoimien “Smoker” eli MiG-29UB

aviatorlehti.com 07


08 aviatorlehti.com

Kuva kertoo miksi Mig-29:n lempinimi on “Smoker” – “Savuttaja”.


> MiG-29A:n ohjaamossa ei ole moderneja

lasiohjaamon näyttöjä vaan kaikki informaatio ohjaajalle tuotetaan perinteisillä mittareilla.

>

Voimakkaat Klimov RD-33 –moottorit tuottavat työntövoimaksi vakuuttavan 1:1. Työntövoimaan on siis yhtä paljon kuin kone painaa.

Majuri Piotr Iwaszko, 1.elt laivueen komentaja 2010-2012.

Nykyään 1 elt:n tehtävä on Puolan ilmatilan valvonta yhdessä toisen MiG-29 –laivueen, 41 elt:n kanssa. Se tukeutuu 21.tukikohtaan Malborkiin. Laivueilla on jatkuvasti kaksi aseistettua MiG-29 -konetta hälytysvalmiudessa (QRA).

si. Koneissa on Rockwell Collins ANV-241MMR VOR/ILS ja AN/ ARN-153 (TCN 500) TACAN -suunnistusjärjestelmä, sekä omakonetunnistusjärjestelmä IFF (Identification Friend or Foe) sekä paljon muuta päivitettyä länsimaista avioniikkaa.

Kaksi vuotta sitten 41 elt valvoi Baltian ilmatilaa neljän kuukauden ajan Liettuasta. Tämä oli kolmas kerta kun Puolan MiG29 koneet osallistuivat NATO:n Baltian ilmatilan valvontaan.

Maalta, joka operoi molemia koneita, on vaikeaa saada vastausta siihen kumpi on parempi, MiG-29 vai F-16. Kysyttäessä asiaa MiG-29 ohjaajat hymyilevät iloisesti kun taas F-16 ohjaajat ovat hiljaisia katsellen seiniä.

Puola on NATO:n suurin MiG29 käyttäjä ja siksi koneet ovat modifiotu NATO yhteensopivik-

On selvää että F-16 modernilla tutkalla ja AIM-120 AMRAAM aviatorlehti.com 09


010 aviatorlehti.com


Puolan Ilmavoimien modifioitu NATO yhteensopiva MiG-29 täyttää edelleen suorituskykyisen taistelukoneen tunnusmerkit ja lisäksi myös näyttää siltä!

Osassa 1.elt:n koneiden pyrstöjä on kuuluisien puolalaisten hävittäjä-ässien kuvia toisesta maailmansodasta. He palvelivat RAF:n 303 laivueessa.

ohjuksilla on pitkillä matkoilla tehokas MiG-29 -koneita vastaan, mutta lähi- eli kaartotappelussa MiG-29 on selvä voittaja. Ketterä MiG-29 varustettuna R-73 ohjuksilla ja kypärätähtäimellä ei anna mitään mahdollisuuksia F-16 ohjaajille. Pitää muistaa myös että Puolan F-16C/D Block 52 koneet ovat elektroniikaltaan ja varustelultaan aivan eri kategoriassa kuin alkuperäinen 1970-luvun F-16, mutta vastaavasti koneiden paino on kasvanut ja aerodynamiikka heikentynyt ja siten heikentänyt kaartotaisteluominaisuuksia. MiG-29:n savuttavat moottorit ovat luoneet erikoisia taktiikoita koneen käyttöön. Välttääkseen jo kaukaa paljastavia savuja, koneiden ohjaajat käyttävät moottoreita niin sanotussa on-off -asennoissa. Joko kaasu on täysin auki ja jälkipoltto päällä, jolloin savua ei synny, tai tyhjäkäynnillä, jolloin vaikutus on sama. Puolan Ilmavoimat saavat nauttia vielä pitkään MiG-29 koneista, sillä koneet ovat käytössä ainakin vuoteen 2020. Myös koneen elinkaaren pidentämistä 10-15 vuotta vielä tämän jälkeen on tutkitaan yhteistyössä Mikojanin tehtaan kanssa. Todennäköisin Puolan Ilmavoimien MiG-29 korvaaja on LockheedMartin F-35A Lightning II, joka on elektroniikaltaan ylivoimainen, mutta lento-ominaisuuksiltaan kivireki verrattuna MiG-29 -koneisiin.

Pari 41.elt –laivueen Fulcrumeja.

Klimov RD-33 moottori. aviatorlehti.com 011


Tapahtuman mahdollistavat laadukkaat yhteistyökumppanit ja sponsorit.



International Airshow • August 9 th and 10 th, 2014 • Oulu, Finland

Suomen Ilmailuliiton päälentonäytös 9.–10.8. Oulussa

ILMAILUALAN SUURTAPAHTUMA!

Tule kokemaan kesän mahtavin elämys – jälkipolton jyrinä, tähtivieraat maailmalta sekä paljon ainutlaatuista lentokalustoa. Italian Ilmavoimien Frecce Tricolori, Hollannin Ilmavoimien F-16 demoteam ja KCD-10 ilmatankkauskone, Puolan Ilmavoimien MiG-29, Suomen Ilmavoimien F-18 Hornet ja Midnight Hawks, Lentävä Hurricane Suomen Ilmavoimien väreissä lentokerhot ja kymmeniä muita lentokoneita ja esiintyjiä.

KATSO LISÄÄ WWW.TOURDESKY.FI


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.