Yhteistä matkaa jo yksi vuosi… ja auto on tehty täysin uusiksi.
Indy 1973 pace car kuski Jim Rathmann.
Oulun näyttelystä.
Teksti ja kuvat: Juha Liljamo
}
Elettiin kesän 2018 alkua. Olin jättäytynyt leipätyöstä makeassa maailmassa sivuun erinäisten syiden vuoksi. Oli aikaa suunnitella ja miettiä tulevaa. Vietin mökilläni Simossa rauhaiseloa. Vaeltelin luonnossa. Siinä eräänä iltana muutaman IPAn jälkeen avasin Nettiauton. Siellä tupsahti vastaan Kemissä myynnissä oleva Cadillac Eldorado 1973 convertible. Auto, josta olin jo monia vuosia haaveillut. Oma harrastetaustani on vahvasti GM-henkinen. Minun intohimoni ovat olleet 60-luvun puolen välin jälkeiset Impalat. Tallissa on edelleen elämäni kaikkien aikojen toinen harrasteauto hankintani. Chevrolet Impala 1965 2 d HT Super sport-Täysin läpikäyty auto, jossa on pikku lohkon tilalle pyöräytetty isompaa Lännenrautaa. Tässä yhteydessä täytyy muistuttaa lukijoita, että minun ikuinen haaveeni on 65 Impala farkku. Nyt olen päässyt jo aika lähelle, kun 5 vuotta sitten entisöin ja museokatsastin -66 Impala farkun, jonka möin sitten Saksanmaalle. Ja se olikin virheliikku. Vieläkin kaduttaa. Aito, matching number isolohko ja kolme penkkiriviä. Harrastukseni lähtökohdat ovat siis General Motors-juuret. Pienenä poikana näin oululaisen Savilaakson Ripen -65 Impalan takavalot. Siitä se kaikki alkoi. Tie on vienyt eteenpäin ja tänä päivänä teen autoni omassa Lilli’s Caragessa. Todellakin C-kirjaimella alkaa tämä tallisana. Juontuu Chevrolettiin ja nyt sitten myös Cadillaciin. 60 neliöisen tallin lattia on pinnoitettu syksyllä 2018 tehoste-epoxilla ja sitä kaverit puhuttelee nykyään Cadillac heaveniksi.
Mennään takaisin asiaan. Pikapikaa pienessä nousutilassa laitoin viestiä myyjälle. Otatko vaihdossa hieman kalliimpaa autoa ja tarjosin hänelle silloista kauppakassiani- Corvette 2005 avo? Puoli tuntia myöhemmin sain myyjältä vastauksen ja hänellä ehdotti jo välirahaa. Päätä pahkaa seuraavana päivänä suuuntasin Corveten keula kohti syntymäkaupunkiani järkkärikamera mukanani. Aikanaan tuli tehtyä joitakin autoesittelyä V8-magazineen. Asiantuntevasti kiertelin autoa ja kuvasin noin 200 ruutua. Näin kannattaa aina menetellä. Sitten on hyvä rauhassa tutustua autoon tietokoneen ääressä. Tämän vinkin sain aikanaan Ameriikan ystävältäni Palosen Jarmolta, joka on tuottanut minulle autokalustoa Kaliforniasta. On muuten hyvä autojen ostaja ja kollaaja. Kotona tutkistelin auton tietoja. Valmiste numerokoodi kertoi, että oli kyseessä aito vuoden 1973 Indy-ajojen Pace car-malli. Auton oli vuonna 2011 tuonut Suomeen nyt jo edesmennyt harrastaja/alan mies Mika Tikkala, sekä Kalifornian päässä häntä oli avustanut Peter Jenslund, joka on lähtöisin Suomesta ja erikoistunut kalliisiin Moparmuskeleihin. Pari viikkoa hieroimme kauppoja ja kesäkuun puolessa välin teimme kaupat. Tulipa kaupassa mukana myös liikuteltava saksinostin. Mainio vekotin pikkuaskareihin. Kesä 2018 tuli ajeltua autolla. Selvänä visiona minulla oli, että tästä autosta tehdään alkuperäinen Indy Pace Car replica. Kaivelin tietoja autosta ympäri internetin ihmeellistä maailmaa. Tiedossa olevan listauksen mukaan 32
autollani on 12. pienin valmistenumero (lähde www.indy500pacecars.com/replicas). Auton oli aikanaan omistanut Dennis Thowy Kaliforniasta. Ennen auton tuloa Suomeen se oli seisonut kymmenkunta vuotta lentokonehangaarissa, mistä johtuen auton maalipinnat oli kaikista kulmista kuluneet. Auto oli ollut käärittynä kevytpeitteen sisälle. Tätä sinistä peitettä kyllä löytyi talven entisöinnin aikana melkoisia määriä. Paras paikka mistä sitä löytyi, oli bensalinjasto. Ilmeisesti pressu oli sullottu tankin korkin alle kiinni ja sitten vaan revitty pois. Auton tekniikka tuntui laiskalta. Ajattelin, että onko nämä etuveto Eldot oikeasti näin laiskoja. No ei nyt sentään. Talvella selvisi, että jakaja oli jumissa sekä jakopään ketjua olisi voinut vaikka käsin siirtää pykälällä eteenpäin. Onneksi ei sattunut mitään isompaa. Muutaman kerran toki auto jätti taipaleelle. Tästä tuleekin mieleeni, että Purhosen Pauli Vihtavuorelta on melko velho näiden Rochester-kaasareiden kanssa. Pauli teki kaasariin huollon talven session aikana. Kiitos vinkistä Vilkunan Matille, joka oli kerran kyydissä, kun käyttis-Bemarini hinasi Eldon koti pihaan johtuen edellä mainituista kevytpeitteen aiheuttamista tukoksista. Syksyllä muistaakseni 14.9.2018 alkoi sitten tapahtumaan. Tein heti päätöksen, että auto on saatava kutakuinkin valmiiksi Helsingin American Car Showhun. Autoon oli laitettu uusi rätti Jenkkipäässä. Homma levesi käsistä. Onneksi autossa oli vähäisiä peltitöitä, jotka teki harrasteystäväni Vesa Korkiakoski
