1/2016 BETONISTA PITSIÄ
JÄTTIHANKE
ELEMENTTISILLAT
Pitsielementtien kuvio toistuu myös liikekeskuksen päälle rakennettavien asuinrakennusten julkisivuissa.
Tapiolan metroasema saa niinikään julkisivuihin kuitubetonia, kertoo arkkitehti SAFA Teemu Palo arkkitehtityöhuone APRT:stä.
INNOVAATIOT
UUDISTUVA
TAPIOLA saa uudistuvat julkisivut Suomen kansallismaisemien joukkoon nostettu Tapiola saa uuden ja perinteitä kunnioittavan ilmeen, kun koko vanha keskusta uudistuu. Jättimäisen työmaan valmistuttua Tapiolan arkkitehtuuria hallitsee edelleen vaalea betoni, jonka uusin innovaatio on Parman kuitubetonilla toteutettu ”pitsielementti.”. TEKSTI: VESA TOMPURI • KUVAT: TOPI ÄIKÄS JA SARC
A
rkkitehti Aarne Ervi suunnitteli 1950ja 1960-luvuilla Tapiolan vanhan keskustan, joka niitti kansainvälistä mainetta ihmisen kokoisena puutarhakaupunkina. Länsimetron rakentaminen tarjosi sopivan hetken Tapiolan uudistamiselle vanhaa arkkitehtuuria kunnioittaen. Julkisivuihin haetaan uutta ilmettä muun muassa Parman kuitubetonielementeillä. ”Tämä suurhanke on ainutlaatuinen tilaisuus yhtenäistää alueen arkkitehtuuria. Tätä tavoitetta ajatellen on hyvä, että käyttöön tuli uusi kotimainen julkisivuvaihtoehto. Kuitubetonista on toki myönteisiä kokemuksia aiemminkin.” ”Arkkitehdin näkökulmasta on rikastuttavaa, että kuiduin vahvistettuun elementtiin voi tehdä aukotuksia melko vapaasti”, kertoo Kaupunkikeskus Tapiolaksi nimetyn hanke kokonaisuuden projektiarkkitehti Okke Kiviluoto SARC Arkkitehdeistä. Parman valmistamissa julkisivuelementeissä aukkojen ja reikien osuus voi olla jopa neljännes elementin kokonaispinta-alasta.
Tuplajulkisivuja ja taiteilijavapauksia LähiTapiolalla on Tapiolan keskustan kehittämisessä merkittävä rooli sekä Kauppa keskus AINOAn että Kirjokanneksi nimetyn asuinkerrostalokompleksin rakennuttajana. Rakennuttajapäällikkö Harri Aho kertoo kauppakeskuksen rakennustöiden edenneen kevään kynnyksellä sisätyövaiheeseen. ”Vaippa saatiin helmi-maaliskuussa umpeen. Halusimme julkisivuihin vaaleaa betonia, koska se on valtamateriaali vanhassa Tapiolassa. Kuitubetoni on tuttu materiaali lattiarakenteissa. Halusimme sitä myös julkisivuihin, koska näin huippuarkkitehtien taiteellinen vapaus ei rajoitu teknisiin seikkoihin ja uudistuva kaupunkikeskus saa arvoisensa ilmeen”, Aho perustelee. Kauppakeskus AINOAa varten valmistettujen kuitubetonielementtien asennus alkaa kesäkuussa. Elementtien valmistusta ja asennusta on edeltänyt pitkä ja huolellinen tuotekehitystyö. Sen tuloksena tulivat määritellyiksi myös elementtien optimimitat. Kuitu betonisen julkisivuelementin pituus
Projektiarkkitehti Okke Kiviluoto SARC:sta ja Parman myyntipäällikkö Satu Parikka ovat vaihtaneet Tapiolaprojektin aikana tiiviisti ajatuksia kuitubetonista. Lopputulos miellyttää molempia.
Kuitubetonissa on eväät graafisen betonin kaltaiseen arkkitehtoniseen trendiin.
Yhteinen kehitysprojekti Parma käynnisti kuitubetonituotannon valmistelun vaihtamalla tiiviisti ajatuksia asiakkaidensa ja sidosryhmiensä kanssa. Myynti päällikkö Satu Parikka kertoo, että niin teknisistä kuin arkkitehtonisista näkökohdista käytiin tiivistä dialogia. Niiden tuloksena saatiin selville, millaiset rakennemitat ja muodot kuitubetonijulkisivuilla olivat toteutettavissa. ”Kuitubetonirakenteiden hoikkuus oli yksi tutkituista kriteereistä. Ennen kuin tuote oli valmis markkinoille, oli luonnollisesti varmistettava pakkasenkestävyys ja muut uuden betonituotteen perusominaisuudet”, Parikka kertoo. Hän näkee kuitubetonin mahdollisuudet erittäin lupaavina nyt, kun tuotetta valmistetaan myös Suomessa. ”Tekisi mieleni veikata, että tässä meillä on eväät graafisen betonin kaltaiseen arkkitehtoniseen trendiin”, Parikka sanoo.
on 3,6 metriä, leveys 1,8 metriä ja paksuus 80 millimetriä. Kauppakeskuksen julkisivut ovat kaksoisjulkisivuja, joiden ulompi osa on kuitubetonia. Se antaa julkisivulle nykyaikaisen arkkitehtonisen ilmeen ja mahdollistaa sisemmän julkisivun aukotuksen muuntojoustavasti. Työmaakielellä pitsielementeiksi kutsuttujen, liiketilaosan rei’itettyjen kuitubetoni elementtien kuvio toistuu myös liikekeskuksen päälle rakennettavien asuinrakennusten vohvelimaisissa valkobetonijulkisivuissa. AINOA-hankkeen urakoitsija on SRV Rakennus Oy, joka vastaa projektinjohto urakoitsijana koko Kaupunkikeskus Tapiolan rakentamisesta. Toinen Parman kuitubetonihanke alueella on Länsimetron Tapiolan asema, minkä urakoi Lemminkäinen Infra Oy.
PARMA 1
PÄÄKIRJOITUS
Digi-diggaamisella tuottavuutta, laatua ja turvallisuutta
J
okainen vähänkään merkittävämpi rakennusprojekti työllistää helposti satoja ihmisiä, mukana on lukuisia kumppaneita ja rakentamiseen käytetään valtava määrä eri materiaaleja. Tällaisen hankkeen toteuttaminen on vaativaa ja siksi sen ohjaaminen perinteisin keinoin johtaa lähes väistämättä viivästyksiin – ja usein myös virheisiin. Tuottavuuden parantaminen on vähintään tuhannen taalan paikka hankkeen jokaiselle osapuolelle. Bonuksena ovat paraneva laatu ja työturvallisuus. Ratkaisun avaimet ovat digitekniikan hyödyntämisessä hankesuunnittelusta käyttöön ja ylläpitoon saakka. Tulevaisuuden rakentamisessa yhdistyvät perinteiset kädentaidot, tietomallipohjainen prosessin hallinta ja digitaaliset työvälineet. Käytännössä olemme jo tilanteessa, jossa kaikki merkittävät betonielementtirunkoiset kohteet tietomallinnetaan. Edistyneimmät rakennusliikkeet mallintavat kaikki kohteensa. Laadunvarmistuksessa ja työturvallisuuden parantamisessa voidaan puolestaan hyödyntää mobiilitekniikkaa ja siirtää tietoa reaaliajassa. Olemme ulosmitanneet tietomallista revittyjä hyötyjä tarjouslaskennasta toimitukseen. Seuraava askel on siirtyä 3D-maailmasta 5D-ulottuvuuteen, jossa saadaan mallien kautta status- ja aikataulutietojen lisäksi kustannus- ja hintatiedot. Muutoksia tarvitaan myös mallia ymmärtävien toiminnanohjausjärjestelmien kehittämisessä ja toimivan tiedonsiirron varmistamisessa pilvipalveluiden avulla. Olemme hyvässä vauhdissa matkalla kohti tuottavampaa, laadukkaampaa ja turvallisempaa digirakentamista. Digitalisaatio näkyy myös viestinnässämme. PARMA-lehti julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa sähköisenä versiona. Uutis virtaamme voi seurata ajantasaisesti sosiaalisen median kanavissamme LinkedInissä, Twitterissä ja Facebookissa sekä kuukausittain toimitettavan sähköisen PARMAinfo-uutiskirjeemme kautta. Julkaisemme tässä kuussa myös uuden PARMAblogin, jossa avainhenkilömme ja asiantuntijamme ottavat kantaa päivän polttaviin rakentamisen teemoihin. Olet lämpimästi tervetullut seuraamaan sähköisiä digiajan kanaviamme. Diggaa rohkeasti digiä ja kotiuta kanssamme sen konkreettiset hyödyt!
HANNU TUUKKALA TOIMITUSJOHTAJA
2 PARMA
Seuraava askel on siirtyä 3D-maailmasta 5D-ulottuvuuteen.
TÄSSÄ NUMEROSSA
JÄTTIHANKE:
ÄÄNEKOSKELLE ELEMENTTEJÄ KUUDELTA TEHTAALTA
16
4
RAITEET
ruokkivat kehitystä
26
22 TAIDETTA
RAKKAUS JA TYÖ toivat Suomeen
JA KONKRETIAA
1 INNOVAATIOT: Uudistuva Tapiola saa uudistuvat julkisivut. Tapiola pesee kasvonsa Parman kuitubetonilla. 4 TOIMITILAT: Äänekoski rikkoo ennätyksiä. Metsä Groupin biotuotetehdas on tuonut avainkumppaneille kosolti töitä. 8 INFRA: Elementeillä nopeutta sillanrakentamiseen. Euroopassa suositulle rakennustavalle on tilaa myös Suomessa.
PARMA on Parma Oy:n asiakaslehti
10 ASUNNOT: Niittyhuipusta tulee Espoon korkein kerrostalo. Vaativalla ja ahtaalla tontilla korostuvat esivalmistuksen hyödyt.
15 VASTUULLISUUS: Energiatehokkuus tuottaa tulosta myös asiakkaalle. Parman uusi energianhallintajärjestelmä on tiivis osa Parman sertifioituja järjestelmiä.
12 UUSIUTUMINEN: Betonielementit rantautuivat Ahvenanmaalle. Fifaxin kalanviljelylaitos ja Maarianhaminan postiterminaalin laajennus valmistuivat Strömsön malliin.
16 TAIDETTA & KONKRETIAA: Betoni säväyttää ympäristötaidekohteissa. Esimerkkejä löytyy Tampereen Rantatunnelista ja E18-tien varrelta Kotkasta.
14 LAATU & TURVALLISUUS: Tabletti taipuu myös laatu ja turvallisuustyökaluksi. Älypuhelimilla ja tableteilla päästään eroon mututuntumasta.
Julkaisija Päätoimittaja Toimittajat Ulkoasu Kannen kuvat Kirjapaino Paperi
20 TULEVAISUUS: Ihmiset etusijalle myös rakentamisessa. Rakennusalalla on paljon opittavaa palveluliike toiminnasta, sanoo Firan toimitusjohtaja Jussi Aho.
Parma Oy • PL 76, 03101 Nummela • Puh. 020 577 5500 • info@parma.fi • www.parma.fi Petri Kähkönen Sampsa Heilä, Eeva Kekäläinen, Timo Sormunen ja Vesa Tompuri Recommended Finland Oy SARC, Topi Äikäs, Metsä Group ja Spanbeton / Ineke Key Fotografie Grano Oy Kannet: Edixion 250 g/m2 • Sisäsivut: Edixion 120 g/m2
22 TALOUS & RATARAKENTAMINEN: Raiteet ruokkimaan rakentamista ja aluekehitystä. Raide- ja väylähankkeilla on oltava myös maankäyttöä ja rakentamista koskevat perustelut, painottaa Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä. 24 IHMISET: Hyvä työkyky on yhteinen asia. Henkilöstön hyvinvointi näkyy nopeasti motivaatiossa, sairaus poissaoloissa ja tuottavuudessa. Siksi siihen kannattaa panostaa. 26 PROFIILI: Nurmijärven ulkomaalaisvahvistukset viihtyvät Parmalla. Kristo Toomla päätyi elementti tehtaalle Virosta, Nigel Burgin Uudesta-Seelannista.
PARMAsome – seuraa meitä:
PARMA 3
TOIMITILAT
VEDENKÄSITTELY
SELLUVARASTO
HAIHDUTTAMO KAUSTISTAMO
ÄÄNEKOSKI RIKKOO
ENNÄTYKSIÄ Syksyllä 2017 valmistuva Metsä Groupin biotuotetehdas on merkittävä kaikilla mittareilla niin rakennuttajalle kuin sen valitsemille yhteistyökumppaneille. Parma valmistaa Äänekosken jättihankkeeseen elementtejä kuudella tehtaallaan ja moneen eri kohteeseen. TEKSTI: VESA TOMPURI • KUVAT: METSÄ GROUP JA MATTI VUOHELAINEN
»
RAAKAVESIPUMPPAAMO
4 PARMA
MEESAUUNI KUORIVARASTO
KLOORIDIOKSIDILAITOS
UUSI BIOLOGINEN JÄTEVEDEN PUHDISTAMO
KUORIMO
»
PARMA 5
M
etsä Group julkisti 1,2 miljardin euron investointipäätöksensä viime vuoden huhtikuussa, ja toukokuussa työmaa oli jo käynnissä. Puolta vuotta myöhemmin maanrakennus- ja perustustyöt olivat jo edenneet niin pitkälle, että kymmentä eduskuntataloa tilavuudeltaan vastaava talonrakennuskokonaisuus saattoi alkaa. Parma on ollut hankkeessa mukana merkittävänä elementtien toimittajana ja toimittamiensa elementtien asennuksesta vastaavana yrityksenä alusta lähtien. ”Kilpailukykyisen hinnan lisäksi Parman aikaisempi kokemus vastaavista hankkeista ja toimituskyky ovat olleet ratkaisevat tekijät elementtitoimittajan valinnassa”, toteaa projektijohtaja Timo Merikallio Metsä Groupiin kuuluvasta Metsä Fibre Oy:stä. Ensimmäinen elementtitoimituskokonaisuus sisälsi biotuotetehtaan kaustisointi laitoksen, meesauunin, haihduttamon ja kuorimon rakennusten runko-, laatta- ja seinäelementit. Niiden valmistus on työllistänyt alusta asti useita Parman tehtaita ja erityisesti biotuotetehtaan välittömässä läheisyydessä sijaitsevaa Uuraisten yksikköä.
Täsmälliset aikataulut Rakentamisessa on noudatettava tiukinta mahdollista aikataulua. Lisäksi rakentamisaikataulu etenee tällaisissa teollisuushankkeissa prosessiteknisten asennusten ja tehtaan käyttöönottovaiheen ehdoilla. Osa-alueiden onnistunut limittäminen vaatii paljon muutakin kuin rakentamisen osaamista. Kokonaisuuden onnistumisen varmistamiseksi rakennuttaja päätti ryhtyä itse jättihankkeen päätoteuttajaksi. Metsä Fibren rakennuspäällikkö Pekka Salomaan mukaan soodakattilan toimitusaikataulu määrittää hankkeen muut aikataulut. Jos yksikin osa-aikataulu pettäisi, sillä olisi heti suuri kielteinen vaikutus kokonaisuuden aikataulunhallintaan. Parma hoiti maaliskuussa päättyneen ensimmäisen toimituskokonaisuuden niin hyvin, että rakennuttaja teki merkittäviä lisätilauksia. Viime talvena yhtiö sai ensin tilauksen biotuotetehtaan raakavesiaseman sekä veden- ja jätevedenkäsittelyn rakennusten betonielementtien toimittamisesta. Sen jälkeen tuli tilaus klooridioksidilaitoksen ja selluvaraston yhteensä 1 200 elementin toimittamisesta kevään ja alkukesän 2016 aikana. 6 PARMA
Rakennuspäällikkö Pekka Salomaan mukaan toimitus aikataulujen pitävyys on yksi jättimaisen tehdashankkeen avainasioista.
”Hankkeen työllisyysvaikutus on meille iso. Tällä hetkellä voi puhua noin 60 henkilötyövuodesta”, Parman työmaatoiminnoista vastaava projektihallintapäällikkö Timo Riihimäki arvioi. Työllisyysnäkökulma on tärkeä myös tehtaan käynnistyttyä, samoin toteutuneen investoinnin merkitys Suomen vientiteollisuudelle. Valmis tehdas tulee tuottamaan noin 800 000 tonnia pitkäkuituista sellua ja 500 000 tonnia koivusellua vuodessa. Ennen kuin tähän ollaan valmiita, kaikkien rakennus-, prosessi- ja käyttöteknisten palasten on loksahdettava täsmällisesti kohdalleen. ”Näin on tapahtunut. Parma on yksi hyvä esimerkki oikeaan osuneista valinnoistamme. Se on osoittautunut kilpailukykyiseksi kumppaniksi, jonka aikataulut pitävät”, Timo Merikallio sanoo. Aikataulunhallinnan vaativuutta tässä hankkeessa ei voi liikaa korostaa, sillä suunnittelun ja toteutuksen välinen ajallinen ero on ollut jatkuvasti vain muutamia viikkoja. Elementtitoimitusten onnistuminen suunnitellusti on ollut yksi kriittisistä työvaiheista.
”Parma on esimerkki onnistuneesta kumppanivalinnasta”, toteaa projektijohtaja Timo Merikallio.
Kuusi tehdasta toimitusvarmuuden takana Valmistuttuaan tehdas tuo Suomen kansan taloudelle vientituloja noin puoli miljardia euroa vuodessa. Hanke on myös energiatalou dellisesti merkittävä: tuleva tehdasprosessi tuottaa energiaa 240 megawatin teholla, josta noin 100 MW tarvitaan tehtaan omiin tarpeisiin – loppu on myytävissä. Jättilaitos tarvitsee myös mittavan määrän rakennusvaihetta palvelevaa teollisuutta. Toimitusten jakaminen kuudelle eri tehtaalle takaa sen, että meesauunin, kaustistamon, kuorimon, haihduttamon, klooridioksidi laitoksen ja selluvaraston sekä raakavesipumppaamon ja vedenkäsittelylaitoksen rakenteet saadaan ajoissa pystyyn.
Kaikkiaan Parma toimittaa Äänekosken biotuotetehtaan työmaalle kuluvan vuoden (2016) syksyyn mennessä yli 7 000 betonielementtiä. Betonielementtien lisäksi Parman vastuulle kuuluu 220 tonnia teräsrakenteita asennuksineen. Tietomallinnus on ollut hyötykäytössä kaikissa näissä rakenteissa.
Parman rooli biotuotetehtaassa Uuraisilla tehdään pitkää päivää
7 000
BETONIELEMENTTIÄ
220
1 000+
TONNIA
REKKAKUORMAA
TERÄSRAKENTEITA
60
PARMALAISTA HENKILÖTYÖVUOTTA
P
arman Uuraisten tehdas sijaitsee vain 20 kilometrin päässä Metsä Groupin biotuotetehtaasta Äänekoskella. Tämä oli tärkeä etu, kun rakennuttaja teki päätök siä betonielementtien tuotantopaikoista. ”Pidämme paikallista työllisyysvaikutusta hyvänä asiana myös rakennusvaiheessa”, Metsä Fibren projektijohtaja Timo Merikallio toteaa. Parman Uuraisten tehdaspäällikkö Ari Korhonen kertoo, että kapasiteetti on riittä nyt koko ajan, vaikka tehtaalla onkin liikuttu tuotantomäärien ylärajoilla. ”Suuri osa toimituksista on osunut talvi aikaan, jolloin on hiljaisempaa. Alkukeväästä tiivis tahti jatkui, kun aloimme valmistaa klooridioksidilaitoksen elementtejä”, Korho nen kertoo. Vaikka biotuotetehtaan toimitukset ovat Uuraisten tehtaalle määrällisesti omassa luokassaan, tehdas on kunnostautunut mui denkin isojen rakennuttajien luotettavana toi mittajana. Esimerkiksi valtaosa Keski-Suomen ABC-huoltamoiden ja Prisma-myymälöiden betonielementtirungoista koostuu Uuraisilla valmistetuista rakenneosista. ”Äänekosken biotuotetehdas on ollut meille näytön paikka sekä teknisenä että toimitusaikahaasteena. Jo projektin alkuvai heessa saimme toimitettavaksemme kaus tistamon, haihduttamon ja kuorimon betoni elementit.” ”Esimerkiksi teräsbetonipalkkien mitat oli vat aivan tuotannollis-teknisillä äärirajoilla. Aikataulussa pysyäksemme olemme joutu neet ajoittain venymään – ja onnistuneet”, Korhonen painottaa.
Massiivisia elementtirunkoja
S
56 tonnia painavien 45-metristen jännebetonipalkkien harjakorkeus on 2,7 metriä.
uomalaisessa metsäteollisuudessa on totuttu 1980-luvulta läh tien rakentamaan rungot betonielementeistä. Äänekosken bio tuotetehtaan päärakennesuunnittelija Samu Ristolainen Sweco Oy:stä pitää käytäntöä optimaalisena muun muassa siksi, että aikataulut ovat yleensä erittäin tiukat. ”Betonielementtirungon muuntojoustavuus, lujuus, kestävyys ja palo turvallisuus ovat muita puoltavia seikkoja”, Ristolainen sanoo. Biotuotetehdastyömaan kohteista hän mainitsee erityisenä teknisenä haasteena kuorimon, jonka primäärikannattajat oli valmistettava peräti 45-metrisinä. Jännebetonitekniikan äärirajoja hipova pituus on seurausta siitä, ettei kolmen alapuolisen kuorimalinjan välille saa sijoittaa pilareita. Tämä olisi ollut vältettävissä myös teräsristikkorakenteella, mutta silloin kattoa olisi pitänyt korottaa. Se olisi puolestaan nostanut kuorimon pro sessien kustannuksia. ”Näiden 56 tonnia painavien jännebetonipalkkien harjakorkeus on 2,7 metriä. Myös niihin liittyviä yläpuolisia ontelolaattoja on pitänyt rau doittaa tavallista järeämmin”, Ristolainen kertoo. Toisena esimerkkinä vaativista massiivirakenteista hän mainitsee kaustistamon rungon. Prosessissa tarvitaan kalkkia, minkä johdosta kalkki siilolle oli löydettävä sopiva paikka. Sellainen löytyi katolta, jolloin siilon alapuoliset pilarit oli tehtävä poikkeuksellisen massiivisina. Kahden pääl lekkäisen pilarin yhteiskorkeus on lähes 30 metriä ja niiden poikkileikkaus mitat ovat 1 580 x 880 millimetriä.
PARMA 7
INFRA
ELEMENTEILLÄ nopeutta sillanrakentamiseen
8 PARMA
Parma on kehittänyt yhdessä Siton kanssa yksiaukkoisen jännepalkkisillan tyyppiratkaisun, jossa elementtirungon nopea asentaminen yhdistyy paikalla valettavan kansilaatan saumattomaan ja vedenpitävään pintarakenteeseen. Töiden nopeutuessa työmaan kustannukset ja liikennehaitat pienenevät oleellisesti: muotteja tukipilariviidakkoineen ei tarvita ja suuri osa työstä siirtyy tehtaaseen. TEKSTI: SAMPSA HEILÄ • KUVAT: SPANBETON / INEKE KEY FOTOGRAFIE
E
lementtisiltojen suurimpia etuja ovat rakentamisen nopeus sekä liikenteelle aiheutuvien haittojen minimointi. Työmaalla ei tarvita tavallisesti useita kuukausia vievää muottien ja niiden tukirakenteiden rakentamista. ”On hyvä, että Parma on lähtenyt kehittämään osaavien siltasuunnittelijoiden kanssa elementtisillan tyyppiratkaisua, jossa pyritään ratkaisemaan menneinä vuosikymmeninä elementtisilloissa esiintyneitä ongelmia”, Liikenneviraston taitorakenneyksikön päällikkö Minna Torkkeli sanoo. Parman ja Sito Oy:n kehittämä elementtisillan tyyppiratkaisu perustuu tehtaalla hyvissä olosuhteissa valmistettuihin ja nopeasti asennettaviin jännebetonipalkkeihin sekä niiden päälle paikalla valettavaan siltakanteen. Yhdessä niistä muodostuu luja ja kestävä liittorakenne. Suurin osa maamme elementtisilloista on rakennettu ennen 1990lukua ja etenkin 1970-luvulla. ”Vanhoissa elementtisilloissa ongelmana olivat elementtien väliset saumat, joista vedeneriste vuosikymmenien kuluessa usein rikkoutui. Se puolestaan päästi veden ja suolan rakenteisiin. Parman ratkaisussa tämä ongelma on ratkaistu paikalla valetulla pintalaatalla. Se muodostaa saumattoman ja kestävän alustan vedeneristeelle”, silloista ja niiden kunnossapidosta vastaava Torkkeli kertoo.
Paljon potentiaalia Suomessa on noin 15 000 maantiesiltaa, joista noin 1 800 on elementtisiltoja. Tämän lisäksi kunnilla ja kaupungeilla sekä yksityisteillä ja rautateillä on paljon siltoja, joista osa on elementtirakenteisia. Torkkelin mukaan elementtisiltoja tehdään nykyisin lähinnä yksittäisiin kohteisiin. Kun elementtiratkaisussa onnistutaan yhdistämään hyvä pitkäaikaiskestävyys ja rakentamisen nopeus, käytön kasvulle on hyvät edellytykset. ”Tiheämmin asutussa Tanskassa käytetään enemmän elementti siltoja kuin muissa Pohjoismaissa, vaikka sielläkin paikalla rakentaminen on yleisin toteutustapa. Keski-Euroopassa elementtien käyttö on suosittua etenkin Hollannissa, jossa lähes kaikki sillat tehdään pääsääntöisesti elementeistä”, Torkkeli sanoo.
Korkea betonilujuus lisää elementtien kestävyyttä Sito Oy:n silta- ja rakenneosaston apulaisosastopäällikkö Jussi Luokkakallion mukaan elementtisilloissa aiemmin esiintyneet ongelmat on ratkaistu kahdella avaintekijällä, jotka parantavat oleellisesti sillan kestävyyttä ja huollettavuutta. ”Yhtenäinen paikallavalettu siltakansi parantaa merkittävästi vedeneristeen ja samalla koko sillan kestävyyttä. Lisäksi elementtirakenteiden on oltava sellaisia, ettei sillan alapuolelle jää hankalasti saavutettavia kotelorakenteita. Jos siltakannen vedeneristeeseen tulee vuoto, on vuotokohdan oltava helposti paikannettavissa ja korjattavissa”, Luokkakallio selvittää. Tehdasvalmisteisissa jännebetonipalkeissa voidaan käyttää korkeampaa betonin lujuutta kuin paikallavaletuissa silloissa. Tämä parantaa kantavien rakenteiden kestävyyttä säänvaihteluiden ja suolan
aiheuttamalle rasitukselle. Ilmastonmuutos lisää rakenteita kuormittavien rankkasateiden, voimakkaan tuulen ja jäätymis-sulamissyklien määrää, kun lämpötilat vaihtelevat talvisin entistä enemmän nollan molemmin puolin.
Rakentamisen nopeus iso valtti Suomessa sillat suunnitellaan yleensä tien geometrian mukaisesti. Se on lyöty lukkoon tien yleissuunnitelmassa sekä sillan ylittävän että alapuolisen väylän tienpinnan osalta. Siksi elementtiratkaisun on joustettava moneen suuntaan. ”Sillassa on tavallisesti vähintään poikittaista kaltevuutta ja pituuskaltevuutta, mutta siinä voi olla myös kaarevuutta ja silta saattaa leventyä. Lisäksi poikkileikkauksen kaltevuus saattaa muuttua propellimaisesti. Paikalla valetun kansilaatan ansiosta elementtisiltaa voidaan hyödyntää monenlaisissa siltakohteissa, koska siltakansi ja reunapalkit valetaan paikalla noudattamaan tien linjausta”, Luokkakallio sanoo. Elementtisilta soveltuu hänen mukaansa hyvin esimerkiksi kohteisiin, joissa tiheästi liikennöidyn väylän ali joudutaan tekemään uusia kevyen liikenteen väyliä tai paikallisteitä. Elementtisillan rakentamisnopeudesta on hyötyä myös kaupunkimaisessa ympäristössä, koska sillan ylä- ja alapuoliselle liikenteelle aiheutuvat haitat ja haitta-aika voidaan minimoida. ”Vesistösilloissa saavutetaan samantyyppisiä hyötyjä. Paikallavalusillan rakentamiseen tarvittava aika voi olla ratkaiseva tekijä kun päätetään, tarvitaanko varasiltaa vai käytetäänkö nopeammin valmistuvan elementtisillan rakennustöiden ajan kiertotietä.”
Lisävauhtia myös siltakansien uusimiseen Parman kehittämä jännepalkkisilta soveltuu sekä uudis- että korjausrakentamiseen. Sopiva jännevälialue on noin 16–26 metriä. Paikallavalettavan pintalaatan paksuus on noin 200 mm. ”Tavoitteena on, että työmaalla tehtävä työaika jää mahdollisimman lyhyeksi ja yleiskustannukset saadaan minimoitua. Elementit toimivat muotteina koko laajan kansilaatan valulle. Ainoastaan reunapalkeille on tehtävä muotit. Nekin voidaan tehdä kätevästi elementteihin valmiiksi kiinnitetyiltä telineiltä ennen tai jälkeen elementtien noston”, Jussi Luokkakallio selvittää. Teräs- ja puurakenteisiin elementtisiltoihin verrattuna betoniraken teisen elementtisillan etuja ovat muun muassa vähäisempi huollon tarve ja parempi kestävyys törmäyskuormille. Suomessa rakennetaan vuosittain 100–150 uutta siltaa ja siltojen korjauksia on suunnilleen saman verran. Parman infrarakentamisen kehityspäällikkö Ritva Toivakainen kertoo, että kehitettävällä tyyppiratkaisulla tavoitellaan alkuvaiheessa noin kymmenen jännepalkkisillan toimitusta vuodessa. ”Uskon, että tähän on elementtisillan tarjoamien etujen ansiosta hyvät mahdollisuudet. Parmalla on myös Consoliksen kautta KeskiEuroopasta paljon korkeatasoista tietotaitoa jännitetyistä elementti silloista. Niistä on siellä hyviä käyttökokemuksia vuosikymmenien ajalta”, Toivakainen sanoo.
PARMA 9
ASUNNOT
NIITTYHUIPUSTA Espoon KORKEIN kerrostalo Espoon Niittykumpu mullistuu Länsimetron myötä täysin uuteen uskoon. Sen maamerkiksi nousee SRV:n rakentama 90-metrinen tornitalo. Elementtien käyttö parantaa työturvallisuutta ja nopeuttaa vaativan, asunto- ja liikerakentamista yhdistävän hybridihankkeen toteuttamista ahtaalla tontilla. TEKSTI: SAMPSA HEILÄ • KUVAT: SARC
S
RV kehittää aktiivisesti raideliikenteen ja etenkin metron solmukohtiin toteutettavia, liike- ja korkeaa asuntorakentamista yhdistäviä hybridihankkeita. Niistä tunnetuin on Kalasataman keskus REDI Helsingissä. Sama perusidea kompaktimmassa mittakaavassa on myös Niittykummun metrokeskuksessa ja sen päälle rakennettavassa Niittyhuipun asuntotornissa. Rakennukseen tulee 24 maanpäällistä kerrosta sekä tekniikkakerros ja kaksi kellarikerrosta. Molemmissa hankkeissa rikotaan asunto rakentamisen korkeusennätyksiä. Vuonna 2017 valmistuva Niittyhuippu tulee 90-metrisenä olemaan Espoon korkein kerrostalo. Kalasataman keskuksen 35-kerroksinen Majakka on puolestaan valmistuttuaan 2018 Suomen korkein asuinrakennus. Majakan huippu kohoaa 132 metrin korkeuteen meren pinnasta. Kalasataman keskukseen tulee myös Helsingin kantakaupungin suurin kauppakeskus, jonne on pääsy suoraan metroasemalta.
Hybridi tarjoaa haastetta Niittykummun metrokeskukseen tulee muun muassa päivittäistavarakauppoja ja kahviloita. Sen päälle kohoavan asuntotornin ylimpään kerrokseen rakennetaan näköalatasanne asukkaiden käyttöön. Autopaikat sijaitsevat erillisessä paikoitustalossa pihakannen alla. 10 PARMA
Valmisosarakentamisen hyödyt korostuvat korkeassa rakentamisessa
”Rakentamisen kannalta tällainen hybridi hanke on hyvin vaativa verrattuna tavanomaiseen asuntorakentamiseen. Ahtaalla tontilla on monta toimijaa ja rakennuksen rungon on sovelluttava sekä liike- että asuntorakentamisen tarpeisiin. Myös hankkeen aikataulu on erittäin tiukka”, Asunto Oy Espoon Niittyhuipun työpäällikkö Mikko Moilanen SRV Rakennus Oy:stä sanoo. Samalla tiiviillä tontilla ja sen laidoilla Lemminkäinen tekee Länsimetrolle metro urakkaa, Espoon kaupunki rakentaa Merituulentietä ja Haukilahdenkatua. SRV:n toimitilapuoli rakentaa metron yhteyteen tulevan liikekeskuksen ja Niittyhuipun korkeasta tornitalosta kaksi kellarikerrosta ja kaksi ensimmäistä kerrosta rungon osalta. ”SRV:n asuntopuoli rakentaa Niittyhuipun loput asuinkerrokset, mutta kaikki työt on sovitettava yhteen ja metron aikatauluun. Länsimetro aloittaa liikennöinnin elokuussa ja Niittyhuipun runkorakentaminen jatkuu helmikuuhun 2017. Työturvallisuuden lisäksi työmaalla on kyettävä varmistamaan myös metromatkustajien turvallisuus”, Moilanen muistuttaa.
Parman kokemus vahva valtti Kireä aikataulu, ahtaan tontin olematon varastointitila ja turvallisuuden korostuminen puoltavat SRV:n Mikko Moilasen ja rakennuttajapäällikkö Ilkka Tiensuun mielestä Niittyhuipussa mahdollisimman pitkälle vietyä esivalmistusta.
SANDWICHELEMENTTIEN ULKOKUORET MITOITETAAN SADAN VUODEN KÄYTTÖIÄLLE.
SUUNNITELTU KOKONAAN MALLINTAMALLA.
KORKEUS
90 m 24
KERROSTA
PARMA TOIMITTAA JULKISIVU- JA VÄLISEINÄELEMENTIT IKKUNAT ASENNETAAN IKKUNAPELTEINEEN JA KITTAUKSINEEN JULKISIVUELEMENTTEIHIN JO PARMAN TEHTAALLA
rakennuksen kiihtyvyydet. Tämä tarkoittaa rakennuksen huipulla tuulen vuoksi tapahtuvaa muutaman sentin liikettä. ”Tulosten mukaan ollaan raja-arvojen alapuolella eli hyväksyttävällä tasolla. Oikein herkkä ihminen voi äärimmäisen kovalla tuulella aistia rakennuksen liikkeet, Ukko kertoo. Rakennuksen etäisyys merestä on alle kaksi kilometriä, joten se kuuluu vaativimpaan 0-maastoluokkaan (avomeren maastoluokka). ”Elementeissä poikkeavaa on etenkin se, että sandwich-elementtien ulkokuoret mitoitetaan sadan vuoden käyttöiälle. Yleensä mitoitusikä on asuntorakentamisessa 50 vuotta. Tämä ei ole määräys, vaan Espoon rakennusvalvonnan toivomus. Rakennus on korkea ja julkisivujen huoltaminen sen vuoksi vaikeaa.” Rakennukseen kohdistuva tuulenpaine ja säärasitus on Jukka Ukon mukaan huomioitu rakennesuunnittelussa myös siten, että sandwich-elementtien välissä on niin sanottu tuplasauma. ”Korkeuden takia rakennuksen vaativuusluokka on maankäyttö- ja rakennuslain mukaan poikkeuksellisen vaativa. Samasta syystä seuraamusluokaksi tulee CC3. Nämä seikat vaikuttavat kaikkiin suunnittelu- ja toteutusratkaisuihin sekä edellyttävät myös suunnitelmien ulkopuolista tarkastusta ja toteutuksen asiantuntijatarkastusta”, Jukka Ukko sanoo. Kohde suunnitellaan kokonaan tietomallintamalla. Rakennuksen korkeus edellyttää tavallista laajempaa kuormitusvaihtoehtojen laskentaa sekä laskenta- ja simulointiohjelmistojen käyttöä. ”Parma mallintaa myös hankkeen runko aikataulun. Malli näyttää animaationa, miten torni rakentuu ja se toimii erään laisena 4D-havainnemallina hankkeen runkovaiheesta”, Mikko Moilanen lisää.
”Lähtökohtaisesti elementtirakentaminen on tällaisiin kohteisiin todella hyvä ratkaisu. Näin saadaan kerralla valmista”, Tiensuu sanoo. Asuntotornin julkisivu- ja väliseinäelementit toimittaa Parma, joka oli elementtitoimittajana myös SRV:n rakentamassa Tampereen tornihotellissa sekä jo vuonna 2006 valmistuneessa 86 metrin korkuisessa Vuosaaren Cirruksessa, joka on edelleen Suomen korkein asuinkerrostalo. ”Hyvät kokemukset esimerkiksi Tornihotellista ovat puoltaneet Parman valintaa myös tähän hankkeeseen elementtitoimittajaksi. Tornihotelli onnistui hyvin, ja Parma oli aktiivisesti mukana kehittämässä siinä käytettyjä korkeaan rakentamiseen soveltuvia ratkaisuja. Olemme ottaneet niistä tässäkin hankkeessa oppia”, Moilanen kertoo. Niittyhuipun vastaava rakennesuunnittelija Jukka Ukko Wise Group Oy:stä kertoo, että kohteessa hyödynnetään monia jo Cirruksessa ja Tampereen tornihotellissa hyväksi todettuja ratkaisuja. ”Esimerkiksi ikkunat asennetaan ikkunapelteineen ja kittauksineen julkisivuelementteihin jo Parman tehtaalla, ettei näitä työvaiheita tarvitse tehdä korkealla rakennuksen ulkopuolella”, Ukko kertoo. Niittyhuipun runkojärjestelmän muodostavat kantavat seinät ja paikallavalettu laatta. Julkisivut ovat koko rakennuksessa sandwich-elementtejä, ja viidennestä kerroksesta eli ensimmäisestä asuinkerroksesta lähtien myös väliseinät tuodaan valmiina elementteinä työmaalle.
Julkisivuelementeillä sadan vuoden käyttöikä Niittyhuipun kaltaisessa korkeassa rakennuksessa joudutaan tarkastamaan myös
PARMA 11
UUSIUTUMINEN
BETONIELEMENTIT RANTAUTUIVAT
Ahvenanmaalle
Ahvenanmaalla on meneillään tiivis uudisrakentamisen buumi. Samalla on käynnissä runkorakentamisen kulttuurin muutos: betonielementtirakentaminen on lisännyt voimakkaasti suosiotaan. Sekä Oy Fifax Ab:n kalanviljelylaitoksessa että Maarianhaminan postiterminaalin laajennuksessa pääosa kantavista rakenteista on elementeistä. TEKSTI: VESA TOMPURI • KUVAT: XX JA SHUTTERSTOCK
K
un Ahvenanmaalla rakennetaan, se tehdään mahdollisimman mutkattoman päätöksenteon kautta. Tämä tarkoittaa yleensä tiukkoja aikatauluja. Samalla menestyvät ne yritykset, jotka reagoivat toimintatavoillaan ja tekniikallaan näihin haasteisiin joustavasti. Toisaalta Ahvenanmaalla käytetään esimerkiksi rakennusten rungoissa hieman vähemmän esivalmistettuja rakenneosia kuin mannermaalla. Tähän on yhtenä selkeänä syynä logistiikka: lauttarahdin hinta varsinkin massiivisimmilla tuotteilla on korkea. Parmassa haaste tiedostettiin ja tuoreimmissa projekteissa on kiinnitetty erityistä huomiota logistiikkaan. ”Esimerkiksi postiterminaalin katon toteutus ontelolaattarakenteisena on tämän optimoinnin tulosta. Postiterminaalin ja kalanviljelylaitoksen aikataulu on ollut erittäin tiukka. Siksi olemme huolehtineet, että Ahvenanmaan välivarastossa riittää tavaraa joka tilanteessa”, kertoo Parman toimitilarakentamisesta vastaavan liiketoimintaryhmäpäällikkö Markku Rotko.
Pyöreät kalankasvatusaltaat ovat lajissaan suurimmat Suomessa asennetut.
12 PARMA
Erityisesti kalanviljelylaitoksen työmaalla betonielementtien tuoma aikataulusäästö on ollut ratkaisevan tärkeä seikka sekä teräs- että paikallavalurunkoon verrattuna. ”Parma kehitti hankkeeseen perus- ja runkopilarin yhdistelmän, joka säästää rakennusaikaa noin kaksi kuukautta muihin vaihtoehtoihin verrattuna”, toteaa toimitusjohtaja Kjell Mattsson pääurakoitsijana toimivasta Byggnadsfirma Hans Mattsson Ab:sta.
Luottamusta yhteistyöhön ja näkymiin Betonielementtirungon voimakkaasti kasvanut suosio myös Ahvenanmaalla selittyy paljolti samoilla seikoilla kuin mannermaalla. Kjell Mattsson korostaa vaivattomuutta: kaikki suunnittelusta asennukseen saadaan yhdeltä luotettavalta sopimuskumppanilta. ”Ei voi olla muuta kuin erittäin tyytyväinen yhteistyöhön. Kaikki toimii”, Mattsson kiittelee. Hän näkee koko Ahvenanmaan rakentamistilanteen hyvässä valossa. Töitä on ollut koko ajan riittävästi, ja uusia hankkeita on tullut tarjouskilpailujen kautta toteutettavaksi tasaiseen tahtiin. Tahti on ollut mahdollista jopa hieman kiihdyttää, koska runkotöihin menee nyt – elementtirakentamisen rantauduttua saarelle – aiempaa vähemmän aikaa. Monissa kohteissa paras ratkaisu on tehdä koko runko yhdenlaisista rakenneosista, kuten betonielementeistä. Joskus on kuitenkin järkevää suunnitella ja toteuttaa runko yhdistelemällä eri tekniikoiden parhaita ominaisuuksia. Esimerkiksi eräät kalankasvatuslaitoksen poikkeuksellista vesitiiviyttä vaativat rakenneosat toteutettiin Parman ratkaisun mukaisesti paikallavalurakenteisina. Selkeä pääosa betonirakenteista tehtiin kuitenkin elementeistä. Asennuksista kalanviljelylaitoksen ja postiterminaalin työmailla vastaa Parman pitkäaikainen luottokumppani Turun Elementtiasennus Oy, jonka toimitusjohtaja Jari Outinen kiittelee sujuvaa toimintatapaa. ”Tarvittaessa päätöksenteko on ollut työmaalla esimerkillisen nopeaa ja mutkatonta. Tällainen toiminta luo ja vahvistaa luottamusta”, Outinen sanoo.
Postiterminaalin laajennuksessa oli mietittävä tarkasti asennustapaa ja -järjestystä, sillä asennukset oli hoidettava yhdeltä suunnalta.
Yhteistyö Ahvenanmaalla on sujunut kuin Strömsössä.
Mallinnuksen edut kunniassaan
Huolellista mitoitusta ja asennusta
PARMAservice-konseptin olennaisiin piirteisiin kuuluu suunnittelun sisällyttäminen toimituksiin asiakkaan niin halutessa. Myös Ahvenanmaalla asiakas on suosinut tällaista tuoteosakauppaa. Sujuva yhteistyö rakennesuunnittelijoiden kanssa on toinen edellytys tuoteosakauppamallin mielekkäälle käytölle. Ahvenanmaalla yhteistyö on sujunut tältäkin osin ’kuin Strömsössä’. ”Kalanviljelylaitoksessa tietomallin hyödyntäminen oli aivan olennaista, koska oli yhdistettävä betonielementtirakenteet ja teräsrakenteet tarkasti toisiinsa. Jotta pelivaraa oli riittävästi, määrittelimme konepajatyönä tehtävien teräsristikoiden reiät tavallista suuremmiksi”, kertoo teräsrakenteet suunnitelleen SS Teracon Oy:n rakennesuunnittelija Jouni Strömblad. Betonielementtien suunnittelusta vastannut Mauri Maanpää Insinööritoimisto Mauri Maanpää Oy:stä pitää projektia haasteellisena myös lujuuslaskelmien osalta. ”Halkaisijaltaan 12-metristen ja viisi metriä korkeiden kala-altaiden rengasvoimat oli laskettava tarkasti. Yhtä vaativia olivat kolmen vedenpuhdistamon rakenteet, erityisesti yli seitsemän metriä korkeat kantavat seinät”, Maanpää kertoo. Puhdistamossa lisähaasteena olivat veden monimuotoiset virtausreitit.
Parman tuoteosatoimitus kalanviljelylaitoksen työmaalle toteutettiin Parman ehdottamalla betonisia ja teräksisiä osia sisältävällä hybridi rakenteella. Alun perin teräsrakenteiden osuus oli nyt toteutuvaa suurempi. Parman antama ehdotus teräspilarien korvaamisesta betoni elementtipilareilla nosti niiden osuutta selvästi. Postiterminaalin laajennuksessa Parman toimitukseen sisältyivät myös ulkoseinien kevytrakenteiset Paroc-seinäelementit. Poikkeuksellisimpia kalanviljelylaitoksen kaikista rakenneosista ovat pyöreät kalankasvatusaltaat, jotka ovat lajissaan suurimmat Suomessa asennetut. Yhteensä 52 altaan valmistuksesta ja asennuksesta vastasi Parman tanskalainen sisaryritys Spæncom. Kaikki muut betonielementit ovat Parman tehtailta Suomesta. Maarianhaminan postiterminaalin laajennuksessa oli puolestaan mietittävä tarkasti asennustapaa ja -järjestystä. Laajennusosa on koko tekovaiheen ajan suljettu kolmelta sivulta, joten asennukset on hoidettu yhdeltä suunnalta kaukaa kurottaen. Tämän vuoksi elementtien painot ja nosturin kapasiteetti on pitänyt sovittaa tarkasti toisiinsa. Molempiin kohteisiin toimitettiin Parman Ruskon, Hyrylän, Nummelan ja Forssan tehtailta sekä Spæncomilta yhteensä lähes 2 000 elementtiä.
PARMA 13
Tuotantoinsinööri Juha Kölhi (alhaalla vasemmalla) ja betonityöntekijä Teuvo Luukkonen (vasemmalla) hyödyntävät mutu-tuntuman sijaan dataa, jolla on helppo luoda tilastoja ja suunnata korjausliikkeet oikeaan paikkaan.
LAATU & TURVALLISUUS
Tabletti taipuu laatu- ja turvallisuustyökaluksi
normaalien tarkastuskierrosten yhteydessä. Myös laitteiden alati paraneva suorituskyky ja nopeammat mobiiliyhteydet puhaltavat myötätuulta. ”Tämä on yksi tärkeä osa teollisuuden digitalisaatiota, joka parantaa laatua ja kustannustehokkuutta. Jatkossa tuotteessa havaittua poikkeamaa voidaan vertailla suoraan esimerkiksi mallinnuskuvaan”, Lehtomäki lupailee.
Täsmätieto iso apu
Älypuhelimista ja tablet-tietokoneista on tullut arkisia työkaluja ja viestintävälineitä, jotka kulkevat kätevästi mukana myös tehtailla ja työmailla. Sopivilla sovelluksilla ne ovat oivallisia apulaisia myös laadun- ja työturvallisuuden valvontaan. TEKSTI: TIMO SORMUNEN • KUVAT: ANTTI HANNUNIEMI
K
asvava tulva erilaisia dokumentteja ja taustalla jatkuva paine siitä, että kaikki yksityiskohdat tulee kirjattua ja tulkittua oikein. Siinä arkinen pulma, johon törmätään monessa laadunparannus- ja työturvallisuushankkeessa. Niissä syntyy matkan varrella melkoinen määrä erilaista numero- ja tekstidataa, joka työllistää niin tietojen kerääjiä kuin niiden analysoijia. Kaiken kukkuraksi työ on edelleen pitkälti manuaalista: tuloksia kirjataan usein paperille, josta ne siirretään omalle tietokoneelle tai viedään suoraan järjestelmään. Tietojen analysoija joutuu puolestaan seulomaan dokumenttiviidakkoa pohjia myöten, ennen kuin aineisto on valmis johtopäätösten pohjaksi.
Reaaliaikaista dokumentointia Edellä kuvattu tilanne on tuttu myös InstaAudit Oy:n toimitusjohtajalle Antti Lehtomäelle. 14 PARMA
”Työhön uppoaa paljon aikaa ja monet manuaalivaiheet lisäävät aina virheiden mahdollisuutta. Jos ensimmäiset sattuvat jo silmämääräisessä laaduntarkastuksessa tuotantolinjoilla, alkaa myös pohja-aineisto mennä pieleen jo tässä vaiheessa”, hän toteaa. Lehtomäen luotsaama yhtiö on erikoistunut mobiilisovelluksiin, joiden avulla älypuhelimia ja tabletteja voidaan hyödyntää monipuolisesti laatu- ja työturvallisuustyökaluina. Käyttäjiä löytyy monilta eri toimialoilta, mutta etenkin valmistavasta teollisuudesta. Yksi asiakkaista on Parma. ”Tuotevirhe tai työturvallisuuspuute saadaan kuvatuksi, mitatuksi ja taltioiduksi suoraan paikan päällä, ilman turhia ja virhe alttiita välivaiheita. Aukottoman datan avulla päästään nopeasti vertaamaan poikkeamien laatua ja selvittämään myös syitä”, selvittää Lehtomäki. Mobiililaitteiden hyödyntämistä vauhdittaa se, että laitteet ja niiden käyttölogiikka ovat käyttäjille useimmiten jo entuudestaan tuttuja. Tietojen kirjaaminen on niin ikään helppoa, sillä useimmiten se hoituu
Parmalla mobiilisovelluksia hyödynnetään tuotteiden laatutarkastuksissa sekä turvakierroksilla esimerkiksi nostoapuvälineiden RFID-seurannassa, jolloin niiden viimeisimmät tarkastuspäivät on helppo varmistaa suoraan tunnisteesta. ”Olemme kehittäneet tarkastuspohjia ja vieneet niitä digitaaliseen muotoon. Ne täytetään tehdashallissa mobiililaitteilla ja tallennetaan pilvipalveluun”, laatupäällikkö Jouni Rimpiläinen selvittää. Selkeimmäksi hyödyksi hän nostaa tiedon helpomman analysoinnin. Mutu-tuntuman sijaan datasta on helppo luoda tilastoja ja korjausliikkeet saadaan suunnatuksi suoraan oikeisiin kohteisiin. ”Havainnoista rakentuu sähköiseen järjestelmään työlistoja, joita myös vastuutetaan ja aikataulutetaan. Näin toimenpiteiden tehoa on helppo seurata sekä laatu- että työturvallisuuspuolella”, Rimpiläinen selvittää. Parman laadunvarmistuksen digiprojekti on pisimmällä Uuraisilla, josta runkotuotteiden tarkastuskonseptia viedään asteittain myös muihin yksiköihin. Seuraavana on vuorossa seinäelementtituotanto. Antti Lehtomäen mukaan Parmalla on ollut alusta lähtien erittäin selkeä kuva siitä, millaista sovellusta he tarvitsevat ja millaisia vaatimuksia sille asetetaan. Hyvää lopputulosta on varmistanut laatuvastaavien tiivis osallistuminen kehitystyöhön. ”Samalla he ovat olleet oman työnsä ytimessä eli kehittäneet laadunvalvontatyökaluja tuotannon avuksi”, Lehtomäki kiittelee.
VASTUULLISUUS
ENERGIATEHOKKUUS TUOTTAA TULOSTA MYÖS ASIAKKAALLE TEKSTI: TIMO SORMUNEN • KUVAT: INSPECTA JA PEKKA KIIRALA
Energiatehokkuuslaki patistaa yrityksiä kiinnittämään entistä enemmän huomiota omaan energiankulutukseen ja hiilijalanjälkeen. Parmassa on pantu vielä paremmaksi: energianhallintajärjestelmä on sertifioitu tiiviiksi osaksi laatu- ja ympäristöjärjestelmiä.
”K
oko ketju kuntoon” on laatutavoite, ”Jatkossa näihin asioihin kiinnitetään kiljonka eteen yritykset joutuvat kilpaipailutuksissa ja alihankintakumppanuuklun kiristyessä tekemään entistä tiusissa entistä enemmän huomiota”, Andreakemmin töitä. Perinteisen tuotelaadun lisäksi sen vakuuttaa. luupin alla ovat oman toiminnan energia Energiatehokkuutta voi parantaa monessa tehokkuus, ympäristörasitus ja koko toiminyrityksessä tutuilla konsteilla eli esimerkiksi nan hiilijalanjälki. sisälämpötilan pudotuksella sekä valaistukYhtenä kirittäjänä on vuoden sen ja ilmastoinnin säädöillä. Var2015 alussa voimaan tullut energiasin pian ollaan kuitenkin tilantehokkuuslaki. Se velvoitteessa, jossa käyrät eivät enää taivu taa etenkin yli 250 henkialaspäin. Pahimmillaan energianlöä työllistävät yritykset säästö alkaa lisätä kulutusta josja organisaatiot tarttusain muualla. maan asiaan tosissaan. Onnistunut lopputulos vaaSertifiointipalveluja tii Andreasenin mukaan kokotarjoavan Inspecta naisuuksien hallintaa, pitkäSertifiointi Oy:n jänteistä seurantaa ja tulosten Roger Andreasen myyntipäällikkö analysointia. Vain sitä kautta Myyntipäällikkö Roger Andreasenin päästään kiinni todellisiin Inspecta Sertifiointi Oy mielestä yrityksille hukkapaikkoihin. lakia tärkeämpi ”Juuri tähän energianhallinta motivaattori on mahdoljärjestelmä tarjoaa systemaattisen lisuus kutistaa omaa energialaskua säästötyökalun. Samalla se on tietysti ja säästää näin arvokkaita euroja. todiste asiakkaalle ja yhteistyökumppanille, ”Energiatehokkuus tuo selkeitä kustanettä toimittajalla nämäkin asiat ovat kestänussäästöjä ja parantaa tätä kautta hintavässä kunnossa”, hän toteaa. kilpailukykyä. Siitä tietysti hyötyvät myös asiakkaat eli kyse on win-win-yhtälöstä”, Parmassa vastuullisuus on osa arkea Andreasen toteaa. Parmassa energiatehokkuuteen ja alati pienempään hiilijalanjälkeen on panostettu jo Todelliset hukkapaikat esiin vuosia. Esimerkiksi tehtaiden lämmöntuoEnergiatehokkuus on yksi tärkeä lenkki tannossa on siirrytty fossiilisista polttoaimyös elinkaariajattelussa, joka etenee kiihneista bioenergiaan. Ontelolaattatuotantyvällä vauhdilla kaikilla toimialoilla. Vahnossa petilämmityksen säätöön käytettävää voilla ovat ne, jotka perinteisten laatukriAddheat-ohjausjärjestelmää on kehitetty vasteerien lisäksi pystyvät pienentämään omaa taamaan nykytarpeita. hiilijalanjälkeään, vähentämään materiaaliHiljattain ympäristö- ja laatusertifikaaja energiahukkaa ja huolehtimaan siitä, että tit saivat rinnalleen energianhallintajärjesmyös kierrätettävyys on kunnossa. telmän (ISO 50001). Sen avulla jokaisella
Uuden järjestelmän avulla energiankulutuksen kokonaiskuva on saatu kirkastetuksi jokaisella tehdaspaikkakunnalla. Samalla on tehty toimenpidesuunnitelmat.
tehdaspaikkakunnalla on kartoitettu energiankulutuksen kokonaiskuva ja tehty toimenpidesuunnitelmat. Laatu- ja ympäristökoordinaattori Jouni Erkkilän mukaan aluksi pureuduttiin helposti toteutettaviin ja konkreettisiin säästökohteisiin. Lisäksi kartoitettiin seurannan kehittämismahdollisuuksia, jotta päästään pilkotumpaan kulutustietoon ja ajantasaiseen seurantaan. ”Kiinnitimme huomiota muun muassa hukkaenergian minimoimiseen, valaistukseen ja halliovien aukioloaikoihin. Hankalammat vuotokohdat paljastuvat energiankäytön jatkuvassa mittauksessa ja seurannassa”, Erkkilä kertoo. Esimerkkinä ”piilovuodosta” hän mainitsee Nummelan yksikön, jonka energiankulutus hämmästytti. Kulutusta selvitettiin tarkemmin ja energiasyöpöksi paljastuikin tehdashallin sijaan konttorirakennus ja sen viallinen ilmanvaihto. Energiansäästöstä ja -hallinnasta on Parmassa tullut tärkeä osa oman toiminnan jatkuvaa parantamista, johon kohdennetaan pitkäjänteisiä investointeja ja toimenpiteitä. ”Tavoitteemme on lopulta yksinkertainen. Kun säästämme energiaa, ympäristöä ja kustannuksia, toimimme vastuullisesti ja luomme lisäarvoa myös asiakkaillemme. Samalla tietysti parannamme omaa kilpailukykyämme”, hän painottaa.
PARMA 15
TAIDETTA & KONKRETIAA
Betoni säväyttää ympäristötaidekohteissa Taide kuuluu rakentamiseen yhä tiiviimmin jo hankevaiheesta alkaen. Hiljattain vuoden 2015 ympäristötaidekohteeksi valittu Kehäradan taide on tästä hyvä esimerkki. Betonia taiteen materiaalina ovat hyödyntäneet myös Kotkan tiennäyttäjät -teoksen suunnitellut kuvanveistäjä Pertti Kukkonen ja Tampereen Rantatunnelin melutaidegallerian organisoinut kuvataiteilija Tuula Lehtinen. TEKSTI: EEVA KEKÄLÄINEN • KUVAT: FREI ZIMMER, PERTTI KUKKONEN
Tampereen Rantatunnelin melutaidegalleria on Suomen pisin taidenäyttely. 16 PARMA
Idea tamperelaisten taiteilijoiden teoksia sisältävästä melutaidegalleriasta lähti liikkeelle, kun Rantatunnelin rakentaminen oli jo alkanut.
T
aide tehdään kestämään aikaa. Muinaisen Rooman kivestä tehdyt monumentit ovat säilyneet vuosisatoja, ja ne ovat ravinneet miljoonien ihmisten taidenälkää. Betonin värien kirjo ja vapaa muotoiltavuus eivät aseta rajoja taiteilijan luomisvapaudelle. Suomen pisin taidenäyttely, Tampereen Rantatunnelin melutaidegalleria ja ainutlaatuinen Kotkan tiennäyttäjät -tienvarsiteos ovatkin hyviä esimerkkejä betonin soveltuvuudesta taiteeseen.
Tuula Lehtinen lisää, että taide nostaa ympäristön, asuinalueen ja kohteen arvoa. Taiteella voidaan myös ehkäistä vandalismia. ”Ympäristötaideteokset pysyvät useimmiten sellaisina kokonaisuuksina, joiksi ne on suunniteltu. Graffitien tekijät jättävät ne rauhaan, mikä lisää viihtyvyyttä entisestään. Taide nostaa aina ympäristönsä arvoa.”
Ympäristötaide lisää hyvinvointia
Ympäristötaiteessa voidaan hyödyntää samoja materiaaleja kuin rakentamisessa. Suomen arktisessa ilmastossa säilyvyys on tärkeä tekijä myös taiteilijan materiaalivalinnoissa. ”Elinkaari taiteella on, harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta, sama mikä rakentamisessa muutenkin, jolloin rakenteilta edellytetään samankaltaisia ominaisuuksia ja huollettavuutta. Näin ollen betoni on hyvin luonteva taiteen materiaali paitsi hintansa myös esteettisten ja teknisten ominaisuuksiensa vuoksi”, Kukkonen kertoo.
Aikaa kestävää taidetta
Taiteella on merkittävä rooli ympäristössä. Se ilahduttaa, yllättää ja saa ajattelemaan. Taiteen käytöstä ympäristössä on paljon tutkittua tietoa, jonka mukaan taide lisää asukkaiden hyvinvointia ja asuinalueen viihtyvyyttä. ”Ympäristötaiteella halutaan elävöittää julkista rakennettua tilaa, yhteistä olohuonettamme. Usein taiteella halutaan lisätä paitsi viihtyvyyttä myös syventää ymmärrystämme ympäristöstä”, Pertti Kukkonen kuvailee.
PARMA 17
Myös Lehtisen mukaan betonin ehdoton etu on sen kestävyys ja monipuolisuus. ”Betoni kestää Suomen ilmaston ja on helposti muokkautuvaa, värjättävää, huoletonta ja helppohoitoista. Siihen saa jälkeä ja yksityiskohtia. Tietty rujouskin on aina teoksissa mukana. Rakentamisessa voitaisiin hyödyntää taidetta ja taiteessa betonia nykyistä enemmän.”
Sanoista teoksiin Taideteoksella on aina rooli ympäristössään. Kukkosen suunnittelema Tiennäyttäjät-teos sai alkunsa, kun Kotkan liittymästä haluttiin tehdä helpommin huomattava. ”Sain idean pilarijonosta, joka alkaa reilusti ennen liittymää ja jatkuu sen jälkeen Kotkansaaren suuntaan. Turkoosi väri tuo
ilmavuutta viitaten Kotkan merelliseen historiaan. Öisin pilarit on valaistu ja valon väriä voidaan säädellä”, Kukkonen kuvailee. Idea Tampereen melutaidegalleriasta puolestaan lähti liikkeelle Rantatunnelin rakentamisen yhteydessä. ”Monta metriä korkeat meluesteseinät haluttiin saada esteettisemmiksi. Ideoimme tamperelaisten taiteilijoiden kanssa taide gallerian, jossa näkyisi eri tyyppisiä taiteilijoita, toteutustapoja, värejä sekä abstraktia ja esittävää kuviointia”, Lehtinen kertoo. Tiennäyttäjät ja melutaidegalleria ovat rohkeita ja konkreettisia esimerkkejä siitä, että betonista on moneksi, myös taide teokseksi.
Tiennäyttäjät-teos sai alkunsa, kun Kotkan liittymästä haluttiin tehdä helpommin huomattava.
18 PARMA
Y
mpäristötaide tuo teokset sinne, missä ihmiset elä vät, työskentelevät ja liikkuvat. Ympäristössä olevaa taidetta ei tarvitse mennä katsomaan gallerioihin – se ilahduttaa, yllättää ja herättää ajatuksia jokapäiväi sessä elinympäristössämme. Kuvanveistäjä Pertti Kukkonen on palkittu useissa taideja ympäristötaidekilpailuissa. Hänen viimeisimpiä teoksiaan ovat Kotkan Tiennäyttäjien lisäksi Lahden Tammiheikki-ker rostalon taideteokset sekä Malmin sairaalan Sydänlyönnit. Kukkonen urakoi teoksensa avaimet käteen -periaatteella ja konsultoi myös muita suunnittelijoita betonin käytössä. Kuvataiteilija Tuula Lehtisen julkisia teoksia on yli 30. Vii meisimpiin lukeutuu Tampereen melutaidegallerian lisäksi Helsingin Taidemuseon (HAM) mosaiikkiteos Et tiedä kuinka kaunis olet. Lehtinen on toiminut Taidekorkeakoulun pro fessorina Bergenissä ja pitänyt näyttelyitä ympäri Pohjois maita. Hän on myös rakennetun ympäristön taidekoordinoin tia toteuttavan Frei Zimmerin toimitusjohtaja.
Turkoosi väri viittaa Kotkan merelliseen historiaan. Öisin pilarit on valaistu ja väriä voidaan säädellä.
PARMA 19
TULEVAISUUS
KUKA?
Jussi Aho (s. 1968) • DI v. 1995 • Ura liikkeenjohdossa betoni-, tietoliikenne- ja rakennusalalla • Innostunut palveluliiketoiminnasta ja erilaisista liiketoimintamalleista • Fira Oy:n toimitusjohtaja 2009-, mukana perustamassa yhtiötä vuonna 2002. • Rakentamassa Firasta rakennusalan palveluyritystä. Sen liikevaihto on nykyisin noin 135 meur.
20 PARMA
IHMISET ETUSIJALLE
MYÖS RAKENTAMISESSA
Aidosti palvelulähtöiset toimintamallit, esivalmistusaste selvästi ylemmäs ja co-creation -ajattelua suunnittelusta toteutukseen. Siinä Fira Oy:n toimitusjohtaja Jussi Ahon rohdot, joilla rakennusalan paljon parjattu tuottavuus saadaan nousuun. TEKSTI: TIMO SORMUNEN • KUVAT: FIRA OY
Y
li puolet ajasta odottelua tai virheiden korjailua. Jos matka puhelimia valmistettaisiin rakennusalan toimintamalleilla ja tehokkuudella, niiden hinta hipoisi 20 000 euroa. Siinä muutama väite, joita on heitetty ilmoille rakennusalan ajoittain värikkäänä vellovassa tehokkuuskeskustelussa. Ne ovat tuttuja myös Fira Oy:n toimitusjohtaja Jussi Aholle. ”Turha niitä on kiistää, vaikka asia ei ole helposti ratkaistava. Meillä on moneen muuhun toimialaan verrattuna todella paljon mahdollisuuksia parantaa”, hän muistuttaa. Ahon mielestä peruspulmana on, että rakentamisessa toimitaan edelleen asiakeskeisesti. Samalla sekä aito asiakasyhteistyö että ihmisten välinen vuorovaikutus jäävät puolitiehen. ”Olemme unohtaneet, että viime kädessä asiakkaita ovat organisaatioiden sijasta ihmiset. Arvo syntyy ihmisten välisessä vuoro vaikutuksessa”, Aho filosofoi. Mies tietää mistä puhuu, sillä vuonna 2002 Seinäjoella perustettu ja sittemmin vantaalaistunut rakennuskonserni lukeutuu toimialan ripeisiin kasvajiin. Se on myös matkan varrella haastanut rohkeasti vanhoja toimintatapoja ja panostanut etenkin alan palvelullista miseen.
Murros on nyt käsillä Ahon mukaan alan todellinen murros on käsillä juuri nyt. Mukana pysyvät ne, jotka ovat valmiita omaksumaan uutta ajattelua ja kääntämään muutospaineet mahdollisuudeksi uudistua. ”Jo viiden vuoden päästä ala näyttää kovasti erilaiselta. Digitalisaatio ja tietomallinnus sekä erityisesti liiketoimintamalli-innovaatiot antavat uusia mahdollisuuksia”, hän toteaa. Muutostuuliin pitää Ahon mukaan herätä myös alan osaamisen kehittymisen kannalta. Alan uudistuminen herättää kiinnostusta alan ulkopuolella, mikä avaa mahdollisuuden saada uusia työntekijöitä myös muilta toimialoilta. Millä konsteilla laiva sitten käännetään tuottavuuskurssille? Ahon ynnäilyissä 20–40 prosentin tuottavuushyppy syntyy varsin selkeillä toimenpiteillä. ”Ensimmäinen mahdollisuus on kehittää ihmisten ajattelua ja arvostuksia. Tätä kautta uutta energiaa saaneet osaajat pystyvät merkittäviin parannuksiin myös systeemisesti.”
Toimitusjohtajan mielestä alalla on vanhaa rakennusteollista perinnettä, jossa tilaaja tilaa ja toimittaja toimittaa annettujen ohjeiden mukaisesti. Samalla jokainen osapuoli pyrkii optimoimaan oman osuutensa projektista ja valitettavan usein ilman selkeää kuvaa kokonaisuudesta. Näin merkittävin arvonluonnin mahdollisuus jää hyödyntämättä. ”Rakentaminen on ennen kaikkea palvelua, toisiaan tarvitsevien toimijoiden ja ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta. Ja kaiken keskellä on tilojen loppukäyttäjä, ihminen. Häntä varten koko arvoketju on lopulta olemassa. Myös työmaan työntekijät on opittava näkemään asiakkaina ja mietittävä, miten mahdollistamme heidän onnistumisensa”, Aho painottaa.
Jalostetulla esivalmistuksella tehot irti Yleisen co-creationin ja osallistavan Big Room -suunnittelun lisäksi tuottavuusloikan edellytys on esivalmistuksen osuuden nostaminen. Monet työläät ja sääoloille alttiit rakennus- ja talotekniset työt tehdään edelleen työmaalla, vaikka niitä voitaisiin siirtää sisätiloihin ja huomattavasti stabiilimpiin olosuhteisiin. Valmiit moduulit ovat laiva- ja hotellirakentamisessa sekä valmistaloissa jo arkipäivää. Suunta tulee Ahon mukaan olemaan sama myös rakennustyömailla. Pesu- ja märkätilojen sekä keittiöiden lisäksi esivalmistusta ja valmiita moduuleja on tulevina vuosina hyödynnettävä mahdollisimman monissa kohteissa aina runkoja ja perustuksia myöten. ”Parma on tekniikkatuotteineen ja noppaparvekkeineen ajoissa liikkeellä ja juuri oikealla tiellä. Vieläkin suuremmalle etunojalle on kuitenkin tilausta. Kehittyneemmät ratkaisut luovat kaikille enemmän arvoa, säästävät työaikaa ja parantavat laatua. Olemme hyödyntäneet niitä hyvin tuloksin muun muassa Helsingin Retkeilijänkadulla”, Aho kiittelee. Miltä sitten näyttää moderni kerrostaloalue 2020-luvulla? Kokenut rakentaja ei sitä kauan mieti. ”Se näyttää ja tuntuu siltä, miltä asukkaat itse haluavat. Heidät on otettu mukaan suunnitteluun ja toteutukseen alusta lähtien. Haluamme yhdessä kumppaniemme kanssa mahdollistaa ilmiön, jossa ihmiset rakentavat fiksumpaa yhteiskuntaa yhdessä. Siihen he tarvitsevat pitkälle kehitettyjä palveluja.”
PARMA 21
INFRA
Raiteet ruokkimaan RAKENTAMISTA JA ALUEKEHITYSTÄ Raideliikenne- ja väylähankkeiden tukena pitäisi olla aina myös seudullista maankäyttöä ja rakentamista koskevat suunnitelmat ja rahoitusmallit. Muuten niitä on turha edes käynnistää, sanoo Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä. TEKSTI: TIMO SORMUNEN • KUVAT: PARMA
J
os Suomessa on viimeisten 3–4 vuoden aikana halunnut bongata mahdollisimman monta rakennustyömaata yhdellä kertaa, on suunnaksi kannattanut ottaa Espoo. Taannoisen metropäätöksen jälkeen kaivurit ja nostokurjet ovat olleet kiinteä osa etenkin kaupungin eteläistä maisemaa. Metrolinjan varteen ja varsinkin asemien läheisyyteen rakennetaan nyt kiihtyvällä vauhdilla uutta asutusta, uusia liiketiloja ja monipuolisempia palveluja. Suurimman muodonmuutoksen kokee Tapiola, jonka arvostettu puutarhakaupunki-idea päivitetään 2020-luvun vaatimuksia vastaavaksi. Muutaman vuoden aikajänteellä sen kylkeen liitetään Kehä I:n kattamisen myötä entistä tiiviimmin myös Otaniemi ja Keilaniemi. Kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän mukaan Espoossa seurataan ja laskeskellaan tarkasti myös Keilaniemestä Helsingin Itäkeskukseen suunnitellun Raide-Jokerin etenemistä. Uudelleen tapetille noussut Turku–Helsinki-oikorata tunnin matka-aikoineen on sekin kiinnostava hanke. ”Espoossa Tapiola, Keilaniemi, Otaniemi, Leppävaara sekä Helsingissä REDI ja Kalasatama ovat hyviä esimerkkejä siitä, millainen merkitys rata- ja väylärakentamisella on koko alueen kehitykselle. Perusinfra, joka mahdollistaa hyvät ja varmat yhteydet, herättää myös investoijien, rakentajien ja yritysten kiinnostuksen”, Mäkelä tiivistää.
Tukholmasta Pietariin, Tallinnasta Ouluun Ratahankkeet ovat olleet viime vuosina myötätuulessa. Espoon ykkösmiehen mielestä niitä on kuitenkin viety ja monessa tapauksessa viedään edelleen eteenpäin vanhoilla ajattelumalleilla ja pitkälti paikallisina projekteina. Samalla jäävät usein kartoittamatta ja kirkastamatta laajemmat seudulliset ja jopa valtakunnalliset vaikutukset. ”Aika kuvaavaa on, että tuon Turku–Helsinki-oikoradan päällimmäiseksi argumentiksi ja uutiseksi nousi tunnin työmatka kahden kaupungin välillä. Itse näen sen tulevaisuudessa ennemminkin entistä parempana yhteytenä Tukholmasta Pietariin. Se antaa rata22 PARMA
hankkeelle aivan toisenlaisia perusteita kuin tuo yhden junamatkan ajansäästö”, Mäkelä huomauttaa. Vähän samaa vaivaa on kaupunginjohtajan mukaan Helsingin ja Tallinnan välille suunnittelussa tunneliyhteydessä, jossa keskustelu on kiertynyt kyseisten kaupunkien ympärille. Käytännössä se avaisi suoran ratayhteyden Oulusta Baltiaan ja sieltä muualle Eurooppaan.
Kasvua kehityskäytävistä Mäkelän visioissa Suomea halkoo tulevaisuudessa muutama ”kehityskäytävä”, jotka turvaavat toimivan logistiikan, kansain välisen kilpailukyvyn ja kasvukeskusten tulevaisuuden. Avainasia on sitoa kaikkien väylähankkeiden valmisteluun aina myös alueellista maankäyttöä, asumista ja elinkeinoelämää koskevat tarpeet ja kehityssuunnitelmat. Vain tätä kautta syntyy aidosti kilpailukykyisiä ja kestäviä asuin- ja toimintaympäristöjä. ”Itse asiassa koko verkostomainen Etelä-Suomen työssäkäynti alue tarvitsisi yhteisen kehityskuvan ja strategisen yleiskaavan, ”master-planin.” Sen avulla maankäyttöä, asumista, liikennettä, isoja infrahankkeita ja kasvua ohjataan taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla”, kaupunginjohtaja painottaa. Saman filosofian pitäisi Mäkelän mielestä säädellä myös valtion rahahanoja. Toki isoissa infra-investoinneissa pitää olla mukana myös rohkeutta ja kaukokatseisuutta. ”Ilman näitä seudullisia perusteita ei uusia ratahankkeita pitäisi kuitenkaan käynnistää ja niistä pidämme kiinni myös RaideJokerissa. Kyse on paljon isommista asioista kuin vain joukkoliikenteen matka-ajoista”, Mäkelä napauttaa. Vaan entä tuo tunnin junayhteys Helsingistä Turkuun? Onko se edes realismia? ”On. Ja tulee toteutumaan nopeammin kuin uskommekaan”, kaupunginjohtaja ennustaa.
Parma Rail monessa mukana
V
ireillä olevia raideliikennehankkeita on seurattu mielen kiinnolla myös Parma Railissa, jolla on mittava sopimus Liikenneviraston kanssa ratapölkkytoimituksista vuosille 2016–2017. Sopimus sisältää option myös vuosille 2018 ja 2019. Forssan tehtaille se tietää kuluvalle vuodelle täystyöllisyyttä ja tuo lisäksi hyvää pohjakuormaa vuodelle 2017. Yhtiöllä on sopimus myös Vossloh Cogifer Finlandin kanssa beto nisten vaihdepölkkyjen toimittamisesta vuoteen 2019 saakka. Optiona ovat vuodet 2020 ja 2021. Arvioitu toimitusmäärä on kuluvana vuonna 26 000–30 000 metriä. ”Raiderakentaminen ja hankkeet ovat nyt monipuolisempia kuin vielä vuosikymme nen vaihteessa ja suunta on sama muissa kin Pohjoismaissa”, Parma Railin toimitus johtaja Markku Järveläinen toteaa. Kerava–Riihimäki-osuudelle viritel lään lisäraiteita, samoin Espooseen. Myös Tampereen raitiovaunu ja Raide-Jokeri Markku Järveläinen ovat hankkeita, jotka avaavat Järveläisen Toimitusjohtaja mukaan paljon mahdollisuuksia. Parma Rail ”Ennen raiteita rakennettiin halko maan metsä- ja peltomaisemaa, nyt painopiste on selkeästi kaupunkirato jen kehittämisessä. Alan eurooppalaiset tuulet ovat lopulta rantautumassa myös tänne Suomeen”, hän lisää. Parma Railin ja Parman tuotteita on hyödynnetty muun muassa Länsimetrossa ja Kehäradalla. Uusi merkittävä kohde on Äänekoski– Jyväskylä-radan perusparannus. Taustalla on Äänekoskelle rakennet tava Metsä Groupin biotuotetehdas, joka tarvitsee nykyistä parempia logistisia yhteyksiä. Parma Railin ratkaisu säästää kyseisellä osuudella selkeästi rakennuskustannuksia, sillä yhtiön käyttämän pohjaimen ansiosta vanhoissa ratatunneleissa ei tarvita sähköistyksen vaatimia lisä louhintoja.
PARMA 23
IHMISET
HYVÄ
työkyky
ON YHTEINEN ASIA
Yritysten panostukset työkykyjohtamiseen ovat kasvaneet eikä suotta: työntekijän hyvinvointi näkyy motivaation vahvistumisena, vähentyneinä sairauspoissaoloina ja niiden myötä tuottavuuden kasvuna, kertovat Varman kehityspäällikkö Outi Hartikainen ja Parman valtakunnallinen vastuulääkäri Matti Kähärä Mehiläisestä. TEKSTI: EEVA KEKÄLÄINEN • KUVAT: VARMA JA MEHILÄINEN
T
Matti Kähärä Työterveyslääkäri Lääkärikeskus Mehiläinen
yökyky on monen osatekijän summa. Työnantaja pyrkii tarjoamaan sellaiset olosuhteet, jotka eivät kuormita kohtuuttomasti ja aiheuta työperäisiä sairauksia. Työntekijän vastuulla on oma hyvinvointi. Työterveyshuolto tarjoaa vinkkejä ja neuvoja yksittäisen työntekijän ja työyhteisön hyvinvoinnin edistämiseksi. Yhteistyössä on mukana myös kolmansia osapuolia, jotka tukevat prosessia. Kaiken kaikkiaan tavoitteena on työkykyriskien minimointi ja työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen ennaltaehkäisy. Kustannusvaikutukset – varsinkin vuosien aikana kertautuvat – ovat merkittäviä.
Mitä työkykyjohtaminen on? Työkykyjohtamisella pyritään vaikuttamaan siihen, että henkilöstön työkyky paranee. Varman kehityspäällikkö Outi Hartikainen kuvaa työkykyjohtamista strategiseksi tekemiseksi, jolla on suora vaikutus liiketoimintaan. Yrityksen jokaisella tasolla ja toimijalla on oma roolinsa ja vastuualueensa. ”Yrityksen johdon on linjattava, miten henkilöstön työkykyä johdetaan ja ennen kaikkea sitouduttava siihen. Seuraavaksi vastuu siirtyy esimiehille, jotka omalla toiminnallaan toteuttavat linjauksia. Lisäksi jokainen yksittäinen työntekijä on vastuussa omasta työkyvystään.” Myös Parman valtakunnallinen vastuulääkäri Matti Kähärä Mehiläisestä korostaa koko organisaation yhteistyötä ja sitoutumisen merkitystä. ”Työkykyjohtaminen tarjoaa laajan valikoiman toimintoja, joilla aktiivisesti vahvistetaan työkykyyn vaikuttavia osatekijöitä. Pelkästään hyvillä suunnitelmilla ei kuitenkaan saada aikaan terveyttä edistäviä ja työkykyä vahvistavia vaikutuksia, vaan tarvitaan käytännön tasolla toimivaa tavoitteellisuutta.
Tilannekuvasta keinoihin ja tuloksiin Yrityksissä työkykyjohtaminen lähtee liikkeelle tilannekuvan luomisella. Tarkastelussa on erityisesti se, minkälaisia työkykyhaasteita yrityksessä on. Kun työkykyriskit tiedostetaan, voidaan ne helpommin ennaltaehkäistä. Huonosta työkykyjohtamisesta saattavat kieliä esimerkiksi pitkät tai toistuvat sairauslomat, suuri vaihtuvuus tai huonoksi koettu työ24 PARMA
Outi Hartikainen Kehityspäällikkö, Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma
! n i v y Voi h
Työterveyshuollon tehtävänä on edistää sekä yksittäisen työntekijän että työyhteisön hyvinvointia. Tässä lääkäri Matti Kähärän vinkit terveyteen ja hyvään oloon.
Istuminen paikallaan on urheilulajeista vaarallisimpia. Itse seuraan aktiivisuusrannekkeella, saanko riittävästi liikettä niveliin työn vastapainoksi. On tärkeää liikkua monipuolisesti. Tennis, kuntosali ja metsässä patikointi hoitaa kehon lisäksi mieltä . Tähän kun vielä lisätään musiikki ja ystävät , niin muuta ei enää kaipaakaan kuin unta .
Työkykyjohtaminen pähkinänkuoressa Työkykyjohtamisen tavoitteena on, että ihmiset pysyisivät työkykyisinä, toisin sanoin sillä ennaltaehkäistään työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymistä. Yhteistyössä mukana ovat työntekijä, työnantaja ja työterveyshuolto. Käytännön tasolla työkykyjohtaminen on työkykyriskien hallintaa, varhaista puuttumista, avointa viestimistä ja hyväksi koettua henkilöstöjohtamista. Keinot ovat monet ja aina tilanne- ja tapauskohtaisia.
ilmapiiri. Keinot reagoida ja vahvistaa työkykyä ovat aina tilanne- ja tapauskohtaisia. Hartikainen muistuttaa, että jo henkilöstön osaamisen ajan tasalla pitämisellä on merkitystä. ”Ihminen pystyy parhaimpaansa, kun hänen osaamisensa pysyy tehtävän vaatimalla tasolla. Työntekijän osaamistason arviointi ja tehtävien mukainen ammattitaidon ylläpitäminen johtavat paitsi parempiin tuloksiin myös lisääntyneeseen työtyytyväisyyteen. Työkykyjohtamisella haetaankin keinoja saada enemmän aikaiseksi ja paremmalla fiiliksellä.” Työterveyslääkäri Kähärä lisää, että havaintojen ja myös tutkimusten perusteella sellainen työntekijä, joka näkee työnsä tulokset ja kokee oman tehtävänsä tärkeäksi, voi yleensä hyvin. Yhtä tärkeää on, että työkykyyn ja terveyteen liittyvät haasteet tulevat hoidetuiksi silloin, kun niitä tulee esiin.
Konkreettista hyötyä Työkykyjohtamisen ohjelmalla on suora vaikutus yrityksen liike toimintaan ja yrityksissä onkin huomattu työkykyjohtamisen tuomat hyödyt. ”Työilmapiirin paraneminen näkyy lisääntyneenä työmotivaationa ja kasvattaa tuottavuutta”, Hartikainen kertoo. Myös Parma panostaa työkykyjohtamiseen. Kehittämisalueena on ollut erityisesti yhteistyö liittyen työperäiseen tuki- ja liikunta elimistön kuormittumiseen sekä varhaisen tuen mallin toiminnallinen kehittäminen. Kähärän mukaan työyhteisöä tarkastellaan niin, että kaikki vaikuttavat tekijät huomioidaan. ”Työterveyslääkärin näkökulmasta katsottuna keskeistä on kunkin työntekijän huomioiminen yksilönä ja samalla työyhteisön jäsenenä.” Meistä jokainen voi vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa ja työ kykyynsä omilla valinnoillaan. ”Unen määrästä ja laadusta huolehtiminen on yksi keskeisen tärkeistä terveyteen vaikuttavista osa-alueista, sillä väsyneenä ei jaksa pitää kiinni palauttavasta liikunnasta tai paremmista ruokailu tottumuksista. Fyysisen terveyden lisäksi työntekijä tarvitsee henkisen puolen ja vuorovaikutustilanteiden tasapainoa sekä myönteisiä kokemuksia”, Kähärä summaa.
PARMA 25
PROFIILI
Uudesta-Seelannista ja Virosta Nurmijärvelle päätyneet miehet tuovat tehtaan työilmapiiriin säväyksen kansainvälisyyttä.
Nurmijärven ulkomaalaisvahvistukset
26 PARMA
VIIH
VIRO
UUSI-SEELANTI
NURMIJÄRVI
Parma työllistää Suomessa lähes 600 henkilöä. Työntekijöiden joukkoon mahtuu monenlaista osaajaa niin läheltä kuin kauempaakin. Nurmijärven seinäelementtitehtaalla työskentelevä Kristo Toomla on lähtöisin Virosta ja Nigel Burkin Uudesta-Seelannista.
HTYVÄT PARMALLA TEKSTI: EEVA KEKÄLÄINEN • KUVAT: PEKKA KIIRALA
N
urmijärven seinäelementtitehtaalla työskentelee kolmisen kymmentä betonirakentamisen ammattilaista. Kristo Toomla ja Nigel Burkin ovat olleet menossa mukana jo lähes puoli vuosikymmentä. He kuvaavat Parmaa luotettavaksi työnantajaksi ja viihtyvät työssään.
Suomeen toi työ ja rakkaus Kumpikin Nurmijärven ulkomaalaisvahvistuksista on asunut Suomessa jo lähes kymmenen vuotta. Virolainen Kristo Toomla muutti Suomeen vuonna 2007. Hän työskenteli aluksi toisella työnantajalla ja opiskeli suomen kieltä. Parmalla Toomla aloitti vuonna 2010. ”Aika on mennyt nopeasti ja töitä paiskittu paljon”, Toomla kuvaa.
PARMA 27
PROFIILI
Kristo Toomlan työtehtäviin kuuluvat väliseinien raudoitustyöt, valutyöt ja viimeistely.
Hänen työtehtäviinsä kuuluu väliseinien valmistus, joka sisältää raudoitustyötä, valutöitä ja viimeistelyä. Uusiseelantilaisen Nigel Burkinin tarina on se tyypillinen: Burkin rakastui suomalaisnaiseen kotikaupungissaan Queenstownissa ja muutti tämän perässä Suomeen vuonna 2008. Burkin viihtyy uudessa kotimaassaan. ”Luonto on kaunis mutta kieli vaikeaa”, hän summaa.
Yhdeksi parmalaisista Sekä Toomla että Burkin ovat työskennelleet Parmalla jo lähes puoli vuosikymmentä. Kristo Toomlasta tuli parmalainen isänsä jalanjäljissä. ”Isäni sai Parmalta työpaikan, jonka myötä pääsin itsekin haastatteluun ja koeaikasopimuksella töihin. Olin hakenut töitä tuolloin jo jonkin aikaa, joten työpaikan saatuani taivaalla paistoi taas aurinko”, Toomla kertoo. Burkin aloitti Parmalla vuonna 2011. Tuolloin palkattiin joukko työntekijöitä, jotka koulutettiin tehtäviin työnteon ohessa. Ensimmäiset neljä kuukautta opiskeltiin ja seuraavat kaksi kuukautta työskenneltiin tehtaassa. Parman työkulttuuria Burkin kuvaa toimivaksi. ”Suomessa työnteko on tehokkaasti organisoitu. Työtehtävät tehdään huolellisesti, kerralla kuntoon -periaatteella.”
Parasta työssä on itse työ Työpaikalla viihtymisen tiedetään vaikuttavan positiivisesti työpanokseen. Kun oman työn kokee mielekkääksi tuottavuus paranee, sairauspoissaolot vähenevät ja innostus tarttuu myös työkavereihin. Toomla ja Burkin pitävät työstään ja tehtävistään. Toomlan mukaan parasta työssä Parmalla on itse työ. ”Tykkään mennä töihin jokaisena aamuna. Työ ei aiheuta stressiä, koska jokainen päivä on erilainen. Työpäivät kuluvat nopeasti ja kaikki on hyvin järjestetty.” Samaa sanoo Burkin. ”Työkaverit ovat mukavia, tehtävät monipuolisia ja työtä saa tehdä sisätiloissa, mikä erityisesti talvisaikaan on huippuhomma.”
Parma työnantajana Työnantajakuvan kannalta yrityksen paras referenssi on tyytyväinen työntekijä. Parmalla hyvä työilmapiiri, avoimuus, jatkuva parantaminen ja kestävä kehitys ovat toiminnan kulmakiviä. Parma panostaa työturvallisuuteen ja työssä viihtymiseen, minkä ovat huomanneet myös Toomla ja Burkin. Nurmijärven tehtaalla on työskennelty tapaturmitta jo lähes tuhannen työpäivän ajan. ”Parmalla kaikki on juuri niin kuin pitääkin olla. Työturvallisuudesta pidetään hyvää huolta ja kaikilla on henkilökohtaiset suojaimet. Lisäksi työympäristö on mukava ja työnjohtajan kanssa sujuvaa tehdä töitä. Parmaan voi aina luottaa”, Toomla sanoo. Työnantajana Parma saa kehuja myös Burkinilta. ”Meihin työntekijöihin luotetaan, mikä tuntuu hyvältä. Kunhan omat työtehtävät hoitaa kuten pitääkin, kaikki sujuu hyvin.” henkilöä 28 PARMA
Rakkaus toi Nigel Burkinin Suomeen. Parmaa hän kuvaa hyväksi työnantajaksi ja työtehtäviä monipuolisiksi.
Consolis toimii
Parma työnantajana Parma on osa kansainvälistä Consoliskonsernia, joka toimii 30 maassa ja työllistää yli 10 000 henkilöä. Suomessa Parma toimii 11 paikkakunnalla. Henkilöstö koostuu noin 600:sta ammattilaisesta. Arvot kumppanuus, rohkeus, laatu ja vastuullisuus näkyvät kaikessa toiminnassa – myös työnantajana. Hyvä työilmapiiri ja turvallinen työympäristö ovatkin jokaisen parmalaisen arkea. Parma panostaa työntekijöiden hyvinvointiin erityisesti työkykyjohtamisen kautta. Työkyky johtamisella tarkoitetaan sekä työnantajan että työntekijän mahdollisuuksia vaikuttaa omaan työkykyynsä: tavoitteena on lisätä työntekijöiden hyvinvointia. Lue lisää työkykyjohtamisesta tämän lehden sivulta 24.
30 maassa
Consoliksen palveluksessa
10 000 henkilöä
11
Parmalla
toimipaikkaa Suomessa
Parman palveluksessa
600 henkilöä
PARMAsome – seuraa meitä:
parma.fi