Senaatintorin kaivaukset 2021 – lapion varresta tutkimusavustajaksi Sami Brchisky
Oli kaunis lähes helteinen syksyinen päivä, kun Museoviraston Arkeologisten kenttäpalveluiden Senaatintorin kaivaukset pyörähtivät jälleen käyntiin. Nämä kaivaukset olivat jatkoa Senaatintorin vuoden 2020 kaivauksille ja toteutettiin Senaatintorin valaistuksen uudistamisen vuoksi. En itse osallistunut noille viime vuoden kaivauksille, mutta olin kuullut niistä pelkkää hyvää, joten oli todella hienoa päästä tänä vuonna mukaan kaivamaan. Ennen kaivausten alkua oli jo tiedossa, että paikalla sijaitsee 1600- ja 1700-lukujen aikainen hautausmaa, mikä oli myös peruste näiden arkeologisten kaivausten tarpeellisuudelle. Mitään kovinkaan yllätyksellistä ei siis ollut odotettavissa, mutta siitä huolimatta työ vaikutti erittäin mielenkiintoiselta, sillä vaikka olinkin jo muutamilla kaivauksilla ehtinyt olla mukana lapiota heiluttamassa, niin hautoja en ollut ennen kaivanut ollenkaan. Lisäksi tutkimusavustajana toimiminen näillä kaivauksilla tarkoittaisi paljon mittaamista eli takymetrin käyttöä, mistä olin innoissani ja osittain kauhuissani, sillä vaikka olin jonkin verran kyseistä laitetta käyttänyt, niin en omasta mielestäni tarpeeksi, jotta olisin riittävän itsevarma sen käytön suhteen. Kaivaukset lähtivät hyvin käyntiin. Torin 12
kiveykset poistettiin, kaivinkone kaivoi pintakerrokset ja me jatkoimme siitä syvemmälle käsipelillä. Meillä oli kasassa oikein mukava ja osaava tiimi näille kaivauksille, mikä oli omiaan luomaan viihtyisää työympäristöä. Pitkät kaivaukset kun olivat kyseessä, niin siinähän tuli sitten rupateltua työn ohessa vaikka mitä ja avattua omaa sielun- ja mielenmaisemaa niille, jotka vieressä sattuivat kulloinkin olemaan kuuntelemassa. Pahoittelut heille siitä, toivottavasti toipuvat. Hautausmaata kun kaivoimme, niin hautojahan sieltä tuli vastaan. Niiden kanssa työskentelyssä piti olla tarkkana, kun arkkuja ja luita otetiin huolellisesti esille dokumentointia varten, että hauraat jäänteet eivät vaurioituisi. Itsellä tuo oma vahvuusalue on enemmän siellä lapioinnin puolella, niin tällainen erityisen tarkka, verrattain hidas ja hieman kyyryssä olevassa asennossa tapahtuva varovainen putsaaminen oli välillä hieman puuduttavaa. Onneksi tuttua ja turvallista lapiointiakin oli tarjolla ja sen parissa pääsikin palautumaan ja rentoutumaan useaan otteeseen. Kyllähän siihen hautojen kaivamiseen lopulta kuitenkin tottui ja ennen pitkää verrattain hankaliinkin
