204
Animen aika
Love Hina
Love Hina Tenchi Muyon ja deittipelien esimerkki on kirvoittanut ilmoille lukemattomia haaremisarjoja (DearS, Girls Bravo, Maburaho, jne.), joiden ympäristö ja hahmotyypit vaihtelevat mutta idea säilyy aina samankaltaisena: Epävarma ja päättämätön nuorimies löytää vastakkaisen sukupuolen, ja hänen eteensä marssitetaan kokoelma eri naistyyppejä, joista hänen pitäisi valita mieleisensä. Äärimmillään ja epäuskottavimmillaan nuorimies joutuu tavalla tai toisella naisten kanssa saman katon alle kokemaan kiusauksia ja kerjäämään kuonoonsa. Tämän skenaarion huipentuma oli Ken Akamatsun manga Love Hina (kirjaimellisesti Lemmen nuket), jonka animeversion toteutti vuonna 2000 Production I.G. ja Xebec. Kauan sitten hiekkalaatikolla Keitaro Urashima (Yuji Ueda) oli kuullut leikkikaveriltaan, että jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan ja pääsee Tokion yliopistoon yhtä aikaa, nämä elävät
elämänsä onnellisina loppuun asti. Tarinan kertonut tyttö antoi Kietarolle suukon poskelle ja vannotti: ”Kun me kasvamme isoiksi, menemme Tokion yliopistoon yhdessä.” Hiekkalaatikon tyttö muutti pian pois, ja Keitaro unohti koko asian,. Lopulta Keitarolle tulee ajankohtaiseksi pyrkiä arvostettuun opinahjoon. Hän ei onnistu ensimmäisellä kerralla ja ajautuu viettämään preppausvuotensa isoäitinsä omistamassa asuntolassa Hinata Housessa. Kaikki asuintoverit talossa ovat tyttöjä. Kömpelönä Keitaro törmäilee ottamassa lähituntumaa heidän fyysisiin ulottuvuuksiinsa, mistä hyvästä hän saa pervon maineen ensimmäisenä päivänä ja tuntee kontaktit kivuliaina. Mangan 14 osan aikana Keitaroa murjotaan väkivaltaisesti 208 kertaa: niistä 99 kertaa on tavallisia nyrkiniskuja, 56 ilmahyppyjä päin pläsiä, 19 esineiden heittelyä, 13 kuristamista, kolme ohjusiskua, kaksi hyökkäystä plasmatulipalloja syöksevällä kilpikonnalla, kaksi saappaiden potkaisua jalkoväliin, jne.143 Anime ei jää
205
14. Otakusarjat
yhtään huonommaksi. Pelkästään alkutekstien alla Keitaroa kohdellaan kaltoin viisi kertaa. Hinata House on kaikkea muuta kuin unelmahaaremi, jos sellaista koskaan on maailmassa ollutkaan. Talon tytöt, jotka ovat siis väkivaltaisia luontokappaleita, pitävät Keitaroa alituisesti silmällä hänen matkallaan henkiseen miehuuteen. Hänen jokainen liikkeensä havainnoidaan ja raportoidaan. Kaikki tekemiset ja tekemättä jättämiset muistetaan. Katsoja alkaa miettiä, pitävätkö tytöt salaa kirjanpitoa, jotta lopussa voidaan paljastaa tuomarien pisteet kuin deittipelissä ikään. Asetelma on tietysti tuttu Rumiko Takahashin 1980-luvun Maison Ikkokusta, jossa yliopiston pääsykokeissa reputtava Yusaku Godai asettuu originellien henkilöiden asuttamaan rähjäiseen asuntolaan ja rakastuu asuntolan johtajattareen Kyoko Otonashiin. Yusakulle jää ikuiseksi arvoitukseksi, millainen oli nuorena leskeksi jääneen Kyokon miesvainaja. Love Hinan suuri arvoitus on, onko Hinata Housen Naru Narusegawa (Yui Horie) todella se sama tyttö, jolle Keitaro antoi lupauksensa hiekkalaatikolla kauan sitten. Tarinan edetessä katsojalle selviää, että asialla ei ole merkitystä. Keitaron ja Narun välillä on jotakin siitä riippumatta. Samalla tavalla Maison Ikkokussa ainoa, joka haluaa verrata Yusakua Kyokon edesmenneeseen mieheen, on Yusaku itse. Love Hina ja sen sukulaiset ovat ilman muuta viihteellistä hömppää. Rumiko Takahashi luonnehti Maison Ikkokua fantasiaksi pojille, eikä Love Hina ole sen kummempi. Ei ole niinkään kiinnostavaa, saavatko päähenkilöt toisensa, sillä asia on selvä alusta alkaen. Kiinnostavaa on se, kuinka monta ongelmaa he joutuvat yhdessä ratkomaan ja miten he ne ratkovat. Ristiriitoja ratkaistessaan heidän välilleen syntyvät niin vahvat siteet, että niiden voisi kuvitella kestävän elämän ajan. Matka on sittenkin tärkeämpi kuin päämäärä. Ei tule ikinä hetkeä, jolloin Keitaro voisi sanoa olevansa valmis, sillä aina on varaa parantaa. Jos Keitaro on lukenut yhtään shonenmangaa, hän tietää tämän hyvin. _____________________________________________________ Love Hina (TV), 25 jaksoa (2000) ohjaus: Yoshiaki Iwasaki hahmosuunnittelu: Makoto Uno tuottaja: Keisuke Iwata, Shinichi Ikeda, Yukinao Shimoji musiikki: Koichi Korenaga studio: Production IG, XEBEC Love Hina Christmas Special - Silent Eve, 44 min. (2000) Love Hina Haru Special - Kimi Sakura Chiru Nakare!!, 45 min. (2001) Love Hina Final, 25 min, (2001) Love Hina Again, 3-osainen OVA (2002) _____________________________________________________
Sabermarionettes J
Sabermarionettes J Kaikki, mihin Satoru Akahori sormellaan koskee, muuttuu oudoksi. Voisiko muuta odottaakaan animen ja mangan kahjoimmalta käsikirjoittajalta, jonka repertoaariin kuuluu sellaisia keksintöjä kuin KashiMashi, jossa poika toivoo tähdenlennolta, että muuttuisi tytöksi, tai Bakuretsu Hunters, jossa nahka-asuihin sonnustautuneilla hahmoilla on mangan vanhimman perinteen mukaisesti jälkiruokien nimet, tai Zettai Seigi Love Pheromone, jossa koomikkopari työskentelee osaaikaisesti oikeuden puolustajina ja jättää jälkeensä pelkkiä savuavia raunioita. Sillä hetkellä, kun katsoja on huomaavinaan, että Akahori kääntää tarinansa oikeaksi draamaksi, joka kuvaa oikeita asioita, hän vetää heti maton alta jollakin pähkähullulla keksinnöllä. Toiset tekijät esittelevät kotisivuillaan työvälineitään ja blogaavat hyvistä ruokapaikoista. Satoru Akahori puolestaan luo sivun mittaisen katsauksen vessaansa. Akahorilla on kuitenkin tilillään käsikirjoituksia, joista on tullut kiinteä osa japanilaista hahmokulttuuria, kuten pelinä alkanut Sakura Taisen ‑franchise. Ouji Hiroin ideoima, Kosuke Fujishiman hahmosuunnittelema ja Satoru Akahorin käsikirjoittama Sakura Taisen sijoittuu 1920-luvulle, jota ei ikinä ollut. Siinä otellaan demoneita vastaan henkisillä aseilla ja höyrykoneiden voimin steampunkin hengessä. Sankareina esiintyy keisarillinen teatteriseurue, johon lukeutuvat mm. šintopapitar, venäläinen palkkamurhaaja, kiinalainen tohelo nero ja psyykkinen pikkutyttö. Päähenkilölle Ichiro Ogamille on siis tarjolla haaremi, mutta peli sisältää myös taisteluja ja strategisia päätöksiä. Monipuolinen Sakura Taisen on ollut myydyin peli, joka Japanissa Segan pelikonsoleille on ilmestynyt. Ahkeran ja häikäisevän nopeasti työskentelevän Kōhei Tanakan säveltämä musiikki, jota saa kuulla mm. jokakesäisissä Sakura Taisen – musikaaleissa, on melodista ja juhlavaa, upeimpana esimerkkinä Mysterious Paris –pelin OP Mihata no moto ni.
206
Animen aika
Sabermarionettes J
Lokakuussa 1996 alkanut Satoru Akahorin kirjoittama ja Xebecin animoima Sabermarionettes J on avaruuteen toiseen maailmaan ja toiseen aikaan sijoittuva haaremisarja, josta vasta jälkeenpäin on löydetty otakusarjojen perusteos. Se esitti ensimmäisten joukossa, että uskollinen robottirakastettu voisi olla ihanteellinen vaihtoehto epäluotettavalle ja oikulliselle ihmisrakastetulle. Ja mikä vielä parempaa, omistaja voisi opettaa ja ohjelmoida robottitytön alusta pitäen. Avaruusalus Mesopotamia haaksirikkoutui 300 vuotta sitten planeetalle, jonka nimeksi annettiin Terra II. Kuusi eloonjäänyttä jakoivat maan keskenään ja perustivat vaarallisen plasmataivaan alle omien kansallisuuksiensa mukaan kuusi valtiota, jotka tottelivat nimiä Japones, Peterbulubulu (venäjänkielinen valtio), Shihan (kiinankielinen valtio), New Texas (arvaatte), Geltland (saksankielinen diktatuuri) ja Romana. Asiassa oli kuitenkin yksi paha ongelma. Kaikki eloonjääneet olivat miehiä. He jatkoivat sukuaan kloonauksen avulla. Kun 300 vuotta myöhemmin tapaamme kauppamies Otaru Mamiyan (Yuka Imai) Japonesin perin miesvaltaisessa valtakunnassa, Otarulla on tekemistä pitää loitommalla rikas keikari Mitsurugi Hanagata (Takehito Koyasu), joka äsken todetuista ympäristörajoitteista johtuen kokee intiimiä vetovoimaa juuri Otaruun. Hanagata on tarinan fall guy, jonka kohtalona on saada aina kuonoonsa. Ne ”naiset”, jotka Terra II:ssa näkyvät, ovat robotteja, marionetteja, joihin on ohjelmoitu muutama hyödyllinen toiminto, mutta he eivät kykene itsenäiseen toimintaan eivätkä tuntemaan inhimillisiä tunteita. Ainakin näin luultiin, kunnes Otaru Mamiya vahingossa käynnisti Japonesin historiallisessa museossa siellä siihen asti uinuneen sabermarionetin ohjelmoinnin. Toisin kuin muissa marioneteissa, sabermarionetin sisällä on neitsytpiiri (virgin circuit, Mädchenkreis) jonka avulla sabermarionetti pystyy itkemään, nauramaan, ajattelemaan itsenäisesti ja jopa väittämään vastaan, mikä tavallisilla marioneteilla olisi tuomittava teko.
Lime (Megumi Hayashibara) on lapsellinen ja tietämätön, Cherry (Yuri Shiratori) älykäs ja herttainen, Bloodberry (Akiko Hiramatsu) voimakas ja intohimoinen. Otaru-paran tehtäväksi jää huolehtia heidän kehityksestään niin hyvin kuin pystyy. Jos Otaru onnistuu, seuraukset ovat henkeäsalpaavat: naiset palaavat takaisin maailmaan. 1990-luvun puolenvälin tyylin korkeat poskipäät, torahammasmainen kulmahammas, hassut pallokoristeet ja kulmikas liikehdintä saattavat hieman hämätä nykykatsojaa. Mutta jos nämä ulkoiset piirteet jätetään vähemmälle huomiolle, joudutaan toteamaan, että Lime on täydellinen moe-hahmo. Hän on avuton mutta yritteliäs. Hän on kömpelö, mutta hänellä on suuri sydän. Limen hahmo huutaa kiireestä kantapäähän, että hän ei ole uhka eikä häntä tarvitse pelätä. Neitsytpiirin käynnistyminen tekee sabermarionetista olion, josta Otaru voisi muokata täsmälleen haluamansa, jos tahtoisi. Sarjan hienous on, että Otaru ei sellaista tahdo. Hän haluaa, että Lime, Bloodberry ja Cherry kehittyvät kukin omaksi itsekseen. Heidän vastakohtansa, Geltlandin sabermarionetit Tiger, Lynx ja Panther, ovat diktaattorinsa von Faustin tahdottomia orjia. Niinpä kun Geltland tuhoutuu, he ovat hukassa. Huimassa jaksossa 24, jonka olisi pitänyt jäädä viimeiseksi, sabermarionetit lähtevät toteuttamaan itsemurhatehtävää suojellakseen Otarua. ”Me olemme koneita”, sanoo Lime. ”Me olemme korvattavissa.” Lime oli väärässä. He eivät olleet korvattavissa. Jaksoa 24 seurasi jakso 25, joka vesitti kaiken edellä nähdyn, koska muuten ei olisi voitu tehdä jatkokautta Sabermarionettes J to X, jossa Lime laulaa keijukaisen kanssa Yume mitsuketan, eikä OVA-sarjaa Sabermarionette J Again. ”Sabermarionetti” on japanilaista engrishiä. Sillä tarkoitetaan kybermarionettia. Robottirakastetut ovat animen kehityksen looginen lopputulos. Jos ja kun maailmassa on nykyään epäilyttävää ja rikollista nähdä nuoret naiset himoittavina ja rakastettavina olentoina – hehän ovat kautta animen historian kiljuneet ”pervo” ja läimineet päin naamaa –, niin himoittakoon ja rakastettakoon sitten robotteja. Ehkä edes niitä voisi lähestyä kuin ihminen ihmistä. Joidenkin mielestä ne saattavat näyttää kuolleilta nukeilta, mutta otaku-Otaru pystyy herättämään ne henkiin. _____________________________________________________ Sabermarionettes J (TV), 25 jaksoa (1996-1997) ohjaus: Masami Shimoda hahmosuunnittelu: Tsukasa Kotobuki, Shuichi Shimamura musiikki: Parome studio: Hal Film Maker, Studio Junior Sabermarionette J Again, 6-osainen OVA (1997) Sabermarionette J to X (TV), 26 jaksoa (1998-1999) _____________________________________________________
14. Otakusarjat
Chobits Sabermarionettien jälkeen ei ollut enää epäselvää, mistä oli kysymys CLAMPin Chobitsissa. Madhousen tuottamassa kesän 2002 fanisuosikissa opiskelija Hideki Motosuwa (Tomokazu Sugita) löytää kujalta roskien seasta pois heitetyn persoconin ja herättää sen henkiin. Persoconit ovat palvelus- ja apulaisdroideja, jotka ovat viimeisintä muotia mutta luonnollisesti hyvin kalliita. Persoconien suhteen täysin ummikko Hideki ei keksi edes, kuinka persoconin saa käyntiin, ennen kuin hän löytää katkaisijan viimeisestä mahdollisesta paikasta, jota hän tulee kopeloineeksi. Siis androidin jalkojen välistä. Persocon käynnistyy ja sanoo ”Chii”, ja Hideki olettaa sen olevan koneen nimi. Hidekin kaverin taskukokoinen persocon Sumomo (Motoko Kumai) analysoi Chiin (Rie Tanaka). Chii ei pidä tästä, ja Sumomon systeemi kaatuu. Tarvitaan siis asiantuntijan apua. Nuori nörtti Minoru Kokubunji (Houko Kuwashima) päättelee, että Chii ei ole tavallinen persocon vaan chobit, joka on erityisvalmistetta ja johon tuskin on saatavilla käyttöjärjestelmää. Niinpä Hidekin tehtäväksi jää ohjelmoida Chii opettamalla se ihmisen tavoille arkipäiväisessä elämässä. Hän lähettää Chiin asioille esimerkiksi ostamaan itselleen pöksyt (legendaarinen repliikki ”pantsu kudasai”). Chii edistyy ja alkaa lukea kuvakirjoja, joista avautuu vähitellen tarinaa myötäilevä Chiin taustakertomus. Chobitsin loppuratkaisu on turvallisin mahdollinen. Seksi Chiin kanssa ei tule koskaan kysymykseen. Chiin kanssa Hidekin ei ikinä tarvitse asettaa itseään paljaaksi ja alttiiksi. Heidän rakkautensa pysyy puhtaana ja turmeltumattomana. Tältä kannalta Chobits on enemmän shōjosarja kuin otakusarja. Sen rakkaussuhde on kuin Card Captor Sakuran Tomoyon ja Sakuran uhrautuva ja ihannoitu rakkaussuhde. Tomoyo/Hideki on onnellinen silloin, kun Sakura/Chii on onnellinen. Asia olisi sillä selvä, ellei mielessä alkaisi herätä epäilyksiä Chobitsin taitavan nörtin Minorun maid-persocon-haaremista. Hänellä ei vaikuta olevan erityisiä tunteita persoconejaan kohtaan. Ne ovat hänelle leikkikaluja, jotka kiinnostavat teknisessä mielessä. Näin meille ainakin kerrotaan. Aihetta on tarkasteltu muussa animessa. Robot Carnival ‑episodielokuvassa robottivaimon itselleen ottanut mies suuttuu keinonaiselle, koska tämä alkaa vähitellen muistuttaa aivan liian paljon oikeaa naista. Kyseessä on kuitenkin hänen elämänsä suuri rakkaus, joka välähtää hänen silmiensä edessä hänen kuolinhetkellään. Monikäyttöisten robottirakastettujen kriittisin ja raadollisin versio löytyy Mamoru Oshiin Ghost In The Shell – Innocencesta, jossa androidityttöjä valmistetaan sarjatuotantona seksinukeiksi. Chobitsin Minorun, joka on ilman muuta otaku, muotokuvassa häämöttää jotakin pokemonmaista. Pokemonin
Chobits
207
208
Animen aika
aivan ensimmäisiin jaksoihin sisältyi kohtaus, jossa pokemonit kokoontuvat pohtimaan itseään ja velvollisuuksiaan. Kun Pikachu kysyi ”miksi on pahoja pokemoneja?”, Bulbasaur vastasi: ”Pokemonit tekevät pahaa, jos isäntä on paha. Meidän pitää kaikissa olosuhteissa totella isäntää.” Olisiko Pokemonin Ash tuleva otaku, haaremisarjojen ystävä, joka Chobitsin tyylikkään nörtin tavoin kansoittaa kartanonsa seksikkäillä droideilla, jotka täyttävät halukkaasti isäntänsä toivomukset? Kaikki kerätään, kaikki kerätään! Tämä ei ole uutta. Kalevalassa Seppo Ilmarinen ei takonut pelkkää Sampoa, vaan hän takoi myös itselleen vaimon parhaista jalometalleista ja kävi tämän vierelle makaamaan. Ilmarinen havaitsi keinovaimon kovin epätyydyttäväksi ratkaisuksi, sillä ”kylmän kulta kuumottavi, vilun hohtavi hopea”. Tämän päivän ilmariset takovat pajoissaan hyvin hienostuneita robotteja, jotka saavat päälleen naismaisen olomuodon. Maaliskuussa 2009 Japanin National Institute of Advanced Industrial Science and Technology esitteli 157-senttisen ja 43-kiloisen robottitytön HRP-4C:n, joka on valmistettu viihdetarkoituksiin. Luomus ei muistuta niinkään To Heartin Multia kuin tavallista japanilaista naista. Kehittäjien mukaan robottityttöä voi käyttää ensi vaiheessa huvipuistoissa tai jumppaopettajana. Enempään ei tekniikka tällä hetkellä kykene. HRP-4C kävelee, räpyttelee silmiään ja puhuu yksinkertaista japania. Ehkäpä otakusarjat eivät kerrokaan fantasioista vaan toteutuvasta tulevaisuudesta. _____________________________________________________ Chobits (TV), 26 jaksoa (2002) ohjaus: Morio Asaka hahmosuunnittelu: Hisashi Abe tuottaja: Tatsuya Ono, Tetsuo Gensho, Yuichi Sekido musiikki: Keitaro Takanami, Dan Miyakawa studio: Madhouse Chobits OVA (2003) Chibits, 6 min. (2004) _____________________________________________________
Chobits
Moe 2000-luvun anime on pehmeää. Moe-sarjat, jotka ovat tehneet avaruus- ja scifisarjat nuorten miesten viihteenä lähes täysin virattomiksi, sisältävät yksinomaan naisrooleja ja pelaavat tyttömäisillä ominaisuuksilla, huumorilla ja söpöydellä, eivätkä ne sisällä perinteistä juonta, josta olisi erotettavissa kaaria. Ei ole kehittelyä, ei huipennusta, ei loppua.144 Draaman kaaren sijalla on ”jatkuva tyydytys”. Jokainen hetki on yhtä mielenkiintoinen ja vetoava kuin sitä edeltänyt, eikä muuten voisi ollakaan, sillä moe on hahmo- eikä tarinavetoista animea. Ajan merkki oli netissä levinnyt de-motivaattorikuva, jossa lasten animea edusti Fist Of North Star, aikuisten animea Azumanga Daioh. Roolit ja tarjonta olivat kääntyneet ylösalaisin. On kuvaavaa, että menestyneimmät moe-sarjat perustuvat strippimangaan, yonkomaan. Azumanga Daioh, Lucky Star ja K-On!! olivat alun perin vitsistrippejä, joiden huumori rakentuu hahmojen, repliikkien ja tilanteiden varaan. Suurta eeppistä tarinan kaarta niistä on turha etsiä. Niiden tyylilaji on slice of life, pieniä lastuja elämän virrassa ja arkipäivän kommelluksia sekä piintyneitä tapoja, jotka alkavat kasautua kivettymiksi asti, kuten K-Onissa. Oliko hyvä päivä? Hienoa! Juodaan teetä ja syödään kakkua. Oliko surkea päivä? Älä välitä. Juodaan teetä ja syödään kakkua. Oliko ihan tavallinen päivä? Maistuisiko tee ja kakku? J.C.Staffin Azumanga Daioh ei periaatteessa ole niinkään moe- kuin huumorianime, mutta se onnistui niin hyvin, että se loi mallin, jota etenkin Lucky Star jäljitteli kaikin mahdollisin tavoin. Azumanga Daioh kokosi kaikki koulutyttötyypit samaan luokkaan ja seurasi heidän elämäänsä. Kuva olisi ollut ratkaisevasti epätäydellinen ilman sarjan ja ettei vain koko animen nykyhistorian suurinta kulttisankaria Osakaa, joka oli niin täydellinen moe, että riisui aseista nekin, jotka muuten mainostavat kovaan ääneen inhoavansa moe-hahmoja. Osaka (Yuki Matsuoka) on henkilö, jolla on tavaton lateraalisen ajattelun lahja. Kun hänelle esittää kompia, hän ratkaisee ne oikopäätä. Kun hän kertoo kummitusjutun, juttu perustuu siihen, että hän on haistanut pierun, joka ei ollut hänen omansa. (”Totta! Tuo on tosi pelottavaa!”) Kun hän istuu rannalla Sakakin kanssa, hän kertoo ihmetelleensä, miksi peräpukamia ei kirjoitettukaan sanakirjassa zi-kanjilla. Tämän jälkeen he alkavat unelmoida ratsastamisesta delfiinillä. Kesken haaveilun paikalle saapuu Tomo kysymään, mitä kaksikko tekee. ”Keskustelemme peräpukamista.” Osakan uskomattomuudet melkein käänsivät kokonaan huomion pois siitä, miten Kiyohiko Azuma parodioi koulumangan ja animen perinteisiä koululaistyyppejä. Sakaki (Yuu Asakawa) on pitkä, vaarallisen näköinen, voimakas ja urheilullinen
14. Otakusarjat
tyttö, jota pidetään hivenen pelottavana. Joskus pari vuosikymmentä aiemmin hänen tapaisensa hahmot olisivat olleet yksinäisiä pahoja tyttöjä, jotka ajavat moottoripyörää ja polttavat tupakkaa. Azumangan Sakaki totta kai keräilee söpöjä esineitä, on sulaa vahaa eläinten parissa ja pyrkii epätoivoisesti lähestymään kissoja, jotka aina raapivat hänet verille, mikä kummeksuttaa suuresti luokan lapsineroa Chiyoa (Tomoko Kaneda). On tarpeetonta sanoakaan, että luokan opettaja Yukarisensei (Akiko Hiramatsu) on oppilaitaan holtittomampi ja vastuuttomampi hahmo ja klassisen kirjallisuuden opettaja Kimura-sensei (Kōji Ishii) on lukiotyttöjen perään kuolaava zombi. Fanipiireissä Kiyohiko Azuman Azumanga Daioh ja Yotsuba& ovat saavuttaneet horjumattoman kulttisuosion. _____________________________________________________ Azumanga Daioh (TV), 26 jaksoa (2002) ohjaus: Hiroshi Nishikiori hahmosuunnittelu: Yasuhisa Kato animaatio-ohjaus: Takashi Wada tuottaja: Taro Maki, Tatsuo Sato, Toshimichi Ootsuki musiikki: Masaki Kurihara studio: GENCO, JC Staff Azumanga Daioh Very Short Movie, 4 min. (2001) Azumanga Web Daioh ONA, 4 min. (2002) _____________________________________________________
Yksi hahmotyyppi Azumangasta puuttui, ja hänestä tulikin Kyoto Animationin Lucky Starin suola. Konata on tyttölapsi, jolla on pitkä sininen tukka ja muita sarjan hahmoja terävämpi katsanto elämään. Hän on otaku, joka nauttii lähistön manga-, anime- ja pelikaupassa legendaarista mainetta asiakkaana, joka ei milloinkaan osta mitään. Kaupanpitäjät käyttävät animesta oppimiaan tekniikoita ja juonia houkutellakseen Konatan hyvien tarjousten äärelle, mutta jokin menee aina myttyyn. Konataa lukuun ottamatta Lucky Starin hahmokaarti jäi kuitenkin vaisuksi, ja sarjasta tuli yrityksestä huolimatta enemmän köyhän miehen Azumanga kuin jotakin omista ansioistaan muistettavaa. Kyoto Animationin seuraavasta moe-sarjasta K-On!! tuli vuosikymmenen lopun suurin kassamenestys. Ensimmäisen sarjan OP-laulu Cagayake! Girls nousi ilmestymisviikollaan Japanin listaneloseksi, eikä tahti hiipunut yhtään. ED-kappale Don’t Say Lazy nousi kakkoseksi. Minialbumi Ho-kago Tea Time ampaisi albumilistan kärkeen. Toisen tuotantokauden OP ja ED Go! Go! Maniac ja Listen!! nappasivat ilmestymisviikollaan toukokuussa 2010 singlelistan kaksi kärkisijaa. Tämä oli ensimmäinen kerta koskaan, kun animen tunnussävelmä nousi Japanin listaykköseksi. Musiikkianime K-On!! kertoo neljästä tytöstä, joilla on vaihteleva musiikillinen tausta. Päähenkilö Yui Hirasawa (Aki
Azumanga Daioh
Toyosaki) ei jaksoa soittaa kitaraa lainkaan, mutta hän liittyy mukaan lukion kevyen musiikin kerhoon, koska ilman neljättä jäsentä kerho lakkautettaisiin. Sitä paitsi, kuten hän soittajaystävilleen sanoo: ”Te ette osaa soittaa kyllä ollenkaan, mutta tuo näyttää hauskalta.” Aloitteleva bändi Ho-kago Tea Time, jonka nimi on mietitty teen ja kakun ääressä, koostuu Yuin lisäksi rumpali Ritsusta (Satomi Sato), basisti Miosta (Youko Hikasa) ja koskettimia soittavasta Mugista (Minako Kotobuki). Orkesterin ohjelmiston on animeen säveltänyt suurimmaksi osaksi Hajime Hyakkoku. Animaatio-ohjaaja ja hahmosuunnittelija Yukiko Horiguchi oli oivaltanut, mihin nimimerkki Kakiflyn mangan viehätys perustui. Kakifly teki hahmoista 2000-luvun animelle epätavallisen ilmeikkäitä. Sitten 1990-luvun alun animessa ei ollut nähty hahmoja, joiden kulmakarvat pystyvät liikkumaan eri tahtiin ja joiden silmillä voitiin kuvata useampia kuin kahta ilmettä. Mukana on otoksia, joissa on käytetty yläviistokuvaa ja voimakasta perspektiivilyhennystä, mutta pähkinänkuoressa K-On!! on yhtä kuin sen hahmojen ilmeet, eleet ja musiikki. Jos raivoisaan menestykseen ei muuta tarvita, niin siinä tapauksessa joko yleisö on tyytyväinen vähään tai sitten K-On!! on tehnyt oikeat asiat täsmälleen oikein juuri oikeana hetkenä. _____________________________________________________ K-On!! (TV), 14 jaksoa (2009) ohjaus: Naoko Yamada käsikirjoitus: Reiko Yoshida, Jukki Hanada, Katsuhiko Morimoto hahmosuunnittelu ja animaatio-ohjaus: Yukiko Horiguchi tuottaja: Naohiro Futono, Shinichi Nakamura, Yoko Hatta, Yoshihisa Nakayama musiikki: Hajime Hyakkoku studio: Kyoto Animation K-On!! 2nd season (TV), 26 jaksoa (2010) K-On!! The Movie (2011) _____________________________________________________
209