Hammasluu paljastaa imetyksen

Hammasluuta tutkimalla voi selvitä, onko ihminen saanut äidinmaitoa elämänsä alkutaipaleella. Menneiden vuosisatojen Suomessa imetys saattoi auttaa osaltaan lapsia varttumaan aikuisiksi.

Tutkijatohtori Tiina Väreen uusi arkeologinen tutkimus Oulun yliopistossa on selvittänyt kiinnostavia asioita suomalaisen imetyksen historiasta. Väre on tutkimuksessaan pyrkinyt etsimään merkkejä lyhyistä tai puuttuvista rintaruokintakausista.

Tulokset pohjautuvat ensimmäisten pysyvien poskihampaiden isotooppianalyyseihin. Kasvava hammasluu kerää itseensä tietoa ruokavaliosta lapsuuden ajalta, siksi hampaat paljastavat onko ihminen saanut äidinmaitoa.

Eräiden hampaisiin tallentuneiden alkuaineiden, typen ja hiilen pysyvien isotooppien väliset suhteet selvittämällä ilmenee, onko hampaan omistaja saanut vauvana rintamaitoa. Imeväisiässä kehittyneen hammasluun tavallista korkeampi raskaiden typpiatomien määrä viittaa erityisesti tähän. Raskaiden typpiatomien määrä rikastuu ravintoketjussa kohotessa ja tässä suhteessa äitinsä maitoa nauttiva vauva sijoittuu tämän yläpuolelle.

Käytännössä Väre tutki hampaita millimetrin tarkkuudella. Jokainen millimetri hammasluuta vastaa puolen vuoden kehitystä. Tutkittavana on pysyvän ensimmäisen poskihampaan kruunu. Tuo hammas alkaa kehittyä syntymän tienoilla ja koko hammas juurineen on kehittynyt viimeistään noin 10-vuotiaaksi mennessä.

Kuuden tutkittavan hampaat ovat olleet arkeologisilta kaivauksilta Pohjois-Pohjanmaan alueelta 1400–1700-luvulta. Tutkimuksessa selvisi, että tutkittavat olivat saaneet elämänsä alkutaipaleella todennäköisesti äidinmaitoa. Toiset pidempiä ai- koja kuin toiset. Onko se voinut olla edesauttamassa heidän selviytymistään aikuisikään?

Ruokintasarvi korvasi rinnan

Ruokintasarvi korvasi toisinaan rinnan entisajan Suomessa. Tavallista oli, että maatilan töihin piti palata nopeasti synnytyksen jälkeen ja vastasyntynyt jätettiin muiden huomaan. Kuvassa syöttämiseen tarkoitettu koverrettu sarvi, jonka alaosaan on kiinnitetty utareesta muotoiltu tutti.

Suomalaisten elämä kyseisillä vuosisadoilla oli ankaraa: oli puutetta ja arjen täytti raskas maataloustyö, joka oli edellytys hengissä säilymiselle. Lapsia kuoli paljon.

Lapsikuolleisuuden määrissä havaittiin kuitenkin eroja, joita imeväisten ruokintatavat näyttivät määrittävän. Kuolema korjasi vauvan huomattavasti useammin alueilla, joissa ruokintasarvi eli lehmänsarvesta annettava lehmänmaito korvasi rinnan. Näin oli juuri Pohjanmaan alueella.

Eletiin Ruotsin vallan aikaa. Kun kruunulle selvisi alueen runsas lapsikuolleisuus, oltiin asiasta huolissaan. Huoli ei ollut lastensuojelullinen, vaan valtakuntaan liittyvä. Mistä työläisiä ja sotilaita, takaisin suurvallaksi pyrkivälle Ruotsille, jos lapsia ei saatu kasvatettua aikuisikään saakka?

Viranomaiset tulivat tulokseen, etteivät äidit imettäneet lapsia tarpeeksi pitkään. Imetyksen puutetta paheksuttiin: Sen sanottiin olevan ”osoitus rahvaan äitien välipitämättömästä rakkaudettomasta luonnosta.”

Tätä Väre pyrki tutkimuksellaan tarkistamaan: olivatko viranomaiset oikeassa väittäessään, etteivät pohjalaisnaiset imettäneet?

– Ajattelen, että tilanne on ollut äideille todella epäreilu, Väre sanoo.

Tavallista kun oli, että esimerkiksi Pohjanmaan jokilaaksojen maatalousalueilla maatilan töihin piti palata vain muutama päivä synnytyksen jälkeen. Vastasyntyneet jäivät muiden huomaan ja rinta korvattiin.

– Onko maidontuotanto edes voinut onnistua huonon ravitsemuksen ja fyysisen rasituksen takia?

Osansa on ollut varmasti ajan malleilla ja perinteillä – ehkä äidiksi tulleiden naisten lähipiiri ei imettänyt. Myös ajattelutapa ihmisillä on ollut erilainen kuin meillä nykyään.

– Ehkä on ollut myös fatalismia: Jumala antaa ja Jumala ottaa. Että lapset kuolevat vaikka tehtäisiin mitä, kun lasten kuoleminen on ollut niin tavallista. Yhdentekeviä lapset eivät ole olleet, mutta kyky saattaa heidät aikuisuuteen on ollut rajallinen, Väre sanoo.

Raumalla rintaruokittiin kuin nykysuositusten mukaan

Pohjois-Pohjanmaan aineistoja hän on verrannut vastaaviin Raumalta, jotka olivat 1700-luvun lopulta 1800-luvun alkuun. Lounainen-Suomi oli alue Suomessa, jossa rinta oli perinteinen vauvojen ruokintaväline. Raumalaiset äidit vaikuttavat imettäneen lapsiaan, selvisi vastaavissa hammasluuntutkimuksissa.

Raumalta tutkittuja yksilöitä oli poikkeuksetta imetetty vieroituksen ohessa noin kaksivuotiaiksi. Kaikki olivat luultavasti saaneet alkuun myös hyvin lähelle puolivuotisen täysimetyksen. Tämä vastaa Maailman terveysjärjestön suositusta.

– Erityisesti Raumalta saadut tulokset viittasivat käytännössä nykysuositusten mukaisiin rintaruokin- takausiin, kun Pohjois-Pohjanmaan aineistoissa vaihtelua esiintyi enemmän ja esimerkkejä myös lyhyistä imetyskausista esiintyi, Väre sanoo.

Seuraavaksi Väre haluaisi tutkia, oliko tuolla ajanjaksolla lapsena kuolleita imetetty toisella tavoin ja selviäisikö rintaruokinnan merkityksestä näin lisää.

Tulokset saavat pohtimaan eroja mahdollisuudessa imettää nykymaailmassakin. Suomessa imetys ei ole vauvalle enää elinehto, mutta kaikkialla maailmassa näin ei valitettavasti ole. Esimerkiksi se, että kaikkialla ei ole äitiysvapaita on edelleen imettämisen este, Väre sanoo.

– Kaikkialla ravintokoostumukseltaan riittäviä korvikkeita ja eloonjäämisen kannalta hyviä hygieniakäytänteitä ei ole saatavilla, joten äidinmaidon terveysedut korostuvat. Kestävämpää myös kehittyvissä maissa olisi huolehtia äitien mahdollisuudesta imettää lapsiaan, ei mainostaa korvikkeita.

– Nykyään kuitenkin tiedetään, että rintaruokinta luo pohjan elämänmittaiselle terveydelle, joten merkitys on kiistaton.