Irtolainen 3/14

TA L O U S - JA S O S I A A L I H I S T O R I A N O P I S K E L I J O I D E N A I K A K AU S L E H T I

IRTOLAINEN 3/2014

AHDISTUSTA JA SOMEJULKKIKSIA

HAUSKA TEHTÄVÄ!

ALTAVASTAAJIEN TUHKIMOTARINAT KAUTTA AIKAIN TOP 3

IRTOLAISEN pulmapähkinä:

1. Feminismi Kapuloita patriarkaalisen maailmanmenon rattaisiin jo 1800-luvulta lähtien.

Kuinka monta kertaa lehden sivuilla mainitaan sana “altavastaaja”?

2. Spartalaiset Thermopylaissa Talvisodan ihme, pyh! Kolmesataa munasillaan taistellutta kreikkalaista vastasi pariasataa tuhatta persialaista jo 480 eKr.

_________________ kertaa

3. Rocky Joskus altavastaajalle edes itsensä voittaminen voi olla tarpeeksi. ”It’s about how hard you can get hit and keep moving forward; how much you can take and keep moving forward. That’s how winning is done!”

TA L O U S - JA S O S I A A L I H I S T O R I A N O P I S K E L I J O I D E N A I K A K AU S L E H T I

IRTOLAINEN 3/2014

AHDISTUSTA JA SOMEJULKKIKSIA

Kannessa YLEn toimittaja Alexis af Enehjelm haastattelee autonkorjaajaa, joka vastaa auton alta.

Kuva on YLEn Arkistosta. Se on otettu vuoden 1930 tienoilla.

Enehjelm oli Yleisradion ensimmäinen kuuluttaja.

Pääkirjoitus

Y

Miten altavastaaja määritellään?

TEKSTI | ELLEN JABAI

stäväni, joka on yksi tämän Irtolaisen kirjoittajista, kysyi minulta, miten altavastaaja määritellään. Olimme pohtimassa juttuaiheita tähän numeroon, emmekä olleet päässeet yhteisymmärrykseen siitä, kuka tai ketkä ovat todellisia altavastaajia. Pyörittelimme mahdollisina ehdokkaina muun muassa Aku Ankkaa, noitavainojen uhreja ja Jeanne d’Arcia, mutta tarkkaa määritelmää emme keksineet.

Kysymys jäi auki. Harmitti.

Eetu Jokela ruotii jutussaan hyvin perinteisiä altavastaajia. Daavid ja Goljat sekä MM-voitto vuonna 1995 ovat altavastaajatarinoiden arkkityyppejä – pieni kukistaa ison, hyvä voittaa pahan. Altavastaajan pärjääminen lämmittää aina sydäntä, jopa nykyaikaisessa kilpailuyhteiskunnassamme.

Tuomas Perälän ja Juhani Ylitalon kirjoituksissa altavastaajia edustavat rappiolla olevat viihdyttäjät. Heitä yhdistää musiikki, alkoholi ja yhteiskunnan sääntöjen rikkominen. Näitä oman elämänsä sankareita saatetaan paheksua ja jopa halveksia, mutta yllättävän usein he herättävät ihmisissä sympatiaa. Kansakunnan omat rentut ja veijarit vetoavat ihmisiin, oli kyse sitten todellisesta sympatiasta tai oman egon pönkittämisestä.

Altavastaajakerhon uusin tulokas taitaa olla Instagram-julkkis Benjamin Peltonen. Saara Pietikäinen tarkastelee jutussaan Peltosta, joka ponnahti some-maailman söpöläisestä reaalimaailman laulajajulkkikseksi. Peltonen ei kuulosta perinteiseltä altavastaajalta, mutta sitä hän omasta mielestään kuitenkin on. Ja niin ovat Benjaminin fanitkin.

Jos altavastaajuus yhdistää Raamatun ikiaikaista tarinaa, rappiolla elänyttä 1960-luvun ruotsalaismuusikkoa ja nykyajan some-julkkista, on selvää, että altavastaaja on käsitteenä monimutkainen ja ristiriitainen.

En osaa vieläkään vastata kysymykseen, miten altavastaaja määritellään. Ei hätää. Jos altavastaajan todellinen määritelmä on olemassa, se löytyy varmasti tämän lehden sivuilta. Lukuiloa!

IRTOLAINEN 3 / 2014 Julkaisija Talous- ja sosiaalihistorian opiskelijat Taso ry

*** Päätoimittajat Ellen Jabai Lauri Mikola Alma Snellman Juhani Ylitalo Ulkoasu ja taitto Anki Ahlqvist Taneli Urmas

*** Toimituksen yhteystiedot etunimi.sukunimi@helsinki.fi

*** Kirjoittajat Ellen Jabai Eetu Jokela Laura Maijala Teräs Niilo Tuomas Perälä Saara Pietikäinen Jori Pyykkö Juhani Ylitalo

*** Painos Picaset Oy 150 kpl

*** Kannet Etukansi Anki Ahlqvist Takasisäkansi Anki Ahlqvist Takakansi Tuomas Pietikäinen

*** Irtolainen saa HYYn järjestölehtitukea

*** Irtolaisen opetukset ovat pyhiä, sen neuvot sitovia, sen historiat tosia ja ratkaisut järkähtämättömiä

SISÄLTÖ:

3 6 7 8 10 12

Pääkirjoitus Jorinat Mistä löytyy kaikkien aikojen altavastaaja?

Akateemiset altavastaajat

Perussuomalaiset hakevat jytkyä ylioppilaspolitiikassa

Suomi, altavastaajien maa Aina on lähdetty pohjalta

#Altavastaajat

14 16 19

Kansalaiset netissä

Kansankodin kuokkavieras lauloi ja kapinoi

Nuotin vierestä

Nykyajan pop-suosikit eivät sekoile seuraako tästä ongelmia?

Harjoittelu tekee mestarin? osa 1/2

Korkeakouluharjoittelija ihmettelee uutta ympäristöä

24

Diplomatia vei valtiotieteilijän mennessään

26

Irtonainen

#instafame #underdogs #comingthrough

Peukutuksia ja vihapuhetta

Cornelis

Valtsikan alumnin tie kansainvälisiin tehtäviin

Kaiken kokenut Irtonainen vastaa nuorten mieliä askarruttaviin kysymyksiin

16 10 8 26

14 19

12

Jorinat

Altavastaaja valkokankaan molemmilla puolilla TEKSTI | JORI PYYKKÖ

A

ltavastaajat sopivat tasolaiseen elämänkatsomukseen kuin Kekkonen polholaiseen. Monet oppiaineemme klassikot käsittelevät juuri näitä kovan elämän runtelemia, pohjalta ponnistavia hiljaisia sankareita.

Kaikkien aikojen altavastaaja ei kuitenkaan löydy akateemisten julkaisujen sivuilta. Historian suurin sankari esiintyi ensimmäisen kerran valkokankaalla Yhdysvalloissa vuonna 1976 ja kaatoi viimeisen vastustajansa vuonna 2006. Vielä tänäkin päivänä Rocky Balboan elämä on elokuvahistorian hätkähdyttävin tarina altavastaajan elämästä.

Rocky Balboa on Sylvester Stallonen luoma, vaatimattomista lähtökohdista aloittanut nyrkkeilijärenttu, joka on saanut vaikutteita useista raskaansarjan nyrkkeilijöistä. Suurin inspiraation lähde hahmolle on nyrkkeilijä Chuck Wepner, joka muistetaan vuonna 1975 käymästään ottelustaan Muhammed Alia vastaan. Lienee sanomattakin selvää, kumpi urheilijoista oli ottelun altavastaaja. Wepner kesti ottelussaan Alia vastaan aina viimeiseen erään saakka, jolloin Ali lopulta tyrmäsi hänet.

”

KAIKKIEN AIKOJEN ALTAVASTAAJA EI LÖYDY AKATEEMISTEN JULKAISUJEN SIVUILTA

Kuusiosainen elokuvasarja kuvaa altavastaajamme uran ja yksityiselämän eri vaiheita. Otteluvoitot ja raskaansarjan mestaruus toivat Balboalle mainetta ja mammonaa. Samalla hahmon luonne kehittyi hiljaisesta ja rujosta vastuulliseksi aviomieheksi ja isäksi. Sarjan eri osissa Balboa kohtaa uusia vastustajia ja onkin toistuvasti altavastaajan roolissa menestyksekkäästä urastaan huolimatta.

Henkilöhahmon kehitys kulkee linjassa myös Stallonen urakehityksen kanssa. Ennen Rockya Stallone oli vielä koditon, muutamia pieniä elokuvarooleja saanut näyttelijä. Puoli vuotta ensimmäisen oman elokuvansa jälkeen Stallone kuului samaan kastiin Orson Wellesin ja Charlie Chaplinin kanssa, kun hänestä tuli kolmas näyttelijä, joka on saanut sekä parhaan elokuvan että parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuuden samasta elokuvasta. Loppu onkin historiaa.

6

Edustajistovaalit

Akateemiset altavastaajat TEKSTI | EETU JOKELA Perussuomalainen jytky ei ole vielä ulottunut ylioppilaspolitiikkaan. Helsingin akateemisten perussuomalaisten puheenjohtaja uskoo kuitenkin läpimurtoon tulevissa edustajistovaaleissa.

– Toive läpimurrosta on vahva. Meillä on aikaisempaa isompi lista ja edustusta melkein kaikilta kampuksilta, joten uskon että yksi ehdokas saataisiin läpi, toteaa Teemu Lahtinen, espoolainen kaupunginvaltuutettu ja Helsingin akateemisten perussuomalaisten Hapsun puheenjohtaja.

Marraskuisiin edustajistovaaleihin akateemiset perussuomalaiset lähtevät seitsemällä ehdokkaalla, joista kaksi on naisia. Määrä on enemmän kuin aikaisempina vuosina, vaikka Lahtisen mukaan tavoitteena oli saada lähemmäs kaksikymmentä ehdokasta.

Lahtisen mukaan HYY:n toiminnasta löytyy korjaamista.

–HYY:n pitäisi keskittyä paremmin opiskelijoiden etujen ajamiseen ja jättää tämmöinen maailmanparannus vähän vähemmälle.

Ylioppilaskunnan ydinasioihin kuuluu Lahtisen mukaan ainakin opiskelija-asuminen, julkinen liikenne sekä yhteistyö itse yliopiston kanssa.

–Näitä kaikkia hyviä asioita HYY tekee jo, mutta sen lisäksi se tekee kaikkea mitä sen ei pitäisi tehdä, Lahtinen sanoo.

Istuvan edustajiston päätöksistä Lahtinen olisi tehnyt asioita toisin ainakin Vanhan ulkoistamiskiistassa, joka aiheutti keskustelua myös yliopistoyhteisön ulkopuolella.

–Meille musiikkikorporaatiot olisivat olleet tärkeämpiä.

HYY:n edustajistovaaleissa on nähty perussuomalaisia tunnuksia kantavia ehdokkaita vuodesta 2009. Tähän asti perussuomalaiset ehdokkaat ovat jääneet läpipääsystä useil-

la kymmenillä äänillä. Vaaliliittoa Hapsulla ei ole, mutta tunnusteluja tehtiin kokoomuksen, keskustan ja kristillisten suuntaan. Lahtisella on tulkinta siitä, miksi perussuomalaisten on ollut niin vaikea murtautua yliopistopolitiikan toimijaksi.

–Helsingin yliopiston 30 000 opiskelijasta ehkä muutama sata on kiinnostunut ylioppilaspolitiikasta. Tästä aktiivisesta porukasta suurella osalla on taipumusta punavihreään suuntaan.

HYY ei toki ole ainoa Suomen ylioppilaskunta, jossa perussuomalaisilla on ollut vaikeuksia murtautua edustajistoon. Vain Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan edustajistosta löytyy tällä hetkellä perussuomalainen edaattori.

Lahtisen mukaan altavastaajan roolia ei ole HYY:n perussuomalaisten joukossa aktiivisesti pohdittu.

–Totta kai, kun meitä on vähän ja olemme uusia, niin tätä kautta ollaan haastajia ja altavastaajia. Mutta henkisesti emme ole kokeneet tällaista asetelmaa emmekä ole kokeneet syrjintää tai ulkopuolista painostusta.

Akateemiset perussuomalaiset eivät Lahtisen mukaan aio mahdollisen vaalimenestyksen tullessa jäädä takapenkkien huutelijoiksi.

–Perussuomalaiset ovat kasvaneet hiljalleen 2000-luvun alun kuntapolitiikan marginaalisesta vastarannankiiskestä, joka ei osallistunut millään tavalla.

–Moni hapsulainenkin on esimerkiksi kuntapolitiikan kautta oppinut tietynlaisen yhteistyönkulttuurin. Asennoituminen tekemiseen on erilaista, Lahtinen sanoo.

Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalit eli tuttavallisemmin edarivaalit järjestetään 4.-5. marraskuuta. Irtolainen kannustaa äänestämään.

8

SUOMI, ALTAVASTAAJIEN MAA

R

outa ja nälänhätä. Isoviha. Sortovuodet. Lama. Talvisota. Pankkikriisi ja uusi lama.

Suomenniemeä asuttava katajainen kansa on koko olemassaolonsa ajan elänyt isompien varjossa, kärsinyt ylivoimaisten olosuhteiden uhrina, puristanut nyrkkiä, purrut hammasta.

Altavastaajuus on kudottu erottamaksi osaksi suomalaista mentaliteettia yhteisten, kansallisten myyttien kautta. Pienen ja perifeerisen kansan itseluottamusta on pitänyt pönkittää kääntämällä jatkuva alakynnessä rimpuilu tuhkimotarinoiksi. On lottovoitto syntyä Suomeen, talvisodan ihme, hyvinvointivaltio, MM-95. Ei historiakaan anna erityisempää painoarvoa niille lukemattomille altavastaajille, joille kävi niin kuin pitikin – niille jotka hävisivät.

Altavastaajalla on aina vastustajansa, ennakkosuosikki. Daavidilla se oli Goljat, Rockylla Apollo Creed. Suomalaisilla se on ollut routa, nimismies, venäläiset tai Helsingin herrat ja kasinokapitalistit. Viime vuosien aikana altavastaajien Suomen historiaan on kuitenkin kirjoitettu uutta ja kummallista lukua. Epävarmuuden aikoina me tappelemmekin rakennemuutosta, kustannusvajetta ja eurokriisiä vastaan. Ongelmistamme on tullut hahmottomia ja niiden juuret ulottuvat meistä kauaksi.

Suomi on fragmentoitunut. Meillä ei enää ole sellaisia identiteetin legopalikoita, joilla rakentaa yhteisymmärrystä edes siitä, mikä 2010-luvun altavastaaja-Suomen ongelmat aiheuttaa, saati miten ne tulisi ratkaista.

Ei siis ihme, että entinen konsensuksen maa on jakautunut vähintäänkin kahtia.

Alakynnestä yritetään pyristellä irti osoittelemalla yksinkertaistuksia ja olkinukkeja: holhousyhteiskuntaa, maahanmuuttajia, kukkahattutätejä, fasisteja, niitä ja näitä. Niitä on helppo syyttää, kun Suomi ei ole enää oman onnensa seppä, kun kohtaloomme vaikuttavat globaalin kasvottomat poliittiset ja taloudelliset rakenteet.

On Suomessa ennenkin laman alla nyyhkitty ja nälkää nähty, mutta silloinkin hätään oli sentään kotimaiset lääkkeet – pettuleipä ja Nokia.

TEKSTI | EETU JOKELA

KUVAT | ETHEL B. TWEEDIE (THROUGH FINLAND IN CARTS, 1897)

9

#Altavastaajat TEKSTI | SAARA PIETIKÄINEN

T

eineillä on vaikeaa. Se on tiedetty aina. Teinien tekemä musiikki on perustunut kapinaan. Se on tullut maan alta tai kellareista ja kaatanut vanhat ja sovinnaiset genrerajat. Nykyisin musiikkibisneksen uudet tuulet eivät puhalla hikisiltä klubeilta tai bändikämpiltä.

Julkisuuteen noustaan internetistä - Youtubesta ja Instagramista. Nousukkaat eivät enää erotu kapinallisella tyylillään tai epäterveillä elämäntavoillaan. Nykyiset kapinalliset esittelevät ruskeaa ihoaan ja valkoisia hampaitaan instagramfilttereiden läpivalaisemana.

Yksi tämän somesukupolven nouseva tähti on Benjamin Peltonen. Hän julkaisi ensimmäisen sinkkunsa Underdogs, jonka on tarkoitus laukaista käyntiin miehen musiikkiura. Peltonen ei kuitenkaan ole netissä hengaavalle kohderyhmälleen täysi tuntemattomuus. Mies on nimittäin Instagramin kiistaton selfie-kuningas, jota seuraa häkellyttävät 228 000 käyttäjää. Tililleen Peltonen lataa 10

kuvia itsestään, selfieitä, joissa hän on aina keskiössä. Ilme on kuvasta toiseen surumielinen tai hieman hämmentynyt.

Usein kuvat ovat intiimejä. Peltonen lakanoiden välissä.

Peltonen ilman paitaa, lihaksikkaana, vaaleat hiukset trendikkäästi sekaisin. Kuvat hohtavat kirkasta, jopa kliinistä, täydellisyyttä. Kommentit ovat palvovia.

Kappaleellaan Peltonen omaksuu itselleen uuden roolin. Nyt hän on tavallinen turkulaispoika, joka haaveilee tähteydestä. Peltonen ja häntä jumaloiva teinilauma, josta hän muuten käyttää nimitystä bencharmers, identifioituvat nyt altavastaajien asemaan. Heitä ei ymmärretä, mutta kohta kaikki tietävät heistä. Underdogs-kappale julistaa heidän sanomaansa. ” They say we never be heroes / Wa-a-ait and se-e-ee / Young and broke and on the loose / The underdogs are coming through / No more sittin’on the side lines / This one is for you and me”

Instagram-seuraajia altavastaajalla: melkein 230 000.

Varokaa maailma. Joukko ensimmäisen maailman altavastaajia coming through! Video on kuvattu katu-uskottavuuden lisäämiseksi kaiken vaihtoehtokulttuurin mekassa Lontoossa.

Peltonen kertoo, että hän joutuu tekemään musiikkinsa eteen töitä yötä päivää. Artistin ura on ollut hänellä haaveissa jo pienestä asti. Nyt kun ensimmäinen sinkku on saatu puskettua InterWebsiin unelma on lähempänä kuin koskaan. Jostain syystä Peltosen struglaus ei kuulosta täysin aidolta. Nykyään jokainen, jolla on tietokone ja internetyhteys, saa omaa musiikkiaan nettiin. Puhumattakaan artisteista, joiden takana on musiikkiteollisuuden pimeitä voimia, kuten Warner Music Finland. Ehkä parhaiten Peltosen vaikeudet musiikkiteollisuuden altavastaajana kiteyttää tämä kommentoija Youtubessa. ”Camoon hei ihmiset. Osa hypettää peppu peltosta koska se on ig-feimi, osa oikeesti tykkää sen biiseistä. Osa taas vihaa sitä koska se on ig-feimi, osa taas ei vaan tykää sen biiseistä.

Eikäs se oo silloin täysin samalla viivalla kuin muutkin artistit, voidaanko unohtaa että se on ig-feimi? Sitäpaitsi tää on ihan hyvä. GO PEPPU B”

***

Radio Novalle antamassaan haastattelussa Peltonen avaa biisinsä Underdogs merkityksiä. ”Just a bunch of misfits” viittaa ihmisiin jotka eivät kuulu mihinkään joukkoon ja ovat yksinäisiä. Hän kertoo olleensa itse yksinäinen koulussa. Omalla esimerkillään hän haluaa näyttää muille, miten hyljeksitystäkin voi tulla suosittu. On ironista, että hän samaistuu altavastaajan rooliin. Oikeastaan Peltonen on internetin alfa. Jopa siinä määrin, että se herättää raivoisaa kateutta keskustelupalstoilla: ”Jos tuo on luettavissa komeaksi, täytyisi oma naamani

lukea todella komeaksi, enkä varmasti ole todella komea” ”näyttää naiselta” ” -- lammasteineihin vetoava ulkonäkö sekä sanoitukset--” Jopa vauva.fi:n keskustelupalstalla Benjamin Peltonen mainitaan 48 eri langassa.

*** Peltosen halu rohkaista on varmasti vilpitön. Minä taas rohkaisen hänen seuraajiaan itsesensuuriin. Kaikkien heidän tuskin kannattaa tavoitella suosiota jakamalla paidattomia kuvia itsestään Instagramissa. Uskallan veikata, että oman elämänsä oikeat altavastaajat saisivat kylmempää kyytiä somemaailmassa kuin Peltonen.

Aidon ja mielestäni sata kertaa riipivämmän kuvauksen altavastaajan näkökulmasta esittää Matias ”Timo T.A:n poika” Mikkonen biisissään #dissaa. Biisissä tämä sympaattinen pallero avaa somen traumatisoivaa todellisuutta. ”Pikku jonnet koneillaan / eksyneinä maailmaan - kovemmalta tuntuu niin, kun saa jotain dissaa”.

Teinien angstin takana on hyvin todellinen ja vakava ilmiö – internetkiusaaminen. Matiaksen(kin) biisin on muuten tuottanut musabisneksen el padre ja Suomen Timbaland, Maki Kolehmainen, joka osaa tulkita someteinien tuntoja pelottavankin hyvin.

Ongelmana on, että omalla naamalla tai biisillä voi kuka tahansa päästä nopeastikin julkisuuden valokeilaan.

Somessa ja Youtubessa vaanii kuitenkin sydämetön nyymilauma ikätovereita, valmiina repimään pikkujulkkiksen palasiksi millä hetkellä hyvänsä. Veikkanpa, ettei moni innokas yrittäjä ole varustettu samalla itsetunnolla kuin Benjamin Peltonen. He todella jäävät internetin julkisuuspelin altavastaajiksi.

11

PEUKUTUKSIA JA VIHAPUHETTA Netti muuttaa vaikuttamisen tapoja TEKSTI | ELLEN JABAI

M

inulla on paha tapa. Luen netin keskustelupalstoja.

Lukukokemus menee aina saman kaavan mukaan. Luen, provosoidun, luen lisää, raivostun. Sitten tilitän, että miksi yhteiskuntamme on niin kylmä ja tunteeton.

Tavallaan netin keskustelupalstoissa ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Uutisia kommentoimalla, sosiaalisessa mediassa juttuja jakamalla ja tärkeiksi koettuja asioita peukuttamalla tavalliset ihmiset voivat helposti osallistua yhteiskunnalliseen ja poliittiseen keskusteluun sekä paikallisten ja globaalien ilmiöiden pohtimiseen. Netissä osallistuminen on mahdollista lähes kaikille suomalaisille.

Netin keskustelupalstoilla ja somessa vallitsee kuitenkin viidakon laki. Uskallan väittää, että rakentava ja ymmärtävä keskustelu on monilla sivuilla nykyään poikkeus eikä sääntö. Keskustelupalstoilla ja Facebookin kommenttikentissä jylläävät viha, tuomitseminen, ennakkoluulot, haukkuminen ja arvostelu.

Vähän aikaa sitten luin HS:n uutisen, jossa kerrottiin useiden satojen laittomasti Eurooppaan pyrkivien afrikkalaisten hukkuneen Välimerellä, kun salakuljetusveneitä oli tietoisesti upotettu. Sympatian sijaan uutisen keskusteluketjussa oltiin pääosin sitä mieltä, että siirtolaiset saivat ansionsa mukaan. Mitäs yrittävät laittomasti tulla elämään meidän verorahoillamme. Kreikkalaisissakin on jo kestämistä.

12

Anonyymin nettikirjoittelun uskottavuudesta, vastuusta ja säännöistä on puhuttu paljon, ja ne on usein kyseenalaistettukin, mutta monilla sivuilla saa edelleen kommentoida nimettömänä. En osaa sanoa, onko anonyymiys netissä hyvä vai paha, tai oikein vai väärin. Luulen kuitenkin, että kärkevimmät kommentit ja selvästi kunnianloukkauksen kriteerit täyttävät kirjoitukset vähenisivät jos ne tehtäisiin omissa nimissä. On sääli, että tärkeitä yhteiskunnallisia ilmiöitä koskevat keskustelut vesittyvät asiattomien kommenttien ja perusteettomien syytösten takia.

Peukuttajat vallan vahtikoirina Vaikka monissa tilanteissa ihmisten nettikäyttäytyminen on asiatonta, niin usein on enemmän kuin hyvä, että tavalliset ihmiset voivat ottaa osaa keskusteluun ja osoittaa kannatustaan, tyytymättömyyttään tai pettymystään. Tätä mahdollisuutta käytetäänkin netissä jatkuvasti hyväksi.

Varsinkin kun on kyse valtakunnan politiikasta ja poliitikoista.

Jos poliitikko lipsauttaa jotakin harkitsematonta, tieto leviää netissä kulovalkean tavoin. Nykyään on tavallista, että kohu alkaa sosiaalisessa mediassa, kun tavalliset ihmiset kiinnostuvat, närkästyvät tai kokevat epäoikeudenmukaisuutta. Nekin, jotka eivät ole kiinnostuneita politiikasta, saavat ilmiöstä käsityksen videoiden, meemien ja twiittien

välityksellä. Lopulta myös perinteiset mediat ja poliitikot pakotetaan ottamaan kantaa.

Suomessa yhteiskunnallisia epäkohtia ei pelätä kritisoida. Ainakaan netissä. Esimerkiksi Facebookissa organisoidaan jatkuvasti mielenosoituksia ja mielenilmauksia, jotka saavat kasapäin peukutuksia. Kun on toiminnan aika, suurin osa tykkääjistä jää kuitenkin kotiin katsomaan Sinkkulaivaa. On paljon mukavampaa osallistua omalta kotisohvalta ja likettää milloin turkistarhausta vastustavaa, milloin sote-uudistusta arvostelevaa Facebook-ryhmää.

Eduskuntatalon edessä räntäisenä lokakuun iltapäivänä uhoaminen ei kiinnosta moniakaan. Ei myöskään minua.

Mellakat vs. palkkakuitit Miksi Suomessa tyytymättömyys ja epäoikeudenmukaisuuden kokemus eivät näyttäydy kaduilla mielenosoituksina ja suorana poliitikkoja painostavana toimintana?

Esimerkiksi Kreikassa EU:n leikkausvaatimukset synnyttivät kuukausia kestäviä mielenosoituksia. Yhdysvalloissa taas Missourin osavaltiossa oli tapaus, jossa valkoihoinen poliisi ampui nuoren mustan miehen, mikä johti raivonpurkauksiin joihin itse presidentti Obaman piti ottaa kantaa.

Sosiologi Charles Tillyn mukaan se, miten yhteiskunta on rakentunut vaikuttaa siihen, minkälaisia vaikutuskeinoja ihmiset käyttävät. Tillyn teorian mukaan erityisesti demokratisoituminen ja yhteiskunnalliset liikkeet ovat vaikuttaneet siihen, ettei suomalaisessa yhteiskunnassa ole tarvetta suurille mielenosoituksille, lakoille, kansalaistottelemattomuudelle tai terrorismille.

Mutta kyllä meilläkin osataan.

Syyskuussa Helsingissä todistettiin sekä kaupungin toimintoja pysäyttävää lakkoa, että anarkistien kansalaistottelemattomuutta. Helsingin kaupungin yhtiön Palmian työntekijöiden mielenilmauksen takia päiväkodeissa lapset jäivät ilman lämmintä lounasta, kirjastot olivat kiinni ja ratikat jäivät varikolle. Todistin Rautatientorin reunalla, kun lakolle tukensa osoittaneet anarkistit estivät raideliikennettä korvaavien bussien lähdön Itä-Helsinkiin päin.

Myös JHL:n jäsenet osoittivat ihailtavaa osallistumista,

kun ministeri Laura Räty ihmetteli julkisesti, että onko Suomessa todella alle 2600 euroa tienaavia kansalaisia.

Facebookissa organisoidun kampanjan tuloksena 250 JHL:n jäsentä lähetti Rädylle palkkakuittinsa.

Pelkkien peukutusten sijaan ministerin kommentteihin suivaantuneet kansalaiset osoittivat pettymyksenä konkreettisesti.

Kreikan ja Missourin mielenilmauksiin verrattuna edellä mainitut esimerkit Suomesta ovat kuitenkin melko kesyjä. Työmatkat sujuivat, lapset saivat syödäkseen, eikä anarkistien taltuttamiseksi vaadittu edes teleskooppipamppuja. Räty ja JHL:n edustaja vaihtoivat palkkakuititkin hyvässä hengessä.

Siirtyykö vaikuttaminen nettiin?

Verkkoa selatessa on ilmiselvää, että yhteiskunnastamme löytyy parannettavaa. On monta epäkohtaa, joihin ei olla tyytyväisiä, eikä politiikassa oteta kaikkien ryhmien tarpeita aina huomioon. Miksi suomalainen tyytymättömyys ei sitten näy konkreettisemmin mielenosoituksina tai koko kaupungin pysäyttävinä lakkoina. Tavalliset kansalaiset ovat jossakin mielessä aina poliittisia altavastaajia, siitäkin huolimatta, että olemme edustajamme itse eduskuntaan valinneet. Siksi on hyvä, että internet tarjoaa sekä tavallisille ihmisille että päättäjille yhteisen areenan, joka on avoin kaikille.

Pahimmillaan internet voi passivoida ja luoda vastakkainasettelua, joka ei anna tilaa keskustelulle, vaikuttamiselle ja toiminnalle. Parhaimmillaan se kuitenkin aktivoi ihmisiä ottamaan kantaa ja puuttumaan yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Se on myös tasa-arvoistanut poliitikkojen ja kansalaisten välistä keskustelua. Se, että asioita saa arvostella, kommentoida, puolustaa ja vastustaa vapaasti, vaikuttaa myös siihen, ettei dramaattisempia purkauksia nähdä kaduilla useammin.

En kuitenkaan usko, että kaikki yhteiskunnallinen osallistuminen voi koskaan siirtyä verkkoon. Tulevaisuudessa tarvitaan konkreettista ja suoraa toimintaa –myös reaalimaailman räntäisinä lokakuina.

YHTEISKUNNALLISIA EPÄKOHTIA EI PELÄTÄ KRITISOIDA. AINAKAAN NETISSÄ.

13

CORNELIS

KANSANKODIN KUOKKAVIERAS LAULOI JA KAPINOI

Lauluntekijä Cornelis Vreeswijk kuoli pian 50-vuotispäivänsä jälkeen vuonna 1987. Sitä ennen tuo tulisieluinen trubaduuri ehti raivata tiensä kielitaidottomasta maahanmuuttajasta kansansuosikiksi, räksyttää ruotsalaisen yhteiskunnan epäkohdille, ryypätä rahansa ja istua kolmeen otteeseen linnassa.

TEKSTI | TUOMAS PERÄLÄ KUVAT | JAAKKO RYYNÄNEN

PROTESTILAULUJA BAARIJAKKARALTA

S

e, että Cornelis Vreeswijk ylipäänsä päätyi Ruotsiin, oli sattumaa. Hän syntyi keskiluokkaisen yrittäjäperheen esikoisena pohjoishollantilaiseen satamakaupunkiin. Turvallinen lapsuus katkesi kuitenkin saksalaisten salamasotaan. Alankomaat muuttui ankeaksi paikaksi elää, joten perhe päätti vaihtaa maisemaa.

Corneliksen autoalan yritystä pyörittävä isä oli työmatkallaan ihastunut Ruotsin luontoon ja rauhaan. Pian koko perhe pakkasi kamansa ja muutti Tukholman edustalle.

Vreeswijk oli juuri täyttänyt kolmetoista, eikä pulskan ulkomaalaispojan elämä umpiruotsalaisessa lähiössä ollut kovin helppoa. Cornelista pilkattiin välitunneilla kielitaidottomuudesta ja kömpelöstä olemuksesta. Tukala tilanne sai kuitenkin pojan sisuuntumaan. Hän päätti oppia ruotsin kielen paremmin kuin kukaan.

Teräväpäinen Cornelis otti vieraan kielen haltuun uskomattoman nopeasti pänttäämällä ruotsalaisia Mustanaamioita. Vaeltavan aaveen seikkailuista hän siirtyi ruotsalaisen kirjallisuuden klassikoihin ja hurahti siinä sivussa Leadbellyn kaltaisiin vanhan liiton bluesukkoihin. Nämä voidaankin laskea Vreeswijkin uran taiteellisiksi kulmakiviksi.

14

Nuori Cornelis opetteli myös soittamaan kitaraa ja opiskeli siinä sivussa toimittajaksi. Hän vietti ikätovereidensa tavoin hersyvää kapakkaelämää ja kirjoitteli omia laulelmia.

Jälkeenpäin katsottuna hän ei tuntunut edistävän taiteellista uraansa kovinkaan määrätietoisesti, mutta niin vain kävi, että 60-luvun alussa Vreeswijk alkoi niittä mainetta teräväkielisenä kapakkalaulajana. Hän kehitti täysin omaperäisen kirjoitustyylin, jossa yhdistyi kulmakuppiloiden katuslangi ja teennäisen akateeminen hienostoruotsi, jota Cornelis jäljitteli ilkikurinen virne kasvoillaan.

Myös laulunaiheet oli yleensä ammennettu Tukholman kapakkamaailmasta ja sen nuhjuisista karaktääreistä. Vreeswijkin laulut eivät varsinaisesti olleet poliittisia, mutta moraalinvartijoiden kauhuksi teksteissä seikkaili amfetamiinissa marinoituja linnakundeja, epäonnisia juoppoja ja päähän potkittuja prostituoituja.

Cornelis sekoitti musiikissaan piirteitä amerikkalaisesta bluesista, ranskalaisista chansoneista ja hollantilaisista kansanlauluista, jotka hän juotti saumattomasti ruotsalaiseen lauluperinteeseen.

Nallekarhumainen mies esiintyi yleensä yksin kitaransa kanssa baarijakkaralla istuen. Riiminsä

hän tiputteli painokkaasti ja rauhallisen itsevarmasti.

Vaikka Corneliksen kappaleet eivät julistaneetkaan luokkasotaa, on niistä silti löydettävissä myös yhteiskunnallinen pohjavire. Vreeswijkistä tuli hetkeksi vasemmistolaisen laululiikkeen keulakuva, mikä johtui etenkin laulusta ”Somliga går med trasiga skor”. Kappaleen sanoituksissa Cornelis uteli jumalalta tyypillisen nenäkkääseen sävyynsä, miksi toiset joutuvat kulkemaan risaisissa kengissä ja toiset eivät. Laulu on Vreeswijkin suurimpia hittejä edelleen.

Corneliksen harteille ehdittiin jo sovitella poliittisen protestilaulajan viittaa, mutta hän osoittautui pian aivan liian individualistiseksi sopeutuakseen rooliinsa.

Vreeswijkistä oli 60-luvun puoleenväliin mennessä kuoriutunut kuuluisa kansansuosikki, joka kirjoitti hittejä ja näytteli elokuvissa.

KÄSIRYSYJÄ JA KELTAISIA LEHTIÄ Vreeswijkin suosio jatkoi kasvuaan, mutta menestys alkoi pian varjostaa hänen yksityiselämäänsä. Lavalla ja julkisuudessa Cornelis esiintyi piikikkään itsevarmana boheemina, jota aavistuksen ylimielinen tukholmalaisaksentti alleviivasi. Todellisuudessa Corneliksen kerrotaan olleen äärimmäisen arka ja epävarma.

Epätasainen luonne ja suuri suosio osoittautuivat Corneliksen kannalta ylitsepääsemättömäksi yhdistelmäksi. Yleisön asettamat paineet sekä rahan, viinan, naisten ja huumeiden loputon virta käänsivät hänen yksityiselämänsä ylösalaisin. Vreeswijk muuttui pikkuhiljaa väkivaltaiseksi ja patoutuneeksi desperadoksi, jonka kanssa oli mahdoton elää.

Ujon Vreeswijkin kerrotaan usein poistuneen takavasemmalle konfliktin koittaessa. Vähintään yhtä usein nuo konfliktit kärjistyivät kuitenkin Corneliksen raivokohtauksiin, jotka puolestaan johtivat jatkuviin käsirysyihin milloin kenenkin kanssa.

Keltainen lehdistö seurasi kansantaiteilijan elämää skandaalien toivossa ja Cornelis tarjosi niitä tasaisin väliajoin. Hänen kolme avioliittoaan päättyivät näyttäviin avioeroihin. Lisäksi hän joutui vankilaan pahoinpitelyistä ja rattijuopumuksista – kolmeen otteeseen.

Kuuluisin näistä linnakeikkaan johtaneista tapahtumista sattui erään ryyppyillan jälkimainingeissa. Umpihumalainen Cornelis oli vienyt valomerkin jälkeen kaksi naista asunnolleen. Jatkot äityivät intiimeiksi, kunnes Vreeswijkille selvisi, että naiset olivatkin transsukupuolisia. Raivopäinen Vreesvijk pahoinpiteli ja jahtasi yövieraitaan leipäveitsellä pitkin Tukholman katuja.

Vankilasta päästyään hän kirjoitti luonnollisesti tapahtumista laulun, ”Balladen om hurusom Don Quijote gick på en blåsning” – balladi siitä, miten Don Quijote joutui huijatuksi.

Rahoistaan Vreeswijk hankkiutui aina yhtä nopeasti ja huolettomasti eroon, kuin oli ne haalinutkin. Kiivaudestaan huolimatta Corneliksen kerrotaan nimittäin olleen äärimmäisen antelias ystävilleen ja tuttavilleen.

Hänellä ei ilmeisesti ollut myöskään minkäänlaista käsitystä rahan arvosta. Kuitit, kirjanpidot ja veroilmoitukset olivat hänelle täysin yhdentekeviä. Pian Cornelis olikin 1,5 miljoonaa kruunua velkaa valtiolle. Karhuamistoimista sydämistyneenä hän haukkui Ruotsin veropolitiikan ja ryhtyi hetkeksi nälkälakkoon.

15

TERÄVÄKYNÄINEN KANSANSANKARI Kummallisinta Vreeswijkissä oli kuitenkin se, että hänen henkilökohtaiset vaikeutensa ja sekoiluun taipuva elämäntyylinsä tuntuivat ainoastaan ruokkivan hänen luovuuttaan. Cornelis pysyi tuotteliaana läpi elämänsä ja hänen kynänsä muuttui sitä terävämmäksi, mitä pahemmissa skandaaleissa hän kahlasi.

Eräällä tapaa Cornelis jäi oman viinankatkuisen legendansa vangiksi. Hän esiintyi mielellään nautinnon estradeilla seikkailevana, huolettomana trubaduurina, joka hurmasi naiset ja huijasi poliiseja. Mediamyrsky hänen elinaikanaan oli niin ärhäkkää, että Vreeswijkin merkitys taiteilijana jäi helposti vain sivujuonteeksi.

Miehen laulutekstit ovat kaikesta huolimatta vertaansa vailla: kyynisen purevia, mutta samaan aikaan humoristisia ja iloisia. Kappaleet olivat usein

16

CORNELIS JÄI OMAN VIINANKATKUISEN LEGENDANSA VANGIKSI.

yhteiskuntakriittisiä, mutta yhtä lailla ne kertoivat onnesta ja rakkaudesta.

Vreeswijkin kollega ja ystävä Ulf G. Åhslund kertoi Corneliksen olleen säyseä ja talttumaton, ristiriitainen, yksinäinen, suosittu ja parjattu – yhtä aikaa ja kaikkea sekaisin.

Vreeswijkin elämäntyyli nakersi hänet nopeasti loppuun. Cornelis kuoli maksasyöpään 1987. Hän kuoli varattomana, mutta hautajaiset olivat komeat ja Ruotsin valtion kustantamat.

Corneliksen suosio sai käsittämättömät mittasuhteet vasta hänen kuolemansa jälkeen. Hänestä tuli kapinallinen pyhimys ja kansallinen ikoni. Ironista kyllä, hän ei koskaan saanut Ruotsin kansalaisuutta. Hän anoi sitä kyllä, mutta kun häneltä pyydettiin virallista todistutusta ruotsin kielen taidoista, kiivastunut Cornelis poistui virastosta ovet paukkuen.

NUOTIN VIERESTÄ TEKSTI | JUHANI YLITALO

M

e suomalaiset rakastamme altavastaajia. Kannatamme menestymättömiä urheilijoitamme, kadehdimme muodikkaita naapurimaitamme ja syömme mämmiä. Oman kansallisen itsetuntomme pohjakivenä toimii 70 vuotta sitten saavutettu niukka, mutta karvas tappio. Ulkopuolelta tutkiskeltuna tämä vaikuttaa hämmentävältä. Ja sitähän se onkin.

Rakkautemme altavastaajia kohtaan on ehtymätöntä. Tätä altavastaajien ryhmää edustavat myös iskelmätaivaan sammumattomat tähdet. Nuo valtateiden komeetat, jotka mazdojensa lisävaloilla uhmaavat yön pimeyttä. Heidän kynistään syntyneet sävelet ja sanoitukset saavat mökki-illat tuntumaan mökki-illoilta ja automatkat tuntumaan lyhyemmiltä.

Viihdyttämisen ja yleisen tunnelman nostattamisen lisäksi heillä on kuitenkin huomattavasti tärkeämpikin tehtävä. He auttavat meitä muita asettamaan arkisen elämän sattumukset oikeaan mittasuhteeseensa.

Tapani Kansan kaasuttaessa laitamyötäisessä tutkaan 300 km tunnissa rupeaa oma parkkisakko tuntumaan mitättömältä. Nettipornon kuluttamisesta narahtaminen ei tunnu enää niin pahalta, sillä ei koneeltasi sentään löytynyt lapsipornoa, toisin kuin SIGistä

Kykeneekö Elastinen auttamaan kansaa kuin Kari Tapio kykeni?

tutun Matti Inkisen MikroMikko Indianalta. Absoluuttisen sävelkorvan omannut Jamppa Tuominen saa sössityt mahdollisuudet unohtumaan. Musikaalisesti erittäin lahjakas Tuominenhan eli viimeiset elinvuotensa Kanarialla, asuen alkoholisoituneena veneen alla ja lapsiin sekaantumisesta syytettynä. Virtasen viikonlopputuplat puolittuvat muistelemalla Irwiniä, joka louhi ruukkua minkä kerkesi. Hänestäkin pidettiin, miksei meistä muistakin. Kari Tapio räyhäsi ja tappeli, mutta myrskyn jälkeen on poutasää ja juna kulkee, ei meidän kannata siis pienistä pahastua – eiväthän nekään meistä.

Nämä kansankehtoa tukevat ristipuut ovat kuitenkin harvenemassa. Yllä mainituista neljästä viihdetaiteilijasta jo kolme on siirtynyt taivaallisen laulukuoron vahvuuteen. Tapani Kansankaan siirtymistä ajasta ikuisuuteen ei tarvinne kauaa odotella. Kyseessä on siis erittäin uhanalainen ihmisryhmä.

Tämän ryhmän katoaminen aiheuttaisi vakavan häiriön yhteiskunnan ekosysteemiin. Kasvavat itsetunto-ongelmat, ahdistuneisuus ja masennus heijastelevat jo nyt tätä murrosta. Elämänpolku on kiemurteleva, epätasainen

ja sisältää niin ylä- kuin alamäkiä. Vanhaa koulukuntaa edustavat viihdetaiteilijat toimivat peilinä, jonka heijastuksista voimme katsella omaa elämäämme. Mitä tapahtuu, jos he kuolevat sukupuuttoon?

Kykenevätkö Elastinen ja Cheek täyttämään syntyvän tyhjiön? Tuskin.

Elastisen kaltainen mies, jonka vatsalihaksilla voisi kuoria perunoita ja jonka valkoisen hammaskaluston hohkauksella voisi sytyttää nuotion jolla keittää ne perunat. Mies, jonka positiivisuus saa Marco Bjurströmin punastumaan.

Puhumattakaan Jenni Vartiaisen kaltaisista loppuun asti harkituista artisteista, joita edes Samuli Edelmann ei saa avautumaan.

Vähempikin saa oman pakenevan hiusrajan kipittämään karkuun entistäkin nopeammin ja 501:set tuntumaan aiempaakin tiukemmilta – kaula-aukkokin kiristää. Haluan, että mietit näitä asioita seuraavan kerran, kun haukut Vesa-Matti Loiria tai halveksut ihmisiä, jotka fanittavat Simo Silmua.

Kuva: El Greco, “Alonso de Ercilla”

OLETKO HARKINNUT KORKEAKOULUHARJOITTELUA? LUE SIITÄ SEURAAVILTA SIVUILTA!

18

Kuvat: Wikimedia Commons

HARJOITTELU TEKEE MESTARIN? OSA 1/2 TEKSTI | TERÄS NIILO

Kaksiosainen totuus siitä, millaista korkeakouluharjoittelussa oikeasti on. Ensimmäinen osa on kirjoitettu harjoittelun vielä ollessa meneillään ja se käsittelee harjoittelupaikan saamista ja työn ensivaikutelmia.

Toisessa osassa käsitellään harjoittelukokemusta sen ollessa ohi.

g 19

”Avoin ja luova tiimipelaaja, joka ei pelkää tarttua suurempaankaan urakkaan!”

Työ vapauttaa ja on reitti pelastukseen. Työ myös kiittää tekijäänsä ja antaa avaimet korkeampaan elintasoon. Työ totta kai myös vieraannuttaa, masentaa, rasittaa ja pakottaa joskus heräämään viideltä aamulla. Työ on asia johon tasapainoinen elämä perustuu, sympaattisesta alkoholististakin tulee surkea juoppo vasta kun tämä lakkaa käymästä töissä.

Oikein kovan työntekijän hautakivessäkin lukee nimen ja tärkeiden päivämäärien lisäksi ammattinimike.

Koska työ on iso asia, joka saattaa kirjaimellisesti seurata hautaan asti, niin ei ole mikään ihme, että nuoret ihmiset miettivät tulevia töitään melko paljon. Juuri tästä syystä työharjoittelu on monelle opiskelijalle hyvin suuri asia. Onhan se kandin, sivuaineiden valinnan ja gradun ohessa yksi niistä opiskelujen ”isoista” asioista joilla niitä hyviä duuneja pitäisi saada.

Tavallaan harjoittelu on näistä kaikista tärkein, koska esimerkiksi gradunhan tekevät kaikki, eikä gradulla ole välttämättä kovin helppo erottua edukseen työmaailmassa. Tietenkin jotkut tekevät aivan huikeita graduja joilla jo itsessään voi päästä menestyjäksi, mutta suurin osa graduista on pohjimmiltaan takan sytykettä joiden esittelystä työelämässä lienee enemmän haittaa kuin hyötyä.

Harjoittelun avulla taas voi todella loistaa. On paljon helpompaa päästä alalle X töihin, jos on ollut kyseisellä alalla myös harjoittelussa. Harjoittelusta voi myös olla hyötyä vaikka ei päätyisi alalle, jolla harjoittelun tekee. Korkeakouluharjoittelu missä tahansa valkokaulustyössä näyttänee lopulta paremmalta ansioluettelossa kuin viides vuosi putkeen samassa Keskon varastossa. Harjoittelussa voi saada myös kallisarvoista kokemusta siitä, millaista on olla osa ammattitaitoisten sekä luovien ihmisten dynaamista huipputiimiä ja miltä tuntuu tehdä tärkeää työtä jolla on oikeasti jotain väliä; verkostoitumaankin pääsee.

Menestys harjoittelussa kielii menestyksestä koko elämässä.

luuttaa kun on esitellä harjoittelutukea.

Onneksi minulla oli harjoittelutuki, koska en olisi muuten varmaan osannut myydä itseäni hyvänä työntekijänä mihinkään. Työkokemukseni koostuu pitkälti alhaisista apumiestöistä hiilivoimaloissa, haravoinnista hautausmaalla ja lyhyestä urasta vartijana, eikä minulla ollut aavistustakaan, mitä ns. paremmissa duuneissa tehdään tai vaaditaan.

Valkokaulustyöt tuntuivat jotenkin täysin vieraalta ulottuvuudelta, enkä pystynyt kuvittelemaan millainen yksi työpäivä siinä maailmassa olisi. Pystyin kyllä kuvittelemaan millaista olisi hitsarina metrotyömaalla, keräilijänä varastolla, turistioppaana Espalla tai Alepan kassalla, mutta en vain osannut hahmottaa mistä vaikka sisäisen viestinnän suunnittelijan työpäivä koostuu.

En myöskään nähnyt osaavani niitä taitoja joita hienoissa sisäduuneissa vaaditaan. Viiden opiskeluvuoteni aikana olen kirjoittanut satoja sivuja MS Wordillä, laittanut tunteja Excelin ja SPSS:n käyttöön ja tehnyt ainakin 10 Powerpoint-esitystä, mutta en osaa oikeasti käyttää yhtäkään näistä ohjelmista.

Excelillä osaan tehdä kuvion ja taulukon, en muuta. SPSS on hieno lelu, mutta en tiedä mitä ristiintaulukointi, faktorianalyysi tai parametri oikeasti tarkoittavat.

Tekstin tuottaminen kyllä onnistuu, mutta jos tekstiä pitää vaikka muotoilla, niin ohjeet on aina katsottava Googlesta. Powerpoint-esitykset kyllä luonnistuvat, mutta vain jos ne voi vetää läskiksi tyhmällä kuvituksella ym. pelleilyllä. En siis uskonut taitojeni olevan sitä mitä työelämässä vaaditaan.

Harjoittelutuen ansiosta saatoin onneksi päästä jonnekin vain viljelemällä kammottavia ympäripyöreyksiä, kuten ”Ala X todella kiinnostaa minua” tai ”Olisi hienoa päästä näkemään miten Y tapahtuu käytännössä”. Todellisuudessa en kuitenkaan ollut kiinnostunut alasta X enkä liiemmin välittänyt Y:n tapahtumisesta. Kammottavat ympäripyöreydet ja nolot itsensämainostamiset kuitenkin toimivat.

Sain harjoittelupaikan Suuresta Tutkimuskeskuksesta, mutta en oikeastaan tiennyt mitä siellä tehdään tai mitä tulisin itse tekemään.

Koska kyseessä oli Suuri Tutkimuskeskus, odotin saavani jotain tutkimusavustajan tehtäviä, mikä ei oikeastaan kerro mitään. Tutkimusavustajan toimenkuvahan voi vaihdella täysin laidasta laitaan. Tutkimusavustamista olisi se, että hakee oikeille tutkijoille lounassalaatteja, mutta se voi myös tarkoittaa sitä, että haastattelee oikean tutkijan puolesta elinkautisvankeja Sörkassa. Odotukset tutkimusavustajan tehtävistä eivät siis oikeastaan merkinneet mitään.

TOISAALTA LAPSIKIN KAI OPPII UIMAAN PARHAITEN JOS SEN VAIN HEITTÄÄ MEREEN.

Hiilisiilo, harava ja exceltaulukko Aloitin itse harjoittelun elokuussa Suuressa Tutkimuskeskuksessa. Sain harjoittelupaikan melko mielikuvituksettoman väylän kautta, eli osallistumalla Valtiotieteellisen tiedekunnan harjoittelutukiarvontaan, voittamalla siinä ja spämmäämällä huonoja hakemuksia kaikkiin paikkoihin mitä mieleen tuli. Huonotkin hakemukset ovat kovaa va20

“Kehtaisikohan livahtaa kahvitauolle.”

“Tuo viimeinen kappale kaipaa vielä hiomista.”

Kova lasku pehmeään maailmaan Ensimmäinen päivä on uudessa työpaikassa aina ikimuistoinen sillä huonolla tavalla. Sinulle esitellään tärkeitä henkilöitä joiden nimiä et jälkikäteen muista, et osaa toimia paikan koodiston mukaisesti; olet juntti kun ei kuulu olla juntti ja puhut fiinisti kun kuuluu kiroilla. Yrität vain parhaasi mukaan tarkkailla muita ja ottaa opiksi.

Sen lisäksi, ettei uudessa paikassa osaa käyttäytyä kuten pitää, harvoin sitä myöskään osaa odottaa mitä tuleman pitää. Miten asiat kuvittelee etukäteen, on usein vähän eri asia kuin mitä ne oikeasti ovat. Esimerkiksi toisin kuin odotin, minusta ei ollut tulossa tutkimusavustajaa; ainakaan aluksi.

Ensimmäinen työtehtäväni oli täyttää Excel-taulukkoon eri tutkimusten sijainteja. Toinen oli suurempi urakka jossa kirjoitin arkistokäyttöön menevästä aineistosta kuvailuja. Tämän jälkeen pääsin oikolukemaan tekstejä (eli siis korjaamaan tavuviivoja ja ääkkösiä) jonka jälkeen pääsin täyttämään kirjahyllyn ja viemään laatikoita varastoon.

Kaikki työt olivat melko harjoittelumaisia; tylsiä, monotonisia ja loppujen lopuksi helppoja.

Helpot työt olivat hyvä juttu, koska ohjeistaminen ja työnjohtaminen eivät olleet Suuressa Tutkimuskeskuksessa etusijalla. Työt annettiin usein niin, että niistä sanottiin

“Kirjoita siihen, että meidän osalta projekti etenee aikataulussa.”

kerran ja sen jälkeen aloit tehdä. Ei esimerkkisuorituksia, työnvalvontaa, keskeneräisten hommien tarkastuksia tai muutakaan. Tee ja lähetä mailissa kun valmista. Palautetta saat jos pyydät sitä – sitten joskus. Toisaalta lapsikin kai oppii uimaan parhaiten jos sen vain heittää mereen.

Ylipäänsä työtehtävät eivät herättäneet suuria tunteita, eivätkä ne olleet kovinkaan suuri kokemus. Tuskin kirjoitan muistelmiini siitä kuinka oikoluin kolme artikkelia päivässä. Työkulttuuri taas oli jotain outoa ja ihmeellistä.

Kolme asiaa Suuren Tutkimuskeskuksen työkulttuurissa herätti paljon ilmetystä. Nämä olivat työajat, valvonta ja työn luonne.

Työajat Ensiksi, työajat. Kaikki aiemmat työni olivat olleet kellokorttipaikkoja joissa leimattiin seitsemältä aamulla sisään ja tiettyyn aikaan iltapäivällä ulos. Päivää jaksottivat kaksi kahvitaukoa jotka olivat aina samaan aikaan ja samanpituisia, sekä yksi ruokatauko. Tätä järjestelmää ei Suuressa Tutkimuskeskuksessa tunnettu.

Työajat olivat joustavia. Töihin sai siis tulla ihan milloin halusi ja pois sai lähteä kun halusi, kunhan on paikalla sen vähän alle 40 tuntia viikossa. Tämä tuntui aivan taivaalliselta kun oli tottunut töihin jotka alkavat aina 21

seitsemältä aamulla, mutta todellisuus ei ollut ihan niin taivaallinen.

Liukuvia työaikoja ajatellessa helposti ajattelee vain sitä, että töihin voi tulla vasta puolenpäivän aikoihin, eikä sitä, että töissä pitäisi silloin olla kahdeksaan asti illalla. Jos siis haluaa tehdä jotain päivänvalossa työpäivien jälkeen, niin paikalla on oltava jo aamulla; liukuvillakin työajoilla.

Toki tuntilistat täytettiin itse, eli jos vain kehtasi, niin kahden tunnin työpäivän saattoi muuttaa kahdeksaksi.

Työajoilla ei siis sinänsä olisi pitänyt olla väliä, etenkään kun ottaa huomioon millä tavoin työntekijöitä valvottiin Suuressa Tutkimuskeskuksessa.

Valvonta Valvonnassa olin tottunut plantaasimalliseen työnvalvontamalliin, jossa työnjohtaja kiertää alueella jossa hänen alaisensa ovat töissä. Työnjohtaja vahtii, että työntekijät

tekevät mitä pitää ja sillä tavalla kuin pitää. Lähtökohta plantaasimallissa lienee, että työntekijät eivät halua olla töissä tai tehdä heille annettuja tehtäviä ja siksi heitä pitää valvoa. Samaan periaatteeseen kuulunee työajan valvonta; tietenkin työntekijöiden pitää tulla töihin tiettyyn aikaan ja totta kai heidän taukojaan pitää säädellä, muuten töihin tultaisiin miten sattuu ja päivät istuttaisiin lähinnä kahvilla.

Suuressa Tutkimuskeskuksessa ei ollut plantaasimallista työnvalvontaa, eikä ylipäänsä mitään valvontaa. Ei ollut mitään kulunvalvontaa tai kellokorttijärjestelmää. Ainoa esimies/työnjohtaja oli koko keskuksen johtaja. Edes minulla, harjoittelijalla, ei ollut pomoa. Koko homma perustui johonkin luottoon, että ihmiset haluaisivat olla töissä ja tekisivät mitä pitää koska niin haluavat.

Tämä toimiikin ehkä oikeiden tutkijoiden kanssa, koska kukaan tuskin alkaa tutkijaksi, ellei oikeasti halua tutkijaksi. Mutta kukaan tuskin haluaa tavuviivoja korjaavaksi harjoittelijaksi. Sain siis työtehtäviä mitä en lähtökoh-

“Haloo, Suuri Tutkimuskeskus. -- Kulta, sanoinhan, että älä soita töihin.”

22

taisesti oikein välittänyt tehdä, mutta sain tulla ja mennä kuin vapaa tutkija.

Tämä tarkoitti sitä, että harjoittelun aluksi tulin töihin milloin sattui ja lähdin kun huvitti; tein siis aika lyhyitä päiviä. Tämä oli kuitenkin ongelma koska olinhan harjoittelija. Olin työyhteisöni pohjalla oleva ammattitaidoton ja muihin verrattuna kouluttamaton juntti. En todellakaan ollut asemassa tulla ja mennä kuten halusin. Piti käyttäytyä.

En kuitenkaan halunnut viettää iltoja töissä eli aloin olla toimistolla samaan aikaan kuin yleensä muutkin, eli yhdeksästä viiteen. Liukuvat työajat muuttuivat siis näkymättömäksi kellokorttijärjestelmäksi jossa työt alkoivat klo 9 ja loppuivat klo 17, mutta leimaukset tapahtuivat vain mielikuvituksessa.

Työn luonne

tulee seurauksia. Jos työstä olisi nauttiakseen, niin se pitäisi naamioida mahdollisimman hauskaksi puuhaksi (eli ei-työksi). Täällä kuitenkin tehdään töitä sellaisella asenteella kuin se olisi sellainen hyvä rangaistus. Perjantaina ei todellakaan mennä porukalla kaljalle. Ei juoruta, ei londita, ei smalltalkata, eikä valiteta.

Ei todellakaan valiteta Valituksen puute oli ehkä suurin yllätys koko paikassa.

Kukaan ei ole valittanut mistään työhön liittyvästä kertaakaan, mikä oli aivan järjetöntä.

Olin aina kuvitellut, että kaikissa töissä päivä alkaa sillä, että huomenten ohessa valitetaan kuinka väsyttää ja vituttaa ja että olisipa jo perjantai. Ensimmäisellä kahvilla valitetaan siitä kuinka paljon päivää on vielä jäljellä ja kuinka pahaa kahvi on. Safkiksella valitetaan siitä miten huonoja juttuja Metro-lehdessä on ja että kuinka safkis on liian lyhyt.

Viimeisellä kahvilla taas valitetaan siitä, että päivää on vielä jäljellä ja että kahvi on edelleen pahaa. Päivän lopuksi myös valitetaan, koska huomenna pitää tulla takaisin, paitsi perjantaina valitetaan huomisen sijasta maanantaista. Valitin itse kerran toimiston kahvista ja sain vastaukseksi lyhyen luennon siitä kuinka se on oikeasti ihan kelvollista.

Tuntuu siltä, että Suuressa Tutkimuskeskuksessa töihin ei suhtauduta ikävänä pakkona joka on vain nieltävä, vaan siihen suhtaudutaan sellaisena mukavana pakkona, josta pitää olla kiitollinen.

Ylipäänsä Suuressa Tutkimuskeskuksessa ei vaikuta olevan montaakaan asiaa mitä työhön ”pitäisi” kuulu, paitsi itse työ. Ei ole pomoja, ei työaikoja, ei laiskottelua, ei hölisemistä, eikä valittamista. Pelkkää työtä.

Sitä se kai tarkoittaa olla korkeakoulutetussa ns. hyvässä duunissa. Voi olla, että kaikki paikan työntekijät ovat tehneet samoja havaintoja kuin minä. Olen vain ainoa jonka työt ovat niin helppoja, että minulla riittää energiaa työn luonteen pyörittelyyn ja kahvista valittamiseen. Voi myös olla, että muiden työt ovat oikeasti niin vaativia, että niihin pitää keskittyä koko päivä. Muut työntekijät ovat myös ihan aikuisia, eli ehkä kotona odottavat perheet ja muut vielä vittumaisemmat hommat saavat pelkän työnteon tuntumaan lomalta. Tiedä häntä.

Harjoittelua on vielä jäljellä ja ehkä näkemykseni ehtivät muuttua. Se selviää seuraavassa osassa jossa tiivistetään koko harjoittelukokemus itse harjoittelun ollessa ohi.

NÄMÄ IHMISET SIIS SAIVAT TULLA JA MENNÄ TÖIHIN AIVAN KUIN ITSE HALUSIVAT.

Kun viettää kahdeksan tuntia päivässä samassa tilassa muiden ihmisten kanssa, heistä voi tehdä kaikenlaisia havaintoja. Merkittävin havainto tässä tapauksessa oli se, että Suuressa Tutkimuskeskuksessa ihmisistä oppi jotain vain havainnoimalla; keskustelua ei harrastettu.

Kaikkien työpäivät olivat järjestään sitä, että paikalle saavuttiin aikavälillä 0830-0930. Alkupäivä istuttiin työhuoneessa, kunne puolenpäivän aikoihin pidettiin puolen tunnin ruokatauko. Tämän jälkeen palattiin työhuoneisiin ja siellä oltiin viiteen saakka, paitsi kahden pintaan oli 15 minuutin venyttelyhetki.

Päivät siis vietettiin hiljaa työhuoneissa. Työhuoneissa ei myöskään pelleilty. Yritin monta kertaa vakoilla, että tekevätkö muut oikeasti kokoajan töitä, vai pelataanko välillä miinaharavaa tai harrastetaanko muuta ajantuhlausta. Kukaan ei kuitenkaan ikinä tehnyt mitään muuta kuin töitä. Toimistossa oli myös tapana pitää kaikki ovet auki, ja jos joku puhui, se kuuluisi myös muihin työhuoneisiin.

Puhetta ei kuitenkaan kuulunut koskaan. Koko päivä tehtiin aina hiljaa töitä, lukuun ottamatta ruokataukoa ja venyttelyhetkeä.

Nämä ihmiset siis saivat tulla ja mennä töihin aivan kuin itse halusivat eikä kukaan vahtinut, että he oikeasti olisivat paikalla tai ylipäänsä tekisivät mitään. Mutta hehän tekivät. Töitä tehtiin kuin aseella uhattuna. Tupakatkin käytiin polttamassa yksin ja kahvit juotiin työpisteellä.

Monella on työhuoneessa oma kahvinkeitinkin.

Porukka joko siis oikeasti piti työstään, tai sitten heidän työmoraalinsa on jotain uskomatonta. Omasta mielestäni tämä oli melkein sairasta. Olin itse oppinut, että työtä tehdään pakosta. Työstä ei kuulu nauttia ja sitä pitää vältellä niin paljon kuin vain mahdollista ilman että

Asioita tekstissä on saatettu dramatisoida.

n

IRTOLAISEN suositukset syksyyn: l Näyttele kuollutta kuin 1800-luvun herrasmies

l “Parempi överit kuin vajarit”

l Kuiskaa hellästi: “Tuoli, mon cheri”

Kuva: Adrien Constant de Rebecque, 1863

Ulkoministeriön Merikasarmi Katajanokalla

Diplomatia vei valtiotieteilijän mennessään TEKSTI | LAURA MAIJALA

H

aastattelin kurssia ”valtiotieteilijä työelämässä” varten valtiotieteellisen tiedekunnan alumnia Ari Honkasta. Puhelias ja hymyilevä nuori mies kertoi avoimesti mielenkiintoisesta opinto- ja työurastaan, valtiotieteellisten opintojen tarjoamista mahdollisuuksista sekä Kansainvälisten asioiden valmennuskurssin eli Kavakun hakuprosessista.

Honkanen on aina ollut kiinnostunut useista eri asioista, muttei ole ollut erityisen hyvä millään tietyllä alalla.

Hänelle kuitenkin kirkastui lukion jälkeen vietettyjen välivuosien aikana yhä enemmän se, mitä hän haluaisi tehdä tulevaisuudessa – vähän kaikkea. Erityisesti häntä kiehtoivat yhteiskunnalliset ja kansainväliset asiat, mikä sai Honkasen hakeutumaan valtio-oppiin maailmanpolitiikan tutkimuksen linjalle. Sivuaineina hän luki EU-opintoja sekä sosiaalipsykologiaa.

Honkanen on hyvä esimerkki ihmisestä, jolla on selkeä päämäärä, joka ohjaa vahvasti koko opintouraa. Honkasella se oli perinteinen valtioiden välinen diplomatia, johon hänen mielenkiintonsa alkoi kohdistua jo ensimmäisen 26

opintovuoden aikana. Kansainvälisten asioiden valmennuskurssi (Kavaku) mielessä hän alkoi opiskella espanjaa ja vietti Erasmus-vuoden Madridissa parantaakseen kielitaitoaan. Vuonna 2008 valmistunut kandidaatintutkielma keskittyi kansainvälisiin asioihin, erityisesti rauhanvälittämiseen. Myös gradu jatkoi samalla linjalla, ja Honkanen onnistui saamaan CMI:n tuekseen tutkiessaan työpajamenetelmää, jota sovellettiin Fatasin ja Hamasin rekonsiliaatioprosessissa. Valtiotieteiden maisteriksi hän valmistui joulukuussa 2012.

Opiskelujen aikana Honkanen hankki kansainväliselle uralle tarvittavaa työkokemusta useiden harjoitteluiden kautta. Ensimmäisen harjoittelunsa WFP:n Suomen viestinnän hoitajana hän sai onnekkaasti kaverinsa kautta kesällä 2008. Toisen harjoittelujakson hän vietti Brysselissä Helsingin EU-toimistossa myöskin viestinnän parissa.

Kuuden kuukauden palkallinen harjoittelu järjestyi Helsingin yliopiston kautta, ja auttoi häntä saamaan myöhemmin kesätyön Valtioneuvoston kansliasta. Siellä hän työskenteli projektisihteerinä ilmasto- ja energiapolitiikkaa

koskevassa tulevaisuusselonteossa. Kuudentena opintovuotena 2011 hän onnistui saamaan apurahan harjoitteluun ulkoministerin kabinetissa, jossa hän pääsi avustamaan sopivasti osuneiden hallitusneuvotteluiden takia kahta ulkoministeriä, Alexander Stubbia ja Erkki Tuomiojaa.

Gradun palauttamisen jälkeen Honkanen ei jäänyt laakereilleen lepäämään, vaan haki saman tien Ulkoministeriön Kansainvälisten asioiden valmennuskurssille Kavaku 38:aan. Oikeastaan haku oli päättynyt muutama päivä ennen maisteriksi valmistumista, mutta hän sai anottua lisäaikaa.

Kavaku on kansainväliselle diplomaattiuralle valmentava, 20 kuukautta kestävä kurssi. Valintaprosessi on monivaiheinen ja sisältää eri hakuvaiheisiin päässeiden kohdalla muun muassa aineistokokeen, alkuhaastattelun sekä koko päivän kestävän soveltuvuusarvioinnin. Hakijoilta edellytetään Suomen kansalaisuutta, ylempää korkeakoulututkintoa, kotimaisten kielten taitoa (erinomaista suomen kielen taitoa ja vähintään tyydyttävää ruotsin kielen taitoa) sekä vähintään kahden muun yleisen kielen taitoa (arabia, englanti, espanja, japani, kiina, portugali, ranska, saksa, venäjä). Honkasen pyrkiessä hakijoita oli 550, joista 28 valittiin kurssille, eli seula on tiukka. Hakijoiden keski-ikä oli noin 30 vuotta ja yli puolet oli opiskellut valtio- tai yhteiskuntatieteitä.

Kurssi koostuu opinto- ja osastoharjoittelujaksoista sekä Brysselin harjoittelusta. Tällä hetkellä Honkanen suorittaa toista osastoharjoitteluaan Ulkoasiainministeriön viestintäosastolla sisältö- ja viestintäasiantuntijana, alueenaan Pohjois- ja Etelä-Amerikka. Vaikka hän toistaiseksi on määräaikaisella työsuhteella, tekee hän vastaavia tehtäviä kuin vakituiset, kurssilta valmistuneet työntekijät. Honkasen työnkuva on monipuolinen: hän muun muassa avustaa suurlähetystöjä suunnittelemalla nettisivuja, tekemällä viestintäsuunnitelmia ja puheita, sekä viestimällä Twitterissä ja Facebookissa.

Kavakuun ja sen jälkeiseen diplomaatin uraan sisältyy runsaasti jatkuvaa koulutusta muun muassa kielissä, verkkoviestinnässä, esiintymisessä, valokuvauksessa, jär-

jestelmien käytössä, sekä työnkuvan mukaan esimerkiksi esimieskoulutusta ja kriisikoulutusta. Kavaku suuntaa hyvin monelle alalle ja osallistujia on laidasta laitaan, mutta myös yhteisiä piirteitä sisään päässeiden joukosta voi löytää. Honkasen mukaan Kavaku-haussa, kuten myös kansainvälisessä diplomatiatyössä, edellytetään erityisesti hyviä vuorovaikutustaitoja, sosiaalista lukutaitoa, uuden nopeaa oppimista, uteliaisuutta ja kiinnostusta monenlaisiin yhteiskunnallisiin asioihin sekä joustavuutta, sillä työtehtäviä saattaa tulla hyvin yllättäen.

Diplomaatin urasta haaveilevalle valtiotieteiden opiskelijalle Honkanen antaa lisää itseluottamusta opintojen tuomasta osaamisesta. Vaikka tutkinto on hänen mielestään melko tutkimus- ja teoriakeskeinen, se auttaa luomaan laajan ”pelikentän” – pohjan, jolta on helppo nähdä laaja-alaisia yhteiskunnallisia kehityssuuntia sekä ymmärtää asioiden syy-seuraussuhteita ja erilaisia konteksteja. Uusien asioiden haltuunotto on nopeampaa, ja myös ryhmätyötaidot kehittyvät opiskelujen aikana.

Lisäksi Honkanen korostaa luku- ja kirjoitustaidon merkitystä. Lukuisista tenteissä istumisista, kirjojen pänttäämisistä ja esseiden kyhäämisistä on kuin onkin yllättävän paljon hyötyä tulevaisuudessa – nopea lukutaito ja monenlaisten tekstien tuottaminen pitkistä analyyseistä ja puheista muutaman sanan twiitteihin ovat työelämässä yhä tärkeämpiä taitoja.

Muistutukseksi myös niille, jotka eivät ole varmoja tulevaisuuden urasuunnitelmistaan: kaikkea ei voi eikä tarvitse tietää etukäteen. Jos Honkanen nykyisten työtehtävien valossa saisi päättää, olisi lukiossa latina jäänyt lukematta ja yliopistolla sivuaineeksi valikoitunut kansainvälistä taloutta käsittelevä kokonaisuus. Mikään ei kuitenkaan ole lopullista, ja tarvittavaa koulutusta, Honkasen kohdalla esimerkiksi viestintää, saa varmasti myöhemminkin. Nykyajan muuttuvassa työelämässä joka tapauksessa edellytetään yhä nopeampaa sopeutumista ja jatkuvaa uusien asioiden oppimista.

Ja lopulta se on kuitenkin se työ, joka tekee mestariksi.

KAVAKUUN JA SEN JÄLKEISEEN URAAN SISÄLTYY RUNSAASTI JATKUVAA KOULUTUSTA

n 27

Kuvitus: Elina Marttila

Olen Irtonainen. Olen nähnyt elämän koko kirjoa piriluolista tutkijakammioihin. Tiedän miten kossupullo avataan ilman käsiä, miten sosiaalinen konstruktio legitimisoidaan ja miten miehet (sekä naiset) saadaan ulvomaan sillä hyvällä tavalla. Tällä palstalla vastaan kokemattomien ja tietämättömien nuorten kysymyksiin vaikeista asioista. En ole esikuva, vaan varoittava esimerkki, mutta niitähän ne parhaat esikuvat ovat.

Milloin tasolaiset antavat polholaisille seksiä automaattisesti?

T. Polholainen Siinä vaiheessa, kun keskimääräisistä polholaisista on tullut niin uskomattoman seksikkäitä otuksia, ettei tasolainen yksinkertaisesti voi muuta kuin antautua eläimellisen paritteluviettinsä vietäväksi. Tähän lienee vielä vähän aikaa.

Sillä aikaa kannattaa panostaa mahdollisimman tylsän tenttikirjan äärellä hajoileviin tasolaisiin: tarpeeksi kuivakan kaman äärellä ajatukset voi helposti johtaa harhaan - vaikkapa seksiin, viikkosiivoukseen tai vallankumoukseen. Toimii.

Milloin irtonainen on alasti/seksikäs?

Ps. Miksi olette punikkeja kaikki?

Lisäys: Seksikästä. Helvetin hyvä selfie tuli otettua.

Kysymyksen kirjoittaja on päässyt selkeästi ns. lauantai-illan huumaan ja pyörittelee mielessään montaa vaikeaa kysymystä yhtä aikaa. Irtonainen 28

kannattaa ehdottomasti ajalle. Näissä yhteyksissä tällaista elämän totuuden tarkat syyt ja motivaatiot haeskelua nuoren ihmisen vaihtelevat. Siitä vaan ottailtapuhteena. maan selvää.

Ensimmäiseen kysyKysyjän toiseen, poliitmykseen vastaaminen tisempaan, kysymykseen vaatii käsitteen tarkenirtonainen vastaa suomanuksen. Käytetäänkö tässä laista rnb-lyriikkaa: ”Mä alastomuutta seksikkyyden rakastan rakastaa / Mut synonyymina vai haluaako vihaan vihata / Rakkaus kysyjä vain tieelää ja näkee IRTONAINEN dustella, milpunaista” (Illi ON SEKSIKÄS loin Irtonainen 2005). voidaan tavata Irtonainen MM. NIUKOISSA alasti TAI sekonnittelee VAATTEISSA sikkäänä?

KEIMAILLESSAAN. kysyjää hyvän Nopean selfien johdosex-heiloille ta. esitetyn kyselyn perusteella Irtonainen on seksikäs Missä sijaitsee miehen mm. niukoissa vaatteissa g-piste? keimaillessaan. Tarkkaa, T. Adolf Hitler 89 toistuvaa ajankohtaa tälle on vaikea määritellä.

Saamieni tietojen mukaan Jos taas seksikkyys määrimiehen G-piste sijaitsee tellään alastomuutena, kyanaalin etuseinämässä, symykseen voidaan vastata eturauhasen kohdalla. tarkemmin. Alasti IrtonaiEturauhanen puolestaan nen tietää olevansa ainakin sijaitsee lantion keskellä heti häpyluun takana, ja seuraavissa tilanteissa: sen pitäisi tuntua noin suihkussa, saunassa, öisin sängyssä, sekä päivisin keit- saksanpähkinän kokoisena kohoumana noin 2,5-5 cm tiössä, kun funk soi ja talo syvyydellä peräaukossa on tyhjä. Muu, yllättävissä vatsan puolella. paikoissa tapahtuva alastoInternetistä opin myös, muus ajoittuu useimmiten että eturauhasta kannattaa klo 01.30–6.00 väliselle

stimuloida vasta hyvin kiihottuneessa vaiheessa ja vesipohjaisen liukasteen käyttöä suositellaan. Iloisia tutkimushetkiä, Aatu!

Jos on kiltti ja komea poika, miksi tytöt eivät kiinnostu?

Kivan pojan syndrooma on muuten osoitettu vääräksi (esim. Physical Attractiveness and the ”Nice Guy Paradox”, Urbaniak & Kilmann 2003). Ei siis huolta.

Normaalisti Irtonainen kyseenalaistaisi tämän sosiaalipsykologisen asetelman (tutkimusotoksena parikymppisiä yliopisto-opiskelijoita), mutta tässä tapauksessa tutkimushenkilöt taitavat edustaa hyvin myös kysyjän viiteryhmää, joten mennään asiaan.

Syitä kiinnostuksen puutteelle voi olla monenlaisia. Yleinen syy on, ettei kiltti poika ole uskaltanut mennä juttelemaan tytöille, jotka häntä kiinnostavat.

Tämä ele vaatii rohkeutta, ja tuo välillä vesiperän, jos preferenssit ja tilanteet eivät kohtaa. Kiinnostusta voi sytytellä kuitenkin esimer-

kiksi opettelemalla jonkin hauskan vitsin tai tempun, joka kiinnittää neitokaisen huomion. Myös voi yrittää miettiä neitosten mahdollisia kiinnostuksen kohteita, ja hakeutua tällaisen toiminnan pariin. Esimerkiksi joogatunti on hyvä tilaisuus esitellä ennakkoluulotonta asennettasi notkistumista ja henkistymistä kohtaan, kun taas kauhusplätterikerhon kokoontumisessa voitte löytää yhteistä juteltavaa tuntikausiksi veren ja suolenpätkien mäiskeestä.

Monta brontosaurusta eli jurakaudella?

T: Kaapo 1279. Isoimman nimi oli Artturi von Dincken, ja pienintä kutsuttiin Ilpoksi.

Niitä keskikokoisia en tuntenut henkilökohtaisesti.

Miten minulle kasvaisi yhtä seksikkäät partahaivenet kuin Lindforsin Tepolla?

T: puberteetti-iän epävarmuus Jos kysyjällä kasvaa jo luonnostaan parta, suosittelemme Lindforsin Tepon partamallia mukailevaa ajotyyliä. Jos taas ei, vaihtoehdoksi, joskin kyseenalaiseksi sellaiseksi, jäänee testosteronihoidot.

Kolmantena vaihtoehtona on toki klassinen askartelu, eli kysyjä voi liimata omia karvojaan muualta kehosta leukaansa tai hahmotella herra Lindforsin partamallin itselleen permanenttitussilla.

ja historiallinen tendenssi riistää naisia seksuaalista itsemääräämisoikeutta hallitsemalla ja rajoittamalla.

Miestin e-pillerit koetaan vaarallisiksi, naisten e-pillereiden sivuoireet taas on jostain syystä ok.

Vuoden 1974 poikkeuslaki oli väärin. Milloin Taso irtisanoutuu tästä kaikesta?

T. Polholainen vk 2009

ole yhtä oikeaa vastausta. Voit ehdottaa vaikka romanttista yösnäckiä (ja todeta hintoja päivitellessänne, että teillähän on myös kotona syötävää), tai mahdollisuutta ihailla mitä tahansa erikoisuutta, joka kotoasi löytyy (sauna / kissanpentu / Juhani Palmun taulu / piccolopullo shampanjaa...).

Miksi pii ei ikinä lopu ja miksi yhiksessä naidaan niin ristiin?

Hyvä polholainen, sinun T: Karpo kannattaa lähestyä tästä Ensimmäiseen: koska pii aiheesta esimerkiksi Tason on irrationaali- ja transenhallitusta kirjallisella kysydenttiluku, jonka tarkkaa myksellä. desimaaliarvoa ei voida Itse sanoisin, että who määritellä eli am I to judge, KYSYJÄ VOI lukuja löytyy ei ollut ainoa HAHMOTELLA sieltä nollan Suomen histoHERRA LINDFORSIN oikealta puorian tapahPARTAMALLIN lelta ihan niin tuma, joka ei ITSELLEEN paljon kuin mennyt ihan TUSSILLA. vain uskaltaa tyylikkäimetsiä. pien pelisäänToiseen: koska sitä tapahtöjen mukaisesti. tuu kaikissa porukoissa, joissa on nuoria ihmisiä Mikä on vahvin avausliyhteisillä intresseillä, ne Uudella sitsijatkojen vapaalla elämäntilanteella loppuvaiheessa? ja seksuaalisella halulla vaT. Kaarlo Ulli rustettuna. Olet Karpo ihan normaali, vaikka oletkin Tämä on erittäin hyvä ja ollut yhisläisen kanssa sillai. tärkeä kysymys, johon ei

Pitäisikö miesten tarjota juomia naisille baarissa?

Kenelläkään ei ole lähtokohtaista velvollisuutta tarjota kellekään. Jos juomia ostetaan porukassa tai kaksin kierroksina, on moraalisesti ja sosiaalisesti suotavaa tarjota oma kierroksensa vuorollaan.

Juoman tarjoaminen kiinnostuksen herättämiseksi ei ole kuitenkaan mikään velvollisuus, sillä ei naisenkaan seura ole mikään juomilla lunastettava kauppatavara.

Miksi tasolainen avomieheni ei laita astioita tiskikoneeseen?

T. Statuslainen Tasolainen avomiehesi ei historiapäissään ole todennäköisesti vielä tutustunut tiskikoneen kaltaiseen moderniin kapistukseen, vaan vierastaa tätä keittiössänne majailevaa esinettä.

Voit yrittää selittää kumppanillesi, ettei koneen käyttö sisällä lapsityövoiman käyttöä ja köyhien työläisten riistoa, vaan kyse on modernin maailman ihmeestä, sähkölaitteesta.

Miksei miesten e-pilleriä ole markkinoilla?

Koska partiarkaatin ylivalta 29

Kuva: YLE Arkisto, kuvassa kuuluttaja Kaisu Puuska vuonna 1930

Haluaisitko mukaan tekemään Irtolaista? Ota rohkeasti yhteyttä päätoimittajiin!

Tason SYNTISITSIT 14.9.

Sivistyksell채

Kuvat: Anki Ahlqvist

IRTOLAINEN r채j채ytti Kuppalan JA GALAKSIT 11.10.

Kuvat: Tuomas Pietik채inen