Irtolainen 4/14

TA L O U S - JA S O S I A A L I H I S T O R I A N O P I S K E L I J O I D E N A I K A K AU S L E H T I

IRTOLAINEN 4/2014

ON HYPPY TUNTEMATTOMAAN

TA L O U S - JA S O S I A A L I H I S T O R I A N O P I S K E L I J O I D E N A I K A K AU S L E H T I

IRTOLAINEN 4/2014

ON HYPPY TUNTEMATTOMAAN

Lehden kannen tyyppi on aika tuntematon. Kuvassa hänellä on päällään asbestipuku vaarallista työtä varten.

Kuva on New York Public Libraryn kokoelmista, American Museum of Safetyn näyttelystä. Se on otettu 1800-luvun lopulla tai 1900-luvun alussa.

Pääkirjoitus

K Tuntemattoman kutsu TEKSTI | ALMA SNELLMAN

ohti uutta! Matti Peltoselle vuosi 2015 tarkoittaa auvoisia eläkepäiviä, tavalliselle tasolaiselle tallaajalle se voi tarkoittaa vaihtoon lähtemistä, harjoittelupaikkaa tai ehkä jopa sitä suurinta askelta, valmistumista.

Joulukuun Irtolaisen teema on tulevaisuuden seikkailuihin sopiva Tuntematon, ja tällä me emme muuten tarkoita sitä yhtä kirjaa.

Vuoden viimeisen lehden sivuilta löydät kirjoittajaduo Kassun ja Puumalan gonzoreportaasin Yhiksen HOL-semmasta. Ellen pohtii hamahelmikurssin innoittamana, miksi omalta mukavuusalueelta tulisi poistua vähän useammin.

Tason uusi puheenjohtaja Mikko joutui Irtolaisen tentattavaksi, ja mysteerimiehemme Teräs Niilo palaa viime numeron harjoittelupaikka-arvosteluun. Millaisia oppeja Suuresta Tutkimuskeskuksesta jäi käteen?

Mysteereihin palaa Niko Pitkonen Sunny Car Centerin vaihtoehtoisia tapahtumakulkuja käsittelevässä kirjoituksessaan. Vakiopalstoista tuntematon Irtonaisemme vastaa lukijoiden kysymyksiin, ja Jori jorinoi tuttuun tyyliinsä.

Lisäksi lehdessä ilmaistaan aina aiheellinen huoli siitä, kuka valtsikan proffista lopulta onkaan lisko.

Irtolaiselle vuosi 2014 on ollut loistava. Lehtien mukana kulkeneet teemat ovat yhtenäistäneet lehden sisältöjä ja mahdollistaneet sen, että kiinnostavia aiheita on ollut mahdollista tarkastella laajemmin ja useammasta eri näkökulmasta. Tanelin ja Ankin taitto on tuonut lehdelle raikasta uutta ilmettä.

Kohokohdista mainittakoon vielä Irtolaisen kuppalabileet lokakuussa – ja jos kaikki sujuu aikataulun mukaan, luet toivottavasti tätä lehteä Irtolaisen Joulurauhanräjäytys-pirskeissä. Olkoon se ansaittu päätös Irtolaisen vuodelle!

Päätoimituksen puolesta kiitän lukijoita kuluneesta vuodesta ja toivotan onnea ja menestystä lehteä ensi vuonna luotsaaville Tanelille, Kaislalle, Kassulle ja Jorille!

IRTOLAINEN 4 / 2014 Julkaisija Talous- ja sosiaalihistorian opiskelijat Taso ry

*** Päätoimittajat Ellen Jabai Lauri Mikola Alma Snellman Juhani Ylitalo Ulkoasu ja taitto Anki Ahlqvist Taneli Urmas Toimituksen yhteystiedot etunimi.sukunimi@helsinki.fi

*** Kirjoittajat Ellen Jabai Kasperi Lavikainen Teräs Niilo Niko Pitkonen Ville Puumala Jori Pyykkö Alma Snellman Totuudenetsijät Tuntematon Juhani Ylitalo Kuvitus Elina Marttila

*** Painos Picaset Oy 150 kpl

*** Etukansi Anki Ahlqvist

*** Irtolainen saa HYYn järjestölehtitukea

*** Irtolaisen opetukset ovat pyhiä, sen neuvot sitovia, sen historiat tosia ja ratkaisut järkähtämättömiä

SISÄLTÖ:

3 6 8 9 10 16

Pääkirjoitus

Ajankohtaista Tasolle uusi hallitus! Uuden pj:n haastattelu

Jorinat Naapurista kuuluu

Ole kuin kotonasi

Fuksifiilistelyä

Reptiliaanit

Keitä he ovat ja mitä he haluavat?

Wilson’s Eleven Mistä Sunny Car Center -tapauksessa oli todella kyse? Mahdollisia vaihtoehtoja.

18 25 30 34 37

Tunnetko sinä?

Huumeet vaikuttavat mieleen

Harjoittelu tekee mestarin? osa 2/2 Korkeakouluharjoittelijan jälkitunnelmat

Kaksi tarinaa HOL-seminaarista Kassun ja Puumalan hyytävät kokemukset

Irtonainen Kaiken kokenut Irtonainen vastaa nuorten mieliä askarruttaviin kysymyksiin

Hanki itsellesi harrastus!

Muutosta elämään!

30 10 16 18

34

25

37

Ajankohtaista

As If! Ysäriteinileffat Orionissa 10.1.2015 asti Joululomalla sosiaalihistoriaa voi harrastaa ilman Peltostakin. Menovinkki kaikille ysärillä varttuneille tasolaisille: elokuva-arkiston As If! -ysäriteinileffasarja jatkuu vielä tammikuulle asti. Ohjelmistossa moderneja klassikoita kuten Anna palaa, Julmia aikeita ja Blondit luokkakokouksessa.

Tieteen Päivät 7.–11.1.2015 Päärakennuksella järjestettävän tiedetapahtuman teema on sattuma. Laajan ohjelmiston joukosta löytyy myös tasolaisille tuttuja esiintyjiä, kuten Mikko Salasuo. Torstaina 8.1. järjestetään Tieteiden yö, jolloin ohjelmassa on mm. tähtinäytöksiä Helsingin observatoriossa sekä Kuoleman tutkimuksen seuran pop up -piste. Irtolainen odottaa innolla.

Kuvitus: Elina Marttila

Valtiotieteilijöiden työelämämessut 27.1.2015 Valtsika saa omat työelämämessunsa tammikuussa, kun Tieteiden talolle kutsutaan iso joukko valtiotieteilijöitä työllistäviä näytteilleasettajia. Ohjelmassa verkostoitumisen lisäksi ainakin CV-klinikka ja paneelikeskusteluita.

Nufit 2015: Rakkaus 30.–31.1.2015 Nuorten filosofiatapahtuma keskittyy tällä kertaa rakkauteen. Nufit järjestetään Helsingin Paasitornissa tammikuun lopulla. Luentoja muun muassa jalkapallosta (Tuomas Virkkunen: Rakkaudesta urheiluun) ja seksistä (Vappu ja Ilkka Taipale: Seksi ja 1960-luku). Sisäänpääsy 3 euroa.

Vuodenvaihteen lähestyessä koitti jälleen aika valita Tasolle uusi hallitus. Katinka Heikkilän kaksivuotinen kausi vallankahvassa päättyy, kun puheenjohtajaksi valittiin toisen vuoden opiskelija Mikko Kymäläinen. Varapuheenjohtajana ensi vuonna toimii Veera Ojola. Muut hallituslaiset ovat Eero Simanainen, Elina Marttila, Teppo Lindfors, Aleksi Ripatti, Mea Lakso, Sampsa Kononen, Salla Hokkanen ja Onni Szeto. Irtolainen onnittelee uutta hallitusta ja toivottaa menestystä ensi vuodelle!

6

Kuva: Katinka Heikkilä

TASON HALLITUS 2015 VALITTU

Mikko Kymäläinen, millainen on tyypillinen tasolainen?

- Tyypillinen tasolainen on hauska ja letkeä otus, joka viihtyy Kuppalassa ja Uudella ylioppilastalolla. Kuulemieni huhujen mukaan heitä tapaa myös sankoin joukoin yliopiston ulkopuolella työelämässä.

Mikä Tasossa on parasta?

- Parasta on pienen järjestön tekemisen meininki. Kaikki tuntevat toisensa ja hommat tehdään yhdessä.

Vuoda Irtolaiselle sisäpiirin tieto uudesta hallituksestasi.

- Ripatin Allu on Tason oma Remu Aaltonen, ja muutenkin hallituksen musikaalinen ulottuvuus on todella vahva.

Millaisia uusia suunnitelmia Tason toimintaan on ensi vuodelle?

- Työelämä -ja alumnitoimintaa ruvetaan tekemään ensi vuonna uudella sykkeellä. Samoin nettisivut tullaan uudistamaan ja niiden käyttöä tehostetaan ensi vuonna. Stay tuned!

hlqv Kuva : Ank iA

Terveisesi Irtolaisen lukijoille.

- Hauskaa joulua ja hyvää uutta vuotta! Nähdään ensi vuonna!

ist

Aiotteko jatkaa vuosittaisia Tason vujuja, vai tapahtuuko paluu Tason synttäreihin?

- Viime vuonnahan meillä oli lähinnä vuju-teemaiset synttärit.

Keväällä järjestetään tavan mukaan synttärit, joihin otetaan mukaan parhaita paloja viime vuosilta. Sanotaan vaikka, että ensi synttäreitä ei kannata missata!

7

Jorinat

Seinän takana TEKSTI | JORI PYYKKÖ

N

aapurit ovat usein meille suomalaisille tuntemattomia. Rappukäytävässä saman talon asukkaaseen törmätessä molemminpuolinen reaktio on usein kiusallisen hiljainen tervehdys. Kadulla vain harvat tunnistavat naapurinsa. Elämme siis tuntemattomien ihmisten keskuudessa. Mitä seinien takana tapahtuu?

Hikipedia määrittelee naapurin seuraavalla tavalla: ”Naapuri on asuntosi viereisessä asunnossa asuva idiootti, joka aiheuttaa eritasoista naapurivihaa. Naapurivihaan tarvitaan vähintään kaksi osapuolta, joista toinen on häiriökäyttäytymisellään tai ikävällä asenteellaan vihan aiheuttava kusipää ja joista toinen, eli sinä, on syytön uhri.”

Helsingin vanhat rakennukset takaavat sen, että seinien läpi kuulee yhtä jos toistakin. Yleensä sitä kuulee enemmän kun haluaisi. Oli kyseessä sitten parisuhdekriisi, riita äidin kanssa tai hekumallinen hetki vällyjen välissä, kaiken kuulee yllättävänkin tarkasti. Tällä tavalla tuntematon naapuri muuttuu tutuksi, halusi sitä tai ei. Saatanan möykkääjät.

Eri puolilla Helsinkiä asuessani olen nähnyt ja kuullut paljon. Olen kuunnellut kuudennesta kerroksesta, kuinka taloyhtiön pihalla nainen huutaa miesystävälleen, joka ei päästä tätä sisään. Olen kuullut seinän läpi riidan, jonka aikana ilmeni, että mies olikin naimisissa toisen naisen kanssa. Olen kuullut, miten edellä mainittu riita on ratkaistu äänekkäästi naiden. Toimituksen jälkeen pariskunta lauloi yhdessä Ultra Brata.

Naapuri voi olla kolistelija, kyttääjä, nokkahuilisti tai seksihullu. Välillä mystistä melua on vaikea paikantaa, sillä ääniä kuuluu niin seinien kuin katon ja lattiankin läpi. Kenties parasta kuitenkin ovat naapureiden lemmikit. Allekirjoittanut saa ilokseen herätä säännöllisin väliajoin seinän takana yksin jääneen koiran lauluun.

Jos tuntemattomat ääliöt saavat tunteet kiehumaan, kannattaa kuitenkin muistaa, että oma tapa ei ole ainoa oikea tapa elää. Jos elämä kaupungin kerrostaloissa on liikaa, voi aina muuttaa metsään.

8

Kuva: Anki Ahlqvist

”

TOIMITUKSEN JÄLKEEN PARISKUNTA LAULOI YHDESSÄ ULTRA BRATA.

Kuva: Veera Ojola

Ole kuin kotonasi!

TEKSTI | VEERA OJOLA

K

aikki alkoi Kuppalasta. Jo ennen kuin olin edes käynyt itse yliopistolla, minut kutsuttiin tiiliseinäiseen kellariin, jossa heti ensimmäiseksi iskettiin kalja käteen ja istutettiin sohvalle. ”Tervetuloa! Ole kuin kotonasi. Tämä on Kuppala, entinen sukupuolitautien parantola ja täällä tulet vielä viettämään enemmän aikaa, kuin osaat nyt pikkuisena fuksina edes aavistaa.”

Minua vastapäätä istui kolme veikeää kaveria.

Kuvottava-Kasperi, Tehoton-Teppo sekä PahaPeppuinen-Pekko esittelevät itsensä tämän syksyn Tason tuutoreiksi. Kaikki kertoivat innokkaasti hyviä tai vähemmän hyviä vitsejä itsestään ja yliopistoelämästä.

Aika nopeasti alkukankeus alkoi väistyä ja olo sohvannurkassa tuntua rennolta ja mukavalta.

Pian sisään rymistelikin jo Tason hallitus ja sen jälkeen alkoi kellari hiljalleen täyttyä muistakin ihmisistä. Kaikki kyselivät missä ne fuksit nyt sitten ovat, sillä meitä fukseja taisi olla paikalla kolme tai neljä. Oli kyllä hienoa olla huomion keskipisteenä, kun kaikki tuntuivat olevan niin vilpittömän iloisia löydettyään uunituoreen fuksin väkijoukon seasta.

Yliopiston ensimmäinen syksy on tunnetusti yhtä karnevaalia, mutta ohjelman määrä ylitti silti odotukset.

Suunnistukset, mökkireissu, sitsejä, kuppalabileitä. Nyt ihmettelen, mistä sain kaiken energian ravata jokaisissa kinkereissä. Osittain varmasti siksi, että esimerkiksi tilasto1 poistui käytännössä lukujärjestyksestäni, ja johdantoluennoistakin jäi moni kuulematta. Ehkä pyllylle potki kuitenkin myös se aina uudessa alussa askarruttava huoli

siitä, ettei vain jäisi ulkopuolelle ja ilman kavereita. Muistaakohan ne minut vielä? Tykkääköhän ne minusta vai vaikutankohan ihan dilleltä?

Niitä huolia ei kauan kuitenkaan tarvinnut pyöritellä ja se on paitsi tuutoreiden, myös muiden Tason ja Polhon opiskelijoiden ansiota. Ylempien vuosikurssien opiskelijat olivat aidosti kiinnostuneita uusista tulokkaista ja pitivät huolen siitä, että kaikki pääsevät meininkiin mukaan. Olo oli heti alusta saakka hyväksytty ja tervetullut. Se fiilis on tärkeä, sillä sen myötä jännitys unohtuu ja uskallus olla oma itsensä kasvaa.

Fuksisyksyn tapahtumien muisteleminen sai minut jälleen kerran huomaamaan, miten nopeasti unohtaa. Nyt on vaikea enää saada kiinni siitä tunteesta, kuinka sydän tykytti ensimmäisenä kouluaamuna ja perhoset myllersivät mahassa. Miltä se tuntuikaan, kun salissa oli vain vieraita naamoja, enkä muistanut kenenkään nimiä?

Nyt kaikki sävyt taittavat harmaaseen ja pimeys on laskeutunut koko musertavalla painollaan Helsingin ylle.

Syksyn edetessä Unicafeen keltainen valo on alkanut tuntua kotoisalta ja pöydistä vilkuttelee tuttuja ihmisiä. Opiskelusta on tullut taas osa arkea muutaman vuoden tauon jälkeen. Deadlinet paukkuu ja joululoma kiiltää jo silmissä.

Satunnaisesti havahdun edelleen siihen, että nyt olen todella yliopistossa, vaikka se vielä vuosi sitten tuntui niin kaukaiselta ja mahdottomaltakin saavuttaa. ”Joo, mä opiskelen historiaa tuolla valtsikassa” kuulostaa aina yhtä hyvältä sanoa ääneen. Siihen lauseeseen kiteytyy sitä uuden elämänjakson alkuhuumaa ja pieni tyytyväinen hymähdys.

9

10

REPTI IAANIT Keitä he ovat ja mitä he haluavat?

TEKSTI | TOTUUDENETSIJÖIDEN AKTIVISTIKAADERI

V

uoden 1991 merkittävin maailmanhistoriallinen tapahtuma koettiin englantilaisessa keskusteluohjelmassa, jonka aikana David Icke, entinen jalkapallomaalivahti, urheiluselostaja ja Vihreän puolueen aktiivi, paljasti olevansa Jumalan Poika. Tästä lähti modernin aikakauden suurimman visionäärin vaellus kohti globaalin profeetan manttelia.

Icken sanoma on yksinkertaisuudessaan nerokas: Kuusi tuhatta vuotta sitten planeetallemme tulivat reptiliaanit – avaruuden muukalaiset Alpha Draconis -tähdistöstä – jotka ovat läpi kirjoitetun historian ajan manipuloineet meitä ihmisiä. Reptiliaanit ovat 1,5-3,7 metrisiä kahdella jalalla kulkevia liskoja (Lähde: Wikipedia), jotka ottavat ihmisen ruumiit haltuunsa.

Tämä on tärkeää! Yleistä harhakäsitystä vastoin Icke ei suinkaan väitä, että reptiliaanit olisivat ihmisten nahkoihin pukeutuvia liskoja!

Karmea totuus on se, että reptiliaanit ovat ihmissilmän ulottuvissa. He majailevat niillä todellisuuden tasoilla, jotka ovat juuri niiden väritaajuuksien alla, jotka ihminen erottaa. Vain erittäin sensitiiviset ihmiset herkillä hetkillä kykenevät tunnistamaan reptiliaanit ihmisnukkein takana.

Tällöin liskoihmisten pupillit muuttuvat vertikaalisiksi ja heidän naamansa suomustuvat. Mutta vain sekunnin murto-osaksi. Juuri tätä ulottuvuuksien visuaalista ylittämistä kutsutaan harhaanjohtavasti muodonmuuttamiseksi.

Reptiliaanien ote ihmisnukeista kestää vain lyhyen aikaa, mutta sitä pystyy pitkittämään pedofilialla ja verenjuonnilla. Kummastakin saa juuri tähän dimensioon sitovaa ihmisenergiaa.

Mutta keitä nämä avatarat ovat? Presidenttejä, valtionpäämiehiä, kansanedustajia, uutisankkureita, julkkiksia ja professoreita. Kaikkia heitä yhdistää aina muinaiseen Su-

meriin asti ylettyvät sukupuut.

Kyllä! Jenni Haukiokin on sukua Gilgameshille. Ja juuri tähän perustuu alkuperäinen ajatus kuninkaiden jumalalliselta oikeutukselta valtaan. Liskokirjallisuus on hieman epäselvää siinä suhteessa oliko sukulinjojen synty peräisin reptiliaanien ja ihmisten konkreettisesta parittelusta. Tämä dimensiot ylittävä eritteenvaihto kuulostaa vähintäänkin haastavalta.

Mutta miettikää hetki! Kaikki nämä muinaisen maailman käärmejumalat, Saatana suurena käärmeenä ja liskomaiset gargoilit. Nykyäänkin Hollywood latoo laidasta laitaan elokuvia, jotka ehdollistavat liskoystävällisyyteen.

Muun muassa American Dragon: Jake Long ja Dragonheart.

Hobitissakin on lohikäärme!

Reptiliaanit ovat vuosituhansien ajan vaikuttaneet mieliimme ja ylläpitäneet näiden hybridien sukuverkostoja.Illuminati on vain galaktisten liskojen käsikassara – salaliitto salaamaan aito salaliitto. Rothschildtien ja Rockefellerien kaltaisia pohattoja pannaan halvalla. Reptiliaanit ylläpitävät stressiä, kiirettä, mediaa ja viihdettä kääntääkseen tavallisen kansan huomion pois tärkeistä asioista. Pankkikriisit ja wtc-iskutkin ovat reptiliaanien juonia.

He haluavat maailmanvalloitusta. Luotettavien huhupuheiden mukaan liskoarmeijoita koulutetaan maanalaisissa bunkkereissa ja itse kuukin on paljastunut reptiliaanien ontoksi avaruusasemaksi. Kuolemantähti leijuu maapallomme yllä ja me pidämme sitä hymyilevänä kuu-ukkona.

Lopullisena tavoitteenaan reptiliaaneilla on tappaa 85 % ihmisväestöstä (Lähde: Conspiracy Theory with Jesse Ventura) ja tehdä Maapallosta siirtomaa.

Aktivistiryhmämme tavoitteena ei ole vain lisätä tietoisuutta reptiliaaneista, mutta myös antaa valveutuneille kansalaisille keinot tunnistaa globaalin liskoeliitin jäsenet.

???

Kuva: Stefano Maffei

NÄIN TUNNISTAT REPTILIAANIN Fyysiset: Suomut, väri, kieli (lipova), silmien nuoleminen, matelijamaiset liikkeet, vertikaaliset pupillit, haju, räpyttely sivuttain tai alhaalta ylös Älylliset: Ylimaallinen teknologia, mystiset voimat, psyykkiset voimat Sosiaaliset: Yleinen liskomaisuus, verenjuonti, ihmisuhreihin perustuvat rituaalit, pedofilia, saatananpalvonta

David Icke.

Aktivistiryhmämme suoritti suurella riskillä kenttäoperaatioita Valtiotieteellisen tiedekunnan professoreita kohtaan.

Tiedekunnassa vallitsevan vinksahtaneen sukupuolijakauman arvelemme olevan reptiliaanien tekoa, mutta syitä voimme vain arvella. Ehkäpä miehillä on isommat liskoaivot.

Sakari Heikkinen Heikkinen on varmahko reptiliaani. Heikkinen on sekä ruumiin- että mielenvoimaltaan aivan epäinhimillinen tapaus. On erittäin epätodennäköistä, että näin ylivertainen yksilö voisi olla mitään muuta kuin pitkällisen perhesuunnittelun tulos. Lisko-Heikkisen on vaikea kätkeä ylenkatsettaan ihmisiin nähden – hänet usein havaitaan virnuilevan salamyhkäisesti luennoilla opiskelijoille, jotka eivät näe totuutta neniensä edessä.

Heikkisen kehonkieli ei ole erityisen matelijamaista eikä hän myöskään lipoa kieltään huomattavasti, mutta erityisen epäilyttävää on hänen jatkuva silmälasiensa käyttö.

Aktivistiryhmämme saamien tiedonantojen mukaan kyseessä saattavat olla holograafiset kristalliprojektorit, jotka kätkevät liskosilmät alleen.

Matti Peltonen Peltonen on epätodennäköinen reptiliaani, vaikka onkin professori. Peltosen mielipiteet ovat kärkkäitä ja hänen kritiikkinsä muita tieteenharjoittajia kohtaan ovat tulkitta???

vissa reptiliaanien vastustamiseksi tiedekentällä.

Tämä uhkarohkeus on kuitenkin ehkä vaatinut veronsa, sillä aktivistiryhmämme saamien tiedonantojen perusteella Peltonen eläköityy seuraavan vuoden aikana.

Ovatko reptiliaanit viimein sysäämässä syrjään ainoan vastustajansa valtiotieteellisessä tiedekunnassa?

Peltosen elekieli on vakaata ja hän suosii luennoinnissaan istumista. Tämän voisi tulkita aurinkoisella säällä liskomaiseksi lököttelyksi, mutta loppuvuoden ilmastossa reptiliaani tuskin toimii näin. Peltosen ei ole huomattu myöskään hakeutuvan makaamaan lämpöpatterien päälle.

Vesa Kanniainen Taloustieteen mielipiteitä jakava professori on varma tapaus. Kanniaisen saama mediahuomio muun muassa tv-haastatteluiden yhteydessä kielii reptiliaanien valtaverkostoista. On logiikan vastaista, että näin tunnettu professori olisi mitään muuta kuin liskoihminen. Valtaosa musiikkialan julkkiksista on reptiliaaneja, joten Kanniaisen huomiota herättänyt laulutaito on selvä viittaus myös tähän aluevaltaukseen. On mahdollista, että Kanniaisen eläköityminen on reptiliaanien pyrkimys monipuolistaa toimintakenttäänsä tuomalla uuden iskelmätähden suomalaiseen musiikkiskeneen.

Tarkkaavainen katsoja voi videotallenteista huomata selkeää kielenlipomista. Kanniainen myös nytkähtelee ikään kuin tottumattomana ihmisruumiiseensa ja heiluttelee päätään kobran lailla.

Klinge. Paljastumisvaaran takia kuva piti ottaa kaukaa, mutta tarkkaavainen totuudenetsijä saattaa huomaa vertikaaliset iirikset tämän silmissä.

Heikki Patomäki Valtsikan tunnetuimpiin kuuleva professori on mahdollinen reptiliaani. Epäliskomaisuuden puolelle laskettakoon Patomäen kritiikki Uutta Maailmanjärjestystä kohtaan.

Toisaalta on käänteispsykologisesti mahdollista, että reptiliaanit ovat luoneet myös uusliberalismia ja globalisaatiota kritisoivat protestiliikkeet yrittäessään kitkeä vastustajansa pois myös tältä suunnalta.

Patomäen näkyvä poliittinen aktiivisuus voi siis johtua joko hänen reptiliaanisuudestaan tai epäreptiliaanisuudestaan.

Elekieltä Patomäellä ei varsinaisesti ole. Sekä fyysillinen että verbaalinen esiintyminen on rajoittunutta, ellei laske Patomäen tapaa viittoa käsillään. Tämä jättää varaa eri tulkinnoille. Täysin inhimillistä se ei ole, mutta reptiliaaneille tyypillistä matelijamaisuutta ei ole myöskään havaittavissa. Reptiliaanit ovat myös koulutettu vaikuttamaan mahdollisimman ihmismäisiltä, mikä alentaa todennäköisyyttä siitä, että Patomäki olisi reptiliaani.

Aktivistitoverimme tiedonantojen mukaan Klinge liikehti käärmemäisesti heiluen, ja totta tosiaan, seikka onkin tarkastettavissa myös YouTube-internetsivustolle ladatuista taltioinneista.

Videoilla tämä myös lipoo kielellään usein, niin näkyvästi kuin kuuluvastikin, mutta ei kertaakaan silmämuniaan.

Lopullinen kieltävä tuomio Klingen ihmisyydelle saatiin, kun silmäparimme luennolla havaitsi, että Klinge piteli sormiaan voimakolmiossa puhuessaan nato:sta sekä huumausaineista (molemmat reptiliaanien hallintamekanismeja). Voimakolmio, eli sormien asettaminen kolmioksi ei suoranaisesti viittaa reptiliaaneihin, vaan se saattaa olla erilaisten yliinhimillisten lajien tai noitapiirien (kuten Illuminatin) hallinta- ja kommunikaatiokeino. Kaikki todisteet yhteen laskien on meidän kuitenkin todettava, että Klinge on joko reptiliaani tai muu ihmisille vihamielinen olento.

Olkaa varuillanne.

Matti Klinge Jos Klinge on reptiliaani, on tämä todennäköisesti korkealla näiden sisäisessä hierarkiassa ikänsä ja arvokkuutensa vuoksi. Tästä lähtökohdasta emme nähneet tilannetta tarpeeksi turvalliseksi, jotta olisimme uskaltaneet soluttautua tämän kurssille – päädyimmekin käyttämään sen sijaan kurssilla jo ollutta urheaa kansalaisaktivistia, joka vaaransi mahdollisesti terveytensä viestiäkseen meille tietojaan.

Jos teillä on minkäänlaisia lisätietoja tai havaintoja, lähettäkää viestiä pikimiten osoitteeseen TotuusOnTuollaUlkona@gmail.com. Meidän kaikkien puolesta.

???

Pekka Aula – erään aktivistin tarina

H

eti luentosaliin saapuessani tunsin ettei kaikki ollut aivan kohdallaan. Saavuin paikalle kesken opiskelijaryhmän esitelmän, ja vaikka paikalla oli suuri määrä opiskelijoita, tunsin heti että takarivissä istunut Aula oli huomannut saapumiseni – tietäen, etten kuulunut paikalle.

Ehdin juuri istua hiljaa alas ja pyyhkiä otsaltani ensimmäiset pelon synnyttämät kylmät hiet, kun Aula laskeutui kimppuuni kuin lepakko suoraan helvetistä. En ollut kuullut lähestymisen ääniä, mutta siinä hän oli, lukiten katseensa räpäyttämättä silmiini. ”Mitä salia etsit?” hän kysyi, samalla kun laskeskelin olisiko hänen siirtymisvauhtinsa aiemmalta istumapaikaltaan viereeni ollut mahdollinen ihmiselle, edes juosten.

Mumisin uhmakkaasti vastaukseksi olevani juuri siellä missä pitikin, jolloin Aula perääntyi takaisin aiemmalle paikalleen. Sydän tykyttäen tajusin ettei reportaasimme tästä ihmiskuntaa uhkaavasta pimeydestä ollut vielä välttämättä paljastunut. Olin voittanut ensimmäisen erän.

Ajan liukuessa hitaasti eteenpäin kuin liskon kieli vallan sokerisella nännillä huomasin Aulan käännyttävän ovelta toisia sisäänpyrkijöitä. Olivatko nämä toisia Totuuden Etsijöitä, jotka olivat vain tahdossaan heikompia? Näkikö Kadonneen Malaysian Airlinesin lennon Aula heidän lävitseen?

MH370 epäilty olinpaikka Vai olivatko nämä kenties vain ”epäsopivia” oppilaita? Vaiko oppilaita, joita reptiliaaniyliherrat eivät olleet vielä päässeet käsittelemään tarpeeksi, tehden näistä sopimattomia näin edistyneen vaiheen kurssin aivopesuun? Asia on todennäköisesti myöhemmän tutkimuksen arvoinen.

Kuunnellessani esitel-

???

mää Malaysian Airlines -lentoyhtiön taannoin kadonneesta lennosta havaitsin äkkiä ylläni uuden, erilaisen voimakentän. Oloni oli samalla sekä kuuma että kuumottunut, ja keventäessäni vaatetustani katsahdin Aulan suuntaan löytääkseni syyn painostavaan tunnelmaan.

Ja silloin näin sen. Reptiliaaniepäillyn kädet lepäsivät tämän edessä, sormet vankasti niin sanotussa ”voimakolmiossa”! Kun vielä otin huomioon puheenaiheena olleen kadonneen lennon, loksahtivat palaset yht’äkkiä paikoilleen. Vahvistin tiedon myöhemmin vielä internetistä (ks. viereinen kuva), mutta muistikuvani osuivat oikeaan: kadonneen koneen etsintäalueet muodostivat myös tämän epäpyhän kolmion! Olin ehdottomasti vaarassa. Eivät kai reptiliaanit osanneet lukea mieliä?

Hikoilin kuin puritaani porttolassa.

Esitelmän loppuessa kiiti Aula salin eteen kaitsemaan lammaslaumaansa, selvästi tyytyväisenä näiden aivopestävyysalttiuteen. Huomasin jonkin kimaltavan silmääni lampunvalossa, ja näin Aulan lanteilla soikean, kultaisen vyönsoljen.

Mitä tämä

merkitsi? Oliko kyseessä ehkä jonkinlainen PORTAALIVYÖ tai muu reptiliaaneihin tahi illuminatiin liittyvä saatanallinen vehje (ks. viereinen luonnos)? Päätin, että oli tullut aika poistua, sillä vaikka olenkin valmis uhraamaan henkeni Totuuden eteen, oli juttumme julki saattaminen tärkeämpää kuin mikään muu. Ottakaa nämä varoituksen sanat vastaan, kantakaa liekkiä eteenpäin. Ihmiset, aikamme on nyt!

Kansalaisaktivistimme paikan päällä tehty luonnos Aulan vyönsoljesta.

Eräs totuudenetsijöistämme havainnoillistaa varovaisesti voimakolmiota. Älkää yrittäkö tätä kotona.

???

Kuvat: Sunny Car Center

TEKSTI | NIKO PITKONEN

WILSON’S ELEVEN Markku avaa sähköpostinsa. Hän on suunnitteilla olevan Sunny Car Centerin toimitusjohtaja ja saapuneita viestejä on varmasti paljon, mutta yksi joukosta pistää silmään.

Se on viesti entuudestaan tuntemattomalta Mark Wilsonilta.

H

än on Sambian ex-presidentin puolison Regina Chiluban taloudenhoitaja ja hänellä on ehdotus.

Wilson tarjoaa Markulle 33,6 miljoonaa euroa vastineeksi siitä, että Markku maksaisi tilisiirron aiheuttamat 336 000 euron käsittelykulut. Pisnesmiehenä Markku tietenkin näkee asian investointina, joka maksaisi itsensä satakertaisena takaisin. Tarjous on kuin unesta – melkeinpä liian hyvää ollakseen totta.

Sunny Car Centeristä oli tarkoitus rakentaa kahdeksankerroksinen autokauppa, joka valmistuessaan olisi maailman suurin. Hankkeen rahoitus oli kuitenkin ollut alusta asti yhtä vastoinkäymistä. Markulta oli esimerkiksi huijattu 150 000 euroa ns. nigerialaishuijauksen yhteydessä vuonna 2013.

Mutta salamahan ei iske samaan paikkaan kahdesti, joten Markku päättää hyväksyä Wilsonin tarjouksen.

Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen Wilsonin kaltaisen 16

laupiaan samarialaisen ilmaantuminen tuntui varmasti taivaan lahjalta.

Markku tekee tilisiirron.

Samaan aikaan pankissa virkailijan ruudulle ilmaantuu varoitus epäilyttävästä tilisiirrosta ja asiasta tehdään ilmoitus Suomen poliisille. Siirto tutkitaan ja se näyttää suorastaan oppikirjamaiselta nigerialaishuijaukselta. Tilitapahtuma jäädytetään ja rahat palautetaan lähettäjälle.

Kiitollisuuden sijasta Markku lähinnä kokee poliisin estäneen vuosisadan diilin. Näinhän se menee Suomessa.

Jos ei verottaja, niin viimekädessä poliisi estää kaikki hyvät bisnekset. Täällä menestyäkseen ei pieniä epäonnistumisia saa pelätä.

Markku tekee uuden tilisiirron ja tällä kertaa rahat lähtevät. Lopullisesti. ”Mark Wilson” nauraa matkalla pankkiin.

Vaihtoehto B

Mitä oikein tapahtui Tämän kirjoituksen perimmäisenä tarkoituksena ei ole haukkua Markun toimia, vaan enemmänkin ymmärtää tätä mysteeriä. Onko Markku tyhmyyttään joutunut huijatuksi? Liittyykö tapaukseen korruptiota? Koska julkisessa mediassa tapahtumien kulusta ei ole saatu selvyyttä, pohtii tämä kirjoitus asiaa kahden vaihtoehtoisen skenaarion kautta.

Vaihtoehto A Tämän vaihtoehdon mukaan Markku on kaikessa epätoivoisuudessaan joutunut ns. nigerialaishuijauksen kohteeksi.

Kahdesti. Vuoden sisään. Se ei kieltämättä kuulosta kovin järkeenkäyvältä, mutta jos asiaan jaksaa perehtyä, vaikuttaa se edes hieman ymmärrettävämmältä.

Sunny Car Centerin toiminta oli ollut jo pitkään sekaisin kuin poikamiehen sukkalaatikko. Hankkeen kokonaiskustannus oli prosessissa paisunut jo noin 150 miljoonaan euroon, mutta varoja ei käytännössä ollut hankittu vuoteen 2014 mennessä yhtään. Laskujen eräpäivien lähestyessä koko hanke näytti kaatuvan omaan mahdottomuuteensa.

Se tiedetään, että epätoivoisessa tilanteessa ihminen tekee epätoivoisia tekoja. Markku halusi tarttua kaikkiin oljenkorsiin, joita hänen ulottuvilleen tuli. Mystisen Wilsonin viesti ehkä vaikutti epäilyttävältä, mutta vajaat 34 miljoonaa olisivat tullessaan kuitanneet monia ongelmia.

Mutta miksi Markku ei vielä tänäkään päivänä myönnä joutuneensa rikoksen uhriksi?

Juuri epätoivoisuudesta juontuvat psykologiset tekijät saattaisivat tehdä asiasta ymmärrettävämmän. Psykiatri Elisabeth Kübler-Ross kehitti 1960-luvulla kuuluisan suruprosessia koskevan teoriansa, joka voidaan jakaa viisivaiheiseksi. Ensimmäinen vaihe on tapahtuneen kieltäminen ja vaihtoehtoistodellisuuden kehittäminen. Ainakin puheidensa perustella Markku vielä tänäkin päivänä odottaa tosissaan rahojaan.

Voisiko Markku olla kenties se, joka tässä kusettaa? Tämä vaihtoehdon mukaan kyseessä on suuremman luokan salaliitto ja konkurssirikos, joka voisi olla merkki jopa syvään juurtuneesta rakenteellisesta korruptiosta.

Toisin sanoen Markku kaikessa nerokkuudessaan haluaa ainoastaan näyttää uhrilta. Taustalla voi olla esimerkiksi konkurssikypsän yrityksen keino hävittää rahaa, joka muuten maksettaisiin velkojille. Ehkäpä rahat ovat päätyneet bahamalaiselle tilille, jonka jälkeen sepitetään absurdi tarina sambialaisista huijareista. Kadonneet rahathan eivät ole olleet Markun omia, vaan yhtiöön sijoittaneiden tahojen.

Kuten jo mainittiin, autokauppaprojektilla ei vuoden 2014 alussa mennyt todellakaan hyvin. Määritelmän mukaan konkurssirikos tapahtuu niin, että velallinen ennen konkurssin alkamista loukkaa konkurssipesän saamisvaatimuksia tai saattaa ne vaaranalaisiksi. Eli tässä yhteydessä rahat ”häviävät” ja kaiken pölyn laskeutumisen jälkeen ne nostetaan Markun omaan käyttöön.

On kuitenkin todettava, ettei ylläolevalle ole tällä hetkellä löytynyt mitään kiistattomia todisteita, vaan kyse on spekuloinnista. Niin tai näin, ei se ensimmäinen suomalainen konkurssirikos olisi. Lähihistoriasta löytyy esimerkkinä Nova Group, jonka toimitusjohtaja aiheutti velkojilleen lähes viiden miljoonan euron vahingot. *** Lopuksi on todettava, että oli kyseessä kumpi tahansa vaihtoehto, laittaa se miettimään. Kyseessä on kuitenkin miljoonaluokan projekti, jota on alusta asti johdettu joko älyvapain tai rikollisin keinoin. Vaikea päättää kumpi on pahempi. Sijoituksenahan Markun teko oli kuitenkin täysin riskitön. Sadan prosentin varmuudella rahoja ei enää koskaan tulla näkemään.

Eikä Markku ole ainoa epätoivoisessa tilanteessa tyhmyyksiin sortunut. Vaikeassa taloustilanteessa painiva Hämeenlinnan kaupunki on sinisilmäisesti uskonut käytännössä saman palturin kuin Markku. Suuruudenhumalassaan Markku lupasi Hämeenlinnan kaupungille, että Sunny Car Center työllistäisi jopa 2 500 ihmistä. Sen piti olla ns. majakkaprojekti, joka hakisi vertaistaan. Ehkä kaikki kuitenkin oli liian hyvää ollakseen totta. Majakkaprojekti autokaupasta tosiaan lopulta tuli, joskin muista syistä kuin piti.

17

18

Tunnetko sinä?

TEKSTI | TUNTEMATON KUVAT| BRINSLEY LE FANU JA JOHN TENNIEL, KUVITUSTA KIRJAAN LIISA IHMEMAASSA

Huumeet ovat olleet monen taiteentekijän aiheena läpi historian, eivätkä suotta. Ne pelottavat, inhottavat, kiihottavat, jännittävät ja ilahduttavat: siis aiheuttavat voimakkaita tunteita, sekä käyttäjille että sivustatarkkailijoille.

Mitä aivoissa tapahtuu, kun yhdisteet pääsevät sinne asti? Entä miltä se sitten tuntuu?

Silloin huomasin sen ensimmäistä kertaa. Hänen silmänsä olivat vieraat, eivätkä ne katsoneet takaisin. En ollut tunnistaa hänen kasvojaan, vaikka olin tutkinut niitä niin monesti, joskus ylpeydestä pakahtuen ja syvästi rakastaen, toisinaan tuntemaani inhoa ja vihaa peittelemättä. Halusin koskettaa häntä, varmistaa hänen todella olevan siinä. ”Kuka sinä olet? En tunne sinua enää”, sanoin hiljaa. ”Tietysti tunnet. Ja olen varma, että tulemme tuntemaan toisemme vielä paremmin”, hän vastasi.

En voinut olla varma, oliko se hän, joka puhui, vai olinko minä itse vastannut hänen puolestaan. Katseen irrottaminen hänen silmistään oli mahdotonta, vaikka niissä ei näkynyt yhtikäs mitään. En tiedä, kauanko seisoin siinä, sormenpäät hänen sormenpäitään vasten, hengittäen yhä tiheämmin ja tiheämmin.

Minä pelkäsin. Pelkäsin niin vietävästi, mutta en voinut paetakaan. Päätin, etten katsoisi häneen enää koskaan.

Suomalaisethan ovat maailmankuuluja taipuvaisuudestaan masennukseen ja sisäänpäinkääntyneisyyteen, enkä minä valitettavasti riko tätä stereotypiaa. Toki olen usein myös onnellinen, ulospäinsuuntautunut ja hyväntuulinen, mutta kun lohduttomuus iskee, se iskee kovaa.

Nyt haluan kertoa niistä hetkistä, jolloin olen ollut onnellisempi kuin koskaan ennen. Silloin onnen tunne on ollut niin fyysinen, että se on ollut jo seksuaalisen nautinnollinen; silloin tunne on ollut niin voimakas, että on ollut mahdotonta lakata hymyilemästä; silloin kaikki ympärilläni on näyttänyt kauniimmalta kuin koskaan ennen, ja olen ymmärtänyt asioita, joille en aiemmin olisi uhrannut ajatustakaan; ja mikä ihaninta, niinä hetkinä olen tuntenut oloni niin rakastetuksi, että olen kerrankin rakastanut koko maailmaa täysillä takaisin.

Mielihyvä on monimutkainen kemiallinen reaktio elimistössä. Siihen liittyvät muun muassa välittäjäaineet

serotoniini, noradrenaliini sekä dopamiini, joiden puute voi aiheuttaa masennusta, alakuloisuutta, väsymystä ja yleistä toivottomuutta, jopa vaikeaa ahdistusta ja paniikkihäiriöitä. Näiden välittäjäaineiden synty, vapautuminen ja takaisinotto aivoissa voidaan varmistaa esimerkiksi syömällä tiettyjä ruoka-aineita sekä vaikkapa harrastamalla seksiä tai urheilemalla – kukin tunnistaa varmasti omaa mielihyvän tuotantoaan stimuloivan toiminnan.

Näiden elämäniloa ylläpitävien voimien hallinta on kuitenkin yllättävän helppoa: muutama lasillinen neuvoa-antavaa, ohueen paperiin kääritty, kuivatettu kukinto tai suloiseksi värjätty, teollinen puriste vaikuttavat välittäjäaineisiin sellaisella vimmalla, että papujen ja kalaöljyjen nauttiminen ei niihin verrattuna tunnu miltään.

Me istumme kolmisin kivipaaden päällä, pitäen toisiamme käsistä kiinni. Musiikki ei tunnu kuuluvan ainoastaan taustalla olevista bileistä, vaan myös vastarannalta, meitä ympäröivästä ilmasta ja minusta itsestäni. Puristan ystävieni käsiä niin tiukasti kuin suinkin, ainoastaan siten pystyn taistelemaan liian hyvältä tuntuvaa kehoni värinää vastaan. ”Minä rakastan teitä”, taisin sanoa. ”Me rakastetaan sinua”, he saattoivat vastata. On aivan sama, puhummeko vai emme, sillä ymmärrämme toisiamme silti täydellisesti, ja oikeastaan puhe saattaa toisinaan jopa pilata kaiken.

Ajantajuni on täysin hämärtynyt nautinnon varjossa, enkä tiedä, kauanko olemme istuneet täällä paviljongin takana. ”Haluatteko lisää?” toinen ystävistäni kysyy juuri, kun ajattelen, että olo alkaa tasaantua. ”Ilman muuta”, vastaamme yhteen ääneen.

19

Päihteet sitoutuvat aivoissa eri alueiden hermosolujen tuvat viejähaarakkeeseen takaisinottoproteiinien avulla, tuoja- ja viejähaarakkeisiin, ja saavat näin aikaan toivomutta kristallina nautittu tai esimerkiksi pilleriksi vaiktun (tai joskus myös epätoivotun) vaikutuksen. Näitä kapa amfetamiinin kanssa puristettu MDMA kiinnittyy reseptoreja on niin monia erilaisia, että niiden toiminitse takaisinottajiin ja näin sekä estää serotoniinia päänan selittäminen tässä tekstissä olisi täysin mahdotonta semästä takaisin että häiritsee välittäjäaineen liikkeen – tyydymme siis vain tietoon siitä, että merkittävimpänä suuntaa: lopputuloksena tuoja- ja viejähaarakkeiden huumaavan vaikutuksen aikaansaajana ja sen laadun väliin jäävään tilaan, synapsiin, kertyy liikaa serotoniinia selittäjänä on aineen sitoutuminen usein joihinkin ja lähtevien viestien määrä lisääntyy. monista reseptoreista, jotka säätelevät eri välittäjäaineiVoimakas, jopa erittäin fyysinen hyvänolontunne, ta aivoissa. Tällaista ainetta, joka häiritsee reseptorin iloisuus ja läheisyydenkaipuu ovat ekstaasin tunnustyöskentelyä aktivoimalla sitä, kutsutaan agonistiksi, ja omaisia vaikutuksia. Käyttäjät kokevat lisäksi usein reseptorinsalpaajaa taas antagonistiksi. aistien voimistumista, joskus jopa aistiharhoja, joten Alkoholi eroaa muista päihdyttävistä aineista siten, valot saattavat näyttää hypnoottisen kauniilta, musiikki että se sitoutuu endorfiinia, serotoniinia ja dopamiinia kuulostaa pakottavan tanssittavalta ja erilaiset pinnat välittävien solujen lisäksi joka puolella aivoja sijaitseviin, tuntua turhankin kosketeltavilta.

GABA- ja glutamaattijärjestelmiin.

MDMA:ta syntetisoitiin ensi kerran Saksassa vuonGABA eli gamma-aminovoihappo on aivoissa herna 1912, mutta kesti vielä useamman vuosikymmenen, mosolujen toimintaa hidastava välittäjäaine, joka siis ennen kuin juhlakansan himo syttyi. Aineen käyttö vastaa siitä, ettei esimerkiksi serotoniinia tai adrenaliinia päihtymistarkoituksessa alkoi varsinaisesti 1960-luvulta, erity liikaa. Glutamaatti puolestaan kiihdyttää ja aktivoi ja se koki huiman nousun 1980- ja 1990-lukujen aikahermosoluja välittämään tiettyjä viestejä. na, jolloin tekno- ja ravekulttuuri saivat syntynsä.

Alkoholi on GABAn agonisti ja glutamaatin antaMyös synteettisesti valmistettu alfametyylifenetyygonisti, eli sen kiinnittyminen hermosolujen tuojahaaliamiini, tunnetummin amfetamiini, sekä kokapensaan rakkeisiin vahvistaa GABAn toimintaa, ja taas vastoin lehdistä uutettu, piriä huomattavasti arvokkaampana estää glutamaattia kiinnittymästä kopidetty kokaiini ovat suosittuja bilekonaan ja toimimasta täydellä kapasihuumeita.

Kaikki ympärilläni on teetillaan, joten vaikutukset tehostuvat Nämä stimulantit eivät kuija ovat varsin laaja-alaisia: ihminen tenkaan aiheuta niin voimakkaita näyttänyt kauniimmalta rentoutuu ja rauhoittuu sekä on hyhallusinogeenisia tuntemuksia, jokuin koskaan ennen väntuulinen ja estoton, muisti alkaa ten niiden käyttäjäkunta on kenties pätkiä, reaktiokyky heikkenee, nälkä ekstaasin käyttäjäkuntaa laajempi. iskee ja koordinaatiokyky pettää.

Useimmiten nuuskaamalla nautittu, valkoinen tai kellertävä jauhe vaikuttaa keskushermosOlen hiestä märkä, vaikka olen riisunut kaikki häveliäisyytoa kiihottavasti kiinnittymällä muun muassa dopamiiden nimissä riisuttavissa olevat vaatteeni. Silmäni eivät nia ja adrenaliinia välittäviin soluihin, saa aikaan pirteän juuri nyt kestä diskovaloja, joten minun on pidettävä ne olon, ja kohottaa sekä mielialaa että itsetuntoa. kiinni kun tanssin.

Myös nälän tunne usein katoaa ja tarkkavaisuuskyky Ja minähän tanssin. Musiikki aiheuttaa sellaista eufokasvaa, ja amfetamiini sekä kokaiini ovatkin historiassa riaa, että minun tekee mieli huutaa, mutta tyydyn vetätunnettuja rintamamiesten piristeinä sekä suorituskyvyn mään syvään henkeä. Vaikka suuni on rutikuiva, yritän parantajina, ja molempien eri variaatioita on yhä lääkeolla juomatta liikaa vettä, koska olen varmasti juonut jo käytössä. useamman litran.

Kokaiinin aiheuttamat euforiset ja energiset tunteJoku tönäisee minua, avaan silmäni ja näen ympärilmukset ovat monesti amfetamiinia vahvempia, ja siitä läni humalaisia ihmisiä, jotka kaatuilevat, rikkovat tuophaetaan lisäksi voimakkaita, välittömiä vaikutuksia peja, haisevat pahalta ja hölmöilevät. Pyöritän päätäni, lyhyen ajan sisään vedettävillä, useilla viivoilla. Fyysiset tuhahdan ja nousen takaisin jalustalleni. vaikutukset ovat verrattavissa moniin muihin huumausSaatanan urpot, opettelisivat käyttäytymään. aineisiin: pupillien laajeneminen ja kohonnut sydämen lyöntitiheys sekä diureettiset oireet, kuten suun kuivuSiinä missä depressantteihin kuuluva alkoholi vaikuttaa minen ja hikoilu ovat ensimmäisiä aineiden aiheuttamia välillisesti hermojärjestelmään monin eri tavoin, sekä reaktioita elimistössä. stimulantteihin että psykedeeleihin laskettava MDMA Lisäksi amfetamiini ja kokaiini heikentävät hetkellieli 3,4-metyleenidioksimetamfetamiini, tunnetummin sesti alkoholin vaikutusta kiihdyttämällä juuri GABAn ekstaasi, kiihdyttää suoraan serotoniinin ja adrenaliinin säätelemiä välittäjäaineita – känni saattaakin siten iskeä toimintaa ja vaikuttaa siten piristävästi, lisää voimakkunnolla vasta aineen vaikutuksen lakattua. kaasti hyvänolontunnetta sekä kohottaa itsetuntoa.

Normaalitilassa aivoissa vapautuneet välittäjäaineet Hämmästyin näkemästäni kukkulasta horisontissa. En joko tuhoutuvat MAO-entsyymien toimesta tai palauollut huomannut sen aiemmin olevan siellä. En myöskään 20

ollut pistänyt merkille, että poikaystävälläni on vaaleanpunaista ripsiväriä.

Täällä on niin kaunista! Ja minusta tuntuu niin hyvältä maata tässä. En tiedä, mitkä ympärilläni olevista raajoista ovat minun. En ole myöskään varma, olenko minä minä vai hän. Tunnen olevani yhtä niin alla olevan, lämpimän maan kuin yllä olevien, kirkkaiden tähtienkin kanssa, mutta erityisesti hänen kanssaan.

En koskaan ole rakastanut niin kovin, enkä tiennyt tällaista tunnetta olevan olemassakaan. Olenko minä ollut aiemmin olemassa? Olenko minä elämäni tapahtumat vai tunteeni? Liikkeitämme rytmittävä musiikki tulee nyt varmasti ainoastaan meistä, enkä tahdo koskaan lopettaa.

Mitä minulle sitten tapahtuu, kun tämä tunne loppuu?

Hänen ihonsa on pehmeämpää kuin mikään tässä maailmassa, pelkkä hänen sormenpäidensä kosketus saa minut menettämään järkeni, ja kun katsomme toisiamme silmiin, koko muu maailma todella katoaa – ei sillä tavalla kliseisesti, vaan ihan oikeasti.

LSD eli lysergihapon dietyyliamidi on puolisynteettinen psykedeeli, joka sitoutuu erityisesti aivojen serotoniinia välittäviin osiin ja vaikuttaa näin tietysti mielialoihin – mutta ei läheskään yhtä voimakkaasti kuin esimerkiksi ekstaasi, joka sitoutuu muihin serotoniinireseptoreihin.

On edelleen hieman epäselvää, minkälaiset reaktiot yhdessä aiheuttavat LSD:n hallusinogeenisia vaikutuksia, mutta ainakin kyky sitoutua 5-HT2A -serotonii-

nireseptoriin, jonka tehtävänä on säädellä esimerkiksi mielikuvitusta, kognitiota, havaintokykyä ja seksuaalista käytöstä, nähdään vaikutuksen kannalta merkittävimpänä ominaisuutena.

Samaan reseptoriin kiinnittyvät myös psilosybiini ja psilosiini, niin kutsuttujen taikasienten vaikuttavat aineet, sekä meskaliini, alun perin myrkkykaktuksesta uutettu, mutta sittemmin myös synteettisesti valmistettu psykedeeli. Psykiatrian alalla psykedeelejä on tutkittu paljon, ja monet koekäyttäjät ovatkin sanoneet käytön olleen yksi merkittävimmistä spirituaalisista kokemuksista, ikään kuin matka tuntemattomaan, siis johonkin normaalin kokemusmaailman ylittävään sekä lisäksi omaan itseensä. Monet ovat sanoneet myös ymmärtäneensä jotain, mistä on lopulta tullut koko elämän merkittävin oivallus.

Hapon vaikutus alkaa useimmiten alle tunnin kuluessa värittömän ja mauttoman nesteen nauttimisesta.

Neste, jota tarvitaan käyttökertaa varten hyvin vähän, voi olla ns. blotterissa, eli kuvalla varustetussa, pienessä lapussa, jota pureskellaan ja joka lopulta nielaistaan, tai esimerkiksi tiputettuna sokeripalaan. Näin nautitaan usein myös meskaliini.

Sieniä voidaan nauttia kuivattuna tai tuoreena, vaikkapa hunajaan sekoitettuna tai teenä. Hallusinogeenien vaikutukset ovat usein hyvin pitkäaikaisia. Siinä missä esimerkiksi MDMAn ja kannabiksen vaikutukset häviävät hiljalleen muutamien tuntien sisällä, saattaa esimerkiksi meskaliini vaikuttaa jopa vuorokauden ajan.

21

Kokemukset voivat vaihdella käyttökerrasta toiseen hyvinkin paljon: saattaa olla, että koska psykedeelit eivät niin voimakkaasti aktivoi mielialaa kohottavia välittäjäaineita, henkilön luonnollinen mielentila voi vaikuttaa suuresti tripin laatuun. Usein juuri hengelliset kokemukset, kuten jokin suurempi yhteys, aistihavaintojen sekä todellisuuden ja mielikuvituksen sekoittuminen, tai olo, että jokin on vain eri tavalla kuin ennen, ovat kuitenkin päällimmäisiä kokemuksia.

Lisäksi ilmenee tietysti kuuluisimpia hallusinogeenien vaikutuksia, näköharhoja. Ne voivat olla mitä vain ja luonteeltaan joko positiivisia tai negatiivisia, mutta usein sellaisia, jotka jäävät vaikutuksen lakattuakin käyttäjän mieleen.

Onkin totta, että vaikka hallusinogeenisia kokemuksia aiheuttavat huumausaineet eivät johdakaan fyysiseen tai välttämättä psyykkiseenkään riippuvuuteen, ne saattavat jättää jälkeensä flashbackeja, joista käyttäjä ei ehkä koskaan pääse eroon.

22

”Minä olen taas täällä.”

Yllätin itseni hänen luotaan jälleen, vaikka minun ei koskaan enää pitänyt. Tunsin hänen kasvonsa, olin nähnyt ne usein, tarkasti ja läheltä. Jokaisesta suunnasta. Mutta nyt en nähnyt niiden yksityiskohtia.

Katsoin häntä silmiin, kun hän katsoi minuun salaperäisesti hymyillen, sillä tavalla, kuin katsotaan silloin, jos tiedetään jotain, mitä toinen ei tiedä.Sitten hän ylpistyi, ja katsoi sen jälkeen minuun alentuneen halveksivasti. Aloin taas pelätä. Juuri tuota katsetta olin viimeksikin säikähtänyt.

En olisi halunnut näyttää pelkoani hänelle, mutta hänen ilmeestään päätellen se oli ilmiselvää. En koskaan ollut nähnyt, miltä pelkäävät kasvoni näyttivät. Yleensähän silloin, kun ihminen pelkää, ei ole aikaa katsella peiliin.

Nyt minulla tosiaan olisi ollut, mutta peilini oli muuttunut aukoksi johonkin rinnakkaistodellisuuteen, eikä se toiminut lainkaan niin kuin sen olisi pitänyt.

Jos sinä olet minussa, kumpi meistä on vanki?

“Ny pärisee” eli kuinka ravintolan vessasta voi hypätä tuntemattomaan

“NO OLIHAN SE SUORAAN SANOTTUNA AIKA HEMMETIN KIVAA” Anonyymit tasolaiset kertovat ensimmäisistä kerroistaan, kun he ovat astuneet tuntemattomaan kokeilemalla erinäisiä huumausaineita. Aineiden laittoman luonteen ja niiden käytön tuoman stigman vuoksi kirjoittajista ei julkaista mitään tietoja, ei edes nimimerkkejä. Tarinat ovat kaikki ensimmäisistä kokeilukerroista.

Psilosybiini Vielä äsken kalsealta tuntunut huone hengitti nyt lämpöä ja oranssinpuhuvaa väriä. Alun pahoinvointi oli taittunut ja pystyin tuntemaan itseni rentoutuneeksi.

Puhe soljui ulos ajatusvirtani jatkeena rauhallisesti ja harkiten.

Tunsin oloni varmaksi ja vakaaksi. Pystyin nauttimaan hetkestä, jossa olin. Pystyin katsomaan ympärilläni olevia asioita ja ystäviäni lämpimällä rauhallisuudella, jonka tajusin arkielämästäni puuttuvan. Pystyin näkemään, kuinka oma elämäni on asioiden loppuun saattamista ja uuden aloittamista ilman, että välissä pysähtyisi ajattelemaan.

Kuuntelimme musiikkia. Asettauduin lattialle makaamaan ja suljin silmäni. Musiikki piirsi suljettuihin silmäluomiini mitä ihmeellisempiä kuvia. En hätkähtänyt näkyä sillä ajattelin, että näin tämä on tarkoitettukin koettavaksi. Musiikin lomassa mietin itseäni, kappaleiden kirjoittajaa sekä ympäröivää maailmaa. Koin, että pystyin suhtautumaan ympäröivään maailmaan rehellisemmin kuin koskaan – ilman omaa asenteellisuuttani.

Lähdimme ulos asunnosta. Katselin luontoa ja tunsin itseni melko etäiseksi ympäröivästä maailmasta.

Tutut paikat tuntuivat tuntemattomilta. Saavuttuamme kauppaan tajusin, etten kokenut minkäänlaista ahdistusta ympäröivistä ihmisistä. Kaikki nuo ihmiset tuntuivat huokuvan lämpöä ja halusin vain hymyillä heille.

“HÄPESIN ITSEÄNI SEURAAVAT KOLME PÄIVÄÄ” Ekstaasi No olihan se suoraan sanottuna aika hemmetin kivaa.

Alkuun vähän mietitytti löytää ittensä yökerhon vessasta pureskelemasta sellasta keltasta, supermariosta tutun sienen näköstä nappia.

Mietitystä ei kuitenkaan kestäny kovin kauan ennen ku rupes ns. pärisee. Jälkeenpäin tosi vaikee kuvata vaikutusta. Ehkä sen vois verrata johonki tunteeseen kun kuulee jonkun tosi hyvän uutisen.

Tää vaan saa sut tuntemaan, et niitä hyviä uutisia tulee jatkuvalla syötöllä. Aamulla oli leuka ihan helvetin jumissa.

Amfetamiini Olin yöelämässä ja törmäsin tuttavaani, joka kysyi, että haluanko piriä. No tietysti. Kansallishuume jne.

Vähän pelotti, että alan riehua. En kuitenkaan alkanut. Piristyin ja selvenin. Tuntui, että ajatus ei ollut ikinä kulkenut niin kirkkaasti. Kaikki mitä ympärillä tapahtui, oli aivan selkeää. TV:ssä esiintyvät dekkarit tietävät ihmisestä aina kaiken pelkän ensivaikutelman perusteella. Piri saa oikeankin ihmisen tietämään muista kaiken ja heti.

Pää ei kuitenkaan ollut selvä. Olin aidosti sekaisin, mutta koin etten ollut ikinä ollut niin tajuissani. Tämä oli aika hurjaa. Olin harkitsematon urpo ja luulin olevani terävämpi kuin koskaan. Hölmöilin kuin humalassa, mutta humalahan tuo aina oman usvansa kaikkeen hölmöilyyn. Humalassa olet vastuuttomassa tilassa ja vastuuttoman sopii hölmöillä.

Nyt mitään usvaa ei ollut ja hölmöilin ihan itse. En todellakaan ollut vastuuton, vaan homma oli täysin hallussa. Hölmöilyt olivat täysin laskelmoituja valintoja.

Häpesin itseäni seuraavat kolme päivää. Omalla tavallaan oli kyllä ihan hauskaa olla itseään nerona pitävä pirivieteri.

23

Kuva: Frans Hals, “The Laughing Cavalier”

HARJOITTELU-SWAG. SEURAAVILLA SIVUILLA.

24

Kuvat: Wikimedia Commons

HARJOITTELU TEKEE MESTARIN? OSA 2/2 TEKSTI | TERÄS NIILO

Kaksiosainen totuus siitä, millaista korkeakouluharjoittelussa oikeasti on. Edellisessä osassa kerrottiin harjoittelupaikan saamisesta ja itse harjoittelun ensivaikutelmista. Nyt keskitytään harjoittelun päättymistä seuranneisiin jälkitunnelmiin.

g 25

Harjoittelukokemus Ennen harjoittelua odotukseni olivat korkealla. Sen piti olla myöhemmälle elämälleni suunnan antava kokemus.

Jalka piti saada oven väliin ja suunnan miksi tulla isona piti löytyä. Harjoittelun oli tarkoitus johtaa uuteen minään; määrätietoiseen työelämän ja itsensä tuntijaan, joka voi selkä suorana kätellä tuntemattomia ja sanoa: ”Minä olen osaaja. Kunnioita minua.”

Näin ei kuitenkaan käynyt. Harjoittelu ei johtanut uudelleensyntymään. Näin käy kai usein etukäteen suurena pidettyjen asioiden suhteen. Harjoittelu meni kokemuksissani samaan sarjaan opiskelupaikan saannin, teini-iän seksikokemusten ja ensimmäisen penkistä nostetun 100 kg:n kanssa. Oli ihan kivaa, muttei ihan vastannut odotuksia ja aurinko nousi seuraavana päivänä aikalailla samoin kuin ennenkin.

Mitä jäi käteen?

Harjoitteluni Suuressa Tutkimuskeskuksessa kesti kolmen kuukauden ajan.

Tämä ei ole pitkä aika.

Työtehtäväni vaihtelivat niin paljon, että yhdenkään niistä tekemiseen ei ehtinyt kertyä kovinkaan suurta ammattitaitoa. Tehtävät alkoivat sujua vasta niillä hetkillä kun ne olivat jo melkein valmiita ja niiden valmistuttua, niitä seuranneet tehtävät edellyttivät usein aivan uusia asioita. Tekstien oikolukemista saattoi esimerkiksi seurata varaston järjestely. Varastossa ei ollut käyttöä hiljattain kehittyneelle kyvylle havaita tavuviivavirheitä.

Tehtävien vaihtelu ei kuitenkaan ollut välttämättä huono asia. Olisi ollut melko ikävää jos koko harjoittelu olisi mennyt yhden ja saman asian tekemiseen.

Nyt sentään pääsi kokeilemaan monia tehtäviä ja ikävämmät tehtävät teki nopeasti, koska seuraava tehtävä saattoi olla vaikka kuinka kiinnostava. Miellyttävämpiin töihin taas tuli paneuduttua jopa tarpeettoman pitkään ja huolellisesti, koska niitä olisi saattanut seurata vaikka minkälainen Excel-hirviö.

Työt siis vaihtelivat melko paljon ja kun yksi asia alkoi sujua, piti alkaa tehdä jotain uutta. Ainoat selkeästi uudet opitut taitoni olivat enemmänkin yksinkertaisia selviytymiskeinoja. Opin esimerkiksi käyttämään tekstinkäsittelyohjelmien näppäinkomentoja.

Työt siis vaihtelivat. Oliko se hyvä vai huono asia, jää tulkinnanvaraiseksi. Se, että en oppinut oikeastaan mitään, taas on asia joka ei jätä mitään tulkinnan varaan. ”Taitoja” ei kertynyt. Jos menisin nyt työhaastatteluun ja minul-

ta kysyttäisiin mitä osaan, rehellinen vastaus olisi sama kuin ennen harjoittelua: ”En oikeastaan mitään”. Ei ole kuitenkaan syytä olla pettynyt. En mennyt harjoitteluun hakemaan yksittäisiä taitoja, vaan kokemusta siitä miten maisterien ym. vastaavien maailma toimii. Se onnistui.

Poju aikuisten maailmassa Ensiksi, Suuri Tutkimuskeskus toimi kuten muutkin työpaikat. Kokemattomin työntekijä on aina työpaikkansa alinta kastia. Niin on myös harjoittelija, joka on jo nimikkeensäkin puolesta ei-oikea työntekijä.

Harjoittelijan kastittomuus tuli ilmi jo yleisissä kahvipöytäkeskusteluissa, jotka eivät olleet kuin muissa työpaikoissa (ainakaan niissä joissa olen ollut). Kuten monessa muussakin paikassa, työntekijät eivät olleet kiinnostuksenkohteiltaan ja elintavoiltaan mitään yhtenäistä massaa.

Yleensä tämä tarkoittaisi sitä, että keskustelu pyörisi jonkin yleismaallisen ja rahvaan, kuten vaikka jääkiekon, juhlimisen tai television ympärillä.

Ei kuitenkaan Suuressa tutkimuskeskuksessa.

En tiedä mistä ”normaalien” puheenaiheiden puute johtui.

Ehkä tohtoreita ja vastaavia ei enää huvita puhua rahvaanomaisista asioista. Tiedä häntä. Mistä asia johtuikin, niin keskusteluja ei käyty putouksista, granlundeista tai perjantai-illoista, vaan mm. ulkomaiden ajankohtaisista uutistapahtumista, yhteiskunnallisen ajan hengen epäkohdista ja suomalaisen juomakulttuurin suhteesta maan ilmastoon.

Sinänsä ei voi edes puhua kahvipöytäkeskusteluista, vaan kahvipöytäpätemisistä.

Keskustelut perustuivat aina faktoihin, lukuihin ja muihin totuuksiin. Viitteitäkin käytettiin. Keskustelu oli lähinnä sitä, että ihmiset luettelivat eri asioiden tiimoilta lukuja ja muita faktoja ja siinä se. Näin siis jos ylipäänsä keskusteltiin, harjoittelukertomuksen edellisessä osassa mainitsin paikan kovasta työtahdista ja se ei muuttunut harjoittelun edetessä mihinkään.

Kaikki pätevät joskus, myös minä, mutta tässä sarjassa pätemistaitoni eivät riittäneet edes alkulämmittelyihin.

Niinä kertoina kun päätin osallistua ja suoltaa faktoja, niin reaktio kuin jos olisi pieraissut kirkossa: ikävä hetken hiljaisuus, jonka jälkeen keskustelu jatkui kuin mitään häiriötä ei olisi ollutkaan. Reaktiot johtuivat osaltaan ehkä huonoista faktoista, mutta välillä ne tuntuivat johtuvan myös siitä, että joku puhui vaikka häneltä ei kysytty mitään.

Kohteluni ei kuitenkaan ollut mitenkään kamalaa, sain käyttää muiden kanssa samaa sisäänkäyntiä ja kahvinkei-

TEKSTIEN OIKOLUKEMISTA SAATTOI SEURATA VARASTON JÄRJESTELY

26

Suuressa Tutkimuskeskuksessa tehdään tutkimusta tutkimuksen ilosta.

tintä, eikä minua pojiteltu muistaakseni kertaakaan. Olin näennäisesti vertainen kaikkien muiden kanssa, mutta vain näennäisesti. Vaikka sitä ei ääneen sanottu, olin tässä maailmassa se 17-vuotias kesätyöntekijä - poju.

Tilanne oli ehkä hiukan sama mitä se voisi olla jollakin maahanmuuttajalla ihan jokapäiväisessä elämässä. Hänen suomen kieltään kehutaan, hänelle pidetään joskus ovea auki ja häntä kohtaan ollaan yleisesti mukavia. Ratikassakin tullaan istumaan viereen. Ajoittain hän kuitenkin huomaa muiden kehonkielestä ja reaktioista, että muodollisten mukavuuksien alla ollaan sitä mieltä, että paras olisi pitää suu kiinni ja tietää paikkansa.

Harjoittelija vaikuttaa siis olevan työmaailman todellisuudessa pohjalla. Hän ei osaa mitään, tiedä mitään, tunne ketään eikä hän ylipäänsä ole työn kontekstissa paljoa mitään. Näin asiat kuitenkin menevät. Ei 17-vuotiaita kesätyöntekijöitäkään kohdella työmailla yhtä hyvin kuin alan veteraaneja. Jos haluaa hyvää kohtelua, niin pitää odottaa ja hankkia paksumpi nahka, tai sitten pysyä kotona.

Harjoitteluni ei ollut kuitenkaan mikään surunäytelmä.

Kokemus ei ollut mitenkään yllättävän ikävä; uusi työn-

tekijä on aina vähän ulkona. Harjoittelu oli siinä mielessä itseasiassa menestys, että sille keksimäni tavoite täyttyi.

Lähdin katsomaan millaisia töitä yhteiskuntatieteiden maisterit ja muut ihmistieteilijät tekevät kun he ovat tulleet ”isoksi”. Tämä onnistui.

Huipputohtoreita ja nuoria tutkijoita Suuressa Tutkimuskeskuksessa oli karkeasti jaoteltuna kahdenlaisia työntekijöitä. Nuoria tutkijoita ja huippututkijoita. Nuoret olivat maistereita tai tuoreita tohtoreita, jotka jahtasivat jatkuvasti seuraavaa apurahaansa tai tutkimusprojektiansa, samalla keskittyen nykyiseensä. Tämä vaikutti jonkinlaiselta vakavammalta versiolta siitä mitä opiskelu joskus on. Varmaan aika moni on kirjoittanut työhakemuksia, vaihtohakemuksia ja muita vastaavia esseiden ym. koulujuttujen ohessa.

Vakavampi versio tämä todella olikin. Vapaamuotoista esseetä Kekkosen meripolitiikasta voi helposti tehdä samalla kun hakee asiakaspalvelijaksi Unisporttiin. Toki mo27

lempiin ei välttämättä voi panostaa niin paljoa kuin voisi, mutta mitä siitä. Essee menee kuitenkin läpi, kolmonen tulee ainakin, ja jos Unisport antaa rukkaset niin taivas ei putoa niskaan.

Näillä nuorilla tutkijoilla taas oli kokoajan veitsi kurkulla. Projektit joissa he olivat mukana vaativat aina kovaa suoritustasoa. Analyysien ja päätelmien oli oltava kunnollisia just eikä melkein. Kieliasunkin piti noudattaa tieteen hyviä tapoja, eikä olla mitään luovaa kirjoittamista. Hyvän sisällön lisäksi heidän oli siis tuotettava teknisesti hyvää

tutkimusta, tiukkojen luovien rajojen raameissa.

Nämä projektit kuitenkin kestivät yleensä enimmillään vain muutaman kuukauden. Niistä ei myöskään saanut paljoa rahaa ja siksi yhden projektin loppuessa olisi pitänyt jo olla mukana seuraavassa. Tarkkuutta ja vaivannäköä vaativien töiden lisäksi heidän oli siis tehtävä yhtä lailla tarkkuutta ja vaivannäköä vaativia hakemuksia seuraaviin projekteihin, jotka olisivat vähintäänkin yhtä vaativia kuin edelliset.

Nuorilla tutkijoilla oli siis kolme samanaikaista taakkaa

“Haloo, Suuri Tutkimuskeskus. -- Kulta, sanoinhan, että älä soita töihin.”

28

kannettavanaan. Heidän oli suoriuduttava sen hetkisestä projektistaan hyvin, heidän oli tehtävä täydelliseksi hiottuja hakemuksia ja anomuksia seuraavien projektiensa suhteen ja heitä vainosi jatkuva tietämättömyys siitä mitä seuraavat kuukaudet toisivat tullessaan. Työt ja hakemukset oli siis tehtävä samanaikaisesti ja hyvätasoisesti, mutta hyvänkään työn riittävyydestä ei voinut olla varma. Ikinä ei voinut tietää pääseekö siihen seuraavaan projektiin mukaan.

On mahdollista, että jotkut nuorista tutkijoista päättävät tutkijanuransa hermoromahdukseen, tai puolipakotettuun downshiftaamiseen. He eivät kuitenkaan valittaneet.

Tie oli valittu. Ei auttanut valittaa, koska vaikka he olisivat olleetkin pettyneitä tilanteeseensa, niin he olivat saaneet jalkansa oven väliin. Nousukiito oli hoidettu ja enää oli vain mentävä eteenpäin. Tavoitteena paikka alan ruokaketjun huipulla: huippututkijana.

Pyramidin huipulla on hienot maisemat

tä ei pärjää, niin sitten hän ei pärjää. Maitojunassa kotiin voi miettiä mikä meni vikaan.

Samaan aikaan tähtien joukkoon päässeet näyttelijät nauttivat suhteellisen vakaasta ja tuottoisasta työelämästä ja vaikka ura romahtaisikin johonkin floppiin, niin alaa voi vaihtaa. Tunnettu nimi voi ansaita elantonsa YK:n rauhanlähettiläänä, life-coachina tai vaikka myymällä rojua ostos-tv:ssä. Pyramidin huipulta voi horjahtaa alas, mutta sen juurelle asti ei ole pakko kieriä.

Jalka oven väliin ja hyviä asioita tapahtuu Usein kuultu sanonta työelämään pääsyn suhteen on, että täytyy vain saada jalka oven väliin. Sanontaa pitäisi ehkä vähän tarkentaa. Tämä ovi vaikuttaa olevan sellainen raskas metalliovi, joita on väestönsuojissa.

Jokin voima vaikuttaa myös työntävän sitä ovea kokoajan kiinni ja sinne tunkee jalkojaan moni nuori huippuosaaja samanaikaisesti.

Jos ovesta pääseekin sisään, sitä seuraa pimeä käytävä täynnä vaaroja. Käytävässä kulkeminen vaatii jatkuvaa keskittymistä ja ansojen välttelyä, käytävä myös kulkee alati jyrkemmin ylämäkeen.

Mitä pitemmälle sitä kulkee, sitä rankemmaksi meno käy.

Käytävä on myös täynnä niitä muita jotka saivat jalkansa lisäksi muun itsensä ovesta sisään. On ruuhkaa ja kaikki koittavat päästä eteenpäin. Pitää töniä ja rynniä, ja jos pitää tauon niin koko muu massa voi mennä ohi.

Käytävä vaikuttaa myös olevan jonkinlainen labyrintti joka ei lopu koskaan. Parhaat sitä kulkevat ovat vain tottuneet ja tykästyneet siihen. Esteet, ansat ja jyrkät ylämäet eivät lopu. Tunnelin päässä ei ole valoa, poreammetta tai mitään muuta mukavaa joutilaisuutta. Käytävä vain jatkuu ja siitä on opittava nauttimaan jos sille tielle lähtee.

Jalan oven väliin saaminen on vain ensimmäinen askel; se helppo osa. Sen jälkeen se oikea työ alkaa. Hankit uusia taitoja, verkostoidut, laajennat asiantuntijuuttasi, innovoit, hankit nimeä ja tunnustuksia, opit sietämään stressiä ja teet pitkää päivää, niin ettet kuitenkaan polta itseäsi loppuun. Elät pitkään ja menestyksekkäästi, ja lopulta työ tekijäänsä kiittää.

Ilman hölmöjä kielikuvia ilmaistuna: työelämämme vaikuttaa rankalta ja loputtomalta. Onneksi joskus pääsee kai eläkkeelle.

HUIPPUTUTKIJAN TYÖ EI NÄYTÄ OLEVAN MITÄÄN TAKAN EDESSÄ MIETISKELYÄ

Huippututkijalla ei tarkoiteta nyt nobelisteja, vaan niitä tutkijoita joilla on alan sisällä nimeä ja mainetta ja joiden työtehtävät eivät ole samanlaista epävarmaa projektista toiseen poukkoilua kuin nuorilla tutkijoilla. Muuten heidän tilanteensa oli melko samanlainen.

He tekivät jatkuvasti uutta tutkimusta. Uutta tutkimusta jonka oli oltava hyvää. Heidän oli myös tehtävä tasokkaita apurahahakemuksia sekä käytävä luennoimassa ja muutenkin esiintymässä tutkijan ominaisuudessa. Hyvän uuden tutkimuksen tekeminen vaati heiltä aikaa ja vaivaa, eikä apurahahakemusten tekeminen vaikuttanut olevan heillekään helppoa. Huippututkijan työ ei näytä olevan mitään takan edessä mietiskelyä.

Huippututkijoiden työelämää ei kuitenkaan värittänyt epätietoisuus tulevasta samaan tapaan kuin nuorilla tutkijoilla. He olivat olleet alalla pitkään ja tiesivät miten homma toimii. Heillä oli mainetta alalla ja he tiesivät miten saada apurahoja, heidän ei tarvinnut hyppiä kahden kuukauden mittaisesta projektista toiseen. Voi myös olla, että vaikka he yhtäkkiä menettäisivät taitonsa saada apurahoja, niin heidän tulevaisuutensa ei romahtaisi. Heillähän oli asiantuntijuutta ja nimeä. Ehkä he voisivat vain vaihtaa alaansa esimerkiksi opettamiseen tai virkamieskuntaan.

Tutkijain ala vaikuttaa hiukan samanlaiselta kuin mitä olen ymmärtänyt Hollywoodin olevan näyttelijöille.

Nuoret ja lahjakkaat rynnivät sinne ja elättävät itsensä esiintymällä mainoksissa ja roskaelokuvissa kunnes jonain päivänä he, ehkä, pääsevät tähtien joukkoon. Jos joku heis-

n

Kaksi tarinaa

HOL-SEMINAARISTA

30

Kaksi suonsilmää.

Liikkumattomat ja mudanmustat.

Minusta tuntui, että uppoaisin niihin, jos mieleni herpaantuisi. Käänsin katseeni lumimaisemaan, joka jyskytti ulkona. ”Luulin, että Perhiö olisi ollut täällä.”

Suonsilmät muljahtivat. ”Teemu ei tullut mukaan. Tuli jotain. Mä oon Puumala.”

Hän oli jykevärakenteinen mies. Kuin karhun synnyttämä ja sikojen kasvattama. Puumala oli tilannut ravintolavaunusta jo kahdesti koskenkorvaa. Kieltäydyin molemmilla kerroilla ja Puumalan sieraimet laajenivat, suun notkahtaessa pieneen irvistykseen. Ei kai hän pahasti pahastunut, sillä hän litki minulle tarkoitetut shotit peräjälkeen kurkkuunsa.

En minä pannut pahakseni tarjoamista. Nolostuttavaa oli enemmänkin, kun hän lähti karjumaan ravintolavaunun myyjälle Visa Electronin lakatessa toimimasta.

Olisi ottanut käteistä mukaan.

Nostin takinkauluksia ja menin viilentymään laiturille, jossa havaitsin päässemme Suomen Manchesteriin.

Ihmettelin Perhiön poissaoloa. Ikään kuin muistelisin hänen sanoneen tulevansa. Mutta polholaisen sana on halpa. ”Mä ihmettelin minne katosit.”

Puumala oli ilmestynyt taakseni. Lucky Strike sihahti huulessa ja loi hetkeksi valonjuovat kolhoille poskipäille. Onnen isku tosiaan. ”Aattelin mennä nostaa vaan rahaa ku toi sun korttis ei pelittäny tossa tiskillä.” ”No mäpä tuun sit mukaan hei.” Kirosin hiljaa mielessäni.

P

uumala ei lannistunut niin otto-jonossa kuin loskassakaan. Tunsin hänen jatkuvan tuijotuksensa kallonpohjassani. Päätettiin mennä pahamaineiseen yökerhoon junaradan varrella. Semafori – ainoa yökerho Teneriffalta pohjoiseen, joka pitää palmuja terassilla vuoden läpi.

Tanssilattialla etsin vähän omaa rauhaa, mutta ei. Litkin kolaani vaivalloisesti seuralaiseni möljöttäessä vieressä.

Hänen hengityksensä haisi pirtulta ja maksalaatikolta.

Heräsin valkoiseen piinaan. Konduktööri saapallukset kopisivat käytävillä ja kuuluttivat Oulua. Päätä kiristi ja silmät olivat popsahtamaisillaan ulos. En tuntenut jalkojani.

Läpsin reisiäni, kunnes sain tuuperrettua ulos junasta. Puumala asetti pakkasessa tumppiaan suuhun, ikään kuin valikoiden tulisiko se sulloa oikeaan tai vasempaan poskeen. Hän nosti katsettaan minuun. Suonsilmissä näin jotain, mitä en entuudestaan ollut huomannut.

Pilkahduksen. Räpsäytin omiani ja kohtasin samat rasvatyynet pinnat kuin ennenkin.

Puumala johdatti minut aamiaiselle hotelli Cumulukseen. En ollut nälkäinen. En ollut varma, miksi olin edes suostunut mukaan. Koetin soittaa Perhiölle vessassa, mutta puhelimeen ei saatu yhteyttä – akku meni siinä. Join kahvia painostavassa hiljaisuudessa yrittäessäni pidätellä pahoinvointiani.

Halla huurtui hotellin ikkunoihin, kun Perämeri puhalsi pakkaslunta kaupunkiin. Yritän parhaani mukaan sietää Puumalan seuraa kuin vaelsimme hyisillä kaduilla.

Olisin halunnut vain päästä seminaaripaikalle, mutta matkatoverini intti meidät yksille jokaiseen baariin, joka tuli vastaan. En ollut varma oliko hän edes nukkunut junamatkan aikana. Mitä pidempään Puumalan juominen jatkui, sitä vakuuttuneemmaksi, että mies vain jatkoi kauan sitten alkanutta känniränniä.

E

i se meno laantunut semmassakaan. Korkki kävi joka vartilla. Kossua, gambiinaa? En kyennyt keskittymään luentoihin omalta vapinaltani. Poistuin vaivihkaa salista. En päässyt etuovea pidemmälle. Jalat muuttuivat velliksi ja naamani sukelsi eteismattoon. Raahauduin miestenvessaan, pöntön viereen. Kouristuksissani syljin veteen vatsahappoja ja kolaa. Yritin ajatella selkeästi.

Perhiölle oli tapahtunut jotain, olin varma siitä. Kumarruin pöntön puoleen. ”Ootsä kunnossa siellä?”

Puumala. Vastasin myöntävästi ja muistelin Semaforia. Olinko hakenut itse kolani? Puumalan takaraivo tuijotti minuun avatessani vessanoven. Pari litraa viinaa sihisi pisuaariin.

Painelin hermostuneesti saippua-annostinta, joka luovutti lähinnä vain naksuvia vingahduksia. ”Kiljuu ku sika.” ”Mitäh?” ”Kiljuu ku sika. Pitää työntää kunnolla jos haluu että tulee. Jos ei muuten tuu niin pakottamalla. Saippuaa on hyvä latrata.”

Päästin tyttömäisen kikatuksen. Puumalan kasvoilta ei voinut lukea mitään inhimillistä tunnetta. Käännyin pesemään otsahikeä oven käydessä takanani. Puumalan maksalaatikkotuoksahdus siirtyi käytävälle. Hieroin naamaani kuin kofeiinipärisijä. Olo oli yhtä huono kuin heikäläisellä kanssa.

Vessasta poistuessamme huomasin kronoslaisia. Hillitsin puolihölkän pikakävelyksi. Hihkaisin puolituttuja juuri ennen kuin Puumala notkui seuraamme. Pakotin suupieleni leveäksi ja kysyin hymyillen illan pläänejä.

Kronoslaiset halusivat hampurilaiselle. Puoliraakaa lihaa, India Pale Alea ja graffitteja – hipstereitä on näemmä Oulussakin. Puumala tilasi karhun. Baarimikon kasvoilta kuvastui vittumainen ylenkatse. ”Jaaha sitten tarkastetaan koko porukalta paperit.” ”Mä oon kyllä ihan täysi-ikäinen.” ”Joo tältäkin herralta joka tulee sopivasti vessasta.

Nyt kun yks ostaa olutta niin tarkistetaan koko seurueelta...”

Mikon lause keskeytyi Puumalan nyrkkiin, joka up31

Kuva: Oululainen tai ei-oululainen patioihminen.

posi tämän kasvoihin. Kronoslaisten silmät popsahtivat ulos. Tiputin kolani ja pingoin ulos lumihankeen. Pysähdyin hetkeksi miettimään.

S

itseillä olisi väkijoukko, jonka sekaan piiloutua. Ravasin vartin matkan ulkomuistista sitseille, jotka olivat jo alkaneet. Sitsimaisteri oli kertomassa vitsiä, kun hiivin pöytiin peläten Pohjolan tunnettua rankaisukulttuuria. ”Kolkytluvun Berliinissä oli juutalaispoika kadulla sorkkimassa tuhkakuppia. Adolf Hitler tuli vastaan ja kysyi: ‘Etsitkö sukulaistasi?’”

Yleisön täytti epäuskoinen hiljaisuus, jota rikkoi satunnainen tirskahdus. Tunsin lapiomaisen ulokkeen laskeutuvan olkapäälleni. Rukoilin sen olevan avecini, mutta alkoholin ja veren lemu kertoi muuta. ”Mä oon pettynyt suhun Koo. Lähit vaan menemään Koo.” Sitsien jälkiruokaosuudella kukaan ei kuullut huutoani. Kukaan muu kuin oululainen sitsimaisteri, joka kiinnitti huomionsa kuitenkin Puumalaan. ”Heei, sää tullit myöhössö sitseille! Rangaistus!”

Odotin vähintään giljotiinia, mutta sitsimaisteri vetikin esille epämääräisen viinaputelin ja harppoi luoksem32

me. Puumalan silmät muljahtivat, kädet nostivat pullon suulle ja kieli imaisi koko litkun yhdellä alas. Puumala röyhtäisi ja kaatui päistikkaa pöydälle.

Suonsilmät olivat apposen auki, mutta ne olivat aina olleet niin elottomat, etten osannut sanoa oliko Puumala sammunut vai kuollut. Joku huusi ambulanssia, kun tökin varovaisesti metsämiehen ruhoa.

Kuollut mikä kuollut. Rangaistusviina oli tehnyt tehtävänsä. Poliisi sanoi sitä alkoholimyrkytykseksi. Sanoivat, että Puumala oli tunnettu jopa kolmen läänipoliisin rekistereissä väkivaltarikoksistaan. Minut passitettiin aamujunalla Helsinkiin. Perhiön ruumista ei koskaan löydetty.

En ole ennen tätä juttua kertonut kenelläkään totuutta Oulunreissustani. Toivon että tämän totuuden kirjoittaminen vapauttaisi minut painajaisista. Tiedän että se pirtun ja maksalaatikon haju Tason seminaarihuoneessa on vain omaa mielikuvitustani.

Joskus, aika ajoin, näen silti Puumalan kävelevän kampuksella.

-Kasperi Lavikainen Kirjoittaja on selviytyjä ja osa-aikainen akateemikko.

Kas kummaa, Kassu istui Rovaniemelle suuntaavan junan ravintolavaunussa sammuttamassa janoaan kolajuomalla eräänä marraskuisena perjantai-iltana. Myöhäissyksyn ensipakkaset olivat kuivattaneet hänen sormensa niin, että ne kahisivat häiritsevästi vasten euroshopperin halvimman laadun vessapaperia, johon hän oli evääksi käärinyt palan känttyä.

Kaivettuaan evään taskustaan ja yrittäessään hapuilevin otteen haukata siitä nälän kalvaamalla suullaan, hän havahtui uljaaseen hahmoon baaritiskin luona. ”Herra Puumala! Mitä te täällä teette?”, kuului kysymys iloisen yllättyneeseen, mutta silti syvän kunnioittavaan sävyyn.

Lyhyen, ystävällismielisen ja vakavan akateemisen jutustelutuokion jälkeen huomasimme molemmat suuntaavamme Ouluun, Historian Opiskelijain Liiton syysseminaariin.

Ravintolavaunun meno oli jo ennen Hyvinkäätä noussut pikkupitäjän kaljabaarin karaokeillan sfääreihin.

Lohduttelin itseäni ja Kassua ajatuksella, että jonkinasteinen saturaatiopiste saavutettaisiin viimeistään Toijalan asemalla.

Jossain kohdin Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan hämärää rajaseutua aloimme hakea tilanteeseen lohtua ilmajokelaisesta laatutuotteesta, joka oli jo kertaalleen kyypparin toimesta kierrätetty böömiläisestä kristallista veistetyn konjakkilasin pohjalla ja suppiloitu takaisin kansallismaiseman värittämän etiketin omaavaan lasipulloon, maksupäätteen hetkellisestä toimintaviasta johtuen.

Näkäräiset saatiin viimein pöytään ja mielikin alkoi yllättäen kirkastua. Debaattimme Hayden Whiten metahistoriasta oli siivittänyt meidän viimein Tampereen rautatieasemalle, jossa juna pysähtyisi toviksi. Kassu kumosi lasin pohjalle jääneet pisarat ja nuolaisi ahnaasti huuliltaan viimeiset makuelämyksen rippeet.

N

yt oltiin vieraalla maalla. Tampere oli monelle ruuhkasuomalaiselle viimeinen linnake ennen tuntematonta, jossa saattoi täydentää vielä muonavarastojaan ja käydä vaihtokauppaa pirkkalalaisten turkismetsästäjien kanssa ennen astumista rajan toiselle puolelle.

Osalle rohkeamielisistä etelän uudisraivaajista jonkinlaiseksi Gateway Archiksi voidaan mieltää taajaman kuuluisin nähtävyys, ravintola Semafori.

Semafori tuntui kokeilemisen arvoiselta myös väsyneiden matkamiesten mielestä. Tönittyämme tiemme yökerhoon havahduimme eläimelliseen kaaokseen.

Tunnelma oli kuin Titty Twisterissä, vain verenhimoiset meksikaanivampyyrit oli korvattu hämäläisillä diinarin ja Pikku-G:n sekoituksilla.

Tilanne vei mennessään ärsykkeille herkän K:n ja pian tanssilattialla esitettiin liikkeitä, joita uskoo näke-

vänsä vain Pohjois-Tapiolan nuorisoseuran limudiskoissa tai Espoon periferiaalisessa Lintuvaarassa.

Seuraavan kerran havahduin vasta junassa jossa kiemurtelin hyvän nukkuma-asennon löytämiseksi.

Viereisellä penkillä oli matkaseuralaiseni, joka nukkui syvää unta semaforista saalistetut rintaliivit unimaskina.

Fiksua.

Uni ei tullut, vaan päässäni soivat Kassun kanssa ilman paitaa duettona esitetyt ”ihmisten edessä” ja ”mun koti ei oo täällä”. Silmät suljettuani näin jälleen Semaforin karaokeemännän epätoivoisen katseen kun marssimme kolmannen kerran lavalle. Höyryveturin pilli pelasti kuitenkin pelasti ”Irmelin” ja me jouduimme palaamaan junaan.

Pohjanmaan rataosuus meni enemmän tai vähemmän nukkuessa, kunnes saavuimme Perämeren rannoille.

Kello 7 aamulla, Oulu, -9. Hotelliaamiaisella Kassu söi painonsa verran paahtoleipää, minä pääasiassa omenajogurttia ja karjalanpiirakoita, silti molemmilla meni vatsa aivan sekaisin.

Ehkä syy oli juustossa.

E

nnen seminaaria oli vielä aika tutustua paikalliseen nähtävyyksiin, toripoliisiin ja kauppahalliin. Tämän jälkeen pääsimme onneksi vessaan seminaaripaikan ovien viimein auettua. Seminaarissa oli tarjolla nisua ja kahvia. Kahvi oli tosi hyvää, nisua en maistanut.

Kassu vietti suurimman osan ajasta lämmittelemässä vessankopissa jalkojaan ja nukkumalla käytävillä. Itse tietenkin nautin seminaarin annista, keskustelin, väittelin ja osallistuin muutenkin väkevästi kaikkeen mahdolliseen.Lisäksi seminaariverkostoitumisen johdosta minulla on muistaakseni noin 17 start-up viritelmää tulessa.

Seminaarin päätyttyä ehdimme muun muassa kuuntelemaan paikallisen kasakkapäällikön huuruisista naisseikkailuista ja meinasimme lähteä Kaukovainioon. Illan sitsit olivat kuitenkin kaikkien odottama tapahtuma, jota itse tyydyin kuitenkin vain seuraamaan sivusta.

Kurkistaessani ensimmäistä kertaa sisälle saliin jossa sitsit pidettiin, näin K:n seisomassa pöydällä puolikyykyssä. Hänen silmissään oli vimmainen palo, jota näkee vain pokémon-hahmoilla.

Kyljistä työntyivät purjemaiset lihakset, jotka omat silmäni siltä etäisyydeltä erottivat siiviksi. Hotellihuoneeseen suuntasin siinä vaiheessa kun matkakumppanini oli lennähtänyt puhujanpöntön päälle ja kiljui infernaalisesti.

Kotkaemo oli tehnyt paluun.

-Ville Puumala Kirjoittaja on monilahjakkuus ja vaaroja kaihtamaton seikkailija 33

Kuvitus: Elina Marttila

Olen Irtonainen. Olen nähnyt elämän koko kirjoa piriluolista tutkijakammioihin. Tiedän miten kossupullo avataan ilman käsiä, miten sosiaalinen konstruktio legitimisoidaan ja miten miehet (sekä naiset) saadaan ulvomaan sillä hyvällä tavalla. Tällä palstalla vastaan kokemattomien ja tietämättömien nuorten kysymyksiin vaikeista asioista.

Mikä on ”erasmus-unelma”?

T. Vaihtovuotta pohtiva kyynikko Erasmus-unelma on ulkomaille vaihtoon lähdön tuoma tunne elämän ja oman olemassaolon ainutlaatuisuudesta. Kokemukseen liittyy vahvasti tiettyjä yleisluontoisia ilmiöitä (mm. sopeutumisvaikeuksien voittaminen, ystävyys yli kielirajojen ja vapaa-ajan täyttäminen turistihommilla ja holtittomalla bailaamisella).

Unelman eläjä kokee kuitenkin, että kokemus on erityisluontoinen ja ihmeellinen.

Kerro juoru itsarisillikseltä.

T. Vanhapiika Pari yhisläistä on kuulemma nähty kännissä LeBonkissa. Lieköhän totta?

34

LEUHKUUS TOIMII UUDESSA YMPÄRISTÖSSÄ SEKÄ ITSEKOROSTUKSENA ETTÄ DEFENSSINÄ

Miksi yhisläiset fuksipojat on usein niin leuhkaa sakkia?

T. Tutor 2014 Lukiossa (joka on usean fuksin viimeisin kokemus opiskeluympäristöstä) harva poika on vielä skarpeimmillaan. Monella fuksipojalla on siten vahva kokemus siitä, että heidän täytyy olla erityislaatuisen

älykkäitä, tietoviisaita ja ihmeellisiä – olivathan he niitä ainoita sukupuolensa edustajia, joilla oli edes jonkinasteinen kiinnostus historiaan ja yhteiskuntaoppiin sekä resursseja pärjätä koulussa ja pääsykokeissa.

Ennen yliopistoa kukaan ei välttämättä ole edes vaivautunut korjaamaan fuksipojan asiavirheitä tämän saarnatessa Kekkosen

linjauksista tai etruskien maataloudesta.

Leuhkuus toimii uudessa ympäristössä sekä itsekorostuksena että defenssinä mahdollisille kiusaajille.

Onneksi moni fuksipoika huomaa opiskeluiden myötä, että muillakin ympärillä vähän välähtää ja tyypeistä saa kavereita esim. olemalla kiva. Kyllä se siitä asettuu.

Mitä tehdä, kun tinderissä törmää kanssayhisläiseen, joka on kuitenkin ns ”ihan kiva”?

Nim. Tositarkoituksella -90

Miksi ”life is a bitch” (BITCH) joskus?

Jotta sinulla olisi jotakin, mitä kysyä tällä palstalla.

Tämä riippuu siitä, mitkä ovat tinderöijän toiveet kyseisen yhisläisen suhteen. Jos kyseistä henkilöä kohtaan on romanttisia tai eroottisia toiveita, kannattaa ehdottomasti tykätä.

Jos taas kiinnostus jää ”ihan kivan” asteelle, pitää pohtia tykkäämisen antama viesti: jos ajatus yhisläisen romanttisesta tai eroottisesta lähestymisestä tuntuu kiusalliselta, älä tykkää.

Hyviä kavereita sen sijaan voi ja pitää tykätä: homman voi kuitata heittämällä vielä parit hassutteluviestit perään, jottei synny epätoivottuja väärinymmärryksiä.

KORKKI KII ENS KERRALLA, TAI VAIHTOEHTOISESTI TOSI KOVASTI AUKI

Mikä perkele siinä on, että tasapelikin on useimmille tappio??

T. 1-1 never forget

Pitääkö kuolleen ja uuden lemmikin välillä olla ”suruaika”?

Tappion tunne perustuu pettymykseen. Ennen peliä odotukset on asetettu korkealle ja uskoa omaan joukkueeseen valettu huolella.

Ehkäpä myös jotain muuta on ns. ”valettu huolella”.

Korkki kii ens kerralla, tai vaihtoehtoisesti tosi kovasti auki.

Riippuu lemmikeistä. Jos yrität paikata esimerkiksi koiran kuolemaa hankkimalla tilalle kultakalan tai kilpikonnan, voi surunsekainen kävelylenkkisi jäädä lyhyeksi. Irtonainen suosittelee laastarilemmikiksi vain samankaltaisia eläinlajeja.

Milloin vallankumous tapahtuu?

Kun panet sen tapahtumaan, beibi.

Kuinka pitkä on tarpeeksi pitkä?

T. Epävarma 36cm Jos kysyjä viittaa tällä peniksen kokoon, niin sovelias pituus riippunee täysin partnerin koosta ja käyttötarkoituksesta.

Minkä urheilulajin harrastajista löytyy kovimmat panomiehet ja -naiset?

Nimim. Cheerleader Irtonainen ei ole itse ehtinyt paneutumaan urheiluskeneen näin kattavasti, joten kysymys täytyi joukkoistaa.

Lähipiirissä ei syntynyt yksimielisyyttä yksittäisestä lajista. Liikunnanohjaajia tosin suositeltiin yleispätevänä vaihtoehtona. Kehotan kysyjää lähtemään rohkeasti selvitystyöhön ja raportoimaan löydöistään esim. tähän lehteen.

35

Kuva: Edgar Degas

KULTASENI, KAIPAAT SELVÄSTI IRTOLAISEN LIFESTYLE-VINKKEJÄ.

36

Hanki itsellesi harrastus!

TEKSTI | ELLEN JABAI

P

idän itseäni nuorena, spontaanina ja tulevaisuuteen katsovana ihmisenä. Innostun uusista asioista, olen kiinnostunut ympärilläni tapahtuvista ilmiöistä ja harrastan kulttuuria ainakin ajatuksen tasolla.

Muutama kuukausi sitten, kesän vaihtuessa syksyksi, ei kauniiksi ruskanväriseksi syksyksi, vaan sellaiseksi lonkeronharmaaksi, jouduin pelon- ja kauhunsekaisin tuntein hyväksymään sen tosiasian, että olen rutinoitunut ihminen, kaavoihini kangistunut. Minulla ei ole enää harrastuksia.

Monipuoliset harrastukseni kiipeilystä tanssiin ja kutomisesta eksoottisten ruokien laittoon ovat hiipuneet siihen pisteeseen, että ainoa harrastukseni on opiskelijakortissa komeileva Unisportin tarra. Jos joskus uskaltaudun käyttämään tuota korttia, on varma, että valitsen tutun ohjaajan joka soittaa tuttuja ysärihittejä.

Syksyn pimeyden painaessa päälle, päätin heittäytyä ja harrastaa.

Halusin repiä kahleet irti. Halusin tehdä jotakin ennenkuulumattoman erikoista, rohkeaa ja spontaania! Kaikki kulminoitui yhteen vaihtoehtoon.

Työväenopiston kurssitarjontaan tutustumiseen.

Pohdin pitkään pitäisikö opetella sitomaan tulppaaneita vai ilmoittautua Luovu turhasta -kurssille. Minustako mehiläishoitaja -kurssi kolkutteli sekin takaraivossa. Lopulta päädyin klikkaamaan itseni kurssille nimeltä Hullaannu hamahelmistä.

Kaikki muistavat hamahelmet lapsuudesta. Helvetin ärsyttäviä pieni helmiä, jotka sulautuvat silitysraudan kuumuudessa muovilevyksi. Helvetin ärsyttäviä siksi, että niitä on vaikea käsitellä ja askartelun jälkeen niitä löytyy niin hiuksista kuin alushousuistakin.

Ensimmäiselle kurssikerralle astelin ristiriitaisissa tunnelmissa. Jännitti ja huvitti. Melkein valmis maisteri näpertelemässä lasten leluilla. Pakko myöntää, etten ehkä ottanut kurssia kovinkaan vakavasti. Pääasiassa siis vain huvitti.

En kuitenkaan enää ollut se työpäivän jälkeen sohvalla makaava nahjus tai Netflixiä tapittava kotihiiri. Minulla oli harrastus. Sitä paitsi hamahelmistä voi tehdä vaikka mitä! Koruja, joulutähtiä, tuikkukynttilöitä, hedelmäkoreja tai laukkuja. Niin kuin usein harrastusten parissa, tapasin uusia ja mielenkiintoisia ihmisiä (pääasiassa eläköityneitä kurssiveteraaneja). Joka tapauksessa tuntui hyvältä olla ihmisten ilmoilla.

Loppujen lopuksi kyse ei ollut siitä, mitä kurssilla sai aikaan tai mitä maisterivaiheen opiskelijan pitäisi harrastaa. Kurssista tuli viikkoni kohokohta.

Hetki jolloin ajatukset saa laittaa narikkaan ja keskittyä tekemään jotain täysin turhaa, mutta samalla yltiömäisen mielekästä.

Taidan tietää mitä lupaan vuoden vaihtuessa: hankin itselleni uuden harrastuksen.

38

Kuva: YLE Arkisto

Haluatko osallistua Irtolaisen tekemiseen?

Haemme toimittajia, valokuvaajia ja kuvittajia. Seuraa Irtolaista Facebookissa ja ota yhteyttä seuraavan vuoden päätoimittajiin Kaisla Kuuskoskeen, Kasperi Lavikaiseen, Jori Pyykköön tai Taneli Urmakseen!

Viisasta joulua!

Toivoo: Irtolainen

KIITOS 1.1.2014 - 31.12.2014

IRTOLAINEN TULEE TAAS ENSI VUONNA