Irtolainen 1/4 2017

lainen 1 / 2017 ISO PYÖRÄ PYÖRÄHTÄÄ

NAISTEN MARSSI

TASON TEKIJÄT

kannen kuva

Mabel Capper (toinen vasemmalta) ja muut Suffragetit vetoomuksensa kanssa Englannissa vuonna 1911. Mabel Capper (1888 – 1966), joka pitelee kuvassa papereita, oli brittiläinen sufragetti. Vuosina 1907-1913 hän antoi kaiken aikansa naisten sosiaaliselle ja poliittiselle liikkeelle (WSPU). Hänet vangittiin kuusi kertaa ja meni nälkälakkoon ja oli sen seurauksen pakkosyötettynä.

3

päätoimittajalta

Vuoden ensimmäinen Irtolainen on täällä!

V

Salla Hokkanen, Vilma-Lotta Pajala, Aleksi Järvinen kuvat Salla Hokkanen, Vilma-Lotta Pajala

Vernen kirjoittama juttu Suomalaiset sukupolvet kurssilta kertoo konkreettisesta kokemuksesta, miten opinnot saattavat auttaa jäljittämään itsestä puolia, joihin ei ole ennen osannut kiinnittää samalla tavalla huomiota. Se on ehkä hienointa mitä opinnot alasta riippumatta voivat tarjota.

Kaikki me (tai ainakin uskoisin edelleen olevan toivoa) opitaan tuntemaan itsemme ja omat tapamme aivan uudella tavalla opintojemme aikana alasta riippumatta, vaikkei sitä konkreettisesti heti huomaisikaan.

Lehdestä tulee tekijöidensä näköinen.

Kaikkien ideat lehdestä ja sen sisällöstä ovat erittäin tervetulleita ja rohkaisemme kaikkia vähänkin uteliaita lähtemään vaan mukaan! Ainejärjestölehtenä Irtolaisesta tulee siten myös lukijoidensa näköinen ja edustaa meidän identiteettiä tasolaisina ja yhisläisinä muutostenkin keskellä. Mielipiteitä ja maailmoja on niin monta kuin on yksilöitäkin.

uonna 2017 on tiedossa jo isoja konkreettisia muutoksia oppiaineissa eikä kukaan meistä ihan tarkkaan tiedä mihin ollaan menossa – tai, jos tietää mihin ollaan menossa, ei voi varmaksi sanoa mitä kyseisen suunnan valinnasta seuraa. Muutoksessa on myös omat mahdollisuutensa, vaikka se vielä tuntuu vieraalta ja meille tutun mallin noin vain syrjään sysäävältä. Joskus tuntemattomassa ja tunnistamattomassa voi olla potentiaalia.

Irtolaistakin luotsaa nyt aivan uusi joukko ihmisiä. Asemaa tasolaisena ainejärjestölehtenä koetetaan pitää yllä muutostenkin keskellä, vaikka uutta tarttuu varmasti matkan varrella mukaan. Ensimmäisessä lehdessä tasolaisiin tutustutaan niin opintojen kuin järjestötoiminnankin kautta. Myös henkilökuntaa ja jo valmistuneita voi bongata lehden sivuilta.

Irtolainen lehtenä kehittyy varmasti vuoden aikana, kuten myös sen tekijätkin ja me opiskeluvuosien aikana.

4

sisältö

8

ISO PYÖRÄ Yhmupalstalla 2. opintovastaava Vilma-Lotta Pajanen

16

NAISTEN MARSSI Suffrageteista tähän päivään

28

TASON TEKIJÄT Uusi hallitus 2017 esittäytyy!

3 KANNEN KUVA 4 PÄÄTOIMITTAJILTA Irtolainen on takaisin!

5 TOP 3 Toimitus tarkasti kampuksen kaljapaikat 7 HALLITUSPALSTA Puheenjohtaja Karoliina Johnsson

9 HAASTATTELU Tason alumni kertoo kokemuksistaan työelämässä 13 VAIHTOKOKEMUKSIA LONTOOSTA Lauri Heinonen UCL:ästä 20 KOKEMUKSIA KURSSILTA Suomalaiset sukupolvet

21 MULLA ON VARAA TÄHÄN! Antero H kynäilee 26 ARVOSTELU PVF 2017 – Post Food 29 TASOSSA TAPAHTUU Sakari Heikkisen suosikit ja muuta 30 ALBUMI

22 KOLUMNI Minna Majaniemi yhteiskunnallisesta muutoksesta

IRTOLAINEN 1 / 2017 julkaisija Talous- ja sosiaalihistorian opiskelijat Taso ry päätoimittajat Salla Hokkanen, Vilma-Lotta Pajanen, Aleksi Järvinen ulkoasu ja taitto Noora Perhiö toimituksen yhteystiedot etunimi.sukunimi@helsinki.fi kirjoittajat Salla Hokkanen, Vilma-Lotta Pajanen, Aleksi Järvinen, Karoliina Johnsson, Lauri Heinonen, Minna Majaniemi, Antero H., Verne Nizovsky, Venla Karonen, Elina Marttila kuvitus Elina Marttila painos Picaset Oy, 125 kpl kannen kuva Johnny Cyprus, Wikimedia commons Irtolainen saa HYY:n järjestölehtitukea 5

TOP 3 #kampuskaljat

1

”MENNÄÄKS YKSILLE?” Pitkän luennon, lounaan tai päivän jälkeen suu voi tarvita kostuketta.

Kallioon on kuitenkin joskus pitkä matka, eikä elämänhalun tappava tihkusade houkuttele piknikille Valtsikan pihalle. Kampuksen kyljestä löytyvät anniskeluravintolat onneksi pelastavat onnettoman opiskelijan. Irtolainen testasi (kiitos muuten kulukorvauksista!) ja raportoi tulokset.

1.Thirsty Scholar Fabianinkatu 37

Hanaoluen hinta: 5,50–6,70 euroa Aukioloaika: arkisin 14–24 Tunnelma: Tuttuja naamoja. Hyvinä päivinä sopivasti, huonoina liikaa.

2

2. Harry’s Bar Liisankatu 27

Hanaoluen hinta: 5,5 euroa Aukioloaika: 9–02 Tunnelma: Jos elämä olisi elokuva, Tommi Korpelan hahmo joisi täällä.

3. Oluthuone Kaisla Vilhonkatu 4

Hanaoluen hinta: 6,9–8,2 euroa Aukioloaika: arkisin 12–02 Tunnelma: Jokainen valtsikalainen tähtää työhön, josta voi lähteä after workille Kaislaan.

3

PS. Kaupunkiin on saapunut myös uusi tulokas, virolaisen pienpanimon Sori Taproom. Löytyy Kaislan vierestä.

teksti Elina Marttila kuvat Noora Perhiö 6 6

hallituspalsta

PUHEENJOHTAJA

Karoliina Johnsson teksti Aleksi Järvinen kuva Onni Szeto

Itse oppiaineessa parasta on puolestaan sen monipuolisuus, sillä talous- ja sosiaalihistorian avulla pystyy tarkastelemaan ja avartamaan kaikkia yhteiskunnallisia ilmiöitä.

A: Miten uuden hallituksen taival on käynnistynyt?

K: Nykyisen hallituksen taival on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Olemme kaikki hyvin motivoituneita ja innoissamme tästä vuodesta, ja on hienoa päästä tekemään hallitustyötä tällä porukalla.

Meillä on hallituksessa tänä vuonna paljon ensikertalaisia, mikä mahdollistaa myös tuoreen näkökulman hallitustoimintaan. Mielestäni tämä on tänä vuonna erityisen tärkeää, sillä muutosten edessä myöshallitukselta vaaditaan uusia ideoita ja toimintatapoja.

A: Nautitko vallantunteesta?

K: Pidän siitä, että puheenjohtajana on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa Tason toimintaan. Tästä näkökulmasta voisi kai sanoa, että joissain määrin pidän vallantunteesta. En kuitenkaan pidä itseänivallanhimoisena.

A: Mikä on parasta/haastavinta hallitustyössä?

K: Parasta hallitustyössä on ehdottomasti uudet kokemukset hallituskavereiden kanssa. Hallitustyössä pääsee tekemään paljon asioita, joita ei välttämättä koskaan muuten tulisi tehneeksi, kuten esimerkiksi laittamaan ruokaa 50 ihmiselle, piilottelemaan suklaamunia valtsikan pihalle tai järjestämään matkoja 30:lle opiskelijalle. Haastavaa hallitustyössä on toisinaan eri aikataulujen yhteensovittaminen.

A: Paras opiskelumuisto tähän mennessä?

K:Parasta opiskelumuistoa on hyvin vaikeaa sanoa, mutta parhaat kokemukseni ovat olleet opiskelukavereiden kanssa tason ja yhiksen tapahtumissa.

Ensimmäisenä mieleeni tulee vuoden 2015 Tason syyssitsit, sillä ne olivat aivan ensimmäiset sitsini.

Tämän lisäksi parhaimpiin muistoihinikuuluvat ehdottomasti Yhiksen matkat, jotka järjestin viime vuonna yhdessä Siiri Auran kanssa. Parasta matkoissa oli matkaseuran lisäksi se, että konkreettisesti näki oman työn ja suunnittelun tuloksen.

A: Mikä on parasta tasossa?

K: Taso on minulle kuin iso yliopistoperhe, johon tunsin oloni tervetulleeksi heti ensimmäisistä opiskelupäivistä lähtien. Pidän siitä, että Tason toiminta on hyvin monipuolista, josta jokainen voi löytää mielekästä tekemistä yhdessä opiskelukavereiden kanssa.

A: Kerro jokin yllättävä fakta itsestäsi?

K: En ole koskaan osannut nukkua jos vaatekaappini ovet ovat auki. En tiedä pelkäänkö alitajuisesti, että jokin olio tulee vaatekaapistani ulos vai herääkö minussa iltaisin siivousintoilija, joka ei kestä sotkuisen vaatekaapin näkyä ennen nukkumaanmenoa.

7

yhmu

Iso pyörä pyörähtää – ole valmis teksti Vilma-Lotta Pajala kuva Salla Hokkanen

O

ppiaineessamme leijailee aave: YHMU:n aave. Tulevasta muutoksesta on mielipiteitä varmasti vähintään yhtä monta kuin on oppiaineessa opiskelijoita ja henkilökuntaakin, mutta muutosta vastaan pyristely ei enää auta. On tultava osaksi sitä, tai vähintään hiljaa hyväksyä se. En aio ottaa kantaa yliopiston tämän muutokseen ajaneisiin syihin tai niiden tarpeellisuuteen. Tiedämme varmasti itse kukin, että syyttävä sormi tulee osoittaa porvarihallituksen innovoinniksi naamioituun maamme tieteellisen pääoman riistoon. Sen sijaan tahtoisin kiinnittää kanssaopiskelijoideni huomion muutosta koskeviin asenteisiin.

Tulin itse valtsikaan ja jaan varmasti hyvin samanlaisen tulokokemuksen monen muun kanssa. Valtsikassa kaikki tuntui uudelta, mutta kotoisalta. En tiennyt, että samaan paikkaan voi mahtua niin paljon saman henkisiä ja inspiroivia tyyppejä sekä tieteenaloja. Ja kaiken tämän päälle vielä yhis, ihana yhis. En ajatellut, että vanhemmat opiskelijat olisivat meistä fukseista ja meidän tyhmistä kysymyksistämme niin kiinnostuneita ja aidosti välittäviä. Yhiksen ilmapiiri teki minut iloisemmaksi kuin mikään pitkään aikaan. Mutta sitten keväällä konkretisoituvan yhmun aave astui kuvioihin nakertamaan yhteisöä.

Oppiaineiden yhdistäminen ja nykyisen hyväksi todetun pääainesysteemin romuttaminen säästösyistä on ehdottoman typerää, sen tietää varmasti jokainen. Pelkään negatiivisen asenteen kuitenkin pesiytyvän myös suhtautumiseen uusiin opiskelijoihin.

Siitäkin huolimatta, että koulutusmunauksen suurimpia uhreja ovat juuri tulevat fuksit.

Pelkään yhikseen saapuvan ensi syksynä sukupolven, joka tulee syrjityksi vain hyväksyessään vallitsevan tilanteen ja haluamalla joukkoomme joka tapauksessa. Eikö kuulosta typerältä? Eikö tällainen särö oppiaineemme ja koko tiedekunnan avoimessa imagossa olisi melko häpeällistä? En haluaisi uskoa opiskelijoidemme olevan niin lyhytnäköisiä, että närkästys oppiaineuudistusta kohtaan pesiytyisi suhtautumiseemme uusiin opiskelijoihin vähättelynä tai muuten erilaisena suhtautumisena heitä kohtaan vain heidän oppiaineensa vuoksi. Silti tämänhetkinen ilmapiiri saa minut huolestuneeksi – onko mielikuvani yhteisöllisyydestä ollut harhaa?

Siinä määrin kuin muutokset tulevat vaikuttamaan meihin, viime syksynä tai sitä ennen aloittaneisiin opiskelijoihin, en näe meidän häviävän niin paljon kuin monet olettavat. Yhteiskuntahistorioitsijoita on kuitenkin kutsuttu yhteiskuntatieteiden kymmenottelijoiksi: tiedämme vaikka mitä, muttemme ole eksperttejä oikein missään. Eikö neljän oppiaineen yhdistäminen juuri tue tällaista ajatusta?

Ymmärrän pelon perinteiden romuttumisesta – me olemme kaikki aikanamme leimautuneet Tasoon ja yhikseen sellaisina, kuin ne vielä tällä hetkellä ovat. Jos vain haluamme, muutos avaa meille ovia uusiin perinteisiin, uusiin ystäviin ja uusiin ajatuksiin.

Vielä sitäkin tärkeämpää on tarjota sama yhteisöllisyyden, tuen ja turvan kokemus myös tuleville fukseille. Vastakkainasettelun aika olkoon nyt todellakin ohi.

Taso ry:n YHMU-vastaava ja 2. opintovastaava 2017 8

alumniasiaa

Haastattelussa

LAURI MIKOLA kysymykset Aleksi järvinen

Irtolaisen vuoden ensimmäisessä alumnihaastattelussa tavataan Ylellä tutkimuskoordinaattorina työskentelevä Lauri Mikola.

Viimeksi alumnipalstalla numerossa 3/15 mieleenpainuvasti itse itseään haastatellut tasolainen päivittää kuulumisensa valtiollisen viestintätoimistomme hektisestä maaimasta, ja kertoo mitä työelämä on tähän mennessä opettanut.

9

”omalta mukavuusalueelta pois meneminen sekä asioiden tekeminen olemattomilla ohjeilla ovat erittain tarkeita ohjeita, enkä ainakaan itse niitä valtsikassa oppinut”

A: Kerro opinnoistasi tasossa / valtsikassa­?

L:Tasossa tein lähinnä niitä kursseja joista järjestettiin opetusta. Suuri osa niistä ei ollut erityisen kiinnostavia, mutta en halunnut tenttiä kaikkea. Sivuaineina luin taloustiedettä ja vaihdossa koostetun transitiomaiden politiikka ja talous -kokonaisuuden. Tuli melko sekalainen paketti. Kandin, gradun, harjoittelun ja oman kiinnostuksen kautta kuitenkin erikoistuin lyhytnäköisen kulutuksen ilmiöön ja pidän itseäni edelleen sen asiantuntijana.

Ylipäänsä opiskelin vähän mitä sattui ja mitä milloinkin sattui kiinnostamaan. Lyhytnäköinen kulutus, eli huumeet, lihavuus, yms. paheet kiinnostivat enemmän kuin muut asiat ja keksin sitten kutsua itseäni niiden asiantuntijaksi.

A: Pääsit työelämään nopeasti. Millaisena näet tasolaiselle liitoskohdan opintojen lopun ja työelämän välillä?

L: Työelämään siirtyminen riippuu kahdesta asiasta. Yksilöstä ja tuurista. Jos opintojen ohessa pääsee tutustumaan oikeisiin tahoihin ja saamaan jalkansa jonkun avokonttorin oven väliin, niin siirtymä työelämään voi jopa olla saumaton. Tiedät minne olla yhteydessä, mistä etsiä töitä ja mitä työmaailma oikeasti arvostaa.

Jos et tunne ihmisiä eikä sinulla ole jalkaa oven välissä, niin sulava siirtymä vaatii tuuria.

Omassa tapauksessani tuuri oli ratkaiseva tekijä. Kun sain gradun valmiiksi, työnäkymiä ei ollut.

Muun puutteessa menin vanhaan kesätyöpaikkaani puutarhuriksi 10 euron tuntipalkalla. Olin hiukan pettynyt itseeni ja tutkintooni. Ajattelin, että kaltaiseni pitäisi ristiinnaulita Porthanian eteen varoitukseksi muulle valkoroskalle - tämä ei ole reitti ulos.

Olin kuitenkin edellisenä talvena lähettänyt (spämmännyt) hakemuksia useaan paikkaan - joista mistään ei kuulunut takaisin. Yksi hakemani paikka oli ollut harjoittelu Ylellä. Olin jo unohtanut hakeneeni sinne, mutta viikkoa ennen vappua 2015 sain puhelun, että jos valmistun kesäkuuhun mennessä, niin tarjolla olisi 3 kuukauden vuorotteluvapaan sijaisuus. Otin paikan vastaan. Sitä seurasi toinen määrä-aikaisuus, jota sitten seurasi taas toinen.

Työnkuvat, palkat ja muut ovat olleet kokoajan nousujohteisia ja homman käynnistäjinä olivat tuuri ja sattuma.

A: Mistä tasossa / valtsikassa opituista taidoista on ollut eniten hyötyä työelämässä? Mitä piti oppia itse?

L: Ei oikein mistään. Kaikki käytännön asiat piti opetella. Esimerkiksi opinnoissa saadut taidot tilasto- ja toimisto-ohjelmista eivät riitä työelämässä mihinkään.Osa opiskelutaidoista on ollut jopa haitallisia. Opintojen aikana piti esimerkiksi kirjoittaa aika monta esseetä ja muuta kirjoitelmaa, usein minimisivumäärillä. Jaarittelun ja pyörittelyn taito tuli vahvaksi. Työelämässä en ole kirjoittanut juuri muuta kuin sähköposteja ja mitä lyhyempi sähköposti on, sen parempi.

Toki opinnot opettivat yleisesti fiksuksi, hahmottamaan suuria kokonaisuuksia ja poimimaan oleellisia osia suurista tietomääristä, mutta nämä ovat työelämässä enemmänkin pohjakuntoa. Ne saattavat helpottaa työtaitojen oppimista, mutta sellaisenaan niillä ei tee mitään. Omalta mukavuusalueelta pois meneminen sekä asioiden tekeminen olemattomilla ohjeilla ovat esimerkiksi erittäin tärkeitä taitoja, enkä ainakaan itse niitä valtsikassa oppinut. Gradu tosin piti tehdä aika olemattomilla ohjeilla.

A: Olet töissä Ylellä tutkimuskoordinaattorina, millainen on työnkuvasi? Miten se vastaa opintojasi?

L: Työnkuvani vaihtelee kokoajan. Juuri nyt olen mukana suuressa datasiirtymässä. Ylellä on käynnissä siirtymä ns. big datan ja pilvipalveluiden soveltamiseen ja olen tässä datavallankumouksessa tiiviisti mukana.

10

” Ajattelin, että kaltaiseni pitaisi ristiinnaulita Porthanian eteen varoitukseksi muulle valkoroskalle - tämä ei ole reitti ulos. ”

Toimin eräänlaisena välikätenä teknisten ihmisten (nörttien) ja normaalien ihmisten välillä. Ohjaan esimerkiksi sitä miten raakadataa pitäisi jalostaa ja selvitän tapoja miten isoja datamassoja voi soveltaa ilman, että tarvitsee esimerkiksi osata koodata.

Datavallankumousten lisäksi teen muutakin projektinohjaamista ja olen esimerkiksi vastannut yhden kyselytutkimusjärjestelmän kehittämisestä ja käytöstä. Teen myös melko kevyttä tutkimusta; lähinnä somesta.

Työ ei vastaa opintoja lainkaan. En lukenut ikinä mitään dataan, viestintään, kyselytutkimuksiin tai projektinhallintaan liittyvää. Opinnot antoivat ehkä valmiuksia oppia ja käsittää asioita, mutta mitään suoranaista hyötyä niistä ei ole ollut.

yhä. Vaihe, jossa en liiemmin ajattele. Viikkoni noudattavat melkein aikataulutettua rutiinia ja aika kuluu kuin itsestään.

A: Yle on ollut paljon otsikoissa viime aikoina.

Millainen Yle on työympäristönä/työpaikkana?

Onko viime aikojen kohut vaikuttaneet työilmapiriin?

L: Työympäristönä Yle on eräänlainen paradoksi. Ylehän on osa media-alaa, jota leimaavat kiire, kriisit ja paine. Tämä tekee Ylestä työympäristönä melko hektisen. Asiat tehdään heti ja nopeasti. Aivan sama onko jokin ratkaisu paras, kunhan se tuo näkyvää etua nyt heti. Stressi, paine, uniongelmat ja muut vastaavat kuuluvat asiaan.

Samaan aikaan Yle on myös julkisesti omistettu yhtiö ilman kattavia ylityökorvauksia tai vastaavia. Tämä tarkoittaa sitä, että kiireet, stressit ja paineet päättyvät kuin seinään klo 16 ja kaikki lähtevät kotiin.

Muuten Yle on vähän vanhan ja uuden maailman välissä oleva suuri organisaatio. Valtaosa työntekijöistä on ollut Ylellä pitkään ja esimerkiksi vahvat hierarkiat ovat melko juurtuneita yhtiöön. Samaan aikaan esimerkiksi työn organisointia yritetään uudistaa jatkuvasti ja ihmisille annetaan uusia titteleitä ja rooleja ilman, että heille kerrotaan mitä ne merkitsevät.

Suuren kokonsa vuoksi myös sisäiset politiikat ovat Ylessä melko suuressa roolissa.

Henkilökemiat menevät isossa porukassa ristiin ja eri osastot saattavat jopa kilpailla keskenään.

Ylen julkisuudessa näkyvät kohut eivät koske minua. Suurin kriisihän on Ylen uutisissa joiden tekemisiin en juuri liity. Olen eri yksikössä töissä. Irtisanomiset ja muut vastaavat eivät myöskään koske minua. Minulla on määrä-aikainen sopimus, eli YT:t ja muut eivät uhkaa minua. Minulla ei myöskään olisi mitään pelättävää vaikka työsopimukseni olisi vakituinen.

A: Olit Irtolaisen alumnipalstalla viimeksi numerossa 3/15. Olit silloin juuri aloittanut työsi Ylellä.

Joko olet ehtinyt leipääntyä?

L: Lähtökohtani takia työhön leipääntyminen oli melko nopeaa. Päädyin Ylelle sattuman ja hakemus-spämmin kautta, enkä tiennyt mihin hommiin olin edes menossa. Minulla ei siis ollut lähtökohtaisesti intohimoa mediaa, julkista palvelua tai dataratkaisuja kohtaan. Intohimo ei myöskään ole työn ohessa syttynyt.

Leipiintyminen alkoi siis melkein heti, mutta se on vaihdellut laadultaan. Ensimmäiset puoli vuotta olin shokissa siitä, että kaikki päivät ja viikot olivat kopioita toisistaan. Ihan kuin vankilassa. Seuraavat puoli vuotta koitin keksiä arjelle merkitystä vapaaajan kautta. Yritin kehitellä itselleni jonkinlaista intohimoharrastusta jota oikealla työllä vain rahoittaisi. Se ei onnistunut ja tätä seuranneet puoli vuotta vaalin eskapismia ja vapaa-ajan nautintoja. Juhlia, rommeja ja sen semmoisia.

Nautinnot kuitenkin menettävät teränsä kovan käytön myötä ja tätä seurasi vaihe joka jatkuu 11

Olen voimavara; opin helposti uusia asioita ja uudet teknologiat eivät pelota minua. Osa Ylen työntekijöistä taas ei halua opetella edes sähköpostin käyttöä.

A: Ja lopuksi, työelämäneuvosi tätä lukeville tasolaisille?

L: Älä ajattele töitä. Ainoa asia mikä työelämässä on parempaa kuin opiskeluelämässä on se, että siitä saa rahaa. Työ tulee joka tapauksessa vituttamaan. Joko stressaat jatko-opiskelijana, masennut myyntihommissa tai katsot haikeana avokonttorin ikkunasta kun aurinko laskee marraskuussa jo neljältä.

Opiskelu on ennen eläkeikää ehkä viimeinen mahdollisuus keskittyä itseä kiinnostaviin asioihin ja viettää aikaa ihmisten seurassa joiden kanssa on todella jotain yhteistä. Olette kiinnostuneita samoista asioista, elätte samankaltaisia elämiä ja olette kaikki jossain määrin vapaita; ei asuntolainaa, muksuja tai muita kahleita. Opiskelu on huikea sauma saada oikea elämä sellaiselle pohjalle, että se kestää siirtymän työelämään. Opiskellessa voi hankkia ympärilleen sen ystäväverkoston jonka kanssa voi sitten työelämän alettua keskustella oikeasti kiinnostavista asioista, joiden kanssa voi oireilla työn ankeutta ja jonka kanssa päästä siitä kunnolla irti.

Muuten voit päätyä tilanteeseen, jossa sinulla on perjantaisin kaksi vaihtoehtoa; joko istut yksin hurmaavassa juppiyksiössäsi tai lähdet työporukan kanssa baariin puimaan, kuinka Pirjo markkinoinnista on niin mulkku. Säästä siis Pirjo vihapuheelta ja älä mieti töitä ennen kuin on pakko.

A: Mitkä ovat tulevaisuuden näkymäsi / tavoitteesi työelämässä?

L: Työsopimukseni on pitkä määrä-aikaisuus ja se antaa melko selkeät suunnitelmat lyhyelle tähtäimelle. Menen toimistolle ja teen mitä pitää parhaan kykyni mukaan ja katson mitä tapahtuu. Pitkällä tähtäimellä taas on kaksi vaihtoehtoa.

1. Jos ilmenee mahdollisuus työllistyä lyhytnäköisen kulutuksen, tai jonkin muun minulle henkilökohtaisesti tärkeän asian parissa niin tartun siihen. Löydän kutsumusammatin ja kaikki on hyvin Ikään kuin päätyisin hengenmieheksi.

2. Kehityn data-asioissa ja muussa mitä teen nyt ja tulen niissä asiantuntijaksi. Ne eivät ole minulle henkilökohtaisesti tärkeitä, mutta suhtaudun niihin kylmän ammattimaisesti välineinä, joilla saadaan asioita aikaan. Ikään kuin päätyisin mestaajaksi.

Hengenmies ja mestaaja ovat toki vähän dramaattisia vertailuja. Mutta uskoisin, että painottuminen jompaan kumpaan leimaa modernia työelämäputkea yleisesti. Päädyt tekemään joko mitä haluat, tai sitä mitä pitää.

12

Vaihtokokemuksia Lontoosta

Vuosi muutosten saarella teksti ja kuvat Lauri Heinonen

M

onet miettivät opiskelijavaihtoon lähtöä.

Olin itsekin innoissani mahdollisuudesta, ja lähdin lopulta Yhiksen vaihtopaikalle Lontooseen University College Londonin (UCL) Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen laitokselle.

Vaihtokaupungista kuultujen kehujen lisäksi SSEES (School of Slavonic and East European Studies) vaikutti kiinnostavalta paikalta, jossa voisi opiskella itseä lähellä olevia asioita. Toisaalta oli helppoa lähteä Britanniaan, koska se oli harvoja paikkoja joissa tuskin tulisi pienimpiäkään kieliongelmia.

VAPAA-AJALLA YLIOPISTOLLA ja kaupungilla on vaikka miten paljon kaikkea tehtävää erilaista kerhoista ilmaisiin julkisiin museoihin. Suomesta tulevalle opiskelijalle voi tosin olla yllätys, miten järjestökulttuuri eroa Britanniassa Suomesta.

Oppinaine- tai tiedekuntajärjestöjen sijaan opiskelijatoiminta keskittyy harrastekerhoihin, joilla on vaihtelevasti toimintaa. Kerhoista, joihin kuulun, elokuvakerho on viikoittaisen näytöksensä puolesta tarjonnut eniten aktiviteettia, mutta kaikki eivät ole suinkaan yhtä aktiivisia.

JO LYHYEN totuttelun jälkeen arki asettui aloilleen, eikä se lopulta niin suuresti eroa elämästä Suomessa: aikaa kuluu myös Lontoossa reippaasti yliopistolla ja kirjastossa. Saapumisen jälkeen ei varsinaisesti iskenyt kulttuurishokki ja sopeutuminen oli helppoa. Toisaalta Lontoossa on huomannut, että small talk on ainakin hieman helpompaa kuin aiemmin. Ja kukapa ei välillä kiroaisi pistorasioita, jotka pitää laittaa kytkimestä päälle tai sisäänpäin aukeavia ovia, kun on kiire ahtaaseen vessankoppiin.

TOISAALTA OLEN huomannut saman mitä muutkin Britanniassa olleet yhisläiset ovat todenneet: parhaiten tulee tutustuttua kämppiksiin ja samoilla kursseilla pyöriviin ihmisiin. Varsinkin kämppisten kanssa tulee helposti tehtyä paljon kaikkea kivaa yhdessä.

Romanialainen kämppikseni on tykännyt laittaa ruokaa yhdessä ja käydä museoissa, mikä sopii tällaiselle vähemmän aktiviiselle bilettäjälle oikein hyvin.

13

LAAJEMMISTA YHTEISKUNNALLISISTA asioista Brexit ei ole uutisten lisäksi näkynyt suuremmin yksilön tasolla vaikka siitä onkin paljon keskustelua riittänyt. Vaikka monia tulevaisuus ymmärrettävästi huolettaa, monet britit ja muunmaalaiset opiskelijat ovat suhtautuneet yllättävän tyynesti Brexitiin ja Donald Trumpiin, osa suorastaan toiveikkaasti. Jopa joidenkin tuntemieni ekonomistiopiskelijoiden mielestä kova Brexit tuskin tulee vaikuttamaan negatiivisesti heidän tai brittien elämään yleensä, vaikka asiantuntijat ovat paljon skeptisempiä.

Läheskään kaikkia ei tunnu huolettavan edes se, että hallitus aikoo muun muassa Brexitin kustannusten vuoksi nostaa lukukausimaksuja lähivuosina jopa tuhansilla punnilla. Ulkomailla ollessa onkin avartavaa nähdä, miten eri tavalla asioihin voidaan suhtautua.

jonka ateriat voittavat UCL:n kahviloiden 3,5€ arvoiset sämpylät.

SSEES:N KURSSIT ovat tuntuneet hyviltä. Tähän vaikuttaa varmasti se, että lähes kaikki kurssit ovat pääosin pienryhmätyöskentyä, jota Helsingissä on vähemmän. Joihinkin järjestelyjen erikoisuuksiin on kuitenkin hieman totuteltava. Kurssit on valittava jo vaihdon alussa. Toisaalta ainoastaan kevään tai koko vuoden vaihdossa olevilla on kursseista tenteille – huhti-kesäkuun kolmannessa jaksossa, joka on varattu vain tenteille.

KURSSIVALINNOISSA ON kuitenkin tärkeää olla rohkea ja valita sitä mitä itse haluaa. Olin itse hieman varovainen kurssivalintoja tehdessäni, koska olin kuullut että esimerkiksi taloustieteen kursseissa voisi tulla SSEES:ssä vaikeuksia vähäisillä pohjaopinnoilla aiheesta. Pelko osoittautui kuitenkin turhaksi ja kursseilla on ollut helppoa pysyä kärryillä tekemällä sen, mitä vaaditaan. Rohkeutta tehdä omia valintoja ei pidä hylätä, vaikka ulkomaille lähteekin!

VAIHDOSSA OLEVAN opiskelijan näkökulmasta poliittisissa myllerryksissä voi joka tapauksessa olla etunsa, sillä punnan vaihtokurssi on jo nyt muuttunut aiempaa hieman suotuisammaksi. Kurssin muutoksesta on apua asumisen kanssa, koska se on hintavuutensa vuoksi on suurin kysymysmerkki Lontooseen lähdettäessä.

Olin keväällä erittäin tyytyväinen, kun tajusin hakea ajoissa paikkaa yliopiston asuntolasta, koska pääsin lontoolaisittain halvalla viiden minuutin kävelymatkan päähän yliopistolta. Toisaalta eläminen melko pienellä budjetilla asumisen hinnan jälkeen on mahdollista, kun laittaa ruoan itse. Eniten Suomen opiskelijaeduista kaipaa Unicafeta,

KAIKEN KAIKKIAAN Lontoo on mukava kaupunki, jossa viettää mielellään vaikka kokonaisen lukuvuoden. Vaihtoon lähtö tuntuu tähänastisen kokemuksen perusteella sellaiselta, että kaikkien halukkaiden kannattaa tilaisuuteen tarttua.

Lontoossa riittää kiinnostavana paikkana aina kaikenlaista vilskettä: samalla paikalla saattavat vuorotella mielenosoitus seksismiä vastaan ja Brexitin kannattajat, jotka tanssivat ilman housuja maahisen tunikassa folk-musiikin tahtiin.

14

KURSSIVALINNOISSA ON kuitenkin tärkeää olla rohkea ja valita sitä mitä itse haluaa. Olin itse hieman varovainen kurssivalintoja tehdessäni, koska olin kuullut että esimerkiksi taloustieteen kursseissa voisi tulla SSEES:ssä vaikeuksia vähäisillä pohjaopinnoilla aiheesta. Pelko osoittautui kuitenkin turhaksi ja kursseilla on ollut helppoa pysyä kärryillä tekemällä sen, mitä vaaditaan. Rohkeutta tehdä omia valintoja ei pidä hylätä, vaikka ulkomaille lähteekin!

KAIKEN KAIKKIAAN Lontoo on mukava kaupunki, jossa viettää mielellään vaikka kokonaisen lukuvuoden. Vaihtoon lähtö tuntuu tähänastisen kokemuksen perusteella sellaiselta, että kaikkien halukkaiden kannattaa tilaisuuteen tarttua. Lontoossa riittää kiinnostavana paikkana aina kaikenlaista vilskettä: samalla paikalla saattavat vuorotella mielenosoitus seksismiä vastaan ja Brexitin kannattajat, jotka tanssivat ilman housuja maahisen tunikassa folk-musiikin tahtiin.

Laurin 5 vinkkiä UCL: aan

1. Valitse rohkeasti mitä haluat! Kannattaa luottaa itseensä ja valita sitä mistä tykkää niin kuin Suomessakin. Valinnat tehdään vaihdon ensimmäisen opetusviikon loppuun mennessä.

2. Hae asuntoa ajoissa: riittävän ajoissa hakemalla saa paikan asuntolasta, joka on vähintään yhtä halpa kuin kimppakämppä mutta ilman yhtä suurta hakemisen stressiä. Todennäköisesti asuntola on myös lähellä yliopistoa.

3. Jos avaat brittitilin kuten UCL suosittelee kaikille, joilla opinnot kestävät vähintään 6kk, siirrä rahaa jonkin välityspalvelun kautta! Itse käytän Transferwisea, jolla on jostain syystä pienet kiinteät kulut ja parempi vaihtokurssi kuin pankeilla.

4. Varoituksen sana yliopistolle tehtävistä maksuista: Dansken pankki- ja luottokortit eivät jostain syystä toimi yliopiston maksuportaalissa eli kannattaa hankkia toinen kortti tai hoitaa ennen saapumista vaadittavat maksut nopeasti tilisiirtoina.

5. Nauti vuodesta ja tutustu ihmisiin! Lontoo on ihana ja lämminhenkinen kaupunki, josta kannattaa ottaa ilo irti.

15

16

SOKEA USKO YHDENVERTAISUTEEN ja se pieni mutta, jota ei silloin nähdä teksti Salla Hokkanen kuvitus Elina Marttila

17

V

uonna 1913 Woodrow Wilsonin virkaanastumista edeltäneenä päivänä maaliskuun 3. päivänä 5000 naista kokoontui Washington DC:hen vaatimaan naisille äänioikeutta. Yhdysvaltojen suffragettiliikkeen (National American Woman Suffrage Association, NAWSA) toiminta kulminoitui vaatimukselle laajentaa äänioikeutta koskemaan kansalaisia sukupuolesta riippumatta, kuten samaan aikaan myös monissa valtioissa Euroopassa. Naisten äänioikeuden puolesta taisteltiin Yhdysvalloissa sekä kansallisella että osavaltioiden tasolla. Suffragettien paraatissa maaliskuussa 1913 oli mukana myös useita aktivisteja, joille kyse ei ollut vain oikeudesta äänestää, vaan oikeuksista laajemmalla yhteiskunnan tasolla.

Alusta alkaen värillisten naisten osallistuminen paraatiin aiheutti kiistaa sen järjestelyissä.

listua paraatiin ensisijaisesti naisina siinä missä kaikki muutkin. Paraatin alkaessa monet NACWC:n edustajat siirtyivät marssimaan oman osavaltionsa ja ammattinsa edustajien joukossa kieltäytyen erottautumasta omaksi irralliseksi delegaatiokseen The Crisis lehdessä huhtikuussa 1913 julkaistun uutisen mukaan.

VUONNA 1919 hyväksyttiin Yhdysvaltojen perustuslakiin 19th Amendment, jonka mukaan äänioikeutta ei voitu enää evätä kansalaisen sukupuolen perusteella. Yksilön mahdollisuutta äänestää kuitenkin edelleen rajoittivat tietyt ehdot, kuten esimerkiksi vaatimus riittävästä luku- ja kirjoitustaidosta. Mahdollisuuksiin äänestää vaikuttivat siten myös yksilön sosiaalinen asema yhteiskunnassa.

SUFFRAGETTIEN PITKÄÄN tekemä työ avasi tietä niille oikeuksille, joita myös 2017 Washingtonissa järjestetty Women's March puolusti päivää Donald Trumpin virkaanastumisen jälkeen tammikuun 21. päivänä. Tapahtuman virallisten kotisivujen mukaan Women’s March kokosi yli miljoona ihmistä Washingtoniin osoittamaan mieltään yhdenvertaisuuden puolesta ja puolustamaan Trumpin uhkaavan retoriikan kohteena olevien ryhmien oikeuksia.

Washingtonin marssin ohessa Women’s March kokosi yli viisi miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa sisarmielenosoituksiin ja vielä suuremman määrän kannanottoja sosiaalisessa mediassa. Marssin voimauttavaan ja inspiroivaan ilmapiiriin alkoi kehittyä myös hieman säröjä jo ennen varsinaista tapahtumaa.

THE TIMES dispatch vuodelta 1913 käsitteli 2. maaliskuuta julkaistussa uutisessa värillisten naisten osallistumiseen liittyneitä kysymyksiä. Uutisen mukaan värillisten naisten osallistuminen paraatiin pidettiin pitkään salaisuutena, tai ainakaan siitä ei pidetty ääntä, koska pelkona oli Yhdysvaltojen eteläisten osavaltioiden osastojen jättäytyminen pois paraatista sekä yleisön reaktio.

Alice Paul, joka oli vastuussa Washingtonin paraatin järjestelyistä, oli käyttänyt eteläisten osavaltioiden osastojen reaktiota ja heidän mahdollista boikottia perusteena koittaessaan aluksi estää värillisten naisten paraatiin osallistumisen – siitä huolimatta, että kansallisella tasolla NAWSA virallisesti tunnustaisikin yhdenvertaiset oikeudet kaikille naisille sosiaaliseen ja yhteiskunnalliseen luokkaan katsomatta.

OSITTAIN NAISTEN marssin järjestäjien toimesta rotu nousi lähes heti alussa mukaan julkiseen keskusteluun: Tapahtuman johtoryhmä muodostettiin tietoisesti eri vähemmistöjen edustajista. Naisten marssia koskevassa julkisessa keskustelussa kuitenkin nousi kiistanaiheeksi, kenen vuoksi ja kenen motiivein mielenosoitus todella järjestettiin. Järjestäjiä vaadittiin huomioimaan intersektionaalisuus käytännössä tapahtuman järjestelyissä tapahtuman tavoitteiden ja puolustamien asioiden mukaisesti.

KOSKA NAWSA:N virallinen kanta ei kieltänyt värillisiä osallistumasta paraatiin, muutamien sen johdon jäsenten mielestä Alice Paulin toiminnan katsottiin olevan sääntöjen vastaista, ja lopputuloksena paraatin järjestäjät pyrkivät saamaan aikaan kompromissin, joka miellyttäisi jokseenkin kaikkia osapuolia. Järjestäjät valitsivat laittaa National Association of Colored Women's Clubs (NACWC)-delegaation marssimaan paraatin viimeisenä joukkona. Osallistumisoikeuden epääminen ja järjestäjien lopullinen päätös heidän osallistumisensa suhteen rohkaisivat värillisiä naisia vaatimaan tiukemmin oikeuttaan osal-

KOMMENTTIKETJUISSA JA postauksissa sosiaalisessa mediassa nousi esiin kysymyksiä siitä, kenellä katsotaan olevan oikeus tai syytä osallistua marssiin – tai kellä on tahtoa osallistua, jos he eivät koe oman 18

äänensä tulevan kuuluviin. Valkoisista naisista hieman yli puolet äänestivät Trumpia, kun taas mustista naisista 94 % äänesti nykyistä presidenttiä vastaan.

Osa koki katkeruutta siitä, että presidentinvaalien jälkeinen säikähdys tuntui aiheuttaneen sotkujen siivoamisen vasta jälkikäteen, sen sijaan, että asian eteen olisi tehty enemmän sen ollessa vielä mahdollista. Valtaväestöön/valkoisiin lukeutuvien kommenttien negatiivinen ja loukkaantunut sävy vihjasi heidän kokevansa itsensä syyllistetyksi ja ulkopuoliseksi, kun rotu ja etuoikeudet tuotiin esiin.

edelleenkään kosketa kaikkia naisia sosiaaliseen identiteettiin tai asemaan katsomatta.

VAIKKA KYSE on ensisijaisesti ollut naisten yhteisten oikeuksien ajamisesta ja puolustamisesta, on hyvä kiinnittää huomiota siihen, mitä yhteisillä oikeuksilla tarkoitetaan ja mitkä ovat lähtökohdat, joista ne määrittyvät. Sokea luottamus ja usko kaikkien yhdenvertaisuuteen, kaikille yhdenvertaisiin lähtöasemiin, voi pahimmillaan johtaa sokeudelle historiallisille, kulttuurillisille ja poliittisille syille, joiden seuraukset edelleen ovat läsnä yleisesti vallitsevissa rakenteissa ja asenteissa.

INTERSEKTIONAALISUUS (intersectionality) on professorin ja kriittisen rotuteorian pioneerin Kimberlé Crenshaw'n vuonna 1989 käyttöön ottama termi, joka viittaa sosiaalisten identiteettien risteytymiseen.

Intersektionaalisuutta voidaan havainnollistaa kahden janan leikkauspisteellä tai kahden kadun risteyskohdalla. Crenshaw otti termin käyttöön tuodakseen esiin kuinka mustien naisten kokema syrjintä yhdysvaltalaisissa oikeudenkäynneissä ei selittynyt vain sukupuolisyrjinnällä tai rasismilla, vaan vaati niiden risteymän huomioonottamisen.

Positio on ollut olemassa yhteiskunnan hierarkioissa ja valtasuhteissa jo iäisyyden, eikä se ollut mikään uusi asia, kun termi otettiin käyttöön, mutta nimeäminen teki tästä positiosta näkyvän. Jos ongelmaa ei nähdä, sitä ei myöskään osata alkaa korjata.

VUODEN 1913 paraatissa värillisille naisille kyse ei ollut vain yhtäläisten oikeuksien saamisesta naisille vain miehille mahdollistetussa poliittisessa vaikuttamisessa, vaan myös värillisten aseman kohentaminen näitä oikeuksia ja yhdenvertaisuutta vaativien naisten keskuudessa. Värilliset naiset kohtasivat aktiivista syrjintää joukossa, jonka tavoite julkisessa keskustelussa oli ajaa kaikkien naisten yhteisiä oikeuksia.

Yksinkertaisimmillaan intersektionaalisuus on moniperustaista syrjintää. Kyse ei kuitenkaan ole vain aktiivisista ja näkyvistä syrjinnän ja rasismin muodoista, vaan olennaisempina ovat välinpitämättömyys ja itsestäänselvyyksiin lankeaminen— seikat, jotka näkyivät vahvasti Naisten marssia koskevassa keskustelussa.

KESKUSTELU NAISTEN marssin tavoitteista ja ajamista asioista linkittyi myöhemmin kysymykseen tulisiko marssissa korostaa sitä mikä yhdistää naisia vai siihen mikä erottaa. Yhteisten asioiden ajamisen ei tarvitse kärjistyä väittelyksi siitä kuka kärsii eniten, mutta valkoisen etuoikeuden näkyväksi tekemiseksi tai "ymmärtämiseksi" ei kuitenkaan riitä, että sen olemassaolo mainitaan muutamaan otteeseen sivulauseessa (Ain't I one to talk). Marssin ei ollut tarkoitus sulkea ovia ihmisten edestä tai kieltää ketään osallistumasta, mutta kaikesta huolimatta eri näkökulmista sen katsottiin edustavan ensisijaisesti hyvin toimeentuleville valkoisille naisille tärkeitä aiheita ja arvoja, tai ainakin puolustavan niitä valkoisen etuoikeuden ehdoilla. Eikä niin, etteivätkö kyseiset arvot olisi kaikille naisille tärkeitä ja joihin kaikilla tulee olla oikeus. Huomiotta vain jää, ettei saavutetut oikeudet

EIKÄ TÄMÄ koske vain yksittäisiä tapahtumia tai ilmiöitä, vaan kaikkea mitä yhteiskunnassa tulee vastaan jokapäiväisessä arjessa. Etuoikeutettujen mahdollisuudet jättävät varjoon paljon, ja sen kaiken näkeminen voi olla täysin mahdotonta, kun yhteiskunta pyöriin oman joukon ehdoilla. Muiden aseman huomioimisessa nöyryys ja vastaanottavuus ovat ehkä hyviä lähtökohtia, vaikkakaan ne eivät itsessään vielä mitään ratkaise tai muuta.

Sokeapiste on aina olemassa etuoikeutetuille. Sen olemassaolosta ei pitäisi yllättyä ja hämmentyä, kun joku siitä huomauttaa. Sen huomioiminen ja ymmärtäminen voi olla mahdotonta, mutta täydellinen unohtaminen ja välinpitämättömyys johtavat vahinkoihin ja kauaskantoisiin seurauksiin, sekä vahvistavat jo olemassa olevia epätasa-arvoisia lähtöasemia.

19

Kokemuksia suomalaiset sukupolvet -kurssilta teksti Verne Nizovsky kuva Noora Perhiö VANHAT SILMÄT katsovat yläviistoon, kasvoista selvästi on nähtävissä, miten aivot koettavat kaivaa esille muistoja kauan sitten tapahtuneesta. Osaan jo odottaa, että vastaus tulee pysymään minimaalisena. Tiedän paljon vaikenemisen laista, siitä että asioita kuten sota ei tulisi liiaksi huudella eteenpäin.

Oma isoäitini ei halunnut kertoa sodasta, ei myöskään antanut syytä vaikenemiseen. Kyllähän syyn pystyy arvaamaan. Sota oli ollut tuskan aikaa lukuisille, mutta elämän täytyi jatkua ja menneen ei haluttu antaa määrittää tätä päivää. Siksi osasin asennoitua siihen, että vieressäni istuva vanhus ei tulisi kertomaan minulle sota-ajasta muuta kuin pintaraapaisun. Lisäksi olin kuullut, kuinka hänen muistinsa oli heikentynyt viimeisten kuukausien aikana. Kaiken tämän tietävänä olin kuitenkin päättänyt kysyä häneltä, millaista oli olla nuori sodan aikana. Odotukseni vastauksen suhteen eivät olleet varsin korkeat. Päässäni tuntuva jomotus ja orastava krapula olivat omiaan nostamaan pessimismiä entisestään. Vanhat silmät hapuilivat yhä katonlaitaa. Sitten hän vastaa, ja minä olen hämmästynyt.

MOTIVAATIOSTA KESKUSTELLESSA esiin nousee poikkeuksetta se, että mitä läheisempi aihe sinua on, sitä varmemmin motivoidut. En pysty enkä halua puhua kaikkien puolesta, mutta itselleni suku on todella läheinen. Se on eräs tärkeimpiä asioita mitä elämä on minulle pystynyt tarjoamaan. Motivaatiosta ei siis ole puutetta, kun saan tehtäväkseni tutkia sukuani. Antti Häkkisen vetämä Suomalaiset sukupolvet-kurssi erottautuu kaikista aiemmista yliopistokursseistani yhdellä hyvin kriittisellä tavalla: se tulee lähemmäksi minua, se on henkilökohtaisempi. Olen hyvin paljon sitä millaiseksi minut on kasvatettu. Ne, jotka ovat minuun elämääni vaikuttaneet, ovat myös ”kasvatuksensa uhreja”. Kun saan tietää heidän elämäänsä vaikuttaneista, pystyn havaitsemaan itsessäni sellaisia puolia, joista minulla on aiemmin ollut vain lievä epäilys. ”Suvussa kulkevat piirteet” eivät ole vain urbaani legenda. Niiden tiedostaminen auttaa minua ymmärtämään itseäni. Olen aina ollut melankoliaan taipuvainen ja siitä piirteestä myös ankara itselleni. Sukututkimuksen yhteydessä kävi ilmi, että ”surumielisyys” oli 20

eräs yleisimmistä termeistä kuvaamaan suurta osaa isäni puolen sukulaisista. Sattumaako? Hyvin epätodennäköistä.

dy myöskään lopettamaan. Sukututkimusta tehdessäni eräs tällainen kuvio kävi ilmi minussa itsessäni. Minulla on tapana polttaa lamppuja vain siinä huoneessa, jossa parhaillaan olen. Tämä on selvästi äitini kautta opittu tapa ja olen siitä tietoinen. Siitä en kuitenkaan ollut tietoinen, että äitini oppi tämän tavan 1970luvun öljyshokkien aikana. Sähkön turha kulutus haluttiin minimoida, jolloin sähköä käytettiin vain sen verran kuin on tarpeellista. Tämä tapa jäi elämään ja siirtyi kasvatuksen kautta minulle. Suomalaiset sukupolvet-kurssi voi auttaa sinua analysoimaan itseäsi, se voi auttaa sinua ymmärtämään niin pieniä kuin suuria ominaispiirteitäsi.

Jos paneudut ottamaan tästä kurssista kaiken irti niin voit saada itsellesi hyvin paljon. Vaivalloinen se kyllä on ja raskaskin, mutta oikealla asenteella otettuna siitä voi tulla pohjaton rikkauksien kaivo.

KUUNTELIN VANHUKSEN puhetta.

Olin täynnä kysymyksiä ja mielenkiintoni kasvoi kasvamistaan.

Vaikka pääni oli raskas kuin rauta-ankkuri olin valmis istumaan tuolissa vaikka koko päivän, jotta saisin kuulla mahdollisimman paljon tämän ihmisen elämästä ja tämän tuntemista ihmisistä. Olin tullut kyselemään suvustani, mutta harhauduin siellä täällä sivuteille tiedustelemalla sodista, eri vuosikymmenten hengestä, musiikista ja elokuvista, suvun ulkopuolisista ihmisistä, lemmikeistä, ruuasta, paikkakunnista, opiskeluelämästä. Ja vanhus kertoi näistä, eikä ainoastaan kuten asiat olivat tapahtuneet, vaan myös niistä tunteista joita ne olivat herättäneet, hyvistä kuin ikävistäkin. Paljon helpompaa on saada ihminen kertomaan tapahtumien kuluista, kuin oikeasti paljastamaan miten ne ovat vaikuttaneet häneen henkilökohtaisesti. Esimerkiksi sotainvalidi kertoo miten hän menetti jalkansa, mutta ei mitä jalan menettäminen hänen sisällään aiheutti. Tätä en vanhuksessa havainnut, hän suostui raottamaan myös sisäistä maailmaansa. Luottamuksella oli varmasti suuri osa tässä avautumisessa, olihan paikalla hänen lisäkseen vain minä ja vanhuksen oma lapsi, henkilöt joihin hän kykenee luottamaan.

KATSON VANHUSTA tämän puhuessa, muistot tulevat kuin apteekin hyllyltä. Vaikka tiedän hänen kärsivän muistiongelmista, ei siitä ole näkyvissä mitään merkkejä koko sunnuntaipäivän aikana. Muutenkaan hyvin kunnioitettava 90 vuoden ikä ei vaikuta olevan kovinkaan selvästi läsnä. Kaukaisempien tapahtumien muistelu saa hänet tavallaan syttymään uudella tavalla eloon, liekö kyse menetettyjen läheisten vai nuoruuden muistelusta, siihen en osaa vastata.

Vielä mielenkiintoisempi seurattava oli kuitenkin vanhuksen tytär, joka oli aktiivisesti osallistunut haastatteluun alusta alkaen. Huomasin hänen kuuntelevan vanhuksen puhetta erityisen tarkkaan, suvulle tyypillisen melankolian paistaessa tämän kasvoilta. Sitten ymmärsin, ettei hän ole koskaan kuullut näitä asioita, joita vanhus juuri kertoo. Toki hän oli kuullut suuren osan entuudestaan, mutta epäilen että ei koskaan samalla yksityiskohtaisuudella ja syvyydellä. Hänelle tämä tilaisuus antoi varmasti vielä paljon enemmän kuin minulle.

Tämän seurauksena ymmärsin jotakin mielestäni merkittävää. Meillä tuntuu luonnostaan olevan vallallaan oletus, että tunnemme omat vanhempamme. Kuitenkin kun kuulemme heidän seikkaperäisesti kertovan itsestään, ymmärrämme kuinka tuntemattomia he meille lopulta ovatkaan.

KULKEVATKO TRAUMAT sukupolvien yli? Sanoisin että niiden vaikutukset jäävät elämään suvun sisään. Mitä on nuorena oppinut on vaikeampi ottaa myöhemmin pois.

Jos yhdessä sukupolvessa on koettu nälkäkriisi, jonka johdosta ruokaa on päädytty varastoimaan pahan päivän varalle, siirtyy tämä helposti seuraavalle sukupolvelle kasvatuksen kautta. Näiltä se voi taas siirtyä eteenpäin seuraavallepolvelle, vaikka nälkävuosien uhka olisikin enää vain kaukana menneisyydessä, kosketusetäisyyden ulkopuolella. Ihminen ei ole lähtökohtaisesti kovin kärkäs kyseenalaistamaan sitä, miten hän luonteenomaisesti toimii, mikäli tästä toiminnasta ei seuraa hänelle itselleen harmia.

Jos ruuan varastoiminen vanhemmilta opittuna tapana ei aiheuta harmia, ei sitä pää21

Yhteiskunnallinen muutos?

Y

ksilön ajatusmallien rakentuminen kumuloituneen kulttuurikasauman pohjalta on kuin neilikan kasvaminen siemenestä monisävyisesti kukkivaksi taideteokseksi. Adam Smithin ja kumppanien liikkeellepanema ajatus työnjaosta lienee ollut yksi siemen lännen kulttuuripiirin ajattelurakenteiden muutokselle. Kuin kukan solut järjestäytyvät kukin paikalleen, länsimaisen analyyttisen ajattelun palikat ovat järjestäytyneet tavalla, joka luokittelee ja erottelee, erittelee ja määrittelee.

kujan lailla, muutoksen tekemättä sitä kuitenkaan koskaan edeltävää tilaa paremmaksi tai huonommaksi. Kyse on inhimillisyydestä, totuudesta, joka on sidottu aina aikaan ja paikkaan. Siksi kukkameren olemuksen totuus on absoluuttinen vain totuuden vallitsemassa ajassa ja paikassa.

Totuuden luonne on siis yhtä aikaa sekä absoluuttinen että ei-absoluuttinen. Se pätee ja ei päde. Ihmisten totuus on kuin hienonhienosta punoksesta nyplättyä pitsiä, joka lasinomaisesti toistaa taustaansa. Tausta voi saada pitsin kuvion näyttäytymään vankkana, läpipääsemättömänä. Mutta toisenlaisen ilman ympäröimänä pitsi saattaa vaikuttaa hauraalta ja häilyvältä, kun taustalla näkyvä liike peilautuu sen kuvioihin värisävyinä, kuin valon säteet veden lainehtivan pintaan kuulaana kevätaamuna.

Kun yksi kukka muuttaa väriään, voi väri lähteä leviämään kulovalkean tavoin kukkameren pinnalla. Joskus väri taas leimahtaa yksinäisenä, ja sammuu elämän paetessa sen vihreästä varresta. Ajattelu on väriä, muotoa, pitsiä. Sen salliessa me elämme, sen rajoissa me elämme. Sen ruumiillistumia me olemme, me terälehtien kantajat. Kukkameren pohja on kuin hitaasti hajoavien, maatuvien, pitsisten terälehtien saostuma.

Asioiden prosessointi pilkkomalla ne luokkiin konteksteittain relevanttiuden, pinnallisten ja toiminnallisten samankaltaisuuksien mukaan ilmenee konkreettisesti yhteiskunnan rakenteissa. Kaikenlaisten kasvavien kukkien jakaminen aina vain pienempiin yksiköihin on tapa jäsentää ja rakentaa maailmaa. Työnjaon legitimiteetti kuitenkin kumpuaa taloudellisesta hyödystä, mikä näkyy yleisesti kulttuurimme arvomaailmassa. Tämä on osaltaan muokannut ajattelun funktiota.

Ajattelu tehokkaana työkaluna ja älykkyyteen pyrkiminen taloudellisen hyödyn vuoksi määrittää ajatusrattaiden muotoa. Jakaminen jakamisen vuoksi lienee kuitenkin epätarkoituksenmukaista Yhteiskunnallinen muutos. Yhteiskunnan rakenteiden muutos? Ajattelunrakenteiden muutos? Ajattelun muutos?

Muutos? Yhteiskunnallista muutosta voi luokitella ja jakaa pienempiin osiin, ja jakamisella on perusteensa. Mutta pieniä osia tarkastelemalla näkee niin kovin vähän. Kun katsoo liian läheltä, on vaarassa menettää totuudellisen kuvan.

Sukupolvien, sekä vertikaalisten että horisontaalisten, kollektiivisen ajattelumallien välillä on erovaisuuksia. Toki aika ja tila muokkaavat jokaisen yksilön ajattelusta ainutlaatuista. On monia samankaltaisuuksia, mutta monia eroavaisuuksia. Joskus erot ovat vain hiuksenhienoja, mutta joskus vierekkäisissä asunnoissa hengittävät ihmiset ovat kuin syvän valtameren erottamat vastakkaiset rannikot.

Mutta myös tämä on kulttuurikasauman aikaansaannosta. Työnjako synnytti pluralismin. Työnjako synnytti yksilön. Muutos ja muutokset, miten kaunista kerrostuneisuutta!

Ehkä työnjako on aiheuttanut valuvian ajattelumme rakenteisiin, joka on aikaansaanut tulkintavääristymiä tutkiessamme maailmaa. Kirkastuuko totuus siis kohdattavaksemme, kun kohotamme katseemme yksittäisistä kukista ulottamaan koko kukkameren liikkeen? Totta kai. Ihan yhtä kirkkaana kuin ennenkin.

Uusi koulutusohjelma vaikuttaa oikein hyvältä.

Kulttuurikasauman seurauksena kulttuuripiirimme ajattelu onkin kuin erisävyisten kukkakimppujen meri. Se meri lainehtii ja syö rantojaan ikiliik-

Ystävällisin terveisin, 1. opintovastaava Minna Majaniemi 22

kuva Minna Majaniemen arkistot

kolumni

Mulla on varaa tähän! teksti Antero H. kuvat pixabay

H

arjoittelupaikkojen etsiminen ja myyttisten oman alan hommien metsästys on varma kevään merkki. Samalla voi stressata pääseekö ikinä pois tähän astisista koulutusta edellyttämättömistä duunarihommista. Miksei myös voisi tarkastella analyyttisemmin tähänastista ja tämänhetkistä työuraansa. Koska työhistoriani on melko mitäänsanomaton kompensoin sitä tässä sotkemalla mukaan epämääräistä yhteiskunnallista näkemystä.

OMASTA TYÖPAIKASTA avautuminen on turhan riskialtista jo ilman vaitiolovelvollisuutta. Lisäksi lienee kaukaa viisasta välttää turha stressi toista tonnia painavan työkoneen alle jäämisestä ja jättää työpaikka ja -kaverit nimeämättä. Lisävarmistuksena väännettäköön vielä rautalangasta tarinointini humoristinen luonne turvallisesti salanimen takaa.

ENEMMÄN TAI vähemmän perustellut kuvaukset koko päivän lapioon nojailevista työmiehistä lienevät tuttuja. Toisaalta muutama sukulainen on joskus kaskuillut useamman miehen edestä työtä tekevistä veijareista, joiden epäonnena on ryypätä tilinsä tyhjäksi joka viikonloppu. Työn ja rahanpolttamisen tehokkuuden syy-seuraus suhteita sopii pohtia, mutta kiinnostavampi kysymys on miksi duunareista puhuttaessa törmää polarisoituun ahkera-vetelys akselilla liikkuvaan kuvaukseen. Oman kokemuspohjani molemmat kuvaukset kuten lukuisat niiden väliin jäävät tapaukset ovat todellisia, eivätkä kova työtahti ja astetta pidempi taukoilu ole toisiaan poissulkevia.

23

sinne Thaikkuihin pääsee vähemmälläkin vaivalla.

Palkka kuitenkin on sen verran hyvä. Tätä ei käsittääkseni harrasteta omalla osastollani, mutta saman firman naapurihallilla kolme kuukautta duunia ja loppuvuosi lomaa ei kuulemma ole erityisen poikkeuksellinen vuosiohjelma. Moisen vuosiohjelman järkevyys pidemmän päälle voi olla kyseenalainen, mutta ainakin lyhyellä tähtäimellä siihen on varaa.

TIETYSTI VOIDAAN ajatella tilannetta puhtaasti palkan suuruden kautta, että suurempi työmäärä on tavoiteltavaa. Toisaalta rehellisesti sanottuna etuajassa töihin tulevia, minimitaukoa pitävät ja loppuun asti hommia paiskivia työkavereita pidetään kahvipöytäkeskusteluissa vähän outoina.

Tämä ei kuitenkaan vielä selitä ylenpalttisen taukoilun suosiota. Yksi hyvä lähestymistapa voisi olla ajatus tuhlailevasta kulutuksesta, jossa heittämällä hukkaan rahaa ja omaisuutta näytetään omaa paremmuuttaan muille ja pyritään parantamaan omaa statustaan vertaisten joukossa. Tästä kertoo lyhyesti esimerkiksi Burke (History and Social Theory s. 67, mikäli oikeasti kiinnostaa.)

TYÖSKENTELYN VÄHÄISEN ja valitettavasti tulorajat ylittävän palkkani eteen paikassa, jossa pääsee nostelemaan parin tonnin edestä tavaraa päivässä ja ainakin osaa työkavereista voisi kuvata klassisella raskaat työt ja raskaat huvit kliseellä.

Vapaa-ajasta en tiedä, mutta työn sinänsä voi määritellä raskaaksi, eikä sitä ainakaan turhan kevyeksi valiteta.

PERUSTAVA AJATUS riittävän tulotason työhaluja hiilitsevästä vaikutuksesta ei ole vieras taloustieteenkään puolella. Taaksepäin taittuva työn kysyntäkäyrä palkan funktiona tai jotain sinne päin on hifistelevä tapa ilmoittaa, että täyspäinen ihminen vähentää työntekoaan, kun tuntipalkka nousee tarpeeksi. Varmasti näinkin, mutta työnantaja tuskin katsoo pidemmän päälle hyvällä, mikä jättää vähäistä osaamista vaativan työuran lyhyeksi. Toiseksi usean tunnin taukojen viettäminen ei vaikuta yhteensopivalta duunariporukassa, jossa ainakin puheissa arvostetaan kovaa työtä ja omaa työtä hankaloittavia vetelyksi katsotaan nenänvartta pitkin.

Kolmanneksi ei se palkka nyt niin hyvä ole.

PUHEET KOVASTA työstä ovat oma asiansa, niiden tekeminen toinen. Toki tavarakin liikkuu, mutta ei nyt sentään 8 tuntia työpäivässä. Safkatauko, kahvitauko, röökitauko, mitä näitä nyt on… Kyllä

MUKANÄPPÄRÄ TIEDEJARGON ja taloustieteen sotkeminen kuvioon ehkä hämärtää yksinkertaisen tosiasian, että tietokoneennaputtelutyöt tai opintosuorituksen eteen opiskelu lienevät elämän

24

itsetarkoitus äärimmäisen harvoille, gradun edistämisestä tiiviin 8 tunnin päivärupeamalla puhumattakaan. Yhtä yllättäen niin sanotuissa ”oikeissa töissäkään” ei tosiasiallisesti väännetä niska limassa duunia sisään- ja ulosleimaamisten koko välistä jaksoa, kuten muissakaan normaaleissa palkkatöissä. Orjahommat erikseen.

koko päivän viestien samalla, että on varaa ottaa saman tien kenkää ja mahdollisten säästöjen häviäminen lähikuppilaan on tullut kahviseuralle selväksi joka viikonlopun jälkeen. Varaa on.

TOSIELÄMÄSSÄ TÄLLAISET äärimmilleen venytetyt teoreettiset arkkityypit eivät olisi kovin pitkäikäisiä ainakaan työuraltaan, joten pysytään realismin vuoksi ajatuksessa että eniten arvostusta nauttii ryhmän tehokkain yksilö. Teho tavataan määritellä kaavalla, jossa työ jaetaan siihen käytetyllä ajalla. Rivityöntekijöiden fysiikan opintojen määrästä riippumatta hekin lähestyvät asiaa samoin.

Kun töitä on paiskittu tarpeeksi, niin loppupäivän voi ottaa rennommin.

Eikä se pahalta kuulosta sanoa tekevänsä päivän työt muutamassa tunissa. Heikommalla työteholla taukotilassa hengaileva puolestaan törmään arvostelevampiin kommentteihin.

KUITENKIN DUUNARIPUOLEN diskurssiin liittyy vahvasti kovan työn korostaminen, ja kääntäen vetelehtimisen arvostelu. Omalla työpaikalla käydessäni kohtaan joka kerta saman skitsofreenisen asetelman, jossa status työyhteisössä vaikuttaa muodostuvan fyysisen voimannäytön ympärille.

Yksinkertaisesti ajatellen voidaan esittää, että palkka, jonka merkittävä komponentti on työn tehokkuudesta riippuva suoritelisä korreloi statuksen kanssa. Vaihtoehtoisesti tämän pitäisi tarkoittaa sitä työyhteisön arvostetuin jäsen on kovinta suoritetta tekevä tyyppi. Kuitenkin suurin osa porukasta vertailee suoritteitaan ainakin viimeiset puoli tuntia tauolla.

SILTÄ VARALTA, että kaukonäköisempi lukija ihmettelee, miksi ilman muuta nopeasti valmistumaan ja oman alan hommiin tähttävä tasolainen pyörii tällaisissa sinikaulusduunista pari piirua alaspäin luokiteltavissa hommissa? Selkä vääntyy tavaroita nostellessa, CV-matskun kertymättömyys sahaa tulevaa uraoksaa, eikä etappi-seuranta tykkää hyvää. Ihan sama, mulla on varaa tähän.

ÄKKINÄINEN VAIKUTELMA on, että paikka on täynnä harvinaisen veteliä duunareita. Vieläpä jakomielisiä sellaisia. Puheet on kovat, ja niissä suoritteet paukkuvat. Samalla liksa juoksee lounastauon hiivittyä jo toisen tunnin puolelle. Alle kolmen vartin safkis näyttää pöytäseurasta vähitään arveluttavalta ja työvälineet on syytä palauttaa paikoilleen vähintään puoli tuntia ennen työajan loppumista, jos hyvä paikka taukotilassa ennen kotiinlähtöä kiinnostaa. Palataan tässä välissä Burkeen ja omaisuuden tuhlaamiseen. Vaikka tässä ei suoranaisesti fyysisiä patoja tai pannuja pirtotakaan, niin ainakin omaa mahdollisuutta hankkia niitä onnistutaan vetelehtimällä sabotoimaan.

KIITOS VERRATTAIN avokätisen kannustinjärjestelmän ei nimittäin ole mahdotonta saada molempia; reipasta suoritetta ja pitkiä taukoja. Yhtäkkiä kovempi jätkä noin työmielessä onkin se, jolla on varaa pitää reilua taukoa. Puhtaasti tilinauhaa vertailtaessa kovin sälli luonnollisesti ottaa lepoa 25

PVF 2017 teksti Venla Karonen

P

arvostelu kuvat vasemmalta: Pablo Piovano, The Human Cost of Agrotoxins, 2015. Henk Wildschut. Torsius Ei, Putten, March 2012, from the series Food. Tim Franco, from the series Metamorpolis

pakkosiirrot. Myös Yann Mingardin teoskokonaisuus Deposit sisälsi valtavasti informaatiota geeni- ja siemenpankeista.

Ihmisen toiminnan seurauksena kadonneita tai uhanalaisia lajeja yritetään säilyttää keinotekoisesti. Mingard on kuvannut esimerkiksi siemenholveja, ja tuo esiin niiden potentiaalin sijoituskohteena. Kuvat vievät katsojan moraalisen pohdiskelun äärelle. Ajatuksia herää ihmislajin taipumuksesta pyrkiä hallitsemaan luontoa sen ensin tärveltyään.

Näinkö pyritään säilyttämään länsimaiden nauttima yltäkylläisyys?

oliittisen valokuvan festivaalin teema on tänä vuonna Ruoka/ Post-Food. En ollut tutustunut kuvastoon etukäteen, vain selannut tapahtuman sivuja. Epäilin että kokemus tulee olemaan vähintään uusia ajatuksia herättävä, mahdollisesti jopa ahdistava. Näyttely lietsoi aiheellista maailmantuskaa.

NÄYTTELY KOOSTUU usean eri valokuvaajan teoksista, ja kaikissa oli oma teemansa. Jokainen esitelty teema herätti halun perehtyä aiheeseen syvällisemmin. Esimerkiksi Tim Francon Metamorphosis-sarja kuvaa Kiinan kiihtyvää kaupungistumista. Kuvat toivat esiin ihmisoikeudellisen ongelman, Kiinan hallituksen suorittamat maalaisväestön

MIELENKIINTOISIA JA poikkeavia olivat Henk Wildchutin valokuvat. Alun perin Wildchut oli kuvaamassa ruoantuotannon varjopuolia, mutta 26

kyjen inhimillistä hintaa Argentiinassa.

Seuraukset maatalousyritysten harjoittamasta geenimuunnellun soijan viljelystä ja torjunta-aine glyfosaatin käytöstä ovat hirvittäviä.

projektia tehdessään hän havaitsi todellisuuden olevan muutakin kuin mustavalkoinen. Teokset kuvaavat lopulta teknologisesti kehittyneiden ruoantuotantolaitosten pyrkimyksiä kohentaa tuotantoeläinten oloja ja kehittää niitä eettisemmiksi teknologian avulla. Wildchut halusi välttää ruokateollisuuteen liittyvien ongelmien romantisointia tai puhtaasti pahoina esittämistä. Kahteen ääripäähän jakautuva keskustelu ei ole hedelmällistä, ja sen kautta ei synny ratkaisuja.

NÄYTTELY OLI todella informatiivinen ja keskustelua herättävä. Näyttely on mieltä kuohuttava, mutta ehdottomasti näkemisen arvoinen. On perustellusti hyödyllistä tiedostaa ruokateollisuuden realiteetit. Näyttely on erityisesti taloudesta ja tulevaisuudesta kiinnostuneelle hyödyllinen.

RANKINTA MATERIAALIA olivat Animalian, Greenpeacen ja Pablo Ernesto Piovanon kuvakokoelmat. Ne eivät sovi herkimmille, mutta ympäristötietoisen ihmisen ei kannata sulkea niiltä silmiään.

Piovanon kuvat koskivat maatalousmyrk-

Suomen valokuvataiteen museo Kaapelitehdas Hinta: opiskelija 5 euroa Näyttely 29.4.2017 asti 27

KÖÖPENHAMINA JA VEGAANIN RUOKAPÄIVÄKIRJA teksti ja kuvat Noora Perhiö

K

ööpenhamina on helposti lähestyttävä kaupunkilomakohde suomalaiselle muun muassa sen läheisyyden, pohjoismaisuuden sekä kaupungin pienehkön koon puolesta.

Norwegianin halvat suorat lennot saattavat matkustajat kaupunkiin Helsingistä alle kahdessa tunnissa. Lentokentältä pääsee suoraan keskustaan metrolla, jossa ei muuten ole kuskia vaan iso ikkuna päädyssä, noin vartissa. Muutaman päivän seikkailu kaupungissa riittää ainakin näin talvisaikaan.

Kööpenhaminassa, tuttavallisemmin siis Köpiksessä, on helppo liikkua jalan, julkisilla tai, kuten nähävästi kaikki melkein kaikki paikalliset, pyöräilemällä. Kaupungissa on pyöriä enemmän kuin autoja. Lähes lumeton talvi, alava, mäetön maasto sekä hyvä infrastruktuuri takaavat helposti ympärivuotisen pyöräilymahdollisuuden.

Mitä syömiseen ulkona tulee, eri vaihtoehtoja on helppo löytää myös vegaaniselle ruokavaliolle. Köpiksestä löytyy berliiniläishenkinen brunssikulttuuri, ja melkein joka kuppila tarjosi sellaista iltapäivän tunneille saakka. Ruokia tuli kokeiltua raakaruoista rasvaisiin mättöburgereihin, ja joitain oli pakko testata toistekin. Asiakaspalvelu oli aina ystävällistä ja rentoa, ruoka pääasiassa hyvää.

28

1€= DKK 7,43 Kalaset

Cafe Ñ

Annos: Vegaani brunssilautanen, 125 kr.

Menu: Salaatteja, voileipiä, burgereita, myös liha- ja kasvisruokia.

Hinta: Kohtalainen.

Tunnelma: Rosoinen, berliiniläishenkinen kahvilabaari, jossa soi pehmeä jazz-musiikki.

Muuta: Itseotossa kotitekoista vege-nutellaa, joka maistuu suklaakakun kuorrutteelta!

Annos: Brunssilautanen, 99 kr, croissantti, 20 kr.

Menu: Keittoa, leipiä, hampurilaisia, aamupalatuotteita.

Hinta: Melko edullinen.

Tunnelma: kahvila on pieni ja vaatimaton, mutta ilmeisesti suosittu.

Muuta: Paikan omistaja on usein paikalla. Opetti minulle tanskaa, jos sattuisin harkitsemaan maahan muuttamista.

simpleRAW

Hinta: Hiukan hintavampi, ainakin jos haluaa maistaa kaikkea!

Tunnelma: Kattoikkunat valaisevat kellaritilassa vaaleaa ravintolaa.

Muuta: Ehdollistava ovikello soi aina, kun ruoka-annos on valmiina keittiössä tarjoilijan tuotavaksi pöytään.

Annos: Brunssi, 135 kr., lehtikaalisipsit, 30 kr., Avokadoleipä, 80 kr., Ramen-Miso -keitto 80 kr., hampurilainen, 110 kr. raakakkulajitelma 140 kr. (kahden kerran ruoat!).

Menu: Lisäksi mm. riisipaperikääröjä, poke-kulho.

GreenBurger

42RAW

Annos: Hampurilaisateria bataattiranskalaisilla, 99 kr.

Menu: Kuusi erilaista hampurilaista, kuusi erilaista lisukevaihtoehtoa.

Hinta: Melko edullinen.

Tunnelma: Vihreä, ruoat tehdään tilauksesta, eli ei niin mättö vaikka onkin mättö.

Annos: Brunssi, 129 kr., smoothie 60 kr.

Menu: Lounasta, aamupalaa, mehuja, löytyy mm. acai-kulho.

Hinta: Kohtalainen.

Tunnelma: Puodilla on kolme eri sijaintia. Se, jossa kävin (Pilestræde) oli pieni ja hiukan hälyisä, mutta lämmin.

29

tiedoksi HENKILÖKUNNAN SUOSIKIT: SAKARI HEIKKINEN

1. Suosikkipaikka Helsingissä?

Vantaanjoen ranta Pikkukoskelta Tuomarinkylään (juoksulenkillä aurinkoisena kesäpäivänä).

4. Suosikkiartistisi?

Tämä on vaikea. Jos Frank, niin Sinatra vai Zappa? Kitaristiässä Jeff Beck vai dobron mestari Jerry Douglas? Jos jazztyyppi niin pianisti Keith Jarrett vai fonisti John Coltrane? Vanha lempiyhtye vuosien takaa, The Band, vai Viitasen Piian kaltainen uusi tuttavuus? Silmät kiinni ja sormi levyhyllyyn: Gillian Welch.

2. Parhaat täytteet pizzaan?

Negaation kautta: ei ainakaan banaani-lanttu-silakka. Sanotaan parmankinkku ja rucola.

kuva T eem uP erh iö

5. Lempikukkasi?

Voikukka

KEVÄÄN TAPAHTUMIA

TIESITKÖ?

6.-9.3.

Yhiksen kevätmatka Tarttoon

30.3.

Tason, Kehon, Mana ja Polhon sitsit Alinassa

12.4.

Yhiksen yhteislähtö Hesarin approon

15.4.

Tason synttärisitsit

30.4.-1.5.

3. Suosikkimatkakohteesi?

Pariisi

Yhteiskunnallisen muutoksen koulutusohjelman opetussuunnitelma on vihdoin saatu valmiiksi. Sekä kandi- että maisteriohjelmien kurssirakenne on selvillä ja nähtävissä jo nyt ainakin Yhmu-opinto Facebook-ryhmässä. Kyseiseen ryhmään kannattaa muutenkin liittyä viimeistään tässä vaiheessa, jos opintoasiat ja uusi koulutusohjelma kiinnostelee.

Lisätietoja voi varmasti kysellä uuden koulutusohjelman johtoryhmän opiskelijaedustajilta, kuten myös Tason ja Polhon opintovastaavilta.

Valtsikan Vappu

YHIKSEN URHEILUVUORO – Kumpulan Unisport, lauantaisin kello 16-17 Toimintaa on uudistettu, ja lauantain viikoittaisella salivuorolla päästää nyt kokeilemaan myös muita lajeja perinteisen säbän lisäksi! Mukaan ovat tervetulleita kaikki urheilutaustasta ja kunnosta riippumatta!

Kevään aikataulu on toimituksen saaman tiedon mukaan seuraava: 4.3. Kuntopiiri koulutetun Personal Trainerin ohjaamana 11.3. Salibandy 18.3. Futsal 25.3. Ala-asteen leikit ja pelit

6.5. Futsal 13.5. Syvävenyttely 20.5. Salibandy 27.5. Futsal

1.4. Koripallo 8.4. Salibandy 15.4. Futsal 22.4. Sulkapallo 29.4. Salibandy 30

Tason hallitus 2017 esittäytyy! kuva Onni Szeto

Vasemmalta: 1. Opinto- ja HOL-vastaava Minna Majaniemi; Suhde- ja työelämävastaava Jasmiina Driksna; Yhmu- ja 2. opintovastaava Vilma-Lotta Pajala; Kulttuurivastaava ja tiedottaja Venla Karonen; Puheenjohtaja Karoliina Johnsson; Varapuheenjohtaja ja IT-vastaava Janne Kähkönen; Yhdenvertaisuus-, ympäristö- ja alumnivastaava Olivia Lehmuskallio; Sihteeri, kansainvälisyys- ja ISHA-vastaava Inka Länsimäki; Taloudenhoitaja Riikka Haukka sekä kuvasta puuttuva Virkistys- ja urheiluvastaava Jaakko Rahko.

He edustavat Talous- ja sosiaalihistorian opiskelijoita vuonna 2017 raataen meidän huvin ja hyödyn eteen! Näitä tyyppejä voi käydä nykimässä hihasta, kun jokin asia mietityttää.

31

Albumi

Kuvia tältä ja menneiltä lukuvuosilta! kuvat Noora Perhiö ja Salla Hokkanen

Vasen ylhäällä: Tason ja Polhon opiskelijat kuuntelevat opasta Tshernobylissä yhiksen syysmatkalla Kiovassa vuonna 2012. Oikea ylhäällä: Polhon Vihtori Suominen ja Tason Pekko Korvuo hissasuunnistuksen ISHA-rastilla syksyllä 2013. Vasen keskellä: syysmatka Kiovassa 2012. Oikea keskellä: yhiksen peli-ilta Kuppalassa 15.2.2017. Alhaalla: yhiksen pikkujoulut Sivistyksellä, myös henkilökunta nautti kemuista.

32