Uutis-Ankka 2012/2

Page 1

Uutis-Ankka

Aurajoen Nuorkauppakamari ry:n j채sen- ja sidosryhm채lehti 2/2012


www.jci.fi/kv

GO

FINLAND! Lähde mukaan eksoottiseen maailmankokoukseen Taiwanin Taipeihin 18.-23.11.2012!

www.juniorchamber.org/ register/taipei

Kolme eri matkapakettia 15.11. - 2.12. hinnat alk. 1 395 €

PI

Rekisteröinti $ 450 31.8. saakka

EN

E

Ä SS

NO

IID USUK

OSSA

. AINA.


I

Tervehdys Ankat!

hanaa. Saa nauraa ja hymyillä. Olen edelleen iloinen, että kamaritoiminta tarjoaa hersyviä hetkiä. Tervetuloa lukemaan vuoden ensimmäistä verkkolehteä, jonka tekeminen on todellakin ollut hauskaa.

O

len iloinen verkkolehdestä, koska se tarjoaa kamarillemme mahdollisuuden saavuttaa säästöjä tiedottamisen osalta. Verkkolehti mahdollistaa myös lehtemme laajemman levittämisen ja tietoisuuden lisäämisen Ankkojen toiminnasta ja tapahtumista. Toivottavasti saamme hyviä kokemuksia verkkolehdestä ja kehitysideoita, joita voimme tarkastella syksyn mittaan. Toki on muistettava voimassa olevan alv-sääntelyn tuomat mahdollisuudet ja sen tuomat verohelopetukset edellytyksineen, mikäli siirrymme verkkolehteen edes osaksi.

E

n malta odottaa syksyä ja aluevaalikokouksen alkua. Kindergarten 2012 tarjoaa loistavan mahdollisuuden meille Ankoille toteuttaa strategiaamme, missiotamme sekä visiotamme.

O

n erittäin hienoa olla osana startegian toteuttamista ja prosessia, jossa tulevaisuuden tekijöitä koulutetaan ja kehitetään. Aluevaalikokous on ennen kaikkea ”tsäänssi” positiivisen verkostoitumiseen ja liiketoimintamahdollisuuksien avaamiseen. Toivon vilpitömästi kokousvieraidemme löytävän uusia ideoita ja tapoja ajatella sekä mahdollisesti mielenkiintoisia yhteisyökumppanei-

ta. Haluammehan olla juhlavuotenamme alueellisesti tunnettu yhteiskunnallinen vaikuttaja ja mahdollistaja?

O

len vakuuttunut siitä, että syksyn aikana toteutamme jälleen loistavaa missiotamme. Olemmehan vaikuttava suunnannäyttäjä ja ennen kaikkea ilolla ja hyvällä sykkeellä toimiva, houkutteleva Nuorkauppakamari, eikös vaan?

T

oivon kaikkien ottavan ilon irti loppuvuodesta ja toimivan kohti visiotamme. En edes kyseenalaista stä, että meidät tunnetaan jatkossakin korkeatasoisesta toiminnasta, myönteisestä läsnäolosta, ilon kautta elinvoimaa ympärilleen levittävänä parhaana kamarina.

A

ktiivisuus. Osallistuminen on ainoa mahdollisuus hyötyä kamaritoiminnasta, sen missioista ja visioista. Nimenomaan osallistuva ja aktiivinen jäsen saa toiminnasta kaikkein eniten ja näin mahdollistaa oman kasvunsa ja verkostojenkin positiivisen kehittymisen.

H

aasta siten oma osaamisesi, asetu vaikkapa ehdolle seuraavissa vaaleissa. Ota vastuuta ja kehity ihmisenä -johtajana. Osallistu toimintaan ja hyödy. Ennen kaikkea anna itsellesi ja muille ainutlaatuinen mahdollisuus nousta seuraavalle tasolle. Maria Arjonen Tiedottaja

Kuva: Jaakko Laakso

www.vastuunjauhantaa.fi Blogi käsitellään yhteiskuntavastuuta eri näkökulmista. Kirjoittajina toimivat eri organisaatioiden edustajat omalla mielenkiintoisella näkökulmallaan. Suomen Nuorkauppakamarit ry:n ylläpitämä blogi päivittyy viikoittain tiistaisin.

|3 Pääkirjoitus |4 Pressan tervehdys |6-7 Tervetuloa Logomoon! I8-9 Hallituspalsta ja ajankohtaisia asioita |12-13 Senaattoritori |14-15 Seppo Ankkoineen Saimaalla |16-17 Puheenjohtajan kesäpäivät I18-19 Aamiaisseminaari |20-21 Duck Awards Uutis-Ankka 2/2012 Aurajoen Nuorkauppakamari ry:n jäsen- ja sidosryhmälehti Päätoimittaja: Maria Arjonen Taitto: Maria Arjonen Kannen kuva: Maria Arjonen Julkaisu: Issuu verkkolehtenä

Uutis-Ankka 2012-02

3


Kesä ja ankat rokkaa!

Puheenjohtajalla tyypillisesti se suuri vuosi menee aina nopeasti. Ennen kuin ehtii huomatakaan ollaan jo vuoden toisella puoliskolla, vaikka juurihan se vuosi vasta alkoi.

K

evääseen on mahtunut paljon. Hienoa juhlaa juhlan perään, paljon oppimista ja yhdessä oloa eri tapahtumien merkeissä. Kaikki nuorkauppakamarin toiminta lähtee jäsenistöstä, ja voin ylpeänä todeta, että kyllä Ankat todellakin rokkaa ja kovaa! Kaikki ovat tehneet paljon töitä kaiken kamaritoiminnan eteen. Ollaan rohkeasti päästetty luovuus ja innovatiivisuus kukoistamaan, tehty rohkeita päätöksiä ja ennen kaikkea ollaan saatu into tarttumaan laajalti jäsenistöön. Tapahtumat ovat saaneet kevään aikana huikean suuren osallistumisprosentin, ja siitä voimme kaikki olla yhdessä iloisia! Ankkamaista toimintaa

T

apahtumiamme ja toimintaamme on huomioitu hienosti myös kamarimme ulkopuolella. Viime vuoden loistokas ja iso itämeriprojekti on saanut ansaitusti paljon kunniaa niin alueellisella kuin kansallisella tasolla, ja parhaillaan jännityksellä odotamme Eurooppa-kokouksen antia!

K

evään osalta erittäin onnistuneet Ankkojen synttärit ovat saaneet laajalti kiitosta, ja totisesti Patrik ja Patin tiimi vetivät homman kotiin kyllä aivan viimeisen päälle hienosti. Totuttuun Ankkamaiseen tapaan. Syksyllä edessä oleva Kindergarten lupaa myös paljon hyvää ja mielenkiintoista. Estradille nousevat Suomen ykkösnimiä, joten Kindergatenia ei kenenkään Ankan kannata jättää väliin!

P

uheenjohtajana halusin tänä vuonna tarjota jäsenille ja kaikille jctoiminnasta kiinnostuneille mielenkiintoisia aamiais-seminaaritapahtumia. KoeAnkoista Tomi ja Juho lähtivät ”puhiksen aamiaissemmatiimiin” ja organisoivat todella mielenkiintoisen seminaarin verkkoliiketoiminnan mahdollisuuksista ja

tulevaisuudesta. Seminaari oli onnistunut monessa mielessä, eikä vähiten siitä syystä, että Turun Kauppakamarin toimitusjohtaja Jari Lähteenmäki kertoi heidän ottaneen seminaarin sellaisenaan omaan tarjontaansa syksyllä! Hyvä pojat! Go Ducks! Syksyllä on luvassa jatkoa aamiaisseminaarille.

Riko rajojasi! Tartu mahdollisuuteen!

O

len pyrkinyt omalta osaltani kannustamaan ja rohkaisemaan Ankkoja tarttumaan tilaisuuteen ja ottamaan rohkeasti vastaan projekteja tai tehtäviä. Liiallinen epäonnistumisen pelko tai halu pysyä omalla mukavuusalueella ovat esteenä itsensä kehittämiselle. Lisää pontta omien rajojen rikkomiseen kuitenkin saadaan, kun tiedetään hieman syvällisemmin mihin ollaan ryhtymässä. Hallitus Boostin tarkoitus oli lisätä tietoisuutta kamarihallituksessa työskentelystä, jotta myös uudemmille jäsenille hallitustoiminta tulisi paremmin tutuksi ja sitä madallettaisiin rimaa lähteä hyppäämään uuteen kokemukseen.

P

uheenjohtajan kesäpäivillä nähtiin jo kaksi huikeaa vaalikampanjan avausta! Aivan loistavaa! Olisi hienoa, että saadaan syksyksi aikaiseksi kunnon skaba aikaiseksi vaaleihin. Ole rohkea ja lähde haastamaan itsesi! Nuorkauppakamari antaa sinulle aivan huikeat puitteet. Loppu on sinusta itsestäsi kiinni.

N

auti kesästä ankkamaisin ottein, hyvän seuran ja ruoan parissa!

Noora PRES 2012

. . a a k k i l K ..

Tule mukaan markkinoimaan Kindergarten 2012 -tapahtumaa Rekkaroidu osoitteessa www.a-aluevaalikokous.fi! 4

Uutis-Ankka 2012-02


Kuvat: Anne Ala-Nissil채, Niina Vieno, Matti Rossi, Maria Arjonen ja Appo Senkka

Uutis-Ankka 2012-02

5


Aurajoen Ankat kiit tävät kut susta Logomoon ja

Tervetuloa Logomoon!

jännit yksestä Voice of Finlandin penkeissä.. .

Logomon tapahtumatilojen ensimmäinen vaihe on valmis. Tiloista suurin, Logomo-sali, otettiin käyttöön marraskuussa 2011 ja on houkutellut paikalle jo lukuisia erilaisia tuotantoja klassisesta musiikista rock-konsertteihin ja näyttelyistä konferensseihin.

L

ogomo kutsui Aurajoen NKK:n, Kaarinan NKK:n, Raisio-Naantalin NKK:n ja Turun NKK:n yritysvierailulle 11.4.2012. Ohjelma alkoi opastetulla kierroksella Tuli on irti -näyttelyyn sekä Turku valokuvissa -näyttelyyn. Lisäksi paikalla olivat puhumassa: •

Päivi Rytsä, Logomo Oy:n toimitusjohtaja

Maarit Hurme, kamarimme jäsen ja Logomon myyntipäälikkö

Kimmo Arjasmaa, Hartela Oy:n kiinteistökehitysjohtaja

Janne Auvinen, Logomon tapahtuma- ja tuotantojohtaja

K

eskusteluissa kävi ilmi Logomon monipuolisuus ja määrittelemättömyys. Logomo tuo yhteen erilaisia ihmisiä, osaajia ja ajatuksia. Se on yhtä paljon tapahtumia ja konsertteja kuin mielenkiintoisia ihmisiä ja tilojakin. Logomo on kuin pysähtymätön virta, jonka energia on kenen tahansa ladattavissa.

L

ogomo-salissa on kaksi poikkeuksellista erityispiirrettä. Ensinnäkin ilmatyynyillä siirrettävä katsomo, joka mahdollistaa salin koon ja muodon muuttamisen intiimistä teatteriauditoriosta konserttisalin kautta jättimäiseksi rock-areenaksi. Salissa on tarjolla oopperaa, musikaaleja, konsertteja ja suuria konferensseja. Yleisöä mahtuu saliin jopa 3500, pienimmillään istumakatsomossa on noin 750 paikkaa.

T

konserteille. Logomo-salissa ei ole huolta hallikonserteille niin valitettavan ominaisesta epämääräisestä kaiunnasta ja hälystä, vaan musiikki - oli se rockia, jazzia, iskelmää tai viihdettä - toistuu aina nautittavan puhtaana.

E

ikä siinä vielä kaikki. Saliin on asennettu laaja sähköinen keinoakustiikka, joka mahdollistaa myös akustisen musiikin konsertit. Sähköakustiikka on vapaasti säädettävissä vastaamaan kaikentyylisten esitysten vaatimuksiin ilman kompromisseja. Ja mikä parasta, järjestelmä toimii. Niin hyvin, että salissa vierailleet orkesterit ja kapellimestarit ovat antaneet poikkeuksetta äärimmäisen myönteistä palautetta saliakustiikasta. Aika hyvin rock-musiikkiin suunnitellulta salilta!

oinen, maailmallakin runsaasti huomiota herättänyt ominaisuus on salin erinomainen akustiikka, joka on optimoitu nimenomaan sähköisesti vahvistetuille

6

Uutis-Ankka 2011 02

Kuvat: Anne Ala-Nissilä


T

he Voice of Finlandin tuotantotiimi ihastui Logomo-salin mahdollisuuksiin ja monipuoliseen muunneltavuuteen. Suurtuotanto muuttikin taloon kahdeksaksi viikoksi ja salista lähetetään hillitön show suorana seitsemänä perjantaina. Lähetykset päättyivät 20.4. kilpailun finaaliin, josta selvisi, että Mikko Sipola on maailmanhistorian ensimmäinen The Voice of Finland. Logomo on ylpeä ja otettu mahdollisuudesta saada tarjota puitteet näin hienolle kilpailulle - ja näin hienolle tuotantotiimille.

K

oko tekijäjoukko nautti toimivasta salista, jossa hankalimmatkin vaatimukset oli helppo täyttää. Turkulaisyleisö oli innolla mukana ja jokainen myyntiin saatu lippu myytiin saman tien. Tunnelma salissa oli hieno, eikä turkulaisia tarvinnut paljon lämmitellä riemuitsemaan jatkoon päässeiden menestyksestä ja itkemään pudonneiden kohtaloa. Logomo-sali tulee näkymään jatkossa entistä enemmän yhtenä Euroopan parhaista tapahtuma-areenoista.

S

yksyllä 2012 valmistuu toisessa vaiheessa salin ympärille viisi uutta pienempää tapahtumatilaa, joista yksi toimii myös elokuvateatterina, jossa voidaan esittää sellaista ohjelmistoa, joka ei kaupallisille teattereille sovi. Toista tilaa voidaan käyttää myös kuvausstudiona. Logomon av-laitevuokraamo palvelee taloon tulevia asiakkaita ja tapahtumasuunnittelun ja -toteutuksen huippuammattilaiset auttavat tilaisuuksien järjestelyissä. Syksyllä aukeava Logomon ravintola ja laajat luovan alan toimitilat tuovat Logomoon elämää kellon ympäri. Maarit Hurme

Uutis-Ankka 2012-02

7


Hallituspalsta

Hallituksen t yöskentely on ollut leppoisan järjestelmällistä pit kin kevät tä.

P J

äätimme tukea tänäkin vuonna Liedon lukion oppilasta 50 euron stipendillä.

ärjestimme hallitusboostin, jossa paikalla oli 9 innokasta kamarilaista kuulemassa "vanhoja partojen" kertomuksia hallitustoiminnasta sekä myös visioita ensi vuoden teemasta. Hallitusboostista on tarkoitus tehdä jokavuotinen perinne.

T

oukokuun kuukausikokouksessa ehdotimme ja päätimmekin, että INT lohko palaa kamarimme hallitukseen. Olethan kiinnostunut toimimaan ensi vuoden hallituksessa kansainvälisistä asioista vastaavana! Nouse rohkeasti rapujuhlissa pöydälle ja ilmoita halukkuutesi iPron virkaan. Hallituspaikkakisa onkin jo käynnistynyt ja PJ:n kesäpäivillä nähtiinkin jo loistavia kampanja-aloituksia.

E K

C tuli ja meni ja seuraavana kansainvälisenä etappina on Taipein maailmankokous.

ansainvälisyystiimimme Juho Huttusen johdolla järjestää Made in Taiwan -illan 4.9. Tule kuulemaan kokeneiden Taiwanin kävijöiden kertomuksia sekä Kansainvälisyyspäällikkö Jenni Ahlstedtin ajatuksia kansainvälisyydestä.

K

indergartenin valmistelut etenevät hyvin. Kaikkien kamarilaisten toivotaan olevan kokouksessa sekä osanottajana että kantamassa korsia kekoon kamarin puolesta. Tässä vaiheessa voi jo ilmoittautua vapaaehtoiseksi ja osallistua markkinointiin puskaradiossa. Sekä tietenkin rekkaroitua! Tällaista koulutuskonseptia ei ole tavattu missään ennen. Tule mukaan kaikkien aikojen A-alueen vaalikokoukseen!

8

N

Muista merkkata kalenteriin!

yt lomailemaan. Nähdään virkeinä tapahtumissa jälleen elokuussa! Kesäterveisin hallitus 2012 DP Johanna Liukko

Elokuu 3.-6.8 4.8 10.8 10.-12.8 11.8 22.-26.8 31.8 Syyskuu 4.9. 7.9 11.9 28.-30.9 Lokakuu 5.10 19.10 12.-14.10 27.-28.10 Marraskuu 2.-6.11 9.11 15.-18.11 Joulukuu 30.11.-16.12 30.11-2.12 7.12 14.12 Uutis-Ankka 2012-02

Tapahtuma European Academy Göteborg Flowpark Lounas International Crayfish Conference JC SM-Golf, Loimijoki Nordic Academy Tallinna Ankkojen Rapujuhlat Made in Taiwan Lounas Ankkojen jäsenvalintakokous ja debatti Alue A - Aluevaalikokous Turku Lounas Ankkojen Vaaligaala SNKK Vaalikokous Tampere JCI Trainer JCI World Conference Taipei, Taiwan Lounas Hallitusvirkailijakoulutus (hallitus 2013) Ankkojen Joulupuu Turku SNKK PRES-LIO (pressa ja lio 2013) Lounas Ankkojen Joulujuhlat

. .oho linkki


Toimintaohjeen päivit tämisestä ja vaaleista. .

L

ämpimästi tervetuloa kaikille avoimeen kesksutelutilaisuuteen torstaina 9.8.2012 klo 17:00. Lisätietoa paikasta tulee myöhemmin, mutta jo nyt voi laittaa tärkeän päivän kalenteriisi. Tulethan siis jakamaan mielipiteitäsi ja kertomaan kokemuksistasi?

T O

oimintaohjeen päivittämiseen voi osallistua myös etänä. Jo pidetyn kuukausikokouksen kutsun liitteenä oli muistio saaduista ehdotuksista ja keskusteluista. Näet materiaalin tapahtumakalenteristamme kohdasta 8.5.2012. Voit antaa ehdotuksia myös kamarimme sivuilla olevan palauteboxin kautta.

tamme mielellämme vastaan kaikenlaiset keskustelun avaukset, joten toimitathan pressalle ja liolle kommenttisi. Kommentteja pyydetään 6.8.2012 mennessä. Elokuun tapaamisen jälkeen esille tulleista asioista tehdään kooste ja se lähetetään kaikille osallistuneille 16.8.2012 mennessä. Osallistuneita pyydteään kommentoimaan koostetta 27.8.2012 mennessä, jonka jälkeen tiistaina 4.9.2012 se lähetetään kaikille jäsenille kokouskutsun mukana.

T U V

iesithän, että vaalit lähestyvät? Vaalit on erittäin tärkeä osa kamaritoimintaa ja mahdollisuus haastaa itsensä oppimaan uutta. Vallit pidetään 19.10.2012. Kamarin perinteen mukaisesti ehdokkaat nousevat ehdolle eli pöydälle rapujuhlissa. Rapuhjulista onkin enää pieni kampanjamatka Vaaligaalan, joka on osaltaan vuoden parasta antia. uden hallituksen valinta seuraavalle vuodelle ja vaalitentit sekä gaalaa edeltäneet kampanjat saavat sydämesi sykkimään ja räpyläsi koputtamaan rytmikkäästi. Ehdottoman suositeltavaa on osallistuminen tähän tapahtumaan, sillä tässä tapahtumassa saat ensimmäisen kerran käyttää ääntäsi vaalien puitteissa - miksei muutenkin.

oit tutustua eri hallitusvirkoihin keskustelemalla hallitusten jäsenten tai muiden konkarien kanssa. Hallituksen jäsenten tehtäviä on kuvattu myös toimintaohjeessa ja kamarimme nettisivuilla. Tule rohkeasti mukaan ja voita itsesi!

Ankkojen Rapujuhlat vietetään Ruissalossa 31.8.2012

. .klikkaa mua please..


Hyvän tulevaisuuden perusta.

Jo 90 yhteistä hyvää vuotta. Olemme olleet osa asiakkaidemme arkea, työtä ja juhlaa jo vuodesta 1922. Tuolloin perustettiin Kaarinan Osuuskassa, josta on vuosien varrella kehittynyt koko Turun seudun oma, vahva pankki. Olemme muuttuneet ja kasvaneet toimintaympäristömme mukana, asiakkaidemme ja yhteistyökumppaniemme kanssa. Tänä päivänä Turun Seudun Osuuspankki on asiakkaidensa omistama kasvava, kannattava ja vakavarainen osuuspankki. Tarjoamme kattavan palveluverkostomme kautta monipuoliset palvelut henkilöasiakkaille ja kaikenkokoisille yrityksille. 90-vuotisjuhlaa vietämme yhdessä asiakkaiden kanssa tarjoamalla huolenpitoa ja turvallisuutta arjen pieniin ja suuriin taloutta koskeviin ratkaisuihin. Toimintamme perusta on pysynyt samana läpi vuosikymmenten: kun asiakkaamme menestyy, mekin menestymme.

Yhdessä hyvä tulee.


Valitse v채litt채j채si harkiten. Saat enemm채n. L kokemusta

L ammattitaitoa L asiantuntemusta

Brahenkatu 11 G, Turku puh. 010 2569 118


Senaattoritori Estradilla

T imo Mat t ila

”KUN SE ON OLLUT PARASTA”

Kuultuani kevättalvella, että upseeri ja herrasmies Markku Heinonen on kirjoittamassa senaattoripalstalle, aavistin jotenkin, että ”nakki” saattaa iskeä. Välitön epätoivo ja riittämättömyyden tunne iski välittömästi miettiessäni, mistä vielä voisin kirjoittaa, mitä en ole käsitellyt raapustuksissani vuoden 1986 jälkeen kamarilehden palstoilla, historiikeissa jne. Tuskallisen ajatustyön seurauksena päätin koota listan muutamista huippukohdista – tavalla tai toisella – JC-elämäni varrelta 25 vuoden ajalta. JC-urasta en mielelläni omalla kohdallani puhukaan, vaan enemmänkin JC-elämästä. Niin olennainen osa se on ollut arkea ja juhlaa matkalla nykyiseen jo lähes aikuisuuteeni. Tässä siis muutamia ”lastuja” matkan varrelta parhaimmaksi muistoksi, joita toivon mukaan ei enää tämän jälkeen tarvitsekaan yrittää muistella. Kronologinen kehittyneisyytenikin alkaa asettaa sille jo huomattavia esteitä. Tässä muutamia ehdokkaita huippuhetkiksi.

E

hkä luonnollisin: Sain ”epämääräisen viekkaudella ja vääryydellä” esitetyn kutsun osallistua valtak. kokoukseen Tampereelle keväällä 1992 mukamas silloisissa työtehtävissäni. Jotenkin homma haisi, ja niinhän siinä kävi, että toisella yrittämällä senaattorihakemukseni oli eräiden uskollisten ystävien avustuksella mennyt läpi. Julkistus tapahtui illalla täydeksi yllätyksekseni. Ihan ”sattumalta” olin onneksi varannut muutaman pullon kuohuvaa, joille olikin sitten käyttöä. Harmittavaisesti etukäteen laatimani kiitospuhe jäi povitaskuun pitämättä, koska aluejohtajani Lauri Forsström sai viimeisenä palkittavista suurimman numeron. Hieno ja ikimuistoinen tilaisuus! Kiitos vielä kamarille ja ponnekkaille hakijoille!

T

12

oisenlainen: Maailmankokousreissulla Australiaan 1988 tilaisuus edustaa Suomea beach volleymaa- joukkueessa Malesiassa paikallisista ”rantarosvoista” koottua ”ammattilaisporukkaa” vastaan. Voittohan siitä tietty tuli yhdessä Sippelin Paulin ja Mattilan Ilkan mm. muodostamallamme porukalla. Asiassa auttoi hiukan ehkä sekin, että olimme n. ½ metriä vastustajia pidempiä. Raskasta puuhaa, vaikka kunto olikin siihen aikaan huomattavasti kovempi ja elopainoa 40 kiloa vähemmän. Samalla reissulla myös kielitaito parani

selkeästi. Pitkällä menomatkalla (TkuHki-Göteborg-Amsterdam-Dubai-Kuala Lumpur-Melbourne- Sydney – yht. 28 tuntia putkeen) MASsin lennoilla opimme istuintaskussa olevan materiaalin avulla mm, että mabuk udara tarkoittaa malesiaksi ”air sick”. Tämän oppimiseen ei suinkaan vaikuttanut mitenkään se seikka, että kolmella lentovälillä niittibusseista loppui kokonaan gin-merkkinen juoma.

V

ahva ehdokas: Syyskuussa 1991 osallistuimme Tallinnassa Eestin ensimmäiseen kansalliseen kokoukseen. Itselläni oli tilaisuus toimia kokouksessa Suomen ja koko pohjoismaisen (myös ruotsalaisen) delegaation johtajana puheenjohtajistossa yrittäen vaivoin pysyä siellä pj-pöydän takana skarpin näköisenä, ja mikä vielä vaikeampaa, hereillä edellisen illan tervetuloa-juhlan jäljiltä. Väittävät, että eesti ja suomi ovat kovasti ymmärrettävissä, mutta koko päivän kuuntelun kokemuksen jälkeen väitän muuta. Kokouksen, ja koko JC-aikani mieleenpainuvimpia hetkiä koitti, kun kokous keskeytettiin radiouutisten ajaksi, ja saimme kuulla suorassa lähetyksessä, miten Eesti valittiin YK:n täysivaltaiseksi Kuva: Senaattori Sippelin kotiarkisto jäseneksi. Se oli viimeinen piste itsenäistymisen tiellä, ja vakuutan, että tunnelma oli kaikkien läsnäolijoiden keskuudessa käsin kosketeltava. Samassa kokouksessa minulla oli tilaisuus tavata myös eräs nuori tallinnalainen nuori JC nimeltä Siim Uutis-Ankka 2012-02

Kallas. Hänestä tuli sittemmin mm. Eestin keskuspankin pääjohtaja, valtiovarainministeri, pääministeri ja nykyään EU:n liikennekomissaari.

E

i ehkä kuitenkaan tämä: Turun ECssä sain kunnian tulla kutsutuksi maailmanlaajuiseen ”harvojen ja valittujen” senaattorien muodostamaan


Bumble Bee-klubiin. Porukkaan siis kutsutaan, ja se kokoontuu kaikissa kv. kokouksissa viettämään yhteistä aikaa kokouksen lomassa uintiharrastuksen parissa. Omalta kohdaltani kutsuun johti ilmeisesti ansiokkaasti hoidettu isännyys Turun EC- kokouksen yhteydessä Myyntimiesten saunalla kauniissa maisemassa ja auringon paisteessa saunoen, uiden ja nauttien runsaasta kuplivasta. Järjestelyiden osalta ilmeisesti kaikki muu meni

ihan nappiin paitsi meriveden lämpötila kesä-kuussa, mikä ei luonnollisestikaan vielä voinut olla kovin korkea. Oheisessa kuvassa allekirjoittanut lähes tuoreeltaan Bumble Bee-klubin virallisessa edustusasussa. (HUOM! Ei tarkoitettu lasten silmille!)

K

ärkipäästä: Ilokseni ak:lla on ollut mahdollisuus osallistua kamarimme molempien twinning-sopimusten syntyyn aivan nollatilanteesta lähtien virallisiin allekirjoituksiin saakka. 1989 tapasimme tarttolaiset ensimmäisen kerran, jolloin kyseessä oli siis vielä virallisesti Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitto. Aiemmin ulkomaalaisilta suljetussa Tartossa kävimme välittömästi keväällä 1990, kun se yleensä oli edes mahdollista. Ja tämä sopimus allekirjoitettiin virallisesti Helsingin WC:ssa vuonna 1992. Ensimmäiset kontaktit multitwinning-ystäviimme Euroopassa solmittiin ikimuistoisella retkellä Budapestiin (olikos se 2000?), ja tämä virallistettiin vastaavasti Tampereen EC:ssä melkoisten ”poliittisten suhmurointien” jälkeen. Virallisten sopimuslomakkeiden kanssa jouduttiin myös jonkin verran inspiroimaan. Kaiken kaikkiaan JC-toiminnan kansainvälisyys on merkinnyt mahdollisuutta nähdä maailmaa eri puolilta ja tavata erilaisia – ja kuitenkin niin samanlaisia – loistavia ihmisiä.

V

oisi olla tämäkin: palkitseminenhan kuuluu erittäin olennaisena osana JC-elämään. Joskus tuntuu, että joskus ehkä ihan liikaakin(?). Omalta osaltani ikimuistoisiksi tilanteiksi ovat jääneet kuitenkin varmasti seuraavat huomioimiset omalta pj-kaudeltani: alueen paras puheenjohtaja, alueen paras kamariprojekti (ensimmäinen nykymuotoinen pj-kesäpäivä Rymättylässä), valtakunnallinen kunniamaininta parhaasta seuralaistoiminnasta, mistä kiitokset luonnollisesti Railille ja silloisille aktiivisille seuralaisille! Em. pj-kesäpäivää saimme käydä esittelemässä malliesimerkkinä hyvästä toteutuksesta myös valtakunnan kokouksessa muistaakseni Joensuussa. Ja kirkkaimpana henkilökohtaisena muistamisena tietysti tuo jo em. senaattoriarvon saaminen. Ehkä kuitenkin kaikkein parasta muutamista vastoinkäymisistäkin huolimatta oli

johtamiskokemus organisaatiossa, missä sinulla ei ole minkäänlaista aseman tuomaa varsinaista valtaa, vaan se sekä arvostus on ansaittava sanoilla ja teoilla.

S

ittenkin tämä: Onko muuta yhteisöä, missä sinulla on mahdollisuus luoda läheiset ja toimivat suhteet niin suureen joukkoon samanhenkisiä ihmisiä sekä kotimaassa että ulkomailla? Lähes tahtomattasi sinulle muodostuu verkosto, jonka merkitystä missään vaiheessa työ- ja muutakin elämääsi ei voi liikaa korostaa. Yksi mieleenpainuvimpia aikoja itselleni oli loppujen lopuksi melko lyhyeksi (9 kk) jäänyt työttömyyden jakso siihen asti pahimman laman iskiessä v. 1991. Oltuani muutaman viikon ”vapaalla” puhelin alkoi soida aina silloin tällöin, ja joku hyvistä JC-ystävistä soitti jossain ”hyvin tärkeässä” asiassa ja kysyi neuvoa tai ehdotti kaffepalaveria milloin minkäkin asian tiimoilta. Tyhmänä ja hitaana hämäläisenä kesti jonkin aikaa ennen kuin tajusin, mistä oli kysymys. Tätä kutsutaan ystävyydeksi ja sen vaalimiseksi. Talvisodan hengessä ”kaveria ei jätetä”! Tästäkin lausun näin jälkikäteen kyseisille ihmisille parhaat kiitokset!

J

oskos tämä huru-ukon muistelu riittäisi taas tällä kertaa kyllästyttämään niin vanhemmat kuin nuorem-matkin muilta osin loisteliaan kamarijulkaisumme lukijat? Toivottavasti jopa siinä määrin, että kirjoitus- pyynnöt ainakin allekirjoittaneelta jo vähin äänin loppuisivat? Senaattoriystävämme Hra Mäkisen sanoja lainatakseni:” Kiitos ja anteeksi”!

T

ähän uuteen perinteeseen kuulunee haastaa seuraava kirjoittaja. Herkullisia ja hyviä vaihtoehtoja olisi vielä käyttämättä vaikka kuinka, mutta taidan päätyä seuraavaan aika luonnolliseenkin valintaan. Mitens olis rakas kummipoikani ja monilla elämän osa-alueilla kunnostautunut Senaattori Mika Akkanen!?

Timo Mattila # 50024

Senaattoritorilla saamme lukea senaattorien terveiset kamarilaisillemme. Tarkoituksena on, että kulloinkin vuorossa oleva senaattori haastaa seuraavaan lehteen senaattorikollegansa kirjoittamaan. Seuraavassa Uutis-Ankassa Senaattoritorille astuu Mika Akkanen

’ Uutis-Ankka 2012-02

13


Seppo ankkoin

–SNKK Vuosikokous ”Energiaa!

S

ateisena perjantai-iltapäivänä Sepon matka kohti Saimaata alkoi –auton takakontissa. Osa 13 hengen ankkaparvesta oli päätynyt junan kuljetettavaksi, mutta Seppo päätti säästää taskurahojaan itse kokoukseen. Niinpä hän liftasi itsensä Skodan takakontissa Turusta Lappeenrantaan. Vähän häntä harmitti, kun ei ollut päässyt mukaan Pietarin pre tourille, jonne muutama ankka oli osallistunut. Toki hän ymmärsi, että siipikarjan viemiseksi Venäjälle olisi vaadittu sellainen paperisota, ettei kamarilla olisi sellaiseen ollut resursseja. Perillä hulppeassa kokouspaikassa, Holiday Club Saimaassa, hän kuitenkin päästi irti mielipahastaan ja nautti kokouspaikan tunnelmasta. Hetki lepoa ennen tulojuhlaa ja sitten varaslähtö Wappuun! Vähän Seppoa jännitti, koska edessä olisi vielä esiintyminen ennen siirtymistä virvokkeiden pariin. Turhaahan jännittäminen oli, Seppo johti tottuneesti ankkaparvensa lavalle mainostamaan Kindergarten A-aluevaalikokousta. Pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat! Kaikki mukaan! Lopulta oli aika rentoutua ja karistaa takakontin pölyt kurkusta. KWAK!

14

P

ilvisenä lauantainaamuna Seppo heräsi innoissaan. Iltapäivällä odottaisi Mato Valtosen koulutus. Ulkomuodostakin voi jo päätellä, että Seppo on elämänsä aikana syönyt madon jos toisenkin. ”My name is Mato, which is worm”, kaikui Sepon päässä pitkälle iltaan asti. Ilokseen hän pääsi myös yhteiskuvaan illal... idolinsa kanssa. Onneksi kuvassa oli mukana myös muita ankkoja, niin että Seppoa saatiin hieman hillittyä. Päivän aikana Seppo nähtiin myös Kindergarten ständillä, jossa kokouspäällikkö Sarianne Mäkelä uskollisesti houkutteli ihmisiä syksyksi Turkuun. Edellisillan rutiinilla Seppo johdatteli parvensa myös Open forum –lavalle mainostamaan aluekokoustamme. Päivän mittaan Seppo kuuli monelta taholta, että päivän koulutukset olivat olleet antoisia ja ajatuksia herättäviä. Ympärillään hän kuuli hyväksyviä lausahduksia, ihastelevia kommentteja ja näki iloisia ja hymyileviä kasvoja. Hymyssä suin saattoi Seppo siis hieman hengähtää ja antaa kylpylän lempeiden vesien hyväillä takakontissa kipeytyneitä siipiään.

Uutis-Ankka 2012-02

Kaikki palkintogaalassa palkitut löydät täältä:


neen Saimaalla

!” Lappeenrannassa 20.-22.4. M

uiden valmistautuessa iltagaalaan, Seppo oli jo unten mailla, väsyneenä päivän edustustöistä. Eihän juhlan pukukoodikaan olisi suvainnut saapua paikalle pyrstö paljaana. Juhlahumusta oli kuitenkin nauttimassa runsas ankkaparvemme keltaisine vappuhuiskineen ja ankkatorvineen. Odottaminen ja jännitys palkittiin, kun IPP Kim Wallenius ja DP Johanna Liukko vastaanottivat Suomen Senaatin kunniamaininnan palkinnoksi Saaristomeriaukioprojektista. Hetkeä myöhemmin sama projekti palkittiin myös parhaana projektina. Oli hienoa, että paikalla oli niin monta kamarilaista iloitsemassa näistä upeista kunnianosoituksista!

Kaikki hauska loppuu aikanaan”, tuumi Seppo, kun sunnuntaina taas matkasi takakontissa kohti Turkua. Onneksi kokouksia tulee aina uusia ja niissä mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin, oppia lisää ja jakaa oppia myös muille. Turussa tavataan! KWAK! Niina Vieno

MUISTA KAIKKIEN AIKOJEN KINDERGARTEN 28.-30.9.2012

Uudet sena

attorit

#71495 Pert tu Tuominen #71499 Arja Virta

nen

#71497 Mikk o Lindfors #71494 Henn a Väätäinen #71502 Pekk a Saraketo #71498 Paula Holtari

http://www.jci.Fi/sitenews/view/-/nid/1372/ngid/1

Uutis-Ankka 2012-02

15


Puheenj

kes채p 2.6.2

16

Uutis-Ankka 2012-02 Kuvat: Anne Ala-Nissil채


johtajan

p채iv채 2012

Uutis-Ankka 2012-02

17


Aurajoen Nuorkauppakam

Aamiaisseminaari verkkokaupa Vuosi 2012 on ollut uuden puheenjohtajan johdolla varsin vauhdikas ja yksi uusista projekteista oli Pressan Aamiaisseminaari. Aamiaisseminaarin tausta-ajatuksena oli järjestää sekä kamarin jäsenistölle että kamaritoiminnasta kiinnostuneille seminaareja ajankohtaisista ja järjestäjiä itseään kiinnostavista aiheista. Jokaisen kontaktit ja kiinnostuksen kohteet ovat erilaisia ja tätä kautta seminaarien teemoihin saadaan vaihtelua.

E

nsimmäisen aamiaisseminaarin järjestämisestä valikoituivat mukavissa tunnelmissa vietetyn koejäsenten startti-illan aikana uudet kokelaat Tomi Alapaattikoski ja Juho Huttunen. Ensimmäisten suunnittelutuokioiden aikana ajatukset seminaarin teemasta vaihtelivat melkoisesti, mutta pian päädyttiin molempia järjestäjiä kiinnostavaan verkkoliiketoiminta-aiheeseen. Verkossa tapahtuva kauppa kasvaa voimakkaasti ja se on montaa yrittäjää kiinnostava aihe.

A

urajoen Nuorkauppakamarin ensimmäisen aamiaisseminaarin ajankohdaksi päätettiin 26.4. Sitten alkoikin työ sopivien puhujien etsimiseksi, mutta myös tilaisuuden järjestäjät päättivät pitää omat puheenvuorot sillä seminaarin teema oli kummallekin töiden puolesta tuttu. Ulkopuoliseksi puhujaksi satiin lopulta verkkokaupan pioneeri, dosentti Jussi Puhakainen. Pienen etsimisen jälkeen seminaarin pitopaikaksi valikoituivat siistit tilat keskustasta Alvariumista.

V

aikka aamiaisseminaarille oli nyt olemassa ajankohta, aihe ja puhujat, oli suurin haaste löytää se oikea kohdeyleisö ja saada kutsut liikkeelle ajoissa. Ensin ajatuksena oli käyttää Turun Yrittäjien asiakasrekistereitä, mutta se ei onnistunut. Oman kamarin jäsenistölle ja kalenteriin kutsu toki saatiin, mutta lopuksi suurin apu tuli Tomin yrityksen, Anders Inno Oy:n omasta asiakasrekisteristä sekä Myyntipäällikkö Carita Mäkisen korvaamattomasta työstä. Kutsut saatiin liikkeelle ja määräaikaan mennessä ilmoittautuneita oli yli 20! Juuri tämän enempää ei olisi varaamiimme tiloihin edes mahtunut kun mukaan lasketaan myös tilaisuuden järjestäjät. Osallistujista pääosa oli muita kuin kamarilaisia.

18

H

armaa aamupäivä sopi tällai-

selle seminaarille mainiosti. Alvariumin tilat olivat tyylikkäät ja vieraiden saapuessa juotiin samalla aamukahvit ja syötiin kevyt aamiainen yleisen keskustelun lomassa. Tilaisuuden avasi Aurajoen Nuorkauppakamarin Pres Noora Keskievari ja kertoi samalla lyhyesti Nuorkauppakamaritoiminnasta.

N

ooran jälkeen Tomi pääsi puhumaan lempiaiheestaan, eli verkkokauppatoiminnan nykytilasta ja tulevaisuuden haasteista. Kuulimme, kuinka jatkossa verkkokauppaa ei tehdä pelkästään tietokoneella, vaan yhä enemmän mobiililaitteilla kännykästä erilaisiin tableteihin. Suomalaiset ovat erittäin innokkaita käyttämään verkkokauppoja, mutta kasvusta suuri osa suuntautuu suuriin ulkomaisiin verkkokauppoihin. Verkkokauppa on täynnä mahdollisuuksia, eikä kaupan pidä antaa kokonaan valua ulkomaille.

sillä verkkokaupan tuoterekisteriä ylläpidetään järjestelmässä eikä itse verkkokaupassa. Tämä aihe herätti jonkin verran kysymyksiä myös yleisöltä, sillä monella oli suunnitelmissa oma verkkokauppaprojekti.

T

omi päätti vajaan tunnin mittaisen tilaisuuden muutamalla sanalla ja sen jälkeen jatkettiin vielä tovi vapaamuotoisella seurustelulla. Järjestäjän näkökulmasta tilaisuus oli onnistunut, vaikka itse Nuorkauppakamari-näkökulma jäikin ehkä hieman etäiseksi. Siinä määrin positiivinen kokemus aamiaisseminaarin järjestäminen kuitenkin oli, että tämä ei varmasti Aurajoen Nuorkauppakamarin osalta viimeiseksi kerraksi jää. Uutta tilaisuutta on siis jo suunniteltu syksyksi, uudesta ajankohtaisesta aihepiiristä toki.

Aamiaisseminaaritiimi

J

ussi Puhakaisen teema oli ” Hyvät, pahat ja rumat - tarinoita verkkokaupasta” – jonka varjolla Jussi pääsi kertomaan useamman tarinan onnistuneista ja vähemmän onnistuneista verkkokaupoista ja niiden toimintatavoista. Erityisen kiehtovia olivat kuvaukset alkuvaiheen verkkokauppatoiminnasta, jolloin välillä suurellakin rahalla oli tehty varsin kalliita kokeiluja joista kaikki eivät olleet päättyneet hyvin. Jussi esitti myös havainnollisesti mitkä tekijät vaikuttavat verkkokaupan menestykseen.

J

uho Huttunen kertoi yrityksensä Oy Huntteri Ab:n verkkokauppaprojektista. Huntteri on polkupyörien ja tarvikkeiden maahantuonti ja tukkuyritys ja lähes vuoden kestäneessä projektissa koko yritykselle laadittiin Anders Inno Oy:n toimesta verkkokauppa, jossa kauppiaille on tarjolla koko Huntterin tuotevalikoima. Suuritöisin vaihe oli ollut tuotteiden päivittäminen toiminnanohjausjärjestelmään, Uutis-Ankka 2012-02

Tomi Alapaattikoski / Anders Inno kertoo ver


marin uusi aluevaltaus:

asta !

Juho Huttunen kertoi Oy Huntteri Ab:n verkkokaupan rakentamisesta.

Yleisö kuuntelli kiinnostuneena jokaista puhujaa. Paikalla oli mm. kiinnostuneita yrittäjä, senaattoreita sekä pressa.

rkkokaupan käytöstä kännykällä.

Uutis-Ankka 2012-02

Jussi Puhakainen oli vakuuttava puhuja ja piti yleisön kiinnostuneena.

19


Aurajoen Nuorkaupp A I

enjohtaja, hyvät rvon Kansallinen puhe orit, kunniajäse n jäsenet, arvon senaatt keskusliiton hallitukse laiset. ankat, koeankat ja seura illä sanoilla kuvaillaa tekemisen meininki. Nä lo, laatu, hyvä syke ja ämäärätietoisesti, mo 30 vuotta toimineet pä suotta. Olemmehan jo e Suomen neljän me (tänä vuonna olemm tettävästi jäsenmäärääm keasti ja ennakkoluulo ja olemme toimineet roh on kiitettävällä tasolla ankat. Me olemme h ellakin sanoa, että me vuonna 2012 voimme tod en upeasta panostuk ta palkintoa viime vuod taa jopa kolme alueellis aiempien vuosi erityisesti kunnioittaa änä vuonna haluamme kin luonnollis vin vuonna muodostui hy niin merkityksellisenä in pyr eet rohkeita ja eteenpä nkat ovat alusta asti oll tehtävii ja aina kansainvälisiin alueellisiin, kansallisiin at rohkea ulkopuolella. Ankat ov meidän oman kamarin tiiviset ja op eet joka vuosi erittäin ak an ist oll hd ma at ov n eaa pano Tämän kaike listamassa ankkojen up juh n ää tän llä tää a oll a n upeassa h erittäin hieno nyt myös kertakaikkise tua us tut me am sa n et taidolla ja vään historiaa at koonneet ja taittane ov n ne läi mä Hä is” äm us ja Juha ”h lla pysyminen: raskaskin, mutta huipu ja kä pit on lle ipu hu a atk än, mutta sa ä visio siitä, mihin pyritä lke se a av olt On . tia oin lys uttamaan jotak , täytyy olla valmis mu sta uto mu a lua ha li kä mi tutusta ja turv siirtyä hetkellisesti pois a utt ke roh ea ikk ka n aan selvitty tie vaati enne ”miten ihmeessä sitä oll i iks erk im Es . oja tek tapoja tai sta meillä nuor uminen on ajankohtai ukavuusalueelta poist Meille tämä nen kaikkea me jäsenet. muuttumaan, mutta en a kehittyä. Ol litsee minkä verran halua seen. Jokainen itse va aisen vastata n kysymyksiin täytyy jok ihi Nä o? nk lua Ha o? nk Uskalla ä, kun minua innost symykset viime syksyn ky t ma sa i läp vin kä tse na paljon töitä, ja ssa että teen tänä vuon do tie oli a sk ko , sti ka tar kea. Täytyy olla us skaan. Täytyy olla roh ko ei tai t ny ä ett n, äti pä ulla on valmis otta kantaa pitkälle ja sen av lo pa Se . än eä its tää kehit sa. nnasta täss in pikakurssin jc-toimi len käynyt läpi ikään ku , saanut ty en ihmisiin ympäri Suom uskomattoman upeisiin maan tää htu tätä suurta merkkitapa tänään saamme juhlia sina m uu n asteisii ni, vaan ilolla tartun ha tullut kaduttua päätöstä vuosi. Meil rsinainen tapahtumien uosi 2012 on Ankoille va ria ja pro ka nik ä Duck Awardsin ide ankin lämpimästi kiittä dessä na yh n ää ä me saamme tän kanssa, jonka hedelmist tää meid äs pä n rte evallikokous Kinderga ahtumis Mäkelän luotsaama alu tap rhe uolisesti tapahtumia pe taidon n lisäksi tarjoamme monip nte se eiden ja aktiivisten koejä eet, m tan vuotta, mutta meidän up oit os in projekteihin ja he ovatk otettu mukaan kaikkiin päästä? kat kymmenen vuoden utta miltä näyttävät an tä väliltä sil in ak jot että olemme vina ankkoina? Uskon, vaatii se tta Mu n. idät tunnetaa kin ne asiat, mistä me avo ja lla tee en as sissäsi. Positiivisella ae ait ä käsissämme. Sinun kä ss mi , ltä viedä ne loppuun sie roh u rohkeasti haasteisiin ja ttu tar ja , en itsensä kehittämise tään sen sisäisen palon erinoma n nyt toivottaa kaikille äihin tunnelmiin halua

T

A

M

M I

O V

M

20

Uutis-Ankka 2012-02

N

Noora Keskievari 30. vuotisjuhlilta PRES2012 - Nooran puhe


pakamari 30- vuotta!

enet, hyvät

inkaan syyttä auppakamaria. Eikä su ork nu n oe raj Au ein us an attaneet kiikehittyen. Olemme kasv sti va ku jat ja sti se oli onipu marissamme allistumisaktiviteetti ka os ri), ma ka n uri su si nnek lla. Tänään alla mahdollisella laadu rha pa a ain tta mu ti, as ottom vastaanotkamarimme sai kunnian na se uk oit os tä Sii . lla huipu ksesta. i tänä Ankoille ja kantavaksi teemaks ia, ks utu av sa ja tä työ ien ’. sesti ’höyhenet huipulla ttavia tekijöitä mme on noussut vaiku rkiviä. Ja keskuudesta vahvasti myös nnallaan vaikuttaneet in saakka. He ovat toimi ja koulutuksia. tapahtumia, kokouksia asti isännöineet isoja ukset. Onkin ja heistä koostuvat hallit ppimishaluiset jäsenet ojen merkittän vuosien aikana. Ankk ostusta kaikkien näide johtaja” Wallenikat Kim ”paras puheen historiikissa, jonka An a tunteella. ympäristön ana, uskallusta ja jatkuvaa : Se vaatii lisäksi taitoa n. Sanotaan, että rä ja uudistumishaluine amalla täytyy olla kette stalle, mutta se sa. Se vaatii tietoa tau kin nykyisessä tilantees muistella aiempia voidaan hymyssä suin vallisesta. Jälkeenpäin stejä?”. sähköpostia ja tekstivie edotuksen kanssa ilman ä kehittymään ja mareiden täytyy pysty rkauppakamarissa. Ka isuuden muutokttoman hienon mahdoll järjestö antaa uskoma ko minulla aikaa? yksemme vartijoita. On lemme itse oman kehit ila. a ja arvioida oma tahtot piti pohtia ttävään tehtävään. Asiaa rki me än täh an ma ke rhe. Mutta tettiin ha llinen harrastus sekä pe tee oit tav on lla nu mi lo oppia ja a lisäksi n kaikkea täytyy olla pa ne En . sä en its ä ttä yli ä parhaanskallusta lviämään niistä tekemäll se ja an sta va ta tei as amaan ha

ustua aivan aikana. Olen saanut tut en od vu n ole pu n ise sä viime n kanssa ja nyt ja energisen hallitukse n ea up n idä me llä ne yösken ään vaiheessa a, että ei ole kyllä miss no sa y yty Tä ä. ss de ällä yh n kehitykseen. mahdollisuuksina omaa iheessa haluahtumaa, joista tässä va tap ä vä ttä rki me i ks ka llä on stä tiiminsä ania uskomattomasta työ llm Fe trik Pa öä ikk äll pä ojekti a, kun Sarianne jälleen ison juhlan aihett me am sa ä yll ks Sy . auttia tapahtuminen lloilleen. Näiden suurien va en ud vu luo ien ikk ka dän a tietenkin koko lfiin. Itse odotan innoll go ja hin lui rai vie tys yri sta, t on tänä vuonna kesäpäivillä. Koejäsene an taj joh en he pu tä tet nnäy Kiitos siitä. mistä on koeankat tehty! moderneina karppaasyötettyinä vai kenties lla lla pu ä sin tei rin Pe ? at varmasti edelleentekemisen meininki ov ä ss de yh ja ilo , atu La ä. aisuus on meidän kaikkea sitä paloa. Tulev n ne en ja tä työ n ljo pa i t, me osaamme tarttua vas on rajana. Me anka tai in va llä ele mi a ell oim Ankka löytää itsesToivonkin, että jokainen in. tal ma ole n aa ink su ei joamiin haasteisiin. hkeasti kamarimme tar an kunnolla! etään hauskaa ja rokata aisen mukavaa iltaa. Pid

Uutis-Ankka 2012-02

21



Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.