UUTIS-ANKKA 1/2018

Page 1

1/2018

ANKKAMAISIA POLKUJA


SISÄLLYS

Uutisankka 1/2018

Tiedottajan turinat

2

Erään Ankan polku

3

Kamariurasuunnitelma

7

Alkuvuoden tunnelmia kuvina

9

Kansainvälisen JC:n vinkit

12

JCI made me rich!

13

Tulevia tapahtumia

15

Rapu rai rai!

18

01/19


TIEDOTTAJAN TURINAT Jani Rusi - LIO 2018

Vuotta ollaan edetty jo pitkälle, Sommaren är kort ja

Tämän lehden teemana on Ankka, tietenkin, ja

Nyt kun kesä mennyt on, syksy saapuu jne...

ankanpoikasten erilaiset polut. Lehden sivuilta voit lukea oman Urhomme tarinan ja löytää kamariura-

Kesäkausi päättyi ja Ankkojen syksy alkoi upeista

suunnitelman oman polkusi tueksi. Voit myös lukea

rapujuhlista, joissa Ankkalampi sai uuden upeaakin

toisenlaisen tarinan vielä aivan alkutaipaleella

upeamman

olevalta vuoden 2018 untuvikkoankalta ja suunnitella

Senaattorin

Maarit

Hurmeesta.

Loistavaa! Muutenkin tunnelma rapujuhlilla oli

tulevia tapahtumia, missä voit tavata muita ankka-

erinomainen, kun allekirjoittanutkin pääsi vasta

lammen sankareita.

ensimmäistä kertaa itse paikanpäälle. Lehden sivuilla onkin vähän tunnelmapaloja rapujuhlista ja muistak-

Vauhdikasta syksyä toivottaen,

in vuoden tapahtumista tähän saakka.

204,5 x

Eletään huikeaa Ankka-vuotta, upea kesä ja paljon on vielä syksyllä tulossa, kun tämän lehden tullessa ulos meille on valittu uudet jäsenet hurjasta koejäsenten joukosta. Pöydällenousuja hallituspaikkoihin on jo nähty, ja nyt on taas aika hakea mukaan tähän mahtavaan ankkalammen joukkioon, kun koejäsenhaku on auennut.

02/19


ERÄÄN ANKAN POLKU Urho Blom - IPP 2018 MINUN MATKANI

perhe-, työ- ja aikataulusyistä. Mutta ryhmämme

Menossa on järjestyksessään viides kamarivuoteni.

ydin ei ole kadonnut mihinkään. Tapaamme

Retrospektiivissä aika on mennyt kuin siivillä.

edelleen joka vuosi vaihtamaan kuulumisia ja

Matkan varrelle mahtuu onnistumisia ja koettele-

viettämään yhdessä aikaa. Ja ihmisistä versoavat

muksia. Aurinkoisempia ja myrskyisämpiä päiviä.

myös parhaat tarinat ja muistot, jotka kietoutuvat

Sateisia ja lumisia. Ylevää mieltä ja murheen alhoa.

kamariin, kaiken yhteensitovaan kehykseen.

Jokainen kamarivuoteni on ollut erilainen ja toisaalta jokainen toimintavuosi on ollut kulloisenkin puheen-

Koejäsenvuoden liimana toimii projekti nimeltä

johtajansa näköinen. Olen eri yhteyksissä käynyt

Puheenjohtajan

puhumassa tilaisuuksissa ja kirjoittanut siitä, miten

jälkeen aktivoiduin vasta kesäpäivän valmistelujen

aikoinani osallistuin Aurajoen kamarin koejäsen-

loppumetreillä. Samassa yhteydessä lupasin toimia

hakuun ja lähdin mukaan toimintaan. Kaikki matkat

Joulukonsertin projektipäällikkönä. Tuolloin arvot-

ja tarinat noista matkoista alkavat aina jostain.

tiin, pitäisikö solistiksi ottaa Lauri Tähkä vai Pete

Tahattomasti tai tarkoituksella. Näin on minunkin

Parkkonen. Jälkimmäinen valittiin eikä menestystä

kohdallani.

haitannut se tosiasia, että Parkkonen viuhui

kesäpäivä.

Vauhdikkaan

alun

parketeilla Tanssii Tähtien kanssa -kilpailun voittoon.

PIENESTÄ PONNISTAEN Liityin kamariin untuvikkona - koejäsenenä vuonna 2014. Osallistuin heti alussa koejäsenten

KOHTI HALLITUSVASTUUTA

starttikoulutukseen,

Kesä

johon

senaattorien

lisäksi

on

kamaritoiminnassa

vastuutehtävissä

osallistui kamarin hallituksen jäseniä ja lopuksi

metkaa aikaa. Muiden siirtyessä lomille pitäisi

pidettiin yhteinen illanvietto, jossa pääsin tutustu-

valmistautua syksyn ja loppuvuoden toiminnan

maan myös jäsenistöön. Tuo illanvietto tunnetaan

pyörittämiseen ja organisoida vaalit. Ja tietysti

paremmin nimellä Untuvajuhla. Jokainen kamari-

järjestää koko vuoden kamaritapahtumista se

lainen varmasti muistaa omansa.

suurin helmi – Rapujuhlat. Kesällä 2014 sain kehotuksia hakeutua kamarin hallitukseen ja päätin

Tästä minun ja koejäseneräni matka jatkui Forssan

lopulta "hypätä pöydälle". Pohdin mitä tehtäviä

Starttiin,

lähtisin hoitamaan. COM eli kumppanuuksista ja

joka

A-alueella

on

vakiinnuttanut

asemansa kulloisenkin kamarivuoden alueellisena

sidosryhmäsuhteista

vastaavan

hallituslaisen

käynnistäjänä. Taustalla lienee kaksi syytä. Keskus-

tehtävät kiinnostivat ja jollakin tapaa toimivat

liiton ja alueen kokousaikataulut on näihin sovitettu

luonnollisena jatkumona omalle työlleni konsultti-

ja samalla pienemmille kamareille on dedikoitu

na.

ohjelmaa ja tapahtumia, jotka pitävät niiden toimintaa aktviisena myös maakunnissa. Kamarihan

COM-vuosi 2015 meni kaikkinensa hyvin. Kamarin

on koko Suomen juttu. Ainakin maantieteen vinkke-

kassaan kertyi mukavasti rahaa toiminnan kehit-

listä. Omalla vuosikurssillani oli heti hyvä yhteishen-

tämiseksi. Moni ei tiedäkään, että jäsenmaksujen ja

ki päällä. Muutama meistä on toki tippunut tai

matrikkeliprojektin lisäksi kamari- ja projekti-

jättäytynyt pois ydintoiminnasta matkan varrella

kumppanuudet ovat keskeisin toimintamme rahoi-

03/19


tuslähde. Pääsin siis opiskelemaan kamarin halli-

MATKA HUIPULLE

tustyöskentelyä. Ryhdyimme tuolloin Turun seudulla

Varapuheenjohtajan tehtävänä on rakentaa oma

yhdessä

Turun

yhteytensä, suhteensa, omaan jäsenistöön, opiskella

nuorkauppakamarien kanssa juoksemaan kasaan

oman paikallisyhdistyksen sekä alue- ja kansallisen

SHIFT-bisnesfestivaalia, joka sittemmin on vakiin-

tason toiminta kyetäkseen oman vahtivuoronsa

nuttanut asemaansa suomalaisten bisnestapahtu-

koittaessa

mien joukossa ja jatkaa edelleen kehittymistään.

tokoneen ruoriin. Istuvan puheenjohtajan ja halli-

Taustalla oli tarpeita, kuten oman kamaritoiminnan

tuskollegoiden avustaminen, oman linjan hahmot-

kehittäminen, alueellisen ja paikallisen kamari-

taminen ja kirkastaminen, kehityskohteiden sekä

toiminnan

vahvistaminen,

tulevien haasteiden identifioiminen. Tehtävää on

edistäminen

(Twinning-toimintaa

Airiston,

Raisio-Naantalin

ja

kansainvälisyyden

tarttumaan

kamaripurren

tai

-len-

unohtamatta,

juuri niin paljon kuin sitä haluaa ja jaksaa itselleen

joka on JCI-toiminnan kovaa ydintä) sekä yhteiskun-

keksiä. Toki jonkin verran asia- ja "hikilistaa" jokai-

nallinen vaikuttaminen. Jälkipolvet arvioikoot sen,

selle hallitukselle ja kulloisellekin puheenjohtajalle

miten lopulta onnistuimme.

periytyy edeltäjiltä. Tätä tosiseikkaa, vaikka kuinka haluaisi itselleen muuta vakuuttaa, ei yksikään halli-

Kesän lähestyessä olin totaalisen poikki. Kaikkeni

tus tai "pressa" pääse karkuun.

antaneena ja kesälomat edessä en halunnut kuullakaan puhuttavan Taloudesta ja Johtajuudesta, en Uutis-Ankoista enkä Sijoittajailloista. Halusin vain levätä. Levossa mieli virkistyy ja heinä-elokuun vaihteessa 2015 puhelin alkoi soida ja sähköisiin vietimiin tuli yhteydenottoja. Kehotettiin hakemaan puheenjohtajaksi. Ensiksikään päätös ei ollut helppo. Minulla ei ollut omaa kamariurasuunnitelmaa, jota vasten olisin voinut peilata syntynyttä tilannetta. Mietin asiaa eri kulmista muutaman viikon ja päädyin muutaman terassilla nautitun oluen ja hyvähenkisen kesäiltaisen

puhelinkeskustelun

jälkeen

arvioon,

että

kamarivaaleissa menestyminen oli mahdollista. Kotiväkikin heltyi, joten tärkein rintama oli kunnossa. Loppu onkin historiaa. Tulin valituksi kamarihistoriamme niukimmalla äänten enemmistöllä varapuheenjohtajaksi. Niin on hyvä kuin on tarkoitettu. Analysoimatta asiaa sen syvemmin aiemmasta kampanjointikokemuksesta puoluetoiminnassa ei varsinaisesti ollut haittaa.

04/19


Tällä viitataan jokaisen puheenjohtajan pyrkimyk-

KORKEALTA NÄKEE KAUAS

seen toteuttaa omaa linjaansa kamarin kehittämi-

Aloittaessani

sessä. Meillä jokaisella on ristimme. Vuosi on lyhyt

mielessä onnekas ilman omaa ansiotani. Viime

aika eivätkä suuret laivat käänny nopeasti. Siksi on

vuonna Suomi vietti 100-vuotis- ja ANKK 35-vuotis-

oltava heti liikkeellä, jos vaalien kautta kutsu

juhliaan. Nämä olivat keskeisimpiä ajureita, joiden

vastuuseen osuu kohdalle.

ympärille rakentaa ja kehittää kamarimme toimin-

puheenjohtajana

olin

monessakin

taa. Sain liittyä osaksi kamarimme puheenjohtajien "Johtajaksi kasvanut" on Suomen nuorkauppa-

pitkää ketjua, joka jo itsessään on hieno kunnia.

kamarien

ja

Vuosi oli työläs. Työläämpi kuin olin ajatellut.

edeltäville (ipp, allekirjoittanut) puheenjohtajille

Pk-yrittäjän tilannetta ei varsinaisesti helpottanut

suunnattu koulutusohjelma, jonka tarkoituksena on

sekään tosiasia, että toimin samanaikaisesti kahden

valmistaa ja valmentaa tuolle polulle valituksi tullei-

muunkin yhdistyksen puheenjohtajana. Se oli kyllä

den henkilöiden valmiudet johtaa ja edetä JC-ural-

ihan julkinen salaisuus. Jos oppeja haluaa hakea, niin

laan vaikka maailman puheenjohtajaksi saakka.

kaikesta selviää. Ei kuitenkaan tekemättä mitään. Jos

tuleville

(dp),

nykyisille

(pres)

ei työskentele tavoitteidensa eteen, lopulta joku muu Varapuheenjohtajana huomasin keskusjärjestön ja

ratkaisee asiat puolestasi. Sekin on lopputulos, mutta

JC-organisaation ylipäänsä olevan kuin sipuli. Mitä

liekö harvemmin kovin tavoiteltu lopputulema tai

korkeammalle

asiaintila, epäilen.

tai

vastuullisempiin

asemiin

pääseekään sitä enemmän tietoa saa. Vähän kuin nousisi helikopterilla suoraan ylös tai ajaisi kondolia

Juuri nyt tuntuu siltä, että on liian aikaista arvioida

vuoren huipulle. Ylemmäksi tultaessa maasto ja

omaa puheenjohtajavuottaan. Samalla tuntuu, että

pinnanmuodot hahmottuvat aivan eri lailla kuin jos

puheenjohtajuudesta on kulunut ikuisuus. Ikimuis-

seisoisi vain vuoren juuressa. Kokonaisuus tulee

toinen kokemus ja vuosi, joka ei koskaan unohdu.

näkyväksi

ja

muuttuu

ymmärrettävämmäksi.

Nuorkauppakamarin tehtävänä on muuten kouluttaa

ALAS TAIVAISTA

parhaita

kestävämmän

Puheenjohtajan taival on joskus yksinäinen, vaikka

yhteiskunnan rakentamiseksi. Kaikkialla maailmas-

johtajia

paremman

ja

apuna ja tukena ovat aina aiemmat puheenjohtajat ja

sa. Tavoite ei ole vähäinen eikä helppo ja tällä saralla

senaattorit omasta hallituksesta puhumattakaan.

toiminnassa riittääkin paljon kehitettävää.

Omana kautenani konsultoin monia heistä säännöllisesti. Viisaus harvoin asuu missään yhdessä paikassa tai päässä, joten tietoa on hyvä hakea useasta suunnasta oman kuvan kirkastamiseksi. Kun kama-

"Tehtävää on juuri niin paljon kuin sitä haluaa ja jaksaa itselleen keksiä."

rin joulujuhlassa oli luopumisen ja vahdin vaihdon aika, tunsin iloa ja tyytyväisyyttä. Mitään haikeutta ei ollut ilmassa, ihme kyllä. Nekin hetket ovat joskus varmasti edessä, kun menneitä muistellaan. Rapujuhlissa ilon kyynel. Puheenjohtajuus on nyt koettu eikä siitä luopuminen lopulta ollut tuskallista.

05/19


Päinvastoin. Ankkojen kamarikone koulii vuodesta toiseen puheenjohtajaehdokkaita, jotka hetkensä tullen kykenevät ottamaan vastuun ja luotsaamaan Aurajoen kamarin uudelle uralle. Olen jälkikäteen miettinyt kamarin puheenjohtajien vaihdosta Erkki Wuolijoen teoksessa "Niskavuoren henki" kuvauksen pohjalta, kun tilan vanha emäntä Loviisa toteaa (uudelle emännälle) Ilonalle, että: "Menehän Ilona ja käske tuoda ruoka pöytään. Istu sinne pöydän päähän, minun paikalleni. Sen kun istut vaan, aivan kuin olisit aina istunut siellä. Niinhän minäkin aikoinani sinne istuuduin (...)". Ja ilona vastaa: "Olkoon, mummu. Istuudun sinne minäkin omalla tavallani (...)" Näihin Loviisan ja Ilonan sanoihin liittyy paljon symboliikkaa, tunteita, ajatuksia ja ymmärrystä sukupolvien ketjusta, johon vain sen kokeneet voivat samaistua. Matka jatkuu vielä hetken.

Urho Blom IPP 2018

06/19


KAMARIURASUUNNITELMA Suosittelemme lämpimästi, että käytät hetken aikaa oman kamariurasuunnitelmasi laatimiseen. Suunnitelman laatimisessa tavoitteet ovat tärkeässä roolissa, ja niiden tarkoituksena on tukea juuri sinua sinun omalla oppimispolulla. Tavoitteet auttavat sinua kehittymisessä ja menestymisessä, mutta niiden

merkitys

kasvaa

entisestään,

kun

ne

kirjoitetaan muistiin. Tavoitteet ilman suunnitelmaa

Esimerkkitavoitteita suunnittelun avuksi: haluan verkostoitua ja saada uusia ystäviä haluan kehittyä puhujana, myyjänä, väittelijänä yms.

ovat unelmia.

haluan kehittää muita vuorovaikutustaitojani

Ystävällisesti ota hetki omaa aikaa ja mieti rauhassa,

haluan olla ilmiömäinen esiintyjä

mitä sinä haluat tehdä nuorkauppakamarissa esi-

haluan oppia johtamaan projekteja

merkiksi seuraavan kolmen vuoden aikana. Mikäli sinulla on jo tavoitteita pidemmälle, voit listata ne myös. Koejäsenen käsikirjasta saat lisävinkkejä. Mieti missä haluat kehittyä tai tulla paremmaksi, mieti aikataulu ja ratkaisu siihen, miten juuri sinä haluat edetä. Kiinnitä huomiota etenkin kysymyksiin

haluan oppia somemaailman wizardiksi haluan ymmärtää talousasiota enemmän ja johtaa bisestä haluan kehittyä johtajana ja saada liike-elämän kontakteja

– miten, missä ja minkä takia? Priorisoi ja toteuta!

haluan vaikuttaa elinympäristööni

Muistathan myös, että tilanteet vaihtelevat ja suun-

haluan oppia motivoimaan ja sitouttamaan

nitelmat muuttuvat, niin myös kamariurasuunnitelmasi. Tarkastelethan sitä aina silloin tällöin. Saat apua kamarikummiltasi, hallitukselta ja kokeneemmilta jäseniltä, sillä haluamme olla vauhdittamassa juuri sinun menestystäsi työelämässä.

haluan vahvistaa yhteisöllisyyttä haluan tehdä projekteja, jotka tukevat liike-elämää, talouskasvua yms. haluan hallita hallinnolliset prosessit haluan vaikuttaa kansainvälisesti

Kirjaa oheiseen taulukkoon, mitä sinä haluaisit saavuttaa!

07/19


08/23


ALKUVUODEN TUNNELMIA Vuoteen on mahtunut paljon hauskoja tapahtumia ja tietysti uusia ystäviä ja hauskanpitoa yhdessä!

Ennen helteitä keväällä kokeiltiin jotain täysin uutta Munarallin tiimoilla. Toukokuussa kokoustettiin Turku Energialla kuukausikokousta.

09/19


Wappuna pidettiin hauskaa koko Ankkaperheen voimin, kuultiin puheita ja nautittiin Quack for Five -kuoron musisoinnista.


Kesä kohteli Ankkoja hyvin pj:n kesäpäivillä ja huippu untivikkojen tiimi järjesti puheenjohtajallemme Marille huikean päivän.

11/19


KANSAINVÄLISEN JCI:N TOP 5 -VINKIT 1. Nuorkauppakamaritoiminta yhdistää maassa kuin

ennätysajassa. Näiden kanssa kannattaa olla nopea!

maassa. Jos matkustat paljon työsi puolesta tai lomailet ulkomailla, älä epäröi ottaa selvää kohteesi

4. Oletko halunnut elvyttää kielitaitosi opiskelu-

nuorkauppakamaritoiminnasta. Kokousten ja tapah-

vuosien ja vaihto-oppilasaikojen jälkeen? Kansain-

tumien listaa päivitetään osoitteessa jcievents.com.

välisissä tapahtumissa sekin onnistuu. Mikään ei estä

Saat matkastasi entistä mielenkiintoisemman, kun

käymästä

tapaat JCI-siskon tai - veljen esimerkiksi Ranskassa

saapasmaan JCI-kollegoiden kanssa tai osallistu-

viinilasillisen äärellä.

masta viralliseen JCI-koulutukseen saksankielellä.

2. Kotimajoita, kotimajoitu tai kimppamajoitu!

5. Japanissa nuorkauppakamaritoiminta on erittäin

Multitwinningeissä on useimmiten tarjolla kotima-

arvostettua. Tarina kertoo, että eräs ankkamme sai

joitusta, mikä on mahtava tapa tutustua paikalliseen

upgradatun

elämään sekä saada elinikäisiä ystäviä. Myös oman

huomattua hänen JCI-pinssinsä Japanin matkalla.

kamarin alueelle tulee satunnaisesti vierailijoita,

Kanna siis pinssisi ylpeydellä missä ikinä kuljetkin –

jotka kaipaavat majoitusta. Tartu rohkeasti mah-

erityisesti

dollisuuteen ja tarjoa heille yösijaa. Kokoushotellien

jäsenyydestäsi kaiken ilon irti.

pöytäkeskusteluja

vaikkapa

hotellihuoneen

Japanissa,

mikäli

italiaksi

hotellivirkailijan

mielit

ottaa

huoneisiin on helppo löytää huonekaveri Facebook-ryhmistä tai miksipä et varaisi lähettyviltä isompaa asuntoa, jonka jaat muiden osallistujien

Teksti: Emilia Stenholm

kanssa.

Kuvat: Katri Suutari

3. Liity kansainvälisten JCI-tapahtumien Facebook-ryhmiin ja laajenna kontaktiverkostoasi yli kamarirajojen hyvissä ajoin ennen varsinaista tapahtumapäivää.

Muista

osallistua

kansainvälisten

kokousten koulutuksiin ja tapahtumiin, kuten tuloja iltajuhliin. Näin saat laajennettua kontaktiverkostoasi ja luotua uusia ystävyys- ja liikekumppanisuhteita. Ilmoittautumiset virallisiin JCI-koulutuksiin eurooppa- ja maailmankokouksissa avautuvat yleensä hieman ennen tapahtumaa ja tulevat täyteen

12/19

Kysy lisää vinkkejä ja tietoa kansainvälisistä asioista IPROlta!


JCI MADE ME RICH!

Tarek Omran - untuvikko 2018

JCI made me rich. Indeed “We think sometimes that

Development. Thus we need to think, act and become

poverty is only being hungry, naked and homeless.

global from WITH-IN.

The poverty of being unwanted, unloved and uncared for is the greatest poverty.” – Mother Teresa defined

Which is of course what our very own Aurajoki -

POOR differently and I choose to do the same.

Junior Chamber of Commerce has been doing for quite some time now. Hope this demystifies why this

I can’t help but recall my first encounter with a

blog post is in English, and written from the eyes of

Jaycee. In that moment, when I saw how a group of

an Egyptian living in and loving Turku, Finland. As an

ambitious youth have come together for the noblest

international member, I have to say that JCI is by far

purpose; I felt really proud of humanity. Jaycee’s

the best way for anyone living in a new society to

want to make the world a better place. BIG WORDS!

actually meet immensely positive and proactive

Yet, we shouldn’t forget how big dreams, require

global citizens. The environment in JCI is so positive

baby duckling steps. That, I believe, is the formula to

and collaborative that it simply becomes addictive. I

success (which has been given already to me by our

still remember the moment when I went on stage for

IPP). But to change the world, one must aim for

the speech competition in Forssa and the PRES, DP,

GLOBAL GOALS to attain a truly Sustainable

IND AND IPRO were cheerfully waving the ANKK flag.

13/19


It felt like being part of a loving family… a family of

I believe it is really rewarding when we all work

awesome Ducks.

together towards such big goals. Maybe then we could leave this world a little bit better than when we

Additionally, I was quite impressed during the Gala

came to it.

of the 2018 National Annual Conference in Mariehamn. The amount of recognition that was awarded

To conclude my experience for the past half a year… I

to various chamber activities was breath-taking.

have been meeting loads of Jaycee’s who made me

Chambers all around Finland have done magnificent

feel wanted, loved and cared for. Who truly MADE ME

projects that better their cities, regions and the whole

RICH!

country. But what surprised me the most is how some projects where aimed for a continental affect that could affect Europe or even the whole world.

Your fellow ANKK, Tarek Omran

It’s noteworthy to mention how Jaycee’s in Finland are actively facilitating more internationally oriented projects. I even had the pleasure to take part in the International Business Skills Academy. We got to see how some local business have successfully adopted an international mindset and now run simultaneous operations in several countries. This is exactly what I hope to do more of in the near future, i.e. International projects. I aspire to fully utilize my international background, networks and mindset to further help societies develop and grow.

14/19


TULEVIA TAPAHTUMIA 21.-23.9.2018

Ti 13.11.

A-alueen aluevaalikokous Hidden Champion,

Turun alueen kamarilounas

Vihdin nuorkauppakamari Ke 14.11. La 6.10.

Talous ja Johtajuus

Vaalikokous + bileet S/S Borella Ti 27.11. Ma 9.10.

Sijoituskoulutus yhdessä Nordean kanssa

Lean-koulutus Ke 28.11. Ke 11.10.

Joulukonsertti

Turun alueen kamarilounas Ke 5.12. 12.-14.10.

Jouluinen aamupuuro

Kansallinen vaalikokous 2018 – KASVA!/ Hki Ke 5.12. 30.10.-4.11.

Joulujuhlagaala avecin kera

Maailmankokous/ Goa, Intia

HUOM! päivä muuttunut

Tul sääki! - Seppo 15/19


Todellisten menestyjien taustalta löytää harvoin (jos koskaan) viivasuoraa ruusukujaa. Tuukka työskenteli kauppakorkeakoulun

ohella

tutkimusprojektissa,

mutta kiinnostavasta aiheesta ja mukavasta työryhmästä huolimatta hän koki olevansa väärässä paikassa väärään aikaan. Kun ihmistä yrittää puristaa itselle sopimattomaan muottiin, hän voi katkeroitua tai oppia itsestään ja elämästä jotakin uutta. Ihminen voi ylittää omat rajansa vain, kun rima on asetettu riittävän korkealle. Kun etenee hitaammalla temmolla, se voi olla jopa mielekästä. “Itsellä on vähän se

ONNEA UPEA UUSI SENAATTORIMME MAARIT! tapa, että hypätään kymmenestä metristä jäämereen ja opitaan uimaan. Se antaa myös perspektiiviä”, Maarit Hurme sai senaattorin arvon rapujuhlilla. Tuukka nauraa. Tahto vei yrittäjäksi, mutta myös

18/23


19/23


RAPU RAI RAI!

Kaikkien aikojen rapujuhlia 2018 vietettiin ravintola Göranissa. Jatkot sekä senaattorijuhlat järjestettiin Juhlavan “Salakapakassa”.

21/23



Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.