1 minute read

Oikeustapauksia

Helsingin hovioikeus 15.9.2022,

Tuomio nro 1233, Diaarinumero S 20/1235 (Vailla lainvoimaa 15.9.2022)

X:n ja Y:n rakennukset sijaitsivat vierekkäisillä kiinteistöillä. X:n ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevassa huoneistossa B 8 oli todettu kosteusvaurio. Vauriota tutkittaessa oli havaittu, että Y:n sisäpihalla olevan maanalaisen rakennelman maaperä oli märkää. Asiassa katsottiin näytetyksi, että maaperän kosteuden oli aiheuttanut kaukolämpöputkesta vuotanut kaukolämpövesi. Kaukolämpöputken vaurion oli aiheuttanut epätiivistä luukusta valuneet sade- ja sulamisvedet. Hovioikeus katsoi näytetyksi, että huoneiston B 8 makuualkovin kosteus oli peräisin Y:n maaperään vuotaneesta kaukolämpövedestä. Asiassa oli kyse siitä, oliko Asunto Oy Y:n hulevedet aiheuttaneet Asunto Oy X:n huoneiston B 8 kosteusvaurion ja mikäli näin katsottiin, oliko Y menetellyt huolimattomasti laiminlyömällä kiinteistön ylläpidon, hulevesien asianmukaisen johtamisen tai luukun kunnossapidon ja oliko huolimattomuudella syy-yhteys vahinkoon.

Hovioikeuden mukaan Y:n oli täytynyt käsittää, että luukun kannesta valuva vesi pääsi putoamaan kaukolämpöputkien päälle. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että oli varsin odottamatonta, että eristetty putki päästäisi sisään kosteutta, minkä seurauksena putki syöpyisi puhki ja putkivuodosta seuraisi naapurirakennuksen huoneiston kosteusvaurioituminen. Kosteusvaurioon johtanut kausaaliketju ei ollut niin tavanomainen, että Y:n olisi pitänyt tunnistaa sen mahdollisuus. Putkivuoto ja siitä seurannut huoneiston kosteusvaurioituminen ei siten ollut kohtuudella ennalta arvattavissa oleva riski. Hovioikeus päätyi katsomaan, ettei Y ollut velvollinen korvaamaan X:lle huoneiston B 8 makuualkovin korjaamisesta johtunutta vahinkoa.

Turun hovioikeus 13.9.2022,

Tuomio nro 523, Diaarinumero S 21/896 (Vailla lainvoimaa 14.9.2022)

Yhtiöllä oli ollut kunnossapitovastuunsa perusteella velvollisuus korjata huoneiston kylpyhuone ja sauna sekä ennallistaa näiden pintamateriaalit. Työ oli teetetty ulkopuolisella urakoitsijalla ja korjaustyön lopputuloksen katsottiin olevan hyvän rakennustavan vastainen. Osakas vaati yhtiöltä vahingonkorvausta saunan ja pesuhuoneen laatoitukseen, lattiakaivoon sekä ilmanvaihtoon liittyvistä virheistä.

Hovioikeus katsoi yhtiön laiminlyöneen valvontavastuunsa, sillä yhtiö ei ollut näyttänyt valvoneensa korjaustöitä huolellisesti. Laatoituksen osalta virheiden ei todettu estäneen kylpyhuoneen käyttöä, mutta virheiden katsottiin aiheuttaneen esteettistä sekä vähäistä toiminnallista haittaa, jotka voisivat vaikuttaa asunnon jälleenmyyntiarvoon. Osakkaalle katsottiin tältä osin aiheutuneen korvattavaa vahinkoa. Lattiakaivoon ja ilmanvaihtoon liittyvien virheiden osalta osakkaalla ei kuitenkaan katsottu olevan oikeutta vahingonkorvaukseen, koska osakas ei ollut sallinut yhtiön korjata virheitä, eikä tämä ollut näyttänyt, ettei yhtiö olisi voinut niitä asianmukaisesti korjata.

Hovioikeus velvoitti yhtiön suorittamaan osakkaalle vahingonkorvausta, mutta korvauksen määrää alennettiin vaaditusta. Korvausmäärää arvioitaessa otettiin huomioon virheiden esteettinen laatu ja se, että kylpyhuonetta voitiin todetuista virheistä huolimatta käyttää. Sen sijaan reklamoinnin viivästymistä tai osakkaan valvontavelvollisuuden laiminlyöntiä ei otettu vahingon määrää arvioitaessa huomioon, koska virheet olisi havaittu, jos yhtiö olisi huolehtinut valvontavastuustaan.

This article is from: