2 minute read

Kolumni: Oho – olen hallituksessa

OHO, olen hallituksessa…

Keväällä 1996 lähdin ensimmäistä kertaa taloyhtiöni yhtiökokoukseen. Edellisenä syksynä olin muuttanut uuteen kotiin. Asunnon myyjä ja uudet naapurini olivat kannustaneet minua osallistumaan tulevaan yhtiökokoukseen. Siellä pääsisin kuulemaan ja päättämään kotitaloni yhteisistä asioista. No sinne sitten!

Mennessäni yhtiökokoukseen olin kokematon ja varomaton. Tulin valituksi uudeksi hallituksen jäseneksi varmaan ennätysnopeasti. Oli turha yrittää vedota kokemattomuuteen – nythän sitä kokemusta kertyisi!

Vaikka olin jo aiemminasunut muutaman vuodenomistusasunnossa, minullaei ollut oikeastaan mitään käsitystä siitä, miten asuntoosakeyhtiö toimii.”

Siitä alkoi minun urani taloyhtiömaailmassa. Olen saanut kehittää tietoja, taitoja ja kykyjä henkilökohtaisessa, sosiaalisessa ja työelämässä, ja minulla se johti ajan myötä myös uuteen ammattiin taloyhtiöiden parissa. Jos voisin nyt antaa neuvoja itselleni tuoreena hallituksen jäsenenä vuonna 1996, ne olisivat seuraavia:

• Osakkaat ovat valinneet sinut hallitukseen edustamaan heitä. Se on luottamustehtävä. Ole siitä ylpeä ja osoita olevasi heidän luottamuksensa arvoinen.

• Tutustu asunto-osakeyhtiölakiin ja taloyhtiön hyvään hallintotapaan. Se auttaa toimimaan huolellisesti ja yhtiön edun mukaisesti.

• Perehdy yhtiön tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen, sopimuksiin ja kiinteistön kuntoarvioon. Kysele isännöitsijältä ja hallituksen puheenjohtajalta.

• Tutustu taloyhtiösi osakkaisiin ja asukkaisiin. Kuuntele heitä. Mikä yhtiössä on hyvin tai huonosti, ja mihin suuntaan yhtiötä pitäisi kehittää?

• Sinun ei tarvitse tietää kaikkia asioita, mutta sinulla on velvollisuus ottaa niistä selvää. Käytä apunasi esimerkiksi Kiinteistöliiton asiantuntijoita.

• Tehtävä on mielenkiintoinen näköalapaikka taloyhtiön asioihin. Kehitä osaamistasi hankkimalla tietoa ja ylläpitämällä sitä.

• Muista, että hallitus on päätösvaltainen vain kokouksissaan ja päätökset tehdään yhdessä. Ole aktiivinen! Valmistaudu kokouksiin huolellisesti.

• Muista, että isännöitsijä huolehtii taloyhtiön päivittäisestä hallinnosta. Älä haali tehtäviä itsellesi!

• Hallituksen jäsenyys tuo toki vastuuta, mutta sitä ei ole syytä liioitella. Normaali huolellisuus riittää hyvin, ja taloyhtiön vakuutusten tulee kattaa myös hallituksen toiminta. Ota rennosti!

• Voit joutua kohtaamaan ihmisiä, joiden tapa kommunikoida voi yllättää. Älä pelästy! Keskustele kokemuksistasi hallituksen muiden jäsenten kanssa.

Lopulta muista, että voit erota hallituksesta milloin tahansa eikä eroa tarvitse perustellakenellekään. Mutta älä luovuta helposti! Jos sinä et ole hallituksessa, sielläon joku muu hoitamassa sinunkin asioitasi.

Hannu Mähönen - Toiminnanjohtaja, Kiinteistöliitto Keski-Suomi

This article is from: