2 minute read

Kausivalot ja koristeet taloyhtiössä

Kausivalot ja koristeet taloyhtiössä

TEKSTI: MINNA ANTTILA, KIINTEISTÖLIITON VANHEMPI LAKIMIES KUVAT: PIXABAY, KIINTEISTÖLIITTO

Hämärtyviin syysiltoihin ja lähestyvään talvikauteen kaivataan valoa. Hämärien iltojen tunnelmaa on mahdollista pehmentää esimerkiksi kausivaloin. Kausivalot, jouluvalot ja muut koristevalot ovat sallittuja taloyhtiössä ja niillä onkin mahdollista koristella huoneiston parveketta, terassia tai huoneistojen aidattuja piha-alueita.

Valojen sijoittelussa on otettava huomioon, että osakas tai asukas saa sijoitella valoja vain hallinnassaan tai käytössään olevalle alueelle. Parvekkeen valaistus on siten sijoitettava parvekkeen sisäpuolelle, eivätkä valot saa roikkua parvekkeen kaiteiden ulkopuolella. Samoin huoneistopihan kausivalot on pidettävä kyseisen huoneiston käytössä olevan piha-alueen sisäpuolella. Taloyhtiö voi siten puuttua esimerkiksi parvekekaiteen yli roikkuviin valoihin ja kehottaa osakasta siirtämään ne parvekkeen kaiteiden sisäpuolelle.

Taloyhtiö ei voi lähtökohtaisesti kieltää valojen käyttöä. Osakkaalla ja asukkaalla on siten oikeus käyttää myös vaikkapa väriä vaihtavia tai vilkkuviakin valoja. Valojen käyttäjän vastuulla on kuitenkin aina huolehtia siitä, että valojen käyttäminen on turvallista. Turvallisuuden kannalta on tärkeää muun muassa tutustua valojen käyttöohjeisiin, säilyttää ne ja noudattaa niitä.

Kun valoja aiotaan käyttää pihalla, terassilla tai parvekkeella, on varmistuttava siitä,että valot soveltuvat ulkokäyttöön, jolloinne on suunniteltu kestämään talvisiaulko-olosuhteita, kuten kosteutta ja kylmyyttä.Samoin on varmistettava muuntajiensoveltuvuus ulkokäyttöön. Ulkovalottulee myös kytkeä vikavirtasuojattuunpistorasiaan.

Vanhojen valosarjojen osalta on aina tärkeäätarkastaa niiden kunto ennen käyttöä.Kunnoltaan epäilyttäviä valoja ei pidäkäyttää eikä vioittuneita valoja saa korjataitse. Vioittuneisiin valosarjoihin liittyyaina sähköiskun ja tulipalon riski.

Entä paljon puhuttu energiansäästö?

Nyt eletään aikaa, jolloin energian säästäminenon yleisesti puheenaiheena ja tarpeellista.Kuten kaikkien sähkölaitteidenosalta, myös valojen osalta on hyvä miettiäsitä, voiko kausivalojen käyttöä muuttaasähköä säästävämpään suuntaan. Tarvitseekoesimerkiksi valojen olla päällä kokoajan vai voisiko käyttää esimerkiksi valojenajastinta? Tai voisiko sähkönkulutukseenvaikuttaa käyttämällä valojen hämäräkytkintä?Myös hankittavien valojenenergiatehokkuuteen on hyvä kiinnittäähuomiota.

Huoneiston ulkopuolisten valojen lisäksiosakkaat haluavat toisinaan koristella myös porraskäytävää viihtyisyyden nimissä. Tällöin on kuitenkin muistettava, ettäporraskäytävien koristelun osalta pelastuslainsäädäntöasettaa rajoituksia.

Paloturvallisuussyistä porraskäytävässäei saa säilyttää mitään ylimääräistä, kutenovimattoja, kukkaruukkuja tai tuoleja.Sama koskee myös muita esineitä, kutenlastenrattaita ja muita tarvikkeita. Porraskäytävänkoristelua ajatellen mahdollistaon lähinnä ovikranssin tai muun koristeenkiinnittäminen huoneiston ulko-oveen.

Lähteenä on käytetty valaistuksen turvallisuuden osalta Tukesin mediatiedotetta 9.12.2021.

Kiinteistöliiton vanhempi lakimies Minna Anttila.

This article is from: