4 minute read

Tuomo Iivanainen valtakunnallisiin ja paikallisiin luottamustehtäviin

Tuomo Iivanainen valtakunnallisiin ja paikallisiin luottamustehtäviin

KIRJOITTAJA ANNA-LIISA PEKKARINEN

Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistyksen hallitus valitsi vuosikokouksen yhteydessä kuopiolaisen Tuomo Iivanaisen hallituksen puheenjohtajaksi ja työvaliokunnan jäseneksi. Hänet valittiin huhtikuun alussa myös Suomen Kiinteistöliiton Lahdessa pidetyssä liittokokouksessa liiton hallitukseen ja työvaliokuntaan.

Hän on ollut paikallisyhdistyksen hallitusjäsen, varapuheenjohtaja tai työvaliokunnan jäsen 19 vuoden ajan ennen puheenjohtajuuttaan, Suomen Kiinteistöliiton luottamuselimiin hänet valittiin ensimmäistä kertaa.

Iivanainen on taloyhtiönsä Asunto Oy Nahkurinkulman hallituksen puheenjohtaja sekä taloyhtiöalan ammattilainen, sillä hän teki lähes 40-vuotisen työuransa isännöintiyrittäjänä Kuopiossa.

Jäsenmäärän kasvu lisää vaikutusvaltaa liitossa

Suomen Kiinteistöliiton hallituksessa on 24 jäsentä eri paikallisyhdistyksistä ympäri Suomen. Valio- ja toimikuntia on 7, muun muassa asunto-osakeyhtiötoimikunta, vuokratalovaliokunta ja korjausrakentamistoimikunta. Muutama vuosi sitten itäsuomalaiset saivat kaikkiin liiton valiokuntiin alueellisesti hajautetun edustuksen, kun se oli strategiassa laitettu tavoitteeksi.

Kiinteistöliiton työvaliokunnan tehtävänä on asioiden valmistelu hallitukselle niin, että asioista voidaan päättää kokouksissa. Liiton työvaliokunta koostuu hallituksen puheenjohtajasta, kolmesta varapuheenjohtajasta ja viidestä jäsenestä.

Luottamustehtävissään Iivanainen haluaa tuoda esille itäsuomalaista näkökulmaa. Pohjois-Savolla ja Etelä-Savolla on kummallakin yksi paikka hallituksessa, pieksämäkeläinen Timo Lappalainen edustaa Etelä-Savoa. Pohjois- Karjalalla ei hallituspaikkaa vielä ole, koska jäsenmäärä ei riitä. Vaikutusmahdollisuudet paranevat sitä mukaa kun jäsenmäärä kasvaa.

Paikallishallituksessa yli puolet taloyhtiöedustajia

Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistyksen hallitukseen kuuluu 13 jäsentä, ja heistä yli puolet on valittu taloyhtiömandaatilla. Työvaliokunta koostuu puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta ja yhdestä hallituksen nimeämästä jäsenestä. - Työvaliokunnassa paneudutaan asioihin syvällisemmin. Se valmistelee asiat hallitukselle ja voi myös panna hal- lituksen linjaamia päätöksiä toimeen, Iivanainen kertoo. - Työvaliokunnassa on viime vuosina tehty isoja asioita. Yhdistyksen säännöt modernisoitiin ja lisättiin varapuheenjohtajien määrää. Vaalitoimikunta perustettiin tekemään ehdotuksia luottamushenkilövalinnoiksi, koska yhdistyksen hallituksessa on erovuorojärjestelmä.

Iivanainen on seurannut eri paikallisyhdistysten ja isännöitsijöiden välistä suhdetta meillä ja muualla. Hänestä Itä-Suomessa yhteistyö on arvossaan ja isännöitsijöitä tuetaan vaativassa työssään.

- Meillä nähdään arvokkaana se, että yhdistyksen hallituksessa on myös isännöitsijöitä ja että siellä voidaan kuulla myös heidän näkemyksiään. Meistä isännöitsijät palveluntarjoajana ovat taloyhtiöille tärkein sidosryhmä, siksi kehitämme, ylläpidämme ja lujitamme yhteistyötä. Yksi esimerkki ovat järjestämämme säännölliset ammatti-isännöitsijäinfot ja asiantuntijaluennot ajankohtaisista aiheista.

Puheenjohtajaklubit uusin vetävä jäsenetu

125-vuotiaassa Pohjois-Savon Kiinteistöyhdistyksessä palvelut ja toimintatavat ovat vuosikymmenien mittaan kehittyneet kattaviksi ja laaja-alaisiksi. - Webinaarit ovat viimeisin uutuus. Verkkokoulutukset ovat nostaneet osallistujamäärät muikeisiin lukuihin, kertoo Iivanainen tyytyväisenä. Jos ei ehdi paikan päälle tai asuu kaukana keskuspaikkakunnalta, voi kuunnella koulutuksen verkossa. Yhdistyksen kautta ovat tarjolla myös valtakunnallisesti toteutetut webinaarit.

Vuosi sitten alkoivat Kuopiossa puheenjohtajaklubit, jotka aiemmin toimivat jo Etelä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa. Puheenjohtajaklubi on saanut loistavan vastaanoton. Viime vuonna oli jo muutamia tilaisuuksia ja tänä keväänä on ollut neljä. Tilaisuudessa asiantuntija alustaa ajankohtaisesta aiheesta ja sen jälkeen keskustellaan yhteisesti.

- Tämä on osoittautunut innostavaksi foorumiksi, sillä keskustelu lainehtii vilkkaana. Tilaisuuksien aiheina ovat olleet sähköiset lukitusjärjestelmät, älykäs lämmönsäätö ja yhdistyksen neuvottelema jäsenetu sähkön puitesopimus. Jos edustamasi jäsentalo ei vielä ole hyödyntänyt Väre Oy:n kanssa solmimaamme sähkön puitesopimusta, kannattaa siihen perehtyä viimeistään nyt, kun sähkön hinta on viime aikoina ollut aikamoisessa myllerryksessä.

Jäsenmäärän jatkuvaa kasvattamista Iivanainen ei sinällään pidä itseisarvona, vaan toiminnan laadun korkeana pitämistä, erityisesti koulutuksia. - Kun jatkamme laadukasta ja kiiteltyä työtämme, uusia jäseniä kyllä tulee.

Minä Tuomo Iivanainen

Ikä: 66

Ammatti: Isännöintiyrittäjä, eläkkeellä

Asumismuoto: Kerrostalossa kaupungissa ja vapaa-ajan asunnolla maalla ympäri vuoden

Perhesuhteet: Naimisissa, 2 lasta ja 2 lastenlasta

Harrastukset: Metsästys, kalastus, lenkkeily, puuhastelu mökillä

Motto: Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

- Taloyhtiöt eivät välttämättä tiedä, miten iso vaikuttaja Kiinteistöliitto on. Liitolla on toimivat suhteet ministereihin, virkamiehiin ja poliittisiin päättäjiin, ja sen asiantuntemusta ja mielipidettä arvostetaan, toteaa Tuomo Iivanainen.

Miksi kannattaa kuulua Kiinteistöliittoon?

Paikallisyhdistyksen tärkeimpänä tehtävänä Tuomo Iivanainen pitää laajaa ja laadukasta koulutustoimintaa taloyhtiöille ja ammatti-isännöitsijöille. - Ydintehtävämme on toimia linkkinä ja tiedonvälittäjänä taloyhtiöpäättäjien ja Kiinteistöliiton välillä. Liitto on taloyhtiöiden tiedon alkulähde ja asiantuntijapankki, ja paikallisyhdistys tuo liiton palvelut taloyhtiöiden päättäjien tietoon. Kiinteistöliiton lakineuvontapalveluita arvostetaan korkealle. Jäsentaloyhtiöt ja kiinteistöosakeyhtiöt ovat osa Kiinteistöliitto-yhteisöä, joka koostuu koko valtakunnan kattavasta yhdistysverkostosta. - Kiinteistöliiton kautta vaikutamme lakien ja säännösten valmistelussa kotimaassa ja EU-tasolla. Liiton tutkimustoiminnan tuloksia käytetään

usein perusteina lainsäädäntöä valmistellessa. Kiinteistöliiton lausuntoja ja kannanottoja arvostetaan, koska sillä on hyvät ja luottamukselliset yhteydet eri ministeriöiden, kansanedustajien ja europarlamentaarikkojen kanssa. Se on pitkän tutkimus- ja edunvalvontatyön ansiota, Iivanainen summaa. Parhaillaan Kiinteistöliitto on mukana esimerkiksi kiinteistöverotusta ja asunto-osakeyhtiölakia valmistelevissa työryhmissä. Työn alla ovat Isännöinnin eettiset ohjeet yhdessä muun muassa Isännöintiliiton kanssa. Isännöinnin yleiset sopimusehdot ovat myös tulossa valmisteluun.

Tuomo Iivanainen

This article is from: