2 minute read

Yhdenvertaisuutta ei saa loukata

KIRJOITTAJA ANNA-LIISA PEKKARINEN

Yhdenvertaisuutta ei saa loukata

Hyvin vanhoja, markkapohjaisia yhtiöjärjestyksiäkin on vielä käytössä, kertoo Suomen Kiinteistöliiton neuvontalakimies Tapio Haltia. - Yhtiöjärjestys kannattaa päivittää tarpeen tullen, ja silloin päivittää se myös muilta vanhentuneilta osin. Suotavaa olisi, että yhtiöjärjestys vastaa taloyhtiön vallitsevaa tilaa ja on nykyisen asunto-osakeyhtiölain mukainen.

Vuonna 2010 uudistunut laki muutti esimerkiksi kokouskutsujen määräaikoja, sanamuodoiltaan isännöitsijän tehtävää sekä käytettyjä termejä; rahoitusvastike muuttui pääomavastikkeeksi. Muutoksia tehdessä on oltava tarkkana, ettei yhdenvertaisuutta loukata. Niiden, joiden vastike kasvaa, suostumus tarvitaan vastikeperusteen muuttamiseen, ellei kyseessä ole uusi vastikelaji, jonka voi mitata tai luotettavasti arvioida. Esimerkiksi siirtymisestä vesimittarilukemaan perustuvaan kulutukseen voidaan päättää enemmistöpäätöksellä.

2/3 määräenemmistön vaativat esimerkiksi tietoliikennevastikkeen ja sähköautojen latausvastikkeen perustaminen. Vastikeperusteissa voi olla myös yhtiökohtaisia tiukennuksia, päätös saattaa vaatia 4/5 tai kaikkien suostumuksen.

Joihinkin muutoksiin tarvitaan kaikkien osakkaiden suostumus, esimerkiksi jos otetaan yhtiöjärjestykseen uusi lunastuslauseke tai olemassa olevaa lunastusoikeutta laajennetaan. Samoin huoneistoparvekkeita koskevan tupakointikiellon ottaminen yhtiöjärjestykseen edellyttää suostumuksia.

- Jos muutosesitys ei mene yhtiökokouksessa läpi, päätös ja mahdollinen äänestystulos pitää merkitä pöytäkirjaan, Haltia muistuttaa. Kun yhtiöjärjestystä halutaan muuttaa, hallitus valmistelee muutoksen ja sisällyttää muutosehdotuksen yhtiökokouskutsuun, joka on lähetettävä osakkaille vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta. Jos muutokseen tarvitaan osakkaiden suostumuksia, ne kerätään kokouksessa tai ennen tai jälkeen. Jotta muutos tulee voimaan, se pitää välittömästi rekisteröidä kaupparekisteriin. Käsittely kaupparekisterissä ei kestä pitkään.

Jos yhtiöjärjestys on jäänyt päivittämättä, koska muutostarpeita ei ole ollut, ei siitä sinällään seuraa sanktioita, mutta vanhentuneesta yhtiöjärjestyksestä voi aiheutua sekaannuksia sen ollessa ristiriidassa lain pakottavien säännösten kanssa.

This article is from: