1 minute read

Pääkirjoitus

TERVETULOA VUODEN VIIMEISEN JÄSENLEHDEN PARIIN!

Kirjoitan teille ensimmäistä kertaa, pääkirjoituksen merkeissä. Jäsenlehti lähes nykyisellään on ilmestynyt pian 21 vuoden ajan. Pienen potkun tarvitsin lehtialan ammattilaiselta ja päätin rohkaistua, toki lehdessä kuuluu olla pääkirjoitus.

Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenlehtemme on oman alueemme taloyhtiöiden ikioma lehti asumisen tärkeistä asioista hallituksille, osakkaille, asukkaille ja isännöitsijöille. Printtilehden lisäksi lehdestä on verkkojulkaisu, se on kaikkien luettavissa. Jutut saavat alkunsa yleensä siitä, että te soitatte minulle ja kimurantit kysymykset etsivät hetken ratkaisua ja pikkuhiljaa osasta pulmia syntyy asiantuntija-artikkeli. Tänä vuonna meitä ovat puhuttaneet korona ja kokoukset, sähköautojen latauspisteet, kiinteistökustannusten nousu, rakentamisen laatu, energiatehokkuus, maankäyttö- ja rakennuslain uudistus, korkeimman oikeuden ilmalämpöpumppuratkaisu sekä isännöintialaa koskeva KKV:n kartellitutkinta. Viime uutiskirjeessä muistutimme taloyhtiöitä siitä, että hallituksen tulee käsitellä asianmukaisesti isännöintiyritysten yleensä näin loppuvuodesta esittämät hinnankorotukset. Hinnantarkistus on sopimusasia ja sen mukaisesti tulee toimia.

Yhdistyksemme nosti tälle vuodelle kärkiasioiksi suunnitelmallisen kiinteistönpidon, oikea-aikaiset korjaukset ja taloyhtiöstrategian. Olemme myös muistutelleet teitä päivittämään yhteystietojanne meille, tämä sen vuoksi, että saisitte itsellenne kaiken sen tiedon mikä teille jäsenyyden myötä kuuluu. Mitä tapahtuu vuonna 2022? Viestimme teille jatkossakin Facebookissa ja Instagramissa sekä verkkosivuillamme, kerran kuussa ilmestyvässä uutiskirjeessä sekä neljästi vuoden aikana jäsenlehdessä. Webinaarit jatkuvat myös kevätkaudella, mutta tulossa on myös livekoulutuksia. Ensimmäinen livetapahtuma on 1.2. kirjastolla Pakkalan salissa. Kysymme teiltä ”Taloyhtiön osakas – oletko kiinnostunut omaisuuden arvon säilymisestä?” Aiheenamme tuolloin - suunnitelmallinen kiinteistönpito pitää taloyhtiössä ikävät yllätykset loitolla.

Toivottavasti kaikille teille löytyy jotain mukavaa luettavaa tästä vuoden viimeisestä lehdestä. Toivotan kaikille rauhallista joulunaikaa. Itse en ole joulu- enkä talvi-ihminenkään, mutta joulun tunnelmallisuudesta ja kiireettömyydestä aion nauttia.•

Johanna Laitala, toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi

040 149 8398 johanna.laitala@kiinteistoliitto.fi linkedin.com/in/johanna-laitala-519647b7/ facebook.com/kiinteistoliittopohjoissuomi instagram.com/kiinteistoliitto_ps

This article is from: