9
20.5.2021 kirkkojakaupunki.fi
HY VÄN TÄHDEN.
Oletko parisuhteessa turvallinen, ristiriitainen vai välttelevä kumppani? s. 9 Anna anteeksi, mutta älä hutiloi – huolimaton anteeksi antaminen on kuin kehnosti tehty leikkaus s. 12
Rakkaus ja valo Rukoillessaan räppäri, feministi ja queer Fanni Noroila antautuu hyvälle s. 16
Pääkirjoitus
Eilen
Liian pienet hautajaiset
Aina vain valmistaudumme elämään. Koskaan emme elä.
HELSINGIN TUOMIOKIRKOSSA on 1 300 istumapaikkaa. Siellä järjestettäviin hautajaisiin voi nykyisten koronarajoitusten aikana osallistua kuusi ihmistä. Sama määrä saattoväkeä sallitaan Espoon tuomiokirkkoon (550 istumapaikkaa) ja Pyhän Laurin kirkkoon Vantaalla (500 istumapaikkaa). Kirkko on halunnut noudattaa esimerkillisesti aluehallintoviraston määräämiä kokoontumisrajoituksia. Tällä hetkellä sallitaan korkeintaan kuuden hengen yleisötilaisuudet. Yleisötilaisuuksilla tarkoitetaan esimerkiksi konsertteja, festareita, seminaareja, teatteriesityksiä, markkinoita, jalkapallo- ja jääkiekko-otteluita ja muita urheilutapahtumia. RAVINTOLOITA KOSKEVAT eri rajoitukset. Ravintoloissa, joissa alkoholin anniskelu on päätoimiala, on sisätiloissa käytössä kolmasosa asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa on sisätiloissa käytössä puolet asiakaspaikoista. Ulkoterasseilla saa virvoittavista vesistä nauttia vaikka kuinka moni, kunhan kaikilla on istumapaikka ja turvaväleistä pidetään huolta. Jos kirkko rinnastettaisiin pikemminkin ravintolaan kuin futismatsin katsomoon, Helsingin tuomiokirkossa saisi pitää 650 hengen tilaisuuksia, sillä ehtoollisesta huolimatta kirkon päätoimiala on muu kuin alkoholin anniskelu. EN MINÄ NIIN muusta, mutta siunaustilaisuuteen osallistuvien saattajien määrän rajoit-
taminen kuuteen suurissa kirkko- ja kappelitiloissa tuntuu kohtuuttomalta, kun samaan aikaan baareihin voi kokoontua joukoittain maskittomia asiakkaita. Kuluneen vuoden aikana moni on joutunut hyvästelemään parhaan ystävänsä tai läheisen sukulaisensa vain ajatuksissaan, omissa oloissaan, pääsemättä silittämään arkun kantta ja jakamaan surua yhdessä toisten kanssa. Mukaan ei ole mahtunut, vaikka tosiasiassa tilaa olisi ollut.
Tänään Olet osa luonnon suurta kokonaisuutta: Jollet koskaan pysähdy ja kuuntele luonnon ääntä, katso sen pieniä ja suuria ihmeitä, et voi tietää, kuka olet ja miksi elät.
PÄÄKAUPUNKISEUDUN KATEDRAALEISSA ja hautausmaiden suurimmissa kappeleissa voisi hyvin järjestää jopa useamman kymmenen saattajan hautajaisia. Seurakunnat pystyvät varmasti järjestämään tilat ja niihin kulkemisen niin, että tarvittavat turvavälit voidaan pitää.
ELOKUVANTEKIJÄ MARKO RÖHR VOI HYVIN -LEHDESSÄ 4/2021
JAAKKO HEINIMÄKI
päätoimittaja jaakko.heinimaki@kirkkojakaupunki.fi
”
Iankaikkisesti Ettehän te tiedä, mitä huomis päivä tuo teidän elämäänne! Savua te olette, joka hetken näkyy ja sitten haihtuu. JAAKOBIN KIRJE 4:14
MONI ON JOUTUNUT HYVÄSTELEMÄÄN PARHAAN YSTÄVÄNSÄ TAI LÄHEISEN SUKULAISENSA VAIN AJATUKSISSAAN.
KUVITUS: ANSSI RAUHALA
Olen haavoittuvampi kuin voimani tunnossa luulin. En arvannut, että kuolevaisuus tulee näin liki. Sinä, joka olet elämän ja kuoleman Herra, varjele meitä.
RUNOILIJA RALF WALDO EMERSON (1803–1882)
Kirkko ja kaupunki
9
20.5.2021 Seuraava lehti ilmestyy 17.6. KANNEN KUVA: JOONAS BRANDT
kirkkojakaupunki kirkkojakaupunki kirkkojakaupunki @kirkko_kaupunki
Viisi vastausta
”Kun pistoksen sai, se vei mukanaan” Raimo Tiainen, 71, asuu Espoossa ja hoitaa vaimonsa kanssa mehiläisiä viikonloppu- ja kesäpaikassaan Karjalohjalla.
aineen levittämiseen. Kun mehiläiset lähtevät pesästä, ne saavat turkkiinsa torjunta-ainetta ja pölyttäessään hoitavat näin myös homeeneston. Mansikkasadosta tulee runsas ja marjat ovat kauniita ja isoja.
1
Onko mehiläisiä syytä pelätä? – Ei ole. Mehiläiset ovat tosi rauhallisia, eivätkä ne hyökkää muulloin kuin ahdistettuina eli jäädessään litistyksiin esimerkiksi puseron poimuun. Kun mehiläinen pistää, se kuolee. Jos mehiläinen pistää kunnolla, siitä irtoaa piikki, joka jää ihoon tai vaatteisiin kiinni. Se pitää irrottaa, koska se pumppaa myrkkyä niin kauan kuin sitä siinä on. – Todennäköisempi pistäjä on kuitenkin ampiainen. Se voi pistää monta kertaa peräkkäin, eikä sen piikki irtoa.
TEKSTI NINA RIUTTA KUVA ESKO JÄMSÄ
Raimo Tiainen, miten sinusta tuli mehiläistarhaaja? – Olin halunnut hoitaa mehiläisiä jo pitkään, mutta yksityisyrittäjällä oli töitä kuusi päivää viikossa. – Jäädessäni eläkkeelle kävin ensin mehiläishoitokurssin. Tuli kevät ja otimme yhden pesän, seuraavana toisen ja sitten kaksi lisää ja niin edelleen, ja siitä kanta on kasvanut. Kun pistoksen sai, se vei mukanaan. Nykyisin meillä on parikymmentä pesää, mutta olemme menossa siihen suuntaan, että myymme niitä pois uusille harrastajille. Meille riittäisi neljätoista pesää.
3
4 5
Mitä mehiläiset tuottavat hunajan lisäksi? – Mehiläisvahasta valetaan kynttilöitä, joita käytetään varsinkin ortodoksisessa kirkossa. Vahasta valmistetaan myös lääkinnällisiä voiteita – yleensä omiin tarpeisiin niin kuin vaimoni tekee huulivoidetta. Pesistä kerätään myös perga-siitepölyä, jota käytetään lisäravinteena. Mikä sinulle on pyhää? – Minulle pyhää ovat luottamus ja lupaus, liittyvät ne sitten uskontoon tai toisiin ihmisiin. ■ Maailman mehiläisten päivää vietetään torstaina 20.5. Päivä muistuttaa mehiläisten tärkeydestä pölyttäjinä.
2
Miksi mehiläisiä tarhataan? – Mehiläisten suurin arvo on pölytys, ei hunaja. Tiedemiehet ovat todenneet, että jos pölyttäjiä ei olisi, ei myöskään kasvillisuus kasvaisi eikä lisääntyisi. Oiva esimerkki siitä ovat meidän Karjalohjalla kasvavat pensasmustikat. Heti ensimmäisenä tarhauskesänä, vaikka meillä oli vain yksi pesä, pensasmustikan tuotanto kasvoi räjähdysmäisesti. Myös viher- ja punaherukka tarvitsevat paljon pölyttäjiä. – Nykyään mehiläisiä käytetään mansikkaviljelmillä pölyttämisen lisäksi myös torjunta-
KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
3
Liina viimeiseen juhlaan Ruumisarkun voi nyt verhota sydämiin, yksisarvisiin tai orkideoihin. Paola Suhonen ottaisi suunnittelemansa arkkuliinan omiin hautajaisiinsa. TEKSTI PIHLA TIIHONEN KUVA JUSSI MÄÄTTÄ
4
KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
Kirkko ja kaupunki verkossa
”
Ajattelen, että elämä jatkuu tuon puoleisessakin. Kuolema on hyvästijätön ja uuden avautumisen hetki. VAATESUUNNITTELIJA PAOLA SUHONEN
Yksisarviskuviota sekä punaista ja keltaista väriä Pajari hieman vierastaa. Hän epäilee, että niillä pyritään eroon hautajaisten synkkyydestä. – Joka tapauksessa yksilöllisellä arkkuliinalla voi tuoda esiin vainajan persoonaa ja suhdetta läheisiin. Omainen voi myös hankkia itse arkun päälle juuri sellaisen puuvillakankaan kuin tahtoo. Siinähän voi olla vaikka kissankuvia. Pajari tietää, että ainakin Britanniassa arkun koristelu on annettu toisinaan suvun lasten tehtäväksi. He ovat taiteilleet jäähyväismaalaukset yksinkertaiseen puuarkkuun. Kierrätettäviä arkkuliinoja on käytetty Suomessa niukasti. Joiltakin seurakunnilta voi lainata sellaisen hautajaisiin. ■ Kuolemantutkija Ilona Pajari valitsi arkku liinoista suosikkinsa, joka muistuttaa häntä Princen levyn kannesta. Käy katsomassa se ja muita kuvia arkkuliinoista verkko jutussa osoitteessa kirkkojakaupunki.fi.
Huudikoutsi tuntee huumekoukun Metroasemilla hengailevat ”huudikoutsit” auttavat päihteidenkäyttäjiä ja tekevät asemista turvallisemman tuntuisia. Muiden huudikoutsien tapaan myös Henri Grönholmilla on päihdetausta. – Vaikka olisi kuinka syvällä, on mahdollista lopettaa päihteidenkäyttö. Haluan viedä toivon sanomaa, Grönholm sanoo. Lue lisää osoitteessa kirkkojakaupunki.fi.
”Yhä useampi haluaa arvioida eettisesti sitä, mitä syö. Kristillisellä myötätunnon eetoksella on paljonkin sanottavaa niiden puolesta, jotka eivät osaa itse puhua.” KARI KUULA VERKKOKOLUMNISSAAN
MARIANNA SIITONEN
SOPIIKO DESIGN kuolemaan? Paola Suhonen pohti, kun Peaceful-tuhkahautauspalvelu pyysi häntä suunnittelemaan kankaan arkulle. – Tulin siihen tulokseen, että kauneus kuuluu myös kuoleman äärelle. Saa nähdä, voisiko hautajaisista säilytettävästä arkkuliinasta tulla traditio. Sopisiko se myöhemmin vaikka pöytäliinaksi, jolle laitetaan ihmisen kuva ja kynttilöitä, kun häntä muistellaan? Peacefulin uudella arkkuliinamallistolla on useita suunnittelijoita. Tarjolla on niin violetteja orkideoja kuin lapsen arkulle suunniteltu metsäkangas, jossa kulkee yksisarvisia. Hautauspalvelun toimitusjohtaja Anna Karvosenoja kertoo, että pellavainen tai kierrätyssatiinista valmistettu arkkuliina on tarkoitus pukea yksinkertaisen, edullisen ja helposti palavan arkun ylle siunaustilaisuuden ajaksi. Liina poistetaan ennen tuhkausta. – Arkkuliina jää omaisille muistoksi tai suvussa uudelleen käytettäväksi kuten kastemekko. Jos omaiset eivät halua liinaa, huolehdimme sen uudelleen kierrätykseen tehtaalle.
KUOLEMANTUTKIJA Ilona Pajari kertoo, että kuolemaan liittyvän esineistön säilyttämiseen liittyy vahvoja tunteita. – Ruumisarkkuja on perinteisesti vieroksuttu ja ajateltu, että sellaisen hankkiminen etukäteen houkuttelee kuolemaa. Uudessa mallistossa Pajaria miellyttävät varsinkin vihreä havukuosinen ja valkea pitsiliinakuosinen arkkuliina. Hänestä ne voisivat sopia useammallekin suvun vainajalle.
VILLE PALONEN
K
eltaista, punaista, sinistä. Vaatesuunnittelija Paola Suhonen käyttää uudessa Ikuinen rakkaus -arkkuliinamallistossa värejä, jotka yhdistetään Suomessa harvoin kuolemaan. – Keltainen on suosikkini. Minulle tulee siitä mieleen road trip läpi elokuun loputtomien viljapeltojen, kun stereoissa soi Neil Young ja laskeva aurinko kultaa kaiken. – Elonkorjuuaika näyttää, miten luonto uudistuu ja tuottaa hedelmää yhä uudelleen. Omalle arkulleen Suhonen valitsisi juuri keltaisen kankaan. Punainen alleviivaa hänestä rakkautta, josta kuosiin maalatut vesivärisydämet kertovat. Sininen vie Suhosen ajatukset ikuisiin elementteihin: ilmaan ja veteen. – Sininen on kuin taivas. Uskon ehdottomasti ikuiseen elämään ja Jumalaan. Ajattelen, että elämä jatkuu tuonpuoleisessakin. Kuolema on hyvästijätön ja uuden avautumisen hetki.
Herran huomattava hiilinielu Kirkon omistamat metsät ovat merkittävä hiilivarasto, jota voidaan kasvattaa sopivilla metsänhoitomenetelmillä, todetaan Luonnonvarakeskuksen ja Kirkkohallituksen selvityksessä. – Selvitys auttaa seurakuntia pohtimaan, minkälainen metsien hoito olisi aidosti ilmastoviisasta. Kirkko on tässä asiassa edelläkävijä, arvioi Luken apulaisprofessori Aleksi Lehtonen. Lue lisää osoitteessa kirkkojakaupunki.fi. KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
5
HY VÄN TÄHDEN. 80. vuosikerta kirkkojakaupunki.fi Julkaisija Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan ev.lut. seurakunnat Päätoimittaja Jaakko Heinimäki Toimituksen assistentti Maija Kiviranta, 09 2340 2244 Postiosoite Kolmas linja 22 00530 Helsinki toimitus@kirkkojakaupunki.fi Puhelin: 09 23400 (vaihde) Mediamyynti Kotimaa Oy Pirjo Teva, 040 680 4057 Juha Kurvinen, 040 665 5983 Kati Kinnunen, 040 751 7337 etunimi.sukunimi@kotimaa.fi Ilmoitusvaraukset aineistopäivää edeltävän viikon perjantaihin kello 14:ään mennessä. Painos 340 000. Osoitteellisena jakeluna Postin kautta evankelis-luterilaisten seurakuntien jäsentalouksiin Espoossa, Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla. Painopaikka Sanomapaino, Vantaa Osoiteasiat Lehti lähetetään seurakuntien jäsenille, talouden vanhimman nimellä. Osoitteet päivitetään automaattisesti muuttoilmoituksen perusteella. Jos osoitteessasi on virhe tai et halua lehteä, ota yhteyttä sähköpostitse osoitteet@kirkkojakaupunki.fi tai puhelimitse arkisin klo 9–10 ja 12–13, p. 09 2340 2235. Jakelu Jäikö lehti tulematta? Haluatko antaa jakelusta muuta palautetta? Ota yhteyttä sähköpostitse osoitteet@kirkkojakaupunki.fi tai puhelimitse arkisin klo 9–10 ja 12–13, p. 09 2340 2235. ISSN 0356-3421
Kaikuja Brooklynista Suomeen kotiutunut soul-laulaja Nicole Willis esiintyy Gospel Helsinki -kuoron solistina Maailma kylässä -festivaalilla. TEKSTI MARJO KYTÖHARJU KUVA SIRPA PÄIVINEN MAAILMA KYLÄSSÄ -festivaali järjestetään tänä vuonna koronatilanteen vuoksi virtuaalisesti. Samoin laulaja ja säveltäjä Nicole Willis on työstänyt tulevaa konserttia Gospel Helsinki -kuoron kanssa etäyhteyksillä. – Värillisenä minusta on kiinnostavaa esiintyä monikulttuurisella Maailma kylässä -festivaalilla. Olen usein kokenut, että piintyneiden stereotypioiden vuoksi mustiin esiintyjiin kohdistuu tietynlaisia odotuksia, Willis sanoo. Konsertissa kuullaan häneltä kahdeksan sävellystä. New Yorkin Brooklynissa lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Willis on työskennellyt sooloartistina lähes 40 vuotta, ja vuosien varrella hän on tehnyt yhteistyötä eri yhtyeiden kanssa. Suomen parhaaksi soul-laulajaksi sanottu Willis tunnetaan erityisesti maailmanlaajuista arvostusta saaneesta Keep Reachin’ Up -albumistaan. Helsinkiin Willis muutti vuonna 2004. Laulamisen ohella Nicole Willis säveltää ja tuottaa musiikkia. Hän perusti vuonna 2013
oman levymerkin, Persephone Recordsin. – Nautin vapaudesta luoda omanlaistani musiikkia, hän sanoo. Willisin mielestä naisten ja miesten välinen tasa-arvo ei ole toteutunut musiikkiteollisuudessa. – Vaatii työtä, että pärjää miesten dominoimassa kulttuurissa. Jopa itseään feministeinä pitävien miesten on vaikea suhtautua siihen, että nainen vetää musiikkiprojektia. Kalasataman taiteilijatalossa asuva laulaja on sopeutunut vuosien mittaan elämään Suomessa, jopa maan kylmään ilmastoon. Hän sanoo kokevansa keväällä samaa toiveikkuutta kuin muutkin suomalaiset. – Kun palaan matkoilta Suomeen, tunnen, että olen palannut kotiin. Tämä koskee myös New Yorkia, jonka intensiteettiä en enää kaipaa. Maailma kylässä -festivaali la 29.5. klo 11–21 ja su 30.5. klo 11–19 virtuaalisesti osoitteessa maailmakylassa.fi. Vapaa pääsy.
Tarvitsetko digitukea? Helsingin kaupungin etädigituesta saat maksutonta apua tietokoneen, tabletin ja älypuhelimen käytössä. Autamme sinua myös digipalveluita ja sähköistä asiointia koskevissa kysymyksissä. Pyydä tukea • Helsinki-infosta puh. 09 310 11 111, chatissa osoitteessa neuvonta.hel.fi (ma-to klo 9 - 16, pe 10 - 15) • nettilomakkeella osoitteessa digituki.hel.fi • lähidigitukena (toimipaikkojen tiedot osoitteessa digituki.hel.fi ) 6
KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
Sievi näyttää hyvälle ja tuntuu mukavalle! NANNA
Koot: 35-43 Värit: ruskea, punainen, musta 155€
MIINA XL
NEEA
Koot: 35-43 Värit: valkokulta, punakulta, oranssikulta 139€ 97,30€
Koot: 36-42 Värit: punainen, sininen, musta 112€
POLKU
Koot: 36-43 Värit: punainen, sininen, musta 145€
Koot: 35-43 Värit: punainen, oranssikulta, sininen, musta 159€ 111,30€
PEKKA XL
VEIJO XL
Koot: 41-48 Värit: ruskea 129€
PEPPI
OSTOSKÄRRY Useita malleja ja kuoseja alk.99€
Koot: 39-48 Värit: ruskea, musta 139€
Sievi Shop Simonkatu 12, Helsinki ma-pe 10-17, la 11-16
Seuraa meitä
”
Aloin miettimään miten voisin jatkaa heikoimmissa oloissa elävien lasten auttamista senkin jälkeen, kun minua ei enää ole. Eija Ahvo näyttelijä, laulaja ja UNICEFin hyvän tahdon lähettiläs
Lue lisää unicef.fi/testamentti
KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
7
Espoo
Espoon KD vastuullista politiikkaa jo vuotta
MUN VÄLITTÄÄ JA KANTAA VASTUUTA 443 ANNI-MARI ANTTILA
alakoulun englannin opettaja Kaupunginkallio
467 VILLE KOSKELA
Maksaja: ehdokkaat
teknologiajohtaja, IT-ala Leppävaara
482 SARI MÄKI
liikunnanohjaaja Kauklahti
449 AULI HAPPONEN kuntohoitaja, varavaltuutettu Uusmäki
470
50
459
460
KAARINA JÄRVENPÄÄ PERTTI JÄRVENPÄÄ LL, yleislääketieteen erikoislääkäri Olari
FM Olari
472
462 JOUNI KATAJISTO
tietoliikennetyöteknikko, laboratorioteknikko Latokaski
473
Pidetään koko Espoo mukana
477
1. Lasten ja nuorten Espoo 2. Kaunis ja viihtyisä asuinympäristö kuuluu kaikille 3. Palvelut lähelle 4. Espoolaisille työtä 5. Tuetaan mielenterveyttä ja torjutaan syrjäytymistä 6. Maahanmuutto voimavaraksi
HANNU LAAKSONEN RITVA LAPPALAINEN ANTERO LAUKKANEN MARKUS LINTINEN yläkoulun opettaja, KM Karakallio
488
arkkitehti, ex-kiinteistöjohtaja Tapiola
493
MIKA POUTALA MARJA-LEENA SARJALA yrittäjä, urheilija Ymmersta
kansanedustaja, sosiaalineuvos Soukka
psykoterapeutti, pastori Tapiola
geotekninen suunnittelija Tuomarila
495 SARI SAVELA KTM, yrittäjä Laajalahti
496
497
MARKO TOLONEN
JUKKA UOSUKAINEN
korvausjohtaja, eMBA Bodom
DI, johtava asiantuntija Espoonlahti
KATSO KAIKKI EHDOKKAAT: kd.fi
Maksaja: KD Helsingin piiri & ehdokkaat
963 MIKA EBELING
pastori, kaupunginvaltuutettu Maununneva
999 Sari Kumin
kiertävä varhaiskasvatuksen erityisopettaja Vuosaari
1040 Camilla Rissa sit.
finance manager, hallintotieteiden maisteri Länsi-Helsinki
965 Elie El-Khouri
auktorisoitu yritysneuvoja, diplomi-insinööri
1000 Kristiina Kunnas päätoimittaja Kallio
1043 Saara Ruokonen filosofian maisteri, toiminnanjohtaja Töölö
KOKO
MUKANA
969 Marja Elomaa sit. evankelista Vuosaari
978
992
Pekka Heinäharju
Tuomas Koivisto
1009
1013
diplomi-insinööri Vesala
1006 Antti Lange
valtiotieteen tohtori, meteorologi Viikki
1052 Petri Stålfors linja-autonkuljettaja Puistola
Kaija Lehtinen lääkäri Malmi
1056 Tuulikki Tepora
luokanopettaja, kasvatustieteen maisteri Pihlajamäki
suunnittelija, isännöitsijä Vuosaari
Anneli Louneva verovirkailija, kokemusasiantuntija Länsi-Pasila
1060
993
994
Susanna Kokkonen Mirja Kolehmainen filosofian tohtori, luennoitsija Viikki
lähihoitaja, yo-merkonomi Laajasalo
1025 Maija Mecklin Fil. maist., sosiaalityöntekijä Itä-Helsinki
1035 Paula Pennanen-Aitta
1062
Tuulikki Vuorinen sit. Anne Vuori lehtori sosiaali- ja terveysala (TtM), toimistosihteeri, julkishallinnon merkonomi varavaltuutettu, sairaanhoitajadiakonissa, Tapanila Torpparinmäki
osastoesimies, kehitysvamma-ala Laajasalo
- Hyvä kaupunki kaikenikäisille
Terapeutti Eevi Minkkinen kärsi ennen läheisriippuvuudesta ja ristiriitaisesta kiintymystyylistä. Vuosien työ auttoi turvalliseen kiintymyssuhteeseen nykyisen kumppanin kanssa.
Rakkaus ensi silmäyksellä huijaa Parisuhde paljastaa kiintymystyylin, joka muovautuu pitkälti jo lapsena. Deittailija hyötyy oman tyylinsä tuntemisesta, ja parisuhteessa elävän on hyvä ymmärtää myös kumppaniaan. TEKSTI PIHLA TIIHONEN KUVAT MARJAANA MALKAMÄKI
P
elkkä rakkaus ei riitä toimivaan parisuhteeseen. Se, että tunnet vetoa tietynlaisiin ihmisiin, ei välttämättä tarkoita, että voit hyvin juuri heidän kanssaan. Äkki-ihastuminen voi johtaa harhaan. Jos tavoitteena on toimiva parisuhde, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti Eevi Minkkinen suosittelee tunnistamaan jo ennen deittailua, millainen oma kiintymystyyli on ja minkälaisia tarpeita ja haasteita siitä nousee. Hän esittelee kolme erilaista kiintymystapaa. Ihminen kiintyy kumppaniinsa turvallisesti, välttelevästi tai ristiriitaisesti pitkälti sen mukaan,
miten lämpimästi ja johdonmukaisesti hänen tarpeisiinsa on vastattu lapsena. Turvallisesti kiintyvä on kumppanina mutkattomin, välttelevällä on vaikeuksia läheisyyden kanssa ja ristiriitaisella erillisyyden kanssa. Uusi ihmissuhde on tuore mahdollisuus muutokseen. – Ristiriitaisesti ja välttelevästi kiintyvien välillä voi roihahtaa niin, että intohimo tuntuu polttavan joka solun. Tunnemme usein vetoa ihmisiin, jotka herättävät meissä samanlaisia tunteita, joita koimme lapsena suhteessa vanhempiimme. Ajattelemme alitajuisesti, että jos vain saisin tuon ihmisen rakkauden, niin sitten helpottaisi, Minkkinen sanoo.
Eevi Minkkinen ehdottaa kysymään ihastukselta: •
Mitä kaipaat parisuhteelta?
•
Mikä on sinulle sopiva määrä yhdessäoloa ja läheisyyttä? Paljonko haluat omaa aikaa ja itsenäisyyttä?
•
Millaisia rajoja kaipaat suhteelle ja haluatko jossain vaiheessa elämääsi sitoutua?
•
Mitä mustasukkaisuus merkitsee sinulle?
•
Millaisia suhteita sinulla on ollut? Miksi ne päättyivät?
•
Haluaisitko oppia jotain parisuhteessa?
•
Mitkä arvot ovat sinulle tärkeitä?
KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
9
nattaa silti varoa alusta asti, jos tavoittelee sitoutunutta ja toimivaa parisuhdetta. – Epäjohdonmukainen käytös, suhteella pelailu ja kiire saada toinen sitoutumaan viittaavat turvattomaan kiintymystyyliin, joka voi olla ristiriitainen tai välttelevä, Eevi Minkkinen kertoo. – En sano, ettei välttelevästi kiintyvä pystyisi parisuhteeseen, mutta on eri asia, onko hänellä halua rakentaa turvallista suhdetta. Välttelevästi kiintyvän voi olla vaikeaa olla kumppanille läsnä ja vastata tämän tunteisiin. Jos hän haluaa turvallisen suhteen, hänen pitää harjoitella näitä asioita. Minkkinen ajattelee kiintymystyyliä asteikkona. Ihmisellä saattaa olla vaikkapa jonkin verran vältteleviä piirteitä, mikä näkyy käytöksessä eri lailla kuin jos hän on sataprosenttisesti välttelevä.
– Ihastumisen aiheuttamaa hormonimyrskyä voi verrata psykoosiin. Omiin ajatuksiin ei voi silloin täysin luottaa. Minkkisen mukaan pelkän vetovoiman seuraaminen saattaa johtaa samantapaiseen satuttavaan suhteeseen kerta toisensa jälkeen. Hän kutsuu sitä ”tule lähelle, mene kauas” -tanssiksi, jossa ristiriitaisesti kiintyvä ahdistuu toisen etäisyydestä ja välttelevä toisen tarpeista ja läheisyydenhalusta. Minkkisellä on omakohtaista kokemusta ristiriitaisesta kiintymystyylistä ja läheisriippuvuudesta. Hän erosi suhteesta, josta hänellä on nelivuotias lapsi, ja elää nyt onnellisesti uusperheessä. Hidasta elämää -hyvinvointisivustolla bloggaavalta Minkkiseltä ilmestyi viime vuonna parisuhdeaiheinen kirja Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi (Otava), ja hän valmistuu toukokuussa pariterapeutiksi.
”
Välttelevästi kiintyvän voi olla vaikeaa olla kumppanille läsnä ja vastata tämän tunteisiin.
Eevi Minkkinen kehottaa ristiriitaisesti ja välttelevästi kiintyviä työstämään kiintymystyyliään. – Toivoa on, ja turvallisuuden tunne voi löytyä, hän sanoo.
SUHTEEN ALKU voi saada välttelevästi kiintyvän piirittämään kiinnostuksensa kohdetta. Ristiriitaisesti kiintyvä taas nauttii usein huomiosta välinpitämätöntä näytellen, vaikka odottaisi toiselta viestejä kynsiään pureskellen. Ihmiseen vaikuttavat monet asiat kuten persoona, temperamentti ja kiinnostuksenkohteet. Kiintymystyyli aktivoituu kunnolla vasta läheisessä tunnesuhteessa, mikä edellyttää monen kuukauden seurustelua. Tiettyjä merkkejä kan-
Merkkejä välttelevästä kiintymystyylistä •
Yksinäinen susi ja oman onnensa seppä: välttelevästi kiintyvä voi antaa itsestään riippumattoman ja haavoittumattoman kuvan.
•
Hän voi haukkua hankalia exiään ja puhua aiemmista suhteistaan kuin ei olisi ollut itse osallisena.
•
Saattaa hypätä uuteen suhteeseen, kun edellinen on yhä menossa tai vasta päättynyt.
•
Välttelee keskusteluja tunteista, suhteen laadusta ja tulevaisuudesta.
•
Käytös on epäjohdonmukaista, eivätkä sanat ja teot kohtaa. Asiat jäävät roikkumaan ilmaan.
•
Saattaa nähdä kumppanin läheisyyden ja tuen tarpeet heikkoutena. Voi vaikuttaa tunnekylmältä.
Merkkejä ristiriitaisesta kiintymystyylistä •
Ristiriitaisesti kiintyvä on taipuvainen tarkkailemaan kumppaniaan ja vetämään omia johtopäätöksiä tämän käytöksestä.
•
Hän epäilee herkästi, ettei ole kumppanilleen tärkeä ja saattaa testailla tämän rakkautta.
•
Kun kumppani ottaa omaa aikaa ja tilaa, ristiriitainen voi ahdistua. Hän pelkää yhteyden menettämistä.
•
Miellyttämishaluinen ristiriitainen saattaa myöntyä asioihin, joista on jälkikäteen katkera. Hänen on vaikea pitää kiinni rajoistaan.
•
Riidat ristiriitaisen kanssa saattavat olla dramaattisia: hän voi uhata erolla tai vaatia asioiden selvittämistä heti, vaikka olisi hankala hetki.
•
Ristiriitaisesti kiintyvä on usein valmis työstämään parisuhdeongelmia ja jäämään suhteeseen, vaikka kertoisi tyytymättömyydestään siihen.
KOLMAS KIINTYMYSTYYLI on turvallinen. Jos ihminen on saanut lapsena riittävän johdonmukaista huolenpitoa ja hyväksyntää tunteilleen, hän kohtelee aikuisena kumppaniaan hyvin ja odottaa samaa itselleen. Eevi Minkkinen kertoo, että turvallisesti kiintyvä nauttii läheisyydestä kumppaninsa kanssa, mutta ei ahdistu erillisyydestäkään. – Turvallisesti kiintyvän kanssa on usein suurin mahdollisuus onnelliseen parisuhteeseen. Turvallisesti kiintyvän rakkaus on kuin takkatuli, joka syttyy hitaasti, mutta lämmittää pitkään. Hän haluaa oppia tuntemaan toisen kunnolla. Turvallisesti kiintyvät päätyvät suhteeseen useimmiten keskenään, mutta joskus muidenkin kanssa. Välttelevästi kiintyvä kumppani saattaa horjuttaa turvallisesti kiintyvän tasapainoa, jos hänellä on tapana mitätöidä kumppaninsa tunteita ja jättää tämä yksin kesken riidan. Ristiriitainen kumppani puolestaan voi uhata turvallisesti kiintyvän hyvinvointia, jos hän kanavoi ahdistuksensa vaikkapa toistuviin ja perusteettomiin syytöksiin uskottomuudesta. Ristiriitaiselle suhde turvallisesti kiintyvän kanssa voi olla parantava kokemus. – Turvallisuuden tunne voi nostaa esiin yllättäviä asioita. Se voi auttaa syventämään myös seksuaalisuutta tavalla, joka ei onnistu, jos suhteessa on jatkuvasti draamaa. LAPSUUSKOKEMUKSET eivät siis määritä loppuelämää. Eevi Minkkinen puhuu kiintymystyylin eheyttämisestä, mikä edellyttää vahvaa motivaatiota ja lukemattomia toistoja. – Jos sitoutuu kiintymystyylin muuttamiseen ja harjoittelee turvallisia toimintatapoja, niin puolessa vuodessa huomaa jo muutosta. Vuoden, kahden ja kolmen jälkeen muutokset ovat vielä isompia. Minkkinen on työskennellyt viimeiset viisi vuotta aktiivisesti oman ristiriitaisen kiintymystyylinsä ja siihen liittyvän läheisriippuvuuden kanssa. Hän on käynyt myös pitkään terapiassa. Nyt Minkkinen kokee kiintymystyylinsä enimmäkseen turvalliseksi. – Omaa kiintymystyyliään kannattaa työstää! Toivoa on. ■ Testaa, oletko turvallinen, ristiriitainen vai välttelevä kumppani osoitteessa kirkkojakaupunki.fi/testit. Lue lisää kiintymystyyleistä osoitteessa kirkkojakaupunki.fi.
10
KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
NISKAT JUMISSA? LIHASKIPUJA? JALKAVAIVOJA? Relaxant -voiteista saat tehokkaan helpotuksen lihasvaivoihin ja särkyihin!
Lahjaksi tai omaan hyvinvointiin
Relaxant® Magnesium Sport Tehokas apu aktiiviurheilijoiden ja -liikkujien lihashuoltoon. Luonnonmukainen hoitovoide lihaskramppien ehkäisyyn, lihasjännityksistä johtuviin särkyihin sekä palauttavaksi voiteeksi liikuntasuorituksen jälkeen.
Relaxant® Lihastenrentouttaja Nopeuttaa lihasten palautumista ja on tehokas apu niin aktiiviurheilijoiden ja -liikkujien kuin päätetyöskentelijöidenkin lihashuollossa. Auttaa mm. lihaskramppeihin, niska- ja hartiavaivoihin, kolotuksiin ja rasitusvammoihin. Sopii myös lasten kasvukipuihin.
Relaxant® Jalkavoide Laskimoverenkiertoa tukeva voide, joka hoitaa ja rauhoittaa väsyneitä, turvonneita ja pakottavia jalkoja. Voide helpottaa suonenvetoja, jalkojen laskimovaivoja ja pakotusta sekä suonikohjukipuja. Jalkavoide myös lämmittää palelevat jalat.
Kevättarjous
-20% ALENNUSKOODI: R E T O U K O 2 1
Detrian verkkokaupasta normaalihintaiset Relaxant-voiteet -20% toukokuun loppuun asti.
detriashop.fi
Kotimaiset Relaxant-voiteet löydät apteekeista, terveys- ja luontaistuotekaupoista ja -osastoilta sekä www.relaxant.fi
Kun ihmistä kohdellaan kaltoin, teon antaminen anteeksi voi tuntua mahdottomalta. Kirkko ja kaupunki kysyi lukijoilta, miten sovinnon tekeminen onnistui ja mitä sen jälkeen tapahtui. TEKSTI TANELI KYLÄTASKU KUVITUS ANTTI VALTA
O
len tajunnut, että anteeksianto on ainoa mahdollisuuteni jatkaa elä mää”, kirjoittaa 73vuotias nai nen, joka sai tietää puolisonsa vuosia jatkuneesta sivusuhteesta vasta tämän kuoleman jälkeen. Suhde paljastui kännykkään jääneistä teksti viesteistä. Kirkko ja kaupunki pyysi lukijoitaan kerto maan, miten anteeksi antaminen on vaikuttanut heidän elämäänsä ja mistä sovinnon tekemises sä oli kyse. Pappi ja toimittaja Hilkka Olkinuora sekä Ystävyyden Majatalo toipumisyhteisön ve täjä Daniel Nylund tutustuivat lukijoiden vas tauksiin ja pohtivat, mistä anteeksipyynnössä ja anteeksi antamisessa on kyse. Lukijat kuvaavat anteeksi antamisen seurauk sia vahvoilla sisäistä vapautumista, helpotusta ja henkisen kuorman kevenemistä kuvaavilla ilmai suilla. Menneisyyden asiat eivät enää vaivaa. – Anna anteeksi, jos voit. Sinulle itsellesi tekee hyvää antaa anteeksi. Katkeruus on sitä, että otat itse myrkkyä, Olkinuora sanoo. NELJÄ VASTAAJAA ON lähtenyt anteeksiantami sen polulle käsitellessään oman isän tai äidin va kavaa alkoholiongelmaa. ”Isäni oli itsekeskeinen alkoholisti, joka pahoinpiteli äitiä ja kutsui minua sekä sisartani syöpäläisiksi. Olimme isälle vain ja loissa pyörivät riippakivet ja henkisesti pelkkää ilmaa”, kirjoittaa 61vuotias nainen. Vastauksissa nousi esiin myös muita omien vanhempien puutteita ja virheitä, kuten poika lasta tyttären kustannuksella suosinut kasvatus sekä toisen vanhemman kaltoin kohteleminen erotilanteessa. Vastaajat kertovat antaneensa anteeksi myös riitaisassa tai julmassa parisuhteessa koettuja loukkauksia, oman puolison pettämisen, pari suhteessa koetun raiskauksen, vuosia jatkuneen koulukiusaamisen, appivanhempien syntipukik si joutumisen, sukulaisen kuoleman salaamisen, rahavelan sekä työtoverin aiheettoman kantelun esimiehelle. Lukijat kertoivat myös asioista, joita ovat itse katuneet ja pyytäneet anteeksi. Tällaisia ovat vi haisena huutaminen omalle isälle, kaverin aihee ton syyttäminen kellovarkaudesta, kiukunpuus kat sekä huono käytös päihtyneenä. Yksi vastaaja pyysi anteeksi ja nieli kiukkunsa työpaikkasovun säilymiseksi, vaikkei ollut mielestään käyttäyty nyt väärin.
12
KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
Anteeksi antamisen voima yllättää
”
Anteeksi pyytäminen onnistuu vasta sitten, kun todella haluan sitä. PAPPI JA TOIMITTAJA HILKKA OLKINUORA
Joissakin tilanteissa elämän jatkaminen on vaatinut anteeksi antamista itselle. Yksi vastaaja antoi itselleen anteeksi sen, että katkaisi välit al koholisoituneeseen äitiinsä. Lapsensa menettä
nyt äiti antoi itselleen anteeksi sen, ettei pysty nyt hoitamaan sairasta poikaansa niin hyvin kuin olisi halunnut. HILKKA OLKINUORA ON vakuuttunut anteeksi annon voimasta keskustellessaan kuolemaa lä hestyvien ihmisten kanssa sekä toimiessaan evankelisluterilaisen kirkon rippiäitinä. Hän ver taa anteeksiantoa aseeseen tai painavaan työ kaluun, jota on syytä käyttää taiten. – Kokemukseni mukaan anteeksi antamiseen tai anteeksipyyntöön ei kannata tölmähtää kii reellä. Anteeksiannon pitää tulla kierrätetyksi ih misen oman minuuden kautta. Mitä isompi ja raskaampi asia on kyseessä, sitä tärkeämpää on keskustella asiasta luotettavan ihmisen kanssa, jotta myös oma osuus siinä tulee käsitellyksi.
sa joku sanoo antavansa anteeksi tunnistettavan ihmisen teot ja rukoilevansa tämän puolesta. Myös anteeksipyyntöön on syytä valmistau tua huolella. Olkinuora kuvaa anteeksipyynnön vakavuutta klassisen teologian termillä contritio. Tämä latinan kielen sana kuvaa anteeksipyyntöä edeltävää katumusta ja syyllisyydentuntoa ja tar koittaa kiven jauhautumista soraksi. – Anteeksi pyytäminen onnistuu vasta silloin, kun todella haluan sitä. Jos minulla ei ole rohkeut ta sanoa rehellisesti ”anteeksi, että tein väärin”, päädyn pahoittelemaan vain sitä, että sinulle tu li paha mieli, etkä kestänyt sitä, miten ilmaisin itseäni. Daniel Nylundin mukaan anteeksi antaminen tarkoittaa pelkistetyimmillään sitä, että ihminen pidättäytyy kokemansa pahan kostamisesta. Sy vemmälle menevä emotionaalinen anteeksi an taminen alkaa sisäisestä tahtotilasta, jonka Ny lund tunnistaa 54vuotiaan naisen vastauksesta: ”Hyväksyin kuitenkin oman vihani. Ja toivoin sy dämestäni, että voisin joku kaunis päivä antaa heille anteeksi.” – Toisin sanoen tahdon tahtoa antaa anteeksi ja alan toimia sen mukaisesti, kunnes sisin tulee mukaan, Nylund sanoo.
Sovinnon tekeminen on ollut tärkeää myös Daniel Nylundin ohjaamissa ryhmätyöproses seissa, joissa erilaisista kriiseistä toipuvat ihmiset ovat käsitelleet kokemuksiaan. Nylundin mukaan ihminen on juuri niin ehjä kuin hänen suhteen sa ovat. Siksi anteeksi antamisen tielle on viisas ta lähteä, vaikka ”potut pottuina” on maailman herkullisin lohturuoka. – Katkeruus jää harvoin kahdenkeskiseksi asiaksi. Hoitamaton kauna kanavoituu muihin suhteisiimme, ja siitä joutuvat kärsimään myös täysin syyttömät osapuolet. Monet parisuhde ongelmat syntyvät siitä, että suhteeseen kan netaan vanhoja, selvittämättä jääneitä asioita, Nylund perustelee. Anteeksi antavan ja pyytävän on myös Nylun din mielestä syytä olla tarkkana. Hutiloitu an
teeksipyyntö tai anto voi aiheuttaa enemmän ongelmia kuin sillä yritettiin ratkaista. Nylund vertaa huolimatonta anteeksiantoa kehnosti teh tyyn leikkaukseen, jonka lopputulos voi olla huo nompi kuin se, ettei leikkausta tehdä ollenkaan. ANTEEKSIANTO ON sekä pyytäjälle että antajalle prosessi, jonka kuluessa omat motiivit on syytä selvittää huolella. Hilkka Olkinuora huomauttaa, että oikea anteeksi antaminen tarkoittaa ihmisen vapauttamista, mutta moni käyttää sitä toisen kahlitsemiseen. – Anteeksi antaminen voi olla voimakas mani pulatiivinen teko, jossa ihminen ilmaisee, että minä annan sinulle oikeuden olla sellainen kuin minä haluan. Joskus koen jumalanpalveluksis sa pahoinvointia, kun kuulen esirukouksen, jos
ANTEEKSI ANTAMISEN YRITYS voi johtaa sisäi seen umpikujaan, jos ihminen ei anna itselleen lupaa kokea oikeutettua suuttumusta. Siksi Da niel Nylund suosittelee asian lähestymistä ajatus kokeella, joka auttaa tapahtuneen vääryyden ja omien tunteiden selkiinnyttämisessä. Anna ensin tilaa sille, miltä anteeksiantamat tomuus näyttää ja tuntuu, Nylund ehdottaa. Mie ti rauhassa, mikä olisi sopiva tapa kostaa koke masi vääryys. Tämän harjoituksen kautta avau tuu se, mistä anteeksi antamisessa on kyse. Anteeksi antaminen on Nylundin mukaan usein prosessi, joka johtaa itsetuntemuksen sy venemiseen. Anteeksiantamattomuuteen liittyy nimittäin usein harha, jonka mukaan toinen on minua pahempi ja perustavalla tavalla erilainen kuin minä. – Huomaamme yleensä tämän siinä vaihees sa, kun kasvamme aikuisiksi ja tulemme itse van hemmiksi. Silloin katkeruus omia vanhempia kohtaan alkaa muuttua myötätunnoksi, ja an teeksi antaminen toteutuu kasvavan ymmärryk sen kautta. Sovinto toisen kanssa on aina jollain lailla myös sovintoa oman elämäntarinan kanssa, Nylund sanoo. Rippipapit kohtaavat työssään ihmisiä, jot ka pyytävät syntejään anteeksi, vaikka eivät oli si tehneet väärin. Anteeksipyynnön aiheena voi olla myös jokin ihmisen olemuksessa. Tämä tee ma ei noussut suoraan esiin lukijoiden vastauk sissa, mutta 44vuotias nainen kirjoittaa saman kaltaisesta kokemuksesta: ”Joskus tietää olleensa uhri, mutta kantaa silti syyllisyyttä tai häpeää. Se ei lähde pois käskemällä eikä järkeilyllä.” – Kun ihminen pyytää anteeksi olemassa oloaan, hän on jäänyt häpeän vangiksi. Vaikka muuttuisit kokonaan, et välttämättä kelpaa yhtei sölle, joka on tuominnut sinut häpeään. Todel lisuudessa anteeksiantoa ei kaipaa häpeän uhri vaan ne, jotka tuomitsevat ihmisen ulkopuolelle, Olkinuora sanoo. ”SAIN LÄÄKKEITÄ ja terapiaa, mutta lo pulta tulin pisteeseen, jossa tuntui, etten KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
13
pääse asiasta yli, ellen anna anteeksi. Mie lessäni hiljaa annoin teon anteeksi”, kir joittaa entisen puolisonsa raiskaamaksi pari vuosikymmentä sitten joutunut nainen. Lukijat kertovat vastauksissaan elämänvaiheis ta, joiden aikana viha on muuttunut anteeksi annoksi ja joskus suruksi. Prosessin alussa an teeksi antaminen on mahdotonta, mutta vuosia myöhemmin ihminen huomaa antaneensa an teeksi tai olevansa valmis siihen. Joskus anteeksi antamisella ja pyytämisellä on ollut odottamattomia seurauksia. Kun oma kat keruus on käsitelty, syntyykin uudenlainen, läm min suhde omaan äitiin tai äiti näyttäytyy uudes sa valossa ja osoittautuu voimakkaaksi ja viisaak si naiseksi. Kasvatuksessa virheitä tehnyt isä ymmärtää tehneensä väärin ja välit korjaantuvat. Edesmen neeseen alkoholistiisään syntyy anteeksiannon jälkeen myönteinen sisäinen suhde, ja tytär ko kee saavansa tältä voimaa ja siunauksia. Anteeksipyyntö on johtanut ystävyyden läm penemiseen entistä aidommalta pohjalta. Ras kaasti pettäneestä nuoruuden rakastetusta on tullut henkinen tuki ja turva, jonka kanssa voi puhua kaikesta. Facebookin kautta löytynyt lap suuden koulukiusaaja on helpottunut, kun saa mahdollisuuden pyytää anteeksi.
14
KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
Joissakin tapauksissa anteeksianto on johtanut jonkinlaiseen linnarauhaan kuten elämää hel pottavaan työpaikkasopuun. Eronnut pariskun ta kohtasi toisensa treffisivustolla ja puhui asiat selviksi, mutta sovinnon jälkeen kumpikin jatkoi omaa elämäänsä.
”
Sovinto toisen kanssa on aina myös sovintoa oman elämäntarinan kanssa. YSTÄVYYDEN MAJATALON ISÄNTÄ DANIEL NYLUND
Anteeksianto ei aina korjaa sitä, mikä on men nyt rikki. Puolison pettämisen kokenut mies an toi anteeksi pitääkseen lapsiperheen koossa, mutta luottamus kumppaniin ei ole palautunut. Toinen vastaaja erosi pettäneestä puolisosta so vinnosta huolimatta ja kokee ratkaisun oikeaksi. Seksuaalisen väkivallan uhri ei ole kertonut an teeksiannostaan tekijälle.
– Myös omassa elämässäni on asioita, joita en ole vielä antanut anteeksi, Hilkka Olkinuora sanoo. KUN HILKKA OLKINUORA oli lukiolainen, hänen äitinsä vei salaa tyttärensä koiran teurastamoon lopetettavaksi. Koiran päähän ammuttiin ja sen ruumis päätyi biojätteeksi. Kyse ei Olkinuoran mukaan ollut vain koiran brutaalista kuolinta vasta tai siitä, ettei hän saanut haudata lemmik kiään. – Koira oli minulle terapeutti ja hengenpelas taja. Kyseessä oli suuri minuuteni loukkaus, osa sitä, miten minua tuolloin kohdeltiin. Symboli tapahtumia on hyvin vaikea antaa anteeksi, Olki nuora sanoo. Rippipappina Olkinuora on kuullut synnintun nustuksia iljettävistä teoista, jotka ylittävät hänen inhimillisen kykynsä antaa anteeksi. Kerran Olki nuora sai kaksi peräkkäistä rippipuhelua, jotka osoittivat hänelle Jumalan armon radikaalin jär jettömyyden. – Ensin soitti insestin tekijä ja sen jälkeen in sestin uhri. Jos puhelut olisivat tulleet toisessa järjestyksessä, en ehkä olisi pystynyt olemaan oi keasti pappi insestin tekijälle. Sellaisessa tilan teessa ajattelen, että nyt minun on aika astua si vuun ja antaa sen armon toimia, johon en itse
kään pysty järjellä uskomaan. Siihen, mihin ihminen ei pysty, Jumala pystyy. Ystävyyden Majatalon kursseja ja toipumisryhmiä ohjatessaan myös Daniel Nylund on kohdannut hetkiä, joissa anteeksiantamisen inhimillinen raja tulee vastaan. Kerran sovintoa oman isänsä kanssa etsivä aikuinen tytär kirjoitti isälleen kirjeen. Hän oli valmis ylittämään paljon pettymyk-
”
Myös omassa elämässäni on asioita, joita en ole vielä antanut anteeksi. PAPPI HILKKA OLKINUORA
siä, kipuja ja vääryyksiä, mutta sitten tuli kohta, jossa naisen oli sanottava: ”Mutta sitä minä isä en tule koskaan antamaan sinulle anteeksi…” Nylund ei aistinut sanoissa läpäisemätöntä armottomuuden seinää, vaan ankaran sovinnon hiljaisen jylinän. Sellaisessa tilanteessa on hänen mielestään viisasta pysähtyä ja hyväksyä se, mihin saakka on päässyt satuttaneen ihmissuhteen käsittelyssä. – Joskus teko on tehty ihmiselle niin varhaisessa iässä, niin pienenä lapsena, että anteeksi an-
tamisen haaste olisi kohtuuton, koska omasta haavoittuvuudesta irrottautuminen ei ole uhrille mahdollista. Ehkä sellainen ihminen pystyy aikuisena antamaan anteeksi sisällään olevan lapsen puolesta, Nylund sanoo. Olkinuora kiinnittää huomiota anteeksi antamisen ja pyytämisen oikeaan ajoitukseen. Kiirehtiminen ei toimi, mutta lukijoiden vastauksissa on esimerkkejä myös myöhästyneistä sovinnon yrityksistä. Nylund uskoo, että jokainen myöhästynytkin anteeksipyyntö on arvokas. Hän on itse etsinyt aikuisena henkilön, jota kiusasi kansakoulun ensimmäisellä luokalla, ja pyytänyt tältä anteeksi. – Henkilö, jota olen kohdellut kaltoin, on saattanut jäädä kokemukseen kiinni ja alkanut kohdella itseään kaltoin. Kun menen pyytämään anteeksi, ilmaisen hänelle, että minä olen tehnyt väärin eikä hän ansaitse sitä tapaa, jolla kohtelee itseään. Olkinuora vertaa inhimillistä anteeksi antamisen prosessia portaiden nousemiseen, jota kuvataan monissa Jumalan armahtavaisuudesta kertovissa virsissä. Tällaista matkaa kuvaa omakohtaisesti nainen, jota edesmenneen puolison sivusuhteen paljastuminen on järkyttänyt. ”Olen anteeksiannon tiellä, mutten vielä aivan perillä. Perillä olen vasta, kun en enää tunne kipua haavoittuneessa sydämessäni. Rukoilen pääseväni perille.” ■ Millaisen esimerkin anteeksi antamisesta Jeesus antoi? Lue lisää aiheesta osoitteessa kirkkojakaupunki.fi.
Vapaana avara 43,5 m2 kaksio!
Seniorielämää kaikilla mukavuuksilla Helsingin Munkkiniemessä sijaitsevassa Saga-palvelutalossa järjestetään lauantaina 22.5.2021 yksityisesittelyitä kaikille palveluasumisesta kiinnostuneille. Varaathan oman esittelyaikasi etukäteen soittamalla, jotta voimme pitää esittelyt porrastetusti ja turvallisesti. Kiinnostuitko? Tilaa esitteet tai varaa yksityinen esittely! puh. 050 463 5365 | www.sagacare.fi sanna.aksentjeff@sagacare.fi Saga Munkkiniemi Dosentintie 12 00330 Helsinki
Oma koti palvelutalossa
Antoisaa elämää hyvien palveluiden parissa Helsingin sydämessä Tervetuloa tutustumaan meihin! Soita ja varaa aika, tj Carola Sandberg
050 305 9051 palvelukotikukkasrahasto.fi
Palvelukoti Kukkasrahasto Merisotilaantori 1 A, 00160 Helsinki
KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
15
Fanni Noroila haluaa kirjoittaa rap-lyriikoita, jotka eivät sulje ketään ulos. TEKSTI KATA-RIINA HEINONEN-TRICARICO KUVA JOONAS BRANDT
S
un kans oon oppinu elämään ilman huolia, ja rakastamaan mun huonompiakin puolia / Onneks me tavattiin jo nuorina / BFF-korut kaulas kun teinivuosina Rap-duo Sofan ensimmäisen albumin nimikkobiisi BFF voisi kertoa Fanni Noroilan ja Sonja Kuittisen omasta ystävyydestä. Ystävykset ovat tehneet omannäköistään räppiä vuodesta 2013 lähtien. Tuolloin rapskene oli vielä valtaosin maskuliinista. − Meidän ystävyytemme on turvallinen tila, jossa tehdä taidetta. Se saa meistä nousemaan esiin supersankariversion. Duo tekee musiikkia feministisistä lähtökohdista. Noroilalle feminismi on linssi, jonka läpi hän katsoo maailmaa. − Feminismissä on paljon kristillisiä arvoja. Työ yhdenvertaisuuden puolesta on lähimmäisenrakkautta. Sitä Jeesuskin teki esimerkkinä meille muille. 28-vuotias Noroila löysi feministiset ajatukset opiskellessaan teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön linjalla. Feminismi on toiminut hänelle pelastusrenkaana maailmassa, jossa kaikkia ei aina kohdella oikeudenmukaisesti. Se on myös tarjonnut selityksiä sille, miksi näin on. SE, MITEN NOROILA päätyi esiintyjäksi, on hänen omien sanojensa mukaan kliseinen tarina huomionkipeästä lapsesta, joka halusi pääosan jokaisesta koulun ja päiväkodin näytelmästä. Kun Noroila oli lapsi, hänen isänsä Timo Pajunen-Noroila näytteli Hyvinkään harrastelijateatterissa. Noroila kulki isänsä mukana aluksi teatterin kulisseissa ja sitten näyttämöllä erilaisissa rooleissa.
16
KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
Myöhemmin isä siirtyi ammattilaisnäyttämöille ja teini-ikäinen Noroila hänen mukanaan. Lukion jälkeen Noroila haki Taideyliopiston näyttelijäntyön linjalle ja pääsi sisään ensimmäisellä yrityksellä. Sofa-duo sai alkunsa teatterikorkeakoulun toisen lukuvuoden aikana, kun Sonja Kuittinen ja Noroila päätyivät samaan pienproduktioon ja ystävystyivät. − Muistan, kuinka yhtenä iltana istuimme sporapysäkillä, korkkasimme lonkerot ja sanoimme toisillemme, että nyt elämä on perseestä, mutta ensi kevät tulee olemaan upea. − Sitten kevät koitti, ja huomasimme toistaneemme upea kevät -mantraa koko talven. Aloimme miettiä, mitä ”upea” meille tarkoittaa. Päädyimme siihen, että alamme tehdä kaikkea sitä, mitä olisimme halunneet tehdä, mutta emme ole uskaltaneet. Räppääminen oli yksi bucket listille päätyneistä asioista. − Olin ollut rap-kulttuurin kuluttavana osapuolena, mutten ollut koskaan ajatellut, että minä voisin räpätä. Se johtui siitä, että olimme nuoria mimmejä. YSTÄVIEN KANSSA KÄYDYT keskustelut, erilaiset elämäntilanteet, elokuvat. Niistä Noroila löytää inspiraatiota lyriikoihinsa. Toisinaan Noroila kirjoittaa tekstejä yksin, toisinaan he kirjoittavat yhdessä Kuittisen kanssa. Välillä laulu syntyy muutamassa tunnissa, joskus luomistyö vie viikkoja. BFF-levyn biiteistä vastaa albumin toinen tuottaja, artisti Noah Kin. Kajarit tuuttaa, Pemujen Matoja / Kajaalii luomilla, glitterpaloja / Kun tuun
sisää klubii, heijastan valoja / Mun valovoima muistuttaa jumalaista haloa – Sotamaalauksii-biisin hahmo on joutunut piilottelemaan jotain itsessään, koska on kokenut, ettei voi olla kokonainen. Voin laittaa itsenikin siihen hahmoon. Biisi kuvaa hetkeä, jolloin tyyppi tajuaa, ettei voi jatkaa näin. Sitten laitetaan sotamaalaukset, mennään maailmaan ja otetaan oma tila. VUODEN 2020 PITI olla Sofan läpimurtovuosi. Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, maaliskuussa Noroila ja Kuittinen olisivat esiintyneet Tavastian lavalla levynjulkaisukeikalla. − Tietysti harmittaa, ja välillä olemme käyneet keloja, mitä jos? Missä oltais? Kulttuuriala ja lukuisat taiteilijat ovat kohdanneet koronan takia valtavia taloudellisia vaikeuksia. Noroilalta työt eivät onneksi loppuneet täysin. Hän on saanut tuloja näyttelijäntöiden ansiosta. − On tosi iso etu, että taloutta pystyy turvaamaan muillakin keinoilla kuin musiikilla. Viime vuodet ovat olleet kiireisiä, mutta korona pakotti pysähtymään. Noroilalle tuli tarve tutustua itseensä paremmin. Hän haki myös ammattiapua. Aiemmin tänä keväänä Noroila aloitti mielialalääkityksen. Hän oli sinnitellyt vuosia ilman, koska eräs lääkäri sanoi kauan sitten, että näyttelijänä hänen ei pitäisi käyttää lääkkeitä. − Luovuuteni on nyt lähtenyt lentoon. Voin paremmin kuin koskaan. NOROILA TULI USKOON kaksi vuotta sitten. − Tuli tunne, että nyt tarvitsen Jumalaa. Antauduin sille, etten pärjää yksin.
Kuka?
Fanni Noroila, 28, Sofa-duon räppäri, sanoittaja ja näyttelijä. Näytellyt esimerkiksi Kansallisteatterin Macbethissä ja Elisa Viihteen alkuperäissarjassa Kalifornian kommando.
Mitä?
Sofan esikoisalbumi BFF ilmestyi helmikuussa 2020. Sofa keikkailee levyn tiimoilta tänä kesänä koronatilanteen salliessa.
Motto
Valitse sellaiset sanat ja teot, jotka rakentavat hyvää.
Lapsuudenperhe ei ollut erityisen uskonnollinen. Isän puolen suvussa on ortodokseja. Mummi opetti Noroilan rukoilemaan. − Rukoilen kaikenlaisissa tilanteissa. Rukoilen enimmäkseen sitä, että rakkaus ja valo johdattaisivat päiviäni ja pystyisin valitsemaan sellaiset sanat ja teot, jotka rakentavat hyvää minulle ja muille. − Mielestäni myös se, että antautuu ajatukselle, että elämä ei ole minun käsissäni, on rukoilua. Noroila kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Uskosta huolimatta hänen suhteensa kristinuskoon on ristiriitainen. − Olen feministi ja queer. Kirkko instituutiona ja sen tavat ja perinteet ovat sulkeneet minunlaisiani ihmisiä pois vuosien ajan. Evankelis-luterilainen kirkko on pääkaupunkiseudulla osallistunut Pride-viikolle jo useana vuonna. Siitä Noroila antaa kiitosta. − Kirkolla on kuitenkin vielä paljon haavoja, traumoja ja kipua korjattavana. AINA VÄLIL mä en kestä sua / Kun näät mun läpi, en voi piiloutua / Mut sillä sekunnil ku tarviit mua / Mä oon siel Tää kestää vaikken kestä sua -laulu kertoo siitä, kun rakastaa jotakuta ihmistä, vaikka tämä samalla raivostuttaa. Noroila ja Kuittinen kirjoittivat laulun siskoilleen. On koronan ansiota, että Noroila muutti toukokuun alussa saman katon alle pikkusiskonsa kanssa. Hän kuvailee siskoa parhaaksi ystäväkseen. − Tulimme siihen tulokseen, että elämme sellaisessa maailman tilassa, että yksinasuminen on ahdistavaa. En muutenkaan usko yksin pärjäämiseen. Tulevista keikoista Noroila puhuu vältellen. Alkukesän keikat on peruttu. Tällä hetkellä näyttää siltä, että loppukesästä tai viimeistään alkusyksystä Sofa pääsee lavoille. − Olen viime kesästä oppinut ajattelemaan, että keikka oikeasti toteutuu vasta, kun olen lavalla mikki kädessä. Näin suojelen itseäni. Aiemmin Noroila oli täydellisyyteen pyrkivä kympin tyttö. Enää suorituksiin pyrkiminen ja menestyksen hakeminen eivät tunnu elämisen arvoiselta elämältä. − Tämä ei tarkoita sitä, etten olisi kunnianhimoinen, mutta ura ja menestys eivät enää määritä minua. Ne ovat kivaa plussaa, mutta pärjään hyvin ilmankin. − Usko on opettanut minulle armollisuutta. Olen ihminen ja olen vajavainen. Onneksi on Jumala, joka on täydellinen, niin minun ei tarvitse olla. ■ Katso Fanni Noroilan Kovia väitteitä räpistä -video osoitteessa kirkkojakaupunki.fi.
Wiltsu Take Away
Ravitsevat lounaat mukaan! Avoinna ma–pe klo 11–13 Sisäänkäynti Tilkankadun ja Taavetti Laitisen kadun kulmauksessa
Asumispalvelukeskus Wilhelmiina Taavetti Laitisen katu 4, 00300 HELSINKI www.wilhelmiina.fi
Herttoniemen seurakuntaan uusi kirkkoherra – kerro mielipiteesi! Kirkkoherranvaali on 15.6.2021. Valinnan tekee seurakuntaneuvosto. Haluamme tarjota seurakuntalaisille mahdollisuuden osallistua kirkkoherran valintaan kertomalla mielipiteensä. Lähetä viestisi 5.6.2021 mennessä sähköpostilla osoitteeseen herttoniemi.srk@evl.fi tai postitse osoitteeseen Herttoniemen seurakuntatoimisto, Hitsaajankatu 4, 00810 HELSINKI. Voit myös ottaa suoraan yhteyttä seurakuntaneuvoston jäseniin.
Seuraa paneelia ja tutustu ehdokkaisiin Vaalipaneeli lähetetään suorana verkko lähetyksenä 1.6. klo 18 osoitteessa facebook.com/herttoniemenseurakunta/live. Paneelia voi seurata myös nettisivuilta osoitteessa helsinginseurakunnat.fi/herttoniemenseurakunta, mistä löytyvät sekä ehdokkaiden esittelyt että seurakuntaneuvoston jäsenten yhteystiedot. Herttoniemen seurakuntaneuvosto
KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
17
18
KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
Jos helluntain liekit palaisivat, me ymmärtäisimme toisiamme Kristinuskon Jumala ei ole autoritaarinen hallitsija, sillä Pyhä Henki on Vapauden Henki, joka ei tunnusta hierarkioita eikä rajoja. Hän liikkuu missä tahtoo ja milloin tahtoo. TEKSTI JUHANI HUTTUNEN KUVITUS HANS EISKONEN
I
Olutterassilla istui zimbabwelainen mies. Aurinko paahtoi metallisen pöydän niin kuumaksi, että pelkäsin jääkylmän tuopin räjähtävän siinä. Zimbabwelainen osoitti minulle tuolia, joten istuuduin. Elokuun helle oli pistävä. Musiikki soi kahdesta suunnasta yhtä aikaa kovaa, ja se särki korvaa. Sanoin zimbabwelaiselle, että kakofonia tulee sanoista kakos ja fonee, paha ääni. Hän katsoi minua oudon merkitsevästi. Sitten hän alkoi puhua. Ihminen halajaa korkeuksiin, kohti jumalallista pyhyyttä. Se on yksi syy tavoitella korkeita paikkoja, hän sanoi. Alhaalla laaksossa majailee murhe, ylämailta yletymme taivaisiin. Koska faraoilla ei ollut vuoria, mies Zimbabwesta sanoi, heidän piti rakennuttaa ne – pyramidit – itse. Hallitsijoiden paikka on vuorella, koska huipulta näkee alas laaksoon. Korkeat paikat ovat kakofonian vastakohtia. Ne ovat harmonian paikkoja, sanoi zimbabwelainen. Harmonia merkitsee rauhaa, jossa voi hallita kokonaisuuden. Laaksossa ihmisiä on kuin muurahaisia, he törmäilevät. Horisontaalinen linja ei ole hallitsijan linja, vaan harmonia, mies sanoi. Zimbabwelainen oli puhunut. Hän nousi, kiitti seurasta ja poistui. Ihmismieli pirstoutuu, ellei se löydä harmoniaa, jossa asiat asettuvat mielekkäisiin suhteisiin. Siinä mielessä jokainen yksilö on oman maailmansa napa, ja niin sen kuuluu olla. Kaikkea en silti ole voinut valita itse. Kukaan ei kysynyt, haluanko syntyä. Eikä kukaan kysynyt, haluanko uudestisyntyä. Mutta kun syntymästäni oli kulunut tasan neljäkymmentä päivää, kastoi minut pappi Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen pienessä kerrostaloasunnossa, jossa oli muovilattiat.
Tuo uudestisyntymiseni päivä oli lauantai. Olen siitä lähtien ollut kirkon jäsen. Seuraavana päivänä oli helluntai, jolloin kristityt juhlivat Pyhää Henkeä ja kirkon syntymää.
II
Jerusalemissa vietettiin šavuotjuhlaa. Oli vuosi 30 jKr., ja äskettäin teloitetun galilealaisen viisaudenopettajan Jeesus Nasaretilaisen oppilaat olivat kokoontuneet taloon, johon oli saapunut pyhiinvaeltajia kaukaa Mustaltamereltä ja Mesopotamiasta. Yhtäkkiä kuului kovaa tuulenpuuskaa muistuttava kohahdus. Jeesuksen oppilaiden ylle lehah-
”Minä annan teidän nähdä merkkejä taivaalla ja maan päällä: verta, tulta ja savupatsaita. Aurinko pimenee, kuu värjäytyy vereen, ennen kuin koittaa Herran päivä, suuri ja pelottava.” tivat tulenlieskat, joiden hulmutessa kaukaisista maista saapuneet pyhiinvaeltajat kuulivat näiden Galilean miesten puheen äidinkielellään. Sen on täytynyt olla ekstaattinen kokemus. Luukkaan selitys on, että Jeesuksen oppilaisiin
laskeutui Pyhä Henki. Raamatussa Jeesus lupaa, että kun hän poistuu seuraajiensa keskuudesta, ”te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin”. Liekkien vielä leimutessa nousi Pietari ja alkoi julistaa Jumalan sanoja profeetta Joelin kirjasta: ”Minä annan teidän nähdä merkkejä taivaalla ja maan päällä: verta, tulta ja savupatsaita. Aurinko pimenee, kuu värjäytyy vereen, ennen kuin koittaa Herran päivä, suuri ja pelottava.” Puheessa oli valtava lopunajan tuntu. Pietari julisti verta, tulta ja savupatsaita. Kristinusko todella on lopunajallinen uskonto: eletään niin kuin Valtakunta olisi jo totta. Kautta historian kristinuskossa on esiintynyt utopioita Pyhän Hengen täyttämästä täydellisestä yhteiselosta. Sekä kristillinen vasemmisto että kristillinen oikeisto toivovatkin, että kristinusko olisi poliittinen voima, joka muuttaa maailmaa. Usko on kuollutta, ellei se näy elämässä. Utopiat eivät synny itsestään. Yhden kauaskantoisen utopian laatija oli 1100-luvun Italiassa elänyt munkki Joakim Fiorelainen. Tuon ajan kristityt ajattelivat, että Raamatun lukemisen tarkoituksena on selvittää tekstiin kätketty eettinen tai opillinen sanoma. Joakim keksi, että itse asiassa tällaisella allegoriseksi kutsutulla lukutavalla hakkeroitu Raamatun totuus on myös historiallista. Raamattua lukemalla Joakim päätteli, että maailmanhistoria jakautui erillisiin Isän, Pojan ja Pyhän Hengen aikakausiin. Pian – tarkalleen vuonna 1260 – koittaisi universaalin rakkauden aika, jolloin Pyhä Henki täydellistäisi kirkon ja patriarkaalinen hierarkia murtuisi. Niin ei käynyt, mutta Joakimin teologia antoi kipinää myöhemmille sukupolville. Joillekin aseellisen vallankumouksen kannattajille hän on ollut esikuva. KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
19
III
Kolme kuukautta sen jälkeen, kun zimbabwelainen mies oli poistunut terassin pöydästä, Helsinki–Vantaan lentokentälle saapui joukko muusikoita Jamaikalta. Autonkuljettaja toi heidät ravintolaan, jossa eläkeläiset joivat keskiolutta ja seurasivat raveja. Kun totolaput oli täytetty ja ravit ravattu, pantiin televisio kiinni. Ravintolan päätyyn oli kyhätty notkuva esiintymislava. Tapauksesta ei lehdistössä juuri kirjoiteltu, mutta oli hämmästyttävä kulttuuriteko, miten pienillä resursseilla ja talkoovoimin Stadin tähti -nimisessä baarissa järjestettiin konsertti, jossa esiintyi maailmankuulu jamaikalainen lauluyhtye The Congos. Tuona iltana The Congos tietenkin esitti tunnetuimman kappaleensa Row, Fisherman, Row. Siinä kerrotaan uusitestamentillisin sanakääntein kalastajaperheen köyhyydestä ja lasten nälästä. Kertosäkeessä lauletaan, että ”souda, kalamies, souda – meidän on päästävä ylemmille maille”. Ylämaat, higher grounds, on tyypillinen orjien ja heidän jälkeläistensä lauluperinteen ilmaisu. Jamaikalla higher kirjoitetaan usein muodossa iya, ja sillä tarkoitetaan korkeampaa tietoisuutta, joka yhdistyy arkimurheet ylittävän todellisuuden majesteetillisiin värähtelyihin. Orjien kokemuksessa uskonnosta tuli vaarallinen voima, joka horjutti orjanomistajien valtaasemaa. Päivällä orjille opetettiin, että Jumalaa kunnioitetaan tottelemalla isäntää. Mutta kun pimeys laskeutui, kokoontuivat orjat omaan salaiseen kirkkoonsa, jossa vallitsi vallankumouksellinen lopunajan henki. Salaisen kirkon evankeliumi koodattiin hengellisiin lauluihin, joissa Mooses – käytännössä muun muassa eräs Harriet Tubman -niminen entinen naisorja – johdattaa pian kansansa (orjat) yli Jordanin (Mississippi-Ohio), ja sen jälkeen juna – swing low, sweet chariot – vie pohjoiseen Siioniin. Orjat uskoivat, että nämä laulut – spirituaalit – olivat Raamatun veroista Jumalan ilmoitusta, koska nimensä mukaisesti ne olivat Pyhän Hengen, Holy Spiritin, inspiroimia. Alas painettujen kirkot ovat usein hurmahenkisiä lopunajan lahkoja, joissa Pyhä Henki on kovaa valuuttaa.
IV
Laitoskirkkojen näkökulmasta Hengen uudistusta vaativat liikkeet koetaan usein uhkaksi. Niinpä vallanpitäjien Pyhä Henki suitsii populistista syvän päädyn hurmosta. G.W.F. Hegelin filosofiassa maailmanhistoriaa ohjasi vääjäämättömällä otteellaan ”absoluuttinen Henki”, joka tuli itsestään tietoiseksi kulttuurissa, kansalaisten siveellisyydessä, suurmiesten mahtavissa teoissa ja valtion rakenteissa. Itseään toteuttavan Hengen päämääränä oli, kuten alussa kohtaamani zimbabwelaismies sanoisi, harmonia. Eurooppa oli matkalla kohti täydellisyyttä. Jos Joakim Fiorelainen uskoi, että Pyhän Hengen aika oli vasta tulossa, niin Hegel ajatteli mahtipontisesti, että koko maailmanhistoria on yhtä suurta Hengen liikettä, jossa jokainen aikakausi on aina edellistä hohdokkaampi.
20
KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
Autonkuljettaja toi heidät ravintolaan, jossa eläkeläiset joivat keskiolutta ja seurasivat raveja. Siltähän se näytti. Löytöretkien jälkeen kristillinen Eurooppa pani koko maailman kumartamaan itseään. Siirtomaaherruuden perustana olivat kauppiaiden ja suursijoittajien yksityisesti omistamat laivastot ja armeijat. Niiden aseellinen
mahti alleviivasi, että kaikkialla maailmassa lähetyssaarnaajien ilosanoma syntien anteeksisaamisesta oli parasta, mitä pakanakansat ikinä tulisivat kuulemaan. Moderni maailma uhkui voitonriemua. Kaupunkiarkkitehtuuri oli massiivista, ja asemakaavat piirrettiin suoraviivaisiksi. Valistushenkisestä kristillisyydestä karsittiin pois kaikki järjenvastainen mytologia ja ”naismaisiksi” mielletyt hengelliset epäraittiudet. 1900-luvulle tultaessa länsimainen kulttuuri oli järkiperäisyydessään hyvin mekaaninen. Sen näkee Pablo Picasson maalauksesta Guernica, joka kuvaa natsien ja fasistien jättämiä pommitusten rauniota Espanjan sisällissodassa keväällä 1937.
suudessa tästä on esimerkkinä se, että kun nuorelta kysytään syytä sadistiseen väkivaltaan, vastaus on: ”En tiedä.” Äärimmillään aikamme ihminen ei ole missään suhteessa mihinkään tai kehenkään – ei edes omaan itseensä, omiin tunteisiinsa, omaan raivoonsa, koska häneltä puuttuu kiinteä ihmissuhde, jossa tuota raivoa voisi käsitellä. Siksi raivosta tulee sattumanvaraista ja selittämätöntä. Bauman puhui nestemäisyydestä 1990-luvulla. Nykyään rakenteet tekevät paluuta. Tällä kertaa niitä ei oteta vastaan harmonisesti ylhäältä, vaan ne muotoutuvat ihmisten välisten verkostojen kakofoniassa. Kun kirkko on menettänyt merkityksensä, sen ovat korvanneet new age ja eettinen puritanismi, jossa ihmistä ei kohdata eikä kohdella enää ainutkertaisena yksilönä vaan erityisryhmän edustajana. Ryhmiltä puuttuu yhteinen kieli. Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin virkaanastujaisissa kuuluisuuteen nousseen runoilijan Amanda Gormanin teosten kääntäminen eri kielille on osoittautunut vaikeaksi, koska kääntäjiltä edellytetään oikeanlaista habitusta. Katalaanin kielen kääntäjälle kerrottiin, että hänellä on ”vääränlainen profiili”. Olemme pelottavan lähellä sitä, että ihonväri estää meitä jakamasta samaa ihmisyyttä.
VI Picasson teos ei ole realismiin pyrkivä kuvaus Guernican kaupungin pommituksista. Teos on sävyltään kylmä ja eleetön. Kenties Guernica onkin kuvaus teknistyneestä yhteiskunnasta, jonka teollisuuslaitoksissa kuolemaa tuotetaan metritavarana. Pyhän Hengen aika oli ohi. Euroopassa puhalsi sananmukaisesti perkeleen paha henki.
V
Nyt Eurooppa on lakannut uskomasta Jumalaan. Suomeen rakennettiin jatkosodan jälkeen täysin uudentyyppisiä kirkkorakennuksia, joissa kirkkosalin yhteyteen sijoitettiin seurakuntavirasto sekä kerhotiloja sähköautoratoineen ja kokkikerhojen keittiöineen. Kansankirkko halusi lähelle kansaa,
ja siksi se loi erilliset työmuodot kuten diakonian ja nuorisotyön. Nämä kirkkopömpelit ovat nyt homeessa. Uusia ei rakenneta, koska kirkolla ei ole riittävästi jäseniä. Koko vanhojen instituutioiden yhteiskunta on murentunut. Edesmennyt sosiologi Zygmunt Bauman käytti nykyajasta vertauskuvaa nestemäinen. Identiteettien kiinnekohdat ovat liuenneet, kun niitä tukeneet arvoinstituutiot ovat vanhentuneet. Nestemäisen yhteiskunnan ominaispiirre on rajattomuus. Sosiaalisesti hyväksyttyä on kaikki, mihin yksilö keksii suostua vapaaehtoisesti. Olemme vapaita kaikista historian kahleista ja määritelmistä. Kehityksellä on kova hinta. Baumanin mielestä nykyaika on juuretonta. Psykoterapiakirjalli-
”Row, fisherman, row, we’ve got to reach on higher ground…” Olen kristitty, mutta kirkkolaitoksen koen etäiseksi. Sen sijaan The Congos saa aikaan syvän liikutuksen. Row, Fisherman, Row’n lopussa pyydetään, että Jeesuksen oppilaat Simon Pietari, Jaakob ja Johannes, tulisivat rannalle ruokkimaan nälkäisiä. Se on kaunis kohta. Vaikka kirkko on puiseva, se edustaa porttia traditioon, joka on kuin valtavan suuri tiekartta. Tuolle kartalle on merkattu Jeesuksen ja hänen seuraajiensa jalanjälkiä, joita pitkin voin kulkea Abrahamiin, Iisakiin ja Jaakobiin asti. En tiedä, kuka se zimbabwelainen mies oli. Tapasimme sattumalta viisitoista vuotta sitten Vantaalla. Hänen sanansa jättivät minuun syvän jäljen, koska vasta silloin ymmärsin, mitä tarkoittaa higher ground. Tajusin sen olevan kaipuuta harmoniaan. Minulla on mielikuva siitä, mitä tuo harmonia merkitsee. Se on elämää Pyhässä Hengessä. Kristinuskon mukaan minä en voi kuitenkaan itse päättää tulla uskoon. Usko on lahja, jonka synnyttää Pyhä Henki. Kristinuskon Jumala ei ole autoritaarinen hallitsija, johon zimbabwelainen viittasi. Pyhä Henki on Vapauden Henki. Hän ei tunnusta hierarkioita eikä rajoja. Hän liikkuu missä tahtoo ja milloin tahtoo. Pyhän Hengen harmonia on sitä, että minun inhimillinen henkevyyteni on sopusoinnussa Jumalan Hengen kanssa. Pyhä Henki on Rakkauden Henki, joka murtaa hallitsijan harmonian ja alamaisten kakofonian välisen jännitteen. Rakkauden Henki yhdistää ihmiset. Rakkauden Hengen pelastavassa läsnäolossa me ihmiset opettelemme asettumaan toistemme asemaan rakastaaksemme lähimmäistämme niin kuin itseämme. ■ KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
21
www.sanaris.fi/ laadinta Erkki Vuokila, toteutus Heli Kärkkäinen
?
SEURAPELIKLASSIKKO
N
O
A
HEREILLÄOLO DAAVIDIN ISÄ
V
A
L
V
E
R
SMPOSTIMYYNTIYRITYS
L
I
I
A
POIKKEUKSETTA
A
I
N
A
P
E
L
L
I
U
L
K
O
N
A
A
L
I
A
S
SUUNTAUS
H
O
L
A
T
K
A
I
T
A
A
K
E
I
S
I
T
V
K
ILLAT
VOITEISIINKIN KANNULLE
A
A
L
O
E
I
TEKEE GRAFIIKKAA
H
O
L
I
A
S
U
T AJETTAVA M S
I
V
U
OPITAAN ENSIN
A
L
K
E
E
T
L
U
O
N
T
O
B
A
VIERAS RAHA
P
E
S
O
VIKKELÄT SIUNATTAVIA
N
O
P
E
A
T
K
A
T
-1.
E
A
HARJANNE KALEVA
A
V
A
I
L
I
J
A
R
I
"BB" TUOKIOT
T
O
K
A
T
H
O
T
A
-RAHASTO
I
KAARI
E
A
U
T
O
R
O
M
U
T
K
A
T
V
A
S
U
T
SÄILÖMISIIN
A
R
A
I
SAMULIN
A
I
R
A
M
I
T
A
K
S
I
T
P
HÄRSKI KOVITSI RONA
E
T
O
A
A
R
V
I
K
O
ARTISTI LOVATO
M
O
T
I
A
I
H
lurjus R
A
N
A
VOITTI 1974 SIELLÄ TIKRIT
A
B
H
A
I
VELR KOA
S
FORMANIN OHJAAMA MUSIKAALI
U
TÖRYT KEIDAS
R
I
A
I
N
O
A
R
V
O
K
L
A
I
N
A
K
I
R
N
U
T
A
KUOSMANEN LANNOITE
S
A
K
PUNASTUU U J O HERKIMMIN ETEI- A TOIVANEN NEN
I
N
SAVOA KREIKAN KIRJAIN
J
U
V
A
ENTINEN SÄRKYLÄÄKE MAA-ALA
I
K
A
R
O
S
A
N
A
S
KURKUILLEKIN
E
T
I
I
I
K
A
T
JULKISUUTEEN
I
tehdä voita
löntystää
OHJAAJA MANTILA JUHLAVIA KANKAITA
N
U
A R
POJAT KUIN POJAT
SYNTISELLÄ
L
NAAMA-
RAAMATUSSA LAPPIA
A PANKISTA
KALLIALA
U
S
SIELLÄ PÄRNU
A
LIND VAINE
G
P
S
STARTTAUS
-vero
A
L
TAISTELLA
ALTTOVIULU
A
B
L
A
M
P
S
I
A
A
S
I
A
T
PLANTAASIT
T
tauluun
VÄHENTÄVÄT ARVOA
T
OVELIA NORDSTRÖM
K
E
T
U
T
NORJASSA TAPIO
V
E
R
E
N
I
M
I
J
HUI- O Ä MAUS
I
R
E
KYLPYLÄ L
I
D
O
I
L
O
T
L
U
K
U
P
I
R
I
L
Ä
I
N
E
N
A
U
L
I
JAPANILAISTUOTE
A
S
A
H
I
S
U
S
I
PERÄMEREN RANNALLA
K
E
M
I
T
A
F
T
I
T
KIITOS! T
A
T
I
S
NUO- T RIA
E
I
N
I
T
N
I
T
KUVOTTAA LUISTOJA
SANARIS.FI – LAADINTA ERKKI VUOKILA, TOTEUTUS HELI KÄRKKÄINEN
tuottaa hurmaa?
BB-TALOSSA PERSOONALLAAN HURMANNUT EX-PAINIJA PETRA
Ristikon ratkaisu löytyy verkosta osoitteesta kirkkojakaupunki.fi/ristikko.
22
KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
Diakoniatyö luo toivoa SAIN HANKALASSA sairaus- ja taloudellisessa tilanteessa aikuiselta lapseltani vinkin ottaa yhteyttä Tikkurilan seurakunnan diakoniatyöntekijään väliaikaisen avun saamiseksi. Lähetin tietoa tilanteestani ja sainkin tapaamisajan. Nolotti ja hävettikin hakea apua, mutta vastaanotto oli ihana, rauhallinen ja ymmärtävä. Apua järjestyi, ja sain myös tukea jo pelkästä keskustelusta. Lämmin kiitos kaikille, varmaankin henkisesti raskasta työtä tekeville diakoniatyöntekijöille, ja tietysti erityisesti diakoni Toomakselle Tikkurilaan.
nimimerkki Marsipaani
Uskon vaikutin USKOMME KORKEIMMAN olemassaoloon maailman luojana ja oikeudenmukaisuuden ja ihmisten välisen hyvän tahdon vaalijana. Uskomme, että hän saattaa halutessaan puuttua maailman menoon. Tosin meillä ei ole sellaisesta mitään lähempää tietoa. Tiedämme, että ihmisellä on oma tahtonsa ja hän voi päättää, mitä kulloinkin tekee. Maailmamme hoituu ensisijaisesti luonnonlakien puitteissa, mutta osin myös ihmisten toiminnan ansiosta, mikä ei suinkaan ole vienyt täydellisyyteen. Luonto puolestaan kohtelee meitä ihmisiä vaihtelevasti. Luojamme antaa luontotapahtumien sujua luomiaan luonnonlakeja noudattaen. Ei hän juurikaan puuttune näiden tapahtumaketjujen kulkuun; ei hän määrää, koska sataa, tuleeko vettä sopivasti, tai syntyykö ehkä rankkasade myrskyineen. Olen siis aprikoinut, miten ja missä määrin Luoja ottaa lähemmin osaa siihen, mitä maailmassa sattuu ja tapahtuu, ja ottaako ylipäätään. Joka tapauksessa ihmisille tarjoutunee tavalla tai toisella, niin kuin luvattu on, turvaa ja suojelua Korkeimman taholta, etenkin kun Häneen uskoo. Mutta voisiko olla niin, että jos ei usko, niin mitään erityissuojaa ei olisi? ”Tietämättömät ovat Herran tiet.” Silti, jo usko sinänsä antaa turvallisuuden tunteen.
Harry Blässar pääkonsuli, Helsinki
MARTTA-KAISA VIRTA
Mielipide Puistoihin kaivataan puita TOKOINRANTAAN on istutettu noin 50 uutta puuta. Se on ilahduttava poikkeus keskustan puistojen hoidossa. Helsingin puistojen ihanteena tuntuu olevan erittäin hyvin hoidettu tieja roskisinfrastuktuuri, laatoitusta ja nurmikkoa sekä nuoria suoria puita, mahdollisimman harvassa. On haluttu helppohoitoista ”avaruutta” ja ”valoisuutta”. Esimerkiksi Kaisaniemen puistosta on vähin äänin hävinnyt suuria puita toinen toisensa jälkeen kuin taikaiskusta viimeisten kymmenen vuoden aikana. Kannotkin on jyrsitty sahanpuruksi ja imuroitu pois. Uusia puita ei ole istutettu yhtään. Puisto onkin aika kolkko. Myös Töölönlahden ja Mannerheimintien välisellä alueella suurin osa nurmikkoa paistaa puuttomana, uudesta Kansalaisaukiosta puhumattakaan. Sinne on toki istutettu puita, mutta
Syrjintä on syntiä TOISIN KUIN Paula Puolakka kirjoitti (K&k 22.4.), Raamatun tekopyhyys lähimmäisenrakkauteen liittyen ei anna oikeutta vähemmistöjen syrjintään. Kuten pappi Emilia Kuusisto sanoi haastattelussaan (K&k 25.2), Jeesuksen tavoitteena oli paitsi saada ihmiset uskomaan korkeampaan voimaan, myös opettaa heitä kunnioittamaan ja rakastamaan ympärillään olevia ihmisiä. Raamatussa Jeesus ohjaa opetuslapsiaan ja seuraajiaan auttamaan niitä, jotka apua eniten tarvitsevat, ja olemaan tuomitsematta muita ihmisiä. Toisinaan, kuten apostoli Paavali on sanovinaan kirjeessään efesolaisille, orjien ja palvelijoiden on toteltava omistajiaan ja isäntiään Kristuksen johtamina. Tätä periaatetta on käytetty puolustamaan orjuutta ja muuta vähemmistöihin kohdistuvaa syrjintää, mikä puo-
varovasti. Näkyvimmin on panostettu vankkoihin kuntoilu- ja leikkipuistovarustuksiin. Vihreän runsautta, houkuttelevaa siimestä saati viehättävää puutarhatunnelmaa ei ole tavoiteltu. Esimerkiksi Berliinissä ja Zürichissä helsinkiläinen ei ole uskoa silmiään: kaikenkokoisia puita ja kukkaistutuksia on joka paikassa, aivan rakennusten edessäkin, pienimmälläkin asfaltista vapaalla maa-alalla.
Katri Simonen Helsinki
lestaan tuo esille Raamatun tekopyhyyden. Raamatussa julistetaan moneen otteeseen Jeesuksen opetusta ihmisten välisestä rakkaudesta ja kunnioituksesta. Mutta kun aiheena ovat vähemmistöryhmien ihmisoikeudet rakastaa, ketä haluavat, kristinuskon opettama lähimmäisenrakkaus muuttuukin kertaheitolla vihaksi ja halveksunnaksi. Meidän on aika pohtia, mitä haluamme uskontomme edustavan. Edustammeko orjuuden puolustamista ja vähemmistöjen syrjintää vai yhteiskunnan monipuolistamista ja kaikkien hyväksyntää omina persooninaan?
Pepe Pyykkö koululainen, Vantaa
Villien lajien sukupuutto on uhka KOMMENTOIN PAULI Lindgrenin kirjoitusta (K&k 22.4.). Jos kaikki hu-
rahtaisivat veganismiin, saattaisi moni kotieläinlaji, kuten siat ja naudat, kuolla sukupuuttoon. Sen sijaan monet luonnonvaraiset lajit säästyisivät siltä sukupuutolta, johon maailman jatkuvasti lisääntyvä eläinperäisen ravinnon tuottaminen niitä ajaa, sillä karjan rehulle raivataan jatkuvasti lisää maa-alaa. Me ihmiset ajattelemme liikaa omaa hyötyämme. Emme voi ennustaa, millainen vaikutus villien lajien massasukupuutolla on koko maapallon ekosysteemiin, siis myös meihin. Meidän on pakko alkaa ajatella asioita pidemmällä tähtäimellä, jos emme halua tuhota myös omaa lajiamme. Mitä peltojen lannoittamiseen tulee: myös vegaanin ihmisen kakka käy lannoitteeksi oikein kompostoituna! Ei ole siis tarvista väkilannoitteille sen enempää kuin karjanlannallekaan.
Anni Uotinen Vantaa
Palstalla julkaistaan korkeintaan 1 300 merkkiä pitkiä mielipidekirjoituksia. Kirjoita omalla nimelläsi ja lähetä myös yhteystietosi. Nimimerkkiä voi käyttää vain poikkeus tapauksissa. Toimitus voi lyhentää ja muokata tekstejä. mielipiteet@kirkkojakaupunki.fi | www.kirkkojakaupunki.fi | Kirkko ja kaupunki, Kolmas linja 22, 00530 Helsinki KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
23
Hammashoitoa
Hautauspalveluja
MAALISTI PALVELEMME POTILAITA NOR
Hammaslääkärikeskus Hämeentie 60, avoinna ma-pe 8-20, la 11-15, www.eurohammas.fi
p. 09-7262266 p. 09-1461460
Katuatasossa, helppo pyörätuolille. Aivan bussi-, ratikka, metropysäkkien vieressä
Saat ystävällistä ja asiantuntevaa Hammashammaslääkäripalvelua. lääkäri KAUNIS HYMY VALLOITTAA Ada Tikka • Hammaskiven ja alk. 49 € värjäytymien poisto, aika 20min. fluoraus, puhdistus • Hammastarkastus 25 € • Hammasvalkaisu 99 € • Purentakisko 190 € • Näkymätön alk. 2500 € oikomishoito
T A K U U T Y Ö
Muut palvelut: Keinojuurihammas • Kirurgia • Hammaskoru
HAMMASTEKNIKKO
24 h
Proteesit kuin omat hampaat. Parhailla materiaaleilla ja ammattitaidolla. ERIKOISHAMMASTEKNIKOT HINNAT TÄSSÄ KUUSSA: Ylä- tai alaleuan kokoproteesi Ylä- ja alaleuan kokoproteesi Ylä- tai alaleuan kokoproteesin pohjaus odottaessa Korjaukset alk. • Ilmainen proteesien tarkistus
390 € 790 € 110 € 95 € A
ALL 24H NORMAALIHINN € PROTEESI VALMIS oproteesi norm. 550 Ylä- tai alaleuan kok
HAMMASPROTEESIT KUNTOON! Erikoishammasteknikko Jyrki Saarimaa
(09) 753 11 56
Soita ja varaa aika! Vantaa, Tikkurila Käyntiosoite: Kielotie 2b www.jyrkisaarimaa.fi
• katutasossa • esteetön sisäänkäynti
Hammasproteesien valmistus ja huolto Erikoishammasteknikko, alan ammattilainen.
• Maksuton tarkastus Varaa aika 020 730 7260 • EHT Juha-Pekka Marjoranta
• EHT Sirkka Müller
Mannerheimintie 65, 00250 HKI Retkeilijänkatu 7 B, 00980 HKI
Yksilölliset hammasproteesit suoraan valmistajalta Erikoishammasteknikko Merja Vesamäki Helsingink. 9, Hki, p. (09) 716 151
HAMMASPROTEESIT ERIKOISHAMMASTEKNIKOLTA Hannele Lindholm Käenkuja 4, katutaso, Helsinki p. 09 710 533 / 050 470 5278
Kirkko ja kaupungin
kesänumero ilmestyy 17.6.
Kesä ja loma Varaukset 4.6. mennessä Muista myös verkkomedia kirkkojakaupunki.fi
Pirjo Teva 040 680 4057 pirjo.teva@kotimaa.fi
24
KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
Juha Kurvinen 040 665 5983 juha.kurvinen@kotimaa.fi
perunkirjoitukset
hautakivityöt
09 628 398 Mechelininkatu 32 www.seurakuntapalvelu.fi
Kesän merkityksellisin medianäkyvyys
Mediamyynti Kotimaa Oy
TÖÖLÖN HAUTAUSTOIMISTO
HAUTAKIVET
kaiverrukset ym. alan työt p. 09 387 3215 040 635 3800 www.bremerinhautakivi.fi
H A U T A K I V E T Edullisemmin suoraan veistämöltä KIVITUOTE OY Salpakuja 7, 01200 Vantaa p. 09 756 8200 myynti@kivituote.com Espoonaukio 7, 02770 Espoo p. 09 465 650
Ketokivenkaari 32, Hki 71 ark. 9-17, la 10-14 tai sop.muk.
BREMERIN KIVI
Kokouksia Vantaan seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto kokoontuu verkon välityksellä (Teams) 1.6. klo 18 alkaen. Esityslista on nähtävillä 20.5. seurakuntien ja seurakuntayhtymän ilmoitustaululla ja vantaanseurakunnat.fi-sivuilla. Kokousta voi seurata vantaanseurakunnat.fi -verkkosivulla. Eve Rämö yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja
Kesän ilmestymispäivät: 17.6. (varaukset 4.6.) ja 12.8. (varaukset 30.7.) Lehti ei ilmesty heinäkuussa. Mediamyynti Pirjo Teva, 040 680 4057, pirjo.teva@kotimaa.fi Juha Kurvinen, 040 665 5983, juha.kurvinen@kotimaa.fi
Kiinteistönvälitystä
Lakipalveluja
Myymässä vai vuokraamassa?
TURVAA LÄHEISESI ASIANTUNTEVASTI
Kun siirryt sanoista tekoihin – valitse se, joka myy eniten Jonna Kaikkonen Vuokraus, KiAT, VuT, ins. 0400 775 570 jonna. kaikkonen@ kiinteistomaailma.fi
Markku Kilpeläinen Yrittäjä, LKV 040 715 7150 markku. kilpelainen@ kiinteistomaailma.fi
Kiinteistömaailma Oulunkylä Siltavoudintie 4, 00640 Helsinki
Tilaisuuksia
Perhe ja Perintö J. Pakarinen Oy Korkeavuorenkatu 17 A 1 puh. (09) 622 5930 Testamentti 299, avioehto 355, edunvalvontavaltakirja 295, perukirjat, perinnönjaot, ositukset. https://perhejaperinto.fi
Helsingin Rauhanyhdistys Myrskyläntie 22
Nettiseurat keskiviikkoisin klo 19, lauantaisin klo 18 ja sunnuntaisin klo 16 ja 18 www.hry.fi
HERÄNNÄISSEURAT
Perunkirjoitukset, kiinteä palkkio 495 €
Etänä tai perinteisesti. Lisäksi: perinnönjakosopimus 280€, testamentti 180 €, edunvalvontavaltuutus 180 €.
www.perunkirjoitusarffman.fi p. 050 464 2930 Testamentit, perukirjat, perintöasiat ym.
ASIANAJOTOIMISTO KIRSI UKKONEN
Kokoontumisrajoitus max 6 hlö 31.5. asti. TARKISTA tilaisuus- ja striimaustiedot www.h-y.fi/tapahtumakalenteri tai oma srk. ke 2.6. klo 19 seurat Lauttasaaren srk-tila, Heikkilänt.7A, Hki. su 6.6. klo 14 Virtakirkko, Rajatorpant .8/Kilterinkaari 1A (Myyrmäki), Vantaa. su 13.6. klo 15 Kytäjän kirkko, Palkkisillant. 11, Hyvinkää. Herättäjäjuhlat Kauhavalla 2.-4.7., www.herattajajuhlat.fi.
Kiviportintie 6, 00950 Helsinki
Ammattitaitoista ja ripeää asuntokauppaa
Kirsi Ukkonen p. 040 552 0818 kirsi@ukkonen.com Ida Tamm p. 044 240 7227 ida.tamm@ukkonen.com www.ukkonen.com
Heikki Suomalainen
Arja Sunikka
Oili Rosti-Räty
040 616 44 56
0400 948 953
0400 550 508
Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV heikki.suomalainen@remax.fi
Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV arja.sunikka@remax.fi
Nordenskiöldinkatu 3 A, 00250 Helsinki 050 559 7321 l loiste@remax.fi
Kiinteistönvälittäjä LKV, LVV oili.rosti-raty@remax.fi Tutustu meihin Instagramissa ja Facebookissa
Myymässä tai vuokraamassa asuntoa? Tarjoan kiinteistönvälittäjän yksilöllistä, huolellista ja asiantuntevaa palvelua 30. vuoden kokemuksella. Aina tavattavissa puh. 09 665 272, 0500 883 732
Markku Rautanen YKV, LKV
[A] LKV M. Rautanen Oy www.mrautanen.com
Rakennusala
Siivouspalveluja
Suoritamme kaikki huoneisto- ja kiinteistöremontit. Sisä- ja ulkomaalaustyöt 30 vuoden kokemuksella. Ilmainen tarjous! p. 0400 819 483 rompta64@gmail.com JOKERI REMONTIT OY
KOTISIIVOUSTA Ikkunanpesua, muuttosiivousta, remonttisiivousta ammattitaidolla. OLKSiivouspalvelut.fi 040 762 56 15
JORMAN REMONTTIPALVELU Maalaus, tapetti, laatoitukset, laminaatit, keittiöön ovet, tasot. Myös pikkutyöt. Ulos kestopuuterassit + aidat. P. 040 189 5682, myös iltaisin ja vkl.
Kotipalvelua 27-vuoden kokemuksella. Asiakkaan tarpeen toiveiden mukaisesti.
Kaikki remontit, isot ja pienet. Toteutamme toiveesi ammattitaidolla. Ilmainen arvio, kotitalousvähennys. Saneerausliike Pappi ja Kanttori Oy 0400 800 875
Kesän ulkomaalaukset, terassi- ja huoneistoremontit varataan nyt! Jabell Oy p. 0400 689 742, jari@jabell.fi. Pyydä arvio! Huoneistoremontit edullisesti. 20v. kokemus. Ilmainen kirjallinen tarjous. Rak.korj. Laasonen p. 0400 674 739 Pientalojen ulko- ja sisämaalaukset. Hyödynnä verovähennys. P. 050 431 0175.
Ostetaan asuntoja ASUNNOT JA TONTIT PK-SEUDULTA. EI KULUJA MYYJÄLLE! Nopea kauppa ja hyvä hinta! Kaiken kuntoiset huomioidaan. Asiakirjat laativat LKV:t luotettavasti ja nopeasti. Soita Tommille p. 050 525 7401 OSTETAAN ASUNTO/RIVITALO Luotettavasti suoraan omistajalta tai kuolinpesältä. Hyvä- tai huonokuntoinen. Ei välityskuluja. 050 343 9210 Elmer
Kotisiivousta ja ikkunanpesua Lähihoitaja Merja Rouvali 045 8520 244 ○ 045 2514 125 Ikkunanpesut ammattitaidolla, myös hankalat, PetriPosti Oy, www.petriposti.com 050 500 3090 Ikkunanpesut pitkällä kokemuksella. Veikko ja Helena Salonen p. 040 2566 907
Palveluja halutaan
KOTIAPU NAULA JA VASARA OY Hoidamme kaikenlaiset kodin työt! Huonekalujen kokoamiset, asennustyöt. Huoneistoremontit, korjaustyöt, ikkunanpesut, muutto- ja kantoapu. P. 050 547 0101 Jukka Vasarainen
Hoitotyötä kanssa-asujana Haussa elämänkokemusta omaava hoivaosaaja olemaan tarvittaessa apuna öisin. Asuminen järjestetty. Palkka/työnkuva neuvoteltavissa. 040 551 4343 ihanahoito@gmail.com
MIES AUTTAA KOTONA JA ULKONA Siivous, taulut, ostokset, TV, puhelin, tietokone -neuvot. Pyörätuolilla ulos ja kahvilaan, asioiden hoito, tueksi mukaan 10 v. kokemus ja suosituksia KOTIAPUMIES TONTTU 044-2794646
Aurinkoinen kevättarjous ! Katso veltsun.fi Rakennumes tari ja entinen omaishoitaja auttaa kodin askareissa ja nikka roinneissa 40 €/h sisältäen alvin. Veltsun kotiapu 045 328 0035 PK-Seudun Dyykkarit Oy 0400 811261
Ostetaan
Varastojen ja jätekatoksien tyhjennykset kaatopaikalle sekä muutot. 40 € + 24% alv./tunti/hlö ja min. 2 tuntia YLEISMIES JANTUNEN 0400 811941 kuolinpes. tyhj., remontit, muutot, tv:t tietokoneet yms. 40 €+24% alv./tunti/hlö ja min. 2 tuntia. www.bewesport.fi
Pia Matalalampi 050 431 5536
Ikkunanpesua kotimaisin voimin. 14 vuoden kokemuksella, myös hankalat. Timo/044 069 1994
Palveluja tarjotaan
Tyhjennyspalvelu loppusiivouksella. P. 040 361 7594 Ostetaan kirjoja, kokoelmia ja kuolinpesiä. Myydessäsi ota yhteyttä luotettavaan, akateemiseen yhtiöön. MENEC 040 635 1000 www.menec.fi
Eläkeläisille, leikkaus 18- 24 €, permanentti tai väripaketti 70 € P. 045 238 6356, Hämeentie 38 Kuolinpesät, yms. tyhjennykset. Tiedustelut Petteri Laine p. 0400 821805
Vuokrata halutaan Savuton, vak. työsuhteessa, 25 v. nainen, yliopistosta valmistunut, 2h asunto Hki:stä hyvillä kulkuyhteyksillä. Alk. heinäkuu. Luottotiedot OK. Puh. 0400 154 951/Mari Opiskelemaan muuttava päihteetön aviopari etsii kaksiota Hkin keskustasta. 045 340 8949/Anni Vakituisessa työssä käyvä pariskunta hal. vuokr. 2-3 h+k Helsingin kantakaupungista, pitkäaik. 040 822 8261
Vuokralle tarjotaan 1.6.-31.8. väliseksi ajaksi täysin kalustettu 84 m2, oh, 2 mh, wc, kph, keittiö. Os. Koroistentie 15. Vuokra 900 €/ kk. Tiedustelut 050 438 2021/Luoto
www. esajavesaostaa.com Kaikenlaista kuljetusta alk. 20 €/tunti P. 050 926 6203
Ilmoitusaineistot osoitteeseen: ilmoitusmyynti@kotimaa.fi
KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
25
Harras hetki
Kuvataiteilija Jaakko Koskinen, 67, asuu Vantaalla. Hän maalaa pääasiassa muotokuvia ja maisemia. Hän on myös toiminut pitkään ystäviensä kanssa perustamansa leikkimielisen Suomen Epätieteellisen Seuran puheenjohtajana. Koskinen keikkailee erilaisissa tilaisuuksissa mies ja kitara -periaatteella. Sunnuntaina 6.6. Koskinen huristaa Vespallaan Temppeliaukion kirkolle, jossa hän esiintyy kello 10 alkavassa jumalanpalveluksessa.
Skootterilla halki kesäisten maisemien Jaakko Koskisella ei ole tien päälle lähtiessä välttämättä aina päämäärää, koska ajaminen itsessään tuntuu niin mahtavalta. TEKSTI MARJO KYTÖHARJU KUVA ANTTI RINTALA
K
olme vuotta sitten kuvataiteilija Jaakko Koskinen näki netissä ilmoituksen myynnissä olevasta punaisesta Vespasta. Hän oli ajellut skootterilla etelänmatkoilla, joten menopeli oli tuttu. Niinpä hän sai päähänpiston vastata ilmoitukseen. Koskinen tykästyi heti 150-kiloiseen skootteriinsa, joka luokitellaan moottoripyöräksi. Menossa on jo toinen punainen Vespa, sillä ensimmäiseen tuli vikaa ja se joutui korjattavaksi. Nykyään Koskinen ei juuri kesäisin liiku autolla, koska Vespalla pääsee yhtä lailla joka paikkaan. Skootterin bensakulut myös ovat paljon pienemmät kuin auton, ja samalla se on ympäristöystävällisempi. Kun Koskisella on ollut kyytiläisiä, he ovat ihmetelleet, miten hiljainen kulkuväline se on.
26
KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
Viime kesänä vantaalainen Koskinen teki ajokillaan matkaennätyksen: mittariin kertyi peräti 20 000 kilometriä. Tämä selittyy sillä, että hän ajaa lähialueilla lähes päivittäin ja lähtee välillä vähän pidemmälle reissulle, esimerkiksi Imatralle asti. TIEN PÄÄLLE lähtiessä Jaakko Koskisella ei välttämättä ole aina päämäärää. Ajaminen itsessään tuntuu niin mahtavalta, ja ajatus siitä, että voi pysähtyä missä vain matkan varrella. Laulukeikkoja tekevä Koskinen kertoo, että nättinä kesäpäivänä häntä alkaa Vespan satulassa usein laulattaa. Tunne on hieman samanlainen kuin teininä, kun hän kaasutteli kesähelteillä mopolla ilman paitaa. Keskellä kauniita maisemia ajellessa, tuulen suhistessa korvissa Koskinen rentoutuu – ja kaikki muu unohtuu. Hänen punainen Vespansa saa myös usein osakseen ihailua. Aina löytyy juttukavereita. Lämpimillä keleillä hänellä on punaiset ajovaatteetkin. Skootterilla on myös nimi, Tiia. Koskinen nimesi ajopelinsä tutun kioskimyyjän mukaan, kun tämä sitä hieman vitsillä ehdotti.
Vespan takaosassa on erikoinen varuste, kaksikiloinen jauhesammutin. Tämä juontuu siitä, että Koskinen kuuluu espoolaiseen Pitkäjärven vapaapalokuntaan.
”
Nättinä kesäpäivänä alkaa Vespan satulassa usein laulattaa. UUDEN AJOPELINSÄ myötä Jaakko Koskinen liittyi lähes heti Vespa Club of Finlandiin. Klubin myötä Koskiselle on avautunut uusi maailma. Hän toimii sen jäsenlehden, Ampiaisen, sarjakuvapiirtäjänä, pakinoitsijana ja toimittajana. Vespailu ei ole pelkästään miehinen harrastus, sillä klubissa on mukana lähes yhtä paljon naisia ja miehiä. Koskinen on järjestämässä touko– kesäkuun vaihteessa kokoontumisajoa Loviisaan. Hän on löytänyt klubista myös ajokaverin omille reissuilleen. ■
Hyvää pyhää
23.5.
Tänään on helluntaipäivä. Päivän evankeliumissa (Joh. 3:16–21) kerrotaan, ettei Jeesus tullut maailmaan tuomitsemaan vaan pelastamaan.
Kyyhkysestä on moneksi Kyyhkysellä on Raamatun symboliikassa useampia merkityksiä. Valkoinen kyyhkynen edustaa viattomuutta ja puhtautta. Kyyhkynen symboloi myös rauhaa ja surua, ja käytetäänpä ”kyyhkyä” Raamatussa naisen hellittelynimenäkin. Helluntaina kyyhkynen liitetään Pyhän Hengen vertauskuvaksi, ja Jeesuksen kasteesta kerrotaan, että silloin Jumalan Henki laskeutui taivaasta niin kuin kyyhkynen. Myös kirkkotaiteessa kyyhkynen kuvataan yleensä ylhäältä alaspäin laskeutuvana.
NINA RIUTTA
MATTI PIKKUJÄMSÄ
Hiljainen kannattaja
K
aksi miestä keskustelee rakkaudesta, Jeesus ja Nikodemos. Jeesus täräyttää pöytään syvimmän ja äärimmäisimmän kuvauksen: Jumala on rakastanut maailmaa niin, että antoi Poikansa. Hän puhuu rakkaudesta, joka antaa kaikkensa. Ensin itsensä Pojassaan, sitten itsensä Hengessä, joka tulee opetuslasten vahvistukseksi. Toinen miehistä, juutalaisen neuvoston jäsen ja fariseus, näyttää jäävän mykäksi. Ehkä puheena olleen rakkauden määrä vyöryy hänen ylitseen ja paljastaa hänen kyvyttömyytensä vastaanottaa niin paljon. Ehkä hän vaikenee, koska vertailee itseään keskustelukumppaniin: tällaiseen antautumiseen hän ei kertakaikkiaan pysty. Raamattu kertoo Nikodemoksesta tämän kohtaamisen jälkeen vielä kahdesti. Selviää, että hän on si-
simmässään Jeesuksen seuraaja, mutta syystä tai toisesta hän pysyy omissa joukoissaan ja jättäytyy vain hiljaiseksi Jeesuksen kannattajaksi. Omassa porukassaan hän oli epäilyttävä, koska kuunteli Jeesusta. Jeesuksen väki varmasti kyseenalaisti, kenen joukoissa vaikeneva mies seisoi. Hän itse oli kuitenkin kuullut Jeesuksen rakkauspuheen jatkon. Jumala ei ole lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan vaan pelastamaan. Nikodemos näyttää, mitä kaikkea rakkaus Jumalaan voi tulenpalavan uhrautumisen lisäksi olla. Nikodemoksen usko oli sydämessä asuvaa uskollisuutta. Kun kaikkensa rakkaudesta antava mies kuolee ristillä, esiin astuu Nikodemos, tuo hautaamiseen kuuluvat tuoksuvat voiteet ja saattaa miehen hellästi haudan lepoon. Nikodemos astuu esiin, kun voi ja kun tarvitaan, ja se riittää.
Helluntain rukous Kaikille tämän maailman nikodemoksille, niille, jotka eivät uskalla, jäävät sivurooliin ja pelkäävät päätöksiä, lähetä keveä Pyhä Henkesi. Tuo rauha, puhalla pois epäilykset ja täytä keuhkot luottamuksella, että sinä Jumala olet hiljaisten, unohdettujen ja syrjässä viihtyvien Jumala. Tule, sydänten valo, sinä paras lohduttaja, sielun suloinen vieras ja lämpö.
KAISA KARIRANTA KIRKKO JA KAUPUNKI – 9/2021
27
Kirkko ja kaupunki ilmestyy seuraavan kerran 17.6. Verkossa olemme osoitteessa kirkkojakaupunki.fi.
Helluntai on kirkon syntymäpäivä. Sytytä kakkuun kynttilät. Piirrä liekit.
Kuinka vanha sinä olet? Väritä yhtä monta kynttilää. Jos on ystävä helluntaina, on hyvää seuraa koko kesän! Piirrä minulle kyyhkynen ja aurinko.
Lisää puuhaa lastenkirkko.fi
9
20.5.2021 kirkkojakaupunki.fi
. s u d h a d u u , h a o t s s s o r No e m u n a k o Ei j kai
Pääotsikko Hyvät
ristiäiset Oona ja Petri Lajunen veivät kuopuksensa kasteelle keskellä korona3 pikkuotsikkoa. Max n. 80 rajoituksia s. 2 merkkiä /kpl jaajan loppuun sivunumerotieto samaan putkeen s. 4
Myyrmäen kirkon tontille kaavaillaan kerrostaloja s. 4 Lohtunalle voi lievittää lapsen surua s. 6
Lämmin juhla Lajusen perheen kuopuksen kastetilaisuuteen osallistui suuri joukko sukulaisia ja ystäviä etäyhteyden päässä. TEKSTI KAISA HALONEN KUVA SIRPA PÄIVINEN
L
ämmin. Niin luonnehtivat Oona ja Petri Lajunen kuopuksensa kastetilaisuutta. Eliel Johannes Lajunen kastettiin 14. helmikuuta Länsimäen kirkossa. Paikalla olivat vanhemmat, isosisarukset Hertta ja Luukas, pappi, laulaja, isovanhemmat sekä yksi kummeista. Iso joukko sukulaisia sekä muut kummit ja ystävät olivat läsnä etäyhteydellä. – Hassua oli se, että kun tajusi, miten suuri joukko oli etäyhteyden päässä mukana tunnelmassa, niin se tuntui jopa tosi yhteisölliseltä, Petri Lajunen kertoo. Lajuset ovat halunneet kasteen kaikille lapsilleen muun muassa siksi, että he pitävät luterilaisuutta isona osana suomalaista kulttuuria. Oona Lajusen mielestä kaste kuuluu tiiviisti nimen antamiseen. Siksi joulukuussa syntyneelle Elielille haluttiin kaste ja nimi samaan aikaan. Koska ei ollut tietoa, kuinka kauan koronarajoitukset jatkuvat, kastetilaisuutta ei haluttu lykätä kovin pitkälle. Vanhemmat kertovat olevansa tyytyväisiä ratkaisuunsa, sillä melkein heti Elielin kastejuhlan jälkeen tilanne huononi entisestään. ELIELIN KASTANUT Hakunilan seurakunnan pappi Sari Kokkonen arvioi, että koronan vuoksi lapsia kastetaan jonkin verran normaalia vähemmän. Hänen mukaansa jotkin perheet odottavat parempia aikoja ja väljempiä kokoontumisrajoituksia, jotta kastejuhlaan pääsisi mukaan enemmän sukua ja ystäviä. Sellaista oli näkyvissä viime vuonnakin: loppukesällä ja alkusyksystä, kun koronatilanne oli parempi, toimitettiin myös talvella ja keväällä syntyneiden vauvojen kasteita. Nyt Kokkonen toivoo, että yksikään lapsi ei jäisi koronan vuoksi kastamatta. – Moni perhe saattaa ajatella, että kaste pitää toimittaa tietyn ajan sisällä syntymästä. Niin ei kuitenkaan ole, vaan kastaa voi kyllä ihan kaiken ikäisenä. Kun Kokkonen on jutellut vauvaperheiden kanssa, monet ovat kertoneet, kuinka surulliselta tuntuu rajata juhlavieraiden määrää. Kuuden hengen kokoontumisrajoitus on niin tiukka, että kummien tai isovanhempien mukaan pääsemisestä on jouduttu tinkimään. – On ollut vaikeita keskusteluja ja vaikeita tilanteita. Mutta niissä on kirkastunut se, miten tärkeitä läheiset ovat, Kokkonen sanoo.
2
KIRKKO JA KAUPUNKI VANTAA – 9/2021
– Järjestelyjä on vähän helpottanut se, jos osa vieraista on voinut olla mukana striimin kautta. Etäosallistujat eivät ole vain katsojia, vaan he voivat olla mukana samalla tavoin kuin muutkin, esimerkiksi rukoillen, lukien Raamatun tekstejä ja laulaen. Kokkonen muistuttaa, että juhlan arvokkuus ei ole kiinni vieraiden määrästä. Monet perheet myös suunnittelevat järjestävänsä uuden, isomman juhlan sukulaisille ja ystäville sitten, kun se on mahdollista Ennen koronaa monet järjestivät kastetilaisuuden kotona. Pahimpaan korona-aikaan perheille on suositeltu kasteen järjestämistä kirkon tiloissa, joissa on ollut paremmin mahdollista pitää turvavälit. Kun kokoontumisrajoitukset poistuvat, kotona voidaan jälleen viettää juhlia turvallisesti. Jos yhdessä laulaminen arveluttaa tai tuntuu maski kasvoilla hankalalta, virret voidaan laulamisen sijasta kuunnella.
”
Kastaa voi ihan kaiken ikäisenä. PAPPI SARI KOKKONEN
KUN SARI KOKKONEN juttelee vanhempien kanssa ennen ristiäisiä, hän kysyy, miksi vanhemmat haluavat lapselleen kasteen. Monet mainitsevat perinteiden tärkeyden. Usein vanhemmat puhuvat myös varjeluksesta ja suuremman suojeluksesta. Jotkut muistelevat omaa rippikouluaikaansa ja toivovat, että lapsikin lähtee sitten aikanaan riparille. – Perheet ovat selvästi miettineet asiaa. Kaste on heille oikeasti merkityksellinen, ei pelkkä juhla. Keskustellessaan perheiden kanssa Kokkonen on havahtunut siihen, kuinka koronatilanne on lisännyt perheiden yksinäisyyttä. Monilla se on alkanut jo odotusaikana, kun tapaamisia on pitänyt rajoittaa. Isä tai tukihenkilö on saattanut päästä mukaan sairaalaan vain synnytyksen ajaksi. Ja kun vauvan kanssa on kotiuduttu, elämä on jäänyt kodin seinien sisälle, kun ei ole esimerkiksi ryhmiä tai kahviloita, jossa voisi tavata muita vanhempia. – Toivon ja rukoilen, että kesällä ja syksyllä voisimme jo tarjota seurakunnassa jakamisen paikkoja ja vertaistukea vanhemmille ja heidän suojassaan varttuville pienille ihmeille, Kokkonen sanoo. ■
Ristiäisajan, juhlapaikan ja papin voi varata oman seurakunnan kirkkoherranvirastosta. Ristiäiset voi varata myös verkkopalvelussa: asiointi.vantaanseurakunnat.fi. Katso lisää: kirkkovantaalla.fi/ristiaiset. Oona ja Petri Lajusen kuopus Eliel kastettiin helmikuussa. Mukana olivat myös isot sisarukset Hertta ja Luukas.
Vantaalla vietetään 10.10. Kastepäivää Hakunilan, Hämeenkylän, Korson, Pyhän Laurin ja Rekolan kirkoissa. Kastettavaksi voi tuoda vauvan tai isomman, alle 15-vuotiaan lapsen. Seurakunta tarjoaa kakkukahvit ja lainaa tarvittaessa kastemekon. Mukaan juhlimaan voi kutsua läheiset. Lisätietoja kastepaiva.fi. KIRKKO JA KAUPUNKI VANTAA – 9/2021
3
Myyrmäen kirkon tontille suunnitellaan asuntorakentamista Asunnoista saisi varoja kalliiseen kirkkoremonttiin. Kaavamuutos on parhaillaan vireillä. TEKSTI HANNA ANTILA KUVAT MARIANNA SIITONEN
V
antaan seurakuntayhtymä ja Vantaan kaupunki ovat aloittaneet neuvottelut Myyrmäen kirkon tonttia koskevasta asemakaavamuutoksesta. Kaavamuutos mahdollistaisi asuntojen rakentamisen kirkon viereen, ja seurakuntayhtymä saisi varoja Myyrmäen kirkon kunnostamiseen. Akateemikko Juha Leiviskän suunnitteleman, vuonna 1984 valmistuneen Myyrmäen kirkon remontoinnin hinnaksi on arvioitu lähes 15 miljoonaa euroa. – Ei tätä pelkillä verorahoilla pystytä hoitamaan. On järkevää etsiä muitakin rahoitusmahdollisuuksia, sanoo Vantaankosken seurakunnan kirkkoherra Hannu Pöntinen. Asuntorakentamista ja kaavamuutosta suunniteltaessa on kuultu myös Juha Leiviskää, joka on suhtautunut hankkeeseen myötämielisesti. Kirkkosaliin ja sinne tulevaan valoon ei asuntojen rakentaminen
kirkon pohjoispuolelle vaikuttaisi. Asunnot suunniteltaisiin sellaisiksi, että ne sopivat tyylillisesti kirkon viereen.
”
VALON KIRKKO TARVITSEE VALOA NIMENOMAAN ETELÄN
SUUNNASTA. KIRKKOHERRA HANNU PÖNTINEN
– Valon kirkko tarvitsee valoa nimenomaan etelän suunnasta, Pöntinen kertoo. KIRKON TONTIN pohjoispuolella kasvaa tällä hetkellä puita. Kiinteis-
AFP / LEHTIKUVA
Moni myanmarilainen on paennut Thaimaan rajan tuntumaan. Thaimaan armeija mittaa pakolaisten ruumiinlämpöä torjuakseen koronan leviämistä.
4
KIRKKO JA KAUPUNKI VANTAA – 9/2021
tökehitysjohtaja Risto Hännisen mukaan näistä pitäisi kaataa noin kolmasosa. Tontille nousevat talot olisivat kerrostaloja. – Tämä tarkentuu vielä, mutta ne voisivat olla vaikka 6–8-kerroksisia. Tätä kokoluokkaa ovat myös vieressä olevat asuintalot, Hänninen kertoo. Vantaankosken seurakuntaneuvosto on hyväksynyt asuntojen rakentamisen kirkon tontille. Asia etenee vielä kirkkovaltuuston päätettäväksi ja käsitellään myös kaupungin luottamuselimissä, mahdollisesti ensi syksynä. MYYRMÄEN KIRKKO on ollut kaksi vuotta suljettuna sisäilmaongelmien vuoksi. Vantaankosken seurakunnalle kuuluu myös Kivistön kirkko, joka on käyttökunnossa, mutta joka on odottanut remonttia jo noin parikymmentä vuotta. Sinä aikana alueelle on rakennettu paljon uusia asuntoja, ja kivistöläisten määrä on kasvanut. – Nyt ollaan päätymässä sellaiseen järjestykseen, että saataisiin korjattua Myyrmäen kirkon sisätilat yhtenä kokonaisuutena. Kirkon ulkopuoli tiilivuorauksineen olisi vuorossa remontin kakkosvaiheessa. Näiden välissä korjattaisiin Kivistön kirkko. Toiveena on, että vuon-
Katastrofiapua Myanmariin Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto myönsi 10 000 euroa Myanmarin sisäisten pakolaisten auttamiseen ja kriisinvuoksi elinkeinonsa menettäneiden perheiden tukemiseen Suomen Lähetysseuran kautta. Helmikuussa tapahtuneen vallankaappauksen jälkeen Myanmarissa armeijan siviileihin kohdistamat väkivaltaisuudet, uhka konfliktin laajenemisesta täysimittaiseksi sisällissodaksi sekä talouden romahtami-
Vantaankosken seurakunnan kirkkoherran kirkolla päästäisiin aloittamaan remontin
nen ovat aiheuttaneet vakavan humanitaarisen kriisin. Suurissa kaupungeissa armeija on kohdistanut yhä enemmän väkivaltaa mielenosoittajia kohtaan. Maan sisäisten pakolaisten määrä kasvaa koko ajan. Lähetysseura on myöntänyt katastrofirahastostaan 80 000 euroa Myanmariin. Katastrofiavusta 40 000 euroa suunnataan maan sisäisille pakolaisille. Heille toimitetaan tilapäiseen asumiseen tarvittavaa suojaa, ruokaa, hygieniatarvikkeita, vaatteita ja lääkkeitä. Toiset 40 000 euroa suunnataan elinkeinonsa me-
nettäneille perheille Myanmarin kirkkojen kautta. Avulla tavoitetaan yli 5 000 ihmistä. Suomen Lähetysseuran Myanmarin rauhanhankkeen projektipäällikön Johannes Vierulan mukaan Myanmarin tilanne on sotilasvallankaappauksen jälkeen monella tapaa hankala. – Myanmar on ajautunut takaisin pimeyteen, jossa se oli ennen demokratisoitumisprosessia. Maata johdetaan pelolla ja kaaoksella, Vierula sanoo. Pieni valopilkku tilanteessa on se, että Myanmarin uskonnollisten ryhmien väliset jännitteet
Myyrmäen kirkon ulkopinta on tarkoitus uusia remontin toisessa vaiheessa.
Hannu Pöntisen mukaan on toiveena, että Myyrmäen ensimmäistä vaihetta vuonna 2022.
ovat vähentyneet, koska niin muslimit, kristityt kuin buddhalaiset haluavat päästä eroon armeijan vallasta.
Messuun ei pääse vieläkään Etelä-Suomen aluehallintovirasto on 7.5. kieltänyt kaikki yli kuuden hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset Helsingin ja Uudenmaan sekä Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueilla. Helsingin hiippakunta laati omat ohjeensa tämän mukaisesti ja jatkoi tiukkoja rajoituksia.
na 2022 päästäisiin aloittamaan remontin ensimmäistä vaihetta Myyrmäen kirkolla, Hannu Pöntinen kertoo. Myös Kivistön kirkon tontille on nousemassa asuntoja. Kivistössä asuntorakentamisen mahdollistava kaava on jo hyväksytty ja alueen infrastruktuuria rakennetaan parhaillaan. – Siellä kaadetaan puita, rakennetaan teitä ja viemäriverkostoa.
Messuun seurakuntalaiset eivät siis edelleenkään pääse, sillä kirkkotilaan otetaan samanaikaisesti korkeintaan kuusi ihmistä, pois lukien jumalanpalveluksen toimittajat. Seurakunnat voivat viettää pieniä ehtoollishetkiä rajoitukset huomioon ottaen. Käytännöt niiden toteuttamisessa voivat vaihdella seurakunnittain. Kirkolliset toimitukset eli hautajaiset, häät ja kasteet on pyrittävä järjestämään mahdollisimman pienellä joukolla. Tavoitteena on, että läsnä on vain kuusi henkilöä ja sen lisäksi pap-
Tontit kilpailutetaan varmaankin ensi vuonna, Risto Hänninen kertoo. Myös Kivistön kirkon viereen tulevat talot ovat kerrostaloja. Niihin asuntoja tulee arviolta viisisataa. VANTAANKOSKEN seurakunnalla on tällä hetkellä väliaikaiset tilat toimistorakennuksessa, niin sanotussa Virtakirkossa Rajator-
pi, kanttori ja muut tarvittavat työntekijät. Tästä voidaan tinkiä niin, että esimerkiksi hautajaisissa voivat olla läsnä lähimmät omaiset. Viime kädessä asian ratkaisee kirkkoherra. Aikuisille suunnattu kokoava toiminta on keskeytetty toukokuun loppuun asti. Kesäkuusta alkaen leirimuotoinen rippikoulu on mahdollinen pääkaupunkiseudulla edellyttäen, ettei tautitilanne pahene. Rajoitukset ovat voimassa 31.5. asti, ellei viranomaisilta tule uusia ohjeita. Kirkko ja kaupunki -lehti lähti painoon maanantai-
pantiellä. Hannu Pöntisen mukaan tilat ovat olleet toimivat. Silti seurakunnassa odotetaan paluuta omalle kirkolle. – Olemme olleet iloisia Virtakirkosta, mutta on tärkeää, että on myös kirkkorakennuksia, jotka puhuttelevat omalla olemuksellaan. Leiviskän arkkitehtuuri on hienoa, joten odotamme, että pääsemme takaisin Myyrmäen kirkkoon, Pöntinen sanoo. ■
na 17.5. Seuraa muutoksia osoitteessa vantaanseurakunnat.fi.
Kampanja kutsuu rukoilemaan Helatorstaista alkanut ja helluntaihin 23.5. asti kestävä Tulkoon Sinun valtakuntasi -kampanja kutsuu suomalaisia rukoilemaan yhdessä. Tapahtuman nettisivulta thykingdomcome. global/fi voi ladata virikemateriaaliksi rukouspäiväkirjan ja materiaalin rukouksia varten. Tulkoon sinun valtakuntasi on osaa maailmanlaajuis-
ta Thy Kingdom Come -rukoushaastetta. Rukousliike syntyi vuonna 2016, kun Canterburyn ja Yorkin arkkipiispat kutsuivat ihmisiä rukoilemaan.
Perheet saivat kastekirjeitä Vantaan seurakunnat lähettivät kevään aikana kastekirjeen 450 perheelle, joihin on koronaaikana syntynyt vauva, jota ei ollut vielä kastettu. Perheet saivat seurakunnilta kirjeen sekä kesäkukkasiemenpussin lahjana. KIRKKO JA KAUPUNKI VANTAA – 9/2021
5
Henkilökuvia ihmisistä heille tärkeiden asioiden äärellä HANNA PAAVILAINEN
Teatterinjohtaja Otso Kautolle sanat eivät ole vain koristeita, vaan ne synnyttävät kaupunkeja, luovat ja muuttavat todellisuutta. Rituaalit ja sanan mahti, Pisara la 29.5. klo 12.40 Yle TV1, Yle Areena ja yle.fi. HANNA PAAVILAINEN
Mitä tapahtuu esiintyvälle artistille, kun korona vie toimeentulon lisäksi osan identiteetistä? Muusikko Marjo Leinonen kertoo siitä, kun mieli murtuu. Väpättävä mieli, Pisara la 5.6. klo 11.55 Yle TV1, Yle Areena ja yle.fi. HANNA PAAVILAINEN
Taiteen kautta voi oppia itsestään ja kohdata vaikeita asioita. Graafikko Valpuri Tauriaisen mielestä taide antaa myös muodon haaveille. Taide on asenteiden peili, Pisara la 12.6. klo 11.50 Yle TV1, Yle Areena ja yle.fi.
6
KIRKKO JA KAUPUNKI VANTAA – 9/2021
Ajatus lohtunallesta syntyi sisarustaan surevan lapsen kohtaamisesta, kertoo diakonia pappi Pauliina Lindfors.
K
TEKSTI PAULI JUUSELA KUVA ESKO JÄMSÄ
allion seurakunnassa on kevään aikana neulottu jo noin kolmekymmentä lohtunallea. Ne on tarkoitettu läheisensä kuolemaa surevalla lapselle. Ajatus on, että lohtunallen jokaiseen silmukkaan on neulottu osanotto perhettä kohdanneen surun vuoksi. – Idean nalleen sain Kriisit ja traumat -koulutuksesta, johon kuului kehittämistehtävä. Kun aloin tehdä sitä, mieleeni tuli suruperhe, jonka yhden lapsen siunasin hautaan. Hänen sisarensa jutteli ja kyseli monenlaista ennen ja jälkeen siunauksen. Tuolloin, ja muutamassa muussakin tilanteessa, olisi ollut todella hyvä, jos lohtunalle olisi jo ollut olemassa, diakoniapappi Pauliina Lindfors kertoo. Kun Lindfors ideoi lohtunallea, hänen mieleensä muistuivat lohtuhuivit, joita neulotaan eri puolella Suomea, myös Kallion seurakunnassa. Ne on tarkoitettu puolisoaan sureville leskille. Lindfors ajatteli myös sairaaloissa lapsille annettavia pehmonalleja. Tuntui siltä, että lohtunalle voisi olla monille lapsille yksi tapa käsitellä surua ja kuolemaa. – Olen saanut muutamia innokkaita vapaaehtoisia mukaan neulomaan. Vaikka toivon, ettei lohtunalleja tarvittaisi, tulee ikävä kyllä vastaan monia tilanteita, joissa lapsi menettää läheisensä ja kaipaa lohtua, Lindfors sanoo. LOHTUNALLET OVAT Kalliossa lähinnä pappien ja diakonien käytössä, sille he kohtaavat työssään eniten surevia. Luonteva tilanne antaa nalle on silloin, jos isovanhempi, vanhempi, sisarus tai joku muu lapselle läheinen on kuollut ja edessä ovat hautajaiset. Esimerkiksi hautaan siunaamis-
Pauliina Lindfors ja Outi Takkinen ovat neuloneet luk
Lohtuna ta edeltävä keskustelu suruperheen kanssa voi olla papille sopiva paikka antaa seurakunnan lahjana nalle lapselle. – Täytyy olla herkällä korvalla, sillä kaikki lapset eivät välttämättä halua nallea tai aikuinen voi olla sitä mieltä, ettei se ole paras tapa lohduttaa. Sopiva lapsen ikähaarukka on noin 3–10 vuotta, mutta tämäkin riippuu lapsesta, Pauliina Lindfors sanoo. Lapsi voi käydä nallen kanssa läpi suruaan lapselle luonnollisella tavalla eli leikkien. – Lohtunalle on myös aikuiselle yksi keino käsitellä surua lapsen kanssa. Nallen ja sen tarinan kautta voi ottaa menetyksen puheeksi. Nallen mukaan annetaan seurakunnasta tarina, jossa on vain alku, jotta lapsen omalle mielikuvitukselle jää tilaa.
uisia lohtunalleja. Takkinen kertoo, että neulomisinto meinasi lähteä lapasesta.
lle voi auttaa lasta surussa TARINASSA KERROTAAN, että nallet ovat kotoisin Lohtumetsästä, jossa ne leikkivät metsänväen kanssa. Välillä tulee vastaan tilanteita, joissa tarvitaan lohduttajaa. Nallet oppivat tämän ja tietävät, että kasvettuaan isoksi jokainen niistä muuttaa oman ihmislapsen luo. Sellaisen lapsen luo, joka on menettänyt rakkaan ihmisen. Lohtunalle tietää, ettei se voi korvata tuota ihmistä, mutta se voi olla lapsen lähellä. – Lapsi voi jatkaa nallen tarinaa tästä ja ottaa sen mukaan leikkeihin. Lapsi voi myös antaa nallelle sellaisen nimen kuin haluaa, Pauliina Lindfors sanoo. Lindforsin mukaan Kallion seurakunta antaa nallen tekijöille langat ja täytteet, vaikka moni on halunnut käyttää omia tarvikkeitaan. Lohtunallelle on englanninkielinen ohje ja video, jonka
avulla sen oppii neulomaan. Lindfors aikoo suomentaa ohjeen. – Erityisen tärkeää on turvallisuus, jotta nallen voi antaa jo kolmevuotiaalle. Siksi nalle neulotaan kokonaan yhtenä kappaleena, ja vain korvat kiinnitetään siihen erikseen. Lohtunallella on myös villapaita, jonka voi pukea ja riisua. Siinäkään ei ole nappeja tai mitään irtoavaa. – Vaikka idea on lähtöisin Kalliosta, sen voi vapaasti ottaa käyttöön muuallakin Suomessa, jos tuntuu, että siitä on lapsille apua, Lindfors ehdottaa. YKSI LOHTUNALLEN neulojista on eläkkeellä oleva lastentarhanopettaja ja Käpylän ja Oulunkylän seurakuntien lastenohjaaja Outi Takkinen. Hän kuuluu naisporukkaan, jota yhdistää käsityöhar-
rastus. Neljä naista innostui asiasta ja lähti neulomaan. Takkisella ”homma lähti lapasesta”. – Olen tehnyt jo viisi nallea. Nyt täytyy pitää hiukan taukoa, jotta kädet kestävät. Takkisen mukaan lapsen suru voi olla aikamoinen möykky, jota tämän on vaikea käsitellä. – Minulla on siitä hieman kokemusta myös aiemman työni kautta. Jos nämä nallet tuovat lapsille edes pientä helpotusta, ne ovat ansainneet paikkansa, Takkinen sanoo. Takkinen kertoo, että hänessä on itsessäänkin vielä lapsenmieltä jäljellä. – Saatan leikkiä nalleilla, kun ne valmistuvat. Neuloessani annan niille halauksia ja silittelen. Toivon, että nallen mukana lämpimät ajatukseni välittyvät surevalle lapselle, Takkinen kertoo.■
KIRKKO JA KAUPUNKI VANTAA – 9/2021
7
SEURAKUNNISSA TAPAHTUU 20.5.–17.6.
Kirkkoherranvirasto: Hakunilantie 48, 01200 Vantaa avoinna ma–to klo 9–14 p. 09 8306 500, hakunilan.seurakunta@evl.fi, hakunilanseurakunta.fi, Facebook: Hakunilan seurakunta Instagram: hakunilansrk, haksinnuoret YouTube: Hakunilan seurakunta SoundCloud: Hakunilan seurakunta Päivystävä pappi tavattavissa ma–to klo 10–14, p. 09 8306 507 Diakoniapäivystys puhelimitse p. 050 573 6277 hakunilan.diakonia@evl.fi
VERKOSSA Jumalanpalveluksiin ja muihin tilaisuuksiin voi osallistua Hakunilan seurakunnan Facebook-sivulla sekä nettisivulla www.hakunilanseurakunta.fi. Tallenteet tilaisuuksista ovat katsottavissa Facebookissa sekä YouTubessa myös jälkeenpäin. Iltakirkko torstaisin klo 18. Iltakirkossa lauletaan nuoren seurakunnan veisuja. Musiikkihetki lauantaisin klo 18 ja keskiviikkoisin klo 12. Luottamuksen rukoushetki maanantaisin klo 18. Tuokio Taizé-laulujen parissa. Tänään on Jumalan päivä Wilfrid Stinissenin mietiskelytekstejä kuunneltavaksi. Uusi jakso noin kahdesti viikossa Hakunilan seurakunnan SoundCloud-tilillä. Lukijana Kirsi Lipasti. Messu su 23.5. klo 12. Messu su 30.5. klo 12. Luontokirkko su 30.5. klo 15. Messu su 6.6. klo 12. Cityriparin konfirmaatiomessu su 13.6. klo 12. Keskipäivän rukoushetki Sipoonkorvesta pe 11.6. klo 12. Yhteisvastuukeräys Tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksellä autetaan taloudellisissa vaikeuksissa olevia ikäihmisiä niin Suomessa kuin kehittyvien maiden kriisialueilla. Tule mukaan lähimmäisenrakkauden kansanliikkeeseen ja lahjoita netissä yhteisvastuu.fi/hakunila tai MobilePaylla numeroon 10197.
HAKUNILAN KIRKKO JA LÄNSIMÄEN KIRKKO Hakunilantie 48, vahtimestari p. 050 409 0500 Kerokuja 9, vahtimestari p. 050 573 6391 Hakunilan kirkko on avoinna ma– to klo 9–14 sekä su klo 13–14. Seuraamme viranomaisten ohjeita kokoontumisrajoituksista, ja kerromme nettisivuillamme ajantasaiset tiedot esimerkiksi mahdollisuudesta osallistua jumalanpalveluksiin paikan päällä kirkoissa. Ehtoollinen on tarjolla sunnuntaisin Hakunilan kirkossa klo 13–14 ja Länsimäen kirkossa su 30.5. klo
8
KIRKKO JA KAUPUNKI VANTAA – 9/2021
ESKO JÄMSÄ
Hakunilan seurakunta
13.30–14.30. Ehtoollisaineet siunataan Facebookissa klo 12 lähetettävässä jumalanpalveluksessa. Jaamme ehtoollista tunnin aikana siten, että samaan aikaan voi kirkkosalissa olla 6 henkilöä kerrallaan. Etukäteen ei tarvitse ilmoittautua. Yksityisehtoollista voi pyytää arkipäivinä ma–to päivystävältä papilta, p. 09 8306 507. Maanantain lounasannokset Voit noutaa pakatun yhden hengen lounasannoksen Hakunilan kirkon pääovelta maanantaisin klo 13–13.30. Kevään viimeinen kerta on 31.5. Diakoniatyöntekijät tavoitat puhelimitse numerosta 050 573 6277 sekä sähköpostilla hakunilan. diakonia@evl.fi. Voit jättää soittopyynnön milloin vain. Älä jää yksin! Kirkkoherranvirasto Hakunilan kirkolla on avoinna ma–to klo 9–14. Paikan päälle voi tulla, mutta suosittelemme ottamaan yhteyttä puhelimitse tai sähköpostilla: 09 8306 500, hakunilan.seurakunta@ evl.fi. Päivystävä pappi on tavattavissa Hakunilan kirkolla ma–to klo 10–14, p. 09 8306 507. Muina aikoina papille voi soittaa p. 050 3547 648. Seurakunnan työntekijät tavoitat puhelimitse ja sähköpostilla. Yhteystiedot löytyvät seurakunnan nettisivuilta www.hakunilanseurakunta.fi.
MUUALLA Kolohongan kesäkerho 7.–16.6. Kolohongan kerhotilassa. Koululaisten (1.–2.-luokkalaisten) kesäkerho. Hauskaa touhua sisällä ja ulkona. Hinta 50 e sisältää lounaan ja välipalan. Ilmoittautumiset ja tiedustelut birgitta.tasavuori@evl. fi. Puistomuskari pe 4.6., pe 11.6. ja pe 18.6. klo 11 Vaaralan urheilukentällä. Sini-kanttorin iloiseen puistomuskariin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Hämeenkylän seurakunta Kirkkoherranvirasto: Auratie 3 avoinna ma–pe klo 9–14, p. 09 830 6450, sähköposti: hameenkylan.seurakunta@evl.fi. www.hameenkylanseurakunta.fi Facebook: Hämeenkylän seurakunta, Hämeenkylän seurakunnan perheet, Café Pähkinä. Päivystävä pappi tavattavissa ma– pe klo 9–18 puhelimitse, p. 09 830 6455. Diakoniapäivystys puhelimitse ti ja to klo 9–11 p. 09 8306 472. Diakoniatyöllä on käytössä myös nettiajanvaraus: hameenkylanseurakunta.fi > Diakonia > apua ja tukea Vahtimestari, vuorossa oleva, p. 09 830 6459.
– Suvivirsi-kahvikioski ei ole tapahtuma, vaan pikemmin moniaistillinen tilataideteos, luonnehtii tenori Juho Punkeri.
Menokasvo
Trumpetti puhaltaa Suvivirren ilmoille Juho Punkeri, olet laulaja, laulunopettaja ja Korson seurakunnan sijaiskanttori. Missä aiot laulaa Suvivirttä tänä poikkeuksellisena keväänä? – Laulan Suvivirttä Korson kirkon pihalla perjantai-iltapäivänä 21.5., kun ihmiset piipahtavat pop-up -kioskilla kahvilla. Suvivirren saattaa kuulla tällöin myös trumpetilla soitettuna kirkon tornista ja urkuversiona kirkon sisältä noin puolen tunnin välein. Mitä Suvivirsi sinulle merkitsee? Meneekö se tunteisiin? – Kyllä menee. Suvivirsi liittyy vahvasti siihen, että sitä on laulettu lapsesta asti koulun kevätjuhlissa. Siinä sekoittuvat into kesäloman alkamisesta ja haikeus vaikkapa ala-asteen tai yläasteen tai lukion loppumisesta. Jokin ajanjakso päättyy, ja kaikki lähtevät omille teilleen. – Työn puolesta soitan Suvivirttä häissä
ja välillä hautajaisissakin, joten rakkaus ja kuolemakin tulevat mieleen sitä kautta. Suvivirsi sisältää myös paljon luonnonkuvausta. On se aika vuodesta, kun luonto huutaa: nyt on valoa ja lämpöä, nyt kukitaan! Luonto oikein tykittää tätä. Miten päädyit kanttoriksi Korsoon? – Normaaliaikana konsertoin ja opetan, mutta korona vei ne työt. Muusikoilla on nyt kauhea tilanne koronan takia. Olen pohjakoulutukseltani kanttori ja olin tosi onnekas, kun sain oman alan töitä sijaisena. EIRA SERKKOLA Suvivirsi-kahvikioski Korson kirkon pihassa (Merikotkantie 4) pe 21.5. klo 15–18. Tarjolla kahvia ja makeaa sekä papin ja kanttoreiden seuraa. Vapaaehtoinen kahvimaksu käteisellä tai kortilla Yhteisvastuulle. Laulu Juho Punkeri, trumpetti Antti Riihimäki ja urut Airi Saloniemi. Mukana myös Tuomas Antola ja Jani Vanhala.
SEURAKUNNISSA TAPAHTUU 20.5.–17.6.
Koe, hengitä ja kuuntele.
Sielunlataus.fi Podcasteja, vaellusreittejä, hiljaisuuden joogaa. Sinua varten.
HÄMEENKYLÄN KIRKKO
Auratie 3 Hävikkiruokakassien jako ke 26.5. klo 11–12. ja ti 1.6. 8.6. ja 15.6. klo 14–15 kirkon yläpihalla. Ruoka-apu kohdennetaan Hämeenkylän seurakunnan alueella asuville vähävaraisille. Ruokakassi tulee varata etukäteen. Uudet asiakkaat puhelimitse maanantaisin klo 12–14, p. 09 8306472. Seuraavilla kerroilla hävikkiruokakassin voi varata sähköpostitse diakonia. hameenkyla@evl.fi. Ehtoollishartaudet sunnuntaisin jumalanpalveluksen jälkeen klo 11 alkaen. Ehtoollinen jaetaan 6 hengen ryhmissä suoratoistettavan jumalanpalveluksen jälkeen. Ensimmäiset 6 ilmoittautunutta voivat osallistua myös jumalanpalvelukseen. Muut ryhmät noin 15 min välein. Ennakkoilmoittautumiset arkisin klo 9–14 kirkkoherranvirastoon p. 09 830 6450 tai sähköpostitse hameenkylan.seurakunta@evl.fi. Pihaseurat kirkon yläpihalla ke 9.6. klo 18. Pihaseurat järjestetään kesäkeskiviikoisin kirkon yläpihalla edellisen kesän tapaan. Kotiseuroja ei voida järjestää rajoitusten vuoksi.
VERKOSSA Sanajumalanpalvelukset, päivähartaudet sekä muut suoratoistettavat tilaisuudet kuultavissa verkkoosoitteessa hameenkylanseurakunta.fi (”Kuuntelekirkosta”). Samasta osoitteesta löydät myös
sähköisen tapahtumakalenterin sekä YouTube-kansion, jossa eri työalojen tekemiä videoita. Lue seurakunnan toimittamia tiedotteita ja uutisjuttuja myös Facebookista (Hämeenkylän seurakunta, Café Pähkinä, Hämeenkylän seurakunnan perheet) sekä Instagramista. Messu su 23.5. klo 10. Kirkkoherra Matti Hyryn virkaanasettamismessu. Piispa Teemu Laajasalo, Matti Hyry, Hannu Lehtikangas. Messu lähetetään kuvastriimauksena seurakunnan YouTube-kanavalla. Ehtoollishartaus su 23.5. klo 12.30. alkaen. Kuuden hengen ryhmissä ilmoittautumisten mukaan. Päivähartaus ke 26.5. klo 12. Miika Koistinen. Jumalanpalvelus su 30.5. klo 10. Miika Koistinen, Hannu-Pekka Heikkilä. Ehtoollishartaus su 30.5. klo 11 alkaen. 6 hengen ryhmissä ilmoittautumisten mukaan. Usko ja oppi -raamattuilta to 3.6. klo 18–19.30. Matti Hyry ja Jarkko Vähäsarja. Suorana kuultavaa keskustelu Mooseksen kirjoista liittyy 6.4. alkaneeseen raamatunlukuprojektiin, jonka tarkoitus on auttaa kuuntelijat lukemaan Raamattu läpi kahdessa vuodessa. Katso videoesittely nettisivustomme etusivulta. Jumalanpalvelus su 6.6. klo 10. Jaakko Kara, Hannu Lehtikangas. Jumalanpalvelus su 13.6. klo 10. Miika Koistinen, Hannu Lehtikangas.
Korson seurakunta Kirkkoherranvirasto palvelee puhelimitse ma–pe klo 9–14, p. 09 830 6550, käynneistä on sovittava erikseen korson.seurakunta@evl.fi korsonseurakunta.fi Facebook: Korson seurakunta Instagram: korsonsrk, nuortenkulma Hautajaisten varaukset ma–pe klo 9–15, p. 09 830 6220 Kaste- ja vihkivaraukset kirkkoherranvirastosta ma–pe klo 9–14 puhelimitse, p. 09 830 6550. Päivystävän papin tavoittaa puhelimitse arkisin ma–pe klo 10–14, p. 09 830 6554 Diakoniapäivystys toukokuussa tiistaisin klo 10–12, kesä-elokuussa klo 11–12 diakoniatoimistolla Diakonian puhelinpäivystys to klo 11–12, p. 050 573 6376 Toivo – diakonian päivystävä puhelin yli 75-vuotiaille korsolaisille päivystysaika ke klo 13–14, p. 050 5736 376 (myös WhatsApp) Kirkon vahtimestarit, p. 050 590 3496
KORSON KIRKKO Merikotkantie 4 Kirkko on auki yksityistä hiljentymistä varten ma–pe klo 9–12, kesä-elokuussa ma–to klo 9–12. Mahdolliset muutokset seurakunnan tilaisuuksien järjestämisessä ovat nähtävissä seurakunnan internetsivujen tapahtumissa. Muutokset ovat mahdollisia, jos kokoontumisrajoitukset muuttuvat.
Seurakunnan seniorit ja lähetyspiiriläiset: ryhmätoiminta on toistaiseksi tauolla koronarajoitusten vuoksi. Mikäli haluat tekstiviesti-ilmoituksen, kun toiminta jälleen alkaa, lähetä viestillä oma nimesi diakoniapappi Mari Mäkelän puhelinnumeroon 050 5111 783. Ilmoittautuminen lähetys- ja senioripiirien yhteiseen kevätjuhlaan to 27.5., ohjelmassa yhdessäoloa, kahvit ja herkuttelua, musiikkia ja yhteislaulua. Ilmoittaudu 21.5. mennessä kirkkoherranvirastoon, p. 09 830 6550. Ehtoolliselle on mahdollista osallistua verkossa lähetettävän jumalanpalveluksen jälkeen sunnuntaisin klo 11–12 välillä Korson kirkossa. Järjestämme ehtoolliselle osallistumisen turvallisesti ja vallitsevien ohjeiden mukaan. Käynti sisälle kirkkoon viraston puoleisesta ovesta tai alaovesta parkkipaikan puolelta. Ohjeistamme käytännöistä tarkemmin paikan päällä. Osallistuthan ehtoolliselle vain terveenä. Kahvikioski pe 21.5. klo 15–18 Korson kirkon pihassa (Merikotkantie 4). Tarjolla kahvia ja makeaa sekä papin ja kanttoreiden seuraa. Vapaaehtoinen kahvimaksu käteisellä tai kortilla Yhteisvastuulle. Kahvitellessa on mahdollisuus kuulla trumpetilla Suvivirsi kirkon tornista puolen tunnin välein. Tuomas Antola, Jani Vanhala, Antti Riihimäki, Airi Saloniemi ja Juho Punkeri.
Kesäperhekerho 7.6.–11.6. klo 9–12 Korson kirkolla. Kesämuskari perheille kokoontuu 14.6.–18.6. joka päivä klo 9–12 Korson kirkolla, lasten tiloissa. Kesämuskarissa on muskarihetki klo 10. Kesämuskariin ei tarvitse ilmoittautua ja toiminta tapahtuu sekä sisällä että ulkona.
NIKINMÄEN SEURAKUNTAKOTI Perhekerho to 20.5., 27.5., 3.6., 10.6. ja 17.6. klo 9–12 Nikinmäen seurakuntakodin pihalla.
VERKOSSA Messu su 23.5. klo 10. Jani Vanhala, Minttu Haapalainen, Airi Saloniemi. Jumalanpalvelus lähetetään suorana Korson seurakunnan Facebooksivun kautta ja on katsottavissa tallenteena myös jälkikäteen. Messu su 30.5. klo 10. Mari Mäkelä, Minna Ruuttunen, Juho Punkeri. Jumalanpalvelus lähetetään suorana Korson seurakunnan Facebooksivun kautta ja on katsottavissa tallenteena myös jälkikäteen. Messu su 6.6. klo 10. Minna Ruuttunen, Mari Mäkelä, Airi Saloniemi. Jumalanpalvelus lähetetään suorana Korson seurakunnan Facebooksivun kautta ja on katsottavissa tallenteena myös jälkikäteen. Messu su 13.6. klo 10. Ilkka Luukka, Minna Ruuttunen, Jussi Salonen. Jumalanpalvelus lähetetään suorana Korson seurakunnan Facebooksivun kautta ja on katsottavissa
KIRKKO JA KAUPUNKI VANTAA – 9/2021
9
SEURAKUNNISSA TAPAHTUU 20.5.–17.6.
tallenteena myös jälkikäteen.
MUUALLA Retkeilijät Korson seurakunnassa -Facebook-ryhmään liittymällä saat tiedon tulevista retkikohteista ajantasaisesti. Diakonian päiväretki Kouvolaan ke 11.8. klo 9 alkaen. Ulkoilemme Verlan alueella ja Repoveden kansallispuistossa. Retken hinta 15 e sisältää matkat ja lounaan. Ilmoittautumiset 20.5. alk. puhelimitse kirkkoherranvirastoon, puh. 09 830 6550 (ma–pe klo 9–14).
Rekolan seurakunta Kirkkoherranvirasto: Kustaantie 22 D, 01400 Vantaa Avoinna ma–to klo 9–14 p. 09 830 6700 rekolan.seurakunta@evl.fi www.rekolanseurakunta.fi Facebook: Rekolan seurakunta Instagram ja Twitter: rekolansrk Hautajaisten varaukset: ma–pe klo 9–15 p. 09 830 6220 Diakoniatyöntekijät: Soittopyynnöt kirkkoherranvirastoon p. 09 830 6700 diakonia.rekola@evl.fi Katso tarkemmat tiedot seurakunnan nettisivuilta. Asiaa papille: Voit lähettää papille sähköpostia (etunimi.sukunimi@evl.fi) keskustella puhelimitse tai sopia tapaamisajan. Numerot:
Laura Maria Latikka 044 422 0405, laura.latikka@evl.fi, Ben Ahlroos 050 535 2450, Laura Leverin 050 467 2434, Seppo Paulasaari 046 922 9370 Katri Uutela 050 436 7712.
REKOLAN PYHÄN ANDREAAN KIRKKO Kustaantie 22, p. 09 830 6708. Mahdollisten kokoontumisrajoitusten vuoksi toimintaa on rajoitettu. Tarkistathan toiminnan ajantasaisuuden nettisivuiltamme ja tapahtumakalenterista. Pihatalkoot Rekolan kirkon pihalla ma 24.5. klo 11–15 turvavälit huomioiden. Talkooporukalle pientä tarjottavaa. Tavataan kirkon yläpihalla klo 11. Lisätietoja Kaisa p. 044 422 0391. Ehtoollinen kirkossa su 30.5. klo 11.30 ja 12. (ei 23.5.). Ehtoollishetki kestää n. 10 min. Ei ennakkoilmoittautumista. Kerralla ehtoolliselle pääsee 6 henkilöä. Muista turvaväli ja käytä maskia. Käsidesiä on kirkon aulassa. Ethän tule sairaana. Ehtoollisen jälkeen poistu välittömästi kirkon tiloista – kuulumisia voi vaihtaa ulkosalla.
ASOLAN SEURAKUNTATALO Asolantie 6, p. 09 830 6708. Lasten oma päiväkerho 3–5-vuotiaille 3 x / vk. Ilmoittautuminen Petri p. 050 573 6328. Asolan kesäkahvila ulkona tai sisällä ma–to klo 10–14. Tervetuloa
Elämänkaari
taas kaikenikäiset aikuiset sekä lapset vanhempiensa seurassa, mikäli koronarajoitukset sen sallivat! Tule oman aikataulusi mukaan tapaamaan muita ja juomaan kupponen kahvia. Yhdessäolon lomassa ohjelmaa pop up -periaatteella. Ehtoollinen Asolassa su 23.5. ja 30.5. klo 11.30 ja 12. Ehtoollishetki kestää n. 10 min. Ei ennakkoilmoittautumista. Kerralla ehtoolliselle pääsee 6 henkilöä. Muista turvaväli ja käytä maskia. Käsidesiä on aulassa. Ethän tule sairaana! Ehtoollisen jälkeen poistu tiloista – kuulumisia voi vaihtaa ulkosalla. Asolan arabiankielinen työ sunnuntaisin. Tiedustelut Daniel Aghot p. 040 148 8282.
MUUALLA Kesäleiri kouluikäisille (8–13 v.) Kisakeskuksessa 7.–10.6. Hauska ja vauhdikas neljän päivän kesäleiri heti kesäloman alkuun. Luvassa leikkiä, laulua ja kädentaitoja, hyvää ruokaa ja monipuolista liikuntaa sekä hiljentymistä. Mukaan mahtuu 20 leiriläistä. Hinta 130 e, sisältäen bussikuljetukset ja täysihoidon urheiluopisto Kisakeskuksessa. Ilmoittautuminen nettisivuillamme: https://bit. ly/3b1lt79. Lisätietoja: terho.kettunen@evl.fi tai p. 050 520 8286. Leirin järjestävät Korson ja Rekolan srk:t.
Kastettu Anni Amanda Marilin Toiviainen, Bruno Roomeo Majuri, Frans Vincent Majuri, Kaspian Aukusti Tofferi, Minea Alicia Kontinen. Hautaan siunattu Saimi Kettinen 99 v, Matti Sakari Herranen 90 v, Ritva Anneli Järvimaa 83 v, Eero Kalevi Mäki 70 v, Arvo Juhani Hautala 64 v, KirsiMarja Salo 57 v, Pasi Eemeli Känkänen 31 v.
10
HÄMEENKYLÄN SEURAKUNTA
Kastettu Viivi Anna Karolina Nyyssönen. Hautaan siunattu Kirsti Inkeri Haponen 84 v, Osmo Uolevi Toivari 78 v, Tarja Hannele Rajakisto 70 v.
Kastettu Sara Amanda Vainio. Avioliittoon kuulutettu Pekka Henrik Kinnunen ja Maria Madeleine Nyberg. Hautaan siunattu Anja Hellevi Mäki 90 v.
KIRKKO JA KAUPUNKI VANTAA – 9/2021
Jumalanpalvelus verkossa sunnuntaisin klo 10. Lähetetään suorana seurakunnan Facebook-sivulla. Facebook-tunnuksia ei tarvita ja lähetys on katsottavissa myös tallenteena. Jumalanpalvelus su 23.5. klo 10. Katri Uutela ja Tiia Maria Saari. Miesten raamattupiiri verkossa ma 24.5. klo 18.30. Lisätiedot Markku Nieminen. Jumalanpalvelus su 30.5. klo 10. Ben Ahlroos ja Sirkku-Liisa Niemi. Kuule minua - hengitän Sinua. Hiljaisuuden ja luovan toiminnan illat Teamsissa. 1.–4.6. klo 18–19. Illat ovat toisiinsa liittyviä, itsenäisiä kokonaisuuksia. Voit osallistua yhteen tai useampaan iltaan. Niissä ollaan yhdessä muun muassa Raamatun tekstien, runojen, kuvien, rukouksen ja hiljaisuuden elementtien äärellä. Joka ilta jää tilaa myös keskusteluun. Matkakumppaneina Teamsissa ovat diakonit Päivi Peittola (Rekolan srk ja KRS) ja Nina Klemmt (Kallion srk). Ilmoittautumiset: paivi.peittola@evl.fi. Ilmoittautuneille lähetetään sähköinen linkki tapaamiseen. Jumalanpalvelus su 6.6. klo 10. Laura Leverin ja Sirkku-Liisa Niemi. Jumalanpalvelus su 13.6. klo 10. Katri Uutela ja Tiia Maria Saari.
Tikkurilan seurakunta Kaste- ja vihkivaraukset sekä muut
KORSON SEURAKUNTA
HAKUNILAN SEURAKUNTA
VERKOSSA
REKOLAN SEURAKUNTA Hautaan siunattu Saimi Anneli Kallinen 90 v, Eila Annikki Raunio 80 v.
TIKKURILAN SEURAKUNTA Kastettu Fiia Pauliina Vekama, Mio Kalervo Forsman, Hilla Eedit Rauha
Korhonen, Elmo Matias Myrskykari, Ebba Elisabeth Ahola, Emilia Amanda Kristiina Hämäläinen. Avioliittoon kuulutettu Olli Pekka Pakarinen ja Ida Pauliina Luukkanen. Hautaan siunattu Viljo Aulis Ryynänen 95 v, Raija Kaarina Kantosalo 89 v, Elma Kyllikki Martikkala 79 v, Erkki Rusi 72 v, Urho Antero Juntunen 72 v, Irja Anneli Arpolahti 59 v.
VANTAANKOSKEN SEURAKUNTA Hautaan siunattu Kirsti Helena Jantunen 94 v, Simo Kalervo Hiekkalinna 79 v, Rauno Päiviö Timonen 64 v, Satu Helena Hynninen 52 v, Maila Orvokki Suumäki 85 v, Kauko Kalevi Lyytikäinen 81 v, Petri Juha Lindholm 53 v, Pirkko Poussa 89 v.
perhejuhlat puh. 09 8306 804 ma-pe 9–14. Hautajaisvaraukset hautausmaan toimiston kautta puh. 09 8306 220 ark. klo 9–15 vantaa.hautaustoimi@evl.fi Kirkollisten toimitusten sähköinen varaus osoitteesta asiointi.vantaanseurakunnat.fi Kirkkoherranvirasto: ark. ma–pe klo 9–14, puh. 09 830 6717, tikkurilan.seurakunta@evl.fi tikkurilanseurakunta.fi Facebook: Tikkurilan seurakunta Instagram: @tiksinsrk Twitter: @Tiksinsrk Työntekijä tavoitettavissa keskustelua varten ark. ma–pe klo 12–15 puh. 09 830 6202 Diakoniapäivystys Voit varata ajan keskustelua varten www.tikkurilanseurakunta.fi kohdasta ”Diakonia” tai jättää soittopyynnön p. 050 439 9651/diakonia.tikkurila@evl.fi. Tarvittaessa voit tulla päivystykseen ilman ajanvarausta ti klo 10–11.30 (Asematie 12A). Asioinnin kesto pyritään pitämään lyhyenä, noudatetaan turvaetäisyyksiä ja hyvää käsihygieniaa. Käytäthän maskia ja tulet vain terveenä. Kirkkojen aukiolo Tikkurilan kirkko on avoinna ma–pe klo 7.30–21, la klo 9–18 ja su klo 9–18. Pyhän Laurin kirkko avoinna 6.6. asti ti–pe klo 12–15 ja tilaisuuksien mukaan. 7.6. lähtien ma 12–18 ja ti–pe 11–19 (Kirkon opas paikalla klo 11– 18 alk. 14.5.).
Seuraamme koronatilanteen kehitystä. Ajantasaiset tiedot toiminnan tai tapahtumien järjestämisestä www.tikkurilanseurakun-
VANDA SVENSKA FÖRSAMLING Döpta Ola Bengt Mattias Hobin. Kungörelse till äktenskap Markku Tapio Tuomi och Susanne Maria Grönroos. Döda Sven Olof Backman 83 år, Doris Maria Palmroos 94 år.
SEURAKUNNISSA TAPAHTUU 20.5.–17.6.
ta.fi Kasvomaskia tulee käyttää seurakunnan toiminnassa aina, kun lähikontaktia ei voida välttää.
VERKOSSA www.facebook.com/tikkurilanseurakunta Jumalanpalvelus su 23.5. klo 10 Jaakko Hyttinen, Sanna Heikurinen, Iina Katila. Suoratoistetaan Tikkurilan kirkosta. Osallistuminen Tikkurilan seurakunnan Facebook-sivun kautta. Jumalanpalvelus su 30.5. klo 10. Marja Eloranta, Terhi Viljanen, Terje Kukk. Osallistuminen Tikkurilan seurakunnan Facebook-sivun kautta. Perhekerho Instalivessä toukokuussa maanantaisin klo 9.30. Tikkurilan Lasten ja perheiden Instagram-tilillä tiksin_lapset_ja_ perheet jatkuu musiikillinen aamuhetki. Jumalanpalvelus su 6.6. klo 10, Veikko Karhumaa, Johanna Jakonen. Jumalanpalvelus su 13.6. klo 10, Johanna Jakonen, Janne Salokoski. Hertta-kirkonrotan terveisiä saa kotiin maksutta tilaamalla Lastenkirkkokirjeen. Kirje antaa ideoita kirkkovuoden viettoon. Kirjeen tilaukset ja peruutukset: maaret. hirvensalo@evl.fi Tikkurilan seurakunnan lapset ja perheet löytyvät myös Facebookista nimellä Tiksin lapset ja perheet. Seurakunnan lasten ja perheiden uutiskirjeen voit tilata osoitteesta http://tikkurilan-seurakunta-lapsityo.mailpv.net/ Tiksin varhaisnuoret -Facebookryhmä on 7–14-vuotiaiden huoltajille tarkoitettu ryhmä, johon kaikki huoltajat ovat tervetulleita löytämään ideoita ja tekemistä nuorten kanssa kotiin tehtäväksi.
MUUALLA Senioripysäkki-ryhmä voi olla hyvä apu ikääntymisen elämän tuomien muutosten läpikäymisessä. Eläkkeelle jääminen, läheisen kuolema, yksinäisyys, oma tai läheisen sairastuminen ja ihmissuhteet ovat kaikki asioita, jotka saattavat mietityttää. Senioripysäkki-ryhmiä ohjaavat valtakunnallisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset, jotka ovat suorittaneet Helsinki Mission Senioripysäkki-ryhmänohjaajakoulutuksen. Kerran viikossa kokoontuva Senioripysäkki-ryhmä starttaa syyskuussa, mutta ryhmää aletaan koota jo nyt keväällä. Jos ryhmä kiinnostaa sinua, ota yhteys diakonissa Hanna Raunuun puh. 050 3848481, hanna. raunu@evl.fi Mahdollisuus ehtoolliseen on Tikkurilan kirkossa järjestettävissä ehtoollishetkissä. Niiden järjestämisessä noudatetaan voimassa olevia koronarajoituksia ja seura-
taan koronatilanteen kehitystä. Lue ajantasainen tieto aiheesta www. tikkurilanseurakunta.fi Ulkoperhekerhoja pidetään toukokuussa koronarajoitusten sen salliessa, tarkemmat tiedot ajoista ja paikoista löytyvät Tiksin lapset ja perheet -Facebook-sivulta. Ilmoittautuminen Lapin-retkelle 15.6. mennessä. 28.8.–4.9. on ohjelmassa patikointia Saariselän tunturimaisemissa, saunomista ja pulahduksia tunturipuroon, hiljentymistä, yhdessäoloa, lepoa sekä retkipäivä Inariin. Hinta 555 e sis. matkat bussilla, majoitus Tievatuvalla 2 hh, Lapin täysihoito. Tikkurilan seurakunnan diakoniatyön järjestämä leiri on päihteetön. Huom. matka toteutetaan, jos koronatilanne sen sallii. Ilmoittautuminen Tikkurilan seurakuntaan p. 044 4220 480 (ark. klo 9–17). Lisätietoja pastori Päivi Helén 050 572 2666 paivi.helen@evl.fi ja diakoni, TM, Toomas Takala toomas.takala@evl.fi 050 3474 995.
Vantaankosken seurakunta Kirkkoherranvirasto: avoinna vain puhelimitse tai ajanvarauksella ma–pe klo 9–14, p. 09 830 6440, vantaankosken.seurakunta@evl.fi. Virkatodistukset ja sukuselvitykset: aluekeskusrekisteri p. 09 8306 345. Kasteiden ja häiden varaukset: ma–pe klo 9–14, p. 09 830 6404, tilavaraukset.vantaankoski@evl.fi Hautajaisten varaukset: ma–pe klo 9–15, p. 09 830 6220. Pappi tavattavissa: ma, ti, to, pe klo 11–13 p. 09 830 6419, vantaankosken.papit@evl.fi. Diakoniapäivystys: Soita tai jätä soittopyyntö: arkisin klo 9–16 p. 050 357 7726, p. 050 357 7736, 050 407 1176. Tai ota yhteyttä sähköpostitse: diakonia.vantaankoski@evl.fi. Seuraa verkossa ja somessa: www.vantaankoskenseurakunta.fi Fb Vantaankosken seurakunta, Vantaankosken perheet, Kivistön kirkko Ig Vantaankosken seurakunta, Kivistön kirkko
VERKOSSA Live-muskarihetket GoogleMeetissä. Iltaperhemuskari maanantaisin klo 17.30, vauvamuskari keskiviikkoisin klo 14.30 (ei 2.6.) ja perhemuskari perjantaisin klo 9.00. Tied. ja linkki GoogleMeetiin: Ritva-Leena ”Ritvis” Tuuli, p. 050 358 9217. Ystävämessu – Friendship Mass su 23.5. klo 10. Papit Mark Saba, Tiina László, kanttori Ritva Holma, saarna Lars Pajuniemi. Kivistön verkkokirkko ma 24.5. klo 19. Papit Iiro Salminen, Oili Karinen, kanttori Iisakki Seppä.
Messu su 30.5. klo 10. Papit Antti Isopahkala, Tuula Paasivirta, kanttori Eveliina Pulkkinen. Kirjallisuusterapeuttinen kasvutapahtuma 65+-vuotiaille ke 2.6. klo 9–12. Teemana anteeksiantaminen. Ohj. pastorit Tuula Paasivirta ja Laura Sydänmaanlakka. Tilaisuus järjestetään verkossa Teamsin kautta. Max. 6–8 henkeä. Ilm. ja tied. viim. 31.5. tuula.paasivirta@ evl.fi, p. 050 522 8644. Messu su 6.6. klo 10. Papit Laura Sydänmaanlakka, Oili Karinen, kanttori Iisakki Seppä. Messu su 13.6. klo 10. Papit Jere Hämäläinen, Maari Santala. Jumalanpalveluksia voi seurata menemällä verkkosivulle vantaankoskenseurakunta.fi, josta löytyvät linkit lähetyksiin. Lähetykset löytyvät myös Vantaankosken seurakunnan Facebook-sivulla ja YouTubekanavalla. Jumalanpalveluksia voi katsoa suorana tai kahden viikon ajan tallenteena. Verkkosivut www.vantaankoskenseurakunta.fi. Seuraa meitä somessa Facebook: Vantaankosken seurakunta, Kivistön kirkko, Vantaankosken perheet. Instagram: Vantaankosken seurakunta, Kivistön kirkko. Twitter: Vantaankosken seurakunta.
MYYRMÄEN VIRTAKIRKKO Rajatorpantie 8 Kirkko auki hiljentymistä varten ma–pe klo 9–15. Messuja, ehtoollista ja muita tilaisuuksia vietetään kullakin hetkellä voimassaolevien osallistujarajoitusten mukaan. Tarkista ajantasaiset tiedot verkkosivuiltamme www.vantaankoskenseurakunta.fi. Ystävämessu – Friendship Mass su 23.5. klo 10. Papit Mark Saba, Tiina László, kanttori Ritva Holma, saarna Lars Pajuniemi. Messu su 30.5. klo 10. Papit Antti Isopahkala, Tuula Paasivirta, kanttori Eveliina Pulkkinen. Messu su 6.6. klo 10. Papit Laura Sydänmaanlakka, Oili Karinen, kanttori Iisakki Seppä. Herännäisseurat su 6.6. klo 14. Seurojen aluksi Herättäjä-Yhdistyksen Länsi-Vantaan paikallisosaston vuosikokous. Messu su 13.6. klo 10. Papit Jere Hämäläinen, Maari Santala.
Apua ja tukea
Öppet må–fre kl. 9–12 vandasvenska@evl.fi Diakonimottagning to kl. 10–11.30
HELSINGE KYRKA S:T LARS / PÅ NÄTET Konfirmationsmässa sö 23.5 kl. 12. Endast konfirmanderna deltar på plats i kyrkan. Gudstjänst sö 30.5, 6.6, 13.6; kl. 10. Utan närvarande församling. Gudstjänster från Helsinge kyrka S:t Lars kl. 10 strömmas via församlingens YouTube kanal.
DICKURSBY KYRKA Stationsv. 12a Seniorcafé ti 25.5 kl. 13. Kom och träffa andra seniorer. Info: Annakatri Aho, tfn 050 464 5068.
BARNVERKSAMHET I KLUBBUTRYMMET Strömfårav. 13 Pysselklubb för åk 1–3, ti och on t.o.m. 26.5 kl. 12–16.30. Barnvänlig hund på plats. Max. 6 deltagare. Info: t.f. barnledare camilla.koskinen@evl.fi, 050 341 4964.
ÖVRIGT Församlingens sommarläger: 3 dagläger 7–24.6, vardagar, kl. 9 16 för barn i förskolan + åk 1–6 på Helsinggård, Konungsv. 2. 7–11.6, 5 lägerdagar, 2 veckan 14–18.6, 5 lägerdagar, 3 veckan 21– 24.6, 4 lägerdagar. Pris 50 e / vecka / barn. Syskonrabatt (50 %). Barnvänlig hund på plats. Förhandsanmälning via hemsidan. Info: t.f. barnledare camilla.koskinen@evl.fi, 050 341 4964. Fadderdagen sö 6.6 firas virtuellt. Info på församlingens hemsida och Facebook. Tidig morgonfågel to 3.6, 10.6, 17.6 kl. 8 i prostgårdsparken, Kyrkov. 45. En halvtimmes lätt morgonstretch. Ta med egen gympamatta. Frivillig betalning till förmån för Gemensamt Ansvar. Info: heidi.salminen@ evl.fi, tfn 050 330 1828. Pastorskansliet sommaröppet juni–augusti ti–fr kl. 9–12, må stängt. Diakonimottagning torsdagar kl. 10–11.30 under sommarmånaderna. Andra tider enligt överenskommelse.
Perheneuvonta Ajanvaraus p. 09 830 6330 ma, ke-pe klo 9–11 ja ti klo 14–17 Diakoniatoimisto p. 09 830 6254 Hiljaisuus ja retriitit Ilm. ja tied. 9–15 050 321 3282 retriitit.vantaa@evl.fi
NÄKÖVAMMAISILLE Puhelinryhmä kokoontuu pe 28.5 klo 13–14.30. Osallistuaksesi ryhmään tarvitset vain tavallisen kännykän. Terhi soittaa sinulle ja yhdistää puhelut ryhmäpuheluksi. Sitten voimme keskustella niin kuin olisimme samassa huoneessa. Puhelinkerhoon mahtuu neljä osallistujaa. Ilm. ryhmään aina kokoontumista edeltävänä torstaina Terhille puh. 050 381 87 58 tai terhi.suonsivu@evl.fi Ilmoittautumisen voi jättää puhepostiin silloin, kun työntekijä ei pysty vastaamaan soittoosi.
HILJAISUUDEN TAPAHTUMAT JA RETRIITIT Syysvaellus Kolin kansallispuiston maisemissa (toteutetaan telttavaelluksena) pe 24.9. klo 7 – su 26.9. klo 21.30. Vantaan seurakunnat järjestää perinteisen syysvaelluksen telttavaelluksena, tällä kertaa Kolin kansallispuistoon ja viikonlopun mittaisena. Ohjaajina eräopas Simo Ellilä ja aikuiskasvatustyön pastori Tarja Korpela. Vaellushinta 200 e sis. junamatkat ja bussikuljetukset kohteeseen, telttamajoituksen, eräoppaan palvelut, retkimuonat. Varuste-vaatimuksena on oma makuupussi ja makuualusta. Rinkkoja saat tarvittaessa lainaan seurakunnalta. Ilm. www.vantaanseurakunnat.fi tapahtumakalenterin kautta.
KIVISTÖN KIRKKO Laavatie 2 Kirkko auki hiljentymistä varten ma–ke klo 9–18. Seuraa Kivistön kirkon elämää somessa. Facebook ja Instagram: Kivistön kirkko.
Vanda svenska församling Kanslifunktioner: Stationsvägen 12a, tfn 09 830 6262
Ehdolla kunnallisvaaleissa 13.6.2021
Tarja Eklund Kaupunginvaltuutettu, Hakunilan srk-neuvosto, Yhteinen kirkkovaltuusto, YKN:n jäsen
Lähiseurakunta – huolenpitoa lähimmäisistä.
37
https://www.facebook.com/eklundtarja
KIRKKO JA KAUPUNKI VANTAA – 9/2021
11
Maksaja: KD Vantaa
KOKO VANTAA MUKANA KD Vantaa: Peruspalvelut kuntoon - ratikka jäihin
636
KA
LA
AA
637
KSO
M A RTI N L
PAK
PUISTO
638
639
JAN AXBERG
DANIEL ELKAMA
ANDREAS FORSBÄCK
MAHER GERGES
diplomi-insinööri, diplomingenjör
ympäristötieteiden opiskelija
lakimies, pastori jurist, pastor
yrittäjä
642
643
Ö ST
O
KIV I
O IST
KOR S
AKSO LA A
N
A
641
RIN
TIINA ARLIN
NKOSKI NO
640
HU
kauppateknikko, varavaltuutettu
FELIX ADJE
sit. lasten- ja nuortenohjaaja, koulunkäyntiavustaja
RINNE
TAR
635
634
KAR TA
PÄH K
Ä IN
O
ILOL
ULLA AIKIO sisustusartesaani, eläkeläinen
KI
AS K
633
Ä RM
KOR S
Y LÄ NK
MY Y
O
VANTA
KIV I
SIM
Ö ST
644
645
646
SUVI GRÄSBECK
SOILI HAVERINEN
PIA HEIKKINEN
ANDREI HINKONEN
CYRUS JEBRAEIL
ESKO JOENSUU
ANNA-MAIJA JOKISALO
musiikin maisteri
varavaltuutettu, teologian tohtorikoulutettava
HR-asiantuntija, ETT, TM, lehtori
pastori, yrittäjä
yrittäjä, toimitusjohtaja
yrittäjä, eläkeläinen
kirjanpitäjä, koulunkäyntiavustaja
668
INNA SILTALA
IT-projektipäällikkö, valt.lis.
opiskelija
676
TIINA TUOMELA
TANJA VAHVELAINEN
lastentautien erikoislääkäri, LKT, kaupunginvaltuutettu
erikoissairaanhoitaja, yksikön johtaja, kaupunginvaltuutettu
MY Y
Musiikkipedagogi YAMK, Lähi-idän tutkimus FK,. Musikpedagog YAMK, Mellanösterforskning FK.
ILA YLÄ S
UR
SAKARI MOILANEN MARJA-VUOKKO MÄKINEN
S
NTA ASA KE
RU
664
660
659 varastomies, eläkeläinen
SE LA OK
TÖ
erikoissairaanhoitaja, toiminnanjohtaja
H
N
NIK I
PÄIV Ä
TATJAANA KUIVAS
DI, rakennesuunnittelija
665
KILA AK
666
667
LAURI RANTALAINEN
ANTTI R. RIIKONEN
SIRKKA SALMI-MEHTONEN
MARJA SALONIUS
säteilyturvallisuussuunnittelun johtava asiantuntija
laitoshuoltaja, sairaalasiivooja
kirjanpitäjä, yo-merkonomi
työterveyslääkäri, eläkeläinen
ON
KOSKI
M KU
PU
VIIN
NKOSKI NO
K IK
ALA
NTA ASA KE
671
672
EEMIL SILVENTOINEN
PEKKA SILVENTOINEN
TUOMAS SUOMINEN
SATU (hacu) SUURONEN
JONI TIKKA
DI suunnitteluinsinööri
yrittäjä
mediavastaava, muusikko
kirjastovirkailija, bibliotekarie
opsikelija, yrittäjä ÄN /L
SIMÄKI
HAK U
O
AKSO
653
670
Ä
KOR S
EKOLA
LA TIN
KA IV
MA R
kelloseppä
669
EERO SILJANDER
ASO L
KI
juhani raaska sit.
KAR TA
KIV I
TIK K
Ö ST
675
Ä RM
663
koneistaja, suntio
ILA
R A/
yrittäjä, evankelista
PÄIV Ä
AKI PITKÄNEN
koulunkäyntiavustaja, eläkeläinen UR
DIEUDONNE MAVUNDO
662
661 PÄIVI PERKOLA
ASIF MASIH linja-autonkuljettaja
KI
ISMO KONTONIEMI
658
JUHA MALMI
Ä RM
652
KI
kauppatieteiden maisteri, yrittäjä, kaupunginvaltuutettu MY Y
VA RI
KOR S
O ST
O
Ä RM
657
KART AN
opettaja, VTM
kasvatustieteen maisteri, luokanopettaja, varavaltuutettu
RINNE
656
SEPPO LÄHDEAHO
hortonomi
NÄ KI
PU
651
PIETARI JÄÄSKELÄINEN LOVIISA KAARTOKALLIO ex-kansanedustaja, VTM kaupunginvaltuutettu
M KU
ITÄ-
655
654 TUOVI LEHTINEN
LA NI
650
PÄH
H AR J U
HAK U
KA
HIE K
LEIN EL
Ä
valtiotieteiden tohtori, kaupunginvaltuutettu
KI
S
JOUKO JÄÄSKELÄINEN
IT-järjestelmäasiantuntija, Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden lautamies
MÄ
RU
ARTO JÄÄSKELÄINEN
RA JAKYL
LAILA JOUHKI
ILA
TIK K
649
UR
MY Y
648
647 sosiaalityöntekijä, yhteiskuntatieteiden maisteri
KI MÄ YR
TIK K
I IEM IN
MY
JO K
JO K
I IEM IN
677
MARTTI VILPAS tekniikan tohtori, johtava asiantuntija
LA NI
678 RAINER VIRTANEN toiminnanjohtaja
Valitse hyvä vantaalainen!
673
674
TILAA KOTIÄÄNESTYS
puh. 043 825 0017 viimeistään 31.5.
Ennakkoäänestys 26.5.-8.6.
Kuntavaalit su 13.6.