K&k 2013 nro 35

Page 1

www.kirkkojakaupunki.fi

A Anna Kontula Kon painottaa paino armoa arm » 22–23

Numero 35

Keskiviikkona 18. syyskuuta 2013

JANI LAUKKANEN

Hengelliset harjoitukset riemastuttavat sielua » 4–5 Yhtä aikaa töissä ja hoitovapaalla. Näin se toimii. » 12–13

Hittilaji Sofia Kistol ja Meri Tähti Kunttu etenevät sirkusopinnoissa  » 10–11

Kirkossa voisi löysentää kaulusta » Pääkirjoitus sivu 2


2

Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

Lainasanat

On ollut tilanteita, joissa me näyttelijät olemme istuneet omia muistojaan itkevien katsojien vieressä.” Näyttelijä Jussi Lehtonen kertoo Kiertuenäyttämöstä sivulla 7.

Numero 35

18.9.2013 3

Julkaisija: Helsingin seurakuntayhtymä Toimitus: Kasarmikatu 23 A 15, 00130 Helsinki Vaihde: 020 610 0100 Sähköposti: Voit antaa palautetta osoitteeseen toimitus@ kirkkojakaupunki.fi tai suoraan toimittajille etunimi.sukunimi@kirkkojakaupunki.fi Osoitteenmuutokset puh. 09 2340 2235 tai sähköpostilla kjkosoiterekisteri@evl.fi

PLAINPICTURE/KUVAARIO

Pääkirjoitus

Totisesti, totisesti ikähän siinä on, että samat tyypit, jotka sakastissa heittävät hersyvää hetulaa, taantuvat kirkkosalin puolelle astuessaan tylsiksi tuttuja fraaseja toistaviksi tosikoiksi. Vaikka evankeliumin, ilosanoman, sanotaan olevan kirkon suurin aarre, kovin vakavin ilmein ja sanakääntein siitä yleensä kerrotaan. Jos kirkolla tämmöinen ilon aarre on, käytännön seurakuntaelämässä se onnistutaan tehokkaasti kätkemään. Kirkon, pappien ja kanttoreiden, kristillisen opin ja Raamatunkin ympärillä liikkuu sankka vitsien ja ratkihauskojen kertomusten pilvi. Silti kirkkosalissa tai raamattupiirissä attupiirissä ratketaan ani harvoin vapauttavaan uttavaan naurunremakkaan. Huumori ori on kirkossa turhan säästeliäästi käytetty voimavara.

M

Rukous Arkailen ja emmin. Onko minusta siihen? Pitäisikö vain kääntyä ja palata vanhaan? Uusi kuitenkin kiehtoo. Sinä itse näytit, kuinka eletään rohkeasti ja vapaasti. Vala siis minuunkin uskoa.

Huumorin käytössä on n riskinsä. Aina se ei osu koh-dalleen, eivätkä kaikki vitsitt naurata kaikkia. Huumori perustuu yllätykseen ja usein siinä liikutaan jotenkin sopivan ja sopimattoman rajamailla. Hyvin helposti kirkon nillittävässää an ilmapiirissä sormi nostetaan pystyyn; ei noin, ei tuo sovii tänne, hyi hyi.

Eilen

Tänään

Pahat sanat voivat tappaa.

Kansanryhmää vastaan kiihottamisen kriminalisoiva lakipykälä poistettava. Uhrittomia ajatusrikoksia ei tule olla.

Kiinalainen sananlasku

Kokoomusnuorten Tavoiteohjelma 2014

Huumormies tai -nainen selviää vähemmällä paheksunnalla, kun käyttää lahjaansa viranhoidon ulkopuolella. Samalla kuitenkin menetetään ase, jolla seurakuntaelämän tunnelmaa voitaisiin saada inhimillisemmäksi, leppoisammaksi ja kodikkaammaksi. Jumala itse on humoristeista suurin. Sen voi päätellä jo siitä, millaisen otuksen hän loi luomakuntansa kruunuksi. Miten kummassa hänen seuraajiensa seurakunnasta on voinut tulla moinen totisten torvensoittajien orkesteri. Yksi kirkon suuria ongelmia on varovaisuuden tauti. Erehtymisen, väärässä olemisen ja paheksutuksi tulemisen pelko vaivaa kirkon ihmisiä ja tappa tappaa iloa sen elämästä. Kääntöpuoli tälle on se, että o ollaan hyvin kärkkäitä tuomitsemaan toisen vir virhettä, jopa nauttimaan toisen erehdyksestä ja iloitsemaan vahingosta. Kirkon synneistä ssuurimpia on uuden, oudon ja poikkeavan yyllä leijuva tuomion henki. Vaka Vakavasti puhuen kirkossa puhutaan lliian totisesti. Painavistakaan asioi asioista ei aina tarvitsisi puhua turh turhan raskaasti. Välillä voisi vähän keve keventää, löysentää kaulusta ja heittää pannat ja liperit nurkkaan. Totise tisesti, totisesti minä sanon teille: nau naurakaa ja naurattakaa. Muuten seu seuraa itku ja hammasten kiristys. Sepp Seppo Simola, päätoimittaja sepp seppo.simola@evl.fi

Iankaikkisesti Kirottu olkoon heidän vihansa, sillä se on kiivas, heidän raivonsa, sillä se on julma. Ensimmäinen Mooseksen kirja


3

Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

Toimittanut: Tommi Sarlin Uutisvinkit: toimitus@kirkkojakaupunki.fi

Riemua. Parodiasivusto Ilta-Kirkon toimittajaa Matti Pirhosta huvittaa turha tosikkous.

Naurettava kirkko Matti Pirhonen tekee komiikkaa kirkollisesta todellisuudesta. Teksti Tuija Pyhäranta Kuva Matti Pirhonen

M

elkein 100 000 eronnut Ylestä. Alapään kristillisyys rajussa kasvussa. Homoaiheesta vaiettiin Vantaan seurakuntayhtymässä. Tällaisia uutisia kirjoittaa vapaa-ajallaan pappi ja freelance-toimittaja Matti Pirhonen kirkollista elämää ja kirkkojournalismia parodioivalla Ilta-Kirkko-sivullaan. Hän perusti sivun täydentämään Uutissirkus- ja Lehti-parodialehtien tarjontaa. Ne tekevät komiikkaa perinteisen uutismedian kustannuksella, mutta Pirhonen kaipasi enemmän kirk-

koon liittyviä aiheita. Ilta-Kirkon jutut liittyvät ajankohtaisiin uskontoaiheisiin, ja niissä seikkailevat esimerkiksi arkkipiiska Mario Käkinen ja Itäpääkaupunkiseudun hiippakunnan piispa Arja Iskola. Kirkollinen todellisuus tarjoaa Pirhosen mielestä runsaasti aineksia komiikalle. Välillä todellisuus on niin hauskaa, että sen muokkaaminen parodiaksi on vaikeaa. Pirhonen ottaa esimerkiksi Luther-säätiön. – Säätiön porukka ryhtyy pitämään seurakunnan jumalanpalveluksen kanssa kilpailevia jumalanpalveluksia, vihkii toisiaan papeiksi ja yhden piispaksi, muttei kuitenkaan halua erota omaksi kirkokseen. Sitten kun heitä kurmotetaan, he ihmettelevät, miksi meitä sorretaan, Pirhonen lataa. Toinen esimerkki liittyy homoihin ja lähetysrahoihin. – Alun perin keskustelussa oli kyse homoparien siunaamisesta, mutta nyt sillä perusteella otetaan lähetysjärjestöiltä määrärahoja pois. Jos järjestö julistaa evankeliumia, mutta ajattelee väärin homoudesta, järjestö ei saa

enää julistaa evankeliumia. – Se on naurettavaa. Se on vähän sama kuin, jos olisi vallalla ajatus, että täytyy pitää violetista. Sitten, jos joku järjestö ei pitäisi violetista, siltä otettaisiin määrärahat pois. Pirhonen haluaa jutuillaan piikitellä paitsi kirkkoa myös sekulaarin lehdistön tapaa käsitellä uskontoa. Uskontoaiheisiin erikoistuneiden toimittajien puute näkyy tietämättömyytenä ja outoina näkökulmina. Herätysliikkeiden kesäjuhlilla kiinnostavat talkoolaisten lukumäärä ja rippikouluissa pienet tapaturmat. Ilta-Kirkon vitsit sisältävät usein vakavan viestin, mutta Pirhonen ei suostu erittelemään tarkemmin, mikä viesti on. – Huumori perustuu oivallukseen. Ilta-Kirkon esikuvana toimineen Lehtilehden toimittaja Janne Zareff on tehnyt väitöskirjansa journalistisesta komiikasta. Zareffin mielestä uskonto sopii komiikan aiheeksi siinä missä mikä tahansa muukin.

– Siitä, mistä voidaan tehdä journalismia, voidaan tehdä myös journalistista komiikkaa, Zareff sanoo. Käytännöstä toimittajat ovat kuitenkin arkoja vitsailemaan uskontoon liittyvillä aiheilla. Pelkona on, että oma asiantuntemus ei riitä tai vitsi ymmärretään väärin. Esimerkkinä Zareff mainitsee tanskalaisen Jyllands Postenin Muhammed-pilakuvat, joiden julkaisua seurasi monissa arabimaissa väkivaltaisuuksia ja tanskalaisten tuotteiden boikotti. Lehtilehti on käsitellyt uskonnollisia aiheita vain siltä osin kuin ne liittyvät politiikkaan. – Olemme puuttuneet Raamatun käyttämiseen lainsäädännössä ja paaviin liittyvään henkilöpalvontaan, mutta emme evankelisluterilaisen kirkon sisäisiin kiistoihin. Journalistisen uskontokomiikan tienraivaajana Zareff mainitsee Ville Rannan pilakuvat. – Ne ovat aidosti kyenneet avartamaan käsitystä siitä, mitä uskonnoista ja uskovista ihmisistä saa sanoa kuitenkin niin, että kuvissa on jokin ajatus.

Omalla nimellä esiintyminen ei pelottanut Matti Pirhosta, vaikka esimerkiksi media-alalla työskentelevät Lehtilehden toimittajat esiintyivät pitkään julkisuudessa vain salanimillään. Hän luottaa kirkon keskusteluilmapiiriin. – Onhan meillä hyvin pieni vähemmistö ihmisiä, jotka haluavat olla tosikkoja. Heitä on sekä konservatiiveissa että liberaaleissa. Jos kuuluu johonkin herätysliikkeeseen tai muuhun yhteisöön, jossa vaaditaan, että pitää olla aina naama näkkärillä, niin silloin on aika luontevaa, että on tosikko. Pirhonen ei suostu sanomaan, missä liikkeissä vakavuutta vaaditaan, mutta lupaa, että ne tulevat esiintymään Ilta-Kirkon jutuissa. Sitä, ettei Jumalalla olisi huumorintajua, hän ei pelkää. – Huumorintajun puute näyttää olevan lähinnä eläin- ja kasvikunnan sekä mekaanisten laitteiden ominaisuus. Jos Jumala on vähänkin enemmän kuin tietokone, niin on oletettavissa, että Jumala ymmärtää huumoria.


4

Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

Toimittanut: Tommi Sarlin Uutisvinkit: toimitus@kirkkojakaupunki.fi

Kolumni Riku Siivonen

Uskomme velkaan arin vuoden aikana olen törmännyt useampaankin hahmoon, joilla on ollut samantyyppinen toive: kunpa yhteiskunnallista keskustelua ja päätöksentekoa käytäisiin enemmän logiikan ja järjen ehdoilla. Tämä toive on myös ilmaistu hyvin samantyyppisin sanankääntein. Poikkeuksetta tämän toiveen esittäjät ovat olleet keskustelijoiden oikealta laidalta. Tämähän on sikäli erikoista, että oikeistolla on viimein jonkinlainen hegemonia ja johtoasema. Jos rationaalisuus olisi erityisesti oikeistolainen hyve, eikö päätöksenteko olisi juuri nyt poikkeuksellisen paljon tosiasioihin perustuvaa? Ilmeisesti ei, vaan syypäitä tunteellisuuteen ovat lähes kaikki. Onko siis käynnissä erityinen aikakausi, jolloin tunteet jylläävät poliittisessa päätöksenteossa?

P

Jos rationaalisuus olisi erityisesti oikeistolainen hyve, eikö päätöksenteko olisi juuri nyt poikkeuksellisen paljon tosiasioihin perustuvaa?”

En usko. Enemmän kyse on siitä, että keskustelijat ovat sitä mieltä, että päätöksenteko perustuu vääriin faktoihin ja vääriin tutkimuksiin. Toisekseen he eivät havaitse, että maailma ei yksinkertaisesti ole looginen. Ei varsinkaan sen vuoksi, että yhteiskunta koostuu ihmisistä. Ihminen ei nyt vain ole kovinkaan usein johdonmukainen. Ja kolmanneksi: lähes kaikkia näkemyksiä tukemaan löytyy ihan varmasti tutkimus. Siksi yllättävän monet asiat ovat lopulta uskon ja tunteen asioita. Otan esimerkin: valtion velka. 1990-luvulla taloustutkijat olivat sitä mieltä, että se voi ihan hyvin olla yli sata prosenttia bruttokansatuotteesta. Nyt 60 prosenttia on huoltosuhteen ja EU-säännösten vuoksi pyhä raja. Mutta tosiasiassa valtion velan ”sopiva” suuruus on uskon asia. Millaisesta velkataakasta Suomi selviää, riippuu parametreista, jotka vain tulevaisuus näyttää. Silti poliitikot puolin ja toisin esittävät, että juuri heidän käppyränsä osoittavat ne faktat, joiden perusteella velkaa pitää joko hillitä tai sitä voidaan ottaa lisää. Omia näkemyksiä on syytäkin perustella loogisesti ja tukea kovalla datalla. Mutta lopulta elämä on kiinni siitä, mihin uskomme. riku.siivonen@avajaopen.fi Kirjoittaja on urkukeräilijä ja viestintäyrittäjä.

Äärirajoilla. Hengellisissä harjoituksissa oma persoona kaivautuu esiin. Silloin voi nousta mieleen kysymys esimerkiksi siitä, on

Sieluakin voi Hengelliset harjoitukset auttavat jesuiitta Hans Zollnerin mukaan kohtaamaan oman sisimmän. Teksti Tommi Sarlin Kuva Plainpicture/Kuvaario

Tilasto

Palstalla katsotaan asioita numeroiden valossa.

90v.

Konstantinopolin ekumeeninen patriarkka Bartolomeos vieraili Suomessa. Patriarkan vierailu huipensi Suomen ortodoksisen kirkon autonomian 90-vuotisjuhlan. Suomen ortodoksinen kirkko sai itsenäisen aseman Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin yhteydessä 6.7.1923.

H

aluaisitko kohdata Jumalan, ja tuntea Kristuksen paremmin? Haluaisitko seurata Kristusta ja rakastaa häntä enemmän? Näihin päämääriin voi pyrkiä ignatiaanisissa hengellisten harjoituksissa, joihin Suomessa voi perehtyä muun muassa ohjatuissa kahdeksan päivää kestävissä retriiteissä. Harjoitukset saivat alkunsa Ignatius Loyolan (1491– 1556) kääntymyksestä. Hän halusi auttaa myös muita tuntemaan Kristuksen paremmin.

Ignatius kutsui jesuiittoja retriitiin, jossa osallistujat eli vaeltajat vetäytyvät hiljaisuuteen 30 päiväksi. Kuukausi jakaantuu neljään noin viikonmittaiseen jaksoon, joiden aikana vaeltajat pureutuvat oman hengellisen tiensä eri puoliin. Jesuiitta Hans Zollner esitteli ignatiaanisia harjoituksia Helsingin Diakonissalaitoksen 30.8. järjestämässä Ignatian Sprituality Today -seminaarissa yli sadalle kiinnostuneelle. Hän toimii Paavillisen Rooman Gregoriaanisen yliopiston varajohtajana ja psykologian laitoksen johtajana. Zollner on teologi ja psykoterapeutti, joka on perehtynyt terapian ja hengellisyyden keskinäiseen suhteeseen. – Ignatiaaniset harjoitukset eivät avaudu lukemalla. Ne edel-

lyttävät vetäytymistä retriittiin ja keskusteluja retriitinohjaajan kanssa. Hengellinen matka on vuoropuhelua Jumalan ja ihmisen välillä. Ohjaaja tuo vuorovaikutuksen kolmannen osapuolen, joka voi arvioita prosessia kirkon tietämyksen näkökulmasta. Retriitit alkavat Zollnerin mukaan usein nautinnollisissa tunnelmissa. Vaeltaja kokee saavansa vihdoinkin levätä ja nukkua kunnolla. Mikään ei vaivaa. – Kun ihminen pääsee lähemmäksi sydäntään, hän kohtaa oman haavoittuneisuutensa. Hän huomaa myös, kuinka on haavoittanut toisia. Edetessään syvemmälle itseensä, vaeltaja voi joutua kriisiin. Hän huomaa, ettei olekaan aidosti oma itsensä muille ihmisille ja Jumalalle. Moni ei haluaisi kohdata tätä havaintoa ollenkaan, vaan peittää sen esimerkiksi äärimmäisyyksiin menevillä harrastuksilla. Tyhjyyden synnyttämä ahdistus halutaan kieltää.


5

Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

Ääriryhmät hallitsevat julkista tilaa Uskontodialogilla on paljon annettavaa länsimaiden ja muslimimaailman suhteiden parantamisessa. – Mietimme esimerkiksi, kuinka edistää uskontojenvälistä johtajuutta liike-elämässä, kertoo YK:n alaisen Sivilisaatioiden allianssin toimiston johtaja Matthew Hodes. Hän vieraili hiljattain Helsingissä Suomen ulkoministeriön kutsusta yhdessä YK:n Sivilisaatioiden Allianssin korkea edustajan Nassir Abdulaziz Al-Nasserin ja hänen erityisavustajansa, professori Mustapha Tlilin kanssa. Espanjan ja Turkin hallitustasolta lähtenyt yhteisaloite on perustettu vuonna 2006 kulttuuri-ja uskontodialogin edistämiseksi. Vuoropuhelua halutaan parantaa erityisesti mediaan, nuorisoon ja siirtolaisuuteen sekä näitä koskevaan koulutukseen liittyvissä hankkeissa. Allianssiin kuuluu tällä hetkellä yli 120 valtiota tai kansainvälistä järjestöä. Suomi on osallistunut allianssin foorumeihin presidentti Tarja Halosen johtamana. Al-Nasser on qatarilainen diplomaatti, joka on tehnyt pitkän YK-uran, ja on muun muassa toiminut YK:n 66. yleiskokouksen puhemiehenä. Hän totesi Helsingin yliopistossa pitämällään luennolla, että lännen ja islamin suhteet eivät ole koskaan ollet helppoja, mutta historiassa on ajanjaksoja, jolloin välit ovat olleet paikoin rauhallisia. – On helppo syyttää molempien ääriryhmiä, radikaali-islamisteja sekä uuskonservatiiveja ja evankelista äärioikeistoa Yhdysvalloissa ja äärioikeistoa Euroopassa. Valitettavasti nämä vä-

hemmistössä olevat ryhmät ovat dominoineet yleistä keskustelua vuoden 2001 New Yorkin terroriiskujen jälkeen. Ryhmät tarjoavat polarisoitua kuvaa historiasta, joka johtaa ainoastaan katastrofiin, Al-Nasser harmittelee. Kasvatuksella on Al-Nasserin mukaan tärkeä tehtävä rauhanomaisten polkujen luomisessa. Tämä päivä tarvitsee oppikirjoja, jotka huomioivat myös islamilaisen sivilisaation annin lännelle. Pohjoismailla on hyvät mahdollisuudet harjoittaa neutraalia tieteellistä tutkimusta, koska pohjoismaat eivät ole osa kolonisaation historiaa. UNESCO-professori Tapio Varis kiitteli korkean edustajan antamaa tunnustusta UNESCO:n keskeiselle roolille juuri kasvatuksessa. Suomi on tuonut esille muun muassa media-lukutaidon tärkeyttä. – Medialukutaito nostaa ihmisen mediayhteiskunnan tietoiseksi ja autonomiseksi kriittiseksi tulkitsijaksi. Se on eurooppalaisen määrittelyn mukaisesti kriittistä, luovaa ja kulttuurista, joka pyrkii myös edistämään aktiivista kansalaisuutta. – Kuten perinteinen lukutaito on ollut avain kansalaisuuteen, medialukutaito avaa tietä globaaliin kansalaisuuteen, kulttuurien vuoropuheluun ja maailmanrauhaan, Tapio Varis sanoo. Varis on ollut kehittämässä niin sanottua uutta humanismia, joka korostaa paitsi kansalaisten oikeuksia myös velvollisuuksia. – On löydettävä tasapaino yksilöllisyyden ja vastuuarvojen sekä yhdenmukaisuuden ja moninaisuuden väliltä, hän toteaa. Heidi Rautionmaa

ko omassa harrastuksessa kyse oman ahdistuksen kieltämisestä.

harjoittaa – Kun arkirumba hellittää, vaeltaja saattaa huomata, ettei tiedä kuka hän sisimmässään on. Tämä voi olla masentava kokemus. – Pakeneminen näkyy esimerkiksi siinä, kuinka paljon ihmiset käyttävät aikaa oman kehonsa parantamiseen. Olemme keskimäärin tyytymättömiä itseemme ja pyrimme täydellisyyteen. Usein näiden pyrkimysten takaa paljastuu heikko sisin. – Kirkon yksi tehtävä voisi olla auttaa ihmisiä tutkimaan omia puolustusmekanismejaan ja näkemään itsensä haavoittuvina. – Kirkon sanoma on, että kaikki päättyy kuitenkin hyvin. Retriitin hiljaisuudessa vaeltaja huomaa, että on olemassa joku, joka kohtaa hänet hänen yksinäisyydessään. Jumala haluaa sanoa, että hän tuntee meidät perin pohjin. Näin vaeltaja kokee tässä eräänlaisen puhdistautumisen. Toisella viikolla ignatiaaninen vaeltaja mietiskelee Jeesuksen elämää. Evankeliumeissa ku-

vataan, kuinka Jeesus kohtasi ihmisiä. Kertomukset eivät kuitenkaan kerro kaikkea, vaan vaeltaja joutuu täyttämään aukkopaikkoja mielikuvituksellaan. Vaeltaja astuu opetuslapsen kenkiin ja seuraa, kuinka Jeesus toimii. – Tapahtumia ei katsota kuin elokuvaa vaan vaeltaja menee itse niihin mukaan. Näin vaeltaja oppii jotain siitä, miten Jeesus suhtautui kanssaihmisiin. Kolmannella viikolla vaeltaja käy läpi Jeesuksen kärsimystä yhdessä hänen kanssaan. Zollnerin mukaan vaeltaja kärsii Kristuksessa. – Neljännellä viikolla tapahtuu toinen puhdistautuminen, kun vaeltaja iloitsee ylösnousemuksesta. Joillekin voi olla huojentavaa huomata, etteivät edes Jeesuksen lähimmät opetuslapset voineet heti uskoa Jeesuksen ylösnousemukseen. Harjoitukset päättyvät, kun vaeltaja palaa normaaliin elämäänsä. Hän palaa Jumalan luomaan maailmaan, jossa hänellä

on oma kutsumuksensa. Jumala työskentelee maailmassa jatkuvasti ja haluaa, että vaeltaja elää elämäänsä täydesti. Kaikkea voi tutkia avoimin mielin. – On vain koettava löytää Jumala maailmasta. Kristus katsoi maailmaan rakastavin silmin. Hän ei tuominnut vaan katsoi sitä rajoittamattomalla myötätunnolla. Jeesus oli Hans Zollnerin mukaan riittävän itsevarma siihen, että hän uskalsi kohdata maailman avoimesti. Hän luotti itseensä niin paljon, että uskalsi antaa itsensä kokonaan muiden käyttöön. – Mitä enemmän annamme itsemme toisten käyttöön sitä enemmän saamme myös itsellemme. Meidän ei kuitenkaan tarvitse leikkiä Jumalaa, vaan vain etsiä häntä. – Teologisesta näkökulmasta maailma on jo pelastettu. Meidän ei tarvitse sitä itse tehdä.

JOULUMATKALLE CINDERELLAN 24HJOULURISTEILY, 24.25.12.2013 Tällä jouluristeilyllä tunnelmoidaan yhdessä, nautitaan herkuista, tehdään lahjaostoksia ja ennen kaikkea rentoudutaan. Joulun väri on ehdottomasti Cinderellan punainen – varaa oma jouluristeilysi jo nyt. Laiva-aikataulu: Lähtö 24.12. Helsinki 15:00 ➝ paluu 25.12. Helsinki 15:00 Ei maihinnousua. Hinta alk./hlö B-hytissä

86€

Hinta sis. risteily valitussa hyttiluokassa, risteilyohjelma laivalla, tervetuliaisglögi, buffet ja brunssi

JOULUMATKA RIIKAAN, 22.26.12.2013 Riian upeat joulutorit, keskiaikaiset rakennukset, museot ja kirkot tarjoavat paljon mielenkiintoista nähtävää.

229€

Hinta alk./hlö (Hanza Hotel) Hinta sis. laivamatkat, majoitus 2hh aamiaisin, kuljetukset Tallinna-Riika-Tallinna

Lisätiedot ja varaukset

matkapojat.fi/joulu - EI PALVELUMAKSUA!

Myyntipalvelu: 010 2323 200 ma-ke 8-19, to-pe 8-17, su 10-14.30

Puhelut 8,35 snt/puh + 3,2 snt/min matkapuhelimesta + 19,2 snt/min. Palvelumaksu 0€/netistä varattaessa, muutoin 10€. Hinnat ovat alk-hintoja /hlö. Alk-hintaa ei kaikilla lähdöillä.


6

Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

K

un Lauri Tähkää pyydettiin Kirkon Ulkomaanavun lähettilääksi, hän ei epäröinyt hetkeäkään. Muusikko-lauluntekijä seurasi vaistoaan ja tarttui tilaisuuteen. Nyt hän on palannut kohdemaastaan Nepalista ja voi tuskin lakata kertomasta näkemästään ja kokemastaan. – Asiat alkavat tulla pintaan ja ihmisten kasvot mieleen. Vaikka ihmiset Nepalissa olivat erittäin köyhiä, heistä huokui iloa, välittömyyttä ja ystävällisyyttä. Tähkää on aiemminkin pyydetty vastaavanlaisiin projekteihin, mutta Ulkomaanavun lähettilään pesti on ensimmäinen, johon hän suostui ja jossa hän näkee myös itsellään olevan annettavaa. – Minulla oli semmoinen intuitio, että tässä on ”se jokin”. Eihän taiteessa tai elämässä yleensäkään voi kaikkea aina järjellä selittää. Joskus pitää tarttua tunteeseen ja tilanteeseen ja tehdä asia heti. Tämä on minulle sydämen asia. Ulkomaanapu oli Tähkälle entuudestaan tuttu. Luottamus on

KIRKON ULKOMAANAPU/VILLE ASIKAINEN

Lauri Tähkän sydämen asia luja, että avustukset menevät sen kautta oikeaan osoitteeseen. Kohdemaakseen Tähkä valitsi Nepalin, jonka 29 miljoonasta asukkaasta 81 prosenttia on hinduja. Kymmenvuotisen sisällissodan jälkeen on olemassa hauras demokratia, mutta maahan ei vielä viiden vuoden yrittämisen jälkeenkään ole onnistuttu säätämään perustuslakia. – Nepal oli oma toiveeni. Halusin paikkaan, jonka kulttuurista en tiennyt kovin paljon entuudestaan. Nepal on pieni maa ja minua kiinnostaa, miten ihmiset siellä voivat ja tulevat toimeen. Eräs leimaa-antava piirre nepalilaisessa yhteiskunnassa on kaikkeen erilaisuuteen liittyvä syrjintä, olipa kyse eri uskonnosta, kastista tai sukupuolesta. Myös maastamuutto on suuri ongelma, sillä kuukaudessa muualle töihin lähtee noin 30 000 ihmistä. Tämän takia monissa kylissä ei ole enää miehiä viljelemään maata, vaan se on naisten tehtävä. Tähkä näki maissipellolla lähellä Kadmandua, kuinka rankkaa työtä naiset tekevät päivittäin.

Yritystoimintaa. Lauri Tähkä uskoo, että naisten perustamiin osuuskuntiin Nepalissa tulee koko ajan lisää naisia lähikylistä ja vuorilta.

Tähkä kokee kahden tyttären isänä naisten asemaan liittyvät asiat erityisen tärkeiksi. Yhteydentunnetta nepalilaisiin yrittäjänaisiin lähettiläälle tuo myös hänen oma yrittäjätaustansa. Ulkomaanapu tukee osuuskunta- ja yritystoimintaa, jotka voimaannuttavat ja yhdistävät naisia. Naistenpan-

kin säästö- ja lainaryhmien kautta monet naiset ovat päässeet myös koulutukseen. Tähkä on huomannut alkaneensa kertoa tutuille ja tuntemattomillekin, mitä on Nepalin matkallaan kokenut. – Oikean valinnan tein ryhtyessäni Ulkomaanavun sanansaatta-

jaksi. Jos itselleni Nepal oli aiemmin olemassa vain kartalla, niin nyt nämä ihmiset ja maa ovat sydämessäni. Kun maailmaa kiertää ja paljon näkee, silmät aukeavat. Miltä Suomi näyttää Tähkästä Nepalin jälkeen? www.kirkkojakaupunki.fi

Ihmiskauppa elää köyhyydestä. Katkaise köyhyys.

ALBERTIN OLOHUONE Uusi kohtaamispaikka lapsiperheille ja senioreille Kaipaatko juttuseuraa lastenhoidon ja arjen pyörittämisen oheen? Puuttuuko läheltäsi isovanhempien tuki? Tule Albertin olohuoneeseen keskustelemaan ja keräämään voimia! Tarjolla on lapsiperheiden sekä senioreiden seuraa kahvikupposen äärellä. Lapsille viihtyisä leikkinurkkaus.

Jo 10 eurolla mahdollistetaan ihmiskaupan uhrin turvallinen kotiinpaluu. Lähetä tekstiviesti Tasaus5 (5 €) tai Tasaus10 (10 €) numeroon 16155. Lue lisää www.tasaus.fi. Keräysluvat: Manner-Suomi 2020/2012/2695, voimassa 2013-2014, myönnetty 27.9.2012, Poliisihallitus. Ahvenanmaa 2012/6893, voimassa 2013, myönnetty 27.8.2012, Ahvenanmaan maakuntahallitus. Kerätyt varat käytetään vuosien 2013-2015 aikana Suomen Lähetysseuran ulkomaantyöhön.

Albertin olohuone on avoinna tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 12−14.30 Albertinkatu 33:ssa. Lisätietoja: Päivi Räikkönen paivi.raikkonen@helsinkimissio.fi puh. 044 750 0143 HelsinkiMissio on sosiaalialan järjestö, joka haastaa kaikki suomalaiset taistelemaan unohdettujen puolesta – yksinäisyyttä vastaan. helsinkimissio.fi


7

Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

Ihmisten ilmoille. Näyttelijä Jussi Lehtonen kiertää erilaisissa laitoksissa esittämässä draamaa.

Teatterimies tulee luo Jussi Lehtonen haluaa kohdata yleisönsä samassa valossa. Teksti Salla Korpela Kuva Jani Laukkanen

N

äyttelijä Jussi Lehtonen vie draamaa sellaisten ihmisten luo, jotka eivät itse pääse teatteriin. Hänen vetämänsä Kansallisteatterin Kiertuenäyttämö vierailee sairaaloissa, hoitokodeissa, vankiloissa ja pakolaisten vastaanottokeskuksissa. Mikä tahansa sali kelpaa esitystilaksi ja rekvisiitta mahtuu kassiin. Periaatteena on, että paikalle mennään joukkoliikenteellä. Idea teatterin viemisestä laitoksiin syntyi Lehtosen kokemuksista, joita kertyi Lapinlahden mielisairaalan suojelusta. Hän järjesti sinne aikoinaan kaikenlaisia kulttuuritapahtumia yhdessä taiteilijatuttujensa kanssa. Yleisönä olivat niin sairaalan potilaat, henkilökunta kuin ketkä tahansa kiinnostuneet. – Tajusin, että katsojan ja esiintyjien välinen kontakti muodostui siellä erityislaatuiseksi ja ihmisten välillä tapahtui jotakin. Vaikka yleisö tuli tilanteeseen kovin erilaisista lähtökohdista, yhdessä koetun esityksen jälkeen tuntui, että meidän välillämme oli enemmän yhteisiä kuin erottavia asioita, Lehtonen muistelee. Kiertuenäyttämön toinen syntyjuuri oli Jussi Lehtosen oma kaipuu teatterin sulkeutuneiden seinien sisältä ulos yhteiskuntaan. Hän tuli kiinnitetyksi Kansallisteatteriin pian valmistumisensa jälkeen ja teki työtä kivilinnan näyttämöllä vuodesta toiseen, kuutena iltana viikossa, vailla suoraa kontaktia pimennetyssä katsomossa istuvaan yleisöönsä.

Niinpä hän lähti kehittelemään omaa projektiaan ja muovasi Shakespearen sonetteihin perustuvan esityksen Rakkaus ei ole ajan narri. Hän esitti sitä noin 200 kertaa erilaisissa laitoksissa 2006–2011. Projekti palkittiin sekä Suomalaisen lääkäriseura Duodecimin kulttuuripalkinnolla että opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi-palkinnolla. Mika Myllyaho päätti pääjohtajaksi tultuaan ottaa Lehtosen kehittämän toimintatavan osaksi Kansallisteatteria, jolloin syntyi Kiertuenäyttämö. – Kohtaamiset taiteen parissa voivat olla vastalääkettä ihmisten leimaamiselle heidän ominaisuuksiensa tai elämäntilanteensa takia. Taiteen avulla voidaan loiventaa laitosten ja ulkopuolisen yhteiskunnan välistä juopaa ja helpottaa siirtymiä niiden välillä, Lehtonen sanoo. Hän opettaa kehittämäänsä menetelmää myös teatterikorkeakoulun opiskelijoille. – Kysyntää kiertueteatterille olisi paljon enemmän kuin sitä tällä hetkellä pystytään tuottamaan. Minusta näyttää siltä, että osa opiskelijoista kokee toimintatavan omakseen, ja se leviää pikku hiljaa muihinkin teattereihin. Kiertuenäyttämön ensisijaisena tavoitteena ei ole tuottaa hetken unohdusta laitosten ankeaan arkeen, vaan ne käsittelevät katsojille itselleen läheisiä, usein kipeästikin koskettavia teemoja. Tällä hetkellä ohjelmistossa olevan Neuvostoliitto – tarina Uskosta -näytelmän aineisto on kerätty vanhainkodeissa ja hoitolaitoksissa asuvilta ikäihmisiltä. Myöhemmin tänä syksynä ensi-iltansa saa Helmi – yksi äiti muiden joukossa, joka kertoo päihdeäideistä. Lisäksi esityspankista löytyy puolisen tusinaa esitystä, joita hoitolaitokset voivat tilata luokseen.

Laitokset ovat ihmisten koteja ja yleisö on siellä on henkisesti paljon alastomammassa tilassa kuin teatterikatsomossa. Niinpä näihin tilanteisiin ei sovi mennä kylmiltään eikä sieltä voi yhteisen kokemuksen jälkeen myöskään poistua vähin äänin. – Menemme aina paikalle hyvissä ajoin ja tapaamme sekä henkilökuntaa että laitoksen asukkaita. Hyvä kontakti syntyy jo siitä, jos voimme yhdessä järjestää tilan esitystä varten. Esityksen jälkeen kokoonnutaan keskustelemaan koetusta. Tällöin näyttelijä kohtaa yleisön sekä roolihahmonsa kautta että omana itsenään. – Tämä on sekä haastavaa että antoisaa. Joskus yleisön reaktiot voivat olla varsin voimakkaitakin. On ollut tilanteita, joissa me näyttelijät olemme istuneet omia muistojaan itkevien katsojien vieressä. Tänä syksynä Jussi Lehtonen vetää henkeä kiertue-elämästä ja esiintyy vaihteeksi Kansallisteatterin näyttämöohjelmistoon kuuluvassa Vuosisadan rakkaustarinat -näytelmässä. Hän esittää Märta ja Henrik Tikkasen kertomuksiin perustuvassa esityksessä muun muassa Gunnarenoa, joka on Märtan eräänlainen henkiopas. Suurelle yleisölle Lehtosen soinnukas ääni on tuttu Yle Radio 1:n runo-ohjelmista, missä hän esiintyy tuon tuosta lausujana. Tekeillä on myös yhteinen Pablo Neruda -runoilta gambisti Mikko Perkolan kanssa. Vapaa-aikoinaan tämä monipuolinen kulttuurimies kääntää kirjallisuutta ranskasta ja liettuasta, joista jälkimmäisen hän oppi vaihto-opiskelija-aikanaan Vilnassa. – Kääntäminen on hiljaista päänsisäistä puuhaa ja sellaisena hieno vastapaino ylettömän sosiaaliselle teatterityölle.


8

Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

Toimittanut: Eira Serkkola Sähköposti: eira.serkkola@kirkkojakaupunki.fi LIISA HUIMA

Jännitystä kielletystä Ennen helsinkiläisnuoret hakivat jännitystä tappelemalla kaupunginosajengeissä ja piiloutumalla kiellettyihin paikkoihin pussailemaan. Järjestyspoliisi pääsi silti helpommalla kuin nykyään.

Kaupungin kasvo: Mari Miranto

Suojaan sukupuutolta Biologi Mari Miranto, 34, esittelee vasta avatun siemenpankin tiloja Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa. Hän on siemenpankin ainoa työntekijä, jonka tavoitteena on säilöä noin 5 000 siemenen otos jokaisesta Suomen uhanalaisesta kasvilajista. Siemenpankki käsittää vanhan talon kaksi huonetta. – Täällä esikuivaan siemeniä hyllyn päällä viikon ajan ja siivoan roskat pois, Miranto kertoo ensimmäisessä pienessä huoneessa. Hän ottaa hyllyltä laatikollisen harvinaisen isotakiaisen kuivia kukkamykeröitä ja sekoittelee niitä vähän, jotta ne kuivuisivat. Seuravaksi hän kuivattaa siemeniä vielä muutamia viikkoja kuivurissa noin 15 asteen kosteuteen. Toisessa huoneessa Miranto pakkaa siemenet tiiviiseen foliopussiin ja siirtää ne pakastimeen. Muutamaa viikkoa myöhemmin hän testaa vielä, itävätkö siemenet ja millaisissa oloissa. Jotkin kasvit tarvitsevat itääkseen esimerkiksi hapettoman tilan tai tulta, koska ne ovat sopeutuneet itämään syvällä merenpohjassa tai metsäpaloalueilla. Siementen on määrä säilyä täällä kymmeniä, jopa satoja vuosia. Jos kasvi kuolee luonnossa sukupuuttoon, siemenpankin siemeniä voi idättää ja taimia palauttaa takaisin luontoon. Työt puutarhalla Miranto aloitti jo opiskeluaikanaan: alkuun puutarhatöissä ja oppaana. Siemenpankkia hän on ollut suunnittelemassa jo vuodesta 2007. – Siemenpankin perustamiseen ei tahtonut herua rahaa millään, mutta viime syksynä EU myönsi rahoituksen. Euroopassa luonnonkasvien siemenpankkeja on kolmisenkymmentä, mutta Pohjois-Euroopassa vain Norjassa on yksi pieni. Huippuvuorilla on suuri siemenpankki, jonne on säilötty ruokakasveja,

myös suomalaisia. Kumpulaan tulee mahdollisesti myöhemmin myös baltialaisten ja ruotsalaisten luonnonkasvien siemeniä. Lajeja kuolee sukupuuttoon nyt nopeasti. – Suomalaisista kasveista onneksi useimmat voi kuivata ja pakastaa. Tropiikissa on enemmän lajeja, joille tämä keino ei käy. Täällä pohjoisessa pakastaminen ja kuivaaminen ei näytä sopivan luonnonvaraisille orkideoille eli kämmeköille, joita täällä on parikymmentä lajia. Joistakin on jäljellä vain muutama yksilö. Niiden suojelu on hankalaa. Siemenet ovat hyvin pieniä, ja ne tarvitsevat heti kasvamisensa alkuun avukseen tietynlaisen sienijuuren, koska siemenissä itsessään ei juuri ole vararavintoa. Tehtävään nimetyt biologit ovat vasta alkaneet kerätä siemeniä, eikä niitä vielä ole paljoa. Miranto on iloinen jokaisesta. Ensimmäisenä siemenpankkiin talletettiin erittäin uhanalaisen Kanta-Hämeen maakuntakukan hämeenkylmänkukan siemeniä. Puolet kerätyistä ja kuivatuista siemenistä lähetetään vielä varmuuden vuoksi turvaan jonkin toisen maan siemenpankkiin.

P.S.

Vapaa-ajalla innostun käsitöistä. Virkkaan, neulon ja teen ristipistotöitä. Nyt virkkaan työlästä parisängynpeitettä, ja aina välillä haluan tehdä vaihteluksi jotain erilaista.

Asun Leppävaarassa ja kuljen sieltä töihin junalla tai pyörällä. Pyörällä pääsen usein nopeammin, kun en asu ja työskentele ihan aseman vieressä. Kesällä kävin paljon uimassa Espoon Luukissa ja merenrannalla Westendissä tai Seurasaaressa. Elina Venesmäki

Teksti Natalia Kisnanen Kuva Sirpa Päivinen

K

aj-Erik Fohlin varttui 1950-luvun vielä metsäisessä Lauttasaaressa poikajoukossa rotkossa kiipeillen ja jäälautoilla loikkien. Monesti hän putosi hyiseen veteen, ja sormen jännekin hajosi kivikossa leikkiessä iäksi. – Ei meitä mitenkään valvottu, saatiin mennä mihin vain – omalla vastuulla. Jos sattui jotain ja jäi kiinni, tuli kotiarestia, Fohlin muistelee. Jos pojat livahtivat Lauttasaaren sillan yli manner-Helsinkiin, seurasi usein nyrkkipainiottelu. Vihollisiin lukeutuivat Punavuoren pojat ja ”hyryläläiset”. – Me siis oltiin stadilaisia ja uusien kaupunginosien, kuten Haagan, pojat olivat mielestämme maalaisia eli hyryläläisiä. Helsingin poliisin rutiinitoimiin kuului käydä erottamassa tappelevat nuoret. – Poliisi sanoi meille larulaisille, että menkää omalle saarellenne. Sillan yli jatkettiin tietysti vielä huutelua. Oikeasti vain kovimmat uhoajat tappelivat ja muut kannustivat sivusta. Päihteet eivät kuuluneet asiaan. Alkoholia ja tupakkaa Fohlin oppi käyttämään vasta armeijassa. – Meidän jengi kyllä höynäytti ihmisiä ja teki jäyniä. Sidottiin lanka lompakkoon ja vedettiin, kun joku yritti sen poimia. Mutta en muista, että koskaan olisimme mitään tahallamme rikkoneet, sanoo Fohlin ilkivaltaa paheksuen. Pusut annettiin ennen 70-lukua piilossa, eikä pienissä kodeissa päässyt piiloon. Niinpä Töölön ratapihan matkustajavaunut houkut-

telivat Seija Sultania ja hänen poikaystäväänsä. He eivät kuitenkaan kerinneet edes istua, kun kahdelta puolen vaunua hyökkäsi päälle nuori kundi. – He olivat kytiksessä, osasivat odottaa pariskuntaa. Luulen, että heillä oli tarkoituksena raiskata minut. Toinen mottasi heti poikaystäväni nenän auki. Aloin huutaa ja tapella, ja me pääsimme karkuun tunnelin suulle, siihen, mistä nykyään alkaa Baana. Vaalea poplarini oli veripisaroita täynnä. Mutta kun vartija tuli kysymään, oliko jokin hätänä, nuoret vastasivat, että kaikki on hyvin. – Pelkäsimme jotakin rangaistusta, jos kävisi ilmi, että olimme olleet matkustajavaunussa! Irja Lehti puolestaan livahti poikaystävänsä kanssa kylmänä päivänä Töölössä vieraaseen rappukäytävään. Joku rapun asukas hälytti poliisit, olihan asiaton oleskelu kielletty. – Minä vain viattomasti pussasin, mutta poliisi huoritteli minua ja otti sormenjälkeni! Irja Lehdelle toi turvaa jengi. – Kävellessäni kotiin illalla yksi vieras poika yritti tulla luokseni, mutta hänen kaverinsa huusivat, että älä mene, se on Astran jengin gimmoja. Jengin pojat suojelivat tyttöä sankarillisesti ja kohtelivat häntä herrasmiesmäisesti. – 50 vuotta myöhemmin he paljastivat vahtineensa toisiaan; olin jokaisen silmissä yhtä arvokas saalis, Lehti nauraa. 60-luvun töölöläislapset pyöräilivät Mannerheimintiellä, ja sotainvalidit valvoivat, ettei kukaan tallonut nurmikoita tai pissinyt pusikkoon. Talonmiehet lakaisivat luudalla talojen edustat. – Ottaa niin päähän, kun nykyään puistot ovat roskia täynnä. Me jenginuoret siistimme aina tarkasti jälkemme, Irja Lehti huokaa.

Kulmilla: Lauttasaaren metroasema


9

Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

Lapsuuden maisemissa. Jos Lauttasaaren pojat livahtivat sillan yli manner-Helsinkiin, seurasi usein nyrkkipainiottelu. Vihollisiin lukeutuivat Punavuoren pojat ja ”hyryläläiset”. Kaj-Erik Fohlin muistaa 50-luvun elävästi.

Vielä 70-luvun Helsingissä pisti silmään, jos joku liikkui arkiyönä kaupungilla. Ravintoloiden valomerkki annettiin puoli yhdeltä. – Nyt syke ei lopu ollenkaan, ja poliisi on valmiina kapakoistakotiutumisaikaan. Puutumme väkivallantekoihin matalalla kynnyksellä. Meillä on vähemmän henkilöstöä ja paljon enemmän töitä, kertoo ylikomisario JussiPekka Lämsä. Helsingissä putkaan päätyy nykyään 18 000 ihmistä vuodessa. Kun Lämsä aloitti poliisin työt 1976, luku oli 75 000. Putkayön syyksi riitti humalatila. – Veimme usein 5–6 ukkoa samassa kyydissä. Eihän siinä oikeastaan järkeä ollut. Nykyisin pitää olla vaaraksi itselleen tai muille tai

Helsingin poliisin rutiinitoimiin kuului käydä erottamassa tappelevat nuoret.”

aiheuttaa häiriötä päästäkseen putkaan. Eniten järjestyspoliisilla on tekemistä Kampin ja Kluuvin alueella, jonne ihmisiä kerääntyy huvittelemaan sadan kilometrin säteeltä. Sen sijaan aiempien ongelmakaupunginosien, kuten Kontulan, Jakomäen ja Ruoholahden, kasvukivut ovat jo parantuneet. – Yleensä vaatii yhden tai kaksi sukupolvea ennen kuin meno uudessa kaupunginosassa tasaantuu. Jätkäsaareen ja Kalasatamaan tuskin tulee ongelmia, koska niissä on kallista asua, olipa asumismuoto mikä hyvänsä, Lämsä ennustaa. Helsingin nuorisojengikulttuuri näivettyi 70-lukuun mennessä. Sen korvasivat runsaat

harrastusmahdollisuudet ja televisio. Nykyisin tappelut käydään enimmäkseen tietokoneen ruudulla, suudella saa missä vain, ja alkoholiakin on kumman helppo alaikäisenkin juoda kaikkien nähden. Kun mistään ei tule sanomista, onko nykynuoren pakko rikkoa tai töhriä kiellettyä hedelmää maistaakseen? – Graffitit käydään usein tekemässä mahdollisimman hankalaan ja vaaralliseen paikkaan, kuten metron sähkökaapelien päälle. Mutta töhrintäkin on jo aika mukavasti kurissa, Jussi-Pekka Lämsä sanoo ja antaa synninpäästön: – Nykyiset nuoret käyttäytyvät poliisin näkökulmasta yhtä hyvin kuin entisetkin.

Viikon fakta TIMO KOTINEVA / LÄNSIMETRO

Tietä oranssille junalle Matka Lauttasaaren keskustasta Helsingin ytimeen, Sokoksen kulmalle, kestää sujuvassa liikenteessä 14 minuuttia bussilla 65A. Mutta annas olla, kun oranssi putki alkaa kulkea Lauttasaareen asti, matka taittuu viidessä minuutissa. Lauttasaaren metroasemaa alettiin rakentaa vuoden 2011 alussa. Oranssit Länsimetron aidat reunustavat valtavia monttuja Gyldenintiellä ja Kauppaneuvoksentien ja Otavankadun kulmassa. Louhintatyöt valmistunevat joulukuussa. Mutta vielä pitää odottaa ainakin kaksi vuotta, ennen kuin metrolla pääsee saareen. – Kyllä minä odotan metron tuloa, sanoo työmaan ohi kulkeva Inga Pöntynen. – Asun itse Vattuniemessä. Sieltä on lyhyt kävelymatka metrolle. Minulla on tuttavia itä-

suunnalla, joten sinne pääsee sitten kätevästi. Nyt matka tyssähtää sillan toiselle puolelle. Gyldenintiellä kauniit vanhat kerrostalot sijaitsevat aivan työmaan vieressä. Silmäklinikka, ravintolat, Emmauksen kirpputori ja posti sinnittelevät työmaaliikenteen keskellä. Onneksi häiritsevimmät räjäytykset ovat jo ohi. Kalliorakennus-Yhtiöt Oy:n urakka on valtava. Lauttasaaressa kallioon on louhittu kaksi noin kahden kilometrin mittaista tunnelia. Asemasta on louhittu suurin osa. Vielä on kesken muutamia kuiluja: yksi ostoskeskuksen alla, toinen Pohjoiskaarella ja kolmas Katajaharjuntiellä. Eira Serkkola Kerro meille paikasta, josta kannattaisi tehdä juttu: toimitus@kirkkojakaupunki.fi

608 250 Helsingissä oli kesäkuun lopussa 608 250 asukasta. Kaupunki kasvoi tammi-kesäkuussa 4 282 asukkaalla. Työttömiä työnhakijoita oli kesäkuun lopussa 31 761. Koko Helsingin seudulla (mukana Espoo, Vantaa ja Kauniainen) heidän määränsä kasvoi kolme prosenttia vuoden takaisesta. Työttömyysaste oli Helsingissä 9,9 prosenttia, kun se oli koko maassa 11,6 prosenttia. Työllisyysaste oli 74 prosenttia. Toimeentulotuen saajien määrä kasvoi 8,5 prosenttia vuoden takaisesta. Toimeentulotukea sai 38 862 ihmistä. Lähde: Helsingin seudun suunnat 3/2013


10

Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

Toimittanut: Marjo Kytöharju Sähköposti: marjo.kytoharju@kirkkojakaupunki.fi ESKO JÄMSÄ

Voltteja ja kuperkeikkoja Tekijän muotokuva

Pekka Lanerva poimii festivaalielokuvat Rakkautta ja anarkiaa -festivaalin ohjelmisto on jälleen monipuolinen. On supersankarielokuva Avengersin ohjaajan Joss Whedonin kotona kavereiden kesken kuvattu Shakespeare-filmatisointi Much Ado About Nothing. On Carlos Reygadasin juoneton, osin omaelämäkerrallinen Post Tenebras Lux, jolle Cannesin yleisö sekä buuasi että hurrasi. On absurdi Act of Killing -dokumentti, johon ohjaaja Joshua Oppenheimer on houkutellut Indonesian kansanmurhan tekijät kehuskelemaan hirmuteoillaan ja jopa näyttelemään niitä uudelleen kameralle. – Tavoitteena on näyttää elokuvia, jotka ovat herättäneet maailmalla keskustelua, kertoo festivaalin taiteellinen johtaja Pekka Lanerva. Hän on vastuussa ohjelmiston kokoamisesta yhdessä 15-henkisen taustajoukon kanssa. – Tavoitteena ei ole näyttää vain elokuvia, joista itse pidän, hän virnistää.

Festivaali perustettiin 1980-luvun lopulla paikkaamaan Hel-

Tavoitteena ei ole näyttää vain elokuvia, joista itse pidän.”

Teksti Salla Korpela Kuva Jani Laukkanen

S

uvilahden vanhan voimalan generaattorisalissa käy hurja temmellys. Sali on nykyisin Circus Helsingin käytössä ja siellä harjoittelee parhaillaan neljä ryhmää: yhdet tekevät näyttäviä pomppuja trampoliinilla, toiset voltteja ja kuperkeikkoja, kolmannet seisovat käsillään ja neljännet kiipeävät kankaita pitkin metrien korkeuteen ja kieppuvat taiteellisesti alas. Harjoittelemassa on toista sataa lasta, nuorta ja aikuista ja opettajiakin on kymmenkunta. Tunnelma on käsin kosketeltavan innostunut ja keskittynyt. Circus Helsinki tarjoaa lapsille ja nuorille yhteiskunnan tukemaa taiteen perusopetusta eli tavoitteellisia opintoja taiteen parissa. Lasten ja nuorten taideopetuksen lippulaiva on ollut musiikkiopistolaitos, josta Suomi tunnetaan maailmanlaajuisesti. Viime vuosikymmeninä sen rinnalle on noussut joukko muiden taiteenalojen oppilaitoksia, joissa opiskelu on yhtä lailla tavoitteellista ja tasolta toiselle edistyvää. Opetusministeriö on määritellyt

niitä varten opetussuunnitelman perusteet ja tukee opetusluvan saaneiden oppilaitosten toimintaa valtionavulla. Sirkustaide on uusi, kiivaasti kasvava taiteen ala. Circus Helsinki aloitti toimintansa 12 vuotta sitten, jolloin oppilaita oli kuusi. Nyt heitä on noin 900, naperoista aikuisiin. Kuusi vuotta sitten koulu tuli taiteen perusopetuksen piiriin. Circus Helsingissä noudatetaan taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista opetussuunnitelmaa. – Kasvavan kiinnostuksen taustalla on sirkustaiteen renessanssi. Sirkus on laajentanut ilmaisuaan ja muovautunut osin helposti lähestyttäväksi nykytaiteeksi. Suomi on yksi maailman kärkimaista tällä alalla, perustelee sirkuskoulun rehtori Mikko Rinnevuori. Sirkustaiteen opetus poikkeaa esimerkiksi musiikkiopisto-opetuksesta niin, että ainakaan Circus Helsinkiin ei ole pääsykoetta, vaan sinne pääsevät ilmoittautumisjärjestyksessä kaikki halukkaat. Koulussa on myös kunnianhimoisesti harjoitteleva esiintyvä ryhmä. Käytännössä kaikki opetus tapahtuu ryhmissä ja oppilaat voivat itse valita, kuinka paljon STEFAN BREMER

Pekka Lanerva on ollut mukana järjestämässä Rakkautta ja anarkiaa -festivaalia sen alusta asti. Ensimmäisten kymmenen vuoden ajan työ oli palkaton harrastus opiskelun sekä levykaupassa ja Finnairin matkalaukkuhihnalla työskentelyn ohessa. – Vuorotyö mahdollisti festivaalijärjestelyt, ja työsuhdelipuilla pääsi kansainvälisille elokuvafestivaaleille, Lanerva kertoo. Festivaalin kasvaessa harrastuksesta tuli kuitenkin ammatti. Nykyään Rakkautta ja anarkiaa työllistää kolme ihmistä ympärivuotisesti, kymmeniä ihmistä festivaalikaudella sekä toista sataa vapaaehtoista. Kymmenpäiväisen tapahtuman aikana järjestetään 450 elokuvanäytöstä ja tehdään yli 50 000 elokuvakäyntiä. Tänä vuonna järjestetään lisäksi ensimmäistä kertaa ilmaisia onlinenäytöksiä, joissa katsojilla on elokuvan jälkeen mahdollisuus keskustella ohjaajan kanssa.

singin elokuvateatteritarjonnan aukkoja. Silloin järjestäjät halusivat tuoda suomalaisen yleisön ulottuville erityisesti aasialaista elokuvaa Japanista, Hong Kongista ja Taiwanista. Sitä mukaa kuin aasialainen elokuva on tullut Suomessa tutuksi, myös festivaalin maantieteelliset painotukset ovat siirtyneet. Nyt näytetään Bollywoodia, Latinalaisen Amerikan elokuvaa, virolaista, venäläistä ja pohjoismaista elokuvaa. – Vaikka amerikkalainen studioelokuva hallitsee teattereiden ohjelmistoja, se on vain yksi malli muiden joukossa, Pekka Lanerva sanoo. Kun Lanerva puhuu elokuvasta, hänen kätensä liikkuvat ilmassa innostuneesti ja puhe taukoaa vain keskeytettäessä. Hän kuvailee elokuvia vaikuttaviksi, mielenkiintoisiksi ja intensiivisiksi. Tämän vuoden ohjelmistossa hänen omia suosikkejaan ovat Cannesissa Kultaisen palmun voit-

Lapset ja nuoret opettelevat innokkaasti sirkustaiteen saloja. Taiteen perusopetusta on tarjolla monella muullakin taiteen alalla.

tanut ranskalainen Adélen elämä – osat 1 ja 2 sekä yhdysvaltalainen Upstream Color, joka haastaa perinteistä elokuvakerrontaa. – Jokaisen elokuvasta kiinnostuneen pitää nähdä se, Lanerva kehuu. Hän arvioi katsovansa vuodessa 200 elokuvaa kokonaan ja lisäksi liudan niitä, jotka jäävät syystä tai toisesta kesken. Festivaalielokuvien valinnassa törmätään joka vuosi runsaudenpulaan. – Tänä vuonna olimme päättäneet, että ohjelmistossa saa olla korkeintaan 160 pitkää elokuvaa. Niitä on kuitenkin 176. Tuija Pyhäranta Rakkautta ja anarkiaa 19.–29.9. Lisätiedot: www.hiff.fi

Perheen tragedia. Nuori Amos (Amos Brotherus) joutuu seuraamaan, miten hänen äitinsä (Miina Turunen) loittonee masennukseensa.

Sirkusopetusta Suvilahdessa. Nuutti Kon

he sirkusta harrastavat. Jotkut käyvät yhdellä tunnilla viikossa, toiset jopa neljä kertaa. Sirkusilmaisun opiskelu on fyysisesti haastavaa, mutta suorituksia ei arvoteta ja mitata samalla tavalla kuin urheilussa eikä oppilaita panna jatkuvasti paremmuusjärjestykseen. – Totta kai jotkut ovat voimakkaampia, notkeampia ja nopeampia oppimaan kuin toiset. Sirkustaiteen edessä kaikki kuitenkin ovat siinä mielessä samalla viivalla, että kukaan ei osaa näitä temppuja opettelematta.

Ihminen TEATTERI ”Ei ihminen voi tietää toisista ihmisistä, naapureistaan tai lapsistaan, kun ei ihminen tiedä edes omasta itsestään”, päähenkilö toteaa Kansallisteatterin näytelmän Tarina rakkaudesta ja pimeydestä alussa. Israelin kansainvälisesti tunnetuimman nykykirjailijan Amos Ozin omaelämäkerralliseen menestysromaaniin pohjautuvassa näytelmässä ihminen on pohjimmiltaan mysteeri jopa itselleen, ja sellaiseksi lopulta jääkin. Juuri kantaesitetyn näytelmän keskiössä on kirjailijan äidin itsemurha pojan ollessa 12-vuotias. Vuosikymmeniä myöhemmin


11

Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

ttinen (vas.), Samir Verma, Mesi Lounela, Ronja Tuomainen ja Viola Tokola oppivat uusia taitoja Circus Helsingissä.

Opiskelun lähtökohta on permantoakrobatia, josta harjoittelua laajennetaan ilma-akrobatiaan, trampoliiniin, jongleeraukseen, käsilläseisontaan, nuorallakävelyyn, klovneriaan ja vaikkapa yksipyöräisellä ajamiseen. Circus Helsingissä opetetaan kaikkia sirkuksen osa-alueita paitsi taikuutta. Jokainen tutustuu kaikkiin taitoihin, mutta valitsee opiskelun edetessä itselleen sopivimmat. Musiikkiopistosta tuttuja tasosuorituksia ei ole, mutta opinnoissaan edistyneet voivat suorittaa Sirkustaiteen laa-

jan oppimäärän tutkinnon. Siihen sisältyy lopputyönä valmistettava oma esitys, kirjallisia töitä sekä taiteellisen prosessin analyysi, ja se arvioidaan kirjallisesti. – Sirkustaiteen opiskelu on jossain mielessä boheemia, mutta kuitenkin kurinalaista. Järjestys on tärkeää jo turvallisuudenkin takia. Täällä harjoitellaan esimerkiksi veitsenheittoa, Mikko Rinnevuori sanoo. – Oppilaiden motivointi ei ole ongelma. Meillä joudutaan tunnin päätteeksi hätistämään innokkaimpia kotiin.

Taideopetusta Helsingissä ■ Teatteri: Teatteri Ilmi Ö. ■ Kuvataide: Helsingin kuvataidekoulu, Helsingin taiteilijaseuran kuvataidekoulu, Pohjois-Helsingin kuvataidekoulu, Pukinmäen kuvataidekoulu ■ Arkkitehtuuri: Lasten ja nuorten kuvataidekoulu Arkki ■ Tanssi: Helsingin tanssiopisto, Itä-Helsingin musiikkiopisto, Suomen kansallisoopperan balettioppilaitos, Tanssikeskus

Footlight, Balettikoulu Pirjo Kuha, Tanssikoulu Blue Flamenco, Tanssikoulu Let’s Dance, Balettistudio Amica, Tamara Rasmussen Opisto ■ Käsityö: Taito Helsky ■ Pukinmäen taidetalossa on usean taiteenalan perusopetusta: kuvataide, sanataide, musiikki, sirkus, tanssi, teatteri ■ Musiikki: Musiikkiopistot eri puolilla kaupunkia

■ Sirkus: Circus Helsinki ■ Lasten ja nuorten taideharrastuksia löytyy myös Nuorisoasiainkeskuksen harrastushausta nk.hel.fi/harrastus-haku/ sekä Annantalolta osoitteesta www. annantalo.fi/etusivu.

Taidekoulujen lukukaudet ovat jo alkaneet, mutta joihinkin ryhmiin ja opetusohjelmiin voi vielä päästä mukaan.

ei tunne edes itseään kirjailija etsii syitä äitinsä ratkaisulle, yrittää rakentaa hajanaisista palasista kokonaiskuvaa ja tuskailee kirjoittamiensa sanojen tyhjyyttä. Sukutarina aaltoilee nykypäivän Israelista sadan vuoden takaiseen Itä-Eurooppaan ja kirjailijan lapsuuteen 1940-luvun Jerusalemissa. Aikatasot limittyvät, menneisyys on läsnä nykypäivässä ja toisin päin. Samalla piirtyvät esiin historian suuret linjat, toinen maailmansota, Israelin valtion perustaminen vuonna 1948 ja nykyinen Lähi-idän tilanne. Suvun kohtaloiden lomassa poliittiset

myllerrykset esitetään neutraalin toteavasti, mikä on erityisesti Lähi-idän kohdalla ilahduttavaa. Kansallisteatterissa debytoivan Mikaela Hasánin ohjaamassa näytelmässä puhutaan paljon, mutta samaan aikaan vaikenemisen teema on vahva. Tarina kertoo ihmisistä, jotka pystyvät keskustelemaan tuntikausia Nietzschestä, runoudesta ja tieteestä, mutta ovat täysin kyvyttömiä puhumaan itsestään ja tunteistaan. Pieni Amos puuhailee omiaan, tarkkailee hiljaa tapahtumia ja kuuntelee aikuisten usein kä-

sittämättömiä ja ristiriitaisia puheita. Oppineiden vanhempien kodissa ihaillaan kibbutsien vahvoja uudisraivaajia, mutta haikaillaan salaa sodan melskeisiin kadonneen juutalaisen Euroopan perään. Kansallisteatterin Willensaunassa näytelmä tulee fyysisesti lähelle yleisöä. Katsoja melkein tuntee pääsevänsä ahtaaseen jerusalemilaiseen kellariasuntoon tai aurinkoiseen Tel Aviviin. Alisha Davidowin pääosin siirrettävistä kirjahyllyistä koostuva lavastus luo näyttämölle mielenkiintoista liikettä ja rytmiä.

Pääosassa kirjailijana nähtävä Juhani Laitala tekee ehjän ja intensiivisen roolityön juuriaan etsivänä ikääntyvänä miehenä. Nuoren kirjailijan roolissa vuorottelevat Amos Brotherus ja Pablo Ounaskari. Miina Turunen masennukseensa loittonevana äitinä on riipaiseva. Hän on lempeän piikikäs humoristi, joka kuitenkin ahdistuneena torjuu perheen luotaan. Ilja Peltosen tulkitsema isä elää tieteelle ja pakenee todellisuutta. Sivurooleissa kirjailijan bakteerikammoisena isoäitinä, tätinä, vaimona ja erinäisinä muina hah-

moina sukkuloiva Karin Pacius on riemastuttava. Tarina rakkaudesta ja pimeydestä esitetään nyt ensimmäistä kertaa näyttämöllä. Mikaela Hasán on dramatisoinut Ozin romaanin yhdessä dramaturgi Michael Baranin kanssa. Laajan sukukronikan saattaminen näytelmän muotoon ei ole ollut helppo tehtävä, mutta tekijät ovat onnistuneet tavoittamaan alkuteoksen hengen sortumatta kopiointiin. Anu Heikkinen Mikaela Hasán: Tarina rakkaudesta ja pimeydestä. Ensi-ilta Kansallisteatterin Willensaunassa 6.9.


12

Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

Vuoronvaihto Molemmat vanhemmat käyvät töissä, hoitavat lapsensa kotona ja ehtivät arkena sienestämäänkin. Miten homma toimii? Kolme perhettä kertoo. Teksti Pihla Tiihonen Kuva Sirpa Päivinen

M

aanantaina on vapaata. Oiva, 2, ja Nuppu Kantola, 4, rullaavat aamulla potkulaudoillaan leikkipuistoon molempien vanhempiensa kanssa. Seuraavat aamupäivät Nuppu leikkii kaupungin kerhossa. Sinne hänet saattaa isä Matti Kantola. Hän jäi tänä syksynä hoitovapaalle päivätyöstään jalkaterapiaa opettamasta. Äiti Tea Kantola palasi neljän kotivuoden jälkeen opettamaan biologiaa ja kemiaa. Noin viitenä iltana viikossa Tea, Matti tai molemmat opettavat vakiotansseja. Parina–kolmena iltana entinen kilpatanssipari tekee sitä yhdessä. Silloin lastenhoitaja tai isovanhemmat panevat lapset nukkumaan perheen paritalossa Oulunkylässä. Perheen yhteistä aikaa on maanantaipäivisin, perjantai-iltaisin ja lauantaisin. Lauantaina käydään tosin usein tanssikisoissa, joissa vanhempien valmennettavat esiintyvät. – Minä kerään kisoissa strasseja pussiin, Nuppu Kantola innostuu. Hän esittelee isän kanssa tekemiään askarteluja, joita esiintymisasuista tippuneet lasihelmet koristavat. – Jos lapset olisivat ensin päivät hoidossa ja sitten meillä olisi vielä iltatöitä päälle, heille tulisi turhan pitkä ero vanhemmista, Matti Kantola sanoo. – Pidämme lapset kotona varmaan kouluikään asti, jotta näemme heitä aina, kun emme ole töissä, hänen vaimonsa täydentää. Tilastot kadottavat Matti Kantolan kaltaiset kotihoidontuen ja työnteon yhdistäjät. Alle kolmevuotiaille suunnatulla kotihoidontuella hoidetaan Helsingissä noin 10 000 lasta. Se tarkoittaa yhtä monta tenavaa kuin Ullanlinnassa on asukkaita, mutta kukaan ei tiedä, kuinka monen vanhemmat hankkivat samalla palkkatuloja. Kotihoidontukea maksetaan palkinnoksi siitä, että vanhemmat eivät vaivaa kuntaa lastensa hoidolla. Kunnalle on tähän asti ollut ihan sama, hoitaako lasta käytännössä isä, äiti, ukki vai he kaikki vuorollaan. Tukea maksetaan Helsingissä enintään 780 euroa kuukaudessa. Maksimimäärän saa pienituloinen perhe, jossa hoidetaan alle puolitoistavuotiasta kotona. Summa ei ole suuri, kun sen suhteuttaa asumisen hintaan Helsingissä. – Moni kotihoidontuen käyttäjä rakentaa toimeentu-

lonsa pienistä palasista, koska tuki taipuu siihen. He saattavat mennä iltatöihin tai pitää vaikka Tupperware-kutsuja, kertoo tutkija Katja Repo Tampereen yliopistosta. Repo on tutkinut kotihoidontuen vaikutuksia työn ja perhe-elämän yhdistämiseen ja vanhempien työuraan Suomen Akatemian hankkeessa. Nukkuiko Oiva kunnon päiväunet? Koska hänet kannattaa laittaa yöunille? Mihin ruokaan ostit kaupasta ainekset? Kiireisissä vuoronvaihdoissa Tea ja Matti Kantola pussaavat eteisessä ja vaihtavat sitten kuulumiset kännykässä samalla kun toinen kävelee jo ulkona. – Tämä on erittäin organisoitua elämää, joka vaatii aikamoista järjestämistä, sanoo Tea Kantola. Hän katsoo miestään ja jatkaa hitaasti: – Välillä kadehdin sellaista perhe-elämää, jossa vanhemmat ovat päivät töissä ja tulevat sitten kotiin. Se näyttää viehättävän yksinkertaiselta. Kerrataanpa faktat lasten kotihoidosta. Se on varsin suosittua, sillä useampaa kuin yhdeksää kymmenestä lapsesta hoidetaan jonkin aikaa kotihoidontuella, tavallisesti ainakin puolitoistavuotiaaksi. Moni pidettäisiin kotona pidempäänkin, jos perheellä olisi siihen varaa. Kun kaksivuotiaaksi lapsensa kotona hoitaneita äitejä haastateltiin, moni kertoi haluavansa pysyä kotona siihen asti, että lapsi täyttää neljä. Kotihoidontuesta 94 prosenttia maksetaan naisille. Pitkä kotonaolo heikentää kuitenkin naisten uranäkymiä ja tulevaa eläkettä. Hallitus haluaa naiset nykyistä nopeammin töihin, joten se on päättänyt jakaa kotihoidontuen tasan lapsen isän ja äidin kesken. Parjattua ja kehuttua uudistusta täsmennetään vielä. Kaikki lapsethan eivät asu äidin ja isän kanssa, ja yrittäjävanhemman on huomattavasti palkansaajaa hankalampi pitää taukoa työstä. Siirtymistä kotoa työelämään myös helpotetaan. Osaaikatyöstä tehdään aiempaa kannattavampaa uudella joustavalla hoitorahalla. Se on mukana ensi vuoden talousarvioehdotuksessa. Kolme päivää viikossa työskentelevä saisi joustavaa hoitorahaa 240 euroa kuukaudessa, jos hän hoitaisi kotipäivinään alle kolmevuotiasta lastaan. Nykyään tällainen vanhempi saa osittaista hoitorahaa noin 90 euroa kuukaudessa. Tänä vuonna sitä maksetaan Helsingissä vain noin tuhannelle. Oli yö, kun mies palasi töistä. Hän jää nukkumaan vaimonsa Ulla Huhtisen lähtiessä omaan työhönsä aamulla. Perheen kaksi- ja neljävuotiaat lapset pääsevät äidin

Äiti lähtee nyt. Nuppu, Oiva ja Matti Kantola jäävät aamulla kotipihalle,

Nautin lasten kanssa olemisesta enemmän kuin koskaan ja palaan pitkän viikonlopun jälkeen töihin mielelläni.”

Ulla Huhtinen

mukana leikkipuiston kerhoon, josta Huhtinen jatkaa lähijunalla NMKY:n valoisaan toimistoon Kaisaniemen puiston kupeeseen. Siellä hän työskentelee projektisuunnittelijana keskiviikosta perjantaihin ja saa 80-prosenttista palkkaa, kun tekee lisäksi etätöitä viikonloppuisin ja lasten nukkuessa. Maanantaina ja tiistaina on Huhtisen vuoro hoitaa lapsia. Mies uurastaa kahtena pitkänä päivänä puolikkaan työviikon tunnit. Hän on terminaalityöntekijä. – Olemme kilpailleet oikeudesta olla lasten kanssa kotona. Tämä on kompromissi, Ulla Huhtinen kertoo. Perheenäiti hoiti kummankin lapsen itse kotona, kunnes tämä täytti puolitoista vuotta. Sen jälkeen Huhtinen on jakanut miehensä kanssa koti- ja työpäivät. – Aluksi tein miehelle ja lapsille ruoat valmiiksi ja soittelin kotiin kesken päivän. Jos kuulin lapsen ääntä taustalta, sanoin, että hän voisi olla jo päiväunilla.


13

Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

kun Tea Kantola kiirehtii töihin. Iltapäivällä hän vaihtaa miehensä kanssa osia. Lapset aiotaan pitää kotona kouluikään asti.

Nyt entinen käytös huvittaa. – Kaikki sujuu kotona ilman minuakin. Lapset oppivat joustaviksi, kun isäpäivät ovat erilaisia kuin äitipäivät. Heidän suhteensa isään on vahvistunut paljon. Helsingin leikkipuistoissa tunnetaan ilmiö, jossa vanhemmat tekevät töitä, mutta hoitavat silti lapsensa itse. Kaupungin maksuttomat aamupäiväkerhot auttavat arjen suunnittelussa. Yli kaksivuotiaan lapsen voi viedä niihin kahtena tai kolmena päivänä viikossa noin kolmeksi tunniksi kerrallaan. – Keskustelin viimeksi tällä viikolla yhden perheen kanssa aiheesta. Kerhopaikka mahdollistaa heille lasten hoitamisen kotona, koska vanhemmat tekevät vuorotöitä. Isovanhemmat voivat olla lisäapuna hoidon järjestelyissä, kertoo Kalliosta, Pasilasta ja Vallilasta vastaava johtava leikkipuisto-ohjaaja Hannele Oja. Leikkipuistojen työntekijöillä on samanlainen tuntuma Lauttasaaresta Kivikkoon ja Töölöstä Haagaan. Kaupungin kerhopaikkoja on tänä syksynä lisätty. Vuoden loppuun mennessä tavoitteena on 1 200 kerhopaikkaa. Myös seurakunnilla on kerhoja lapsille. Helsingin kaupungille kerhot ovat edullinen tapa hoitaa lapsia: yhden lapsen kulut ovat noin 2 500 euroa vuodessa, minkä lisäksi alle kolmevuotiaille maksetaan noin 6 000 euroa kotihoidontukea. Saman lapsen päivähoito maksaisi kaupungille 10 000–14 000 euroa vuodessa.

Halu ja raha. Siinä syyt, joiden vuoksi hoitovapaalla oleva Heidi Kivisaari aloitti osa-aikatyöt myyjänä kaksi vuotta sitten. – Lapset sairastivat paljon, jolloin olin jumissa kotona. Se ahdisti. Heidi Kivisaaren nyt neljävuotiaalla tyttärellä on pitkäaikaissairaus, johon liittyy infektioherkkyys. Tyttö tuo taudit kotiin, jossa ne tarttuvat myös hänen vuotta vanhempaan veljeensä. Entinen homeinen koti lisäsi sairastelua. Sisällä vietetyn päivän jälkeen tuntui hyvältä vaihtaa niistämis- ja viihdytysvuoroa puoli viideltä ja lähteä aikuisten pariin. Vaihdot olivat tiukkoja, toisinaan mies joutui lähtemään töistä kesken palaverin. Mies oli kuitenkin tyytyväinen siihen, että puolisokin toi rahaa kotiin. Perheen yhteistä aikaa oli vain, kun sitä kalenterin kanssa suunniteltiin. Jos Heidi Kivisaari halusi viikonlopun vapaaksi, hänen piti työskennellä viikon kaikki arkiillat, yhteensä 20 tuntia. Syyskuussa on alkanut uusi elämänvaihe, sillä lapset ovat aloittaneet päiväkodin ja Kivisaari palannut toimintaterapeutin virkaansa. Työtä viitenä päivänä viikossa. Kahdeksasta neljään. Vapaat viikonloput. Heidi Kivisaari puhuu uudesta arjestaan nautiskelevasti kuin alkavasta kesälomasta. – Onhan tämä ihanaa! Aion harrastaa liikuntaa, käydä kuntosalilla ja juoksemassa. Perjantaina voimme lähteä

koko perhe vähän pidemmällekin reissulle. Ainoastaan päiväkodissa leviävät pöpöt mietityttävät. – Toivottavasti lapsilla on jo vähän vastustuskykyä. Ulkomailla on tutkittu perheitä, joissa vanhemmat käyvät eri aikaan töissä, jotta pystyvät hoitamaan lapset itse. Tutkija Katja Repo kertoo, että elämäntapa nähdään tutkimuksissa hyvänä jaetun vanhemmuuden kannalta, mutta perheen ajankäyttöä pidetään ongelmallisena. – Elämä on raskasta ja aikataulutettua, ja perheen yhteinen aika jää tosi vähäiseksi, Repo sanoo. Ulla Huhtisen kokemus on erilainen. – Elämässä on hyvä tasapaino. Nautin lasten kanssa olemisesta enemmän kuin koskaan ja palaan pitkän viikonlopun jälkeen mielelläni töihin. Suosittelen kokeilemaan! Huhtisten perheessä vanhemmat tekevät kotipäivinä sitä mistä tykkäävät. Ulla Huhtinen kyläilee lasten kanssa paljon kaveriperheiden luona. Hänen miehensä taas vie lapset metsään ja rakentaa majoja. – Nyt he ovat sieniretkellä. Muut lähteet: Helsingin varhaiskasvatusvirastosta vs. kehittämispäällikkö Mikko Mäkelä ja erityissuunnittelija Kalle Kujala, Suomen Akatemian Nelli – Perhevapaalla olevien naisten työhön paluun motivaatio ja strategiat, Valtiovarainministeriön tiedote Budjetti vahvistaa hallituksen työlinjaa 7.8.2013.


14 Haaga ■ Virasto: pe 27.9. asti Tolarintie 1,

ma 30.9. alkaen Vespertie 12. Avoinna ma, ti, to, pe 10–14, ke 12–18, p. 2340 3200, haaga.srk@evl.fi. Kirkkoherranvirasto on suljettu pe 20.9. Diakonia: Työntekijän tapaamisajan varaus ma ja to klo 10–12. Soita p. 2340 3200 tai jätä yhteydenottopyyntö virastoon.

Hakavuoren kirkko ■ Aino Acktén tie 14. Suntio p. 2340

3220. Su 22.9. klo 12 Messu. Nimikkolähetti Katri Linnasalon lähtöjuhla. Mari Järvinen, Hannu Vapaavuori ja Hanna Autio. Muusikkovieraana Tommi Varis. Ma 23.9. klo 13 Lähetyspiiri. Eljas Suikkanen.

Huopalahden kirkko ■ Vespertie 12. Suntio p. 2340 3230.

Ke 18.9. klo 18.30 Miesten piiri kirkon kivijalassa. ”Arvokkaat ja arvottomat arvot”. Hannu Vapaavuori. Klo 20 Iltamessu. Miira Muroma-Nikunen ja Olli Mönttinen. To 19.9. klo 10 Perhekerho. Su 22.9. klo 10 Perheiden Taizé-messu. Miira Muroma-Nikunen, Anne-Maria Ranta-aho ja Olli Mönttinen. Lauluryhmä. Heikki Sivonen, huilu ja Samuli Hyvärinen, sello. Klo 18 Seurakuntailta (kahvi- ja teetarjoilu klo 17.30) ”Huumori runossa ja lyriikan tehokeinot”. Leila Mäkipentti, Mari Järvinen ja Hanna Autio. Ti 24.9. klo 13 Lähetyspiiri. Kari Kaipainen. Ke 25.9. klo 12 Keskiviikkokerho. Japanilainen ruoka. Helena Gray. Klo 18.30 ”Kuuluuko helvetti kristinuskoon?” Suuntaviivoja vaikean uskonkohdan ymmärtämiseen hahmottelee TT Kari Kuula. Luento- ja keskusteluillassa tarkastellaan helvettikäsitysten historiaa ja pohditaan, mitä ajatteleva ihminen voisi ajatella kadotuksesta. Klo 20 Iltamessu. Hannu Vapaavuori ja Olli Mönttinen.

Lassilan seurakuntakoti ■ Naulapolku 1

To 19.9. klo 7.30 Aamurukouspiiri. Klo 13 Torstaikerho. Diakoni Kirsi Salonen. Pe 20.9. Ei perhekerhoa. Su 22.9. Ei pyhäkoulua (perhemessu Huopalahden kirkossa). Ti 24.9. klo 9.30 Lasten kirkkohetki. Matkalla maailmalla – Lennä pieni lintu. Miira Muroma-Nikunen, Aila Pihlajavesi ja Hanna Autio.

Muuta Kirkkoherranvirasto siirtyy Huopalahden kirkolle 30.9.2013 alkaen.

Seurakunnissa tapahtuu 19.9.— 25.9. Hakavuoren kirkon remontti alkaa 1.10., toiminta siirtyy Lassilaan ja Huopalahteen. Rikasta minua -parisuhdekurssi 25.– 27.10. Villa Göösin leirikeskuksessa. Tied. ja ilm. Sofia Tolonen 2340 3224.

koniakirppis Neulapadontie 7 (Myllynsiiven pääty) ke–la klo 10–14. Elintarvikejako ma, ke, pe Liikuntamyllyn päädyssä. Paikalla viim. klo 9.30, Backman p. 2340 3333.

Kallio

Herttoniemi ■ Virasto: Hiihtomäentie 23. Avoin-

na ma, ti, to, pe klo 10–14 ja ke klo 12–18, p. 2340 3300, herttoniemi. srk@evl.fi. Nuorten toiminnasta katso www.facebook.com/lapyska tai www.mestat.fi/mestat. Ajanvaraus diakonin vastaanotolle: Kulosaari p. 2340 4118. Herttoniemenranta p. 2340 3341. Myllypuro ma ja to klo 10–11 puhelimitse p. 2340 3337 tai kirkolla. Diakoniapäivystys Herttoniemen kirkolla ke klo 14–16. Perhediakoni p. 2340 3381.

■ Virasto: Neljäs linja 18, avoinna ma, ti, to, pe klo 9–14, ke klo 12–17, p. 09 2340 3600, kallio.srk@evl.fi. Päivystävä pappi viraston aukioloaikoina, p. 09 2340 3602. Diakonian ajanvaraus ti, to klo 9–10, ke klo 13– 14, ma puhelinpäivystys klo 9–10 ja ma vastaanotto klo 10–12, p. 2340 3618. Tapaamiset ajanvarauksella ti, to klo 10–12, ke klo 14–16.

Kallion kirkko

■ Itäinen papink. 2, p. 2340 3620. Avoinna ma–pe klo 12–17, la–su klo 10–18. Herttoniemen kirkko To 19.9. klo 10.30 Usko minun arjes■ Hiihtomäentie 23, p. 2340 3320 sani. Haluatko jutella hengellisistä asiSu 22.9. klo 10 Messu. Huima, Keinäoista seurassa, luottamuksellisessa ilnen, Lemponen. mapiirissä? Pohdintaa siitä mitä usko Su 22.9. Klo 15 Kirkon Kino: Tulipunaion ja miten se elää arjessa. Raisa Lehnen kirjain. Aiheena, usko ja suvaitsetomäki (HKTY ry) ja Seija Lindertz. Klo vaisuus. Elokuvan esittely, Simoila. Va18 Wähäväkisten juhlaveisuu ja paa pääsy. Herran pyhä ehtoollinen puutteenalaisille. Saarna Minna RuuttuHerttoniemenrannan nen Herättäjäyhdistyksestä, Mattsson, kappeli messubändi. Ennen messua klo 17 alk. ■ Laivalahdenkaari 5, p. 2340 3340 avoimet harjoitukset, jonne voi tulla To 19.9. klo 14 Laulun siivin -yhteislaulaulamaan ja musisoimaan. Messun lutilaisuus. Kahvit alk. 13.30. Lankinen, jälkeen teejatkot kirkon KappelisalisTikkanen. sa. Ma 23.9. klo 19 Henkireikä – Su 22.9. klo 10 Messu. Lähemiesten ilta. Vieraana tyspyhä. Hurmerinta, SeuraHeikki Rantanen SuoMattsson, Pentikäinen, kunnat men merimieskirkosOksanen, Niskala, ta, Tikkanen. verkossa: www. avustaja Jouko BergKirkkokahvit. Klo helsinginseura- häll. Kulosaaren 16 Perhemessu, kirkko kunnat.fi Mattsson, Lindfors, Nis■ Kulosaarentie 40, p. kala. Koko perheen yh2340 4115 teinen messu, jossa vuoSu 22.9. klo 10 Messu. Jerkrottelevat laulu, leikki, sana ku, Koivistoinen. Klo 18 Seniorisynja hiljentyminen. Messun jälkeen tymäpäivien konsertti. Olkoon ylläkirkkokahvit ja mehut Kappelisalissa. si kirkas taivas. Eva Kasvio, laulu, Pia Ti 24.9. Klo 15 Lähetyspiiri kirkon yläKorteala, piano ja Hannu Jylö, harmokamarissa, käynti paloaseman puol. sinikka. Vapaa pääsy. vuovesta. Leena Järvenpää. Klo 18– 19.30 Elämäntarkoitusta etsimässä Kulosaaren Raamatun valossa. Nuorten aikuisseurakuntatalo ten raamattupiiri kirkon Vihreässä sa■ Kulosaarentie 40, p. 2340 4115 lissa. Tarjolla teetä ja kahvia. Tied. ilkSu 22.9. klo 12 Pyhäkoulu. Jerkku. ka.sariola@evl.fi Ke 25.9. klo 13 Eläkeläisten piiri. KapMyllypuron kirkko pelisalissa. Klo 17 Rukouspiiri, kirkon ■ Myllynsiipi 10, p. 2340 3330 yläkamarissa. Klo 18 Jumalan valtaLa 21.9. klo 10–13 Myllypuro-päivä. kunta. Nyt!, Kapitalismikriittinen RaaSeurakunnan toiminnan esittely ostamattu-ilta rahasta, vallasta ja rakkaurilla. Vuoden Myllypurolaisen valitsedesta. Sanaa lukemassa ja teemoihin minen, Myllypuroseura. johdattelemassa kansanedustaja Anna Su 22.9. klo 12 Messu. Huima, KeinäKontula, puuseppä Jeesus Nasaretilainen, Lemponen. Kahvihetki. nen, talousbloggari Antti Ronkainen ja Keskiviikkoruokailu keskiviikkoisin pastori Kai Sadinmaa. Hartautta tahditklo 12. Hartaus. Aterian hinta 2e. Diatamassa lauluntekijä Joose Keskitalo.

Taivaan tähden

Alppilan kirkko ■ Kotkank. 2, p. 2340 3680. Avoinna

ma–pe klo 9–15. To 19.9. klo 13 Minä olen Sinua varten. Mahdollisuus rauhoittumiseen, hiljaisuuteen ja keskusteluun työntekijän kanssa. Su 22.9. klo 16 Messu. Sariola, Niskala. Avustaja Leena Niinivaara. Kirkkokahvit. Ma 23.9. klo 12 Päiväkansa 60+. Iloinen porukka ikäihmisille seurakuntasalissa. Kahvia, yhdessä tehtyä ohjelmaa, seuraa. Ti 24.9. klo 10 ja 10.30 Muskari. Perhekerho klo 12 asti. Vapaa pääsy. Ei ilmoittautumista. Tiistaiolohuone ala-aulassa: ruokailu klo 11.30–12.30, hinta 2 e, alkurukous. venyttelyjumppa klo 10–11, maksuton. Omat patjat mukaan. Kuntosali klo 9–15 maksuton. Klo 13 Scrab and chat -leikekirjan tekoa. Päivän lehdet luettavana. Klo 18–20.30 Keramiikkapaja. Omatoimista työskentely keramiikan parissa. Perustaidot saven käsittelystä tarpeen. Kausimaksu 20 e. Tied. Päivi Hakkari-Ohmero, p. 09 2340 3616.

Seurakuntakoti ■ Siltasaarenk. 28 Aamurukouspiiri ti, ke, to klo 7, arkilauantaisin klo 9. To 19.9. klo 10 Perhekerho. Klo 12 Esikoisvauvakerho.

kanssamme. Kanssakulkijoina past., taideterapeutti Terhi Varjoranta ja MuT, äänipedagogi Hilkka-Liisa Vuori sekä kirkkohiljentymisen opas Terttu Etelämäki. Iltapala- ja tarvikemaksu 10 e. Vapaaehtoistyön koulutus to 10.10., 24.10., 7.11. ja 21.11. klo 18–20 Alppilan kirkolla. Käsittelemme mm. vuorovaikutusta ja ihmisen kohtaamista sekä siihen liittyviä ongelmatilanteita, vapaaehtoistyön periaatteita, motiiveja ja palkitsevuutta sekä vapaaehtoistyön tekemistä käytännössä. Ohj. diakoni Maarit van Santen ja past. Päivi Hakkari-Ohmero. Ilm. ja lisätietoja: maarit. vansanten@evl.fi tai p. 09 2340 3665. Koulutus on maksuton ja tarkoitettu kaikille vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille. Rukoileminen on niitty keskiviikkoisin 16.10.2013.–21.5.2014 klo 17.30– 20.30 Kallion kirkossa. Etsimme kurssilla koko kehon, mielen ja sydämen lepoa. Kuin kesäisellä niityllä. Teemme omat rukoushelmet ja laulamme niihin laulut keskiaikaisilla sävelillä. Maalaamme rukoustemme värit, kehomme liikkeen ja helmien maisemat paperille. Sinun ei tarvitse osata laulaa eikä piirtää. Hinta 220 e sis. ohjauksen ja kaikki tarvikkeet. Maksun voi maksaa osissa. Ohj. musiikkipedagogi MuT Hilkka-Liisa Vuori ja past., taideterapeutti Terhi Varjoranta.

Teatteri Kallio

Kannelmäki

■ Siltasaarenk. 28 To 19.9. klo 17 Scarb & chat -leikekirjakurssi. Teemana ”Minä ja elämäni”.

Kannelmäen kirkko ja seurakuntakeskus

Kansainvälinen toiminta Alppilan kirkossa Su 22.9. klo 13 Kiinankielinen jumalanpalvelus. Huang.

Toimintaa muualla La 21.9. klo 10 alk. Porkkanamarkkinat Tuomiokirkon edustalla. Leivonnaisia yms. kesän hedelmiä ja herkkuja otetaan myyntipöydälle lähetyksen hyväksi. Tied. Eeva-Liisa Hurmerinta, p. 09 2340 3624. Ke 25.9. klo 13 Eläkeläisten piiri. Merihaan ravintola Tornitupa, Haapaniemenkatu 7–9. Klo 18 Raamattupiiri. Kristillisen Työväen yhdistyksen tiloissa, Torkkelink. 11. Kari Kurka.

Kurssit ■ Ilm. ja tied. kallio.srk@evl.fi tai 2340 3611. Hae tietoa ja lataa kurssiesite kotisivuilta. Kuorolaulu Raakkujat ti 1.10.–10.12. klo 18–20.15 Kallion seurakuntakodissa, Siltasaarenkatu 28. Ohj. kanttori, musiikinmaisteri Eeva-Liisa Malmgren. Hinta 33 e. Kirkkoyö kaikin aistein Kallion kirkossa ke 2.10. klo 20–24. Vietä kirkkoyö

■ Vanhaistentie 6. Virasto: avoinna ma–pe klo 9–14, p. 2340 3800, kannelmaki.srk@evl.fi. Päivystävä pastori: ma–pe klo 10–14. Diakonian ajanvaraus: ke klo 10–12, p. 2340 3843. Ke 18.9. klo 19 Viikkomessu. Koskinen, Myllylä. To 19.9. klo 18.30 Musiikkipiiri kerhohuoneessa. Richard Wagner. Ohjaajana Olavi Hatakka. Su 22.9. klo 10 Luomakunnan sunnuntain messu. Koskinen, Rintamäki. Vox Canora, Tiittu Paju, huilu, Elsa Sihvola, sello. Kirkkokahvit. Klo 10 Pyhäkoulu Nurkassa. Ti 24.9. klo 15 Viittomakielinen raamattupiiri. Klo 18.30 Lähetyspiiri kurssihuoneessa. Jeesuksen maa tänään. Riitta ja Heikki Järvinen. Ke 25.9. klo 19 Luottamuksen messu. Pirilä, Härkönen.

Toimintakeskus Jenny ■ Beckerintie 9 Diakonian ajanvarausvastaanotto ke klo 10–12, p. 2340 3842. Malminkartanon raamattupiiri joka to klo 18.30 aikuisten tilassa. Perheiden toimintailta ma 23.9. klo

Palstalla etsitään valoa sunnuntain raamatunteksteistä, päivän aiheesta ja kirkkovuoden kierrosta. PLAINPICTURE/KUVAARIO

Huivi Huivi oli merkki siitä, että kuuluit joukkoon. Musta huivi. Tumma oli pukusikin, johon seuroissa pukeuduit. Malli oli edelliseltä vuosisadalta, talonpoikainen puku, jota ”ystävät” yhä käyttivät. Joskus olisit halunnut värikkäämpää, kun sota-aikakin oli ohi ja elämä iloisampaa. Mutta sellaista ei suvaittu. Ei ainakaan punaista. Se oli Kristuksen pilkkavaatteen väri, perusteli hurskas mummosi, ja se riitti silloin selitykseksi. Hyvä, että oli jokin selitys. Silti monia asioita ihmettelit, ja nuoruuden ehdottomuudella arvostelitkin. Muotoihin pitäytymisen, kieltojen ja ehtojen keskellä kyselit aidon kristillisyyden perään. Näit ristiriidan kristillisen sanoman ja käytännön elämän välillä. Nyt – vuosikymmenien jälkeen – ymmärrät asioita vähän toisin, myös ihmisen vajavaisuutta. Mutta ensin sinun oli päästävä irti, kasvettava omaksi itseksesi, niin

Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

kuin nyt sanot. Heitit huivit ja tummat vaatteet. Mutta ei irtautuminen helppoa ollut, tuli ylilyöntejä ja turhaa surua vanhemmille. Nyt sanot ymmärtäväsi joukkoon kuulumisen arvon, ja arvostat saamaasi kristillistä perintöä. Jos yhteisö oli kahle, se oli myös tuki. Kysytkin, olisitko nuorena edes kestänyt ulkopuolelle jäämistä. Kun nyt näet musliminaisia huiveineen, katsot heitä myötätuntoisesti, jotakin ymmärtäenkin. Yhä sinua askarruttaa kristittynä eläminen. Tärkeimmäksi on tullut Jumalan armo ja anteeksianto. Ja sanot, että jos kristillisyys sinusta jotenkin näkyisi, se näkyisi rakkautena. Eeva Hurskainen

18. sunnuntai helluntaista Kristityn vapaus

Myötätuntoa. Katson musliminaista jotain ymmärtäen.n.

Väri: vihreä Valo: kaksi kynttilää Tekstit: Ps. 119: 97–104; Jes. 44: 21–23; Gal. 5: 1–6; Luuk. 14: 1–6


Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

17.30–19 lasten tilassa. Leffailta. Tarjolla iltapalaa. Tied. Sanna Lång, p. 2340 3861. Sanan ja kuntoilun ilta miehille ti 24.9. klo 18 aikuisten tilassa. Keskustelua Raamatun pohjalta. Klo 19 lähdetään lenkille. Vetäjänä Matti Turunen.

Lauttasaari

9.30 Lauttasaaren senioritalon edestä. Paluu noin klo 17. Ilmoitt. ja ruoka-aineallergiat pe 27.9. mennessä Taina Viherkarille p. 050 380 3532, Heidi Tirkkoselle p. 050 380 3529 tai kirkkoherranvirastoon. Miesten retki Nuuksioon la 12.10., tied. Marko Heusala p. 09 2340 4306 ja Teijo Junnola p. 09 2340 4305.

Varhaisnuorten kerhot Lauttasaaren kirkko ja seurakuntakeskus ■ Myllykallionrinne 1, Virasto: auki

ma, ti, to, pe 9–14, ke 13–18, p. 09 2340 4300, lauttasaari.srk@evl.fi. Päivystävä pappi ma–pe klo 9–21 p. 09 2340 4302. Diakoniatoimisto: ajanvaraus ti, to, pe klo 10–11 p. 09 2340 4318 tai diakoniatoimistolta. Ke 18.9. klo 19 Tasauspäivän viikkomessu, Marko Heusala, Aino Valojärvi. To 19.9. klo 9.30–12 Aamuklubi, B-porras. Klo 12–13.30 Torstaipiiri, kesäkuulumiset, srk-sali. Klo 13 Matkaterveiset Iranista, lähetyksen kahvihetkessä aiheena Iran, pastori Marko Heusala kertoo sanoin ja kuvin, Kirkkokahvila. Klo 14.30–16 Omaishoitajien ryhmä, B-porras. Klo 18 Nuorten krypta. Pe 20.9. klo 9–9.20 Pienten lasten kirkkohetki, Annette Markkunen, Aino Valojärvi. La 21.9. klo 11–13 Avoin lentopallovuoro naisille ja miehille, C-porras. Su 22.9. klo 11 Messu, Pirjo Työrinoja, Taina Viherkari, Marjukka Andersson, Tarja ja Juhani Paavolainen, Kai Sorokin. Klo 11–12 Pyhäkoulu, aloitetaan kirkossa. Klo 16–18 International Afternoon Kirkkokahvilassa. Tutustumme maihin ja kulttuureihin ja juttelemme kahvi- ja teekupin äärellä. Pääkielenä on englanti, mutta tarvittaessa referoidaan suomeksi. Klo 18 Konsertti, Heikki Sivonen, huilu ja Joanna Broman, piano. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e. Ma 23.9. klo 13–14 Hyvän mielen kahvihetki, B-porras. Klo 17–20.30 Savenvalajat, B-porras. Raamatuntutkistelua ja keramiikkasaven työstämistä, materiaalimaksu. Klo 18.30 Kamarikuoron harjoitukset joka ma, srk-sali. Kuoro laulaa pääasiallisesti liturgista musiikkia. Lisät. kanttori Marjukka Andersson p. 09 2340 4317. Ti 24.9. klo 13 Äiti Teresa -piiri, B-porras. Ke 25.9. klo 19 Sanan ja rukouksen ilta, ajankohtaista sanaa julistaa pastori Erkki O Auranen, esirukousta, ilta päättyy ehtoolliseen. Mukana pastori Marko Heusala ja kanttori Marjukka Andersson.

Muuta Kirkkokahvila on auki ma–pe klo 10– 18, lounas klo 11–13, B-porras. Kahvilan aulassa 27.9. asti Kyösti Romppasen valokuvanäyttely suomalaisesta merimaisemasta. Avoin päiväkerho ma ja pe klo 9–12, ti klo 14–16, D-porras. Pienten musiikkikerho joka to klo 13– 13.30, B-porras. Tied. Eija Härkänen p. 09 2340 4344. Kirkkoretki Adventtikirkkoon la 5.10., kokoontuminen Adventtikirkon edessä, Annankatu 7 A, klo 10.45. Ei ilmoittautumista, tied. pastori Reima Niemelä p. 09 2340 4316. Perheiden retki Kotkaan la 5.10. Tutustumme merikeskus Vellamoon sekä Maretariumiin. Tietysti myös syömme hyvin ja kahvittelemme. Retken hinta lapset yli 4 v. 15 e ja aikuiset 30 e. Ilmoittautumiset erityisruokavalioineen kirkkoherranvirastoon 2.10. mennessä tai Teiskalle: teijo.junnola@evl.fi. Matkalle lähtevät pappi Annette Markkunen ja nuorisotyönohjaaja Teijo Junnola. Ikäihmisten kulttuuriretkipäivä ti 8.10. Hämeenlinnan taidemuseoon mm. Rudolf Koivun näyttely, opastus ja Suomen Lasimuseoon, lounas hotelli Aulangossa. Retken hinta 15 e maksetaan bussissa. Lähtö klo 9.15 Myllykalliontieltä sankarihautojen edestä ja klo

15

Seurakunnissa tapahtuu 19.9.— 25.9.

Pienoismallikerho ma klo 17, krypta. Elektroniikkakerho ma klo 18, krypta. Miniatyyripelikerho ke klo 17, krypta. Krypta-klubi 7–10-vuotiaille ti klo 15– 17 ja ke klo 15–17 sekä 11–14-vuotiaille ti klo 17–19. Salibandykerho 7–8-vuotiaille pe klo 16, C-rappu. Lapsikuoro alakouluikäisille to klo 15– 15.45, srk-sali. Lisätietoja Teijo (Teiska) Junnola p. 09 2340 4305.

Malmi ■ Virasto: Kunnantie 1, avoinna ma–

pe klo 9–15, ke klo 9–17 p. 09 2340 4400, malmi.srk@evl.fi. Päivystävä pappi: ma–pe klo 9–15 p. 09 2340 4402.

Malmin kirkko ■ Kunnantie 1, p. 09 2340 4420 Diakonia: ajanvaraus ma ja ke klo 10–11 p. 09 2340 4481 Piispanmessu Malmin kirkossa su 22.9. klo 10. Nimikkolähetti Katriina Mäkelän matkaan siunaaminen. Saarna piispa Irja Askola, liturgi kirkkoherra Pertti Simola. Avustajat: Heidi Tikka, Paula Närhi, Annikka Hakala, Asko Lintumäki, Seija Saarinen, Minna–Sisko Mäkinen, Tuula Pontela, Kauko Salmi, Heikki Poutanen, Merja Wirkkala, Marjasisko Varha. Kuorot: Malmin kirkkokuoro, Tapanilan kamarikuoro, Naiskuoro Pihlaja. Messun jälkeen piispan puheenvuoro ja kirkkokahvit. Seurakunnassa ei muita messuja, kuljetus kirkkobusseilla. Kirkkobussit messuun Malmin kirkolle kahta reittiä: Bussi 1, lähtö klo 9.15 Viikin kirkko – 9.20 Pihlajiston seurakuntakodin pysäkki – 9.25 Pihlajamäen ostoskeskus – 9.35 Pukinmäki, Eskolantien pysäkki – Malmin kirkko. Bussi 2, lähtö klo 9.15 Jakomäen kirkko – 9.20 Puistolan kirkon pysäkki, Alepa – 9.25 Tapuli, Tapulinaukio – 9.35 Siltamäen ostoskeskuksen pysäkki, Riimusauvantie – 9.45 Tapanilan tori – Malmin kirkko. Mainitut ajat ovat aikoja, joita ennen bussi ei lähde pysäkiltä tai ohita sitä. Paluukuljetus klo 13 samoja reittejä.

22.9. klo 10. Kuljetus Malmille kirkkobussilla, joka ottaa matkustajia Pihlajiston seurakuntakodin pysäkiltä klo 9.20 (aika, jota ennen bussi ei lähde pysäkiltä tai ohita sitä). Paluukuljetus klo 13. Asukaskahvila Olohuone to 19.9. klo 12–14 ”Omin voimin” ja syksyn satoa. Pihlajisto–Viikinmäki-päivä Salpausselän leikkipuistossa su 22.9. klo 13–16, paljon monipuolista ohjelmaa, vieraana mm. piispa Irja Askola. Seurakunta mukana omalla pöydällään.

■ Tenavatie 4, p. 09 2340 4425 Diakonia: ajanvaraus ke klo 10–11 p. 09 2340 4485 Piispanmessu Malmin kirkossa su 22.9. klo 10. Kuljetus Malmille kirkkobussilla, joka ottaa matkustajia Puistolassa kirkon pysäkiltä, Alepa klo 9.20 (aika, jota ennen bussi ei lähde pysäkiltä tai ohita sitä). Paluukuljetus klo 13. Gospelbic pe 20.9. klo 17.30–18.30. Ensimmäisen liikuntakerran aiheena Fitcore (helppoa hengästymistä+keskivar talotreeni).

Pukinmäen seurakuntakoti ■ Säterinportti 3, p. 09 2340 4422 Diakonia: ajanvaraus ke klo 10–11 p. 09 2340 4482 Piispanmessu Malmin kirkossa su 22.9. klo 10. Kuljetus Malmille kirkkobussilla, joka ottaa matkustajia Pukinmäessä Eskolantien pysäkiltä klo 9.35 (aika, jota ennen bussi ei lähde pysäkiltä tai ohita sitä). Paluukuljetus klo 13. Perhekerhoa ei ole pe 20.9.

■ Jousimiehentie 5, p. 09 2340

4424 Diakonia: ajanvaraus ke klo 10–11 p. 09 2340 4484 Piispanmessu Malmin kirkossa su 22.9. klo 10. Kuljetus Malmille kirkkobussilla, joka ottaa matkustajia Siltamäen ostoskeskuksen pysäkiltä, Riimusauvantie klo 9.35 (aika, jota ennen bussi ei lähde pysäkiltä tai ohita sitä). Paluukuljetus klo 13.

Tapanilan kirkko ■ Veljestentie 6, p. 09 2340 4423 Diakonia: ajanvaraus ke klo 10–11 p. 09 2340 4483 Piispanmessu Malmin kirkossa su 22.9. klo 10. Kuljetus Malmille kirkkobussilla, joka ottaa matkustajia Tapanilassa Tapanilan torin pysäkiltä klo 9.45 (aika, jota ennen bussi ei lähde pysäkiltä tai ohita sitä). Paluukuljetus klo 13.

Tapulin seurakuntakoti

■ Jakomäenpolku 7, p. 09 2340 4428 Diakonia: ajanvaraus ke klo 10–11 p. 09 2340 4488 Piispanmessu Malmin kirkossa su 22.9. klo 10. Kirkkobussi Malmille lähtee Jakomäen kirkolta klo 9.15. Paluukuljetus klo 13. Soppakirkko ke 25.9. klo 13.

Diakonia: ajanvaraus ke klo 10–11 p. 09 2340 4486 Piispanmessu Malmin kirkossa su 22.9. klo 10. Kuljetus Malmille kirkkobussilla, joka ottaa matkustajia Tapulissa Tapuliaukion pysäkiltä klo 9.25 (aika, jota ennen bussi ei lähde pysäkiltä tai ohita sitä). Paluukuljetus klo 13. Olohuoneessa puurotarjoilu ma 23.9. klo 11.15. Yksinhuoltajien olohuone ti 24.9. klo 17–19. Maksuton ruoka, lastenhoito. Tied. Sirpa Sirainen puh. 09 2340 4534.

Pihlajiston seurakuntakoti ■ Tiirismaantie 4, p. 09 2340 4437 Diakonia: ajanvaraus ke klo 10–11 p. 09 2340 4480 Piispanmessu Malmin kirkossa su

Alkusiunaus portailta klo 10. Myytävänä mm. syksyn satoa, mehuja, hilloja, käsitöitä, porkkanakeittoa, kahvia, makkaraa. Vanhaliina-kirpputori. Tasaus-kampanja. Suomen Lähetysseura

Helsingin ja Espoon Ev.lut. seurakunnat

Hoidamme isännöinnin huolella ja kirjanpidon tarkasti isännöimme seuraavanlaisia kohteita:

periaatteemme: 2 vrk:n periaate, pöytäkirja valmis 4 vrk:n periaate, kokouksesta saadut tehtävät toimitettu 1 kk:n periaate, maksumuistutus lähetetty 2 kk:n periaate, kirjanpito valmiina

- asunto-osakeyhtiöt - kiinteistöosakeyhtiöt - palvelutalot - veteraanitalot - senioritalot

Lapinrinne 2, 00180 Helsinki Toimisto avoinna arkisin kello 9.00 - 16.00 Puh. (09) 6129 6162, fax (09) 6129 6129 kari.kahkonen@isarvR ¿

Senioripoliklinikka Tilkassa

Siltamäen seurakuntakoti

■ Maatullinkuja 4, p. 09 2340 4426

■ Liusketie 1, p. 09 2340 4427 Diakonia: ajanvaraus ke klo 10–11 p. 09 2340 4487 Piispanmessu Malmin kirkossa su 22.9. klo 10. Kuljetus Malmille kirkkobussilla, joka ottaa matkustajia Pihlajamäen ostoskeskuksen pysäkiltä klo 9.25 (aika, jota ennen bussi ei lähde pysäkiltä tai ohita sitä). Paluukuljetus klo 13. Pihlajamäen lähetyskerho myy ”lähetysporkkanoita” Lähetysseuran porkkanarkkinoilla Senaatintorilla la 21.9. klo 10–14.

Lauantaina 21.9. klo 10-14 Helsingin Tuomiokirkon edustalla

Puistolan kirkko

Jakomäen kirkko

Pihlajamäen kirkko

PORKKANAMARKKINAT

Viikin kirkko ■ Agronominkatu 5, p. 09 2340 4429 Diakonia: ajanvaraus ma klo 10–11 p. 09 2340 4489 Keskusteluilta vapaaehtoistoiminnasta piispa Irja Askolan kanssa 20.9. klo 18.30. Piispanmessu Malmin kirkossa su 22.9. klo 10. Kirkkobussi Malmille lähtee Viikin kirkolta klo 9.15. Paluukuljetus klo 13. Hiljainen viikkomessu to 19.9. klo 17.30. Suoran toiminnan joukkojen ensimmäinen tapaaminen la 21.9. klo 14. Ryhmässä tehdään käsitöitä, ideoi keräyk-

Varaa aika geriatrin, neurologin tai psykologin vastaanotolle puh. 010 4089 440 arkisin klo 9 – 15. Mannerheimintie 164, +HOVLQNL _ HVSHUL ¿

TI, KE, TO KLO: 12-17 Luuntiheyden mittaus 40€

VERISUONIEN elastisuus ja kuntomittaus

64€

Tulokset heti mukaan!

Liisankatu 9, katutaso Varaa aika: 040 142 5997

k a t s o l i s ä ä : w w w. o s t e o m i t t a u s . f i

Käpyrinne ry on yhdistys, joka tarjoaa

Ympärivuorokautista turvaa ja hoivaa ikäihmisille, myös pariskunnille Käpyrinteen palvelutalossa Palveluseteli käy palvelun ostamiseen Tiedustelut Mirja Huhtala puh. 040 456 0565 osoite Ilmattarentie 2, 00610 Helsinki www.kapyrinne.fi

Luotettavasti kokemuksella ja osaamisella

turvaa vanhuuteen


16 siä ja tempauksia. Ryhmä myös suunnittelee ja toteuttaa Kirkon Ulkomaanavun kampanjoiden jalkauttamista seurakunnassa. Lauluja sielusta – Vellu Halkosalmen sakraaliteos su 22.9. klo 19. Jukka Perko, saksofoni, Mikko Helenius, urut. Kolehti Syyrian pakolaisten auttamiseen Kirkon Ulkomaanavun kautta. Tuulan torstaina 19.9. klo 14 Hoiva Viikissä kokoontuvassa seniorikerhossa lauleskellaan ja turinoidaan. Taidenäyttely 29.9 asti. Hanne Serjon öljyvärimaalauksia. Näyttely on auki arkisin ja tilaisuuksien yhteydessä. Pihlajanmarjat-kuoron vanhempainilta ja kannatusyhd. ry:n sääntömääräinen vuosikokous ke 25.9. klo 18. Kokouksessa käsitellään mm. sääntömuutosehdotukset hallituksen jäsenten määrästä sekä vuosikokouksen ja kokouskutsun ajankohdista. Kahvitarjoilu.

Muuta ilmoitettavaa Kastepäivä Malmin kirkolla su 29.9. Voit tuoda Kastepäivään kastettavaksi pienen tai vaikka jo kouluikäänkin ehtineen lapsen. Me tarjoamme tilaisuudelle kauniit puitteet ja kakkukahvit. Mukaan voi kutsua myös lapsen lähipiirin. Ilm. www.kastepaiva.fi tai Joona Mikkola 050 444 4374. Aikuisrippikoulu Malmin kirkolla la 19. 10., su 20.10. ja la 23.11. klo 10–16. Konfirmaatio su 24.11. klo 14. Vetäjinä pastorit Timo Ahoinpelto p. 09 2340 4451 ja Sofia Tuomenvirta p. 09 2340 4472. Ilm. kirkkoherranvirastoon p. 09 2340 4400. Vapaaehtoistoiminnan kurssi ”Ihmisenä ihmiselle” Malmin kirkolla pe 11.10. klo 17–20 ja 12.10 klo 9–16. Kurssin käyneet sijoittuvat mahdollisuuksien mukaan lähimmäispalveluun ja seurakunnan muuhun vapaaehtoistoimintaan. Lisätiedot ja ilm. 4.10. mennessä Elise Hartonen p. 09 2340 4523 ja Saara Menezes p. 09 2340 4536. Lähetystyön Uutiskirje. Haluatko kuulumisia kirkon työstä maailmalla? Voit tilata kotiisi tai sähköpostiisi neljä kertaa vuodessa ilmestyvän maksuttoman Lähetystyön Uutiskirjeen, jossa kuulumisia seurakunnan tukemien työalueiden tai nimikkolähettien työstä. Tilaa: minna-sisko.makinen@evl.fi tai p. 09 2340 4416.

Malmin seurakunta facebookissa www.facebook.com/malminseurakunta

Nuoret ■ Pekanraitti 16 C, p. 09 2340 4421

Kahvila ke klo 17–20 Nuorten messu ke klo 18 Nuorten viikkotoiminta ja tapahtumat www.talolla.fi tai www.facebook.com/ talolla

Esikoislestadiolaisten rukoushuone ■ Puistolantie 1

Seurat su 22.9. klo 14.

Meilahti Meilahden kirkko

Seurakunnissa tapahtuu 19.9.— 25.9. seura: Pappien ja seurakuntalaisten väliset suhteet Suomessa, kirkkohistorian professori Kaarlo Arffman. Ti 24.9. klo 9.45–11.15 Perhekerho, toiminnalliset teema-aamut. Ke 25.9. klo 11.30 Ruokarukous ja ateriapalvelulounas (2e), 19 Avoin rukouspiiri.

Länsi-Pasilan kappeli ■ Maistraatintori, Winqvistink. 2, p. 2340 4780. Ke 18.9. klo 19 Hartaushetki. To 19.9. klo 18 Siionin virsiseurat. Su 22.9. klo 11 Pyhäkoulu, 14 Messu, huom. aika! Wennerström (l+s), Pakkanen (k). Ma 23.9. klo 13 Varttuneen väen päiväkahvit. Ti 24.9. klo 8 Rukousaamiainen (4e/ 2e). Ke 25.9. klo 19 Hartaushetki ja ehtoollinen.

Pikku Huopalahden seurakuntakeskus ■ Tilkank. 5, p. 2340 4700. Ke 18.9. klo 16 Kohtaamispaikka ja kahvila. To 19.9. klo 12 Keittolounas, 3e/1e. Ma 23.9. klo 13 Äiti Teresa -piiri, 17 Jumppa eläkeläisille. Ti 24.9. klo 14 Rukouspiiri, 17 Lähetyksen ompelupiiri. Ke 25.9. klo 16 Kohtaamispaikka ja kahvila, 18 Raamattupiiri.

Mikael ■ Virasto Emännänpolku 1, avoinna ma–pe 9–14 p. 09 2340 4800, helsinginmikael.srk@evl.fi. Päivystävä pappi: ma, ti, to, pe klo 10–14 p. 09 2340 4802. Diakoniatyö Diakoniatyöntekijöiden puhelinpäivystykset: ti & to klo 13–14: Itä-Kontula, ostoskeskuksen alue p. 09 2340 4840. Kontulankaaren ympäristö p. 09 2340 4844. Vesala p. 09 2340 4846. Kurkimäki, Kivikko p. 09 2340 4842. Mellunmäki, Fallpakka, Laakavuori, Östersundom p. 09 2340 4843. Internetissä www.helsinginseurakunnat.fi/mikael (apua sinulle). Huom! Kirkkoherranvirasto on suljettu ke 18.9. työyhteisön kokouksen vuoksi.

Mikaelinkirkko ■ Emännänpolku 1, p. 2340 4820 (suntiot) To 19.9. klo 13 Arkiehtoollinen ja varttuneen väen päiväkahvit.

Isä Ruben

Munkkivuoren kirkko ja seurakuntatalo

■ Korvatunturintie 2, p. 2340 4821 To 19.9. klo 13 Rukouspiiri. Pe 20.9. klo 16.30 JUNA, tyttöjen ja poikien oma olohuone. Ti 24.9. klo 9.30–15 Avoin perhekerho, koko päivän.

Pyhän Jysäyksen seurakuntatalo

Munkkiniemen kirkko ja seurakuntatalo

Mellunmäen seurakuntakeskus

Tulossa

Alfa-kurssi 26.9., 24.10. ja 7.11. klo 18, Länsi-Pasilan kappeli.

10–14, ke klo 14–17, p. 2340 5100, munkkiniemi.srk@evl.fi. Päivystävä pappi: p. 2340 5102. Diakoniapäivystys: ajanvaraus ti ja to klo 10– 11, p. 2340 5118.

■ Raumantie 3 Ke klo 9.30–11.30 Avoin päiväkerho. Keskiviikkokahvit klo 13. 25.9. Julkisen sektorin apulaiset – kansalaisyhteiskunnan talkoolaiset: Suomen ev.lut. seurakunnat Euroopan sosiaalirahaston projekteissa; pastori, teol.tri Sanna Lehtinen kertoo tuoreesta väitöskirjastaan La 21.9. klo 11–14 Kotiryhmäverkosto mukana ostarin Syyssensseillä. Su 22.9. klo 11 Tasauspäivän messu, Peltohaka. Ma klo 13 Merimieskirkkopiiri. Torstaitupa klo 13–15 Päätykamarissa. To 26.9. klo 19 Metallimessu aloittaa Munkkivuoressa; Haka Kekäläinen. seur. kerran 21.11.

■ Panosaukio 1, p. 2340 4822 To 19.9. klo 9.30 Avoin perhekerho. Ma 23.9. klo 17.30 Share&Care -naistenpiiri / women’s group. Ti 24.9. klo 17.30 Perheraamis, lastenhoitoa varten ilm. Tuuli Valaranta p. 050 436 5829. Ke 25.9 Gospel-lattarit klo 17.45 äideilVapaaehtoistoiminta le ja lapsille ja 18.30 aikuisille ja Messuavustaja- ja kirkkonuorille, kristillisen lattarimuopaskoulutus to 26.9. siikin tahdissa. Aiempaa Seuraklo 17–19 Meilahden kirtanssitaustaa ja ilmoitkunnat kolla. Koulutus antaa tautumista ei tarvita. valmiudet toimia verkossa: www. Hinta 2 e /kerta. Ei messuavustajana ja suihkumahdollisuutta. helsinginseurakirkko-oppaana MeiÖstersundomin lahden seurakunnassa. kunnat.fi kirkko Tied. diakoni, Lauri Ant■ Kappelintie 65 p. tila, p. 050 3877 154, lauri. 2340 4827 anttila@evl.fi. Koulutus on Ti 24.9. klo 9.30 Avoin perhemaksuton ja avoin kaikille. kerho.

■ Pihlajatie 16, p. 2340 4720 (vah-

tim.) Virasto: avoinna klo 10–14, ke klo 14–18, p. 2340 4700. meilahti. srk@evl.fi. Diakonian ajanvaraus ti klo 10–11 Meilahti ja Länsi-Pasila p. 2340 4740, Pikku Huopalahti ja Ruskeasuo p. 2340 4742. Ke 18.9. klo 11.30 Ruokarukous ja ateriapalvelulounas (2e), 19 Avoin rukouspiiri. To 19.9. klo 13 Torstaipiiri. Pe 20.9. klo 9.45–11.15 Perhekerho. Su 22.9. klo 11 Tasauspäivän messu, Lähetyksen kirkkopyhä: Wennerström (l), Hilvo (s), Pakkanen (k), Tapiolan kamarikuoro. Ma 23.9. klo 13 Miesten maanantai-

Pe 20.9. klo 10 Rukouspiiri. Klo 19 Nuorten ilta. Klo 20 Nuorten yökahvila Alba. Su 22.9. klo 11 Messu, Marjaana Suurnäkki, Tuomas Pitkänen, Suvi Mikkanen, Emilia Perkiö, Mari Lamminen, nuortenkuoro ja soitinyhtye, nuoret avustavat. Klo 11 Pyhäkoulu. Ma 23.9. klo 9.30 Avoin perhekerho. Klo 9.30 Käsityökerho. Klo 10.30 Pienituloisten ruokailu, ruoka 1,50 e. Klo 13 Mielenterveysryhmä. Klo 16 Selviytyjät-ryhmä, päihteettömyyteen pyrkiville. Ti 24.9. klo 19 Hiljainen iltamessu (Taizé-lauluja), Sini Ikävalko ja lauluryhmä Melisma. Messun jälkeen iltatee.

Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

Muuta Tule laulamaan virsiä Kontulan Helykotiin ma 23.9. klo 13.30, Porttikuja 8. Tilaisuus on kaikille avoin. Sururyhmä läheisensä menettäneille suruun ja kuolemaan liittyvien ajatusten ja tunteiden läpi käymistä ja vertaistukea varten alkaa ke 25.9. Mikaelinkirkolla ja kokoontuu kuutena keskiviikkoiltana. Tied. ja ilm. 18. elokuuta mennessä tai 18–22. syyskuuta, pastori Eva-Lisa Lindström p. 09 2340 4833. Ensi kertaa äidiksi -ryhmä äideille ja heidän alle 8 kk ikäisille vauvoilleen kokoontuu Mikaelinkirkolla keskiviikkoisin 25.9.–30.10. klo 13.30–15.30. Ryhmässä leikitään, lauletaan ja lorutellaan vauvojen kanssa ja tutustutaan toisiin samassa elämäntilanteessa oleviin äiteihin. Jokaisella kerralla on oma vauvaperhe-elämään liittyvä keskusteluteema. Kysy lisää ja ilmoittaudu: Lastenohjaaja Riitta Ervonmaa 09 2340 4828 tai riitta.ervonmaa@evl.fi.

Munkkiniemi ■ Kirkkoherranvirasto: Laajalahdentie 10, avoinna ma, ti, to ja pe klo

■ Tiilipolku 6/Laajalahdentie 10, kirkko avoinna ma–pe klo 10–15 mahdollisuuksien mukaan. Ma klo 16–18 Rukouspalvelu, kirkossa on läsnä henkilöitä, jotka pyydettäessä rukoilevat puolestasi. Klo 18 Raamattu- ja ylistyspiiri. Ti klo 13.30–15.30 Olohuone. 24.9. vapaaehtoiset ja diakoniatyö tarjoavat keittoa. Ma klo 9.30–11.30, to klo 15–16.30 Avoin päiväkerho kirkolla. Ke klo 15–16.30 Ensilapsikerho kirkolla. Jos esikoisesi on alle vuoden ikäinen tai odotat lasta, niin tule tapaamaan samassa elämäntilanteessa olevia vanhempia. Ke 18.9. klo 18 Nuortenilta, Reetta Mäkinen. To klo 14–15 Eläkeläisten kahvihetki. Pe klo 11–12 Sanan äärellä. Su 22.9. klo 13 Messu, Rinne, Peltohaka. Kirkkokahvit ja lähetyksen juhla srk-salissa; juhlitaan Hilkka Harekselle myönnettyä kansainvälistäa Florence Nightingale -mitali. Hilkka kertoo työstään sanoin ja kuvin. Su 22.9. klo 17 Juutalaisin silmin. Daniel Brecher, puhe; Andreas Forsberg, musiikki; mukana Erkki O. Auranen ja Seppo S. Kosonen. järj. Israelin ystävät ry. Ihmisenä ihmiselle -lähimmäispalvelukurssi 26.9., 3.10. ja 10.10. klo 17.30–20. Ilm. 23.9.menn. yhteisen srk– työn toimistoon p. 09 2340 2538. Maksuttomalla kurssilla saadaan valmiuksia toimia vapaaehtoisena ja lähimmäisenä.

Lehtisaaren kappeli ■ Papinpöydänkuja 2 Avoin päiväkerho ti klo 9.30–11.30. Varttuneiden nuorten sisäpelikerho to klo 18.15–19.30. Munkkivuoren ala-asteen liikuntasalissa. Isä–poika-sählykerho to klo 17–18.15 Munkkivuoren ala-asteen liikuntasalissa.

kaan Alfa-kurssille! Alfa-kurssi on helppo tapa tutustua uusiin ystäviin ja pohtia elämän perusasioita kristinuskon valossa. Kokoontumiset Munkkivuoren seurakuntatalolla ti 17.9.–18.11. klo 18.30–20.30. Voit tulla mukaan 1.10. saakka. Tied. ja ilm. Kari Latva-Käyrä, sähköposti kari@verkosto.net, p. 050 593 4855. Järj. Munkkiniemen seurakunta ja Kotiryhmäverkosto ry.

Oulunkylä Oulunkylän kirkko ■ Teinintie 10, p. 2340 5320. Virasto: p. 2340 5300, oulunkyla.srk@evl.fi, auki ma, ti, to, pe klo 9–14 ja ke 13–16. Päivystävä pappi p. 2340 5302. Diakoniapäivystys p. 2340 5318, talousasiat ti klo 9–11 p. 2340 5383. To 19.9. klo 13 Oulunkylän lähetyspiiri. Klo 18 Rukousryhmä, Maija Kiviranta. Su 22.9. klo 10 Messu. Järvinen, Kosonen, Pesonen-Kareinen. Klo 10 Pyhäkoulu. Ma 23.9. klo 10 Perhekerho. Klo 18 Juutalaisuus & kristinusko. Luentosarjan avaus, aihe Paimentolaisuskosta Vanhan testamentin uskontoon. Järvinen. Klo 18 Lukupiiri, aihe Mika Waltari, Tanssi yli hautojen. Ke 25.9. klo 13 Keskiviikkokerho.

Oulunkylän kyläjuhlat La 21.9. Kyläjuhlat Ogelissa ja Nuotalla sekä su 22.9. Kustaankartanon alueella, jossa mm. klo 14 Päivähartaus K-talossa, Heikki Järvinen ja pasuunakvartetti. Alueella myös seurakunnan nuorten tapahtumateltta, tervetuloa!

Käpylän kirkko ■ Metsolantie 14, p. 2340 4222 Diakoniatoimisto auki pe klo 9–11, p. 2340 4218 Murto. Pe 20.9. klo 9–17 Porkkanatalkoot. Tule mukaan iloisiin keittotalkoisiin lyhyeksi tai pitemmäksi aikaa. Osallistumme SLS:n Porkkanamarkkinoille 21.9. klo 10–14 Senaatintorilla. Su 22.9. klo 11 Messu. Albekoglu, Pelkonen, Leskinen, Käpylän kirkkokuoro. Klo 18 Kirkkolaulu vie Käpylässä. Lappeenrannan laulukilpailun voittaja Aarne Pelkonen, baritoni, Anna Immonen, sopraano, Juho Alakärppä, piano. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e. Ma 23.9. klo 17 Akin klubi. Ke 25.9. klo 13 Päiväpiiri. Klo 18.30 Hiljaisuuden rukoushetki.

Maunulan kirkko ■ Metsäpurontie 15, p. 2340 5340 To 19.9. Lasten musiikkiryhmät. Klo 9.30 2–5v, klo 10 1–2v ja klo 10.30 0–1v. Su 22.9. klo 12 Messu. Elo, Väyrynen– Si, Pesonen-Kareinen. Ke 25.9. klo 13 Keskiviikkokerho.

Seuris ■ Maunulantie 21 Su 22.9. klo 15 Liike- ja tanssiterapiaryhmä.

Kalervonkatu 8 A To 19.9. klo 10 Perhekerho.

Alfa-kurssi

Voudintie 4 B

Kutsumme Sinut lämpimästi mu-

To 19.9. klo 10 Perhekerho. Ke 25.9. klo 12 Avoimet ovet. Keittoa ja kahvia. Kajos p. 2340 4227. Klo 13 Päiväpiiri.

Veräjälaakson koulu ■ Otto Brandtin tie 13 Ti 24.9. klo 10 Perhekerho.

Pukkilantie 2 Ke 25.9. klo 17 Lähimmäiset.

Paavali Paavalinkirkko ■ Sammatintie 5, avoinna ma–to klo 11–15. Virasto: avoinna ma–ti ja to–


Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

pe klo 10–14, ke klo 12–17, p. 2340 5400, paavali.srk@evl.fi. Päivystävä pappi: viraston aukioloaikoina p. 2340 5402. Diakoniavastaanotot: ti 10–12 ja to klo 12–14 vain ajanvarauksella, varaa aika virastosta p. 2340 5400. Vahtimestari: p. 2340 5445, suntiot.paavali@evl.fi. www.facebook.com/Paavalinseurakunta. Tykkää sivusta, saat tietoa toiminnastamme. Ti klo 13–14.30 Aulakahvila Ke 18.9. klo 18 SnadiPaavaliMessu. Arja Kortelainen, Sanna-Maarit Hakkarainen. To 19.9. klo 9 Rukouspiiri kappelissa. Jatkuen joka viikko. Klo 10 Hetkinen yläsalissa. Hetki yhdessä keskustellen tulevan sunnuntain tekstin äärellä. Jatkuen joka torstai marraskuun loppuun. Pe 20.9. klo 9– Porkkanamarkkinatalkoot alasalissa. Su 22.9. klo 10 Messu. Arja Kortelainen, Jorma Parviainen, Seppo Välimäki. Kirkkokahvit. To 26.9. klo 14 Seniorina Helsingissä – Vireänä eteenpäin -seniori-iltapäivä. Tervetuloa keskustelemaan ja tutustumaan Paavalin seurakunnan tarjoamiin vapaaehtoistyön mahdollisuuksiin. Teemasta alustamassa diakoniapastori Erja Kauppinen Helsingin seurakuntayhtymästä. Mukana Anna kalske, Arja Kortelainen ja Sanna-Maarit Hakkarainen. Ilm. virastoon. viim. ma 23.9.

Itä-Pasilan seurakuntakoti ■ Opastinsilta 6

Su 22.9. klo 12 Messu. Arja Kortelainen, Seppo Välimäki. Kirkkokahvit.

Seurakuntakoti Keula ■ Flooranaukio 1

Pe klo 9–10.30 Keulan aamu, kaikenikäisten avoin kohtaamispaikka, jossa voi lukea lehden, syödä aamupalaa ja vaihtaa ajatuksia toisten kanssa.

Muuta Kasvuryhmä kirjallisuusterapeuttisin menetelmin Paavalinkirkolla 1.10.– 4.12 ti klo 18–20 yht. 10 krt. Puh.haast. vkoilla 38 ja 39. Ryhmässä työskennellään kirjallisuusterapeuttisin menetelmin monipuolisesti sekä tekstejä että kuvia käyttäen. Ei vaadi aiempaa kirjoittamiskokemusta. Tied. ja ilm. suoraan ryhmänohjaajalle, krj.terapiaohj, pastori Tuula Paasivirta tuula.paasivirta@evl.fi. 040 556 9079. Usko tai älä -ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 18.00–20.15. Ryhmä alkaa 9.10. ja päättyy 27.11. Kokoontumisia on kahdeksan Paavalinkirkon kirjastossa osoitteessa Sammatintie 5. Usko tai älä -ryhmä on tarkoitettu alle 40-vuotiaille aikuisille, jotka haluavat keskustella kristinuskon sisällöstä kriittisesti ja avoimesti ryhmäläisten kysymysten pohjalta. Ryhmää ohjaavat Helena Ronkainen ja Marja Katariina Mononen. Lisätietoja ja ilmoittautuminen 30.9. mennessä Helenalle, helena.ronkainen@helsinki.fi Depressiokoulu 10.10. alkaen klo 18– 20. Vertaisryhmä alakuloisuudesta, lievästä tai keskivaikeasta masennuksesta kärsiville. Ryhmään halukkaat haastatellaan etukäteen to 3.10. Ryhmä kokoontuu 10 kertaa ja vaatii sitoutumista kokoontumisiin ja ”kotitehtäviin”. Työkirja 10 e. Tied, ja ilm. vetäjille mielenterveystyön diakoniatyöntekijä Marja Aho p. 2340 2541 tai pastori Arja Kortelainen p. 2340 5423 viim. 26.9. Retki seniorien syysjuhlaan Vivamoon ti 15.10. Päivän teemana on ”Onnellinen tänään”, juhlapuhujana onnellisuusprofessori Markku Ojanen. Lähtö Paavalinkirkolta klo 9.15, paluu n. klo 17.30. Hinta 40e (sis. matkat, lounaan, juhlakahvit, ohjelman). Ilmoittautuminen virastoon 30.9. mennessä. Tiedustelut Kirsti Hietalahti 09 2340 5451. Itkuvirsikurssi 19.–20.10. klo 9–17. Itkuvirsien avulla saa mahdollisuuden itkeä omat ilot ja surut. Kurssilla jokai-

17

Seurakunnissa tapahtuu 19.9.— 25.9.

nen tekee sekä itkee oman itkuvirren. Ohjaajana diakoniatyöntekijä, itkuvirsiohjaaja Tiina-Susanna Hirvonen. Mukana Arja Kortelainen. Kurssin hinta 30 e sis. materiaalit ja ruoat. Tied. ja ilm. Arja Kortelainen viim. 26.9.

Pakila Hyvän Paimenen kirkko ■ Palosuontie 1, Bussi 67, Halkosuontien pysäkki. Kirkko ja virasto: avoinna ma, ti, to, pe 10–14, ke 12–18, p. 2340 5500, pakila.srk@evl.fi. Päivystävä pappi: ma, ti, to, pe 10–14, ke 13–17, p. 2340 5502. Diakoniapäivystys ti 10–12, p. 2340 5552. Ke 18.9. klo 18 Kirjallisuuspiiri. Riikka Pelo esittelee romaaninsa ”Jokapäiväinen elämämme”, joka kertoo runoilija Marina Tsvetajevan perheen elämästä. Klo 19 Nuorten messu. Sara Toivanen. Su 22.9. klo 11 Messu. Kati Pitkänen, Antti Kylliäinen ja Ari Häyrinen. Messukahvit tarjoaa Suur-Helsingin Valkonauha ry:n Liisankoti. Kahveilla entinen diakonimme Helena Sipilä kertoo valkonauhatyön historiasta ja nykypäivästä. Pyhäkoulu Lastenkappelissa. Ti 24.9. klo 13 Laulun siivin -yhteislaulutilaisuus. Mukana Ari Häyrinen ja Anna-Kaisa Honkanen. Kahvitarjoilu.

ALVAR AALLON TUOLIT kunnostetaan pitkäaikainen kokemus

VERHOILUPISTE

SAVELA

Keskiviikkona 25.9.2013 klo 17.30-19.30 Pelastusarmeijassa, Castréninkatu 24-26, Helsinki

puh. 0400 300628

www.verhoilupiste.net

Asiantunteva lakimies jakaa tietoa, mitä tulee ottaa huomioon testamenttia laadittaessa.

Sielunhoitopuhelin (09) 148 5432

Tilaisuus on kaikille avoin. Kahvitarjoilu. TERVETULOA kuuntelemaan ja keskustelemaan!

palvelee ma-pe klo 19.00-22.00. Tahdomme auttaa, kun etsit hengellistä apua. Esirukouspyyntöjä vastaanotetaan.

Ev. lut. Kansanlähetys

LÖYDÄ PIPLIAN UUTUUDET

www.piplia.fi

Q

MISTÄ LÖYDÄT? PIPLIA Hauskat piirrokset ovat täynnä jännittäviä yksityiskohtia, löydätkö ne? Isokokoisessa kirjassa on pahviset sivut. Soveltuu 2—7 –vuotiaille. Q 14,90 € / KPL

Pitäjänmäki Pitäjänmäen kirkko ■ Turkismiehenkuja 4. Virasto: auki ma, ti, to, pe klo 9–14, ke klo 12–18, p. 09 2340 5600, pitajanmaki.srk@ evl.fi. Diakonian ajanvaraus ti klo 14–16 Tali–Strömberg alue, Kristina Sandberg, p. 09 2340 5638 ja pe klo 9–11 Reimarlan, Pajamäen, Konalan alueet, Seija Widberg, p. 09 2340 5648. Su 22.9. klo 10 Messu. Martti Pitkänen (s), Jukka Vanne (a), Lauluyhtye Ventus, joht Kylli Ahola, urkurina Leena Talvio. Kirkkokahvit. Ti 24.9. klo 18 Nuorten peli-ilta. Ke 25.9. klo 18 Hiljainen rukous.

Ĵ Ȭ

Tutustu myös keskikokoisiin ja nahkakantisiin virsikirjoihin nettikaupassa.

SOINNUTETUT TASKUVIRSIKIRJAT Kaikki virret on soinnutettu ja omalla sivullaan. Mukana katekismus. Neljä kansivaihtoehtoa. Q 12,90 € / KPL UUSI FARKKURAAMATTU! Q 24 € / KPL

Suomen Pipliaseura | myynti 010 838 6520 | myynti@piplia.fi | www.pipliakauppa.fi

Terveys Liikunta Apuvälineet Kotiapteekki Ensiapu Haavanhoito Hygienia Virtsankarkailu Katetrit

Konalan srk-talo ■ Kyntäjänt. 4

To 19.9. klo 13 Päiväpiiri. Syyslauluja. Kylli Ahola.

Pajamäen srk-koti ■ Pajamäent. 14

Pe 20.9. klo 12–13.30 Kammari. Lounas 5e. Su 22.9. klo 14 Ehtoollishartaus. Martti Pitkänen, Kylli Ahola. Ke 25.9. klo 13 Lähetyspiiri. Lauluja enkeleistä. Kylli Ahola.

Muuta Rukouspiiri keskiviikkoisin klo 13 Pitäjänmäen kirkolla, klo 18 Konalan srk-talolla, Kyntäjänt. 4, klo 19 Riukutie 3, kerhohuoneella. Perhekerhot ma klo 10 Pajamäen srkkoti, ke klo 10 Lehtovuorenk. 10, to klo 10 Konalan srk-talo, Kyntäjänt. 4 Alfa-kurssi. Olet tervetullut kuuntelemaan ja keskustelemaan! Pohditko elämän tarkoitusta? Haluatko tutustua kristinuskoon paremmin tai syventää uskoasi? Haluatko vain kysyä, miksi? Jos vastaat yhteenkin yllä olevaan: Kyllä, Alfa-kurssi on juuri sinulle. Kurssille ovat tervetulleita kaikki iästä ja asuinpaikasta riippumatta. Ohjelmassa on: yhteinen ateria, musiikkituokio, alustus ja keskustelua pienryhmissä alustuksen sinussa herättämistä ajatuksista kahvia / teetä nauttien. Kokoonnumme Pitäjänmäen kirkolla 24.9.–26.11. tiistaisin klo 18.30–20.30. Kurssiin sis. vkonloppujakso 26.–27.10. Ilm. virastoon.

Roihuvuori Kaste-, vihki- ja hautausvaraukset p. 09 2340 5702. Muut tilavaraukset p. 09 2340 5715. Seurakuntatoimisto

TERVEYTTÄ JAA HHYVINVOINTIA YVINVOINTIAA AARKEEN RKEEN

IHQQRNDXSSD À Pyydä ILMAINEN näyte!

APU VIRTSANKARKAILUUN! Laaja valikoima suojia eri asteiseen virtsankarkailuun. Omat mallit naisille ja miehille.

Varmuus Hyvä istuvuus Ehkäisee hajuja

FENNO MEDICAL OY 09 276 360 I asiakaspalvelu@fennomedical.fi I fennokauppa.fi


18 (Tulisuontie 2) avoinna ma ja ti klo 10– 13, ke klo 14–17.30, to ja pe 9–12, p. 09 2340 5700, roihuvuori.srk@evl.fi. Nuoriso- ja varhaisnuorisotyön toiminta: www.laajaranta.fi.

Roihuvuoren kirkko ■ Tulisuontie 2, p. 09 2340 5700.

Pappi tavattavissa srk-toimistossa ma klo 10–13, ke 14–17.30 ja pe klo 9–12. Diakoniatyön puhelinajanvaraus ma klo 11–12, p. 09 2340 5758 ja diakoniatyön ajanvarausvastaanotto diakoniatoimistosta ti klo 9–10. Maanantaisin klo 10–11 Puurokahvila. Tiistaisin klo 12–14 Roihutupakahvio ja klo 12.30 Rukoushetki kappelissa. Ke 18.9. klo 18 Iltamessu To 19.9. klo 16–18 Syystori. Syksyn satoa, haitarimusiikkia, leivonnaisia, grillimakkaraa, arpoja yms. Tapahtuman tuotolla tuetaan Eritrean tyttöjen koulunkäyntiä Kirkon Ulkomaanavun kautta. Su 22.9. klo 10 Messu, Ek, Filppula ja Kerttu Sarkkola, huilu. Klo 10 Pyhäkoulu, tied. Taini Nurmesviita p. 09 2340 5763. Klo 18 Hadjidakis-konsertti, Trio Zorbas: Maaria Vannemaa, laulu ja viulu, Victori Vatanskaja, piano ja Kari Vannemaa, buzuki ja huilu. Vapaa pääsy. Ohjelma 10 euroa. Ma 23.9. klo 19.30 Vesper, musiikkipitoinen hartaushetki. Kamarikuoro Cantiamo, joht. Hannele Filppula. Ke 25.9. klo 13 Soppakirkko

Tammisalon kirkko ■ Väylänrinne 1, p. 09 2340 5790

Ma 23.9 klo 18 Tammisalon miestenpiiri aloittaa jatkuen joka toinen viikko.

Laajasalon kirkko ■ Reposalmentie 13, p. 09 2340

5757 Pappi tavattavissa ti klo 10–13 ja to klo 9–12. Aulakahvio avoinna arkisin klo 10–14, syyskuun taiteilijana Oili Ollanketo. Diakoniatyön vastaanotto ma klo 9–11 p. 09 2340 5768. Aamurukous keskiviikkoisin klo 6.30–7.30. Variksen Laulukoulu keskiviikkoisin kts. http://laulukoulu.ihmo.fi/ Torstaisin klo 12 Keskipäivän rukoushetki Su 22.9. klo 12 Messu, Vilkkilä, Helaseppä ja Niva-Vilkko. Klo 12 Pyhäkoulu. Tied. Taini Nurmesviita p. 09 2340 5763. Klo 18 Syyssäveliä, Harri Ruskeepää, laulu ja Päivi Niva-Vilkko, piano. Ohjelmistossa hengellisiä lauluja. Vapaa pääsy, ohjelma 5e Tasaus-keräykselle Ke 25.9. klo 18–19.30 Kirjallisuuspiiri aloittaa keskustelemalla Dostojevskin Idiootista. To 26.9.klo 9.30 Lasten kirkkohetki

Muuta Senioripysäkki on keskusteluryhmä yli 60-vuotiaille. Ryhmässä on mahdollisuus jakaa omia ajatuksia ja tunteita sekä löytää niille uusia näkökulmia. Tavoitteena on yksinäisyyden ja masennuksen lieveneminen. Senioripysäkki alkaa maanantaina 7.10. ja kokoontuu 15 kertaa. Tied. Kristiina Selin p. 09 2340 5738.

Tuomiokirkko

Seurakunnissa tapahtuu 19.9.— 25.9. La 21.9. klo 18 Iltakirkko. Silvo, Lehtoaho. Su 22.9. klo 10 Vuontispirtin konfirmaatiomessu. Linda Oikarinen, Ikonen, Varkki, Helsingin Filharmoninen kuoro, joht. Dani Juris. Kirkkokahvit ja saarnajatkot. Krypta. Klo 10 Pyhäkoulu. Kappeli. Ma 23.9. klo 7.15 Aamurukouspiiri. Snellmaninkatu 2. Klo 12 Päivärukous. Klo 18 Ekumeeninen Luottamuksen rukoushetki. Krypta. Ti 24.9. klo 12 Päivärukous. Ke 25.9. klo 9.30 Tuolijumppa. Klo 12 Urkuvartti. Santeri Siimes. Klo 18 Kohtaamispaikkana Krypta: Ehtoollisavustajien ilta. Kiuru alustaa ehtoollisen raamatullisista juurista. Mukana myös Silvo. Klo 18.30 Kristillisen meditaation ryhmä. Kappelin alasali.

Johanneksenkirkko ■ Korkeavuorenk. 12, p. 2340 7730, avoinna ma–pe klo 10–15 La 21.9. Ehtoomessu. Äikää, Ingerö. Su 22.9. klo 10 Messu. Storhammar, Ingerö.

Ruoholahden kappeli ■ Selkämerenkuja 1, p. 2340 6125 To 19.9. klo 14–16 Koululaisten Olkkari. Klo 14 Naisfoorumi. Su 22.9. klo 12 Messu. Pulkamo. Ma 23.9. klo 9.30 Perhekerho. Klo 18.30 Alfa-kurssi. Ti 24.9. klo 9.30 Perhekerho. Klo 14–16 Diakoniakahvila.

Suomenlinnan kirkko ■ Suomenlinna C 43, p. 2340 6126 To 19.9. klo 9.30 Perhekerho. Ti 24.9. klo 14–17 Koululaisten Olkkari. Ke 25.9. klo 14–16 Keskiviikkokahvit.

Tykkää! /kirkkojakaupunki

Klo 12 Messu (vanha kaava). Storhammar, Ingerö. Klo 18 Tuomasmessu. Markku Vuorinen, Antturi. Petri Kangas ja orkesteri. Tulkkaus englanniksi. Ma 23.9. klo 10 Family Club. Akvaario. Ti 24.9. klo 12–13 Diakoniaruokailu. Ateria 1 e. Krypta. Klo 17 Arkimessu. Kirkon etuosa. Messun jälkeen avoin Tuomasmessun messukokous. Café Agricola. Klo 18 Kristillisen meditaation ryhmä. Kappeli. Ke 25.9. klo 13 Seniorifoorum: Miten miehinen mies voi elää kristittynä? toimittaja Heli Karhumäki ja American autojen harrastaja Jussi Kosola. Klo 20 Agricolamessu. Henkka & bändi.

Katajanokan seurakuntakoti ■ Kauppiaankatu 8–10 B Ti 24.9. klo 9.30 Perhekerho.

Meritullin seurakuntakoti

Seurakunnat verkossa: www. helsinginseurakunnat.fi

■ Vanha kirkko, Lönnrotink. 6, p.

2340 6128, avoinna ma, ti, ke, pe 12– 15, to 12–20.30 To 19.9. klo 17 Avoin raamattupiiri. Krypta. Klo 19 Raamattuluento. Heprealaiskirje. Antturi. Su 22.9. klo 10 Messu. Kosonen, Kiuru, Pulkamo. Kirkkokahvit ja saarnajatkot. Ti 24.9. klo 12 Päivämusiikki. Sixten Enlund, urut. Klo 19 Sadonkorjuun kiitoskonsertti. Philomela-kuoro, joht. Marjukka Riihimäki, Johannes Päkkilä, huilu, Pekka Suikkanen, urut. Ke 25.9. klo 8 Aamumessu. Kiuru, Suikkanen. ■ Annankulma, Annankatu 14 D, Avoin olohuone avoinna ti–to 11–15, pe 9–12 To 19.9. klo 12 Käsityöpiiri. Pe 20.9. klo 9–10 Aamupuuro. Ti 24.9. klo 15 Puhu suomea. Ke 25.9. klo 13 Yhteislauluhetki.

6133 To 19.9. klo 15 Perhekerho. Klo 18 Nuorten aikuisten sähly. Ma 23.9. klo 9.30, 10.40 Seniorinaisten jumppa. Klo 18 Isien ja poikien sähly.

Studium Catholicum ■ Ritarikatu 3 A To 19.9. klo 8.30 Ekumeeninen rukoushetki.

Lähetyskirkko ■ Tähtitorninkatu 18

Su 22.9. klo 14 Lähetyskirkon messu. To 26.9. klo 8.30 Yksinkertainen messu.

Krista-koti ■ Kristianinkatu 19 Ma 16.9. klo 15 Raamattupiiri.

Muuta Diakoniavastaanotot: Ajanvaraus puhelimitse tai käymällä paikan päällä ke 12–12.30. Lisätietoja p. 2340 6100 tai netistä.

Töölö ■ Runeberginkatu 39 A 7, avoinna

■ Bulevardi 16, käynti sisäpihalta Ma 23.9. klo 14 Raamattupiiri. Klo 18.30 Miesten raamattupiiri.

ma, ti, to, pe 10–14, ke 14–18. Virasto p. 2340 6300, toolo.srk@evl.fi. Päivystävä pappi, p. 2340 6302. Diakoniatoimisto, Runeberginkatu 58 B. Ajanvaraus ti klo 10–12.30, vastaanotto to klo 10–12.30, p. 2340 6318.

Bulevardin kerhohuone

00121 Hki), avoinna ma–ti 9–15, ke 12–17, to–pe 9–12, p. 23406100, tilavaraukset.tuomiokirkkosrk@evl.fi, tuomiokirkko.srk@evl.fi, facebook. com/helsingintuomiokirkkoseurakunta

Bulevardin seurakuntasali

Temppeliaukion kirkko

■ Bulevardi 16 B. 2. krs Pe 20.9. klo 19 Kansan Raamattuseuran opiskelijat. Ravintoa sielulle ja ruumiille, musiikkia ja yhdessäoloa. Tarjoilua klo 18.30 alkaen.

Helsingin tuomiokirkko

Agricolaliike

■ Unionink. 29, p. 2340 6120, avoin-

■ Mikael Agricolan kirkko, www.agricolaliike.fi, Tehtaank. 23, p. 2340 6123. Café Agricola avoinna ti–pe klo 10–17, lounas ti–pe klo 11–14 To 19.9. klo 10 Lasten ja perheiden päivä. Klo 13 Torstaipiiri. Su 22.9. klo 10 Anglican Eucharist.

■ Lutherinkatu 3, p. 2340 6320 Pe 20.9. klo 10 Avoin perhekerho (takkahuone). Su 22.9. klo 10 Messu. Auvo Naukkarinen, Otto Alanen, Leena Tiitu, Tapio Tiitu. Annemarie Åström, viulu, Johanna Karjalainen, piano. Kirkkokahvit sekä kanakeittoa 7 e, Suomen Lähetysseuran Tasaus-keräyksen hyväksi. Ma 23.9. klo 16.30 Merimieskirkkopiiri, Eija Kilpi. Klo 17 Kitarakurssi. Opettajana Kari Pulakka. Lisätiedot Jari Leinonen, 050 538 2251. Ti 24.9. klo 10 Avoin perhekerho (takkahuone). Klo 11 Jumppakerho eläke-

■ Virasto: Bulevardi 16 B (PL 168,

na ma–su 9–18 Pappi tavattavissa arkisin 15–17, rippihuone. To 19.9. klo 12 Viikkomessu. Koski, Salumäe. Pe 20.9. klo 7.15 Aamurukouspiiri. Snellmaninkatu 2. Klo 12 Päivärukous.

läisille. Klo 13 Raamattuluento, Helsingin Raamattukoulu. Klo 18 Virsikirjan aarteita, Heikki Klemetti virsisäveltäjänä. Tauno Väinölä. Ke 25.9. klo 18 Ehtoollishetki. Eeva Tikka, Jari Leinonen, Tapio Tiitu. Klo 18.30 Rukousjatkot.

Seurakuntakoti

■ Meritullintori 3, p. 2340

Vanha kirkko ja Annankulma

Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

■ Runeberginkatu 39 To 19.9. klo 13 Diakoniapiiri. Pe 20.9. klo 12 Diakoniaruokailu. Klo 13.15. Hopeapiiri, Seija Eerola. Ma 23.9. klo 15 Kokkikerho. 3–7-luokkalaisille. Lisätiedot Tilda Tiljander, 050 408 1985. Klo 19 Raamattupiiri. Ti 24.9. klo 12 Diakoniaruokailu. Klo 13.15. Lähetyspiiri. Terveiset Bordeaux’sta, Auvo Naukkarinen. Klo 18 Hanna-ryhmä. Kaikille avoin kv. rukousverkoston ryhmä joka toinen tiistai 3.12. asti. Lisätiedot Kika Paukkunen, 040 503 0707.

Kerhokeskus ■ Tykistönkatu 8 Pe 20.9. klo 18 Nuorisokahvila ToriCafé. Ma 23.9. klo 17.30 Posliinipiiri. Lisätiedot Tuula Setälä 050 512 2271. Klo 18 Nuorten peli-ilta. Ke 25.9. klo 18 Nuortenilta. Nuorten tilaisuuksista lisätiedot Mikko Saari, 040 837 9291.

Muuta toimintaa To 19.9. klo 16 Sählykerho 2–5-luokkalaisille, Taivallahden peruskoulun alatalon jumppasalissa. Lisätiedot Tilda Tiljander, 050 408 1985.

Vartiokylä ■ Virasto: Turunlinnantie 3, avoinna: ma–pe klo 10–11 ja 12–14, p. 2340 6400, fax 2340 6401, vartiokyla. srk@evl.fi. Päivystävä pappi tavattavissa viraston aukioloaikoina. Diakonin tapaamisaika varataan puhelimitse tiistaina 9–11 p. 2340 6451

Matteuksenkirkko ■ Turunlinnantie 3, p. 2340 6420 Ke 18.9 klo 12.45 Lauletaan yhdessä. Klo 14 Populus-kerho. Su 22.9. klo 10 Messu. Pakarinen, Stickler, Vesanen ja diakonit. Messuavustajina Irja Pesonen ja Martta Rantanen. Ikäihmisten syntymäpäivät. Ma 23.9. klo 16 Miesten raamattupiiri. Ti 24.9. klo 12 Soppakirkko. Hartaus ja ilmainen lounas. Klo 17 Raamattupiiri. Ke 25.9 klo 12.45 Lauletaan yhdessä. Klo 14 Populus-kerho.

Vartiokylän kirkko ■ Kiviportintie 5, p. 2340 6422 Ke 18.9. alkaa Lapsikuoro ja Muskari. Lisätietoa nettisivuilta. La 21.9. klo 10–13 Perhepäivä. Mukavaa toimintaa koko perheelle! Makaronilaatikko-lounas (alkaen klo 11), pomppulinna, ambulanssi/paloauto (hälytysvarauksella), esirukouspaja, kasvomaalausta sekä kirppis, johon voit tuoda tavaraa lahjoituksena myyntiin to 16.9. klo 16 mennessä Vartiokylän kirkolle. Tuotto KUA:n kautta Syyrian pakolaisille. Su 22.9. klo 16 Vartsika-messu. Kontio, Jalava ja Kakkonen.

Puotilan kappeli ■ Puotilantie 5, p. 2340 6421 Ti 24.9 klo 13–16 Olohuone. To 26.9. klo 18 Kappelimessu. Stickler ja Kakkonen.

Tulossa Alakouluikäisten syysleiri Lohirannassa Lohjalla 4.–6.10. Ilmoittautuminen 30.8–20.9. Lisätietoja Johannes Joenpellolta. Katso koko viikkotoiminta: www.helsinginseurakunnat.fi / Vartiokylä

Vuosaari Vuosaaren kirkkoherranvirasto ■ Virasto: Satamasaarentie 7, avoinna ma, ti, to ja pe klo 9–13 ja pappi päivystää klo 10–13. Keskiviikkona virasto on auki klo 14–18 ja pappi päivystää klo 15–18. Virasto: 09 2340 6500. Päivystävä pappi 09 2340 6502, fax 2340 6501, vuosaari.srk@evl.fi. Diakoniatyön keskitetty ajanvaraus- ja palveluaika tiistaisin klo 9–10, p. 09 2340 6518 / paikan päällä Albatrossin seurakuntatilassa, Kahvikuja 3 (ajanvaraus, neuvonta, ohjaus).

Vuosaaren kirkko ■ Satamasaarentie 7 Ke 18.9. klo 17 Vuosaari-kuoro. Klo 18 Neulekerho. To 19.9. klo 11–12 Diakonialounas. Hinta 1 euro. Klo 13 Diakoniapiiri. Klo 13 Merimieskirkkopiiri. Klo 18 Avoin keskustelu- ja raamattupiiri. Pe 20.9. klo 18 Kuninkaan ilta: Jumalan äänen kuuleminen. Michael Kimuli, puhe ja Hanna Erkama ja co, ylistys. Raamattuopetusta, ylistysmusiikkia, todistusta sekä rukouspalvelu. Lapsille pyhäkoulu. Teejatkot illan päätteeksi. Su 22.9. klo 11 Messu – Merihiekka 2 konfirmaatio. Liturgia ja saarna Tiina Ahonen, Airi Heikkinen ja Reetta Luoma avustavat ja kanttorina Teija Tuukkanen. Klo 14 Konfirmaatiomessu – Kivisaari 3. Tommi Vanhanen, Airi Heikkinen, Reetta Luoma, Seppo Autti ja Teija Tuukkanen. Ma 23.9. klo 18 Raamattupiiri Roomalaiskirje. Vetäjänä George Betel. Ti 24.9. klo 10 Perhekerho. Klo 18 Miestenpiiri. Ke 25.9. klo 18 Neulekerho.

Katukappeli ■ Kauppakeskus Columbus, Vuotie 45, p. 2340 6575. To 19.9. klo 16–17 Pappi paikalla. Klo 18 Iltakirkko. Lauri Holma ja Teija Tuukkanen. Ti 24.9. klo 13 Rukouspiiri.

Merirasti–kappeli ■ Jaluspolku 3, p. 2340 6573, 050 541 2119 Ke 18.9. klo 18.30 Uusi laulu -kuoro. To 19.9. klo 10 Perhekerho. Su 22.9. klo 17 Merirasti-messu. Liturgia ja saarna Lauri Holma, Uusi laulu -kuoro ja Merirasti-kappelin laulukoulun väki Teija Tuukkanen johdolla. Pianistina Ilkka Joronen. Tule mukaan iloiseen, menevään ja letkeään gospel tunnelmaan. Illan päätteeksi kirkkokahvit takkahuoneessa. Ke 25.9. klo 18.30 Uusi laulu -kuoro.

Albatross ■ Kahvikuja 3, 2. krs, p. 2340 6571 Ke 18.9. klo 13 Laulupiiri. Piiriä johtaa Anja Hinkkanen. Pe 20.9. klo 12–13.45 Cafe Outolintu. Ma 23.9. klo 10–11.30 Perhekerho. Klo 13 Iltarusko raamattupiiri. Klo 18. Venäjänkielinen raamattupiiri. Ti 24.9. klo 10–12.30 Elämänkysymyksiä raamatun äärellä, naisten piiri (lastenhoito järjestetty). Klo 14 Askeleita Suomeen.

Myrskylintu ■ Solvikinkatu 11 Ke 18.9. klo 18 Medialähetyspiiri Näppärät. Lähetyspuoti ja kahvila. Ti 24.9. klo 10 Perhekerho. Ke 25.9. klo 18 Miesten piiri. Keskustelupiiri elämänkysymyksien äärellä.

Yhteinen seurakuntatyö Seurakuntien talo ■ Kolmas linja 22, vaihde 09 23 400


Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

19

Seurakunnissa tapahtuu 19.9.— 25.9.

Kehitysvammaistyö

Erityisdiakonia

■ Vammaistyön pappi Heli Ojalehto

■ Hämeentie 73, p. 09 2340 2572

p. 09 2340 2546 tai heli.ojalehto@ evl.fi. Tuomasmessu su 29.9. klo 18 Agricolan kirkossa, Tehtaankatu 23. Tule mukaan lasten ja enkeleiden Tuomasmessuun! Messu on selkokielinen. Siinä on viittomakielinen tulkkaus ja messu on tekstitetty. Messussa on otettu huomioon myös näkövammaiset. Kirkossa voi liikkua pyörätuolilla.

Kuurojentyö ■ Diakoni Päivi Korhonen p. 050

301 9619 tai paivi.korhonen@evl.fi. Raamattupiiri ti 24.9. klo 15–17 Kannelmäen kirkossa, Vanhaistentie 6., vieraina Liisa Santala ja Lea Nokkanen, Viittomakielinen perhekerho pe 27.9. klo 9.30–12 Lasten kappeli Arkissa, Leppävaarankatu 7 B, 3.krs, Päiväpiiri pe 27.9. klo 12–14 Matteuksen kirkossa, Turunlinnantie 3, Tuomasmessu ”Saavu” su 29.9. klo 18 Agricolan kirkossa, Tehtaankatu 23, viittomakielen tulkkaus, Nappipaja la 5.10. klo 10–15 Tikkurilan diakoniakeskuksessa, Unikkotie 5 a A, Vantaa, nappikorujen askartelua kuurojen lähetyksen hyväksi, osallistumismaksu 5 e, ilm. Seijalle ke 25.9. mennessä p. 050 338 6212 tai seija.einola@evl.fi.

Mielenterveystyö Depressiokouluryhmä torstaisin 10.10.–12.12. kello 18–20 Paavalinkirkolla Vallilassa, Sammatintie 5. Ryhmänohjaajina ja ilmoitusten vastaanottajina toimivat pastori Arja Kortelainen Paa-

Hengelliset tilaisuudet HERÄNNÄISSEURAT To 19.9. klo 18 Wähäväkisten juhlaveisuu ja Herran pyhä ehtoollinen puutteenalaisille. Kallion kirkko, Itäinen papinkatu 2. Saarna Minna Ruuttunen. Ennen messua on mahdollisuus tulla harjoittelemaan messulauluja klo 17 alkaen. Messun jälkeen iltatee. klo 18 Länsi-Pasilan kappelissa, Winqvistinkatu 2. klo 18 Ison Omenan hiljaisuuden kappelissa, kauppakeskuksen 2. krs. Pe 20.9. klo 18 Mummon kammarissa, Helenankatu 34 D, Hyvinkää. Su 22.9. klo 12 Kirkkopyhä Sammatin kirkossa, Lönnrotintie 11. Saarna Jaakko Saari. klo 16 Seuratuvalla, Salomonkatu 17 D. Mm. Liisa Niska, Mikko Rautakorpi, Jan Ahonen. Ke 25.9. klo 19 Körttikodilla, Ratakatu 1a A, 3.krs.

Kommentoi verkossa! NLUNNRMDNDXSXQNL ¿ valin seurakunnasta, 09 2340 5423 ja diakonissa Marja Aho Yhteisestä seurakuntatyöstä, 09 2340 2541. Ryhmään ilmoittautuneet haastatellaan. Depressiokoulu on tarkoitettu lievästä tai keskivaikeasta masennuksesta kärsiville ja sellaisille, joilla on taipumusta masentuneeseen mielialaan. Tarkoituksena on saada valmiuksia oman mielialan ”hallintaan”. Elämänkatsomusryhmä Seurakuntien talossa ke 25.9. klo 17-18.30, ryhmän vetäjinä diakonissa Marja Aho ja sairaalapastori Antti Savola.

Näkövammaistyö ■ Diakoni Marja Leena Kallio, p. 09

2340 2549 tai marjaleena.kallio@ evl.fi. Lähetysaskartelupiiri pe 20.9. klo 17.30–19.30, Porkkanamarkkinat la 21.9. klo 10–14 Senaatintorilla, Kirkkoretki Tikkurilan kirkon jumalanpalvelukseen su 22.9 klo 10, Asematie 12. Ilmoita jos tarvitset oman oppaan, Tuomasmessu su 29.9. klo 18 Agricolan kirkossa, Tehtaankatu 23 Helsinki. Tule mukaan lasten ja enkeleiden Tuomasmessuun! Saarnaajana Pälvi Ahoinpelto ja liturgina Heli Ojalehto. Messu on selkokielinen, siinä on viittomakielinen

tulkkaus ja messu on tekstitetty. Messun laulut on saatavilla pistemateriaalina ja opaspalvelu on saatavilla. Messu kestää 1,5 h, jonka jälkeen Kryptassa on teetarjoilu. Pyörätuolilla pääsee kirkkoon parhaiten, Sepänkadun puolelta. Jos olet opasta vailla, ota yhteyttä Marja Leena Kallioon p. 09 2340 2549.

Oppilaitostyö Oppilaitospapit ovat oppilaitoksissa opiskelijoiden ja henkilökunnan käytettävissä. Säännölliset vastaanotot lukukausien aikana: Aalto-yliopisto Arabia ARTS torstaisin, Töölö päärakennus huone 408 ti klo 10–12, DIAK ma 11–13, Haaga-Helia AMK Pasila ti 10–11, Haaga kuukauden toiseksi viimeinen torstai 10–11, Helsingin yliopisto päärakennus ke 14–15, Viikki Infokeskus to 12–14, Kuvataideakatemia keskiviikkoisin, Metropolia AMK Tukholmankatu 10 ti 14–15, Tavitalo ke 13–15 (parilliset viikot), Bulevardi 31 ke 13–15 (parittomat viikot), Sibelius-Akatemia tiistaisin, Teatterikorkeakoulu perjantaisin, katso lisää www.kirkkojakampus.fi, Stadin ammattiopisto, Haagan koulutusyksikkö, Ilkantie 3, vastaanotto ma 12–14, Holkkitien yksikkö, pappi tavattavissa keskiviikkoisin.

Pullakirkko su 22.9. klo 10 Matti Kononov ja Sari Blå-Romppanen, Päivätupa ma, ti ja to klo 9–12, Raamattupiiri ti klo 18, Diakoniaruokailu (1 e) ke ja pe klo 12–13, Katulähetysilta ke klo 18.

Kampin kappeli ■ Narinkkatori, p. 09 2340 2018,

kampinkappeli@evl.fi Kappeli on avoinna arkisin klo 7–20, viikonloppuisin klo 10–18. Aamuhartaus maanantaisin klo 8, Iltahartaus perjantaisin klo 18.

Kansainvälinen työ ■ www.migrantchurch.fi ja face-

book.com/migrantchurch.fi Arabiankielinen työ; messuja eri puolilla pääkaupunkiseutua mm. Herttoniemen rannan kappelissa, tietoja toiminnasta ja papin palveluista: pastori Ramez Ansara p. 09 2340 3380 tai ramez.ansara@evl.fi myös www.migrantchurch.fi ja facebook. Kiinankielinen työ; sunnuntaisin kuoro, suomenkielen opetusta, lounas, messu klo 13, liikuntaa, teejatkot ym, toimintaa myös adoptioperheille, Alppilan kirkolla, Kotkankatu 2, tied. pastori Paulos Huang, p. 09 2340 3650 tai assistentti Wu Sisi Xinghui, p. 09 2340 3651. Venäjänkielinen työ; messu Mikaelinkirkossa kuukauden 1. ja 3. sunnuntai klo 15, Emännänpolku 1, Kontula, messu Vanhassa kirkossa kuukauden toisena sun-

nuntaina klo 14, Annankatu 14 D, Raamattupiiri ma klo 18, Kahvikuja 2 ja ti klo 18, Emännänpolku 1, lisäksi nuorten iltoja, leirejä, rippikoulu, ym. tiedustelut Olga Russkih p. 09 2340 2528, Vladimir Blaginin, p 09 2340 4839. Vironkielinen työ; toimintaa kaikenikäisille, messut Alppilan kirkolla, Kotkankatu 2, tiedustelut diakoni Tuuli Raamat, p. 09 2340 3642.

Palveleva Puhelin Palveleva Puhelin päivystää sunnuntaista torstaihin klo 18–01 sekä perjantaisin ja lauantaisin klo 18–03 numerossa 010 190 071. Puhelun hinta on pvm/ mpm.

International Ev. Church 10am Worship Service & Sunday School in Finnish (13yrs+ group in English) in Mellunmäki Parish Center, Korvatunturintie 2 (300m from Mellunmäki metro station) and 2pm Worship Service & Sunday School in English (3–8yrs), Christ Church, Apollonkatu 5. Coffee Fellowship after both services. Details about other activities available from the church office and website: Tel: 09 5868 770, 045 123 5523 Email: office@church.fi www.church.fi www.christianbooks.fi

TULE MATKALLE HALKI RAAMATUN 20.–22.9 Koko Raamattu läpi perjantaista sunnuntaihin – pähkähullu idea vai uusien oivallusten pysäkki? Tämä viikonloppu on sinulle, joka haluat ymmärtää paremmin itseäsi ja elämää. Matkaoppaina toiminnanjohtaja Timo Junkkaala, pastori Jukka Norvanto ja opistopastori Erkki Jokinen. Raamattuopistolla on mahdollisuus majoittua ja ruokailla. Lisätiedot ZZZ VUR À UDDPDWWXRSLVWR. Ennakkoilmoittautuminen S WDL LQIR#VUR À Suomen Raamattuopisto, Helsingintie 10, Kauniainen

Jukka Norvanto Timo Junkkaala Erkki Jokinen ZZZ PDWNDKDONLUDDPDWXQ À

Hoivalla ja kuntoutuksella tukea toimintakykyysi! Tarjoamme monipuolisia kotihoiva-, kuntoutusja asumispalveluita pääkaupunkiseudulla. Tilaa ammattitaitoinen hoitaja tai fysioterapeutti omaan kotiisi arkielämän ja itsenäisen selviytymisen tueksi. Kotipalveluiden perushinta on 35 €/h ja fysioterapian perushinta on 70 €/h. Tilaa maksuton kartoituskäynti jo tänään!

Soita ja kysy lisää: Debora Kotihoito

Debora Oy

010 320 8844

Kaupintie 10

www.debora.fi

00440 Helsinki

JUUTALAISIN SILMIN Daniel Brecher opettaa ja julistaa Munkkiniemen kirkossa sunnuntaina 22.9. klo 17.00 Musiikissa Andreas Forsberg Mukana myös pastorit Erkki O Auranen ja Seppo S Kosonen. Kahvitarjoilu. Järj. Suur-Hgin Israelin Ystävät ry HELSINGIN RAUHANYHDISTYS Myrskyläntie 22, p. 728 2162 www. helsinginrauhanyhdistys.fi

SEUROJA Ke 18.9. klo 19 Seurat La 21.9. klo 18 Seurat

Kaikki ovat tervetulleita. Seurojen puhelinkuuntelu nro 0600 392 974. Hinta 0,05 euroa/min+pvm. Internet-kuuntelu: www.helsinginrauhanyhdistys.fi

LÄHETYSKIRKKO Tähtitorninkatu 18 Su 22.9. klo 14 Messu www.lahetyskirkonmessu.fi

MEDISET MUKAVUUTTA VARMA JA HUOLETON Yli 400.000 suomalaista kärsii virtsankarkailuvaivoista. MediSet -varmuusalushousut tuovat apua tähän vaivaan - eikä mitään näy! * Kestotuotteet, kestävät yli 200 pesukertaa * Luonnonmateriaali, 100% puuvillaa (valkoiset tuotteet) HUOM! Kirkko&kaupunki lukijoille kampanjatarjous -20% voimassa koko syyskuun ajan. Tilaukset puhelimitse ja ilmaiset paperiesitteet, puh. 0400 223 446


20

Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

P

ohjois-Koreassa menee hyvin. Ainakin mikäli on uskomista galluptuloksiin. Siellähän kansa on tyytyväistä sataa prosenttia lähentelevin luvuin lähes kaikkeen. Helsingin seurakuntayhtymä on teettänyt asiakastyytyväisyystutkimuksen kasteprosessin kulusta eli siitä, miten helsinkiläiset vauvaperheet suhtautuvat kastetoimituksiin, joita ovat saaneet osakseen. Tutkimuksen mukaan kasteen yhteydessä jaettuun materiaaliin on tyytyväisiä 98 prosenttia vastanneista ja koko kastetilaisuuteen 96 prosenttia. Helsingin seurakunnilla menee siis miltei yhtä hyvin kuin Pohjois-Korealla. Kun aina pitäisi päästä entistä parempiin tuloksiin, seurakuntayhtymässä on ideoitu uusia tutkimuksia, joista saataisiin vielä messevämpiä lukuja. Seuraavaksi onkin päätetty kysyä vastahaudatuilta vainajilta, onko heillä jotain valittamista hautausprosessista.

Aamukorva on auttava puhelin senioreille, jotka kaipaavat kuulijaa aamun yksinäisinä tunteina. Kuulolla joka aamu klo 5–9. Soita 045-341 0504. Puhelun hinta operaattorisi hinnoittelun mukainen.

SENIORIPYSÄKKI®

Ammattilaisen ohjaama terapeuttinen keskusteluryhmä yli 60-vuotiaille. Ryhmään osallistuminen on maksutonta. Soita ja varaa aika 045-341 0506.

ASUNTOJEN MYYNTI JA VUOKRAUS

Henkilökohtaista 82-v monivaiheisen elämän läpikäynyt akat. siv. mieshenkilö hakee ystävää/elämänkumppania tueksi ja turvaksi. Filosofia ja matkustelu ovat olleet elämän rikastuttajat. Olen elämänhaluinen, huumorintajuinen, vilkas karjalaismies. Yst. puh. 041 526 8392.

Palvelukseen halutaan Kaksi vanhusta etsii Kulosaareen taloutensa hoitajaa. Viihtyisä huone omalla sisäänkäynnillä. P. 09 684 7100

Julkaisija

www.helsinginseurakunnat.fi Osoitteenmuutokset ja tilaukset Puhelimitse 09 2340 2235 tai sähköpostilla kjkosoiterekisteri@evl.fi. Helsingin seurakuntien jäsenten osoitteenmuutokset päivitetään automaattisesti virallisen muuttoilmoituksen perusteella. Kustantaja SLY-Kirkkolehdet Oy Klaavolantie 5, 04300 Tuusula Toimitus Puhelinvaihde: 020 610 0100

Palveluja tarjotaan

Poliisimies etsii vuokra-asuntoa Helsingin kantakaupungista. Max. 700 €/ kk. Puh. 045 264 7222 Luotettava, savuton vak.työssä käyvä hoitaja etsii pitkäaik. vuokra-asuntoa kantakaup. 1.11 alk! P. 044 523 3784. Teatteriopettaja etsii vuokrayksiötä kantakaupungista. Mieluusti Kalliosta. Janne Lonka 050 566 8921

Päätoimittaja Seppo Simola, p. 09 2340 2231 sähköposti: seppo.simola@evl.fi Toimituspäällikkö Pälvi Ahoinpelto, p. 020 770 3669 Toimituspäällikkö, vs. Tommi Sarlin, p. 020 770 3663 Toimitussihteeri Eira Serkkola, p. 020 770 3664 Toimittajat Juhani Huttunen, p. 020 770 3660 Marjo Kytöharju, p. 020 770 3662 Pihla Tiihonen, p. 020 770 3705 Verkkotiedottaja Sirpa Patronen, p. 09 2340 2609 sähköposti: sirpa.patronen@evl.fi

Menovihjeet Palstalle toivotut tekstit lähetetään vähintään kaksi viikkoa ennen tapahtumaa osoitteeseen menot.kirkkojakaupunki@evl.fi. Ilmoitusmarkkinointi Suomen Lehtiyhtymä/ SLY-Kirkkolehdet Oy Klaavolantie 5, 04300 Tuusula Myyntipäällikkö: Paula Kaijanto, p. 0400 249 961, paula.kaijanto@lehtiyhtyma.fi

KAIKENLAISTA KULJETUSTA alk. 20 € / tunti 050 926 6203 Hierontaa Joni Nyman 040 755 7484 koti- ja yrityskäyntejä. Ongelmia kodin elektroniikkalaitteiden kanssa? Soita ja pyydä DigiHelppari paikan päälle. Me autamme sinua mm. television, digiboksin tai tietokoneen asennuksessa ja käytössä. www.digihelppari.fi

Ilmoitushinnat Teksti-ilmoitukset 2,60 e / pmm. Rivi-ilmoitukset alk. 3 riviä 23 e – hintoihin lisätään +24 % alv. Toistoalennus -20 %

Huonekalujen kasaukset, kodin korjaustyöt ja siivoukset. P. 046 899 6885 www.asennusapu.info

Reprotyö Esko Jämsä Painopaikka SLY-Lehtipainot Oy ISSN 0356-3421

Vinttien, kellareiden ja kuolinpesien tyhjennykset. Kaikki pois! p. 0466 418 728.

MUUTOT EDULLISESTI KuljetusVarma suorittaa muutot ja pianonkuljetukset. Asennamme myös kalusteet, verhot, lamput ym. Myös muuttolaatikot ja varastointi. P. 0500 800 800 www.kuljetusvarma.com Pienetkin sähkötyöt P. 040 5016502 Yli 40v kokemuksella.

MUUTOT JA KULJETUKSET 1-2 miestä ja iso pakettiauto. Kuljetus Neppis p. 040 585 0074

TEHOSÄHKÖ Sähköasennusliike. Kaikki sähkötyöt Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla kotimaisin voimin. 09-724 5188 tehosahko@tehosahko.com PAKETTIAUTO JA KULJETTAJA. KODIN PIENET KORJAUSTYÖT. Puh. 044 911 8930 Rulla, säleverhot - 30 % soita kotiesittely KAIHDINPALVELU 0400 538 760 myös iltaisin

Kauneudenhoitoa Arvoisat asiakkaat! Eläk.alenn.perm. l+k (norm.50€) nyt 37€. Norm.vel.perm. l+k (55€) nyt 46€ Tied. 09 639 818

SIIVOUSTYÖT, RUUANLAITTO 30e/h+alv SIIVOUSTYÖT, VÄHENN. -45% TerMari Ky p. 045-1281142

Kaikki kodin remontit isot sekä pienet, ulko- ja sisätyöt. Takuutyönä. Suomalaiset työntekijät. Ilmainen arvio. Tarvikealennus. Myös kuljetukset ja siivoukset. Puh. 050 326 3697

Vastuu virheistä Lehti ei vastaa ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai vastaavista syistä julkaista määrättynä päivänä. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä 8 (kahdeksan) päivän kuluessa.

p. 040-411 4370 J. Vähäkanga

KOTIPALVELU Mummonmökki

Ilmoitusaineistot k&k.ilmot@lehtiyhtyma.fi puh. 020 770 3136 Lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Aineiston on oltava perillä viimeistään edellisen viikon keskiviikkona klo 12. Paperilehden ilmoitukset julkaistaan myös verkossa näköislehdessä.

Painos 200 000 kpl. Osoitteellisena jakeluna Itellan kautta ev.lut. seurakuntien jäsentalouksiin Helsingissä.

Siisti ja savuton opiskelija etsii kohtuuhintaista asuntoa vuokralle pk-seudulta. P. 0400 697 373

Mattojen käsinpesua 10€/m2. Puhtaana ja kuivana takaisin. Kuljetus 10€/ Helsingin alueelle. Matti Koiviston pesula puh. 0500-871148. ps. olin ennen Hakaniemessä. Perinteistä hierontaa Kontulassa. Tuula Venetjoki 040 825 9643

Väri+leikk.+föönaus 60€, lyh. hiukset. Permanentti+leikk.+föönaus 65€, lyh. hiukset. Kampaamo Salon Loiste. Laukkarinne 4, 2 krs, Hakunilan ostosk., Vantaa, 10-17. P. 044 594 4444 Eläkeläisten permanentti pak. 60€ ja väripaketti 60€ leikkaus 18-20€ Salon Capelli, Hämeentie 38 p. 045 238 6356

Rakennusala Mitoin kuin mitoin

Uusi ilme keittiöön -Ovet, tasot, rungot, vetimet, saranat ILMAINEN TARJOUS- JA MITTAUSPALVELU Soita: ERKKI 0500 503357, MIKKO 0409 311466

www.ergadesign.fi Meiltä saat kaikki huoneistoremontit 20 v kokemuksella takuutyönä

M

E

Kph,keittiö,lattia,maalaus. Laadukkaasti 20v.ILM.ARVIO Jabell.fi p.0400 689742

ETRO

R

Toimituksen postiosoite Kirkko ja kaupunki Kasarmikatu 23 A 15, 00130 Helsinki sähköposti: toimitus@kirkkojakaupunki.fi tai: etunimi.sukunimi@ kirkkojakaupunki.fi

www.kirkkojakaupunki.fi

ISÄNNÖINTIKESKUS OY puh. 737 259 myös ilt. ja vkl. VANHEMPI NAINEN HELSINKI Onko teillä vapaana huonetta? Siisti raitis 50v. mies etsii alivuokralaishuonetta, tarve noin 5-15 pv/kk. Maksaisin 25€/yö ja autan ilmaiseksi lumitöissä yms. Jari Vilhunen 0500 670 979 jari.vilhunen@gmail.com

Mikäli murehditte asentamatonta tai korjaamatonta verhoa tai verhotonta ikkunaa, niin me autamme. Suomalaiset tuotteet ammattitaidolla. Säle- ja rullakaihtimilla 2 vuoden toimintatakuu.

71. vuosikerta

-luottotiedot, takuut, sopimukset ja näytöt yli 35 v:n kokemuksella Vuokrauspalkkio 0 - 1 kk

I

Hyvin menee

AAMUKORVA

M O NT

T

neniälittereK

Vuokrata halutaan

MASENTUNUT? YKSINÄINEN? SOITA!

maalaus tapetointi keittiöt kylpyhuoneet saunat lattiat ilmainen tarjous ja käynti paikan päällä

P. 0400-819483/ metroremontti@pp.inet.fi

VESIKOURUT s VANHOJEN UUSIMISET s vartti-, tiili,- peltikattojen pesu-, maalaus ja homesuojakäsittelyt s KATTOTURVATUOTTEET

050-2205 /

Siltala

www.0502205.fi JORMAN REMONTTIPALVELU Maalaus, tapetti, laatoitukset, laminaatit, keittiöön ovet, tasot. Ulos aidat ja kestopuuterassit. Kotimaista ammattitaitoa 30v. finrak21@luukku.com. P. 040 189 5682.

Huoneistoremontit edullisesti. 20v kokemus. Ilmainen kirjallinen tarjous. Rak.korjaus Laasonen p. 0400 674 739 Talojen kaikki ulkomaalaukset ja verhoilut. Ilmainen arvio ja verovähennys. Puh. 050-431 0175. MAALAUS, TAPETOINTI JA LAMINAATIN ASENNUSTYÖT. Ilmainen arvio. Kotitalousvähennys. P. 045 235 1717

Asianajajia Silvennoinen Kari Ky Testamentit, perintö- ym. lakiasiat. Edullinen tarjous testamentista. P. 010 616 8920 Korkeavuorenkatu 19 A Hki www.silvennoinen.fi Asianajotoimisto Timo Kallio Testamentit, perukirjat, avioehdot, riita-asiat ja oikeudenkäynnit. Myös kotikäynnit. Haapaniemenk. 7-9 B. p. 050 545 4486


21

Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

Hautauspalveluja

Hammashoitoa

Surun kohdatessa et jää yksin

Miksi maksaisit liikaa?

Hammaslääkärikeskus

taa. Kaunis hymy valloit

Hämeentie 60, avoinna ma-pe 8-20, la 9-15 www.eurohammas.ďŹ

Saat ystävällistä ja asiantuntevaa hammaslääkäripalvelua. Hammaslääkärimme Mikko Larjomaa. Hinta Omavast. Kelapal. ERIKOISHINTAMME:

T A K U U T Y Ă–

Hammaskiven ja värjäytymien 32,00 27,00 poisto, uoraus, puhdistus.......59â‚Ź 39,00 20,00 Hampaan värinen paikkaus...... 59â‚Ź 29,00 20,00 Kivuton hampaan poisto..........49â‚Ź Hammasvalkaisu yksilĂśllisellä menetelmällä alk............. 150â‚Ź Ei Kelan suoraveloitusta.

Muut palvelut: Keinojuurihammas s Kirurgia s Hammaskoru Avoinna ma-pe 8-20, la 9-15. Bussit, ratikat, metro vieressä. Katutasossa, helppo pyÜrätuolille.

Täyden palvelun toimisto

p. 726 p. 146

2266 1460

HAMMASTEKNIKKO

ERIKOISHAMMASTEKNIKON HINNAT Proteesit kuin omat hampaat. Parhailla materiaaleilla ja ammattitaidolla.

Proteesi valmis 12 tunnissa TĂ„SSĂ„ KUUSSA:

YLĂ„- tai ALALEUAN KOKOPROTEEESI

290â‚Ź

89â‚Ź YLĂ„- tai ALALEUAN KOKOPROTEEESIN POHJAUS YLĂ„-tai ALALEUAN OSAPROTEEESI (MUOVI) alk. 430â‚Ź 149â‚Ź YLĂ„-tai ALALEUAN OSAPROTEEESIPOHJAUS Korjaukset odottaessa alk. 59 â‚Ź Meiltä myĂśs koti- tai Proteesien ilmainen tarkistus.

vanhainkotikäynnit

Lue lisää: hok-elannonhautauspalvelu.ďŹ â€˘ perunkirjoitustoimisto.ďŹ

Huutokauppoja

Forum 010 76 66620 | Hakaniemi 010 76 66500 | TÜÜlÜ 010 76 66530 Itäkeskus 010 76 66590 | Malmi 010 76 66630 | Espoonlahti 010 76 66640 Leppävaara 010 76 66610 | Tapiola 010 76 66570 | Tikkurila 010 76 66560 Myyrmäki 010 76 66600 | Kerava 010 76 66550 | Hyvinkää 010 76 66580

Huutokauppa LA 21.9 klo 12. NäyttÜ klo 11. Päiväperhonpolku 1, Puistola HKI. Myydään koko OK talon irtaimisto mm. talonpoikaishuonekaluja, astioita, tyÜkoneita- ja kaluja, pyÜrät, leikkurit ym. tavaraa todella runsaasti ja kahvio. Tervetuloa! Tiedustelut 040 55 33 042

PĂ„IVYSTYS ď˜şď˜ź H: 050 347 1555 (0,0835 â‚Ź/puhelu + 0,1209 â‚Ź/min)

Hautaustoimisto

ARMAS BORG & Co Oy Annankatu 12 00120 HELSINKI puh. (09)

612 9890

Palvelemme

arkisin 9 - 16

www.hautauspalvelu.com YksilÜllistä ja kokonaisvaltaista palvelua, perheyrityksessä jossa ammatti on kulkenut sukupolvelta toiselle.

Myydään hautakiviä

Itä-Helsingin Hautauspalvelu

.DXQHLPPDW KDXWDNLYHW

Puotinharjun ostoskeskus 2. krs

.DLNNL DODQ W\|W HGXOOLVHVWL

puh. (09) 323 3770

6820(1 +$87$.,9,

tai sopimuksen mukaan

9LLSXULQNDWX $ +HOVLQNL

24 h 0400 977 000

ZZZ VXRPHQKDXWDNLYL Âż

Ostetaan Perhe haluaa ostaa 500-700m2 OKT-tontin Helsingin Pakilasta. P. 0400 984 628 OSTAMME kirjoja, kokoelmia ja kuolinpesiä. Myydessäsi ota yhteys luotettavaan, akateemiseen yhtiÜÜn. MENEC 09-4546572 www.menec.ďŹ

SXK

Vuokralle tarjotaan Vuokrataan vuodeksi kalustettu, siisti kaksio 45 m2 Espoon Matinkylästä. Erinomaiset kulkuyhteydet. Vuokra 650 â‚Ź/kk sis. Vesi ja sähkĂś. Irja 046 557 1933 Vuokrattavana kalustettu upea 4h +avokeittiĂś+2WC+parveke 6/7 kerroksessa TÜÜlĂśntorilla. Esim. putkiremonttien ajaksi tai pitkäaikaisestikin. TÜÜlĂśn sairaala nurkan takana, Meilahti kivenheiton päässä. E-mail:mkorja@mqneurosurgery.com

Kirjojen harrastaja ostaa tarpeettomat kirjanne. Noudan kotoa. Puh. 0400 431 651. Ostetaan muutto- ja kuolinpesät, tyylihuonekalut, astiat, valaisimet, tyĂśkalut ym. myĂśs uudempi irtain, käteismaksu. Puh. 040 764 1348 Tmi Molina KUOLINPESIEN TYHJENNYKSET Topeliuksenkatu 33 Helsinki, esajavesaostaa.com p.0400 821 805 Ostamme KAIKKEA KODINTAVARAA mm. taide- ja käyttĂślasia, keramiikkaa, posliinia, astioita, tauluja, kirjoja, kokoelmia, soittimia, harrastevälineitä, levyjä, huonekaluja, valaisimia, tyĂśkaluja, koruja, ym. ym. KUOLINPESĂ„T, MUUTTOJĂ„Ă„MĂ„T. Nopea nouto, maksu heti käteisellä. Seppo ja Sari 0400 218 225.

PK Auctions huutokaupat Ostamme kuolinpesät ja muuttoirtaimistot, sekä suuremmat tavaraerät. Lisät. www.pk-auctions.fi tai P. Koskinen 044 0400 759. Ostamme, noutaen vanhoja tauluja, maljakoita, Arabian astioita, huonek., kirjoja, LP-levyjä ym. Sekä jäämistĂśjen tyhjennykset, myĂśs viikonlopp., ilt. Elegantik Oy, p. 040 756 5964 OSTETAAN KUOLINPESIĂ„ loppusiivouksineen. toimisto@marďŹ c.ďŹ p. 040 502 4546 Ostamme muutto- ja kuolinpesät. Kaikki kodin irtain antiikista nykyaikaan. Nouto, myĂśs siivous. Käteismaksu. P. 0440 701 999 t.s.pojat@luukku.com

HAMMASASEMA Hakaniemenranta 1 (Metallitalo, Hakaniementoria vastapäätä) katutaso, esteetÜn sisäänkäynti Hammaslääkäri Beata Heikkinen ystävällistä ja asiantuntevaa hammashoitoa perushoidon lisäksi pienkirurgia proteetikka ja esteetinen hoito

Erikoishammasteknikko Tommi Jokilahti yksilĂślliset hammasproteesit, pohjaukset ja korjaukset myĂśs odottaessa ilmainen protesien tarkastus!

Ajanvaraus (09) 622 27 27 (suora teknikolle 040-7077617)

Siivouspalveluja Ikkunanpesua asunnoissa Taidolla ja tyylillä Puh. 050 - 338 4754 / Erkki Kraft Kotisiivousta/ikkunapesua/pihatĂśitä kotimaisin voimin. Avainasiakkaille 23â‚Ź/h www.kotikuntoon.com

0440 - 691 994 T.Vanari

Luotettavan palvelun Erikoishammasteknikko

EERO LAUKKOSKI Pitkänsillanranta 5, Hakaniemi. Puh. 763 180 YksilÜlliset hammasproteesit suoraan valmistajalta

Erikoishammasteknikko Merja Vesamäki

VETERAANI- JA ELĂ„KELĂ„ISEDUT

HAMMASLĂ„Ă„KĂ„RI RIITTA LEHTO Kulosaaren Ostoskeskus 09 621 2266, 050 557 0740

Ketokivenkaari 32, HKI 71 ark. 9-17 LA 10-14 tai sop. muk.

Tip Top Siivous -

kaikki kodin siivoukset ikkunanpesut viikkosiivoukset muuttosiivoukset remonttisiivoukset

kodinhoidon veroväh. 45%

0500 467 808

IKKUNANPESUA ja siivouksia. Puhdasta energiaa arkeen! Verhojen ompelua, vaatteiden korjausta. www.evinco.ďŹ , 0400 104074 IKKUNANPESUT, Kotisiivoukset, 25â‚Ź/h+alv. (Kotital.väh.) www.loistopalvelut.ďŹ p.045 888 2583

KOTISIIVOUSTA

POSTIMERKKEJĂ„, kortteja,rahoja, etikettejä,kunniamerkkejä ym. Arviointipalvelu. P. 792 851 Käpylän Merkki Oy, Pohjolank. 1

Ikkunanpesua, muuttosiivousta, remonttisiivousta, ammattitaidolla

K-pesät, muut, loppusiiv. sop. muk. vintistä kellariin. *ONNI* P. 040 377 5159

IKKUNOIDEN pesut ammattitaidolla, myĂśs hankalat. Petri Posti Oy, www.petriposti.com, 050 500 3090.

OLK Siivouspalvelut.ďŹ 040 762 5615

vähenn. 45%

kaiverrukset ym. alan tyĂśt p. 387 3215

Helsingink. 9, Hki. p. (09) 716 151 siivousta jo vuodesta 1995

HAUTAKIVET

Lakiasioita TURVAA LĂ„HEISESI TESTAMENTTI JA SIIHEN TESTAMENTTI SIIHEN SISĂ„LTYVĂ„ VEROSISĂ„LTYVĂ„ VEROSUUNNITTELU 186â‚Ź SUUNNITTELU 184,50 â‚Ź PERHE JA PERINTĂ– J. PAKARINEN OY PERUKIRJAT VARATUOMARI JUKKA PAKARINEN PERINNĂ–NJAOT OIKEUSTIETEEN MAISTERI LAURA PAKARINEN KASARMIKATU 182AA27 LAHJAKIRJAT RAATIMIEHENKATU 00130 310,82â‚Źâ‚Ź AVIOEHDOT 250,66 00140 HELSINKI HELSINKI AVIOEROT PUH: 622 5930 OSITUKSET WWW.PERHEJAPERINTO.FI

PerintĂś-, perhe- ja muut lakiasiat ammattitaidolla. Ilmainen alkuneuvottelu puhelimitse. 20% alennus tuntiveloituksesta 15.11.2013 asti. Perunkirjoitukset alk. 350â‚Ź Lakiasiaintoimisto Pro Laki Oy puh. 040-762 8268 suvi.poutiainen@prolaki.ďŹ

Perukirjat, perinnĂśnjaot, testamentit ja muut perheenne lakiasiat Asianajotoimisto Maritta Heiskanen, Itäkeskuksen kauppakeskus puh. 09-343 2636, 050-556 8040 www.marittaheiskanen.ďŹ

Lakiasiaintoimisto Mia Kavasto Perukirjat, testamentit ja perinnĂśnjaot sekä perhe- ja rikosoikeus puh. +358 40 960 8308 mia@kavasto.ďŹ , www.kavasto.ďŹ Itä-Pakilassa avioehdot, testamentit, perukirjat edullisesti. MyĂśs kotikäynnit. Varatuomari Aarno Tenkanen p. 040 588 2112. Lakiasiaintoimisto Olavi Tikkanen Riita-, rikos-, perintĂś- ja kiinteistĂśasiat. Varatuomari Olavi Tikkanen. Puh. 040 512 5603 olavi.tikkanen@lakiasiat.inet.ďŹ

Terveydenhoitoa Kaikenlaisiin ongelmiin keskusteluapua psykoterapeutilta. Tarkemmat tiedot nettisivuilta www.dancan.ďŹ tai soittamalla 045 806 4144 HIERONTAA, AROMATERAPIAA yms. Koulutettu hieroja kaisutamminen.ďŹ , 050 555 1326, Freda 63, Kamppi JALKOJENHOITOA EERIKINKADULLA, MYĂ–S KOTIKĂ„YNTEJĂ„ RIITTA 040 772 1027 Lymfaterapiaa ja perusjalkahoitoja Lymfa- ja jalkahoitola Irmeli Porvoonkatu 14 Puh: 044 7322000 Jalkahoitoja myĂśs kotikäynteinä. Hermoratahieronnanmestari, Personal trainer Suvi Zamit Malminkartanossa. MyĂśs kotikäynnit. 0400 72 96 73 Fysioterapeutti Nina Aarnio, 3 x 30 min hieronta 70â‚Ź, Kaisaniemenkatu 1 B a 2 krs, p. 040 569 3515. Kalevalainen jäsenkorjaaja 65â‚Ź/1,5h. Jäsenkorj.koulut.hieroja Jari Koivumäki, Kalannintie 24E Hki p. 050-5623329


22

Menovihjeet

Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

Sähköposti: menot.kirkkojakaupunki@evl.fi – www.kirkkojakaupunki.fi JANI LAUKKANEN

Viikon vinkki

Jos kaste jäi vauvana Sunnuntaina 29.9. pidetään Kastepäivä, jossa pienen tai ison lapsen voi tuoda vaivattomasti kasteelle. Seurakunta tarjoaa toimituksen, kauniit puitteet ja kakkukahvit. Myös lapsen lähipiiri on tervetullut tilaisuuteen. Kastepäivään voi ilmoittautua 20.9. asti www.kastepaiva.fi. Lapsia kastetaan kello 14 Kampin kappelissa ja Kallion ja Malmin kirkoissa sekä ruotsiksi kello 16 Munkkiniemen kirkossa.

Radio&TV YLE radio1 87,9 MHz Su 22.9. klo 10 Jumalanpalvelus Vanajan kirkosta Hämeenlinnasta. Virret: 186:1–4, 126, 415, 171, 185:5, 462:3. Klo 11 Ortodoksinen liturgia Outokummusta. Klo 18 Horisontti. Ohjelma uskonnoista ja elämänkatsomuksista. Aamuhartaudet maanantaista lauantaihin klo 6.15 ja 7.50. Hartaita säveliä klo 6.05 ja 7.45. Iltahartaudet maanantaista perjantaihin klo 18.50. Lauantaisin klo 18 Ehtookellot ja iltahartaus. Hartaita säveliä ma–pe klo 18.30. Hartauden pitäjät: To 19.9. Professori Heikki Hiilamo. Kirkkoherra Tuomas Antola. Pe 20.9. Kappalainen Ilari Kinnunen. Rovasti Jarkko Juuti. La 21.9. Pastori Aimo Helminen (Adventtikirkko). Pastori HanneMaaria Rentola. Ma 23.9. Hiippakuntasihteeri Kati Pirttimaa. Kari Sorvali lukee Luukkaan evankeliumia. Ti 24.9. Muusikko Markku Perttilä. Pastori Paavo Hautala (Adventtikirkko). Ke 25.9. Kirkkoherra Kerttu Venäläinen. Kirkkoherra Artturi Kivineva. To 26.9. Diakoni, kotiäiti Kristiina Huotari. Pastori Leena Paintola.

RadioDei 89 (101,9) MHz Su 22.9. klo 18 Tuomasmessu Agricolan kirkosta.

TV1 La 21.9. klo 11.05 Pisara. Kullankaivaja Risto Telilää koskettaa Jobin kirjan Viisauden lähde: ”Se on kuin suoraan meidän elämästä.” (Job. 28: 1–11) Uusinta ma 23.9. klo 14.55. Su 22.9. klo 10 Jumalanpalvelus. Ortodoksinen liturgia Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen kappelista Helsingin Mellunmäestä. Palveluksen toimittaa pastori Jyrki Penttonen yhdessä papiston kanssa. Kanttori Satu Hätinen ja lukija Okko Balagurin.

Lahjaksi saatua. Kansanedustaja Anna Kontulan mielestä omaisuus syntyy harvoin pelkästään omilla ansioilla. Yksityisomistus on oikeastaan laina, joka tekee omistaj

Vasemmiston Raam Kallion kirkossa pidetään talouspoliittinen raamattupiiri. Teksti Anu Heikkinen Kuva Sirpa Päivinen

R

aha, valta ja rakkaus ovat teemoja, joista puhutaan Kallion kirkossa ensi keskiviikkona pidettävässä kapitalismikriittisessä raamattuillassa. Illan otsikkona on Jumalan valtakunta. Nyt! Talouspolitiikkaa ovat Raamatun tekstien pohjalta ruotimassa Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula, vasemmistolainen talousbloggari Antti Ronkainen ja pastori Kai Sadinmaa. Illassa esiintyy laulaja ja lauluntekijä Joose Keskitalo. – Olemme Antin ja Kain kanssa käsitelleet teksteissämme uskontoa, taloutta ja kapitalismin

kritiikkiä, mutta lähestyneet niitä aika eri kulmista. Tuntui kiinnostavalta kokeilla raamattuiltaa tästä aihepiiristä, Kontula kertoo. Tilaisuuden on tarkoitus toimia pilottina myöhemmin muualla järjestettäville keskusteluilloille. – Toivon, että saamme aikaan avointa ja rehellistä keskustelua, jonka päätteeksi osallistujat voivat lähteä kotiin uusia näkökulmia mukanaan. Yhteisen pohdinnan pohjaksi jokainen keskustelija lukee lempiraamatunkohtansa. Kontula on valinnut Jeesuksen sanat Matteuksen evankeliumin 10. luvun jakeessa 8: ”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.” – Mielestäni kehotus pätee paitsi hengelliseen, myös maalliseen omaisuuteen. Ihmistä ei ole asetettu maan päälle kaiken valtiaaksi, vaan tilanhoitajaksi, jonka tehtävänä on vaalia ja kasvattaa. Illan otsikkoon nostettu Jumalan valtakunta on kiistelty käsite. Onko se tuonpuoleinen tila, vai voiko se olla läsnä tässä maailmassa, ihmisten välisissä suhteissa ja yhteiskunnassa?

– Jumalan valtakunta tulee näkyviin ihmisten tekojen ja valintojen seurauksena silloin, kun he toimivat sen arvojen ja periaatteiden mukaisesti. Siten se voi olla läsnä myös vaikkapa talouspolitiikassa. Kontulan mielestä Jumalan valtakunta ei ole tila, jossa joko ollaan tai ei olla. – Kristillisestä näkökulmasta maalliseen elämään liittyvät oleellisesti eksyminen ja erehtyminen, harhailu ja löytäminen. Jos kaikki menisi täysin putkeen, jotain keskeistä elämästä katoaisi. Jumalan valtakunnan toteuttamisen talouspolitiikassa tekee Kontulan mukaan pulmalliseksi se, että samaa Raamattua lukevat sekä oikeistolaiset että vasemmistolaiset. Molemmat painottavat hyvin eri asioita. Aiemmin muun muassa prostituutiosta ja siirtotyöläisten asemasta kirjoittanut Kontula viimeistelee kirjaa oikeiston ja vasemmiston erosta. Hän käsittelee kirjassa myös kristillistä tematiikkaa poliittisen aatehistorian taustalla.

– Kärjistetysti voidaan sanoa, että oikeisto painottaa oikeudenmukaisuutta ja vasemmisto armoa. Maallisessa päätöksenteossa tämä näkyy esimerkiksi siinä, tuleeko sosiaaliturvan olla ensisijaisesti vastikkeellista vai vastikkeetonta. Kontulan mielestä armo menee aina oikeudenmukaisuuden ohi, ei vain hengellisellä alueella vaan myös yhteiskunnassa. Hän on puhunut voimakkaasti muun muassa perustulon puolesta. – Uskon lujasti siihen, että yhteiskunnassa ihmiset eivät toimi kepeillä. Kun ihminen saa enemmän kuin on ansainnut, hän alkaa jakaa myös ympäristöönsä enemmän kuin se on ehkä ansainnut. Antti Ronkainen valitsi kapitalismikriittiseen raamattupiiriin kohdan Vanhasta testamentista: ”Pyhittäkää viideskymmenes vuosi ja julistakaa maanne kaikille asukkaille yleinen omistusoikeuksien palautus. Se vuosi on riemuvuosi. Silloin jokainen maansa menettänyt saa sen jälleen haltuunsa ja jokainen orjaksi


Porkkanamarkkinat Senaatintorilla Tuomiokirkon portaiden edustalla pidetään Porkkanamarkkinat lauantaina 21.9. kello 10–14 lähetystyön hyväksi. Myytävänä on muun muassa vihanneksia, hilloja, mehuja, käsitöitä ja porkkanakeittoa.

Wähäväkisten juhlaveisuu Kalliossa Kallion kirkossa on kolmena torstaina 19.9., 31.10. ja 14.11. kello 18 Wähäväkisten juhlaveisuu -messu, joka on tarkoitettu lohduksi ja rohkaisuksi kaikille puutteenalaisille. Messussa kuullaan maan orjien itkua ja taisteluvirsiä, joita lauletaan oikeudenmukaisen Jumalan kasvojen edessä. Helpotusta tuovat Jumalan antamat lupaukset viedä meidät perille. Ensimmäisessä messussa saarnaa Minna Ruuttunen ja liturgina toimii Mari Mattsson. Musiikista vastaa messubändi. Kello 17 alkaviin harjoituksiin voi tulla laulamaan, musisoimaan ja virittäytymään tunnelmaan. Ilta jatkuu messun jälkeen teetarjoilulla Kappelisalissa. Messut toteutetaan vapaaehtoisten, Herättäjä-Yhdistyksen ja Kallion seurakunnan yhteisvoimin.

Lauluja sielusta soi Viikissä Viikkiläisen säveltäjä Vellu Halkosalmen sakraaliteos Lauluja sielusta soi Viikin kirkossa sunnuntaina 22.9. kello 19. Teoksen esittävät saksofonisti Jukka Perko ja urkuri Mikko Helenius. Sielun olemus on askarruttanut ihmisiä aina, ja sitä ovat yrittäneet eri uskonnot ja tiede selittää. Teoksessa voi kuulla häivähdyksiä muun muassa renessanssimusiikin polyfoniasta ja jazzharmoniasta. Konserttiin on vapaa pääsy. Vapaaehtoisen maksun voi antaa kolehtiin, joka menee Syyrian sodan uhrien auttamiseksi Kirkon Ulkomaanavun kautta.

attu myyty saa palata sukunsa luo.” (3. Moos. 25: 10) – Velka keksittiin vajaat 3 000 vuotta ennen Kristusta. Riemuvuoden eli jubileen vaatimus velkojen nollaamisesta, työstä vapautumisesta ja tonttimaiden omistuksesta on ajankohtaisimpia ja radikaaleimpia vaatimuksia, mitä Raamatusta löytyy, sanoo Ronkainen. Kai Sadinmaa haluaa keskustella Jeesuksen ensimmäisestä saarnasta: ”Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!” (Mark. 1: 15) – Jumalan valtakunta oli keskeinen käsite Jeesuksen missiossa. Se oli hyvin poliittinen valtakunta, oikeudenmukaisuuden ja armon valtakunta. Jeesus oli kiinnostunut hyvin materiaalisista asioista, että ihmisellä on leipää, vaatteet ja katto pään päällä ja yhteys toisiin ihmisiin. Jumalan valtakunta. Nyt! Kapitalismikriittinen raamattuilta rahasta, vallasta ja rakkaudesta keskiviikkona 25.9. kello 18 Kallion kirkossa, Itäinen Papinkatu 2.

Puhetta helvetistä Huopalahdessa Miten Jumala voi hylätä kadotukseen ne, jotka eivät turvaudu häneen? Puhe helvetistä voi olla monelle este tiellä kohti kristinuskoa. Suuntaviittoja vaikean uskonkohdan ymmärtämiseen hahmottelee teologian tohtori Kari Kuula keskiviikkona 25.9. kello 18.30 Huopalahden kirkossa. Hän tarkastelee

helvettikäsitysten historiaa ja pohtii, mitä ajatteleva ihminen voisi ajatella kadotuksesta. Alustuksen jälkeen on aikaa myös keskustelulle.

Toritunnelmaa Roihuvuoressa Roihuvuoren kirkolla pidetään torstaina 19.9. kello 16–18 Syystori. Haitarimusiikin säestäessä voi kierrellä katsastamassa muun muassa syksyn satoa, leivonnaisia, grillimakkaraa ja arpoja. Tapahtuman järjestävät alueen eri toimijat yhdessä Roihuvuoren seurakunnan kanssa. Tuotolla tuetaan Eritrean tyttöjen koulunkäyntiä Kirkon Ulkomaanavun kautta.

Lasten hyvinvointia pohditaan Vallilassa Logokahvila on avoin keskustelufoorumi elämän tarkoituksen etsijöille. Tavoitteena on antaa näköaloja ja välineitä elämän tutkiskeluun ja herättää keskustelua ihmisyydestä. Viitekehyksenä on neurologian, psykiatrian ja filosofian tohtori Viktor E. Franklin kehittämä tarkoituskeskeinen terapiasuuntaus, logoterapia. Syksyn keskustelutilaisuuksien aiheet on erityisesti tarkoitettu lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi. Keskiviikkona 18.9. kello 18–19.45 filosofian tohtori, tietokirjailija Jyrki Pietilä kertoo mitä joukko viisaita on lausunut ihmiselämän tarkoituksesta sekä esittää niihin jatkoajatuksia. 30.10. filosofian tohtori, kehitysjohtaja, diplomilogoterapeutti Timo Purjo pohtii nuorten itsemurhien ehkäisemisen mahdollisuuksia ja keinoja. 27.11. toimitusjohtaja, logoterapeutti Liisa Kosonen-Sundberg tarkastelee kasvatusta ja elämän tarkoituksellisuutta lapsen, nuoren ja kasvattajan näkökulmasta. Illat pidetään Vallilan kirjastossa, Päijänteentie 5, ja niihin on vapaa pääsy.

Naisten päivä Käpylässä Kaikenikäiset naiset voivat tulla viettämään toiminnallista lauantaita 28.9. kello 12–16 Käpylän kirkolle. Ohjelmaan kuuluu myös maksuton tarjoilu osallistujille. Päivän teemana on Mielikuvamatka unelmiin. Luotseina toimivat Sirkku Ingervo ja Tarja Albekoglu. Tapahtuman ajaksi 1–9-vuotiaille lapsille järjestettävään lastenhoitoon tulisi ilmoittautua 23.9. mennessä numeroon 09 2340 5300.

Menokasvo: Mikko Lammi mmi Hyppäsit haastattelun aluksi oven takaa ja huusit: ”Pöö!” Pelotteletko ihmisiä, kun ohjaat ilmaisutaitoa Viikin kirkolla? en – Tarkoitukseni oli luoda pieni yhteinen htaileikki. Häiritsen ihmisiä, jotta he unohtain, sivat esiintyä. Yksi lähti kesken tunnin, eille moni ei tullut toista kertaa, mutta useille ilmaisutaidosta on tullut tärkeä juttu. Ileagoida maisutaidossa haetaan omaa tapaa reagoida yllättävässäkin tilanteessa. Eikö kirkossa saa ilmaista itseään aidosti? okijaltaan erityisiä Saa. Hengellinen kokemus ei vaadi kokijaltaan mmillaan kuin rusuorituksia. Minulle ilmaisu on puhtaimmillaan kous eli oman ilmaisunsa riisumista. Mitä hyötyä ilmaisutaidosta on? tamaan muiden Ilmaisutaito auttaa esimerkiksi tunnistamaan eikkoa itsetuntoa ja yritykset manipuloida. Se voi tukea heikkoa antaa vahvallekin lisää voimaa. imysnäytelmän. Ohjaat pääsiäisen Via Crucis -kärsimysnäytelmän. Pääseekö opissasi Jeesukseksi? ään. Seuraavan Via Kyllä! Otan kaikki halukkaat näytelmään. Crucisin Jeesus on tosin jo valittu. Pihla Tiihonen Ilmaisutaitoa Viikin kirkolla, olla, Agronominkatu 5, keskiviikkoisin 18.9. alkaen klo 18–20. ä kerroilla, ei ennakkoSaa käydä yksittäisillä ilmoittautumista tai sitoutumispakkoa, mispakkoa, maksuton.

ES KO JÄ MS Ä

asta velallisen.

23

Menovihjeet

Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

Musiikkia kirkoissa Torstai 19.9. Laulun siivin klo 14 Herttoniemenrannan kappelissa. Laulattamassa Veijo Lankinen ja Juha-Matti Tikkanen. Siioninvirsiseurat klo 18 LänsiPasilan kappelissa. Fiamma D’amore klo 19 Agricolaklubissa, Mikael Agricolan kirkolla, sisäpiha. Angelika Klas ja Ensemble Recordanza. Italialaisen Barokin lauluaarteita. Aino Acktén kamarifestivaali. Liput 15 e ovelta. Varaukset: liput@ainoacktenhuvila.fi. Kesto 1,5 h, väliaika. Konsertti klo 19 Temppeliaukion kirkossa. Se ensemble, Kreeta-Julia Heikkilä, viulu. Bartok: Toinen viulukonsertto; de Falla: Noiduttu rakkaus; Prokofjev: Sarja baletista Romeo ja Julia. Liput 16 / 9 e ovelta.

Perjantai 20.9. Välitä – Muista klo 19 Temppeliaukion kirkossa. Hyväntekeväisyyskonsertti muistisairaiden ja heidän omaistensa hyväksi. Esiintyjinä Anu Komsi, Timo Korhonen, Uli KontuKorhonen, Lauluyhtye Taiga, Mikael Konttinen ja Tommi Läntinen. Hanna Jensen: 940 päivää isäni muistina. Järj. Helsingin Alzheimeryhdistys, LC Helsinki Töölö ja Hyvinvointia musiikista ry. Liput 20 e Helsingin Alzheimer-yhdistykseltä ja ovelta. PK-iltojen 30-vuotisjuhla klo 21 Vanhassakirkossa. Perjantai Kristukselle -toiminta 30 v. Musiikissa Viktor Klimenko sekä vanhan ajan PK-bändi. Puhujina Wilson Sentongo Ugandasta ja Tapani Suonto. Järj. One Way Mission.

Lauantai 21.9. One Way maailmalla klo 14 Helsingin Kulttuuritalolla, Sturenkatu 4. Musiikissa Nina Åström ja Classic Praise. One Wayn johtajat eri lähetyskentiltä kertovat työstään. Osa One Way Mission -toiminnan 30-vuotisjuhlaa. Rakkaudesta huvilaan klo 18 Agricola-klubissa, Mikael Agricolan kirkolla, sisäpiha. Musiikkidokumentti Aino Acktén kamarifestivaalin ensimmäisestä kaudesta kau 2010 Aino Acktén huvilassa huvilassa. Ohjaus Niina Brandt ja Saara Marttin Marttinen. Aino Acktén kamarifestivaali. Suuri iltajuhla klo 18 Helsingin H Kulttuuritalolla, Sturenkatu 4. Musiikissa Nina Åström ja Classic Praise, puhujina Tapani Suonto sekä sek Joel Kodali Intiasta. Filmi One Wayn W historiasta. Osa One Way Mission M -toiminnan 30-vuotisjuhlaa. 30-vuotisjuhla Musiikkihartaus klo 18 Olaus Petr Petrin kirkossa, M Minervankatu 6. Markku Heikinheimo, u urut. Jehan Alai Alain.

Sunnuntai 2 22.9. Olkoon ylläsi kirkas ta taivas klo 18 Kulosaaren kirkossa. S Seniorisyntymäpäivien konsertti. Eva E Kasvio, laulu, Pia Korteala, p piano, Hannu Jylö, harmonikka. Kirkkolaulu vie Kä Käpylässä klo 18 Käpylän kirkoss kirkossa. Lappeenrannan laulukilpai laulukilpailun voittaja Aarne Pelkonen, b baritoni, Anna Immonen, sopraa sopraano, Juho Alakärppä, piano. Ohj Ohjelma 10 e. Syyssäveliä klo 18 Laajasalon

kirkossa. Harri Ruskeepää, laulu, Päivi Niva-Vilkko, piano. Hengellisiä lauluja. Ohjelma 5 e Tasaus-keräykselle. Konsertti klo 18 Lauttasaaren kirkossa. Heikki Sivonen, huilu, Joanna Broman, piano. Ohjelma 10 e. Hadjidakis-konsertti klo 18 Roihuvuoren kirkossa. Trio Zorbas: Maaria Vannemaa, laulu ja viulu, Kari Vannemaa, buzuki, kitara ja huilu, Victoria Vatanskaja, piano. Kreikkalaisen säveltäjä Hadjidakisin kauneimpia ja mieleenpainuvimpia lauluja. Teemana on Odos oniron – Unien tie. Ohjelma 10 e. Lauluja sielusta klo 19 Viikin kirkossa. Säveltäjä Vellu Halkosalmen sakraaliteos. Jukka Perko, saksofoni, Mikko Helenius, urut.

Maanantai 23.9. Lauletaan virsiä klo 13.30 Kontulan Helykodissa, Porttikuja 8. Oodi Clara Schumannille klo 19 Agricola-klubissa, Mikael Agricolan kirkolla, sisäpiha. Niina Victoria Tamminiemi, sopraano, Petri Pöyhönen, tenori, Kumi Komori, piano. Clara ja Robert Schumannin musiikkia. Aino Acktén kamarifestivaali. Liput 15 e ovelta. Varaukset: liput@ainoacktenhuvila.fi. Kesto 1,5 h, väliaika. Vesper klo 19.30 Roihuvuoren kirkossa. Musiikkipitoinen hartaushetki. Kamarikuoro Cantiamo.

Tiistai 24.9. Päivämusiikki klo 12 Vanhassakirkossa. Sixten Enlund, urut. Laulun siivin klo 13 Hyvän Paimenen kirkolla, Palosuontie 1. Laulattamassa Ari Häyrinen ja Anna-Kaisa Honkanen. Virsikirjan aarteita klo 18 Temppeliaukion kirkossa. Tauno Väinölä esittelee Heikki Klemettiä virsisäveltäjänä. Yhteislaulua. Konsertti klo 19 Agricola-klubissa, Mikael Agricolan kirkolla, sisäpiha. Verneri Pohjola, trumpetti, Aki Rissanen, piano. Sävellyksiä molempien uusimmilta levyiltä sekä duolle sävellettyä musiikkia. Aino Acktén kamarifestivaali. Liput 15 e ovelta. Varaukset: liput@ainoacktenhuvila. fi. Kesto 1,5 h. Sadonkorjuun kiitoskonsertti klo 19 Vanhassakirkossa. Philomela-kuoro, Johannes Päkkilä, huilu, Pekka Suikkanen, urut. Järj. Maa- ja kotitalousnaisten keskus.

Keskiviikko 25.9. Improvisaatiokonsertti klo 10.30 Temppeliaukion kirkossa. Sid Hille, piano. Urkuvartti klo 12 Tuomiokirkossa. Santeri Siimes. Lauletaan yhdessä klo 12.45 Matteuksenkirkossa, Turunlinnantie 3. Yhteislauluhetki klo 13 Annankulmassa, Annankatu 14 D. Gospel-lattarit klo 17.45 äideille ja lapsille sekä klo 18.30 aikuisille ja nuorille Pyhän Jysäyksen seurakuntatalolla, Panosaukio 1. Tanssitaan kristillisen lattarimusiikin tahdissa. Ei ilmoittautumista. Hinta 2 e / kerta.

Tilaisuuksiin, joissa ei mainita lipun hintaa, on vapaa pääsy. Ohjelman osto on vapaaehtoista. Lisätietoja ja uusimmat tiedot saa osoitteesta www.kirkkojakaupunki.fi.


24

Kirkko&kaupunki 18. syyskuuta 2013 Numero 35

Mielipide Mielipidepalstan sähköinen osoite: toimitus@kirkkojakaupunki.fi. Viestin otsikoksi Mielipide. Mielipidepalstan postiosoite: Kirkko ja kaupunki, Kasarmikatu 23 A 15, 00130 Helsinki. Kuoreen tunnus Mielipide. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Kirjoita lyhyesti, korkeintaan 1 500 merkkiä välilyönteineen. Lähetä myös Lähetä myös puhelinnumerosi ja postiosoitteesi toimituksen tietoon. Kirjoituksia, joiden mukana ei ole yhteystietoja, ei julkaista.

noilla on yhteisiä pyrkimyksiä, mutta erilaiset tulkinnat. Kristinusko on aina etsinyt ympäröivästä kulttuurista piirteitä ollakseen elävä ja ajankohtainen. Se on välttämätöntä. Oman tradition kova ydin tulisi kuitenkin säilyttää vauhdin huumassa. Raimo Kuismanen pappi, TL, työnohjaaja

Siiri Toiviainen (K&k 9.9.) kommentoi Raimo Kuismasta siteeraavaa artikkelia (K&k 26.8.). Mitä mindfulnessissa on jäljellä buddhalaisesta meiningistä, on kiintoisa kysymys. Sekä zen-buddhalaiset että theravada-buddhalaiset kritisoivat mindfulnesstekniikoita: ne ohittavat kokonaan buddhalaisuuden uskonnollisen ytimen. Raimo Kuismanen on mielestäni kuitenkin oikeassa siinä, että ahkera harjoittaja saattaa myös omaksua niiden taustan maailmankatsomuksen ja ihmiskuvan. Toki siihen on myös vapaus. Näin ollen mindfulnessista puhuttaessa ei olisi tarpeen, vaikka kiintoisaa onkin, verrata erämaaisien ja buddhalaisia ihmiskuvia. Buddhalaisen ajattelun mukaan ehdollisen maailman ilmiöiden kolme perusominaisuutta ovat pysymättömyys, itsettömyys ja kärsimys. Kristillinen ajattelu tunnistaa samat ominaisuudet mutta näkee ne toisin. ”Tämän maailman muoto on katoamassa”, toteaa Korinttilaiskirje. ”Ei vielä ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee”, luetaan ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä, ja kärsimyksen todellisuus, sen kantaminen ja voittaminen on ohittamaton Uuden testamentin teema. Kirkko ja kaupingin artikkelista löytyy myös pieni asiavirhe. Kirkkohallituksessa ei puuhata lisäkoulutusta mindfulnessista. Sen sijaan muutamat Helsingin seurakuntayhtymän, yksi Helsingin hiippakunnan pappi, yksi seurakuntapappi sekä yksi kirkkohallituksen virkamies ovat suunnitelleet 7.2.2014 klo 10 alkavaa avointa seminaaria, jonka paikka on Kirkkohallituksen juhlasali. Pekka Y. Hiltunen

Kabulissa poltettiin kirkko 1973

Ville Ranta

Terveellisen elämän tuntomerkit

Pahinta, mitä dieetit voivat aiheuttaa, on täydellisyyden tavoittelu eli syömishäiriöitä. Jos haluaa pysyä kunnossa, on palattava siihen, mitä terveystiedon opettaja kertoi koulussa. Terveellisiä elämäntapoja ovat riittävä liikkuminen ja urheileminen sekä terveellinen ruokavalio.

Viime vuonna suuri hitti oli karppaus. Nyt pinnalla on 5:2-dieetti. Siinä on tarkoituksena syödä normaalisti viitenä päivänä viikossa ja kahtena päivänä pitäisi pysyä alle 500– 600 kilokalorissa. Sophie Brück Onhan dieeteistä hyötyä, muutenhan tuskin kukaan noudattaisi niitä. Eniten niistä hyötyvät ne, joilla on merkittävää ylipaiBuddhalaisuus ja noa eli painoindeksi suurempi kuin 30. mindfulness Dieetit kuitenkin aiheuttavat monille Kirkko ja kaupunki otsikoi 26.8. arnuorille painetta, kun heidän ympäriltikkelin buddhalaisuuden ja ihlään olevat alkavat tarkkailla syömimishoitotyön suhteesta kysysiään ja noudattaa jotain tiettyä Jatka myksen muodossa. Se oli mieruokavaliota. Ja mistä tietää, keskustelua lestäni hyvä toimituksellinen mitä dieettiä seurata? Jos neverkossa www. valinta. Hain artikkelin sitistä etsii, sieltä tulee vastaan teeraamassa Kotimaa24-blomiljoonia artikkeleita erilaikirkkojagissani tunnistettavuutta sista ihmedieeteistä, joiden kaupunki.fi nykyiseen tilanteeseen, jossa avulla voi laihtua 10 kiloa kuumindfulness on riisuttu buddkaudessa. halaisesta ytimestään ja tuotteisOvatko ihmiset unohtaneet, mittettu länsimaiden tarpeita varten. Kykä ovat terveellisen elämän tuntomersymykseni johtuvat pikemmin uteliaisuukit? Eihän ennen vanhaan seurattu mitään desta kuin pelosta. Hienoa, että aihe keskusdieettejä ollakseen kunnossa. Eikä kukaan teluttaa. järkevä ihminen jaksa seurata jotain tiettyä Siiri Toiviainen mielipiteessään (K&k dieettiä seuraavat 60 vuotta. Faktahan on, 11.9.) toivoi kristillisen kontemplaation peettä heti kun dieetin lopettaa, ihminen parinteen mukaan ottamista keskusteluun. laa takaisin vanhoille tavoilleen, jotka alun Mystinen kokemus, kontemplatiivisuus tai perin johtivat ylipainoon. tyhjyys ovat olleet buddhalais–kristillisen 5:2-dieetti on niin uusi, että sen haittauskontovuoropuhelun eräitä teemoja. vaikutuksista ei olla vielä tietoisia. Liian ykSamantapaisilta vaikuttavat käsitteet tai sipuolisella ja vähäenergisellä ruokavaliolla ilmiöt eivät kuitenkaan edusta lähellekään on vakavia haittavaikutuksia, kuten kasvasamaa tulkintaperinnettä. Kummallakin usnut infektioherkkyys, heikentynyt sydämen konnolla on omat vuosituhantiset toisistaan ja suoliston toiminta, osteoporoosi, kasvavarsin etäällä olevat katsomuksensa. Uskonnut liikunnan vammariski ja niin edelleen.

Esa Peltonen kuvaili (K&k 28.8.), kuinka hän on ollut Kabulin kirkossa 1970-luvulla ja toivoo sille jatkoa diplomatian saralla. Liekö tuo seurakunta vielä olemassa? Franklin Graham kuvailee Afganistanin kirkon kohtaloa kirjassaan Nimi sivulla 72 seuraavasti. Kristittyjen lähetystyöntekijöiden (J. Christy Wilson) vetoomuksesta 1959 Yhdysvaltain presidentti Eisenhower pyysi afgaanikuninkaalta kirkon rakennuslupaa Kabuliin, ja aikanaan se myönnettiin. Tuolloin yksi peruste oli se, että Washingtoniinkin oli rakennettu moskeija. Vuonna 1970 Kabulin kirkkorakennus vihdoin vihittiin käyttöön. Vain kolme vuotta myöhemmin muslimihallitus alkoi vainota kristittyjä. Lähetystyöntekijät karkotettiin maasta. Hallitus päätti repiä kirkon maan tasalle. Huolimatta monien vetoomuksista kuningas ei puuttunut asiaan, ja rakennus purettiin 17.7.1973. Samana yönä kuningas syöstiin vallasta sotilasvallankaappauksessa. Moni kristitty on kokenut, että tuo ainoan kirkon purkaminen on ollut alkusysäys kansan jatkuville vaikeuksille. Tämän perusteella Esa Peltosen muistikuvat Kabulin kirkosta perustuvat 40 vuotta vanhaan tietoon. Todellisuus on aivan toista. Timo Suutari Kuhmo

Miksi lähetys ei tuota tulosta? Ennen ylösnousemustaan Jeesus, kuninkaitten kuningas, antoi seuraajilleen käskyn: ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni kastamalla ja opettamalla...” (Matt. 28: 19–20) Perinteisesti lähetystyön painopiste on

ollut Afrikassa. Kristittyjen määrä on lisääntynyt. Työllä on ollut siunaus. Tänä päivänä vain pieni prosentuaalinen osuus Aasian kansoista on kristittyjä. Väkiluku lisääntyy kuitenkin nopeasti, joten kristittyjen osuus pienenee jatkuvasti. Tänä päivänä on erinomainen mahdollisuus sanoman levittämiselle. Radio, televisio ja internet tavoittavat jatkuvasti suurenevan osan myös Aasian väestöä. Radioaallot ylittävät valtioiden rajat. Ne ulottuvat alueille, joilla ei ole perinteistä lähetystyötä ja jonne läheteiltä on pääsy kielletty. Jo Vanhan testamentin aikana kansa toi kymmenen prosenttia kaikesta tulosta Herralle, menestymisen mukaan. Kuinka olemme hoitaneet leiviskämme, kun kristittyjen osuus maapallon väestöstä pienenee? Mikä ja kuka on syrjäyttänyt Jeesuksen antaman selvän käskyn? Mikä estää noudattamasta tätä käskyä? Mitä käskyä noudatamme tänä päivänä? Meidänhän piti mennä ja tehdä. Käskyn noudattamiseen sisältyy lisäksi ainutlaatuinen lupaus: ”...ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” Voisiko parempaa toivoa? Matti Manninen diakoni, eläkeläinen

Raamatusta voi erottaa hyvän ja pahan sanoman Ehdotan, että erotellaan Raamattu kahdeksi kirjaksi: Rakkauden Raamatuksi ja Julmaksi Raamatuksi. Kuka kertoo, kummastako Raamatusta löytyy enemmän rakkauden sanomaa ja kummasta vihan lietsontaa? Pääkirjoituksessa 24.7. todettiin, että Raamattu ”on parin tuhannen vuoden aikana syntynyt kirjakokoelma, jossa monen sukupolven ihmiset puhuvat viisaasti siitä, mitä ovat elämästä nähneet ja miten ovat Jumalan puhuttelua kuulleet.” Ensimmäisessä Samuelin kirjassa sanotaan: ”Älä sääli heitä vaan tapa kaikki miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, härät ja lampaat, kamelit ja aasit.” (1. Sam. 15: 1) Mooses löi erämaassa kuoliaaksi kolmetuhatta miestä. Martti Luther otti oppia ja kehotti polttamaan synagogat. Mielestäni tämä on Julmaa Raamattua. Alli Vierelä

Oliko Jumalallakin isä ja äiti? Kari Jutila kirjoitti (K&k 14.8.), että kaikella olevaisella on oltava alullepanija, sillä mitään ei synny itsestään. Kaiken voi kuulemma selittää Jumalan kaikkivoipaisuudella. Kun ihmiskunnan loistaviin saavutuksiin voidaan viitata kintaalla, herää kysymys, kuka sen Jumalan on luonut, jos kerran mitään ei synny itsestään. Oliko Jumalallakin oma luojansa tai omat vanhemmat? Tiede on kuin suuren palapelin kokoamista. Ajallaan jokainen pala loksahtaa kohdallensa. Näin pystymme hahmottamaan kaikkeutta tarkemmin. Usko tarjoaa oikopolun, tiede on haastavampaa. Omasta puoleastani kiitän ja kumarran kaikkia maailman ihmisneroja ennen ja nyt siitä, että meillä kaikilla on saatavana tiede ja teknologia kaikkine herkkuineen. Tuomo Paloheinä

Luetuin juttu verkossa Viime viikon luetuin juttu verkossa oli Kaupungin kasvo -palstan henkilöhaastattelu Kirsti Tuomisesta. Otsikolla Aktivisti tuo pöhinää vanhainkotiin julkaistua juttua suositteli maanantaiaamuun mennessä 257 henkilöä. Artikkeli kertoi Social Beat – inhimillisyyden iskujoukot -vapaaehtoisryhmästä. Itse asiassa eniten klikkauksia kuitenkin sai Kirkko ja kaupungin näköislehti, mutta siitä ei sitten käy ilmi, mitä juttua lukijat ovat eniten lukeneet.


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.