www.valomerkki.fi
Numero 47
Keskiviikkona 9. joulukuuta 2015
Iida Rauma: Elämäntapamme aiheuttaa ahdistusta. » 12 – 13
ESKO JÄMSÄ
Jouluiloa kirkolta Pappi Aili Raitavuo jakoi matkalaisille pipareita Kannelmäessä » 4–5
Kumppanin uskottomuudesta voi toipua, mutta se on pitkä tie » 14–15 Pala tropiikkia keskellä Helsinkiä »8
Raiskaus on raukkamainen teko » Pääkirjoitus sivu 2
2
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
” Numero 47
Lainasanat
Vaikka projektin pääkohderyhmä ovat yksinäiset vanhukset, kuka tahansa yksinäisyyttä tunteva sinkku tai yksinhuoltaja voi tulla mukaan – ja antaa myös jotakin itse. Yhteisöllisyys voi tuoda uutta merkitystä elämään.”
9.12.2015
Projektivastaava Siru Hannula kertoo Yhdessä Lauttasaari -projektista sivulla 8
Julkaisija: Helsingin seurakuntayhtymä Toimitus: Hietalahdenranta 13, 00180 Helsinki Vaihde: 020 754 2000 Sähköposti: Voit antaa palautetta osoitteeseen toimitus@ kirkkojakaupunki.fi tai suoraan toimittajille etunimi.sukunimi@kirkkojakaupunki.fi Osoitteenmuutokset: puh. 09 2340 2235 tai sähköpostilla kjkosoiterekisteri@evl.fi
KATRI SAARELA / INSTAGRAM KUTRIART
Rukous Pyhä Jumala, pyydän sinulta valoa, sillä päivä on pimeä. Lumeton maa imee taivaalta tulevan vähäisen valon, mutta vielä suurempi pimeys asuu ihmisten mielessä – pelko ja viha ja turvattomuus. Kristus, anna valosi loistaa meille. Pyhä Henki, tee meistä valon kantajia.
Pääkirjoitus
Naisrauha järkkyy
J
otkut viime aikoina naisin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat nostaneet valtavan tunteiden myrskyn erityisesti siksi, että monista niistä epäillään turvapaikanhakijoita. Seksuaalinen ahdistelu ja äärimmillään raiskaus ovat rikoksista vastenmielisimpiä. Tekijän vierasmaalaisuus ei ainakaan vähennä inhottavuuden tunnetta. Jokainen syyllinen, olipa hänen taustansa mikä tahansa, ansaitsee tulla tuomituksi. Tilannetta ei helpota se, että näitä rikoksia käytetään yllykkeenä vihaan muukalaisia kohtaan. Tämä johtaa toisenlaisiin rikoksiin, joista meillä myös alkaa olla ikäviä esimerkkejä. Nyt pitää luottaa järjestäytyneen yhteiskunnan kykyyn saattaa syylliset tuomiolle. Samaan aikaan on tehtävä hartiavoimin töitä, jotta turvapaikanhakijat joukolla ymmärtäisivät tällaisten rikosten olevan haitaksi heidän asialleen. Tilanne on nostanut pintaan myös keskustelun siitä, että raiskaaja on edelleen todennäköisemmin tuttu suomalainen mies kuin vieras ulkomaalainen. Vaikka teko on yhtä raukkamainen, kynnys sen ilmoittamiseen saattaa olla huomattavasti korkeampi, kun kyseessä on tuttu ihminen. Saattaapa
uhri jopa tavalla tai toisella syyttää itseään tapahtuneesta. Jos tänne toisenlaisista kulttuureista muuttaneet kaipaavat tiukkaa ohjeistusta siitä, miten täällä sopii elää, sitä tuntuvat kaipaavan myös monet meikäläiset. Toivoisi, että naisilla, jotka joutuvat seksuaalirikosten uhreiksi, olisi voimia ilmoittaa rikoksista viranomaisille. Rikoksia ei saada loppumaan, ellei niihin puututa. Erilaisten tunnekuohujen, kireän yhteiskunnallisen ilmapiirin ja vastakkainasettelujen keskellä tuntuu vaikealta lähteä laskeutumaan joulurauhaan. Ehkä moni silti kaipaa joulurauhaa enemmän kuin koskaan. Toive siitä ei olekaan enää vain haave levollisesta ja kotoista tunnelmasta. Kun maailman sodat ja myrskyt ovat tulleet kolkuttelemaan kotiovillemme, toive rauhasta saa isomman ja syvemmän sisällön. Seurakunnissa eletään juuri nyt Kauneimpien joululaulujen aikaa. Kuinka ollakaan, tänä vuonna näiden tilaisuuksien teema on rauha. Tilaisuuksilla tuetaan hankkeita, joissa edistetään rauhan syntymistä maailman kriisialueille. Ehkä lauluista kaikuu tänä vuonna entistä hartaampi toive joulurauhasta paitsi itselle, myös kaikille maailman kansoille, kaikille miehille, kaikille naisille ja kaikille lapsille. Seppo Simola, päätoimittaja seppo.simola@evl.fi
Eilen
Tänään
Iankaikkisesti
Samaa puuta sandaalit ja buddhankuvat.
Mutta miksi ekumeeniset järjestöt apinoivat viestinnässään poliittisia lobbausorganisaatioita? Miksi ne eivät puhuisi häpeämättömästi vaikka Jumalasta? Sosiaalietiikka ja yksilön pelastussanoma kuuluvat yhteen.
Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille.
Japanilainen sananlasku
Toimittaja Jussi Rytkönen suomii Kotimaassa (3.12.) Kirkkojen maailmanneuvostoa ja Luterilaista maailmanliittoa
Paavali kirjeessään Rooman seurakunnalle
3
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
Toimittanut: Pihla Tiihonen Uutisvinkit: toimitus@kirkkojakaupunki.fi
Järjetön usko. Teologian tohtori Dan-Johan Eklund pitää haasteena, miten voitaisiin rationaalisesti selittää, että uskonnollinen usko ei ole olemukseltaan rationaalista.
Ihminen ei voi valita uskontoaan vapaasti Tuore väitöskirja osoittaa, että jotkut elämänkatsomukset vain vetävät puoleensa ja toiset työntävät luotaan. Teksti Juhani Huttunen Kuva Esko Jämsä
P
itäisikö lapsi jättää kastamatta, jotta hän voisi itse isona valita uskontonsa? Muutaman vuoden takaisessa kyselyssä kävi ilmi, että helsinkiläiset vanhemmat kunnioittavat kastetta ja uskonnonvapautta niin paljon, etteivät halunneet tehdä lapsensa puolesta näin vaativaa päätöstä. Tutkija Dan-Johan Eklundin tuore väitöskirja haastaa näkemyksen, että uskonnollinen vakaumus olisi aikuisillekaan täysin vapaa ja harkittu valinta. – Kun ihminen astuu maailmankatsomusten torille, jotkin vakaumukset vain tuntuvat
loisteessaan puoleensavetäviltä, Eklund sanoo. – Näyttäisikin siltä, että ihmiset eivät varsinaisesti valitse, mihin uskontoon he tuntevat vetoa. Helsingin yliopistossa marraskuussa tarkastetussa uskonnonfilosofian väitöskirjassaan Faith and Will: Voluntariness of Faith in Contemporary Analytic Theistic Philosophy of Religion Eklund analysoi analyyttiseksi teismiksi kutsutun enemmän tai vähemmän kristinuskoon tukeutuvan filosofisen koulukunnan edustajia, joista kuuluisimpia ovat amerikkalainen Alvin Plantinga (s. 1932) ja englantilainen Richard Swinburne (s. 1934). – Näiden ajattelijoiden mielestä ihmisen vapaaseen harkintaan jää oikeastaan se, haluaako hän sitoutua jo ennalta mielekkääksi kokemaansa uskonnolliseen vakaumukseen, Eklund sanoo.
– On mahdollista, että ihminen kokee uskonnollisuuden itselleen sopivana, mutta ei silti syystä tai toisesta sitoudu uskonnolliseen elämänmuotoon. Anglo-amerikkalaisessa kristillisyydessä ihmisen vapaa tahto suhteessa Jumalaan on nähty suurempana kuin luterilaisuudessa, jossa korostetaan, että Jumala synnyttää ihmisessä uskon. Taustalla voi piillä erilainen käsitys siitä, mitä tarkoitetaan uskolla. Dan-Johan Eklundin tutkimat
”
ennen muuta turvautumisena: ”Jonkun Jumala on juuri se, mihin hän sydämen pohjasta luottaa ja uskoo.” Jotkut luterilaiset arvostavat tanskalaista eksistenssifilofia Søren Kierkegaardia (1813–1855), jonka mielestä uskoon kuuluu olennaisesti luottamusta osoittava uskon hyppy. – Analyyttisessä teismissä esimerkiksi Richard Swinburne ei hyväksyisi uskon hyppyä siksi, että se on järjenvastaista luottamista. Hän todennäköisesti esit-
On mahdollista, että ihminen kokee uskonnollisuuden itselleen sopivana, mutta ei silti sitoudu uskonnolliseen elämänmuotoon.”
Dan-Johan Eklund
ajattelijat näkevät uskonnollisen uskon ”huomattavasti tiedollisempana asenteena” kuin luterilaisuudessa on totuttu ajattelemaan. Ensimmäinen käsky kuuluu: ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.” Tätä selittäessään reformaattori Martti Luther korostaa uskoa
täisi, että uskon hypyllekin pitäisi olla hyviä tiedollisia perusteluita, Eklund sanoo. Eklundin tutkimus tuo esiin, etteivät analyyttisen teismin traditioon kuuluvat ajattelijatkaan ole aivan yksioikoisia. – Esimerkiksi Plantingan mielestä usko on lahja, jonka ihminen
voi vain ottaa vastaan. – Mutta kun uskoa pidetään ennen muuta totena pitämisen asenteena, usko lahjana tarkoittaa, että Jumala oikeastaan lahjoittaa ihmiselle kyvyn pitää totena esimerkiksi neitseestä syntymistä, Eklund kuvaa. Entä se lapsen kastaminen? Dan-Johan Eklundin mielestä lapselle on rikastuttavaa, mikäli häneltä ei oteta pois mahdollisuutta oppia ymmärtämään uskonnollista kieltä. Joka tapauksessa vanhemmat tekevät lapsensa puolesta merkittävän valinnan. – Jos perhe on uskontovastainen, on vanhempien näkökulmasta oikein, ettei lasta juurruteta mihinkään uskontoon, Eklund sanoo. – Tämä voi johtaa siihen, ettei uskonnollisten maailmankatsomusten torilla mikään vakaumus voi edes periaatteessa loistaa ihmiselle, koska hän ei käsitä, mistä uskonnoissa on kysymys. Toisaalta ahdasmielinen, yhden ainoan uskontulkinnan juurruttaminen rajaa Eklundin mukaan pois vaihtoehtoja, jotka muussa tapauksessa saattaisivat vetää lasta puoleensa.
4
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
Toimittanut: Pihla Tiihonen Uutisvinkit: toimitus@kirkkojakaupunki.fi
Kolumni Petri Järveläinen
Minun Afrikkani
O
len elämäni aikana lukenut usein saman jutun. Joku kirkollinen henkilö on käynyt Afrikassa ja hän sanoo, että suomalaisten pitäisi ottaa opiksi afrikkalaisten iloisesta jumalanpalveluselämästä. Minäkin kävin Afrikassa muutama vuosi sitten. Jumalanpalveluksissa veisattiin Suomesta tuotuja körttivirsiä. Täten en saanut tuliaisiksi aihetta suositella repäisevämpää menoa vaihtoehdoksi sille kirkkohartaudelle, joka on nukkumista silmät auki. Sori siitä. Monen kävijän tapaan tein kuitenkin huomioita elämän rikkaudesta niin erämaassa kuin slummissa. Kun päivä polttaa ja ympärillä on hehtaareittain hiekkaa, sitä ihmettelee, miten täällä voi olla mitään. Hiekka käyttäytyy kuitenkin moninaisesti koostumuk-
”
Kun dyynin pintaan raaputtaa kuopan, on kuin astuisi avaruuden reiästä toiseen maailmaan.” sensa ja valon vaikutuksesta. Tässä se on mustaa, tuossa lilaa, siellä keltaista.. Katse ja mieli häikäistyvät kuin ruskasta, joka loistaa verkkokalvoilla vielä, kun on sulkenut silmänsä. Tuuli tuo dyynien seinämille putoavia siemeniä. Siemenet käynnistävät ekosysteemin, joka vilisee dyynin sisällä elämää kuin New Yorkin metrossa: hyönteisiä, hämähäkkejä, käärmeitä, skorpioneja, kameleontteja. Kun dyynin pintaan raaputtaa kuopan, on kuin astuisi avaruuden reiästä toiseen maailmaan: ryhmä ET:n näköisiä olioita tervehtii sinua silmät pullollaan. Rahapuun lehtiä puristaessa on kuin suihkussa. Mieleen väikkyy kristillisten erämaaisien opetus. Jos tahdot lähelle elämää, vetäydy pois sellaiseksi sanotusta. Slummin rakennukset ovat aaltopellistä. Yöllä asumus on kylmä. Tuhansilla ihmisillä on yhteinen vesipiste. Joka viidennellä on AIDS. Sata euroa kuussa merkitsee huomattavaa varakkuutta. Aaltopeltirakennuksen sisällä asuu sisäisesti ryhdikäs perheenäiti, joka on sisustanut vaatimattoman majansa kodiksi, huoltaa ja kasvattaa lapsensa, etsii elannon. Elämä löytyy sieltä, missä sitä ei ole. Köyhyydessä on rikkautta. Kun olen neuvoton, koetan miettiä, missä ajatuksissani tai olosuhteissani on kuolleeksi kuvittelemani erämaa tai slummi. Koetan kulkea sinne. Jos löydän perille, niin kohta huomaan, että olen muualla. Kirjoittaja on Portaanpään opiston rehtori, dosentti ja harrastajaviulisti. petri.jarvelainen@portaanpaa.fi
Tilasto
Palstalla katsotaan asioita numeroiden valossa.
46 %
Suomalaisista 46 % kertoi loka–marraskuussa luottavansa kirkkoon erittäin tai melko paljon. Luottamus kirkkoon lisääntyi viime vuodesta enemmän kuin luottamus mihinkään muuhun instituutioon. Vuosi sitten kirkkoon luotti 40 % väestöstä. Taloudellisen tiedotustoimiston arvotutkimuksessa oli noin 3000 vastaajaa.
Vuoroa odottelemassa. Uudenmaan leipä valmistaa vuosittain satojatuhansia piparkakkuja. Yhden piparkakun valmistamiseen menee kolmisen päivää.
Nopeasti valmista. Leipomon iso uuni vetää kerralla noin 2000 piparkakkua.
Piparit pusseihin. Diakoni Heidi Metsälä ja vapaaehtoinen Raija Rajala pussittavat pipareita Malminkartanon Jennyssä.
Pappi jakoi piparia Pääkaupunkiseudun seurakunnat järjestivät piparitempauksen ilahduttaakseen työmatkailijoita. Piparin tie taikinasta suuhun on pitkä.
Teksti Topias Haikala Kuvat Esko Jämsä
M
uutaman viikon päästä kirkoissa juhlitaan sitä, että Jumala tuli ihmiseksi. Sitä ennen pääkaupunkiseudun seurakunnat päättivät antaa
5
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
Jos pidit messusta, paina hymynaamaa
LIISA HUIMA
Pakilassa Hyvän Paimekirkkoherra Leo nen kirkolla voi antaa Norja. palautetta kirkonmeEnsimmäinoista painamalla vihsellä käyttöviireää hymynaamaa, pukolla painiketta naista mutrusuuta tai painettiin jotain niiden väliltä. vajaat 120 kertaa. Pari viikkoa kirNoin kahdeksan kossa ollut HappyOrpalautteen antaNot-palautejärjesjaa kymmenestä telmä on käytössä painoi hymynaaesimerkiksi maa. Kirkossa monissa yksityikävijät olivat erisissä lääkärikestyisen tyytyväisiä kuksissa. Miksi Hoosianna-meskirkko kerää suun. asiakaspalautetta? Kaikki eivät ole innois– Palautepainikkeisaan uudesta palautemahden avulla tunnekokedollisuudesta. muksen välittäminen on – Jotkut ovat pitäneet tällaista vaivatonta. Palaute auttaa laitetta kirkkoon sopimattomana. meitä löytämään asiat, Toiset ovat sitä mieltä, että lapset jotka toimivat, ja ne seikat, valitsevat painikkeen mielellään joita on syytä muutlempivärin mukaan. taa. Tämä on yksi Kirkkoherra itse kertoo HappyOrNot? toimiva vuorovaiku- Palautepainikkeet olevansa iloinen kaikesta, tuksen tapa, toteaa mikä lisää vuorovaikutusta Pakilassa Hyvän Pakilan seurakunnan Paimenen kirkolla. seurakuntalaisten kanssa.
Liisa Tuovinen palkittiin parisuhdetyöstä Rovasti, kirkon perhetyön kouluttaja (emerita) Liisa Tuovinen sai marraskuun lopussa Parisuhdeteko-tunnustuspalkinnon vuosikymmenten uraauurtavasta parisuhdetyöstä. Tuovinen on Kataja Parisuhdekeskus ry:n perustajajäsen, joka on tuonut Suomeen ja kehittänyt itse monia parisuhdetta vahvis-
Piristystä työmatkalle. Pappi Aili Raitavuo antoi piparipussin Johanna Peltoselle Kannelmäen juna-asemalla. Jakopuuhissa oli myös vapaaehtoisia.
ihmisille joulumieltä piparkakuilla. Seurakuntien työntekijät ja vapaaehtoiset jakoivat torstaiaamuna 3.12. kymmeniätuhansia pipareita pääkaupunkiseudun julkisen liikenteen pysäkeillä. – Ideana on tuottaa hyvää mieltä työmatkailijoille näin joulun alla, kertoo tapahtuma- ja hankekoordinaattori Riina Lilja Helsingin seurakuntayhtymästä. No, tuskin kukaan piparkakusta mieltään ainakaan pahoittaa. Alussa oli siirappimassa. – Pipareita tehdään vuosittain satojatuhansia. Me teemme ne vanhan ajan ohjeen mukaan. Massat tehdään keittämällä, jolloin maut tulevat voimakkaasti mukaan, selittää Uudenmaan leivän toimitusjohtaja Timo Rajapuro. Täältä Klaukkalasta pääkaupunkiseudun seurakunnat tilaa-
”
Ideana on tuottaa hyvää mieltä työmatkailijoille näin joulun alla.”
Riina Lilja Helsingin seurakuntayhtymästä
vat yllätyspiparinsa. Siirappi- ja maustemassa keitetään 130 asteessa. Massa seisoo vuorokauden, minkä jälkeen siihen lisätään jauhot, voi ja muut ainesosat. Kiinteä taikina seisoo toisen vuorokauden, ja vasta sitten päästään leipomaan. Valmiit piparit pakataan laatikoihin käsin. Paria viikkoa myöhemmin Malminkartanon toimintakeskus
Jennyssä on meno päällä. Jennyn jengi, porukka diakoniatyön vapaaehtoisia, pakkaa pipareita pusseihin. Diakoni Jukka-Pekka Vaittinen lämmittää kaikille glögiä. – Minusta työntekijöiden tehtävä on mahdollistaa toimintaa ja ottaa muiden kyvyt käyttöön, hän kertoo. Se tuntuu sopivan pussittajille. – Tulin mielelläni tänne! Voin tarjota toisille valoa ja iloa, kertoo Raija Rajala, yksi jennyläisistä. Kannelmäen juna-asemalla ollaan torstaiaamuna valmiina. Kello on puoli kahdeksan. Sataa tihuttaa, mutta Kannelmäen seurakunnan kappalainen Aili Raitavuo on hyvällä tuulella. – On hyvä, että kirkko tulee ulos tervehtimään ihmisiä, hän toteaa pipareiden jakamisen lomassa.
tavia menetelmiä. Hän on myös vetänyt parisuhdekursseja yli 40 vuotta. – Jos asioita ei sano ääneen, toinen ei tiedä eikä huomaa niitä. Asioiden sanominen vahvistaa keskinäistä suhdetta. Sen ansiosta on helpompi ottaa puheeksi myös suhteen puutteita ja muutostoiveita, Tuovinen kertoo.
Tule kuntoutumaan Wilhelmiinaan! Etsitkö paikkaa, jonne voit tulla kuntoutumaan sairaalahoidon jälkeen, omaishoitajasi loman ajaksi tai muuten vain hakemaan voimavaroja ja virkeyttä kotona asumiseen? Ota yhteyttä: (09) 473 473 wilhelmiina@wilhelmiina.fi. Wilhelmiinasta voit saada myös uuden kodin siinä vaiheessa, kun tarvitset ympärivuorokautista huolenpitoa.
Wilhelmiina Palvelut Oy | Taavetti Laitisen katu 4 | 00300 Helsinki puh. 09 473 473 | fax 09 4734 7473 | www.wilhelmiina.fi
6
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
SARI SAARISTO
Kovien tyyppien iltarukous: Osa 6
BMX-pyöräilijä miettii iltaisin onnistumisiaan Outi Leinonen rukoili nuorempana joka ilta. Sitten hän joutui vakavaan onnettomuuteen, eikä enää tehnyt mieli.
O
uti Leinonen on treenannut itsensä hyppyjä ja kaarteita tarjoavan BMX-rata-ajon Suomen huipulle. Espanjassa asuva Leinonen on ollut Suomen nopein jo kahdesti ja menestynyt myös PM- ja MM-kisoissa. Alle puolen vuoden päästä hän suuntaa Kolumbiaan, viidensiin maailmanmestaruuskisoihinsa. Jo pienenä Leinosta kiehtoi naapurin poikien motocross-harrastus yli kaiken. Myös jääkiekko kiinnosti. – Minulla oli lapsena mielenkiintoisia rukouksia. Rukoilin muun muassa, että olisin parempi jääkiekkomaalivahti. Muistan myös hartaasti miettineeni ja todella kovasti toivoneeni maailmanrauhaa ja rukoilleeni sen puolesta, Leinonen muistelee.
Leinonen lausui iltarukouksen äidilleen parveltaan roikkuen. Hänestä itsestään tuntui, että illalla piti rukoilla. Leinosen omassa iltarukouksessa oli aina sama alku, jonka perään hän sovelsi kuhunkin tilanteeseen sopivan oman osuuden. – Vähän pidennetty versio pysyi pitkään samana. Muistan kun sisareni joskus aikuisena lausui koko rukouksen, jossa olivat minun loppusävellykseni perässä. Hän ei ollut uskoa, että loppu oli minun keksintöäni. Se oli jäänyt hänen mieleensä, kun hän oli sitä niin monet kerrat kuunnellut, Leinonen kertoo. Viimeisimmästä rukoilukerrasta on Outi Leinosella aikaa. Hän hiljentyy iltaisin miettimään, miten päivä on sujunut ja missä hän on onnistunut. Leinosen mielestä rukoileva ihminen jaksaa myös uskoa siihen, että jotain hyvää voi tapahtua.
Hänellä itsellään on ollut huonoakin tuuria: yksitoista vuotta sitten 18-vuotiaana Leinonen oli rajussa autokolarissa, jossa sai aivovamman. Nuori Leinonen joutui vamman vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle. Hän mietti paljon uskontoasioita. Silloin iltarukous jäi pois. – Muistan ajatelleeni, että uskon kyllä johonkin, mutta en sano, että se on jotakin, mitä pitäisi rukoilla tai minkä takia pitäisi käydä kirkossa. Leinonen huomauttaa, että eri ihmiset voivat toimittaa saman asian ihan eri tavalla. – Mielestäni ei ole niin väliä, mihin uskoo, kunhan uskoo. Jokaisessa uskossa on omat rituaalinsa, mutta kaikki ne ovat loppupeleissä lähellä toisiaan. Leinonen kuntoutti itsensä onnettomuuden jälkeen sitkeästi BMX-pyöräilyn Suomen huipulle. – Iltarukous varmaankin opetti, että vaikka olisi jokin asia, joka ei sillä hetkellä tunnu olevan hyvin, on toivoa, että se voi joskus muuttua. Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan odota, että asiat ratkeavat pelkästään rukoilemalla. Pitää tehdä itsekin asioita. Outi Ikonen
Huippupyöräilijä. Suomalainen Outi Leinonen asuu ja treenaa nykyään Espanjassa. – BMX sopii suomalaisille samaan tapaan kuin esimerkiksi moottoripyöräenduro. Eliittikuskeista muutama onkin puoliksi suomalainen.
FENNOKAUPPA
KATSO KAIKKI TARJOUKSET VERKOSSA!
Terveyden ja hyvinvoinnin lahjat koko perheelle
Havaitsee eteisvärinän
voimassa 6.1.2016 asti
Käsivoide 200 ml Kosteusvoide 500 ml
VERENPAINEMITTARI
IHONHOITOSETTI
135,00
10,70
BPA6 PC AFIB
9900
700
ORTOPEDINEN TYYNY CLASSIC
5500
69,90
Aitoa merinovillaa
LIUKUESTEET
LIUKUESTESUKAT
TALVIMUOTOPOHJALLISET
HARTIASHAALI
32,00
21,90
19,90
69,00
2700
FENNO MEDICAL OY
09 276 360
1700
1590
TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA ARKEEN
5500
fennokauppa.fi
7
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
Vapautta ja iloa. Marja Vuorinen haluaa oppia elämään uteliaan seikkailijan mielellä.
Elämää rajapyykin tällä puolen Marja Vuorinen oli ajatellut elämän jatkuvan tuttuun tapaan. Mutta välillä elämä murtautuu uusiin uomiin halusi sitä tai ei. Teksti Merja Räty Kuva Jani Laukkanen
P
sykologi Marja Vuorinen on pyöräillyt suoraan töistä haastatteluun. Hän näyttää pirteältä ja iloiselta. Ilosta hän puhuukin mielellään. Ja vapaudesta. – Ajattelen, että minusta tulee vanha vapaa ihminen, joka uskaltaa olla. Se on makea ajatus. Sillä polulla koetan kulkea, vapauden polulla. Vapauden polulle pääseminen on vaatinut Vuoriselta paljon. Elämä kun ei välttämättä mene niin kuin on suunnitellut. Ei, vaikka yrittää kaikkensa. Silloin pettymys on vielä pahempi: enkö osannut, enkö pystynyt? – Viisaat puhuvat siitä, miten elämä jakautuu kahteen osaan. Minun elämäni keskeinen rajapyykki oli avioero 7–8 vuotta sitten. Elämä alkoi myllertyä, kun olin ohittanut nelikymppiseni. Ensin petti selkä, sitten tuli masennus ja sen jälkeen mureni
avioliitto kaikista yrityksistä huolimatta. Selkävaivat ja masennus eivät ole vaivanneet Vuorista enää vuosiin, mutta eronneena hän on törmännyt suomalaisen yhteiskunnan perhekeskeisyyteen. – Ensin erossa menee omanarvontunto, sitten huomaa, että myös sosiaalinen status muuttuu: ei ole enää sitä asemaa ja turvaa, mitä ennen oli. Itsensä ja elämänsä palasia kootessa voi tapahtua jotain uutta. Kun Marja Vuorisella alkoi elämän toinen osa, mukaan tuli vähitellen myös uudenlainen hengellisyys. – En ole ollut päivääkään seurakuntanuorissa, joten kun aikuisiän alussa tutustuin seurakuntaelämään, se oli minulle ihan uutta ja otin kuin annettuna vastaan sen, mitä kerrottiin. Vuosien mittaan se kuitenkin alkoi tuntua vieraalta. Elämän myllertyessä Vuorinen alkoi tutustua hiljaisuuden viljelyn maailmaan, niin itäiseen kuin läntiseenkin. – Mietiskely mielletään edelleen itäisten uskontojen jutuksi,
mutta sehän ei pidä paikkansa. Ei kaikki tule idästä. Myös läntisessä kirkossa on hyvin rikas mietiskelyperinne. Läntisessä mietiskelyperinteessä minua viehättää se, että vastassa ei ole tyhjyys. Vuorinen opiskelee parhaillaan jesuiittaperinteeseen kuuluvan ignatiaanisen retriitin ohjaajaksi. – Jesuiittojen hengelliset harjoitukset ovat avanneet minulle paljon. Säännöllinen mietiskely on tärkeää Jumalan äänen kuulemisessa. Toivon vielä pystyväni olemaan enemmän läsnä ja tietoinen tavallisessa arkielämässä. Kun Marja Vuorinen puhuu vapaudesta, hän ei tarkoita vapautta olla ja elää miten lystää. – Vapaus on minulle tärkeä ja
”
Vuorinen kertoo, että jesuiittojen perinteessä Jumalan tunteminen on itsensä tuntemista. – Se on sitä, että oppii tuntemaan ja kohtaamaan niitä asioita, jotka meitä sitovat. Harva haluaa elämäänsä jatkuvaa epävarmuutta. Uskon ajatellaan tuovan varmuutta ja turvaa. – Piispa Tapio Luoma on kuitenkin puhunut, että usko on epävarmuudessa elämistä. Se on tasan totta. Olen joutunut luopumaan monista asioista, joiden varaan olin rakentanut elämäni. Haluan uskoa, että ne kokemukset auttavat minua selviämään elämän epävarmuudesta ja menetyksistä. Onneksi epävarmuuden keskellä on myös ihania asioita.
Läntisessä mietiskelyperinteessä minua viehättää se, että vastassa ei ole tyhjyys.” Marja Vuorinen
keskeinen käsite. Minulle kasvaminen vapauteen tarkoittaa vapautta pään sisäisistä jutuista, jotka häiritsevät ja estävät. Niitä ovat esimerkiksi näyttämisen tarve, pätemisen tarve, viimeisen sanan sanomisen tarve ja erilaiset pelot. Sisäinen vapaus on vapautta tällaisista kahleista, kaiken maailman mielensä pahoittamisista ja peloista – ja vapautta elää enemmän toisia varten.
– Perhe, tietysti. Vaikka elän nyt yksin, lasken perheeseeni kuuluviksi kaksi poikaani perheineen, äitini ja veljeni perheineen. Ilo lapsista vain lisääntyy vuosien mittaan. Miniöistä koen saaneeni tyttäret. Ja lapsenlapseni on ihan erityistärkeä, Marja Vuorinen sanoo hymyillen. Myös työasioissa hän sanoo olleensa onnekas. – Minulla on aina ollut kiinnos-
tavia työpaikkoja ja olen nauttinut voidessani tehdä asioita ihmisten hyväksi. Hän oli nuorempana töissä kymmenisen vuotta kansainvälisessä järjestössä ja tottui työskentelemään eri kulttuureista kotoisin olevien kanssa. Siinä oppi myös sen, että samaankin tulokseen voi päätyä monella eri tavalla. – Ehkä siksi pidän hyvänä sitä, että tänne tulee väkeä muualta, Vuorinen sanoo. – Tein vähän aikaa sitten yhden vuoron pakolaisten vastaanottokeskuksessa. Tuntui mukavalta, kun siellä ihmiset katsoivat silmiin ja sanoivat päivää. Ehkä voisin vaikka lähteä mukaan vapaaehtoiseksi opettamaan suomen kieltä. Marja Vuorisen puheessa vilahtaa usein sana ilo. Hyväntahtoiset ihmiset ilahduttavat. Ja auringonpaiste pyöräillessä, ja monet muut arkisen tuntuiset asiat. – Vapauden myötä ilo lisääntyy. Jeesuskin puhui paljon ilosta. Haluan oppia yhä enemmän olemaan iloinen arkipäivän asioista. Ja haluan olla myös sillä tavalla vapaa tietämisestä, että osaisin elää uteliaan seikkailijan mielellä. On niin paljon näkemistä ja kokemista. – Haluan olla vastaanottavainen uusille mahdollisuuksille, olivat ne sitten pieniä tai isoja.
8
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
Toimittanut: Eira Serkkola Sähköposti: eira.serkkola@kirkkojakaupunki.fi Sirpa Päivinen
Nainen voi oppia raivostaan Uhmaikäinen lapsi sai Roosan huomaamaan, että hänen on vaikea hillitä kiukkuaan. Hän päätti hakea apua.
Kaupungin kasvo: Siru Hannula
Teksti Milla-Maria Hyyrynen Kuvitus Maria Vilja
K
Jouluihminen torjuu
un Roosa odotti kolmatta lastaan, etenkin uhmaikäisen kuopuksen kanssa menivät usein hermot. – Tuli olo, etten pysty hallitsemaan raivoani. Monesti huusin lapselle tosi kovaa. Saatoin myös tarrata käsivarsista kovakouraisesti ja harjata hiuksia välittämättä, että toiseen sattui. Pelkäsin tekeväni jotain vielä pahempaa. Roosa sattui lukemaan naisen raivoa ja väkivaltaisuutta käsittelevää blogikirjoitusta. Siinä mainittiin Maria Akatemian päivystävä puhelin. Roosa soitti ja kuuli, että hän varmaankin hyötyisi järjestön naisten väkivaltaa ehkäisevästä Demeter-työstä. – Kävin Helsingin toimistolla yksilökeskusteluissa. Saatuani kuopukseni menin ohjattuun vertaisryhmään.
yksinäisyyttä
Yksinäisyys yleistyy kaupungeissa: erot ja yksin eläminen ovat tavallisia ja yhteydet sukuun ja läheisiin usein löyhät. Helsingissä joka toinen talous on yhden hengen. – Yksinäisyys korostuu entisestään, kun ihminen vanhenee ja jää eläkkeelle tai leskeksi, Siru Hannula sanoo. Hän on havainnut, että yksin eläviä miehiä on vaikeampi saada toimintaan mukaan kuin naisia. Marraskuussa seurakunta järjesti vapaaehtoistyön koulutuksen yksinäisten tueksi. Vain 30 ensimmäistä mahtui mukaan, mutta keväällä järjestetään uusi kurssi. Alkusyksystä Lauttasaaren kirkolle majoitettiin sata turvapaikanhakijaa. Heistä 70 osallistui vapaaehtoistyön koulutukseen. Turvapaikanhakijoista muodostettiin suomalaisten vapaaehtoisten kanssa pareja tai ryhmiä, joilla on oma vapaaehtoistyön ohjaaja. Nyt he toimivat vanhusten palvelukeskuksissa Lauttasaaressa ja Töölössä. Tulijoilla on monenlaista osaamista, jota voi hyödyntää vapaaehtoistyössä – palkkatyö kun ei ole aluksi sallittua. Esimerkiksi moni parturi haluaisi leikata hiuksia. Juuri jouluna perheettömän tai eronneen yksinäisyys korostuu.
Valon juhla on monelle synkkä: on pimeää, kaupunki hiljenee ja perheelliset vetäytyvät viettämään pyhiä omiensa luo neljän seinän sisälle. Parhaillaan Siru Hannula organisoi Yhdessä jouluun -kampanjaa. Siinä innostetaan seurakuntalaisia kutsumaan joku yksinäinen ihminen viettämään joulua kanssaan. Saatavilla on kortteja, jonka voi antaa kelle tahansa yksin elävälle. Niissä luvataan ilahduttaa hänen jouluaan esimerkiksi kutsumalla kotiin glögille tai jouluaterialle. Ystävänpalvelus-kortteja saa kirkolta, terveyskeskuksesta ja kirjastosta sekä nettisivuilta. Yksinäinen ihminen voi kaupungissa löytyä seinän takaa. Tähän mennessä kymmenkunta yksinäistä on kampanjan myötä löytänyt toisensa. He kokoontuvat viettämään joulua yhteen, tai pariskunta on päättänyt kutsua yksinäisen kotiinsa. Kiinnostusta ovat osoittaneet monet, jotka miettivät vielä kutsuttavaa. Yksineläjänä Siru Hannulalla on myös itsellään kokemusta yksinäisistä jouluista. Niitä oli silloin, kun lapset viettivät eron jälkeen joulua isällään. Nyt aikuiset lapset perheineen tulevat hänen luokseen jouluksi. – Lisäksi kutsun luokseni jouluaterialle turvapaikanhakijan sekä yksinäisen, eläkkeelle jääneen ystäväni.
Tapaamisten rankkuudesta huolimatta Roosa alkoi nauttia ryhmästä oivalluksien vuoksi. – Tajusin, että päästän raivoni valloilleen, koska luulen sen auttavan. Lapsuudessani kehitysvammainen siskoni jätti minut rauhaan, jos löin tai uhkasin lyödä. Tunnistin sen ärtymyksen tunteen samaksi, mitä nyt aikuisena olen kokenut uhmaikäisen kanssa. Pikkuhiljaa Roosa on oppinut tunnistamaan tunteitaan. Hän pitää sitä muutoksen avaimena, sillä sen jälkeen voi ottaa vastuuta teoistaan. – Tuttavaperheessä käydessäni huomasin, että siellä ei huudeta lapsille. Havahduin siihen, että minäkin voin valita toisen tien. Pys-
P.S.
Olen joulu ihminen. Odotan joulua ja teen itse kaikki jouluruuat. En ole koskaan viettänyt joulua ulkomailla. Parasta joulussa on hiljentyminen, suklaarasia, kirja ja uusi flanellinen yöpuku. Tarja Kivimäki Jouluystäväksi tarjoutuvat tai sitä haluavat voivat ottaa yhteyttä Siru Hannulaan, p. 050 380 3529.
Maria Akatemian Demeter-työ auttaa naisia nimenomaan heidän oman väkivaltaisuutensa kanssa. Naiset soittavat valtakunnalliseen, pääosin vapaaehtoisten ylläpitämään päivystävään puhelimeen joskus vuosia mietittyään. – Kutsumme heidät Helsinkiin tai Tampereelle kartoittaviin yksilökeskusteluihin Demeter-työntekijän kanssa. Yhteydenottajat ovat motivoituneita tulemaan kaukaakin. He ovat tiedostaneet väkivaltaongelmansa, kertoo psykologi Maria Lindroos Maria Akatemian Helsingin toimistosta. – Ja saa meille soittaa jo pienestäkin huolesta, vaikkei ole tehnyt mitään, hän kannustaa. Viime vuonna yhteydenottoja tuli noin 150 uudelta asiakkaalta. Kolmea yksilökertaa seuraa ammattilaisen ohjaama 15 kerran viikoittainen vertaisryhmä. Alkaa aluksi kivulias matka itsetuntemukseen. – Ohjaamme tunteiden ja tarpeiden tunnistamiseen ja hyväksymiseen. Tunneyhteyden syntyessä saa kosketuksen kipeään häpeään, mutta löytää myös iloa. Naisten on usein vaikea suoda hyvää itselleen. Moni on kasvanut huolehtimaan muista.
Helsinki toisin silmin Kaisaniemi
Liisa Huima
Projektivastaava Siru Hannulal la on unelma. Hän haluaa vähentää ihmisten yksinäisyyttä. Hannula vastaa seurakuntansa Yhdessä Lauttasaari -projektista, jonka tavoitteena on yksinäisyyden vähentäminen yhteisöllisyyttä kehittämällä. Lauttasaaresta on tarkoitus luoda yhteisöllinen kaupunginosa, jossa ketään ei jätetä yksin. – Vaikka projektin pääkohderyhmä ovat yksinäiset vanhukset, kuka tahansa yksinäisyyttä tunteva sinkku tai yksinhuoltaja voi tulla mukaan – ja antaa myös jotakin itse. Yhteisöllisyys voi tuoda uutta merkitystä elämään.
tyn itse pitkälti vaikuttamaan tilanteisiin. Roosalle on hyvin tärkeää, että hänellä on tilaa omille ajatuksilleen. Pettymys on ollut suuri, kun omat tarpeet ovat törmänneet lasten vaatimaan huomioon. Nyt hän pääsee lastenhoitajan avulla viettämään muutaman kerran viikossa omaa aikaa. – Opettelen stressinhallintaa. Osaan jo pitää raivoni kurissa, mutta itsetutkiskelu jatkuu. Ryhmässä parasta on ollut helpotuksen kokemus: en ole paha, vaikka minulla on kykenemättömyyttä hallita raivoa. Olen saanut oikeutusta olla minä.
9
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
Aggressiota voi oppia käyttämään voimavarana. Maria Lindroos näkee väkivallan rajan hienovaraisena. Kukin pystyy vähitellen erottamaan, milloin teko on väkivallan puolella. – Käytän mielelläni esimerkkiä haalarin pukemisesta vastustelevalle lapselle: sen voi tehdä riuhtomalla tai määrätietoisesti, hyvällä aggressiolla. Naisilla on suuri tarve löytää syitä toiminnalleen. – Usein he huomaavat, että ärtymyksen tunteita on kerääntynyt kauan, mutta ne on ohittanut, koska niille ei ole näyttänyt löytyvän järjellistä syytä. Myös lapsuudessa on saattanut syntyä myöhemmin oireilevia tunnekapseleita, jos tunteita on joutunut liiaksi tukahduttamaan. Monet osallistujista tulevat tavallisista perheistä, joissa on silti ollut psyykkistä kuormitusta, kuten vanhempien masennusta. Sitten
”
Osaan jo pitää raivoni kurissa, mutta itsetutkiskelu jatkuu.”
Maria Akatemian väkivaltaa ehkäisevissä ryhmissä voi pohtia, mitä tapahtui ja miten voi jatkossa toimia toisin.
on naisia, joiden elämässä vanhempien vaikeudet, esimerkiksi alkoholismi ja vakavat mielenterveysongelmat, ovat kasautuneet. Naiset tutkivat ryhmissä omaa sisäistä käsikirjoitustaan. Siinä läpikäydään sekä varhaisia että nykyisiä mielikuvia oman elämän kokemuksista. Huomiota kiinnitetään sukupolvien ketjun ja sukupuolen merkitykseen. – Naisen väkivalta saattaa kohdistua muiden lisäksi itseen. Se ilmenee muun muassa päihteidenkäyttönä, masennuksena tai syömishäiriöinä. Eri ihmisillä on erilaiset psyykkiset selviytymiskeinot, mutta kaikkien on mahdollista lisätä ja muuttaa niitä. Ihminen pystyy valitsemaan, jääkö kiinni traumaan, Maria Lindroos sanoo. Naisten väkivaltaisuus ei Lindroosin mielestä ole enää ole niin vahva tabu kuin reilut kymmenen vuotta sitten, kun Demeter-työ
alkoi saatuaan ensimmäisen kerran Raha-automaattiyhdistyksen rahoituksen. – Mediassa kerrottujen ääritekojen kautta aihe on tullut ihmisiä lähelle. Tulevaisuudessa haluamme tehdä tyttötyötä Tyttöjen talon kanssa, jotta ongelmiin puututaan aiemmin. Lindroos korostaa vanhemmuuden tukemista ja ammattilaisten kouluttamista väkivaltaisuuden ehkäisemiseen. Hän myös uskoo jokaisen voimaan vaikuttaa arjessa positiivisesti toisiin. Pelkällä katseella voi tehdä hienovaraista väkivaltaa, mutta sillä voi toisaalta myös lisätä yhteiskunnallista hyvinvointia. – Ihmistä vahvistaa merkittävästi, jos hän muistaa lapsuudesta edes yhden läheisen, joka huomasi ja kohteli hyvin. Roosan nimi on muutettu. Maria Akatemian Avoin linja: 09 7562 2260 ti ja to klo 16–18 sekä pe klo 12–14.
Kaupungilta bongattua
Kasvillisuudesta on mahdollista nauttia ympäri vuoden aivan Helsingin keskustassa. Kesän helteillä voi istua nurmikolla korkeiden puiden varjojen alla kukkia ja tuoksuja ympärillään. Talven pakkasella taas voi paeta kylmyyttä trooppiseen lämpöön. Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha on toiminut Stadin urbaanikeitaana vuodesta 1829. Ulkopuutarhassa voi nauttia tutuista kasveista, jotka muuttuvat suomalaisen vuodenajan mukaan. Silloin tällöin puutarhan asukkaat kuten oravat ja linnut esiintyvät vierailijoille. Lisäksi osa ulkopuutarhasta tarjoaa kaikille esteettömän mahdollisuuden ihailla kasvien maailmaa eri aistien kautta. Kasvihuoneet taas jakautuvat eri kasvilli-
Juha Karola
Stadin urbaanikeidas
Lähetä kuva: toimitus@kirkkojakaupunki.fi
suusvyöhykkeisiin. Sisään astuessaan tuntee olevansa toisessa maailmassa; tiheässä sademetsässä, kuivalla aavikolla tai ruohikkoisella savannilla. Koska kasvihuoneissa on aina lämmintä, on hyvä vähentää vaatteita ennen etelänretkeä. Kävelymatka rautatieasemalta puutarhaan on alle kymmenen minuuttia. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa omin silmin kiehtovia kasveja kuten banaaneja tai lihansyöjiä. Lisäksi puutarhassa voi myös rentoutua, piknikkiretkeillä tai vaikkapa vain tappaa aikaa. Daranee Lehtonen Thaimaasta kotoisin oleva kirjoittaja opiskelee Suomen kieltä ja kulttuuria Helsingin yliopistossa.
Joulukuussa Helsingissä. Juha Karola kuvasi Munkkiniemen ja Lehtisaaren välisen sillan keskipäivän auringossa. Lähetä sinäkin ajankohtainen vaakakuva Helsingistä tälle palstalle!
10
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
Mielikuvituksen aalloilla. Kirjojen ääneen lukeminen tekee hyvää niin kuuntelijalle kuin lukijallekin.
Valitse se, mistä pidät Kun lukee ääneen, on pakko keskittyä ja rauhoittua. Se tekee hyvää. Teksti Merja Räty Kuvitus Minna Toivio
Ä
äneen lukeminen on mukavaa. Paitsi tietysti silloin, kun väsymys painaa silmiä umpeen ja lapsi pyytää lukemaan lisää ja lisää. Mutta mitä sitä lukisi? Voi olla, että asiantuntijoilla on perustellumpia ohjeita, mutta minusta helppo perussääntö on lukea ääneen kirjaa, josta itse pitää. On nimittäin niin, että jos myös lapsi ihastuu kirjaan, sitä luetaan ja luetaan lukemattomia kertoja, kunnes vastaan tulee uusi suosikki. Kirjavinkkejä on saatavilla paljon, joten aiemmin ilmestyneistä lastenkirjoista saa tietoa helposti. Mutta entä uudet kirjat? Mitä jos valitsisi valikoiman koetteelle vain lyhyen esittelyn ja kansikuvan perusteella? Mielessä Richard Scarryn tavaraa tulvillaan olevat kirjat nappaan valikoimaan tukevasivuisen Äkkää ja tökkää (Lasten Keskus) sekä Thierry Lavalin Missä on maatila? (Nemo) Äkkää ja tökkää -kirjan yleisilme on rauhallinen, vaikka
kuvia sivulla onkin paljon. Joka sivulla on muutama kysymys, mutta ei muuta tekstiä. Mutta kyllä tähänkin aikuinen kyllästyy, jos etsii viidettäkymmenettä kertaa sivulta kolmea muurahaista. Missä on maatila? -kirjassa ollaan Ranskassa. Niinpä lukija saa varautua selvittämään, että lapsi ei ehkä törmää Suomessa mispelipuihin tai texas longhorn -lehmiin. Pitkänmallisessa kirjassa on viisi taittoläpällistä aukeamaa, mutta yksityiskohtia niin paljon, että kerta-annokseksi riittänee jo yksi aukeama. Läppäsivuilla on kuva-aukea-
Näistä kirjoista puhuttiin Fiona Watt – Stephen Barker: Äkkää ja tökkää. Lasten Keskus 2015. Thierry Laval: Missä on maatila? Nemo 2015. Sanna Pelliccioni: Onni-poika tykkää pelata. Minerva 2015. Sanna Tahvanainen – Jenny Lucander: Lohikäärmeunia. Suom. Katriina Huttunen. Schildts & Söderströms. Benji Davies: Toivo ja valas. Suom. Sanna Vartiainen. Karisto 2015. Mila Teräs – Karoliina Pertamo: Hämärinkäinen. Karisto 2015. Stanislav Frostokov: Frosjan talo. Suom. Katri Kulmala. Karisto 2015. Shaun Tan: Etäisten esikaupunkien asioita. Suom. Jaana Kapari-Jatta. Lasten Keskus 2015.
malla esiintyviä yksityiskohtia nimettyinä, ja varsinaisen aukeaman täyttää kuva, jossa tapahtuu paljon. Jos kirja lasta innostaa, sen parissa tullaan todennäköisesti viettämään monta juttutuokiota – kuva-aukeamilla ei nimittäin ole yhtään tekstiä. Onni-poika tykkää pelata (Minerva) on Sanna Pelliccionin Onni-pojasta kertovan sarjan kymmenes osa. Kirjasta tulevat mieleen Mintut, Vantut, Ainot ja Mikko Mallikkaat. Aika on toinen, mutta aina on ajankohtaisia aiheita, joita halutaan käsitellä myös pienille lapsille suunnatuissa kirjoissa. Tämä on täsmäkirja perheeseen, jossa halutaan keskustella siitä, että muutakin puuhaa on kuin seikkailu virtuaalimaailmassa. Varsinaisissa kuvakirjoissa voi olla niin upea kuvitus, että jo kuvat ilahduttavat ennen kuin on lukenut ensimmäistä sanaakaan. Lohikäärmeunia-kirjassa (Schildts & Söderströms) Jenny Lucanderin kuvitus on juuri sellainen: upeat värit ja kiinnostava kerroksellisuus. Ei Sanna Tahvanaisen tarina liikaa töitä tekevästä bisnesäidistä ole huono ollenkaan, mutta kuviin ihastuin ensimmäiseksi. Benji Daviesin Toivo ja valas -kirjassa (Karisto) teksti ja kuva pelaavat hienosti yhteen. Teksti on osoittelematonta ja kuvitus kertoo paljon pienen Toivon yksinäisyydestä ja ystävyydestä valaan kanssa. Kaikkea ei tarvitse selittää sanoin. Tämä kirja herättää tunteita ja ajatuksia. Sopii levollisiin hetkiin. Tämän vuodenajan iltasatukirjaksi sopii mainiosti Finlandia Junior -ehdokas Hämärinkäinen (Karisto), joka on Mila Teräksen ja Karoliina Pertamon käsialaa. Kirja
11
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
Kirkko&kaupunki ilmestyy vielä 16.12. ja 23.12.2015.
Yksilöllistä hoivaa ikääntyneille
Ilmoitusmyynti Pirjo Teva 020 754 2284, 040 680 4057 pirjo.teva@kotimaa.fi
Tarjoamme hoivaa tarvitseville ikäihmisille turvallista ja kodikasta asumista. Kokeneet hoitajamme toimivat aina asiakkaan ehdoilla. Haluamme luoda asukkaille hyvän ja virikkeellisen arjen. Asukkaaksi voi tulla myös kaupungin palvelusetelillä. Kysy lisää: Esperi Hoivakoti Tilkka, Mannerheimintie 164, Helsinki puh. 010 4088 197 | myynti@esperi.fi | esperi.fi
J O U L U L A H J AV I H J E I T Ä
MYYMÄLÄT: Ruoholahdenranta 5, Helsinki Suurennuslaseja Raitiovaunut 6 ja 9 suuri valikoima Puh. 0400 125 320 Saimaankatu 18A, Lahti Puh. 03 781 7996 Verkkokauppa www.ettonet.fi
Vinkki Päivi Heikkilä-Halttunen: Lue lapselle! Opas lasten kirjallisuuskasvatukseen. Tuhti tietopaketti, jossa on myös paljon kirjavinkkejä.
Turvajakkara Zorbas – nosta selkänoja nousutueksi
Jenni, turvallinen käsilaukku. Ettonetin oma innovaatio.
Korkealaatuisia rollaattoreita sisäja ulkokäyttöön
Polkulaite Kusti
Mielikuvituksen Seniorituoleja aalloilla. Kirjojen ääuseita malleja neen lukeminen tekee hyvää niin kuuntelijalle kuin lukijallekin.
Ostoskärry Pepita, jossa isot pyörät ja thermotasku. Vain 2,5 kg.
Suuri määrä hyödyllisiä, ergonomisia sekä turvallisia ratkaisuja
Piplian joulu
www.piplia.fi
”
Kuvakirjoissa voi olla niin upea kuvitus, että jo kuvat ilahduttavat ennen kuin on lukenut ensimmäistä sanaakaan.
kertoo totta ja satua limitellen Hämärinkäisestä, joka kutoo hämärää. Mutta miten käy, kun kukkakauppias Keikander ei pidä pimeän tulosta? Levollinen, kaunis kirja, jossa on monta tasoa satuun kiedottuna. Pinon päälle valitsin kaksi uutta kirjaa, jotka vaativat jo vähän isompaa kuulijaa. Stanislav Vostokovin Frosjan talo on hauska ja lennokas tarina Isälän kylässä asuvasta Frosja-tytöstä, jonka talo varastetaan. Matkan varrella tapahtuu monenlaista uskottavaa ja uskomatonta. Kirjassa on aika tavalla samanlaista tunnelmaa ja leikkisyyttä kuin Eduard Uspenskin kirjoissa. Shaun Tanin Etäisten esikaupunkien asioita (Lasten Keskus) on mielenkiintoinen kirja. Kuvat ovat hienoja ja yllätyksellisiä, välillä herkkiä ja kauniita, välillä pelottavia. Tarinoita kirjassa on viisitoista. Etäisten esikaupunkien asioita sopii hyvin aikuisenkin hyllyyn, mutta tämä saattaa olla kirja, johon yksi lapsi rakastuu ja toinen taas pitkästyy. Täytyy vain kokeilla.
Luuk. 2:1-14
uutuus!
IKUINEN YSTÄVÄ –RIIPUS
365 PÄIVÄÄ RAAMATUN KERTOMUKSIA
39 €
29 €
Lastenraamatussa jännittävä kertomus jokaiselle päivälle.
Itsellesi tai ystävälle oma hopeinen suojelusenkeli.
NIMIPAINATUS
■
uutuus! BIBLE JOURNALING
Kultainen, lahjansaajan nimipainatus nahkakantiseen Raamattuun tai virsikirjaan.
Leveämarginaalisessa Uudessa testamentissa on värityskuvia ja tyhjiä skräppäilyyn. 14,90 €
Tilaa ennakkoon!
TULOSSA! ` t ™
Tutustu upeisiin kansiväreihin www.pipliakauppa.fi
Suomen Pipliaseura |
myynti 010 838 6520 | myynti@piplia.fi
| www.pipliakauppa.fi
12
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
Toimittanut: Marjo Kytöharju Sähköposti: marjo.kytoharju@kirkkojakaupunki.fi
Etäisyys ihmismitalla mitattuna Otso Kantokorpi
Oivaltavaa. Thomas Westphalin videoteos Yobro kertoo ihmisten ja koneiden välisestä kommunikaatiosta.
NÄYTTELY Saksalaissyntyinen mutta Suomessa koko 2000-luvun vaikuttanut ja Kuvataideakatemiasta valmistunut, monia tekniikkoja käyttävä Thomas Westphal (s. 1972) on tuonut taiteeseemme uusia teemoja ja lähestymistapoja. Muistan esimerkiksi takavuosilta hänen urheilua käsittelevät teoksensa – varmaankin ensimmäiset nykytaideteokset, jotka käsittelivät teemaansa uskottavan nykytaiteellisesti ja kriittisesti. Nyt Westphal on tarttunut yhteen ihmiselon perusasioista: ei-verbaaliseen viestintään ja myös siihen tilaan, jota ihminen ympärilleen tarvitsee tai vaatii. Hänen näyttelynsä on sattumalta erittäin ajankohtainen: monikulttuurisessa Suomessa on syytä tajuta, että henkilökohtaisen tilan tarve on vahvasti kulttuurisidonnainen asia. Thomas Westphal käsittelee myös koneiden ja ihmisten välistä
kommunikaatiota – osin oivaltavalla huumorillakin. Olemme koko ajan tekemisissä sellaisten koodien kanssa, jotka ovat ikään kuin kirjoittamattomia ja tuntemattomia, mutta jotka ymmärrämme jollain tasolla. Muistan hyvin, kun sain ensimmäisen kännykkäni ja yritin lähettää viestiä siten, että ennakoiva tekstinsyöttö (T9) oli vielä päällä. Olin tulla hulluksi, enkä halunnut antaa puhelimelleni aikaa oppia minulle ominaista tapaa käyttää kieltä – T9 on nimittäin oppiva järjestelmä. Muistan vielä vanhemmankin ajan, jolloin tekstinkäsittelyohjelmani tarjosi itselleen tuntemattomista sanoista omia versioitaan. Kirjoitin toisinaan johonkin artikkeliin sanan ’perversio’ ja kone tarjosi aina vaihtoehdoksi sanaa ’peräversio’. Sen verran poikamaisen lapsellinen olin ensimmäisen nauruni jälkeen, että en koskaan edes opettanut ohjelmalle uutta sanaa.
Tuntee ja järjen ristiriita
Westphal on yhdessä työssään liittänyt tähän outoon kommunikaatioon vielä luonnonkin: liikkuva vesi muuntelee tietokoneelle siirtyviä kirjaimia ja sanoja oman ikään kuin irrationaalisen järjestelmänsä mukaan – toki siinäkin on jokin analysoitavissa oleva ulottuvuus, mutta siihen tarvittaisiin virtauksien käyttäytymistä ymmärtävä asiantuntija. Inhimillinen ei-verbaalinen kommunikaatio on itse asiassa aika kiehtova teema. Normaalisti me koskemme toisiamme koko ajan: kättelyssä kätemme koskettavat toisen ihmisen käsiä parhaimmillaan lukuisia kertoja päivässä. Eräs vanhempi galleristinainen on opettanut minut halaamaan itseään aina avajaisissa nähdessämme, pussaamme myös toisiamme poskille. Joissain kulttuureissa tämä suoritetaan vain eleenomaisesti, mutta häntä olen oppinut pussaamaan ihan oikeasti. Täydessä bussissa kosketus ei juurikaan haittaa, mutta avoimessa tilassa samalle etäisyydelle ei haluta päästää ketään. Se on jo häirintää. Thomas Westphal on taidokas tekijä, joka yhdistää teoksissaan high tech -ulottuvuuksia suvereenisti. Hän kykenee tekemään sen varsin laajalla rekisterillä: toisinaan hän on humoristinen ja toisinaan hänen jälkensä on suorastaan runollisen kaunis Otso Kantokorpi Thomas Westphalin Iconics & Beats 27.12. saakka Galleria Sculptorissa,Eteläranta 12. Avoinna ti–pe 11–17, la–su 12–16, ma suljettu.
Huomio
Helppoja vastauksia ei ole Yle Kuvapalvelu
Teeman esittämä ranskalainen draamasarja Tapahtukoon sinun tahtosi on ollut tv-syksyn yllätys. En odottanut sarjalta ihmeitä: voiko katolisen pappisseminaarin opiskelijoista muka saada kiinnostavaa nykydraamaa? Kyllä voi. Nyt on jo seurattu kolmen tuotantokauden verran Josén, Yannin, Guillaumen, Emmanuelin ja Raphaëlin elämää. Jo pappisseminaariin pyrkiminen merkitsee nuorille miehille luterilaista oudoksuttavaa valintaa: miesvaltaiseen yhteisöön sitoutumista ja elämän mittaista selibaattia. Opiskelukaverit tulevat hyvin erilaisista oloista. Ääripäitä ovat vankilasta vapautunut José, joka hyväksytään pitkin hampain opiskelijaksi seminaarin rohkean johtajan ansiosta, sekä varakkaan yrittäjäsuvun perillinen Raphaël. Toisen tason sarjaan tuo kirkkopolitiikka, jonka kiemurat yltävät Vatikaaniin ja Kiinaan asti. Piispojen ja kardinaalien valtapelejä kuvataan silottelematta. Että joku voikin noin hurskaasti kirskauttaa riitapukarilleen ham-
Iida Rauman romaani Seksistä ja matematiikasta on kunnianhimoinen teos epävarmuuteen ajautuvasta ajastamme. Teksti Raisa Rauhamaa Kuva Sirpa Päivinen
Tulevat papit. Loistavat näyttelijät esittävät pappisopiskelijoita, jotka haluavat muuttaa kirkkoa.
paiden välistä lauseen ”Rukoilen puolestanne”! Toisaalta aikuiset miehet rukoilevat sarjassa usein, ilman ironiaa tai falskiutta. Aikanaan päähenkilöt valmistuvat papeiksi, ja heidän työpaikkojensa myötä katsoja pääsee mukaan kirkon elämään ruohonjuuritasolle. Tapahtukoon sinun tahtosi käsittelee rohkeasti katolisen kirkon kipukohtia kuten pedofiliaa. Sen teemoja ovat myös
kutsumus, anteeksiantamus ja lähimmäisenrakkaus – täysin ilman siirappia. Isoista asioista ei niinkään puhuta, vaan niitä eletään teoissa ja valinnoissa. Miten José kohtaa rikollisen menneisyytensä arjessa? Minne majoitetaan suojastaan häädetyt paperittomat siirtolaiset? Voidaanko perinteikäs kapusiinien seminaari myydä muslimiliikemiehelle? Voiko pappi rakastaa naista? Entä miestä? Eira Serkkola
K
olmekymppinen valtiotieteen maisteri Iida Rauma ei halua ensisijaisesti kirjoittaa tunteisiin vetoavia nuotiotarinoita, vaan saattaa lukijat ajattelemaan. Seksistä ja matematiikasta -romaanin henkilöt etsivät turvaa ja maailmanselitystä, kahvaa, johon tarttua. Teos on Rauman neljän vuoden tiedonkeruun ja kirjoittamisen tulos: se ammentaa biologiasta, matematiikasta ja filosofiasta. – Haluan käsitellä sitä ahdistusta, jonka ympäristöä tuhoava elämäntapamme aiheuttaa. Kirjoittaminen on ajattelemista, eikä se ole helppoa. Mutta on yritettävä edes kysyä, mikä on johtanut meidät tähän tilanteeseen, Rauma pohtii. Kirjan nimi Seksistä ja matematiikasta viittaa ruumiin tarpeiden ja järjen väliseen jännitteeseen. Romaanissa käsi-
13
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
en n a
Tätä aikaa. Iida Rauman mukaan länsimaisen ajattelun kahtena peruskivenä ovat usko romanttiseen rakkauteen ja luottamus älyn ylivoimaan.
tellään kriittisesti kahta länsimaisen ajattelun peruskiveä: uskoa romanttiseen rakkauteen ja luottamusta älyn yli voimaan. – Rakkaussuhteen pitäisi korvata tyhjyyden, pelon ja yksinäisyyden tunteet. Seksiin liitetystä rakkaudesta odo tetaan uskonnon kaltaista pelastusta. Odotukset ovat koh tuuttomia ladattavaksi kenenkään harteille. Läheisiltä voi saada mielekkyyttä elämään, mutta toive rakkaussuhteen kaikkivoipaisuudesta aiheuttaa loputonta tuskaa, Rauma sanoo.
ma viittaa vähäjärkisempien, ruumiillisuutta edustavien naisten ja etnisten ryhmien seksistiseen ja rasistiseen koh teluun. Rauman mielestä länsimainen fantasia järkevän ihmisen hallitsemasta järjettömästä luonnosta on vaarallinen kuvi telma aikana, jolloin elämme maailmanhistorian kuudetta joukkosukupuuttoa ja ilmasto lämpenee. – Fantasia on ollut mahdollista fossiilisten polttoainei den, kivihiilen ja öljyn, avulla. Nyt näemme, miten se on kääntymässä itseään vastaan.
Romaanin päähenkilö, huippumatemaatikko Erika, us koo hallitsevansa elämäänsä järjen ja matematiikan avulla. Kun Erika joutuu väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi, tun ne hallinnasta romahtaa ja Erika lamaantuu. – Meidän pitäisi jaksaa elää ja suunnitella tulevaa, vaikka koko systeemi repeilee, Iida Rauma toteaa. Erikan maailmankuvan peruskallio, matematiikka, liit tyy järjen ylikorostamiseen. – Kuvitellaan, että globaalit kriisit johtuvat siitä, että olemme laiskoja, tyhmiä ja ahneita emmekä ajattele tar peeksi. Jos vain olisimme fiksumpia, kaikki menisi parem min. Mutta ainoana kriteerinä järki on ongelmallinen ja tekee meistä ylimielisiä. – Ensinnäkin se vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme järjettömiksi miellettyihin eläimiin tai ihmisiin, joiden kyvyt poikkeavat keskiverrosta – pikkulapsiin, kehitysvam maisiin tai dementikkoihin. Toiseksi järkeä on käytetty lyömäaseena, kun on haluttu alistaa jotain ryhmää, Rau
Luonnon tuhon äärellä omat kasvisvalinnat tuntuvat toivottomilta. Silti Iida Rauma ajattelee, että on hyvä tehdä säädyllisiä tekoja. – Mustiin pukeutumien ei tuo hautajaisissa ruumista henkiin, mutta olisi törkeää, jos niin ei tekisi. Opiskellessaan poliittista historiaa Rauma pyrki olemaan perillä sekä globaaleista konflikteista että sisäpolitiikasta. Nyt hän ei seuraa mediaa ja kieltäytyy somesta. – Se on paras tapa loiventaa ahdistusta. En halua kotipöy dälleni median hetki hetkeltä tuottamaa globaalia kauhua. Siitä tulee voimaton ja pelokas olo. Kyllä isot asiat tihkuvat perheen ja ystävien kautta, uskoo Rauma. – Media pyrkii herättämään tunteita, ei niinkään lisää mään tietoa. Tunteita nostattamalla saadaan ihmiset klik kaamaan lisää. En kestä, että emootioitani nyitään kokoajan johonkin suuntaan. Mediahyökkäysten ulkopuolella on enemmän tilaa ajatella.
”
Aikuisikäni iso asia on saada rationaalinen maailmankuva joustamaan, että kokemuksellisuus muusta kuin pelkästä järkiajattelusta mahtuu mukaan.”
Seksistä ja matematiikasta -kirjassa Erika pystyy ajattele maan loogisesti ja ratkomaan vaikeimmatkin matemaattiset yhtälöt. Mutta tunteet eivät ratkea yhtälöillä. – Luonnontiede voi ratkoa luonnontieteen kysymyksiä. Se selittää, miten ihmislaji on syntynyt, mutta ei sitä, miten meidän pitäisi elää tai toimia nyt, kun lajeja kuolee suku puuttoon, Iida Rauma sanoo. – Tulen ei-kristillisestä perheestä ja olin teini-iässä päättäväisen ateistinen. Näkemys sopi hyvin järkeistettyyn kuvaan siitä, millainen maailma on. Mutta kaikki ei ratkea yhtälöillä. Minulla on ollut hengellisiä kokemuksia, joita on ongelmallista sovittaa valmiiseen maailmankuvaan. Hengellisyys on Raumalle kokemusta läsnäolosta. – Sitä on hankala sanoittaa, kun on varttunut uskon nollisen kasvatuksen ulkopuolella. Mutta kokemus kulkee mukana ja jää hiertämään. Aikuisikäni iso asia on saada rationaalinen maailmankuva joustamaan niin, että koke muksellisuus jostain muusta kuin pelkästä järkiajattelusta mahtuu mukaan.
14
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
Uskottomuuden haavo
Kumppanin uskottomuus yllättää täysin liki kaikki petetyksi tulleet.
Teksti Tommi Sarlin Kuvitus Hans Eiskonen
U
skottomuuden paljastuminen on luultua useammin pitkäkestoinen, traumaattinen kriisi. Yhdessä hetkessä maailma näyttää täysin erilaiselta kuin se on siihen saakka ollut. Käsitys, jonka mukaan ”minä olen hyvä, ja elämä ja maailma ovat hyviä”, voi romah-
taa kuin korttitalo. Uskottomuus on yleisin syy siihen, että avioliitot kariutuvat. Vuosittain vanhempiensa eron kokee 30 000 lasta. Hyvä uutinen on, että parhaiten selviytyvät vaikeistakin vaiheista lapset, joiden arki ja ihmissuhteet säilyvät ennallaan vaikeuksista huolimatta. – Riskialtteinta on nuoren perheen muotoutumisvaihe ruuhkavuosineen ja työpaineineen. Pettäneeksi tullaan matkatöissä, johtavassa asemassa tai itsenäisissä erityisasiantuntijatehtävissä. Näyttämöinä ovat muun muassa semi-
naarit, laivaristeilyt ja lomamatkat, sanoo uskottomuutta tutkinut Annikki Kaikkonen. Kaikkonen on yhteiskuntatieteilijä ja psykoterapeutti, joka on myös kirkon perheneuvoja. Hänen uskottomuutta käsittelevä väitöskirjansa hyväksyttiin Lapin yliopistossa kesäkuussa. Kaikkonen kuvaa tutkimuksessaan suomalaisten uskottomuuskokemuksia ja parisuhdemoraalia sekä petetyksi että pettäneiksi tulleiden näkökulmasta. Hän syvähaastatteli eri puolilta Suomea 24 naista ja 16 miestä, jotka olivat 23–60-vuotiaita.
”
Alkuun on tärkeintä pysytellä hengissä päivä kerrallaan. On syötävä ja saatava nukutuksi.”
Perheneuvoja Annikki Kaikkonen
15
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
oista voi toipua Hannat, Matit ja Traumatarinat
Tutkimusjoukossa oli kuusi paria, jotka olivat yhdessä kriisin jälkeen. Parisuhteen jatkumista näytti ennustavan pitkä pariterapiasuhde, jossa oli löydetty yhteistä näkemystä siitä, mitä on tapahtunut ja miksi. Suurin osa selitti uskottomuutta omalla tai kumppanin perhetaustalla. – Mitä useampi selviytymiskeinokanava on käytössä, sitä parempaa toipumista se ennustaa, Annikki Kaikkonen sanoo. Moni selviytyy liikkumalla, hankkimalla tietoa, suremalla tai turvautumalla sosiaaliseen verkostoon. Oman luovuuden ja kulttuurin merkitys on tärkeä. – Monet kirjoittavat, kuuntelevat tai tuottavat musiikkia, piirtävät, maalaavat tai tanssivat itsensä kriisistä eteenpäin. Toiset kuntoilevat, uivat, patikoivat tai pyöräilevät kriisin läpi, Kaikkonen sanoo. Traumaattiselle kriisille on Kaikkosen mukaan tyypillistä, että petetty voi muistaa vielä vuosienkin jälkeen valokuvamaisen tarkasti ja minuutilleen, kuinka puolison uskottomuus paljastui.
”
A
nnikki Kaikkosen tutkimushaastatteluissa eräänlaisia selviytymistarinoita kertoivat myös ne miehet ja naiset, jotka olivat aina onnistuneet olemaan paljastumatta. Tutkija kuuli yksityiskohtaisia kuvauksia seksipalveluiden ostosta tai keinoista, joilla eri elämänkenttien pitäminen erillään toisistaan oli onnistunut. Tämä onnistui mielen tasolla tapahtuvan lohkomisen ja kaksijakoisuuden avulla sekä eri roolien, normien ja naiskäsitysten suojissa. Kaikkonen tutkii uskottomuusilmiön ääripäitä, mutta välttää vastakkaisasettelua ja kärjistämistä. Tutkimuksen punaisena lankana on eettisyys ja ilmiön eri puolien välinen dialogi, vuoropuhelu. Uskottomuuden tyyppitarinoiksi nousevat ”Hannat” eli petetyksi tulleet pienten lasten äidit, ”Matit” eli kroonisesti pettäneeksi tulleet ja Traumatarinat. – Paljastumisesta seuranneiden traumaattisten kriisien kärsimyksen taustalta avautuu varhaisempien traumakokemusten kärsimys ja kerroksisuus. Uskottomuusryppäät voivat olla traumaa toistavaa käyttäytymistä, jonka pohjana on lapsuusaikainen kokemus kaltoin
Hyvälle selviytymiselle on ominaista, että pystyy aikanaan liittämään kriisin yhdeksi osaksi oman elämänsä tarinaa.”
– Trauma on kokemus, joka ylittää psyykkiset puolustusmekanismit ja inhimilliset selviytymiskeinot. Trauma rikkoo kehon ja mielen tasapainotilan. Kriisin ytimessä voidaan huonosti, Kaikkonen sanoo. Ruokahalu voi kadota ja paino pudota lyhyessä ajassa kilokaupalla. Moni oksentaa ihan konkreettisesti omaa pahaa oloaan ulos. Myös itsemurha-ajatukset voivat tulla mieleen. Kaikkosen mukaan alkuun on tärkeintä pysytellä hengissä päivä kerrallaan. On syötävä ja saatava nukutuksi. – Tukeudu kaikkiin, jotka voit saada rinnallesi vaikeimpina hetkinä. Älä jää tarpeettomasti yksin. Pidä huoli siitä, että lasten arki jatkuu normaalisti. Rekrytoi kaikki kummit, mummit ja ystävät, Kaikkonen neuvoo.
Kaikkosen tutkimuksen toipumis- ja selviytymistarinoissa edetään epifaniakokemusten (ilmestyksenomainen paljastuminen) ja isojen taitekohtien kautta, joissa myös isojen muutosten ja kasvun mahdollisuus korostuu. Varsinainen toipuminen voi viedä jopa vuosia, mutta toimintakykyiseksi palautuminen voi silti tapahtua nopeasti. – Moni suomalainen hakee nukahtamislääkereseptin ja menee töihin vaikka pää kainalossa. Työroolissa ihminen saa arvostusta omassa ammatti-identiteetissään, kun muut osa-alueet ovat hauraita ja koetuksella, Annikki Kaikkonen sanoo. Työpaikolla olisikin hänen mukaansa hyvä olla joustoa liukumien tai osa-aikaisuuksien muodossa, jotta puolikuntoinenkin pystyisi käymään töissä. Petetyksi tulleiden pienten lasten vanhempien toipumiskertomuksissa korostuu hyvä tunnesuhde omiin lapsiin. Tukipilareita ovat työn ja lasten lisäksi hyvä suhde omiin läheisiin, ystäviin ja työtovereihin sekä ammattiapu. Pariterapian tarjonta on kuitenkin riittämätöntä kysyntään nähden. – Hyvälle selviytymiselle on ominaista, että pystyy aikanaan liittämään kriisin yhdeksi osaksi oman elämänsä tarinaa. Jos tapahtumissa ja kokemuksissa pystyy edes jossain määrin näkemään jotain myönteistä tai opittavaa, on jo pitkällä toipumisessa. Tässä auttaa empaattinen, sinnikäs keskustelu, jossa tapahtunutta kerrotaan ja jäsennetään yhä uudelleen ja uudelleen, Kaikkonen tähdentää. Nopeasti toimintakykyisiksi palautuvat näkyvät Kaikkosen mukaan säilyttävän kyvyn luoda uutta. Heillä säilyy huumorintaju, pyrkimys laajentaa omaa toiminta-aluettaan ja esimerkiksi kokeilla uusia rooleja ja ihmissuhteita vaikkapa uusien harrastusten parissa. – Monet keksivät ahdistukseen pähkähulluiltakin kuulostavia selviytymiskeinoja. Samaan aikaan usein etsitään luovasti uutta tietoa, joka auttaa selviytymään eteenpäin.
Esko Jämsä
Perheneuvoja Annikki Kaikkonen
kohtelusta tai seksuaalisesta hyväksikäytöstä, Kaikkonen kertoo. Eri puolilta Suomea tulevien eri-ikäisten Hannojen kokemukset ja uskottomuuden tuottaman kriisin kuvaukset ovat häkellyttävän yhdenmukaisia. Naisten yhteistä sosiaalista muistia petetyksi tulemisen mahdollisuudesta ei näytä olevan olemassa. Riskiä ei liitetä elämänvaiheeseen, jossa se tavallisimmin tapahtuu. – Hannat jäävät syvistä pettymyksistä ja loukkaantumisista huolimatta enimmäkseen uskomaan rakkauteen, vaikka heidän elämänsä tärkein rakkaustarina murtuikin, Kaikkonen sanoo. Matit kertovat rakastavansa kumppaneitaan, joita pettävät. Mattien kokemukset viittaavat siihen, että toistuvasti pettäneeksi tulleilla on miesryhmänä jaettu sosiaalinen muisti, joka on keskenään erittäin tietoinen pettämisen lainalaisuuksista. Pettäminen on miehille sosiaalisesti sallitumpaa. – Miesten keskinäinen ryhmädynamiikka on keskeinen pettämistä ylläpitävä ja salaava mekanismi, Kaikkonen toteaa. Lähde: Annikki Kaikkonen: Tarinallisen tutkimuksen näkökulma suomalaiseen uskottomuuteen. Acta Universitatis Lapponiensis nro 302.
Arvot muutoksessa. Asenteet uskottomuutta kohtaan ovat kiristyneet, mutta samaan aikaan siitä puhutaan normaalina treffikulttuurin muutoksena, Annikki Kaikkonen sanoo.
”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä”
A
nnikki Kaikkonen puhuu väitöksessään vaikean ilmiökokonaisuuden luonnostelusta. Kansikuvassa luonnostelee Helene Schjerfbeckin Tyttö hiekkakuopassa. Tutkijan metaforana on toiminut myös tarina toisesta maahan piirtelijästä ja luonnostelijasta eli Johanneksen evankeliumissa kuvattu Jeesus, jonka luokse tuodaan niin sanottu syntinen nainen. ”Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: ’Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Moo-
ses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?’. He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä. Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ’Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.’ Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: ’Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?’ ’Ei, herra’, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ’En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.” Johanneksen evankeliumi 8: 3–11
16 Haaga ■■Virasto: Tolarintie 1. Avoinna ma,
ti, to, pe 10–14, ke 12–17, p. 09 2340 3200, haaga.srk@evl.fi. Diakonia: Tapaamisajan varaus ma ja to klo 10–12, jätä soittopyyntö virastoon, p. 09 2340 3200. Nuorten ja kouluikäisten toiminta: mestat.fi/ haaga
Hakavuoren kirkko ■■Tolarintie 1.
Suntio p. 09 2340 3220. To 10.12. klo 18 Jeesus tieteen valossa -luento. Jeesuksen syntymäkertomukset. Sami Lahtinen. Pe 11.12. klo 10–11.30 Perhekerho. Klo 19 Joululaulu kiertää maailmaa -konsertti. Eeva Laine ja Anna-Maria Pitkänen, laulu, Sirkka Kärkkäinen, piano. Vapaa pääsy. La 12.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut. Su 13.12. klo 12 III adventin messu. Mari Järvinen, Sami Lahtinen ja Olli Mönttinen. Olli Liikanen, fagotti. Ma 14.12. klo 13 Lähetyspiiri. Klo 14 Taivaskanava, avoin keskusteluryhmä mielenterveyskuntoutujille. Ti 15.12. klo 9.30 ja 10.15 Lasten jouluinen nukketeatteri. Klo 11 Yhteislaulua. Joululauluja. Klo 17.30 Taaperokerho 1–2 vuotiaille ja heidän vanhemmilleen. Klo 18 Suomenkielinen keskustelupiiri maahanmuuttajille, ilm. kristine.savolainen@gmail. com. Klo 18 Hiljaisuuden messu ja iltatee. Mari Järvinen. Johannes Österlund, kitara.
Huopalahden kirkko ■■Vespertie 12.
Suntio p. 09 2340 3230. To 10.12. klo 10–11.30 Perhekerho. Pe 11.12. klo 9.30 ja 10.15 Lasten jouluinen nukketeatteri. Su 13.12. klo 10 III adventin messu. Mari Järvinen, Miika Kolari ja Anna-Maija Virtanen. Klo 15 Kauneimmat joululaulut perheille. Klo 16–18 Joulumetsä kirkonmäellä. Kuvauta lapsesi joulupukin kanssa. Pika-arpoja, ongintaa, leivonnaisia, grillimakkaraa, mehuglögiä. Järj. Lions Club Huopalahti ry. Klo 18 Kauneimmat joululaulut. Ma 14.12. klo 7.30 Laudes eli aamurukous.
Muuta Joulunajan ajanvaraukset diakoneille viikoille 49–50. Taloudelliseen tukeen liittyvät kysymykset käsitellään 18.12. mennessä. Viikoilla 50–52 ei diakoniapäivystystä. Solmuja parisuhteessa -ryhmä alkaa helmikuussa 2016. Ryhmässä käsitellään parisuhteen kriisejä esim.
Seurakunnissa tapahtuu 9.12.–16.12. vuorovaikutukseen, seksuaalisuuteen, riitaisuuteen tai mustasukkaisuuteen liittyen. Kurssi ei ole pariterapiaa, vaan tarkoituksena on antaa rakenne, jonka avulla parit voivat itse ohjatusti käsitellä omaa kriisiään. Ryhmään otetaan haastattelujen kautta 4 paria, hinta 50 €/pari. Ohjaajina diakonit Sofia Honkanen ja Heli Salo. Tiedot ja ilm. Heli Salo p. 09 2340 3223, heli.salo@evl.fi.
Herttoniemi ■■Virasto: Hiihtomäentie 23. Avoin-
na ma–pe klo 10–14, p. 09 2340 3300, herttoniemi.srk@evl.fi. Nuorten toiminnasta katso www.facebook.com/lapyska tai www.mestat. fi/mestat. Diakoniavastaanoton ajanvaraus: Myllypuron kirkolla paikan päällä to klo 10–11 tai puhelimitse 09 2340 3382/09 2340 3345 Herttoniemen kirkolla ke klo 9–10 paikanpäällä tai puhelimitse 09 2340 3339. Kulosaaren ja Herttoniemenrannan asiakkaat ajanvaraus puhelimitse 09 2340 3351.
Herttoniemen kirkko ■■Hiihtomäentie 23, p. 09 2340
3320 Su 13.12. klo 10 Messu, Simoila, Lemponen, kirkkokahvit, klo 18 Kauneimmat joululaulut -yhteislaulutilaisuus, mukana Herttoniemen kirkkokuoro, Kamarikuoro Ora, joht. Lemponen. Herttoniemen Sointu, joht. Henna Dolk. Puhe, Tikkanen. Ma 14.12. klo 18.30 Itä-Helsingin musiikkiopiston pianistien konsertti. Vapaa pääsy.
Herttoniemenrannan kappeli ■■Laivalahdenkaari 5, p. 09 2340
3340 Su 13.12. klo 17 Lasten ja perheiden kauneimmat joululaulut. Marika Sointula ja Hannele Ylä-Autio.
Kulosaaren kirkko ■■Kulosaarentie 40, p. 09 2340 4115
To 10.12. klo 9.30 ja klo 10 Lasten adventtikirkot, Vuorela, Sointula. Tervetuloa myös aikuiset! La 12.12. klo 17 Julkonsert/Joulukonsertti Manskören Frihetsbröderna. Kuoroa johtaa Sofia Lindroos. Liput ovella 15 e. Su 13.12. klo 10 Mezzu, Keinänen, Olkkola, kirkkokahvit. Ma 14.12. klo 18.30 Itä-Helsingin musiikkiopiston harmonikka-oppilaiden konsertti. Vapaa pääsy.
Myllypuron kirkko ■■Myllynsiipi 10, p. 09 2340 3330
To 10.12. klo 19 Yhteinen joulujuhla,
Taivaan tähden
Jouluoratorio I–III. Anna Immonen, sopraano, Teppo Lampela, altto, Tommi Niskala, tenori, Aarne Pelkonen, basso, Kallion Kantaattikuoro, Storia-orkesteri, johtaa Tommi Niskala. Liput 20/15 €. Su 13.12. klo 10 3. adventtisunnuntain messu. Mattsson, Sariola, van Santen, Pyylampi, Niskala, Hiljaa Ensemble, avustaja Eeva Kulmanen. Kirkkokahvit. Klo 10 Pyhäkoulu. Alle 4v. vanh. seurassa. Ohj. Liisa Siikanen. Klo 15 & 20.30. Ylioppilaskunnan Laulajien perinteinen joulukonsertti. Johtaa Pasi Hyökki, Aarne Pelkonen, baritoni, Ville Urponen, urut. Liput 25/15 €. Klo 18 Kauneimmat joululaulut. Hurmerinta, Sariola, Niskala, Pyylampi. Ma 14.12. klo 19 Kuului laulu enkelten – Tomi Metsäkedon ja Laura Voutilaisen joulukonsertti. Liput 35 € Lippupalvelu. Ti 15.12. klo 16 Lähetys- ja rukousryhmä. Tilaisuus alkaa klo 16.15 raamatun■■Virasto: Neljäs linja 18, avoinna lukuhetken jälkeen kirkossa, ma, ti, to ja pe klo 9–14, ke klo 12–17, josta siirrytään Yläkamariin. Klo 18 p. 09 2340 3600, kallio. Opiskelijamessu Kappelisrk@evl.fi. Diakonian salissa. Teejatkot. Klo 20 Seuraajanvaraus ma, ti, to Nuorten aikuisten kauklo 9–10, ke klo 12–13, neimmat joululaulut kunnat p. 09 2340 3618. -kauneimpia jouluverkossa: www. laulua bändin kera ja Kallion kirkko rennolla meiningillä. helsinginseuraMattsson, Niskala. ■■Itäinen papink. kunnat.fi Ke 16.12. klo 13 Eläke2, p. 09 2340 3620. Kirkko avoinna ma–pe laisten piirin joulujuhla klo 7–21, la–su klo 9–19. Kappelisalissa. Klo 18 KeskiMa–pe klo 7.30 aamuruaikaisen hiljaisen rukouslaulun messu. Partti, Anima kous, klo 12 päivärukous, klo 16 mea joht. Hilkka-Liisa Vuori. päivän raamatunluku, klo 18 ehtoollinen. La klo 9 aamuruAlppilan kirkko kous. Pappi tavattavissa ma–pe klo 16–19. ■■Kotkank. 2, p. 09 2340 3680. To 10.12. klo 13 Torstaina Iltapäivällä: Avoinna ma–pe klo 10–16. Punttisali Kauneimmat vanhat joululaulut. Riitta auki ma–ti, to–pe klo 10–15, ke klo Männistön vieraana yhteislaulutilai12–15. Liikuntasalissa lentopalloa, koripalloa ja sisäfutista: katso alppisuudessa kanttori Ahti Kuorikoski. Laulua johtaa Tommi Niskala. Kahvila lankirkko.fi. Kappelisalissa klo To 10.12 klo 18–19 Ihmisen ääni: kes12 alk. Klo 18 Kivimessu. Mattsson, Niskustelua Raamatusta, uskosta ja elämästä. kala. Pop up -kuoro ja bändi kokoontuPe 11.12. klo 10–12 Lasten perjantai: vat treenaamaan messun Joululaulutuokio. Menossa mukana musiikkia klo 17 alkaen. Teejatkot. Klo kanttori Vivika Oksanen. 19.30 Toiveiden joulu – Metsoforten La 12.12. Brunssi. Kattaukset klo 11 ja konsertti. Liput 15/12 € 13. H. 17 €, lapset 5 €. Varaukset ja ruoennakkoon kuorolaisilta tai mf@kso.fi. Pe 11.12. klo 16–18 Raamatunlukua kavaliot pe mennessä , 0503639575. ja klo 18 Iltakirkko, rovasti Veli-Matti Brunssi tukee KUA:a. Hynnisen johdolla. Teejatkot. Su 13.12. klo 16 3. adventtisunnuntain Klo 19 Akateeminen joulukonsertti. messu. Toiviainen, Klemmt, Oksanen, Osakuntakuorojen perinteinen jouluMatti Tikkanen, laulu. Kirkkokahvit. Ma 14.12. klo 12–14 Päiväkansa 60+. konsertti. Liput 15/7 €. Iloinen porukka ikäihmisille. La 12.12. klo 11 Kaikenikäisten kauTi 15.12. Tiistaiolohuone: Venyttelyneimmat joululaulut. Mattsson, Niskala, Kallion ala-asteen Lucia jumppa klo 10–11; Diakonialounas 2 € tytöt, kuorolaulukoulu Raakkujat joht. klo 11.30–12.30. Eeva-Liisa Malmgren. Klo 18 J. S. Bach: Joulumuskarit klo 10 ja 10.30, joiden musiikkia, yhteislaulua, joulupuuro ja kahvi. Simoila, Lemponen. Pe 11.12. klo 16 Kodittomien yö, mahdollisuus saunaan. Jouluohjelmaa, musiikkia, hartaus klo 19. La 12.12. Lasten ja perheiden kauneimmat joululaulut. Jouluaskartelu klo 14, Kauneimmat joululaulut klo 16. Glögiä ja piparia. Huima. Su 13.12. klo 12 Messu, Simoila, Koivistoinen, kirkkokahvit. Ke 16.12. klo 19 Kauneimmat joululaulut yhteislaulutilaisuus, Myllypuron kirkon kuoro, joht. Sabine Nieminen. Puhe, Simoila. Elintarvikejako ma, ke, pe Liikuntamyllyn päädyssä klo 9. Paikalla viim. klo 9.30, Backman p. 09 2340 3333. Diakoniakirppis ke–la klo 10–14 Neulapadontie 7 (Myllynsiiven pääty). Diakoniaruokailu (viim. 9.12.) ke klo 12, hinta 2 e.
Kallio
jälkeen Perhekerho klo 12 asti. Klo 15.30–17 Irtisanottujen vertaisryhmä. Klo 18–20 jouluista bibliodraamaa. Alppilan kirkon kahvila ti–to klo 10–18, pe klo 10–14, lounas klo 11. Marraskuussa paljon uutta kokki Manuel Sanchezin johdolla: lounaat, leivät ja suklaat. Kahvila tukee KUA:a.
Kansainvälinen toiminta Alppilan kirkolla Pe 11.12. klo 18 Kiinankielinen raamattupiiri. Klo 18 Kauneimmat vironkieliset joululaulut. La 12.12. klo 11 Vironkielinen perhekerho Sipsik. Su 13.12. klo 11 Vironkielisen työn 25 v juhlajumalanpalvelus. Oksanen, Ôunap, Siller-kuoro. Kirkkokahvit. Klo 11.30 Kiinankielisten lounas. Klo 13 Kiinankielinen messu & lasten pyhäkoulu. Huang.
Seurakuntakoti ■■Siltasaarenk. 28
To 10.12. klo 10 Perhekerho. Klo 12 Esikoisvauvakerho.
Teatteri Kallio ■■Siltasaarenkatu 28
Ke 9.12. klo 19 Juuri & Juuri -konsertti. Eero Grundström harmooni, huuliharppu, laulu, Emilia Lajunen viisikielinen viulu, avainviulu, laulu / 5-string violin, nyckelharpa, voice. Kahvila aukeaa klo 18. To 10.12. klo 18 Runokahvila. Voit tulla lukemaan omia runojasi tai tuoda niitä luettavaksi. Klo 19 suomalaisia nykytekstejä Hyvää Huomenta Berthold -yhtyeen säveltämänä ja esittämänä. Klo 20 Suomen kansan perinnetekstejä Tuuterin Tyttäret -trion tulkitsemana. Kahvila avautuu klo 18. Varaa käteistä kahvilaa ja arpoja varten – arvonnassa hieno pääpalkinto. Tervetuloa kaikki musiikin ja runouden ystävät.
Muut tapahtumat Su 13.12. klo 14 Kallion kävelyfestivaali: Jouluseimet -vaellus. Lähtöpaikka Jaakko-Kulta, Siltasaarenkatu 3. Yhteisöllisellä kävelykierroksella tutustutaan paikallisten taiteilijoiden uustulkintoihin jouluseimistä, myös taiteilijoita mukana. Varaa jalkaasi hyvät kengät ja lämmintä päälle. Kävely kestää ainakin 2 tuntia. Ti 15.12. klo 8.30 Kauneimmat joululaulut, Diakonissalaitoksen kirkko. Karin Strandberg, Janne Peltokorpi. Ke 16.12. klo 18 Raamattupiiri HKTY:n tiloissa, Torkkelink.11. Mukana Kari Kurka. Kurssit, ryhmät ja retriitit Kurssi–ilmoittautumiset ja lisätietoja helsinginseurakunnat.fi/kallio, tied. ja
Palstalla etsitään valoa sunnuntain raamatunteksteistä, päivän aiheesta ja kirkkovuoden kierrosta Seppo Sirkka
Tiekone raivaa Adventtina on aika raivata Kuninkaalle tie. Meidän kristittyjen kesken se tarkoittaa kevyttä puuhastelua prioriteettien parissa. Mikä minulle on oikeasti tärkeää? Mistä turhakkeesta voin luopua? Jos kysyn maisema-arkkitehdiltä tai tielaitoksen insinööriltä, heillä on tietyömaasta toisenlainen käsitys. He mittaavat linjaa ja laskevat korkeuseroja. Kivet ja juurakot seisovat jykevinä luonnon jäljiltä missä sattuvat, ja maasto on kasvanut villisti umpeen. Näin rakennetaan tie: suunnitellaan kulkureitti, kaadetaan puut, siirretään kivenjärkäleet, kaivetaan juurakot, perataan pintamaasto. Maisema muuttuu raiskioksi, vaikka peittelisin kuinka. Sijoiltaan raastetut kivet ja juurakot töröttävät terävän sepelipatjan kyljessä. Juuri tästä on kolmannessa adventissa kyse. On lakattava odottamasta, että kasvillisuus peittäisi raiskion jäljet.
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
Päinvastoin. Raiskiosta tulee jokapäiväinen maisema siellä, missä vedetään tielinja kesyttämättömään luontoon. Harmoniasta haaveillen estelen tiekonetta tulemasta. Kätken sitkeimmät juurakkoni. Pidän kiinni järkäleistä, jotka olen pienestä pitäen oppinut ennemmin kiertämään kuin myöntämään tosiksi. Klubiaskin kanteen piirtelen poimuilevaa polkua, kun en millään haluaisi suostua suoran tien uuteen maisemaan. Muutos, jonka jouluna syntyvä Kuningas saa aikaan, ei ole siisti ja kaunis. Se paljastaa, mitä on täytynyt raivata tieltä. Se näyttää siltä, että tästä on juuri menty. Kaisa Raittila
3. adventtisunnuntai Tehkää tie Kuninkaalle Metsä muuttuu raiskioksi. Kuvassa rakennetaan moottoritietä E18 viime lokakuussa.
Väri: violetti tai sininen Valo: kaksi kynttilää Teksti: Ps. 85:9–14; Jer. 3:21–25; 1. Kor. 4:1–5; Matt. 11:2–10.
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
ilm. kallio.srk@evl.fi tai 09 2340 3611. Työttömät ja yli 63 v. eläkeläiset ovat oikeutettuja ns. opintoseteliin, jolla voi maksaa osan kurssimaksusta. Asiasta mainittava ilmoittautumisen yhteydessä. Kurssimaksu on mahdollista maksaa sovittaessa myös osasuorituksina. Elämäni värit -kurssit, Siltasaarenkatu 28, viikonloppukurssi la 2.1.ja su 3.1. klo 12–17 ja ma 4.1., ke 6.1. sekä pe 8.1. klo 13–16.15,viikonloppukurssi la 9.1. ja su 10.1. klo 12–17. Osallistumismaksu 71€/kurssi. Kursseilla etsitään omaa luovuutta värin kokemisen ja maalausharjoitusten avulla. Tärkeintä ei ole valmis maalaus vaan se mitä ihmisessä maalaamisen aikana tapahtuu. Mitään taiteellisia taitoja ei tarvita. Ohj. taideterapeutti, kuvataiteilija Tuija Varjoranta. Keskiaikaisen hellän hiljaisen rukouslaulun viikottain kokoontuvat kurssit Diakonissalaitoksen kirkossa, tiistaisin klo 17.30–20.00. Peruskurssi ti 12.1., 19.1., 26.1. ja 9.2. Jatkokurssi, paastonajan laulut ti 16.2., 23.2., 1.3. ja 8.3. H 52 €. Ohj. äänipedagogi, MuT Hilkka-Liisa Vuori. Anima mean kaikille avoimet harjoitukset Kallion kirkossa keskiviikkoisin klo 17 ja lisäksi joka toinen maanantai 11.1. alk. klo 18.30–20. Ohj. Hilkka-Liisa Vuori. Lisätietoja . Elämän puu- kurssi, Siltasaarenkatu 28, torstaisin 21.1., 4.2., 18.2., 3.3. ja 17.3. Maalaten, kirjoittaen ja liikkuen yksin ja yhdessä toisten kanssa tutkimme omaa käsitystä itsestämme ja elämän voimastamme. Mitään taiteellisia taitoja ei tarvitse. Ohj. psykoterapeutti, taideterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti Ann–Marie Breitenstein ja taideterapeutti Carola Haaparinne. H 160 €. LAHJA LÄHIMMÄISELLE! Jos haluat lahjoittaa joululahjan aikuiselle, voit tuoda esim. uusia miesten ja naisten sukkia, pipoja, käsineitä ja kaulaliinoja tai kahvia ja suklaata 30.11.–15.12.2015 Kallion seurakunnan kirkkoherranvirastoon. Diakoniatyöntekijät jakavat lahjat ennen joulua niitä tarvitseville. Jos haluat antaa lahjan lapselle tai nuorelle ota yhteyttä Anne Mäki-Kokkilaan p. 09–23403631.
Kannelmäki Kannelmäen kirkko ja seurakuntakeskus ■■Vanhaistentie 6. Virasto ma–pe
klo 9–14, p. 09 2340 3800, To 10.12. klo 13. Eläkeläisten joulujuhla. Ohjelma kirkossa, tarjoilu seurakuntasalissa. La 12.12. klo 18 Open Voicen joulukonsertti, joht. Merzi Rajala. Tuttuja joululauluja uusina sovituksina, soitinsooloja, yhteislaulu. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €. Su 13.12. klo 10 Messu. Rajamäki, Myllylä. Kirkkokahvit. Klo 18 Kauneimmat joululaulut. Rajamäki, Härkönen.
Malminkartanon kappeli ■■Vellikellonpolku 8
Su 13.12. klo 12 Kauneimmat joululaulut. Raitavuo, Myllylä. Torttukahvit. To 31.12. klo 18–20.30 Uudenvuodenvastaanotto. Tervetuloa yksin tai perheen kanssa. Iltapalaa, ohjelmaa ja ehtoollishartaus. Ilm. viim ke 30.12. virastoon.
Toimintakeskus Jenny ■■Beckerintie 9. Diakonian ajanva-
rauspäivystys ma klo 10–11, p. 09 2340 3853, p. 09 2340 3842, ke klo 10–11, p. 09 2340 3843. La 12.12. klo 10–13 Jennyn mummola. Jouluista yhdessäoloa lapsille ja aikuisille. Puuroa ja pipareita. Ei ilmoittautumista. Joulunajan taloudelliseen avustamiseen liittyvät kysymykset ja ajanvaraukset diakoniatyöntekijöille viimeistään 18.12. mennessä.
Seurakunnissa tapahtuu 9.12.–16.12.
Muuta Yksinäisten joulutervehdyskäynnit viikoilla 50–52. Jos kaipaat seurakunnan jouluista tervehdyskäyntiä itselle tai läheiselle, ota yhteyttä Aili Raitavuo, p. 09 2340 3821, J-P Vaittinen, p. 09 2340 3853 tai Tuula Kojo-Gregoriadis, p. 09 2340 3841. Tulisitko mukaan viemään joulutervehdyksiä yksinäisten koteihin? Ilm. ja tied. J-P Vaittinen. Matka Sortavalan ystävyysseurakuntaan 20.–22.5.2016. Hinta 368 e/hlö, sis. bussikuljetus, majoitus, puolihoito, opastettu kiertoajelu, ryhmäviisumi. Tied. matkanjoht. Leena Saastamoinen, p. 040 527 6053. Ilm. Anna-Riitta Siitonen, p. 09 2340 3814, ma–pe klo 9–14.
Lauttasaari ■■Lauttasaaren kirkko ja seurakun-
takeskus, Myllykallionrinne 1. P. 09 2340 4300, lauttasaari.srk@evl.fi. Päivystävä pappi arkisin ma–pe klo 9–21 p. 09 2340 4302. Diakoniatoimisto: ajanvaraus ti, to, pe klo 10–11, p. 09 2340 4318 tai diakoniatoimistolta Ke 9.12. klo 10.30 Seniorilautta seurakuntasalissa, klo 15 Lapsikuoro kirkossa, klo 16 Warhammer-kerho, klo 17 Nuorten Krypta, klo 17 Kirkkokahvilan keskiviikkoilta: Kaikille avoin olohuone. K-Supermarketin ylijäämätuotteista tehtyä iltapalaa vapaaehtoista maksua vastaan. Leipää jaetaan myös mukaan. 17.30. Yhdessä jouluun. Rakennetaan yhdessä piparitalo, puhallinyhtye Wihtorit soittaa jouluista musiikkia kirkon seurakuntasalissa klo 18 Saaribändi: kaikille avoimet treenit kirkkosalissa. Tule mukaan! Lisätietoja: aino.valojarvi@evl.fi, klo 19 Viikkomessu, Annette Markkunen, Aino Valojärvi. To 10.12. klo 13.Kryptaklubi, klo 18.00. Virva Garamin pianokoulun oppilaiden konsertti. klo 18.30 Tule sellaisena kuin olet -raamattupiiri. B-porras toinen kerros. Pe 11.12. 16 sähly ykkös- ja kakkosluokkalaisille. 19.00. Akateemisen Laulun joulukonsertti, johtaa Ruut Kiiski. Liput 15 /10 €. La 12.12. klo 10.00. Tervetuloa Betlehem-kuvaelman enkelikuoron harjoituksiin! 14.30. Vauvakirkko Annette Markkunen ja Marjukka Andersson 18.00. Lauttasaaren Laulajien joulukonsertti, johtaa Victoria Meerson. Vapaa pääsy, ohjelma 10 €. Su 13.12 klo11.00. Messu. Annette Markkunen Aino Valojärvi. Messun saarnana Betlehem -joulukuvaelma. Tervetuloa messun jälkeen diakonian puurojuhlaan ja torttukahville seurakuntasaliin. klo 18.00. Kauneimmat joululaulut. Esa Ruuttunen, E-Ensemble Teemu Hämäläisen johdolla, Marjukka Andersson, Lauttasaaren Kirkon Kamarikuoro, Juha Rintamäki Ma 14.12. klo 9–12 Avoin perhekerho kaikille lapsille ja hoitajille. Maanantaisin perhekerhossa jumpataan liikuntasalissa klo 10–11. klo 17 Savenvalajat-ryhmä, tervetuloa mukaan työstämään keramiikkasavesta omannäköistä taidetta, klo 17.30 Elektroniikkakerho. klo 18 Lauttasaaren Kirkon Kamarikuoron harjoitus. Ti 15.12. klo 11Seniorilaulut seurakuntasalissa. Iloisia yhteislauluja Helka Silventoisen johdolla. klo 13 Äiti-Teresa -piiri, kirkon B–porras. Ykkös- ja kakkosluokkalaisten iltapäivä, klo 13 Kryptaklubi, klo 17 Kokkikurssi ja klo 17 koripallokerho. Lisätietoja teijo. junnola@evl.fi. klo 18 Avoin rukouspiiri, B-rappu toinen kerros, vetäjänä Ulla Nenonen. 19.00. Savolaisen Osakunnan laulajien joulukonsertti, johtaa Dani Juris. Liput 15/1 €. Ke 16.12. klo 9.30. Päivähoidon joulukirkko klo 10.30 Seniorilautta
seurakuntasalissa, klo 15 Lapsikuoro kirkossa, klo 16 Warhammer-kerho, klo 17 Nuorten Krypta, klo 17 Kirkkokahvilan keskiviikkoilta: Kaikille avoin olohuone. K-Supermarketin ylijäämätuotteista tehtyä iltapalaa vapaaehtoista maksua vastaan. Leipää jaetaan myös mukaan. Klo 18 Yhdessä jouluun päätösjuhla Joulukuusen koristelu Joulumaistiaisia ympäri maailmaa. klo 18 Saaribändi: kaikille avoimet treenit kirkkosalissa. Tule mukaan! Lisätietoja: aino.valojarvi@evl.fi, klo 19 Seurat seurakuntasalissa, Markkunen.
Muuta Pe 18.12. klo19.00. Medicanto-lääkärikuoron joulukonsertti, johtaa Visa Yrjölä. Ohjelma 10€. La 19.12.klo 15.00. Lasten kauneimmat joululaulut. Marjukka Andersson ja Annette Markkunen. Mukana Kirkon Lapsikuoro Aino Valojärven kanssa. Su 20.12. klo 19.00. Joulukonsertti Kale-klubin tyyliin artistivieraana Diandra Adventtimyyjäiset Lauttasaaren kirkolla 28.11.2015 klo 11–13. Myyntipöytävuokra 10e / pöytä. Myyntipöytävaraukset ja tiedustelut: teijo.junnola@evl.fi Yhdessä Lauttasaari -projektin jouluaskartelut yhdessä turvapaikanhakijoiden kanssa kirkkokahvilassa 9.12. Lisätietoja Siru Hannulalta, p. 050 380 3529, siru.hannula@evl.fi Kirkkokahvila on auki arkisin 10–17, keskiviikkoisin klo 10–21. Makoisaa lounasta on tarjolla klo 11–13. Lämpimän lounaan hinta on 7 euroa, salaattilounas 6 euroa. 3–12 –vuotiaat lapset syövät puoleen hintaan, alle 3-vuotiaat maksutta vanhemman lounastaessa itse. Päivystävän papin tavoittaa puhelimitse maanantaista perjantaihin klo 9–21 p. 09 2340 4302. Päivystävä pappi on tavattavissa virastolla viraston aukioloaikoina.
Malmi ■■Virasto: Kunnantie 1, avoinna ma–
pe klo 9–15, ke klo 9–17 p. 09 2340 4400, malmi.srk@evl.fi. Päivystävä pappi: ma–pe klo 9–15 p. 09 2340 4402.
Malmin kirkko ■■Kunnantie 1, p. 09 2340 4420. Dia-
konia: ajanvaraus ma ja ke klo 10–11 p. 09 2340 4481 Messu su 13.12. klo 10. Timo Ahoinpelto, Anita Olli, Outi Aro-Heinilä. Lasten kauneimmat joululaulut su 13.12. klo 15. Yhteislaulua. Kauneimmat joululaulut su 13.12. klo 18. Malmin kantaattikuoro, joht. Heikki Poutanen. Yhteislaulua. Soppakirkko to 10.12. klo 13. Hartaus ja maksuton ateria. Matkailun jouluateria la 12.12. klo 16. Tied. Antti Ylinen, p. 09 2340 4450. Joulukonsertti ti 15.12. klo 19. Pertti Palm yhtyeineen. Joulukonsertti ke 16.12. klo 18. Pohjois-Helsingin musiikkiopisto. Muskarit pe 15.1. alk. Ryhmät klo 9.30 1v (s. 2014), klo 10.05 2–3v +sisarus, klo 10.40 2–3v (+sisarus), klo 11.15 vauvat (s. 2015). 15 krt/45 e. Tied. vapaista paikoista 16.12. alk. Heikki Poutanen, p. 050 584 7269.
Jakomäen kirkko ■■Jakomäenpolku 7, p. 09 2340
4428. Diakonia: ajanvaraus ke klo 10–11 p. 09 2340 4488 Messu su 13.12. klo 12. Aino Poutanen, Sofia Tuomenvirta, Timo Olli. Kauneimmat joululaulut su 13.12. klo 18. Marja Kyllönen, Lauluryhmä Raiku. Yhteislaulua. Eläkeläisten iltapäivä to 10.12. klo 13. Joulujuhla. Lasten joulukirkko ma 14.12. klo 9. Muskarit to 28.1. alk. Maksuttomat
17
18
Seurakunnissa tapahtuu 9.12.–16.12.
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
KIRA GLUSCHKOFF
ryhmät 1–3v klo 9.30 ja klo 10.05 (avoin). Ilm. klo 9.30 ryhmään 15.12. menn. Suvi Gräsbeck, p. 050 307 6425.
Pihlajamäen kirkko ■ Liusketie 1, p. 09 2340 4427.
Diakonia: ajanvaraus ke klo 10–11 p. 09 2340 4487 Messu su 13.12. klo 16. Paula Närhi, Aarne Vesamäki, Gideonit, Timo Olli. Kahvihetki. Kauneimmat joululaulut ke 16.12. klo 18. Kirkon kuoro, joht. Timo Olli. Muskarit ma 11.1. alk. Ryhmät klo 9 vauvat, klo 9.30 1–2v. 12 krt/36 e. Ilm. 15.12. menn. Suvi Gräsbeck, p. 050 307 6425.
Taivaallinen joulu Bassolaulaja Jaakko Ryhänen tekee loisteliaan comebackin yhdessä sopraano Mari Palon kanssa perinteisessä joulukonsertissa Johanneksenkirkossa lauantaina 12. joulukuuta klo 20. Taivaallinen Joulu -konsertissa esiintyvät myös urkutaiteilija Ville Urponen ja viulisti Mervi Myllyoja. Osa konsertin tuotosta lahjoitetaan Medialähetysjärjestö Sansan toimintaan.
Pihlajiston seurakuntakoti ■ Tiirismaantie 4, p. 09 2340 4437.
Diakonia: ajanvaraus ke klo 10–11 p. 09 2340 4480 Jouluaskartelu perheille to 10.12. klo 17. Muskari ma 11.1. alk. Ryhmä klo 10.30 0–3v. 12 krt/36 e. Ilm. 15.12. menn. Suvi Gräsbeck, p. 050 307 6425.
Ruskeasuon seurakuntakeskus
Puistolan kirkko
■ Tenholantie 6, p. 09 2340 4700.
Ti 15.12. klo 19 Kauneimmat joululaulut
■ Tenavatie 4, p. 09 2340 4425.
Diakonia: ajanvaraus ke klo 10–11 p. 09 2340 4485 Messu su 13.12. klo 10. Aino Poutanen, Sofia Tuomenvirta, Merja Wirkkala. Lasten kauneimmat joululaulut su 13.12. klo 15. Laulupuu -kuoro, joht. Ulla Pesonen, soitinyhtye. Joulumyyjäiset liikuntasalissa su 13.12. klo 16–20. Kauneimmat joululaulut su 13.12. klo 18. Puistolan kirkkokuoro, joht. Ulla Pesonen, soitinyhtye. Miksi olla luterilainen -esitelmä Tunnustuskirjoista to 10.12. klo 18. TT, piispa emeritus Eero Huovinen. Eläkeläisten iltapäiväryhmän ja lasten päiväkerhojen yhteinen joulujuhla pe 11.12. klo 16. Joulukonsertti ti 15.12. klo 19. Malmin Mieslaulajat. Huom. kellonaika. Lasten joulukirkot ke 16.12. klo 9 ja 10. Muskari pe-aamuisin. Tied. Ulla Pesonen, p. 050 380 3622.
Pukinmäen seurakuntakoti ■ Säterinportti 3, p. 09 2340 4422.
Diakonia: ajanvaraus ke klo 10–11 p. 09 2340 4482 Kauneimmat joululaulut su 13.12. klo 12. Kanneltajat-kanteleryhmä. Lasten kauneimmat joululaulut su 13.12. klo 16. Lapsikuoro, lauluryhmä Tuulenpesä ja muskarilaisia. Käy joulu -matinea la 12.12. klo 16. Lauttasaaren musiikkiopiston lauluoppilaita, säest. Virva Garam, piano, Kaisu Rauhamaa, urut. Tule jouluaaton seimikuvaelmaan! Etsimme lapsia kuvaelmaan to 24.12. klo 15. Harj. su 20.12. klo 15. Ei vuorosanoja, esitys luennan tahtiin. Ilm. 17.12. menn. Meri Ala-Kokko, p. 050 380 3568. Muskarit ti 19.1. alk. Ryhmät 0–2v ja sisarusryhmä. 15 krt/60 €. Järj. yhteistyössä Koulutuskeskus Agricolan kanssa. Tied. 14.12. alk. Kaisu Rauhamaa, p. 09 2340 4494.
Siltamäen seurakuntakoti ■ Jousimiehentie 5, p. 09 2340
4424. Diakonia: ajanvaraus ke klo 10–11 p. 09 2340 4484 Messu 13.12. klo 12. Timo Ahoinpelto, Anita Olli, Heikki Poutanen. Lähetyskahvila. Kauneimmat joululaulut su 13.12. klo 17. Naiskuoro, joht. Outi Aro-Heinilä. Yhteislaulua. Eläkeläisten iltapäivä to 10.12. klo 13. Joulujuhla. Soppakirkko ke 16.12. klo 12. Hartaus ja maksuton ateria. Äiti-tytär koruiltapäivä la 23.1. klo 11.30– 14. Hinta 10 e/perhe, sis. materiaalit
Ma 14.12. ja ti 15.12. klo 9.30 ja 10.15 Lasten joulukirkot, Tuomaan Lastenkirkko Ke 16.12. klo 18.30 Muntra Musikanter joulukonsertti, ks. muuta, klo 19 Avoin rukouspiiri, kappeli, klo 19 Miesten juttuilta, kerhotila, keskusteluilta työikäisille miehille, tied. Juha Hätinen p. 040–775 0269. Länsi-Pasilan kappeli Maistraatintori, Winqvistink. 2, p. 09 2340 4780. To 10.12. klo 18 Pasilalaisten joulujuhla. Ohjelmassa yhteislauluja, puuroa ja joulutorttuja sekä vapaaehtoisten järjestämää ohjelmaa. Pe 11.12. klo 17–19 Alakouluikäisten joulujuhla, klo 19.30–22 Nuorten joulujuhla, kauden päätöstilaisuus, illan kruunaa tunnelmallinen Joulumessu. Su 13.12. klo 18 Kauneimmat Joululaulut Ma 14.12. klo 18 Hanna-piiri, naisten rukousliike, joka toimii tällä hetkellä 125 maassa.Ke 16.12. klo 9.30 Lasten joulukirkko
Muuta
ja keittolounaan. Ilm. Kati Karppinen, p. 050 380 3728 Muskarit to 14.1. alk. Ryhmät klo 9.15 1v (s. 2014), klo 9.50 2–3v (+sisarus), klo 10.20 vauvat (s. 2015). 15 krt/45 €. Ilm. vapaille paikoille pe 11.12. klo 17–18 Marja Kyllönen, p. 040 572 0804.
Tapanilan kirkko ■ Veljestentie 6, p. 09 2340 4423.
Diakonia: ajanvaraus ke klo 10–11 p. 09 2340 4483 Lasten kauneimmat joululaulut su 13.12. klo 15. Minit, Midit, DoReMi. Joulukonsertti ma 14.12. klo 19. Pohjois-Helsingin musiikkiopiston Phonic-kuoro. Ohjelma 5 e. Lasten jouluhartaus ti 15.12. klo 9.45. Jouluaskartelu perheille ti 15.12. klo 17. Ilm. 10.12. menn. Aapo Koskela, p. 050 436 0720. Muskarit ke 13.1. alk. Ryhmät klo 9 1v (s. 2014), klo 9.35 1v (s. 2014), klo 10.10 vauvat (s. 2015), klo 10.45 2–3v (+sisarus), klo 11.20 vauvat (s. 2015). 15 krt/45 e. Ilm. vapaille paikoille pe 11.12. klo 15–16 Marja Kyllönen, p. 040 572 0804.
Tapulin seurakuntakoti ■ Maatullinkuja 4, p. 09 2340 4426.
Diakonia: ajanvaraus ke klo 10–11 p. 09 2340 4486 Eläkeläisten iltapäivä to 10.12. klo 13. Jouluaskartelu perheille to 10.12. klo 17.30. Hartaus ja iltapala. Olohuoneen joulujuhla ma 14.12. klo 11. Keittoateria, kahvit, joululauluja.
Isä Ruben
Lasten joulukirkot ti 15.12. klo 9, 9.45 ja 10.30. Joululauluja ja glögiä ostarilla ke 16.12. klo 16.
Varhaisnuoret ■ Kouluikäisten kerhot ja tapahtu-
mat www.mestat.fi > Malmin seurakunta > Tytöt ja pojat
Viikin kirkko
Nuoret
■ Agronominkatu 5, p. 09 2340
■ Pekanraitti 16 C, p. 09 2340 4421
4429. Diakonia: ajanvaraus ma klo 10–11 p. 09 2340 4489 Messu su 13.12. klo 10. Anni Punkka, Heidi Tikka, Marjasisko Varha. Joulukonsertti/julkonsert la/lör 12.12. klo 18. Guf-kuoro/kören, joht./dir. Håkan Wikman. Ohj./progr. 10 e. Joulukonsertti su 13.12. klo 18. Tullut on valkeus maailmaan, Naiskuoro Pihlaja, joht. Marjasisko Varha, Harri Kaituri, laulu, Aarre Joutsenvirta, piano, Satu Nyman, huilu. Ohjelma 7 e. Kauneimmat joululaulut ke 16.12. klo 19 ravintola Kaskessa, Latokartanonkaari 23. Kolehti lähetystyölle. Muskarit ma 11.1. alk. Ryhmät klo 9 1v (s. 2014), klo 9.35 1v (s. 2014), klo 10.10 2–3v (+sisarus), klo 10.45 vauvat (s. 2015), klo 11.20 vauvat (s. 2015). 15 krt/ 45 e. Ilm. vapaille paikoille pe 11.12. klo 16–17 Marja Kyllönen p. 040 572 0804. Ke 13.1. alk. Ryhmät klo 16 vauvat (s. 2015), klo 16.35 1v (s. 2014), klo 17.10 2v (s. 2013), klo 17.45 2v (+nuor. sisarus). 15 krt/ 45 €. Tied. vapaista paikoista pe 11.12. .
Kahvila ke klo 17–20 Nuorten messu ke klo 18. Nuorten viikkotoiminta ja tapahtumat www. mestat.fi tai www.facebook.com/talolla
Malmin seurakunta facebookissa: ■ www.facebook.com/
malminseurakunta
Meilahti ■ Meilahden kirkko ja Tuomaan-
kirkko, Pihlajatie 16, p. 09 2340 4720 (suntio). Virasto avoinna ma, pe 10– 14 ja ke 14–18. p. 09 2340 4700, meilahti.srk@evl.fi. Viraston, kerhotilojen ja kappelin käyntios. Jalavatie 6b. Diakonian puhelinvaraus tiistaisin klo 10–11/talousasiat: Meilahti ja Länsi-Pasila p. 09 2340 4740, Pikku Huopalahti ja Ruskeasuo p. 09 2340 4742. Koti- tai sairaalakäyntiä sekä keskusteluaikaa varatessanne voitte soittaa muinakin aikoina. To 10.12. klo 18 Nuorten aikuisten olkkari, kirkon alakerrassa, Jalavatie 6 b, rentoa yhdessä oloa jutustelun, pelailun ja kahvittelun merkeissä La 12.12. klo 19 GospelChristmas -konsertti ks. muuta Su 13.12. klo 11 3.adventtisunnuntain messu, Ronimus (l,s), Kopsa (k), klo 18 Kampin Laulun joulukonsertti, ks. muuta
La 12.12. klo 19 GospelChristmas, Meilahden kirkko, Gospel Helsinki, joht. Nina Pakkanen. Liput 10e, ennakkoon kuoro@gospelhelsinki.fi tai nina.pakkanen@fi sekä tuntia ennen ovelta. Su 13.12. klo 18 Kehdon laulu -joulukonsertti Meilahden kirkko, Kampin Laulu, joht. Kari Turunen. Liput 15/10 euroa ja ennakkoon Lippupisteessä 17,50/12,50 (sis. Lippupisteen palvelumaksun). Ti 15.12. klo 15 Avoin ehtoollishartaus, Wilhelmiina, Taavetti Laitisen tie 4Ke 16.12. klo 18.30 Muntra Musikanter -kuoron joulukonsertti, mukana Suomen Lucia. Lipunmyynti netissä: https://holvi.com/shop/MMWebstore/
Tulossa La 19.12. klo 14 Lasten kauneimmat joululaulut ja klo 16 Vauvojen ja taaperoikäisten kauneimmat joululaulut, Tuomaan lastenkirkko Su 20.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut, Meilahden kirkko
Mikael ■ Virasto: Emännänpolku 1, avoinna
ma, ti, to, pe klo 10–14, p. 09 2340 4800, Päivystävä pappi tavattavissa viraston aukioloaikana, p. 09 2340 4802. Diakoniatyö: Diakoniatyöntekijöiden puhelinpäivystykset ti & to klo 13–14: Itä-Kontula, ostoskeskuksen alue p.09 2340 4840. Kontulankaaren ympäristö p.09 2340 4844. Vesala p.09 2340 4846. Mellunmäki, Fallpakka, Laakavuori, Östersundom p.09 2340 4843. Mikaelinkirkolla ti klo 12.30–13. Kivikko, Kurkimäki ma & to klo 13–14, p.09 2340 4842, ajanvaraus Pyhän Jysäyksen srk–talolla ma klo 12.30–13. Internetissä www.helsinginseurakunnat.fi/mikael (Toiminta > Tukea sinulle).
Mikaelinkirkko ■ Emännänpolku 1, p.09 2340 4815
(suntiot) To 10.12. klo 10 Eläkejumpparit -ryhmä miehille. Tied. Arto Virkkunen, 040 580 4989. Klo 19 Saa joulun ihme koskettaa -konsertti. Petri Laaksonen, laulu ja piano, Petri Hatakka, koskettimet, Jan Lindström, kitara. Vapaa pääMikaelsy, ohjelma 15€. Järj. Lions Club Kontula, Lions Club Mellunmäki ja Mikaelin seurakunta. Konsertin tuotto ohjataan Lions–toiminnan kautta alueen lasten, nuorten ja perheiden hyväksi.
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
Pe 11.12. klo 10 Rukouspiiri. Su 13.12. klo 11 3. adventtisunnuntain messu. Marja Lehtinen, Eva-Lisa Lindström, Tuuli Valaranta, Maija Isberg, Osmo Honkanen. Klo 13–16.30 Mellunkylän Joulupuisto 2015. Koko perheen tapahtuma Emännänpolulla ja Mikaelinkirkolla. Tilaisuuden avauspuheen pitää eduskunnan puhemies Maria Lohela. Tarjoamme kävijöille grillimakkaraa, glögiä ja pipareita (niin kauan kuin riittää) Tarkempi ohjelma nettisivuillamme. Klo 16.30 Kauneimmat joululaulut. Mikaelinkuoro, joht. Osmo Honkanen. Ma 14.12. klo 10 Avoin perhekerho. Joulukirkko, jonka jälkeen piparien maistelua ja jouluisia leikkejä. Klo 13 Mielenterveysryhmä. Syyskauden viimeinen kerta.
Mellunmäen seurakuntakeskus ■■Korvatunturintie 2, p. 09 2340 4821
Su 13.12. klo 10 Venäjänkielinen messu. Ti 15.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut. Anne Granström, Kirsi Honkanen-Punkari, Hanne Koski, alttoviulu ja Risto Niska, viulu.
Pyhän Jysäyksen seurakuntatalo ■■Panosaukio 1, p. 09 2340 4822
Ti 15.12. klo 17.30 Perheraamis.
Östersundomin kirkko ■■Kappelintie 65, p. 09 2340 4826
Ke 9.12. klo 18 Sibelius-juhlavuoden konsertti. Var det en dröm – Untako vain, Sibeliuksen kauneimpia yksinlauluja keväästä jouluun. Katri Paukkunen, sopraano, Esa Ylönen, piano. Kahvitarjoilu, vapaa pääsy.
Muuta Mikaelin kahvila avoinna ma–pe klo 9–15. Keskiviikkoisin klo 10–14 paikalla vapaaehtoisia seurakuntalaisia sinua varten. 11.12.2015 klo 13:30 Kauneimmat joululaulut Kontulan monipuolisessa palvelukeskuksessa (Kontukuja 5) 11.12. klo 13.30. Marja Lehtinen, Kirsi Honkanen-Punkari, Hanne Koski, alttoviulu ja Risto Niska, viulu. Tilaisuus on kaikille avoin. Rakenna Joulupuu -keräys. Hyväntekeväisyysprojektina keräämme alueen vähävaraisille perheille ja yksinasuville lahjoituksina joulupusseja ja lahjakortteja. Voit osallistua lahjoittamalla joulupussin (sis. kahvipaketin, keksipaketin ja konvehtirasian) tai lahjakortin (arvo 20–50€ ruokakauppaan, tavarataloon tai lelukauppaan). Keräys käynnistyy 29.11. ensimmäisenä adventtisunnuntaina ja päättyy 13.12. Lahjoitukset voi tuoda Mikaelinkirkon suntioille (os. Emännänpolku 1, Kontula) arkena ajalla 29.11.–13.12. klo 9–15. Lisäksi lahjoituksia otetaan vastaan 29.11. ensimmäisen adventtisunnuntain messun sekä 13.12. messun ja Mellunkylän Joulupuisto -tapahtuman yhteydessä klo 15 asti Mikaelinkirkolla. Diakoniatyöntekijät toimittavat lahjoitukset perille. Tied. Outi Juntunen, 09 2340 4843. Itä–Helsingin seurakuntien mielenterveystyön järjestämä joulujuhla Matteuksen kirkolla (Turunlinnantie 3) pe 11.12. klo 13. Kahvitarjoilu ja jouluista ohjelmaa.
Ke klo 9.30 Avoin päiväkerho. koulun perinteinen joulukonsertti. Ke 9.12. klo 13 Keskiviikkokahvila, Joht. Juha Sippu. Vapaa pääsy, ohjelma joulukahvit, Rinne, Sidoroff. 10 e. La 12.12. klo 13 Joulukonsertti, HelLa 12.12. klo 15 Lasten kauneimmat joululaulut. Handolin, Pesonen-Kareisingin ranskalais-suomalaisen koulun oppilaat leikkikoulusta lukioon. Vapaa nen, Satosalmi, Korhola, Oulunkylän pääsy, ohjelma 10€. Klo 18 Muistojen ala-asteen musiikkiluokkalaiset. Klo 18 kultaamat joulut -konsertti, NaisJoulun valoa. Mari Karjalainen, sopkuoro Diskantti, joht. Jonna Imeläinen. raano, Tuuli Takkala, piano. Sibelius, Vapaa pääsy, ohjelma 10/8 €. Merikanto, Laaksonen, Hannikainen. 3. adv. su 13.12. klo 11 Messu, HartikaiVapaa pääsy, ohjelma 10 e. Su 13.12. klo 10 Messu ja Herättäjän nen, Valtonen. Kirkkokahvit. Klo 17 kirkkopyhä. Heininen, Leena VäyryJumalanpalvelus, verkosto.net. Su 13.12. klo 13–15 Joulukuvaelma nen-Si, saarna, Hanna-Maria Hapuli. Seurasaaren joulupolulla, mukana Siioninvirsiseurat. Klo 15 Kauneimmat Munkkivuoren iltapäiväkerholaiset, joululaulut. Yhteislaulussa mukana Etäniemi, Mannermaa. kamarikuorot Chorus Sine Ma 14.12. klo 19 Lux, WiipuriNomine ja Kansallis-Kuoro. Heininen, Mäkiö. Kansallaisen Osakunnan LaulaSeurajat, joht. Mikko Sidoroff. lis-Kuoron leivonnaiskunnat Vapaa pääsy, ohjelma myyjäiset. 15/10 €. verkossa: www. Ma 14.12. klo 19 RakKe 16.12. klo 9.30 kaudella jouluun helsinginseura- – amore di natale. Lasten joulukirkko, Frilander, Sidoroff. Kamarikuoro Con kunnat.fi Tervetuloa myös perAmore. Suomalaisia ja italialaisia joululauluja. he- ja kotihoidossa olevat Vapaa pääsy, ohjelma 5 e. lapset hoitajineen. Klo 18.30 Ti 15.12. klo 19 Ogeli Big Bandin Julkonsert – Joulukonsertti, joulukonsertti. Kapellimestarina Erik Akademiska Damkören Lyran & AkaHippi, laulusolistina Reijo Kettunen. demiska Sångföreningen, dir./joht. Kari Vapaa pääsy, ohjelma 5 e. Turunen. Biljetter – liput 25/15 €, alle 12 Ke 16.12. klo 18 Avoin sururyhmä. v. ilmaiseksi. Klo 19 Käpylän musiikkiopiston To 17.12. klo 18 Kauneimmat jouluorkesterin joulukonsertti. Johanna laulut, mukana seurakunnan JouluRusanen-Kartano, sopraano. Joht. Ahti laulukuoro, Rinne, Sidoroff. Valtonen. Vapaa pääsy, maksullinen Munkkiniemen kirkko ohjelma. ■■Tiilipolku 6 Oulunkylän vanha kirkko Ma klo 9.30–11.30 Avoin päiväkerho. Klo 16–18 Rukouspalvelu. ■■Siltavoudintie 12 Ti klo 11 Sanan äärellä -raamattupiiri, La 12.12. klo 19 Arkihuolesi kaikki klo 13–15 Olohuone. heitä. Perinteisiä ja uudempia jouKe klo 15–16.30 Ensilapsikerho, klo lulauluja. Hannamaija Arjovuo, Pauli 16.30–17.15 Lapsikuoron harjoitukset. Leppänen ja Jyrki Rinne, laulu. Salla To klo 15–16.30 Avoin päiväkerho, klo Haavisto, piano. Vapaa pääsy. 18 joululaulukuoron harjoitukset. Su 13.12. klo 14 Lucia-konsertti. Pe klo 18–20 Rukouspiiri. Pianokoulu Viisas Heinäsirkka. Ohj. Eija Ke 9.12. klo 19 Tuikkii taivaan tähtiMinkkinen. Vapaa pääsy. Klo 18 Kanvyö -konsertti, Meri-Kukka Muurinen sallis-Kuoron konsertti. Joht. Teppo ja Milla Tommila, laulu; Ilona Lamberg, Lampela. Vapaa pääsy, ohjelma 10/5 e. piano. Händel, Sibelius, Madetoja, KasKe 16.12. klo 18 Joulua odottaessa. Klaus Järvinen ja Oulunkylä Band. Saa ki. Vapaa pääsy, ohjelma 15 €. laulaa! Vapaa pääsy, ohjelma 10/5 e. To 10.12. klo 19 Kiinteistömaailman joulukonsertti, Showkuoro Aventur. Käpylän kirkko Sopii kaikenikäisille. Maksuton lippu Kiinteistömaailma, Munkkiniemen ■■Metsolantie 14, p. 09 2340 4222. puistotie 15. Diakoniatoimisto avoinna perjanPe 11.12. klo 18 Joulukonsertti, Akateetaisin klo 9–11. Pe 11.12. Perheiden tanssituokiot minen Seitsikko. Vapaa pääsy. ikäryhmittäin klo 9.30–10 3–5 v., klo 3. adv. su 13.12. klo 13 Kauneimmat 10–10.30 1–2 v., klo 10.30–11 0–1 v. Perjoululaulut -messu, Hartikainen, Valtonen. Kirkkokahvit. hekahvio. Keski-Vähälä, Mäkinen. Ma 14.12. klo 10 Lasten joulukirkko, La 12.12. klo 18 Joulua odottaessa Frilander, Sidoroff. Tervetuloa myös Naiskuoro Ilonan ja Eteläsuomalaisen perhe- ja kotihoidossa olevat lapset Osakunnan laulajien joulukonsertti. hoitajineen. Joht. Teemu Tommola. Vapaa pääsy, Ke 16.12. klo 18 Arkimessu ja nuorten ohjelma 10 e. joulujuhla, Hartikainen, Valtonen. Su 13.12. klo 12 Messu. Savik, Peso nen-Kareinen. Klo 12 Pyhäkoulu. Klo Lehtisaaren kappeli 19 Kauneimmat joululaulut. Albeko■■Papinpöydänkuja 4 glu, Mäkiö, lauluyhtye Merry Ladies. Su 13.12. klo 15 Saariston joulujuhla ja Ma 14.12. klo 10 Perheiden tanssituoKauneimmat joululaulut, Frilander. kioiden joulujuhla. Joulukuvaelma, Ti 15.12. klo 10 Lasten joulukirkko, ryhmien jouluesitys, tarjoilua. Klo 19 Frilander, Sidoroff. Tervetuloa myös Helsingin Luonnontiedelukion jouperhe- ja kotihoidossa olevat lapset lukonsertti. Vapaa pääsy, maksullinen hoitajineen. Klo 18.30 Joulukonsertti, ohjelma. Espoon musiikkiopiston kanteleenKe 16.12. klo 18.30 Hiljaisuuden rusoittajat. koushetki. Ke 9.12. klo 10 Raamattupiiri.
Oulunkylä
VTKL -kotipalvelut on Vanhustyön keskusliiton omistama kotihoitoyritys. Tarjoamme apua joulun pyhinä. Kysy myös ympärivuorokautista Toimimme pääkaupunkiseudulla.
läsnäoloa!
Ravitsemus Vaatehuolto
Kotisairaanhoito
Ke 16.12. klo 14 Kauneimmat joululaulut. Marja Keskitalo, Mäkiö, Jonna Vehmanen, laulu, Kajos.
Maunulan kirkko ■■Metsäpurontie 15, p. 09 2340
Hygienia
Asiointi
Ulkoilu
Kodin puhtauspalvelut Kotipalvelu
Jalkahoito
Yhteistyö kotihoito- ja kotisairaalatoimijoiden kanssa
Kuntoutus
Lapsiperheiden tuki
Kysy palveluistamme lisää puh. 09 3508 6070 tai
puh. 09 3508 6070
puh. 09 3508 6070
puh. 09 3508 6070
puh. 09 3508 6070
5340 To 10.12. klo 10.30 Lasten joulukirkko. Handolin, Pesonen-Kareinen, lastenohjaajia, joulukuvaelma, joulukahvi. Pe 11.12. klo 19 Herännäisnuorten kuoron joulu- ja 80-vuotisjuhlakonsertti. Joht. Hanna–Maria Hapuli. Vapaa pääsy.
Yhdessäolo
Yhdessä lääkäriin - palvelu
■■Käpyläntie 11
Henkilökohtainen apu
Tarkistussoitot
puh. 09 3508 6070
Avoinna ma–to klo 8–20, pe–su klo 9–15. Virasto: p. 09 2340 5300, oulunkyla.srk@evl.fi, avoinna ma, ti, to, pe klo 9–14 ja ke 13–16. Päivystävä pappi p. 09 2340 5302.Diakoniapäivystys p. 09 2340 5318, talousasiat ti klo 9–11 p. 09 2340 5383. To 10.12. klo 18 Rukousryhmä. Kiviranta. Pe 11.12. klo 18.30 Oulunkylän yhteis-
Turvapuhelin
puh. 09 3508 6070
■■Teinintie 10, p. 09 2340 5320.
3, avoinna ma, ti, to ja pe klo 9–13, ke klo 14–17, p. 09 2340 5100. Päivystävä pappi: p. 09 2340 5102. Diakoniapäivystys: ajanvaraus ti ja to klo 10–11, p. 09 2340 5118.
Ympärivuorokautinen läsnäolo
Omaishoidon lomitus
puh. 09 3508 6070
■■Kirkkoherranvirasto, Raumantie
Ma klo 10 Jumppa +65.
VTKL -kotipalvelut on Vanhustyön keskusliiton omistama kotimainen kotihoitoyritys. Toimimme pääkaupunkiseudulla.
puh. 09 3508 6070
Oulunkylän kirkko
■■Raumantie 3
Työmme lähtee sydämestä. Apua kotona elämisen edellytyksiin.
Koskelan kirkko
Munkkiniemi
Munkkivuoren kirkko ja seurakuntatalo
19
Seurakunnissa tapahtuu 9.12.–16.12.
20
Seurakunnissa tapahtuu 9.12.–16.12.
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
Laajasalon kirkko ■■Reposalmentie 13,
Tie joulun luo
p. 09 2340 5757. Laajasalon diakoniapäivystys ma klo 9–11. Aulakahvio avoinna ma–pe klo 10–14. Keskipäivän rukoushetki torstaisin klo 12. Su 13.12. klo 12 Taizé-messu. Vaulas, Kaskinen, Niva-Vilkko, Ylistyskuoro ja IHMOn huilisteja. Klo 15 Perheiden kauneimmat joululaulut. Kaskinen, Niva-Vilkko, IHMOn trumpettiryhmä. Klo 18 Kauneimmat joululaulut. Vaulas, Niva-Vilkko, Chorus Marinus, Miesyhtye, kvartetti. Ke 16.12. klo 19 Joulukonsertti. Itä-Helsingin Musiikkiopiston puhallinorkesterit. Vapaa pääsy. Tulossa: La 19.12. klo 17 Joulukonsertti. Könsikkäät ja Petri Laaksonen. Vapaa pääsy, ohjelma 15€.
Vuosaaren Discantus-kuoron joulukonsertin solistina laulaa Pepe Willberg. Tie joulun luo -konsertti kuullaan Vuosaaren kirkossa lauantaina 12.12. kello 19. Konsertin johtaa Nina Melasalmi. Liput 20 / 18 �.
Tammisalon kirkko ■■Väylänrinne 1, p. 09 2340 5715
Ke 16.12. klo 18.30 Kauneimmat joululaulut. Nurminen, Filppula.
Su 13.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut. Elo, Pesonen-Kareinen, Mikko Veijonen, saksofoni, Maunulan kirkon musiikkiryhmä. Ma 14.12. klo 17 Etsijät-raamattupiiri. Klo 19 Partiolaisten joululaulut. Yhteislaulua bändin säestyksellä. Glögi- ja piparitarjoilu. Vapaa pääsy.
Muuta Joulutapahtuma Maunulan leikkipuistossa to 17.12. klo 10.30, Metsäpurontie 14–16. Ilmoittaudu joulupuurolle, p. 09 310 69849 / maija.pk@evl.fi. Joululauluja, hartaus, jouluseimi- ja enkeli. Kauneimmat joululaulut Pub Päättömässä Kanassa to 10.12. klo 18–20, Kosonen, Leinonen, Helenius, Mäkiö. Yhteislaulua. Pohjolankatu 2. Kauneimmat joululaulut to 10.12. klo 18, Kunnalliskodintie 6 B, kerhotila, eteläpääty. Albekoglu. Kauneimmat joululaulut alueen kaupoissa la 12.12.: klo 12 Ogelin liikekeskuksessa, Kylänvanhimmantie 29, klo 13 K-Supermarket Mustapekassa, Mäkitorpantie 1, klo 14 Maunulan S-Marketissa, Metsäpurontie 2. Avoin yhteinen jouluaatto to 24.12. klo 16 Käpylän kirkolla. Ilmoittaudu tarjoilujen vuoksi viim. ma 21.12., p. 09 2340 5300 tai oulunkyla.srk@evl.fi.
Paavali ■■Virasto: Sammatintie 5, avoinna
ma–ti ja to–pe klo 10–15, ke klo 12–17, p. 09 2340 5400, paavali.srk@evl.fi, www.facebook.com/Paavalinseurakunta. Päivystävä pappi: viraston aukioloaikoina p. 09 2340 5402. Diakoniavastaanotot: ti klo 10–12, to klo 12–14 ajanvarauksella etukäteen virastosta sen aukioloaikoina. Vahtimestarit: p. 09 2340 5445, suntiot. paavali@evl.fi
Paavalinkirkko ■■Sammatintie 5, p. 09 2340 5445,
avoinna ma–to klo 11–15, to 18–20. To 10.12. klo 19 Joulukonsertti. Paavalinkirkon kuoro, johtaa Seppo Välimäki. Vapaa pääsy. Pe 11.12. klo 19 Pop- kauneimmat joululaulut. Tommi Varis -houseband, Sanna-Maarit Hakkarainen, Juha Valkeapää, puhe. La 12.12. klo 10–13 Joulumyyjäiset alasalissa. Klo 19 Philomelan joulu. Johtaa Marjukka Riihimäki. Lippuja ovelta puoli tuntia ennen konserttia, h. 17,50 e. Su 13.12. klo 10 Messu. Petri Flinck, Elina Koivisto, Sanna-Maarit Hakkarainen. Musiikkikoulu Virtuksen laulajia. Kirkkokahveilla Tiernapojat. Klo 15 Perheiden kauneimmat joululaulut.
2340 5500. Klo 17 Lasten Kauneimmat Joululaulut. Jussi Hirvonen, Aino Perälä ja Jouni Pirttijärvi. Su 13.12. klo 11 Notkea messu. Yhteistyössä Pakilan Voimistelijoiden kanssa. Pikkuenkeleitä, päivän tekstiin pohjautuva voimisteluesitys ja voimistelijoiden tarjoamat kakkukahvit. Tiia Tuovinen, Satu-Elina Ansas, Pippa-Riina Tuhkalainen ja Vox Sonora -kuoro. Klo 13 Pakilan Musiikkiopiston konsertti: Jouluista musiikkia viuluilla. Vapaa pääsy. Klo 18 Kauneimmat Joululaulut. Pippa-Riina Tuhkalainen, Leo Norja sekä Vox Sonora -kuoro. Ma 14.12. klo 18 Vox Sonora -kuoron harjoitukset. Ti 15.12. klo 13 Laulun siivin -yhteislaulutilaisuus. Klo 16.15 Jouluinen askartelukerho alakoululaiItä-Pasila sille. Klo 18 Iltaperhepy■■Opastinsilta 6, häkoulu. Klo 19 Joulun Seuraläheisyys -konsertti. p. 09 2340 5445 kunnat Laulusolistit: Marjaana Su 13.12. klo 12 Kauneimmat jouverkossa: www. Heiskanen, Kari Heiklulaulut -messu. Anne Lummaa helsinginseura- kinen, Petri Flinck, Seppo ja Elisa Uimonen. kunnat.fi Välimäki. Susanna Eronen laulu, Klo 13 Kauneimmat piano ja ohjaus. Vapaa joululaulut. Petri Flinck, pääsy, ohjelma 10€ Seppo Välimäki. Ke 16.12. klo 19 Finnairin kuoron joulukonsertti. Kuoroa Keula johtaa Hannu Bister. Solistina Sauli Tiilikainen, baritoni. Vapaa pääsy, oh■■Flooranaukio 1, p. 09 2340 5445 Ma 14.12. klo 18 Kauneimmat joulujelma 10€. laulut. Seppo Välimäki. Muskarilaiset esiintyvät, Elina Koivisto, Sanna-Maarit Hakkarainen. Glögiä, enkelikarkkeja. Klo 18 Kauneimmat joululaulut. Tiina Tuominen, puhe. Seppo Välimäki, Petri Flinck. Glögitarjoilu. Ma 14.12. klo 19 Rauhaa-joulukonsertti. Kamarikuoro Värinä, johtaa Noora Hirn. Liput 20/10 e, myös Tiketistä ja kuorolaisilta. Lisätietoja www. kamarikuorovarina.fi Ti 15.12. klo 19 Joulun tähden – Dominanten perinteinen joulukonsertti, johtaa Seppo Murto. Liput 15–27,50 e. Lisätietoja www.dominante.fi Ke 16.12. klo 19 Tähtitarhoihin laulu soi – Järvenpään Kamarikuoron joulukonsertti, johtaa Jaime Belmonte. Vapaa pääsy, ohjelma 10 e.
Muuta To 10.12. klo 9 Joulumyyjäistalkoot alasalissa, myös perjantaina.
Pakila ■■Hyvän Paimenen kirkko Palo-
suontie 1. Bussi 67, Halkosuontien pysäkki. Kirkko ja virasto: avoinna ma, ti, to, pe 10–14, ke 12–18, p. 2340 5500, pakila.srk@evl.fi. Päivystävä pappi: ma, ti, to, pe 10–14, ke 14–18, p. 2340 5502. Diakoniapäivystys ti 10–12, p. 2340 5552. Ke 9.12. klo 18 Nuorten joulujuhla. Piparinkoristelua, puuroa ja glögiä. Klo 20 Nuorten messu. Mukana Markus, Ida, Ilona, Annika ja Tiia. To 10.12. klo 19 Naiskuoro Helmen joulukonsertti. Vapaa pääsy. Ohjelma 5/10€.La 12.12. klo 12 Yhteinen joulujuhla. Kaikki ovat tervetulleita! Ohjelmassa musiikkiesityksiä, mukavaa yhdessäoloa, yllätysesiintyjä, lauletaan Kauneimpia Joululauluja. Lopuksi joulupuuroa ja torttukahvit. Ilmoittautuminen tarjoilun vuoksi kirkkoherranvirastoon 10.12. mennessä, puh. 09
Torpparinmäen korttelitalo
■■Käräjätuvantie 3
Maanantaisin klo 13 Eläkeikäisten kerho. Klo 17.30 Iltaperhekerho. La 12.12. klo 15 Lasten Kauneimmat Joululaulut. Jussi Hirvonen, Aino Perälä ja Jouni Pirttijärvi. VälKe, Välitalontie 71 Keskiviikkoisin klo 19 Kutomakerho. Torstaisin klo 9.30 Perhekerho. Klo 17.30 Iltaperhekerho.
Pitäjänmäki ■■Virasto: Turkismiehenkuja 4.
Auki ma, ti, to, pe klo 9–14, ke klo 12–18, p. 09 2340 5600, pitajanmaki.srk@evl.fi. Diakonian ajanvaraus ti klo 14–16 Tali, Strömberg, Pajamäki -alue Kristina Sandberg 09 2340 5638. Reimarla, Marttila, Konala, Lehtovuori -alue Hele–Elina Saari 09 2340 5648.
Pitäjänmäen kirkko ■■Turkismiehenkuja 4
To 10.12. klo 19 Joulukonsertti. Laurus nuorisokuoro ja kamarikuoro, joht. Heidi Harinen. Vapaa pääsy, ohj. 10e.
Pe 11.12. klo 18 Nuorten avoimet ovet La 12.12. klo 16 Perheiden joulukuvaelma päiväkerholaisten esittämänä. Päiväkerholaiset, Jukka–pappi, lastenohjaajat ja Kylli-kanttori. Tarjoilu. Su 13.12. klo 10 Kolmannen adventin messu. Antturi, Vanne, Ahola. Kirkkokahvit. Klo 14 Körttiseurat. Kudotaan villasukkia. Klo 16 Nuorten joulukokkis. Yhteistä oleskelua, ruoanlaittoa. Klo 18 Kauneimmat joululaulut. Lauletaan toiveiden mukaan. Säestys Kylli Ahola ja Outi Jaakkola, juontajina nuoret. Ma 14.12. klo 19 Seimellä -joulukonsertti. Kamarikuoro SonorEnsemble, joht. Hanna Remes. Vapaa pääsy, ohj. 5e. Ti 15.12. klo 17 Alakouluikäisten kerhojen päätösjuhla ja jouluaskartelua. Klo 19 Arkihuolesi kaikki heitä. Enna Henriksson, sopraano, Tuomas Miettola, tenori, Hannu Alasaarela, piano. Vapaa pääsy, vapaaeht. ohj. Ke 16.12. klo 18 Hiljainen rukous.
Konalan srk-talo ■■Kyntäjänt. 4
To 10.12. klo 10 Perhekerho. ■■Taavinkuja 6
Ti 15.12. klo 11 Joulujuhla. Kekäläinen, Sandberg, Saari, seurakunnan bändi.
Roihuvuori ■■Seurakuntatoimisto, Tulisuontie
2, ma ja ti klo 10 –13, ke klo 14 –17.30, to ja pe 9–12, p. 09 2340 5700, roihuvuori.srk@evl.fi . Tilavaraukset p. 09 2340 5715. Nuoriso- ja varhaisnuorisotyö www.laajaranta.fi
Roihuvuoren kirkko ■■Tulisuontie 2, p. 09 2340 5747.
Diakonian ajanvaraus paikan päällä ti klo 9–10 ja puhelimitse klo 10–11 p. 09 2340 5758. Päivärukoushetki tiistaisin klo 12.30. Ke 9.12. klo 18 Iltamessu. Su 13.12. klo 10 3. adventtisunnuntain messu. Helaseppä, Kaskinen, Kirsi Honkanen-Punkari. Klo 18 Joulukonsertti. Laura Juvonen, sopraano ja Anniina Rintakumpu, piano , Vantaan musiikkiopiston Lauriina- ja Marttiina -kuorot johtajanaan Anniina Rintakumpu ja Viena Jurvelin. Vapaa pääsy, ohjelma 3€. Ti 15.12. klo 18 Seurakunnan joulujuhla kaiken ikäisille. Jouluista ohjelmaa teemalla Makuja maailmalta. Joulupussit lapsille, joulupuuro ja glögi. Kamarikuoro Cantiamo kiittää lämpimästi 30-vuotisjuhlintaansa osallistuneita ystäviään ja yhteistyökumppaneitaan sekä kaikkia diakoniatyön joululahjahanketta tukeneita.
Tuomiokirkko ■■Virasto: Bulevardi 16 B (PL 168,
00121 Hki), avoinna ma–ti 9–15, ke 12–17, to–pe 9–12, p. 09 2340 6100, tilavaraukset.tuomiokirkkosrk@evl.fi, tuomiokirkko.srk@ evl.fi, facebook.com/helsingintuomiokirkkoseurakunta.
Helsingin tuomiokirkko ■■Unionink. 29, p. 09 2340 6120,
avoinna ma–su 9–18. Tuomiokirkon krypta, Kirkkok. 18 Pappi tavattavissa arkisin 15–17, rippihuone. To 10.12. klo 12 Viikkomessu. Petri Tikka. Pe 11.12. klo 7.30 Aamurukouspiiri. Snellmaninkatu 2. Klo 12 Päivärukous. La 12.12. klo 15 Lasten kauneimmat joululaulut. Koski, Murto, Yli-Korpela, Itä-Helsingin musiikkiopiston lapsikuoro Sonetti & Jatta Ehrlund, Satu Sopanen ja Tuttiorkesteri. Klo 18 Iltakirkko. Kuusniemi, Viitanen. Su 13.12. klo 10 Messu ja papiksi ja diakoniksi vihkiminen. Piispa Irja Askola, Viitanen, Viva vox, joht. Murto. Kirkkokahvit ja saarnajatkot. Krypta. Klo 10 Pyhäkoulu. Kappeli. Klo 17 Lucia–juhla. Lucia poistuu kirkosta n. klo 18. Ma 14.12. klo 7.30 Aamurukouspiiri. Snellmaninkatu 2. Klo 9.30 ja 10.15 Lasten joulukirkko. Ryhmien ilm. p. 09 2340 6100. Klo 12 Päivärukous. Klo 18 Kauneimmat joululaulut. Varkki, Viitanen. Klo 18 Ekumeeninen Luottamuksen rukoushetki. Taizé-lauluja. Teejatkot. Kappeli. Ti 15.12. klo 9.30 ja 10.15 Lasten joulukirkko. Ryhmien ilm. p. 09 2340 6100. Klo 12 Päivärukous. Ke 16.12. klo 7 Raamattu- ja rukouspiiri. Kappelin alasali. Klo 9.30 Tuolijumppa. Krypta. Klo 12 Urkuvartti. Laura Haimelin. Klo 14 Arkipäivän kauneimmat joululaulut. Kuusniemi, Murto. Klo 18 Kristillisen meditaation ryhmä. Kappelin alasali.
Johanneksenkirkko ■■Korkeavuorenk. 12, p. 09 2340
7730, avoinna ma–pe 10–15. Su 13.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut. Storhammar, Pulkamo, Helena Tenhunen, sopraano.
Ruoholahden kappeli ■■Selkämerenkuja 1,
p. 09 2340 6125 To 10.12. klo 14–16 Koululaisten Olkkari.
21
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
La 12.12. klo 10–14 Jouluaskartelukurssi. Mehu- ja piparitarjoilu. Su 13.12. klo 12 Messu. Äikää, Pulkamo. Klo 18 Kauneimmat joululaulut. Vanhankirkon kuoro, joht. Pulkamo. Ma 14.12. klo 9.30 Perhekerho. Ti 15.12. klo 9.30 Perhekerho. Klo 13 Esikoisvauvakerho. Klo 14 Puurojuhla. Yhteislaulua, musiikkia, puuropuhe, joulupuurotarjoilu.
Suomenlinnan kirkko ■■Suomenlinna C 43, p. 09 2340
6126, avoinna ma–su 12–16 Su 13.12. klo 14 Musiikillinen rukoushetki. Jukka & Tove Leppilampi. Ti 15.12. klo 10.30 Perhekahvila. Krypta. Klo 14–17 Koululaisten Olkkari. Krypta. Ke 16.12. klo 14–16 Keskiviikkokahvit. Krypta. Klo 18 Kauneimmat joululaulut. Ikonen, Kinnunen.
Vanha kirkko ja Annankulma ■■Vanha kirkko, Lönnrotink. 6,
p. 09 2340 6128, avoinna ma, ti, ke, pe 12–15, to 12–20 To 10.12. klo 17 Raamattu- ja rukouspiiri. Krypta. Su 13.12. klo 10 Messu. Kiuru, Vettenniemi, Pulkamo. Kirkkokahvit ja messujatkot. Klo 17 Konsertti. Ida Elina, Hannu Ilmolahti, Raisa Laine, Arto Tuunela, Markku Savijärvi. Järj. Aito HSO ry, kolehti sydänlasten hyväksi. Ti 15.12. klo 12 Päivämusiikki. Sabine Nieminen, urut. Ke 16.12. klo 8 Aamumessu. Kuoppala, Pulkamo.
Annankulma ■■Annankatu 14 D
Avoin olohuone avoinna ke 12.30– 14.30, to 11–15, pe 9–12. Suljettu to 10.12. Pe 11.12. klo 9–10 Aamupuuro. Ti 15.12. klo 14.30 Puhu suomea.
Bulevardin kerhohuone ■■Bulevardi 16, käynti sisäpihalta
Ma 14.12. klo 14 Raamattupiiri.
Bulevardin seurakuntasali ■■Bulevardi 16 B, 2. krs.
To 10.12. klo 15 Puurojuhla. Yhteislaulua, puuropuhe, joulupuurotarjoilu, mus.: Vanhan kirkon laulupiiri, joht. Pulkamo.
Agricolaliike ■■Mikael Agricolan kirkko, agrico-
laliike.fi, Tehtaank. 23, p. 09 2340 6123 Nuorisotyö: mestat.fi, facebook.com/ stadinlionwings. To 10.12. klo 13.30 Torstaipiiri. Wikström. Su 13.12. klo 10 Anglican Eucharist. Klo 10 Sunday School for Children. Krypta. Klo 12 Ei messua. Ti 15.12. klo 12 Diakoniaruokailu. Ateria 1 e. Krypta. Klo 18 Kristillisen meditaation ryhmä. Kappeli. Ke 16.12. klo 19 Agricolamessu. agricolamessu.fi.
Meritullin seurakuntakoti ■■Meritullintori 3, p. 09 2340 6133
To 10.12. klo 15 Perhekerho. Ma 14.12. klo 9.30, 10.40 Seniorinaisten jumppa. Ti 15.12. klo 18 Naisten lentopallo.
Studium Catholicum ■■Ritarikatu 3 A
To 10.12. klo 8.30 Ekumeeninen rukoushetki.
Lähetyskirkko ■■Tähtitorninkatu 18
Su 13.12. klo 14 Messu. Juha Leinonen, Janne Keränen, mus.: Severi Laakso.
Krista–koti ■■Kristianinkatu 19
Ma 14.12. klo 15 Raamattupiiri.
Muuta
Muuta
Puotilan kappeli
■■Diakoniavastaanotot: Ajanvaraus
Ma 14.12. klo 18 Kaikenikäisten joulujuhla! Cafe & Eepoksen perinteinen joulujuhla, Runebergink. 29. Ti 15.12. klo 13 Palvelukeskuksen joululaulut. Töölön Palvelukeskus, Töölönk. 33. Jari Leinonen juonto, Tuomas Karjalainen säestys. Ke 16.12. klo 17 Kauneimmat joululaulut. Asumispalveluyksikkö, Ruusulankatu 10. Töölön kirkon kamarikuoro, johtaa Tuomas Karjalainen.
■■Puotilantie 5, p. 09 2340 6421,
puhelimitse tai käymällä paikan päällä ke 12–12.30. Lisät.: p. 09 2340 6100 tai netistä.
Töölö ■■Runeberginkatu 39 A 7, avoinna
ma, ti, to, pe 10–14, ke 14–18. Virasto p. 09 2340 6300, toolo.srk@evl.fi. Päivystävä pappi, p. 09 2340 6302. Diakoniatoimisto, Runeberginkatu 58 B. Ajanvaraus ti klo 10–12.30, vastaanotto to klo 10–12.30, p. 09 2340 6318.
Temppeliaukion kirkko ■■Lutherinkatu 3, p. 09 2340 6320
To 10.12. klo 12 Keskipäivän rukoushetki–Daily Prayer. Pe 11.12. klo 10 Avoin perhekerho, takkahuone. Klo 12 Keskipäivän rukoushetki–Daily Prayer. La 12.12. klo 14 Pikkuväen joululaulut. Pikku Kakkosen Siina ja Taikaradioorkesteri laulattaa ja leikittää. Musiikkileikkikoululaiset esiintyvät Jenni Paason johdolla. Su 6.12. klo 10 Partiokirkko, 3. adventti. Tuomas Meurman, Jari Leinonen, Leena Tiitu, Tuomas Karjalainen. Helsingin Työväen Orkesteri. Kirkkokahvilla Medialähetys Sanansaattajien joulujuhlaohjelmaa. Ma 14.12. klo 12 Keskipäivän rukoushetki–Daily Prayer. Ti 15.12. klo 12 Keskipäivän rukoushetki–Daily Prayer. Ke 16.12. klo 10–12 Parents and Toddlers, kerhotilat. Kansainvälisen seurakunnan (IEC) äiti–lapsi –piiri maahanmuuttajille. Kika Paukkunen p. 040 503 0707.
Seurakuntakoti ■■Runeberginkatu 39
To 10.12. klo 13 Diakoniapiiri. Pe 11.12. klo 12 Diakoniaruokailu. Klo 13.15 Hopeapiiri. Su 13.12. klo 16 Helsingin Lausujakerhon joulumatinea. Ti 15.12. klo 18 Hanna–ryhmä. Naisten kansainvälisen verkoston rukousryhmä.
Kerhokeskus ■■Tykistönkatu 8
Pe 11.12. klo 18 Nuorisokahvila Tori– Café. Ma 14.12. klo 18 Nuorten peli-ilta. Ke 16.12. klo 18 Nuortenilta Nuorten toiminnasta lisätiedot Mikko Saari, p. 040 837 9291
Olaus Petri ■■Minervankatu 6
Ti 15.12. klo 10 Avoin perhekerho.
Tulevaa To 17.12. klo 13 Vanhusten jouluehtoollinen. Kirkkokahvit. Töölön kirkon avajaisjuhla su 14.2.2016. Perheiden aattohartauden joulukuvaelman harj. 23.12. klo 14 Temppeliaukion kirkolla. Ilm. 16.12. mennessä: kira-mia.tuisku@evl.fi
Päivystävä pappi Temppeliaukion kirkolla ma, ti, to, pe klo 10–14 sekä messujen ja hartaushetkien jälkeen. Kirkkoherranvirastolla ke klo 14–17.30.
Vartiokylä ■■Virasto: Turunlinnantie 3, avoin-
na: ma–pe klo 10–11 ja 12–14, p. 09 2340 6400, vartiokyla.srk@evl. fi. Päivystävä pappi tavattavissa viraston aukioloaikoina. Diakonin tapaamisaika varataan puhelimitse tiistaina 9–11 p. 09 2340 6451 ja torstaina 12–14 p. 09 2340 6450. Huom! Joulukuun diakonia-ajat on varattava 15.12. mennessä!
Matteuksenkirkko ■■Turunlinnantie 3, p.09 2340 6420
Ke 9.12. klo 12.45 Laulut soikoon! Klo 14 Eläkeläisten päiväkerho. To 10.12. klo 14.30–16 Levosta käsin -ryhmä masennuksesta toipuville. Pe 11.12. klo 12–13.30 Perjantaipöytä. Klo 13.00 Itä-Helsingin seurakuntien yhteinen joulujuhla mielenterveyskuntoutujille. Jouluista ohjelmaa ja kahvitarjoilu. Tervetuloa! Su 13.12. klo 10 III Adventtisunnuntain messu. Alava, Pakarinen, Vanhamäki, Martta Rantanen, Antero Öhberg ja Itä-Sointu. Klo 14 Englanninkielinen messu. Ma 14.12. klo 11–13 Neulekahvila. Klo 18 Itä-Helsingin musiikkiopiston laulajien joulukonsertti. Vapaa pääsy ja ohjelma. Ti 15.12. klo 18.30 Seimeen syntynyt – Puotin Laulun joulukonsertti. Vapaa pääsy, ohjelma 10€. Ke 16.12. klo 12.45 Laulut soikoon! Klo 14 Eläkeläisten joulujuhla.
puotilan.kappeli@evl.fi To 10.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut. Pakarinen ja Kakkonen. Pe 11.12. klo 17.30 Analia Capponi-Savolaisen lauluoppilaiden joulukonsertti. Vapaa pääsy ja ohjelma. Ti 15.12 klo 13–16 Olohuone. Klo 14 joulumuisteluja ja yhteislauluja.
piiri. Klo 18 Venäjänkielinen raamattupiiri.
Katukappeli ■■Kauppakeskus Columbus,
Vuotie 45, p. 2340 6575. To 10.12. klo 16–17 Pappi paikalla. Klo 18 Iltakirkko. Marketta Antola ja Hanna Virtanen. Ti 15.12. klo 13 Rukouspiiri.
Vartiokylän kirkko
Merirasti-kappeli
■■Kiviportintie 5, p. 09 2340 6422
■■Jaluspolku 3, p. 2340 6573,
Su 13.12. klo 16 Lasten ja perheiden kauneimmat joululaulut. Alava ja Kakkonen.
050 541 2119 Ke 9.12. klo 18.30 Uusi laulu -kuoro. To 10.12. klo 10 Perhekerho. Su 13.12. klo 18 Kauneimmat joulu laulut. Anja Hinkkanen ja Tiina Ahonen. Ma 14.12. klo 18 alkaen vietetään diakoniatyön jouluseuroja teemalla ”On apu lähellä”. Ke 16.12. klo 18 Kauneimmat joululaulut. Hanna Virtanen, Tiina Ahonen, Pia Nordlund ja Heidi Viita-Virtanen.
Muuta: La 12.12. klo 13 ja 13.45 Kauneimmat joululaulut kauppakeskus Itiksen keskusaukiolla.
Vuosaari ■■Virasto: Satamasaarentie 7, avoin-
na ma, ti, to, pe klo 9–13, pappi päivystää klo 10–13. Avoinna ke klo 14– 18, pappi päivystää klo 15–18, paitsi aattokeskiviikkoisin auki klo 9–13 ja pappi klo 10–13. Virasto 09 2340 6500, päivystävä pappi 09 2340 6502, fax 2340 6501, vuosaari.srk@ evl.fi. Virasto on ke 9.12. suljettu.
Vuosaaren kirkko ■■Satamasaarentie 7
Ke 9.12. klo 18 Neulepiiri. Klo 18 Kantaattikuoro. To 10.12. klo 11–12 Kriisiryhmän diakonialounas. Klo 13 Kauneimmat joululaulut. Eeva Jurmu ja Tiina Ahonen. Klo 15.30 Vuosaari-kuoro. Klo 18 Avoin keskustelu- ja raamattupiiri. Pe 11.12. klo 18 Kuninkaan ilta. Antti Pesonen, Ranssi-Matikaisen perhe ja co. Sanaa, rukousta, todistusta ja ylistystä. La 12.12. klo 19 Discantuksen joulukonsertti. Johtaa Nina Melasalmi, artistivieraana Pepe Willberg. Liput 20 e. Su 13.12. klo 11 Messu. Liturgia Samuel Paananen, liturgia Tommi Vanhanen ja kanttorina Eeva Jurmu. Klo 15 Kauneimmat joululaulut. Eeva Jurmu ja Tiina Ahonen. Ti 15.12. klo 18 Miestenpiiri. Ke 16.12. klo 19 Kodály-kuoron ja Vuosaaren kantaattikuoron joulukonsertti. Ohjelma 10 e, vapaa pääsy.
Albatross ■■Kahvikuja 3, 2. krs, p. 2340 6571
Ke 9.12. klo 13 Kauneimmat joululaulut. Anja Hinkkanen. To 10.12. klo 13 Avoin ryhmä. Kun haluat viettää aikaasi ilman päihteitä, etsit tekemistä ja vertaistukea. Klo 16 Lähimmäispiiri. Ma 14.12. Klo 13 Iltarusko raamattu-
Hankien kätkemää Nuorten miesten kuoro Euga kajauttaa joulun sävelet Visa Yrjölän johdolla Hankien kätkemää -konsertissaan perjantaina 11.12. kello 19 Olaus Petrin kirkossa, Minervankatu 6. Samalla kuoro julkistaa ensilevynsä, joka keskittyy joulumusiikkiin. Liput 15 / 12 / 8 �.
Yhteinen seurakuntatyö Seurakuntien talo ■■Kolmas linja 22, toimisto
p. 09 2340 2538
Kampin kappeli ■■Narinkkatori, p. 09 2340 2018,
kampinkappeli@evl.fi Maanantaisin klo 8 Aamuhartaus. Perjantaisin klo 18 Iltahartaus, 11.12. Kristiina Olanto ja Jorma Tapio, huilu ja laulu.
Kuurojentyö ■■Diakoni Päivi Korhonen,
p. 050 301 9619, paivi.korhonen@ evl.fi Pe 11.12. klo 19 Pop-kauneimmat joululaulut, vp (suomenkielen mukainen viittominen, Mari Myllymäki) – ja kirjoitustulkkaus, Paavalin kirkossa, Sammatintie 5.
Näkövammaistyö Su 13.12. klo 14–16 NKRY:n Joulujuhla, Pengerkatu 11 A, vieraana pastori Heli Ojalehto. Ota mukaan oma Kauneimmat joululaulut pisteillä, jos sinulla on. Tervetuloa! Ma 14.12. klo 17–19 Hengellisen musiikin levyraati seurakuntien talossa.
Oppilaitostyö ■■www.kirkkojakampus.fi
Ti 15.12. klo 18 Kauneimmat Joulu laulut -teemainen messu kaikkien oppilaitosten väelle Kallion kirkossa. Lämpimästi tervetuloa kokemaan yhdessä joulun tunnelmaa! Oppilaitos papit Tiina Komulainen ja Sanna Uusitalo.
Palveleva puhelin ■■www.evl.fi/palvelevanetti
Päivystää su–to klo 18–01 sekä pe ja la klo 18–03 p. 010 190 071. Puhelun hinta pvm/mpm.
International Ev. Church Worship Service (in English) every Sunday 16:00 Roihuvuori church, Tulisuontie 2. Coffee and fellowship after the service. Sunday School, ages 3–6 and 7–12 in Finnish (partly English), teenagers in English. Join us to worship God with people from many nations! Diaconal Living Room every Thursday 17:00–19:00, IEC Center, Käenkuja 3 A. For counselling, prayer and practical needs. For more information: IEC Center, Tel. 09–586 8770 www.church.fi
22
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
Nostalgista
Joulua!
• Paulin ja Fannyn joulukattaus 28.11.-6.1. • Opastukset sunnuntaisin 29.11.-20.12. klo 14 (ei 6.12.) • Joulukonsertit su 29.11. ja 13.12. klo 15 • Glögitarjoilu su 20.12. klo 15-16
Sinebrychoffin kotimuseossa 2 krs. Vapaa pääsy.
BULEVARDI 40. LISÄTIEDOT SIFF.FI
Päätoimittajan seurassa KIRJA ”Valkoisten liinojen ja gourmet’n äärellä oli inspiroiviakin hetkiä, mutta usein outo olo. Mitä ihmettä minä täällä teen? Tiedostin, ettei ongelma syvimmiltään ollut muissa vaan minussa, vierauden tunteessani. Syntymämaailma ei ollut kulunut pois, eikä uusi ehtinyt tarttua.” Helsingin Sanomien ensimmäisen naispäätoimittajan Reetta Meriläisen kirjaa Tytön tie voi lukea monesta näkökulmasta. Se on ensinnäkin eloisa kuvaus Meriläisen lapsuudesta 1950-luvun Polvijärvellä tavallisessa, tasapainoisessa perheessä, jossa rahat riittivät juuri ja juuri. Esimerkiksi parinkymmenen kilometrin matka mummolaan taitettiin linja-autolla. Elettiin aikaa, jolloin lapsetkin tekivät töitä ja ruoka tuli todella läheltä. Toiseksi kirja on kuvaus nuoren tytön kasvusta 1960-luvun virikkeiden keskellä ja oman alan löytymisestä. Ei ollut itsestään selvää, että Polvijärven tytöstä tuli Helsingin Sanomien urheilutoimittaja. Meriläinen kuvaa tärkeitä tilanteita ja elämänsä vaikuttajia, kuten persoonallisia opettajiaan Lyyli Homeesta alkaen.
Urheilupiirien ennakkoluuloja pöllyttäneestä toimittajasta tuli myöhemmin toimittajakoulun johtaja ja päätoimittaja, joka puhkaisi lasikaton ja eteni valtalehden johtoportaaseen. Kirjan kolmannessa osiossa Meriläinen kertoo, millaista oli olla uutis- ja henkilöstöasioista sekä kehityshankkeista vastaava päätoimittaja. Tänne asti ehtineen lukijansa hän palkitsee myös Aatos Erkon pienellä henkilökuvalla. Kirjan kronologista rakennetta piristää pari hieman irrallistakin
ekskursiota. Niissä Meriläinen pohdiskelee muun muassa hampaiden kuntoa elintason merkkinä sekä kirkon roolia. Hauskaa on lukea pyhien, juhlien ja lomien vietosta 1950-luvulla. Että tytöt oikeasti pukivat sunnuntaisin päälle pyhämekon, joka ei kuitenkaan ollut sama kuin juhlamekko. Parasta antia on kuitenkin Meriläisen kuvaus ja analyysi työteliäistä päätoimittajavuosistaan. Hän johti taiton digitalisointiprojektia 1990-luvun alussa, ja seuraava iso savotta oli verkkohanke. ”Perinteisen ja verkkotoimituksen välillä vallitsi alkuun jännite. Verkkopuolella puhuttiin museosta, ja paperipuolella kysyttiin, tuleeko tuosta propellipäiden touhusta koskaan mitään kunnollista.” Meriläinen uskaltaa puhua asioista suoraan, mutta ei sorru kaivelemaan hampaankolojaan. Polvijärven rintamamiestalosta pitkälle päässyt tyttö analysoi vielä lopuksi eliittejä ja pönöttämistä tuoreella tavalla. Eira Serkkola Reetta Meriläinen: Tytön tie. Kirjapaja 2015.
Terävästi
ajan hermolla.
Juhlavuoden tarjous nyt 3 kk
19
Arvokeskustelussa mukana jo vuodesta 1905.
€
(normaalihinta 33 €)
T IL A U SK O R T T I
√ Kyllä kiitos!
Tilaan
Itselleni
Lahjaksi
Tilaan Kotimaa-lehden määräaikaisena tilauksena 3 kuukautta 19 € (normaalihinta 33€) Tilaus alkaa seuraavasta mahdollisesta numerosta.
Tilaa soittamalla
Kotimaa maksaa postimaksun
TIL A AJA /M AKSAJA
SA AJA (jos eri kuin maksaja)
020 754 2333 • Lankapuhelimesta: 8,35 snt/puh. + 7,02 snt/min. • Matkapuhelimesta: 8,35 snt/puh. + 17,17 snt/min.
Nimi
Nimi
Osoite
Osoite
Postinumero ja -toimipaikka
Postinumero ja -toimipaikka
Tilaa sähköpostilla
Sähköposti
Tilaa internetistä
Tilaus päättyy automaattisesti tilausjakson loputtua. Tarjous on voimassa 31.12.2015 asti ja koskee vain uusia tilaajia Suomessa. Alle 18-vuotiaalla tulee olla huoltajan lupa lehden tilaamiseen. Yhteystietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointiin henkilötietolain mukaisesti. 1.1.2013 alkaen vähintään kuukauden ajaksi tilattavien sanoma- ja aikakauslehtien verokanta on 10 % ja Digilehden 24 %.
asiakaspalvelu@kotimaa.fi
www.kotimaa.fi/tarjous
Puhelin
Kotimaa Oy Vastauslähetys Tunnus 5001582 00003 Vastauslähetys
Minulle saa lähettää tietoa ja tarjouksia sähköpostilla ja tekstiviestillä.
23
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
Torstai 10.12. ■ klo 13 Vuosaaren kirkossa ■ klo 18 Kerhotilassa, Kunnalliskodintie 6 B, Pub Päättömässä Kanassa, Pohjolankatu 2, ja Puotilan kappelissa
Perjantai 11.12. ■ klo 13.30 Kontulan monipuolisessa palvelukeskuksessa, Kontukuja 5
10.–16.12.
■ klo 19 Paavalinkirkossa Pop kauneimmat joululaulut
Lauantai 12.12. ■ klo 11 Kallion kirkossa ■ klo 12 Ogelin liikekeskuksessa, Kylänvanhimmantie 29 ■ klo 13 ja 13.45 kauppakeskus Itiksen keskusaukiolla, Itäkatu 1–7 ■ klo 13 K-supermarket Mustapekassa, Mäkitorpantie 1 ■ klo 14 Maunulan S-marketissa, Metsäpurontie 2 ■ klo 15 Oulunkylän kirkossa, Torpparinmäen korttelitalossa ja Tuomiokirkossa Lasten kauneimmat joululaulut ■ klo 16 Myllypuron kirkossa Lasten ja perheiden kauneimmat joululaulut ■ klo 17 Hyvän Paimenen kirkossa, Palosuontie 1, Lasten kauneimmat joululaulut ■ klo 18 Hakavuoren kirkossa
Sunnuntai 13.12. ■ klo 12 Itä-Pasilan seurakuntakodissa Kauneimmat joululaulut -messu
Kauneimmat joululaulut
■ klo 15 Malmin, Puistolan ja Tapanilan kirkoissa Lasten kauneimmat joululaulut
■ klo 13 Itä-Pasilan seurakuntakodissa
■ klo 16 Pukinmäen seurakuntakodissa Lasten kauneimmat joululaulut
■ klo 15 Lehtisaaren kappelissa sekä Oulunkylän ja Vuosaaren kirkoissa
■ klo 19 Käpylän kirkossa
Maanantai 14.12.
■ klo 12 Malminkartanon kappelissa ja Pukinmäen seurakuntakodissa
■ klo 15 Huopalahden ja Laajasalon kirkoissa sekä Paavalinkirkossa Perheiden kauneimmat joululaulut
■ klo 18.30 Lähetyskirkossa, Tähtitorninkatu 18
■ klo 18 Keulan seurakuntakodissa, Flooranaukio 1, ja Tuomiokirkossa
Kauneimpia joululauluja lauletaan taas yhteislauluina kirkoissa kautta Helsingin. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Laulajaisissa kerätään kolehti Suomen Lähetysseuran ulkomaantyöhön, ja tämän vuoden teemana rauha ja sovinto. Lisätietoa Kauneimpien joululaulujen historiasta, tämän vuoden lauluvihkon lauluista sekä joulukeräyksestä löytyy osoitteesta www.kauneimmatjoululaulut.fi.
■ klo 13 Munkkiniemen kirkossa Kauneimmat joululaulut -messu
■ klo 18 Herttoniemen ja Huopalahden kirkoissa, Hyvän Paimenen kirkossa, Palosuontie 1, Jakomäen, Johanneksen-, Kallion, Kannelmäen, Laajasalon ja Lauttasaaren kirkoissa, Länsi-Pasilan kappelissa, Malmin ja Maunulan kirkoissa, Merirasti-kappelissa, Paavalin-, Pitäjänmäen ja Puistolan kirkoissa sekä Ruoholahden kappelissa
■ klo 16 Vartiokylän kirkossa Kauneimmat joululaulut lapsille ja perheille ■ klo 16.30 Mikaelinkirkossa, Emännänpolku 1 ■ klo 17 Herttoniemenrannan kappelissa Lasten ja perheiden kauneimmat joululaulut ■ klo 17 Siltamäen seurakuntakodissa
Tiistai 15.12. ■ klo 8.30 Diakonissalaitoksen kirkossa, Alppikatu 2 ■ klo 18 Kallion kirkossa Kauneimmat joululaulut -teemainen messu kaikkien oppilaitosten väelle ■ klo 18 Mellunmäen seurakuntakeskuksessa ■ klo 19 Ruskeasuon seurakuntakeskuksessa ■ klo 20 Kallion kirkossa Nuorten aikuisten kauneimmat joululaulut
Keskiviikko 16.12. ■ klo 14 Koskelan kirkossa ja Tuomiokirkossa ■ klo 17 Asumispalveluyksikössä, Ruusulankatu 10 ■ klo 18 Merirasti-kappelissa sekä Pihlajamäen ja Suomenlinnan kirkoissa ■ klo 18.30 Tammisalon kirkossa ■ klo 19 Myllypuron kirkossa ja Ravintola Kaskessa, Latokartanonkaari 23
Itse kullekin säädylle Nämä kaksi jouluaiheista laulukirjaa rohkaisevat aloittelevaakin musikanttia tarttumaan toimeen.
PÄ IV
I AR E N IU
S . KU V
A K IR J
A ST A T IE R
NAP
OJ A T.
”
Meikinpoistoaineen menekki nousee tiernakaudella huimasti.” Tiernapoikaperheen äiti Outi Mikkola
LAULUKIRJA Tiernapojat – soivan joulukirjan ytimenä ovat perinteisen, edelleen elävän tiernapoikakuvaelman tekstit ja nuotit sekä kirjaan liitetty musiikkitallenne melodioiden opettelun tueksi. Lukukokemusta rikastavat valokuvin varustettu Tiernapoikien historia, tiernatähden rakennusohje ja piirroksin varustettu ohje tiernapoikien asun osista. Riemastusta herättävät Mikkolan perheen poikien Aarnin, Tanelin ja Eelin tiernakokemukset ja -kommellukset, kun on kierretty kylää laulamassa ”itse kullekin säädylle”. Perheen äiti Outi on oppinut, että meikinpoistoaineen menekki nousee tiernakaudella huimasti ja ettei pesualtaan mustanpuhuvaa reunusta kannata kunnolla kuurata ennen kuin vuoden tiernahommat ovat ohi. Kirjassa on lisäksi muun muassa jouluevankeliumi sekä tierna-aiheeseen liittyviä novellikatkelmia ja runoja suomalaisilta kirjailijoilta kuten Eino Leinolta ja Teuvo Pakkalalta. Kirja on täyteläinen ja hyvin toimitettu kokonaisuus. Se saattaa hyvinkin innoittaa uusia poikia ja tyttöjä tiernakulttuurin pariin. Pälvi Ahoinpelto Tiernapojat. Soiva joulukirja koko perheelle. Toimittanut Katariina Heilala, kuvittanut Päivi Arenius. Tammi 2015.
Tiernapojat lähiaikoina kartsalla ja kirkoissa ■ Keskiviikkona 9.12. kello 18–18.30 Kannelmäessä kauppakeskus Kaaressa. Kannelkellojen tiernapojat. ■ Luoteis-Helsingin musiikkiopiston perinteinen joulukuvaelma torstaina 17.12. kello 19 Huopalahden kirkossa, Vespertie 12. ■ Perjantaina 18.12. kello 19 Oulunkylän kirkossa, Teinintie 10. Laulajat, Itä-Helsingin musiikkiopisto ja Sibelius-Akatemia. Luoteis-Helsingin musiikkiopiston kamariorkesteri, johtaa Pekka Jylhä.
LAULUKIRJA Joulun klassikot ja hitit -kirjan erikoisuus ovat helpoimmillaan tosi yksinkertaiset komppiehdotukset, joiden ohjeiden mukaan voi sijoittaa kädet vuorotellen kahteen kohtaan pianon koskettimistoa ja soittaa rytmiä laulun taustaksi. Musisoinnin riemuun pääsee mukaan näinkin, vaikka panostaminen säestyksen helppouteen luonnollisesti rajaa lauluvalikoimasta ulos säveleltään haasteellisemmat. Lisää apuja aloitteleva soittaja saa kirjan loppuun kirjoitetusta muutaman sivun mittaisesta Pienestä säestysoppaasta, jossa rohkaistaan: Monia joululauluja voi säestää käyttäen vain kahta tai kolmea sointua. Oletko aina halunnut oppia säestämään? Nyt on oiva mahdollisuus aloittaa. Ja joulunpyhinä on siihen aikaakin. Pälvi Ahoinpelto Joulun klassikot ja hitit. Pianohitit. Toimittanut Jyrki Tenni. F-Kustannus 2015.
24
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
neniälittereK Joulupukkikiista
J
a tapahtui näinä päivinä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla suuri vääryys. Vöyrissä harjoittelua suorittanut kylmäverinen teologian ylioppilas kertoi raakalaismaisesti lapsille, ettei lahjoja tuokaan joulupukki vaan äiti ja isä. Lapset pettyivät ja suivaantunut kirkkoherra otti teologin puhutteluun. Teologin olisi pitänyt puhua kirkon sanomasta. Tosin kirkkoherrankaan mielestä kirkon varsinainen sanoma ei liity joulupukkiin. Porvoon hiippakunnan piispa ja Åbo Akademin kaiken maailman dosentti ei voinut jäädä seuraamaan sivusta. ”Tätä olisi varmaan voitu tehdä ilman että lähdetään arvioimaan joulupukin olemassaoloa”, piispa arvioi. Hänenkään mukaansa kirkon aivan ydinaluetta ei ole ilosanoma joulupukista. Jotkut ovat pitäneet uhkana, että teologian asemaa yliopistossa heikennetään. Vöyrin perusteella hätä ei näytä suurelta. Porvoon hiippakunnassa pelätään korkeintaan aivovuotoa. Meillä täällä Helsingissä pelätään, että vuoto valuu tänne.
Huolehdi Ikkunasi puhtaaksi Jouluksi! Soita 050 454 6840 ja pyydä tarjous! Tilaa ikkunanpesut jouluksi meiltä, hoidamme ne puhtaaksi edullisesti ja ammattitaidolla. Kodinpalvelut Dominica oy ● puh. 050 454 6840 ● www.dominica.fi
AV O IN KAIKILLE Avoin yliopisto Elämäntaidot Kielet ja viestintä Liikunta ja terveys Taiteet ja kädentaidot Finnish for Foreigners
HE LAO .F I Töölöntullinkatu 8 00250 Helsinki
H E L S I NGI N AI K UI SO P I STO
2014 OMPELU- & SAUMAUSKONEIDEN LOPPUUNMYYNTI BERNINA l BERNELLA l PFAFF l JANOME l SINGER l HUSQVARNA l ROYAL l JUKI l EVA
l
TO 10.12. PE 11.12. LA 12.12. MA 14.12. TI 15.12. KE 16.12. 73. vuosikerta
www.valomerkki.fi
Julkaisija
Menovihjeet Palstalle toivotut tekstit lähetetään vähintään kaksi viikkoa ennen tapahtumaa osoitteeseen menot.kirkkojakaupunki@evl.fi.
www.helsinginseurakunnat.fi Osoitteenmuutokset ja tilaukset Puhelimitse 09 23402235 tai kjkosoiterekisteri@evl.fi tai Kirkko ja kaupunki Osoitteet, Kolmaslinja 22, 00530 Helsinki. Helsingin seurakuntien jäsenten osoitteenmuutokset päivitetään automaattisesti virallisen muuttoilmoituksen perusteella.
Ilmoitusmarkkinointi Kotimaa Oy Myyntipäällikkö Pirjo Teva, p. 040 680 4057 pirjo.teva@kotimaa.fi Ilmoitusaineistot ilmoitusmyynti@kotimaa.fi Otsikoksi K&k ja ilmestymispäivä p. 020 754 2000 (vaihde) Lehti ilmestyy keskiviikkoisin. Aineiston on oltava perillä viimeistään edellisen viikon keskiviikkona klo 12.
Kustantaja Kotimaa Oy Hietalahdenranta 13 00180 Helsinki
Ilmoitushinnat Teksti-ilmoitukset 2,60 e /pmm + alv 24 %. Rivi-ilmoitukset alk. 3 riviä 28,52 e, sis. alv. Toistoalennus -20%.
Toimitus Puhelinvaihde: 020 754 2000 toimitus@kirkkojakaupunki.fi tai etunimi.sukunimi@ kirkkojakaupunki.fi PL 279, 00181 Helsinki
Painos 197 000 kpl. Osoitteellisena jakeluna Postin kautta ev.lut. seurakuntien jäsentalouksiin Helsingissä.
Päätoimittaja Seppo Simola, 09 2340 2231 seppo.simola@evl.fi Toimituspäällikkö Pälvi Ahoinpelto, 020 754 2310 Toimitussihteerit Eira Serkkola, 020 754 2319 Pihla Tiihonen, ma. 020 754 2307 Toimittajat Topias Haikala, ma. 020 754 2327 Juhani Huttunen, 020 754 2315 Marjo Kytöharju, 020 754 2229 Tommi Sarlin, työvapaalla
Vastuu virheistä Lehti ei vastaa ilmoittajalle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta, jos hyväksyttyä ilmoitusta ei tuotannollisista tai vastaavista syistä julkaista määrättynä päivänä. Lehden vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä 8 (kahdeksan) päivän kuluessa.
HUOLTOPÄIVÄT
Huolto kaikille ompelu- ja saumauskoneille KAIKKI MERKIT. Tarj. takuu 2v.
VAIN 6 PÄIVÄÄ! Rajoitettu erä! Kaikki merkit uutena tai käyt. Bernette for Bernina, PFAFF, SINGER
135€
alk.
Rajoitettu erä!
Kaikki merkit uutena tai käytettynä Husqvarna, Viking Huskystar, Husqmatic
125€
alk.
• Ma–pe klo 10–18 • La klo 10–14
ILMAINEN KULJETUSPALVELU! TÄYSHUOLTO KAIKILLE
25€
KAIKKI MERKIT
JOPA ALLE MARKETHINTOJEN
MALMI: Kirkonkyläntie 11 & 345 5085
39-99€
Tervetuloa!
MP-TIKKI
Seurat HERÄNNÄISSEURAT Ke 9.12. klo 19 Körttikodilla, Ratakatu 1 a A, 3. krs. Pe 11.12. klo 19 Herännäisnuorten kuoron 80-vuotisjuhlakonsertti Maunulan kirkossa, Metsäpurontie 15. Joht. Hanna-Maria Hapuli. Vapaa pääsy, kolehti Herättäjän musiikkityölle. Su 13.12. klo 10 Kirkkopyhä Oulunkylän kirkossa, Teinintie 10. Pyhäkoulu. Kirkkokahvit ja perheseurat. klo 14 villasukkaseurat Pitäjänmäen kirkolla, Turkismiehenkuja 4. Tehdään ja korjataan villasukkia tarvitseville Vailla vakinaista asuntoa ry:lle. klo 18 Kotiseurat R. Nuutisella, Heikkiläntie 1, Nurmijärvi. Ti 15.12. klo 12.30 Lähetyspiirin Seuratuvalla, Salomonk. 17 D, 2. krs (Autotalo, Kamppi), Elenius, Väyrynen-Si.
HELSINGIN RAUHANYHDISTYS
Myrskyläntie 22, p. 728 2162
www.helsinginrauhanyhdistys.fi
SEUROJA Ke 9.12. klo 19 Seurat La 12.12. klo 18 Seurat Kaikki ovat tervetulleita. Seurojen puhelinkuuntelu nro 0600 392974. Hinta 0,05 euroa/min+pvm. Internet -kuuntelu: www.helsinginrauhanyhdistys.fi
Tilaisuuksia ESIRUKOUSILTA
Munkkivuoren kirkossa, Raumantie 3
ti 15.12 klo 19
Ulla-Christina Sjöman, Ahlberg. Lastenhoito järjestetty. Ovet avataan klo 18.30. Esirukousaiheita otetaan vastaan kirkossa esirukousillan yhteydessä tai soittamalla esirukouspyyntö ti klo 10–12, esirukousiltana 18–18.45, puh. 09-2340 7171 tai kirjallisena: faksinumeroon 09-2340 7101, sähköpostiin pray.petrus@evl.fi tai kirjeenä srk:lle. Seuraava esirukousilta 19.1.2016.
Petrus församling, Vespertie 12 A, 00320 HKI
Vuokralle tarjotaan Kunnostettu YKSIÖ, 21 m2 Viiskulma savutt. luotett. henkilölle. Vuokrapyyntö 680€/kk, vuokratakuu. Vapaa 1.1.2016. Vast. 050 546 9100 Siisti, kunnostettu yksiö Lauttasaaressa hyvien kulkuyhteyksien päässä. Vuokra 750 e/kk+vesi. P. 0400 510 203
Vuokrata halutaan Siisti 3-henk. perhe + kanivaari etsii tilapäiskotia putkirempan ajalle helmitoukok./2016. 2-3h+k Punavuori & lähiymp. Yst. vast 045-639 2543 Teija Rantanen. Työssäkäyvä, luotettava nuori nainen etsii edullista yksiötä Etelä-Helsingistä. Luottotiedot kunnossa, ei tupakointia tai lemmikkejä. 040 7499 780 Niina Luotettava, savuton, hiljainen ja rehellinen 26-v (m) lukion lehtori etsii edullista 1h+k kalliosta tammikuusta alkaen. Puh 050 3051 435.
Ilmoitusmyynti Pirjo Teva, 020 754 2284, 040 680 4057 pirjo.teva@kotimaa.fi
ASUNTOJEN
MYYNTI JA VUOKRAUS
- luottotiedot, takuut, sopimukset ja näytöt yli 35 v:n kokemuksella Vuokrauspalkkio 0-1 kk
ISÄNNÖINTIKESKUS OY puh. 737 259 myös ilt. ja vkl.
Painopaikka Sanomapaino, Vantaa ISSN 0356-3421
4
25
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
Lakiasioita
Palveluja tarjotaan
Siivouspalveluja
Lähes 30 vuoden kokemus kiinteistönvälittäjänä. HAnnele nurmiKAri | 050 5151 028 Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner hannele.nurmikari@huom.fi Huom! ® • Suomen Asuntopalvelut Oy Kasarmikatu 36, 7. krs, 00130 Helsinki | www.huom.fi
Hetipalvelut ®
Asiantuntevaa lakiapua jo vuodesta 1999
· 15 kpl Huoltoautoa · Pesukoneen kytkennät · Hanan vaihdot · Viemärin avaukset · Suunnitteluapua · Ilm. arviointi isommille töille · Kaukolämpötyöt · Linjasaneeraukset · 24 h päivystys
Töölön Putkiliike Oy v. 1952
020 7411820 yhteys@lvis.fi
Toimivat kaihtimet joka kotiin!
www.lakituki.fi
Myös korjaus ja omien tuotteiden asennus.
+358 (0)9 4289 2934 Kaihdintohtor�
TURVAA LÄHEISESI
TESTAMENTTI JA SIIHEN SISÄLTYVÄ VEROPERHE JA PERINTÖ J. PAKARINEN OY SUUNNITTELU 186 € PERUKIRJAT VARATUOMARI JUKKA PAKARINEN PERINNÖNJAOT VARATUOMARI JONNA HEINIÖ LAHJAKIRJAT AVIOEHDOT 310,82 € KORKEAVUORENKATU 17 A 1 AVIOEROT PUH: 09 622 5930 OSITUKSET NS. HOITOTESTAMENTTI, WWW.PERHEJAPERINTO.FI KS. YKSITYISKOHDAT KOTISIVUILLAMME
Asianajotoimisto Maritta Heiskanen
Testamentit, perukirjat ja kaikki muut perheenne lakiasiat. Itiksen kauppakeskus Puh. 09 343 2636 www.marittaheiskanen.fi Itä-Pakilassa avioehdot, testamentit, perukirjat edullisesti. Myös kotikäynnit. Varatuomari Aarno Tenkanen p. 040 588 2112. JH Law Oy Testamentit, perunkirjoitukset ja muu lakiapu helposti Itäkeskuksesta. Puh. 0406885414, email. info@jhlaw.fi Katso lisää www.jhlaw.fi
Terveydenhoitoa Fysioterapeutti Nina Aarnio, 3x30 min hieronta 70 €. Kaisaniemenkatu 1 B a 2 krs., p. 040 569 3515
Helsingin Lakiasiainpalvelu Oy Asiantuntevaa lakipalvelua Herttoniemessä elämän eri tilanteisiin. Testamentit, perukirjat ja muut lakipalvelut nopeasti ja edullisesti. Soita 0400 502 590. www.helsinginlaki.fi
Asianajajia
Asianajotoimisto Kristiina Kenttä
Perukirjat, perinnönjaot, testamentit, avioerot, ositukset, edunvalvonta sekä myös muut lakiasianne. Teen tarvittaessa kotikäyntejä. Hämeentie 17 A 65, 00500 Helsinki
J. Vähäkangas
p. 040-411 4370
MUUTOT EDULLISESTI KuljetusVarma suorittaa muutot ja pianonkuljetukset. Asennamme myös kalusteet, verhot, lamput ym. Myös muuttolaatikot ja varastointi. P. 0500 800 800 www.kuljetusvarma.com
KOTIAPU NAULA JA VASARA OY Kaikenlaiset kodin työt: Huonekalujen kokoaminen, suojaus ja pakkaus sekä asennustyöt. Teemme myös korjaustyöt ja ikkunanpesut. www.naulajavasara.fi Jukka Vasarainen 050 5470101
Sohvat, tuolit verhoillaan p. 0400 503 179 Verhoomo Leppänen
YLEISMIES JANTUNEN 0400 811 941 33 €/t + alv www.bewesport.fi pihatyöt, remontit, muutot, jne.
KAIKENLAISTA KULJETUSTA alk. 20 € /tunti 050 926 6203
MUUTOT JA KULJETUKSET 1-2 miestä, iso pakettiauto. Kuljetus Neppis p. 040 585 0074
Kotipalvelua 26 v. kokemuksella. Lähtökohtana aina asiakkaan tarpeet, toiveet. Pia Matalalampi 050 431 5536
MUUTTOPALVELUA EDULLISESTI, AMMATTITAIDOLLA&KUOLINPESÄT JA TYHJENNYKSET P. 0503095193
Noudetaan nopeasti risat huonekalut ja kodinkoneet yms. www.rojusiivous.com P. 050 465 6001. Maksullinen palvelu.
KAIKENLAISTA APUA P. 044 966 0626
Vinttien, kellareiden ja kuolinpesien tyhjennykset. Kaikki pois. KIERRÄTYSPALVELU! 0466 418 728
Asennan ja opetan käytön: tietokoneet, TV:t, puhelimet ym. kotonasi - Petteri (15 v.) 044 979 3435.
Rakennusala
0400 287 442
kristiina.kentta@lakikentta.fi www.lakikentta.fi
Tilaa JOULUSIIVOUS ajoissa! -LAHJAKORTIT -KOTISIIVOUSTA -kotitalousvähennys Siivoustyötilaukset: 040-8098707/Laura www.aratto.fi
IKKUNANPESUT JA KOTISIIVOUKSET P. 040 764 6933 / Eva eva.a.salo@gmail.com KOTISIIVOUSTA
Ikkunanpesua, muuttosiivousta, remonttisiivousta ammattitaidolla. OLKSiivouspalvelut.fi 040 762 5615 vähen. 45 % Kotisiivousta/ikkunanpesua/pihatöitä kotimaisin voimin. www.kotikuntoon.com 0440 691 994 T. Vanari Kotipalvelua ja siivousta. Lähihoitaja Merja Rouvali. P. 045 852 0244. www.merjankotipalvelut.fi IKKUNAT PUHTAAKSI Laadukas ja varma palvelu IkkunaMan Kim Mansnerus tmi P. 044 548 9762 Kotisiivousta luotettavasti ja joustavasti ammattitaidolla. Myös jatkuvat sopimukset. www.marfic.fi p. 040 700 1925. Ikkunanpesut hyvällä laadulla, luotettavasti, Petri Posti, Petriposti Oy. www.petriposti.com, 050 500 3090. Edullista, luotettavaa kotisiivousta. P. 046 562 0203
Ostetaan Ostamme KAIKKEA KODINTAVARAA mm. taide- ja käyttölasia, keramiikkaa, posliinia, astioita, tauluja, kirjoja, kokoelmia, soittimia, harrastevälineitä, levyjä, huonekaluja, valaisimia, työkaluja, koruja ym. ym. KUOLINPESÄT, MUUTTOJÄÄMÄT. Nopea nouto, maksu heti käteisellä. Seppo ja Sari 0400 218 225.
OSTAMME kirjoja, kokoelmia ja kuolinpesiä. Myydessäsi ota yhteys luotettavaan, akateemiseen yhtiöön. MENEC 040 635 1000 www.menec.fi
Hammashoitoa
POSTIMERKKEJÄ, kortteja, rahoja, etikettejä, kunniamerkkejä ym. Arviointipalvelu. P. 792 851 Käpylän Merkki Oy, Pohjolank. 1
Soita ja varaa maksuton tarkastusaika - Teemme myös kotikäyntejä OLEMME NYT MY HAAGASSA KAUP ÖS ETELÄPA 00320 HELSINK LANTIE 4, I (katutaso)
Hämeentie 7, 00530 Helsinki (katutaso)
Ilmainen erikoislääkärin arvio (15 min.) hammasimplanttihoidosta pe 11.12. klo 14-19 ajanvarauksella. Varaa aikasi puh. 044 9339 242. Juuso Kallinen hammaslääkäri suu- ja leukakir. erikoislääkäri
044 9339 242 www.stickdent.com
HAMMASASEMA
Hakaniemenranta 1 (Metallitalo, Hakaniementoria vastapäätä) katutaso, esteetön sisäänkäynti
Hammaslääkäri Beata Heikkinen ystävällistä ja asiantuntevaa hammashoitoa perushoidon lisäksi pienkirurgia proteetikka ja esteettinen hoito
Erikoishammasteknikko Tommi Jokilahti yksilölliset hammasproteesit, pohjaukset ja korjaukset myös odottaessa ilmainen proteesien tarkastus!
Ajanvaraus (09) 622 27 27 (suora teknikolle 040 707 7617)
MAALAUSLIIKE www.arjaulmanen.com p. 041 506 6577
Kaikki remontit, isot ja pienet. Toteutamme toiveesi ammattitaidolla. Ilmainen arvio, kotitalousvähennys. Saneerausliike Pappi ja Kanttori Oy 040 729 0079, 0400 800 875
Suoritamme parkettien ja puulattioiden hionta- ja lakkaustyöt, uusien parkettien asennukset, huoneistosaneeraukset. P. 044 328 5087. www.helsinginparkettilattia.fi
JORMAN REMONTTIPALVELU Maalaus, tapetti, laatoitukset, laminaatit, keittiöön ovet, tasot. Myös pikkutyöt. Tarj. suihkuun silikonit uusiksi 199 €. P. 040 189 5682, myös iltaisin ja vkl.
MAALAUS, TAPETOINTI JA LAMINAATIN ASENNUSTYÖT. Ilmainen arvio. Kotitalousvähennys. P. 045 235 1717.
REMONTIN TARVETTA! Kylpyhuone, maalaus, lattiat, keittiö Ilm. arvio. P. 0400 689 742 Jabell.fi
KUOLINPESIEN tyhjennykset Topeliuksenkatu 33 Helsinki, esajavesaostaa.com p. 0400 821 805 Kirjojen harrastaja ostaa tarpeettomat kirjanne. Noudan kotoa. Puh. 0400 431 651. Ostetaan kuolinpesät. Varastojen, vinttien, autotallien yms. tyhjennykset nopeasti. 044 5588 078
Hautauspalveluja
Hammashoitoa
SATUHAMMAS ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
Myydään hautakiviä
HAUTAKIVET
Sinikka Laikkola
kaiverrukset ym. alan työt
Puhelinajanvaraus
p. 09 387 3215
(09) 321 4480 Pitkänsillanranta 15, HAKANIEMI, katutaso
www.bremerinhautakivi.fi Ketokivenkaari 32, HKI 71 ark. 9-17 LA 10-14 tai sop. muk.
BREMERIN KIVI
Salpakuja 7 Porttipuisto, Vantaa p. 09 756 8200 www.kivituote.com
26
Menovihjeet
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
Sähköposti: menot.kirkkojakaupunki@evl.fi – www.kirkkojakaupunki.fi Eveliina Linkoheimo
Kallion kulttuuriverkosto
Viikon vinkki
Seimiä nyt myös Kalliossa Kallion Kulttuuriverkosto ja Kallion seurakunta haastoivat paikallisia taiteilijoita tulkitsemaan jouluseimiperinnettä uudenlaisista näkökulmista. Nyt taideseimet ovat esillä liiketilojen ikkunoissa Kalliossa ja Alppilassa. Liikkeitä on mukana 15, ja lisäksi Alppilan kirkolla voi nähdä seimiä eri vuosilta. Tulkinnat ovatkin hyvin erilaisia ja kiinnostavia. Tulosta kartta netistä (www.kallionkulttuuriverkosto.fi) ja lähde kävelylle milloin vain. Kati Helin toimii oppaana jouluseimikierroksella 13.12. Seimikierros alkaa su 13.12. klo 14 Siltasaarenkatu 3:n edestä.
Radio&TV YLE radio1 87,9 MHz Su 13.12. klo 10 Jumalanpalvelus Raision Pyhän Martin kirkosta. Klo 11 Ortodoksinen liturgia Porvoosta. Klo 12.15 Horisontti. Ohjelma uskonnoista ja elämänkatsomuksista. Aamuhartaudet maanantaista lauantaihin klo 6.15 ja 7.50. Hartaita säveliä klo 6.05 ja 7.45. Iltahartaudet maanantaista perjantaihin klo 18.50. Lauantaisin klo 18 Ehtookellot ja iltahartaus. Hartaita säveliä ma–pe klo 18.30. Hartauden pitäjät: To 10.12. Hiippakuntasihteeri Juha Antikainen. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen. Pe 11.12. Varatoiminnanjohtaja Kalle Virta. Pastori Mikko Salmi. La 12.12. Metropoliitta Panteleimon (Ortodoksinen kirkko). Pastori Eija Seppä. Ma 14.12. Opetusneuvos Pertti Luumi. Raamatunlukua. Ti 15.12. Kirjailija Veli-Pekka Hänninen. Pastori Aarne Ylä-Jussila (Ortodoksinen kirkko). Ke 16.12. Piispa emeritus Eero Huovinen. Pastori Marjaana Toiviainen. To 17.12. Pastori Visa Viljamaa. Pastori Hanne-Maaria Rentola.
TV1 La 12.12. klo 15.10 Pisara. Millaista on tämän päivän hengellisyys? Tanja Roiha ohjaa esitystä, jossa tutkitaan hengellistä elämää. (Mark. 4:26-29) Uusinta ma 14.12. klo 11.05. Su 10.12. klo 10 Espoon helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus. Uusinta ma 14.12. klo 11.10.
Jouluradio 102,0 MHz www.jouluradio.fi Joulumusiikkia meiltä ja maailmalta ensimmäisestä adventista loppiaiseen.
Valoa pimeyteen. Mellunkylän, Seurasaaren ja Vuosaaren joulutapahtumat huipentuvat kukin tulinäytökseen ensi sunnuntaina. Tulikansa-ryhmä esiintyi Mellunkylän Joulupuistossa vuonna 2014.
Joulutunnelmaa taivasalla Mellunkylä, Seurasaari ja Vuosaari kutsuvat virittäytymään jouluun 13.12.
S
unnuntaina 13.12. kaupungilta löytyy paljon ilmaista tekemistä ja joulutunnelmaa pienille ja isoille. Seurasaaren Joulupolku sekä kaksi paljon nuorempaa tapahtumaa, Vuosaaren Joulupolku Uutelassa ja Mellunkylän Joulupuisto, järjestetään samana iltapäivänä. Jokaisessa niistä on tarjolla runsaasti ohjelmaa koko iltapäiväksi. Ne ovat myös suuria talkooponnistuksia, joissa alueen
toimijat yhdistävät voimansa. – Joulupuisto on vapaaehtoisten ja eri järjestöjen lahja asukkailleja se on kaikille avoin ja maksuton, luonnehtii Mikaelin seurakunnan seurakuntasihteeri Helli von Essen. Joulupuistossa ei vaelleta, vaan tapahtumia on Mikaelinkirkon pihalla, Emännänpolulla ja lämpimissä sisätiloissa kirkolla. Tilaisuuden avaa perinteisesti eduskunnan puhemies, tänä vuonna Maria Lohela. Tarjolla on esimerkiksi monenlaisia musiikkiesityksiä sisällä ja ulkona,
Maria Baric Companyn eläinnukketeatteri, partiolaisten jouluteltta, seimi ja oikea aasi. Glögiä, pipareita ja grillimakkaraa saa nauttia maksutta. Vuosaaren Joulupolun organisoivat Kahvila Kampela ja Vuosaaren urheilukalastajien naistoimikunta. Seurakunta järjestää yhden lukuisista pysähdys- ja elämyspisteistä Uutelan metsä- ja rantapolkujen varrella. Lyhdyin valaistusta Uutelasta löytyvät niin joulupukki kuin alpakatkin, koirien nakkirata, parkouria ja poniajelua. Tapahtuman avaa kaupunginjohtaja Jussi Pajunen. Seurasaaren joulupolku täyttää 20 vuotta. Saari on jälleen täynnä tunnelmaa ja tapahtumia. Lasten
joulupuuro taivasalla omin astioin on yksi joulupolun klassikoista, samoin tuttien luovutuspiste. Juhlakentällä voi muun muassa jättää joululaulutoiveen Jouluradiolle. Joulupolun suojelija on rouva Jenni Haukio. Kirkolla Helsingissä on polulla oma toimintarasti, jossa Munkkiniemen iltapäiväkerholaiset esittävät joulukuvaelman, lauletaan kauneimpia joululauluja ja sytytetään joulurauhan kynttilät. Ota oma puurolautanen ja kynttilä mukaan. Katso tarkemmin www.joulupolku.net Eira Serkkola Mellunkylän Joulupuisto Kontulassa kello 13–17. Vuosaaren Joulupolku Uutelassa sekä Seurasaaren Joulupolku kello 12–17. Lisäbusseja Seurasaareen ja Uutelaan
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
Rukoile lemmikin puolesta
Musiikkia kirkoissa
Keskiviikkona 9.12. kello 18–19 hiljennytään eläinten jouluhartaudessa Latokartanon torilla Viikissä, Agronominkatu 5. Tapahtumassa rukoillaan lemmikkien ja kaikkien eläinten puolesta. Jos et pääse paikan päälle eläimen kanssa, voit myös tuoda kuvan lemmikistäsi.
Torstai 10.12.
Lapset mukana joulukuvaelmissa Lauantaina 12.12. kello 16–17 Pitäjänmäen kirkossa, Turkismiehenkuja 4, nähdään päiväkerholaisten esittämä joulukuvaelma. Kuvaelmassa esiintyvät päiväkerholaiset, Jukka-pappi, lastenohjaajat ja kanttori. Kuvaelman jälkeen on tarjoilu. Sunnuntaina 13.12. kello 12–17 Seurasaaren Joulupolulla nähdään iltapäiväkerholaisten esittämä joulukuvaelma.
Lucia saa taas kruununsa Sunnuntaina 13.12. kello 17 järjestetään Lucia-juhla Helsingin Tuomiokirkossa, Unioninkatu 29. Lucia poistuu kirkosta noin kello 18. Lucia-kulkue lähtee Senaatintorilta juhlan jälkeen.
Gospel Helsinki haastaa kuorot G H heittää kuorohaasteen Helsingin kuoroille: lahjoittakaa 20 lippua joulukonserttiinne vaikkapa läheisen vanhainkodin, asumisyksikön tai vastaanottokeskuksen asukkaille. GH lahjoittaa SPR:n kautta 20 lippua turvapaikanhakijoille helsinkiläiseen vastaanottokeskukseen. Konsertti järjestetään lauantaina 12.12. kello 19 Meilahden kirkossa, Pihlajatie 16. Liput 10 / 5 e.
Lampaat esittävät lampaita Sunnuntaina 13.12. kello 11–18 Haltialan tilalla, Laamannintie 17, järjestetään perinteikäs joulutapahtuma. Paikalla on kaikenlaisia karvakuonoja ja Joulupukki. Joulukuvaelma esitetään tasatunnein Lampolassa.
Askarrellen jouluun Lauantaina 12.12. kello 10–14 askarrellaan Ruoholahden kappelissa, Selkämerenkuja 1. Tule askartelemaan joulukoristeita ja joulukortteja. Tarjolla on mehua ja pipareita. Tiistaina 15.12. askarrellaan koko perheen kanssa Tapanilan kirkolla, Veljestentie 6. Ilmoittaudu etukäteen p. 050 436 0720
Jeesus seksuaalisena olentona Maanantaina 14.12. kello 19 Tiedekahvilassa, Kirkkokatu 6, tutustutaan professori Ismo Dunderbergin kirjaan Jeesus, seksi ja harhaoppiset sekä muita kirjoituksia varhaisesta kristinuskosta. Illan aikana Erkki Niinivaara -seuran puheenjohtaja Hannu Saloranta haastattelee Dunderbergiä kirjan sisällöstä ja aiheista.
Joulumyyjäisiä Helsingissä Lauantaina 12.12. järjestetään joulumyyjäisiä Helsingin kirkoissa. ■■ Paavalinkirkolla, Sammatintie 5, joulumyyjäiset kello 10–13. ■■ Roihuvuoren kirkon seurakuntasalissa, Tulisuontie 2, marttojen joulumyyjäiset kello 11–14. ■■ Laajasalon kirkolla, Reposalmentie 13, partiolippukunta Meritähtien ja Roihuvuoren seurakunnan yhteiset joulumyyjäiset kello 11–14.
Kauneimmat vanhat joululaulut klo 13 Kallion kirkossa. Vieraana Ahti Kuorikoski. Garamin pianokoulun oppilaat klo 18 Lauttasaaren kirkossa. Tekstejä ja musiikkia klo 18–21 Teatteri Kalliossa, Siltasaarenk. 28. Runokahvila, Hyvää Huomenta Berthold -yhtye, Tuuterin Tyttäret -trio. Anna Puu ja UMO klo 18 ja 21 Temppeliaukion kirkossa. Liput 32,50 / 27,50 / 17,50 e. Naiskuoro Helmi klo 19 Hyvän Paimenen kirkossa, Palosuontie 1. Ohj. 10 / 5 e. Tapani Kansa klo 19 Johanneksenkirkossa. Tessa Virta, piano, Olli Peuhu, kontrabasso. Liput 29,50 e. Petri Laaksonen klo 19 Mikaelinkirkossa, Emännänp. 1. Petri Hatakka, koskettimet, Jan Lindström, kitara. Ohj. 15 e. Showkuoro Aventur klo 19 Munkkiniemen kirkossa. Ilmaisliput Kiinteistömaailmasta, Munkkiniemen puistotie 15. Paavalinkirkon kuoro klo 19 Paavalinkirkossa. Laurus nuorisokuoro ja kamarikuoro klo 19 Pitäjänmäen kirkossa. Ohj. 10 e. Kamarikuoro Dimus klo 19 Saksalaisessa kirkossa, Unionink. 1. Ohj. 15 / 10 e. Helsingin poliisisoittokunta klo 19 Vanhassakirkossa. Ville Rusanen, laulu. Liput 17,50 e. Metsoforte klo 19.30 Kallion kirkossa. Keskisuomalaisen Osakunnan kuoro. Liput 15 / 12 e.
Perjantai 11.12. Lasten joululaulutuokio klo 10–12 Alppilan kirkossa. Capponi-Savolaisen lauluoppilaat klo 17.30 Puotilan kappelissa. Kauneimmat vironkieliset joululaulut klo 18 Alppilan kirkossa. Evankelinen joululaulutilaisuus klo 18 Annankulman salissa, Annank. 14 D. Musiikkihartaus klo 18 Kampin kappelissa. Kristiina Olanto ja Jorma Tapio, huilu ja laulu. Akateeminen Seitsikko klo 18 Munkkiniemen kirkossa. Ylioppilaskunnan Laulajat klo 18 ja 21 Temppeliaukion kirkossa. Aarne Pelkonen, laulu, Ville Urponen, urut. Liput 32,50 / 22,50 e. Kilven Kuoro klo 18 Vanhassakirkossa. Liput 15 / 12 e. Oulunkylän yhteiskoulun joulukonsertti klo 18.30 Oulunkylän kirkossa. Ohj. 10 e. Joululaulu kiertää maailmaa klo 19 Hakavuoren kirkossa. Eeva Laine ja Anna-Maria Pitkänen, laulu, Sirkka Kärkkäinen, piano. Helsingin Poliisilaulajat klo 19 Johanneksenkirkossa. Solisteina Anna Sandström ja Jari Nissi. Liput 18 / 15 e. Osakuntakuorot klo 19 Kallion kirkossa. Liput 15 / 7 e. Akateeminen Laulu klo 19 Lauttasaaren kirkossa. Liput 15 / 10 e. Herännäisnuorten kuoro 80 v. klo 19 Maunulan kirkossa. Juvenalia-kuoro klo 19 Mikael Agricolan kirkossa. Liput 12 / 8 e. Mieskuoro Euga klo 19 Olaus Petrin kirkossa, Minervank. 6. Aleksi Kotila, viulu, Tuomas Tenkanen, englannintorvi. Liput 15 e / 12 e / 8 e.
Lauantai 12.12. Joulukonsertti klo 13 Munkkivuoren kirkossa. Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun oppilaita. Ohj. 10 e.
27
Menovihjeet
Pikkuväen joululaulut klo 14 Temppeliaukion kirkossa. Siina ja Taikaradio-orkesteri, muskarilaiset. Käy joulu klo 16 Pukinmäen seurakuntakodissa. Sari Anneli Ruokosen lauluoppilaita, Virva Garam, piano, Kaisu Rauhamaa, urut. Mieskuoro Frihetsbröderna klo 17 Kulosaaren kirkossa. Liput 15 e. Joel Hallikainen klo 18 Johanneksenkirkossa. Liput 20 e. J.S. Bach: Jouluoratorio, kantaatit I-III klo 18 Kallion kirkossa. Solisteina Anna Immonen, Teppo Lampela, Tommi Niskala ja Aarne Pelkonen, Kallion Kantaattikuoro, Storia-orkesteri. Liput 15 / 10 e. Lauluyhtye Open Voice klo 18 Kannelmäen kirkossa. Myös Merzi Rajala, Kasheshi Makena, Arja Paju. Ohj. 10 e. Joulua odottaessa klo 18 Käpylän kirkossa. Naiskuoro Ilona ja Eteläsuomalaisen Osakunnan Laulajat. Ohj. 10 e. Lauttasaaren Laulajat klo 18 Lauttasaaren kirkossa. Ohj. 10 e. Naiskuoro Diskantti klo 18 Munkkivuoren kirkossa. Säestys Taru Ritavesi. Ohj. 10 / 8 e. Kamarikuoro Audite klo 18 Olaus Petrin kirkossa, Minervank. 6. Joulun valoa klo 18 Oulunkylän kirkossa. Mari Karjalainen, laulu, Tuuli Takkala, piano. Ohj. 10 e. Kamarikuoro Somnium Ensemble klo 18 Suomenlinnan kirkossa. Liput 15 / 7 e. GUF-kören klo 18 Viikin kirkossa. Myös Amanda Henriksson, piano, Niklas Nyholm, kitara, Jesper Eklund, basso ja lyömäsoittimet. Ohj. 10 e. Tuikkii taivaan tähtivyö klo 19 Lähetyskirkossa, Tähtitornink. 18. Meri-Kukka Muurinen ja Milla Tommila, laulu, Ilona Lamberg, piano. Ohj. 15 e. Gospel Helsinki -kuoro klo 19 Meilahden kirkossa. Solistina Heini Ikonen, Joonatan Rautio, saksofoni ja piano, Sami Koskela, lyömäsoittimet, Juho Kivivuori, basso. Liput 10 / 5 e, alle 12-v. ilmaiseksi. Arkihuolesi kaikki heitä klo 19 Oulunkylän vanhassa kirkossa. Hannamaija Arjovuo, Pauli Leppänen ja Jyrki Rinne, laulu, Salla Haavisto, piano. Naiskuoro Philomela klo 19 Paavalinkirkossa. Liput 27,50 / 17,50 e. Naiskuoro Discantus klo 19 Vuosaaren kirkossa. Solistina Pepe Willberg. Liput 20 e, alle 12-v. ilmaiseksi. Joulukonsertti klo 19.30 Vanhassakirkossa. Helsingin Barokkiorkesteri, Monica Groop, laulu, Ilpo Laspas, urut. Liput 27 / 25 / 18 e. Taivaallinen Joulu klo 20 Johanneksenkirkossa. Mari Palo ja Jaakko Ryhänen, laulu, Mervi Myllyoja, viulu, Ville Urponen, urut ja flyygeli. Liput 24,95 / 22,45 e. Tapiolan kuoro klo 20 Temppeliaukion kirkossa. Liput 25 / 16 e. Alle 12-v. ilmaiseksi.
Sunnuntai 13.12. Musiikkia Mellunkylän Joulupuistossa klo 13–17.30 Mikaelinkirkolla ja sen lähistöllä, Emännänp. 1. Ulkolavalla Elegia-kuoro klo 13 ja 13.45, seurakuntasalissa Gospel Helsinki klo 14 ja Fazzitazzi-orkesteri klo 15.30. Yläkerrassa lapsille Ilopisarat-kuoro klo 14.15 sekä lastenlauluja klo 13.30 ja 14.45. Kirkkosalissa klo 16.30 Kauneimmat joululaulut -yhteislaulutilaisuus. Pakilan Musiikkiopiston viulisteja klo 13 Hyvän Paimenen kirkossa, Palosuontie 1. Matka Sibeliuksen jouluun klo 14 Hermannin diakoniatalossa, Hämeentie 73. Jukka Ahokas, laulu, Kaarina Ahokas, piano. Lucia-konsertti klo 14 Oulunkylän
vanhassa kirkossa. Pianokoulu Viisas Heinäsirkka. Jukka ja Tove Leppilampi klo 14 Suomenlinnan kirkossa. Ylioppilaskunnan Laulajat klo 15 ja 20.30 Kallion kirkossa. Aarne Pelkonen, laulu, Ville Urponen, urut. Liput 25 /15 e. Lucia-juhla klo 17 Tuomiokirkossa. Konsertti sydänlasten hyväksi klo 17 Vanhassakirkossa. Ida Elina, Hannu Ilmolahti, Raisa Laine, Arto Tuunela, posetiivari Markku Savijärvi. Kolehti. Kampin Laulu klo 18 Meilahden kirkossa. Liput 15 / 10 e. Kansallis-Kuoro klo 18 Oulunkylän vanhassa kirkossa. Ohj. 10 / 5 e. Joulukonsertti klo 18 Roihuvuoren kirkossa. Laura Juvonen, laulu, Anniina Rintakumpu, piano, Lauriina- ja Marttiina-kuorot. Ohj. 3 e. Kauneimmat saksankieliset joululaulut klo 18 Saksalaisessa kirkossa, Unionink. 1. Saksalais-suomalainen kuoro. Naiskuoro Pihlaja klo 18 Viikin kirkossa. Myös Harri Kaituri, laulu, Aarre Joutsenvirta, piano, Satu Nyman, huilu. Ohj. 7 e. Kynttiläkonsertti klo 19 Mikael Agricolan kirkossa. Juontaa Mikko Leppilampi. Paula Koivuniemi, Anssi Kela, Diandra, Samuli Edelmann, Lilli Paasikivi, TriSis, Leri Leskinen yhtyeineen, Tuomaskuoro. Liput 25 e. Naiskuoro Philomela klo 20 Temppeliaukion kirkossa. Liput 27,50 / 17,50 e.
Maanantai 14.12. Hengellisen musiikin levyraati klo 17–19 Seurakuntien talossa, Kolmas linja 22 B. Vain näkövammaisille. Itä-Helsingin musiikkiopiston laulajat klo 18 Matteuksenkirkossa, Turunlinnantie 3. Muntra Musikanter klo 18 ja 20.30 Temppeliaukion kirkossa. Myös Lineah Svärd, laulu, ja Suomen Lucia. Liput 25 e. Itä-Helsingin musiikkiopiston pianistit klo 18.30 Herttoniemen kirkossa. Harmonikkaoppilaat klo 18.30 Kulosaaren kirkossa. Itä-Helsingin musiikkiopisto. Musiikkiryhmä Jakaranda klo 18.30 Lähetyskirkossa, Tähtitornink. 18. Ohj. 5 / 3 e. Kaartin soittokunta klo 19 Johanneksenkirkossa. Waltteri Torikka, laulu. Liput 17,50 / 12,50 e. Tomi Metsäketo ja Laura Voutilainen klo 19 Kallion kirkossa. Liput 35 e. Joulukonsertti klo 19 Käpylän kirkossa. Helsingin Luonnontiedelukio. Maksull. ohj. Partiolaisten joululaulut klo 19 Maunulan kirkossa. Yhteislaulua bändin säestyksellä. Wiipurilaisen Osakunnan Laulajat klo 19 Munkkivuoren kirkossa. Ohj. 15 / 10 e. Kamarikuoro Con Amore klo 19 Oulunkylän kirkossa. Ohj. 5 e. Kamarikuoro Värinä klo 19 Paavalinkirkossa. Liput 20 / 10 e. Kamarikuoro SonorEnsemble klo 19 Pitäjänmäen kirkossa. Ohj. 5 e. Joulukonsertti klo 19 Tapanilan kirkossa. Pohjois-Helsingin musiikkiopiston Phonic-kuoro. Ohj. 5 e. Helsingin filharmoninen kuoro klo 19 Vanhassakirkossa. Liput 20 / 10 e.
Tiistai 15.12. Joululauluja klo 11 Hakavuoren kirkon seurakuntasalissa. Päivämusiikki klo 12 Vanhassakirkossa. Sabine Nieminen, urut. Joululauluja klo 13 Töölön Palvelu-
keskuksessa, Töölönk. 33. Sibeliuksen yksinlauluja klo 18 Honkanummen hautausmaan kappelissa, Vanha Porvoontie 225, Vantaa. Katri Paukkunen, laulu, Esa Ylönen, piano. Espoon musiikkiopiston kanteleensoittajat klo 18.30 Lehtisaaren kappelissa. Musiikkiryhmä Jakaranda klo 18.30 Lähetyskirkossa, Tähtitornink. 18. Ohj. 5 / 3 e. Puotin Laulu klo 18.30 Matteuksenkirkossa, Turunlinnantie 3. Ohj. 10 e. Joulun läheisyys klo 19 Hyvän Paimenen kirkossa, Palosuontie 1. Marjaana Heiskanen, Kari Heikkinen, Anne Lummaa ja Elisa Uimonen, laulu, Susanna Eronen, laulu ja piano. Ohj. 10 e. Mieskuoro Manifestum klo 19 Johanneksenkirkossa. Christian Juslin, laulu, Petros Paukkunen, urut, Jousikvartetto. Liput 25 e. Savolaisen Osakunnan Laulajat klo 19 Lauttasaaren kirkossa. Ohj. 15 / 10 e. Pertti Palm yhtyeineen klo 19 Malmin kirkossa. Ogeli Big Band klo 19 Oulunkylän kirkossa. Reijo Kettunen, laulu. Ohj. 5 e. Dominante-kuoro klo 19 Paavalinkirkossa. Liput 15–27,50 e. Arkihuolesi kaikki heitä klo 19 Pitäjänmäen kirkossa. Enna Henriksson ja Tuomas Miettola, laulu, Hannu Alasaarela, piano. Vap.eht. ohj.maksu. Malmin Mieslaulajat klo 19 Puistolan kirkossa. Kamarikuoro Ahjo Ensemble klo 20 Temppeliaukion kirkossa. Liput 18 / 13 e.
Keskiviikko 16.12. Urkuvartti klo 12 Tuomiokirkossa. Laura Haimelin. Seniorien barokkipajan joulukonsertti klo 18 Kulosaaren kirkossa. Pohjois-Helsingin musiikkiopisto klo 18 Malmin kirkossa. Klaus Järvinen ja Oulunkylä Band klo 18 Oulunkylän vanhassa kirkossa. Ohj. 10 / 5 e. Muntra Musikanter klo 18.30 Meilahden kirkossa. Myös Suomen Lucia. Liput 20 e. Joulukonsertti klo 18.30 Munkkivuoren kirkossa. Akademiska Damkören Lyran ja Akademiska Sångföreningen, Tuomas Siddall, lyömäsoittimet. Liput 25 / 15 e. Alle 12-v. ilmaiseksi. Finnairin kuoro klo 19 Hyvän Paimenen kirkossa, Palosuontie 1. Sauli Tiilikainen, laulu. Ohj. 10 e. Nine Lessons and Carols klo 19 Johanneksenkirkossa. Englanninkielinen joululaulutilaisuus. Itä-Helsingin Musiikkiopiston puhallinorkesterit klo 19 Laajasalon kirkossa. Johanna, joulu ja jouset klo 19 Oulunkylän kirkossa. Käpylän musiikkiopiston orkesteri, Johanna Rusanen-Kartano, laulu. Ohj. 15 e. Järvenpään Kamarikuoro klo 19 Paavalinkirkossa. Ohj. 10 e. Espoon mieslaulajat klo 19 Temppeliaukion kirkossa. Angelika Klas, laulu, Samuli Korkalainen, urut. Liput 20 e. Kodály-kuoro ja Vuosaaren kantaattikuoro klo 19 Vuosaaren kirkossa. Ohj. 10 e. Vapaa pääsy, jos lipun hintaa ei ole mainittu. Ohjelman osto on vapaaehtoista. Lisätietoja: . Kauneimmat joululaulut -yhteislaulutilaisuudet sivulla 23.
28
Mielipide Mielipidepalstan sähköinen osoite: mielipiteet@kirkkojakaupunki.fi. Viestin otsikoksi Mielipide. Mielipidepalstan postiosoite: Kirkko ja kaupunki, Kotimaa Oy, PL 279, 00181 Helsinki. Kuoreen tunnus Mielipide. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Kirjoita lyhyesti, korkeintaan 1 500 merkkiä välilyönteineen. Lähetä myös puhelinnumerosi ja postiosoitteesi toimituksen tietoon. Kirjoituksia, joiden mukana ei ole yhteystietoja, ei julkaista.
Kirkko&kaupunki 9. joulukuuta 2015 Numero 47
alistanut ja hyväksikäyttänyt Lähi-itää. Öljy on virrannut halpana rikastuttamaan länttä, kun alueen omat kansat ovat jääneet köyhyyteen. Meidän on kristittyinä syytä katsoa vakavasti peiliin. Terrori-iskujen uhrien lukumäärään saa lisätä kolme nollaa, kun lasketaan kostoiskujen ja sotien uhreja. Koston kierre on katkaistava. Ellemme me kristittyinä sitä tee, on väärin odottaa sitä muslimeilta. Joku totesi, ettei Isisiä voi tuhota, sillä se vaihtaa nimeä ja jatkuu. Ei ajatuksia voi tuhota aseilla. Vain aito toista kunnioittava ja ymmärtämään pyrkivä keskustelu voi murtaa vastakkainasettelun ja vihan. YK:lla kuuluisi olla valta ja resurssit lopettaa väkivalta ja pakottaa osapuolet keskusteluun kaikkialla maailmassa.
tuvat omanlaisikseen ympäristön vaikutuksesta. Koska perimmäinen tarkoitus on saada viesti perille, sanoilla on painoarvoa. Olen toista mieltä nimimerkin Henki tulee kieliksi (Kirkko ja kaupunki 11.11.) kanssa. Tätä eloa on ihminen yrittänyt kovasti järkeilemällä selittää. Hyvin on onnistunut, mutta perimmäisten kysymysten äärellä ei tarvita sanoja. Sanaa julistetaan monilla kielillä ja jumalalla on monta nimeä, mutta eikö se, mikä puhuu meissä, ole jotain sellaista, mihin ihmisymmärryksellä ei pystytä antamaan tyhjentävää selitystä? Kielestä huolimatta voimme keskustella aiheesta ja kokea yhteisymmärrystä etenkin, jos osaamme lukea myös ei-kielellisiä viestejä, joita on kanssakäymisestämme suurin osa. L. Pikkarainen Haaga
Anna-Liisa Rekola
Kirkko Vantaalla rahoittaa taas syrjintää
Ville Ranta
Helsingin yliopisto levittää vihapuhetta
agenda. Yhdysvalloista tuotettu journalisti Max Blumenthal esitti, että palestiinalaisarabien ja Israelin välinen konflikti ei ole Märkään ja pimeään syksyyn liittyy flunskonflikti, vaan aluevaltaus (tarkoittiko hän, sa-aalto. Luonnossa esiintyvät mutta melko että koko Israelin alue on vallattu arabeilta, viattomat respiratoriset virukset voivat kuijäi epäselväksi). Hänen mielestään konflikti tenkin vaikuttaa kehoomme niin voimakloppuu, kun loppuu sionistinen suunnitelkaasti, että toimintakykymme lamaantuu ma. Hän väitti, että Israel vetäytyi Gazasta useaksi päiväksi. voidakseen systemaattisesti tappaa kaikki Yhteiskunnassamme hakkereiden sen asukkaat. Puhuja innostui niin liikkeelle laskema tietokonevirus paljon, että yllytti suomalaisia provoi kaapata tietokoneemme ja testoimaan omaa valtiovaltaamJatka tuhota sen tiedostot. Vasemme vastaan ja hyökkäämään keskustelua mistoekstremistien vihamiemuun muassa sotilaallisen verkossa linen ja valheista koostuva puolustuksemme kohteisiin. propagandavirus voi puowww. Kaikkien, ilmeisesti salestaan kaapata veronmakvalomerkki.fi masta kukkarosta maksettusajien rahoilla ylläpidettävät jen, puhujien sanoma oli kaututkimus- ja opetuslaitokset. kana kriittisestä akateemisesta Luonnon viruksien tavoin kaapattu ajattelusta. Kuuntelijat kuitenkin solun koneisto tuottaa lisää virusaplodeerasivat puhujille hyväksyttäpartikkeleita. Nämä virukset monistavat västi. Tämä kertoo laajalle levinneestä vihatutkimus- ja opetuslaitoksissamme itsensä puheiden aiheuttamasta tartunnasta. Tamara Tuuminen kaltaisia vihapuheita syytäviä propaganda-agentteja. Turvallisina pidetyissä Suomen akateeKostaminen ei hävitä misissa instituutioissa, kuten Helsingin terrorismia yliopistolla, näitä vihaviruksia voidaan Pariisin tapahtumat ovat taas aktivoineet tartuttaa humanistisia aineita opiskeleviin keskustelua terrori-iskuista. Oudon vähän nuoriin. Toipuminen tällaisesta tartuntaon paneuduttu ilmiön historiallisiin syihin. taudista voi kestää vuosia. Kroonistuessaan Kristillinen länsi on ristiretkistä lähtien se voi sokeuttaa ja vahingoittaa keskusheruhannut silloin sivistyneempää ja suvaitsemoston toimintaa. vampaa islamilaista maailmaa, joka välitti Suomen opetus- ja kulttuuriministerimeille antiikin korkeakulttuuria ja pani liikön sponsoroimassa, Israelia ja Palestiinan keelle renessanssista alkaneen kehityksen. itsehallintoa käsittelevässä seminaarissa 1500-luvulta lähtien on kolonialismi Porthanian isossa luentosalissa esitettiin poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti 1.12. akatemian säännöistä hyvin poikkeava
Vantaan yhteinen kirkkovaltuusto päätti 1. joulukuuta äänin 32–14 jatkaa syrjintää harjoittavien lähetysjärjestöjen rahoittamista entiseen tapaan. Kirkon jäseninä ja luottamushenkilöinä kummeksumme sitä välinpitämättömyyttä, jolla valtuustomme enemmistö suhtautuu syrjinnän aiheuttamiin kärsimyksiin Suomessa ja ulkomailla. Kirkkomme seitsemästä virallisesta lähetysjärjestöstä neljä ei kelpuuta naisia papeiksi. Viisi järjestöä suhtautuu torjuvasti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten parisuhteisiin ja kieltäytyy palkkaamasta tällaisia ihmisiä. Ulkomailla järjestöt levittävät rahoituksemme turvin homovastaisia oppeja, jotka heikentävät jo sorrettujen ihmisten asemaa. Helsingissä syrjivien järjestöjen rahoitus on jo lopetettu. Naapurikaupungissa Vantaalla tilanne on toinen. Myös muualta Suomesta virtaa rahaa kyseenalaisille järjestöille niin kauan kuin kirkkohallitus pitää järjestöt virallisten järjestöjen listalla välimättä siitä, miten ne tosiasiassa toimivat. Toivomme, että tavalliset kirkon jäsenet koko Helsingin hiippakunnassa ottaisivat näkyvämmin kantaa siihen, miten he haluavat kirkollisverovarojaan käytettävän: syrjinnän ylläpitämiseen vai sen poistamiseen. Me luottamushenkilöt jatkamme taistelua paremman kirkon puolesta, mutta tarvitsemme seurakuntalaisten tukea. Emme usko, että valtaosa vantaalaisistakaan haluaa jatkaa naisten ja homojen syrjinnän rahoittamista kirkon varoilla. Johanna Korhonen Eve Rämö Sari Roman-Lagerspetz kirkon luottamushenkilöitä, Vantaa
Hengellisyys yhdistää Ihmisen äänteistä keksimälle merkkijärjestelmälle on monta erilaista versiota. Kielelliset kommunikointijärjestelmät muokkau-
Jos ei olisi leipäjonoja, kuolisiko joku?
Kirkko ja kaupunki lehti kertoi 25.11. leipäjonossa olevista. Olen pitkään pohtinut tätä ilmiötä. Olen nähnyt televisio-ohjelmia, joissa jonon ei mitenkään pitäisi liittyä perheen arkeen. Uteliaisuuttani kävin kahdesti Hurstin jonossa. Kannoin aivan mahtavan valikoiman kotiin. Pelastusarmeijasta sain vain leipää. Oikeasti en niitä tarvinnut, sillä en ole köyhä. Eläkkeeni, joka myös on aika hyvä, menee siis suurimmalta osalta asumiseen. Kun verrataan nykytilannetta 50 vuoden takaiseen juuri koulusta päässeen arkeen, sain varmaan saman rahan käteeni. Asuminen jaettiin toisen kanssa, ei siis puhettakaan, että olisi voinut vuokrata yksiön. Joka viikonloppu oli ylioppilastalojen bileitä. Ei ollut puhelinta tai televisiota. Ehkä oli sosiaalitoimisto. Meidät nuoret oli kuitenkin opetettu pärjäämään omillamme, eli asuit, söit ja ostit sen mukaan, mihin rahasi riittivät. Työpaikan sai helpommin kuin nyt. Tänään saa työttömyyskorvauksen, vuokratuen ja toimeentulotuen. Uskon, että moni iäkäs yrittää turhaan pärjätä pienellä eläkkeellään, eikä kehtaa hakea toimeentulotukea, mutta kuitenkin kehtaa seisoa nimettömänä jonossa. Jos ”Hurstin valinta” lopettaa, kuoleeko joku nälkään? Epäilen. Tulee vain 50 vuoden takainen tilanne, kun joutuu valitsemaan, mihin kaikkeen raha riittää. Ehkä jonossa oleva nuori joutuu vähentämään vaateostoja ja kahvilakäyntejä tai kauhukseen asumaan joko kotonaan tai toisen henkilön kanssa. Kun pukeudut mustaan hupputakkiin, olet tunnistamaton, vaikka kaveri kulkisi vierestäsi. Jonot ovat vain isoilla paikkakunnilla. Miksi näin? Yhtä helppoa kuin pikalainan nosto? Kaupat myyvät vanhenevia tuotteita alennuksella, niitä ei siis tarvitse kuljettaa muualle. Voitaisiinko pääkaupunkiseudun leipäjonot kokeeksi lopettaa vuoden ajaksi ja tutkia, miten ihmisten omavastuu toimii? Eija Helena
Valomerkissä pinnalla Lue koko juttu ja katso video osoitteessa: www.valomerkki.fi/aiheet/kaupunki
Testasimme: Mitä naurujoogassa tapahtuu? Teksti: Outi Ikonen, Video: Sari Saaristo
Pitkän päivän päätteeksi salille raahautuminen on itse kullekin haasteellista. Entä kun luvassa on naurujoogatunti? Valomerkki päätti testata, mistä on kysymys. Mitä hyötyä naurusta on - ja miltä naurujooi on rkk gaaminen tuntuu? Täme sen ja o l s Va n, E nen hän löytyi vastauksia, ngi yhtei dia u p au rin kun Ha Ha Helsingin me &K Lau erkko kko ntaan v r naurujoogaryhmä koi K Va koontui Seurakuntien