Kasnäs Kompass 2022

Page 43

Mystinen Villan avautuu yleisölle TEKSTI LUSSI JÄRVINEN KUVAT PETRI JÄRVINEN

T

aalintehtaalaisille ”Villan” on aina ollut vähän salaperäinen rakennus; on myös huhuttu, että siellä kummittelee. Tästä kesästä alkaen pääsevät niin taalintehtaalaiset kuin ulkopaikkakuntalaisetkin todistamaan, että ”Villan” on erityisen viihtyisä paikka ja siellä tuntee itsensä todella tervetulleeksi. Pariskunta Laura Ullman ja Janne Ollila ovat viime syksystä alkaen työstäneet taloa, joka loistoaikoinaan toimi Taalintehtaan virkamiesten edustustalona. Paikka huokuu edelleen vanhaa arvokkuutta ja ylellisyyttä, mutta mukaansatempaavalla ja miellyttävällä tavalla. Laura ja Janne löysivät Kemiönsaarelle Tampereen suunnalta, missä he aiemmin pitivät kolmea kahvilaa.

Tarjoilu on huikea Ullman’s Villaan aukeaa kahvila, ravintola ja hotelli. Kahvilan antimista tulee huikeita. Erikoiskahvien lisäksi tarjolla on herkullisia leivonnaisia ja näyttäviä kakkuluomuksia.

Päivän kakut ovat aina nähtävillä kakkulinnassa eli koko seinän kattavassa vitriinissä. Sieltä voi löytyä muhkeaa porkkanakakkua kinuskikuorrutteella, banoffee-piirakkaa tai Mississippin mudslidesuklaakakkua. Ruokatarjonta hakee vielä muotoaan, mutta lounaalle ja päivälliselle on tulossa vaihtelevaa ruokaa. Luvassa on välimerellisiä makuja rennolla otteella. Lounaalla on raikkaita, täyttäviä salaatteja lähiseudun raaka-­ aineita hyödyntäen. Välillä niihin lisätään grillattua kanaa, lohta tai vartaita. Lisäksi tarjoilla on lounaskeitto, esimerkiksi paahdettua paprikatimjamikeittoa vuohenjuustolla. Päivällisellä ja grilli-iltoina on tarjolla hiukan täyttävämpiä annoksia. Listan runko on samanlainen, mutta ruokalajit voivat vaihdella päivittäin. Menuut päivitetään instagramiin ja facebookiin ja Villan tauluille. Sesongin ulkopuolella aukiolot muuttuvat, mutta myös silloin on mahdollisuus saada illallinen, esimerkiksi kahdelle hengelle omalla menuulla ja omassa tilassa.

Aina kannattaa soittaa ja kysyä. Lauran ja Jannen ajatuksena on, että asiakkaat ovat vieraita, jotka tulevat heille ikään kuin kylään.

Hotellihuoneita tulossa lisää Hotellissa on lehden kirjoitushetkellä viisi kahden hengen huonetta, ja saman verran huoneita on valmistumassa lisää. Huoneissa on linnamainen sisustus ja tarkoin mietittyjä yksityiskohtia, jotka koristelevat jokaisen huoneen omanlaisekseen kokonaisuudeksi. Yhteisiä olohuoneita on useampia, ja niissä voi viettää aikaa vaikkapa lukien kirjaa takan äärellä. Tiloissa voi myös pitää juhlia tai kokouksia. Laura ja Janne odottavat innolla kesän tuomaa vipinää Taalintehtaalle ja toivovat, että vieraat löytävät samalla kaiken muun, mitä pienellä paikkakunnalla on tarjoiltavana. Ja lehden toimitus muistuttaa, että saaristoon kannattaa tulla ympäri vuoden. Tämäkin paikka on auki ja ruuhkaton off-season-aikana.

Paikka huokuu vanhaa arvokkuutta ja ylellisyyttä

K A S N Ä S KO M PA S S | 4 3


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Tapahtumakalenteri

1min
page 111

Satamainfo

8min
pages 106-110

Marina studenter på Kimitoön

1min
page 96

Veneilyopetusta Suomen kouluihin

2min
pages 97-99

Project Ö – Saarirakentamisen oma maailma

1min
pages 93-95

Lauttasaaren Uiva-venenäyttely

0
page 80

Puuhasivu

4min
pages 81-91

Upeita lomakohteita

1min
page 92

Jyrki Jäämaa – venealan kosmopoliitti

6min
pages 72-76

Veneilijän ja saaristolaisen avuksi

2min
pages 68-71

Veneilyä videoilla

3min
pages 66-67

Seilaa sinäkin siististi

2min
pages 61-62

Hiittisten merivartioasema uhattuna

3min
page 42

Saaristossa kaksi uutta palovenettä

1min
page 46

Luo itsellesi kotispa

1min
page 54

Saaristomeri – maamme parhaat pur jehdusvedet?

1min
page 53

Mystinen Villan avautuu yleisölle

1min
pages 43-45

Miehet, jotka soutivat Atlantin yli

6min
pages 50-52

Kevin Salonen – kalastus harrastuksesta ammatti

3min
pages 36-37

10 syytä tulla saaristoon

6min
pages 18-21

Veneilijän merisää

4min
pages 32-35

10 vuotta Kompass-lehtiä

7min
pages 15-17

Källarvindens åttonde sommar

2min
page 25

Uutisia Bengtskäristä

1min
page 26

Kasnäsiin nousi uusi rakennus

5min
pages 10-14

Ohjelmantäyteinen kesä Örössä

2min
pages 30-31

Kasnäs Byalags verksamhet

1min
pages 27-29
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.