ÖRÖN PERHOSET
LÄHEMMÄS 2000 LAJIA
V
uonna 1971 Suomen hyönteistieteellinen seura järjesti saareen kesäretken, ja ensimmäistä kertaa suurempi joukko hyönteistutkijoita pääsi tutustumaan saareen tehden paljon mielenkiintoisia havaintoja. Kesäretkellä havaittu ajuruoholla elävä sinilehtimittari jäi pitkäksi aikaa Suomen viimeiseksi yksilöksi, ja Suomen ensimmäisessä eläinten ja kasvien ”Punaisessa kirjassa” vuonna 1990 se katsottiin Suomesta sukupuuttoon kuolleeksi. Laji kuitenkin löytyi uudelleen Öröstä 1996 sekä uudelleen kolme yksilöä vuosina 2004 ja 2008. Laji katsottiin 2010 Suomessa kriittisesti uhanalaiseksi ja uusimmassa uhanalaiskatsauksessa lopulta jälleen hävinneeksi 2019. Ikään kuin mielenosoituksena se löytyi välittömästi uudelleen saaren eteläkärjestä elo-syyskuussa 2019.
5 8 | Ö R Ö KO M PA S S
Nykyisin YLE:n Luontoillasta tuttu hyönteisasiantuntija Jaakko Kullberg aloitti nuorena biologian opiskelijana Örön perhostutkimukset uudelleen 1990, ja yhä edelleen yli 30 vuoden jälkeen hänen pyydyksiinsä tai kiharapehkoonsa voi törmätä saaressa. Ennen järjestelmällisen tutkimuksen alkua Öröstä tunnettiin vain 452 lajia perhosia, joista lähes kaikki olivat ns. suurperhosia. Tänä päivänä Öröstä tunnetaan Suomessa tavatuista yli 2600 perhoslajista 1688, joista 934 on pikkuperhosia ja 754 suurperhosia. Lajimäärä on pienelle ulkosaariston saarelle hurja, sillä se ei jää paljoa jälkeen useimpien rannikkokuntien lajimääristä – kaikki lajit eivät kuitenkaan elä saaressa, vaan ainakin yli 200 on tavattu saaressa vain satunnaisina vaeltajina. Kuvaavaa kuitenkin on, että kun Örö aikanaan liitettiin Saaristomeren kansallispuistoon, siellä oli jo havaittu satoja perhoslajeja enemmän kuin koko muusta puistosta yhteensä.