Kontakti 3/2016 by Kontakti Lehti

Kontakti Kaupunki

Sisältö

Kontakti 3 2016

Pääkirjoitus

Opintovastaavien palsta

Maalta kaupunkiin

The Helsinki Book by Marc Aulén

Avaruusajan metropoli

Pasi was here

”Sellainen lähiöhelvetti - ei siellä voi kasvattaa lapsia!”

Hyvinkää

Rappioromanttinen kaupunkikulttuuri

Kasvissafkaa

Taidetta keskellä kaupunkia - ilmaiseksi

Näin kontaktilaiset sen kokivat

PJ:n PS. Kerrostunut kaupunkitila ja potentiaaliset Helsingit

Julkaisija Sosiologian opiskelijain yhdistys Kontakti ry Päätoimittajat Inka Järvikangas Oskari Lappalainen Jenni Tuhkanen Tekijät Tuomas Hallamaa Inka Järvikangas Teemu Kononen Inka Laisi Oskari Lappalainen Anna Raeste Emmi Rantanen Jenni Tuhkanen Petra Vatanen Kansikuvat Jenni Tuhkanen Paino Picaset Oy

Painos 100 KPL Kontakti saa HYY:n järjestölehtitukea.

Pääkirjoitus

Millaisessa

naapurustossa haluaisit asua? Missä et mielelläsi liikkuisi pimeällä yksin? Miten päätetään, kuka tilaa saa käyttää? Pitäisikö Helsinkiin tulla Guggenheim-museo, ja millä tavoin se tulisi rahoittaa? Miksi kaupungin eri osat eriytyvät huono-osaisten ja hyväosaisten asuinalueiksi, ja mitä asialle on tehtävissä? Mitä mieltä meidän tulisi olla lähiöistä – millaisia ylipäätään ovat lähiöt? Kaupunki on välitön asuinympäristömme ja sen vuoksi sosiologille antoisa tutkimuskohde. Kaupunkisosiologi Matti Kortteinen totesi syksyn kaupunkisosiologian johdantokurssilla, että tieteenalasta on ollut Suomessa tärkeämpi kuin koskaan. Kortteisen mukaan suomalainen yhteiskunta on kohtaamassa kaupunkirakenteessa kaksi merkittävää mullistusta, joihin muun muassa kaupunkisosiologit etsivät selityksiä. 1960- ja 1970-luvuilla tapahtuneen voimakkaan kaupungistumisen vuoksi Suomessa oli länsieurooppalaisittain poikkeuksellisen suuri piikki kerrostalorakentamisessa 1970-luvulla. Suuren muuton vuoksi rakennettu kyseinen kerrostalokanta on lähitulevaisuudessa tulossa teknisen käyttöikänsä päähän, ja Kortteisen mukaan tilanne on jälleenrakentamiseen rinnastettavissa oleva urakka. Hänen mukaansa kyseinen kerrostalokanta on taantunut lisäksi sosioekonomisesti, minkä vuoksi kehitys on entistä haastavampi. Kortteinen totesi alueellisen segregaation olevan toinen suomalaisten kaupunkien merkittävä kehityssuunta. Kaupunkien sisäinen

alueellinen eriytyminen kääntyi 1990-luvulla pitkäaikaisen tasoittumisen jälkeen kasvuun. Nyt elämme tilanteessa, jossa alueet jakautuvat yhä syvemmin huono-osaisten ja hyväosaisten alueiksi. Kehitykselle ei Kortteisen mukaan ole ainakaan vielä löydettävissä täysin selittävää poliittista syytä, mutta erinäisiä syitä tapahtuvalle osataan kuitenkin kertoa. Vuonna 1987 lähti liikkeelle valtava rakenteellinen siirtymä työvoiman kysynnässä, seurauksena vain peruskoulutuksen vaativien töiden määrän romahdus. Maatalousväestön elinmahdollisuudet kapenivat maaseudulla, ja kyseinen väestönosa kärsi työttömyydestä myös muutettuaan kaupunkiin. Tämä kouluttamaton väestö keskittyikin asumaan samoille alueille, joille köyhyys sittemmin kasaantui. Kortteinen totesi myös, että väestöryhmien asumismieltymykset ovat erittäin merkittäviä kaupunkirakenteen kehityksessä. Hyvätuloinen väestö äänestää jaloillaan ja hakeutuu omille alueilleen – samalla huono-osaisuus puolestaan kertyy toisaalle. Kaupunkisosiologisen tutkimuksen vaikuttavuuden merkittävin este on Kortteisen mukaan tutkimustulosten poliittinen epäsopivuus. Kaupunkeja koskeva keskustelu ei olekaan koskaan neutraalia, minkä vuoksi se on myös journalistisesti hyvin kiinnostava aihepiiri. Inka, Oskari ja Jenni Kontaktin päätoimitus

Opintovastaavien palsta

Heippa kaikki kontaktilaiset! Työntäyteinen vuosi koposektorilla alkaa olla voiton puolella. Iso pyörä on täyttänyt opintovastaavien ja johtoryhmäedustajien aikatauluja helmikuusta asti, mutta nyt uudet koulutusohjelmat ovat kurssien nimiä ja vetäjiä vaille valmiita (sormet ristissä!). Sosiaalitieteiden kandiohjelma sai lopulta riemuvoiton opintosuuntakohtaisten opintojen määrän vakiintuessa kolmeenkymmeneen. Kokonaisuuteen kuuluu kolme viiden opintopisteen kurssia, kandityö ja seminaari, sekä tieteenalakohtainen laadullisten menetelmien harjoituskurssi. Vaikka määrä on alkuperäistä pienempi, oli sekin taistelun takana. Rehtorin linjaukset koulutusohjelmien opintopistemääristä ovat tiukat.

sa eläköitymisen seurauksena, eikä vammaistutkimuksenkaan jatkosta olla varmoja. Helsingin yliopiston hallitus päätti kuitenkin (vielä) olla yhdistämättä tiedekuntia.

Hallitus leikkaa ja yliopisto muuttuu. Opiskelijan arjessa päätökset näkyvät totuttelua ja pitkää pinnaa vaativina uudistuksina. Kandidaateista ei haluta spesialisteja, vaan generalisteja, jotka ovat kolmen vuoden jälkeen valmiita valtaamaan työelämän monet mahdollisuudet tai vaihtoehtoisesti siirtyvät sulavasti johonkin aivan toiseen maisteriohjelmaan. Koulutusohjelmien johtoryhmät syrjäyttävät nykyiset laitokset ja täten laitosneuvostot, jolloin opiskelijaedustajien määrä laskee viidestä varsinaisesta ja viidestä varajäsenestä kahteen varsinaiseen jäseneen, joille ei valita varajäseniä. Resurssien vähentyminen alkaa yliopistopalveluiden keskittämisen lisäksi näkyä myös ulkopuolisen opetuksen ja joidenkin erikoistumisalojen katoamisena. Ainakin vanhuudentutkimus katoaa vuodenvaihtees-

Tulevaisuus on ainejärjestönäkökulmasta vielä auki, mutta uutta sosiaalitieteiden järjestöä ollaan perustamassa. ”Sotku” saa seuraavaksi säännöt, minkä jälkeen on pidettävä vaalikokous ja valittava ensimmäiset toimijat neljän tieteenalan opiskelijoita yhdistävälle uudelle yhdistykselle. Toivottavasti Kontakti pitää pintansa edelleen tieteellisen kaljoittelun ja huonon musiikin mesenaattina sosiologian opiskelijoiden keskuudessa.

Kontaktilla menee kaikesta turbulenssista huolimatta edelleen hyvin, ja syksy onkin ollut tapahtumarikas. Fuksitapahtumien, Paskaviikon ja kulttuuriekskujen ohella on ollut muutama opintoaiheinenkin tapahtuma, kuten oppiainekahvit ja Tiedettä & Kaljaa. T&K keskittyi tällä kertaa vankiloihin Helena Huhdan kertoessa väitöstutkimuksestaan etnisyydestä vankilassa. Opiskelijat kysyivät paljon kysymyksiä ja Kuppalan ovet sulkeutuivat vasta kymmeneltä.

Jaksamista syksyyn ja vuoden 2016 viimeisille kuukausille! Opinnoissanne tsempaten, Inka

Maalta kaupunkiin Petra Vatanen

apsuuden kotini on maalla, järvenrannalla. Pihasta löytyy puuliiteri, aitta, kota, huvimaja, trampoliini ja paljon muuta. Lähimmät naapurit, jotka asuvat kilometrin päässä, eivät liiemmin elämää häiritse. Maalla ei tarvitse kuntosalijäsenyyttä, bussikorttia tai Uber-sovellusta. Kuntosalina toimii kodin eteinen peileineen; tarvitaan vain jumppapallo, käsipainot ja hiukan mielikuvitusta. Bussikortti ilman busseja on turha. Uber-kuskina toimii se, ken sattuu joutilaana autoilemaan. Kyytipalvelu toimii ”tarjoa sitten kahvi ensi kerralla” -periaatteella. On sanomattakin selvää, että elämäntyyli on hyvin erilainen maalla kuin kaupungissa.

tämä tarkoittaa usein kovempaa opiskeluntasoa. Uskon, että kaupungissa nuoret ymmärtävät aiemmin kouluttautumisen merkityksen. Annetaanpa esimerkiksi kieltenopiskelu. Kaupungissa on arkipäivää kuulla ja puhua vieraita kieliä. Lapsi saatetaan viedä pienestä pitäen kielikylpyyn, vieraskieliseen päiväkotiin ja kouluun. Toisin on maalla, missä kielitaidon tarvitseminen omassa arjessaan on hyvin harvinaista. Ja jos kieltä ei tarvitse, sitä ei välttämättä ymmärrä perin totisesti opiskella. On kuitenkin syytä muistaa, että heikosta kielitaidosta ei voi syyttää yksin asuinympäristöään. Oppiminen on kyllä mahdollista missä vain, mutta toisaalla se vaatii kovempaa tahtoa ja motivaatiota itseltään.

Muutin itse lukiosta päästyäni Helsinkiin. Vaikka opiskelupaikka ei heti auennut, lähteminen tuntui järkevältä. Maaseudun syrjässä olo alkoi tuntumaan liian syrjäiseltä. Huolimatta siitä, että ensiasuntoni oli kaksoissiskoni kanssa jaettu 30 neliöinen yksiö, elämä tuntui kaupungin huminassa suorastaan elegantilta.

Kaupunkiasujan elämää on pyritty helpottamaan monin eri tavoin. Älypuhelimet tarjoavat valtavan määrän erinäisiä applikaatioita, joiden avulla asioiden hoitaminen on helppoa ja nopeaa. Mietitään vaikka Reittiopas-sovellusta, joka on monen paikallisen (ja paikalle tulevan) raamattu. Oppaan avulla on helppo katsoa millä kulkuvälineellä pääsee paikasta A paikkaan B. Opas ehdottaa suorinta reittiä ja näyttää vielä kaupan päälle sen, kuinka kauan matkaan tulee varata aikaa. Ainoa sovelluksen miinuspuoli kaupunkia ei niin hyvin tuntevalle on, ettei se kerro kummalla puolella katua bussia on odotettava. Usein saman numeroiset bussit kulkevat kumpaankin suuntaan. Jos ei omista suuntavaistoa, vaarana on lähteä juuri päinvastaiseen suuntaan, minne oli tarkoitus. Kokemusta on.

Kun on asunut sekä maalla että kaupungissa, ymmärtää parhaiten elämäntyylien kirjon näiden välillä. Maaseudulla eläminen vaatii luovuutta. Siinä missä kaupungissa haetaan unohtunut maito vastapäätä olevasta Alepasta, maalla sitä pyydetään lainaan naapurilta. Kun kaupungin kouluissa tarvitaan sijainen, se hankitaan vuokratyöfirman kautta. Maalla sijaisuutta tulee hoitamaan joku oppilaiden vanhemmista. Kaupunkilaisen vaatteet korjaa ompelija, kodin korjaustyöt talonmies ja auto viedään pesulaan. Maaseutu-asuja on toisena päivänä talonmies ja toisena ompelija. Tai ainakin kuvittelee olevansa. Olipa hoidettava asia mikä tahansa, maaseudulla kukaan ei ainakaan epäröi selviytymästä tehtävästä kuin tehtävästä.

Se kuka sanoikaan että opiskelu on ihmisen parasta aikaa, oli sataprosenttisesti oikeassa. Oma fuksivuoteni starttasi käyntiin pari kuukautta sitten ja elämä onkin ollut alusta lähtien yhtä juhlaa; sanan varsinaisessa merkityksessä. Valtiotieteelliseen pääsy tuntui vielä viisi vuotta sitten maalla asuessa kaukaiselta haaveelta, mutta Helsinki uusine tuttavuuksineen on myötävaikuttanut omaan sisäänpääsyni pelkästään positiivisesti. Kiitos Helsinki, että olet. Kiitos Valtiotieteellinen, että olet vihdoin totta.

Kaupunki kasvattaa eri tavalla kuin maaseutu, niin hyvässä kuin pahassa. Väitän, että kaupungissa kouluttautumiseen kannustetaan eri tavalla kuin maaseudulla. Kaupungissa nuorille kerrotaan monipuolisemmin koulutusvaihtoehdoista. Koulut ovat henkilömäärältään suurempia kuin maalla ja

The Helsinki Book by Marc Aulén Inka Järvikangas

un edelliskerran kävin jokunen viikko sitten Qulmassa lounaalla, kuulin pian julkaistavasta The Helsinki Bookista, ja ajattelin että tässä on todella hauska idea. Marcilla oli ravintolassa kansio, johon oli kerätty kirjan perustiedot ja fun factsit. Nerokkaan yksinkertainen idea; normaalille ihmiselle Helsingin parhaat palat- tyyppinen matkaopas. Ei 300€:n lounaita, kuivaa historiafaktaa ja Louis Vuittonia, vaan Helsingin kivoimmat palat koottuna yksiin kansiin. Ehdotin Marcille, että voisin kirjoittaa Kaupunki-teemaiseen lehteen pienen jutun, ja Marc oli heti mukana. Super!

pat!-kirjan kuvannut valokuvaaja Jaeseong Park on ottanut The Helsinki Bookin kuvat, ja olen innoissani tarjoutuneesta mahdollisuudesta pieneen sneak peekiin. Lisäksi mukana oli kolmen eteläkorealaisen opiskelijagraafikon työryhmä.

Haastattelupäivä on viileä ja vähän tuulinen, mutta aurinko paistaa. Odottelen Marcia sovitusti kolmen aikaan Qulman edustalla. Marc perusti ystäviensä Antti Kahrin ja Julian Vermissenin kanssa aamiais- ja lounasravintola Qulman 2010 Mariankadun ja Rauhankadun kulmaan. Tavoitteena oli hyvän fiiliksen paikka, jossa tunnelma olisi niin kiva, että se houkuttelisi palaamaan. Ja tosiaan, Qulma on ihana, suosittelen varauksetta. Noin kymmenellä eurolla saa syödä niin paljon kuin jaksaa, ja ruoat ovat mielettömän hyviä. Kasvissyöjällekin on aina tarjolla hyvä vaihtoehto. Jos pyydät mua lounaalle, mä ehdotan todennäköisesti tätä paikkaa.

Kirjan kansi on valkoinen tyylitelty postimerkin kääntöpuoli vanhanaikaisine postileimoineen ja pienine postimerkkeineen. Marc halusi välttää perinteisiä metsämaisemia ja saunankuvia, vaan hän halusi kaukaa tunnistettavan kannen, joka huutaisi lukijalle ”pick me up”. Innoituksena valkoiselle kannelle oli Beatlesin The White Album. Kuvat ovat upeita ja lämminhenkisiä, ja teksti on ladottu nopealukuisiksi pieniksi tietoiskuiksi. Graafinen toteutus on moderni ja hauska, huumoria ja väriä kirjasta ei puutu.

Keittokirjan jälkeen vuorossa on siis kepeä ja viihdyttävä ’what I would do if I were you’ -tyyppinen englanninkielinen matkaopas Helsinkiin. Tavoite oli tehdä hauska kirja, jota olisi helppo lukea, ja joka toimisi sytykkeenä mielenkiinnolle Helsinkiä kohtaan. Ja sitä se on.

Parasta kirjanteossa oli Marcin mukaan se, että yhteistyö oli tehokasta ja saumatonta, ja työryhmä tajusi toisiaan. Koko projektin ajan sai, ja sai antaa, rehellistä ja rakentavaa palautetta. Kirjasta hioutui vähitellen timantti, josta Marc on ylpeä: ”Tää on makein juttu, mitä mä oon ikinä tehnyt”.

Marc moikkaa iloisesti ja päästää minut sisään lämpimään. Taustalla soi rento rokki ja istumme alas juttelemaan. Olemme sopineet, että Marc esittelee minulle pian ilmestyvää The Helsinki Book -kirjaansa.

Marc on perustanut The Helsinki Bookia varten yhdessä ystäviensä kanssa kirjakustantamon Nollasta Oy. Marcin edellinen kirja Sopat! on Gummeruksen kustantama. Marc halusi itse kontrolloida

Marc on aiemmin kirjoittanut keittokirjan Sopat!, joka julkaistiin keväällä 2014. Nyt sama So9

vain yksi päivä aikaa Helsingissä, hän ainakin laulaisi karaokea. Projekti oli aikaavievä ja välillä raskaskin, mutta tavattoman antoisa. Kysyttäessä mitä uutta hän oppi Helsingistä kirjaa tekiessä Marc kertoo rakastuneensa Helsinkiin: ”Rakastuin kaupunkiin, siis ihan big time! Ennen mä pidin Helsinkiä vähän tylsänä, pikku kylänä. Mutta tää on oikeesti makee paikka, pitää vaan avata silmii ja kattoo ympärilleen.” Onko Marcilla oma lempipaikkaa Helsingissä? ”Kallio. Ja Suokki, siellä on aina tosi kiva käydä. Ja Hakaniemi on kans tosi kiva.”

”Ei 300€:n lounaita, kuivaa historiafaktaa ja Louis Vuittonia, vaan Helsingin kivoimmat palat koottuna yksiin kansiin”

Marcin mielestä Helsingin upea rantaviiva on yksi hienoimmista valteista, joita Helsingin kannattaisi hyödyntää tehokkaammin. Jos Marc voisi muuttaa Helsingissä jotakin, hän puuttuisi pääasiassa turhan byrokratian purkamiseen, ja jos ilmapiirin saisi vielä muutettua kansainvälisemmäksi ja yrittäjäystävällisemmäksi, ei paljon muuta vaadittaisi. ”Tää on nasta paikka.”

projektia ja omistaa kirjan oikeudet. Kun kaiken tekee itse, saa myös itse päättää kaikesta projektiin liittyvästä. Itse tekeminen paitsi antoi tsemppiä kirjan työstämiseen, se on ollut opettavaista. The Helsinki Book on Nollasta Oy:n ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa tuote, jonka markkinointiin he haluavat satsata kaikki paukkunsa. Marc pitääkin erityisesti tätä kirjaa näytön paikkanaan. Miksi tällainen kirja? Koska ”hyvää Hesa-kirjaa ei oo ollut”. Idea on kypsynyt mielessä jonkin aikaa, ja tämä on ollut jotakin, mitä Marc on halunnut tehdä.

Kirjan promotointi on ollut työlästä. Marc on jutellut kirjastaan mm. useiden yritysten, suurlähetystöjen ja ministeriöiden kanssa, ja käännösoikeuksistakin kiinnostuneita on jo. The Helsinki Book on myös näkyvästi mukana mm. Suomi100- juhlallisuuksissa. Mikäli kirja menestyy toivotulla tavalla, on mahdollista, että jatkossa nähdään samanhenkisiä matkaoppaita muistakin kaupungeista.

Kenelle kirja sitten on suunnattu? ”Perustyypille, jolla on perusrahaa”. Ei mitään hienosteluja, vaan rehellisen rouheaa meininkiä, paikkoja joissa normaalit ihmiset käyvät omalla rahalla syömässä, lasillisilla tai fiilistelemässä. Paljon opiskelijabudjettiin sopivaa, jotain ilmaista. Kirja on hauska ensikosketus Helsinkiin esimerkiksi vaihto-opiskelijalle tai kaupunkiin vastikään muuttaneelle, mutta toimii myös helsinkiläisen tutkimusmatkaoppaana kotikaupunkiinsa.

Noin 250-sivuinen opas tulee myyntiin sekä kovakantisena että e-kirjana, ja esimerkiksi yritysten on mahdollista teettää itselleen erikoispainoksia kirjasta.

Kirja julkaistaan virallisesti Helsingin kirjamessuille, Marc on siellä signeeraamassa kirjojaan. The Helsinki Book pyritään saamaan myyntiin kirjakauppoihin, hotelleihin, laivoihin, lentokentille- sinne missä on turisteja, ja tottakai kirjaa saa ostaa myös Qulmasta. Kirjassa on hauskoja tervehdyksiä julkisuuden henkilöiltä, esiteltynä muutamia perisuomalaisia kulttuuripiirteitä ja perusfraaseja sekä suomalaisia menestystarinoita. Vaikka kirjan ei ole tarkoitus olla missään nimessä uusi Sopat!, mahtuu mukaan muutamia ruokaohjeitakin, joista yhden löydät tämän lehden sivulta 24. Omat osionsa löytyy myös gayskenelle, ravintoloille, pubeille, lenkkimaastoille, tapahtumille ja ostospaikkojen esittelylle. Marc esittelee suosikkikohteitaan innostuneesti: ”Ai tää on tosi makee”, ”Ootsä käynyt tuolla, siellä on tosi hyvää lohikeittoa” tai ”Onks tää tuttu, se on siis tosi kiva”. Kohteiden joukossa on Salven ja Juttutuvan kaltaisia klassikoita, mutta myös rouheita, tuntemattomampia paikkoja. Jos Marcilla olisi 10

Avaruusajan metropoli Oskari Lappalainen

Merihaka on tietyssä mielessä varmaankin urbaaneinta Helsinkiä. Tämä tiivis, noin 2300 asukkaan kerrostaloalue edustaa oman aikansa ihanteita, ja nuorten arkkitehtien kapinaa elitistiseksi miellettyjä koristeellisia tyylejä vastaan. Sitä on nimitetty avaruusajan metropoliksi Mennen Tullen -komediasarjassa, sekä kutsuttu Helsingin parhaaksi parkour-paikaksi. Merihaan erikoisuutena on se, että autoliikenne ja

kävelyliikenne on erotettu erikseen. Autot ovat kannen alla, ja talot ovat rakennettu niiden päälle. Aluetta on tituleerattu Helsingin rumimmaksi kaupunginosaksi. Se onkin paraatiesimerkki 1970-luvun betonibrutalismista. Toisaalta sen asukkaat vaikuttavat olevan varsin tyytyväisiä alueeseen. Kauneus onkin katsojan silmässä. Merihaassa on omat kolkot nurkkansa, mutta myös tiettyä jylhää kauneutta.

Pasi was here Teatteriarvostelu Teemu Kononen K

OM-teatterissa esitettävä Pasi was here on tarkkanäköinen ajankuva sekä 80-luvun lapsuuteen itäsuomalaisessa pikkukaupungissa että tästä lapsuudesta seuranneisiin kahteen toisistaan poikkeavaan elämänpolkuun. Lapsuudenmaisemiin jämähtäneen duunaritaustaisen Pasin itsemurhalla käynnistyvä kertomus saa hänen punavihreässä kuplassa elävän ja suurkaupunkilaisidentiteetin omaksuneen lapsuudenystävänsä Hemmon katsomaan ajassa muutaman vuosikymmenen taaksepäin. Silloin Hemmo halusi Pasin elämän, mutta tuskin enää. Vilpitön ystävyys voi muuttua yllättävän kaukaiseksi.

sena ja kasvutarinana, mutta tarkkanäköiselle katsojalle se tuskin riittää. Ennemminkin se voisi olla yksi puheenvuoro perinteisen yhtenäiskulttuurin hajoamisen seurauksista ja yhteiskunnan fragmentoitumisesta. Tekijät ovat onnistuneet luomaan paikoitellen jopa kiusallisen jännitteen kahden todellisuuden välille, jolloin katsojankaan ei siis tarvitse olla kasarin lapsi päästäkseen tarinaan sisälle: Pasi was here on ennen kaikkea kertomus kahden todellisuuden saavuttamattomasta yhteiselosta ja yhteentörmäyksestä. Näiden todellisuuksien välissä liikuttaessa katsoja kysyy mielessään, missä vaiheessa nämä maailmat eriytyivät. Miksi Pasi masentui mutta Hemmo menestyi? Olivatko lähtökohdat koskaan samanlaiset? Toimija vai rakenteet? Olemmeko fatalistisesti lähtökohtiemme orjia?

Pasi was here on lapsuutta kuvatessaan elämänmakuinen ja samalla myös synkkä, eikä se yritä peitellä mitään: on Amiga-pelikonsoli, ryhmäpainetta samanlaisten lenkkareiden ostoon, rakkausprosenttilaskuri mutta myös nöyryyttävä opettaja ja väkivaltainen isä.

Vaikka näytelmä rakentaa etäisyyttä päähenkilöiden välille kaupunkien avulla, ei maantieteellä todellisuudessa ole asian kanssa välttämättä mitään tekemistä: unohdettuja ja näkymättömiä paseja on maailma täynnä, kaupungista riippumatta. Sen vuoksi Pasi was here näyttäytyykin uskottavana sekä häpeämättömänä ja kuvaa viiltävästi sitä todellisuutta, jossa itsekkyyden sokaisemilla silmillä yritämme nähdä ulos – ja vaikka näemme, emme välttämättä halua aina katsoa. Pasi was here on äärimmäisen suositeltava, koska sen koettuaan jokaisen on taas (toivottavasti) asteen verran helpompi nähdä oman kuplansa ulkopuolelle.

Kahden vastakkaisen elämismaailman stereotypioilla ja erityisesti lapsuuden kuvauksella sympaattisesti viihdyttävä Pasi was here on samanaikaisesti myös traaginen. Hemmon yliopistoäiti lukee Michel Foucault’n Seksuaalisuuden historiaa ja tekee terveysruokaa, mutta Hemmo ihailee enemmän Pasin perhettä – heillä kun syödään tavallista ruokaa ja käydään saunassa lauantaisin. Aikuisena Hemmo ei kuitenkaan avaa Pasille kotinsa ovea. Näytelmä olisi helppo nähdä ainoastaan menneiden vuosikymmenten nostalgiakatsauk-

”Sellainen lähiöhelvetti. Ei siellä voi kasvattaa lapsia!” Jenni Tuhkanen

Lähiö, jossa lapsi kasvoi, sijaitsee Vantaanjoen varrella. Ulko-ovesta pääsi suoraan joenuomaan ja kaupungin unohtamaan talousmetsään, jotka tarjosivat mielikuvitusrikkaan leikkiympäristön. Parasta ajanvietettä oli valmistaa omaa hajuvettä luonnonkukista ja käydä omena- ja karviaisvarkaissa läheisessä siirtolanpuutarhassa. Silloinen naapuri myös uskoi dalmatialaisensa pienelle lapselle, joka vaelsi koiran kanssa ympäri asuinaluetta. Ei pieni lapsi kuitenkaan tiennyt, että oman kodin viereisellä kerrostaloalueella ympyrää neuroottisesti kävelevä mies odotti huumekauppiasta saapuvaksi. Tai oikeastaan hän jollain tasolla tiesi. Kuten hän tiesi myös sen, että ystävän kotona jääkaapissa loisti usein vain valo, ja pahimpina päivinä tuo valo ei loistanut ollenkaan ja patterit lakkasivat lämmittämästä.

Joku voisi ajatella puolustavansa taantuvia lähiöitä sanoessaan, etteivät ne ole lapsille sopivia paikkoja kasvaa aikuiseksi. On kuitenkin eri asia olla huolissaan alueellisesta eriytymisestä kuin todeta, että jollain alueella ei voi kasvattaa lapsia. Eli lapset, jotka kyseisellä alueella kasvavat kohti aikuisuutta, ovat… kyvyttömämpiä? epäonnistuneempia? heikompia? Ajatteliko se, joka päätti, että siellä ei voi kasvattaa lapsia! sitä, millaiseen asemaan väite asettaa lähiössä kasvavan lapsen? Lapsen, joka uskoo omiin ja kaverinsa mahdollisuuksiin. Ei käy kiistäminen, etteikö mahdollisuuksien tasa-arvoon olisi matkaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Kaikki lapset eivät saa yhtäläisiä eväitä siihen, miten tavoitella itseään kiinnostavaa koulutusta ja työpaikkaa sekä tasapainoista elämäntapaa. Siten ei ole yhtäläisiä eväitä onnellisen ja merkityksellisen elämän tavoitteluun. Ongelmat periytyvät sosiaalisesti, omasta taustasta tulee kuin itseään toteuttava ennustus. Lasten ja nuorten annetaan myös ymmärtää, että koska te olette kotoisin lähiöhelvetistä, olette erilaisia kuin ne lapset ja nuoret, joita vanhemmat kuskaavat neljä kertaa viikossa ratsastustunnille. Joille maksetaan valmennuskurssi lääkikseen. Jotka saavat työpaikan isän lakitoimistosta.

Kerran lapsi näki erään toisen ystävänsä isän kyyhöttämässä lähikaupan edustalla. Mies näytti rähjäiseltä ja pelottavalta, haisi pahalta. ”Mitä jos minun isäni olisi tuossa?”, lapsi mietti. Koulussa ystävä oli alati levoton, pahoinvoiva ja vihainen. Lapsi ei tiennyt tarkalleen, mitä kaverin kotona tapahtui, mutta toisaalta hän tiesi taas. Ja koska hän tiesi, hän ymmärsi kaveria eikä koskaan kummaksunut sitä, miksi tämä käyttäytyi niin kuin käyttäytyi.

Erään lapsen parhaimmista ystävistä juuret olivat Pohjois-Afrikassa. Lapsesta oli siistiä, että kaverilla oli mahtava tumma kiharapehko, ja että tämä pelasi jalkapalloa paremmin kuin kukaan muu koko koulussa. Hienoa oli myös se, että kaveri sai poistua pitkästyttäviltä matematiikan tunneilta rukoilemaan. Lapsi tiesi, että kaveri oli vaihtanut koulua jo useamman kerran muutaman vuoden sisällä. Lapsi ei koskaan kysynyt miksi, mutta jälleen kerran hän jollain tasolla tiesi. Eräänä päivänä hän huomasi jotain outoa tapahtuvan välitunnilla. ”Vitun muslimi!”, kaikui huuto, sen seurauksena räkäinen naurunremakka. Seuraavaksi lapsi näki, kuinka hänen tähän asti aina niin rauhallinen ystävänsä kävi kiusaajan kimppuun raivon vallassa. Välikohtauksen jälkeen ystävästä tuli etäinen, mutta lapsella ei ollut vielä keinoja ymmärtää ihmissuhteita niin hyvin, että olisi voinut auttaa. Hiljalleen kaverit erkaantuivat, ja koulun loputtua lapsi ei nähnyt eikä kuullut kaveristaan sen koommin.

”Ehkä minä en ansaitse sitä”, lapsi mietti. ”Ehkä minä en pysty siihen.” Kukaan ei kuitenkaan huomaa, millaisen lahjan tarinan lapsi saa kasvaessaan yhteisössä, joka ei ole keskiluokkainen, vitivalkoinen ja sosiaalisista ongelmista vapaa. Hän saa koko loppuelämäkseen eväät ymmärtää erilaisuutta ja huono-osaisuutta – hänet siunataan ymmärtävällä sydämellä tuomitsevan katseen sijasta. Hänelle köyhyys ei ole kyvyttömyyttä tai laiskuutta, eikä addiktio yksilön henkilökohtainen epäonnistuminen. Hän on seurannut pahoinvointia liian läheltä, eivätkä sosiaaliset ongelmat ole hänelle pelkkiä tabuja, joita tapahtuu tuolla jossain. Sellaisissa lähiöhelveteissä. Eikä se ymmär16

tävä sydän muuta vaatinut kehittyäkseen, kuin että tilanteet saivat tutut kasvot.

lähiörottani nostavan toisinaan päätään astetta hienommissa ravintoloissa käydessäni. Kai se on jonkinlaista alemmuudentuntoa, jota matkan varrella on kertynyt. Mielestäni ne, jotka kutsuivat kotiseutuani lapsille sopimattomaksi asuinalueeksi, tekivät sen ylemmyydentunnossaan ja tuomiten. Eikä se ole oikea tapa lähestyä alueellisen segregaation ongelmaa.

Käytämme toisinaan lapsuudenystäväni kanssa toisistamme nimitystä lähiörotta. Lempinimeen kätkeytyy roimasti itseironiaa ja myös keskinäistä solidaarisuutta. En osaa tarkalleen sanoa, mitä se minulle merkitsee, mutta huomaan sisäisen

Kirjoittaja on kotoisin Länsi-Vantaalta.

HYVINKÄÄ OSKARI LAPPALAINEN

kulmille. Se muodostaa muiden keskustan rakennusten kanssa monoliittimaisen, alle 50 tuhannen asukkaan kaupungille hämmentävänkin uhmakkaan urbaanin keskustan. Hyvinkään odotettiin aikoinaan kasvavan melko nopeasti 55 000 asukkaan kaupungiksi. Pahasti pieleen menneet väestö-odotukset ovatkin ehkä kaikuneet kaupungin suunnittelussa läpi vuosikymmenten. Tuntuu siltä kuin kaupunki olisi vasta viimeisimmän rakennusaallon myötä kasvanut saappaisiinsa. Hyvinkäällä on rautatien armosta syntyneeksi kaupungiksi hämmentävän rikas kulttuurihistoria, ja sitä on selkeästi pyritty vaalimaan. Helene Schjerfbeck ja Mika Waltari eivät ole ainoita Suomen kulttuurin suurnimiä jotka ovat aikoinaan asuneet tai viettäneet aikaa paikkakunnalla. Kulttuurin arvostus näkyy myös rahankäytössä. Ylen Kuntatutkan mukaan Hyvinkää käyttää keskivertoa enemmän rahaa per asukas kulttuuritoimintaan (123,4€ vs 92,6€). Ruumiinkulttuurikaan ei ole jäänyt pesiskaupungissa vaille huomiota, ja myös urheilu saa keskivertoa enemmän rahaa per asukas (118,7€ vs 75,1€).

KIRJASTO

yvinkää on kaupunki, joka ei oikein tunnu herättävän kovinkaan suuria mielikuvia. Tämä noin 47 000 asukkaan kaupunki, Suomen 24. väkirikkain kunta ja minun entinen kotikaupunki näyttäytyy monille ohikulkupaikkana, vilahduksena junan ikkunasta, yksi Uudenmaan radanvarsikaupungeista muiden joukossa. Hyvinkää on kaupunkina juuri yksi niitä omaa turvallisuuttaan mainostavia urbanisaation keskisarjalaisia, joista AMK-koulutusta parempaa tavoittelevat pakenevat yliopistokaupunkeihin vain paetakseen takaisin, kun urbaanin glamourin viehätys on väistynyt ja Kallio on käynyt liian pieneksi ja ei-niin-kovin-gentrifioituneeksi lapsiperheelle.

”Ehkäpä minäkään en olisi kirjoittamassa tätä tekstiä, jollen olisi kasvanut kaupungissa, jossa on paraatipaikalla kirjasto”

Vaikka yhä useampi jääkin Helsingin syleilyyn eikä lähde toteuttamaan keskustalaista unelmaa, niin Hyvinkää on silti kasvanut oikeastaan perustamisestaan lähtien. Kyseessä ei todellakaan ole muuttotappiokunta. Tämä vireänä pysynyt, mutta silti ei niin kovin mediaseksikäs kaupunki kätkeekin sisäänsä muun muassa kiinnostavaa arkkitehtuuria, yllättävän rikasta historiaa ja kansainvälisen suuryrityksen pääkonttorin. On siis aika karistaa metropolin tomut jaloistaan ja Ottaa Kontaktia™ Raptorin kotikaupunkiin…

Rautateiden lisäksi toinen Hyvinkään kasvuun oleellisesti vaikuttanut tekijä oli Ossian Donnerin vuonna 1890 perustama villatehdas, jonka rakennus sijaitsee edelleen keskustan tuntumilla kävelymatkan päässä. Tehdas toimi vuoteen 1993 asti, ja sittemmin tiloissa on toiminut erilaisia yrityksiä, kulttuuritoimintaa ja nykyään jopa kaupungintalo. Sata vuotta toiminut villatehdas jätti jälkensä kaupunkiin: kaupungin keskustassa oleva massiivinen kauppakeskus on nimeltään Willa, ja Donneria muistetaan läheisessä puistossa olevalla 14-metrisellä obeliskilla.

Monen tämän jutun lukijan hypoteettinen ensikosketus kaupunkiin tapahtuisi rautatieaseman kautta (elän kuplassa, jossa opiskelijoilla ei ole autoa). Tämän onkin erittäin soveliasta, sillä Hyvinkään synty kaupunkina on kytköksissä rautatiehen. Nykyinen kaupunki sai alkunsa vuonna 1857 työläisten hökkelikylänä Helsinki-Hämeenlinna-rautatien rakennuksen aikana. Hyvinkää oli matkan puolivälissä, ja alueella rakennettiin asema. Vuonna 1862 valmistunut asema on edelleen alkuperäiskäytössä. Kaupungissa on myös VR:n konepaja, ja Hyvinkää muistaakin rautatien tärkeää roolia kaupungin historiassa myös Rautatiemuseon kautta. Hyvät liikenneyhteydet pääkaupunkiseudulle onkin yksi kaupungin parhaista puolista.

Donnerin obeliski ei ole ainoa kaupungin erikoinen monumentti, vaan obeliskilta avautuu näkymä erääseen kaupungin, ja samalla koko Suomen, omalaatuisimmista rakennuksista. Kyseessä on vuonna 1961 valmistunut Hyvinkään kirkko. Rakennuksen pyramidimainen, pelkästään kolmioista koostuva muoto on uniikki jos ei maailmanlaajuisesti niin vähintään Suomen sisällä. Moderni arkkitehtuuri jakaa mielipiteitä, ja rakennus herätti ilmeisesti pahennusta

Keskustaa kohti liikkuva hypoteettinen matkaaja saattaisi hyvin nopeasti päätyä taidemuseon 19

tuitiota. Kokoomus on suurin puolue viidellätoista paikalla, kakkosena on SDP kolmellatoista, ja kolmanneksi suurin puolue on Perussuomalaiset seitsemällä paikalla. Perussuomalaisten kannatus on tuskin vain allerginen reaktio Sahanmäen vastaanottokeskukseen. Tuntuu, että kaupungin rakenteiden alla saattaa piillä ongelmia ja turhautumisia, sellaisia mistä esimerkiksi Willan tyhjät liiketilat kertovat. Finanssikriisi, luottamuksen mureneminen ja populismin aalto ovat jättäneet jälkensä tähänkin kaupunkiin. Hyvinkää on tähän asti säilynyt kasvavana kaupunkina, mutta miltä tulevaisuus näyttää? Löytääkö kaupunki vielä sen oman roolinsa, kun väestön keskittyminen maakuntakeskuksiin jatkuu? Hyvinkään etuna on ollut sen erinomainen sijainti pääkaupunkiseudun lähettyvillä, mutta yhä useampi pyrkii aina vain lähemmäs Helsinkiä, ja aina harvempi muuttaa sieltä takaisin opiskelut suoritettuaan. Urbanisaatio ja taloudellisen toiminnan keskittyminen on maailman vanhin megatrendi, joka ei näytä hidastumisen merkkejä. Vaikka kaupunki onkin säilyttänyt osan teollisuudestaan, niin ei ole mitenkään kiveen hakattua että se tulee säilymään siellä maailman tappiin asti. Ehkäpä nyt kaukaisilta tuntuvat Helsinki-Tukholma hyperloop tai tunneli Tallinnaan toteutuvat, ja muuttavat rautatiestä ja Kehä III:sta riippuvaisen kaupungin aseman radikaalisti. Hyvinkää on ytimen reunustoilla – ehkä se on joku päivä pelkkää periferiaa.

KAUPPAKESKUS WILLA aikoinaan. Olipa rakennuksesta mitä mieltä tahansa, niin harvassa isommassakaan Suomen kaupungissa on yhtä pelottoman monumentaalista rakennusta. Vaikka kaupunki onkin menettänyt villatehtaansa, niin noin muuten deindustrialisaatio ei kaupunkia juurikaan vitsaa. Hyvinkäältä löytyy Konecranesin, Myllyn Parhaan ja Rekan pääkonttorit, sekä näiden tehtaat. Myös Isoverillä ja Koneelta löytyy kaupungista tehtaat. Kaupungin talous onkin vakaalla pohjalla. Verotulot per asukas ovat keskivertoa korkeammat (4207€ vs 3417€), ja tuloveroprosentti on hieman keskivertoa matalampi (19,75% vs 20,8%). Hyvinkää on kuitenkin samalla keskivertoa kuntaa velkaantuneempi (53,1% vs 48%).

Toisaalta kaupungin edes kaukaisessa tulevaisuudessa tapahtuva kuihtuminen ei ole lainkaan kiveen hakattu. Hyvinkäästä ei ikinä nouse maakuntakeskusta (ellei Pohjois-Uusimaata joskus sellaiseksi lohkaista), mutta toisaalta kaiken väestön pakkautuminen Helsingin seudulle ei ole oikeastaan lainkaan realistista. Hyvinkää edustaakin eräänlaista hajaurbanisaatiota, amerikkalaistyylistä melko auto-

Hyvinkää tunnetaan mannermaisesta ilmastostaan, ja kaupunkiin rakennettiin sen johdosta parantola vuonna 1896. Lyhyen kukoistuskautensa aikana Venäjän keisarikunnan eliitti lepuutti siellä hermojaan. Nykyään parantola toimii terveyskekuksena. Moderni asukas voi edelleen rentoutua kävelemällä Parantolan puistossa. Luonnonmukaisempaa ympäristöä kaipaava saattaisi suunnata esimerkiksi Sveitsiin – siis sinne Hyvinkään ulkoilualueeseen, joka on näin nimetty siellä joskus maataloa asuttaneen saksankielisen perheen mukaan. Alueella oli joskus hyppyrimäki, myöhemmin jopa Spede Pasasen kehittelemä mäkihyppylinko. Talviurheilu on sittemmin siirtynyt Sveitsin lähellä olevaan hiihtokeskus Kulomäkeen, joka on entinen kaatopaikka, samankaltainen täyttömäki kuin Helsingin Malminkartanonhuippu. Mutta millaisia kaupungin asukkaat ovat? Yli neljästäkymmenestä tuhannesta asukkaasta on vaikea sanoa mitään yleistyksiä. Voisi kuitenkin luonnehtia, että kaupungin perusolemus on suhteellisen konservatiivinen, keskiluokkainen ja porvarillinen. Kaupunginvaltuustoston koostumus heijastaa tätä in-

KIRKKO 20

TAIDEMUSEO vetoista urban sprawlia. Oikeastaan koko Suomen urbanisaatio on maakuntakeskuksineen ja niiden satelliittialueineen lähempänä väljempää amerikkalaista urbanisaatiota. Autojen tärkeä rooli yhdistää myös Hyvinkäätä ja Yhdysvaltoja. Liikkuminen laajalle levinneen kaupungin sisällä ilman autoa on suhteellisen työlästä. Toisaalta Hyvinkää on kaupunki itsessään, ei vain sieluton kokoelma asuinalueita ja autoteitä. Se ei ole vain paikka, missä asutaan.

”Hyvinkäällä on rautatien armosta syntyneeksi kaupungiksi hämmentävän rikas kulttuurihistoria”

Hyvinkään tulevaisuus siis riippuu pitkälti siitä, mikä on tällaisten satelliittikaupunkien tulevaisuus. Juuri nyt tulevaisuus näyttää suhteellisen valoisalta, ainakin väestönkasvun puolesta. Muutama tuhat lisäasukasta varmastikin virkistäisi kaupunkia entisestään. Toisaalta väestön kasvaessa alkaa olemaan myös hankalampaa valikoida pelkästään ihanteellisia keskiluokkaisia työssäkäyviä asukkaita. Se, miten kaupunki tulee vastaamaan näihin haasteisiin, on iso kysymys.

kä nukkumalähiö. Kaupunki on sekä toiminut pääkaupunkiseudun väestönkasvun varaventtiilinä että välttänyt muuttumisen pelkäksi asuinalueeksi. Hyvinkää ei ole monimuotoisimman ja dynaamisimman kaupunkikulttuurin kehto, mutta se on kuitenkin omalla tavallaan kulttuurikaupunki. Ehkäpä minäkään en olisi kirjoittamassa tätä tekstiä jollen olisi kasvanut kaupungissa, jossa on paraatipaikalla kirjasto.

Tulevaisuutta odotellessa Hyvinkää on kiehtova sekoitus amerikkalaista ja eurooppalaista urbanisaatiota. Se on pääkaupunkiseutuun voimakkaasti kytköksissä oleva kunta, joka on kuitenkin selkeästi kaupunki. Se on portti Helsinkiin, mutta se ei ole pelk-

Ja jos kaupungin ilmapiiri käy liian tylsäksi niin urbanismin lumo on vain kolmen vartin junamatkan päässä. 21

RAPPIOROMANTTINEN KAUPUNKIKULTTUURI Osa meistä arvostaa puhdasta, siloteltua ja virheetöntä kaupunkia. Osaan kuitenkin vetoaa pikemminkin graffitit, rosoisuus ja 1970-luvun neuvostotyyliset lähiöt. Ne meistä osaavat nähdä kauneutta rumassa, romantiikkaa rappiossa: halkeilevien seinämaalien muodostamat muraalit, kovia kokeneiden kerrostalojen kertomat tarinat ja menneiden vuosikymmenten loistokkuuden haamut. Esittelenkin kaksi tällaista rappioromanttisen hyvää kaupunkikohdetta, joita kumpaakin leimaa graffitientäyteinen ulkomuoto sekä epävakaa tulevaisuus. EMMI RANTANEN

KRUUNUVUORENRANTA

ruunuvuorenranta on Laajasalossa sijaitseva entinen loistokas ja nykyään jo rapistunut huvila-alue. Sen rakentaminen alkoi 1800-luvun lopussa, mutta varsinainen loistokausi oli vasta 1900-luvun alkupuolella. Huviloita pompoteltiin koko 1900-luvun alkupuoliskon ajan omistajalta toiselle, ja ne ovat olleet vuoroin eliitin, keskiluokan kuin työväenluokankin omistuksessa. Alamäki ja rapistuminen alkoivat jo 1900-luvun puolessavälissä, kun alue myytiin liikemiehelle, jonka tarkoituksena ei ollutkaan säilyttää huvila-aluetta vaan rakentaa sen päälle uutta asuinaluetta. Epävarman tulevaisuuden takia alue alkoikin menettää kiinnostustaan, ja sen remontoimista ja uudistamista laiminlyötiin – tunnetuin seurauksin.

Kruunuvuori on mainio retkeily- ja ulkoilupaikka. Huviloiden lisäksi alueen luonto on jo itsessään näkemisen arvoinen. Huvilat sijaitsevat kallioisella metsäalueella, jolla kulkee vain polkuja ja pitkospuita. Metsäalueen jakaa keskeltä suloinen lampi ja se rajautuu osaksi mereen, jossa pystyy joissain osin rantaa käymään uimassa. Vaikka sijainnin perusteella Kruunuvuoren voisi olettaa olevan syrjäinen ja rauhallinen paikka, sitä se ei välttämättä ole. Viime vuosina sen suosio on suorastaan räjähtänyt ja se onkin houkuttanut luokseen jos jonkinnäköisiä matkalaisia: niin kiinnostuneita paikallisia, turisteja kuin vannoutuneita vakiopaikkailijoitakin (itseni mukaan lukien). Toisaalta suosion lieveilmiönä on ollut myös 22

tuhopolttajien, jonnejen ja muiden vandaalien rantautuminen paikalle.

muun muassa saunan kunnossapidosta, ja materiaalit saunan ylläpitoon saadaan suurimmaksi osaksi lahjoituksina. Saunasta on tullut tuttu ja tärkeä niin helsinkiläisille kuin kaupungin ulkopuolelta tuleville matkailijoillekin.

Vaikka mielestäni Kruunuvuori on parhaimmillaan kesäkuukausina, väittäisin myös, että se toimii erittäin hyvin muinakin vuodenaikoina. Kuitenkin erityiseen loistoonsa se puhkeaa kesällä, jolloin luonto herää koko komeuteensa, viherkasvusto valtaa itselleen tilaa ja kukat puhkeavat väreihinsä. Satunnaisilta koiranulkoiluttajilta ja muilta kiinnostuneilta et luultavasti normikesäpäivänä pääse välttymään, mutta hyvässä lykyssä saatat päästä lojumaan rantakallioille auringonpaisteeseen sen suuremmin kenenkään keskeyttämättä puuhiasi. Kannattaa varata mukaan eväitä, sillä alue on paitsi mainio piknik-paikka, siellä saa ajan myös kulumaan ja mahan ennen pitkään kurnimaan. Myös kamera on välttämätön, sillä kuvattavia kohteita paljastuu jokaisen pusikon takaa, vaikkakin osa huviloista on jo erittäin rapistunut ja joihinkin jopa tuhopolttajat ovat päässeet käsiksi. Talvella ei ehkä ihan huvita lojua rantakallioilla ja pulikoida uimassa, mutta huvilat ovat näkemisen arvoisia silloinkin, ja lumihanki sekä siitä pilkistävät neongraffitit luovat keskenään ristiriitaisen ja mielenkiintoisen kontrastin.

Sompasauna on siitä poikkeuksellinen ja ihmeellinen, että se on kaikille avoin ja auki niin ympärivuorokautisesti kuin -vuotisestikin, joskaan talvikuukausina ei joka päivä. Kesäkuukausina alueella toimii useampikin saunarakennus. Sisäänpääsymaksua ei siis ole, eikä saunavuoroa tarvitse varata itselleen etukäteen – riittää, kun paikalle vain ilmestyy (tietenkin talvikuukausina kannattaa ottaa etukäteen selville ne päivät, jolloin löylyjä pidetään). Puut pitää toki hakata itse, mutta taktikoidessaan ruuhka-aikana paikalle, laiskakin pääsee välttymään tältä puuhalta. Sompasaaressa paitsi saunotaan, saunalla myös järjestetään kaikenlaisia tapahtumia, kuten karaokea ja tanssiaisia. Sompasaunassa on vallattoman rento ja omatoiminen kaupunkilaismeininki. Se on oiva esimerkki siitä, kun kaupunkilaiset ottavat tiloja onnistuneesti haltuunsa. Paikalle tullessa saattaa aina kuulla kitaran soittoa nuotion äärellä ja saunoessa tuntee olonsa heti kotoisaksi, kun muut kävijät alkavat jutella. Paikka on mielestäni myös erityisen yhteisöllinen juuri talkoohenkensä ja rennon meininkinsä ansiosta.

Huviloiden nykykohtalo näyttää onnettomalta. Alue on kaavoitettu kerrostaloille, joiden on tarkoitus nousta kallioille tulevien vuosien kuluessa ja joiden rakentaminen on jo osittain alkanut. Vielä hetken aikaa rakennustyömaa kilpailee elintilasta vanhojen ränsistyvien huviloiden kanssa, mutta ronskimpien kauhuskenaarioiden mukaan tulemme tuskin nauttimaan näistä menneisyyden ihmeistä enää montaakaan vuotta. Jos mielesi siis halajaa käydä Kruunuvuoressa, tee se mahdollisimman pian!

Myös Sompasaunaa uhkaa vääjäämätön loppu. Kalasataman asuinalueen on myös tarkoitus laajentua aivan Sompasaaren kärkeen asti tulevina vuosina, ja kesällä 2016 jo huhuttiin saunan elelevän viimeisiä hetkiään. Vaikka Sompasaunan olisikin lähdettävä alkuperäiseltä paikaltaan, sauna-aktiivit ja aktiivikävijät uskovat saunan vain siirtyvän muualle: hyväksi havaittua, suosittua konseptia on vaikea riistää siihen tykästyneiltä kaupunkilaisilta. Helsingin rappioromanttinen kaupunkikulttuuri tullee siis jatkamaan elämäänsä, vaikka nämä mielestäni sen kaksi kirkkainta kruununjalokiveä, Kruunuvuorenrannan huvila-alue sekä Sompasauna, tulisivatkin katoamaan - tai vähintäänkin muuttumaan. Sitä, millaisena ja missä se jatkuu, voi vain toistaiseksi arvailla.

MITEN LÖYTÄÄ PERILLE? Hyppää Herttoniemen metroasemalta bussiin nro 88, joka menee Kaitalahteen, ja jää päätepysäkillä pois. Jatka päätepysäkin jälkeen bussinkin kulkemaa tietä (Päätie) eteenpäin, kunnes tulet tien päätyyn. Oikealle lähtee polku, jota pitkin kävelemällä saavut huvila-alueelle. Toisaalta siitä, kun allekirjoittanut on viimeksi käynyt paikalla, on paljon aikaa. Jo silloin Päätien loppupäässä saattoi nähdä orastavan työmaan, joten alue on saattanut muuttua radikaalisti, eikä ohjeistani välttämättä ole enää hyötyä. Suotavaapa siksi onkin ottaa mukaan GPS:llä varustettu matkapuhelin tahi muu suunnistusväline! Jos näet kartassa merenrannan lähettyvillä lammen, suuntaa sitä päin!

SOMPASAUNA Tämä Suvilahden kupeessa, Sompasaaressa sijaitseva omatoimisauna on toiminut talkoohengellä jo vuodesta 2011 eteenpäin. Aluksi tämä rojusta rakennettu saunakonsepti toimi laittomasti ja pienen porukan pyörittämänä, mutta sinnikkyytensä takia kaupunki suostui antamaan saunalle luvan toimia vuodesta 2014 alkaen. Nykyään saunan toimintaa ylläpitää Sompasaunaseura ry, joka huolehtii 23

Kasvissafkaa Inka Järvikangas

Marc Aulénin Nordic Dynamite (julkaistaan Marcin luvalla, kirjasta The Helsinki Book 2016, 230-231) 3 punaista tai keltaista habanero-chiliä puoliksi halkaistuna, poista varsi 1,5 dl rusinoita 2 rkl tuoretta limemehua 1 reilu ruokalusikallinen tuoretta raastettua inkivääriä 3 reilua ruokalusikallista fariinisokeria 200 g tuoreita tai pakastettuja karpaloita tai puolukoita 3 dl sameaa omenamehua Keitä 20 minuuttia. Soseuta. Säilytä viileässä paikassa. Voi myös pakastaa. Makeantulinen kastike, joka käy lisukkeeksi kaikelle. Lihalle, kanalle, kanalle, keittoihin, jälkiruokiin, smoothieihin, jäätelön tai turkkilaisen jugurtin kanssa jne.

Yrttimarinoidut porkkanat 4 isoa porkkanaa 1 sitruuna oliiviöljyä korianteria basilikaa valkosipulia kanelia suolaa mustapippuria (chiliä) Kuori ja keitä 4 isoa porkkanaa. Kun porkkanat ovat valmiit, viipaloi ne kulhoon. Purista joukkoon yhden sitruunan mehu, ja lisää muutama ruokalusikallinen oliiviöljyä. Hienonna sekaan puoli nippua korianteria ja basilikaa sekä muutama valkosipulin kynsi. Lisää hiukan mustapippuria, hyppysellinen suolaa, ripaus kanelia ja chiliä maun mukaan. Sekoita ainekset keskenään ja anna marinoitua hetkisen. Tarjoile lisukkeena, salaatin tai risoton seassa, tortillatäytteenä tms.

Paahdetut minitomaatit 2 rasiaa miniluumutomaatteja, kirsikkatomaatteja tai vastaavia oliiviöljyä 1 ruukku rosmariinia suolaa pippuria (1/2 sitruunan mehu) Huuhtele ja puolita tomaatit. Asettele ne uunipellille tai vuokaan halkaistu puoli ylöspäin. Ripottele päälle hiukan suolaa ja pippuria, pirskottele öljyllä ja lisää tuore rosmariini (myös kuivattu käy). Jos haluat tomaateista vähemmän makeita ja oikein hapokkaita, pirskottele niiden päälle vielä sitruunamehua. Jos haluat tomaattien olevan hiukan makeampia, unohda sitruuna. Paahda uunin keskitasossa 150’C:ssa n. 2,5-3 h. Nauti sellaisenaan, lisukkeena, salaatissa, sosekeittojen mausteena tms.

Taidetta keskellä kaupunkia – ilmaiseksi Anna Raeste

iasma on outoine muotoineen ja keskeisellä sijainnillaan jotenkin ilmiselvä osa Helsingin taidemaailmaa ja sen kulttuuria, sillä kukapa voisi unohtaa jokaisen Instagram-kuvaajan lempirampin tai rakennuksen vieressä loputtomiin harjoittelevat skeittaajat. Ehkä juuri ilmiselvyytensä takia rakennuksen sisällä tulee harvemmin käytyä, sillä ”sehän on jo nähty ja se on niin kalliskin”.

”Vaikka maailman konfliktit ja etenkin sen ristiriitaisuudet leimaavat Hatoumin teoksia, näyttely ei jätä ahdistuneisuuden tai maailmantuskan tunnetta”

Juuri nyt kannattaa kuitenkin päivittää omat asenteensa. Erityisesti Mona Hatoumin näyttely on harvinaisen oivaltava ja ajatuksia herättävä, vaatimatta kuitenkaan katsojaltaan liikaa. Vaikka maailman konfliktit ja etenkin sen ristiriitaisuudet leimaavat Hatoumin teoksia, näyttely ei jätä ahdistuneisuuden tai maailmantuskan tunnetta. Hatoumin taitavasti koostetusta näyttelystä voi jopa löytää kaupungin sykkeenkin keskellä zenmäisen rauhantunteen tuijottaessaan uudestaan ja taas uudestaan pyyhkiytyvää hiekkaa. Hatoumin taidokkaat ja poliittisesti tiedostavat teokset puhuttelevat katsojaansa aivan yksilöllisin tavoin.

Onneksi Helsingissä jokaiselle tarjotaan kuitenkin mahdollisuus kokea taidetta ilman loppukuukauden ruokarahojen tuhlaamisen vaaraa. Kiasmaan pääsee jokaisen kuukauden ensimmäisenä perjantaina ilmaiseksi sisään, minkä lisäksi galleria järjestää toistuvasti opiskelijapäiviä, joiden aikana paitsi sisäänpääsy on opiskelijakortilla ilmainen, tiloissa myös järjestetään paljon kiinnostavaa ohjelmaa.

Eikä opiskelijana tarvitse edes maksaa upeasta kulttuurikokemuksesta, jos valitsee hetkensä oikein. Kulttuurikokemukset ovat kamalan usein liian kalliita opiskelijabudjettiin, jopa alennuksineen.

Käy siis päivittämässä näkemyksesi perinteisestä Kiasmasta ennen helmikuun 26. päivää, ilmaiseksi. Vaikka se tarkoittaisi vain sitä, että menisit tuijottelemaan laskevaa aurinkoa Kansalaistorin yllä.

KONTAKTIN VUJUT SPONSSAA

Näin kontaktilaiset sen kokivat: Parhaat ja karseimmat asiat Helsingissä Päätoimitus jalkautui oppiainekahveille kyselemään kontaktilaisten mielipiteitä Helsingin parhaista ja ikävimmistä piirteistä. Saimme vastaukseksi seuraavanlaiset listat.

+ Kumpula

- Länsimetro

+ Lauttasaaren ja Herttoniemen pururadat

- Metro ylipäätään - Bussi 615

+ Lenininpuisto

- P-juna

+ Töölönlahden huvilat

- HSL

+ Lapinlahden sairaala

- Lokkitorit

+ Ruoholahden Citymarket

- Piritori

+ Klixi ja Synnäri

- Kaisaniemen metroasema

+ Liisanpuistikon keinut + Kampin Lidl

- porttikongeihin kuseskelevat ihmiset ja koirat

+ Uuden Ylioppilastalon edessä oleva Fafa’s-kiska

- ikuinen julkisivuremontti/ kunnostusprosessit kaikkialla

+ Kruununhaka

- Pasilan Tripla ”ISO miinus. Kauppakeskukset konkassa koko maassa. Ei enää ostoskeskuksia!”

+ Kruunuvuorenranta, ”luontoa, merta ja hylättyjä huviloita” + Suvilahti + Lammassaari ja Viikin ulkoilualue + Kauppahallit + Paloheinän lenkkipolut + Suomenlinna + Taka-Töölö

Helsingissä näyttäisi siis olevan enemmän positiivisia puolia ja paikkoja kuin negatiivisia. Kauppakeskusten läsnäolo listalla oli hieman yllättävää – valtsikalaisillahan on konsumerismin vastustajien maine. Toisaalta sosiologinkin pitää syödä, joten miksei sitten asioisi mukavassa kaupassa? Erilaiset ulkoilualueet olivat myös opiskelijoiden suosioissa.

Hieman yllättävää on myös julkisen liikenteen kohtaama inho, sillä tätä on perinteisesti tapana pitää Helsingin vahvuutena. Ehkäpä julkinen liikenne on enemmän pakko kuin nautinto… Myös ikäväksi mielletyt julkiset paikat päätyivät miinuslistaan. Pasilan Triplalla on kyseenalainen kunnia saada kritiikkiä jo ennen valmistumistaan!

Taka-Töölö

Teksti: Oskari Lappalainen Kuva: Jenni Tuhkanen

PJ:n PS.

Kerrostunut kaupunkitila ja potentiaaliset Helsingit H

elsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Alvar Aallon tekemän uuden keskustasuunnitelman vuonna 1961. Suunnitelma vahvistettiin vuonna 1966 ja sitä alettiin toteuttaa seuraavana vuonna. Suunnitelman mukaan Postitalon nurkalta Töölönlahden rantaan ulottuvalle alueelle rakennettiin mahtava kolmessa tasossa oleva keskustori, eli terassitori, joka nimettiin myöhemmin Itsenäisyydenaukioksi. Uusi keskustasuunnitelma painotti voimakkaasti yksityisautoilua tulevaisuuden liikkumismuotona. Uuden keskustan valtaväylä oli Pasilasta keskustaan kulkeva, rautatien ylle rakennettu Vapaudenkatu. Rautateitse ja autolla keskustaan saapuvia tervehti Töölönlahden rannalle rakennettujen uusien kulttuurirakennusten rivistö, joita arkkitehti Aalto itse vertasi Venetsian renessanssipalatseihin. Näissä mahtavissa rakennuksissa sijaitsee esimerkiksi Suomen akatemia, Kansallisooppera ja Helsingin pääkirjasto. Ensimmäisenä näistä rakennuksista valmistui itseoikeutetusti kauniin valkea Finlandia-talo. Voimakkaasti kasvaneen keskustaan suuntautuneen autoliikenteen vuoksi Itsenäisyydenaukion alle rakennettiin pysäköintitila 2000 autolle.

Todellisuudessa kumpikaan näistä suuruudenhulluista suunnitelmista ei tietenkään toteutunut, vaikka Alvar Aallon suunnitelman kohdalla tämä oli hyvin lähellä. Kuitenkin nämä ja lukuisat muut potentiaaliset Helsingit ovat vaikuttaneet suuresti aktuaalisen Helsingin muotoutumiseen. Fyysinen kaupunkitila muodostuu loputtomien potentiaalisten tilojen risteyskohdassa. Mielenkiintoista Aallon ja Saarisen keskustasuunnitelmissa on niiden valtava mittakaava. Töölönlahden täyttäminen ja keskustan pyhittäminen autoilulle tuntuvat nykynäkökulmasta totaalisen käsittämättömiltä. Kuitenkin Finlandia-talo seisoo tälläkin hetkellä Töölönlahden länsirannalla ja Itsenäisyydenaukion kohdalla on huomattavasti pienempi Kansalaistori. Kaupungin muutos näyttäisikin tapahtuvan suurten harppausten sijasta osittaisesti, pieninä paloina. Suuret harppaukset puolestaan tuntuvat tapahtuvan aiemmin rakentamattomilla alueilla, jossa aiemmat historialliset kerrostumat eivät tule suurten suunnitelmien tielle. Osa yllättävistäkin suunnitelmista kuitenkin toteutuu ainakin osittain. 1960-luvun loppupuolella esitettiin vahvasti yksityisautoilua painottanut Smith-Polvisen liikennesuunnitelma. Tämän suunnitelman toteutuessa raitiovaunuliikenne olisi loppunut Helsingissä kokonaan ja koko keskusta olisi ympäröity moottoriteillä. Nykynäkökulmasta tämäkin suunnitelma vaikuttaa käsittämättömältä, mutta Helsingin toteutuneet ja toteutumassa olevat metrolinjat perustuvat juuri tähän suunnitelmaan. Sitä, minkälaiseksi aktuaalinen kaupunkitila muodostuu, näyttäisi rationaalisen suunnittelun sijasta määrittävän pikemminkin historiallinen kontingenssi. Nähtäväksi jää, onko tulevaisuuden Helsingissä kaupunkibulevardeja tai Kruunusiltoja, mutta toivottavasti siellä on ainakin nykyistä vähemmän autoja.

Vuosisadan alkupuolella Helsingin keskusta oli jo uudistettu toisen kuuluisan arkkitehdin, Eliel Saarisen suunnitelmien perusteella. Suunnitelma vei loppuun jo aiemmin alkaneen projektin, jonka päämääränä oli vallata mereltä tilaa Helsingin keskustaa varten. Toteutus aloitettiin heti sisällissodan päättymisen jälkeen. Töölönlahti täytettiin ja näin synnytetylle uudelle maa-alueelle rakennettiin Helsingille täysin uusi ja moderni keskusta. Uuden keskusta-alueen poikki rakennettiin Pasilaan menevä upea puistokatu, joka nimettiin Suomen tuoreen perustuslaillisen monarkian kunniaksi Kuningasavenueksi.