Kotiseutuposti 4/2022

Kotiseutuposti

Kotiseutu- ja kulttuuriperintötyön ajankohtaislehti

Kotiseutuposti

12.12.2022

Pääkirjoitus

Kotiseutu- ja kulttuuriperintötyön ajankohtaislehti

JULKAISIJA

Suomen Kotiseutuliitto

Päätoimittaja Teppo Ylitalo puh. 041 310 6197 teppo.ylitalo@ kotiseutuliitto.fi

Toimitussihteeri Anna-Maija Halme puh. 050 440 9411 anna-maija.halme@ kotiseutuliitto.fi

www.kotiseutuposti.fi

Uusilla kulmilla

TILAUKSET

JA OSOITTEENMUUTOKSET

Painoversion irtonumero 10 euroa, vuositilaus 40 euroa (sisältää postikulut).

Kotiseutuliiton jäsenyhteisöjen jäsenet voivat tilata sähköisen version maksutta sähköpostiinsa liiton toimistosta: puh. 045 614 0464 toimisto@kotiseutuliitto.fi

PÄÄKIRJOITUKSEN KUVA

Teppo Ylitalosta ottanut Benjam Pöntinen

KANSIKUVA

Mestarit ja kisällit sekä suomalainen saamelaishanke vastaanottivat Prahassa kulttuuriperintöpalkinnot syyskuussa. Kuva: Felix Q. Media / Europa Nostra

Waasa Graphics Oy

ISSN: 1799-276 ISSN-L: 1799-2761

Miltäs kylältä se poika on, kysyttiin kuusivuotiaalta kauan sitten. Tiisteltä, vastasin, vaikka en ollut siellä koskaan asunut. Tuo isäni synnyinseutu tuntui – ja tuntuu yhä – todelliselta kotikylältä. Vuosien varrella kotiseutuja on tullut lisää. Perheemme asuu nyt Keski-Suomessa Jämsänkoskella, ja marraskuun alussa minusta tuli myös osa-aikatöölöläinen. Monipaikkainen, niin monen suomalaisen tavoin. Ensimmäiset viikot Kotiseutuliitossa ovat olleet innostavia ja mielenkiintoisia. Työ itselleni tärkeiden teemojen parissa tuntuu etuoikeudelta. Kiitos lämpimästä vastaanotosta!

Ihmiset liikkuvat enemmän kuin koskaan. Melkein jokainen muuttaa joskus uusille kulmille. Monet innoissaan kohti uutta, jotkut myös pakoon vanhaa. Jokainen kotiutuu uuteen omalla tavallaan. Minulle tuttuuden tunne uusilla kulmilla rakentuu ennen muuta kivoista kohtaamisista ja tapahtumista. Ja historiasta. Silloin kun ehdin, piipahdan Hietaniemen hautausmaalle kuuntelemaan sanattomia kotiseututarinoita.

Tärkeintä on kuitenkin päästä mukaan ja kokea olevansa tervetullut. Kotiseutu- ja kaupunginosayhdistykset ovat siinä isossa roolissa.

Uudet kulmat viittaavat myös tuoreisiin näkökulmiin. Kotiseututyössä on paljon kestävää ja pysyvää, mutta nopeasti muuttuva maailma haastaa meitä myös etsimään uutta.

Tässäkin suhteessa koen suurta iloa: uusia kotiseututyön tapoja syntyy jatkuvasti. Ja niitä me Kotiseutuliitossa haluamme jakaa vielä aiempaakin enemmän. Kertokaa siis uusista jutuistanne meille – me kerromme niistä kaikille!

Tämän vuoden viimeisen Kotiseutupostin myötä haluan lämpimästi kiittää koko laajaa kotiseutuväkeä kuluneesta. Tuokoon uusi vuosi meille rauhaa, yhdessä tekemistä ja kotoisaa oloa uusilla ja vanhoilla kulmilla. Jouluna moni meistä palaa juurille. Minäkin suuntaan Lapuan Tiistenjoelle, sinne mistä kaikki kerran alkoi.

Teppo Ylitalo Vs. toiminnanjohtaja

Sisällysluettelo

Järvenpää perehdyttää uudet kaupunkilaisensa

Järvenpää on yksi Suomen nopeimmin kasvavia kuntia. Muuttoliike on vilkasta. Järvenpää-seurassa virisi 2000-luvun alussa ajatus, että uudet kaupunkilaiset olisi tarpeen kotouttaa tuntemaan Järvenpää. Näin voitaisiin lisätä viihtyvyyttä ja sitoutumista uuteen kotikaupunkiin. Järvenpään kaupunki tarttui ideaan ja aloitimme perehdyttämisohjelman suunnittelun yhteistyössä.

Ohjelman perustana on viidestä puolentoista tunnin luennosta koostuva kurssi. Luennoilla esitellään Järvenpään paikallis- ja kulttuurihistoriaa, luontokohteita ja rakennettua ympäristöä sekä kaupungin palveluja ja tulevaisuuden näkymiä. Kurssin lopussa on kevyehkö kirjallinen tentti. Kurssit järjeste-

tään yhdessä Järvenpään Opiston kanssa, ja alle kaksi vuotta täällä asuneille ne ovat maksuttomia.

Kotikaupunkipolulla 34 historiallista ja uutta kohdetta

Perehdyttämisohjelma sisältää myös opastetun Järvenpään kaupunkipolun, joka on noin neljän kilometrin mittainen kävelyreitti kaupungin keskustassa. Vuonna 2007 valmistunut Kaupunkipolku sisältää 34 kohdetta, joihin kuuluu muun muassa historiallisia rakennuksia, puistoja ja patsaita sekä uusia rakennushankkeita.

Kaupunkipolusta on painettu opaskirjanen, joka sisältää kartan ja selostuksen jokaisesta kohteesta. Sen avulla voi polun kävellä omalla

Opastetulla kävelykierroksella Järvenpään kaupunkipolulla korona-aikaan. Oppaana keskellä Tuula Siltasari-Peltonen.

Teksti: Tuula Siltasari-Peltonen

Kuva: Tuula Siltasari-Peltosen arkisto

ajallaankin. Kaupunkipolkua on opastettu 15 vuoden aikana useita kymmeniä kertoja ja joka kerralle on riittänyt kiinnostuneita osallistujia. Koululaisille on suppeampi polku Järvenpään kulttuurikohteisiin. Lisäksi ryhmille on järjestetty maksullisia kierroksia tilauksesta.

Kaupunki lähettää uusille asukkaille kaksi kertaa vuodessa tervetuliaiskirjeen, joka sisältää tietoa kaupungista ja kutsun maksuttomalle kotiseutukurssille. Olen suunnitellut luennot ja opastanut kaupunkipolkua alusta

saakka. Luennoista on tehty tiivistetty englanninkielinen versio maahanmuuttajia varten.

On ollut ilo kokea, että vielä vuosien jälkeenkin olen saanut kiitosta ”entisiltä oppilailtani”. Heille Järvenpäästä on tullut uusi kotikaupunki.

Tuula Siltasari-Peltonen toimii Bjarne Westermarck -yhdistyksessä.

Keiteletalon pihalla tulijan toivottavat tervetulleeksi ITE-taiteilija Arvi Frilanderin lämpimät veistokset.

Keiteleellä kuntakummit auttavat uusia asukkaita juurtumaan

Teksti: Leena Mulari

Keiteleellä Pohjois-Savossa ollaan jo tovi pohdittu, kuinka kuntaan uutena tuleva henkilö saataisiin kokemaan itsensä tervetulleeksi ja viihtymään jäädäkseen. Kuntakummitoiminta on kirjoitettu kunnan strategiaan ja nyt sitä

kehitetään Keiteleen yhdistysten talo -hankkeen suojissa.

Yhteistyöhön kunnan kanssa on saatu niin alueen kansainväliset yritykset kuin yksittäiset toimijatkin. Apuna kehittämisessä ovat

Kuvat: Leena Mulari.

olleet Maaseudun Sivistysliitto ja Maahenki. Yhteisissä työpajoissa on pohdittu, mitkä tekijät saavat juurtumaan, mitä osallisuus on ja mikä olisi juuri Keiteleen malli kuntakummitoiminnassa.

Keiteleen kummisedät

Keiteleellä “kummisetien” perintö elää vahvana. Rohkea kehittäjäryhmä ryhtyi 1960-luvun lopulla tarmokkaasti viemään eteenpäin kunnan työllisyyttä. Keitele onkin tunnettu työpaikkaomavaraisuudestaan, teollisuudestaan ja yrittäjämyönteisyydestään. Samaa yhdessä tekemisen henkeä puhkuu kuntakummitoiminta, joka pyrkii huomioimaan tasapuolisesti eri taustoista lähteneen muuttoliikkeen.

Tulija voi olla sahalla työskentelevä ulkomaalainen tai kotiseuduille paluumuuttava eläkeläinen. Kuntakummi on se helposti lähestyttävä paikallinen, jonka kanssa lähteä tutustumaan uuteen kotipitäjään.

Lapsiperheellinen kenties toivoo löytävänsä kuntakummin samassa elämäntilanteessa olevasta, joka tuntee perheiden palvelut ja jonka kera lähteä perhekahvilaan Keiteletalolle. Kuntakummi voi olla myös tukiverkostoa vahvistava varamummo tai -ukki.

Keiteletalo, kuntakummitoiminnan keskus

Yhteinen olohuone, Keiteletalo torin varrella, on luonteva paikka vastaanottaa uudet asukkaat ja tutustuttaa heidät palveluihin ja yhteisöön. Kaikille avoimia tilaisuuksia on vauvasta vaariin ja kuntalaisia kannustetaan myös itse järjestämään tapahtumia.

Yhdistykset tarjoavat monenlaisia harrastusmahdollisuuksia ja yhdistystalo tarjoaa tilat myös yhdistysten yhteiseen toimintaan ja kuntakummimallin kehittämiseen.

”Tulija voi olla sahalla työskentelevä ulkomaalainen tai kotiseuduille paluumuuttava eläkeläinen. Kuntakummi on se helposti lähestyttävä paikallinen, jonka kanssa lähteä tutustumaan uuteen kotipitäjään.”

Kummiprofiilin avulla samanlaisista asioista kiinnostunut kummi

Työpajoissa on pohdittu, mistä kuntakummin löytää. Nyt käytössä on lomake, ikään kuin ystäväkirjan sivu. Muutamalla kysymyksellä on luotu kummiprofiili, jossa voi kertoa hieman itsestään ja harrastuksistaan.

Vapaaehtoisia kuntakummeja on Keiteleellä jo kymmenkunta ja mukaan toimintaan saa tulla milloin vain. On hyvä, että erilaisille ihmisille löytyy sopiva ”match”, elämäntilanteen ja kiinnostusten mukaan.

Myös varakummeja tarvitaan, sillä kummi toimii vertaisena oman ajankäyttönsä puitteissa.

Keiteleellä pilotoidaan kummitoimintaa myös tapahtumien myötä. Kuntakummilla voi olla tunnusmerkki, josta hänet tunnistaa; Keiteleellä innokas neuloja teki kummeille heijastimellisen hihanauhan.

Markkinointia on pyritty tekemään usealla kielellä. Kunta muistaa uusia asukkaitaan vuosittain tervetulopaketilla, jonka yhteydessä on kätevä tiedottaa myös kuntakummien olemassaolosta.

Osallisuus kotiuttaa, joten omien vaikutusmahdollisuuksien vahvistaminen on tulokkaalle tärkeää. Tässä toimessa kuntakummi on se hyvä tyyppi!

Leena Mulari on Keiteleen yhdistysten talo -hankkeen projektipäällikkö ja Keiteletalon emäntä.

Keskusjärjestöt vetoavat yhteisöllisten talojen tukemiseksi energiakriisissä

Suurella osalla yhteisöllisiä taloja ylläpitävistä tahoista ovat tulot romahtaneet viime vuosien kokoontumisrajoitusten vuoksi. Mahdolliset vähäisetkin talouden puskurit on kulutettu ylläpitokustannuksiin ja välttämättömiin korjauksiin. Talojen käyttö ja sen myötä tulot eivät ole vielä elpyneet entiselle tasolle. Sähkön ja polttoaineiden hinnannousut lisäävät ylläpitokustannuksia, joista selviytyminen olisi haasteellista normaalioloissakin yleishyödyllisille omistajille.

”Monilla taloilla on määräaikaiset sähkösopimukset tulossa sopimuskauden loppuun vasta tulevana vuotena, joten tämänhetkinen kartoitus ei vielä tuo välttämättä täyttä kuvaa tilanteen raadollisuudesta. Tarvitsemme siis pidempiaikaisen ratkaisun asiaan. Seurantalojen korjausavustuksen osalta tulee jatkossa myös kiinnittää entistä tarkemmin huomioita talojen energiaremonttien, kuten maalämpöön siirtymisen turvaamiseen”, toteaa Kansantalojen Liiton toiminnanjohtaja Kati Tyystjärvi.

Jos taloja ei tueta, on todennäköistä, että useita taloja suljetaan – osa joutuu jopa kokonaan luopumaan talostaan. Lämmittämättömiä, mahdollisesti valtionavulla korjattuja, seurantaloja rapistuu, ja lisäksi tärkeitä korjauksia viivästyy, jolloin syntyy suurempia vaurioita. On vaarana, että matalan kynnyksen kokoontumis- ja harrastustiloja poistuu käytöstä. Tällöin yhteisö passivoituu, mikä heijastuu alueen kulttuuritarjontaan, yhteisöllisyyteen ja osallisuuteen. Arvokasta rakennusperintöä voidaan menettää.

”Suomen Nuorisoseuroissa tehtiin energiakysely jäsenseuroille syys-lokakuun vaihteessa ja vastauksia tuli viikon aikana 145 eri puolilta Suomea. Kyselyn mukaan jopa 83 prosenttia vastaajista on erittäin huolissaan energian hinnannoususta nuorisoseurantalon osalta. Yli puolet vastaajista harkitsee talon laittamista kokonaan kylmäksi energian hinnannousun takia. Jopa 83 prosenttia vastaajista kertoo joutuvansa taloudellisiin vaikeuksiin, ellei saa taloudellista tukea tilanteeseensa. Tilanne on äärimmäisen vakava niin nuorisoseuroissa ta- pahtuvan harrastustoiminnan kuin vapaaehtoistyön näkökulmasta”, kertoo Suomen Nuorisoseurojen pääsih- teeri Annina Laaksonen.

“Kalliit sähkölaskut kurittavat kyläyhdistysten taloutta. Tilanne on vakava. Moni kylätalo joudutaan lyömään kylmäksi tai myymään pois talvella. Silloin juhlaja kokouspaikan lisäksi muksujen ja mummojen harrasteryhmät menetetään maaseudulla. Leader-ryhmien resurssijaossa on tauko, kun EU-ohjelmakauden vaihdos iskee myös tähän vaikeaan kohtaan”, Suomen Kylien toiminnanjohtaja Aleksi Koivisto toteaa.

Yhteisölliset talot ovat tärkeitä kokoontumispaikkoja. Seurantalot, työväentalot ja kylätalot ovat kaikille avoimia kokoontumis-, harrastus- ja juhlatiloja. Nämä tilat ovat kansalaisyhteiskunnan infrastruktuuria ja monilla seuduilla ainoita kokoontumispaikkoja. Niiden korjauksiin on myönnetty valtionavustuksia vuodesta 1978 alkaen. Suomen Kotiseutuliitto on huolehtinut avustusten jakamisesta opetus- ja kulttuuriministeriön toimeksiannosta kokonaan vuodesta 2004 lähtien. Kotiseutuliitto on käsitellyt hakemukset vuodesta 1991 lähtien, ja seurantalojen korjaamiseen liittyvää neuvontaa on annettu jo vuodesta 1985.

Seurantalojen korjausavustusten jakamisen asiantuntijaelimenä toimii Seurantaloasiain neuvottelukunta. Neuvottelukunnassa ovat mukana mm. taloja omistavien yhteisöjen keskusjärjestöt, joita on yhteensä 12. Kotiseutuliitolla ja keskusjärjestöillä on pitkän linjan asiantuntemus seurantaloista ja niistä huolehtivista yhteisöistä.

Yhteisöllisten talojen tukemista energiakriisissä esittävät:

Finlands Svenska Hembygdsförbund, Finlands Svenska Marthaförbund, Finlands Svenska Ungdomsförbund, Kansantalojen Liitto, Marttaliitto, ProAgria Keskusten Liitto ja Keskukset sekä Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ja piirikeskukset, Raittiuden ystävät, Suomen Kotiseutuliitto, Suomen Kylät, Suomen Nuorisoseurat, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ja Suomen Työväentalojen Liitto.

Kotiseututalo Påkas Vantaalla.

Kuva: Riina Koivisto.

Kuva kissanulkoiluttajasta voitti maisemapäivän kilpailun

Kansainvälisen maisemapäivän valokuvakilpailuun osallistuneet kuvaajat taltioivat maisemaviikolla 17.–23. lokakuuta omia maisemiaan, arkisia ja juhlavia, maaseudulla ja kaupungeissa. Valokuvakilpailuun lähetettiin noin 300 kuvaa, jotka kertovat monipuolisesti, miltä Suomen lokakuiset maisemat eri elementteineen ja väreineen näyttivät. Parhaat valokuvat palkittiin maisemasymposiumissa Säätytalolla 9. marraskuuta. Kilpailun järjestivät ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus.

Kilpailun parhaana kuvana palkittiin Maria Fränden 18. lokakuuta ottama kuva Uudenkaarlenpyyn Pensalasta. Kuva esittää pientä kissanulkoiluttajaa aamu-usvaisessa pohjalaisessa peltomaisemassa.

”Voittaneessa kuvassa näkyy ihmisen ja luonnon vuorovaikutus hauskallakin tavalla. Lokakuun usva luo seesteistä tunnelmaa ja kaartuva tie johdattelee katsetta horisonttiin”, kertoo kilpailu tuomariston puheenjohtaja ympäristöneuvos Tapio Heikkilä ympäristöministeriöstä.

Maisemakuvakilpailun sadosta koottu valokuvanäyttely on esillä ympäristöministeriön ulkoikkunoissa Helsingissä 14. marraskuuta –8. tammikuuta, osoitteessa Aleksanterinkatu 7.

Maisemapalkinto ProAgrialle

Säätytalon maisemasymposiumissa julkistettiin myös Suomen paras maisemahanke 2022. Ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo palkitsi parhaana hankkeena ProAgria Etelä-Suomi ry:n Lumolaidun-verkoston. Verkoston kohteissa arvokkaan maiseman hoito yhdistyy luonnon monimuotoisuuden ylläpitoon. Lumolaidun-verkostoon kuuluu kahdeksan pirkanmaalaista karjatilaa, joilla on arvokkaaksi määriteltyjä perinnebiotooppeja, joita karja hoitaa laiduntamalla. Perinnebiotoopit ovat uhanalaisia luontotyyppejä.

Suomen parasta maisemahanketta etsitään joka toinen vuosi ympäristöministeriön järjestämässä kilpailussa. Kilpailu oli avoinna kansalaisjärjestöille sekä paikallisille ja alueellisille viranomaisille, jotka ovat suojelleet, hoitaneet tai suunnitelleet maisemia. Kilpailun tuomaristossa oli edustus ympäristöministeriöstä, Museovirastosta, Suomen Kotiseutuliitosta ja Viherympäristöliitosta.

Palkinto ja Kansainvälinen maisemapäivä liittyvät Euroopan neuvoston maisemayleissopimukseen, jossa on mukana 40 valtiota. Maisemapalkinto jaetaan joka toinen vuosi.

Suomi on saanut siitä jo kaksi kertaa kunniamaininnan. Kansainvälistä maisemapäivää vietetään vuosittain 20. lokakuuta.

Pohjalainen peltomaisema Pensalassa -voittajakuvan otti Maria Frände Uusikaarlepyyssä.

Viestintäkysely 2022

Kysely Kotiseutuliiton viestinnästä

Vastaa ja osallistu arvontaan Mitä mieltä olet Kotiseutuliiton viestinnästä? Vastaa kyselyymme! Kysely on avoin kaikille ja erityisesti suunnattu kotiseututoiminnassa mukana oleville.

Vastausaikaa on vuoden 2022 loppuun saakka. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan kaksi kahden hengen pääsylippua Kotkan Valtakunnallisille kotiseutupäiville 8.–10. syyskuuta 2023. Jos et pääse Kotiseutupäiville, voit voittaessasi vaihtoehtoisesti valita, arvoltaan melkoisesti vähäisemmän, 50 euron lahjakortin lippupalveluun.

Tästä kyselyyn:

link.webropol.com/s/ Kotiseutuliitonviestinta2022

Kuva: Marjo Tynkkynen.

Matti Kalliokoski on asunut Lauttasaaressa kymmenen vuoden ajan. Lauttasaari on kylämäinen yhteisöllinen kaupunginosa, jossa meri ja luonto sekä toisaalta hyvät palvelut ovat lähellä.

Matti Kalliokoski valitsee Vuoden kotiseututeoksen 2023

Halsualaislähtöinen lauttasaarelainen on kirjoittanut historiateoksia itsekin, ja kotona on kokoelma kotiseututeoksia.

Vuoden kotiseututeos -kilpailu 2023 on avattu. Ensi vuoden kotiseutukirjojen helmen valitsee Suomen Kuvalehden päätoimittaja Matti Kalliokoski.

Kalliokoski on koulutukseltaan kansainväliseen politiikkaan erikoistunut valtiotieteilijä ja Sanoman toimittajakoulun käynyt toimit-

taja. Ennen Suomen Kuvalehteä hän toimi pitkään Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimituksen esimiehenä. Lisäksi hän on työskennellyt muun muassa Ilkan ja Keskipohjanmaan päätoimittajana.

Historia on Kalliokoskelle tärkeä harrastus. Hän on kirjoittanut isoisästään kansanedustaja ja Maalaisliiton puheenjohtaja Viljami Kalliokoskesta (1894–1978) elämäkerran sekä osallistunut mm. kansanedustaja Hilja Pärssisen (1876–1935) elämäkerran kirjoittamiseen.

Yhteisöllisyys yhdistää Lauttasaarta ja Halsuaa

Matti Kalliokoski on kotoisin Keski-Pohjanmaan Halsualta, mutta hän on asunut jo kymmenen vuoden ajan Helsingin Lauttasaaressa. Halsuaan hänet kiinnittää perheenjäsenten, somekanavien ja paikallislehden lisäksi maakuntalehti Keskipohjanmaa, jota kustantavan Keskipohjanmaa-säätiön hallituksessa hän on jäsenenä. Yksi säätiön tehtävistä on perinnekulttuurin tukeminen.

Kummastakin kotiseudusta piirtyy hänen kuvailussaan idyllinen lähiyhteisö.

Halsua on itsenäisenä pysytellyt tuhannen asukkaan kunta, joka teki naapureiden kanssa yhteistyötä jo Kalliokosken ollessa pieni: ala-asteen hän kävi kyläkoulussa Halsualla, mutta yläkouluun mentiin Veteliin.

Kotiseuturakkaus on vahvaa. Pois muuttaneet pitävät yhteyksiä Halsuaan aktiivisesti sosiaalisen median tilien kautta ja pitävät tiiviisti yhteyttä toisiinsa esimerkiksi Helsingin halsualaiset -yhdistyksen kautta.

Punamultaisista taloista pidetään huolta Halsualla

”Halsualaiset kertovat aina mielellään, mistä he ovat kotoisin. Sosiaaliset erot ovat aika pieniä ja yhteishenki on hyvä, asukkaat osallistuvat yhdistystoimintaan ja talkoisiin”, Kalliokoski kertoo.

Rakennusperintö on säilynyt Halsualla hyvin. Kalliokosken mukaan paikalliset hankki-

vat monesti talon haltuunsa, jos raitin punamultaisten talojen tiiviistä rivistä joku uhkaa autioitua.

Keskipohjalaiseen tapaan musiikkia harrastetaan Halsualla paljon. Kalliokoski lähetettiin lapsena opettelemaan viulunsoittoa. Oppi ei tarttunut, mutta pianoa hän opetteli soittamaan omin päin.

Valtuustoon halsualaiset ovat valinneet yhteistuumin nuorta polvea – niin paljon, että valtuuston keski-ikä oli toissa vaaleissa Suomen nuorin. Halsua on hyvin ajan hermolla, ja kunnan alueella investoidaan parhaillaan merkittävästi tuulipuistoihin.

Kotiseutukirja tulee lähelle

Kalliokoski kertoo, että hänellä on hyvä kokoelma omiin juuriin liittyvää kotiseutukirjallisuutta.

Kalliokosken mukaan hyvän historiateoksen tekijät ovat perehtyneet syvällisesti aiheeseen ja teos on jäsennetty onnistuneesti.

Paikallishistorioilla on potentiaalia olla yleisteoksia kiinnostavampia, koska niissä voidaan kertoa tapahtumista yksittäisten ihmisten ja tarinoiden kautta yleistysten sijaan.

”Kotiseutukirjoissa lukijasuhde painottuu yleisteoksia enemmän. Taitava tekijä tuo kirjaan elämänmakuisuutta ja läheisyyttä. Teos avautuu myös niille, jotka eivät tunne aluetta. Mikrotasolla tapahtumista voidaan kertoa yksittäisten henkilöiden ja tapahtumien kautta.”

Suurella sydämellä ja pienehköllä panostuksella tehty kirja voi olla tärkeä lähipiirille, ja joskus jopa kirjoittaja itse voi olla kirjan tärkein kohderyhmä.

”Kaikilla riman ei tarvitse olla samalla korkeudella. Joskus harmittaa, ettei kirjaa ole ehtinyt oikolukea edes yksi ihminen. Moni kirja olisi toisaalta voinut jäädä tekemättä, jos rima olisi noussut kovin korkealle”, Kalliokoski huomauttaa.

Teksti: Anna-Maija Halme

Kuortaneesta kertova Nokiottat on Vuoden kotiseututeos

Ritarikuntien kansleri Jussi Nuorteva on valinnut Vuoden kotiseututeos -kilpailun voittajaksi Kuortaneen kunnan kustantaman teoksen Nokiottat – Kuortane ja kuortanelaiset 1860–1960.

Nuorteva julkisti voittajan Turun kirjamessuilla lokakuussa kotiseutukirjallisuutta käsittelevässä keskustelutapahtumassa Miten rakennamme virtuaalista kotiseutua? Palkinnon luovuttamiseen osallistui lisäksi Suomen Kotiseutu-

liiton asettaman palkintoraadin puheenjohtaja Jukka Hako.

”Teos on tutkimuksellisesti korkeatasoinen. Se perustuu erittäin laajaan lähdeaineistoon ja suorastaan läkähdyttävän laajaan kirjallisuusluetteloon. Yksittäiset tekstikohdat on todella perusteellisesti dokumentoitu”, Nuorteva kertoo.

Häntä miellyttää lisäksi kirjoittajien taitava kielen käyttö ja kirjan helppolukuisuus sekä

Liisa Ruismäki ja Aino-Maija Niemelä vastaanottamassa Vuoden kotiseututeos -palkintoa Turun kirjamessuilla. Palkinnon luovuttivat Jussi Nuorteva ja Jukka Hako.

Kuva: Anna-Maija Halme.

kuvituksen runsaus.

”Erityisesti on tässäkin teoksessa aihetta kehua sen kuvitusta. Joka aukeamalla on ainakin yksi kuva tai kaavio, useimmilla enemmänkin kuin yksi. Tämän päivän lukijalle kuva on tärkeä. Asioita on totuttu seuraamaan visuaalisen kerronnan kautta enemmänkin kuin sanallisen”, Nuorteva jatkaa.

Ruralia-instituutin ja paikallisen ohjausryhmän yhteistyön tulos

Kirjan ovat kirjoittaneet Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tutkimusryhmän jäsenet. Ryhmää vetävä tutkimusjohtaja Sulevi Riukulehto on yksi kirjoittajista. Muut pääkirjoittajat ovat väitöskirjatutkijat Teppo Ylitalo ja Jaakko Mäntylä. Kirjoittamiseen osallistuivat myös Matti Mäkelä, joka kirjoitti pohjalaistaloja ja käsityöläisiä koskevat osat, ja Anniina Pihlajamäki, joka osallistui viime sotien aikaa koskevien osien kirjoittamiseen.

Suuressa roolissa kirjan syntymisessä oli myös kirjan ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana toimi Rauno Laitila. Palkinnon vastaanottivat ohjausryhmän jäsenet Aino-Maija Niemelä ja Liisa Ruismäki.

Ruismäki on historianopettaja ja aktiivinen historiantutkija, joka on itse kirjoittanut muun muassa Kauhajoen pitäjänhistorian. Aino-Maija Niemelä on Kuurtanes-Seuran puheenjohtaja ja huolehtinut esimerkiksi kirjan murreilmaisujen aitoudesta.

Oman historian kirjoittaminen on yksi kunnan perustehtävistä

Sulevi Riukulehto kertoo kihisevänsä tyytyväisyydestä ryhmän saaman palkinnon vuoksi.

”Itseään koskevan tiedon tuottaminen on yksi kunnan perustehtävistä. Oman historian kirjoittaminen on hyödyllistä, arvokasta ja ainutkertaista. Siksi se kannattaa tehdä kunnianhimoisesti”, Riukulehto huomauttaa.

Finalistit valitsi Suomen Kotiseutuliiton asettama raati. Raadin puheenjohtajana toimi historioitsija ja kotiseutukirjojen asiantuntija Jukka Hako Vantaalta ja jäseninä Kansallisarkisto Oulun johtaja Vuokko Joki ja Kotiseutuliiton varapuheenjohtaja KM Anna-Maija Korhonen Tervosta.

Vuoden kotiseututeoksen tänä vuonna valinnut Jussi Nuorteva on Kansallisarkiston pitkäaikainen johtaja, joka jäi tästä tehtävästään keväällä eläkkeelle. Kansallisarkistolla on merkittävä rooli paikallishistorioiden synnyssä, koska arkistossa digitalisoidut käräjäpöytäkirjat ovat merkittävä lähdeaineisto kotiseututeoksille.

Vuoden kotiseututeoksen palkitsemisella kannustetaan kotiseutukirjojen tekijöitä ja tuodaan näkyvyyttä kotiseutukirjallisuudelle.

Teksti: Anna-Maija Halme

Parhaat mallit jakoon

Käki-kerho – käsitöitä ja kirjallisuutta

Kulttuuriyhdistys Karikko on toteuttanut Lappajärven Nykälänniemellä keväästä 2021 alkaen hanketta Taide- ja kulttuurikeskus Onnintupa. Yksi toimintamuodoista on ollut Käki-kerho eli käsitöitä ja kirjallisuutta.

Kerhossa yhdistyvät käsityöt ja kirjallisuus uudenlaiseksi lukupiiritoiminnaksi. Käki-kerhossa osallistujat ovat voineet tikuta, virkata tai kirjoa kirjallisuuden tahdissa eli käsitöitä tehdessä samalla kuunnella luettua tekstiä. Kuullusta tekstistä on sitten keskusteltu. Ja usein myös tekstin vierestä. Mukaan on voinut tulla myös ilman käsityötä, vain kuuntelemaan.

Käsityöt ravitsevat aivoja

Tutkimusten mukaan käsityön tekeminen on luova prosessi, joka vaikuttaa tekijänsä hyvinvointiin, tasapainottaa sekä rauhoittaa vapaa-ajan olotilaa. Käsityöt ravitsevat aivoja, auttavat sekä keskittymään että rentoutumaan

ja vähentämään stressiä. Ja käsitöiden ja kuuntelun yhdistelmä on erityisen tehokasta aivojumppaa!

Käki-kerho on kokoontunut joka toinen viikko, ja osallistujia kerhoillassa on ollut neljästä kahdeksaan. Käsitöinä kerhossa on syntynyt sukkia, lapasia, pipoja, kaarrokepaitoja, tyynynpäällisiä, peiton paloja, vauvan nuttuja, kirjoneuletta ja palmikoita, sileää ja ainaoikein-neuletta.

Melleriä, Liksomia, Paulaharjua, Vilkunaa

Käki-kerho alkoi tutustumalla lappajärveläislähtöisen Finlandia-palkitun runoilijan Arto Mellerin novelleihin teoksessa Pääkallolipun alla.

Novellit herättivät mielenkiintoista keskustelua, sillä henkilöhahmot olivat kerholaisille tuttuja. Kirjoja ei ole luettu koko-

Teksti: Tuija Ahola

KÄKI-kerholaisia tikuttaviensa äärellä marraskuussa. Kuvassa vasemmalta Liisa Perälä, Oili Lammi, Pirjo Vinkanharju, Ritva Ylipelkola, Vuokko Huhtala ja Elsa Rajala.

Kuva: Tuija Ahola.

naan vaan otteina. Kirjallisuus on ollut kotiseutukirjallisuutta, suurin osa kirjoista liittyy Lappajärveen, lähialueeseen tai Etelä-Pohjanmaahan: Itäkylän kyläkirja, Jorma Heikkilän Yläjuoksulaisia, Samuli Paulaharjun Härmän aukeilta, Arto Juurakon murrerunoja.

Mausteina on luettu muun muassa Rosa Liksomin Hytti nro 6, Ruoka-Kalevala eli makumuistoja Suomesta, Rakkaudesta taiteeseen – kokijoiden ja tekijöiden kertomuksia ja Meidän lehmät. Lukijana on ollut projektin vetäjä Tuija Ahola.

Viime viikon kokoontumisessa luimme Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto -teoksesta tarinaa kekristä ja pyhäinpäivästä. Toisena teoksena oli toiveiden mukaan Paulaharjun Härmän aukeilta ja sieltä kappale

Hyppypaikalla eli nuorison tansseista. Sepä olikin kieleltään erittäin herkullista ja kirvoitti monet naurut ja ihmettelyt!

Käki-kerholaisen tikuttavat Lappajärven nimikkolapaset Järven synty.

Green Art ammentaa läheltä

Lappajärven Onnintupaan luotu taide- ja kulttuurikeskus noudattaa hankkeessa luotua Green Art -toimintamallia, joka mukailee kansainvälistä luonnosta hyvinvointia ammentavaa Green Care -konseptia.

Toiminnan lähtökohtana on paikallinen osaaminen, kulttuuri ja kulttuuriperintö sekä niiden moninainen hyödyntäminen taide- ja kulttuuritoiminnassa. Tarkoituksena on tuottaa lähikulttuuria, joka on helposti saavutettavaa, matalan kynnyksen taide- ja kulttuuritoimintaa. Hanke on Leader-rahoitteinen.

Hanke on kehittänyt erilaisia taideja kulttuuritapahtumia: konsertteja, esityksiä, työpajoja, tarinaretkiä, näyttelyjä, yhteistaideteoksia, luen-

toja ja muistelusalkkuja Green Art -toimintamallin mukaisesti.

Green Art -toiminta on paikallishistoriaa sekä lähiympäristöä hyödyntävää toimintaa, jolla rikastutetaan paikalliskulttuuria sekä lisätään alueen ihmisten elämänlaatua ja hyvinvointia.

Green Art -toimintaan sisältyy olennaisena osana kestävä kehitys. Toiminnassa käytetään eri taiteenlajien sekä soveltavan taiteen keinoja. Kulttuurin hyvinvointia lisäävät vaikutukset syntyvät omien kulttuuristen juurien vahvistamisen, lähiympäristön tunnistettavuuden sekä osallisuuden ja kokemuksellisuuden avulla.

Kuva: Tuija Ahola.

isoäidistään ja että monelle hänenlaiselleen

osallistua Mestarit ja kisällit -tyyppiseen toimintaan yhdessä kielitaitoisen nuoren kanssa. Kuvassa mukana vasemmalta Marika Punamäki, Maikku (Maria) Talvitie ja Heljä Järnefelt.

Mestarit ja kisällit -hanke on ratkaisu moneen Suomen tavoitteeseen

Kotiseutuliiton ylisukupolvinen kulttuuriperintöhanke Mestarit ja kisällit  vastaanotti marraskuussa Euroopan kulttuuriperintöpalkinnon Opetushallituksessa yhdessä Luova Eurooppa -yhteyspisteen kanssa järjestetyssä paikallisessa palkintojuhlassa.

Juhlapuheen pitänyt Kulttuurirahaston kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Ilkka Länkinen kertoi, miten valtavia suosionosoituksia hanke on saanut heidän tilaisuuksissaan.

Hankkeen onnistumisesta kertoo myös sen saama jatkuvuus. Kulttuurirahaston lisäksi hanketta ovat rahoittaneet opetus- ja kulttuuriministeriö, ja pian on alkamassa Alfred Kordelinin säätiön rahoittama kulttuuriseen moninaisuuteen eli erityisesti muualta Suomeen muuttaneille suunnattu jatkohanke.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tervehdyksen juhlaan tuonut valtiosihteeri Tuomo Puumala luetteli lukuisia eri politiikkatavoitteita, joita Mestarit ja kisällit toteuttaa erinomaisella tavalla: taidot mukaan luettuna ikäihmisten digitaidot, nuorten syrjäytymi-

sen ehkäisy ja yksinäisyyden vähentäminen. Neljäntenä asiana Puumala mainitsi juuret.

Europa Nostran hallituksen jäsen Tapani Mustonen ja Euroopan komission Suomen-edustuston apulaispäällikkö Maria Kokkonen luovuttivat Euroopan kulttuuriperintöpalkintojen laatan Kotiseutuliiton Sampo Suihkolle sekä hanketta koordinoineille Maria Talvitielle ja Riina Koivistolle.

Kuva: Felix Q Media, Europa Nostra.

Kuva: Anna-Maija Halme.

Amina Mohamed Salad kertoi tapahtuman paneelissa omasta

maahanmuuttajalle olisi hyväksi

Kuva: Anna-Maija Halme.

Mestareita ja kisällejä juhlittiin Prahassa

Euroopan kulttuuriperintöpalkintojen voittajat, Suomen Kotiseutuliiton Mestarit & kisällit -hanke mukaan luettuna, palkittiin European Cultural Heritage Summit 2022 -tapahtumassa syyskuussa. Prahan valtionoopperassa järjestetty hulppea palkintojuhla oli tapahtuman huipentuma.

Mestarit ja kisällit -toimintamalli sai palkinnon koulutuksen ja taitojen sarjassa (Education, training and skills). Palkintotilaisuudessa esiteltiin kaikki 30 voittoisaa hanketta 18:sta eri Euroopan maasta ja jaettiin kunniakirjat. Jo voittaneiden joukosta valittiin Grand Prix -palkintojen saajat sekä julistettiin yleisöpalkinnon voittaja.

Suomesta palkinnon sai Kotiseutuliiton lisäksi Suomen kansallismuseo ja Saamelais-

museo Siida vuonna 2021 tehdystä kulttuuriperinnön palauttamisesta eli repatriaatiosta.

Palkinnot luovutti innovaatio-, tutkimus-, kulttuuri-, koulutus- ja nuorisoasioista vastaava komissaari Mariya Gabriel, Europa Nostran pääjohtajan Hermann Parzingerin ja Tšekin tasavallan varakulttuuriministeri Ondřej Chrástin.

Kymmenen tuhannen euron arvoiset Grand Prix -palkinnot jaettiin viidessä eri kategoriassa. Yleisöpalkinto meni odotetusti Ukrainaan hankkeelle World Vyshyvanka Day . Kyseessä on vuosittainen, kansainvälinen tapahtuma, jolla autetaan säilyttämään ukrainalainen kirjailtu paita vyshyvanka tärkeänä osana ukrainalaista kansanperintöä.

Tapahtuman järjestivät Europa Nostra ja Europa Nostran Tšekin edustusto yhteistyössä kulttuuriministeriön kanssa. Tilaisuus oli myös osa EU:n puheenjohtajavaltion Tšekin virallista ohjelmaa, Euroopan nuorison teemavuotta 2022 ja uutta eurooppalaista Bauhaus-aloitetta. Tukijana toimi myös Euroopan unionin Luova Eurooppa -ohjelma.

Teksti: Anna-Maija Halme ja Riina Koivisto

Prahan palkintojuhlan tallenne

Kuva: Felix Q Media.

Teppo Ylitalo johtaa Kotiseutuliiton toimintaa kevääseen

Kotiseutuliiton toiminnanjohtajana vuodesta 2013 lähtien työskennellyt FT Riitta Vanhatalo siirtyi marraskuun alussa ministeri Petri Honkosen nimittämänä Kansallisen audiovisuaalisen instituutin johtajaksi. Hänen työtään jatkaa vs. toiminnanjohtajana huhtikuun loppuun 2023 saakka FM Teppo Ylitalo. Hän on toiminut Kotiseutuliiton luottamustehtävissä vuodesta 2013 ja on jo usealle tuttu kasvo alalla. Ylitalolla on työn alla väitöskirja, jonka aiheena ovat alueelliset identiteetit.

Ylitalo on työskennellyt aiemmin laajasti kulttuuriperinnön, tutkimuksen ja opetuksen sekä aluekehittämisen tehtävissä muun muassa Vanhan Paukun kulttuurikeskuksessa Lapualla, Etelä-Pohjanmaan liitossa ja Helsingin yliopiston Ruralia-Instituutissa.

Tällä hetkellä hän on opintovapaalla Keuruun museon johtajan tehtävästä. Tekeillä oleva väitöskirja käsittelee alueellisten identiteettien rakentumista Suomessa.

Ylitalo on kotoisin Etelä-Pohjanmaan Lapualta, ja hän asuu Keski-Suomessa Jämsänkoskella.

Kuva: Benjam Pöntinen.

”Jokaisella

on oikeus olla osa yhteistä tarinaa”

”On hienoa päästä tekemään yhä intensiivisemmin töitä sekä kotiseutuliikkeelle että itselleni tärkeiden teemojen, kuten paikallisuuden, kulttuuriperinnön, osallisuuden ja lähidemokratian parissa. Kotiseututyön kautta ihmiset voivat hahmottaa juuriaan ja rakentaa identiteettiään. Koen, että jokaisella on oikeus olla osa yhteisöä ja yhteistä tari-

naa”, Ylitalo toteaa.

Kotiseutuliitto on Ylitalolle tuttu jo vuosien ajalta. Ylitalo on toiminut Kotiseutuliiton luottamustehtävissä vuodesta 2013 lähtien. Hän on ollut muun muassa kolme vuotta valtuuston varapuheenjohtajana ja vuodesta 2019 hallituksen jäsenenä.

Aiemmin hän toimi myös pitkään Suomen Sukututkimusseuran puheenjohtajana.

Tepon tavoittaa:

teppo.ylitalo@ kotiseutuliitto.fi puh. 0413106197

”Uskon vahvasti paikallisuuden ja yhdessä tekemisen voimaan. Kotiseututyöllä on paljon annettavaa tähän päivään ja huomisen rakentamiseen”, Ylitalo jatkaa.

”Riitta on tehnyt liitossa erinomaista työtä, ja on kunnia jatkaa hänen työtään. Ennestään tuttujen, huippuosaavien työtovereiden ja luottamushenkilöiden kanssa on innostavaa ruveta hommiin”, Ylitalo iloitsee.

”Odotan innolla yhteistyötämme tärkeiden teemojen parissa. Yhdessä olemme aina enemmän!”

Kotiseutuaan rakastavalle hopeariipus hopeaketjussa

Koru on myynnissä verkossa ja kotiseutupäivillä.

Hinta 30 € (+ postituskulut)

Riipuksen halkaisija on 1,5 cm. Riipuksessa on heraldikko Olof Erikssonin vuonna 1972 suunnittelema Suomen Kotiseutuliiton tunnus.

”Kotiseututyöllä on paljon annettavaa huomisen rakentamiseen”

“Mielessäni on kiitollisuus ja ilo yhteistyöstä jäsenten kanssa”

Kotiseutuliiton toiminnanjohtajana vuodesta 2013 lähtien työskennellyt Riitta Vanhatalo siirtyi marraskuun alussa Kansallisen audiovisuaalisen instituutin johtajaksi. Millaista aikaa Kotiseutuliiton yhdeksän viime vuotta ovat olleet?

”Syyskuun alussa tuli tosiaan yhdeksän vuotta täyteen Kotiseutuliitossa. Siitä ajasta itselläni on päällimmäisenä mielessä kotiseututyön kehittäminen, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, sidosryhmäyhteistyö ja hienot juhlavuodet. Jäsenet tekevät sen tärkeimmän eli varsinaisen kotiseututyön. Kotiseutuliitto on puolestaan tukenut kotiseututoimintaa mm. kehittämällä omia neuvontapalvelujaan ja järjestämällä koulutusta.

Kotiseututyön merkitys vahvistui ja tuli näkyväksi erityisesti koronapoikkeusaikaan. Kuitenkin jo ennen sitä paikallisuuden arvostus ja trendi ovat vahvistaneet kotiseututyön mahdollisuuksia. Eri sektoreiden ponnistelut osallisuuden vahvistamiseksi osuvat hyvin myös kotiseututyön tavoitteisiin. Lisäksi kulttuuriperintö on ollut viime vuosina paljon esillä. Koulutuksen, kehittämisen ja viestinnän sekä ajankohtaisten trendien myötä kotiseutuyhdistysten perinnetyö on näkyvää ja kiinnostavaa.

Juuri nyt on mielessäni kiitollisuus ja ilo yhteistyöstä jäsenten kanssa. On ollut suuri etuoikeus kiertää jäsenten parissa, osallistua kotiseutujuhliin ja käydä antoisia keskusteluja kotiseututyöstä arjessa. Olen usein sanonut, että parhaat ideat syntyvät kentällä elävässä kotiseututyössä niin yhdistyksissä kuin erilaisten toimijoiden yhteistyössä. On ollut ilo työskennellä myös sitoutuneiden ja asiantuntevien luottamushenkilöiden kanssa. Kotiseutuliitolla on ollut puheenjohtaja- ja

luottamushenkilöonnea. Kotiseutuliitolle on valtavan hieno voimavara, että koko maa ja jokainen maakunta on edustettuna luottamushenkilöhallinnossa. Se vahvistaa moniäänisyyttä liiton sisällä, kun on vuosikokous, valtuusto ja hallitus. Kiitokset myös Kotiseutuliiton toimiston työkavereille. Toimisto on hyvin yhteisöllinen työpaikka, jossa työskentelee innostuneita ammattilaisia.”

Mistä olet liitossa erityisen ylpeä?

Olen todella ylpeä siitä, miten koulutus- ja kehittämishankkeilla on onnistuttu tuomaan esimerkiksi kotiseutumuseoita ja ylisukupolvista kotiseututyötä paremmin esille. Sanonta vierivä kivi ei sammaloidu sopii kotiseututyöhönkin. Pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen, mutta pitkäjänteisen työn rinnalle voi tuoda uusia muotoja. Perinteistä kotiseututyötä voi uudistaa ja samalla se saa uusia tekijöitä mukaan. Viimeisin koulutushanke on suuntautunut kotiseutuarkistoihin, joiden vastuuhenkilöt ovat saaneet tietosuojakoulutusta.

Kilpailut ovat osoittautuneet tehokkaaksi keinoksi saada huomiota kotiseututyön tuloksille. Vuoden kotiseututeos -kilpailu on tuonut jo pidemmän aikaa hyvää kotiseutukirjallisuutta tunnetuksi. Ehdotusten määrä on vakiintunut ja kirjojen taso on noussut. Vuoden kaupunginosa on myös tunnettu ja haluttu titteli, ja kilpailuun tulee kotiseuturakkaudella laadittuja ehdotuksia satoja vuosittain.

Kotiseutuliiton viestintä on tänä päivänä monikanavaista ja monipuolista. Kotiseutuliitto on aktiivinen viestijä sosiaalisessa mediassa. Jäsenille ja luottamushenkilöille suunnattua viestintää on kehitetty, jotta olisi helppoa pysyä ajan tasalla. Jäsenemme tarvitsevat tietoa ja hyviä esimerkkejä. Niinpä nettisivuil-

la toimiva tietopankki saa paljon kiitosta. Viime aikoina on erityisesti kiinnitetty huomiota vuorovaikutukseen. Oppiva ja innostava kansalaisjärjestö, kotiseutuliike, on keskusteleva.

Olen ylpeä myös siitä, että Kotiseutuliitto haluaa olla edistämässä kestävää kotiseututyötä. Laajalla kotiseutuliikkeellä on varmasti paljon annettavaa ilmastonmuutoksen torjunnassa ja kestävyyden edistämisessä kaikilla osa-alueilla.

Millaisia ovat parhaat muistosi Kotiseutuliitossa vuosien varrella?

Parhaat muistot ovat syntyneet ehdottomasti ihmisten kohtaamisista. Upeita kohtaamisia on ollut erityisesti Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä. Kaikista niistä vuosien 2013 ja 2022 välillä on sykähdyttäviä muistoja. Oli hienoa viettää Kotiseutuliiton 70-vuotisjuhlavuotta. Nyt odotan jo upeaa 75-vuotisjuhlavuotta vuonna 2024.

Millä tavalla aiot vaikuttaa uudessa tehtävässäsi suomalaiseen kulttuuriperintötyöhön?

Kansallinen audiovisuaalinen instituutti toimii kulttuuriperinnön vaalijana audiovisuaalisen kulttuurin kuten elokuvien sekä televisio- ja radio-ohjelmien osalta. Minusta on kiinnostavaa tarkastella tällaista kulttuuriperinnön aluetta, johon jokaisella on aivan varmasti kosketuspintaa ja kokemusta. Pidän yhteistyötä erittäin tärkeänä, ja varmasti yhteistyön kautta vaikuttaminen on tulevassa työssänikin tärkeää.

Haluan vaikuttaa kulttuuriperinnön tunnistamiseen ja arvostukseen sekä kulttuuriperinnön esille tuomiseen ja tutkimukseen.

Toimitus: Anna-Maija Halme

Kuva: Anna-Maija Halme.

Jaakko Numminen 1928–2022

Teksti: Janne Vilkuna

Kotiseutuliiton kunniajäsen, ministeri, kansliapäällikkö Jaakko Numminen kuoli Helsingissä 19. syyskuuta. Numminen oli aina hyvin kiinnostunut Kotiseutuliiton toiminnasta ja oli säännöllisesti yhteydessä liittoon aivan viimeiseen asti.

Jaakko Numminen syntyi 22. lokakuuta 1928 Vaasassa hovioikeuden virkamiehen Juuso Vilho ja Aino Sofia (o.s. Turja) Nummisen perheeseen. Hän aloitti koulunsa Vaasassa. Perheen muutettua isän töiden perässä koulunkäynti jatkui Lapualla, jossa hän kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 1947.

Opinnot jatkuivat Helsingin yliopistossa. Siellä Numminen liittyi Eteläpohjalaiseen osakuntaan, jossa hän toimi sekä kotiseututoimikunnan puheenjohtajana että kuraattorina. Valmistuttuaan maisteriksi 1951 hän työskenteli kymmenisen vuotta useissa eri kulttuurialan toimissa.

1960-luvulla Numminen toimi presidentti Kekkosen Helsingin vaalitoimiston päällikkönä, pääministerin kanslian valtakunnansuunnittelutoimiston suunnittelijana ja tutkijana.

Numminen perehtyi laajasti maamme kulttuuripolitiikkaan ja kuinka sitä pitäisi kehittää. Näkemyksiä hyödynnettiin, kun hänet nimitettiin ensin opetusministeriöön korkeakoulutoimiston päälliköksi, sitten korkeakoulu- ja tiedeosaston päälliköksi ja kansliapäälliköksi.

Virkojen lomassa hän toimi opetusministerinä Teuvo Auran virkamieshallituksessa.

Opetusministeriössä Nummisen vastuulla oli mm. peruskoulun toteuttaminen ja korkeakoululaitoksen laajentaminen koko maahan.

Jaakko Numminen Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä 2014.

Pääteos Suomen nuorisoseurojen historia

Numminen oli tavattoman aktiivinen kirjoittaja ja puheiden pitäjä. Hänen kirjalliseksi päätyökseen muodostui jo nuorena aloitettu Suomen nuorisoseurojen historia, jonka ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1961. Työ jatkui, kun hän siirtyi eläkkeelle 1994. Yli 3000-sivuinen Yhteisön voima – nuorisoseuraliikkeen historia ilmestyi vuonna 2011.

Eteläpohjalaiset juuret johtivat siihen, että Numminen siirrätti Lapualta äitinsä kotitalon, Miianmäen, Sipooseen kesäkodiksi ja kirjastoksi. Hän ja vaimonsa Maija Numminen lahjoittivat vuonna 2019 omistamansa laajan kirjaston leikekokoelmineen Vaasan yliopistolle.

Nummiselle myönnettiin 1999 ministerin arvonimi. Valtakunnalliset kotiseutupäivät pidettiin vuonna 2007 Salossa, jolloin vuosikokous kutsui uusiksi kunniajäseniksi ministeri Jaakko Nummisen ja akateemikko Päiviö Tommilan. Kymmenen vuotta myöhemmin Suomen nuorisoseurojen liitto kutsui Nummisen kunniajäsenekseen. Hän oli myös viiden yliopiston kunniatohtori.

Kotiseutuväki muistaa kunnioittaen sekä kaukokatseista että tavattoman monipuolista ja aikaansaavaa kunniajäsentään.

Kuva: Kotiseutuliiton arkisto.

Päiviö Tommila 1931–2022

Janne Vilkuna

Kotiseutuliiton kunniajäsen, akateemikko Päiviö Tommila kuoli 18. marraskuuta. Tommila toimi liiton historiatoimikunnan puheenjohtajana kotiseutuliikkeen historian kirjoittamisen aikana.

Päiviö Tommila syntyi Jyväskylässä 4. elokuuta 1931 kasvatustieteellisen korkeakoulun lehtori Eero ja Salli Tommilan perheeseen. Perhe muutti 1945 Helsinkiin isän saatua nimityksen yliopiston professoriksi. Siksi Tommila kävi oppikoulunsa sekä Jyväskylän lyseossa että Helsingin reaalilyseossa. Helsingissä yliopiston opintojen pääaineeksi valikoitui Suomen historia ja osakunnaksi isän Satakuntalainen Osakunta. Seija Kilven kanssa avioitunut Tommila valmistui filosofian kandidaatiksi 1954, lisensiaatiksi 1960 ja tohtoriksi 1964.

Tommilan akateeminen ura alkoi Helsingin yliopistossa historian assistenttina 1959–1965, josta toimesta hänet nimitettiin Turun yliopiston Suomen historian professoriksi. Tommila opetti ja tutki Turussa vuoteen 1976, jolloin hän sai nimityksen Helsingin yliopiston Suomen historian professoriksi, jossa virassa hän oli eläkkeelle jääntiinsä asti 1994.

Tieteellisen työn lisäksi Tommila hoiti myös vaativia hallintotehtäviä. Hän oli Turussa humanistisen tiedekunnan dekaanina ja samoin Helsingissä historiallis-kielitieteellisen osaston dekaanina ja lopulta yliopiston rehtorina 1988–1992.

Lauttasaarelainen ja myöhemmin kauniaislainen Päiviö Tommila oli ahkera tutkija ja julkaisija mutta myös luotettu tieteellisten hankkeiden organisoija. Toimet tuottivat lukuisten koti- ja ulkomaisten tieteellisten seurojen jäsenyyden, joissa useissa hän oli myös puheenjohtaja, ja lukuisia palkintoja ja kun-

nianosoituksia. Viimeksi mainituista mieluisia olivat mm. syntymäkaupungin yliopiston kunniatohtorius 1998 ja oman osakuntansa kunniajäsenyys 2011. Tommila kutsuttiin Viron tiedeakatemian jäseneksi 1991 ja kotimaassa hänelle myönnettiin akateemikon arvo 2004.

Kotiseutuliitto perusti 1998 kotiseuduntutkimusrahaston, jonka varoilla rahoitettiin kotiseutuliikkeen satavuotishistorian tutkiminen ja julkaiseminen. Päiviö Tommila neuvoi ja valvoi työtä historiatoimikunnan puheenjohtajana. Historia ilmestyi kaksiosaisena 2004 ja 2007. Tommila alleviivasi teossarjan alkusanoissa kotiseututyön ajassa elämistä: ”Kotiseutuliike ei ole ollut muuttumatonta, vaikka se onkin vankasti sitoutunut kansallisten arvojen vaalimiseen. Kukin ajankohta on antanut uusia haasteita, ja kotiseutuliike itse on myös haastanut aikaansa.”

Valtakunnalliset kotiseutupäivät pidettiin 2007 Salossa, jolloin vuosikokous kutsui uusiksi kunniajäseniksi ministeri Jaakko Nummisen ja akateemikko Päiviö Tommilan.

Kotiseutuväki muistaa kunnioittaen liikkeemme omien juurien tutkimusta ja julkaisua edistänyttä kunniajäsentään.

Teksti:

Kuva: Kotiseutuliiton arkisto.

Selvitys: Kotiseutuarkistojen arvoa ei ymmärretä riittävästi

Valtakunnallinen selvitys kotiseutuarkistoista antaa synkähkön kuvan tämän merkittävän kulttuuriperinnön tilanteesta Suomessa.

Selvityksen Suomen kotiseutuarkistoista vuonna 2022 laati Suomen Kotiseutuliitto yhdessä Kansallisarkiston kanssa, ja se pohjautuu alkuvuonna 2022 kotiseutuarkistoille osoitettuun kyselyyn.

”Kotiseutuarkistojen arvoa ei nähdä ja paikallisen muistitiedon säilymisen merkitystä ei hahmoteta riittävästi. Tämä arvostuksen puute heijastuu käytettävissä olevan työajan ja tilojen puutteena sekä kotiseutuarkistojen heikkona näkyvyytenä”, selvityshankkeen koordinaattori Liisa Saarinen toteaa.

Kotiseutuarkistojen toiminnan keskeisenä haasteena mainittiin yleisesti resurssien puute. Ongelmia ovat lisäksi kotiseutuarkistojen

vähäinen käyttöaste, henkilöstön vaihtuvuus ja työn lyhytjänteisyys.

Erityisesti kuntien ylläpitämissä kotiseutuarkistoissa toiminnan todettiin jäävän lakisääteisten tehtävien jalkoihin. Yhdistysten ja muiden kansalaistoimijoiden vastauksissa haasteena mainittiin myös aktiiviväen väheneminen.

Kyselyyn vastasi 111 kotiseutuarkistoa, joista noin puolet on kunnan ja puolet yhdistyksen tai vastaavan vapaaehtoistoimijan

Selvitys Suomen kotiseutuarkistoista vuonna 2022

www.kotiseutuliitto.fi/ tietopankki/kotiseutuarkistot

Nivala-Seuran kotiseutuarkisto.

Kuva: Nivala-Seura.

ylläpitämiä. Usein kotiseutuyhdistys ja kunta hoitavat arkistoa yhdessä. Noin puolet kotiseutuarkistoista sijaitsee kunnanarkiston, -kirjaston tai paikallisen museon yhteydessä. Kotiseutuarkistot säilyttävät merkittävinä voimavaroina ja toimijoina yhteistä kulttuurihistoriaamme tallentamalla erityisesti paikallista yksityistä arkistoainesta. Hyvin hoidettu ja tunnettu kotiseutuarkisto vahvistaa yhteisöjen osallisuutta kulttuuriperintöönsä.

Yli viisi hyllykilometriä yhteistä muistiamme

Kyselyyn vastanneiden kotiseutuarkistojen kokoelmiin sisältyy yli 5,2 hyllykilometriä suomalaista historiaa ja yhteistä muistiamme. Kotiseutuarkistot säilyttävät siis huomattavan suurta ja arvokasta osaa kansallisesta kulttuuriperinnöstämme.

Kysely osoitti, että tarvetta on sekä yleistä kotiseutuarkistotyötä että esimerkiksi tieto-

suojaa koskevalle koulutukselle ja ohjeistuksille. Toiveena esille nousi myös yhteinen, kansallisen tason aineistonhallintajärjestelmä, joka helpottaisi sekä arkistojen ylläpitoa että käyttöä.

”Selvitys antaa erittäin tärkeää tietoa kotiseutuarkistojen nykytilasta. Seuraavaksi on tarpeen päivittää ohjeistusta ja ryhtyä luomaan kehittämisohjelmaa, jotta kotiseutuarkistojen arvokkaat aineistot saataisiin tulevaisuudessakin säilymään ja paremmin saavutettaviksi”, sanoo Kotiseutuliiton vs. toiminnanjohtaja Teppo Ylitalo.

Selvitys on osa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa kaksivuotista kotiseutuarkistohanketta. Kotiseutuliitto on järjestänyt yhteistyössä Kansallisarkiston kanssa hankkeeseen liittyviä koulutuksia kotiseutuarkistojen tietosuojasta vuosina 2021 ja 2022.

Teksti: Liisa Saarinen ja Anna-Maija Halme

Tuula Aitto-oja, Hanna-Kaisa Siimes ja Ari Sirén Kotiseutuliiton hallitukseen

Sampo Suihko jatkaa hallituksen puheenjohtajana ja Anna-Maija Korhonen sekä Tuija Ahola varapuheenjohtajina

Kotiseutuliiton hallitukseen valittiin lauantaina pidetyssä valtuuston syyskokouksessa kolme uutta jäsentä: Tuula Aitto-oja Oulaisista, Hanna-Kaisa Siimes Helsingistä ja Ari Sirén Valkeakoskelta. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa espoolainen Sampo

Suihko. Tämä on Suihkon viides toimikausi puheenjohtajana.

Valtuuston ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa Anna-Maija Korhonen Tervosta ja toisena varapuheenjohtajana Tuija Ahola Lappajärveltä.

Aitto-oja hurahti weteraanimoottorikerhon kautta kulttuuriperintöön

Tuula Aitto-oja on toiminut Pohjois-Pohjanmaan edustajana Kotiseutuliiton valtuustossa vuodesta 2020 lähtien.

”Kotiseutu- ja kulttuurityössä olen ollut mukana vuodesta 1980, jolloin aloitin työt Oulaisten kaupungin kulttuurisihteerinä. Samoihin aikoihin minut houkuteltiin mukaan myös Pyhäjokialueen Kotiseutuliiton sihteerin tehtäviin. Tästä alkoi polku kotiseutu- ja kulttuurityön erilaisiin tehtäviin niin paikallisella, alueellisella kuin kansallisellakin tasolla”, Aitto-oja kertoo.

Kulttuuriperintötyöhön Aitto-oja hurahti mukaan vuonna 2001, kun hän aloitti sihteerin ja tapahtumatuottajan tehtävät Weteraanimoottorikerho Wanha Woima -yhdistyksessä. Yhdistyksen toiminta on laajentunut ajoneuvoista ja moottoreista hyvin monipuoliseksi toiminnaksi kulttuuriperinnön säilyttämisessä ja sukupolvelta toiselle siirtämisessä. Työ valtakunnallisten weteraanikonepäivien järjestelyjen ytimessä on ollut Aitto-ojan mukaan antoisaa monella eri tavalla.

”Kulttuuriperintötyössä minua kiehtoo erityisesti esineiden ja asioiden taustoittaminen ja tarinat sekä niiden sijoittaminen ihmisten

jokapäiväiseen elämään kulloisessakin historiallisessa yhteydessä”, Aitto-oja sanoo.

Monialaista

toimintaa kotiseudun hyväksi

Kulttuuriperintötyö on osa kotiseututyötä, joka merkitsee Aitto-ojalle monialaista toi-

Kuva: Jouni Aitto-oja.

mintaa kotiseudun hyväksi, niin tämän päivän kuin ennen kaikkea tulevaisuuden osalta. Kotiseututyö on tarkoittanut hänelle vuosien aikana muun muassa kylätoimintaa, kotiseutuun liittyvän kirjallisuuden toimittamista, kurssien ja luentojen pitämistä, opetusta ja opastusta, artikkeleita ja hankkeita.

”Yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokeminen ja välittäminen sekä talkootyö ovat niitä

elementtejä, joita haluan välittää ympärilleni tämän päivän ja tulevaisuuden kotiseudun parhaaksi, asuitpa sitten kaupungissa tai maaseudulla. Kotiseututyössä pitää ottaa haltuun juuret ja siivet, vaikka se kliseiseltä kuulostaakin”, Aitto-oja lisää.

Aitto-oja on työskennellyt lisäksi opettajana, lehtorina ja koulutuspäällikkönä Haapaveden Opistossa vuosina 1996–2016.

Siimestä kiinnostaa kotiseututyön koko kirjo

Hanna-Kaisa Siimes on Helsingin kaupunginosayhdistykset ry:n eli Helkan puheenjohtaja vuoden vaihteeseen saakka. Kotiseututyöhön hän lähti mukaan vuonna 2014 liittymällä Vuosaari-Seuran omistaman asukastilan – vanhan kalastajatorpan – ylläpidosta, remontoinnista ja aktiviteeteista huolehtivaan Sjökulla-toimikuntaan.

Siimes on toiminut lisäksi Vuosaari-Seuran puheenjohtajana. Tuolloin Vuosaari valittiin Vuoden kaupunginosaksi elokuussa 2017. Seuran toiminta oli monipuolista ja vilkasta ja yhteistyökumppanit moninaiset paikallisista yrityksistä taidelaitoksiin ja taiteilijoihin.

”Kotiseutupäivistä tuli sen jälkeen minulle lähes jokavuotinen vierailukohde, ja suosittelen päiville osallistumista muillekin aktiiveille”, Siimes sanoo.

Helsingin kaupunginosayhdistys Helkan puheenjohtajana Siimes aloitti vuonna 2019. Siimes on muuttamassa merellisestä Vuosaaresta Tapanilan puutaloidylliin, ja lintuperspektiivi sopii hänelle näin ollen hyvin.

Kerroksellisuus ja omaleimaisuus tärkeitä

Siimes on kiinnostunut kulttuuriympäristöjen kerroksellisuuden ja omaleimaisuuden vaalimisesta. Kaupunkiaktivismit ja kaupunginosatapahtumat, kotikaupunkipolut ja kaupunginosien uudet ja vanhat tarinat viehättä-

vät häntä Helsingissä.

”Ekologisuus, kierrätys ja kestävä kehitys ovat myös lähellä sydäntäni. Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen ovat kotiseututyön suola. Harrastan perinnerakentamista savirappauksesta ja ikkunoiden korjauksesta vanhojen paperitapettien konservointiin”, Siimes kertoo.

”Kotiseutumuseot ovat kiehtoneet minua pikkutytöstä alkaen. Isoisäni veljellä oli oma kotiseutumuseo Kuhmossa. Sen tavarat saivat minut lumoihinsa, ja olisin halunnut oman pikku museon.”

Koulutukseltaan Siimes on humanististen tieteiden kandidaatti Helsingin yliopistosta, ranska pääaineenaan. Lisäksi hän on opiskellut mm. folkloristiikkaa ja viestintää.

Kuva: Suveka Kymäläinen.

Sirén on tehnyt kotiseututyötä jo nuorena

Ari Sirén on ollut Kotiseutuliiton valtuustossa Pirkanmaan edustajana vuodesta 2019 lähtien. Sirén on ollut kotiseututyössä mukana koko ikänsä.

”Olen kotoisin Valkeakoskelta, johon siis vanha Sääksmäki kuuluu, ja sukuni on asunut täällä vuosisatoja. Olen lapsesta saakka kuullut tarinoita tästä seudusta, oppinut tuntemaan suvut ja ihmiset, sukuverkoston, jonka osia olemme”.

Kotiseutuneuvos Olli Vuorinen oli Sirénin perheen ystävä. Hänen kauttaan avautui ensin kesätyötilaisuus Valkeakosken Kauppilanmäen ulkomuseoalueella ja sittemmin kotiseututyö laajemmin. Kesätyöt Myllysaaren museossa sekä Suomen historian ja kansatieteen opinnot Helsingissä johtivat työhön Yhtyneiden Paperitehtaiden pääkonttorin arkistossa vuonna 1987.

Maanviljelys- ja asutushistorian lisäksi Sirén pääsi tutustumaan teollisuushistoriaan Yhtyneiden ja myöhemmin UPM-Kymmenen kautta, jonka asiakirjahallinnon päällikkönä hän on toiminut vuodesta 1996. UPM:n arkistot yhdistettiin Valkeakoskelle, jolloin niistä tuli yksi alan tärkeimmistä Suomessa.

Tietoisuus lisää arvostusta

Sirén on ollut UPM:n edustajana paikallisten Myllysaaren museosäätiön ja Visavuoren museosäätiön hallituksissa. Kotiseututyö-

tä hän on tehnyt ensin Valkeakoski-seuran ja Sääksmäki-seuran puheenjohtajana – Sääksmäelle muutettuaan. Talonpoikaiskulttuurisäätiön hallituksessa hän on ollut vuodesta 2014 lähtien. Sirén on julkaissut paikallishistoriallisia teoksia ja artikkeleita sekä toimittanut parisenkymmentä Sääksmäki-lehteä.

”Aivan yhtä tärkeänä pidän ympäristöä ja siitä huolehtimista. Vanhan rakennuskannan suojelu ja perinnemaisemat ovat tärkeitä”.

”Paikallishistoriassa ja paikallisessa toiminnassa ihmiset ovat etusijalla. Mitä he ovat tehneet ja miten asuinseutu on vaikuttanut heidän valintoihinsa. Tietoisuuden lisääminen oman kotiseudun historiasta ja ympäristöstä lisää sen arvostusta. Samalla se kotouttaa uusia asukkaita”, Sirén toteaa.

Liitto on suljettu joulun alla

Kotiseutuliiton toimisto on suljettuna 23.12.–8.1.

Tiedottaa lyhyesti

Seuraa liittoa somessa

Kotiseutuliittoa voi seurata mm. Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

Kuva: Tuukka Troberg /Livepalvelu IO.

Omakulma

Savolaisten Amerikasta tuli kotini

Touko–kesäkuun vaihteessa 1982 minut vihittiin papiksi Mikkelin tuomiokirkossa, ja sain ensimmäisen virkamääräyksen Kotkan seurakuntaan. Kotka – ja samalla Kaakkois-Suomi – oli minulle melko tuntematon. Pari kertaa olin käväissyt siellä opiskelukavereideni kanssa.

Savolaisena maalaispoikana ajattelin käyväni kaupungissa kääntymässä ja suuntaavani sitten jonnekin maaseudulle töihin. Toisin kävi. Ja nyt eläkkeelle jäätyäni huomaan olevani edelleen Kotkassa.

Savolainen maalaispojan sielu on säilynyt ja yhteys kotiseutuun Mäntyharjulle, mutta Kymenlaaksosta ja Kotkasta on löytynyt koti. ”Mäntyharjun pojat lähti reissulle,” niin kuin laulussa sanotaan.

Ensimmäisen kesänä menin syntymäpäiväkäynnille erääseen kotiin, ja syntymäpäiväsankari totesi minut nähdessään; ”Sieltähän tulee Pöysän Sulon poika. Tervetuloa tänne ”savolaisten Amerikkaan.” Jotenkin tuntui, että kuulun tähän joukkoon. Ihmisten kohtaaminen on tuonut elämään rikkautta ja elämän makua.

Kotka on savolaisten Amerikka. Tänne tultiin töihin norjalaisten sahoille ja satamaan, Gutzetille ja tehtaisiin. Jotkut lähtivät laivoille, mutta osa jäi tänne.

Nykyään Kotka tunnetaan myös puistojen kaupunkina. En ole ainut, joka tahtoo kulkea kauneuden keskellä vaikkapa Sapokassa ja Katariinan meripuistossa. Uskon, että hyvin hoidetut puistot vaikuttavat myös ihmisten mielenterveyteen. Tuntematonkin pysähtyy helposti juttelemaan.

Tämän vuoden alusta olen saanut toimia Kotka-seuran puheenjohtajana. Kotiseutuseuramme on perustettu jo vuonna 1960. Se on kotkalaisen identiteetin ja kulttuurin edustaja, joka pitää esillä kotkalaista historiaa, kulttuuria ja kotkalaisia henkilöitä.

Olemme järjestäneet jo useiden vuosien ajan valokuvailtoja kirjaston auditoriossa, joka on täyttynyt yleisöstä. Olemme katselleet vanhoja kuvia, ja ihmiset ovat saaneet kertoa omia muistojaan taloista, joissa ovat asuneet tai joiden pihoilla ovat leikkineet. Joskus on jouduttu pohtimaan kovasti, mistä valokuva on otettu. Yleensä aina joku tietää. Kuvat olemme saaneet käyttöömme kotkalaiselta Salosen Valokuvaamolta. Yhteinen muisteleminen on rikkautta ja hyvin yhteisöllistä.

Haluamme samalla olla rakentamassa tulevaisuutta. Nyt iloitsemme, että saamme olla mukana rakentamassa ensi syksyn Valtakunnallisia kotiseutupäiviä. Tervetuloa siis ensi syksynä Kotkaan!

Kuva: Ulla-Maija Sievinen.

Teksti: Hannu Marttila