Marieke Nijkampin This is Where It Ends herättää käsittämättömiä tunteita

Marieke Nijkampin This Is Where It Ends herättää käsittämättömiä tunteita

Teksti: Emilia Heikkinen

This Is Where It Ends sai minut tuntemaan monia erittäin vahvoja tunteita. Valitettavasti mikään näistä tunteista ei ollut sellainen, jota kirjan olisi pitänyt minussa herättää.

Marieke Nijkampin teos This Is Where It Ends on saanut huippuarvosteluja. Kyseistä kirjaa on kuvailtu hyvin tunteelliseksi ja kaikkein tärkeimmin: se käsittelee erittäin vakavaa sekä ajankohtaista asiaa. Tästä huolimatta kirja oli täyttä roskaa. Itse luin kirjan, koska halusin lukea jotakin, joka aivan satavarmasti toisi kyyneleet silmiin. Sitä tämä kirja ei ollut ollenkaan. Tunteita se kyllä siis herätti: vitutusta, ärsytystä sekä ihan suoranaista vihaa. Kirjailija väitti käyttäneen aiheen, kouluammuntojen, tiedonhankintaan hyvin paljon aikaa, mutta ei siltä kyllä vaikuta.

Löysin kirjan, kun hain internetistä surullisia kasvutarinoita. Se vaikutti lupaavalta, käsittelihän se Yhdysvaltojen yhtä suurimmista ongelmista: tuliaseita ja niiden uhreiksi jääneitä lapsia. Tämän takia kirjan lukeminen oli aivan hemmetin raivostuttavaa. Netistä löytyy joitakin huonoja arvosteluja, mutta suurimmaksi osaksi kirjasta on pidetty. Paskapuhetta. Vaikken itse ole joutunut millään tavalla yhteyteen kouluammuntojen kanssa, olin kirjan luettuani niin loukkaantunut sekä niin vihainen kuin olla ja voi.

Sanoisin, että kirja vaikutti enemmän Hollywood-tuotannolta kuin hyvältä, tunteelliselta kirjalta. Tämä oli itselleni erittäin yllättävää, ottaen huomioon, että kirjailija itse on kotoisin Alankomaista. Kouluammuntojen raakuuden näkeminen toisesta maasta saattaa selittää tätä naurettavaa spektaakkelimaisuutta, jota Nijkamp teoksessaan kuvailee. Tosin luulisi, että hän olisi saanut paremmin kuvailtua todellisuutta, koska alankomaalainen Nijkamp ei kansallisuutensa perusteella ole niin sanottu dramatisoiva jenkki.

Jos ei nyt tästä kirja-arvostelusta/räntistä tullut tarpeeksi selville, niin en todellakaan suosittele Nijkampin This Is Where It Ends -kirjaa, ellei halua lukea jotakin huonoa. Sen tehtävän kirja kyllä tekee hyvin. Jos jotakin, niin Nijkampin sävyssä näkyy selkeästi amerikkalaisen elokuvatuotannon piirteet. Milloin muka kouluampuja olisi mennyt auditorion lavalle, pitänyt siellä kunnon puheen omista ongelmistaan/siitä, kuinka muut ovat se ongelma, kutsunut siskonsa samalle lavalle, käskenyt tämän tanssimaan ja lopuksi päätynyt kostamaan siskollensa ei tappamalla tätä (niin kuin hän teki kirjan mukaan 39 henkilölle), vaan ampumalla häntä jalkaan, jotta sisko ei pystyisi enää tanssimaan. Naurettavaa, aivan kuraa, perseestä koko kirja, ihan saatanan raivostuttavaa.