Satu Alajoki & Ella Kurki: Kadonnut aurinko / Lukunäyte

TE

LU

ÄY KUN

1

© Satu Alajoki, Ella Kurki ja Myllylahti Oy ISBN 978-952-202-955-3 (Sidottu) ISBN 978-952-202-976-8 (e-kirja) Myllylahti Oy Espoo 2018 2

Viiltävän kirkas valo katkaisee uneni. Ystäväni on tullut kylään.

Hän on sytyttänyt lukuvalon yöpöydälläni.

– Huooomenta Valve-Ville, sanon haukotustani venyttäen ja hieraisen unen hiekat silmistäni.

Jokin ei ole kohdallaan. Aamun aurinko ei pilkahtele kaihtimen raoista eikä ystäväni kasvoilla hehku tuttu valo.

Katson kelloa. Herätykseen on vielä kolme tuntia.

– Miksi sinä herätät minut keskellä yötä?

Valve-Villen kasvoilta paistaa huoli, kun hän miettii, miten asiansa minulle kertoisi.

3

– Tarvitsen apuasi, hän sanoo viimein ja jysäyttää uutisensa.

– Aurinko on kadonnut. Se ei noussut uuteen aamuun.

– Mitä on tapahtunut? kysyn järkyttyneenä.

– En minä tiedä, Valve-Ville tiuskaisee. – Siksi minä tulin tänne. Sinä saat ratkaista tämän sotkun ja tuoda auringon äkkiä takaisin. Aamuvirkut nukkuvat jo yliajalla. Eihän heitä voi herättää, jos maailma on aivan vinksallaan. Sekoaisivat vielä ihmisparat. Pian on toistenkin herätysaika. Pidä siis kiirettä, hän patistaa.

Lähtöäni vauhdittaakseen Valve-Ville kiskoo kaapistani puhtaita vaatepinoja lattialle.

– Löydän kyllä itsekin päällepantavaa, kiitos vain, sanon ja noukin kasasta farkut, paidan, hupparin ja sukkaparin.

Valve-Ville häärää hermostuneena ympärilläni sillä aikaa, kun pukeudun. Hän vipeltää ovelle pitämään vahtia, rientää sitten avuksi kääntämään sukkaani oikeinpäin ja vilkuilee

4

kiireisenä kelloaan. Hänen touhukkuutensa on toisinaan rasittavaa.

– Kestipä siinä kauan. Tarkalleen kaksi minuuttia ja neljäkymmentä sekuntia, Valve-Ville huokaisee, kun olen lähtövalmiina.

Hiivimme pimeään eteiseen. Levollinen kuorsaus kantautuu viereisestä makuuhuoneesta. Avaan varovasti ulko-oven ja pujahdamme salaa rappukäytävään. Juuri, kun käännän selkäni ja kuvittelen meidän olevan kaksin, pimeässä kuuluu kuiskaus: – Mihin te olette menossa?

5

Olen kuolla säikähdykseen. Valve-Ville piiloutuu vanhasta tottumuksesta selkäni taakse, vaikka valon sankarin ei enää tarvitse olla näkymätön.

Naapurin kotiovi on raollaan, ja joku piilottelee sen takana pimeässä eteisessä. Sisältä kurkistaa kaksi silmää. Huokaisen helpottuneena. Ne ovat lapsen, joka muutti äskettäin naapuriin.

Tuttu aikuinen olisi käräyttänyt meidät saman tien ja palauttanut kotiin nukkumaan.

– Ei mihinkään. Hyvää yötä, kuiskaan vastaukseksi ja lähdemme hiipien alas portaita.

– Minä tulen mukaan. Olen aina halunnut käydä ei missään, lapsi vastaa päättäväisenä.

Hän paukauttaa oven kiinni aivan liian äänekkäästi ja kiirehtii portaita alas peräämme. Katoamme yöhön kuin karkulaiset.

Naapurin lapsi todisti salaiseksi aiotun lähtömme. Nyt hän on yksi meistä.

Yö on kolea. Vedän hupparin vetoketjun leukaan saakka kiinni ja tungen kädet taskuihin. Katuvalot valaisevat mustana hehkuvaa, märkää asvalttia. Muutamissa ikkunoissa palaa vielä valo. Toiset ovat käyneet nukkumaan tietämättä, että huomista ei ehkä tule.

6

– Minun nimeni on Viki, uusi naapuri esittäytyy kävellessämme reippaasti kohti kaupungin keskustaa.

– Tuolla menee valoakin nopeampi Valve-Ville, esittelen ystäväni, joka kiirehtii edellämme.

– Mietinkin, että hän on jotenkin tutun näköinen, Viki innostuu, kun huomaa olevansa kuuluisan aamuntuojan seurassa.

Valve-Ville vilkaisee taakseen. Hänen kasvoillaan hehkuu ujo puna. Ystäväni ei ole tottunut siihen, että lapset tietävät hänen herättävän aamuisin meistä jokaisen. Nukkumatti on veljeksistä tunnetumpi.

– Mihin me olemme oikeasti menossa? Viki kysyy uudelleen.

Huomaan, etten itsekään tiedä.

– Aurinkolaaksoon. Aurinko on kadonnut ja meidän täytyy löytää se, Valve-Ville vastaa kiertelemättä.

– Aha, Viki tokaisee huvittuneena.

Potkaisen tielleni osunutta juomatölkkiä vähän liian lujaa.

7

Minua ärsyttää, ettei Viki ymmärrä, että nyt on tosi kyseessä.

Aivan kuin tehtävämme olisi hänen mielestään jokin typerä leikki.

Samassa Valve-Ville pysähtyy. Emme suinkaan ole vielä Aurinkolaaksossa vaan kirjaston edessä. Kokeilen lukittua ovea.

Se ei tietenkään aukea, onhan varhainen aamu, melkein yö.

Yhtäkkiä Valve-Ville katoaa kuin hehkuva kipinä taivaalle.

Samassa hän on jo tullut takaisin, ilmestynyt tuosta vain oven toiselle puolelle sisälle kirjastoon. Viki ei ole uskoa näkemäänsä.

– Huikeaa! hän huudahtaa vaikuttuneena Valve-Villen taidoista.

– Tuossa nyt ei ollut mitään ihmeellistä, vastaan kuin olisin nähnyt jo kaiken enkä yllättyisi enää Valve-Villen tempuista.

Valve-Ville avaa meille oven. Sen hän tekee ilman taikoja.

Pujahdamme sisään salaa kuin varkaat. Jännitys kipristelee vatsassani, vaikka tiedän meidän olevan hyvällä asialla.

Mitä kirjastosta etsimme? Siitä minulla ei ole pienintäkään aavistusta.

Seuraamme Valve-Villeä kirjaston hämärillä käytävillä, joita vain ikkunoista kajastava kuu valaisee. Tuhansien tarinoiden koti on öisin hiljainen. Kirjat odottavat kärsivällisesti lukijaansa, mutta minä olen rauhaton. Minulla on ikävä aurinkoa.

– Mitä tapahtuu, jos emme löydä aurinkoa? kysyn ValveVilleltä, vaikka aavistan pahinta.

– Miljoonatkaan kynttilät eivät korvaa auringon valoa ja lämpöä. Kaikkialla olisi aina pimeää, ja vähitellen kasvit kuolisivat valon kaipuuseen. Talvi ei vaihtuisi kevääseen ja kesän odotukseen, vaan jatkuisi kylmänä ja ankeana koko vuoden, hän vastaa haikeana.

Talven pitkinä, yönkaltaisina päivinä tunnen pimeän synkän painon. On kuin minäkin kuihtuisin. Valon kaipuutako se onkin? Viki sulkee kätensä käteeni kuin ohimennen. Sen lämpö lohduttaa vähän.

– Tylsä puheenaihe. En jaksa kuunnella. Piristykää tai

8

pilaatte tunnelman, Viki sanoo reippaana ja heilauttaa kätensä kädestäni. – Me olemme etsimässä aurinkoa, enkä ajatellut palata kotiin löytämättä sitä. Tosin, oletko aivan varma, että karkuteillä oleva aurinko piileskelee juuri kirjastossa?

Valve-Ville katsoo happamana Vikiä eikä alennu vastaamaan, tuhahtaa vain. Hän tietää täsmälleen, mitä tekee. Valve-Ville harppoo lyhyillä jaloillaan pitkiä askelia, kunnes pysähtyy varmana oikean hyllyn kohdalla.

– K-kirjain niin kuin Kadonnut aurinko. Tässä on etsimäni kirja, Valve-Ville iloitsee.

Hän nappaa kirjan hyllystä ja alkaa lukea: ”Viiltävän kirkas valo katkaisee uneni. Ystäväni on tullut kylään. Hän on

9

sytyttänyt lukuvalon yöpöydälläni. – Huooomenta ValveVille, sanon haukotustani venyttäen ja hieraisen unen hiekat silmistäni.”

Tarina kuulostaa kovin tutulta. Oivallan heti, että se kertoo meistä. Riuhtaisen kirjan Valve-Villeltä ja selaan hermostuneena sivuja eteenpäin. Haluan tietää, miten tarina päättyy, mutta kirjasta puuttuu sivuja.

– Sitä ei ole vielä kirjoitettu valmiiksi, Valve-Ville tokaisee mutkattomasti ja hoputtaa: – Lue sinä nyt siitä, mihin minä jäin.

Mumisen ääneen ensimmäiset kymmenen sivua, kunnes sanat loppuvat yllättäen kesken.

10