Lähes puoli vuosisataa Osuuskaupan leivissä

Lähes puoli vuosisataa Osuuskaupan leivissä Näin voi sanoa Rauno Heikkisestä, joka teki kunnioitettavan, 47-vuotisen työuran Osuuskauppa Suur-Savon Leipomossa Mikkelissä. Viimeiset 20 vuotta hän vastasi koko leipomon tuotannosta. Ansaittuja eläkepäiviä Rauno jäi viettämään toukokuun alussa.

Viimeinen työpäivä sujui Mikkelin torilla tippaleipien paistossa. Sitten Rauno Heikkiselle alkoivat eläkepäivät.

TEKSTI Elina Matikainen KUVA Merituuli Hurmerinta

Vuonna 1974 aloitin työt Suur-Savon Leipomossa ja sille tielle sitten jäin, toteaa mikkeliläissyntyinen Rauno Heikkinen. Työpaikka leipomosta aukesi heti ammattikoulun leipurilinjan jälkeen ja isossa leipomossa pääsi harjoittamaan taitojaan monipuolisesti. Taustalla oli myös ajatus, että isossa talossa voisi päästä etenemään uralla. - Muistan että ensimmäisenä työpäivänä opettelin tekemään viinereitä, jotka kaulittiin tuohon aikaan vielä käsin. Ihan kaikkea muutakin pääsin leipomaan, joten taidot karttuivat.

Vakituisen työpaikan saaminen oli Heikkisen mukaan tuohon aikaan tärkeää ja sen tavoittelu itsestään selvyys. Kun työpaikka löytyi kotikaupungista, ei tarvinnut muuttaa muualle työn perässä. Se asia ei kaduta vieläkään.

Suur-Savon Leipomossa tehtiin aikaisemmin paljon myös konditoriatuotteita. Rauno Heikkinen kertoo suorittaneensa 80-luvulla kondiittorimestarin tutkinnon ja tehneensä leipomossa pääasiassa kondiittorin töitä ennen siirtymistään koko leipomon tuotannosta vastaavaksi työnjohtajaksi 2000-luvun alussa. - Minulla oli halua kehittää tuotantoa ja myös edeltäjäni suositteli minua, hän itse toteaa siitä, miksi hänet aikoinaan tuohon tehtävään pestattiin. - Olen kyllä viihtynyt talossa erinomaisesti. Minulle on annettu vastuuta, sekä sopivasti myös vapautta toteuttaa asioita, kuten hyväksi näen. Olen pyrkinyt noudattamaan samaa periaatetta myös itse esimiehenä ja huomannut, että se toimii erinomaisesti. Silloin myös oma työ tuntuu mielekkäältä.

Tällä hetkellä Suur-Savon Leipomossa ahkeroi parikymmentä työntekijää. Heikkisen mukaan he ovat erinomainen joukko motivoituneita ja sitoutuneita ammattilaisia, joilta työt kyllä sujuvat tilanteessa kuin tilanteessa. Myös tuotelaadusta pidetään hyvää huolta. Työt kiertävät ja esimerkiksi sairastapauksissa tuuraaja on helppo löytää.

Lähes sata vuotta osuuskauppaleivontaa

Suur-Savon Leipomon perinteet ovat pitkät, sillä se perustettiin jo 95 vuotta sitten. 1970-luvulla leipomo sijaitsi toisella puolella Mikkeliä kuin nykyisin. Nykyiselle tontilleen Saimaankadulle Pursialan kaupunginosaan se siirrettiin 70-luvulla. Viitostieltä on leipomon portille matkaa puolisentoista kilometriä eli sijainti on logistisesti hyvä. Saimaankadulla leivotaan jo toisessa leipomorakennuksessa, joka rakennettiin, kun edellinen kävi ahtaaksi. Meneillään on siis ’kolmas Suur-Savon Leipomo’, kuten Rauno Heikkinen toteaa. - Vielä 70-luvulla kaikilla alueosuuskaupoilla oli oma leipomo. Kun kaikki muut alueosuuskauppojen leipomot myytiin Vaasalle ja Fazerille 1980-luvulla, Suur-Savon Leipomo jäi jäljelle ainoana alueosuuskaupan leipomona, Heikkinen kertoo.

Hänen mukaansa leipomo nähtiin tuolloin Suur-Savon Osuuskaupassa niin tärkeäksi osaksi, ettei siitä luovuttu. Se on osoittautunut oikeaksi näkemykseksi, sillä oma leipomo on ollutkin tukeva kivijalka ja se on tukenut alueosuuskaupan päivittäistavarakauppaa niin hyvinä kuin huonompinakin aikoina. Kannattavuudesta on pidetty tarkasti huolta, eikä omaa leipomoa ole hinnan ja laadun osalta päästetty yhtään helpommalla kuin sen kilpailijoita.

Suur-Savon Leipomossa leivotaan viitenä päivänä eli arkisin. Viikonloppuisin ei ole tarvinnut lähteä töihin. Se on Rauno Heikkisen mukaan varmasti ollut yksi työssä viihtymistä edistävä asia. - Aikoinaan tein myös yötyötä, kun olin esimerkiksi taikinantekijänä. Pakko sanoa, että yötyö on raskasta, eikä siihen

totu. Pääsääntöisesti olen tehnyt vuoroa, joka alkaa kuudelta ja päättyy kahdelta. Siinä ehtii töiden jälkeen tehdä vielä monenlaista muutakin.

Ruokaleivät keskiössä

Suur-Savon Leipomon tuotevalikoima oli aikoinaan hyvin laaja ulottuen ruokaleivistä kahvileipiin ja konditoriatuotteisiin. Hiljalleen on kuitenkin keskitytty yhä enemmän ruokaleipien leivontaan. Tunnetuin tuote on rukiinen Marskin limppu, jota myydään S-ryhmän kaupoissa koko Etelä-Suomessa. Kahvileipiä leipomossa leivotaan lähinnä omalle alueelle. Konditoriatuotteíta tehdään vain erikoistapauksissa. - Noin 80 prosenttia tuotannostamme on ruokaleipää, Heikkinen laskee. Hänen mukaansa kaikkien ei tarvitse tehdä kaikkea. On järkevää keskittyä tekemään sitä, mikä parhaiten osataan.

Samalla myös leipomo on hiljalleen koneistunut ja automatisoitunut ja käsityön määrä siellä on vähentynyt. - Pitkät linjat ja isot volyymit ovat tätä päivää. Kun toimitusalue on niinkin laaja kuin meillä, on toiminnan oltava teollista. Uutta tekniikkaa käytetään hyväksi, mutta perinteitä noudatetaan, Heikkinen tiivistää.

Matkan varrella myös leipomon työntekijöiden määrä on vähentynyt. Se on tapahtunut ns. luonnollisen poistuman kautta. - Eipä meiltä ole paljon muusta syystä lähdettykään kuin eläkkeelle, Rauno Heikkinen toteaa. Uusia osaajiakin on toki tullut taloon hänen aikanaan. Heitä on onneksi löytynyt hyvin Mikkelin ammattikoulun kautta. - Mutta kyllä viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että osaajia on yhä vaikeampi löytää eli kohta voidaan puhua työvoimapulasta tällä alalla. Nuorisoa ei raskas leipomotyö tahdo enää kiinnostaa, kun rahaa tuntuu saavan helpommallakin tavalla. Jopa tekemättä mitään.

Rauno Heikkisen seuraajaa ei tarvinnut arvuutella, sillä sopiva henkilö löytyi talon sisältä. Hänen työtään jatkaa pakkaamotyönjohtajana toiminut Timo Parkkonen. Leipomo jää varmoihin käsiin, sillä Parkkonenkin on viihtynyt talossa jo yli kaksikymmentä vuotta. Lisäksi talon sisältä nostetaan hänen avukseen vuorovastaaviksi kaksi henkilöä, joilla on ennestään pitkä kokemus leipomon tuotannosta. Leipomoalalla hyvä tulevaisuus

Lähes viidenkymmenen vuoden aikana on myös leipomoalalla tapahtunut monenlaista samoin kuin leivän ja muiden leipomotuotteiden kulutuksessakin. Jo pitkään yksi ilmiö on ollut se, ettei leipää enää haluta leikata itse. Erilaiset palaleivät tekevät kauppansa ja limput sekä myös jotkut vaaleat ruokaleivät myydään valmiiksi viipaloituina. - Osa kuluttajista haluaa ostaa vain valmiiksi viipaloitua, osa ei missään tapauksessa. Heidän mielestään maku ei ole valmiiksi viipaloidussa sama kuin kokonaisessa leivässä. Se on tietenkin aivan makuasia, toteaa Rauno diplomaattisesti, vaikka itse myöntääkin kuuluvansa jälkimmäiseen ryhmään.

Leipomoalan tulevaisuudesta ei hänen mukaansa kuitenkaan tarvitse kantaa huolta: se näyttää hyvinkin valoisalta. - Leipureiden ei tarvitse tuijotella kengänkärkiään, sillä niin kauan kuin on ihmisiä, leipää syödään. Meillä on sitä paitsi maailman runsain leipävalikoima. Sellaista ei muualta maailmasta löydy. Pitää vain katsoa horisonttiin ja tarjota oikeanlaisia tuotteita. - Yhä enemmän katsotaan myös erilaisia leivän terveellisyysominaisuuksia, kuten kuitupitoisuutta ja täysjyväpitoisuutta. Siksi erityisesti ruis ja kaura ovat niitä, joiden ote pitää

Rauno Heikkinen iloitsee myös leipomoalan uudistumisesta, kuten siitä, että leipomot ovat kehittäneet muita tuotteita perinteisten tuotteidensa rinnalle. - On menty omien seinien ulkopuolelle ja saatu lisää tukijalkoja. Niitä tarvitaan, jotta tulevaisuudessa pärjätään tällä alalla.

Metsätöitä ja kalastusta

Raunon viimeinen työvuosi osui korona-aikaan. Korona ei kuitenkaan hänen mukaansa ole vaikuttanut Suur-Savon Leipomon toimintaan. Tuotteet ovat menneet kauppoihin vähintään entiseen malliin, eikä talossa ole ollut yhtään koronatapausta. Toki varovaisuutta on noudatettu talon sisällä ja leipomoon ei esimerkiksi ole otettu ulkopuolisia vierailijoita. - Onneksi meillä on sen verran vähän porukkaa ja myös eri vuoroja, että täällä ei ole monta ihmistä kerrallaan. Välimatkat on helppo pitää.

Eläkkeelle Rauno jäi, kun täyteen tuli ikää 63 vuotta ja 9 kuukautta eli silloin, kun eläkeikä tuli ns. täyteen. Se tapahtui aivan huhtikuun lopussa. Heinäkuun lopussa hän täyttää 64 vuotta. - Eläkkeelle pääsen sopivasti kesää vasten, hän iloitsee.

Tänä kesänä on siis vihdoinkin reilusti aikaa mieluisille harrastuksille eli metsätöille ja kalastukselle. Metsätöitä riittää Margit-vaimon kotitilalla Kuortissa, jonne pariskunta muutti Mikkelin kaupunkiasunnosta kymmenisen vuotta sitten. Veden äärellä sijaitsevan kodin etuna on kalastusmahdollisuus, ja sitä Rauno harrastaa mielellään sekä Kuortissa että kesämökillä Ristiinassa. - Kuortin ja Ristiinan välillä tullaan varmasti sukkuloimaan paljon, hän ennustaa. Mielellään aikaa vietetään myös lastenlasten eli Raunon tyttären Johanna Heikkisen kolmen pienen pojan kanssa. Vasta vanhin heistä on koulussa. Kaikki kolme ovat innokkaita osallistumaan maalaistalon konehommiin. - Kyllähän siinä on katsomista, kun kaikki haluavat esimerkiksi yhtä aikaa traktorin kyytiin, Rauno naurahtaa ja mainitsee samalla, että Johanna Heikkinen on töissä Suur-Savon Leipomossa eli Heikkisen perheen edustus leipomosta ei katoa, vaikka hän itse jääkin sieltä pois. Tyttären lisäksi Raunon jälkikasvuun kuuluu poika Janne Heikkinen, joka opiskelee valtio-oppia Turun yliopistossa.

Entä tuleeko ikävä töihin? Haastattelu tehtiin viikkoa ennen kuin Rauno jäi eläkkeelle, jolloin hän totesi olon jo tuntuvan varsin kevyeltä. - En usko, että tulee ikävä töihin, eiköhän tässä 47 vuodessa ole jo ikävä haihtunut, hän naurahtaa.

Viimeisenä työpäivänä eli vappuaattona oli vielä vuorossa tippaleipien paistaminen Mikkelin torilla. - Se on leipomollemme 60-vuotinen perinne ja ainut tapahtuma laatuaan tiettävästi koko Suomessa. Olen jo vuosia ollut siinä paistajan hommissa, Rauno Heikkinen kertoo. - Paistamme tippaleivät ulkona teltassa isolla pannulla ja myymme ne sitä mukaa kuin niitä saadaan valmiiksi. Sunnuntaina paistamista jatkaa paikallinen Lions-club. Asiakkaita on aina riittänyt jonoksi asti molempina päivinä. Siihen hommaan on minunkin hyvä lopettaa työt.