Brahmin Left — DATA-ANALYYSI

Keskiluokkaistuvasta

Vasemmistosta

TEKSTI: JULIUS LEHTINEN GRAFIIKKA: JULIUS LEHTINEN / DATABYRO DATA: TILASTOKESKUS

Eriarvoisuus

VASEMMISTOLIITON KANNATUS ON viimeisten vuosikymmenten kuluessa muuttunut. Kannatuspohja on muuttanut etelään ja kouluttautunut, kenties vaurastunutkin hieman. Tämä muutos on osa yleisempää länsieurooppalaista megatrendiä, jossa vasemmistopuolueet nojaavat yhä useammin tehdästyöläisten sijasta arvoliberalismiin ja koulutettuun prekariaattiin. Muutokset ovat johtaneet siihen, että vielä männävuosina merkittävä äänestäjien liikkuminen etenkin vasemmistopuolueiden ja perussuomalaisten välillä on hiljentynyt huipustaan.

Lapissa sijaitseva Kemin tehdaskaupunki on hyvä esimerkki vasemmistoliiton muutoksesta. Vielä 1990-luvun loppupuolen eduskuntavaaleissa vasemmistoliitto keräsi nelisenkymmentä prosenttia kaupungissa annetuista äänistä. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa prosenttiosuus lähestyi kahtakymmentäviittä, samalla kun koko kaupungin äänimäärä on laskenut vain muutamalla tuhannella neljännesvuosisadan takaisesta. Lisäksi Esko-Juhani Tennilän ja Jaakko Laakson kaltaiset Lapin korkean profiilin vasemmistokansanedustajat ovat niin ikään käyneet harvemmaksi.

Vasemmistoliiton kannatuksen voikin katsoa jakautuneen maantieteellisesti kolmeen. Yhtäältä etenkin pohjoisen teollisuuskeskittymissä on entisaikojen tulosten hiipumisesta huolimatta edelleen vankka kannattajajoukko, joka äänestää puoluetta kansallista kannatusta tukevammin. Etelässä, eli niin kutsutussa ruuhka-Suomessa, erityisesti kaupunkilaiset, koulutetut, nuoret, liberaalit ja naiset äänestävät vasemmistoa merkittävästi kansallista tulosta suuremmissa määrin.

Näiden kannatuskeskusten väliin jää lähes yhtenäinen ja suurelta osin maaseutumainen alue, jossa vasemmistoliiton kannatus jää kansallisen, seitsemän ja yhdeksän prosentin välillä mittauksissa vaihtelevan kannatuksen alapuolelle.

Siirtym N Poliittiset Juuret

Suomi on tietysti osa Eurooppaa, eikä Pohjois-Suomikaan ole eurooppalaisista kehityskuluista irrallaan. Länsimaiset poliittisesti vasemmalle kallellaan olevat puolueet ovat vuosikymmenten saatossa keskiluokkaistuneet. Tämän vasemmiston kannatuspohja keskittyy yhä enemmän korkeasti koulutettuihin kaupunkilaisiin, ja sen toiminta on kääntynyt kannattajiensa taloudellisten etujen ajamisesta kohti postmaterialistisia arvoja.

Oikeiston ja vasemmiston suhde koulutukseen on kääntynyt lähes päälaelleen: kun kouluttautuminen on valtavirtaistunut ja tullut useampien ulottuville, koulutettujen väheksyminen ja mutinat elitismistä löytävät yhä useammin kotinsa vasemmiston sijaan länsimaisesta laitaoikeistosta. Samalla suurituloisimmat äänestävät yhä oikeistopuolueita, minkä myötä aiempi äänestyskäyttäytymisen kiinteä linkki koulutuksen ja tulotason välillä on löystynyt.

Viimeisen neljän vuosikymmenen aikana korkeasti koulutettujen ihmisten määrä yhteiskunnassa on kasvanut reilusti. Mahdollisuudet kouluttautumiseen eivät ole enää samoissa määrin riippuvaisia sosioekonomisesta taustasta kuin ennen, minkä myötä myös muiden kuin hyväosaisten ja hyvätuloisten sukujen jälkikasvu on päässyt osaksi pidempää koulutusta ja keskiluokkaa. Kun yhä suurempi osa yhteiskunnasta saa paremman mahdollisuuden kouluttautua, on sen hankala olla näkymättä myös vasemmistopuolueiden kannattajien koulutuksessa.

Keskiluokkaistuminen ja koulutuksen merkityksen kääntyminen päälaelleen ovat jättäneet jälkeensä poliittisen tyhjiön, jonka konservatiivisemmat oikeistopuolueet ovat ilomielin täyttäneet. Kaikista mittavimpia muutoksen vaikutukset ovat olleet Isossa-Britanniassa, jossa paikallinen vaalijärjestelmä korostaa pieniäkin muutoksia tiukoissa vaalipiireissä.

Toisaalta muutos näkyy myös Suomessa: SDP ja perussuomalaiset kilpailevat ykköspaikasta esimerkiksi perinteisen työväenluokkaisessa Itä-Helsingissä. Ruotsissa paikallisten sosiaalidemokraattien vankkana tukijana pitkään toimineen ammattiyhdistysliikkeen sisällä oikeistokonservatiivisten ruotsidemokraattien kannatus meni jo muutama vuosi sitten ohi sosiaalidemokraattien.

Toisin kuin kotimaisissa sosialidemokraateissa talouspolitiikka ei ole kokonaan kadonnut vasemmistoliiton prioriteeteista. Puolue on säilyttänyt myös taloudellisen fokuksensa, ja niin puolueen eduskuntaryhmästä kuin nuorisojärjestön puheenjohtajan paikalta löytyy tunnustuksellisiksi kommunisteiksikin identifioituvia henkilöitä. Myöskään vasemmistoliiton puheenjohtajana toimiva Li Andersson ei kaihda kutsua itseään marxistiksi. Elävää ideologista taustaa ei juuri pidetä vakan alla, eivätkä arvopoliittiset kysymykset ole kokonaan syrjäyttäneet taloudellista oikeudenmukaisuutta, kuten länsimaisissa sosiaalidemokraattisissa puolueissa on yhä enenevissä määrin käynyt.

Osaltaan kyse on sukupolvenvaihdoksesta. Eduskuntavaalien yhteydessä vuonna 2019 teetetyn eduskuntavaalitutkimuksen mukaan vasemmistoliitto keräsi 2000-luvun alkuvuosina kansallista kannatustaan suuremman osuuden äänistä vanhempien ihmisten parissa. Yli 55-vuotiaat kattoivat yksin yli puolet vasemmistoliiton äänestäjistä vuoden 2003 eduskuntavaaleissa, kun 15 vuotta myöhemmin vuonna 2019 vastaava osuus oli enää noin kolmanneksen. Samalla nuorien osuus on lähes tuplaantunut.

POSTMATERIAALINEN JA

MATERIAALINEN VASEMMISTO

Asiaa tutkinut ja siitä kirjoittanut ekonomisti Thomas Piketty on antanut kehityskululle nimen Brahmin Left, vasemmiston keskiluokkaistumiskehitykselle ominaisen dynamiikan mukaisesti. Nimitys viittaa hindulaiseen korkean statuksen pappiskastiin. Saman kehityskulun huomioi myös brittilehti The Economist viime vuoden puolella.

Pikettyn tutkimuksen mukaan kehityskulku on riippuvainen ikäpolvesta. Historiallisesti 1930-luvulla tai aiemmin syntyneiden ikäluokassa korkeimmin koulutettu kymmenys äänesti keskimäärin enemmän perinteisiä oikeistopuolueita kuin muut. Siitä eteenpäin tilanne on kuitenkin muuttunut: korkeimmin koulutetut kunkin myöhemmän sukupolven sisällä äänestivät ja äänestävät poliittisen kentän vasemmalle puoliskolle sijoittuvia puolueita enemmän kuin muut. Vaikutus on myös kasvanut ajan myötä. Riippumatta sukupolvesta korkeasti koulutetut äänestävät nyt enemmän vasemmistopuolueita kuin kolme tai neljä vuosikymmentä sitten. Politiikkaa voi lopulta typistetysti ajatella asiakysymyksinä, joihin annettavat vastaukset vaihtelevat tietyllä janalla poliittisen position mukaan. Tällainen oli esimerkiksi yllä kuvattu ristiriita työn ja pääoman välillä, joka näytteli hallitsevaa osaa 1900-luvun politiikassa. Siinä vastaukset keskittyivät erityisesti tulonjakokysymyksiin.

Yhteiskunnallisten muutoksien myötä paitsi vastaukset kysymyksiin voivat näyttäytyä uudessa valossa, myös itse kysymykset ja niiden ajankohtaisuus voivat muuttua. Näin on käymässä jälleen, kun koulutusasteen nousu on lähes peruuttamattomasti muokannut vasemmistolaista äänestäjäpohjaa länsimaissa. Tämän myötä osapuolet poliittisella kentällä esittävät uudenlaisia kysymyksiä ja antavat niihin erilaisia vastauksia. Lopputuloksena 1900-luvulta perityt ja nykyään epätarkat käsitykset oikeistosta ja vasemmistosta vain talousmääritteisinä ilmiöinä eivät enää samalla tavalla auta selittämään moderneja poliittisia jakolinjoja.

Vasemmistoliiton tehtävä onkin sopeutua uudenlaiseen länsimaiseen poliittiseen kontekstiin, joka on hiipinyt läsnäolevaksi kylmän sodan päättymisen jälkeen. Sen kontekstin elimellisenä osana toimii poliittisen sfäärin relevanttien jakolinjojen löytyminen talouden ohella myös postmateriaalisista arvoista. Vasemmistoliitto ei kuitenkaan ole valmis unohtamaan taloudellista oikeudenmukaisuutta sosiaalisten arvojen ohella – eikä sen ainakaan kannatuksen jakautumisesta päätellen kannatakaan.