3 minute read

Siivotaan siistiksi

Tämä osio ohjaa pohtimaan seuraavia teemoja:

• Siivoamisen ja puhtauden merkitys omaan hyvinvointiin ja ympäristöön • Siivouskalenteri ja siivouksen säännöllisyys

Siivoaminen ei ole monen lempipuuhaa. Säännöllinen siivoaminen säästää kuitenkin aikaa, terveyttä, omaisuutta sekä ympäristöä. Jos siivoaa oikein ja vähän päivittäin, vältytään isoilta suursiivouksilta. Siistissä ympäristössä on hyvä olla, mieli on virkeä ja energia säästyy muuhun mukavaan.

Omien asuin- ja oleskelutilojen siistinä pitäminen on yksinkertainen ja konkreettinen tapa ottaa vastuuta henkilökohtaisesta hyvinvoinnista. Siivouksessa, kuten arjen taidoissa yleensäkin, on tärkeää rutiinien oppiminen, koska siisteyden ylläpitäminen edellyttää säännöllisin väliajoin toistuvia toimenpiteitä.

Siistissä ympäristössä on terveellistä. Pölyinen huoneilma voi aiheuttaa ärsytys- ja allergiaoireita. Raikas sisäilma virkistää mieltä ja auttaa myös unen saantiin. Puhtailta pinnoilta eivät pöpöt leviä ja mielikin lepää, kun tavarat löytää oikeilta paikoiltaan. Oman kodin tai sellin siisteydestä huolehtimisen taso on yksi indikaattori, joka kertoo ihmisen hyvinvoinnista ja elämänhallinnasta.

Vankilaympäristössä osastojen siivous on useimmiten putsareiden vastuulla. Tärkeää olisi kuitenkin, että kaikki vangit osallistuisivat siivoamiseen jollain tavalla, ja näin kaikkien taitoja pystyttäisiin vahvistamaan. Yksi onnistuneen asumisen isoista haasteita on, että monilla on puutteita kodinhoidon taidoissa. Kotia ei hoideta riittävästi tai hoitoon käytetään vääriä aineita ja annostelua. Liian voimakkaat puhdistusaineet, kuten kloriitti voivat tuhota esimerkiksi lattia- ja seinämateriaaleja sekä huonekaluja.

Siivousta oppii parhaiten siivoamalla. Ohjauksessa kannattaa hyödyntää kuitenkin videoita ja kuvallisia materiaaleja. Marttaliiton verkkosivuilta löytyy ohjeita, vinkkejä ja videoita siivoukseen.

siivouskalenteri

Paikka kaikelle, kaikki paikalleen: kun tavaroille on omat paikat, on järjestystä helppo pitää yllä. Paikoillaan olevat tavarat luovat itsessään siisteyden tuntua. Siivoustöitä on hyvä jakaa eri päiville. Kun säännöllisesti siivoaa vähän, ei suursiivouksille ja jynssäämiselle tule tarvetta. Jynssääminen, liiallinen veden käyttö ja puhdistusaineiden yliannostelu heikentävät puhdistustehoa ja pilaavat kodin pintamateriaalit.

1

päivittäin

• Tuuleta koti/huone. • Järjestä tavarat ja vaatteet paikoilleen. • Tiskaa ja siisti keittiö. • Poista roskat ja tahrat.

2

viikoittain

• Pese likaiset vaatteet. • Pese vessanpönttö ja lavuaari. • Imuroi lattia ja matot. • Vie roskat. • Pyyhi pölyt ja sormenjäljet pinnoilta. • Kastele kukat. • Puhdista jääkaappi.

3

tee kerran tai pari kertaa kuukaudessa

• Vaihda lakanat ja tuuleta vuodevaatteet. • Vie lasi, metalli ja tyhjät pullot kierrätykseen. • Puhdista lattiat siivousliinalla.

4

silloin tällöin

• Järjestä ja pyyhi kaapit, hyllyt ja laatikot. • Pese tai tuuleta tyynyt, peitot ja täkit. • Pese lattiat huolellisesti ja pyyhi lattialistat. • Pese lattiakaivo, tuuletusventtiilit ja lämpöpatterit. • Putsaa liesituuletin, uuni ja pesukoneet. • Tuuleta matot ja verhot. • Pese ikkunat. • Sulata pakastin.

siivouksessa pärjää pienellä

• Mikrokuituliina puhdistaa ilman pesuainettakin. • Käsiastianpesuaine riittää, se sopii lähes kaikkeen siivoukseen. • Annostele pesuaineita vain vähän. Liika annostelu ei puhdista, jättää pesuainetta pinnoille ja nopeuttaa uudestaan likaantumista. • Siivoa puhtaimmasta likaisempaan päin. Tämä pätee myös tiskatessa – vältyt tiskiveden vaihtamiselta ja lopputulos on kirkkaampi. • Opettele kuhunkin siivoustyöhön parhaiten sopivat aineet ja välineet, niin vältyt turhalta työltä. Tutustu pakkausselosteisiin ja -merkintöihin. • Käytä voimakkaita desinfioivia puhdistusaineita (esim. kloriitti) vain erikoistapauksissa, kuten vatsataudin tai muun tarttuvan taudin aikana. Noudata tarkkaan käyttöohjeita. • Voimakkaat puhdistusaineet pilaavat herkästi kodin pinnat ja aiheuttavat mm. iho- sekä hengitystieoireita Lisäksi ne ovat haitaksi ympäristölle!

isoäidin turvalliset ja ekologiset siivousvinkit

• Hapan väkiviinaetikka kirkastaa peilit ja lasit. Se poistaa kalkkilikaa, johon muu lika helposti tarttuu ja kertyy. • Emäksinen ruokasooda puhdistaa rasvalikaa. Lisäksi sen hankaava vaikutus poistaa pinttymiä ja raikastava vaikutus hajuja. • Kovalla sokeripalalla saa pinttyneet lieden rautalevyjen reunat ja uunin lasin putsattua. Lisää isoäidin siivousvinkkejä Marttojen verkkosivuilta.

tehtävä 14

liite 10 Testaa siivoustottumuksesi

Kuvaus: Tehtävän tarkoituksena on pohtia, minkälainen olet siivoojana ja

minkälaisia tapoja sinulla? Oletko pilkuntarkka putsaaja vai satunnainen järjestäjä? Testaa ja arvioi omat siivoustottumuksesi. Ryhmässä voidaan vertailla, löytyykö osallistujien kesken erilaisia siivoustottumuksia. Mikä motivoi siivoamaan? Mikä merkitys siisteydellä on hyvinvointiin ja ympäristöön?

tehtävä 15

10 minuutin siivouspeli

Kuvaus: Tehtävän tarkoituksena on osoittaa, että lyhyessäkin ajassa saa

paljon siivottua, kun keskittyy tekemiseen. Ota kellosta aikaa ja siivoa 10 minuutin aikana niin paljon kuin ehdit. Lopeta heti, kun aika loppuu. Tehtävä sopii esimerkiksi osastoille ja jokaisen oman sellin siivoukseen.

tehtävä 16

liite 11 Siivouskalenteritehtävä

Kuvaus: Jokaisella on omanlainen käsitys esimerkiksi siitä, kuinka usein

lakanat vaihdetaan tai lattiat pestään. Tehtävässä on siivoustehtäviä, joita keskustelun kautta määritetään siivouskalenterin kohtiin. Tehtävää voi miettiä koti- tai esimerkiksi vankilaoloihin. Vankilassa lattiat pestään varmasti useammin kuin kotioloissa.

This article is from: