Mellunmäki nousi mäkimaastoon

Helsinki laajeni 1960–1970-luvuilla rajojensa sisällä joka suuntaan. Mellunmäen rakentaminen merkitsi silloisen Helsingin itäisimmän kolkan ottamista kaupunkimaisen asuinkäyttöön.

Mellunmäkeä vuonna 1976. Alueen rakentamisen ensimmäinen vaihe oli lopuillaan.

Kuva: SKY-FOTO / Helsingin kaupunginmuseo.

mellunmäen Kaavoittaminen alkoi 1965. Seuraavan vuoden kesäkuussa hyväksyttiin Mellunmäen osa-alueen ja Vesalan osa-alueen koillisosan kaavaluonnokset. Mellunmäki suunniteltiin noin 7 000 asukkaalle. Rakentaminen eteni niin, että vuonna 1975 mellunmäkeläisiä 5 500.

Rakentaminen alkoi vuonna 1968. Mellunmäessä talot on sijoitettu väljästi kumpuilevaan maastoon. Niiden välissä on runsaasti puita ja istutuksia. Monilla tonteilla on myös siirtolohkareita. Toisin kuin monissa muissa lähiöissä Mellunmäen rakentamisesta huolehtivat perheyritykset Palkki Oy ja Rakennus Oy. Kunnallistekniikka valmistui suureksi osaksi työttömyystöinä. Mellunmäestä tuli valmistuttuaan Mellunkylän toiseksi suurin osa-alue.

Vuonna 1974 Mellunmäkeen valmistui ostoskeskus, jonka suunnitteli arkkitehtitoimisto Pentti Ahola.

Mellunmäen rakentajia Palkki Oy:n työmaaparakissa

vuonna 1970. Kuva: Kansan Arkisto

Tuloksena oli tyypillinen lähiöostari, jolla saattoi tehdä päivittäisiä ostoksia, käydä apteekissa ja ravintolassa. Myös Vartiokylän seurakunta vuokrasi tiloja ostoskeskuksesta.

Mellunmäen täydennysrakentaminen alkoi jo 1980-luvulla metron toteutuksen vauhdittamana. Mellunmäentien molemmille puolille ja 1960- ja 1970-luvuilla rakennettujen asuinalueiden viereen rakennettiin tiiviitä asuinkortteleita. Samalla asukasluku nousi huomattavasti. Vuonna 1995 Mellunmäessä oli 7 987 asukasta.

Metroliikenne Kontulasta Mellunmäkeen alkoi 1989. Ensimmäinen lähti liikkeelle Mellunmäestä 1. syyskuuta klo 5.25. Mellunmäen metroasema on edelleen pohjoisin maailmassa. Toiseksi pohjoisin sijaitsee Pietarissa.

Metron päätepysäkin ympärille nousi 1980- ja 1990-luvuilla tiivis asunto- ja liiketilakeskusalue. Paljon laajamittaisemmatkin liikerakentamissuunnitelmat ovat olleet esillä, mutta ne eivät ole toteutuneet.

Mellunmäen pohjoisosaan valmistui 1990-luvulla kerrostaloalue. Linnanherranpuiston seudulle nousi samoihin aikoihin pientaloja. Vantaan Länsimäki on kasvanut kiinni Mellunmäkeen. Vantaan rajalle on noin 200 metriä pohjoiseen Mellunmäen metroasemalta.

Pienen ostoskeskuksen kaupalliset palvelut vähentyivät metron ja sen yhteyteen rakennettujen liiketilojen valmistuttua. Rakennuksen purkua suunniteltiin 2000-luvun alussa, mutta päätös peruuntui vuonna 2005. Purkaminen toteutui vuonna 2017. Paikalle nousi asuinkerrostaloja.

Mellunmäessä asui vuoden 2020 alussa 8 569 henkilöä. Tätä ennen väkiluku on ollut yhtä korkealla vuonna 1997, kun uudisrakentamisen vaikutus oli suurimmillaan. 1990-lopulla alkanut hienoinen lasku taittui 2008, minkä jälkeen mellunmäkeläisten määrä on kasvanut vähitellen.

Lähitulevaisuudessa Mellunkylän asukasluku kasvaa eniten nimenomaan Mellunmäessä. Vuosina 2019–2020 Mellunmäkeen oli valmistumassa yli 600 asuntoa Naulakallioon, Tankovainioon sekä Saariseläntien ja Pyhätunturintien varsille. •

Pallastunturintie 1:n (nykyinen Pallaksentie) ja Ounasvaarantie 2:n kerrostaloja valmistumassa olevan Kontulantien päässä Mellunmäessä vuonna 1970. Vasemmalla

puiden lomasta pilkottaa Gulfin huoltoasema. Kuva: Simo Rista / Helsingin kaupunginmuseo

Naulakallio luontokohteena

Naulakallio kohoaa komeasti noin 30 metrin korkeuteen. Pohjoispuoli on sen verran loiva, että sieltä pystyy kiipeämään kalliolle, eteläseinämä on täysin äkkijyrkkä.

Naulakallio on ollut ehtymätön seikkailukohde etenkin pikkupojille. Talvella laskimme kalliolla mäkeä suksilla ja ilman suksia. Aivan silloisen Rekitien ja Naulakalliontien risteyksen lähellä kallion alarinteellä on hauska kumpare, johon rakensimme talvisin hyppyrimäen. Vauhdista ei ollut puutetta, sillä ylämäkeä riitti aivan kallion huipulle asti. Harva uskalsi ottaa vauhtia niin ylhäältä. Mäessä pystyi leiskauttamaan 6–8 metrin hyppyjä.

Kallion laelle jyrkänteen reunalle on asennettu kalliokiipeilijöiden lenkkejä. Jo 1950-luvulla, kun kalliokiipeilyä ei vielä harrastettu nykyisessä muodossaan, hurjimmat pojat kiipesivät jyrkännettä pitkin ylös ilman köyttä tai mitään turvavälineitä. Itse olin viisaampi (lue: arempi) ja kiipesin vain puoliväliin. Sittemmin kaupunki on asentanut pariin kohtaan jyrkänteen reunalle turva-aidan. Tarkoitus on hyvä, mutta aikuiset osaavat varoa jyrkännettä ilman aitaakin ja pikkupojille aita on vain yksi ylitettävä este lisää.

Kallion korkeimmalla kohdalla on kallioon hakattuja metallitappeja ja lenkkejä muistona muinaisesta kolmiomittaustornista. Huipulla on myös betonisia pilareita, joiden päällä oli joskus 1970-luvulla kiskoilla liikuteltava koppi, jolla tehtiin jotain minulle salaisuudeksi jääneitä tieteellisiä mittauksia.

Kallioon on louhittu neljä keskeneräiseksi jäänyttä luolaa ensimmäisen maailmansodan ajoilta. Niistä kolme on suljettu betonilla ja neljäs vahvalla teräsovella. Aikaisemmin ovet olivat auki ja tietysti meidän piti mennä sisälle, vaikka luolissa pelotti liikkua pimeässä.

Kallion länsirinteessä on uudempi viides ovi. Sen takana on kriisiajan sairaala tai ensiapupaikka. En tiedä, onko se enää täydessä valmiudessa. Edesmenneellä isälläni oli oven avain. Paikkaa varten piti olla joku lähellä asuva yhteyshenkilö ja isäni kai valikoitui, koska hän oli kaupungin palveluksessa. En koskaan päässyt siellä käymään, sillä isäni kertoi avaimesta vasta vähän ennen kuolemaansa.

Eero Hiltunen