Kaupunginosan murroskohtia

Mellunkylän liittäminen osaksi Helsingin kaupunkia on alueen lähihistorian suurin murroskohta. Osana pääkaupunkia kaupunginosan muutos nopeutui. Helsinki alkoi suunnata kasvuaan itään, jossa oli paljon rakentamatonta tilaa.

liiKenteellisesti mellunKylä oli sumpussa ennen metroliikenteen alkamista vuona 1982. Itäväylä ruuhkautui etenkin Sörnäisissä. Pientä helpotusta toivat kehäykkösen ja Lahden moottoritien valmistumista 1970-luvulla. Kivikon liittymäjärjestelyt ovat 2010-luvulla helpottaneet oleellisesti liikennettä kehäykköselle.

Itä-Helsingin lähiöiden asema oli edelleen 1970-luvulla epäselvä. Ne olivat osa Helsinkiä, jonka keskusta sijaitsi sekä liikenteellisesti että ajatuksellisesti etäällä. Oikeaan Stadiin oli henkisesti paljon pitempi matka kuin 14 kilometriä. Tildun Tieto ja Uutinen väitti vuonna 1975, ettei ”Itä-Helsinkiläinen tunne kuuluvansa kantahelsinkiläisten kastiin”. Lehti luonnehti Itä-Helsinkiä ”muodottomaksi käsitteeksi, joka koostuu omaan ympyräänsä katsovista nukkumis- ja asumalähiöistä”.

Metroliikenteen alkaminen Itä-Helsinkiin vaiheittain 1980-luvulla yhdisti entiset liitosalueet kiinteämmin osaksi pääkaupunkia. Matka-aika keskustaan lyheni merkittävästi ja Itäväylän ruuhkat helpottivat. Muutos teki mellunkyläläisistä myös ”hesalaisia”, jos ei stadilaisia. Esimerkiksi Kontulassa oli tosin suhteessa enemmän stadilaisia kuin muualla kaupungissa, sen verran paljon ”paljasjalkaisia” oli lähiöön muuttanut.

Maahanmuutto on muuttanut Mellunkylää 1990-luvulta lähtien. Itä-Helsinkiin tuli ensivaiheessa paljon inkerinsuomalaisia ja Somalian sisällissotaa paenneita. Kansallisuuksien kirjo on laajentunut. Mellunkylässä on paljon väkeä, joiden juuret ovat Venäjällä, Virossa, Lähi-Idästä tai Balkanilla. Yhtä yksittäistä suurta maahanmuuttajaryhmää ei ole.

Lahdenväylän ja Kehä I:n eritasoliittymän rakennustyömaa. Näkymä itään kohti

Kivikkoa. Kuva: Simo Rista / Helsingin kaupunginmuseo

Mellunmäen metroasema vuonna 2001. Kuva: Sakari Kiuru / Helsingin kaupunginmuseo