vanhalla tyylilläVarovasti

Varovasti vanhalla tyylillä

Usva leijuu Aitoon yllä, on toukokuun valoisa yö. Pieni hämärän hetki, jolloin tunnollisimmat ehtivät sytyttää valot pyöriinsä. Pian hämärä on kuitenkin ohi, alkaa konsertti. Niin uskomaton siritys ja viserrys, kun metsän pienet siivekkäät alkavat aamutoimensa laulaen.

Kirjoittaja on hauholainen vanha velo. Hän polkaisi ystävineen Tampereella Likkojen lenkin. Usva leijuu Aitoon yllä, on toukokuun valoisa yö. Pieni hämärän hetki, jolloin tunnollisimmat ehtivät sytyttää valot pyöriinsä. Pian hämärä on kuitenkin ohi, alkaa konsertti. Niin uskomaton siritys ja viserrys, kun metsän pienet siivekkäät alkavat aamutoimensa laulaen.Kokemus yön läpi polkemisesta oli niin hieno 80-luvun lopulla, että sen haluaa elää uudelleen ja uudelleen. Kyse oli Pirkan yöpyöräilystä. Kuului huhua, että Mansessa alkaa naisille oma pyöräilytapahtuma. Siihen toki mukaan alusta alkaen. Tapahtuma onkin mainio, sitä eivät ole turmelleet suuret väkimassat. Reitti mitä oivin, lehmät ja viime syksynä ensimmäistä kertaa myös leikkuupuimurit silmänruokana matkalla. Reitillä voi katsaste lla myös Tampereen lähikuntien omakotitalojen nousemista entisille laidunmaille ja pelloille. ”Likkojen polkaisu” oli ennen ja vuonna 2003 ensimmäistä kertaa ”Likkojen pyöräily”. Nimi kai muutettiin, koska alkuperäinen ehkei kaikista ollut tulkittavissa pyöräilytapahtumaksi. Tyttöpyöräily löysi ajankohtansa mainiosti sunnuntaiksi Pirkan yöpyöräilyn jälkeen. Se hoitaa palautumisenkin. Kun ruvettiin äideiksi, oli yöpyöräilyyn lähtö paljon helpompaa, koska lapsenvahdit on helpompi saada yöksi kuin päiväksi. Tyttöjen pyörälenkki ei vie koko päivää, matkaa on noin 70 km.

Alusta asti mukana polkeneina herättelimme viime syksynä ajatusta hieman erottua massasta. Luontevinta oli ottaa vanhat velot liiteristä, palmikoida tukka leteille, ja ottaa hinkki pyöränsarveen mukaan. Olimmehan sekajoukkueina jo kokeilleetkin vanhaa tyyliä Vehkajärvi-pyöräilyssä ja Sandran rinkillä.

Kulkupeleinä meillä oli Cresent ja Champion. Ta pahtuman lähtöpaikalla oli kioskia ja telttaa monenmoista, kolesterolin ja ties minkä mittauksia. Jätimme ne väliin, edustamallamme aikakaudellahan ei ollut vielä kolesterolia keksittykään. Ehdimme mukaan alkuverryttelyyn, joka oli liikuntakeskuksen järjestämä. Silloin, kun pyörämme ovat olleet uusia, ei ollut moisia liikkeitä. Venyttelyt eivät olleet säädyllistä hameväkeä varten. Koetimme diskohumpata mukana, mutta kaipuu oli jo kova päästä tarkastamaan, miten Siurossa korjataan eloa ja onko jo Pirkkalassa puitu ohraa.

Ei suinkaan vaan pitemmälle lenkille?

Matka Hatanpäältä kohti Hallilaa sujui oikein leppoisasti. Hallilaan noustessa käveltiin verkalleen mäki ylös. Tämä on iloja, joita on, kun edustaa kiireettömyyden aikakautta. Kehtaa kävellä ja nauttia hitaudestaan. Muut eivät tohdi taluttaa, vaan puskevat pikkuvaihteella ylös.

Hallilasta kohti Her vantaa, essut ilmavirrassa lepattaen ja maitohinkit kolisten ohjuria vasten. Mutta sitten ruotsalaisvalmisteiseni jotenkin tökkää. Meillä ei ole muuta kuin autojen avaimet essujen taskuissa, ei minkäänmoisia huoltoavaimia. Huomataan, että taka-akseli on lonksahtanut pois paikaltaan. Saamme huollon paikalle. Vaihdetaan akseliin mutterit. Häijään mies tiedustelee varovasti, ette kai ole menossa pisemmälle lenkille noilla pyörillä. Niin me olemme suunnitelleet, ja niin teemme. Huoltomies ehdottaa, että ajaisimme ensimmäisenä arkipäivänä suoraan hänen liikk eeseensä; hänellä olisi osava kilpaharjoituspyörä, josta ilomielin tekisi kaupat.