1 minute read

Hallitus puhuu

Mainos on valttia!

Jos haluamme, että Veloista tulee isoja ja kauniita, tarvitsemme paljon mainosta ja itsemme esittelyä. Tällainen tilaisuus meille tarjoutuikin, kun yhdistystämme pyydettiin järjestämään Histori an pyörien näyttely maaliskuun alussa Fillari 2004 -messuille Helsinkiin.

Advertisement

Messukeskus lupasi järjestää 60 neliötä näyttelytilaa parhaalle paikalle. Palamatto, kohdevalot, narukaiteet eteen, hotellimajoitus, lehdistötiedotteet ym. mainosta yltäkyllin, jos vain tulisimme. Lisäksi saisimme myydä omaa lehteämme Pikajalkaa siellä.

Hallituksemme kanta oli selvä, me teemme parhaamme ja järjestämme näyttelyn. Omalta osaltani tein pakettiauton täydeltä töitä ja soittelin kaikki näytteilleasettajien omistamat vanhat polkupyörät, joista saimme kokoon tarvittavan näyttelyn: 7 kpl omiamme ja 5 kpl näytteilleasettajien pyörävanhusta, yhteensä 12 polkupyörää, mitä erikoisempia pyöriä. Lisäksi laitoimme näyttävät tietoiskumainokset seinille. Saimme järjestettyä 2-3 jäsentä joka päivä kertomaan yhdistyksestämme ja harrastuksestamme 3 päivän aikana käyneille 22000 ihmiselle. Suu meinasi kuivua, kun sai samoja juttuja kertoa uudestaan ja uudestaan. Isopyöräisestä kyseltiin paljon ominaisuuksista, puupalarenkaista v. 1943 myöskin. Kiintokappaisesta Crescentistä ihmetytti amerikkalainen alkuperä.

Jaoimme omia esitteitämme asioista kiinnostuneille. Monen mieleen tulikin siellä omassa pihavajassa ole va isoisän vanha menopeli, olisiko se vielä kunnostettavissa ja kuinka korjaus tehdään? Kerroimme asioista, myimme lehtiämme tiedonnälkäisille ja opastimme vanhojen pyörien kunnostuksessa. Mutta jos saimme jokusen uuden jäsenen yhdistykseemme, se oli sen arvoista. Kevään aikana saamme nähdä mitä tämänsorttinen esiintyminen on saanut aikaan. Tuskin siitä ainakaan mitään haittaa on koitunut. Pienen yhdistyksen resurssit ei useinkaan riitä kovin suuriin mainoksiin joten olkaamme tyytyväisiä tästäkin vähästä.

On kulunut jo 4 lehteä siitä kun viimeksi kirjoittelin tälle palstalle joten toivottelen jälleen lukijoillemme hyvää kevättä ja pyöräilykautta.

Reijo Lehtonen Vanhat Velot ry:n rahastonhoitaja

Pikajalka 1/2004

Pyörävanhusten äänenkannattaja

http://www.vanhatvelot.org

ISSN 1457-5566 4. vuosikerta nro 6

Julkaisija Vanhat Velot ry

Painos 300 kpl

Painopaikka TTY-paino, Tampere

Irtonumero 5 euroa esim. Mobiliasta, Pyörätallilta, Vehoniemeltä tai Wanhoista Arabia-astioista. Kirjastoille ja järjestöille tilattuna 10 e/v. Jäsenille lisänumerot Arabia-astioista 4 e.

Päätoimittaja Kalevi Lepo Vietäväntie 119, 36270 Kangasala Puh. (03) 377 7072

Toimituskunta Risto Lehto Pirkko Nurminen Reijo Lehtonen (talous, ilmoitukset) Markku Lahtinen (taitto)

Lehti ilmestyy seuraavan kerran 2/2004 marraskuu aineiston jättö 10.10.2004 1/2005 huhtikuu aineiston jättö 10.3.2005

Pikkuilmoitukset maksuttomia jäsenille, takasivu 100 e.

Lehti ei vastaa yksittäisten kirjoittajien nääkemyksistä.

Kansi: Rikkauden kylän pyörä. Tsekkiläisen Mesicekin vanhan mallin mukaan valmistama uusi kangaroo-pyörä. Kuva Saksan Velojen talvitapaamisesta, Mikko Kylliäinen. Köyhyydenkylän pyörä, kuv. Aslak Sarre. Kuva liittyy Vanhojen Velojen syntyhistoriaan, ja se julkaistaan Tikkurila Oy:n (Tikkurilan Viesti 1/ 1988) luvalla.

This article is from: