Ulkomaiden velot

Kun kesä tulee, Matti Rämö lähtee, säännöllisesti kuin haahkaparvi. Yhtä säännöllisesti hän kirjoittaa matkoiltaan blogia, vastailee YLEn toimittajien kyselyihin satulan päältä ja työstää vielä muistoistaan kirjan innokkaan lukijajoukon iloksi ja hämmästykseksi.

Matti RäMö: polkupyöRällä ukRainan halki istanbuliin. MineRva 2015.

paRikeRtaaolen ollut kuulemassa kirjailijan elävää kerrontaa paikan päällä ja todennut Matin matkailun hurmokseen omistautuneiden lukijoiden osaavan matkojen kohokohdat ja vastoinkäymiset lähes paremmin kuin kirjailija itse. Rämön kirjoittamiseen onkin helppo samastua, niin yksityiskohtaisesti hän kertoo pyörämatkailijan arjesta, aamutoimista, hikisestä polkemisesta, lounaspaikan löytymisestä, toisen pyöräilijöiden tapaamisesta ja illan hämärtymisestä yöpymispaikkaa epätoivoisesti etsittäessä.

Tänä kevään ilmestyi Rämön matkakirja Polkupyörällä Ukrainan halki Istanbuliin. Matkan Matti ehti tehdä jo vuonna 2013 ennen kuin suuret rähinät alueella käynnistyivät. Mutta erinomaisen ajankohtainen teos on nyt, kun pitäisi ymmärtää, millainen historia ja nykyisyys on saanut aikaan myllerrystä Ukrainassa ja mikä kolkka ylipäänsä on Transnitria, jonka halki kirjailija pyöränsä saattaa.

Rämön pyörämatkalla on haasteita, joita asettaa ympäristö, tiet ja maiden oudot tavat, mutta myös haasteita, joita ajaja asettaa itse. Niin kuin nyt päähänpinttymä, että Istanbuliin pitää saapua idästä. Matkan tekemiselle asettaa rytmin Mustanmeren ylittävän lautan aikataulu, josta ei tunnu oikein saavan selvää. Odessasta pitäisi päästä lautalla Batumiin, Georgiaan, jotta voisi ajella rantaväylää länteen kohti Hagia Sofian minareetteja. Sitä ennen on kuitenkin poljettava tuttuja reittejä Baltian maiden halki Valko-Venäjälle ja hieman oudompia väyliä Ukrainaan, poikettava Moldovaan ja Transnistriaan ennen kuin Odessan portaat ovat edessä.

Tapansa mukaan Rämö valottaa läpi ajamiensa alueiden historiaa ja ominaispiirteitä. Pyöräilijänä kirjoittaja on jatkuvasti kosketuksissa alkuasukkaisiin, joiden kautta tunnot ja suhtautuminen maailman menoon käyvät ilmi. Rämö on terävä havainnoija, ja hänen johtopäätöksensä tekevät oikeutta kulloisenkin maan ja kansalaisen omille lähtökohdille. Rämö ei tarjoile ennakkoluulojen värittämiä ja kotimaassa viljeltyjä ajatuksia.

Kirjoittajan ajamisen, majoittumisen ja ruokailun ominaispiirteet ovat käyneet lukijoille tutuiksi jo sarjan aiemmissa kuudessa matkakertomuksessa. Samoin hänen pyöränsä, joka kerta toisensa jälkeen on selviytynyt tuhansien kilometrien koettelemuksista pienin tappioin, mutta aina runko ehjänä.

Tämä matka tulee hyvin dramaattiseen vaiheeseen, kun tuttu Helkama varastetaan keskellä päivää Odessan kadulta. Siinä otetaan miehestä mittaa, kun pitäisi toipua henkilökohtaisesta loukkauksesta ja kuitenkin varautua matkan jatkamiseen. Tavarat olivat tallella majapaikassa, mutta kelvollisen matkapyörän löytäminen edellytti konsultaatioita paikallisten, pyöräilyä lähellä olevien asiantuntijapiirien kanssa.

Ratkaisu löytyi niin pyörä- kuin lauttaongelmaankin, ja Mustanmeren aalloilla vietettyjen päivien jälkeen krijoittaja pääsi jatkamaan matkaansa nyt kohti laskevaa aurinkoa ja bysanttilaisen kulttuurin juuria. Istanbulissa odotti tytär, jonka luo kirjoittaja matkasi myös muutaman vuoden takaisella Intian matkallaan. Liikkuvuus ja kaukomaiden kaipuu tuntuu olevan periytyvä ominaisuus.