Bisnes 2019

Page 14

KUMPPANI

Kuopio Health osk:n uusi toimitusjohtaja Aki Gröhn kannustaa terveysalan toimijoita yhteistyöhön.

Terveysosaajien

yhteinen osuuskunta TEKSTI DIGIMAG/MAIJU KORHONEN KUVA DIGIMAG/MIRKA HAPPONEN

Terveydenalan organisaatioissa kytee lukemattomia hankeideoita. Kuopio Health osk:n tehtävänä on kerätä kaikki toimijat yhteen ja saada ne toimimaan yhteisen hyvän eteen.

I

nnovaatioekosysteemi Kuopio Health osk:n uusi toimitusjohtaja ottaa haasteen innolla vastaan. Tehtävään nimitetty joensuulainen Aki Gröhn aikoo luotsata osuuskuntaa kohti laajentumista ja kytkeä alueen ulkopuolelta tulevia toimijoita Kuopioon, jotta kaupungista saadaan vetovoimainen terveydenhuollon osaajien keskittymä. – Kuopio Health osk on tullut luomaan terveys-, hyvinvointi- ja ravitsemusaloille globaalisti uusia innovaatioita samalla tavoitellen vahvempaa yhteistyötä tutkimus-, kehittämis- ja koulutusorganisaatioiden sekä yritysten välille. Se vastaa Suomen haasteeseen lisätä tutkimuksen avulla vientivetoista kasvua ja kansainvälistää innovaatiojärjestelmäänsä, Gröhn sanoo. Hänen mukaansa yritysmaailmassa on paljon ideoita ja tahtotilaa, mutta sieltä puuttuu se, joka kerää kaikki toimijat ideoineen yhteen ja saa ne toimimaan yhdessä yhteisen hyvän eteen. – Meidän tehtävämme on ottaa

haaste vastaan ja lähteä viemään asiaa eteenpäin, Gröhn sanoo.

elinvoimaa. Kasvutavoitteet ja uudet tuotteet ovat toimintamme keskiössä, Gröhn sanoo.

KUOPIO HEALTH osk on vahva rypäs

paikallisia toimijoita, mikä tekee siitä houkuttelevan kumppanin uusille toimijoille. – Turvaamme toiminnallamme osaavan työvoiman saatavuuden alan paikallisissa yrityksissä reagoimalla nopeasti muuttuviin rekrytointi- ja koulutustarpeisiin, Gröhn sanoo. Huhtikuussa 2019 käynnistyneen osuuskunnan toiminnassa on mukana tällä hetkellä noin parinkymmenen yrityksen lisäksi Itä-Suomen yliopisto, Savonia-ammattikorkeakoulu, Kuopion yliopistollinen sairaala ja Kuopion kaupunki. Gröhnin mukaan osaavan työvoiman riittämisen takaaminen on tärkeää, sillä se lisää alueen vetovoimaa yritysten näkökulmasta. – Ammattitaitoinen työvoima on yrityksen toiminnan ja kasvun edellytys. Kasvavan liiketoiminnan myötä yritykset voivat palkata lisää työvoimaa, mikä lisää puolestaan alueen www.digimag.fi

14

Bisnes 2019

SEURAAVA TAVOITE on jatkaa jäsen-

määrän kasvattamista erityisesti yritysten joukosta ja määrittää osuuskunnan palvelut ja sen toimintamuodot. Gröhn ottaa vastuun hoitaakseen varmoin ottein, sillä kuluneet viisi vuotta hän on työskennellyt Kuopio Healthin kaltaisten ekosysteemien parissa Joensuun Tiedepuistossa. – Meillä alkaa pian ELY-keskuksen rahoittama kaksi ja puoli vuotta kestävä toimintaympäristötukihanke. Mutta koska Kuopio Healthin tarkoituksena on olla alueen toimijoiden yhteinen osuuskunta, toivon, että pian hankkeita saadaan syntymään myös innovaatioekosysteemiin kuuluvien jäsenyritysten toimesta. KUOPIO HEALTH Microkatu 1, H-rakennus, 1.krs KUOPIO Puh. 050 403 7540 info@kuopiohealth.fi www.kuopiohealth.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Circus saapuu Kuopioon

1min
page 93

Tiedätkö kuinka paljon Pohjois-Savossa tehdään julkisia hankintoja?

1min
page 70

Draivia viestintään

1min
page 68

Ratkaisuja digihaasteisiin

1min
page 68

3D-tulostaminen mullistaa maailmaa

2min
page 67

Tiekartta verkkokauppaan

1min
page 66

Persoonallisuus kruunaa brändin

1min
page 66

Tylsyys luo tilaa uudelle

2min
pages 64-65

Kivennäisvesien suosio kasvaa

1min
pages 88-89

Kahville!

3min
pages 86-87

Yhteistyö tuo turvaa

1min
page 58

Kuntopiirin kautta maailmalle

1min
page 56

Kevyt-yrittäjyyden suosio kasvaa

1min
page 56

Kevyt-yrittäjyydestä potkua työ-markkinoihin

1min
page 55

Kevyemmin yrittäjäksi

1min
page 54

Nuoret yrittäjät muuttavat maailmaa

2min
pages 52-53

Rekrykumppani huolehtii työnantaja- mielikuvasta

1min
page 49

Rekry-Koulutuksella töihin logistiikka-alalle

1min
page 49

Työvoima-koulutuksella osaavaa työvoimaa yrityksille

1min
page 48

Rohkeasti yrittämisen tielle

1min
page 47

Työelämätaidot kuntoon

1min
page 46

Kerro se videoin

1min
page 45

Tehoa rekrytointiin

1min
page 44

Virtaa liikunnasta

1min
page 41

Räjähtävää työhyvinvointia

1min
page 41

Virkistyspäivästä energiaa työarkeen

1min
page 40

Uutta potkua toimistoon

2min
page 39

Fuusiolla johtavaksi lääkärikeskukseksi

1min
page 38

Työuupumus tulee hiljaa hiipien

3min
pages 36-37

Tiimihenki on luottamusta

1min
page 29

Digitalisaatiolla työhyvinvointia

1min
page 25

Tieto yksilöllisistä motiiveista edistää työhyvinvointia

1min
page 25

Katse kohti globaalia markkinataloutta

1min
page 23

Näin johdat milleniaaliasi

1min
page 22

Eeva Mertanen – Se halailevampi toimitusjohtaja

2min
pages 20-21

Kärkihankkeet kaupungin alueella

1min
page 15

Terveysosaajien yhteinen osuuskunta

1min
page 14

Sydämen asiana maaseudun elinvoimaisuus

2min
pages 12-13

Tulevaisuuden työelämä on luovaa ja vuorovaikutteista

2min
pages 10-11
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.