Bisnes 2019

Page 93

NÄE & KOE

KUOPIO

KUMPPANI

TEKSTI DIGIMAG/HETA JYRÄLÄ KUVAT JYVÄSKYLÄN MESSUT

Circus saapuu Kuopioon Pimeän ajan karnevaali karistaa harmauden ja aloittaa pikkujoulukauden ilottelun. PikkujouluCircus tuo Suomen kuumimmat artistit Kuopioon.

K

uopio-halli muuttuu sirkusteemaiseksi tapahtuma-areenaksi, kun PikkujouluCircus saapuu kaupunkiin 1. marraskuuta. Vuoden kuumimmiksi pikkujoulubileiksi tituleeratut karnevaalit ovat nyt ensimmäistä kertaa Kuopiossa. Lavalle marssitetaan suomalaisia eturivin tähtiä. MARRASKUUSSA KUOPIO-HALLISSA

esiintyvät Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani, Eppu Normaali sekä Lauri Tähkä. Sirkusteema tulee näkymään kaikessa tapahtuman visuaalisessa ilmeessä ja somistuksessa. Artistien lisäksi luvassa on muutakin viihdykettä. Osa ohjelmanumeroista on vielä yllätyksiä, kuten sirkusmaailmaan kuuluukin. – Kannustamme myös kaikkia vieraitamme pukeutumaan teeman mukaan.

Vaikka koko kaveri- tai yritysporukka voi keksiä yhtenäisen asun, vinkkaa markkinointi- ja myyntipäällikkö Hanna Kiilamaa Jyväskylän Messuilta. Tapahtuma sai alkunsa viime vuonna Jyväskylästä, missä harmaan marraskuun keskelle haluttiin tuoda väriä, valoa ja energiaa. – Saimme niin positiivista ja iloista palautetta, että päätimme laajentaa tapahtumaa Kuopion lisäksi myös Helsinkiin, Vaasaan, Mikkeliin ja Rovaniemelle Jyväskylän lisäksi. PikkujouluCircus keräsi ensimmäisenä vuotenaan lähes 3 000 kävijää, ja samaa tavoitellaan nytkin, kuvailee Kiilamaa tapahtuman taustoja. TAPAHTUMAAN ON saatavilla perus-

partylipun lisäksi myös kahta eritasoista VIP-pakettia, joihin sisältyy herkulwww.digimag.fi

93

Bisnes 2019

linen ruokailu. Pakettien suunnittelussa on pyritty ottamaan huomioon mahdollisimman pitkälle illan teema, joten parhaat VIP-paikat löytyvät luonnollisesti Tirehtöörin Vaunusta, jossa isäntänä toimii illan tirehtööri. Tapahtuma on suunnattu täysi-ikäisille. Juhlakansalle on myös tarjolla laadukasta street foodia sekä anniskelualueita, joihin käsiksi pääsee myös partylipulla. – Tavoitteena on luoda ihmisille mukava, pitkä ilta ja hieman erilaista pikkujouluohjelmaa. Pikkujouluissa voi irrotella vähän pidemmän kaavan mukaan, summaa Kiilamaa. JYVÄSKYLÄN MESSUT PikkujouluCircus Kuopio Kuopio-halli, Opistotie 4, KUOPIO www.pikkujoulucircus.fi/kuopio


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

Circus saapuu Kuopioon

1min
page 93

Tiedätkö kuinka paljon Pohjois-Savossa tehdään julkisia hankintoja?

1min
page 70

Draivia viestintään

1min
page 68

Ratkaisuja digihaasteisiin

1min
page 68

3D-tulostaminen mullistaa maailmaa

2min
page 67

Tiekartta verkkokauppaan

1min
page 66

Persoonallisuus kruunaa brändin

1min
page 66

Tylsyys luo tilaa uudelle

2min
pages 64-65

Kivennäisvesien suosio kasvaa

1min
pages 88-89

Kahville!

3min
pages 86-87

Yhteistyö tuo turvaa

1min
page 58

Kuntopiirin kautta maailmalle

1min
page 56

Kevyt-yrittäjyyden suosio kasvaa

1min
page 56

Kevyt-yrittäjyydestä potkua työ-markkinoihin

1min
page 55

Kevyemmin yrittäjäksi

1min
page 54

Nuoret yrittäjät muuttavat maailmaa

2min
pages 52-53

Rekrykumppani huolehtii työnantaja- mielikuvasta

1min
page 49

Rekry-Koulutuksella töihin logistiikka-alalle

1min
page 49

Työvoima-koulutuksella osaavaa työvoimaa yrityksille

1min
page 48

Rohkeasti yrittämisen tielle

1min
page 47

Työelämätaidot kuntoon

1min
page 46

Kerro se videoin

1min
page 45

Tehoa rekrytointiin

1min
page 44

Virtaa liikunnasta

1min
page 41

Räjähtävää työhyvinvointia

1min
page 41

Virkistyspäivästä energiaa työarkeen

1min
page 40

Uutta potkua toimistoon

2min
page 39

Fuusiolla johtavaksi lääkärikeskukseksi

1min
page 38

Työuupumus tulee hiljaa hiipien

3min
pages 36-37

Tiimihenki on luottamusta

1min
page 29

Digitalisaatiolla työhyvinvointia

1min
page 25

Tieto yksilöllisistä motiiveista edistää työhyvinvointia

1min
page 25

Katse kohti globaalia markkinataloutta

1min
page 23

Näin johdat milleniaaliasi

1min
page 22

Eeva Mertanen – Se halailevampi toimitusjohtaja

2min
pages 20-21

Kärkihankkeet kaupungin alueella

1min
page 15

Terveysosaajien yhteinen osuuskunta

1min
page 14

Sydämen asiana maaseudun elinvoimaisuus

2min
pages 12-13

Tulevaisuuden työelämä on luovaa ja vuorovaikutteista

2min
pages 10-11
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.