Koti & Asuminen 2020

Page 46

KUMPPANI

Asiakas pysyy tiiviisti projektissa mukana, sillä toiminnanohjausjärjestelmässämme on asiakasnäkymä, kertoo Kuopion yksikön päällikkö Jani Tuppurainen Perustavalta.

Kaikki lähtee perustuksesta TEKSTI DIGIMAG/HETA JYRÄLÄ KUVAT PERUSTAVA, DIGIMAG/MIRKA HAPPONEN

Kestävä ja hyvin suunniteltu perustus säilyttää kiinteistön ryhdikkyyden koko sen elinkaaren ajan.

S

uomen Ympäristökeskuksen teettämän asukasbarometrin mukaan yli puolet suomalaisista haluaisi asua omakotitalossa pientalovaltaisella alueella. Pientaloja rakennetaan vuosittain noin 7 500 kappaletta, joista noin 70 prosenttia on erilaisia talopaketteja. – Rakentamisen trendinä on nyt tehdä vähän pienempiä taloja, jotka ovat muodoltaan yksinkertaisempia. Suurin osa hyödyntää ainakin osittain valmiita talopaketteja, mutta myös muuttovalmiiden talojen suosio on kasvanut, kertoo Kuopion yksikön päällikkö Jani Tuppurainen Perustavalta. Talon rakentamisessa huolella tehdyt perustukset pitävät rakennuksen pystyssä vuodesta toiseen. Tässä apuun kannattaa pyytää ammattilaiset. Tuppuraisen mukaan Perustava on perustusurakoitsija, joka kulkee asiakkaan mukana aina suunnittelusta siihen asti, että perustukset ovat pystyssä. Tämä varmistaa, että asiakas saa vaivattomasti kaiken yhdestä osoitteesta. – Kun ajatus talon rakentamisesta konkretisoituu ja tontti on hankittuna, on

aika suunnitella perustukset, kertoo Tuppurainen. TARVEKARTOITUKSESSA ASIANTUNTIJAT selvittävät rakennuspaikan vaatimuk-

set ja asiakkaan tarpeet. Maaperätutkimus antaa suunnittelijoille reunaehdot, millainen pohja kannattaa tehdä. Perustuksille saadaan jo tässä vaiheessa tarkka hinta, mikä sisältää perussuunnittelun ja toteutuksen. – Kantavalle ja tasaiselle tontille riittää yksinkertaisissa kohteissa tavallinen 6 000–9 000 euron hintainen perustus. Pehmeämmän maan hintahaitari on leveämpi, sillä muuttuvia tekijöitä on useampi. Rinnetontti on perustusten puolesta kaikkein kallein paikka. Paalutettujen perustusten hinta liikkuu yleensä 35 000–50 000 euron välillä. Kuopiossa maaperä on usein tarpeeksi kovaa maavaraisiin pohjiin, kuvailee Tuppurainen. Tuppuraisen mukaan vuoropuhelu suunnittelun ja työmaan välillä on sujuvaa, sillä yrityksellä on käytössään oma suunnittelija. Tämä varmistaa, että asiakkaan tarpeisiin saadaan toteutetuksi optiwww.digimag.fi

46

Koti & Asuminen 2020

maalisin ratkaisu. Kokonaisvaltaisen suunnittelun jälkeen tuotanto saa tarvittavat dokumentit töiden aloittamista varten. – Asiakas pysyy tiiviisti projektissa mukana, sillä toiminnanohjausjärjestelmässämme on asiakasnäkymä. Sinne talletetaan paljon kuvia, ja asiakas voi seurata esimerkiksi tilauksia, valottaa Tuppurainen. PERUSTAVAN ASIAKKAITA ovat lähes kaikki Suomen suurimmat talotehtaat, rakennusliikkeet ja yksityiset rakentajat ympäri Suomea. Yritys on perustettu vuonna 2007 Orimattilaan. Tällä hetkellä sillä on yhdeksän toimipistettä, joista Kuopion yksikkö on tuoreimmasta päästä. Aiemmin Kuopiossa on operoitu Jyväskylästä käsin, mutta pari vuotta sitten kaupunkiin päätettiin perustaa oma yksikkö. – Tärkeintä on, että asiakas tietää mitä on rakentamassa ja minne, me hoidamme loput, summaa Tuppurainen. PERUSTAVA OY Telkkistentie 5, KUOPIO Puh. 040 640 4200 www.perustava.fi


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.