Johtaja 3/2021 - Lehti rohkeille nuorille johtajille

Page 13

JÄSE NTAR INA / SI NI TOIVONEN

POLKUNI TOIMITUSJOHTAJAKSI Olen itse toimitusjohtajapolkuni alussa. Ilman ympärilleni keräämiäni ihmisiä, jotka esittävät vastausten sijaan kysymyksiä, uskaltavat sanoa vastaan, mutta haluavat minulle hyvää, en olisi onnistunut tämän vuoden tapahtuman järjestämisessä näin hyvin. Nautin suuresti siitä, että toimitusjohtajana voin antaa aplodit tiimille hyvästä esityksestä haastavina aikoina ja kehittää niin SHIFTin yleisöä, yhteisöä kuin yksilöitä tuomaan entistä enemmän arvoa SHIFTin kävijöille, kumppaneille ja taustaorganisaatioille. Yhdessä olemme enemmän. SINI TOIVONEN TOIMITUSJOHTAJA AIRISTON NUORKAUPPAKAMARIN JÄSEN

1 3

yrityksestä Helsingistä ja pakkasimme mieheni kanssa laukut. Etäisyys SHIFTiin ja Turkuun teki siinä kohtaa hyvää. Sopiva hetki koitti myöhemmin vuonna 2020, kun Mari jäi perhevapaalle, ja minulla oli halun lisäksi myös edellytykset nousta SHIFTin seuraavaksi toimitusjohtajaksi. Koin, että yli kymmenen vuoden yrittäjämäinen työskentely, tapahtuma-alan kattava tuntemus ja nopea reagointikyky muutoksiin antoivat minulle avaimet johtaa SHIFTiä pandemian aikana. Toimitusjohtajuus on opettanut paljon. Tärkein tehtäväni on antaa muulle tiimille edellytykset onnistua ja auttaa tarpeen vaatiessa ongelmien ratkaisussa ja perustoimintojen ylläpidossa. Tänä aikana vapaaehtoisorganisaation pyörittäminen on erityisen herkkää, jokaiselle tulisi olla mielekästä ja kehittävää tekemistä eikä johtamista ja motivointia voi hoitaa vasemmalla kädellä. Tietyt koulussa opetetut hampurilaispalautemallit ja motorolat alkavat vanheta, ja yksilöiden tarpeet korostuvat pienen organisaation johtamisessa.

/

O

len nuorisoteatteriharrastustaustani takia tykännyt aina olla esillä. Esiintyminen on minulle luontevaa, vaikka luonteelleni on sopinut yhtä lailla tiimityöskentely ja muiden pää- ja sivuroolissa esiintyvien henkilöiden osaamisen korostaminen. Lukioikäisenä teatterilavalla koin, että olisin kyllä tarpeen vaatiessa suoriutunut pääroolistakin, ja sama tunne jatkui myöhemmissä koulu- ja työrooleissani. Urapolkuni alkuun kuuluneet KPMG:n kahvinkeittotehtävät olivat myyntihenkiselle ja vastuuta haluavalle nuorelle ihmetyksen aihe. Onneksi itseluottamusta löytyi jo vastavalmistuneena ja kerroin, että assistenttitehtävien sijaan minusta voisi olla enemmän hyötyä neuvotteluhuoneessa, jossa voin kertoa asiantuntijoidemme osaamisesta ja kuunnella asiakkaiden tarpeita. Minusta tuli alueohjausryhmän jäsen ja pääsin myynti- ja markkinointitehtävien lisäksi tutustumaan niin yritysten kuin numeroiden johtamiseen. Liityin nuorkauppakamariharrastukseen KPMG:n ja KTM-maisteriopintojen sivussa. SHIFTin ensimmäinen toimitusjohtaja Alexander houkutteli minut mukaan Turussa järjestettävään kasvuyritystapahtumaan, ja pian huomasin vetäväni SHIFTin myyntitiimiä. Lopulta vastasin JCI-tapahtumaprojektin siirtymisestä kaupalliseksi liiketoiminnaksi. Toisen SHIFT-vuoteni jälkeen Alexander antoi minulle Jim Collinsin Good to Great -kirjan lainaksi. Olin melko vakuuttunut, että olisin valmis siirtymään SHIFTin toimitusjohtajaksi, jos paikka vapautuisi. Hinku päärooliin oli kova ja siitä tuli tavoitteeni. Toimitusjohtajapaikka aukesi kannaltani huonoon aikaan vuotta myöhemmin, kun olin juuri lähdössä työvaihtoon San Franciscoon. Myöhemmin sain mielenkiintoisen työroolin tapahtuma-alan

LEHTI ROHKE ILLE NU ORILLE JOHTAJILLE, JOTKA H ALUAVAT LUODA VASTUULL ISTA MUUTOSTA YRI TYKSIIN JA YHTEIS KU NTAAN.

TEKSTI: SINI TOIVONEN | KUVA: JOUNI KURU, BRAVE TEDDY

J O H TA JA


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

SOCIAL SELLING MUUTTAA MYYNTIÄ

2min
page 29

EUROOPAN PARASTA DEBATOINTIA

2min
pages 31-32

KOLUMNI

2min
page 28

JÄSENSIVUT

3min
pages 33-36

PALUU TÖIHIN SAI AIKAAN KRIISIN, MUTTA TOI MYÖS TOIVOTUN MUUTOKSEN

1min
page 30

AINUTLAATUINEN KOKEMUS EUROPEAN ACADEMY

2min
pages 26-27

TUOTTAVA IDEA JA VUODEN NUORI MENESTYJÄ HERÄTTIVÄT LAAJAA KIINNOSTUSTA NUMEROITA KILPAILUIDEN TAKAA

0
page 16

KOKEILUCORNER

2min
page 25

VUODEN NUORI JOHTAJA -KILPAILUSSA ETSITÄÄN HUOMISEN JOHTAJIA

1min
page 17

MITÄÄN EN TEKISI YRITTÄJÄURALLANI TOISIN

1min
page 20

MAKKARATEHTAALTA MÄÄRÄTIETOISESTI PANKIN JOHTOTEHTÄVIIN

3min
pages 22-24

VERKOSTOISSA ON VOIMAA

1min
page 21

VOTE BY HEJMO

4min
pages 18-19

NUORKAUPPAKAMARILAISTEN INNOVAATIOPOTENTIAALI PITÄÄ HYÖDYNTÄÄ PAREMMIN

1min
page 15

JOKAINEN NUORI ON KESÄTYÖNSÄ ANSAINNUT

1min
page 14

SKILLS EVOLVE SO DO LEADERS

1min
page 11

POSITIIVINEN PSYKOLOGIA JOHTAMISEN TYÖKALUNA

2min
pages 8-10

MENTORI APUNA URAKEHITYKSESSÄ

1min
page 7

PÄÄKIRJOITUS

1min
page 4

KEHITY JOHTAJAKSI NUORKAUPPAKAMARISSA

1min
page 5

POLKUNI TOIMITUSJOHTAJAKSI

1min
page 13

DEVELOPING AS A LEADER WITH GLOBAL NETWORKS

2min
page 12
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.