Johtaja 3/2021 - Lehti rohkeille nuorille johtajille

Page 7

LAURA MERISAARI

ANNE SALMINEN

MENTORI APUNA URAKEHITYKSESSÄ

K

eski-Uudenmaan Nuorkauppakamarin ensimmäinen mentorointiohjelmajärjestettiinvuonna 2014. Mentorointiohjelman tavoitteena on ollut saada uusia koejäseniä kamarille, auttaa ihmisiä eteenpäin työelämässä ja tarjota jäsenistölle mentorointikokemusta ja mahdollisuus verkostoitua eri alojen edustajien kanssa. Myös Keskuspuiston Nuorkauppakamarilla on pitkät perinteet mentoroinnista jo useamman vuoden ajalta. Tänä vuonna Keski-Uudenmaan ja Keskuspuiston Nuorkauppakamarit yhdistivät voimansa ja järjestävät mentorointiohjelman yhdessä. – Omassa kokemuksessani aktorina jäin kaipaamaan jotain kättä pidempää mentoroinnin tueksi ja tästä ajatuksesta lähdin liikkeelle Keskuspuiston tämän vuoden mentorointiohjelmaa suunnitellessani. Lähestyin benchmarkkaus mielessä Annea Keski-Uudenmaan kamarista, sillä tiesin, että heidän mentorointiohjelmansa on pitkälle mietitty kokonaisuus. Se, mikä minun korvaani teki heidän ohjelmastansa erityisen, olivat aktorien asettamat selkeät tavoitteet sekä työkirja mentoroinnin tueksi. Työkirjan

tarkoitus oli antaa ideoita mentorien ja aktorien tapaamisiin, sekä teemoihin, joita ohjelman aikana voi käsitellä. Annen ehdotuksesta päätimme mennä askeleen pidemmälle ja tehdä mentorointiprojektin yhteistyössä, kertoo Laura Keskuspuistosta yhteistyön alkumetreistä. Keski-Uudenmaan Nuorkauppakamarin mentorointiohjelmassa on joka vuosi ollut selkeä rakenne ja koko mentorointiryhmän yhteisiä tapaamisia. – Osallistuin itse mentorointiohjelmaan vuonna 2016 avoimella ja uteliaalla mielellä. Sain huippumentorin, jonka kanssa luottamus rakennettiin ensitapaamisella, kommunikaatio oli suoraa ja saatu tuki konkreettista. Oli hyvä ottaa aikaa urapolun suunnitteluun ja peilata ajatuksia oman työkuplan ulkopuolisen mentorin kanssa. Tapaamiset eivät jääneet yleisen tason juttutuokioiksi, vaan etenivät kohti asetettuja tavoitteita. Mentorointiohjelmaan osallistuminen on ollut yksi parhaista asioista nuorkauppakamarissa ja haluan olla mukana tarjoamassa tätä kokemusta myös muille. Pienen kamarin aktiivisilla jäsenillä on usein kädet täynnä työtä, joten jaettu projektinjohto yhdessä toisen kamarin

kanssa auttaa toteuttamaan isojakin projekteja”, Anne Keski-Uudenmaan kamarista jatkaa. Kahden kamarin yhteistyön etuna on laaja aktorien ja mentorien kirjo, joka mahdollistaa sopivien mentorointiparien löytämisen ja verkostoitumisen yli kamarirajojen. Myös parhaiden toimintatapojen jakaminen puolin ja toisin on erittäin virkistävää tällaisissa vakiintuneissakin projekteissa. Keskuspuiston ja Keski-Uudenmaan Nuorkauppakamarien mentoreina ovat toimineet työelämässä ansioituneet senaattorit ja kunniajäsenet. Ohjelmaan osallistuminen tarjoaa myös mentoreille uusia näkökulmia sekä oppimisen ja onnistumisen paikkoja. Osa mentoreista onkin ollut mukana useana vuonna. Tämän vuoden mentorointiohjelmassa on mukana myös mentori, joka on aiemmin osallistunut ohjelmaan aktorina. Mukaan mentorin rooliin lähdettiin saatesanoilla: “Ilman muuta, se on kunniatehtävä.” LAURA MERISAARI KESKUSPUISTON NUORKAUPPAKAMARI ANNE SALMINEN KESKI-UUDENMAAN NUORKAUPPAKAMARI

7

/

J O H TA JA


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

SOCIAL SELLING MUUTTAA MYYNTIÄ

2min
page 29

EUROOPAN PARASTA DEBATOINTIA

2min
pages 31-32

KOLUMNI

2min
page 28

JÄSENSIVUT

3min
pages 33-36

PALUU TÖIHIN SAI AIKAAN KRIISIN, MUTTA TOI MYÖS TOIVOTUN MUUTOKSEN

1min
page 30

AINUTLAATUINEN KOKEMUS EUROPEAN ACADEMY

2min
pages 26-27

TUOTTAVA IDEA JA VUODEN NUORI MENESTYJÄ HERÄTTIVÄT LAAJAA KIINNOSTUSTA NUMEROITA KILPAILUIDEN TAKAA

0
page 16

KOKEILUCORNER

2min
page 25

VUODEN NUORI JOHTAJA -KILPAILUSSA ETSITÄÄN HUOMISEN JOHTAJIA

1min
page 17

MITÄÄN EN TEKISI YRITTÄJÄURALLANI TOISIN

1min
page 20

MAKKARATEHTAALTA MÄÄRÄTIETOISESTI PANKIN JOHTOTEHTÄVIIN

3min
pages 22-24

VERKOSTOISSA ON VOIMAA

1min
page 21

VOTE BY HEJMO

4min
pages 18-19

NUORKAUPPAKAMARILAISTEN INNOVAATIOPOTENTIAALI PITÄÄ HYÖDYNTÄÄ PAREMMIN

1min
page 15

JOKAINEN NUORI ON KESÄTYÖNSÄ ANSAINNUT

1min
page 14

SKILLS EVOLVE SO DO LEADERS

1min
page 11

POSITIIVINEN PSYKOLOGIA JOHTAMISEN TYÖKALUNA

2min
pages 8-10

MENTORI APUNA URAKEHITYKSESSÄ

1min
page 7

PÄÄKIRJOITUS

1min
page 4

KEHITY JOHTAJAKSI NUORKAUPPAKAMARISSA

1min
page 5

POLKUNI TOIMITUSJOHTAJAKSI

1min
page 13

DEVELOPING AS A LEADER WITH GLOBAL NETWORKS

2min
page 12
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.