Johtaja 4/2021

Page 27

TOHMAJÄRVEN LAHJA JOHTAJAMAAILMALLE

T

TEKSTI: TIINA MIKKONEN | KUVA: JANI KUOKKANEN

unne ja intuitio ohjaa Tohmajärven oman pojan, Jani Kuokkasen, johtajuutta niin työelämässä kuin harrastustoiminnassakin. Jani työskentelee toimitusjohtajana Vaatemyynti.fi nimisessä tekstiilialan yrityksessä, jossa työskentelee 10 henkilöä. Sen lisäksi Jani on johtanut harrastustoiminnassa mm. Karjalan rugby Joensuu ry:tä, Joensuun Nuorkauppakamaria, ja on vahvasti mukana BNI Tuohi ryhmässä. Kaikelle tälle johtamiselle Jani näkee yhden yhtäläisyyden yli muiden; tunteen palon ja sitä kautta motivoitumisen. Hyvä johtaja saa yhteisössä aikaan tunteen, että yhdessä tekeminen on kivaa ja antoisaa. "Tämän päivän, ja huomisen, johtaja motivoi ja sparraa porukan kohti yhteistä tavoitetta. Ihmisellä on kaksi korvaa ja yksi suu siksi,

että meidän on tarkoitus kuunnella aina tuplasti enemmän kuin puhua itse." Tämä teesi on vahvasti mukana Janin johtamisessa. Kuuntelemisen avulla johtaja pääsee jyvälle siitä, mikä työntekijää tai pelikaveria motivoi ja mitä hän tarvitsee juuri nyt. Aina näihin työntekijän toiveisiin ei voi vastata myönteisesti ja silloin katsetta on suunnattava pidemmälle tulevaisuuteen tai laveammalle väylälle. Janin mukaan hyvä johtaja pohtii, onko yrityksellä mahdollisuutta vastata työntekijän tarpeisiin työtehtävää vaihtamalla, lisäkoulutuksella, työaikaan tai fyysiseen työpaikkaan liittyvillä modauksilla tai onko yrityksessä tulossa uusia avauksia, jotka edistäisivät työntekijän asiaa. Jos työntekijän kaipaamaa motivaattoria tai muutosta ei kuitenkaan löydy, tärkeintä on, että keskustelussa on syntynyt tunne kuulluksi tulemisesta (puolin ja toisin) ja,

että asioille on edes yritetty tehdä jotain. Johtajuudessa ja kaikessa tekemisessä Janin mielestä tärkeää onkin tavoitella tahtotilaa, jossa asioita tehdään tunteen palosta, omasta motivaatiosta ja halusta tehdä hyvää yhdessä. Siihen nuorkauppakamarilaisuuskin tiivistyy; tehdään hyvää itsensä- ja yhteisöjen kehittymisen eteen siksi, että se koetaan tärkeäksi, ei ainoastaan siksi, että siitä saisi palkkion tai maksun. Kotiseutu rakkaus syntypaikkaa Tohmajärveä, ja sitä kautta koko PohjoisKarjalaa, tuo Janin johtajuudessa esiin perinteiden kunnioituksen ja historian tuntemuksen tärkeyden. "Meidän tulee pitää katse tiukasti tulevaisuudessa, mutta kunnioittaa omaa historiaamme ja oppia siitä", Jani summaa johtajuutta pohtiessaan. 

2 7

/

J O H TA JA


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

SENAATIN SIVUT

2min
pages 42-44

JÄSENSIVUT

2min
pages 40-41

KOKEILUCORNER

1min
page 39

KOLUMNI

1min
page 34

MUISTILISTA PAREMMAN TULEVAISUUDEN RAKENTAJALLE

1min
page 35

LEAD WITH POSITIVITY

2min
page 33

KOLUMNI

1min
page 32

VUODEN NUORET MENESTYJÄT, JOHTAJA JA TUOTTAVIMMAT IDEAT SAANEET JÄLLEEN TUNNUSTUKSENSA

3min
pages 29-31

AMMATILLINEN ITSEREFLEKTIO

1min
page 25

FAKE NEWS – PELILLISYYDESTÄ POTKUA MEDIANLUKUTAITOON

1min
page 28

ROUTA TULEE LÄHDE UUSILLE URILLE

1min
page 24

HUOMISEN JOHTAJA

1min
page 26

TOHMAJÄRVEN LAHJA JOHTAJAMAAILMALLE

1min
page 27

SUIHKUN KAUTTA MESTARUUKSIIN

1min
pages 22-23

AS OY TAMPEREEN VALKOTAKKI USKALLA AJATELLA ISOSTI

2min
pages 16-17

KAATUUKO PUU METSÄSSÄ, JOS SITÄ EI KUKAAN KUULE?

2min
page 15

COMMUNICATION IS THE SUPERPOWER OF TOMORROW’S LEADERS

2min
page 5

BECOMING A LEADER

7min
pages 18-21

PÄÄKIRJOITUS

1min
page 4

TURHA, TURHEMPI, JOHTAJA?

2min
pages 8-9

VIESTINTÄTAIDOT LUOVAT MENESTYSTÄ

3min
pages 6-7

IHMINEN IHMISELLE, TOIMINNANJOHTAJA KAMARILLE

4min
pages 10-14
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.