Johtaja 4/2021

Page 34

KO LU MNI / A NNA - MA R I ALKIO

EDISTÄMÄSSÄ TULEVAISUUDEN JOHTAJUUTTA YHDESSÄ SIDOSRYHMIEN KANSSA

3 4

/

J O H TA JA

S

uomen Nuorkauppakamarit oli mukana toteuttamassa viime kesänä 4H:n Kadonneen kesätyön metsästys- kampanjaa, jossa tuettiin nuorten kesäyrittäjyyttä sekä vauhditettiin nuorten kesätöiden saamista. Yhteistyöhön lähdettäessä pohdittiin järjestöjemme arvoja ja yhteisiä tavoitteita. Yhdistäviä tekijöitä löytyi useita, esimerkiksi meitä Suomen Nuorkauppakamareita ja 4H:ta yhdistävät tekemällä oppiminen, vastuun kantaminen, työelämätaitojen kehittäminen sekä molemmat järjestöt ovat sitoutuneet edistämään kestävän kehityksen tavoitteita omassa toiminnassaan. 4H yrittäjyys on ainutlaatuinen konsepti, jossa 4H-yrittäjä saa koulutusta sekä tukea koko yrittäjyyden ajan. Aihe oli viime kesänä myös itselleni varsin ajankohtainen, kun tyttäreni perustivat jäätelökioskin ja 4H yrittäjinä saivat kioskin pyörittämisestä ensimmäiset kesätyökokemuksensa. 4H yrittäjä on vahvasti oman työnsä johtaja, joka oppii tekemällä ja positiiviset kokemukset kantavat eteen-

päin kohti aktiivisen kansalaisen roolia. Uskon vahvasti, että 4H nuoret sekä 4H yrittäjät voisivat olla potentiaalisia nuorkauppakamareiden tulevia jäseniä. Näin ollen paikalliskamareiden kannattaisi mielestäni ehdottomasti aloittaa tai jatkaa jo olemassa olevaa yhteistyötä paikallisen 4H yhdistyksen kanssa. Tälläkin hetkellä yhteisiä tavoitteita ja projektiaihioita saattaa löytyä esimerkiksi nuorten kesätyömahdollisuuksiin, työelämäsparrailuun tai vaikka nuorten taloustaitoihin liittyen. Pääasia olisi, että nuorkauppakamaritoiminta tulisi näille nuorille tutuksi etukäteen ja siinä vaiheessa, kun ikää ja kokemusta on karttunut, löytyisi nuorkauppakamariharrastukseen luonnollinen väylä. Haastattelin tyttäriäni jätskikesän jälkeen, miltä yrittäjyys oli tuntunut. Vastauksissa nousivat esiin luottamus ja oppiminen. Heillä oli ollut turvallista toimia yrittäjänä, kun 4H oli pysynyt rinnalla alusta asti ja he olivat saaneet oppia ja kasvaa oman työn kautta. Uskon, että nuorkauppakamaritoiminta puhuttelisi myös tulevaisuudessa nuoria, koska toimimmehan parhaillaankin

jäsenistömme kasvualustana ja tarjoamme turvallisia oppimisenpaikkoja. Lisäksi tulevaisuuden työelämätaidoissa korostuu entistä vahvemmin jatkuva oppiminen ja tämä on meille nuorkauppakamarilaisille toimintamme ehdoton perusta. Strategiamme mukaisesti haluamme olla uudistamassa johtajuutta yhdessä sidosryhmiemme kanssa. Tämän työn hedelmät kerätään vasta tulevaisuudessa mutta tämä työ kannattaa aloittaa jo nyt. Johtajuuden uudistaminen sidosryhmiemme kanssa on loistava huomio strategiassamme, koska tulevaisuus tehdään yhdessä.  ANNA-MARI ALKIO YHTEISKUNTAVAIKUTTAMISEN KEHITYSJOHTAJA 2021


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

SENAATIN SIVUT

2min
pages 42-44

JÄSENSIVUT

2min
pages 40-41

KOKEILUCORNER

1min
page 39

KOLUMNI

1min
page 34

MUISTILISTA PAREMMAN TULEVAISUUDEN RAKENTAJALLE

1min
page 35

LEAD WITH POSITIVITY

2min
page 33

KOLUMNI

1min
page 32

VUODEN NUORET MENESTYJÄT, JOHTAJA JA TUOTTAVIMMAT IDEAT SAANEET JÄLLEEN TUNNUSTUKSENSA

3min
pages 29-31

AMMATILLINEN ITSEREFLEKTIO

1min
page 25

FAKE NEWS – PELILLISYYDESTÄ POTKUA MEDIANLUKUTAITOON

1min
page 28

ROUTA TULEE LÄHDE UUSILLE URILLE

1min
page 24

HUOMISEN JOHTAJA

1min
page 26

TOHMAJÄRVEN LAHJA JOHTAJAMAAILMALLE

1min
page 27

SUIHKUN KAUTTA MESTARUUKSIIN

1min
pages 22-23

AS OY TAMPEREEN VALKOTAKKI USKALLA AJATELLA ISOSTI

2min
pages 16-17

KAATUUKO PUU METSÄSSÄ, JOS SITÄ EI KUKAAN KUULE?

2min
page 15

COMMUNICATION IS THE SUPERPOWER OF TOMORROW’S LEADERS

2min
page 5

BECOMING A LEADER

7min
pages 18-21

PÄÄKIRJOITUS

1min
page 4

TURHA, TURHEMPI, JOHTAJA?

2min
pages 8-9

VIESTINTÄTAIDOT LUOVAT MENESTYSTÄ

3min
pages 6-7

IHMINEN IHMISELLE, TOIMINNANJOHTAJA KAMARILLE

4min
pages 10-14
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.