Johtaja 4/2021

Page 39

KOKEILUCORNE R

POROJOOGA KÄÄNTÄÄ KÄSITYKSEN JOOGASTA PÄÄLAELLEEN TEKSTI JA KUVAT: SINA RIIKONEN

K

EI

C LU

ORNERIN VIE RA A A

– Porojen määrä ja käyttäytyminen sekä esimerkiksi vallitseva sää luovat yksilöllisen kokonaisuuden, minkä ansiosta jokainen porojoogakerta on erilainen. Satu Pesonen sai pian huomata, että tunnin alussa annettu porontalja ei ollut paikallaan istumista varten. – Yllätyin, miten paljon olimme liikkeessä ja teimme eri asanoita. Oli mielenkiintoista kokea, kuinka ympäristön äänet, tuoksut ja porojen läsnäolo antoivat itselleni mahdollisuuden rauhoittumiseen. Perinteisessä joogassa tämä ei ole onnistunut. Lisäpisteitä Satu antaa myös ainutlaatuisista asentojen nimistä. Tunnin aikana taivuttiin muun muassa kuusamolainen marjanpoimija -asanaan. Vaikka porot ja lumiset maisemat olivat jo entuudestaan hyvin tuttuja kuusamolaiselle, kokemus oli hieno ja idea toimiva. – Porojooga antaa paikalliselle tilaisuuden rauhoittua luonnossa, mutta matkailijalle tämän lisäksi eksoottisen kokemuksen uudessa ympäristössä. 

N

P

erinteisessä joogassa keskiössä on kaiken ulkopuolisen poissulkeminen mielestä. Entä sitten, kun joogataan -20° pakkasessa ulkona, porojen käyskennellessä kosketusetäisyydellä? Kuusamolaisella Kujalan porotilalla tätä pääsee testaamaan. Kujalan tila on tiettävästi ainoa porojoogaa tarjoava porotila Suomessa. Kuusamon Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Satu Pesonen kiinnostui lajista tutkittuaan porotilan nettisivuja. Ennakko-odotukset porojoogan suhteen olivat silti hieman skeptiset. – Oletin, ettei porojoogassa tehdä juuri mitään, eikä asanoihin pystyisi edes taipumaan paksut toppavaatteet päällä. Päätin silti kokeilla lajia, koska konsepti kuulosti mielenkiintoiselta. Joogaohjaaja Piritta Liikka MunPolku Joogasta osoitti epäilyt nopeasti vääriksi. Toisin kuin perinteisessä joogassa, porojoogassa keskiössä on nimenomaan ympäristön ärsykkeiden huomioiminen.

KO

Kuusamon Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Satu Pesonen kokeili MunPolku Joogan porojoogaa Kujalan porotilalla. Kirpeä pakkasaamu oli omiaan aistit herättävään lajiin tutustumiseen.

SATU PESONEN Kamari: Kuusamon Nuorkauppakamarin puheenjohtaja

3 9

/

J O H TA JA


Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook

Articles inside

SENAATIN SIVUT

2min
pages 42-44

JÄSENSIVUT

2min
pages 40-41

KOKEILUCORNER

1min
page 39

KOLUMNI

1min
page 34

MUISTILISTA PAREMMAN TULEVAISUUDEN RAKENTAJALLE

1min
page 35

LEAD WITH POSITIVITY

2min
page 33

KOLUMNI

1min
page 32

VUODEN NUORET MENESTYJÄT, JOHTAJA JA TUOTTAVIMMAT IDEAT SAANEET JÄLLEEN TUNNUSTUKSENSA

3min
pages 29-31

AMMATILLINEN ITSEREFLEKTIO

1min
page 25

FAKE NEWS – PELILLISYYDESTÄ POTKUA MEDIANLUKUTAITOON

1min
page 28

ROUTA TULEE LÄHDE UUSILLE URILLE

1min
page 24

HUOMISEN JOHTAJA

1min
page 26

TOHMAJÄRVEN LAHJA JOHTAJAMAAILMALLE

1min
page 27

SUIHKUN KAUTTA MESTARUUKSIIN

1min
pages 22-23

AS OY TAMPEREEN VALKOTAKKI USKALLA AJATELLA ISOSTI

2min
pages 16-17

KAATUUKO PUU METSÄSSÄ, JOS SITÄ EI KUKAAN KUULE?

2min
page 15

COMMUNICATION IS THE SUPERPOWER OF TOMORROW’S LEADERS

2min
page 5

BECOMING A LEADER

7min
pages 18-21

PÄÄKIRJOITUS

1min
page 4

TURHA, TURHEMPI, JOHTAJA?

2min
pages 8-9

VIESTINTÄTAIDOT LUOVAT MENESTYSTÄ

3min
pages 6-7

IHMINEN IHMISELLE, TOIMINNANJOHTAJA KAMARILLE

4min
pages 10-14
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.