Nuorten Luonto 3/2018 by Nuorten Luonto

3/2018

Hyvinvointia luonnosta

Reseptinä luonto s.6 Addiktoiva älypuhelin s.14 Älä anna arjen jyrätä s.18 Pulahda luonnonvesiin s.22

STÖMER ÄRI KK MP

LJÖ M Ä RKT 4041 0955 Painolaitos

| nuorten luonto 3/2018

kuva liisa-maija aukia

Numero 3/2018, 75. vuosikerta Nuorten Luonto on aikakauslehti, jota julkaisee Luonto-Liitto ry. Luonto-Liitto on lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestö, jonka tavoitteena on vaikuttaa yhteiskuntaan niin, että luonnon monimuotoisuus säilyy ja luonnon itseisarvo tunnustetaan. LuontoLiitto tarjoaa tietoa, elämyksiä ja toimintaa sekä luo mahdollisuuksia ympäristöpoliittiseen vaikuttamiseen. Nuorten Luonnon toimitus: Päätoimittaja Emilia Raunio emilia.raunio@luontoliitto.fi Toimitussihteeri Liisa-Maija Aukia liisa-maija.aukia@luontoliitto.fi Avustajat tässä numerossa Mari Aarnipelto, Itzhaki Aizik, Heini-Sofia Alavuo, Jiri Avila, Risto Heikkinen, Aino Huotari, Kaisa Illukka, Aino Kyynäräinen, Sini Malminiemi, Jenny Mansikkasalo, Timo Marjala, Jesse Matilainen, Laura Ohtonheimo, Kerttu Pakkasvirta, Riina Pippuri, Minna Pyykkönen, Maria Rautio, Aino Saarenmaa, Matilda Saarikoski, Antti Salovaara, Sami Säynevirta, Vilma Tammelin, Anna Tuominen, Tuuli Turtola ja Johannes Vartola Ulkoasu ja taitto Merileena Reunanen Kannen kuva Timo Marjala Liity Luonto-Liiton jäseneksi tai tilaa lehti www.luontoliitto.fi/liity Osoitteenmuutos www.luontoliitto.fi/muutos Yhteystiedot Annankatu 26 A (5.krs), 00100 Helsinki puh 09 684 4420 www.nuortenluonto.fi www.facebook.com/nuortenluonto Toimitus ottaa vastaan artikkeleita ja kuvia. Kirjoittajat vastaavat itse artikkeliensa sisällöstä, eivätkä tekstit edusta julkaisijan virallista kantaa, ellei toisin mainita. Nuorten Luonto on Aikakauslehtien liitto ry:n sekä Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen. Painatus Grano Vaasa (Oy Fram Ab) Nuorten Luonto on painettu uusiopaperille.

Pääkirjoitus

emilia raunio

opivan säännöllisin väliajoin erakoidun muutaman päivän ajaksi ystävän herttaiseen hirsimökkiin pienen lammen rannalle. Ajatuskin tuosta punaisesta mummonmökistä saa suupieleni iloiseen hymyyn. Vuosien varrella suhteeni mökkiin ja sen ympäristöön on syventynyt ja kypsynyt. Mökin keittiön pöydän ääressä olen oppinut pelaamaan ristiseiskaa, jakanut syvimmät salaisuudet siskojeni kanssa, itkenyt menetettyä ensirakkautta, nauranut tyttäreni kanssa niin että vatsalihakset ovat vahvistuneet, valmistanut rummun ja kirjoittanut esikoiskirjaani kaikessa hiljaisuudessa. Haavan lehtien humina ja lintujen laulu ovat säestäneet hetkiäni mökissä. Paikka muistuttaa olemassaolollaa siitä, mitkä asiat tekevät minusta eheämmän. Kiitos metsä, järvet, joet, meret ja niiden asukit. Luonto eheyttää. Syksyn saapuessa on hyvä ladata työkalupakki täyteen kehoa ja mieltä vahvistavia eväitä. Valitsimme syksyn lehden

teemaksi hyvinvoinnin. Aikuisuuteen siirtyminen on yksi haastavimmista kehitysvaiheista ihmisen elämässä, toteaa Nyyti Ry:n toiminnanjohtaja Minna Savolainen jutussa Älä anna arjen jyrätä – 7 vinkkiä hyvinvointiin. Miten pidät huolta itsestäsi? Miten tankkaat akkuja ja lepäät? Onko sinulla joku läheinen henkilö, jolle voit puhua vapaasti tuntemuksistasi? Mistä saat apua, jos paha olo valtaa sinun tai läheisen mielen? Joskus siipi on niin maassa, että tarvitaan ammattiapua, lue lisää s. 18. Itsestään huolta pitäminen ei ole itsekästä, päinvastoin. Kun mieli ja keho ovat virkeät, voi pitää huolta myös muista, kuten rakkaasta ja eheyttävästä luonnosta ympärillämme, sekä hymyillä ja tuoda valoa niille, jotka ovat siipi maassa ja kaipaavat tukea. Virkistävää syksyä arvoisa lukija, tsempataan toisiamme, hymyillään kun nähdään ja muistutetaan toisiamme siitä ettei täällä yksin olla <3 Tuokoon tuorein Nuorten Luonto iloa ja valoa syksyysi! *

ANNA PALAUTETTA! Mistä jutusta pidit tässä lehdessä eniten? Entä mikä jätti kylmäksi? Lähetä palautteesi Nuorten Luonnolle osoitteeseen viestinta@luontoliitto.fi tai Facebookin kautta yksityisviestillä. Kaikkien palautteen antajien kesken arvotaan yllätyspalkinto!

kuva maria rautio

3/2018 TEEMA:

SISÄLLYS: 2 4 6 11 12 14 17 18 20 22 24 25 28 30 33 34 35

Pääkirjoitus Luonto-Liitossa nyt Reseptinä luonto Rauhoittava luonto – aistiharjoitus syksyisessä metsässä Luontokuvaaja on luonnossa läsnä Addiktoiva älypuhelin Kurkien matkassa etelään Älä anna arjen jyrätä – 7 vinkkiä hyvinvointiin Terveyden lähteellä – herkuttelua roomalaisittain Luontopolulla: Pulahdus polun varrelta Luonto-Liitossa tapahtuu Luonto vie seikkailuun ja antaa suuntaa Arviot Nykysirkus luo lohtua ja ymmärrystä muutoksen keskellä Maanalainen: Valkein luonto DIY: Helpot kestohedelmäpussit Avaruusmatka 2218

ihana kamala älypuhelin.

kuva kaisa illukka

NUORTEN LUONTOA tekevät nuoret itse ammattilaisten opastuksella. Haluaisitko sinä avustajaksi? Ota yhteyttä toimitussihteeriin!

6–10 kuva kerttu pakkasvirta

Hyvinvointia luonnosta

luonto lääkitsee stressiä. resepti sivuilla

mummoilua italialaisittain.

NUORTEN LUONTO löytyy myös verkosta: nuortenluonto.fi ja Facebookista: facebook.com/nuortenluonto

nuorten luonto 3/2018 |

LUONTO-LIITOSSA

NYT:

SUOMEN HALKI PYÖRÄILLEET SAMPO JA JIRI:

PARASTA ON

SEIKKAILUFIILIS teksti aino kyynäräinen kuvat jiri avila ja aino kyynäräinen

ukiolaiset Sampo Alanko ja Jiri Avila ovat pyöräilleet Suomen halki jo kahdesti. Tänä kesänä tarkoitus oli polkea Tukholmaan, mutta reissu sai harmillisen käänteen ja jäi kesken. Silti espoolaiset pyöräilijät ovat sitä mieltä, että matkaan kannatti lähteä. Haaveissa on vielä joskus pyöräillä Japaniin asti.

Pyörällä pääsee vaikka Japaniin Sampo ja Jiri ovat aina pyöräilleet paljon. Kun kaverit saivat mopot, he jatkoivat polkien. Nykyään pyörällä kuljetaan aina kun mahdollista. Jo pelkistä koulumatkoista tulee viikon aikana sata kilometriä pyöräilyä täyteen. – Pyörällä pääsee niin helposti ja kätevästi minne vain, ei tarvitse miettiä milloin bussi kulkee, saa hyvää liikuntaa, se on halpaa, eikä saastuta, ja on kiva vaan lähteä hortoilemaan jonnekin pyörän kanssa, Sampo ja Jiri listaavat pyöräilyn etuja. – Kerran metsässä tavalliseen tapaan kävellessämme saimme idean, että voisi läpällä pyöräillä Japaniin. Kumpaakin meitä kiinnostaa Japanin kulttuuri ja his-

| nuorten luonto 3/2018

toria, emmekä ole siellä ennen käyneet. Vannoimme valan, että tämähän toteutetaan, pyöräilijät kertovat. Ajatus jäi hautumaan ja myöhemmin päätettiin, että reissuun lähdettäisiin varusmiespalveluksen jälkeen. Siihen oli kuitenkin vielä aikaa, joten Sampo ja Jiri päättivät kokemusta kartuttaakseen polkea kesällä 2017 Nuorgamiin. Tavallisilla pyörillä, paikallisten avustuksella ja sitkeällä sisulla he pääsivät kuin pääsivätkin perille ja jatkoivat matkaansa vielä Norjan puolelle Varanginvuonolle asti, vaikka epäilijöitä riitti perheenjäsenistä kavereihin. – Kukaan ei oikein ottanut suunnitelmaamme tosissaan. Monet vitsailivat, että käännymme jo Lahdesta takaisin kotiin. Oli hienoa, kun huomasimme, että mehän tehtiin se, pyöräilijät muistelevat. Matkasta kertyi kokemusta, mutta vielä ei ollut aika lähteä Japaniin asti. Seikkailunhalu kuitenkin veti takaisin valtatien varrelle, ja niin Sampo ja Jiri

päättivät tehdä toisen reissun heti seuraavana kesänä Tukholmaan; vähän pidemmälle kuin viimeksi, mutta aikaa jäisi myös muille kesäsuunnitelmille.

Espoosta Kalajoelle ja Tornioon Ystävykset valmistautuivat matkaan aiempaa huolellisemmin. He halusivat tällä kertaa tehdä reissullaan myös jotain hyvää, ja niin alkoi yhteistyö Luonto-Liiton kanssa. Matkan varrelle järjestettiin ilmastopiknikkejä Turkuun, Vaasaan ja Ouluun ja alettiin kerätä varoja LuontoLiiton ilmastotyölle. Tavoitteena oli myös innostaa ihmisiä hyppäämään pyörän selkään entistä useammin, ainakin lyhyillä matkoilla. Sampon ja Jirin matka alkoi aamulla 6.7. Espoosta ensimmäisenä etappina Turun ilmastopiknik. Paikallisaktiivien järjestämillä piknikeillä pidettiin hauskaa pienellä porukalla vege-eväillä herkutellen. Mediakin innostui tulemaan mukaan pariin kertaan.

sampo alanko ja jiri avila keräsivät pyöräretkellään varoja luonto-liiton ilmastotyölle.

Jokaiselle päivälle pyöräilyä kertyi yli sadan kilometrin verran. Esimerkiksi heti ensimmäisenä päivänä Sampo ja Jiri polkivat Espoosta Turkuun hurjan 160 kilometrin matkan. Pitkinä päivinä määränpää saavutettiin vasta yömyöhällä. Perille päästyään pyöräilijät pystyttivät telttansa sopivaan pusikkoon. Noin viikon pyöräilyn jälkeen Kalajoella matka sai ikävän käänteen: Sampo sairastui. Hän ei voinut enää jatkaa pyörällä, vaan lähti bussikyydillä kotiin. Jiri päätti kuitenkin polkea vielä Ouluun viimeiselle piknikille ja sieltä Tornioon. Vaikka Tukholmaan asti ei Jirikään lähtenyt, Ruotsin puolella tuli sentään käytyä ja Haaparanta koluttua ympäri. Kotimatka taittui häneltäkin julkisilla. Pyöräilyä kertyi noin tuhannen kilometrin verran.

Kohti uusia reissuja

pitkillä matkoilla on myös seikkailufiilis ja vapauden tunne, kun on ihan omillaan. Lisäksi pyöräillessä näkee paikkoja ihan eri tavalla kuin esimerkiksi autosta. Reissun katkeaminen oli Sampolle ja Jirille pettymys, mutta siitä seurasi nälkä lähteä uudestaan reissaamaan. Vielä reissumiehet eivät osaa tarkkaan sanoa, milloin ja mihin olisivat lähdössä. Japani-suunnitelma on kuitenkin edelleen mielessä ja se aiotaan kyllä toteuttaa – jos ei vuonna 2020 armeijan jälkeen, niin sitten joskus myöhemmin. Muunkinlainen seikkailu kiinnostaisi. Sampo ja Jiri pohtivat, kuinka siistiä olisi lähteä hiihtämään Etelämantereelle tai kiivetä Mount Everestille.

Sampoa ja Jiriä voi seurata Instagramissa: @reissumen_official

Jirin mukaan parasta pyöräreissussa oli tehdä omaa juttua ja päästä irti tavallisesta arjesta. Sampo puolestaan kertoo, kuinka tällaisen reissun jälkeen osaa taas nauttia pienistä arkisista asioista ihan eri tavalla. Parhaita asioita heidän mukaansa

Matkan varrella valtateidenkin varsilla maisemat olivat usein kauniita. Sampon ja Jirin mielestä pyöräreissuun ei tarvitse sen kummempia varusteita. Reissu onnistuu kunhan on edes jonkinlainen pyörä ja päättää vain lähteä.

nuorten luonto 3/2018 |

Diagnoosi: Lihaskipuja, stressiä, unettomuutta, lievää ahdistuneisuutta. Resepti: Sykähdyttävät luontokokemukset ja metsäseikkailut sisäisesti ja ulkoisesti nautittuina aluksi viikon intensiivikuurin verran. Jatkossa hoitoa voi jatkaa aina tarvittaessa. Prognoosi: Stressitasot laskevat, lihaskunto paranee ja suoliston mikrobitasot rikastuvat.

RESEPTINÄ LUONTO teksti ja kuvat maria rautio

uin jokin aika sitten tutkimuksesta, jonka mukaan luontonäkymä sairaalan ikkunasta nopeuttaa potilaiden toipumista. – Se on klassikkotutkimus 1980-luvun alusta. Yksi ainoa ruukkukasvikin tai kuva luonnosta tuottaa aivoissa välittömiä vaikutuksia ja myönteisiä tunnetiloja jopa 200 millisekunnissa. Sitkeinkin urbaani ihminen osoittautuu luontoihmiseksi tässä ’valheenpaljastuskokeessa’, kertoo metsien terveysvaikutuksiin perehtynyt maantieteilijä ja toimittaja Marko Leppänen. Käännyin Terveysmetsä-nimisen teoksen yhdessä Adela Pajusen kanssa kirjoittaneen Leppäsen puoleen, koska aion suorittaa ihmiskokeen. Aion viettää seuraavan viikon ajan joka päivä metsässä vähintään tunnin ajan, mitata sykettäni ja tunnustella metsäterapian henkisiä ja ruumiillisia vaikutuksia. Elän hektistä kaupunkilaisen elämää, enkä ehdi luonnon helmaan niin usein kuin haluaisin. Jos omaa aikaa jää arjen

| nuorten luonto 3/2018

puuhista, myönnän myös jääväni laiskuuksissani liiankin helposti sohvalle makaamaan. Kärsin monien kaupunkilaisystävieni tapaan stressistä, ajoittaisesta unettomuudesta, niska- ja hartiakivuista ja välillä jopa ahdistuksestakin. Toimisiko reseptinä vaivoihini viikon kuuri luontoon? – Varmasti ainakin lyhytkestoista muutosta on odotettavissa. Kestävät tulokset vaativat säännöllisyyttä, mutta kyllä viikossakin voi olo kohentua havaittavasti, Leppänen uskoo. – Stressissä on pohjimmiltaan kyse pakene tai taistele -reaktiosta. Näin ollen voit kokeilla heittäytyä juoksemaan ikään kuin karkuun. Keho saa siitä viestin, että ahdistavalle tilanteelle on tehty jotain, Leppänen vinkkaa. Ikävistä ajatuskehistä irtautuu helposti keskittymällä luonnon lumoihin. Keskittyneeseen mieleen ei mahdu muuta, Leppänen luottaa. Juuri sitä mieleni kaipaa! Kovalevyn tyhjennystä. Mitäs tässä enää kuhnuroimaan, metsään mars.

Terapiasessio vehmaassa Ruissalossa. Täällä mielen kovalevy tyhjenee!

Ruissalon lumoavat lehdot Ensimmäisellä metsäreissullani suuntaan Turun Ruissaloon, joka on tunnettu kauniista tammien täyttämistä metsistään ja luonnonsuojelualueistaan. Mukaani otin kameran, sillä ajatus totaalisesta toimettomuudesta ja päämäärättömästä hortoilusta tuntuu jatkuvasti ylivirittyneessä mielessäni ahdistavalta. Ruissalon sillan ylitettyäni luonto suorastaan iskee kasvoilleni. Miten vihreä voikaan olla noin vihreää? Metsä on Ruissalossa niin erilainen kuin vaikkapa lapsuuteni honkaisissa havupuumaisemissa Turun lähistön saaristossa. Lehtipuut muodostavat Ruissalon halkaisevan maantien ylle holvikaaren, joka romanttisissa ajatuksissani korostaa metsän pyhyyttä. Sammaleen alla lahoavat kaatuneet puuruumiit, oksien välistä itsepintaisesti kurkistava aurinko sekä metsän oma humina ja raksutus selvästi rentouttavat. Letkeä räpsiminen saa luovempia käänteitä, kun kokeilen itselaukaisua ja pitkiä valotusaikoja kamerallani. Selvästi metsä myös saa luovuuden kukoistamaan! Seuraavana päivänä muistan, että olin nukahtanut edellisenä iltana ilman krooniseksi muodostunutta sängyssä tuhottoman pitkään pyörimistä. Hetkinen, voivatko vaikutukset näkyä jo yhden kerran jälkeen? Tähän uskon jääväni koukkuun.

Mustikoita ja maan kourintaa Seuraavan päivän kohteeni on lähistöllä sijaitseva kaupunkimetsä. Yllätyn heti ensi metreillä. Mustikoita! Huulet sinisinä pyörin pienehkössä metsässä käytännössä ympyrää useamman kerran. Päätän myös ottaa juoksuspurtteja Leppäsen vinkin perusteella. Kuvittelen juoksevani karkuun jotain pelottavaa ja päädyn huohottelemaan kallion päälle, josta avautuu kaunis maisema Aurajoelle ja Koroisten historiallisiin maalaismaisemiin. Maisemaa ihaillessani alan miettiä kehoni mikrobitasoja. – Elimistön mikrobiköyhyydellä on havaittu olevan monen muun asian ohella yhteys masentuneisuuteen ja ahdistuneisuuteen. Suolistomikrobeilla on yhtenuorten luonto 3/2018 |

ys tunteita ja käyttäytymistä sääteleviin aivoalueisiin. Suomessa on meneillään tutkimuksia, joissa koehenkilöt ovat hieroneet metsämaata käsiinsä parin viikon ajan päivittäin, eikä käsiä saa sen jälkeen pestä. Tämän on huomattu monipuolistavan suolistomikrobistoa. Kannattaa siis hypistellä ja heittäytyä metsässä. Voit vaikka työntää kasvot pohjoispuoleisen kallion sammaleeseen ja haistella, Leppänen vihjaa. Ennen kuin työnnän kasvoni sammaleeseen, minun on tarkistettava, näkeekö erikoiselta tuntuvan tekoni vaikkapa juuri aiemmin minua väistänyt maastopyöräilijä. Nuuskaisen sammalta ja samalla työnnän käteni metsämaahan. Metsäinen tuoksu tarttuu muutamassa sekunnissa eikä lähde pois koko iltana. Ihana tuoksu! Kuvittelen, kuinka mikrobit marssivat köyhään elimistööni ja päättävät perustaa suolistooni parantavia kolonioita.

Pääomaa muistoista Seuraavat retkeni kohdistuvat kesälomareissumme lomassa Kirkkonummen mökkimetsiin. Leppänen mainitsi minulle, miten sykähdyttävistä, uusista ja ikimuistoisista kokemuksista voi jäädä vuosikausiksi pääomaa mieleen. Täällä kohtaan muutaman sellaisen. Lähdemme porukalla lenkille rämeikköön, jonne ollaan kaavailemassa uusia mökkitontteja. Huomaamme maassa kolojen verkoston, jossa kaverini kertoo nähneensä aikaisemmin ketunpoikasia. Tästä ei voi erehtyä, sillä yhden pesäkolon vieressä lähes loppuun kaluttu pari metsäkauriin jalkoja. Emme näe ketunpoikia, mutta jään pitkäksi aikaa kannon päälle kuvittelemaan maanalaiset onkalot ja miten ketut parhaillaan ovat painautuneena toisiinsa päiväunillaan makuusopeissaan. Toisen sykähdyttävän hetken koen toisella reissulla, kun mökkipolulla korviini kantautuu armotonta määintää. Lähden ääntä kohti ja huomaan olevani aivan Dåvitsin lammaslaitumen vieressä. Laitumelle pääsee luvallisesti, joten päätän käydä morjestamassa määkijöitä. Kavereita näyttää olevan satoja ja kaikki pysyvät tilanteen kartalla huutelun avulla. Uskomatonta, miten vivahteikkaita ääniä! Kaikkea bassontäyteisistä käskyistä sydäntäsärkeviin huutoihin, joiden tulkitsen menevän suunnilleen näin: – Herra mun vereni! Tänne tuli joku outo tyyppi, älkää nyt hyvät hyssykät hyljätkö mua! Samalla reissulla näen vielä kallion päälle

| nuorten luonto 3/2018

noustuani kahden metsäkauriin tarkkailevan minua puskista. Leppänen mainitsi keskustelussamme, että viherympäristössä sosiaalinen aktiivisuus on erään tutkimuksen mukaan 83% suurempaa kuin rakennetussa ympäristössä. Huomaan tämän toteutuvan, kun vastaani kävelee vanhempi herrasmies. Hänkin osoittautuu toimittajaksi, joka kirjoittaa artikkelia samaisen metsän uudesta kaavoituksesta mökkitonteiksi. Rupattelemme aiheesta tovin.

Sipoonkorven metsäsotku Kirkkonummelta jatkamme Sipooseen, ja mitäpä metsäterapia olisikaan ilman as-

tumista Sipoonkorven kansallispuistoon. Täällä huomaan heti, miten paikka eroaa aiemmista metsistä. Kirkkonummella talousmetsässä silmiin pistivät ikävät, tasaisesti sahatut kannot ja selkeä metsien karsinta. Täällä taas metsä näyttää ’siivottomalta’: kaatuneita puunrunkoja siellä täällä hujan hajan, ilman että kukaan kävisi noukkimassa kaatuneet rungot. Metsä luonnollisesti tarvitsee myös lahoavaa puuainesta, joten kansallispuiston metsä tuntuu heti hyvinvointisemmalta kuin talousmetsä. Lintujen viserrys, pienet purot, saniaiset ja lehtipuut… Paikoitellen Sipoonkorpi ei häviä mitään Thaimaan saaris-

Kirkkonummelaisten lampaiden äänet sykähdyttävät vivahteikkuudellaan.

ton vehreille metsille, jonne suomalaiset sankoin joukoin lentävät rentoutumaan ja nollaamaan. Ymmärrän, miksi Leppänen ja Pajunen järjestävät yhteistyössä Sipoon terveyskeskuksen kanssa elvyttäviä Terveysmetsä-retkiä juuri Sipoonkorpeen.

Metsäpaniikki Ruovedellä Ihmiskokeiluni viimeisen metsäretken teen Ruovedellä. Lähden tuntemattomaan metsään yksin puhelimeni karttapalvelu tukenani. Samoilen aluksi ympäriinsä, mutta takaisin päin mennessä jostain syystä päädyn metsän sijaan rämeikköön, jossa ei kuljekaan helppokulkuista polkua. Päätän kuitenkin oikaista rämeikön läpi. Kun olen jo liian syvällä takaisin kääntyäkseni, tilanne ei tunnu enää kivalta. Puuntaimet yltävät liian korkealle, liian isojen lainasaappaiden alla on vuorotellen valtavia kiviä tai upottavaa rämeikköä ja paniikki alkaa iskeä. Ympärilläni pörräävät hyttyset ja paarmat tekevät kaikkensa, että oloni olisi mahdollisimnuorten luonto 3/2018 |

Ihmiskokeen tulos: Olen biofiili

Luonto on parasta lääkettä stressiin. Suolistomikrobitkin tykkäävät! man epämukava. Katson sykkeeni, 120. Olen hermostunut. Lopulta tutun oloinen metsä alkaa ja saan saappaani ihanaan havumaahan. Hengästyneenä tajuan, etten ehtinyt hädässäni iloita rämeikössä vastaani tulleesta vadelmapensaiden merestä. Vadelmien kypsymisaikaan tänne on tultava uudestaan!

| nuorten luonto 3/2018

– Lapsi tuntee välitöntä, luontaista vetoa luontoon, mitä on selitetty biofilia-, eli elämänrakkaus-hypoteesillä. Tutkijaprofessori Edward O. Wilsonin mukaan biofilia on kaikissa ihmisissä lähtökohtaisesti, ikään kuin tehdasasetuksissa. Se ei kuitenkaan aktivoidu automaattisesti, vaan se vaatii kokemuksien kautta oppimista ja toisilta saatua tukea, Leppänen kertoo. Olen selvästi biofiili. Olen nukkunut koko viikon paremmin, niskakipuni on selväsi vähentynyt ja oloni on raikkaampi. Aktiivisuusrannekkeen ja sykemittarin datan mukaan metsäpäivinä aktiivisuustasoni ovat merkittävästi yli tavoitteeni. Normaali leposykkeeni on tilastojen mukaan korkea, yli 70 lyöntiä minuutissa. Kuitenkaan liikunnalliset metsäretket eivät tee piikkejä sykediagrammiin, joten luonnossa oleminen näyttäisi vaikuttavan myös sykkeeseen alentavasti. Juoksulenkki kaupungissa nostatti sykkeen jopa 180 lyöntiin minuutissa, kun taas metsässä juoksu ei nostattanut sykettä yli 160. Juoksu metsässä tuntui kaikin puolin miellyttävämmältä kuin kaupungissa. Metsässä en tiedostanut itseäni, eivätkä muiden katseet päässeet häiritsemään yksin juostessa. Maa tuntui mukavammalta jalkojen alla, ja maaston nousut ja laskut saivat lenkin tuntumaan jännittävämmältä. Puunjuurien yli loikkiminen jopa riemastutti. – Kokemus on osoittanut, että luontoon lähtemistä katuu harvoin, jos koskaan. Heikoillakin hetkillä pitää vain voittaa se halu jäädä nyhjäämään sisälle. Rottakokeetkin sen todistavat, että tutussa tylsässä häkissä kyhjöttävillä rotilla aivosolujen hermoyhteydet ovat paljon suppeammat ja vähähaaraisemmat kuin virikehäkkirotilla. Sama pätee ihmisiin. Kun on moniaistillista tutkittavaa, aivot kukoistavat, Leppänen summaa. *

Syksyn edetessä voimme havaita luonnossa lukemattomia yksityiskohtia aina pienestä jäkälän kärjestä vanhoihin ja kurttuisiin kuusiin ja ruskan liukuvärjäämiin lehtiin. Toisin kuin yksityiskohdat vaikkapa kaupungissa, nämä kaikki muodostavat yhdessä myös harmonisen kokonaisuuden. Kenties tämä selittää osaltaan luonnon mieltä rauhoittavaa ja elvyttävää vaikutusta. Tässä eheässä kokonaisuudessa voimme myös aistia elämän läsnäolon.

RAUHOITTAVA LUONTO – AISTIHARJOITUS SYKSYISESSÄ METSÄSSÄ

teksti risto heikkinen | kuvat riina pippuri

öydä mukava, rauhallinen ja tasainen paikka syksyisessä metsässä. Sulje silmäsi ja lähde seuraamaan hengityksen liikettä kehossasi. Anna hengityksen ohjata kaikki huomio kehoosi, sen tuntemuksiin, sekä tuntoaistiin. Huomaa, että jos et määrittele ja nimeä tuntemuksiasi, kokemuksesi siitä säilyy jatkuvasti muuttuvana ja tuoreena. Anna hengityksen tuoda huomiosi tuntoaistin ja kehosi lisäksi myös hajuaistiin. Aisti uteliaan kiinnostuneena kokemustasi ja ympäristöä. Siirrä sitten kaikki huomiosi kuuloaistiin. Miltä luontoympäristö kuulostaa? Huomaatko kuinka kuuloaisti on kuin tila, jossa luonnon äänet elävät jatkuvasti? Avaa sitten silmäsi ja anna katseesi kohdistua mihin tahansa yksityiskohtaan maassa edessäsi. Anna katseesi lähteä vapaasti liikkumaan, pääsi kääntyillä, yksityiskohdasta toiseen. Hieman kuin joku näyttäisi sinulle luontovalokuvia yksi toisensa jälkeen. Anna itsesi yllättyä iloisesti siitä, mitä jokainen katseesi välittämä kuva sisältää. Sulje silmäsi. Anna huomion palata kehoon ja tuntoaistiin ja laajeta kattamaan myös haju- ja kuuloaistit kehontuntemusten lisäksi. Avaa lopulta silmäsi, sallien kaikkien aistiesi olla avoimena ja vastaanottavaisena aistimaan yhdessä luonto ympärilläsi. *

nuorten luonto 3 /2018 |

LUONTOKUVAAJA

ON LUONNOSSA LÄSNÄ Luonto-Liiton #luontokuvahaaste-kilpailun voittaja Timo Marjala on oppinut tuntemaan luontoa kuvaamisen kautta. Hän kannustaa myös muita nuoria ulos luontoon kameran kanssa. teksti mari aarnipelto | kuvat mari aarnipelto ja timo marjala

li yksi niistä heinäkuun helteisistä päivistä, kun tapasin luontokuvaaja Timo Marjalan Jämsäjoen rannalla. 16-vuotias Marjala on harrastanut luontovalokuvaamista aktiivisesti viimeiset puolitoista vuotta, ja hänen hieno otoksensa oksalla istuvasta varpuspöllöstä voitti Luonto-Liiton keväällä 2018 järjestämän #luontokuvahaaste-valokuvakilpailun. Jämsänkoskella asuvan ja pääosin KeskiSuomen ympäristössä kuvaavan Marjalan aktiivisempi valokuvaaminen alkoi maisemakuvista, jotka alkoivat miellyttää omaa silmää. Ajan myötä Marjala siirtyi laajemmista ympäristöotoksista myös eläinten ja lintujen kuvaamiseen. Sekä maisemien että luonnon asukkien kuvaamisessa on Marjalan mielestä puolensa, ja on mukavaa, kun huomaa kehittyvänsä kuvaajana. Oman tyylinsä, jonka voi nähdä hänen ottamissaan kuvissa, Marjala sanoo syntyneen luonnostaan, kuvaamalla. Aktiivisen luontokuvauksen sivujuonteena on päässyt tapahtumaan myös muutakin kuin kuvaajana kehittymistä. – Olen oppinut tuntemaan luontoa, tunnistan eläimiä ja lintuja nykyään paljon paremmin, Marjala kertoo.

| nuorten luonto 3/2018

Suunnitellen ja sattumalta Luontokuvahaasteen voitto tuli Marjalalle yllätyksenä. – En osannut yhtään odottaa sitä. Kuvakin oli osittain sattuman tulosta. Olimme istumassa yhdellä kodalla, kun huomasin varpuspöllön puussa. Kävin hakemassa kameran, otin kuvan ja siinä se sitten oli, Marjala kertoo. Nuorella kuvaajalla on kuitenkin kokemusta pöllöjen kuvaamisesta myös täysin toisella tavalla. Hän halusi kuvata sarvipöllön poikasia, ja toteutti tämän pitkän suunnittelun kautta mennen tarkoituksella tiettyyn, ennalta selvitettyyn paikkaan kuvaamaan. Marjala näkeekin, että sekä sattuma että suunnittelu vaikuttavat luontokuvaukseen, usein vielä samanaikaisesti. Jos haluaa ottaa kauniin kuvan pöllöstä, se saattaakin onnistua, kun on vain muina ihmisinä nauttimassa ulkoilmasta, tai sitten se voi olla onnistunut päätös suunnitelmalliselle kuvausretkelle tai kärsivälliselle odotukselle. Tärkeintä luontokuvaamisessa, oli kyseessä sitten millainen kuvausretki tahansa, on kuitenkin olla läsnä luonnossa. Marjalan mielestä erityisesti nuoret voisivat olla enemmän tekemisissä luonnon kanssa. – Nuorten keskuudessa ainakin osa on aika etääntynyt luonnosta. Ei siitä lähemmästä luontosuhteesta mitään haittaa ole kellekään. Marjala kannustaa nuoria myös kokeilemaan luontokuvausta. Kynnys kuvaamiseen on vielä teknologian ansiosta entistä matalampi. – Nykyisin kaikilla on puhelimet mukana, niin kuvaaminen on tosi helppoa, koska siihen ei välttämättä tarvitse edes olla hienoa kameraa, Marjala sanoo. Luontokuvaus ei myöskään suinkaan ole yksinäistä puuhaa, sillä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kuvien jakaminen on helppoa. Marjala kuuluu itse Nuoret luontokuvaajat -nimiseen ryhmään, joka jakaa kuvia toisilleen Whatsappissa, sekä suuremmalle yleisölle Instagramissa ja Facebookissa. Ryhmään kuuluu haastatteluhetkellä noin 30 jäsentä, ja mukaan otetaan otettujen luontokuvien perusteella myös uusia innokkaita alle 18-vuotiaita luontokuvaajia.

Valosta ja järvimaisemasta Luontokuvaus on hyvin läheisesti sidottu luonnon eri ilmiöihin, kuten säätilojen, vuodenaikojen ja luonnonvalon vaih-

teluun. Milloin Marjala sitten mieluiten kuvaa luonnossa? – Jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät puolensa kuvaamisen kannalta, Marjala pohtii. Samaa mieltä hän on myös erilaisista säätiloista ja vuorokaudenajoista, joskin erityisen hieno valo saattaa Marjalan mielestä tulla kuviin illalla, erityisesti, kun aiemmin päivällä on satanut. Puolipilvisessä kelissä kuvaaminen on mukavinta, sateella ei niinkään. Suora auringonpaiste, eli juuri se sää, jossa haastatteluhetkellä, kirkkaana kesäpäivänä istumme

la on aivan omat kuvauskohteensa. Yksi hänen pidemmän ajan haaveistaan, joka liittyy juurikin pimeimpään ja kylmimpään vuodenaikaan, on päästä Lappiin kuvaamaan revontulia. Toinen tulevaisuuden haave vie hänet toiseen suuntaan, Etelä-Suomeen ikuistamaan kettuja. – Ketut ovat kesympiä Etelä-Suomessa kuin täällä pohjoisemmassa. Niistä saisi otettua hienoja lähikuvia. Timo Marjala pitää luontokuvausta hyvänä harrastuksena, mutta ei ole suunnittelemassa siitä itselleen ammattia. Kysyessäni, kiinnostaisiko Marjalaa siirtyä

puun varjossa, on myös vaikea kuvaamisen kannalta, sillä varjoista tulee tummia ja valosta kova. Marjalalla on toinenkin luontoon liittyvä harrastus, kalastus. Hän onkin ottanut useita maisemakuvia järvellä, ja pitää järvimaisemaa kuvauksellisena. – Valokuvaamisen kannalta järvi, joka aukenee metsän keskeltä, ja siihen osuu vielä ilta-aurinko, on hieno. Kaksi luonnonläheistä mielenkiinnonkohdetta on myös varsin helppo yhdistää. – Kun veneeseen lähtee, siellä on sekä kamera, että kalastustarvikkeet mukana. Kaloja Marjala ei ole vielä kuvannut, mutta pitää sitä haasteena, jonka aikoo vielä toteuttaa.

kuvaamaan myös esimerkiksi ihmisiä tai kaupunkiarkkitehtuuria, vastaus tulee nopeasti. – Luonto on ykkönen. Sitä tykkään kuvata.

Timo Marjalan kuvia Instagramissa: @timo_photos Timo Marjalan kotisivut: timo-marjala-photography.webnode.fi Nuoret luontokuvaajat-ryhmän kuvia Instagramissa: @nuoretluontokuvaajat

Katse etelään ja pohjoiseen Suosikkivuodenaikanaan Marjala pitää kesää, mutta kuvaamisen kannalta talvelnuorten luonto 3/2018 |

ADDIKTOIVA ÄLYPUHELIN teksti sini malminiemi | kuva antti salovaara Älypuhelin hiipii bussimatkalle, sänkyyn, pulpetille... Kuinka jatkuva puhelimen piippaus ja medioiden moniajo vaikuttavat meihin? Puhelimen käyttöä pitäisi osata säädellä samalla kun yhteydenpito kavereihin hoituu suurelta osin sen kautta. Onko älypuhelimen käytöllä myös hyviä vaikutuksia? teksti ja kuvat kerttu pakkasvirta

Omalla vastuulla Tänä päivänä melkein jokaisella nuorella on älypuhelin. Väitöskirjatutkija Antti Paakkari tutkii älypuhelinten ja koulun yhteyttä. Paakkari seurasi lukiolaisten puhelimen käyttöä kolmen vuoden aikana oppilaiden jakaessa puhelimen näyttönsä sovelluksen kautta. Osalle puhelin oli tärkeämpi kuin toisille, mutta viestintä kavereiden kanssa eri sovelluksien, kuten Snapchatin ja Instagramin, kautta nousi ylivoimaisesti esille. Nykyään tuntuukin, että on oltava jatkuvasti puhelimen päässä. – Yksityisyys muotoutuu hyvin toisella lailla: on pakko valita olla tavoitettavissa, se ei tapahdu enää luonnostaan. Se voi näkyä stressinä siitä, että on pakko olla osallistumassa johonkin jatkuvasti ja että tulee koko ajan ärsykkeitä, Paakkari kertoo. Myös vastuu puhelimen käytöstä on usein nuoren harteilla. – Moderointi tai puhelimen hyllylle laittaminen jää kaikki yksilön omalle vastuulle. On itse mietittävä sitä, mikä määrä käyttöä on minulle hyvä ja mikä taas liikaa. Se on eräänlaista metatyötä, joka sinänsä on aika raskasta, Paakkari pohtii. Jo alakoululainen voi joutua opettelemaan säätelemään älypuhelimen käyttö-

| nuorten luonto 3/2018

ään ja kiinnittämään huomiota omaan jaksamiseensa. Paakkarin mukaan puhelimen käyttö on kuitenkin todella yksilöllistä. Osalle puhelin on kavereiden takia on tärkeä, mutta ilmankin pärjäisi ihan yhtä hyvin.

Somen käytön seurantaa Käytän itse puhelintani sosiaaliseen mediaan, uutisten lukemiseen ja netin selailuun päivittäin. En kuitenkaan tiennyt, kuinka monta tuntia yhteensä puhelimella näpräämiseen päivässä kuluu. Latasin sovelluksen, joka mittaa puhelimella käytettyä aikaa eri sovelluksiin. Olin käyttänyt WhatsAppissa reilun tunnin ja internetissä puoli tuntia. Yhteensä yli neljä tuntia puhelimella! Eri sovelluksiin käytetty aika vaihteli päivittäin. Selailen usein puhelinta bussissa tai metrossa ja etsin hetken mielijohteesta tietoa internetistä. Usein myös varsinainen etsittävä asia unohtuu, ja eksyn selaamaan jotain aivan muuta. Järkytyin hiukan tiedosta, että neljä tuntia päivästäni upposi puhelimella selailuun. Mitä olisin tehnyt ne neljä tuntia ilman puhelinta? Toisaalta taas monta viestiä ja uutista olisi jäänyt lukematta ilman. Mutta olisiko se lopulta ollut katastrofi? Päätin olla päivän kokonaan ilman puhelinta. Eniten jännitin niitä kaikkia

Whatsapp-viestejä ja Facebook-ilmoituksia, jotka saisivat odottaa. Vastoin oletuksiani puhelin kuitenkin unohtui pian. Tyhjät hetket bussissa tai odotellessa luin kirjaa tai vain olin. Kuuntelen usein musiikkia kuulokkeista, mutta oli virkistävää vain keskittyä ääniin ympärilläni. Kirjan nappaaminen kassiin puhelimen sijasta tai luurin jättäminen taskuun esimerkiksi kaverin näkemisen ajaksi ovat pieniä, mutta puhelinaddiktille merkittäviä tekoja.

NUORET VASTAAVAT • • •

•

Kuinka paljon arvioit käyttäväsi älypuhelintasi päivässä? Mihin käytät puhelintasi eniten? (sovellukset, pelit) Koetko, että käytät puhelinta liikaa ja haluaisit vähentää sen käyttöä? Jos saisit valita, haluaisitko elää ilman älypuhelinta?

Marja, 17 v.

Saara, 11 v.

Sofia, 13 v.

• • •

• •

•

6 tuntia. Instagram, Snapchat. Välillä koen, riippuu tilanteesta. Jos haluan saada jotain oikeasti aikaiseksi tai jos olen kavereiden seurassa, olisi kivempi keskittyä siihen niiden kanssa oloon. En, koska olen liian tottunut kuuntelemaan musiikkia siitä, käyttämään sosiaalista mediaa ja soittamaan ihmisille.

Ukko, 8 v. • • • •

Perjantaisin 3 tuntia, muina päivinä vähemmän. YouTubeen ja pelaamiseen. Välillä. Ei, en pystyisi soittamaan tai lähettämään viestejä, enkä katsomaan YouTubea.

• •

Noin 3–5 tuntia. YouTube, Whatsapp ja pelaan joitain pelejä. Koen että voisin käyttää puhelinta vähemmän päivässä. Haluaisin elää ilman älypuhelinta, koska minusta tuntuu että käytän puhelinta liikaa turhiin asioihin.

.Mikael, 20 v. • Varmaankin noin 2–3 tuntia. Kun saan viestin, niin katson sen melkein heti. • Snapchat ja Instagram. • En tällä hetkellä, nuorempana esimerkiksi yläkouluaikoina tuli käytettyä puhelinta koko ajan. • En, älypuhelimella on helppo pitää yhteyttä niihinkin ihmisiin, joita ei näe päivittäin, ja se on todella hyödyllinen kaikessa arjen tekemisessä.

•

Arviolta noin 3–7 tuntia. Käytän puhelinta eniten snäppäilyyn, vastaan viesteihin, selaan somet ja katson ehkä YouTubea. Ehkä viikonloppuisin olen puhelimella liian kauan. Ja kyllä, haluaisin vähentää puhelimen käyttöä. En eläisi ilman puhelinta, sillä silloin en voisi ottaa yhteyttä kavereihin tai soittaa apua, jos sitä tarvitsen.

nuorten luonto 3/2018 |

Treenaa työmuistia Psykologian tohtori ja aivotutkija Mona Moisala tutki väitöskirjassaan, miten somettaminen ja pelaaminen vaikuttavat nuorten aivoihin ja kognitiivisiin toimintoihin, kuten keskittymiskykyyn. Moisalan mukaan vaikutukset riippuvat käytön määrästä ja siitä, mihin älylaitetta käytetään. Jos puhelinta käyttää päivittäin tuntikausia vapaa-ajalla, se voi tutkimuksen mukaan olla pois kehitykselle muusta tärkeästä tekemisestä, kuten liikunnasta ja kaverien näkemisestä. – Kuitenkaan parin tunnin käytöstä päivässä ei ole haittaa, jos aikaa jää paljon muuhunkin, jolloin hyvinvointi pysyy hyvänä, Moisala kertoo. Myös unenpuute laskee keskittymiskykyä, joten puhelimen käyttöä iltaisin olisi hyvä välttää. Älylaitteella pelaamisella saattaa olla posiitivisiakin vaikutuksia kognitiivisiin toimintoihin. Sitä vastoin monisuorittaminen on yhteydessä huonompaan keskittymiskykyyn. Moisalan väitöskirjatutkimuksessa havaittiin, että laitteilla paljon monisuorittavat nuoret suoriutuvat huonommin yhteen asiaan keskittymistä vaativassa tehtävässä. Heidän aivojensa etuosat myös aktivoituivat tällöin voimakkaammin, mikä kielii mahdollisesta pinnistelyn tarpeesta keskittymistä vaativan tehtävän aikana. Kuitenkin pelaamisella on Moisalan mukaan lukuisia positiivisia yhteyksiä kognitiivisiin toimintoihin. – Pelaaminen on joidenkin tutkimusten mukaan yhteydessä parempaan reaktionopeuteen, havaitsemiskykyyn, työmuistiin ja kykyyn siirtää huomio kohteesta toiseen, Moisala luettelee. Jos aivojaan haluaa siis treenata, pelisovellukset ovat todellakin kokeilemisen arvoisia.

Tietoista läsnäoloa? Nykyään puhelimille on saatavilla laaja kirjo erilaisia mindfulness-sovelluksia, jotka lupaavat käyttäjälleen vapautumista stressistä meditaatioharjoitusten avul-

| nuorten luonto 3/2018

la. Kokeilin yhtä sovelluksista nähdäkseni, mistä oikein on kyse. Rauhoittava vuorimaisema avautuu näytölle linnunlaulun soidessa, kun avaan Calm-sovelluksen. Ensimmäisenä on päivän kymmenenminuuttinen meditaatioharjoitus, jossa naisääni ohjaa rentoutumaan. Seitsemän päivän ilmaiskokeilu sisältää päivittäisen harjoituksen. Meditaatio-osuudessa on lukuisia hengitysharjoituksia, tietoiseen läsnäoloon syventyviä harjoituksia sekä eri pituisia

meditaatioharjoituksia. Tarjolla on myös unimusiikkia ja iltasatuja. Pidin laajasta valikoimasta musiikkia: aaltojen pauhatessa tai rauhoittavan pianosävelmän soidessa uni tuli nopeasti. Calmissa minua häiritsi katkeamaton linnunlaulu taustalla, jonka tarkoitus oli ironisesti kyllä rentouttaa. Itse harjoituksissa en taas pystynyt kunnolla keskittymään. Tiedostin, että naisääni tuli puhelimestani, enkä voinut välttyä ristiriidalta. Ihmiset voivat mindfulness-sovellusten avulla keskittyä omaan hyvinvointiinsa. Paakkari näkee, että niihin kytkeytyy nykypäivän tarve hallinnoida ja valvoa omaa puhelimen käyttöä. Suuret puhelinvalmistajat ovat tuomassa käyt-

töjärjestelmiinsä ominaisuuksia, joiden avulla voi asettaa rajoja ja hälytyksiä jos puhelinta on tullut käytettyä liikaa. – Mutta ehkä tämän hetken paradoksi on, että tarvitaan kone ohjaamaan sen pariin, Paakkari sanoo. Ehkä mediaatioharjoituksen ironia olikin juuri se. Vaikka saatoinkin rentoutua rauhoittavasta unimusiikista, se tapahtui sovelluksella puhelimessani. Rentoutumista ja meditaatiota voi kuitenkin onneksi harjoittaa myös ilman puhelinta. *

VILLIN KURKIEN MATKASSA ETELÄÄN LUONNON PALUU Mitä jos lähtisi muuttolintujen mukana talveksi etelään? Jos pakkaisi teksti heikka marttila-tornio laukkunsa kuvat cc by-saja 2.0,palaisi iamsch ja cc by 2.0, wer mei takaisin, kun päivä on taas pidempi? Suunnitelmani ei ehkä ollut näin romanttinen, mutta sitäkin todentuntuisempi, kun joulukuussa löysin itseni Hula-laaksosta Pohjois-Israelista.

t ek st i ain o

srael sijaitsee Afrikan, Euroopan ja Aasian risteyskohdassa, mikä tekee alueesta tärkeän kauttakulkupaikan muuttolinnuille. Hulalaakson yli lentää vuosittain satoja miljoonia lintuja, ja ahkera lintubongari voi tunnistaa yli 400 eri lajia. Vuoden viimeinen päivä on laaksossa rauhallinen. Nostamme polkupyörät pois auton perästä ja suuntaamme puiston portista sisään. Ennen kuin ensimmäistäkään lintua on näkyvissä, on selvää, että olemme oikeassa paikassa. Korvia huumaava kaakatus kuuluu jo matkan päähän. Hula-laaksoon pysähtyy vuosittain yli 100 000 kurkea matkalla Euroopasta Afrikkaan. Rengastusten perusteella tiedetään, että osa kurjista on lähtöisin Suomesta. Laaksoon lepäämään pysähtyneillä linnuilla on lokoisat oltavat, sillä ruoka tarjoillaan suoraan nokan alle. Ruokinta on

osa projektia, jonka avulla pyritään estämään kurkien aiheuttamaa vahinkoa läheisille viljelykäytössä oleville pelloille. Maissinjyvillä herkuttelu pyritään kuitenkin pitämään minimissä, jotta linnut jatkaisivat matkaansa. Silti osa pitkäkauloista jää talvehtimaan Israeliin. Järven ympäri kulkeva noin 8 kilometrin pituinen reitti on tasaista maastoa, ja matkan varrella on useita pysähdyspaikkoja. Välillä ohi hurauttaa golfauto. Toiset ovat pakanneet koko perheen polkuautoon. Keskellä lintujen kuhinaa traktori vetää perässään kärryä, josta lintuja pääsee tarkkailemaan lähietäisyydeltä. Ojan varressa huomaamme kaksi nutriaa, eli rämemajavaa. Viereen pysähtyy vanhempi pariskunta. – Onko tuo villisika? rouva ihmettelee. – Jokainen oppii jotain uutta, tuumimme ja jatkamme matkaa. Sadekuuron yllättäessä pysähdymme syömään eväitä katoksen alle, ja tarjoam-

ma a r en

k a |

tz ai uv

a ki

me kahvit myös puiston työntekijälle. Kun aurinko hetkeä myöhemmin pilkahtaa esiin, koittaa retken kohokohta. Keskellä tutun näköisiä sinisorsia huomaan petolinnun, jonka vajavaisilla ornitologin kyvyilläni määritän jonkin sortin haukaksi. Sorsat eivät ole moksiskaan, vaikka haukka herkuttelee niiden lajitoverilla. Kaivan kiikarit esiin, ja tarkkailukatoksen suojista saan rauhassa ihailla haukan ruokailuhetkeä. Olen yllättäen löytänyt yhteisiä kiinnostuksenkohteita järvellä lepäävien lintujen kanssa – lauha sää, hyvä ruoka ja akkujen lataaminen tulevia koitoksia varten. *

nuorten luonto 3/2018 |

ÄLÄ ANNA ARJEN JYRÄTÄ teksti tuuli turtola kuvitus minna pyykkönen

– 7 VINKKIÄ HYVINVOINTIIN Loma on arjen velvoitteista – koulusta, opiskelusta tai työstä – palautumista ja virkistäytymistä varten. Vaikka syksyn alkua odottaisikin innostunein mielin, silti lomalta arkeen palaaminen voi tuntua raskaalta. Tätä voi helpottaa jo tieto siitä, että monesta muustakin paluu arjen velvoitteisiin tuntuu tylsältä ja väsyttävältä. Tavallaan nämä tunteet kuuluvatkin asiaan, ja loman loppumisesta saa tuntea haikeutta. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen auttaa lomaltapaluussa ja arjen jaksamisessa. Vinkit syksyn hyvinvointia lisäämään antaa Nyyti ry:n toiminnanjohtaja Minna Savolainen. 1. Totuttele arjen vuorokausirytmiin Jos lomalla vuorokausirytmi on ollut kovin erilainen kuin yleensä arkena, voi arjen rutiineihin ja rytmiin paluuta helpottaa sillä, että viikkoa paria ennen loman loppumista alkaa siirtää vuorokausirytmiään lähemmäs arjen rytmiä. Ihan ymmärrettävästi tätä ei kovin moni raaski tehdä. Siksi onkin hyvä varautua siihen, että ennen kuin arjen vuorokausirytmi taas löytyy, niin ensimmäiset arjen aamuherätykset ovat vaikeita ja väsymys vaivaa päiväaikaankin.

2. Tee vapaa-ajalla mukavia asioita Kaiken loma-ajan mukavan tekemisen ei tarvitse loppua arkena: vapaa-aikaan kannattaa sisällyttää samaa mukavaa tekemistä kuin lomallakin. Mieli kaipaa myös rauhoittumista ja mielekästä tekemistä, oli se sitten musiikin kuuntelua, leffan katsomista, kirjan lukemista, käsitöitä tai luonnossa liikkumista. Mieli janoaa myös uuden oppimista ja uteliasta suhtautumista ympäristöön.

| nuorten luonto 3/2018

3. Nuku hyvin Nukkumisesta ei kannata tinkiä arjen kiireessäkään. Uni huoltaa aivoja, edistää oppimista ja on välttämätöntä palautumisen ja hyvinvoinnin kannalta. Nuoret tarvitsevat unta keskimäärin 8–10 tuntia joka yö, ei siis vain viikonloppuisin ja lomalla. Murrosiässä on tavallista, että hormonitoiminnan muutoksista johtuen nukahtamisaika siirtyy myöhemmäksi. Monella tämä johtaa siihen, että arkisin uni jää liian vähäiseksi, kun aamun velvollisuudet, kuten koulu ja opiskelu kuitenkin pakottavat heräämään aikaisin. Tästä johtuen moni nuori kärsii erityisesti aamuväsymyksestä. Silloin on nukkunut riittävästi, kun kokee olonsa levänneeksi, virkeäksi ja jaksaa tehdä normaaleja päivään kuuluvia asioita.

4. Pyri huomaamaan myönteiset asiat arjessa Arjen velvollisuudet ja rutiinit saattavat joskus tuntua tasapaksulta pakkopullalta. Nämä ovat kuitenkin tärkeitä, sillä ne rytmittävät elämää, sisältävät sosiaalisia suhteita ja kiinnittävät meidät ym-

päröivään yhteiskuntaan. Välillä kannattaa pysähtyä havainnoimaan omaa arkea ja löytämään sieltä mieluisia asioita. Voi vaikka kysyä itseltään, mikä tässä arkipäivässä oli mukavaa, mistä tuli hyvä mieli tai missä onnistuin tänään. Näin voi oppia näkemään arkielämänsä uudessa valossa.

5. Käytä nettiä ja somea kohtuudella Netti ja erityisesti some syövät enenevässä määrin aikaamme. Ne tarjoavat tuiki tarpeellisia sosiaalisen yhdessäolon foorumeita ja aktiviteetteja. Niillä voi kuitenkin olla myös päinvastainen vaikutus, erityisesti somen tiedetään aiheuttavan myös riippuvuutta. Riippuvuus tarkoittaa sitä, että ihminen viettää aikaa netissä ja somessa niin paljon, että toiminta muuttuu yksilölle ja ympäristölle haitalliseksi. Somen ongelmallinen käyttö muodostuu usein vaivihkaa ja sitä voi olla vaikea tunnistaa. Keskeisiä someriippuvuuden tunnusmerkkejä on se, että somepäivityksiä on pakonomainen tarve lukea koko ajan sekä tehdä niitä itse. Riippuvuudes-

Mitä tehdä kun ahdistaa, pelottaa tai masentaa?

lämään kuuluu erilaisia tunteita ja erilaisia elämänvaiheita, joista toiset ovat kuormittavampia. Erityisesti nuoruusikään kuuluu tunteiden kuohuntaa. Synkkien ajatusten kanssa ei kuitenkaan kannata jäädä yksin. – Aikuisuuteen siirtyminen on yksi haastavimmista kehitysvaiheista ihmisen elämässä. Nuoren mieli on erityisen herkkä haavoittumaan ja moni elämänaikainen mielenterveysongelma alkaakin jo nuoruusiässä. Aina ei ole helppoa erottaa, mikä on normaalia ja milloin kyse voisi olla sellaisesta oireesta, josta tarvitsisi olla huolissaan. Omista tunteistaan ja voinnistaan kannattaa aina puhua lähipiirin aikuisten kanssa tai kavereiden kanssa, sanoo toiminnanjohtaja Minna Savolainen Nyyti ry:stä.

sa somesta irtioleminen synnyttää vahvan paitsi jäämisen kokemuksen ja ärtymyksen ja ahdistuksen tunteita. Somen tiedetään vaikuttavan mielenterveyteen niin hyvässä kuin pahassa. Epäsuotuisia vaikutuksia ovat ulkonäköpaineiden lisääntyminen ja kehonkuvahuolien pahentuminen, uniongelmien, ahdistuksen, masennuksen ja yksinäisyyden tunteiden lisääntyminen. Somessa esiintyy myös kiusaamista, joka alentaa itsetuntoa ja voi aiheuttaa masennusta sekä it-

setuhoisia ajatuksia. Omaa somen käyttöä kannattaa välillä seurata ja kuulostella, millaisia tunteita herää, jos yrittää olla vaikka yhden päivän pois somesta. Jos somen käyttö on pakonomaista ja huolta herättävää, niin siihen kannattaa hakea tukea ja apua. Usein jo se, että huolestaan kertoo jollekin, voi helpottaa tilannetta. Isompien ongelmien syntymisen ennaltaehkäisemiseksi olisi hyvä rauhoittaa vähintäänkin myöhäisillat ja yöt levolle ja nukkumiselle, ja pistää somen seuraaminen yötauolle.

6. Laita perusasiat kuntoon Vanhat tutut neuvot on aina hyvä kerrata: Riittävä lepo ja uni, terveellinen ravitsemus ja sopiva määrä liikkumista ovat hyvinvoinnin kivijalka. Mielenterveys vahvistuu arjessa ja arjen tekemiset sekä rutiinit ylläpitävät sitä. Näihin kannattaa

Tunteita ja oireita, joita ei tulisi sivuuttaa, on pidempään kestänyt epätavallisen surullinen ja alakuloinen mieliala. Lisäksi, jos tuntuu, ettei enää saa mielihyvää asioista, jotka ennen ovat tuntuneet kivoilta, ja jos nukkumisessa tapahtuu muutoksia niin, että mikään nukkuminen ei tahtoisi riittää tai ei saa nukutuksi kannattaa hakea tilanteeseen apua. Tällöin voi olla kyse masennuksesta. – Jos on enimmän osaa aikaa huolissaan jostain itseen tai läheisiin liittyvistä asioista, murehtii paljon eikä saa sitä lopetetuksi, tulevaisuudessa näyttää olevan pelkkiä uhkia ja olo tuntuu levottomalta ja ehkä tuskaiseltakin, niin silloin on avun hakemisen paikka. Tässä voi olla kyse ahdistuneisuushäiriöstä. Kaikenlaiset todella epätavalliset ajatukset, epäluuloisuus ja harhojen kuuleminen tai näkeminen voivat olla psykoosihäiriöiden oireita. Näissä tarvitaan aina ammattiapua, Minna Savolainen sanoo. Toistuvat kuolemanajatukset ja ajatukset itsensä vahingoittamisesta ovat ison huolen paikka: niiden kanssa ei pidä jäädä yksin. Apua on saatavilla.

• Nuorille tarkoitettu Sekasin Chat päivystää lähes vuorokauden ympäri, osoitteessa sekasin247.fi • Kriisipuhelin päivystää lähes vuorokauden ympäri, p. 010 195 202. • Lasten ja nuorten puhelimesta saa keskustelutukea, p. 116 111. • Netissä toimiva Nuorten mielenterveystalo on hyvä palvelu, joka sisältää kattavasti tietoa erilaisista mielenterveyshäiriöistä ja niiden oireista, testejä ja omaapuohjelmia sekä tietoa tuki- ja hoitopalveluista, www.mielenterveystalo.fi/nuoret/ Pages/default.aspx

kiinnittää huomioita erityisesti silloin, jos eläminen ja oleminen tuntuu väsyttävältä tai ei oikein tahdo saada aikaan mitään.

7. Ylläpidä sosiaalisia suhteita Myös ihmissuhteet ovat tärkeitä hyvinvoinnille. Näitä kannattaa aktiivisesti ylläpitää. Myötätunnon tiedetään lisäävän myös omaa mielen hyvinvointia. Myötätunnon taitoja voi harjoitella vaikkapa hyväntekemisen kautta: voisitko olla avuksi jollekin läheisellesi jossain asiassa? * nuorten luonto 3/2018 |

MUMMOILLEN

mummoilu on mielentila ja elämäntyyli, iloa kotoilusta ja kohtuullisuudesta. tällä palstalla kaakut ja kasvikset keitellään nostalgisella otteella, kukkasia ja kattausta unohtamatta.

teksti ja kuvat kaisa illukka

TERVEYDEN LÄHTEELLÄ

– HERKUTTELUA ROOMALAISITTAIN

uokakirjeenvaihtajan tervehdys Roomasta, jossa mummoilija on viettänyt koko kesän. Italialainen keittiö on äkkiseltään varsin vehnäpainotteinen ja moni evästi matkaani, että vegaanisia tuotteita ei välttämättä löydy samaan tapaan kuin Suomesta. Ja höpsistä! Vegaaniset vaihtoehdot, ravintolat ja elintarvikkeet löytyvät enenevässä määrin Roomastakin, hieman eri painotuksin ehkä. Perusmarketista saa esimerkiksi tölkissä vegaanista lasagnevalkokastiketta, vegaanisille pakasteille on

| nuorten luonto 3/2018

kokonainen oma kaappinsa, seitan maustetaan kekseliäästi sitruunalla ja lähiluomugelaterian (jäätelökaupan) valikoimasta puolet ovat vegaanisia makuja. Ja tietysti tämän paikan nimi on Fonte della Salute (Terveyden lähde), koska näiden täyteläisten ja raikkaitten gelatojen ainekset ovat käsittämättömän terveellisiä. Koska mummoilija on kuitenkin kohtuutalouden asialla, suosikkiarkiruokani täälläkin on paitsi terveellinen (tomaatin terveysaines on lykopeeni), myös monikäyttöinen tomaattikeitto. Italia ja

tomaatti kuuluvat yhteen ja tomaattihommat täällä osataan. Jos samaa keittoa ei huvita syödä seuraavana päivänä (vaikka sen maku siiheksi paraneekin), paksun loppukeiton voi käyttää pasta- tai pizzakastikkeena. Pakastustakin se kestää.

Tomaattikeitto (4 annosta) • • •

• •

• • • •

3 rkl oliiviöljyä 2 valkosipulinkynttä 2 tlk tomaattimurskaa (Italiasta saa myös hienorakenteista tomaattimurskaa; kunpa joku toisi sitä Suomenkin valikoimiin, se on täydellistä keittoihin.) 4 dl vettä 2 rkl tummaa ruokosokeria tai siirappia (tomaatin maku pyöristyy pienellä makeutuksella) ½ tl suolaa 1 dl kasvikermaa (1 rkl tuoretta oreganoa) (Jos haluat keittoon proteiinilisää: 1 dl punaisia linssejä)

Silppua valkosipulinkynnet hienoksi ja kuullota niitä pikku hetki oliiviöljyssä kattilassa. Lisää tomaattimurska. Huuhtele tölkit vedellä ja lisää tölkinhuuhteluvesi kattilaan. Kun tomaattiseos kuumenee, lisää joukkoon vielä sokeri ja huuhdellut linssit jos haluat niitä käyttää, ja vähennä lämpö miedolle tasolle. Anna muhia hissukseen puolisen tuntia, kunnes keitto on sakeaa ja muhevaa. Lisää suola, kasvikerma ja oregano, kiehauta vielä nopeasti. Tarkista maku. Tarjoile keitto pannulla tai leivänpaahtimessa paahdettujen ja revittyjen leipäpalojen, tofupeston ja oliiviöljyn kera.

Lisäksi: paahdettua leipää, tofupestoa, oliiviöljyä

Rouhea pestontapainen lisäke • 1 dl cashew-pähkinöitä • 1–2 ruukkua basilikaa (voit käyttää osan rukolaa) • 1 valkosipulinkynsi • 100 g maustamatonta tofua • 1 dl oliiviöljyä • ¼ tl suolaa

Panna cotta (4 annosta) • 6 dl kasvimaitoa (esimerkiksi kookos-cashew-maitoa) • 1/3 dl agave- tai vaahterasiirappia • 2 tl (4 g) agar-jauhetta (hyvin varustelluista ruokakaupoista ja ekokaupoista) • 1 tl vaniljasokeria tai -uutetta

Tarjoiluun: tuoreita marjoja tai mustikkakompottia, pistaasirouhetta

Pestoa voi tehdä oikeastaan mistä tahansa vihreästä + siemenistä. Italian marketeista ostamani vegaaniset tuorepestot sisältävät useimmiten tofua ja cashew-pähkinöitä, sitä oli siis kokeiltava itsekin. Mikäli haluat tästä pestosta tahnamaisemman, surauta se toki sileämmäksi tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella. Rouhi pähkinät hienoksi murskaksi, silppua valkosipulinkynsi sekä basilikanlehdet. Möyhennä tofu haarukalla. Sekoita kaikki ainekset kulhossa tai morttelissa hieroen. Tarjoa keiton tai leivän päällä.

Panna cotta (keitetty kerma) on italialainen klassikkojälkiruoka, joka kasvimaidosta valmistettuna ja marjojen kanssa tarjoiltuna on varsin terveellinen herkku. Mutta mikäli haluat rasvaisemman ja täyteläisemmän panna cottan, korvaa osa maidosta kookoskermalla. Keittele lisukkeeksi mustikkakompottia. Sekoita ainekset kattilassa hyvin ja lämmitä seos kiehumispisteeseen (eli kunnes se alkaa kuplia) koko ajan sekoittaen. Keitä vielä muutama minuutti keskilämmöllä edelleen sekoittaen. Jaa seos neljään lasiin tai tarjoilukuppiin ja anna niiden jäähtyä huoneenlämmössä. Siirrä astiat jääkaappiin vähintään tunniksi jähmettymään.

Mustikkakompotti • 2 dl mustikoita • 2 rkl ruokokidesokeria • 1 rkl vettä Yhdistä ainekset kattilassa, keitä keskilämmöllä 5–10 minuuttia välillä sekoittaen, kunnes seos sakenee. Jäähdytä ja lusikoi jähmettyneen panna cottan päälle.

nuorten luonto 3/2018 |

LUONTOPOLULLA teksti ja kuvat anna tuominen

PULAHDUS POLUN VARRELTA

uonnonvesissä uimalla voi yhdistää sekä uimisen että luonnossa liikkumisen terveyshyödyt, joista molemmista on saatu paljon lupaavia tutkimustuloksia. Usein rannalle ei kuitenkaan tule lähdettyä kuin vasta sitten, kun vesi on lämmennyt yli kahdenkympin ja helle pakottaa etsimään viilennystä. Silloin rannoille ovat löytäneet kaikki muutkin ja pyyhkeen paikkaa saa hakea, luonnonrauhasta puhumattakaan. Yli sadassa järvessä pulahtanut Saana Vuorio rohkaiseekin etsimään uimapaikka merkittyjen rantojen ulkopuolelta. Vuorion ja Laura Rostén-Jokisen Suomen juhlavuonna ideoima Diary of 100 lakes -haaste vei ystävykset monenlaisiin vesiin, ja vuoden aikana he huomasivat, etteivät parhaat uimapaikat ole välttämättä ihmisen luomia.

Kartta avuksi uimapaikkaa etsiessä En ole kovin kokeilunhaluinen uimari, mutta Vuorion vinkit mukanani pää-

| nuorten luonto 3/2018

tin poiketa uintireissulle pitkän mökkimatkan varrella. Aurinko porotti suoraan autoon ja pulahdus järveen tuntui erittäin houkuttelevalta ajatukselta. Vuorio varoittaa kuitenkaan menemästä tuntemattomiin vesiin yksin, sillä esimerkiksi lihaskramppi voi yllättää kokeneenkin uimarin ja silloin kaveri on kullanarvoinen.

Kaverin kanssakaan uimaan ei kannata rynnätä suin päin. – Jos paikka ei ole meille tuttu, uimme aluksi erikseen, hän kertoo. – Pohjassa saattaa olla vaikka oksia pystyssä, joten toisen on hyvä olla tarkkailemassa tilannetta. Kysyin itselleni uimaseuraksi autoa ajaneen poikaystäväni, tosin hän ilmoittautui heti vapaaehtoiseksi jäämään koko ajaksi rannalle vahtiin. Vuorio vinkkaa uintireissun onnistuvan todennäköisemmin, jos sen suunnittelee hyvin. Hän aloittaa sopivan paikan etsimisen silmäilemällä kartasta kohdealueelta löytyviä järviä. – Katson sitten aluetta tarkemmin maastokartasta. Jos järven ympärillä on

Uimapaikka löytyi jyrkän kalliorinteen juurelta.

kangasmetsää, sieltä voi löytyä kallioisia rantoja tai jopa luonnonhiekkarantoja. Niistä on upea käydä uimassa. Etsin ajomatkan aikana kännykällä tietoja vastaantulevista järvistä. Karttapaikka.fi -sivulta löysin sekä maastokartan että ilmakuvat, joita vertailemalla yritin seuloa sopivan oloisia koloja mökkien täplittämästä rantaviivasta. Ajoimme maisemareittiä Sulkavan läpi, kun iskin silmäni kapeaan niemenriekaleeseen lyhyen ajomatkan päässä. Sumeasta ilmakuvasta pätkä rantaviivaa näytti vaalealta, kuin hiekkarannalta. Voisiko se oikeasti olla? Käännyimme pienelle hiekkatielle, parkkeerasimme ensimmäiselle levennykselle ja jatkoimme jalan. Valitsemani uimapaikka oli kartan mukaan keskellä metsää, mutta kuin tilauksesta oikeaan suuntaan kääntyi mökkiläisten tallaama polku, jota lähdimme seurailemaan. Hiekkarantaa emme löytäneet, mutta kalliorinne taittui polun alapuolella tasai-

seksi sammalmättääksi juuri ennen kallioista rantaviivaa. Paikka vaikutti lupaavalta, mutta emmin silti tuntemattomaan veteen menemistä. Toisaalta Vuorio kertoi, että mitä enemmän ennen uimista on jännittänyt, sitä parempi olo ja onnistumisen tunne siitä on tullut. Päätin uskaltautua järveen.

Onnistunut uimaretki Järven vesi oli todella kirkasta ja aurinko paistoi sopivasti rantaveteen niin, että näin pohjaan asti. Veden alla oli yksi iso kivi, mutta sen vieressä oli tasaisempi kivipohja. Vaikka rannan kallio ei tuntunut kovin liukkaalta, laskeuduin veteen varovasti. Vesi oli lämmennyt pitkän helleaallon aikana, eikä tarvinnut jäädä kärvistelemään. Parilla askeleella vesi yletti vyötäröön asti, joten pulahdin uimaan. Tein pienen lenkin ja uin takaisin kohti rantaa. Vieraassa järvessä jalkojen laskeminen pohjaan arvelutti, joten yllätys oli suuri, kun varpaat osuivat hiekkapohjaan. Ilmakuva ei ehkä sittenkään ollut täysin väärässä, vaan pohjan hiekka näkyi siinä puhtaan veden läpi. Ilmoitin ilouutisen poikaystävälleni, joka päätti siitä huolimatta pysytellä rannan puolella. Jäin läträämään rantaveteen vielä joksikin aikaa. En tohtinut lähteä kovin reteästi uiskentelemaan, sillä vieras vesi ujostutti yhä. Vuorio kehottikin tiedostamaan omat rajansa ja uimaan mieluummin rannan suuntaisesti. Vaikka luotto omaan uimataitoon on mökkirannassa hyvä, olisin varmasti säikähtänyt joka ikistä jalkoihin osuvaa vesikasvia ja mahdollisesti joutunut hätäilyn vuoksi vaaratilanteeseen. Luonnonrannoilta uimiseen kannattaakin ehkä totuttautua vähän kerrallaan. Seisoskelin lopuksi sammalmättäällä pyyhkeeseen kääriytyneenä ja tuumin, että tämä reissu osui kyllä joka tavalla ihan nappiin. Polun varresta uimaan lähtemisestä tuli alkujännityksestä huolimatta kutkuttava vapauden tunne ja ihana viilennys hikiseen oloon. Vuorio kertoo koukuttuneensa rantojen ulkopuolella uimiseen juuri kokonaisvaltaisen hyvän olon vuoksi. Harrastus on myös vienyt hänet moniin sellaisiin upeisiin luonnonmaisemiin, joihin ei muuten olisi tullut mentyä. – Kun uinnin yhdistää vaikka vaellusretkeen, se vie koko homman ihan uudelle levelille. Se on piste i:n päälle, Vuorio summaa. *

SAANA VUORION VINKIT LUONNONVESISSÄ UIMISEEN • • • • • • •

Tunne rajasi. Rannan myötäisesti uiminen on aina fiksu valinta. Älä mene yksin. Taitavakin uimari voi saada krampin tai järven pohjassa voi olla oksia pystyssä. Etsi sopivia uimapaikkoja jo etukäteen kartalta. Katso, pääseekö lähelle autolla tai polkua pitkin. Vinkkejä hyviin uimapaikkoihin saa paikallisilta ja sosiaalisesta mediasta. Käy uimassa säännöllisesti vuoden ympäri, jotta kylmä vesi ei kammoksuta. Kylmässä vedessä uimisen on tutkittu alentavan verenpainetta. Vältä: Soiset rannat voivat olla arvaamattomia, matalat ja rehevät lintujen suosimat lätäköt taas epähygieenisiä.

Metsä toimi pukukoppina ja pyyhetelineenä.

Tutustu Diary of 100 lakes -projektiin Instgramissa: @diary_of_100lakes nuorten luonto 3/2018 |

LUONTO-LIITOSSA

TAPAHTUU koonnut sami säynevirta

Kurkista ajankohtaiset tapahtumat Luonto-Liiton tapahtumakalenterista www.luontoliitto.fi/tapahtumat tai piirien omilta sivuilta!

Luonto-Liitto

Uudenmaan piiri

22.9. Luonto-Liiton valtuuston kokous. Luonto-Liiton liittovaltuuston syyskokous järjestetään Joensuussa Kansalaistalo Soropissa. Kokouksessa hyväksytään Luonto-Liiton toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä valitaan Luonto-Liiton hallitus vuodelle 2019. 13.–14.10. Luontoliittolaisen kansalaistoiminnan ABC -koulutus Tampereella. Aiheuttaako järjestöbyrokratia piirissäsi päänvaivaa? Ovatko tapahtumanne mahtavia, mutta kukaan ei tulekaan paikalle? Kuka sitoutuu toimintaan ja kuka kantaa vastuun? Mistä alkoikaan KeskiSuomen ja Varsinais-Suomen piirien uusi nousu? Onko sinun piirisi seuraava Luonto-Liiton menestystarina? Luonto-Liitto järjestää kaikille aktiiveille ja aktiiveiksi haluaville koulutuksen Tampereen Moreeniassa kansalaisjärjestötoiminnan kiemuroista ja iloista. Koulutuksessa käydään läpi, kuinka järjestötoimintaa pyöritetään luontoliittolaisella hengellä eli aktiivisesti ja toiminnan kautta. Vakoillaan myös vähän, miten muissa järjestöissä toimitaan. Lisäksi pureudutaan järjestöbyrokratiaan ja ennen kaikkea tehdään siitä mahdollisimman kevyttä ja antoisaa unohtamatta tietenkään järjestödemokratiaa, joka tekee toiminnasta vapaampaa ja avoimempaa. Kansalaistoiminnan aakkoset on koulutus, joka on tarkoitettu kaikille Luonto-Liiton toiminnassa mukana oleville uusille ja vanhoille aktiiveille. Kouluttajana toimii Luonto-Liiton toiminnassa monissa eri tehtävissä toiminut Ville Laitinen. Ilmoittautumiset 3.10. mennessä: sami.saynevirta@luontoliitto.fi Koulutuksen toteutumista tukee Opintokeskus Sivis.

15.9. Marjoja ja metsän makuja -perheretki Luukkiin. Perheiden sieniretkellä sujahdetaan syksyiseen luontoon; tunnistetaan sieniä, rakennetaan pieniä sieviä majoja metsän eläimille ja tunnelmoidaan luonnon värejä. Tietysti välillä istahdetaan nuotion ympärille nauttimaan eväitä. Maksuton retki alkaa kello 11 ja kestää noin 3 tuntia. Ilmoittautumiset: milla.tuormaa@gmail.com. 15.–16.9. Kerhonohjaajan peruskurssi Pauligin huvilalla Helsingissä. Viikonlopun aikana käydään läpi muun muassa ympäristökasvatuksen perusteita, ohjaajan taitoja sekä luontoleikkejä ja muita harjoitteita. Kurssi on räätälöity Luonto-Liiton kerhonohjaajille. Muutkin asiasta kiinnostuneet saavat koulutuksesta vinkkejä ja varmuutta alakoululaisten ympäristökasvatuksen toteuttamiseen ja lasten luontosuhteen vahvistamiseen. Kurssin hinta 35 / 60 euroa (jäsenet ja opiskelijat / ei jäsenet) sisältää ohjelman, kurssimateriaalin ja ruokailut. Ilmoittautumiset 9.9. mennessä: lup-lapset@luontoliitto.fi. 16.9. Koko perheen Syysmyrsky. Syysmyrsky puhaltaa taas Pauligin huvilalla. Tule viettämään hauska päivä erilaisten tehtävien ja elämysten parissa koko perheen voimin. Tule mukaan suunnittelemaan Syysmyrskyä muiden vapaaehtoisten kanssa! Haluaisitko pitää askartelupistettä tai kahvilaa? Ehkä kokata lasten kanssa trangialla herkkuja huvilan pihassa? Oletko aina haaveillut pukeutuvasi liitooravapukuun, kertovasi luontosatuja tai toteuttavasi seikkailukasvatusta? Tässä vaiheessa kaikki ideat ovat tervetulleita. Ilmianna itsesi, niin tehdään Syysmyrskystä taas kerran ihana tapahtuma! luplapset@luontoliitto.fi.

| nuorten luonto 3/2018

Sinustako kerhonohjaaja? Ikimuistoisia kokemuksia, luonnon havainnointia ja retkeilyä, askartelua, aistiharjoitteita, taiteilua, siilinpönttöjen nikkarointia ja lumoavia satuja. Syksyllä meillä alkaa taas monta kerhoa. Yhteen kerhoon mahtuu noin 10 lasta, jotka ovat yleensä 1–4-luokkalaisia. Kerhot kokoontuvat kerran viikossa, 1,5 tuntia / kerta. Kerhoja pidetään pääasiassa koulun tiloissa iltapäivisin. Kerhon ajankohdan päätät sinä yhdessä koulun kanssa. Ohjaajilta edellytetään 18 vuoden ikää sekä tietenkin kiinnostusta ympäristökasvatukseen, vuorovaikutustaitoja, innostunutta, aktiivista työotetta ja oikeaa asennetta! Palkkaus on 100 –120 euroa / hlö / kuukausi. Voit pitää kerhoa myös kaverin kanssa, jolloin palkkaus on 50 –60 euroa / hlö / kuukausi. Ohjaajat koulutetaan tehtävään. Seuraava koulutus järjestetään Helsingissä 15.–16.9. Lähetä hakemuksesi mahdollisimman pian osoitteeseen lup-lapset@luontoliitto.fi.

Varsinais-Suomen piiri 16.9. Mahdollisuuksien tori. Ilmoittaudu mukaan esittelemään Luonto-Liiton toimintaa Turun Mahdollisuuksien torille tai tule vain käymään paikan päälle ja osallistu ohjelmaan! VASP pitää pöytää Vanhalla suurtorilla järjestettävässä tapahtumassa, jossa monenlaiset toimijat tarjoavat mahdollisuuksia vaikuttaa maailman tilaan. Viime syksynä suureen suosioon nousseet käpylehmät tekevät paluun – ja tällä kertaa kaikkien käpyotuksien askarteluun osallistuvien kesken arvotaan hieno palkinto. 28.9. Syyskokous. Tervetuloa piirin syyskokoukseen! Tässä kokouksessa päätetään, mitä Luonto-Liiton Varsinais-

Suomen piirissä tapahtuu ensi vuonna. Päätäntävalta on piirin jäsenillä. Kokouksessa valitaan myös uusi hallitus piirille, joten nyt on oikea aika astua esiin, jos hallituspaikka houkuttelee. Kokousherkkuja on tietysti tarjolla ja oheisohjelmaa suunnitteilla. Katso kokouspaikka, esityslista ja oheisohjelma piirin tapahtumakalenterista. Syksyllä on luvassa myös retkiä ja ympäristötoimintaa nuorille. Lasten luontokerhot starttaavat syyskuussa. Ajantasaiset tapahtumatiedot löytyvät piirin sivuilta: www.luontoliitto.fi/vasp/tapahtumat

Keski-Suomen piiri 9.9. Syysretki Laukaan Hitonhaudalle su klo 10–16. Kuljetus ja eväät 5 euroa (Luonto-Liiton jäsenet ilmaiseksi). 19.9. Kessun kaikille avoin kokous uudella toimistolla (Kauppakatu 2 E 1) keskiviikkona. Tarjolla pientä purtavaa! 26.9. Kasvisruokakurssi Viitaniemen koululla keskiviikkona klo 17–19:30. Illan aikana valmistetaan ja syödään useita erilaisia vegaaniruokia. Hinta 6 euroa (4 euroa jäsenet ja alle 12-vuotiaat). 6.10. Sieniretki lauantaina alkaen klo 11. Tunnistetaan, kerätään ja putsataan sieniä yhdessä. Oppaana Viivi. 9.10. Kessun syyskokous tiistaina klo 18:30 alkaen toimistolla. Syyskokouksen jälkeen syödään hyvin ja katsotaan illan suora lähetys Docventuresista. Lisätietoja tapahtumista p. 041 440 9099 / Inka (Kessun pj.) Ilmoittautuminen retkille ja vegekurssille: kessu@luontoliitto.fi.

PIIRIEN YHTEYSTIEDOT

LUONTO-LIITON YHTEYSTIEDOT

Hämeen piiri Ville Lahtinen (puheenjohtaja) puh. 040 765 9395 Ville Timonen (aluetyöntekijä) puh. 040 480 6022 Kuninkaankatu 39 33200 Tampere hlp@luontoliitto.fi www.luontoliitto.fi/hlp Kaakkois-Suomen piiri Yhteydenotot kaasu@luontoliitto.fi www.facebook.com/ kaasu.luontoliitto Keski-Suomen piiri Inka Vesala puh. 041 440 9099 Taitoniekantie 10 A 21 40740 Jyväskylä kessu@luontoliitto.fi www.luontoliitto.fi/kessu Anu-Riikka Paavola anu-riikka.paavola@ luontoliitto.fi p. 045 126 1228 Pohjanmaan piiri Asseri Laitinen puh. 044 566 4290 asseri.laitinen@gmail.com www.polp.fi Savo-Karjalan piiri Roosa Pihlajamäki puh. 040 543 5132 saka@luontoliitto.fi www.luontoliitto.fi/saka Pohjois-Suomen piiri Essi Wallén possunmeili@gmail.com wallen.essi@gmail.com www.luontoliitto.fi/possu Uudenmaan piiri / Espoon nuoret ympäristönsuojelijat / Vantaan Luonnonystävät Petro Pynnönen puh. 040 165 1907 Mechelininkatu 36 A 00260 Helsinki lup@luontoliitto.fi www.luppi.fi Varsinais-Suomen piiri Milla Aalto puh. 050 572 2345 milla.aalto@luontoliitto.fi www.luontoliitto.fi/vasp

Luonto-Liiton keskustoimisto Annankatu 26 A (5.krs), 00100 Helsinki puh. (09) 684 4420 toimisto@luontoliitto.fi www.luontoliitto.fi www.facebook.com/ luontoliitto Ellei toisin mainita, sähköpostiosoitteet muodostetaan kirjoittamalla etunimi.sukunimi@luontoliitto.fi Puheenjohtaja Ina Rosberg Toiminnanjohtaja Nina Kaipio Järjestöpäällikkö Sami Säynevirta puh. 040 560 7303 Nuorten Luonnon päätoimittaja Emilia Raunio Viestintäpäällikkö Liisa-Maija Aukia puh. 044 075 5635 Sieppo-lehti sieppo.toimitus@luontoliitto.fi Ympäristökasvatuspäällikkö Malva Green puh. 044 045 8898 Talousjohtaja Tarja Karppinen Talouspäällikkö Pirjo Puttonen puh. (09) 6844 4250 Toimisto- ja jäsenrekisterivastaava Jyrki Pynnönen puh. (09) 6844 4223 Metsävastaava Lauri Kajander puh. 045 117 9610 Susikampanjavastaava Francisco Sánchez Molina puh. 044 516 6227 Kiertotalouden kouluvierailuvastaava Leena Koivula puh. 044 516 6228

nuorten luonto 3/2018 |

FANTASIATRILOGIA IKIMAATA TYÖSTÄVÄ KIRJAILIJA KIMMO OHTONEN:

METSÄ TOI LOHTUA VAIKEALLA HETKELLÄ teksti emilia raunio kuva laura ohtonheimo

kimetsä lauloi. Ensin yksi, hieman matalampi ääni, kuin se olisi noussut maan alta, voimistui ja peitti alleen koko metsän. Sitten mukaan yhtyi toinen, kolmas, neljäskin ääni. Jokainen ääni erilainen, ainutlaatuinen. Yhdessä kuoro lauloi ujeltaen metsän halki, kuin lempeä pyörremyrsky, ja sai jokaisen Ikimetsän eläimen huomion.’ Näin kuvaa kirjailija Kimmo Ohtonen Ikimaa-trilogian ensimmäisessä osassa metsäntyttö Kallan ensimmäistä muistoa, kun susiperhe metsän uumenissa lauloi tytön syntymäpäivän kunniaksi.

| nuorten luonto 3/2018

Metsä on ollut Ohtoselle jo lapsesta asti kuin toinen koti sekä inspiraation aarrearkku. – Olen aina ollut metsäläinen ja myös Ikimaa-tarinaa olen kehitellyt ja rakentanut vuosien varrella metsäretkilläni.

Fantasia tuo vapautta Ikimaa-trilogian ensimmäinen osa, Soturin tie syntyi virkavapaan aikana, sillä kokemus oli opettanut, että kirjoittamiseen on hyvä keskittyä täysillä. – Fantasia antaa tyylilajina mahdollisuuden peilata todellisuutta ja eri maailmoja vapaalla otteella, Ohtonen sanoo.

Hän ei itse ole ollut fantasiakirjallisuuden suurkuluttaja tai esimerkiksi seurannut Game of Thrones -sarjaa. – On ollut mielenkiintoista luoda oma maailma ilman vaikutteita muista fantasiateoksista. Parhaillaan Ohtonen kirjoittaa Ikimaatrilogian jatko-osaa ja syksyllä televisiossa alkaa pyöriä myös Villien jäljillä -sarja, jossa Ohtonen yhdessä kollega Pirjo Heikkilän kanssa kiertää maailman syrjäisimpiä kolkkia ja esittelee katsojalle, miten uhanalaisia eläimiä suojellaan eri puolilla maailmaa.

Lapsuudessa Ohtosella oli tapana mennä metsään piiloon perheen ongelmia, erityisesti väkivaltaista isää. Kun oli surua ja onnettomia hetkiä, metsä otti syliin ja lohdutti. Se mitä nuori poika kohtasi metsäretkillään muutti hänen elämänsä ja antoi suunnan. Noilla retkillään Ohtonen kertoo kohdanneensa myös voimaeläimensä karhun. – Karhu on kyllä ollut elämässäni erityisen tärkeä eläin, Ohtonen pohtii. Ben Furmanin Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus -teos sai nuoren Ohtosen oivaltamaan, että muillakin voi olla samanlaisia kokemuksia, eikä vika ole hänessä. – On tärkeää selvittää ja tutkia syitä ja seurauksia. Kun ymmärtää asioiden eri puolet, miksi joku toimii kuten toimii, voi itsekin ymmärtää elämää paremmin ja mennä eteenpäin. Muuttaa vahingollisten asioiden mallia ja katkaista vahingollisen kierteen, Ohtonen toteaa. Oikeudenmukaisuus, reiluus, sisukkuus, kuunteleminen ja arvostus näkyvät myös Ohtosen teoksissa. Ikimaa on myös nuoruuden kynnyksellä elävien kasvukertomus. Miten rakentaa identiteettiään, pitää huolta itsestään sekä muista ja miten toimia oikeudenmukaisesti tässä maailmassa. – Olin 11-vuotias, kun muutimme töiden perässä uudelle paikkakunnalle. Elämässä tapahtui paljon muutoksia, ja uudessa ympäristössä oli vaikea löytää uusia kavereita. Tiedän totisesti, miltä

tuntuu olla yksin. Tuntea toivottomuutta ja häpeää. Silloin metsä toi lohtua, samoin kirjat ja tarinat, Ohtonen muistelee. – Ja kun mistään ei voitu puhua. Ihmettelin jo lapsena tätä hiljaisuuden kulttuuria, Ohtonen hämmästelee. – Nyt voin historiaamme tutustuneena ymmärtää paremmin tuon hiljaisuuden taakan, mutta miten lapsi tuollaisen kylmyyden voisi käsittää? Ohtonen kannustaakin puhumaan tunteista ja mielenmaisemista säännöllisesti jonkun läheisen kanssa. Pahaa oloa ei tarvitse kantaa yksin valtavana taakkana, me kaikki tunnemme alakuloa ja surua joskus elämässä. Se yhdistää meitä kaikkia.

Elämä on tutkimusmatka Nuorille kirjailijanaluille Ohtonen vinkkaa ohjeeksi avoimin mielin elämän ja ilmiöiden tutkimista, kuuntelemisen opettelua ja syy-seuraussuhteiden pohdintaa. – Kyseenalaista säännöllisesti näkemyksiäsi ja uskalla olla eri mieltä itsesi kanssa, Ohtonen kannustaa. – Mehän opimme, muutumme ja uudistumme jatkuvasti. Ihan jännää välillä peilata, mitä tuumin jostain asiasta vuosi sitten ja mitä olen nyt asiasta mieltä, Ohtonen maalaa. Toden totta. Elämä ei ole mustavalkoista. Millaisia värejä tässä päivässä saankaan nähdä? *

Kimmo Ohtosen viisi vinkkiä hyvinvointiin: • •

• •

•

Liiku mukavasti luonnossa, nauti luonnon tuoksuista, väreistä ja äänistä. Syö hyvin ja kasvispainoitteista ruokaa. Olemme puolisoni kanssa vegaaneja. Ruoantuotannolla ja ravinnolla on valtava vaikutus niin yksilön kuin koko maapallon hyvinvointiin. Välillä on hyvä pohtia, mistä ruoka tulee ja millaista työtä sen eteen on tehty. Nauti unesta. Unen aikana keho ja mieli palautuvat päivän askareista. Puhu tunteista säännöllisesti jonkun läheisen kanssa. Jakaminen ja ajatusten vaihto auttaa ymmärtämään elämän perusteita. Kuten että kaikki koemme eri tunneskaaloja, eikä siinä ole mitään väärää. Tunteiden vietäväksi ei kuitenkaan tarvitse lähteä. Myös mieltä voi jumpata ja kehittää positiiviseen ja myötätuntoiseen suuntaan. Kyseenalaista säännöllisesti omat näkemyksesi ja uskalla olla eri mieltä itsesi kanssa. Muutumme ja kehitymme jatkuvasti. Se mitä olin viime vuonna, on muisto vain. Uskalla kyseenalaistaa!

ARVIOT

Metsä antaa suuntaa

Soturin tie avautuu Kimmo Ohtonen: Ikimaa – Soturin tie, Otava 2018, 335 s.

immo Ohtosen nuorten fantasiaromaani Ikimaa – Soturin tie on Ikimaa-trilogian ensimmäinen teos. Maailman pohjoisimmassa kolkassa, Kuusilaaksossa ei luonnon monimuotoisuus kukoista, vaan rahakuuset on istutettu sotilaalliseen riviin ja pimeys vallitsee. Villistä luonnosta kerrotaan vain kielletyissä historiankirjoissa. Sitten eräänä yönä Oliverin äiti katoaa mystisesti jälkeä jättämättä. Voisiko unissa näyttäytyvä karhu viedä pojan äitinsä luo? Samaan aikaan toisaalla, Aarniolaaksossa hukkatyttö Kalla valmistautuu soturikoulun opiskelun huipennukseen eli turnajaisiin. Aarniola on osa Ikimaata, jonka elämässä vaikuttaa vahvasti ihmisten ja kuiskaajaeläinten välinen vahva yhteys. Tämä yhteys on kuitenkin rikkoutumassa, sillä Aarniolan julma kuningas haluaa rikkoa kuiskaajaeläinten ja ihmisten liiton. Kirjan luvut ovat lyhyitä, mukaansatempaavia ja helppolukuisia. Teoksessa mennään syvemmällä tasolla niin ympäristöasioihin, yksilön kasvutarinaan, kansanperinteeseen kuin tasa-arvoasioihin. Ohtosen ote on koskettavaa ja herkkää. Kerronta on opettavaista kuitenkaan olematta saarnaavaa. Metsäkuvaukset ovat kouriintuntuvia ja tekstissä näkyy kirjailijan luonnossa viettämä aika ja tutkimustyö. Lukijana jään koukkuun ja innolla odottamaan Kallan ja Oliverin seikkailuiden jatkoa. Onneksi tarina on vasta alkamassa. emilia raunio

nuorten luonto 3/2018 |

Pieni suuri teos surusta ja variksesta Max Porter, suom. Irmeli Ruuska: Surulla on sulkapeite. Gummerus 2018, 119 s.

ax Porterin alkuvuodesta suomennettu esikoisteos kuvaa raadollisesti elämää äidin kuoleman rikkomassa perheessä. Menetyksen tuskaa välittää perheen vieraana viipyvä Varis-hahmo, joka toimii arvaamattomana minäkertojana isän ja pikkupoikien rinnalla. Kirjallisuuden perinteinen varis on usein symboloinut kuolemaa tai surua, mutta Porterin Varis on omalakinen henkilöhahmo, joka loruilee, satuilee, tonkii roskia, näkee painajaisia, analysoi

loogismatemaattisesti, opettaa lukemista ja rääkyy siinä sivussa. Kirja naurattaa leikitellen lukuisilla merkityksillä ja rooleilla, joita ihminen on varikselle antanut. Se onnistuu raottamaan myös todellisen variksen elelyä, vaikka ei-inhimillinen kokemus jää aina kielen muurin taa. Hämmentävä teos haastaa ilmaisullaan, joka liikkuu proosan ja runouden välillä lainaten muistakin tekstilajeista. Juoni sen sijaan ei yllätä, ja tarinaa tärkeämmäksi nousee väkevä surun voiman kuvaus. Herkimpien lukijoiden voi olla hyvä pysyä varuillaan teoksen kanssa. vilma tammelin

Joogaa suomalaisittain Mia Jokiniva: Metsäjooga. Gummerus 2018, 298 s.

ia Jokinivan Metsäjooga vie joogan metsään suomalaisin maustein. Siitäkin huolimatta se on enemmän kuin vain joogakirja. Kirja lähestyy intialaista joogaperinnettä tavalla, jonka me suomalaiset tunnemme parhaiten: metsän kautta. Syväluotaavassa taustoituksessa nousee esille, kuinka luonto ja erityisesti metsä on lähtemätön osa kulttuuriperintöämme ja kuinka meissä jokaisessa on vaistomainen kaipuu metsään. Asiantuntijahaas-

tattelut ja kauniit, värikkäät kuvat antavat lisämaustetta kerrontaan. Jokiniva nostaa esiin yhtäläisyyksiä suomalaisen muinaisuskon ja intialaisen veda-uskonnon välillä kunnes lukijasta alkaa tuntua, ettei jooga lopulta olekaan kovin kaukana omasta alkukantaisesta kulttuuristamme. Metsäjooga kutsuu etsimään tasapainoa oman villeyden ja juurien kautta: jooga-osiossa tuttuihin asanoihin taivutaan Kalevalan hengessä. Kirjan luettuaan näkee kansalliseepoksemmekin aivan uusin silmin. sini malminiemi

Dokumentti sisukkaasta Viikinkiaavan puolustajasta Aktivisti, ohjaus Petteri Saario, DocArt 2017.

ktivisti on Petteri Saarion dokumenttielokuva Riikka Karppisesta, joka nousi kansainvälistä kaivosjättiä vastaan puolustaakseen Viiankiaavan luonnonsuojelualuetta. Riikka aloitti taistelun rahan valtaa vastaan vain 15-vuotiaana, pyrkimyksenä säilyttää Sodankylälle ja erityisesti Riikalle itselleen tärkeä luontoalue. Henkeäsalpaavan luonnon lisäksi dokumentissa kuvataan Riikan taistelua ”tuulimyllyjä vas-

taan”, kuten isoäiti sanoo. Nuoren ihmisen tie vie kunnanvaltuuston kautta armeijaan ja lopulta Helsinkiin opiskelemaan. Elämänmuutoksista huolimatta Viiankiaavan tilanne ei poistu hänen mielestään missään vaiheessa. Dokumentti inspiroi ja osoittaa katsojalle, kuinka yksikin ihminen voi nousta puolustamaan luontoa. Aktivismi vaatii sisua, periksiantamattomuutta ja tahtoa muutokseen. Näitä kaikkia asioita Riikka Karppiselta löytyy – taistelu omien juurien ja luonnon puolesta jatkuu. heini-sofia alavuo

| nuorten luonto 3/2018

Kotkotusta monimuotoisuuden puolesta Koen Vanmechelen It’s About Time, Kyse on ajasta -näyttely Serlachius-museo Göstassa 16.9. asti.

elgialainen Koen Vanmechelen (s. 1965) toi Serlachius-museoon uutta elämää. Lucy-sika köllöttää porsaidensa kanssa sikalan nurkassa. Aitauksissa tepastelee kosmopoliittikanoja, jotka ovat osa pitkään jatkunutta risteytysohjelmaa. Kanat ovat sukupolvi toisensa jälkeen entistä terveempiä ja eloisampia. Museon sisätiloista löytyy perinteisempää taidetta: maalauksia, veistoksia sekä video- ja valokuvataidetta. Niissäkin nousevat esiin monimuotoisuus ja yllättävät kohtaamiset. Vanmechelen liikkuu taiteen, tieteen ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen leikkauskohdissa. Hän

on huolissaan maapallon tilasta, ja puhuu uudesta tasapainosta, jossa ihminen voi elää sovussa muiden lajien kanssa. Näyttely osoittaa, että kantaaottavan taiteen ei tarvitse olla syyttävää tai ahdistavaa. Parhaimmillaan se on ajatuksia herättelevää ja jopa rauhoittavaa. Uusi tasapaino voi löytyä, kunhan luovuudelle ja uudenlaisille kohtaamisille annetaan tilaa. Koen Vanmechelenin ajatuksiin voi tutustua myös katsomalla It’s about time -dokumentin YouTubesta. aino saarenmaa

Erään yhtyeen kasvutarina – ja vähän omakin Ville Similä ja Mervi Vuorela: Ultra Bra – sokeana hetkenä. WSOY, 2018. 338 s.

ämän kirjan olisin halunnut lukea jo aikaisemmin. Ville Similän ja Mervi Vuorelan huolellisesti kirjoittama Ultra Bra – sokeana hetkenä käy läpi yhtyeen tarinan sen syntyhetkistä jäähyväiskeikkoihin vuonna 2001. Mukaan mahtuu myös paljon materiaalia bändiläisten lapsuus- ja nuoruusvuosista. Similän ja Vuorelan haastatteluissa kaikki yhtyeen jäsenet sekä joukko taustavaikuttajia pääsevät ääneen. Osa tarinoista on hyvinkin avoimia ja koskettavia. Tarkkuus on sitä luokkaa, että kirjan sivuilla vilisee välillä uuvuttavaankin tahtiin nimiä ja yksityiskohtia. Koska kuulun itse siihen sukupolveen, joka kasvoi nuoreksi aikuiseksi Ultra Bran kanssa, kuvailut Kallion lukiolaisten elämästä koskettavat myös sukupolvikuvauksena. Teos onkin varsinainen nostalgiatrippi 90-luvun mielenmaisemiin. Ultra Bran perustamisvuonna 1995 hittilistoilla jylläsivät muun muassa Movetron, Aikakone ja The Offspring. Ultra Bran vahvuutena oli olla jotain ihan erilaista. Vaikka sen ensimmäinen single Ampukaa Komissaarit, nuo hullut koirat! sävellettiin poliittisten laulujen kilpailuun (jonka se myös voitti) ja monella bändiläisellä oli vasemmistolainen perhetausta, poliittinen yhtye

Ultra Bra ei ollut. Muistan lukiovuosiltani, että vanhempani tuhahtelivat “taistolaislauluja” laulaneelle yhtyeelle. He eivät tajunneet sitä, minkä minä ja ikätoverini ymmärsimme vaistomaisesti: Ultra Bra yhdisteli ja lainasi eri elementtejä raikkaasti, ironisesti ja vähän anarkistisestikin. Ei heidän – kuten ei meidänkään – tarvinnut noudattaa mitään tiettyä ideologiaa. Ultra Brata ei olisi ilman Anni Sinnemäen sanoituksia, ja erityisen viehätyksensä kirjaan tuovat sanoitusten syntytarinat. Haikeankaunis Pärnu on syntynyt, kun Sinnemäki ja Kerkko Koskinen matkustivat lokakuussa lomalle sateiseen ja autioon Pärnuun. Viimeiseltä levyltä noussut nimikappale Vesireittejä symboloi monenlaisten asioiden päättymistä. Lopulta myös taiteilijapari Sinnemäki–Koskisen tiet veivät erilleen. Ultra Bra – sokeana hetkenä on kirjoitettu lähes kuivakkaan tyyliin, joka tuntuu heijastavan yhtyeen omaa asiallista mutta hieman itseironista ääntä. Miellyttävästi kronologisiin lukuihin jaoteltu teksti etenee pääosin jouhevasti ja sitä täydentävät hienot kuvat vuosien varrelta. Lukeminen keskeytyy tosin vähän väliä siihen, kun korvamato pakottaa avaamaan Spotifyn. liisa-maija aukia

nuorten luonto 3/2018 |

NYKYSIRKUS

LUO LOHTUA JA YMMÄRRYSTÄ MUUTOKSEN KESKELLÄ Rakkaudesta-työryhmän ilmastonmuutosta ja tulevaisuutta käsittelevä nykysirkusteos Rakkaudesta – sanasto tuleville vuosikymmenille maalaa sanastollaan mielikuvia jälkifossiilisesta yhteiskunnasta. Esityksessä syvennytään muutosajan utopioihin Helsingin Kalasatamassa. teksti aino huotari | kuvat aino huotari, jenny mansikkasalo ja johannes vartola

iten käsitellä asioita, joille ei vielä ole nimiä? Utopedia-sanasto tarjoaa tähän apua. Yhdentö ja leikinnäkö ovat sanoja, joita emme vielä kuule päivittäisissä keskusteluissa, mutta joita saatamme tarvita lähitulevaisuudessa ymmärtääksemme alati muuttuvaa yhteiskuntaa ja ympäristöä. Yhdentö on tila, ’jossa ihminen tiedostaa olevansa yksi hetkellinen luonnon ilmiöiden ja olioiden yhteentulema ja osa suurempaa, ajattelun rajat ylittävää kokonaisuutta.’ Leikinnäkö taas on ’käyttäytymisen malli, jonka avulla yhteisöt keksivät uudenlaisia ratkaisumalleja ongelmille.’

| nuorten luonto 3/2018

Ensi-iltansa Uuden Sirkuksen Keskus Cirkossa Helsingin Suvilahdessa 11.9.2018 saava Rakkaudesta – sanasto tuleville vuosikymmenille tähtää sisällöltään yllätyksiin, huikaisun tunteisiin, nauruun ja yhteisöllisyyteen.

Ilma-akrobaatti Jenny Mansikkasalon, jonglööri Heikki Tolinin, klovni/esiintyjä Joona Lindbergin, esiintyjä/teatteripedagogi Minna Haapasalon, kirjailija Emma Puikkosen, äänisuunnittelija Johannes Vartolan, valosuunnittelija Jenni Pystysen sekä tuottaja Inari Pesosen muodostama työryhmä on työstänyt Utopedia-sanastoa yhdessä tutkijoiden ja eri alojen ammattilaisten kanssa vuodesta 2016 lähtien. Sanastoon pohjautuva teatteriteos koostuu kävelyosuudesta luonnossa sekä esitysosuudesta teatteritilassa.

Muutoksen utopiat Rakkaudesta-työryhmän ohjaaja, kirjailija Emma Puikkonen kertoo teoksen saaneen alkunsa halusta työstää ilmastonmuutosta aihepiirinä. Jossain vaiheessa ajatus muuttui ymmärrykseksi, ettei varsinaista utopiaa pysty rakentamaan. Puikkosen mukaan elämme jo nyt jonkinlaisessa utopiassa.

– Meillä on kaikki ainakin tässä yhteiskunnassa älyttömän hyvin. Kysymys on ennemminkin siitä, miten voimme tarkastella ja ymmärtää sen, mitä on tapahtumassa ja lähteä siihen nähden rakentamaan muutoksen sisältämiä utopioita. Koimme, että juuri tämä muutos tarvitsee sanastoa hahmottaaksemme sen. Puikkonen kertoo, etteivät sanaston kirjoittajat tienneet toisistaan, minkä seurauksena termit voivat olla hyvin ristiriitaisia keskenään. – Toiset näkevät ihmiskunnan tuhoutuvan ja näkökulma on ihmiskunnan jälkeisestä maailmasta, kun taas osa sanoista on hyvinkin positiivisia.

Nykysirkus yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineenä Ilmastonmuutosta tutkitaan, siitä kirjoitetaan ja uutisoidaan. Esittävä taide lähestyy aihetta omin työkaluin. Rakkaudesta-työryhmän tuottaja Inari Pesonen

painottaa sanaston merkitystä työprosessissa. – Ollaan lähdetty sanastosta, jota on visualisoitu ja teatterillistettu. Toiveenamme ja pyrkimyksenämme on, että ihmiset säilyttäisivät toivon ja toimintakykynsä sen sijaan, että että lamaantuisivat kauhukuvien edessä. Äänisuunnittelija Johannes Vartola vetää eroa poliittiselle ja esittävän taiteen vaikuttamiselle esityksen tavassa rinnastaa tunteet ja analyyttisyys. – Politiikan puolella ei juurikaan käsitellä tunteita. Taiteen puolella voidaan pysähtyä käsittelemään sitä, millainen tunneälyllinen suhde meillä on näihin ilmiöihin. Nämä asiat menevät käsityskykymme yli, joten ne herättävät hyvin värikkäitä reaktioita yhteiskunnassa. Vartolan mukaan esitys auttaa hyväksymään ilmastonmuutokseen liittyviä monenlaisia tunteita ja painottaa, että kaikki ovat sallittuja samaan aikaan. – Kirjo on niin suuri, ettemme osaa vielä edes keskustella näistä asioista. Esityksemme ja sanastomme tarjoaa uusia polkuja uuteen aikaan, mikä on monin tavoin myös tuntematon. On rehellistä myöntää olevansa avuton monien asioiden kanssa. nuorten luonto 3/2018 |

Puikkonen uskoo, että taiteella on myös mahdollisuus luoda positiivista pohjaa arvovalintojen tekemiselle. – Filosofi Elisa Aaltolan kanssa jutellessa nousi esiin se, miten monet moraaliset valintamme voivat olla negatiivisiin tunteisiin, pelkoon tai aggressioon pohjautuvia. Hän puhuu taiteeseen ja luontokokemukseen liitettävissä olevasta ylevöitymisen tunteesta, joka on positiivinen suunta moraalisten valintojen tekemisessä. Uskon, että tällainen mahdollisuus juuri taiteella on.

Esitys muuttaa tekijöitään Esiintyjä Minna Haapasalo kuvaa aiheen prosessilähtöistä tutkimista todella arvokkaaksi ja tärkeäksi kokemuksesi. Hänen mukaansa on tärkeää miettiä, millaisiin esityksiin kannattaa käyttää aikaa ja luonnonvaroja. – On ollut rauhaa miettiä, miten tämä aihe tulisi ihmisille parhaalla mahdolli-

| nuorten luonto 3/2018

sella tavalla näkyväksi niin, että sen pystyisi ottamaan vastaan. Esityksen valmistelun aikana huomiota on syntynyt myös yksityiselämän puolella. Haapasalon kokemuksesta teema halutaan usein ratkaista tai torjua nopeasti. – Rohkeus puhua ilmastonmuutoksesta on kasvanut. En enää pelkää puhua aiheesta. *

Teoksen kotisivut: utopedia.fi Sanasto: utopedia.fi/lue

Työryhmä uskoo sanaston ja näyttämökohtausten tarjoavan uusia ajattelu- ja elämäntapoja ja mahdollisuuden tuntea positiivisuuden tunteita ilmastonmuutoksen käsittelemisessä.

MAANALAINEN

palstalla esitellään luonnonharrastuksen laitamaita sekä synkintä undergroundia. ainakin joskus.

VALKEIN LUONTO teksti ja kuvat antti salovaara

Kolikko ei ole manalan lautturia, vaan koon arvioimista varten.

uolema ei estä elävän luonnon tarkkailua. Vaikka luontokappaleen taival olisikin takana, selkärankainen, kuten lintu, matelija tai nisäkäs, jättää jälkeensä kiehtovia luita. Luut kertovat kantajastaan. Erityisesti kallo on täynnä yksityiskohtia, joiden avulla pääsee paitsi lajin myös elintapojen jäljille. Hampaat helpottavat salapoliisityötä. Petoeläimen, kuten ketun, kallossa on voimakkaat kulmahampaat ja terävät etuhampaat. Kasvinsyöjillä, kuten kauriilla, ei ole tällaisille käyttöä. Jyrsijöillä on pienistä hyönteissyöjistä poiketen ammottava rako etuja takahampaiden välissä. Linnun kallon tunnistaa nokasta, mutta lintujen luissa on toinenkin eri-

tyispiirre: ne ovat onttoja eli hyvin kevyitä. Tämä tieto voi auttaa, kun irrallinen luu askarruttaa. Esimerkiksi joutsenen kölimäinen rintalasta voi muuten saada mitä mielikuvituksellisimpia tulkintoja. Luihin törmää usein sattumalta, mutta niitä voi myös tonkia vaikkapa pöllön oksennuspallosta. Nämä sulamattoman ruoan herkkupatukat ovat mainioita pikkunisäkkäiden jäänteiden kokoelmia. Pätevä luiden määrittäjä tuottaakin tarkkaa tietoa pöllön aterioista. Kaikkia kuolleiden eläinten osat eivät kiehdo, mutta monelle luut ovat keräämisen arvoisia aarteita. Kokoelman kartoittamiseen kuuluu myös sen opettelu, miten luut ja tuoreet raadot puhdistetaan. Tarinat muurahaiskekoon tai kattilaan upotetuista kalloista liittyvät juuri tähän. Jos aikoo kasata luurankoja kaappiinsa, on syytä selvittää etukäteen, mitä saa kerätä. Rauhoitettujen eläinten osia ei saa ottaa omakseen, ja tämä rajaa valtaosan eläimistä keruun ulkopuolelle. Niin pitääkin olla, jotta keräilyinto ei uhkaisi eläviä yksilöitä. Rauhoituksesta riippumatta kuolleen villieläimen voi toimittaa Eviraan tai luonnontieteelliseen museoon. Tätä kutsutaan romanttisesti raatoseurannaksi. Myös pelkät tiedot kuolleista eläimistä voivat olla arvokkaita, sillä ne auttavat pysymään tautitilanteen tasalla. * nuorten luonto 3/2018 |

: Y I D

HELPOT KESTOHEDELMÄPUSSIT

Syksyn satoa on mukava kantaa kaupasta omatekemässä hedelmäpussissa, joka syntyy vaikkapa verhokankaista ja kengännauhoista. Kaupan kassan yllättäminen sallittu! teksti vilma tammelin kuvat matilda saarikoski

TARVIKKEET: ohutta kangasta esim. 30x60 cm, vähän karheapintaista kangasta, sakset, ompeluvälineet, nyöriksi esim. nauhaa tai virkattu ketju, hakaneula

| nuorten luonto 3/2018

1 2 3

Taita ohut kangas kaksinkerroin nurjat

puolet vastakkain ja ompele kumpikin sivusauma. Jos haluat kauppalappupaikan sivusaumaan, ompele samalla karhea kangaspala kankaiden väliin. Voit ommella paikan myös valmiin pussin päälle. Tee nauhakuja: Käännä avointa yläreunaa 3 cm nurjalle puolelle ja ompele pussin suun ympäri 2 cm päästä sen ylälaidasta. Käännä pussi oikein päin.

Tikkaa toisen puolen sivusauman päälle, aivan pussin yläreunaan vaakasuunnassa pari senttiä edestakaisin estääksesi sauman purkautumisen. Ratko tikkauksen alapuolelle nauhakujaan reikä, josta saat nauhan kulkemaan pussin suun ympäri. Käytä pujottamisen apuna hakaneulaa. Päättele langanpäät pussin sisäpuolelle.

jesse matilainen nuorten luonto 3/2018 |

Luonto-Liitto Annankatu 26 A, 5.krs 00100 Helsinki

Sinuakin tarvitaan. Liity jäseneksi ja auta meitä suojelemaan metsiä, susia ja Itämerta sekä kasvattamaan ympäristötietoisia kansalaisia. >luontoliitto.fi/liity kuva jussi hauru / vastavalo.fi