Nuorten Luonto 4/2017

4/2017

Uhanalaiset ElinympäristÜt uhanalaisina s.6 | Mammutin tarina s.14 | Tuttu, tuntematon susi s.10

4041

2

| nuorten luonto 4/2017

0797

kuva: pekka tuuri

Numero 4/2017, 74. vuosikerta Nuorten Luonto on aikakauslehti, jota julkaisee Luonto-Liitto ry.

Luonto-Liitto on lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestö, jonka tavoitteena on vaikuttaa yhteiskuntaan niin, että luonnon monimuotoisuus säilyy ja luonnon itseisarvo tunnustetaan. Luonto-Liitto tarjoaa tietoa, elämyksiä ja toimintaa sekä luo mahdollisuuksia ympäristöpoliittiseen vaikuttamiseen.

Nuorten Luonnon toimitus: Päätoimittaja Emilia Raunio emilia.raunio@luontoliitto.fi Toimitussihteeri Liisa-Maija Aukia liisa-maija.aukia@luontoliitto.fi Avustajat tässä numerossa Pauliina Hongisto, Aino Huotari, Kaisa Illukka, Craig Jones, Ville Laitinen, Lotta Leppälä, Nina Leskelä, Jesse Matilainen, Anu Pasanen, Oskar Pulkkinen, Minna Pyykkönen, Kati Rintamäki, Ina Rosberg, Aino Saarenmaa, Antti Salovaara, Elina Silkelä, Leo Stranius, Vilma Tammelin, Heikka Marttila-Tornio, Tuuli Turtola, Anna Tuominen, NeaPetra Vaahtera, Olga Veselovskaya, Laura Vuoksenmaa, Janne Vuorinen Ulkoasu ja taitto Eero Astala Kannen kuva Craig Jones Liity Luonto-Liiton jäseneksi tai tilaa lehti www.luontoliitto.fi/liity Osoitteenmuutos www.luontoliitto.fi/muutos Yhteystiedot Annankatu 26 A (5.krs), 00100 Helsinki puh 09 684 4420 www.nuortenluonto.fi www.facebook.com/nuortenluonto Toimitus ottaa vastaan artikkeleita ja kuvia.

Kirjoittajat vastaavat itse artikkeliensa sisällöstä, eivätkä tekstit edusta julkaisijan virallista kantaa, ellei toisin mainita.

Nuorten Luonto on Aikakauslehtien liitto ry:n sekä Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsen.

Painatus Oy Fram Ab, Vaasa Nuorten Luonto on painettu uusiopaperille.

Pääkirjoitus

emilia raunio

uistat varmasti sadun isosta pahasta sudesta, joka popsii punahilkan suihinsa. Charles Perraultin tarkoitus ei liennyt levittää inhoa ja pelkoa sutta kohtaan, vaan opettaa, ettei lapsen tulisi lähteä vieraan mukaan tuntemattomille teille. Suteen liittyy monia harhaluuloja, kuten sanonta oman tien kulkijasta yksinäisenä sutena. Susi on todellisuudessa laumaeläin. Mytologioissa ja saduissa sutta on palvottu ja kunnioitettu. Japanissa sutta on pidetty tiennäyttäjänä ja suojelijana ja sen tappaminen on tietänyt huonoa onnea. Antiikin Roomassa susi toimi kaupungin perustajien Romuluksen ja Remuksen kasvattiemona ja se on edelleen Rooman kaupungin tunnuseläin.

Kansikuvamme suden valokuvannut brittiläinen Craig Jones on vuosien ajan kuvannut Suomen syrjäisimmillä seuduilla uhanalaista ja vainottua sutta ja hämmästynyt susiin kohdistuvasta vihamielisyydestä. Lue lisää tuntemattomasta tutusta sudesta s. 10.

Olemme valinneet vuoden viimeisen numeron teemaksi Uhanalaiset. Suomen lajeista joka kymmenes on arvioitu uhanalaiseksi. Uhanalaiseksi määritellään laji, joka on vaarassa kuolla sukupuuttoon.

Uhanalaisten lajien luokitusta on Suomessa tehty 1980-luvulta lähtien. Muun muassa saimaannorppa, valkoselkätikka,

naali, ilves ja susi ovat uhanalaisia. Ja sitten on lukuisa määrä uhanalaisia kasveja ja selkärangattomia – ja mikä määrä löytyykään eliöitä, joiden elämästä emme vielä edes tiedä mitään. Suurin uhanalaisuuden aiheuttaja lienee elinympäristöjen tuhoutuminen.

Myötätunto tuntui ainakin joitain vuosia sitten olevan katoava luonnonvara.

Tehokkuus, tuloksellisuus, kovuus ja kilpailu jytäsi. Ajat muuttuvat, ja nyt suurten muutosten keskellä myötätunnosta puhutaan yhä enemmän, ja mikä parempaa, myös tiede on alkanut puhua siitä. Filosofi Iris Murdock puhuu egoismin tuhoavasta voimasta. Kun keskitymme vain asioiden hyötyarvoon, emme kykene näkemään olemisen muita ulottuvuuksia ja teemme muista yksilöiden sijaan objekteja ja pelkkiä resursseja. Elämme laput silmillä suorittaen. Tämä tekee maailmasta surullisen yksiulotteisen. Egoismista luopuminen sen sijaan opettaa meitä näkemään ja havainnoimaan ympäristöämme muutoin kuin hyödyn kautta. Niinkin pienellä asialla kuin lempeällä hymyllä ja läsnäololla voit saada ihmeitä aikaan. Ja ota myös käyttöön myötäilon käsite, iloitaan toistemme onnistumisista ja menestyksestä.

Valoa on toden totta tunnelin päässä, eikä epätoivoon pidä vaipua. Yksi oiva tapa auttaa on lähteä mukaan aktiiviseksi luonnonsuojelutyöhön. Kiitos kun olet Luonto-Liiton jäsen, sekin on kannanotto uhanalaisten lajien ja luonnon monimuotoisuuden puolesta!

Iloa ja valoa joulun aikaan! *

4/2017

22

Kikherneen iloinen joulu

Uhanalaiset TEEMA:

SISÄLLYS: 2 4 6 9 10 12 14 16 18 22 24 26 28 29 30 32 34 35

Pääkirjoitus Luonto-Liitossa nyt Kokonaiset elinympäristöt uhanalaisina Uhanalaiset metsälajit: Takkuhankajäkälä Tuttu, tuntematon susi Biologinen tutkimusmatka Hondurasiin Mammutin tarina Hyvästit valkealle joululle?

Puhtaiden vesien, humisevien ikimetsien ja valkean lumen maa Mummoillen: Kikherneen joulu Luontopolulla: Porin Pirunpesässä mielikuvitus lentää Voimaeläintä etsimässä DIY: Uhanalaisia joulunvietossa Maanalainen: Joutava maa Luontoa luovasti kaupunkikuvaan Arviot Tapahtumat Sarjakuva

Nuorten Luontoa tekevät nuoret itse ammattilaisten opastuksella.

Haluaisitko sinä avustajaksi? Ota yhteyttä toimitussihteeriin!

18 30

”Puhtaiden vesien maa” ja muut 100-vuotiaan Suomen luontomyytit Jussi TwoSeven tuo luontoa kaupunkiin

Nuorten Luonto löytyy myös verkosta: nuortenluonto.fi ja Facebookista: facebook.com/ nuortenluonto nuorten luonto 4/2017 |

3

NYT:

nina leskelä

LUONTO-LIITOSSA ENTISEN TOIMINNANJOHTA JAN TERVEISET

LUONTO-LIITON

KIERTOTALOUSAIHEISET KOULUVIERAILUT KÄYNNISTYVÄT ämän sukupolven merkittävin haaste on luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen, ilmastokriisi ja luonnonvarojen ylikulutus.

Kiertotaloudella pyritään vastaamaan tähän haasteeseen. Käytetään luonnonvaroja fiksummin, pidempään ja tehokkaammin.

Suomessa riittääkin tekemistä. Esimerkiksi autojen keskimääräinen käyttöaste on noin 8 %. Toimistojen käyttöaste on

noin 40 %. Rakennusmateriaaleista 10–15 % menee jätteeksi rakennusaikana. Ruuasta 31 % menee hukkaan arvoketjussaan.

Kiertotaloudessa kyse on näkökulman muutoksesta. Sen sijaan, että itse omistaisimme kaiken, voimme hyödyntää erilaisia jakamistalouden malleja ja yhteisomistusta. Tuotteiden ostamisesta siirrymme palveluiden hankkimiseen.

Emme tarvitse omaa autoa tai välttämättä edes polkupyörää, vaan palvelua, jolla pääsemme siirtymään paikasta toiseen.

Pohjimmiltaan kiertotaloudessa on kyse siitä, että päästään irtikytkentään talouskasvun ja luonnonvarojen kulutuksen välillä samalla kun hiilenkierrossa siirrytään hiilineutraalisuuteen ja negatiivisiin päästöihin.

Vuosien varrella Luonto-Liiton Itämeri-, metsä-, susi- ja Ilmari-ilmastolähettiläät ovat vierailleet Suomen kouluissa keskustelemassa lasten ja nuorten kanssa luonnosta ja sen suojelun merkityksestä. Nämä vierailut lisäävät lasten ja nuorten tietoa ympäristöasioista, haastavat ajattelemaan ja kannustavat toimimaan luonnon puolesta omassa arjessa.

Luonto-Liiton vastaus kiertotalouteen on lähteä puhumaan aiheesta kouluissa ja haastaa nuoret luomaan omaa merkitystä aikamme polttavimpiin ympäristökysymyksiin. Ensi keväänä Luonto-Liitto kokeilee yläkouluissa Sitran rahoituksen turvin kiertotalousaiheisia kouluvierailuja.

Tervetuloa mukaan luomaan uusia nuoria puhuttelevia merkityksiä kiertotaloudelle! Lue lisää Luonto-Liiton kouluvierailuista osoitteessa: www.luontoliitto. fi/kiertotalous. * > Tämä on viimeinen kolumnini Luonto-Liiton toiminnanjohtajana. Vähän yli kahdeksan vuotta tuli järjestössä täyteen, vaikka välillä olin lasten kanssa kotona ja välillä Suomen luonnonsuojeluliiton puolella. Paljon on tämä ottanut. Vielä paljon paljon enemmän antanut. Ikuiset muistot, kaipuu ja kiitollisuus jää.

Marraskuun alusta toiminnanjohtajana aloitti upea ja osaava Salla Tuomivaara.

Kaikkea hyvää Sallalle ja Luonto-Liitolle!

Pidetään yhteyttä. leo stranius luonto-liiton toiminnanjohtaja 2009–2017

LUONTO-LIITTOA LUOTSAA NYT

SALLA TUOMIVAARA uonto-Liiton uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Salla Tuomivaara.

42-vuotias helsinkiläinen sosiologi aloitti Luonto-Liiton johdossa marraskuun alussa. Aiemmin Tuomivaara on työskennellyt muun muassa Animalian toiminnanjohtajana.

– Luonto-Liitto on minulle lapsuudesta asti tuttu järjestö, jonka johtoon on in-

4

| nuorten luonto 4/2017

nostavaa astua. Luonto-Liiton tavoitteet luonnon itseisarvon ja luonnon moninaisuuden kunnioituksesta ovat ajankohtaisempia kuin koskaan saadessamme jatkuvasti hälyttäviä uutisia ilmastonmuutoksen etenemisestä ja kuudennesta sukupuuttoaallosta, Tuomivaara sanoo.

Tervetuloa iloiseen joukkoomme, Salla!

LYHYET

koonnut: janne vuorinen kuvat: ville laitinen, ina rosberg, antti salovaara

Talviseuranta käynnistyi! Tänä vuonna Talviseuranta laajenee

koko maan kattavaksi. Kansalaisten omat havainnot auttavat hahmottamaan omassa ympäristössä tapahtuvia muutoksia. Samalla havainnot täydentävät viranomaistietoa ja ovat arvokasta tutkimusaineistoa esimerkiksi tulvamallinnuksiin tai ilmastonmuutostutkimuselle. Talvisten lajien ja lumi- ja jäätilanteen seuraaminen on siis paitsi hauskaa myös hyödyllistä. Tutustu Talviseurantaan osoitteessa: www.talviseuranta.fi.

Koko perheen tapahtuma Syysmyrsky iski niin Helsinkiin kuin Tampereellekin. Pauligin keltaisella huvilalla ja Rauhaniemen rannassa tutkittiin, minkälaisia luontoelämyksiä syksyinen luonto voi tarjota.

Luonto-Liitto toimi Powershift-tapahtuman pääjärjestäjänä. Teemana oli Pohjoismainen yhteistyö ja ilmastotoiminta. Tapahtumassa etsittiin tieteeseen ja oikeudenmukaisuuteen perustuvia ratkaisuja ilmastonmuutokseen.

Powershiftiin osallistui tuvan täydeltä väkeä eli 50 aktiivia.

Luonto-Liiton susiryhmä hyväksyttiin eläinjärjestöjen kansainvälisen kattojärjestön Eurogroup for Animalsin jäseneksi. Yhteistyössä susiryhmä voi vaikuttaa entistä laajemmin susien suojeluun. Onnittelut susiryhmälle!

Pitkäaikainen Luonto-Liiton aktiivi Ina Rosberg, 24, valittiin Luonto-Liiton puheenjohtajaksi vuodelle 2018 Luonto-Liiton valtuuston kokouksessa syyskuussa. Muita hallitukseen valittuja ovat Marjut Anttilainen, Aino Haavisto, Rauna Lilja, Roosa Pihlajamäki, Antti Saarelainen, Otto Snellman ja Laura Tuominen. Paljon onnea Ina ja muut uudet hallituslaiset!

nuorten luonto 4/2017 |

5

teksti: anna tuominen kuvat: minna pyykkönen

KOKONAISET ELINYMPÄRISTÖT

Uhanalaisina Pohjoisen karuilla tuntureilla selviävät vain sitkeimmät kasvilajit ja vaikeita olosuhteita kestävät eläimet. Sen sijaan Etelä-Suomessa rehevät maat ylläpitävät jalopuita kasvavia lehtometsiä, jotka suorastaan kuhisevat elämää.

Jo jopa puolet Suomen luontotyypeistä ovat uhanalaisia.

ullakin alueella esiintyvä lajisto valikoituu ympäristötekijöiden, kuten maaperän ominaisuuksien ja pienilmaston mukaan. Kun olot ovat pitkään melko muuttumattomat, alueen eliöstöllä on aikaa sovittautua niihin ja täyttää kaikki ekolokerot. Kotiutuessaan tietynlaiseen ympäristöön lajit voivat tulla siitä riippuvaiseksi, jolloin muutokset elinympäristössä voivat ajaa ne ahtaalle.

Erilaiset elinalueet ryhmitellään niillä viihtyvien lajien ja ympäristön olosuhteiden mukaan kahdeksaan pääryhmään: Itämeren luonto, rannikkoalueet, sisävedet ja rannat, suot, metsät, kalliot ja kivikot, perinnebiotoopit sekä tunturiluontotyypit. Jokainen ryhmä sisältää lukuisia toisistaan erotettavissa olevia luontotyyppejä, yhteensä niitä on määritelty kartoituksia varten yli 400. Kartoituksissa on arvioitu, kuinka paljon Suomessa on kuhunkin luontotyyppiin lukeutuvia alueita, miten ne ovat muuttuneet ja mitä muutoksista voi päätellä.

Jopa puolet uhanalaisia Ensimmäinen kartoitus Suomen luontotyypeistä julkaistiin vuonna 2008. Siinä todettiin, että jopa puolet luontotyypeistämme ovat uhanalaisia, ja monet jopa Euroopan tasolla. Meillä on siis myös kansainvälinen vastuu säilyttää luontomme monimuotoisuus. Suurin osa Suo-

6

| nuorten luonto 4/2017

men maapinta-alasta on metsää, mutta se ei kerro metsäluontotyyppien hyvinvoinnista. Tehometsätalous on yksipuolistanut lajiston ja nitistänyt lähes kaksi kolmannesta metsäluontotyypeistä uhanalaisiksi. Lajisto ja luontotyypit kulkevatkin käsi kädessä, ja siksi on hälyttävää, miten monet uhanalaisimmista luontotyypeistämme ovat juuri niitä runsaslajisimpia.

Luontotyyppien uhanalaisuus johtuu enemmän tai vähemmän suoraan ihmistoiminnasta. Reheviä lehtoja raivataan ja soita ojitetaan metsätaloutta varten. Rannat rakennetaan täyteen taloja tai asvaltoidaan lenkkipoluiksi.

Karuja luontotyyppejä ja vesistöjä taas uhkaavat ilmaston lämpeneminen ja rehevöityminen. Itämeren eliöyhteisöissä laivaliikenteen mukana tulleet vieraslajit voivat runsastua alkuperäislajiston kustannuksella.

Toisaalta juuri ihmistoiminta ylläpitää uhanalaisimpia luontotyyppejämme, perinnebiotooppeja. Niihin kuuluvat erilaiset niityt ja laitumet, joita pientilallisten karja on laiduntanut tai joita on niitetty rehuksi. Maatalouden tehostuessa luonnonlaitumet ovat vaihtuneet rehupelloiksi ja hakamaat alkaneet kasvaa umpeen.

Tilanne kohenee hitaasti Luontotyyppikartoituksen perusteella laadittiin toimintasuunnitelma luontotyyppien tukalan tilan helpottamiseksi.

Useimmat suunnitelman toimenpide-ehdotukset ovat kuitenkin aloittamatta tai vasta osittain toteutettuja. Juuri nyt on tekeillä vuoden päästä julkaistava uusi arvio, jonka tuloksista selviää, onko edistystä tapahtunut.

Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Tytti Kontula toteaa, ettei työsarka tule ainakaan loppumaan uuden arvion myötä.

– Esimerkiksi monien Itämeren luontotyyppien tila on edelleen huono. Myös kallioluonnossa näkyvät samat ongelmat kuin ensimmäisessä arvioinnissakin.

Joitain edistysaskeleita on kuitenkin otettu. Kontula mainitsee metsälain tiukentuneen lettosoiden suojelemiseksi, mutta monet muutokset tapahtuvat liian hitaasti.

– Yleisongelma on kai se, että monessa tapauksessa ratkaisut kyllä tunnetaan ja niihin jopa pyritään, mutta liian vähäisillä volyymeillä, jolloin myöskään taantuneiden luontotyyppien tilassa ei saada merkittävää parannusta aikaan. Esimerkiksi kangasmetsissä on ongelmana edelleen lahopuun vähyys ja lahopuusta riippuvaisen eliölajiston ahdinko, vaikka lahopuiden säästämisen tärkeyttä on pyritty korostamaan, Kontula selittää. *

Kolme esimerkkiä uhanalaisesta luontotyypistä

1 Letot onenlaiset suotyypit ovat harvinaistuneet Suomessa, letot etunenässä. Letot ovat avoimia tai hyvin vähäpuustoisia soita, joiden pintaa täplittävät vetiset silmäkkeet. Ne ovat ravinteikkaita ja siksi niillä viihtyy monenlaisia lajeja, jotka voivat olla elinympäristönsä suhteen hyvinkin vaativia.

Turpeen muodostuminen ja lettojen kehittyminen omaleimaisiksi vaativat pitkän häiriintymättömyyden. Kuitenkin jo kauempana tehty ojitus voi vaikuttaa suon vesitalouteen, minkä seurauksena luonnontilaisia lettoja on hyvin vähän.

Lettosoiden ravinteikkuus on houkutellut maanviljelijöitä ja metsänkasvattajia, joten niitä on alettu ojittaa jo kauan sitten. Erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa letot ovat harvinaistuneet merkittävästi.

– Myös vesirakentaminen, kuten mediassa vilahtelevat tekoaltaat, ja esimerkiksi tiestön rakentaminen voivat uhata vähiä säilyneitä lettoesiintymiä, Tytti Kontula listaa.

Jäljellä olevien lettojen ja niiden lajiston säilyttäminen vaatiikin siis soiden ehdottoman suojelun. Suoalueita suojelemalla saadaan myös turpeeseen sitoutunut hiili ja ravinteet pysymään poissa vesistöistä ja ilmakehästä.

2 Karukkokankaat aruja elinympäristöjä uhkaa rehevöityminen ja ilmaston lämpeneminen kaikkialla Suomessa. Järvien rehevöitymisestä puhutaan paljon, mutta sama ongelma koskee muitakin vähäravinteisia luontotyyppejä, kuten karukkokankaita.

– Karukkokankaiden rehevöitymisen taustalla on esimerkiksi metsäpalojen puute ja Etelä-Suomessa myös typpilaskeuma, Kontula kertoo.

Karukkokankaat ovat metsätalouden kannalta melko vähäpätöisiä alueita, joten niillä kitulias männikkö on saanut rauhassa ikääntyä ja lahota. Nykyään kuitenkin metsätyyppejä osataan hyödyntää yhä laajemmin metsätaloudessa, ja myös karukkokankailla lahopuun ja

vanhojen ylispuiden määrät ovat laskussa. Karukkokankaiden maisema on todella poikkeuksellinen: maan pintaa peittävät erilaiset jäkälät, eikä pensaikkoa tai varvikkoa juuri ole. Jäkälikön vuoksi suuri uhka pohjoisille karukkokankaille onkin Kontulan mukaan porojen ylilaidunnus.

Rehevöittävän laskeuman pienentäminen vaatisi esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämistä.

Niin suurissa, jopa maailmanlaajuisissa muutoksissa tulee kestämään kauan. Kontula kertoo, että esimerkiksi metsän hoitaminen polttamalla on keino karuunnuttaa metsämaata.

– Sellaista tehdään Suomessa käytännössä hyvin vähän, hän kuitenkin toteaa. nuorten luonto 4/2017 |

7

3 Lehdesniityt ehdesniityt eroavat muista perinnebiotoopeista omaleimaisen puustonsa vuoksi. Niillä kasvavia puita on aiemmin säännöllisesti lehdestetty, eli karsittu uudet versoneet lehtevät oksat karjan rehuksi. Toistuvan lehdestämisen vuoksi puista on kasvanut matalia ja tiheään haarovia. Perinnebiotooppien asiantuntija, Metsähallituksen luonnonsuojelubiologi Maija Mussaari kuvaa puoliavoimia lehdesniittyjä mosaiikkimaisiksi.

– Puut luovat varjoisia alueita, kun taas niittäminen pitää avoimempien alueiden maaperän melko paljaana. Lehdesniityille syntyy siis monenlaisia mikroilmastoja, minkä ansiosta samalta neliömetriltä saattaa löytää jopa 40 kasvilajia. Niityt

8

| nuorten luonto 4/2017

suosivat niin avointen rantojen lajistoa kuin puiden rungoilla eläviä epifyyttejäkin.

Mussaaren mukaan monet selkärangattomat ja myös elintavoiltaan pitkälle erikoistuneet lajit viihtyvät lehdesniityillä. Niittyjen lehdespuut saattavat olla yli sata vuotta vanhoja, jolloin niiden suojissa voivat elää myös lahopuuta vaativat lajit. Ihmisten kannalta keskeistä on huolta herättäneiden pölyttäjien menestyminen perinneympäristöissä. Mussaari mainitsee myös niittyjen muokkaamattomuuden. Kasvien juuret ovat syvällä maassa, jolloin eroosio ei pääse kuljettamaan ravinteita tai maa-ainesta niityltä.

Aktiivisesti hoidettuja lehdesniittyjä on Suomessa enää vain muu-

tama ja ne kaikki sijaitsevat saaristossa. Perinteisen niiton ja lehdestyksen päättymisen seurauksena niityt kasvavat umpeen tai ne voidaan jopa metsittää. Lehdesniittyjä on myös muutettu pelloiksi tai ne on rakennettu täyteen.

Maija Mussaari toteaa, ettei lehdestyksestä ole enää alkuperäistä käyttöä vastaavaa hyötyä, vaan sitä tehdään ympäristön vuoksi. Sen sijaan perinnemaisemien potentiaali luonnonlaidunnuksessa on hänen mukaansa yhä olemassa ja siihen voi saada myös EU:lta rahallista tukea.

– Karjan kasvatus luonnonlaitumella on sekä eettisempää että ympäristöystävällisempää kuin tehokkaampi karjatalous. Tätä voisi käyttää markkinointivalttina.

Uhanalaiset metsälajit:

TAKKUHANKAJÄKÄLÄ KERTOO VANHASTA METSÄSTÄ teksti ja kuva: laura vuoksenmaa

oni tuntee puiden oksilta partamaisina roikkuvat lupot ja tukevista keskijänteistään napsahtavat naavat.

Kaukaa niitä muistuttava, mutta läheltä aivan itsensä näköinen, vaarantunut (VU) takkuhankajäkälä {Evernia divaricata} on metsäretkillä harvinainen vastaantulija ja kokeneemmallekin kartoittajalle iloinen yllätys.

Useimmiten kuusen, mutta myös männyn ja lehtipuiden oksilla ja rungoilla riippuvana kasvava takkuhankajäkälä on useimmiten 5–20 cm pitkä, mutta vanha ja hyvinvoiva kasvusto voi olla jopa useita kymmeniä senttimetrejä. Päähaa-

rojen leveys on useimmiten noin 1 mm luokkaa. Vaalea, rakenteeltaan pehmeä ja veltto sekovarsi voi olla sävyltään kellertävä tai harmahtava. Takkuhankajäkälän tunnistaa parhaiten runsashaaraisen sekovarren nivelikkäästä rakenteesta, jossa sivuhaarat muodostavat pieniä, teräviä ’piikkejä’. Erityisen vanhat ja paksut sekovarret saattavat tyviosiltaan muistuttaa pitkäksi venynyttä purukumia.

Takkuhankajäkälä on hyvä vanhan metsän indikaattorilaji, joka viihtyy parhaiten hieman kosteissa elinympäristöissä, kuten soiden laidoilla, korpinotkelmissa ja purojen varsilla. Toisinaan sen voi löytää myös kalliometsistä tai jopa kallionseinämiltä.

Takkuhankajäkälän voi tavata aivan eteläisimmästä Suomesta Perä-Pohjolaan ja Koillismaalle asti.

Sen runsaus painottuu Itä-Suomeen.

Metsäjatkumoa vaativa takkuhankajäkälä on taantunut voimakkaasti Suomessa. Syitä sen ahdinkoon ovat metsämaiseman pirstaloitumiseen ja pienilmastojen muutoksiin johtavat hakkuut, kosteiden metsien ja puustoisten soiden ojitukset, ilmansaasteet ja kaiken kaikkiaan vanhojen metsien jatkuva väheneminen.

Takkuhankajäkälää hyödyttäisi parhaiten sen kasvupaikkojen jättäminen kokonaan metsänhoidollisten toimenpiteiden ja ojituksen ulkopuolelle. Kasvupaikan peitteisyys ja pienilmaston tasaisuus on takkuhankajäkälälle erityisen olennaista. Suurin osa sen esiintymistä on suojelemattomia, ja todennäköisesti on runsaasti kasvustoja, joita ei ole vielä havaittukaan. Kannattaa siis muistaa tämän kauniin, piikikkään mutta pehmeän jäkälän olemus, jos lähtee kartoitusretkelle – sen löytämisestä voi olla hyötyä koko ympäröivälle metsälle! * > Tiesitkö, että Suomen metsissä elää 816 uhanalaista lajia? Vuonna 2017 Luonto-Liiton tavoitteena oli kerätä yhtä monta uutta jäsentä. Tavoite myös täyttyi! Tule sinäkin mukaan, suojellaan yhdessä arvokasta metsäluontoamme! Liity jäseneksi: luontoliitto.fi/liity nuorten luonto 4/2017 |

9

susi

TUTTU, TUNTEMATON

Susi on kaikkien tuntema eläin. Samalla, yllättävää kyllä, suden tunnistaminen ei ole kovinkaan helppoa. Koiramaisen laumaeläimen suurin uhka on ihminen. teksti: tuuli turtola • kuvat: craig jones oiraan verrattuna suden häntä riippuu usein suorana ja sen silmät ovat vinot.

Suden jäljet muistuttavat ison koiran jälkiä. Tutkija Samuli Heikkinen Luonnonvarakeskuksesta kertoo, että varsinkin luonnossa suden ja koiran erottaminen voi olla todella vaikeaa.

– Yleensä yksilöstä nähdään vain hyvin pieni osa tai nopea vilaus, mistä on tosi vaikea tehdä oikeaa päätelmää lajista. Riistakameroiden kanssa on usein ihan sama asia, lajintunnistus on vaikeaa tietystä kuvakulmasta tai valaistuksessa. Kun sitten havaintoa tarkistetaan maastossa, niin ilmoitettu susihavainto voi muuttua vaikka kauriiksi, koiraksi tai ilvekseksi. Medialla on myös suuri vaikutus susihavaintoihin. Jos alueelta havaitaan susi ja siitä kerrotaan mediassa, niin se lisää havaintojen määrää alueel-

10

| nuorten luonto 4/2017

la voimakkaasti. Havaintojen tekeminen jatkuu edelleen, vaikka seurattu susi on jo poistunut alueelta, Heikkinen sanoo.

Karaistunut hirvenpyytäjä liikkuu laumassa Susi painaa noin 25–50 kiloa, isoimmat urokset jopa 80 kiloa. Etelä-Euroopan sudet ovat kooltaan pienempiä. Sudella on monia koiramaisia tapoja. Urossusi pissaa koipeaan nostamalla ja jättää reviirimerkintöjä samalla tavoin kuin koirat.

Susi on varsin leikkisä eläin ja kestävä ja nopea liikkuja, joka jolkuttelee mieluiten ravaten. Se on liikkeellä useimmiten hämärän aikaan.

Susi on karaistunut eläin, ja aikuiset sudet voivat nukkua taivasalla, pelkällä lumihangella. Susi pitää makuupaikoista, joista käsin se pystyy tarkkailemaan ympäristöään. Jos susilauma on saanut kaadettua esimerkiksi hirven, päiväma-

kuupaikka sijaitsee muutaman kilometrin päässä ruokapaikasta.

– Susi tekee varsinaisen pesän vain pentuja varten. Synnytyspesä on yleensä erikseen ja niin sanotut siirtopesät erikseen. Synnytyspesässä ollaan vain hyvin lyhyt aika, jonka jälkeen pennut siirretään sieltä pois. Pentuvaiheen jälkeen pesien käyttö vähenee ja loppuu, Heikkinen kertoo.

Susi on laumaeläin. Lauma koostuu lisääntyvästä parista ja aiemmista pennuista tai muista sukulaisista, joilla kaikilla on oma paikkansa lauman hierarkiassa. Suomen susilaumoissa on keskimäärin seitsemän yksilöä. Nuori susi jättää syntymäreviirinsä ja laumansa noin 1–2 vuoden ikäisenä. Siinä kohtaa elämänkiertoa susi liikkuu yksin, ennen kuin se löytää kumppanin ja perustaa oman lauman tekemällä pentuja.

Suden pääravintoa on hirvi. Yksin liikkuessaan susi joutuu yleensä etsi-

mään kooltaan pienempiä saaliseläimiä, kuten jäniksiä ja myyriä, tosin joskus se voi yrittää suurempaakin saalista. Reviirin ja lauman perustamisen jälkeen susi metsästää kumppanin kanssa. Susi käyttää tarvittaessa myös haaskoja tai muiden tappamia saaliseläimiä, mutta pyrkii aktiivisesti itse tappamaan saaliinsa.

Suurimpana uhkana on ihminen Susi on maailmanlaajuisesti runsaslukuinen, mutta Suomessa erittäin uhanalainen laji. Suomessa suden uhanalaisuus johtuu pitkälti muun muassa historiasta ja nykyisestä susipolitiikasta.

– Meillä on ollut susikannan seurantaa jossain muodossa 1970-luvun lopusta asti. Sitä aiemmat tiedot ovat hajanaisia.

Korkeimpia lukuja löytyy 1980-luvun keskivaiheilla, jolloin Suomen susikannasta tehty arvio oli noin 300 sutta, mutta sen jälkeen se laski huomattavasti alemmalle tasolle, Samuli Heikkinen sanoo.

Tämän hetkisen kanta-arvion mukaan Suomessa on 210–240 sutta. Runsaimmin susia on itärajan lähellä.

Susi voi elää jopa 15-vuotiaaksi, mutta luonnossa sen elinikä jää usein lyhyemmäksi. Susi on ravintoverkon yläpäässä, joten sillä ei ole ihmistä lukuun ottamatta luontaisia vihollisia.

– Suurin osa suden kuolinsyistä liittyy jotenkin ihmiseen, kuten metsästykseen, liikenteeseen ja onnettomuuksiin.

Vain vähän kuolinsyistä on niin sanottuja luonnollisia syitä, susi voi esimerkik-

si kuolla hirven potkuun saalistustilanteessa.

Euroopan susilla menee paremmin Euroopassa on tällä hetkellä noin 14 000 sutta. Eniten niitä on Itä-Euroopassa. Susien määrä on viime vuosina kasvanut useimmissa Euroopan maissa, mihin syynä ovat ihmisten aiempaa myönteisemmät asenteet susia kohtaan, susien saaliseläinten runsastuminen sekä susia suojeleva lainsäädäntö. Susi on palannut muun muassa Ranskaan ja Saksaan vuosikymmenten poissaolon jälkeen.

Nykyään Euroopan maista eniten susia on Espanjassa, jossa niitä elää noin 2500 yksilöä. Susia ei esiinny lainkaan Hollannissa, Belgiassa, Unkarissa, Luxemburgissa, Iso-Britanniassa, Kyproksella, Maltalla, Islannissa ja Irlannissa.

– Syy menestymiseen taitaa olla se, annetaanko suden elää rauhassa vai kohdistuuko siihen metsästyspainetta. Juuri Saksassa kanta on noussut kovasti, koska siellä sutta ei metsästetä lainkaan tällä hetkellä, Heikkinen kertoo.

Susiin liittyy poikkeuksellisen paljon ennakkoluuloja, uskomuksia, myyttejä ja pelkoakin. Tutkijakin törmää niihin työssään.

– Voi näitä on niin paljon. Ehkä sellaista on viime aikoina tullut vastaan usein, että kertoja sanoo voimakkaasti, että ’susi kuuluu Suomen luontoon, kunhan se vaan ei ole siellä, missä minä olen, asun ja metsästän’, Heikkinen kuvailee. *

Suden kohtaaminen on hetki vailla vertaa teksti: janne vuorinen kuva: craig jones

rittiläinen luontokuvaaja Craig Jones on matkustanut vuosien ajan Suomen syrjäisimmille seuduille kohdatakseen uhanalaisen ja harvoin ihmisen luonnossa kohtaaman suurpedon, suden.

– Rakastan maatanne ja ystävällisiä, rauhanomaisia kansalaisianne.

Maassanne elää ihmeellisiä villieläimiä, kuten susi ja ilves, jotka tarvitsevat apuanne, etteivät ne joudu historiankirjoihin. Näin on tapahtunut meillä Iso-Britanniassa, Jones suree.

Suden kohtaaminen silmästä silmään on ollut Jonesille henkevä ja koskettava kokemus.

– Sudet ovat kuin utu tai usva, joka ilmestyy tyhjyydestä ja katoaa yhtä huomaamatta. Kuvaushetkellä suden katse kohtaa kameran ja samassa kuvaajan mieli tyhjenee, Jones kertoo. Vaikka kuvaaja on piilossa, Jones uskoo susien tietävän tarkkailijan olemassaolosta.

Taide voi inspiroida ihmisiä toimimaan villieläimien suojelutyössä.

Myös siksi Jones on tarttunut kameraan.

– Yleisöön vaikuttamalla, näyttämällä heille minkälaisten olentojen kanssa maamme jaamme, voimme inspiroida heitä säästämään enemmältä vainolta sen mitä on jäljellä, Jones toivoo.

Jotta susiin kohdistuvia negatiivisia asenteita voitaisiin muuttaa ja ennakkoluuloja purkaa, tarvitaan koulutusta ja keskustelua jo varhaisessa vaiheessa. Jonesilla on myös loistava idea. Suomessa voisi olla oma kansallispäivä pedoillemme, jolloin ne tulisivat nähdyksi positiivisessa valossa ja osana kansallisperintöämme. nuorten luonto 4/2017 |

11

teksti ja kuvat: oskar pulkkinen ja nea-petra vaahtera

Biologinen tutkimusmatka

HONDURASIIN

OSA

2

Edellisessä Nuorten Luonnossa kerroimme Helsingin eurooppalaisen koulun oppilaiden valmistautumisesta tutkimusmatkaan Hondurasin pilvimetsiin ja koralliriutoille.

Perusteellisten valmisteluiden jälkeen oli viimein aika lähteä matkaan! aavuimme rinkat pakattuina Helsinki-Vantaan lentokentälle valmiina kahden viikon retkelle Hondurasin sademetsiin. Matkamme kulki Lontoon kautta Miamiin, jossa vietimme yhden yön paikallisessa hotellissa jännittäen tulevaa päivää.

Astuessamme ulos Hondurasin lentokentältä kostean lämmin ilma vastaanotti meidät, ja matkan pitkä odotus ja valmistelu palkittiin. Bussi kuljetti meidät Hon-

12

| nuorten luonto 4/2017

durasin toiseksi suurimpaan kaupunkiin, San Pedro Sulaan. Siellä vietimme ensimmäisen yön totutellen lämpimään säähän ja odottaen seuraavaa päivää, jolloin pääsisimme vihdoin Cusucon pilvimetsään yli kahden kilometrin korkeudelle.

Kohti pilvimetsiä Heräsimme dän täytyi jelualueelle vei meidät

aikaisin aamulla, sillä meiehtiä Cusucon luonnonsuoennen pimeää. Bussimatka pilvimetsän juurella sijaitse-

vaan pieneen kylään, Cofradiaan, josta matkasimme vuorelle lava-autojen lavoilla istuen. Matka oli pitkä ja osittain yllättävän kuoppainen, mutta sen aikana saimme jo mahdollisuuden nauttia Hondurasin luonnosta: jättimäisistä perhosista, kuvankauniista kukista sekä satumaisista maisemista.

Saavuimme lopulta perille Cusucon Base Campiin, josta aloitimme heti seitsemän kilometrin vaelluksen Guanalesin pienemmälle leirille keskelle pilvimetsää.

laten. Meidät jaettiin kahteen ryhmään: toiset suorittivat Open Water Dive -sukelluskurssin ja toiset kävivät luennoilla.

Tutkimme koralleja sekä meren erilaista eläimistöä, esimerkiksi merikilpikonnia ja kaloja. Oli vaikuttavaa nähdä suuria eläimiä, kuten merikilpikonnia, jotka uivat vapaasti huomaamatta meitä sukeltajia. Tämän lisäksi tutkimme myös 3D-mallinnuksen avulla korallien rakennetta kuvaamalla vedenalaisella kameralla tietyn alueen korallia, minkä jälkeen tietokone muodosti eräänlaisen virtuaalisen pienoismallin korallialueesta. Tämän lisäksi tutkimme korallien lajien väritystä sekä sitä, miten nousevat lämpötilat muuttavat niiden hyvinvointia tuhoten niiden sisäisiä zooksantelleja, jotka tuottavat niiden ravinnon.

Rinkat selässä matka oli todella raskas, mutta lopulta löysimme perille Guanalesin leiriin, jossa nautimme maukkaan hondurasilaisen päivällisen. Majoituimme päivän lopuksi telttoihin ja riippumattoihin, valmiina seuraavaan päivään.

Metsän elämää tutkimassa Heräsimme varhain seuraavana aamuna tutkimaan lintuja ja tunnistamaan niitä äänien avulla. Vaelsimme ympäri metsää etsien erilaisia lintulajeja, ja saimme kuunnella paljon kaunista linnunlaulua. Palasimme leiriin aamiaiselle, minkä jälkeen lähdimme tutkimaan rapuja vesiputouksen juurelle. Joen vesi oli kylmää, mikä teki rapujen etsimisestä haasteellista. Lopputulos oli kuitenkin työn väärti, sillä löysimme monta todella kiinnostavaa rapulajia, joita tutkijat käyttivät pilvimetsän vedenlaadun tutkimiseen. Kolmen päivän aikana Guanalesissa ehdimme tutkia monia lajeja käärmeistä ja sammakoista sittiäisiin.

Palasimme Base Campiin väsyneinä, mutta valmiina uusiin tutkimuksiin suuremmalla leirillä. Base Campissa saimme yöpyä suuremmissa teltoissa ja kulkea pitkin leiriä shortseissa ja sandaaleissa,

sillä suuremmalla leirillä ei ollut pelkoa käärmeistä ja hämähäkeistä.

Tutkimme pääosin pieniä nisäkkäitä, muun muassa hiiriä ja lepakoita sekä lisäksi myös lintuja. Useimmiten tutkimukseen liittyi eläinten pyydystys, mittaaminen, piirteiden analysointi ja lajin tunnistaminen. Lopuksi päästimme eläimet takaisin luontoon. Löysimme monia todella harvinaisia lajeja: näimme muun muassa yhden maailman suurimmista yöperhosista sekä Hondurasin toiseksi suurimman lepakkolajin, mikä sai kokeneetkin tutkijat innostumaan.

Meribiologiaa koralliriutalla Tiistaiaamuna suuntasimme Cusucon luonnonpuistosta Roatánin saarelle tutkimaan maailman toiseksi suurinta riuttaa, Karibian koralliriuttaa. Matkamme takaisin San Pedro Sulaan kulki samaa tietä kuin matkamme Cusucoon; ensiksi lava-autot ajoivat meidät alas vuorilta Cofradiaan, jossa heitimme hyvästit jylhille maisemille ja kauniille luonnolle, ja sen jälkeen lähdimme takaisin San Pedro Sulaan. Jatkoimme matkaa suoraan kohti La Ceiban satamaa, josta suuntasimme pienellä lautalla kohti Roatánin saarta.

Saavuimme lopulta perille hotelliimme Roatánin West Endiin, jossa ehdimme nauttia merestä ja lämpimästä vedestä. Tulevasta päivästä oli kuitenkin tulossa rankka, joten menimme kaikki nukkumaan aikaisin, jotta jaksaisimme tutkia riuttaa seuraavanakin päivänä.

Päivämme alkoivat meribiologian luennoilla, aiheena muun muassa Karibian koralliriutat. Luentojen jälkeen pääsimme itse tutkimaan riuttaa sukeltaen tai snork-

Pienillä valinnoilla voimme vaikuttaa Opimme paljon myös mereen joutuneesta roskasta, kuten muovista, joka vahingoittaa koralliriuttoja ja merielämää sekä pienemmillä saarilla eläviä ihmisiä. Saimme kuulla luennon eräältä naiselta, joka työskentelee muovin käytön vähentämiseksi. Hän kertoi meille enemmän Hondurasin saarten, Roatánin, Utilan ja Guanajan muovitilanteesta. Opimme myös, miten voimme sekä yksilöinä että yhteisöinä vaikuttaa koralliriuttojen hyvinvointiin.

Opimme muun muassa, että muovi on suuri riski merieläimille, ja että pienillä valinnoilla, esimerkiksi sillä ettei käytä muovista pilliä juodessaan ravintolassa, voi vaikuttaa huomattavasti koralliriuttojen ja merien hyvinvointiin.

Käteen jäi ymmärrystä ja inspiraatiota Matka Hondurasissa oli inspiroiva kokemus, joka muutti ajattelutapaamme ja ymmärrystämme luonnonsuojelusta, sillä pääsimme vaikuttamaan paikalliseen luonnonsuojelutyöhön ja tutustumaan luonnontutkimukseen paikan päällä.

Opimme myös paljon biologiasta ja luonnonsuojelusta omalta kannaltamme, eli miten itse voisimme vaikuttaa luonnon hyvinvointiin.

Sen lisäksi pääsimme tutustumaan uskomattoman kauniisiin eläimiin ja kasveihin sekä paikallisiin ihmisiin ja heidän kulttuuriinsa. Kokonaisuudessaan kokemus oli mielettömän hieno mahdollisuus oppia uusia asioita luonnonsuojelusta käytännössä, mikä on mahdotonta koulunpenkistä käsin. * nuorten luonto 4/2017 |

13

MAMM Jääkauden aroja hallitsi suuri karvainen norsueläin, mammutti.

Se hävisi lopullisesti 4 000 vuotta sitten. Mitä mammutille tapahtui? teksti: heikka marttila-tornio kuva: olga veselovskaya

iime jääkaudella maapallon luonto oli kovin erilainen verrattuna tähän päivään. Ilmasto oli paljon viileämpi ja Euroopassa oli valtavia jäätiköitä ja arotundria. Tämä maailma näyttäisi oudoilta meidän silmiimme. Viileillä aroilla laiduntaisi suuria eläinlaumoja, joita on totuttu näkemään vain Afrikassa. Tasangoilla olisi villihevosia, villasarvikuonoja ja arovisenttejä. Näitä suuria kasvissyöjiä vaanisivat hyeenat ja suuret kissapedot. Tähän maisemakuvaan kuuluivat tietysti myös suuret norsueläimet, mammutit.

Mammuttien valtakausi tuntuu kaukaiselta, päättyihän viime jääkausi jo 10 000 vuotta sitten. Kuitenkin maapallon historiassa tämä on vain pieni hetki. Ihmiset elivät samaan aikaan, ja kohtasimme mammutteja ja muita jääkauden lajeja saapuessamme pohjoiseen. Mihin jääkauden suuret nisäkkäät sitten hävisivät?

Suuri ja laajalle levinnyt ekosysteemin hoitaja Mammutteja tunnetaan useita eri lajeja, joista tunnetuin on villamammutti. Se oli levittäytynyt laajalle Euroopasta Itä-Siperiaan ja Alaskaan asti. Eristäytyneitä populaatioita tavattiin myös saarilla. Villamammutti oli kooltaan afrikannorsun kokoinen. Selässä sillä oli kyttyrä ja nimensä mukaisesti se oli kauttaaltaan villan peitossa. Eläin oli varmasti vaikuttavan näköinen luonnossa. Ei ihme, että mammutit olivat yleinen luolapiirrosten aihe.

14

| nuorten luonto 4/2017

UTIN

TARINA Mammutit vaativat suuren kokonsa vuoksi paljon ravintoa. Afrikassa elävät savanninorsut syövät päivässä parhaimmillaan yli 200 kiloa kasvimateriaalia.

Norsut ovatkin tärkeitä maiseman hoitajia. Ne pitävät kasvillisuuden kurissa syömällä ja tuhoamalla puita ja pensaita.

Mammutit elivät todennäköisesti vastaavissa laumoissa kuin niiden afrikkalaiset sukulaiset nykypäivänä. Yhdessä muiden suurten kasvissyöjien kanssa ne laidunsivat ja huolehtivat ympäristöstään aivan kuten Afrikan savannien asukit tekevät nykyään. Jääkautista aroa kutsutaankin toisinaan nimellä mammuttiaro.

Mikä hävitti mammutin ja muun megafaunan?

Tutkijat ovat pohtineet, mikä hävitti jääkauden suuret eläimet, niin kutsutun megafaunan? Kautta aikojen suuret eläimet ovat selvinneet muuttuvasta ilmastosta. Miksi juuri viimeisin jääkausi tuntui osoittautuvan monien lajien kohtaloksi?

Jääkaudella lämpötila oli useita asteita nykyistä alhaisempi, ja ilmastonmuutosta pidetään yhtenä tekijänä eläinten sukupuutossa. Suuret lajit ovat usein pitkälle erikoistuneita. Kun olosuhteet muuttuvat nopeasti nämä lajit eivät ehdi sopeutua uuteen ympäristöön. Monet jääkauden eläimet olivat riippuvaisia mammuttiarosta. Ilmaston lämpenemisestä selvisivätkin parhaiten sopeutuvat lajit, jotka pystyvät hyödyntämään erilaisia ympäristöjä. Muun muassa peurat, karhu

ja susi sopeutuivat hyvin jääkauden jälkeiseen elämään.

Viime vuosina tutkijat ovat korostaneet ihmisen osuutta eläinten sukupuutossa. Tiedetään, että levittäytyessään uusille seuduille ihminen on hävittänyt useita lajeja sukupuuttoon. Välimeren saarten kääpiönorsut, Madagaskarin norsulinnut ja Uuden-Seelannin moat hävisivät sukupuuttoon ihmisen saapuessa saarille. Amerikan mantereella norsueläimet, leijonat, sapelihammaskissat ja jättiläislaiskiaiset, sekä Australiassa virtahevon kokoiset vompatit, kahden metrin korkuiset kengurut ja jättiläisvaraani kuolivat sukupuuttoon varsin pian ihmisen saapumisen jälkeen.

Sama näyttäisi toteutuneen myös Euroopassa, sillä alueen suurista eläinlajeista monien määrä väheni sitä mukaa kun ihmisten määrä lisääntyi. Ihmiset metsästivät ja muuttivat alueen ekologiaa ehkä niin radikaalisti, että moni laji ei kestänyt ihmisen ja ilmastonmuutoksen yhteispainetta.

Suurin osa jääkauden megafaunasta oli kadonnut jääkauden päätyttyä. Samalla hävisi mammuttiaro. Mammutti kuitenkin sinnitteli muita pidempään.

Mantereelta nekin kuolivat sukupuuttoon jääkauden päättyessä, mutta ne säilyivät Jäämerellä sijaitsevalla Wrangelinsaarella, josta ne kuolivat sukupuuttoon vasta 4000 vuotta sitten. Mammutteja oli siis olemassa vielä silloin, kun ihmiset rakensivat pyramideja Egyptissä.

Mammutin geenejä säilynyt Siperian ikiroudasta on löydetty hyvin säilyneitä mammuttien ja muiden jääkautisten eläinten ruhoja. Osalla eläimistä on vielä ollut karvoitus ja niiden vatsan sisällöstä on voitu tutkia, mitä eläin on syönyt ennen kuolemaansa. Nämä löydöt ovat tarjonneet arvokasta tietoa jääkautisten asukkien elämästä.

Ruhot ovat olleet niin hyvin säilyneitä että eläimistä on saatu DNA-näytteitä, joiden pohjalta on saatu selville, että mammutit olivat läheisempää sukua aasiannorsuille kuin afrikannorsuille. Jotkut tutkijat ovat jopa elätelleet toivoa, että tulevaisuudessa voitaisiin kloonata mammutti uudelleen henkiin.

Mitä mammutit opettavat meille?

Vaikkei mammuttia saataisi takaisin elävien kirjoon, on siitä vielä valtavasti lisää opittavaa. Lukuisat fossiililöydöt ja jäätyneet ruhot tarjoavat arvokasta tietoa jääkauden maailmasta.

Mammutin ja muun megafaunan katoaminen kertoo karua tarinaa siitä, miten herkkiä mahtavimmatkin lajit voivat olla ympäristön muutoksille. Yhdenkin tärkeän lajin katoaminen voi käynnistää ketjureaktion, jonka myötä yhä useampi laji joutuu ahtaalle. Suuret eläimet näyttävät ylläpitäneen ainutlaatuista ekosysteemiä, joka on niiden myötä kadonnut.

Mammutti kumppaneineen muistuttaa meitä siitä, miten tärkeää on suojella nykyisiä lajeja ja ekosysteemejä. Vaikka mammutteja ei enää ole, maapallomme on yhä täynnä monimuotoista elämää, sekä suurta että pientä. * nuorten luonto 4/2017 |

15

Hyvästit

teksti: pauliina hongisto kuvitus: aino huotari

evyt pakkaslumi narskuu kenkien alla ja kauniit lumihiutaleet leijailevat hiljalleen alas taivaalta.

Maa, puut ja talojen katot ovat peittyneet lumihunnun alle ja syksyn pimeydestä ja synkkyydestä ei ole enää tietoakaan. Siellä, missä valo kohtaa hangen, kimaltavat lumikiteet kuin pienet säihkyvät timantit. Kaikkialla näyttää kauniilta, keveältä ja valoisalta.

Tavallinen talvi-ilta? Vai sittenkin harvinainen hetki vähälumisessa ja pimeässä talvessa? Mitä tapahtuu suomalaisille talville, kun ilmasto lämpenee? Saavatko tulevat sukupolvet koskaan herätä valkeaan jouluaattoaamuun?

Ilmaston lämpeneminen on globaali ilmiö eli se tapahtuu kaikkialla maapallolla, mutta sen seuraukset ovat eri alueilla hyvin erilaiset. Pohjoisilla alueilla, kuten Suomessa, lämpötilan on ennustet-

16

| nuorten luonto 4/2017

tu nousevan enemmän ja nopeammin kuin maapallolla keskimäärin.

Tulevaisuuden ilmastoa arvioidaan erilaisten kasvihuonekaasujen päästöskenaarioiden ja ilmastomallien avulla. Ennusteissa on aina väistämättä jonkin verran epävarmuutta, sillä kasvihuonekaasujen ja pienhiukkasten tulevia pitoisuuksia ilmakehässä ei voida tietää tarkasti. Erilaiset skenaariot antavat ilmastonmuutoksesta erilaisia ennusteita riippuen siitä, oletetaanko kasvihuonekaasujen määrän lisääntyvän maltillisesti vai voimakkaasti. Lisäksi ilmastossa tapahtuu aina myös luonnollista vaihtelua, jota ei voida juurikaan ennustaa. Useat ennusteet ovat kuitenkin antaneet samansuuntaisia tuloksia siitä, millaisia muutoksia Suomen talvissa tullaan kokemaan.

Kuten sanottu, ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat erilaiset eri puolilla maapalloa, sillä eri alueiden olosuhteet poikkeavat toisistaan paljon jo ennestään. Myös Suomessa ilmasto-olot vaihtelevat alueellisesti ja siksi myös ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat

eri puolilla Suomea erilaiset. Lämpötila nousee ja sademäärä lisääntyy hieman nopeammin maan pohjoisosissa kuin maan eteläosassa.

Maantieteellistä eroa merkittävämpi on kuitenkin ero kesän ja talven välillä. Vaikka lämpötila kohoaa ja sateet lisääntyvät kaikkina vuodenaikoina, talven muutokset ovat selvästi kesää suurempia. Viimeisen 150 vuoden aikana Suomen kesät ja syksyt ovat lämmenneet noin puoli astetta, kun taas talvet ovat lämmenneet noin asteen.

Talvet lauhtuvat ja lyhenevät Tällä hetkellä talvi on suurimmassa osassa maatamme pisin vuodenaika. Lapissa talvi voi kestää jopa seitsemän kuukautta. Terminen talvi katsotaan alkaneeksi, kun vuorokauden keskilämpötila pysyttelee nollan asteen alapuolella. Eteläisimmässä Suomessa talvi alkaa yleensä marraskuun lopulla, kun taas Pohjois-Lappiin talvi saapuu jo lokakuun alkupuoliskolla.

Ilmaston lämmetessä terminen talvi lyhenee voimakkaasti, kun taas muut vuodenajat pitenevät lähes koko Suomessa. Voimak-

valkealle joululle? kuudeltaan keskitasoista ilmaston lämpenemistä ennustavan skenaarion mukaan Etelä-Suomessa syksy pitenee ja talven alku siirtyy keskimäärin 20–60 päivää alueesta riippuen. Esimerkiksi lounaisrannikolla talvi alkaa vuosisadan lopulla jopa kaksi kuukautta nykyistä myöhemmin, eli vasta tammikuulla. Samanaikaisesti pitenee myös kevät, jolloin lounaisrannikon talvet lyhenevät kaikkiaan jopa neljällä kuukaudella. Länsi- ja Lounais-Suomen saaristoalueilta terminen talvi katoaa vähitellen kokonaan. Myös Keski- ja Pohjois-Suomessa talvi lyhenee, mutta muutokset ovat vähäisempiä.

Pakkaspäivät harvinaistuvat merkittävästi tämän vuosisadan viimeisinä vuosikymmeninä. Vuosina 1971–2012 vuoden aikana pakkaspäiviä esiintyi Helsingissä keskimäärin 130 ja Sodankylässä 225.

Vuosisadan lopulla vuotuisten pakkaspäivien arvellaan putoavan Lapissa ja Kainuussa 50–60 päivällä ja muualla Suomessa 60–70 päivällä, rannikko- ja saaristoalueilla vieläkin enemmän. Etelässä pakkaspäivät vähenevät siis jopa puoleen ja Pohjois-Suomessa pakkaspäiviä on noin kolmannes vähemmän.

Yhä vähemmän lunta

Talvet lyhenevät ja pakkaspäivät harvinaistuvat. Ei siis ole vaikea aavistaa, että ilmaston lämmetessä myös lumipeitteessä tapahtuu muutoksia. Vuotuisia lumipeitepäiviä on tulevaisuudessa yhä vähemmän, pysyvän lumikauden alkamisaika myöhäistyy ja lumen määrä vähenee. Mitä pidemmälle tulevaisuuteen katsotaan, sitä vähälumisempia ovat Suomen talvet.

Lumipeite tulee kutistumaan koko maassa, Etelä-Suomessa enemmän kuin pohjoisessa.

Vertailtaessa vuosijaksoja 1961–1990 ja 2071–2100 lumen määrän arvioidaan vähenevän Etelä- ja Keski-Suomessa jopa 70–80 % ja lähes koko Pohjois-Suomessakin puolella. Vuosisadan lopulla lunta on siis joillain alueilla mahdol-

lisesti vain viidennes siitä, mitä vuosina 1961–1990 keskimäärin.

Samoja ajanjaksoja vertailtaessa Pohjois-Suomen lumisten päivien lukumäärän arvioidaan vähenevän 20–30 %. Mitä etelämmäs mennään, sitä enemmän lumipäivät vähenevät. Lounaisrannikolla lumisten päivien määrä putoaa mahdollisesti jopa 60 prosentilla. Lisäksi lumipeitteen rakenne muuttuu. Kevyen pakkaslumen sijaan lumipeite on useammin koostumukseltaan tiheää ja suurikiteistä.

Tähän mennessä 2000-luvulla on ollut jo monta poikkeuksellisen lämmintä talvea. Se herättää pohtimaan, syökö ilmaston lämpeneminen talviemme lumia ja pakkasia jo nyt, vai onko kyse vain ilmaston luonnollisesta vaihtelusta.

Tulevaisuuden talvissa muutokset ovat kuitenkin väistämättömiä ja vaikuttavat merkittävästi elinympäristöömme. *

> Artikkelin lähteenä on käytetty Ilmatieteen laitoksen raportteja ja tilastoja sekä Ilmatieteen laitoksen jatko-opiskelijan Anna Luomarannan haastattelua. Katso tarkemmat tiedot ja linkit lähteisiin Nuorten Luonnon nettisivuilta.

> Havainnoi talven muutoksia ympäristössäsi ja osallistu Talviseurantaan: www.talviseuranta.fi

nuorten luonto 4/2017 |

17

PUHTAIDEN VESIEN, HUMISEVIEN IKIMETSIEN JA VALKEAN LUMEN MAA Vai eikö sittenkään? 100-vuotiaan Suomen myyttinen luonto uhkaa hautautua ilmastonmuutoksen, metsäteollisuuden ja muoviroskan alle. teksti ja kuvat: aino huotari

Meri on osa suomalaisuutta, vaikka Suomesta kuulee usein puhuttavan tuhansien järvien maana. Ravinnekuormituksesta ja raskaasta liikennöinnistä kärsivä Itämeremme on altistunut myös roskaantumiselle.

1900-luvun alussa keksitty muovi on vallannut maailman. Samalla kun sen ominaisuudet ovat helpottaneet arkeamme, se on päätynyt käsistämme luontoon vahingoittaen sen ekosysteemejä tavalla, jonka kokonaiskuva alkaa vasta pikkuhiljaa hahmottua.

Meri tarjoaa meille useita harrastus- ja virkistysmahdollisuuksia. Siksi on surullista, että yksi suurimmista muovin lähteistä on juuri rannikkoalueiden turismi.

Jokaisen yksilön toiminta on suorassa yhteydessä meren hyvinvointiin. Voimme yhdessä vaikuttaa siihen, ettei meremme huku roskaan. Pitämällä rannat siisteinä ja vähentämällä muovin kulutusta voimme antaa Itämeren eliöille puhtaamman tulevaisuuden.

18

| nuorten luonto 4/2017

J

uhliessamme 100-vuotiasta Suomea olemme tuoneet esille sen upeita luontohelmiä. Vaikka huikeita luontokohteita meiltä vielä löytyykin ja Suomi tunnetaan maailmalla yhtenä puhtaimmista maista, itsestäänselvää se ei ole. Meidän on tehtävä hartiavoimin töitä luonnon hyvinvoinnin ja monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Roskaantuminen, saastuminen, lisääntyvät hakkuut ja ilmastonmuutos vaikuttavat luontomme hyvinvointiin. Iloitessamme sen rikkauksista ja kauneudesta pidetään huoli myös siitä, että työ luonnon suojelemiseksi jatkuu.

Helsingissä on yhteensä 40 puroa, joista kaikki laskevat joko Vantaanjokeen tai suoraan Itämeren rantavesiin. Näistä vain vajaa viidesosa on erinomaisessa kunnossa. Maamme pienvesistöt tarvitsevat apuamme, sillä esimerkiksi purojen kunnostus on pääosin vapaaehtoisten vastuulla.

Rakentaminen, jätevesivuodot ja vesien kytkennät vaikuttavat purojen kuntoon. Erittäin huonossa kunnossa on kuvassa oleva Kumpulanpuro Helsingissä, jota monen on hankala mieltää luonnonpuroksi sen tunkkaisen oranssin värin vuoksi. Näky on aika kaukana erämailla retkeillessä eteen tulevista puroista, joista vaeltaja voi halutessaan hörpätä raikkaan kulauksen.

Kaupunkialueen pienvesistöjen lisäksi vaarassa ovat metsien kosteikot – lammet, suot ja lähteet – joita uhkaavat metsäteollisuuden toimet. Tarkkailemalla lähialueesi pienvesistöjen tilaa voit tarvittaessa olla yhteydessä kaupunkisi ympäristötoimeen ja kertoa vesistön kunnostustarpeesta. nuorten luonto 4/2017 |

19

Suomella on pitkät perinteet metsäteollisuudessa. Metsät ovat maamme yksi rikkaimmista luonnonvaroista, joita on arvostettu, mutta käytetty myös vastuuttomasti.

Vanhoihin metsiin on sitoutunut suurempi määrä hiiltä kuin talousmetsiin, joiden yhä kiihtyvä hakkuusykli heikentää niiden roolia ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Metsistä ja metsämaasta ei siis suotta puhuta tärkeinä hiilinieluina ja -varastoina. Pariisin ilmastosopimuksen kannalta on ehdottoman tärkeää, ettei metsiin sitoutunutta hiiltä päästetä ilmakehään.

Suomen tämänhetkisten suunnitelmien mukaan hakkuita aiotaan kuitenkin lisätä, mikä on röyhkeä teko ajatellen Suomen sitoumusta vähentää ilmaston kannalta haitallisia päästöjä.

Hakkuut eivät ainoastaan kiihdytä ilmastonmuutosta vapauttamalla ilmakehään hiilidioksidia, vaan uhkaavat luontotyyppien monimuotoisuutta.

Jokaisen suomalaisen toimia tarvitaan kertomaan, etteivät lisääntyvät hakkuut ole oikea suunta kestävämmän tulevaisuuden takaamiseksi.

20

| nuorten luonto 4/2017

Millaista talvea todistamme 100-vuotiaassa Suomessa?

Ilmastonmuutoksen vaikutukset tuntuvat täällä pohjoisessa kaksinkertaisesti muuhun maailmaan nähden. Lumitalvi on elinehto monelle eläimelle ja luonnon kiertokululle. Mannerjäätiköiden sulaessa Arktiksen luonnonvaroihin on helpompi päästä käsiksi, arktinen luonto eläimineen joutuu ahtaalle ja merenpinta nousee uhaten monen saarivaltion olemassaoloa. Suomessa vähälumiset talvet hankaloittavat jo entuudestaan uhanalaisen saimaannorpan lisääntymistä ja pesintää. Monet kulttuurit ja elinkeinot ovat myös riippuvaisia talvesta. Sään lauhtuessa sateet ja sään ääri-ilmiöt lisääntyvät. Toisaalla ihmiset joutuvat jättämään kotialueensa kuivuuden tai nousevan merenpinnan pilattua viljelymahdollisuudet, minkä myötä ilmastopakolaisuus lisääntyy.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan Suomen lumiraja tulee vuosisadan puolivälissä kulkemaan Keski-Suomen kohdilla, jos päästöjä ei saada kuriin. Kasvispainotteinen ruokavalio, hillitty kuluttaminen, lentämisen vähentäminen ja kestävän uusiutuvan energian käyttö ovat avaintekoja yksilön arjessa talviemme pelastamiseksi.

nuorten luonto 4/2017 |

21

Mummoillen

Mummoilu on mielentila ja elämäntyyli, iloa kotoilusta ja kohtuullisuudesta.

Tällä palstalla kaakut ja kasvikset keitellään nostalgisella otteella, kukkasia ja kattausta unohtamatta. teksti ja kuvat: kaisa illukka

n e e n r e Kikh JOULU ikhernetölkistä on moneksi: herneistä voi tehdä pataruokaa, mureketta, falafeleja tai nopeasti valmistuvia ja varioitavia hummuksia. Myös säilykeliemi eli aquafaba otetaan talteen ja siitä vatkataan jälkiruuaksi kuohkeat marenki-pavlovat, jotka toimivat myös joulupöydän keskustelunaiheena: ’Kuinka ihmeessä säilykeliemestä saa tällaista!?’ Ja lopuksi itse purkki: pahvitetraa voi

22

| nuorten luonto 4/2017

käyttää kynttilöiden tai saippuoiden valumuottina (Itsetehdyt joululahjat! Kynttilänpätkien hyötykäyttö!), metalliversiosta* puolestaan saa naulalla ja vasaralla rei!ittämällä kivan kynttilälyhdyn. Kyky olla heittämättä mitään hukkaan tuntuu nykyisin jopa uhanalaiselta taidolta, mutta kikhernepurkin kanssa sitä voi jälleen harjoitella!

Kannustettakoon kuitenkin ostamaan ekologi*sempi pahvipurkki.

Pikkupavlovat puolukoilla ja joulukinuskilla eli iloista joulua kanoille! (n. 9 kpl, sen verran mahtuu pellille kerralla) Marengit • 1 dl säilykekikherneiden nestettä • 1 dl sokeria • (1 tl sitruunamehua)

Täyte • 1 tlk vaahtoutuvaa kookos-, soija- tai kaurakermaa • (vaniljasokeria) • puolukoita • kinuskikastiketta*

Valuta kikherneiden neste kulhoon ja vaahdota se sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi (noin 5 minuuttia). Lisää soke- * Vegaaninen kinuskikastike: 2 dl kaura- tai ria (ja sitruunamehua) vähän kerrallaan ja soijakermaa, 2 dl fariinisokeria, ½ tl kanejatka vatkaamista, kunnes vaahto on kovaa lia, 1 rkl vegaanista margariinia. Keitä fariija kiiltävää eli toiset 5 minuuttia. Kallista nisokeria ja kermaa kattilassa tasaisesti sekulhoa: vaahto on valmista eli tarpeeksi jä- koitellen noin 15 minuuttia. Seos on valmis, kun se muuttuu sakeaksi. Lisää joukkoon mäkkää, kun se ei valu yhtään.

Levitä lusikalla uuninpellille levitetylle kaneli ja margariini. leivinpaperille halkaisijaltaan 10 cm:n kiekkoja, joiden reunat ovat keskustaa kor- Vaahdota kerma ja mausta se halutessakeammalla. Jätä kiekkojen väliin hieman le- si vaniljasokerilla. Täytä marengit kermavaahdolla ja puolukoilla, valuta päälle kiviämisvaraa.

Paista eli kuivata marenkeja 100-as- nuskikastiketta. Koristele marenki- tai piteisen uunin keskitasolla noin 1 t 30 min. parimuruilla ja puolukanlehdillä.

Sammuta uuni ja anna marenkien kuivua jälkilämmössä vielä 1–2 tuntia. Valmiit marengit ovat keveitä ja irtoavat leivinpaperista. Jos valmiit, kuivat marengit kostuvat eli sitkistyvät huoneenlämmössä, voit ennen käyttöä kuivata niitä uudestaan tunnin verran.

Hummus pukeutuu jouluun Kikhernepurkin nesteet on käytetty, ja jäljellä ovat itse herneet. Hummuksen perusohjetta voi varioida sekä suolaiseen että makeaan suuntaan maustetta vaihtamalla.

Hummus sopii leipien, keksien, hedelmälohkojen, kuivattujen hedelmien tai juuressipsien seuralaiseksi, pikkujoulu-snäkseistä jouluaterian alkupaloihin.

Appelsiinihummus • • • • • • • • •

1 tlk kikherneitä ½ dl appelsiinin mehua appelsiinin kuorta raastettuna ¼ tl juustokuminaa ¼ tl jauhettua korianteria ¼ tl suolaa mustapippuria 2 tl tahinia eli seesamitahnaa ½ dl oliiviöljyä

Huuhtele ja valuta kikherneet. Purista appelsiinista mehu ja raasta kuori terävällä raastimella (älä raasta kitkerämpää valkoista osaa). Sekoita kaikki aineet sauva- tai tehosekoittimella tasaiseksi tahnaksi. Lisää tarpeen mukaan appelsiinimehua ja oliiviöljyä mieleisesi koostumuksen saadaksesi.

Makea maapähkinähummus • • • • • • •

1 tlk kikherneitä 3 rkl sokeroimatonta maapähkinävoita 2 rkl vaahterasiirappia 2–4 isoa, pehmeää ja kivetöntä taatelia 3 rkl makeuttamatonta kasvimaitoa 2 tl vaniljauutetta tai -sokeria (1 ½ tl kanelia)

Huuhtele ja valuta kikherneet. Soseuta kaikki aineet sauvasekoittimella tasaiseksi.

nuorten luonto 4/2017 |

23

LUONTOPOLULLA teksti ja kuvat: kati rintamäki

Porin Pirunpesässä MIELIKUVITUS LENTÄÄ

ävin muutamia viikkoja sitten kauniin aurinkoisena syyspäivänä retkeilemässä erään pirun kodissa. Tämä piru on kauan aikaa sitten yrittänyt saada kiirastorstaina saunassa olleen porilaistytön valtaansa. Tyttö on kuitenkin ollut neuvokas ja onnistunut viivyttämään pirun aikeita, kunnes kukko on seuraavana aamuna laulanut.

Tämän jälkeen ilkeä piru on menettänyt kaikki voimansa ja joutunut loukkaantuneena pakenemaan. Aina tähän päivään asti pirun on kuultu kovaäänisesti valittavan ikävää kohtaloaan Pirunpesän luolissa ja rakosissa…

Pirun tarina on tapahtunut Porin kaupungissa, joka piilottelee Lyttylän kylässä mielenkiintoista retkikohdetta – virallisesti Suomen kolmanneksi pisintä luolastoa Pirunpesää. Vaikka olen kierrellyt maita ja mantuja geokätköjen perässä, lenkkipoluilla ja hevosen selässä, on tämä oiva metsäretkipaikka onnistunut jäämään minultakin piiloon.

Alueelle ei ole ikävä kyllä varsinaista opastusta, mutta karttapalveluiden avulla perille kyllä löytää. Perille pääsee pitkin vanhaa peltotietä ja lopulta vielä idyllistä metsäpolkua kulkien. Vaikka aluetta ei retkeilykohteena mainosteta, sitä kuitenkin joku taho hoitaa luonnossaliikkujia ajatellen, sillä esimerkiksi reitin varrelle on rakennettu vankka silta syvän ojan ylitystä helpottamaan.

24

| nuorten luonto 4/2017

Varovaisuutta tarvitaan alueella liikkuessa

Pirunpesässa on paljon pienempia rakosia suurempien luolien rinnalla.

Vaikuttavassa luolassa mahtuu helposti seisomaan aikuinenkin.

ja kunnon hansikkailla. Itse olin liikkeellä taskulampun kanssa ja valitettavasti monta mielenkiintoista koloa jäi tutkimatta, koska ryömiminen lamppu kädessä oli hankalaa. Monessa suuremmassa luolassa oli pidetty nuotiota, joten eväsretki tänne onnistuu vaikka vähän huonommallakin säällä.

Siirtolohkareista muodostunut luolasto

Piilopaikka sotien aikana

Upeiden maisemien lisäksi Pirunpesän Pirunpesä itsessään tulee vastaan var- historiakin on melko jännittävää ja miesin yllättäen keskellä sankkaa kuusimet- likuvitusta kutkuttavaa, sillä luolasto on sää. Paikalle vievä polku risteytyy siirto- – paikallisten keskuudessakin salaisen silohkareiden edessä useampaan suuntaan jaintinsa vuoksi – toiminut Isovihan, Piklähtien kiertämään luolastoa. Osa poluis- kuvihan, Suomen sodan ja sisällissodan ta vie kohti luolia, osa johdattaa kiipeä- sotapakolaisten piilopaikkana. Riemukmään korkeille lohkareille ja osa opastaa kaampaakin käyttöä alueella on toki aipidemmälle metsään ohi louhikon. Vaik- kanaan ollut, sillä 1960-luvulle asti paika lohkareet olivat oikeasti korkeita täl- kallinen nuoriso on kokoontunut siellä laiselle korkeanpaikankammoiselle, niin tanssin ja yhdessäolon merkeissä. suurimman vaikutuksen tekivät silti itse Jos Pirunpesässä päästää mielikuviluolat, joissa mahtui sekä kävelemään tuksensa valloilleen, voi kuvitella pelotettä välillä jopa vain ryömimään. tavat hetket historiasta, kun luolissa on Kaikenkaikkiaan repaleiseen louhik- pakoiltu sotaa. Nykypäivänä ihmisen on koon syntyneellä luolastolla on pituutta vaikea ajatella, että vain sata vuotta sitpitkälti yli 70 metriä. Pirunpesä on al- ten näissäkin kivenraoissa on todella piikujaan muotoutunut suurista siirtoloh- leskelty ja odotettu rauhaa. Kuuntelemalkareista, jotka rikkoutuessaan ja siirtyil- la oikein tarkasti alueella voi myös kuulla lessään ovat muodostaneet pienempiä menninkäisten kuiskailut niiden kulkiesrakoja ja yllättävän suuria luolia. Pituu- sa kotikolostaan toiseen sulassa sovussa den lisäksi alueella on kokoa muutenkin: ympäröivän luonnon kanssa. Vähän helluolaston halkaisija on noin 300 metriä. pompaa taas on kuulostella isovanhemRetkelle kannattaa varustautua nor- piemme aikaa, jolloin luolaston ympärillä maaleiden metsävarusteiden lisäksi te- on tanssittu, seurusteltu ja pidetty haushokkaalla otsalampulla, pitävillä kengillä kaa.

Meille nykyajan ihmisille Pirunpesä tarjoaa edelleen huvituksia luontoretkeilyn, kiipeilyn, luolissa ryömimisen ja vain rauhallisen oleskelun tiimoilta. Alueelle on kuuleman mukaan suunniteltu joskus jonkinlaista lasten ja nuorten seikkailupuistoa, mutta parhaimmillaan luolasto on minun mielestäni juuri nyt luonnon omanlaisekseen muovaamana kohteena.

Vaikka Pirunpesä sinällään koko perheen retkipaikka onkin, en kuitenkaan vierailua alle kouluikäisille suosittele isojen halkeamien ja liukkaiden kivien vuoksi. Alueella onkin syytä muistaa varovaisuus, sillä muun muassa viime talvena pelastuslaitos on käynyt avustamassa epäonnisen retkeilijän pois lohkareiden välistä.

Poistuessani paikalta pohdin, missä alun kertomuksen tyttö on mahtanut saunoa – ei varmasti kovinkaan kaukana pirun kotiluolasta. Sitten sattumalta kulkureitin varrella huomasin aukean paikan, jossa kasvoi villiintynyt omenapuu ja ikivanhoja marjapensaita pitkän ruohon seassa. Aukeaa kohti vei metsänreunassa olevalta pellolta pieni, vain heikosti huomattavissa oleva ura, jota arvelin oitis vanhaksi tieksi. Kenties paikalla on joskus sijainnut talo ja sauna, jossa pirun houkuttelema tyttönen on lauantai-iltaa viettänyt… *

Täysikasvuisista puista saa hyvän käsityksen siitä, kuinka suurista siirtolohkareista luolasto on aikanaan muodostunut. nuorten luonto 4/2017 |

25

teksti: elina silkelä kuvitus: minna pyykkönen

Voimaeläintä oimaeläin tarkoittaa mielikuvin tavoitettua eläimen henkeä, josta ihminen voi ammentaa eläimelle tyypillistä voimaa oman elämänsä tueksi. Voimaeläimet ovat osa shamanistista maailmankuvaa, jonka mukaan kaikilla elävillä olioilla on sielu.

Voimaeläin on samaistuttava tai muuten kiehtova eläinlaji, jonka ihminen voi tunnistaa avuksi ja voimanlähteeksi kussakin elämäntilanteessa. Voimaeläin voi toimia kognitiivisena apukeinona omien elämänhaasteiden edessä, auttaa ajatte-

26

| nuorten luonto 4/2017

etsimässä

lemaan elämäntilannetta eri kannoilta sekä katsomaan tilannetta omaan intuitioon nojaten. Voimaeläin toimii henkisen voiman, tuen ja ohjauksen lähteenä.

Vaikka voimaeläin voi vaihtua eri elämänhaasteiden edessä, joillakin ihmisillä voi olla myös yksi pysyvämpi voimaeläin, joka kulkee mukana koko elämän ajan.

Shamanismin voimaverkot Voimaeläinajattelu on peräisin shamanismista. Shamanismi on hengellinen

kulttuuri, jonka keskiössä on henkimaailmaan yhteydessä oleva shamaani.

Shamanismissa uskotaan kivi-, eläin-, ja kasvikunnalla ja ihmisillä olevan omat limittyneet voimaverkkonsa. Jokaisella eläinlajilla on oma yksilöllinen voimansa, jonka voimaverkkojen ja henkimaailmojen välillä matkaava shamaani voi muuntuneen tietoisuuden tasolla tavoittaa.

Shamanistista elämäntapaa harjoittava Markku Backman on kirjoittanut useita kirjoja voimaeläimistä. Kirjoissa esitellään eri voimaeläimiä kutakin lajia tarkemmin kuvaten. Kuvaukset perustuvat lajityypillisiin ominaisuuksiin,

sosiaalis-kulttuurisiin käsityksiin sekä kirjoittajan intuitioon koskien kutakin eläinlajia.

Oman voimaeläimen löytäminen Oman voimaeläimen löytäminen on pitkälti intuitiivista. Voimaeläintä voi hakea hiljentymällä ja kutsumalla eläintä ajatuksissa metsäretkellä tai muussa sopivassa hiljaisessa paikassa. Voimaeläintä ei voi pakottaa ilmentymään väkisin. Voimaeläimen nähdään valitsevan ihmisen, eikä päinvastoin.

Voimaeläin on voinut ilmetä sisäisenä mieltymyksenä jo lapsuudesta asti.

Onko jokin eläinlaji kiinnittänyt huomiosi ja viehättänyt sinua erityisesti elämäsi varrella?

Oman voimaeläimen voi tunnistaa paitsi sisäisen tutkiskelun, myös toistuvien kohtaamisten kautta. Tuleeko jokin eläin jatkuvasti uniisi tai eteesi lehdissä, TV:ssä ja arkikokemuksissasi, mitä teetkin? Oletko kohdannut jotain eläinkunnan lajia luonnossa liikkuessasi muita lajeja useammin?

Ihmisen suhde omaan voimaeläimeen on henkilökohtainen ja intuitiivinen.

Oma voimaeläin voi löytyä omasta lähiluonnosta tai olla kaukaisempi. Mielenkiintoista on, että voimaeläimiksi voivat muodostua myös voimakkaat satuhahmot, kuten lohikäärme, yksisarvinen tai feenix. Backmanin mukaan voimaverkot eivät edellytä fyysistä ilmentymää, jotta niillä voisi olla ihmisiin todellisia vaikutuksia.

Unia ja kohtaamisia Tätä juttua koostaessani lähdin mielikuvamatkalle myös itseeni ja omiin eläinkohtaamisiini. Kysyin, mikä voisi olla minun voimaeläimeni.

Mietin näkemiäni unia siileistä ja toisiinsa kietoutuneista kyistä, pitkäaikaista viehtymystäni lumileopardeihin ja norsuihin, sekä kurkia, joiden kohtaaminen keväisillä ja syksyisillä pelloilla on viime vuosina sävähdyttänyt minua vahvasti. Mietin myös kissoja, jotka ovat kuuluneet elämääni tavalla tai toisella koko elämäni ajan.

Voimaeläinoppi muistuttaa minua unien tulkinnasta. Joskus on hauska lukea unikirjasta kuvaus merkityksestä, joka mieleen jääneellä unella kenties oli, mutta todellinen merkitys avautuu vas-

ta, jos pohtii unta oman elämän kokemuksia ja tapahtumia vasten. Samaan tapaan ajattelen, että voimaeläin voi olla todellinen voimanlähde, samaistumisen kohde ja psykologinen selviytymiskeino, joka sopii tietyn ihmisen tarinaan. Yksi tällainen tarina on luontokuvaaja Kimmo Ohtosella.

Voimaeläimenä karhu Luontokuvaaja- ja toimittaja Kimmo Ohtonen kertoo kirjassaan Karhu – voimaeläin, kuinka lapsuuden kokemus karhun kohtaamisesta loi hänen ja eläimen välille eräänlaisen mielikuvituskaveruuden, joka on jättänyt Ohtoseen voimakkaan vaikutuksen. Ajatukset mahtieläimen olemassaolosta ja läsnäolosta loivat Ohtosen lapsuuden vaikeuksiin tukea ja turvaa.

Karhun maailma toimi Ohtoselle kiehtovana henkisenä voimanlähteenä.

“Karhun henki on elänyt minussa pienestä pojasta asti’, Ohtonen kirjoittaa, “Kun yö saapuu, kuulen, kuinka peto kutsuu minua. Tunnen, kuinka metsästä kumpuava voima ottaa minut luokseen.’

Karhun seurassa Ohtonen kokee luonnonvoimien puhuttelevan. Voimakas luontokappale saa Ohtosen olemaan hetkessä läsnä ja pohtimaan omaa paikkaansa maailmassa.

Aikuisiällä Ohtonen päätyi valokuvaamaan karhuja ja toimittamaan karhusta

valokuvakirjan. Karhu kiehtoo häntä yhä.

Ohtonen kirjoittaa, että karhun sielunelämä, tunteet ja ajatukset, ovat pohdituttaneet häntä hänen koko elämänsä ajan.

Hän kuvaa karhun olemusta arvoituksena, joka kiehtoo häntä, mutta jota hän ei ehkä koskaan voi täysin tavoittaa.

Yhteys luontoon Pidän shamanismissa ja voimaeläinajattelussa siitä, miten ne korostavat ihmisen yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta muuhun luontoon. Rakkaus luontoa kohtaan luo halua luoda ympäristöönsä yhteyksiä: retkeillä, tarkkailla ja oppia lisää eri lajeista ja ekosysteemeistä.

Luonnosta saa voimaa, se on varmaa, kumpusi voima voimaeläimestä tai ylipäätään luonnon läsnäolosta. Olivat shamanistisen maailmankuvan kuvaamat voimaverkot todellisia tai eivät, me ihmiset emme ole muusta luonnosta erillisiä eliöitä. Jos laskemme luonnon lähelle ja olemme läsnä, emme voi olla vaikuttumatta. Näillä kokemuksilla voi olla seurauksia, jotka voimaannuttavat ja ulottuvat pitkälle elämäntarinamme varrelle. * nuorten luonto 4/2017 |

27

TARVIKKEET Clipper-teepaketteja tai muita pahvipakkauksia, lyijykynä, ohutta paperia, sakset, liimapuikko

DIY:

UHANALAISIA JOULUNVIETOSSA

Kauniit pahvipakkaukset saavat uuden elämän haitarimaisena pöytäkoristeena, jossa seikkailee uhanalaisia lajeja Suomesta ja teksti: vilma tammelin • kuvat: lotta leppälä muualta.

1

Valmista piirustuskaavat: Piirrä eläinku-

viot mallista läpi tulostuspaperille. Malli Clipper-paketin mitoilla löytyy osoitteesta nuortenluonto.fi. Muiden pakkausten kanssa muokkaa kuvia niin, että yksi eläin mahtuu yhdelle pakkauksen sivulle. Leikkaa eläinkaavat irti yksi osio kerrallaan.

2

Avaa pakettien saumat erottamalla lii-

matut pinnat toisistaan. Levitä paketit litteiksi ja sommittele ne jonoksi haluamaasi järjestykseen. Piirrä kaavojen avulla paketin nurjalle puolelle eläinten ääriviivat.

Jätä vähintään saumakohtien ylä- tai alareunoihin eläimiä yhdistävät kohdat.

3 4 5

Leikkaa paketti ääriviivoja pitkin, yhtenä kappaleena. Ylimääräiset lipareet – sivusaumaa lukuunottamatta – kannattaa leikata pois heti aluksi, yksityiskohdat taas viimeisenä.

Yhdistä paketit toisiinsa hyödyntäen si-

vusaumaa: Aseta toinen paketti sauman päälle ja piirrä leikatun kuvion ääriviivat saumaan. Leikkaa ja liimaa niin, että eläinkuvio menee päällekkäin sauman kohdalta.

Taittele pakettijono haitarimaisesti ka-

saan ja jätä kirjapinon alle puristumaan muutamaksi tunniksi. Avaa ja ihaile omatekoista pöytäkoristetta! *

> Kaavat: nuortenluonto.fi

28

| nuorten luonto 4/2017

MAANALAINEN

Palstalla esitellään luonnonharrastuksen laitamaita sekä synkintä undergroundia. Ainakin joskus.

Västäräkkien thug life.

Joutava maa teksti ja kuva: antti salovaara

uulen pieksämä pläntti kaupungin kupeessa pursuaa heiniä ja rikkaruohoja. Hiekka kulkee ajan unohtamien romujen seassa. Olemme saapuneet hyvälle luontopaikalle!

Kaupunkiseutujen joutomailla – siis karkeasti määritellen alueilla, jotka eivät ole varsinaisessa käytössä tai hoidon kohteena – on syvä viehätysvoimansa. Maa on kuitenkin joutilasta vain ihmisnäkökulmasta: muu luonto ottaa mielellään käyttöönsä kaiken, minkä ihminen jättää. Joutomaa on siis vapaata tilaa siellä, missä ihminen on muotoillut kaiken muun mieleisekseen.

Joutomaiden rikkaruohokentät, eli niin sanotut ruderaatit, ovat viimeistään talven tullen loistavia luontokohteita.

Syksyn mentyä kukkakasvien kliseinen väriloisto on korvautunut talventörröttäjien mustanruskealla muotokielellä, ja kyse on silkasta strategiasta. Siemenen on helpompi talvehtia kuin koko kasvin, joten miksei antaisi varren kuolla? Siemenet varisevat hangelle elottomanakin.

Aidon törröttäjän tunnistaakin siitä, että kasvista ei raaputtamallakaan löydy mitään vihreää.

Kuolleen varren tulisi kiehtoa siinä missä elävänkin. Talventörröttäjät ovat edelleen määritettävissä lajilleen, eikä talvipäivän valoisille tunneille ole varmasti tähdellisempääkään käyttöä. Kannattaa siis napata Ari-Pekka Huhdan Talventörröttäjät-opus kirjastosta, ennen kuin naapuri ehtii ensin. Lintukirjakin tarvitaan, sillä lajirikas ruderaatti toimii kuin

magneetti, joka vetää monikymmenpäiset pikkulintuparvet putsaamaan törröttäjiä siemenistä. Silloin harmaa maisema herää, ja tavanomaisten tiklien, hemppojen ja urpiaisten seasta poimii myös talvisia yllätyksiä.

Joutomaan merkitys kaupunkiluonnon monimuotoisuudelle voi olla hämmentävän suuri. Kevään ja kesän myötä nämä ovat paikoittain hyönteisparatiiseja – muun vehreän ollessa lähinnä nurmikkoa ja hoidettua puistoa. Kaupungin kasvaessa joutomaa jää kuitenkin jalkoihin. Se tarvitsee puolustajia siinä missä muukin luonto, joten unohda hetkeksi ikimetsät, suot ja korvaamattomat lintulahdet, ja valmistaudu käymään barrikadeille, mikäli kaupunkisi aidosti vapaata tilaa uhataan. * nuorten luonto 4/2017 |

29

LUONTOA

LUOVASTI KAUPUNKIKUVAAN

uistan vieläkin sen pohtia huuhkajaa kaupunkikuvassa. Mitä joulukuisen pimeän sillä on sanottavaa? illan Pasilassa, kun tielleni osui ensim- Taidetta ympäristön puolesta mäistä kertaa val- – Maalaukset ovat kannanotto ympäristön tava viisimetrinen säilyttämisen puolesta, suomalaisia luonBubo bubo -seinämaa- noneläimiä kaupunkikuvaan ikuistanut laus. Teos hyppäsi taiteilija Jussi TwoSeven sanoo.

– Lehdistä ja tv-uutisista saamme lusiinä määrin silmilleni monotonisen betoni-Pasilan harmaudesta, että meinasin kea jos jotakin, mutta se mistä pitäisi puihastuksissani rytistellä ojaan. Sen si- hua, kuten ilmastonmuutos ja mitä sen jaan hiljensin vauhtia. Pysähdyin ja talu- ehkäisemiseksi voidaan tehdä, jää mediatin pyörän toiselle puolelle katua ja otin tulvan alle.

Eläinten nostaminen jalustalle suurietäisyyttä. Kello viiden ruuhkassa autoilijat etenivät etanatahtia ja polkupyöräi- na seinämaalauksina herättää kaupunkilijät soljuivat ohitseni omia menojaan. laisen ja muistuttaa luonnon olemassaMinä sen sijaan en nähnyt muuta kuin olosta.

Taiteilija kertoo, että hänen tyylinsä tuon valtavan huuhkajan, eikä ihme, sehän katsoi kadun toisella puolella suo- on kehittynyt vuosien myötä. Sabluunatekniikka on tuntunut omalta ja sen pohraan silmiin.

Onnekas on se, joka kokee kohtaami- jalta on syntynyt oma tunnistettava tyyli.

– Valmistelutyöhön menee suurin osa sia, aitoja kohtaamisia päivissään. Toinen on silmätysten valkohäntakauriin, ajasta. Kierrän museoissa ja kuvaan täytoinen karhun ja kolmas ystävän tai kau- tettyjä eläimiä. Eläinmuseo, Riihimäen pan kassahenkilön kanssa. Ja mikä tarina Metsästysmuseo ja Tampereen Museokesonkaan kohdatulla kerrottavana? Aloin kus Vapriikki ovat muun muassa tulleet viime vuosina tutuiksi. Kun eläinhahmo

30

| nuorten luonto 4/2017

alkaa kehittyä, alkaa sabluunoiden valmistus ja lopulta varsinaiset maalaukset, Jussi TwoSeven kuvailee.

Katutaiteen haasteita Samalla tavalla kuin säpsähdin Pasilan huuhkajan katseesta, herätti muutama vuosi sitten Jussi TwoSeven virkaintoisen siviilipoliisin epäilyksen. Taiteilija oli apurahan turvin päässyt elävöittämään kaupunkikuvaa. Samalla alueella partioi siviilipoliisi. Edes maalaustelineet eivät saaneet poliisin hoksuttimia raksuttamaan, että kenties tässä oli taiteilija luvallisesti maalaamassa seinää.

– Taisin lähteä niskahartiaotteella poliisin mukaan, mutta onneksi asia selvisi hetken selvittelyn jälkeen, TwoSeven muistelee. Hän kannustaa kuitenkin katutaiteen tekemisestä kiinnostuneita nuoria tarttumaan rohkeasti spraymaalipulloon.

– Nykyisin kaupungeissa on kaikille avoimia seiniä, joihin voi mennä kokeilemaan graffitin taiteilua. Netistä löytyy myös näppäriä opetusvideoita, mikäli maalaaminen kiinnostaa.

Jussi TwoSeven tuo komeat suomalaiset eläimet harmaaseen kaupunkikuvaan luovasti ja omalla tyylillään. Teokset ovat sekä kunnianosoitus luonnolle että kannanotto ympäristön puolesta. teksti: emilia raunio / kuvat: jussi twoseven

Seuraavaksi TwoSeven on suuntaamassa Osloon tekemään katutaidetta. Taiteilija muistuttaa, että sääolosuhteet tuovat oman haasteensa ulkotyöskentelyyn.

Sisätiloissa Jussi TwoSevenin suuria eläingraffitteja voi ihastella tänä syksynä Nuuksion Luontokeskus Haltiassa, jossa teokset ovat esillä Luonto.17-näyttelyn yhteydessä vuoden 2017 loppuun asti. Ulkoteoksista Bubo bubo löytyy Vislauksen alikulusta Helsingin Pasilasta.

Muita teoksia löytyy ympäri pääkaupunkiseutua, Porista, Mikkelistä, Oulusta ja Oslosta. *

nuorten luonto 4/2017 |

31

Arviot

> Elisa Aaltola ja Sami Keto: Empatia – Myötäelämisen tiede, Into Kustannus 2017, 290 s. mpatia – Myötäelämisen tiede -teos osuu ajan hermoon. Teos esittelee kansantajuisesti empatiatutkimusta ja selvittää tieteellisesti empatian syntyä ja sen eri muotoja. Herättelevä keskustelu yhteiskunnallisella otteella ottaa käsittelyyn muun muassa rasismin, syrjäytymisen ja eläinoikeuskysymykset. Erityisesti esimerkkitapaukset tekevät kirjasta mielenkiintoisen tutkimusmatkan. Miten empatiakykyä voidaan kehittää, mitä hyötyä siitä on ja millaisia ongelmia siihen liittyy? Mikä selittää psykopaatin käytöksen? Voisiko yhteiskuntaa rakentaa empatiakykyisempään suuntaan?

Teos sopii lukijalle, joka haluaa tutkia ja ymmärtää niin omia kuin muidenkin mielenliikkeitä. Teosta lukemalla voi innostua evoluutiohistoriasta, filosofiasta sekä psykologiasta, niin kuin ainakin omalla kohdallani kävi. Lukijana jäin kaipaamaan sanastoa, joka avaisi terminologiaa helppolukuisesti. Niinkin yksinkertainen asia kuin empatian selkeä määritelmä jäi uupumaan. Empatia ei myöskään ole vain ihmisten välinen asia ja tähän liittyvät konkreettiset esimerkit ja tarinat tuovat ymmärrystä siitä, miten voisimme elää yhdessä tällä planeetalla. Parhaimmillaan empatia on elämänasenne ja kokonaisvaltainen tapa suhtautua niin itseemme kuin ympäröivään maailmaan.

> Pessi, Martela, Paakkanen (toim.): Myötätunnon mullistava voima, PS-kustannus 2017, 215 s. iltä tuntuu aamulla suunnata harrastukseen, koululuokkaan tai työpaikalle, jossa tiedät sinusta välitettävän? Pehmeä kysymys saattelee myötätunnon ytimeen ja siihen, miten tulevaisuuden hyvinvointia voidaan rakentaa. Myötätunnolla on toden totta mullistava voima. Teos tarjoaa työkaluja siihen, miten edistää myötätuntoisuutta elämän eri alu-

eilla tieteellisten tutkimusten pohjalta. Se selvittää millaisia yhteyksiä myötätunnolla on terveyteen, luovuuteen, merkityksellisyyteen sekä psykologiseen turvaan. Käsikirjan työkalujen avulla voit edistää oman elämänpiirisi hyvinvointia sekä syventää ymmärrystäsi ihmisluonteesta ja myötätunnon perusolemuksesta. Kirja sopii täydellisesti pukinkonttiin etenkin lukijalle, joka haluaa edistää ja ymmärtää myötätuntoisempaa, mukavampaa ja reilumpaa maailmaa. emilia raunio

Kirjeitä solidaarisuudesta > Antti Salminen (toim.): Kirjeitä tulevaisuudesta – Ääniä maapallon säästymisestä, Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2017, 235 s. lmastokriisiä käsitteleviä teoksia on tänä vuonna ilmestynyt useampia ja hyvä niin, eri näkökulmia kyllä riittää. Kirjeitä tulevaisuudesta – Ääniä maapallon säästymisestä kerää kansiensa väliin kirjeenvaihtoa globaalin pohjoisen ja etelän asukkaiden välillä.

Kirjeissä nousevat esiin paikallisten yhteisöjen korvaamaton tieto omasta ympäristöstään, ja alkuperäiskansojen ahtaalle ajetut elämäntavat.

Ihmisten kokemukset ja ajatukset eri puolilla maailmaa ovat koskettavan samankaltaisia.

Parhaimmillaan kirjeenvaihdossa näkyy lämmin solidaarisuus sekä huolien ja toiveiden jakaminen. Toisaalta esiin nousevat myös erilaiset maailmankuvat, joihin kuitenkin suhtaudutaan uteliaasti eikä omaa asemaa pönkittäen.

Kirja on kaunis ulkoa ja sisältä. Oman lisänsä tuovat valokuvat ja piirrokset. Vielä yksi editointikierros olisi hionut pois muutamat taiton kummallisuudet. aino saarenmaa

Maalaismaiseman lintuvuosi > Mauri Leivo: Kylän linnut, Docendo 2017, 240 s. uontokuvaaja Mauri Leivon Kylän linnut on kurkistus eteläsuomalaisen kylämaiseman vuodenkiertoon ja luontokuvaajan intohimoiseen elämäntyyliin. Kirja kertoo maaseutumaisemassa viihtyvistä ja selviytyvistä lintulajeista. Se valottaa maaseudun ja maatilaelinkeinon muutosta vuosien saatossa, ja nykyisiä olosuhteita, jotka asettavat haasteita ihmisten ja lintujen yhteise-

32

| nuorten luonto 4/2017

lolle. Upeiden kuvien saattelemana lukija pääsee Leivon mukaan seuraamaan muun muassa teeren soidinta, navetan katolla lumipyryssä istuvaa tunturipöllöä, tuulihaukan poikuetta ja merikotkan saalistusta. Kirjan loppuun Leivo on koonnut ajatuksia siitä, miten lintujen hyvinvointi voitaisiin ottaa nykymaanviljelyssä paremmin huomioon. elina silkelä

Ilmastonmuutoskeskustelun uusi aika > Hanna Nikkanen & Työryhmä: Hyvän sään aikana – Mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken, Into 2017, 290 s.

loittaessaan Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessorina toimittaja Hanna Nikkanen päätti keskittyä työssään aiheeseen, joka tuntui liian usein loistavan poissaolollaan sekä kotimaisessa mediassa että poliittisessa päätöksenteossa. Opiskelijoistaan kokoaman työryhmän kanssa Nikkanen ryhtyi tuomaan ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia lähemmäksi tämän päivän Suomea ja sen ihmisiä. Tuloksena syntyi Hyvän sään aikana – Mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken.

Kirjan artikkeleissa käsitellään ilmastonmuutosta talouden, teknologian, politiikan

ja psykologian näkökulmista. Monimutkaisia vaikutussuhteita pyritään taustoittamaan konkreettisten ja henkilökohtaistenkin esimerkkien kautta. Vaikka yhteiskunta tuntuu lamaantuneen suuren ja hallitsemattoman muutoksen edessä, pinnan alla kuitenkin tapahtuu. Yksilöt toimivat, yritykset varautuvat ja yhteisöt sopeutuvat.

Teoksen läpi kantava teema on se, ettei aihetta pyritä yksinkertaistamaan tai sen ahdistavuutta kieltämään. Luonnon mukana muuttuu myös kulttuuri ja ihmisten arkitodellisuus, siksi sitä tulee käsitellä mahdollisimman monipuolisesti ja siksi Hyvän sään aikana tulee tarpeeseen. anu pasanen

kuva: metsähallitus/haltia

Luonto 2.17 > Näyttely avoinna Luontokeskus Haltiassa syksyn 2017 (Haltia auki syyskaudella ti-su 10-17). nko tässä kenties yksi Suo- teilta katseltavat ja kuunneltavat reissumi100 -juhlavuoden hienoim- tarinat ovat täynnä huumoria, luontohamista hankkeista? Juhlavuo- vaintoja, pohdintaa ja kommelluksia retden kunniaksi jokainen Suo- kiltä. Eri puolilta Suomea tulevat Park M8 men 40 kansallispuistosta on -kummit esittelevät kansallispuistojen mosaanut oman 12–17-vuotiaan nimuotoista luontoa koko Suomen mitalkummin, jotka kulkevat viral- ta Lemmenjoelta Suomenlahdelle, minkä lisesti nimikkeellä Park M8. Luontokeskus vuoksi videoilla ja tarinoissa kuuluvat piHaltiassa esillä oleva Luonto 2.17 -näytte- ristävänä lisänä myös Suomen kielen eri ly esittelee nuorten kummien luontokoke- murteet. muksia kunkin nimikkokansallispuistosta Liekö sosiaalisen median aikakauden pääosin kuvien ja lyhyiden videoiden muo- lopputulos, että nuoret ovat kameran dossa. edessä hyvin luontevia kertojia. NäytteNäyttely pohjautuu ajatukseen siitä, et- lyn retkeilyhenkisessä miljöössä riippukeitä suhde luontoon syntyy jo lapsena. Mi- nujen ja makuualustojen keskellä katsojan tä kuviin ja videoihin on uskominen, ovat on helppo heittäytyä nuorten retkitunnelkummit retkikavereineen ottaneet täyden miin. Olo on kuin olisi itse nuorten mukailon irti luontoon jalkautumisesta. Table- na tekemässä tulia, retkieväitä ja reittiva-

lintoja. Kummien luontokokemukset ovat kerta toisensa perään upeita ja moni video päättyykin toteamukseen, että takaisin olisi kiva tulla. Näyttelyn myötä ei ole syytä epäillä, etteikö kummius olisi ainakin näille nuorille synnyttänyt lähtemättömän suhteen luontoon. Jos mukaan olisi mahtunut vielä jokunen maahanmuuttajalapsi, olisi saatu perspektiiviä siihen, miltä Suomen luonto tuntuu ja näyttää nuoresta, joka ei ole syntynyt sen keskelle.

Nuorten omien teosten lisäksi Luonto.2.17 -näyttelyssä nähdään kuvataiteilija Jussi TwoSevenin näyttävä 9-metrinen pöllö-seinämaalaus, joka vastaanottaa näyttelyvieraat sisäänkäynnin luona. TwoSevenin töitä on nähtävillä myös näyttelyn toisessa kerroksessa. aino huotari nuorten luonto 4/2017 |

33

YHTEYSTIEDOT Luonto-Liiton keskustoimisto Annankatu 26 A (5.krs), 00100 Helsinki puh. (09) 684 4420 toimisto@luontoliitto.fi www.luontoliitto.fi www.facebook.com/ luontoliitto Ellei toisin mainita, sähköpostiosoitteet muodostetaan kirjoittamalla etunimi.sukunimi@luontoliitto.fi Puheenjohtaja Varpu Määttänen (v. 2017 loppuun), Ina Rosberg (v. 2018 alusta) Toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara puh. 0400 530 990 Järjestöpäällikkö Sami Säynevirta puh. 040 560 7303 Nuorten Luonnon päätoimittaja Emilia Raunio Viestintäpäällikkö Liisa-Maija Aukia puh. 044 075 5635 Sieppo-lehti sieppo.toimitus@luontoliitto.fi Ympäristökasvatuspäällikkö Malva Green puh. 044 045 8898 Talousjohtaja Tarja Karppinen Talouspäällikkö Pirjo Puttonen puh. (09) 6844 4250 Toimisto- ja jäsenrekisterivastaava Jyrki Pynnönen puh. (09) 6844 4223 Metsävastaava Lauri Kajander puh. 045 117 9610 Susikampanjavastaava Francisco Sánchez Molina puh. 044 516 6227 Kouluvierailukoordinaattori Anna Swanljung puh. 044 700 6113

34

| nuorten luonto 4/2017

PIIRIEN YHTEYSTIEDOT Hämeen piiri Heini Ojala Kuninkaankatu 39 33200 Tampere puh. 050 309 3537 hlp@luontoliitto.fi www.luontoliitto.fi/hlp Kaakkois-Suomen piiri Yhteydenotot kaasu@luontoliitto.fi www.facebook.com/ kaasu.luontoliitto Keski-Suomen piiri Heta Kopra puh. 041 4409 099 kessu@luontoliitto.fi www.luontoliitto.fi/kessu Pohjanmaan piiri Senni Korhonen pj@polp.fi Pohjois-Suomen piiri Essi Wallén www.luontoliitto.fi/possu possunmeili@gmail.com Savo-Karjalan piiri Jyri Hoffrén puh. 050 414 7492 saka@luontoliitto.fi www.luontoliitto.fi/saka Uudenmaan piiri / Espoon nuoret ympäristönsuojelijat / Vantaan Luonnonystävät Petro Pynnönen Mechelininkatu 36 A 00260 Helsinki puh. 040 165 1907 lup@luontoliitto.fi www.luppi.fi Varsinais-Suomen piiri Milla Aalto puh. 050 572 2345 milla.aalto@luontoliitto.fi www.luontoliitto.fi/vasp

LUONTO-LIITOSSA

TAPAHTUU koonnut: sami säynevirta

> Kurkista ajankohtaiset tapahtumat Luonto-Liiton tapahtumakalenterista www.luontoliitto.fi/tapahtumat tai piirien omilta sivuilta!

Luonto-Liitto 14.12. Luonto-Liiton pikkujoulut järjestetään torstaina 14.12. alkaen kello 16. Pikkujouluihin ovat tervetulleita kaikki Luonto-Liiton ystävät. Vegaanisten jouluherkkujen lisäksi luvassa on kivaa ja reipasta ohjelmaa.

Pikkujoulut järjestetään osoitteessa Annankatu 26 A (3. krs) eli samassa talossa, jossa Luonto-Liiton toimistokin sijaitsee.

Lämpimästi tervetuloa!

26.–27.1.2018 Educa-messut kokoavat yhteen ammattikasvattajat. • Luonto-Liitto on mukana Educa-messujen Kansalaisvaikuttamisen torilla esittelemässä ympäristökasvatustoimintaamme. Tule mukaan vapaaehtoiseksi ja lähetä viestiä: liisa-maija. aukia@luontoliitto.fi tai malva. green@luontoliitto.fi 26.–27.5. Maailma kylässä -festivaalit. Luonto-Liitto on mukana Maailma kylässä -festivaaleilla Helsingin Kaisaniemen puistossa festivaalien Mahdollisuuksien tori -teltassa. Tule mukaan esittelemään Luonto-Liiton toimintaa vapaaehtoisena. Ilmoittaudu: sami.saynevirta@luontoliitto.fi

Uudenmaan piiri 30.12.–6.1. Sydäntalven hiihtoretki Muonioon • Luonto-Liiton Uudenmaan piirin tunnelmallinen sydäntalven hiihtoretki suuntaa tänä vuonna Keimiötunturin juurelle.

Retken tukikohtana toimivat Tunturikeimiön majoituskeskuksen kaksi mökkiä Muonion Jerisjärvellä. Vietämme päivät leppoisasti hiihdellen erämaassa tukikohtamme ympäristössä. Öiksi majoitumme sähkölämmitteisiin mökkeihin. Retki on suunnattu noin 15–28-vuotiaille nuorille.

Aiempaa kokemusta talviretkeilystä ei vaadita, mutta normaali fyysinen

kunto ja tyydyttävä hiihtotaito ovat hyödyksi. Hinta opiskelijoille 120 € ja muille 135 €, sisältäen edestakaiset bussikyydit Tunturikeimiöön Rovaniemeltä ja majoituksen. Jokainen osallistuja maksaa oman matkansa Rovaniemelle, jossa kokoonnumme 30.12. aamulla. Retki on tarkoitettu Luonto-Liiton jäsenille.

Lisätiedot ja sitovat ilmoittautumiset mahdollisimman pian: teemu.saloriutta@gmail.com. Retkelle mahtuu mukaan 11 nopeinta.

Varsinais-Suomen piiri 8.12. Matka merelle -leffailta kello 19–22 Quantumin auditoriossa (Vesilinnantie 5, Turku). Leffaillassa katsotaan Suomenlahdesta kertova dokumenttielokuva Matka merelle (2017) ja keskustellaan sen herättämistä ajatuksista. Tapahtuma järjestetään yhteistyössä Turun yliopiston biologian ja maantieteen ainejärjestö Synapsin kanssa. Osallistumismaksu omantunnon mukaan alkaen 4 euroa.

9.12. Jouluaskarepaja kello 17–20 Kahvila Koroisessa (Koroistentie 2, Turku). Jouluaskarepajassa askarrellaan joulukortteja ja tehdään kynttilöitä kierrätysmateriaaleista, totta kai! Tapahtumapaikkana toimii tunnelmallinen Koroisten kahvila. Tarjoamme materiaaleja ja välineitä, mutta omia tarvikkeita kannattaa toki ottaa lisäksi mukaan, etenkin kynttilöiden valamiseen sopivia purkkeja. Vapaaehtoinen osallistumismaksu alkaen 2 euroa.

Hämeen piiri Luonto-Liiton Hämeen piirin tapahtumia voi seurata osoitteessa www.luontoliitto.fi/hlp ja www.facebook.com/ luontoliitonhameenpiiri

jesse matilainen nuorten luonto 4/2017 |

35

Luonto-Liitto Annankatu 26 A, 5.krs 00100 Helsinki

Jouluiloa

luonnolle ja luonnonystäville!

Kääri lahjapakettiin Nuorten Luonto tai Sieppo ja lahjoita luonnonystävälle Luonto-Liiton jäsenyys. Laadukkaan lehden ohella pakettiin kääriytyy hyvää mieltä, sillä jäsenyys on kannanotto luonnon puolesta.

Yli 29-vuotiaalle luontolahjaksi sopii lahjoitus LuontoLiiton toimintaan. Joululahjoituksella tuet työtämme luonnonsuojelun ja ympäristökasvatuksen parissa. kuva: pentti sormunen

Luonto-Liiton joululahjat löydät osoitteesta > luontoliitto.fi/joululahja