Numero 1 • huhtikuu 2014
Oriolan asiakaslehti lääkealan ammattilaisille
Leo-Pekka
tähti On kova juttu olla nuorison esikuva. s. 26 [ kumppanuus ]
Oriola sairaala-apteekin tukena s. 6
[ logistiikka ] Sujuvaa lääkekuljetusta s.16
[ itsehoito ] Katse kirkkaana kesään s. 22
> pääkirjoitus Terveyttä ja toimintakykyä kaikkialle Suomeen! Suomalaisten elinajanodote kasvaa, väestö ikääntyy, julkinen talous velkaantuu ja huoltosuhde nousee. Terveydenhuoltoa on pakko tehostaa ja resursseja kohdentaa uudelleen. Viiden erva-alueen pohjalle rakennettava sote-uudistus luo mahdollisuuden laadukkaalle ja kustannustehokkaalle terveydenhuollolle. Lääkekustannusten omavastuisiin tehdyt muutokset ovat myös yksi esimerkki resurssien uudelleensuuntaamisesta. Terveet ja vähän lääkkeitä käyttävät maksavat nyt hoidostaan suhteellisesti enemmän kuin paljon lääkkeitä käyttävät. Sairauksien ennaltaehkäiseminen ja varhain aloitettu hoito maksavat itsensä takaisin kokonaisterveydenhuollon kustannussäästöinä. Lääkkeiden saatavuus on hoitoon sitoutumisen kannalta tärkeää. Oriola toimittaa lääkkeet apteekkeihin ja sairaaloihin turvallisesti ja luvatussa aikataulussa. Keskeisen sijaintimme ansiosta lääkkeet voidaan kuljettaa valtaosalle väestöstä kahdessa tunnissa. Lääkkeiden saatavuus on Suomessa erittäin hyvällä tasolla. Satunnaiset saatavuusongelmat johtuvat pääsääntöisesti siitä, että tuotteen valmistuksessa tarvittava raaka-aine on loppu, valmisteeseen on kohdistunut maailmanlaajuinen kysyntäpiikki tai lääkevalmistajalla on mittava tuotanto-ongelma. Oriola vähentää saatavuusongelmia esimerkiksi erityislupavalmisteiden maahantuontipalvelulla. Koko Suomen kattava apteekkiverkosto on helposti lähestyttävä ja tavoittaa neuvoa etsivät asiakkaat. Olisikin toivottavaa, että apteekkien henkilökunta voisi tehdä pieniä toimenpiteitä ja neuvoa vähäisten vaivojen hoitamisessa. Mutkaton matalan kynnyksen palvelu on asiakasystävällistä ja kustannustehokasta. Oriola on vahvasti sitoutunut sujuvaan, asiakasystävälliseen ja kustannustehokkaaseen palveluun.
Sairauksien ennaltaehkäisy ja varhain aloitettu hoito maksavat itsensä takaisin kokonaisterveydenhuollon kustannussäästöinä.
Mukavaa kesänodotusta!
KIMMO VIRTANEN, Oriola Oy, toimitusjohtaja
JULKAISIJA Oriola Oy, Orionintie 5, PL 8, 02101 Espoo, p. 010 42 999, faksi 010 429 2080. www.oriola.fi PÄÄTOIMITTAJA Kimmo Virtanen, toimitusjohtaja, Oriola Oy TOIMITUSNEUVOSTO Jarkko Kiuru, Minna Koistinen, Myra Magnusson, Annastiina Palmroth-Holst, Taina Tammi-Manninen, Minna Tähtinen OSOITTEENMUUTOKSET ja yhteydenotot sähköpostitse: reseptori@oriola.fi KANNEN KUVA Lehtikuva
2 Reseptori 1 2014
1.2014
> sisältö
04 [ purkissa ]
16
TUKEA LAPSILLE Oriola-KD:n lahjoitus tavoitti pienen leukemiaa sairastavan Semyonin. Oriolan ja Lastenklinikan kummien yhteistyö jatkuu.
[ logistiikka ] SUJUVIA KULJETUKSIA Oriolan kuljetusten laatua kiittävät niin lääkeyritys kuin apteekkarikin.
10 [ tutkimus ja kehitys ] KOHTI TEHOKKAAMPIA HOITOJA Kanta- ja primäärisolututkimus tähtää yhä täsmällisempiin lääkehoitoihin.
12 [ asiakaspalvelu ] MYÖS ELÄINLÄÄKÄREILLE OriolaPro on monipuolinen tilaus- ja viestintäkanava.
22 [ itsehoito ] KATSE KIRKKAANA KESÄÄN Silmä kaipaa kosteutta.
24 [ vinkki & uutuustuotteet ]
14 [ yhteiskunta ] TERVEENÄ TÖISSÄ Lääketeollisuus ry:n Antti Viitasen lääkkeet työkyvyn parantamiseksi.
20
[ potilas ] UUTTA TIETOA PROBIOOTEISTA Suoliston poikkeava mikrobisto altistaa monille sairauksille.
HELPOTUSTA KOLIIKKIIN Probiootit vähentävät pienten lasten itkuisuutta.
26 [ ilmiö ] TÄHDEN ELÄMÄÄ Dexal tukee pyörätuolikelauksen maailmanmestaria.
29 [ eläinlääkkeet ] LEMMIKKIEN LOISHÄÄTÖ Sisäloiset kuriin!
30 [ Oriola nyt ] LÄPINÄKYVYYTTÄ TOIMITUSKETJUIHIN Oriola ja Janssen-Cilag sovittivat järjestelmänsä yhteen.
6
[ kumppanuus ] TAYSIN SAIRAALA-APTEEKIN lääkehankintojen kilpailutus on jättiurakka.
TOIMITUS Otavamedia Asiakasviestintä Maistraatinportti 1, 00015 Otavamedia P. (09) 156 61 www.otavamedia.fi/asiakasviestinta TUOTTAJA Paula Ristimäki REPRO Aste Helsinki Oy, Helsinki PAINO PunaMusta ISSN 1798-0267
Reseptori 3
[ purkissa ]
IHMISEN PAPILLOOMAVIRUS, eli HPV, on yleisin sukupuoliteitse tarttuva virus. Nuorissa ikäryhmissä HPV-tartunnat ovat kasvussa. Syksystä 2013 lähtien HPV-rokotetta on alettu tarjota kaikille 11–12-vuotiaille suomalaistytöille osana kansallista rokotusohjelmaa. Vanhemmat tytöt ja naiset voivat hankkia rokotteen reseptillä apteekista, mutta tällöin rokotteet pitää maksaa itse. Rokotusohjelmalla voidaan tehokkaasti ehkäistä kohdunkaulan syöpää, sillä rokotus suojaa nuoret naiset tärkeimmiltä syöpää aiheuttavilta papilloomavirustyypeiltä jo ennen sukupuolielämän alkamista.
Rokotusohjelmaan valittua Cervarix-rokotetta on tutkittu laajassa ja pitkäkestoisessa tutkimusohjelmassa. – Pelkästään Suomessa rokotteen tutkimuksiin on osallistunut kaikkiaan noin 40 000 suomalaisnuorta, kertoo GSK:n Suomen rokotevastaava Essi Saravuo. Maailman Terveysjärjestö WHO:n rokoteturvallisuuskomitea julkaisi kesäkuussa 2013 raportin, jonka mukaan käytössä olevien HPV-rokotteiden turvallisuudesta on kiistaton näyttö. Tyttöjen juttu -sivustolla löytyy tutkimuksiin pohjautuvaa tietoa HPVrokotuksista. http://tyttojenjuttu.fi
SHUTTERSTOCK
HPV kuriin rokotuksilla
ORIOLAN, GEFILUKSEN ja Lastenklinikan Kummien yhteistyö alkoi vuonna 2010. Tähän mennessä Helsingin Lastenklinikan elinsiirtosekä gastrologiselle ja urologiselle osastolle on hankittu muun muassa seuraavia välineitä ja tarvikkeita: • sähkökäyttöisiä pinnasänkyjä • dialyysihoitotuoli • verenpainemittareita • valvontamonitoreja • lastenvaunuja • vaakoja • nojatuoleja vanhemmille hoitohuoneisiin Syksyllä 2013 järjestettiin myös tapahtuma Kummit keilaa, jota sponsoroivat Oriola ja Helsingin Energia. Tapahtumasta saaduilla tuotoilla hankittiin infektio-osastolle veripesulaite, jota tarvitaan etenkin suurten leikkausten jälkeen.
4 Reseptori 1 2014
Laite- ja tarvikehankinnat tehdään tärkeysjärjestyksessä. Hankittavien listalla ovat tällä hetkellä muun muassa erilaiset valvonta- ja mittauslaitteet sekä leikkihuoneen viihtyvyyttä lisäävät tarvikkeet ja kalusteet. Oriolan yhteistyö Lastenklinikan kummien kanssa jatkuu edelleen. Oriola lahjoittaa kaikista myydyistä Gefilus-tuotteista 4 senttiä/tuote Lastenklinikan Kummeille. Kampanja on voimassa 31.12.2014 asti.
TOMMI TUOMI
Lastenklinikan hyväksi
SKI SPORT FINLAND
Oriola-KD:n lahjoitus tavoitti pienen leukemiaa sairastavan Semyonin ORIOLA-KD LAHJOITTI vuoden 2013 joulutervehdyksiin tarkoitetut varat Gift of Life -hyväntekeväisyysorganisaatiolle. Lahjoituksella ostettiin kolme pakettia Erwinase-syöpälääkettä pienelle Semyon Sharonoville. Viisivuotias Semyon sairastui akuuttiin lymfaattiseen leukemiaan keväällä 2013. Kattavan hoitojakson jälkeen Semyon voi nyt loistavasti ja on päässyt takaisin kotiin. – Semyonin tarina kosketti meitä kaikkia syvästi. Olemme iloisia, että olemme saaneet
auttaa häntä saamaan elintärkeää lääkettä. Hienoa kuulla, että Semyon voi nyt hyvin ja on päässyt takaisin perheensä luo, sanoo Oriola-KD-konsernin toimitusjohtaja Eero Hautaniemi. Edellisvuonna joulutervehdyksiin varatuilla varoilla tuettiin suomalaista Lastenklinikoiden Kummit ry:tä. Tällä kertaa OriolaKD halusi tukea lahjoituksella organisaatiota, joka toimii jossakin muussa yhtiön toimintamaassa. – Euroopassa ja Yhdysvalloissa 90 prosenttia syöpää sairastavista lapsista selviää. Venäjällä vähemmän kuin 70 prosenttia paranee, koska heillä ei ole varaa syöpähoitoihin ja -lääkkeisiin. Gift of Life -organisaatio rahoittaa venäläislasten syöpähoitoja. Lahjoituskohteena organisaatio oli lääke- ja terveydenhoitoalalla toimivalle Oriola-KD:lle luonteva valinta, sanoo Hautaniemi.
Yhdessä rinteeseen
Hepatiitti C:n hoidossa läpimurto C-hepatiittivirus leviää veren välityksellä. Se on merkittävin kroonisten maksasairauksien aiheuttaja länsimaissa ja tärkein maksasyövälle altistava tekijä. Sen aiheuttama maksakirroosi on tavallisin maksansiirron aihe. Maailmassa on arviolta 180 miljoonaa C-hepatiitin kantajaa. Suomessa C-hepatiittiviruksen kantajia on noin 20 000–30 000. Lue lisää lääketutkimuksista tämän lehden sivuilta 10–11.
SHUTTERSTOCK
PERÄTI 90 PROSENTTIA Gilead Sciensin uutta sofosbuvir-lääkettä käyttäneistä parantui C-hepatiittiviruksesta kolmessa kuukaudessa. Lääkeyhtiö Gilead Sciensin suun kautta otettava sofosbuvir-lääke (Sovaldi) on mullistamassa C-hepatiitin hoitoa. Lääkeyhtiö sai lääkkeelle myyntiluvan EU:lta alkuvuodesta ja Sovaldin jakelu Oriolan kautta alkoi helmikuussa. Tutkimuksissa sofosbuvirin käyttäjistä peräti 90 prosenttia parantui viruksesta kolmessa kuukaudessa, kun muilla lääkkeillä paranemisprosentti vaihtelee 60 ja 70 prosentin välillä. Sofosbuviirilla ei myöskään ole juuri lainkaan haittavaikutuksia. Muilla hepatiitti C:n hoidossa käytettävillä lääkkeillä sivuvaikutukset ovat usein vakavia. Nyt kehitettyä lääkettä ei tarvitse ottaa kuin kerran päivässä ja se tehoaa useisiin eri hepatiitti C:n muotoihin. Hoito on kuitenkin aloitettava hyvin varhaisessa vaiheessa, mikä edellyttää aikaista diagnoosia.
DEXALIN, GEFILUKSEN JA Ski Sport Finlandin yhteistyö näkyy kumpareikoissa, halfpipeissä ja skicross-radoilla freestylemaajoukkueen kanssa. Tuotemerkit ovat mukana erilaisissa tapahtumissa, kuten Audi Freestyle Ski Tourissa eri puolilla Suomea. – Dexal tunnetaan hyvin jo kestävyysurheilussa, mutta se soveltuu myös kovaan treenaamiseen esimerkiksi freestyleharrastuksessa. Myös Gefilus-ravintolisät sopivat aktiivisen lajin harrastajille, perustelee tuotepäällikkö Jani Lintula Oriola Oy:stä. Onnistunutta yhteistyötä on tehty jo vuodesta 2011 saakka. – 2000-luvun sukupolvet arvostavat kumpare-, skicross- ja ski halfpipe -laskijoita ja näiden rentoa sekä sporttista elämäntapaa. Lisäksi freestylemaajoukkueen urheilijat ovat maailman huippuja, Lintula kehuu. Maajoukkueeseen kuuluukin liuta tuttuja nimiä: ski cross -laskija Jouni Pellinen, ski halfpipe- laskija Antti-Jussi Kemppainen ja kumparelaskijat Ville Miettunen, Jimi Salonen, Jussi Penttala sekä Arttu Kiramo. Kaikki joukkueen jäsenet ovat sijoittuneet erinomaisesti maailmancupkisoissa ja edustivat myös Suomea helmikuussa Sotšin olympialaisissa.
Reseptori 5
[ kumppanuus ]
Proviisori Kaisa Kinnari vastaa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin sairaala-apteekin hankinnoista.
6 Reseptori 1 2014
Laadukasta lääkehuoltoa Sairaala-apteekeilla on laaja työsarka, paljon asiakkaita ja paljon vastuuta. Oman haasteensa työhön tuovat erityisluvan vaativat valmisteet. teksti LEENA KOSKENLAAKSO kuvat LAURA VESA
P
irkanmaan sairaanhoitopiirin sairaala-apteekki vastaa kaikkien pirkanmaalaisten julkisen sektorin sairaaloiden ja terveyskeskuksien sekä vanhainkotien ja hoitolaitosten lääkehankinnasta. – Me palvelemme viittä eri sairaalaa – Tampereen yliopistollista sairaalaa (TAYS) sekä Pitkäniemen, Valkeakosken, Vammalan ja Mäntän sairaaloita – sekä kaikkien Pirkanmaan kuntien terveyskeskuksia, vanhainkoteja ja muita hoitolaitoksia, kertoo Marja Iso-Mustajärvi, Pirkanmaan sairaanhoitopiirin sairaala-apteekin apteekkari. – Toimipisteitä meillä on kaksi: TAYS:in sairaala-apteekki ja Hatanpään lääkekeskus. 70–80 hengen henkilöstöömme kuuluu yhdeksän proviisoria, noin 40 farmaseuttia, noin 20 lääketyöntekijää, varastonhoitajia sekä hallinnon henkilöstöä, Iso-Mustajärvi sanoo.
Lääkkeiden lajittelukone pussittaa muun muassa vanhainkoteihin lähtevät lääkkeet kerta-annospusseihin.
Peruslääkevalikoiman lääkkeet yhteishankinnalla Pirkanmaan sairaanhoitopiirin sairaalaapteekki vastaa TAYS:in erityisvastuualueen neljän eri sairaanhoitopiirin lääkkeiden yhteishankinnasta. Lääkehankinnat kilpailutetaan joka toinen vuosi. Hankinnan kokonaisarvo nykyiseltä kahden vuoden hankintakaudelta 2014–2015 on tukkuhintoihin perustuen noin 180 miljoonaa euroa. Pikkusummista ei todellakaan ole kyse. – Me vastaamme paitsi lääkkeiden hankinnasta, myös niiden varastoinnista, toimituksesta ja lääkkeiden käyttöön liittyvästä informaatiosta, Iso-Mustajärvi kertoo. Lääkehankintojen kilpailutusprosessiin kuluu kaikkineen noin vuosi. – Tarjouspyyntö on koko kilpailutuksen A ja O. Sen pitää olla mahdollisimman hyvin laadittu, sanoo hankinta-asioita hoitava proviisori Kaisa Kinnari.
Tarjouspyyntö HILMAssa – Ennen kuin laitamme tarjouspyynnön Julkiset Hankinnat HILMA -järjestelmään, pidämme infotilaisuuden tarjoajille, eli lääkeyrityksille. Siellä he näkevät, mitä muutoksia tarjouspyyntöön on tehty edellisen hankintakierroksen jälkeen, ja voivat vielä esittää kysymyksiä, Kinnari selittää. – Kuluvan hankintakauden hankintapyyntöilmoitus julkaistiin HILMAssa 8.2.2013 ja tarjoukset pyydettiin maaliskuun loppuun mennessä. Kaikkiaan 117 yritystä jätti tarjouksen. Osa tarjouksista tuli Oriola+ Sairaalatarjouspalvelun kautta. Jätetyt tarjoukset tarkistaa kolmen hengen tiimi, johon kuuluu apteekkari IsoMustajärven ja proviisori Kinnarin lisäksi yksi farmaseutti. – Käymme läpi tarjoukset ja tarkistamme, että ne ovat tarjouspyynnön mukaiset. Osa tarjotuista tuotteista joudutaan hylkäämään, Kinnari kertoo.
Lääkkeiden lajittelurasia.
Reseptori 7
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin sairaala-apteekki vastaa kaikkien pirkanmaalaisten julkisen sektorin sairaaloiden ja terveyskeskuksien sekä vanhainkotien ja hoitolaitosten lääkehankinnasta. Oikeanpuoleisessa kuvassa Terhi Nieminen järjestelemässä hyllyjä.
Tarjousvertailussa noin 4 500 lääkevalmistetta Viimeksi tarjousvertailuun pääsi Kinnarin mukaan noin 4 500 lääkevalmistetta. Tarjousten vertailussa apuna oli 22 asiantuntijaryhmää, joiden jäseninä oli noin 100 sairaanhoitopiirin lääkäriä ja muita asiantuntijoita. Sairaanhoitopiirin lääketyöryhmä laati peruslääkevalikoiman hankintapäätöksen saamiensa asiantuntijalausuntojen perusteella.
– Hyväksyttyjä lääkevalmisteita oli reilut 2 000 kappaletta, Kinnari sanoo. Kilpailutuksen läpäisseistä lääkevalmisteista painatetaan peruslääkevalikoimakirja, jonka painos on noin 2 500 kappaletta. Kirja jaetaan kaikille asiakkaille, muun muassa terveyskeskuksiin. Kirja on saatavilla myös sähköisenä versiona. – Lääkehankintojen kilpailutus on haastava prosessi. Lääkkeiden määrä on valtava, ja kilpailutus vaatii paljon työtä. Valin-
nassa pitää ottaa huomioon paljon eri seikkoja ja päätökset pitää perustella hyvin, Kinnari toteaa.
Erityislupavalmisteita erityistilanteisiin Oma lukunsa sairaala-apteekin hoitamissa tehtävissä on erityisluvallisten valmisteiden hankkiminen potilaiden sairaalahoidon ajaksi. Erityislupavalmisteet ovat lääkevalmisteita, joilla ei Suomessa ole myyntilupaa. Niille tarvitaan Fimean myöntämä, laitoskohtainen lupa. – Joudumme käyttämään erityislupavalmisteita silloin, kun jotain lääkettä ei ole saatavissa myyntiluvallisena. Niitä tarvitaan myös silloin, kun tuotteella on saatavuusongelmia ja niille pitää etsiä korvaava vaihtoehto, kertoo proviisori Tiina Teräväinen. Hän vastaa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin sairaala-apteekin erityislupavalmisteiden maahantuonnista. – Meillä on noin 350 nimikettä erityisluvallisia tuotteita. Niihin kuuluu muun muassa joitain syöpälääkkeitä, allergiatestejä sekä tiettyjä lapsille tarkoitettuja lääkkeitä. Tuomme itse maahan yli puolet erityisluvallisista tuotteista, ja teemme vuosittain noin 850 erityislupahakemusta, Teräväinen luettelee.
Oriola auttaa erityislupavalmisteiden maahantuonnissa Proviisori Kaisa Kinnari, sairaala-apteekkari Marja Iso-Mustajärvi ja proviisori Tiina Teräväinen.
8 Reseptori 1 2014
Oriolan erityislupavalmisteiden maahantuontipalvelu auttaa sairaala-apteekkeja maahantuontiasioissa. Teräväinen kertoo
Kysymys & vastaus PALSTALLA ASIANTUNTIJA VASTAA AJANKOHTAISIIN, ASKARRUTTAVIIN KYSYMYKSIIN
VASTAAJANA ON ORIOLAN MARKKINOINTIPÄÄLLIKKÖ RIIKKA NÄÄTSAARI, JOKA VASTAA SEKÄ ORIOLAN SAIRAALATARJOUSPALVELUSTA ETTÄ ERITYISLUPAVALMISTEIDEN MAAHANTUONTIPALVELUSTA.
?
Mikä on Oriolan tehtävä sairaala-apteekkien ja lääkeyritysten välisessä toiminnassa? Oriolalla on molempien yhteistyökumppanina päivittäiset kontaktit sekä sairaala-apteekkeihin että lääkeyrityksiin. Me toimimme viestinviejänä molempiin suuntiin. Tukkuliike näkee ja kuulee lääkehankintoihin liittyvistä haasteista, kehityskohteista ja onnistumisistakin. Yksi sairaala-apteekkien suurimmista haasteista liittyy saatavuusongelmiin, erityisesti uuden hankintakauden ja uuden toimijan tai tuotteen tullessa valituksi. Oriola pyrkii ratkaisemaan muun muassa sairaalatarjouksiin liittyviä haasteita keskustelemalla aktiivisesti ja yhä useammin jo ennalta lääkeyritysten ja sairaala-apteekkien kanssa.
esimerkin tapauksesta, jolloin tarvittiin erityislupavalmistetta. – Viime syksynä saimme tiedon, että tuberkuloosin hoitoon käytetty valmiste poistuu markkinoilta tuotanto-ongelmien vuoksi. Tuotepäällikkö Sanna Samio-Karine Oriolasta selvitti meille korvaavat valmisteet sekä niiden hinnat ja pakkausselosteet. Yhdessä tuberkuloosin hoidosta vastaavan lääkärin kanssa arvioimme, mikä ehdotetuista valmisteista vastasi tarvettamme, teimme siitä tilauksen Oriolaan ja haimme erityisluvan Fimeasta. Näin meillä oli korvaavaa valmistetta valmiina jo ennen kuin poistuva tuote loppui varastostamme, eikä potilaille tullut katkosta lääkehoitoon. – Olemme saaneet hyvää ja ystävällistä palvelua ja nopeita vastauksia Oriolan erityislupavalmistetiimiltä, Teräväinen kiittää.
Asiointi on helppoa ja nopeaa Erityislupavalmisteiden maahantuontipalvelussa tunnetaan sairaala-apteekkien arjen haasteet. Toisinaan palvelua räätälöidään hyvinkin täsmällisesti kiireellisen tai erikoislaatuisen tarpeen vuoksi. Esimerkiksi erikoiskuljetuksen vaativat isot lääkepakkaukset voidaan tarvittaessa purkaa ja uudelleenpakata Oriolan kliinisissä palveluissa. –Hoidamme nämä tilanteet hyvin nopeasti ja käytettävissä on koko Oriolan farmaseuttislogistinen osaaminen. Näin varmistamme, että sairaala-apteekki saa valmisteen tarvitsemassaan aikataulussa ja potilaan hoito toteutuu suunnitellusti, SamioKarine sanoo. |
?
Miten Oriola+ Sairaalatarjouspalvelu hyödyttää lääkeyritystä? Oriola+ Sairaalatarjouspalvelu tukee lääkeyrityksen onnistumista sairaalamyynnissä ja sen menestymistä sairaalatarjouksissa. Palvelun avulla lääkeyritys voi varmistaa, että sairaala-apteekkien hankintayksiköt saavat tarjouksensa määräaikaan mennessä sairaala-apteekin haluamassa muodossa ja että tarjouksessa on vaaditut minimitiedot. Oriola seuraa HILMA- ja Credita -järjestelmien hankintatarjouspyyntöjä lääkeyritysten puolesta ja välittää ne lääkeyrityksille. Palveluun kuuluu hankintatarjouksen ja sen saatekirjeen laatiminen tarjouspyynnön vaatimusten mukaisesti tarjoavan lääkeyrityksen puolesta yrityksen ohjeistuksen perusteella. Oriola toimittaa viimeistellyn tarjouksen lääkeyrityksen puolesta hankintayksikölle määräaikaan mennessä.
?
Mitä hyötyä Oriolan erityislupavalmisteiden maahantuontipalvelusta on? Oriola säästää sairaala-apteekkien sekä apteekkien aikaa ja vaivaa tarjoamalla koko ketjun erityislupavalmisteiden saatavuuskartoituksesta ja lämpötilavalvotusta maahantuonnista aina apteekeille jakeluun asti. Laaja ja luotettava kansainvälinen sopimustoimittajaverkostomme takaa tuotteiden korkealaatuisuuden. Hyvät kontaktimme maailmalle takaavat nopean tiedonvaihdon, jonka lopputuloksena asiakas saa tarvitsemansa tuotteen nopeasti.
Reseptori 9
[ tutkimus & kehitys ]
Kudosteknologia avaa huikeita näkymiä Laboratorioissa pystytään jo kasvattamaan minikudoksia ja niiden kolmiulotteisia malleja. Kanta- ja primäärisoluilla tehtävä tutkimus tähtää yhä täsmällisempiin työkaluihin ja yksilöllisempiin lääkehoitoihin. teksti RITVA-LIISA SANNEMANN kuvat ERJA PIITULAINEN ja PEKKA NIEMINEN
10 Reseptori 1 2014
H
elsingin yliopiston Farmaseuttisten biotieteiden osaston Lääketutkimuskeskuksessa on saatu hyviä tuloksia käyttämällä soluviljelmien kasvatusalustana metsäjätti UPM:ltä saatua nanofibrilliselluloosaa (GrowDex). Sitä käytetään hyytelömäisenä hydrogeelinä, jossa solut pystyvät kasvamaan kolmiulotteisiksi rakenteiksi ja muodostamaan eläviä minikudoksia. – GrowDexin vahvuuksiin kuuluu myös se, että kolmiulotteisten kantasolujen pallomaiset rakenteet säilyvät siinä pluripotentteina eli muuttumattomina pitkään, jopa 26 vuorokautta. Myöskään niiden perimä ei muutu kasvatuksen aikana, kertoo
biofarmasian professori Marjo Yliperttula. Kantasolututkimuksessa tavoitellaan nyt kiihkeästi 3D-malleja lääke- ja kemikaalitestauksen ei-eläinperäisiksi työkaluiksi. Yliperttulan tutkimusryhmä on yhdessä professori Arto Urtin tutkimusryhmän kanssa onnistunut kasvattamaan muun muassa 3D-hepatosyyttejä, jotka tuottivat pallomaisia rykelmiä ja muistuttivat oikeaa minimaksakudosta. Tällainen minimaksa voi toimia erittäin hyvin lääke- ja kemikaalitestauksen työvälineenä. – Erilaiset ja erityyppiset solut tarvitsevat kuitenkin täsmälleen oikeanlaisen ympäristön kasvualustakseen. Optimaalisen sekä solu- että hydrogeelikonsentraation
löytäminen onkin soluviljelyn yksi työläimmistä vaiheista, Yliperttula toteaa.
Rasvan kantasoluista apu palovammoihin Laboratorioissa tehtävä työ on perustutkimusta, josta on pitkä matka käytännön sovelluksiin. Yksi Helsingin yliopiston, Tekesin ja UPM:n yhteistyönä toteuttama hanke on kuitenkin edennyt jo kliinisten ja eettisten lupien hakuvaiheeseen. Kyseessä on uusi hoitomenetelmä vaikeiden palovammojen ja haavojen hoitoon. Menetelmän patentti on UPM:n hallussa. – Ihmisen rasvan kantasolut on siirretty ja edelleen kasvatettu hydrogeelistä muokatun kalvon päälle. Kun soluja sisältävä kalvo siirretään vammakohtaan, iho paranee nopeammin kuin pelkillä soluilla hoidettu haava, Yliperttula kertoo.
Nanopartikkelit ja mikrovesikkelit kuuma kohde Yliperttulan poikkitieteellinen tutkimusryhmä askaroi myös nanopartikkelien kimpussa. Ideana on pakata esimerkiksi lääkeaine, geeni tai DNA nanopartikkeliin ja tutkia, miten partikkeli saadaan luovuttamaan lastinsa solun sisälle. Näin voitaisiin esimerkiksi estää haitallisen tai käynnistää puuttuvan proteiinin tuotto. Biolääkkeiden ja varsinkin proteiinien osuus ja merkitys lääkehoidossa on koko ajan kasvanut.
Tavoitteena on, että mikrovesikkeliin pakattu syöpälääke osuu kuin täsmäohjus. Yliperttulan ryhmä kuuluu EU-COST-verkkoon, jonka tutkimuskohteena ovat mikrovesikkelit. Ne ovat rakkuloita, jotka solu työntää ulos kuljettaakseen jätteitään ja todennäköisesti siirtääkseen myös informaatiota eteenpäin. – Meitä kiinnostaa, miten mikrovesikkelit osallistuvat syövän etenemiseen, ja mitkä ovat niiden sisältämiä biologisia merkkiaineita eli biomarkkereita, Yliperttula kertoo. Kun päästään esimerkiksi eturauhassyövän biomarkkereiden jäljille, syöpää voitaisiin ehkä seurata ja diagnosoida ottamalla veri- tai virtsanäytteitä potilaista. Näin syövästä saataisiin tietoa ennen mahdollisten etäpesäkkeiden ilmaantumista. Ajatuksena on, että mikrovesikkeliin pakattu syöpälääke osuu kuin täsmäohjus oikeaan kohteeseen. Tällainen täsmälääkitys voi olla mahdollista 5–10 vuoden kuluttua. |
Kantasolututkimuksessa käytetään ● ALKION KANTASOLUJA, jotka ovat totipotentteja ja pystyvät muodostamaan mitä tahansa soluja. ● AIKUISEN ERILAISTUNEITA, multipotentteja kantasoluja, joiden erilaistuminen voidaan peruuttaa ohjelmoimalla ne uudelleen. Indusoinnin tuloksena syntyy pluripotentteja kantasoluja. ● PRIMÄÄRISOLUJA, joita saadaan sairaalan leikkausjätteestä, esimerkiksi maksasta ja rasvaimusta.
Professorin vinkit ● TUTKIMUSTYÖSSÄ ja laitemarkkinoinnissa on kysyntää farmasian alan ammattilaisille. Rohkeasti siis hakeutumaan töihin poikkitieteellisiin ympäristöihin. ● MYÖS KLIINISELLE FARMASIALLE on iso tilaus. Hoitoympäristöissä tarvitaan yhä enemmän tietämystä siitä, miten lääke pitää annostella ja viedä kohteeseen. Esimerkiksi Torniossa toimii yli 74-vuotiaiden potilaiden hoidossa moniammatillinen työryhmä, jossa on mukana farmasisteja.
Reseptori 11
[ asiakaspalvelu ]
OriolaPro myös eläinlääkärille Tee tilaus kelloon katsomatta. Tarkista tarvitsemasi tuotetiedot. Varmista kuvista, onko tuote se, mitä asiakkaasi tarkoittaa. OriolaPro on monipuolinen tilaus- ja viestintäkanava, ja nyt se on avattu myös eläinlääkäreille. teksti ESSI KÄHKÖNEN kuva TOMMI TUOMI
Pieneläinhoitaja Siru Järvinen pitää OriolaPro -tilausportaalia selkeänä. Jos haettua tuotetta ei ole saatavissa, järjestelmästä näkyy heti korvaavien lääkkeiden tiedot.
12 Reseptori 1 2014
O
riolaPro sai keväällä tuhatkunta uutta käyttäjää, kun palvelu avattiin myös eläinlääkäreille. Oriolan asiakkuusjohtaja Saija Halme painottaa, että OriolaPro on paljon muutakin, kuin vain tilauskanava. – Se on monipuolinen tuotetietojen hakukanava, jossa reaaliaikaisten saatavuus- ja hintatietojen lisäksi on erittäin kattavasti faktaa Oriolan kautta hankittavista tuotteista. OriolaPro on ollut jo aiemmin apteekkien, sairaala-apteekkien sekä lääkekeskusten käytössä, ja nyt näppärään järjestelmään pääsevät sisään myös eläinlääkärit. – Portaali korvaa Oriolan aiemman OriolaNet-palvelun. OriolaPro on suunniteltu kattamaan myös eläinlääkäriasiakkaiden tarpeet aiempaa monipuolisemmin, Halme tiivistää. Usein liikkuvaa työtä tekeville eläinlääkäreille on etua myös siitä, että järjestelmän kautta hinta- ja tuotetiedot voi tarkistaa mihin aikaan vuorokaudesta tahansa.
Päivitettyä tietoa nopeasti OriolaPro on ollut nyt eläinlääkärien käytössä muutaman kuukauden, ja käyttökokemukset ovat olleet pääosin hyviä. – Kehitämme järjestelmää koko ajan, ja mikä tärkeintä, myös päivitämme sitä. Koska on kyse tilaus- ja viestintäkanavasta, on oleellista, että käyttäjille on tarjolla tuoretta ja ajankohtaista tietoa, Halme toteaa. Oriolan eläinlääkemyyjä Suvi Törönen pitää tärkeänä, että palvelun helppokäyttöisyyteen on kiinnitetty runsaasti huomiota. Kaikki tuotetta koskevat tiedot, kuten esimerkiksi saatavuustiedot, tuotteen vanhenemispäivä sekä tuotteeseen mahdollisesti liittyvät tiedotteet on koottu keskitetysti yhdelle tuotesivulle. – Yksi esimerkki ovat tuotekuvat. Ne auttavat tunnistamaan halutun tuotteen helposti ja varmasti.
Tunn eläinlääukset käreille Ota yh te yttä: tieto@ oriola.f i tai p. 010 429 55 7.
asiakas
Tuotetiedoista näkee myös selkeästi, onko tuote esimerkiksi palautuskieltoinen tai kylmäsäilytettävä, Törönen muistuttaa.
Monta tapaa hakea OriolaProssa tuotteita voi hakea monella eri hakusanalla, myös lääkkeen vaikuttavan aineen mukaan. Tämä helpottaa korvaavan tuotteen löytymistä esimerkiksi silloin, kun jotain tiettyä valmistetta ei ole tilaushetkellä saatavilla. Yksittäisen tuotteen sivulta löytyvät kätevästi myös linkit tuotteisiin, joissa on sama vaikuttava aine, saman markkinoijan muut tuotteet sekä tuotteen geneeriset substituutit. – OriolaPro-portaalin tuotetiedot ovat hyvin yksityiskohtaisia, mikä osaltaan helpottaa eläinlääkärin työtä. Ja kun järjestelmä toimii reaaliaikaisesti, asiakas näkee ruudulta heti, onko hänen tarvitsemaansa tuotetta tai korvaava tuotetta varastossa, Halme tiivistää.
Lääkeyrityksille kanava viestiä Laajennettu OriolaPro tarjoaa lääkeyrityksille mahdollisuuden viestiä tuotteistaan entistä laajemmalle kohderyhmälle. Tiedotteet voi kohdentaa joko yksittäiselle asiakasryhmälle, kuten esimerkiksi eläinlääkäreille, tai ne voi julkaista kaikille lääkkeitä ostaville asiakkaille. – Tämä on yksi lisäkanava lääkeyrityksille tavoittaa haluamansa kohderyhmä nopeasti ja kattavasti. Tieto on asiakkaiden saatavissa silloin, kun se heille itselleen parhaiten sopii, Halme summaa. |
”Selkeältä näyttää” ”Pieneläinhoitajan työssäni Järvet-eläinlääkäriasemalla tilaan säännöllisesti lääkkeitä Oriolasta. Uusi OriolaPro-tilausportaali ei ole minulle vielä kovin tuttu, mutta ensivaikutelma siitä on selkeys. Pidän siitä, että ostoskorit ovat näkyvillä niin kuin missä tahansa nettikaupassa, ja
tuotteelle on useita hakuvaihtoehtoja. Tilaan eläinlääkkeitä noin kerran viikossa, ja aion opetella käyttämään OriolaProta sujuvasti. Uskon, että saan OriolaProsta irti jatkossa paljon nykyistä enemmän.” Pieneläinhoitaja Siru Järvinen, Järvet-eläinklinikka
Reseptori 13
[ yhteiskunta ]
Työkykyinen tulevaisuus Palautuisivatko investoinnit yhteiskunnalle korkojen kera, jos Suomi satsaisi työkykyä heikentävien sairauksien hoitoon nykyistä enemmän, kysyy Antti Viitanen. teksti MIKKO HUOTARI kuva ARI HEINONEN
S
uomessa eletään pidempään ja terveempinä kuin koskaan aikaisemmin. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2012 Suomessa syntyneellä poikalapsella oli tilastollista elinikää jäljellä 77,5 vuotta ja tyttölapsella 83,4 vuotta. Pitkän iän salaisuutena on useampi tekijä, joista yksi on entistä tehokkaampi sairauksien hoito. Sairaudet eivät sinänsä ole vähentyneet, mutta niitä hoidetaan tehokkaammin. Elinajanodotteen nouseminen tarkoittaa nykyisellä syntyvyydellä myös väestön ikääntymistä. Jatkossa jokaista työssäkäyvää kohden on yhä useampia ja pitkäikäisempiä eläkeläisiä. Huoltosuhteen noustessa paineet työurien pidentämiseen ovat kovat. – Suomalaisten elinajanodote on korkea, ja mikäli emme pysty ylläpitämään ikääntyvän väestön toimintakykyä, kokonaiskustannukset tulevat entistäkin korkeammaksi, Lääketeollisuus ry:n puheenjohtaja Antti Viitanen huomauttaa. Työkyvyttömyys onkin yhteiskunnan kannalta suuri haaste. – Jos yhteiskunta uskaltaisi investoida työkyvyttömyyttä aiheuttavien sairauksien hoitamiseen, sen vaikutukset olisivat erittäin hyvät sekä työn tuottavuuden että sosiaalimenojen kannalta, Viitanen pohtii.
Säästöistä negatiivinen kierre Terveydenhuollon kustannukset ovat puhuttaneet paljon sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen, eli sote-uudistuksen tiimoilta. – Kun julkisuudessa puhutaan soteuudistuksesta, keskitetään huomio lähinnä terveydenhuoltoon. Yllättävän vähän keskustellaan sosiaalitoimen kuluista, jot-
14 Reseptori 1 2014
ka ovat kuitenkin merkittävästi terveydenhuollon menoja suuremmat ja myös kasvaneet terveydenhuollon kuluja enemmän, Viitanen sanoo. Hänen mukaansa jatkuvat säästöt, supistamiset ja leikkaukset vaikuttavat negatiivisesti terveydenhuollon tuloksiin. – Se saattaa kostautua lisääntyvinä vaihtoehtoiskustannuksina erityisesti sosiaalipuolella. Hän peräänkuuluttaa kokonaisvaltaisempaa näkemystä, jotta väestö eläisi terveempänä ja työkykyisempänä. – Tällä hetkellä ajatellaan, että terveydenhuolto on pelkkä kustannus ja siitä pitää
Kehittynyt lääketiede ja varhain aloitettu lääkehoito ovat poistaneet esimerkiksi reumasairauksien sairaalahoidon tarpeen lähes kokonaan. säästää. Kun haetaan vain säästöjä eikä pohdita vaikuttavuutta, syntyy negatiivinen kierre, Viitanen sanoo. Tärkeätä olisi mitata terveyden ja toimintakyvyn paranemista ja ohjata niillä terveyden- ja sosiaalihuollon toimintaa eikä niinkään keskittyä ohjaamiseen suoritemittareilla.
Tuottavuuden tappiot kuriin Vielä parikymmentä vuotta sitten muun muassa astma, reuma, syöpä ja skitsofrenia lyhensivät työvuosia ja elinajanodotetta rajusti. Lääkekehitys sekä lääketieteen tutki-
mus on muuttanut tilanteen aivan toisenlaiseksi. Uusien ja tehokkaampien lääkkeiden lisäksi tutkimuksista on saatu lisää tietoa siitä, miten sairauksia voidaan ehkäistä ennalta ja hidastaa niiden etenemistä. Viitanen ottaa esimerkiksi astman, joka on lähiaikoina yleistynyt rajusti, mutta taudin kokonaiskustannukset eivät ole kasvaneet. Vuonna 1987 Suomessa oli 83 000 kansalaisella oikeus erityiskorvattavaan astmalääkitykseen. Nyt luku on yli 400 000, kun mukaan lasketaan taudin lievempää muotoa sairastavat. Syynä määrän kasvuun on ihmisten herkistyminen ympäristön allergisoiville tekijöille ja toisaalta myös se, että tauti osataan nykyisin tunnistaa paremmin. – Vuosina 1987–2005 astman aiheuttamat työkyvyttömyyseläke- ja sairauspäivärahakulut laskivat 66 miljoonasta eurosta 39 miljoonaan euroon, Viitanen sanoo. Nordic Healthcare Groupin selvityksen (2008) mukaan samalla aikavälillä astman vuoksi menetetyn tuottavuuden tappiot laskivat noin 100 miljoonasta 66 miljoonaan euroon. – Toinen vastaava esimerkki on reumasairaudet. Varhaisessa vaiheessa aloitettu lääkehoito ja kehittynyt lääketiede ovat vähentäneet sairaalahoidon tarpeen melkein kokonaan. Elämän laatu on parantunut ja tuottavuuden menetykset ovat laskeneet.
Investoinneilla uuteen nousuun Viimeaikaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa on pohdittu keinoja työurien pidentämiseen. Viitasen mukaan työkyvyn vievien sairauksien hoitoon olisi panostettava entistä enemmän. – Pitkällä aikavälillä investoinnit palautuvat korkojen kera, Viitanen sanoo.
Lääketeollisuus ry:n puheenjohtaja Antti Viitanen toivoo, että yhteiskunta uskaltaisi investoida työkyvyttömyyttä aiheuttavien sairauksien hoitamiseen.
Tästä löytyy tutkittua tietoa muun muassa Saksasta, jossa tarkkailtiin vuosien 2002– 2008 aikana uusiin hoitoihin investoitujen rahojen palautumista takaisin yhteiskunnalle. – 101 miljardin euron investointi tuotti tuona aikana 123 miljardia, joten saavutettu hyöty oli merkittävä, Viitanen sanoo. EU-tasolla kroonisten sairauksien aiheuttama bruttokansantuotteen menetys on 6,77 prosenttia. – Jos esimerkiksi puoli prosenttia bruttokansantuotteesta investoitaisiin kroonisten sairauksien tehokkaampaan hoitamiseen, vaikutus voisi olla huikea myös elinkeinoelämän näkökulmasta, Viitanen pohtii. Suomalaisista työikäisistä yli 20 prosenttia on työkyvyttömiä, mikä edustaa Euroopan kärkipäätä. Viitasen mukaan valtiovallan päätökset ovat avainasemassa, kun pohditaan terveydenhuollon ja lääkehoidon roolia. – Koska terveydenhuoltoon on joka tapauksessa sijoitettava rahaa, olisi pohdittava, kuinka investoinneista saadaan paras mahdollinen hyöty irti, Viitanen sanoo. |
Reseptori 15
[ logistiikka ]
e p o n , i t s a Tark s a v a t i a t a j Panostus lääkekuljetusten tehostamiseen ja kuljetusyrittäjien sitouttamiseen on parantanut Oriolan kuljetusten laatua: kuljetusvirheet ovat vähentyneet peräti 14 prosentilla vuodessa. Tilanteeseen ovat tyytyväisiä myös kuljetusyrittäjät itse. Lopullisen hyödyn keräävät Oriolan asiakkaat.
16 Reseptori 1 2014
O
riolalla on ajossa kuljetuspäivänä noin 150 autoa. Kuukausittain kuljetetaan 287 000 kollia 4 300 eri osoitteeseen. Koska potilasturvallisuus on koko lääkejakelun lähtökohta, ovat laatu ja asianmukainen kuljetuskalusto yhteistyökumppanien valinnassa tärkeitä. Perusvaatimukset ovat kaikille lääkkeitä kuljettaville samat. Ne määritellään Fimean asettaman lääketukkukaupan hyvät toimintatavat -ohjeistuksessa (Good Distribution Practice).
asti s ti
Ä PAULA RISTIM T SEELING JA RI A A M ti ks te KAKKO kuvat MIR VA
– Kuljetuskaluston tulee olla lääkekuljetuksiin hyväksyttyä. Kuljetusliikkeellä on oltava kalustoluettelo, josta voidaan tarkastaa, onko auto hyväksytty sopimuksenmukaisesti lääkkeiden kuljetukseen, kertoo jakelupäällikkö Juhani Jäppinen. Jokaisessa jakeluautossa on reaaliaikainen kuljetusolojen ja lämpötilan seuranta. Mittauspisteitä kuljetusautossa täytyy olla vähintään kaksi, sillä esimerkiksi lämpötila voi olla hyvin erilainen lastausoven luona ja kontin perällä. Seurantalaitteet mittaavat lämpötiloja 15 minuutin välein ja hälyttävät, jos ne ylittyvät tai alittuvat. – Reaaliaikaisen lämpötilaseurannan ansiosta pystymme tarvittaessa puuttumaan tilanteeseen ympäri vuorokauden, ennen
KI
Kuukausittain kuljetetaan 287 000 kollia 4 300 eri osoitteeseen. kuin vahinkoja on edes tapahtunut, Jäppinen selvittää.
Laatu syntyy sitoutumisesta Oriola on kehittänyt kuljetustensa laatua jo pitkään. Vuonna 2011 Oriola ryhtyi tekemään kuljetussopimuksista määräaikaisia toistaiseksi voimassa olevien sijasta. – Aiemmin kaikki Oriolan kuljetussopimukset olivat toistaiseksi voimassaolevia ja niissä oli kolmen kuukauden irtisanomisaika. Periaatteessa kuljetusyrityksillä ei ollut varmuutta sopimuksien jatkumisesta kuin kolmeksi kuukaudeksi eteenpäin. Vuonna 2011 ryhdyimme tekemään sopimuksia kahden vuoden määräajaksi, selittää Oriolan logistiikkajohtaja Taavi Kallankari.
Reseptori 17
LÄÄKEYRITYS:
Luotettavuutta ja proaktiivisuutta Potilaan parhaaksi toimiminen on itsenäisen biolääkealan yhtiön, AbbVien, päämäärä. – Kuljetusten luotettavuus on meille erityisen tärkeää. Olemme hyvin tyytyväisiä yhteistyöhömme Oriolan kanssa. Oriola on esimerkiksi räätälöinyt ratkaisuja Duodopalle, joka on hyvin lämpötilaherkkä Parkinsonin tautiin tarkoitettu tuotteemme. Luotettavuus ja proaktiivisuus onkin sitä, mitä me yhteistyöltä odotamme, toteaa AbbVien toimitusjohtaja Remi Menes. – Voimme luottaa, että tuotteemme saavuttavat potilaat korkealaatuisina.
APTEEKKARI:
Oriolan kuljetuksissa ei juurikaan virheitä Helsingin Vuosaaren apteekin apteekkari Ann-Mari Hannula kehuu Oriolan kuljetusten toimineen erinomaisesti jo pitkään. Kuljetusvirheiden vähenemistä hän pitää erittäin hyvänä, vaikka niitä ei oman apteekin kohdalle juurikaan ole sattunut. – Oriolan kuljetukset toimivat oikein hyvin. Tavarat ovat tulleet ajallaan ja nopeasti ja juuri oikeanlaisissa säilytysolosuhteissa kuljetettuna. Plussapisteitä saavat myös kuljetuslaatikot. – Oriolan kuljetuslaatikot ovat sopivan pieniä ja helppoja käsitellä.
KULJETUSYRITYS:
Yhdessä kehittämistä Toimitusjohtaja Marko Mikkilä kuljetusyritys HHH Groupista uskoo, että aktiivinen keskustelu ja yhdessä kehittäminen luovat hyvän pohjan liikekumppanuudelle. – On tärkeää, että luottamus on molemminpuolisesti ansaittu. Oriola on ollut hyvin aktiivinen, ja yhdessä olemme onnistuneet parantamaan kuljetustemme laatua todella paljon viime vuosina. Hän muistuttaa, että laadun parantaminen ei ole yksi suuri asia vaan monta pientä asiaa yhdessä.
18 Reseptori 1 2014
Edut määräaikaisista sopimuksista alkoivat näkyä heti. Kuljetusyrittäjät uskaltavat investoida kalustoon ja sitouttaa kuljettajia tehokkaammin, kun heillä on varmuus siitä, että sopimus on voimassa pari vuotta. Kuljetusten laatu parani jo tällä muutoksella. Viime vuoden huhtikuussa Oriola uudisti kaikki kuljetussopimuksensa. Niihin kirjattiin yksityiskohtaisesti Oriolan laatuvaatimukset sekä toiminta- ja työohjeet. Vaikka myös aikaisemmissa sopimuksissa oli tarkat laatukriteerit, laatuvaatimuksia tarkennettiin vielä entisestään. Jäppinen kertoo, että kuljetusliikkeet koulutetaan Oriolan kuljetuksia koskevaan toimintaohjeistukseen ja Oriola auditoi kuljetusliikkeiden toimintaa säännöllisesti sekä toteuttaa laadunvarmistuksen määräämän määrän pistokokeita. Poikkeamat tunnistetaan ja käsitellään, ja niiden pohjalta toteutetaan tarvittavat korjaavat toimenpiteet. Kallankari muistuttaa, että Oriolan asiakkaalle kuljettaja edustaa Oriolaa vaikka työskenteleekin kuljetusyrittäjälle: hän on se henkilö, jonka asiakas tapaa. – Siksi kuljettajien ammattitaito on meille äärimmäisen tärkeää.
Jakeluvirheet vähentyneet 14 prosenttia Kuljetusten laadun parantamiseksi Oriola alkoi myös seurata kuljetusvirheiden määrää suhteutettuna kuljetetun tavaran määrään ja ajojen tiheyteen. Kuljetusliikkeitä myös benchmarkataan ja verrataan toi-
siinsa. Eri kuljetusliikkeet näkevät raportit myös toistensa suoriutumisesta. Tavoitteena on vähentää kuljetustenaikaisten vahinkojen syntymistä läpinäkyvyyden ja keskinäisen vertailun myötä. Tulokset ovat parempia kuin hyviä. Yritykset olivat äärimmäisen tyytyväisiä saamaansa palautteeseen, joka yksilöi mahdolliset kehityskohteet. Jos ongelmia löytyy, ne pystytään korjaamaan heti. Oriolan korkea vaatimustaso kuljetuksille edellyttää partnereilta sitoutumista toiminnan jatkuvaan parantamiseen. Lopullisen hyödyn Oriolan tehokkaaksi hiotusta ja laadukkaasta kuljetusjärjestelmästä kerää Oriolan asiakas. – Vuodesta 2012 vuoteen 2013 verrattuna kuljetusvirheiden määrä on vähentynyt peräti 14 prosenttia, Kallankari ja Jäppinen toteavat tyytyväisenä.
Tuotteet perillä nopeimmillaan alle kahdessa tunnissa Myös sijainti on tärkeä. Oriolan päälogistiikkakeskus sijaitsee Espoon sydämessä, josta toimitukset tavoittavat asiakkaat pääkaupunkiseudulla todella nopeasti. – Potilasturvallisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Lääkkeet on toimitettava perille ajallaan ja virheettöminä kaikissa olosuhteissa. Pääkaupunkiseudulla toimituksemme ovat asiakkailla nopeimmillaan alle kahdessa tunnissa viimeisestä jättöajasta ja kaikista toimituksista 25 prosenttia pystytään toimittamaan asiakkaille jo neljän tunnin sisällä tilauksesta, Kallan kari summaa. |
Taavi Kallankari iloitsee kuljetusvirheiden vähenemisestä 14 prosentilla.
Juhani Jäppinen opettaa itsekin kuljettajia.
Pääkaupunkiseudulla Oriolan toimitukset ovat asiakkailla nopeimmillaan alle kahdessa tunnissa.
Reseptori 19
[ potilas ]
Krooniset sairaudet, kuten allergia, astma, diabeteksen 1- ja 2-tyypit, liikalihavuus ja keliakia ovat yleistyneet länsimaissa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että suoliston poikkeava mikrobisto on yksi riskitekijä niiden kehittymiselle. teksti ANNA HAIKARAINEN kuva EVI LINNOAHO-KAARRE
20 Reseptori 1 2014
Kroonisen sairauden riski syntyy varhaislapsuudessa
A
iemmin oli vallalla hypoteesi, että mitä varhaisemmin ihmisellä on infektioita, sitä todennäköisemmin hän välttyy kroonisilta sairauksilta. Henkilöllä, jolla ei olisi ollut infektioita stimuloimassa puolustusjärjestelmän kypsymistä, olisi siten suurempi riski sairastua krooniseen sairauteen. Hygieniahypoteesi on sittemmin muuttunut tutkimuksen lisääntyessä aiheesta. – Mikrobiston muodostuminen suolistoon varhaisessa imeväisiässä on se tekijä, mikä säätelee riskiä, sanoo lastentautiopin professori Erika Isolauri, joka toimii Kliinisen laitoksen johtajana Turun yliopistossa. Kroonisen sairauden riski voidaan tunnistaa tämän tiedon valossa jo varhaislapsuudessa suolistonäytteen avulla. Jos mikrobisto suolistossa on poikkeava, se vaikuttaa ihmisen puolustusjärjestelmään. – On selkeitä tekijöitä, jotka vaikuttavat mikrobiston poikkeavuuteen. Esimerkiksi diabetes, keliakia, astma ja ylipaino ovat yleisempiä keisarinleikkauksilla syntyneillä, Isolauri toteaa. – Toinen selkeä vaikutus on rintaruokinnalla, joka vahvistaa suoliston puolustusvasteita ja terveellisen mikrobiston muodostumista. Rintaruokinta on vähentynyt Suomessa, eikä tavanomainen korvikeruokinta vahvista suoliston hyvää bakteerikantaa.
Laukaisijana tulehdusvaste suolistossa Kroonisista sairauksista erityisesti liikalihavuus on tällä hetkellä tutkijoiden mielenkiinnon kohteena. Lihavuuden syntyyn ei tutkimustulosten valossa vaikutakaan pelkästään se, mitä ihminen syö tai miten paljon hän liikkuu, vaan myös suolistomikrobisto. – Lihavuuteen, kuten moniin muihinkin kroonisiin sairauksiin, liittyy tulehdusvaste suolistossa. Tällöin myös suolistomikrobit ovat aina poikkeavia. – Jos varhaislapsuudessa, kun suoliston mikrobisto vielä muodostuu, siihen syntyy
virheitä ja poikkeamia, prosessi häiriintyy ja syntyy tulehdusvaste. Nimenomaan tulehdusvaste häiritsee hyvän puolustuskyvyn sekä toleranssin kehittymistä ja altistaa kroonisten sairauksien kehittymiselle. Tämä selittää myös allergioita ja immunologisia tulehdussairauksia, Isolauri selvittää. Yleensä suoliston mikrobiston poikkeavuus ei ole pysyvä ilmiö, mutta olennaista on, että se on poikkeava juuri silloin, kun elimistön puolustusjärjestelmä kypsyy sietämään eri ravintoaineita ja ympäristötekijöitä sekä sääntelemään tulehdusvasteita. Kun syntyy tulehdusvaste, jota poikkeava mikrobisto vahvistaa, sairausriski on jo kasvanut. Liikalihavuudessa elimistöön on syntynyt noidankehä: suoliston mikrobisto vaikuttaa ravinnon hyväksikäyttöön ja ravitsemus vaikuttaa puolestaan mikrobistoon. Runsasrasvainen tai -energinen ruoka muuttaa suoliston mikrobistoa, jolloin mikrobisto käyttää ravinnon imeytymättömiä kuitumaisia ainesosia, hiilihydraatteja, tuottaen niistä nopeasti energiaa, joka imeytyy ja varastoituu enemmän elimistön rasvakudokseen. Sen sijaan yksittäiset ravintoaineet, kuten laihduttajien parjaamat hiilihydraatit eivät paljoakaan vaikuta suolistomikrobiston laatuun.
Probiootit vahvistavat kehittyvän lapsen puolustusjärjestelmää Miten pienen lapsen elimistöön syntyvää tulehdusvastetta voisi ehkäistä? – Imetys on hyvä suoja, ja raskaana olevat tai imettävät äidit voivat käyttää probioottivalmisteita vahvistamaan rintaruokinnan suojaa. Probiootit vahvistavat suoliston puolustusvastetta ja näin estävät tulehdusvasteen syntyä. Probiootit eivät aiheuta pysyvää muutosta suoliston mikrobistoon, mutta ne vahvistavat suoliston limakerrosta ja läpäisyestettä niin, että solujenväliset tiiviit liitokset vahvistuvat. – Probiootit pilkkovat vieraita valkuaisaineita, eli antigeenejä suolistossa, ja vaikuttavat siihen, syntyykö immuunivaste oikeita tekijöitä kohtaan. Näin ne hillitsevät tulehdusvastetta. Isolaurin mukaan allergiat ja lihavuus ovat eniten tutkittuja kroonisia sairauksia, joiden kohdalla on saatu selkeää kliinistä näyttöä probioottien ehkäisevästä vaikutuksesta. Turun yliopistossa on vastikään alkanut kaksi interventiotutkimusta, joissa tutkitaan tarkemmin, miten mikrobisto siirtyy äidistä lapseen. |
Probiootit vahvistavat suoliston puolustusvastetta ja näin estävät tulehdusvasteen syntyä.
Probiootit • Probiootti on elävä mikrobi, joka vaikuttaa myönteisesti terveyteen tasapainottamalla ruoansulatuskanavan mikrobistoa. • Probiooteilla on monia vaikutusmekanismeja ja vaikutuskohteita, joista vain osa tunnetaan. • Ne kilpailevat suolistossa ja limakalvoilla haitallisten bakteerien kanssa lisäämällä suolen happamuutta ja käyttämällä niiden ravintoa. • Ne tehostavat vasta-aineiden tuotantoa suolessa ja limakalvoilla sekä lisäävät puo-
lustusjärjestelmän solujen aktiivisuutta. • Valtaosa probioottien vaikutuksista välittyy paksusuolen kautta, mutta eräät bakteerikannat saattavat asettua myös muualle ruoansulatuskanavaan kuten suuhun tai mahalaukkuun. • Probiootteja tuotetaan laboratorio-olosuhteissa. • Elintarvikkeissa yleisimmät probiootit edustavat laktobasilli- ja bifidobakteerisukuja. • Maailman tutkituin probiootti on Lactobacillus rhamnosus GG.
Reseptori 21
[ itsehoito ]
Katse
kirkkaaksi
Silmissä tuntuu olevan roskia, ne vuotavat, kutiavat ja ovat arat valolle. Peili kertoo, että silmät ja niiden ympärykset myös punoittavat. Mikä avuksi? teksti PAULA RISTIMÄKI kuvat SHUTTERSTOCK
22 Reseptori 1 2014
Pharmacare-silmätipat sopivat käytettäväksi myös yhtaikaa piilolinssien kanssa.
T
erveen silmän pinta on kostea. Sen pitää kosteana silmän pintaan erittyvä kyynelneste. Jos kyynelnesteen erittyminen jostain syystä vähenee tai kyynelneste muuttuu liian juoksevaksi, silmät muuttuvat aroiksi, kuivuvat, kutiavat ja joskus myös vuotavat. – Silmien kuivumiseen ja kutinaan vaikuttavat monet asiat, esimerkiksi koneellinen ilmastointi, kova tuuli, veto ja pitkään jatkunut työskentely näyttöpäätteen äärellä. Myös piilolasien käyttö saattaa aiheuttaa joillekin silmien ärtymistä, tuotepäällikkö Sinikka Cato-Partanen Oriolasta listaa. Ensimmäinen ja helpoin keino on huolehtia silmien riittävästä kosteuttamisesta siihen tarkoitettujen itsehoitotuotteiden avulla. – Kostuttava tippa on erinomainen ensiapu. Esimerkiksi uudet Pharmacare-silmätipat sisältävät dekspantenoli-vitamiiniyhdistettä. Tipat edistävät sarveiskalvon omaa uudistumista kosteuttamalla ja ravitsemalla silmiä yhtaikaa, Cato-Partanen selittää. Pharmacaren uusia silmätippoja myydään sekä 15 millilitran pullossa että kertaannosampulleina. Pakkaustavan lisäksi tuotteet eroavat vain siten, että pienessä pullossa myytävät tipat sisältävät säilöntäaineena 0,0001 % polyheksanidia. – Kerta-annosampulleissa ei säilöntäainetta tarvita lainkaan, sillä niiden sisältö käytetään kerralla. Yhdessä ampullissa on 0,35 millilitraa nestettä, eli juuri sopiva määrä, jotta siitä tulee kaksi tippaa kumpaankin silmään, Cato-Partanen kertoo. Hän kehottaa käyttämään tippoja jo ennaltaehkäisevästi, jos tietää silmiensä kutiavan tai väsyvän helposti. Silmä kannattaa kosteuttaa jo ennen lenkkiä tuulisessa ulkoilmassa tai pitkää päätetyöskentelyrupeamaa aloitettaessa.
Piilolinssien kaveri Piilolinssit ovat kehittyneet viime vuosina hurjaa vauhtia, ja markkinoilla on jos minkä tyyppisiä erilaisia linssejä.
– Pharmacare-silmätipat sopivat käytettäväksi myös piilolinssien kanssa. Tipat voi tiputtaa silmään myös silloin, kun linssit ovat paikoillaan. Tippoja voi käyttää turvallisesti yhdessä aivan minkä tyyppisten piilolinssien kanssa tahansa, Cato-Partanen vinkkaa. Silmätippojen hyvä puoli on, etteivät ne sumenna näköä hetkeksi, kuten geelimäiset tuotteet tekevät. – Ja koska Pharmacare-kerta-annosampulleissa ei ole säilöntäaineita, ne eivät myöskään aiheuta lyhytaikaista pientä kirvelyä heti tiputuksen jälkeen. Cato-Partanen muistuttaa, että kosteuttavia silmätippoja voi hyvin käyttää myös allergioiden yhteydessä. – Allergian takia kutiseville silmille on tietysti omat valmisteensa. Allergioiden hoidossa käytettävät suun kautta otettavat antihistamiinit kuivattavat kuitenkin limakalvoja, myös silmiä, ja silloin kosteuttava silmätippa on hyvä apu oireiden helpottamisessa. Samalla kosteuttava tippa myös ennaltaehkäisee allergiaoireita, sillä se huuhtoo silmästä pois epäpuhtauksia, myös siitepölyn allergeeneja.
Jos silmänympäryskin ärtyy Kun silmät oireilevat, myös silmänympärys joutuu koville. Avènen hellävaraisten, terveyslähdevettä sisältävien ihonhoitotuotteiden sarjasta löytyy apu tähän vaivaan. – Soothing Eye Contour Cream -silmänympärysvoide on suunniteltu nimenomaan herkälle ja ärtyneelle iholle. Tämän tuotteen nimeen vannovat muun muassa monet atoopikot, joille sopivan silmänympärysvoiteen löytäminen on joskus erittäin haastavaa, kertoo markkinointipäällikkö Annika Hietanen Oriolasta. Soothing Eye Contour Creamiä voi käyttää myös luomille. Voidetta levitetään ohut kerros kevyesti sekä silmänympärykselle että liikkuvalle luomelle. Jos silmänympärykset ovat pahasti ärtyneet, voidetta voi käyttää usean kerran päivässä. Ärsytyksen hiukan laannuttua käyttöä voi vähentää kahteen kertaan päivässä.
Soothing Eye Contour Creamin hellävaraisuus ja kosteuttava vaikutus perustuvat tuotteessa käytettyyn terveyslähdeveteen, jota voiteessa on runsaasti. – Tämä tekee tuotteesta erinomaisen valinnan myös nuoren ihmisen ensimmäiseksi silmänympärysvoiteeksi, Hietanen vinkkaa. Moni on saanut helpotusta niin ärtyville silmänympäryksille kuin muutoinkin kuivalle iholle myös Avènen suihkutettavasta terveyslähdevedestä, eli Avène Thermal Spring Water in Spraysta. – Spray rauhoittaa, kosteuttaa ja lievittää tulehdusta. Suojaava vaikutus johtuu veden runsaasta silikaattipitoisuudesta. Hajusteita tai säilöntäaineita veteen ei ole lisätty, Hietanen selvittää. Vettä suihkutetaan iholle noin 15 senttimetrin etäisyydeltä, annetaan vaikuttaa hetki ja kuivataan sitten kevyesti taputtelemalla. On tärkeää, että vesi kuivataan eikä sitä jätetä kuivumaan itsestään: näin estetään ihon oman kosteuden haihtumista. Erittäin ärtyneiden silmänympärysten rauhoittelussa voi kokeilla myös hauteen tekemistä: kostuta pumpulituppo tai pala sideharsoa terveyslähdevedellä ja aseta se ärtyneen silmän ja silmänympäryksen päälle noin 20 minuutiksi. Parhaimman tuloksen ärtyneen silmänympäryksen hoidossa saa Hietasen mukaan sprayn ja silmänympärysvoiteen yhteiskäytöllä. – Kannattaa suihkutella ensin sprayta tai tehdä siitä haude silmille. Lopuksi taputellaan voide kuivatulle iholle. |
Reseptori 23
[ vinkki ]
Maista mansikkaa
Vähemmän itkua Koliikki-itkusta kärsii 10–20 prosenttia vauvoista Suomessa. Tutkimuksen mukaan probioottien on osoitettu vähentävän itkuisuutta.
LASTEN PURESKELTAVA tutti-frutin makuinen monivitamiini sai rinnalleen mansikan makuisen version. Multivita Juniori Mansikka -purutabletin maun salaisuus on sen luonnollinen mansikka-aromi. Tuotteen vitamiini- ja kivennäisainekoostumus on kehitetty 2–9-vuotiaiden lasten uusien suomalaisten ravitsemussuositusten pohjalta, ja kasvulle tärkeitä vitamiineja ja kivennäisaineita on juuri oikeassa suhteessa. Pakkaukset: 30, 100 ja 200 purutablettia, saatavana vain apteekista.
> Markkinoija Orion Pharma
teksti HENNA TANSKANEN kuva SHUTTERSTOCK Kolme neljä kuukautta kestävä koliikki alkaa yleensä vaivata imeväistä parin viikon iässä. – Koliikin syytä ei valitettavasti tiedetä. Viimeisimmät tutkimukset näyttävät, että suoliston mikrobistolla olisi osuutta asiaan, Turun yliopistosta väitellyt lääketieteen tohtori Anna Pärtty kertoo. Pärtyn tutkimus osoitti, että probiootteja, eli maitohappobakteereja saaneet koliikkivauvat itkivät vanhempien arvion mukaan tutkimuksen lopussa selvästi vähemmän kuin lumevalmistetta saaneet. Tutkimuksessa alle kuuden viikon ikäisille lapsille annettiin Lactobacillus rhamnosus GG -probioottia tai lumevalmistetta kuukauden ajan. Pärtyn toisen tutkimuksen mukaan myös syntymästä asti probiootteja saaneet keskosvauvat itkivät vähemmän kahden ensimmäisen elinkuukauden aikana. Runsaasti itkeviä oli 19 prosenttia
Hyvistä bakteereista ehkä apua
tutkituista probioottiryhmässä, kun lumeryhmässä olleilla itkuisuutta oli 47 prosentilla.
suudessa Pärtyn mukaan ovatkin probioottien tarkka vaikutusmekanismi ja suolistomikrobiston merkitys koliikki-itkuun.
– Vielä ei tiedetä tarkkaan, miksi probiootit vähentävät itkua. Yksi ajatus on, että itkuisuus vähenee, jos suolistomikrobistossa on enemmän niin sanottuja suotuisia bakteereja. Tutkimuksissa on osoitettu, että koliikkivauvojen ja terveiden vauvojen suolistomikrobistojen koostumukset ovat erilaisia. Pärtyn väitöskirjan kolmas tutkimus osoittikin, että yleisesti vauvoilla on vähemmän itkua, jos suolistossa on enemmän lactobasilleja ja bifidobakteereja.
Probiootteja voi kokeilla – Jos perheessä on koliikkivauva, probioot tien käyttöä voi harkita ja keskustella asiasta neuvolan kanssa. Myös monissa elintarvikkeissa, kuten jogurteissa, on nykyään probiootteja. Ne siirtyvät imettävän äidin kautta vauvalle, jos äiti niitä syö. Kiinnostavia tutkimusaiheita tulevai-
All-in-one hampaille YOTUEL ALL-IN-ONE -hammastahna valkaisee, vahvistaa hammaskiillettä, puhdistaa ja suojaa. Sen vaahtoamaton koostumus sopii myös aftaherkille henkilöille. Tuoteperheen uusin tulokas on raikkaan mintun makuinen SnowMint.
> Markkinoija Algol Pharma Oy
24 Reseptori 1 2014
Kosteuttavat silmätipat PHARMACARE-SILMÄTIPAT auttavat suojaamaan silmiä kuivumiselta sekä lievittävät silmien väsymystä ja ärsytystä. Dekspantenolia sisältävät tipat vahvistavat ja edistävät sarveiskalvon omaa uudistumiskykyä. Tipat sopivat käytettäväksi kaikentyyppisten piilolinssien kanssa. Saatavana 15 ml pullo sekä säilöntäaineettomat kerta-annosampullit 20 x 0,35 ml.
> Markkinoija Oriola Oy
Yksi piilolinssineste, monta tehtävää PHARMACARE-PIILOLINSSINESTE sopii pehmeiden piilolinssien puhdistukseen, desinfiointiin ja säilytykseen: kaikki hoituu yhdellä tuotteella. Pharmacare piilolinssinestettä on saatavana kahdessa koossa, 250 ml ja kätevä matkakokoinen 100 ml pullo.
> Markkinoija Oriola Oy
Gefilus®-matkapaketti
Ikääntyvälle iholle
GEFILUS® APTEEKKARIN KUURI on 10 kapselin pakkaus maailman tutkituinta maitohappobakteeria. Se on helppo ottaa mukaan vaikka lomamatkalle. Päiväannos, yksi kapseli, sisältää 5 miljardia Lactobacillus rhamnosus GG -maitohappobakteeria. Gefilus® Apteekkarin Kuuri on valmistettu Suomessa ja myynnissä vain apteekeissa.
AVENEN SÉRÉNAGE-SARJA on suunniteltu erityisesti 55+-iholle. Sarjan tuotteet sisältävät ihon kimmoisuutta edistävää hyaluronihappoa. Day Cream Päivävoide imeytyy ihoon tasoittaen juonteita. Night Cream Yövoide kosteuttaa ja kiinteyttää ihoa tehokkaasti yön aikana. Sérénage-seerumia käytetään ennen päivä- ja yövoidetta tehostamaan niiden vaikutusta.
> Markkinoija Oriola Oy
> Markkinoija Oriola Oy
Herkälle kesäiholle FAVORA-TUOTEPERHE täydentyy kolmella allergiatunnuksen arvoisella uutuustuotteella, jotka muiden Favora-tuotteiden tapaan eivät sisällä väriaineita tai hajusteita. Tehokkaan auringonsuojan lisäksi kaikissa kolmessa tuotteessa on myös kosteuttavia, hoitavia, rauhoittavia ja viilentäviä ainesosia. Hyvä valinta herkkäihoisille, myös lapsille. Aurinkovoide kasvoille SPF 50+, 50 ml, aurinkopuikko SPF 30, 15 g ja aurinkogeeli SPF 15, 150 ml.
> Markkinoija Orion Pharma
Reseptori 25
[ ilmiö ]
Tähden elämää Leo-Pekka Tähti on pyörätuolikelauksen pikamatkojen valtias. Tähti on myös nuorten esikuva, mikä on hänelle kova juttu. teksti PIETARI PEUTERE kuvat LEHTIKUVA
26 Reseptori 1 2014
L
eo-Pekka Tähti tunnetaan pyörätuolikelauksen pikakiitäjänä. T54luokan 100 metrin maailmanennätysmiehen yleisurheilu-ura alkoi kuitenkin hieman pidemmällä matkalla, puolimaratonilla. – Olin yläasteikäisenä normaalilla pyörätuolilla mukana Euran puolimaratonilla. Siellä oli kisaamassa maajoukkuekelaajia, jotka huomasivat, että minulla on lahjoja. Tähti pääsi heidän mukanaan lajin piireihin ja sai kunnon kelaustuolin alleen. Hän ehti urakoida 19-vuotiaaksi mennessä 15 täyspitkää maratonia ennen kuin siirtyi sprinttimatkojen spesialistiksi. Kestävyys-
matkoilta kilpailuhenkistä porilaista jäi harmittamaan vain yksi asia. – Maratonin Suomen ennätys jäi nappaamatta, hän manailee. Tähti liikkuu pyörätuolilla, koska hänellä on synnynnäinen paraplegia, eli alaraajahalvaus. Tähti, 30, on nykyisin piinkova ammattikelaaja ja yksi Suomen valovoimaisimmista urheilijoista. Hänen palkintokaapistaan löytyy enemmän jalometallia kuin jenkkiräppärin korulippaasta. Tähti on kahminut paralympialaisten T-54-luokan 100 ja 200 metrin kisoista yhteensä neljä kultaa ja yhden pronssin. Hän on myös kaksinkertainen maailmanmestari ja kolmen EM-kullan kelaaja. – Ateenan paralympialaisten kaksi kultamitalia 2004 olivat mieleenpainuvimpia,
koska kukaan ei odottanut minulta mitään. Siitä alkoi tarinani huippu-urheilijana.
Esikuva nuorille Tähti on valittu Suomessa Vuoden yleisurheilijaksi, ja hän on sijoittunut toiseksi Vuoden urheilija -äänestyksessä. Menestyksen myötä Tähdestä on tullut tähti, joka tunnistetaan ympäri Suomen. Porilainen ei juuri välitä julkisuudesta, mutta on iloinen siitä, että saa olla esikuvana nuorille urheilijoille. – Nykyisin myös vammaisurheilija voi olla idoli, mikä on hieno asia. Nuorten esikuvana oleminen on minulle todella kova juttu ja haluan näyttää hyvää esimerkkiä myös kilpakenttien ulkopuolella. Millaisen viestin Tähti haluaisi välittää nuorelle urheilijalle? – Pitää nauttia siitä, mitä tekee. Se on kaiken perusta. Pitää myös kuunnella valmennuksesta vastaavia ihmisiä. Ei saa olla liian itsepäinen.
Treenatessaan etelässä Leo-Pekka Tähti pelaa Espanjan sarjassa myös pyörätuolikoripalloa. Reseptori 27
LEHTIKUVA / AFP PHOTO / PHILIPPE DESMAZES
Leo Pekka Tähti kaulassaan yksi hänen lukuisista kultamitaleistaan. Tässä mies tuulettaa maailmanmestaruutta pyörätuolikelauksen T54-luokan 100 metrillä viime heinäkuussa Lyonissa, Ranskassa.
joiden avulla olen jaksanut harjoitella – ja kuunnella valmentajan puheita, hän naurahtaa. Tähti tekee yhteistyötä Oriolan kanssa Dexal-tuotteiden tiimoilta. Glukoosipastillien lisäksi hän käyttää Dexalin palautusjuomia treenien jälkeen. – Kisamatkoilla myös energiapatukat ovat todella hyviä. Meillä saattaa olla kolme starttia päivässä, joten välissä pitää tankata energiaa. Muuten syön ihan terveellistä perusruokaa.
Lyömätön maailmanennätys
Entäpä mikä on hänen viestinstä tavalliselle suomalaiselle, joka mietiskelee kuntokuurin aloittamista? – Kevätaurinko lämmittää jo, joten ei muuta kuin ulos lenkille. Keho tykkää raittiista ilmasta, ja vaikka lenkille on välillä tylsä lähteä, sen jälkeen on aina mahtava olo.
Koripalloa Espanjassa Tähden ei ole tarvinnut viime vuosina odotella Suomen kevätaurinkoa, sillä hän on asunut ja harjoitellut talvisin Espanjan Velez Malagassa. – Täällä on hyvät harjoitteluolosuhteet. Lämpö tekee hyvää kropalle, ja kämppä on lähellä treenikenttää. Pikakelaajalle on myös tärkeää päästä harjoittelemaan ulkona, koska tuuli vaikuttaa paljon suoritukseen.
28 Reseptori 1 2014
Tähti talvehtii etelässä myös siksi, että hän pelaa Espanjan sarjassa pyörätuolikoripalloa Amivelin joukkueessa. Tähti on nakuttanut koreja 15 pisteen ottelukeskiarvolla. Tuoko koripallo mukavaa vaihtelua yleisurheiluun? – Kyllä. Siellä huumori kukkii aivan eri tavalla kuin yksilöurheilussa. Ensi talvena aion jäädä Suomeen, jolloin ehdin pelata enemmän maajoukkuepelejä ja ymmärrän paremmin sitä huumoriakin, Tähti kertoo. Hän ei juuri puhu espanjaa, joten suurin osa joukkuetoverien letkautuksista menee ohi. Myös harjoituksia ja otteluita edeltävät valmentajan espanjaksi vetämät palaverit ovat välillä haastavia. – Harjoitukset ovat myöhään illalla, ja valmentaja puhuu pitkään, joten siinä alkaa helposti nukuttaa. Olenkin syönyt ennen treenejä Dexalin glukoosipastilleja,
Tähden seuraava tähtäin on ensi kesänä Walesissa järjestettävissä EM-kisoissa. Hänen tavoitteenaan on myös täydentää mitalikokoelmaansa Rio de Janeiron paralympialaisissa kesällä 2016. Tähden kilpaura saattaa jatkua vielä Rion kisojen jälkeenkin – tai sitten datanomiksi opiskellut porilainen alkaa etsiä toisenlaisia töitä. Ennen kilpauran lopettamista Tähti haluaa kelata sellaisen maailmanennätyksen, joka säilyy pitkään historiankirjoissa. Tällä hetkellä hänen 100 metrin ennätysaikansa on 13,63 sekuntia. – Haluaisin päästä lähelle 13,50 sekuntia. Silloin uskon, että ennätys säilyisi pitkään kilpaurani jälkeenkin. Ja se maratonin Suomen ennätyskin yhä kiinnostaa Tähteä. – Saatan sen verran tyhmä olla, että lähden sitä yrittämään, kun aktiiviura on ohi, hän naurahtaa. |
Oriola ja Dexal tekevät yhteistyötä Leo-Pekka Tähden kanssa.
[ eläinlääketiede ]
Sisäloiset kuriin Aikuiselle terveelle koiralle tai kissalle pitäisi tehdä loishäätö vähintään 1–2 kertaa vuodessa. teksti SUSANNA HAANPÄÄ kuva SHUTTERSTOCK
Loishäätö kannattaa tehdä noin 10 päivää ennen rokotuksia, sillä silloin eläin pystyy muodostamaan vasta-aineet rokotettavaa tautia vastaan kaikista tehokkaimmin. – Häätö on kuitenkin syytä tehdä heti, mikäli ulosteessa tai oksennuksessa näkyy matoja. Silloin on kyseessä jo massiivinen tartunta, toteaa ELL Karoliina Laine, Orion Pharman pieneläinlääkkeiden markkinointipäällikkö. – Muita sisäloistartunnan oireita voivat olla pitkittynyt ripuli, oksentelu ja huonovointisuus. Kissoilla saattaa esiintyä epämääräistä yskää, sillä suolinkaisten toukkia voi löytyä jopa hengitysteistä. Pikkupennuilla loistartunta saattaa näkyä päärynämäisenä pömppömahana, luettelee ELL Eeva Teräväinen eläinlääkäriasema Arkista. – Aikuisella koiralla tärkein häädettävä on suolinkainen, johon tehoaa esimerkiksi fenbendatsolia, pyranteeliembonaattia tai flubendatsolia tai näiden yhdistelmiä sisältävät lääkkeet, Teräväinen kertoo.
Toisinaan loishäätö on syytä tehdä tiheämmin. Esimerkiksi pennut on hoidettava useaan kertaan jo ennen luovutusikää, sillä oikeastaan kaikilla pennuilla on emoltaan tarttunut suolinkaistartunta. – Pikkupennuille sopii liuosmainen valmiste, jota kasvattaja saa annosteltua tarkasti kunkin pennun painon mukaan. Emot lääkitään ennen astutusta ja tiineysaikana, Laine toteaa.
Monet konstit Mikäli lääkkeen antaminen suun kautta on hankalaa, voi avuksi ottaa valeluliuokset, jotka laitetaan niskaan karvan juureen. – Laajakirjoisilla valeluliuoksilla saadaan häädettyä myös hakamadot ja kapeat heisimadot, Teräväinen kertoo. Metsästävälle kissalle valeluliuoskäsittely on hyvä uusia neljän viikon välein. Myös metsästyskoirille tehdään loishäätö ennen ja jälkeen metsästyskauden. Tablettimuotoisten loishäätölääkkeiden antamiseen voi käyttää apuna tablettiruis-
kua, jonka mäntä työntää lääkkeen syvälle nieluun. Jotkin loistartunnat vaativat verrattain pitkän hoitojakson. Esimerkiksi giardiaan suositellaan usein 10 päivän mittaistakin kuuria. – Giardian toteamiseksi ulostenäyte on syytä tutkia esimerkiksi Evirassa, Teräväinen muistuttaa. Myös muiden loisten toteamiseksi ulostenäytteen tutkiminen on nykyisin suositeltavaa. Näin varmistetaan, että käytettävä hoito on tarkoitukseen sopiva ja vältetään turhaa lääkitystä. Ulkomaan-reissuun lähtevä lemmikki on syytä lääkitä kohdemaan sisäloistilanteen mukaan. – Esimerkiksi myyräekinokokkia tavataan ulkomailla, muttei vielä Suomessa. Sitä emme ehdottomasti halua tänne, joten siksi myös sitä vastaan on syytä huolehtia ulkomailla matkustavien lemmikkien loishäädöistä tarkasti, Teräväinen huomauttaa. |
Reseptori 29
[ Oriola nyt ]
Oriola ja Janssen-Cilag sovittivat järjestelmänsä yhteen
Läpinäkyvyyttä
toimitusketjuihin
Läpinäkyvyyttä, reaaliaikaisuutta ja entistä nopeampaa reagointikykyä. Muun muassa näitä laatutekijöitä Oriola ja Janssen-Cilag hakivat järjestelmäintegraatiollaan. Nyt lääkeyritys pystyy seuraamaan tuotteidensa kulkua läpi logistiikkaketjun. teksti MAARIT SEELING kuva SHUTTERSTOCK
30 Reseptori 1 2014
J
anssen-Cilagin asiakkuudesta vastaava johtaja Simon Ollus ja Services Development Manager Riina Salomaa Oriolasta hymyilevät tyytyväisinä: kahden vuoden jättiurakka Sodiaciksi nimetyn järjestelmäintegraatioprojektin parissa on onnistuneesti takana, ja kahden suuren yrityksen eri toimintojen tietovirrat mukautettu yhdeksi kokonaisuudeksi. – Potilasturvallisuuden toteutuminen on meille ja kumppaneillemme erittäin tärkeää. Asiakkaamme Janssen-Cilag halusi saada läpinäkyvän logistiikkaketjun valmistajalta apteekin hyllylle asti ja vähentää näin muun muassa lääkeväärennösten markkinoille pääsyn riskiä. Järjestelmät oli saatava keskusteluyhteyteen, jotta nähdään, missä vaiheessa toimitusketjua tuote milloinkin on, Ollus selvittää. Järjestelmäintegraatiolla tarkoitetaan yleisesti toimintaa, jolla järjestelmät saa-
daan jakamaan tietoa keskenään. Salomaa muistuttaa, että samalla voidaan tehostaa kummankin yrityksen prosesseja. – Manuaalista toimintaa tarvitaan vähemmän, kun toimeksiannot kulkevat järjestelmien kautta. Esimerkiksi nyt JanssenCilagin toiminnanohjausjärjestelmä kertoo meidän järjestelmällemme saapuvasta lähetyksestä, jolloin meidän järjestelmämme lähettää siitä vastaanottokuittauksen. Tämän jälkeen meille tulee puolestaan tieto, mitä tavaralle tehdään, Salomaa kuvailee.
Yhteistyötä yli rajojen Oriolan ja Janssen-Cilagin Sodiac-projekti käynnistyi kesällä 2012. Hankkeessa oli mukana maailmanlaajuisesti operoivan Janssen-Cilagin Ruotsin yksikkö ja Oriolan Ruotsin-tytäryhtiö. – Oriolan puolelta ydinvastuussa olivat molempien maiden tietohallintoyksiköistä kootut viiden hengen ryhmät, joille tehtä-
vät jaettiin. Ajoittain ryhmiä vahvistettiin myös esimerkiksi logistiikan, laskutuksen, laadunvarmennuksen ja asiakaspalvelun asiantuntemuksella, Ollus ja Salomaa kertovat. Integrointiprojektit ovat aina haastavia. Sodiac-hankkeen toteutus käynnistettiin määrittelemällä Janssen-Cilagin liiketoiminnan tarpeet. Tämän jälkeen siirryttiin teknisiin määrittelyihin ja toteutukseen. Oman haasteensa muodosti järjestelmien testaus, joka oli keskeisessä asemassa myös toteutuksen kannalta. Testausta seurasi noin kuukauden mittainen seurantavaihe. Uusittu järjestelmä otettiin käyttöön loka–marraskuun vaihteessa 2013. – Muutimme projektin myötä varastointikäytäntöjämme ja yhdenmukaistimme niitä, jotta saimme ne mahdollisimman loogisiksi. Tämä oli välttämätöntä, jotta prosessit pystyttiin kääntämään sähköisiksi viesteiksi. Järjestelmien on ymmärrettävä toisiaan täydellisesti, ja se vaati jonkin verran säätöä, Salomaa kertoo. Johtaja Helge Nääs Janssen-Cilagilta Ruotsista muistuttaa, ettei Sodiac-projekti ole yhtiön osalta suinkaan vielä päättynyt. Yhtiö on toteuttamassa vastaavanlaisia integraatioprojekteja muuallakin Euroopassa. Eri maissa eri vaiheissa olevat hankkeet saattavat hyvinkin viedä vielä kymmenisen vuotta. – Järjestelmäintegraation avulla toimitusketjustamme tulee täysin läpinäkyvä ja pystymme seuraamaan tuotteittemme kulkua asiakkaille. Uskomme, että näin voimme tehostaa toimituksiamme ja lisätä siten myös potilasturvallisuutta, Nääs sanoo. Järjestelmäintegraatio parantaa myös mahdollisuuksia reagoida odottamattomiin tilanteisiin. – Nyt kun voimme seurata lääkkeiden kulkua tuotannosta loppuasiakkaalle, voimme tarpeen vaatiessa hienosäätää toimitusketjuamme toimimaan tilanteen mukaan parhaalla mahdollisella tavalla, Nääs toteaa.
Oriola kouluttaa 20 farmanomia ORIOLA ON KÄYNNISTÄNYT farmanomin tutkintoon johtavan oppisopimuskoulutuksen yhteistyössä Stadin Aikuisopiston kanssa. Koulutus kestää noin kaksi vuotta ja se sisältää sekä lähiopetuspäiviä että työssäoppimista. Oppisopimuskoulutukseen hakeutui 20 opiskelijaa Oriolan logistiikan ja kliinisten tutkimusten osastoilta. Lisäksi koulutukseen nimettiin seitsemän työpaikkaohjaajaa. Farmanomin tutkinto antaa opiskelijoille hyvät perustiedot lääkealasta. Opinnot rakentuvat logistiikan, laatutyön, lääketukkukauppatyön, lääkealalla toimimisen sekä markkinoinnin ja somistuksen opintokokonaisuuksista. Lisäksi työnkierto on olennainen osa oppisopimuskoulutusta. Samalla kun opiskelija oppii uusia asioita, hän tutustuu entistä syvällisemmin yritykseen ja sen eri toimintoihin ja pystyy näin ollen hahmottamaan aiempaa tarkemmin myös
oman roolinsa lääketukkukaupan arvoketjussa työskentelevänä lääkealan ammattilaisena. Lääketukkukaupalle oppisopimuskoulutuksen järjestäminen on merkittävä panostus tulevaisuuteen: lääkeala kehittyy huimaa vauhtia ja monimutkaisemmat valmisteet vaativat yhä enemmän säilytys- ja kuljetusolosuhteiltaan sekä käsittelyltään. Lääketukkukaupan henkilöstön ammattitaidon ja farmaseuttisen osaamisen on vastattava alan kehitystä. – Oriola on päättänyt kehittää henkilöstönsä osaamista tarkoin suunnatuilla ja suunnitelluilla koulutuksilla, joista farmanomin oppisopimuskoulutuksen aloittaminen on merkittävä avaus. Haluamme varmistaa, että osaamisemme on toimialan parasta. Samalla tarjoamme henkilöstöllemme erinomaisen mahdollisuuden kehittyä omassa työssään, kertoo Oriolan toimitusjohtaja Kimmo Virtanen.
Oriola kehittää henkilöstönsä osaamista tarkoin suunnitellulla ja kohdistetulla koulutuksella.
Logistics Supervisor
Ketjut ketteriksi Järjestelmäintegraatiot voivat olla hyvin eritasoisia. – Ilman muuta tämäntyyppinen yhteistoiminta markkinoilla lisääntyy. Tiiviimmällä verkottumisella luodaan myös liiketoiminnalle lisäarvoa. Katsomme projektiin tekemiemme investointien kannattavan. Vaikka jokainen hanke onkin hiukan erilainen, niin tätä kautta olemme saaneet valmiuksia myös tuleviin järjestelmäintegraatiohankkeisiin, Ollus toteaa. |
teesi i p i l e i m o Kerr estä ? tästä lehd JUTTU
RAS HDEN PA ä? ÄMÄN LE T dessä lisä N h O le Ä MIK isit lukea i/ a .f lu la a o h ri .o ta eis a www Mistä aih soitteess o n n y e ji ly a se a na vast Vastaa ky ri. Palkinto na eResepto si Palkinto k a k otaan n a rj a kesken arv sthéAL-s Avènen Y etti. te o tu pak
Sirli Reimann on aloittanut farmanomiopinnot Oriolan oppisopimuskoulutuksena. – Hyvä teoreettinen tausta syventää ymmärrystä lääkealasta ja auttaa jokapäiväisessä työskentelyssä.
Reseptori 31
AINUTLAATUINEN YHDISTELMÄ IKÄÄNTYMISEN ENSIMERKKEJÄ VASTAAN
Ihon luonnollisen ikääntymisen ensimerkit alkavat näkyä noin 30 ikävuoden jälkeen.
Pierre Fabren tutkimuskeskuksessa kehitetty YsthéAL on koostumukseltaan ainutlaatuinen kolmen patentoidun aineen yhdistelmä. Retinaldehydi, Retinaldehydin tehostaja G.G.O. sekä Pré-tocophéryl muodostavat kolmen ainesosan yhteisvaikutuksen. YsthéAL-sarjassa on kolme tehokasta tuotetta: YsthéAL Cream -yövoide kuivalle iholle ja YsthéAL Emulsion -yövoide normaalille ja sekaiholle, sekä YsthéAL Eye and lip contour silmän- ja huultenympärysalueille.
Tutkimukset osoittavat, että YsthéALin käytöllä saavutetaan kolmenlaisia muutoksia:
RYPPYJEN JA JUONTEIDEN TASOITTUMINEN
4 viikossa
IHON KIMMOISUUDEN PARANEMINEN
+40,8 %
IHON VÄRISÄVYN KIRKASTUMINEN
+28,8 %
YsthéAL sopii tutkitusti myös herkälle iholle!*)
Avènen YsthéAL tuotteet löytyvät apteekeista. Tutustu myös muihin Avènen tuotteisiin www.avene.fi *) Clinical study conducted according to the technique of projecting fringes on impression – 23 subjects – 8 weeks – YsthéAL Cream. Clinical trial – One center – 20 subjects – Versus placebo – 30 days of application – Care containing the trio of actives – biochemical measures of lipoperoxides.