Pelaaja #207, tammikuu 2020 by Pop Media

207 // Tammikuu 2020 // 8,90 €

30 VUODEN 2019

PARASTA PELIÄ

GOOGLE STADIA PELAAJAN TESTISSÄ

ARVOSTELUSSA SHENMUE III

KOLIKKOPELEJÄ KOTIKONSTEIN

Onko viimein pilvipelaamisen aika?

18 vuoden odotus on ohi

Tarina suomalaisesta käsityöstä

MechWarrior 5: Mercenaries // Life is Strange 2 // Phoenix Point // Budget Cuts 2 Blacksad // Terminator: Resistance // Darksiders Genesis // Bubble Bobble 4 Friends

100 % SAAVUTETTU!

KIITOS KAIKILLE TUKIJOILLE!

P L AY S TAT I O N - K A N S A K U I N K A P L E I K K A R I VA L LO I T T I S U O M E N

B I T. LY / P L AY S TAT I O N K A N S A

PELAAJA-LEHTI PL 1378, 00101 HELSINKI toimitus@pelaajalehti.com pelaaja.fi TOIMITUS Päätoimittaja Johanna Puustinen Kulttuuritoimittaja Janne Pyykkönen Toimituspäällikkö Panu Saarenoja Editoija Otto Ruokonen Pelaaja.fi Ville Arvekari AVUSTAJAT Miika Huttunen, Miikka Lehtonen, Jaakko Herranen, Jason Ward, Miika Auvinen, Antti Voutilainen, Teo Scheepstra, Eemeli Rekunen, Markus Heino, Ida Suominen, Jani Vaalima ja Jukka Moilanen ULKOASU Art Director Lasse Erkola Graafikko Minna Erkola Pääkirjoituksen valokuva Lasse Erkola ASIAKASPALVELU, TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET Puhelin: 03-42465361 asiakaspalvelu@pelaaja.fi HUOM! Muistathan ilmoittaa asiakaspalveluun osoitteenmuutoksestasi. Väestörekisteriin ilmoitettu uusi osoitteesi ei päivity automaattisesti asiakasrekisteriimme. ILMOITUKSET JA MYYNTI Petteri Moisio petteri.moisio@h-town.fi KUSTANTAJA H-Town Oy PL 1378, 00101 HELSINKI

Pommikuu

äätoimittajaksi astumiseni jälkeen olen joutunut pohtimaan monia edeltäjieni tekemiä linjauksia kriittiseltä kantilta. Moni asia on muuttunut jo parissa kuukaudessa: vanhat ja kulahtaneet vakiopalstat ovat saaneet lähteä, digilehti taas on toivottavasti tullut jäädäkseen ja Pokémon nähtiin viime kuussa kannessa ensimmäistä kertaa koskaan. Vielä kuitenkin riittää suuntaviivoja, jotka kaipaavat tarkistusta, jos eivät suoranaista mullistusta. Yksi näistä on arvosteluasteikko, jota lehdessä käytämme. En alun perin kokenut tarvetta kajota arvostelupolitiikkaamme, mutta tässä kuussa kissa on kiivennyt omatoimisesti pöydälle. Tammikuu on toki aina surkeaa aikaa pelirintamalla, mutta tämän numeron arvioiden keskiarvo on niin matala, että kuun kauheinta peliä koristavalle pommimerkille oli vaikea valita vastaanottajaa. Poikkeuksellinen pommikuu ei kuitenkaan ole ainoa syy sille, että arvosanat joutuivat syyniin. Tiesittekö, että arvosteluja koostavan Metacritic-sivuston mukaan Pelaaja rankaisee pelejä kuukaudesta toiseen rajummin kuin kansainvälinen media? Antamamme arvosanat ovat Metacriticin keskiarvon alapuolella 70 prosenttia ajasta, mikä kuulostaa ainakin paperilla melko hurjalta. Asian kanssa tovin kipuiltuani totesin kuitenkin, ettei kyse ole kohdallamme yltiömäisestä kyynisyydestä, vaikka niin voisi erehtyä kuvittelemaan. Pelaajalla on nimittäin käytössään aito kymmenen pisteen arvosteluasteikko, jonka koko skaalaa tekijäkaartimme on koulutettu käyttämään. Viiden pisteen peli on lehdessämme vielä keskitasoa, ja numerot kahdeksikosta eteenpäin on varattu poikkeuksellisen hyville peleille. Tästä huolimatta tuntuu siltä, että jopa seitsemän pisteen arviota pidetään toisinaan kuolemantuomiona tietynlaisissa piireissä, vaikka lehtemme kertoo selkosuomella seiskan pelin olevan vielä takuuvarmaa viihdettä. Arvosana-asteikkojen kärkipainotteisuus lieneekin suurin syy siihen, miksi moni pelimedia on viime vuosina luopunut niistä kokonaan. Sen sijaan, että tiskiin lyötäisiin mielipiteitä jakavaa matematiikkaa, halutaan ajatella, että arvostelu itsessään on niin informatiivinen, että johtopäätös voidaan luottaa lukijalle itselleen. Aate on kaunis, ja valehtelisin jos väittäisin, etten ole itse punninnut juuri tätä vaihtoehtoa. Luotan toimittajiemme kykyyn perustella mielipiteensä kriittisesti ja tarjota lukijalle arvoa myös tekstimuodossa. Samalla koen kuitenkin, että arvosanassa itsessään voi olla paljonkin eri sävyjä eritoten hyvään tekstiin yhdistettynä. Esimerkiksi neljän ja kuuden pisteen peleillä voi olla enemmän eroa kuin päällepäin arvaakaan. Kahdeksikko voi pudota pelkkien bugien vuoksi kuuteen pisteeseen, mutta neljän pisteen teoksessa on jo sen verran perustavanlaatuista vikaa, ettei sitä pelasta kauneinkaan koodi. Jokin toinen tulkinnanvaraiseen suositussysteemiin siirtynyt media saattaisi antaa kummallekin pelkän alapeukun, ja se on minusta monin tavoin numeroakin mustavalkoisempi viesti lukijalle, joka vain silmäilee arvostelut läpi. Tuskailutuokion päätteeksi tulin siis siihen tulokseen, että Pelaajan pisteytys on hyvä juuri tällaisenaan. Olemme kenties tiukkoja mutta myös tasaisen reiluja kaikille omien ansioidensa mukaan. Aidosti hyvät pelit erottuvat lehtemme sivuilla edukseen, ja puutteellisillekin riittää tarpeeksi skaalaa erottelemaan keskitason tapaukset oikeasti toivottomista. Paremmin eivät asiat voisi olla.

Toimitusjohtaja Petteri Moisio COO Panu Saarenoja Sisältöjohtaja Miika Huttunen Art Director Lasse Erkola Tuottaja Johanna Puustinen PAINO Uniprint Lehteen liittyvät tekijänoikeudet ja muut oikeudet kuuluvat H-Town Oy:lle tai muille oikeudenhaltijoille. Kirjoituksia ja kuvia saa lainata lehdestä vain toimituksen luvalla. H-Town Oy ei takaa lehdessä julkaistun aineiston virheettömyyttä eikä vastaa esiintyneistä virheistä. Aineiston lähettäjä vastaa siitä, että aineisto on lain ja hyvän tavan mukaista eikä sen julkaiseminen loukkaa kolmansia osapuolia tai näiden tekijänoikeuksia tai muita oikeuksia. H-Town Oy:llä on korvauksetta oikeus toimituksellisesti käsitellä ja jakelutavasta riippumatta osin tai kokonaan julkaista lehteen lähetettyä aineistoa. HTown Oy ei vastaa tilaamattoman aineiston säilyttämisestä eikä palauttamisesta. All rights reserved. All trademarks and copyrights recognized. Vuonna 2020 ilmestyy 11 numeroa. ISSN 1459-2096

Johanna Puustinen // päätoimittaja

pelaaja.fi // 3

Pelaajan maailma // Toimituksen kuulumiset johannapuusti

Johanna Puustinen päätoimittaja

jannepyy

AvreGary

Janne Pyykkönen kulttuuritoimittaja

Ville Arvekari erikoistoimittaja

019 ei ollut minulle pelivuotena kovinkaan kummoinen tapaus eikä todellakaan lähellä 2010-luvun parhaita vuosia. Pari todella piristävää peliuutuutta sentään antoi osviittaa siitä, että erikoisuuksia ja rohkeutta osataan kuitenkin arvostaa. Jouluviihteeksi säästin Jedi: Fallen Orderin, jonka toivoisin antavan samoja viboja kuin Uncharted-sarjan pelit.

Kolme parasta nyt:

Kolme parasta nyt

Kolme parasta nyt:

1. HBO (ajantuhlaustavat) 2. Halt and Catch Fire (sarjat) 2. Lee Pace (ihmiset)

1. Warframe 2. Amazonin tv-sarjat 3. Törkeän imelät joululeffat

1. Joululoma 2. Ajatusten tuuletus 3. Nollaus

len viime aikoina pohtinut paljon ajankäyttöäni. Arkiviikostani kymmenen tuntia kuluu kodin ja toimiston väliä seilatessa, yleensä nukkuen tai aivottomia mobiilipelejä näpytellen. Voisinko valjastaa hukkatunnit hyötykäyttöön vaikkapa Switchin voimin, vai onko henkiseen lepotilaan vetäytyminen kuitenkin tärkeämpää kuin peliajan optimointi? Tämän ajattelin selvittää tammikuussa.

meuhkis

RiepuP

Panu Saarenoja toimituspäällikkö

ätä kirjoittaessa joululomat ovat vielä edessäpäin, mutta loppuvuosi on ollut sellaista haipakkaa, että hengähdystauko tulee todellakin tarpeeseen. Pelien ja backlogin saralla sen kummempia suunnitelmia ei varsinaisesti ole, mutta eiköhän jouluna, välipäivinä ja vuodenvaihteessa riitä niillekin sijaa. Pääasia kuitenkin on, että pääse tuulettamaan ajatuksia perheen ja ystävien seurassa.

laserkola

Lasse Erkola art director

Minna Erkola graafikko

apaan ahdistua vuoden vaihtumisesta, joten kokonaan uutta vuosikymmentä on tehnyt mieli piiloutua sängyn alle. Tämä on kuitenkin ollut otollista aikaa tutkailla menneen vuoden pelitarjontaa, joka osoittautui lopulta mainioksi. Oli suuri ilo päästä hehkuttamaan lehdessä varsinkin Outer Wildsia, joka aikataulusyistä ei ehtinyt arvosteluun mutta pääsee nyt loistamaan ansaitsemallaan paikalla vuoden pelit -listallamme.

un kävin läpi Pelaajan listaa vuoden 2019 parhaista peleistä, tajusin, että niistä on valtaosa jäänyt tyystin pelaamatta. Niistä mitä olen pelannut, pidin eniten Trials Risingista ja Controlista. Modern Warfarenkin olisi laskenut tähän listaan, mutta olen nyt liian käärmeissäni Infinity Wardin ja/tai Activisionin hölmöilyyn. Poistakaa nyt ihmeessä pelin tuhoava SBMM (skill-based matchmaking)!!!

uosi 2019 oli minulle yksi parhaista roolipelivuosista. Kaikki niistä eivät ehkä ilmestyneet silloin, mutta se oli se vuosi, jolloin päädyin pelaamaan niitä yksi toisensa jälkeen. Päällimmäisenä leijuvat mielessä Pathfinder: Kingmaker ja GreedFall. Ja Disco Elysium on vielä edessä! Voiko 2020 mitenkään olla parempi? En ehkä uskalla toivoa enää samanlaista herkkuputkea. Mutta toisaalta... Cyberpunk 2077.

Kolme parasta nyt:

Kolme parasta nyt: 1. Death Stranding (myöhässä aloitetut pelit) 2. Die Hard (jouluelokuvat) 3. Klasey Jones: Voodoo Estate (musiikki)

Kolme parasta nyt:

1. The Midnight (musiikkilöydöt) 2. Ring Fit Adventure (ahdistuksen purkaminen) 3. Tetris Effect (loputon trophy-jahti)

Miika Huttunen Destiny 2:n uusi kausi Season of Dawn alkoi 10. joulukuuta, joten joulusuunnitelmat ovat selvät: kinkku uuniin, rosollit roskikseen, suklaat valmiiksi ja grindi päälle! Pukki pysyköön poissa, ellei osoittaudu comppi-kunkuksi, jolloin on tervetullut kantamaan meikäläisen legendiin…

4 // pelaaja.fi

Jason Ward Talven pimeys tuntuu vuosi vuodelta raskaammalta. Onneksi luovan työn myötä voi kalastella inspiraation helmiä synkistä syvyyksistä ja samalla remontoida mielen palatsia kirkkaammaksi. Siispä kitara käteen ja mollisointuja tapailemaan. Hyvää uutta vuotta!

Miikka Lehtonen Joulu on grindauksen aikaa. World of Tanksin joulutapahtuma vaatii runsaasti huomiota, samoin kuin Path of Exilen uusi kausi. Siinä sivussa lomapäivät mahdollistavat tavallista enemmän kuntosalilla käymistä.

Jaakko Herranen Vuotuinen jouluahdistus painaa päälle. Kuinka välttää joululaulut, lahjojen ostaminen ja muu hullunmylly, kas siinä pulma! Hyviä pelejä on onneksi roppakaupalla, sen takaa vuodeksi eteenpäin ostettu Game Pass -jäsenyys. Ansaitsemmeko me pelaajat oikeasti näin hyvää palvelua?

1. Dorohedoro (traileri) 2. 19 Crimes Red Blend (viinit) 3. Oh! MAJINAI (biisit)

Teo Scheepstra Näiden tekstipätkien kirjoittaminen on aina se hankalin osa lehden tekoon osallistumista. Elämässäni ei ainakaan peleihin liittyen tapahdu tarpeeksi mielenkiintoisia asioita. Odotan Final Fantasy VII Remakea innolla, ja toivon etteivät tulevat ulkomaanmatkat syö pahasti peliaikaani.

Jukka Moilanen Vuosi 2019 sujahti ohi kuin hetkessä. Pelillisesti kyseessä taisi olla välivuosi uuden konsolisukupolven kynnyksellä, sillä vuoden kohokohta oli omalla listallani yllättäen uusittu Modern Warfare. Toivottavasti uusi vuosikymmen käynnistyy jytinällä, sillä edellinen päättyi pihauksella.

• Pelaa PS4:n verkkomoninpelejä • Kaksi PS4-peliä joka kuukausi • Eksklusiivisia PlayStation® Store -alennuksia • Ja monia muita etuja!

Verkkomoninpeli

Kuukauden pelit

Alennuksia PlayStation Storessa

Pilvitallennustila

PlayStation®Plus subscription only available to Sony Entertainment Network (SEN) account holders with access to PlayStation®Store and high-speed internet. PlayStation™Network (PSN), PS Store and PS Plus subject to terms of use and country and language restrictions; PS Plus content and services vary by subscriber age. Users must be 7 years or older and users under 18 require parental consent, except that users in Germany must be 18 years or older. Service availability is not guaranteed. Online features of specific games may be withdrawn on reasonable notice - playstation.com/gameservers. Approved payment method details required. PS Plus subscription is an ongoing subscription with a recurring subscription fee which is deducted from the user’s wallet (at the then current PS Store price). Full terms apply: PSN Terms of Service at playstation.com/legal.

©2018 Sony Computer Entertainment Europe.“2” , “PlayStation” , “DUALSHOCK” ,“ ”, “-” and “ ” are registered trademarks of Sony Interactive Entertainment Inc. All titles, content, publisher names, trademarks, artwork and associated imagery are trademarks and/or copyright material of their respective owners. All rights reserved.

LIITY PELAAJIEN JOUKKOON.

Sisältö

// Pelaaja 207 // Tammikuu

Pelaajan maailma 3_Pääkirjoitus 4_Toimituksen kuulumiset 6_Sisällysluettelo

8_Uutiset 10_Tulipa sanottua 11_Hyvät, pahat ja rumat 12_Google Stadia

14_Suomalainen pelimusiikkiorkesteri Game Music Collective 16_Kolikkopeli kotikonstein 20_Pintaraapaisut

21_Kalenteri ja listat 22_Pelaaja.ﬁssä tapahtuu 36_Kolumni: Lataustauko 60_Pikselipölyä

63_Kilpailu 64_Kolumni: Pyykkönen 65_Ensi kuussa 66_1000 sanaa

Koska kymmenen kärki ei riitä alkuunkaan, listaamme jälleen 30 kappaletta viime vuoden parhaita pelejä.

30 VUODEN 2019

PARASTA PELIÄ

Arvostelut 38_Shenmue III 40_Life is Strange 2 42_Bubble Bobble 4 Friends 43_Darksiders Genesis 44_Phoenix Point 46_Super Monkey Ball: Banana Blitz HD 6 // pelaaja.fi

Verkkorintama 47_Blacksad: Under the Skin 48_Sniper Ghost Warrior Contracts 49_Terminator: Resistance 50_Mario & Sonic at the Olympic Games Tokyo 2020

51_Football Manager 2020 52_MechWarrior 5: Mercenaries 54_The Fisherman – Fishing Planet 55_Age of Empires II: Deﬁnitive Edition 56_Budget Cuts 2 57_Asterix & Obelix XXL 3: The Crystal Menhir

58_Hearthstone: Descent of Dragons 59_Hearthstone: Battlegrounds

Arvostelussa viimein päätökseensä päässyt perhedraamapeli Life is Strange 2.

Alkuperäisen XCOMin kehittäjä palaa juurilleen Phoenix Pointissa, mutta se ei olekaan helppoa.

The Game Awards -gaalassa nähtiin palkintoseremonioiden lisäksi paljon uutta.

Shenmue III on vihdoin täällä! Mutta onko peli sitä, mistä fanit ovat toista vuosikymmentä haaveilleet?

Kolikkopelikoneet ovat maailmalla jo harvinainen luonnonvara, mutta onneksi niitä voi rakentaa myös itse.

Pelimusiikkiorkesteri Game Music Collective kertoo kolmesta ensimmäisestä vuodestaan.

Rambo-kehittäjien uusi Terminatorpeli ei petä odotuksia.

Toimituksen testissä selviää, lunastaako Googlen pilvipalvelu Stadia suuret lupauksensa.

pelaaja.fi // 7

Pelaajan maailma // The Game Awards 2019

The Game Awards 2019: Remedyn voitto, Xboxin esiinmarssi ja julkistusten suma The Game Awards 2019 KOTIMAINEN CONTROL NAPPASI PALKINNON VUODEN PÄÄTTÄNEESSÄ PELIGAALASSA, JOSSA SAATIIN YLLÄTTÄVÄN PALJON KIINNOSTAVIA PELIUUTISIA JA KATSAUS UUTEEN KONSOLIPOLVEEN.

elivuoden 2019 päätti joulukuun puolivälissä Los Angelesissa järjestetty Game Awards -gaala. Pelijournalisti Geoff Keighleyn perustama ja johtama tapahtuma on kasvanut vuosien saatossa pelialan suurimmaksi palkintotapahtumaksi, jossa nähdään joka vuosi yhä enemmän pelijulkistuksia. Tänä vuonna paikalla saatiin maistiaiset ensi vuonna käynnistyvästä uudesta konsolisukupolvesta. Niitä olivat ensimmäinen PS5:lle julkistettu peli Godfall sekä Microsoftin uuden Xbox-konsolin virallinen esittely, josta voit lukea lisää sivulta 10. Varsinaisessa palkintogaalassa koettiin jännityksen hetkiä, sillä kilpailu oli tiukka ja jopa seitsemännessä eri sarjassa oli ehdolla suomalaisen Remedy-studion seikkailu Control. Se nappasi lopulta vuoden parhaan taidesuunnittelun palkinnon. Peli sai gaalassa lisähuomiota tuomalla välittömästi pelattavaksi uuden Expeditions-pelitilan. – Onhan se vähän klisee sanoa, että on kunnia olla vain ehdolla, mutta se on oikeasti totta. Game Awardsit ovat alan arvostetuimpia palkintoja, ja oli upeaa seistä rinta rinnan niin monien uskomattomien pelien kanssa. Olemme kiitollisia palkinnosta, totesi Pelaajalle Remedyn community manager Vida Starćević. Controlin taidetyylistä vastaava art director Janne Pulkkinen on sitä mieltä, että palkinto valaa uskoa studion tulevaisuuteen. – Jonkin uuden asian kanssa hiki hatussa työskentelevä tiimi voi unohtaa keskeneräisiin asioihin keskittyessään sen, miten uskomattomia asioita se on jo luonut. Olen niin onnellinen siitä, miten tällainen tunnustus auttaa ihmisiä näkemään työnsä arvon. Se tuntuu vahvistavan, että valitsemamme luova suunta oli oikea. Teimme paljon epätavallisia valintoja, mutta luotamme aina yleisöömme, Pulkkinen sanoo. Varsinaisen Game Awards -pääpalkinnon nappasi FromSoftwaren samuraiseikkailu Sekiro: Shadows Die Twice, joka sai myös parhaan toimintaseikkailun pystin. Todellinen musta hevonen oli kuitenkin virolainen roolipeli Disco Elysium, joka vei palkinnot yhteensä neljässä eri kategoriassa. Se ohitti jopa ennakkosuosikkina pidetyn Death Strandingin, joka nappasi kolme palkintoa. Pelaajan toimitus oli ensi kertaa mukana raadissa, joka äänesti Game Awards -voittajista.

8 // pelaaja.fi

Prologue Brendan Greene eli PlayerUnknown, mies battle royale -genren huuman takana, puuhaa nyt uutta peliä PUBG Corp -yhtiössään. Teaservideo ei oikeastaan kertonut mitään muuta kuin että peli on graafisesti seuraavan sukupolven luokkaa ja että siinä hortoillaan metsässä. Onhan sitä siinäkin.

Nine to Five Entisen Remedy-pomo Matias Myllyrinteen Punavuoren studio eli Redhill Games esitteli ensimmäistä projektiaan vähintäänkin erikoisella trailerilla. Kyseessä on kolme vastaan kolme -kokoluokan taktinen räiskintä, josta odottelemme kiinnostuksella lisätietoja.

Godfall AAA-pelejä kehittäneiden veteraanien muodostama Counterplay Games kehittää ensimmäistä peliä, joka on julkistettu yhteisesti sekä pc:lle että PlayStation 5:lle. Gearboxin julkaisemassa pelissä heiluvat Darksidersin mieleen tuovat haarniskatyypit, ja sitä kuvataan ”looter-slasheriksi” eli lähitaisteluun ja saaliin keräilyyn keskittyväksi toimintapeliksi.

Game Awards 2019 -voittajat

Warframe: Empyrean Digital Extremes päätti taas yllättää, ja se esitteli räiskintäpelinsä Empyrean-megapäivityksen Game Awardsissa ilmoittaen samalla, että päivitys on jo pelattavissa pc:llä. Empyrean tuo jo ennestään laajaan loottiräiskintään neljän hengen miehistöllä lennettävät avaruusalukset ja massiiviset avaruustaistelut.

Fast & Furious Crossroads Slightly Madin kehittämä ja Bandai Namcon julkaisema Crossroads tuo Dominic Toretton perheen pelailtavaksi alkaneena vuonna. On tosin todettava, että ajopelien graafinen rima on niin korkealla, että peli näyttää hieman valjulta. Vin Diesel on pelien ystävä, joten on ihme, ettei tämä leffasarja ole poikinut enempää pelejä.

Magic: Legends MMO-peleihin tarttuminen on nykyään ison henkisen kynnyksen takana, mutta Magic the Gathering -lisenssi on iso houkutin. Virallista Magic-massiivimoninpeliä kehittää Cryptic Studios, jolla on todella vankka tausta MMOpelien parissa, joten odotuksia voi pitää suhteellisen korkealla.

Vuoden peli: Sekiro: Shadows Die Twice Paras ohjaus: Death Stranding Paras tarina: Disco Elysium Paras taide: Control Paras musiikki: Death Stranding Paras äänimaailma: Call of Duty: Modern Warfare Paras näyttelijä: Mads Mikkelsen / Death Stranding Paras toimintapeli: Devil May Cry 5

Naraka: Bladepoint Kiinalainen 24 Entertainment -studio kehittää Naraka-seikkailua, joka on tarkoitus julkaista tämän vuoden alkupuolella. Konseptina se näyttää äärimmäisen tyylitellyltä wuxiamiekkailulta, jonka pelitraileri tuo vahvasti mieleen pääpalkinnon kahmaisseen Sekiron.

Weird West Dishonoredin ja uuden Preyn parissa työskennelleet Arkane-studion entiset johtotyypit perustivat oman Wolfeye-studionsa. Siltä on tulossa Weird West, kauhua länkkäreihin sekoittava ja ylhäältä kuvattu toimintaroolipeli, joka tuo mieleen legendaarisen Deadlandsin.

Sons of the Forest Kulttimainetta nauttivassa selviytymispeli The Forestissa koetettiin elellä saarella, jonka metsissä ja luolissa hortoilivat inhottavat mutantit. Samaan kiipeliin näyttävät joutuvan sotilaat, jotka saavat kunnian tähdittää pelin jatko-osaa.

Paras toimintaseikkailu: Sekiro: Shadows Die Twice Paras roolipeli: Disco Elysium Paras taistelupeli: Super Smash Bros. Ultimate Paras ajopeli: Crash Team Racing Nitro-Fueled Paras strategiapeli: Fire Emblem: Three Houses Koko perheen peli: Luigi’s Mansion 3 Paras moninpeli: Apex Legends Paras jatkuvasti kehittyvä peli: Fortnite Paras indiepeli: Disco Elysium Indiedebyytti: Disco Elysium / ZA/UM Paras VR/AR-peli: Beat Saber

Gears Tactics Gearsin muuntumisesta strategiapeliksi on tiedetty jo kauan, mutta pelistä ei ole kuultu mitään vähään aikaan. Uusi traileri saa sen näyttämään kovilla tuotantoarvoilla tehdyltä XCOM-kloonilta, mikä ei ole välttämättä huono juttu. Onkohan Gears-pelaajissa paljon taktikoinnin ystäviä?

Paras mobiilipeli: Call of Duty: Mobile Paras yhteisötuki: Destiny 2 / Bungie Yleisön valinta: Fire Emblem: Three Houses Games for Impact (vakavat pelit): Gris Vuoden sisällöntuottaja: Michael ”Shroud” Grzesiek

Kilpapelaamisen voittajat Paras kilpapeli: League of Legends Paras pelaaja: Kyle ”Bugha” Giersdorf / Immortals Ruined King ja CONV/RGENCE Megahitti League of Legendsin maailmaan sijoittuva vuoropohjainen roolipeli Ruined King tulee Airship Syndicatelta, joka teki tuoreen Darksiders Genesiksen. Julkaisijana on Riotin oma Riot Forge, jonka on tarkoitus julkaista juuri League-maailmaan sijoittuvia pelejä muilta kehittäjiltä. Toinen julkistettu LoL-peli Riot Forgen tallissa on värikäs aikamatkailupeli CONV/RGENCE Double Stallion Gamesilta.

The Wolf Among Us 2 Dialogivetoisia ja aika mainioita seikkailupelejä tehtaillut Telltale kuopattiin johtoportaan törttöilyjen takia, joten sen peleille ei odotettu enää jatko-osia. Nyt Telltalen jämät ja sen entisten työntekijöiden muodostama AdHoc Studio aikovat kuitenkin tehdä jatkoa Fablessarjakuvaan perustuvalle The Wolf Among Usille. Noir-etsivätarina oli kokonaisuutena Telltalegenren laadukkain teos, joten ei voi valittaa.

Dark Alliance Legendaarinen roolipelisarja Baldur’s Gate palailee, ja niin tekee nyt myös sen toiminnallisempi serkku. Vanhan Baldur’s Gate: Dark Alliancen nimeä kantava toimintarope vie seikkailuun ehkä tunnetuimman D&D-ryhmän eli Drizztin, Bruenorin, Catti-Brien ja Wulfgarin. Ysärihenkeä huokuva hevitraileri kannattaa katsoa, sillä se on tahattoman komedian riemuvoitto.

Paras valmentaja: Danny ”Zonic” Sørensen / Astralis Paras kisa: 2019 League of Legends World Championship Paras juontaja: Eefje ”Sjokz” Deporteere

pelaaja.fi // 9

Pelaajan maailma // The Game Awards 2019

Senua’s Saga: Hellblade II

Seuraava Xbox julkistettiin vihdoin Uutinen

MICROSOFTIN UUTUUSLAITE ON OUDOSTI NIMETTY JA MUOTOILTU.

icrosoft esitteli Game Awardsin yhteydessä vihdoinkin yksityiskohtaisemmin seuraavana polven Xboxia, joka tunnettiin tähän asti työnimellä Scarlett. Nyt selvisi, että laitteen virallinen nimi on vain Xbox, mutta se kuuluu Microsoftin mukaan sukupolveen, jonka nimi on ”Series X”. Microsoftin omin sanoin kyseessä on tähän asti tehokkain konsolilaite. Erikoisin yllätys on laitteen muotoilu, sillä se hylkää perinteisen tyylin jopa vahvemmin kuin GameCube aikoinaan. Series X -laite on suorakulmainen laatikko, jonka voi asetella joko pystyyn tornimaisesti tai makoilemaan kyljelleen. Sen langaton ohjain on myös muotoiltu hieman uusiksi käyttäen inspiraationa muun muassa Xboxin uudempien Elite-sarjan ohjaimia, joista on napattu ris-

tiohjaimen malli. PlayStation 4:ää muistattaen mukana on Share-nappi, jolla on tarkoitus hoitaa ruutukaappausten ja videoiden ottaminen sekä jakaminen. PlayStation 5:n tavoin uusi Xbox käyttää SSD-kiintolevyä, joka vähentää merkittävästi lataustaukoja. Grafiikan osalta se tukee 4K-kuvaa 60 ruudun sekuntivauhdilla ja ”mahdollisesti” jopa 120 ruudun sekuntivauhdilla. Tulevaisuuteen panostaen se tukee teknisesti myös 8K-tarkkuuden kuvaa, joka vaatii luonnollisesti huomattavasti enemmän tehoa kuin 4K. Lisäksi konsoli tukee variable refresh rate -tekniikkaa, eli se osaa vaihtaa ruudunpäivitystä lennosta tilanteen mukaan. Sama idea on esimerkiksi Nvidian G-Syncin takana, ja sen pitäisi vähentää entisestään graafisesti vaativien pelien ruudun-

päivityksen hetkellisiä nykimisiä. Taaksepäin yhteensopivuuteen panostanut Microsoft jatkaa tutulla linjalla, joten laitteessa toimivat aiempien Xboxien pelit ja Xbox Onen lisälaitteet. Ideana on tietysti myös se, että Game Passin kaltaiset palvelut antavat pelaajan siirtyä sulavasti vanhalta uudelle Xboxille. Sama pätee pelien saavutuksiin ja tallennuksiin. Game Awardsissa nähtiin myös ensimmäistä kunnon kuvaa Xbox Series X -pelistä eli Senua’s Saga: Hellblade II:sta. Ninja Theoryn Hellblade oli graafisesti vaikuttava tapaus, ja Series X:lle kehitetty kakkososa seuraa samoilla jäljillä. Näyttävä traileri ei kuitenkaan ollut varsinaista pelikuvaa, vaan ”pelimoottorissa tallennettua” materiaalia.

TULIPA SANOTTUA ”NIMI, JONKA KANNAMME SEURAAVAAN SUKUPOLVEEN, ON YKSINKERTAISESTI XBOX. JA GAME AWARDSISSA NÄITTE TUON NIMEN HERÄÄVÄN HENKIIN XBOX SERIES X:N KAUTTA.” Microsoft joutui selventämään Business Insider -sivustolle, onko seuraavan sukupolven Xbox nimeltään Xbox vai Xbox Series X. Kylläpä olikin selkeää viestintää.

10 // pelaaja.fi

Hyvät, pahat ja rumat – äärimmäisen vakavia uutisia // Pelaajan maailma

Väkivalta

set herättävät yleensä kauhua sisällöntuottajissa ja katsojissa, mutta poikkeuksiakin löytyy. Joulukuussa ﬁrma päätti, että se ei enää kohtele videopelien väkivaltaa kuin aitoa, vaan se rinnastetaan television tai elokuvien mättöön. Vallan hillitöntä goreilua hillitään edelleen ikärajoilla, eivätkä mainossäännöt hellitä, mutta ainakin tulkinta kuulostaa järkevämmältä. Pelien väkivalta on tiettävästi ﬁktiota, joten sellaisena sitä on syytä kohdella.

HYVÄT

Yllärit

Kriitikot

PAHAT

YouTuben sääntöuudistuk-

Strategiatapaus Phoenix Point (arvostelu sivulla 44) saapui pc:lle viimein joulukuussa, jolloin pelin piti ilmestyä myös Microsoft Storeen ja Game Pass -käyttöön. Näin ei käynyt, ja Snapshot Games -studio julkaisi kummallisen tiedotteen. Sen mukaan studio ei ehtinyt Game Pass -puuhiin, koska se yllättyi muun muassa siitä, että Microsoftin kauppaan pääseminen edellyttää jonkinlaisten lakipaperien katselua. Prosessi sössittiin niin vahvasti, että kirjoitushetkellä pelin Game Pass -version kohtalo on täysi mysteeri.

Assassin’s Creedin luoneen Patrice

Désilets’n uutuus Ancestors: A Humankind Odyssey (Pelaaja: 5/10) ei ole ollut varsinainen kriitikkojen lellikki, sillä esimerkiksi pc-version meta-arvosana alkaa uhkaavasti numerolla 6. Désilets löysi Reboot Develop Red -tapahtumassa puhuessaan ongelmaan syyllisen: arvostelijat ovat väärässä. Ongelma on äijän mukaan se, että kriitikot olisivat odottaneet 35-henkisen tiimin luovan Assassin’s Creedin veroisen laajan ja hiotun kokemuksen. Teoria olisi uskottavampi, jos vastaavien minitiimien pelit eivät keräilisi jatkuvasti kiitosta. Ancestors on kieltämättä kiehtova idea ja kunnianhimoinen projekti, mutta se ei riitä pitkälle, jos kokemus ei miellytä ihmisiä.

Urheilijat

sen keltainen ambrosia kihahtaa ihmisen päähän? Ilmiön kansikuvapojuksi ryhtyi Fortnite-julkimo Ninja, arkisemmin Tyler Blevins. Tyyppi ihmetteli Twitterissä sitä, kuinka amerikkalaisen jalkapallon ammattipelaajat voivat joskus epäonnistua suorituksissaan. Twiittausta pilkkasivat tuhannet, joukossaan Ninjan kollegat, jolloin jonne päätti puolustaa asemiaan kertomalla, että Fortnite on paljon vaativampi urheilulaji kuin joku säälittävä pallonpyöritys. Forttis-jonnen taitoihin kun kuuluvat muun muassa liikkuminen ja pyöriminen. Samoihin aikoihin kauppoihin pyörähteli virallinen Ninja-sarjakuva, jossa äijä kuvataan tietysti maailman uhrauksellaan pelastavana peli-Jeesuksena. No, vaatimattomuushan ei tunnetusti kaunista ketään.

RUMAT Legendat

League of Legends

Photoshopit

-studio Riot Games saa avata kultapussinsa nyörejä sukupuolisyrjinnän takia. Yhtiö haastettiin oikeuteen toissavuoden marraskuussa, kun useat työntekijät valittivat seksistisestä työkulttuurista, jossa ahdistelu oli jokapäiväistä, ja vaativat korvauksia esimerkiksi maksamattomista palkoista. Yhtiö sopi tapauksen viime kesänä, mutta sovittelun yksityiskohdat selvisivät vasta joulukuussa. Riot saa pulittaa hyvitysrahaa noin tuhannelle naispuoliselle työntekijälleen yhteensä kymmenen miljoonan taalan edestä. Sovitteluun kuuluu myös se, että Riot lupasi pyhästi parantaa tapansa ja luopua dudebro-kulttuuristaan.

Mistä tietää, että menestyk-

Riotin tapaan kipurahoja saa pulittaa myös Detroitista ja Heavy Rainista

tuttu ranskalaisstudio Quantic Dream. Euroopassa kun ollaan, kyse ei ole samanlaisesta miljoonapaukusta, sillä David Cagen studio joutuu maksamaan entiselle työntekijälleen vain rapiat 7 000 euroa. Tapauksen takana ovat kyseisestä työntekijästä toimistolla vapaasti vuosia levitetyt photoshopatut kuvat, jotka olivat oikeuden mukaan ”homofobisia, naisvihaisia, rasistisia ja vulgaareja”. Kamelin selän katkaisi kuva, jossa työntekijä muokattiin tekemään natsitervehdystä. Tapaus kääntyi osaksi Quanticin eduksi, sillä yhtiön katsottiin toimineen tarpeeksi joutuisasti – tosin vasta sitten, kun asiasta oli tehty virallinen valitus. Yhtiön tyyli kuulostaa tapauksen jälkeen vähintäänkin epämääräiseltä, sillä työntekijöistä oli tehty vuosien varrella hulppeat 600 rivoa shoppausta.

pelaaja.fi // 11

Pelaajan maailma

Stadia-ohjaimessa on kuvankaappausnappi, mutta otoksia ei voi jakaa tai edes tallentaa omille laitteilleen millään keinolla.

Google on nostanut mediassa erikseen esiin Stadia-ohjainten sukupuolineutraalin värimaailman. Testiohjain tosin oli miehekkään tummansininen, mutta se totteli siitä huolimatta myös naistestaajaa.

Onko tulevaisuus nyt? – Testissä Google Stadia Ensitesti GOOGLEN AVAUS SUORATOISTOMARKKINOILLA ON RAKENNETTU SUURTEN LUPAUSTEN VARAAN. LÄHDIMME SELVITTÄMÄÄN, PIILEEKÖ MAINOSPUHEISSA TOTUUDEN SIEMEN.

ulunut vuosi on ollut vilkasta aikaa pilvipalveluiden pelikentillä. Alkuvuodesta Suomeen rantautui PlayStationin suoratoistokirjasto PS Now, ja syksyllä Microsoft ja Electronic Arts aloittivat suljetut testit vastaavilla palveluillaan. Yritystä on monella rintamalla, mutta toistaiseksi kaikki kuluttajien käsiin päätyneet palvelut ovat kärsineet miltei identtisistä ongelmista, jotka liittyvät viiveeseen ja videokuvan laatuun. Nyt kisaan on liittynyt musta hevonen, teknologiajätti Google, joka ensikertalaisen itseluottamusta uhkuen väittää korjaavansa juurikin nämä epäkohdat innovaatioillaan. Sen omasta Stadia-palvelusta on luvattu viiveetöntä ja hitaammillakin verkoilla toimivaa kokemusta, jonka käyttöönottoon ei vaadita kalliita pelikoneita. Lähtökohdat lupausten lunastamiseen ovat hyvät – ovathan alla Googlen muskelit ja suoratoistoa varten alusta asti suunniteltu teknologia –, mutta lopullinen totuus paljastuu vain käytännön kokeilulla.

Saimme toimitukseemme testattavaksi marraskuun puolivälissä ilmestyneen, 129 euron arvoisen Stadia Founder’s Edition -paketin, joka sisältää Stadian oman ohjaimen sekä tv-pelaamisen mahdollistavan Chromecast Ultra -vastaanottimen. Lisäksi mukana on 12 // pelaaja.fi

kokeilujakso Pro-jäsenyyttä, joka tarjoaa kymmenen euron kuukausimaksua vastaan kourallisen ilmaisia pelejä ja 4K-resoluution videota. Koska pelit täytyy ostaa Stadialle täyteen hintaan, Pro-palvelu on aloittelijalle arvaamattoman arvokas. Televisioruudun lisäksi pilvipelit saa pyörimään Chrome-selaimen kautta millä tahansa nuhapumppukoneella, mutta älypuhelimilla Stadia-pelailusta pääsevät toistaiseksi nauttimaan vain Googlen oman Pixel-luurin onnekkaat omistajat. Pakettiin kuuluva ohjain toimii tällä hetkellä langattomasti vain Chromecastin aisaparina, mutta mukana tulee johto pc- ja puhelinsessioita varten. Mikäli toiminnalliset puutteet jätetään omaan arvoonsa, Stadian ohjain ansaitsee kiitosta. Sen vaatimattoman neutraali muotokieli miellyttää silmää herättämättä turhaa huomiota, mutta se näyttää silti pätevältä tuotteelta halvan kopion sijaan. Ohjaimen teksturoidut sauvat ja kookkaat liipaisimet ovat jämäköitä, ja näppäimissä on tarpeeksi tuntumaa. Sommittelun saralla ohjain ei lähde keksimään pyörää uudestaan, joten sen käyttö onnistuu käsiä vilkuilematta heti ensiyrittämältä. Käyttöönoton kynnys on matala muillakin rintamilla. Koska varsinaista keskusyksikköä ei ole, Stadian

sydän on helppokäyttöinen älypuhelinsovellus, jonka kautta hoituvat pelien ostaminen ja lisälaitteiden hallinta. Monialustaisen ekosysteemin pystyttäminen vie maksimissaan kymmenen minuuttia, ja alkuseremonioiden jälkeen eri kanavien välillä pääsee vaihtelemaan saumattomasti jopa pelin pyöriessä.

Aloitin kokeilun pian neljä vuotta vanhalla MacBookillani, jolla ei normaaliolosuhteissa tarvitse edes kuvitella pelaavansa mitään. Tietokoneella Stadian käyttöön ei vaadita edes sovellusta, vaan pelit käynnistyvät yhdellä klikkauksella normaalista Chromeikkunasta. Hillitön helppous itsessään oli jo ällistyttävää, mutta leukani loksahti lattiaan viimeistään, kun ensimmäiseksi testipeliksi valikoitunut Assassin’s Creed Odyssey todella alkoi pyöriä rupuisella Macillani aivan muina miehinä. Varsinainen peli toki surrasi Googlen palvelinsalissa jossain kaukana, mutta sen massiivinen maailma köhivän koneen 13-tuumaiselle ruudulle tiivistettynä oli silti ihmeellinen näky. Mutta entäpä varsinainen pelikokemus? Valitettavasti ensikokeilu tapahtui toimistollamme, jonka verkkoyhteys soveltuu moisiin aktiviteetteihin parhaimmil-

Assassin’s Creed Odyssey

Destiny 2

laankin todella huonosti. Nopeutensa puolesta verkko on Googlen mukaan kyllä varsin riittävä, mutta sen epäluotettavuus muodostui nopeasti ongelmaksi. Vaikka Stadiani oli määrätty priorisoimaan videosyötteen laatua sulavan kokemuksen sijaan, pelin resoluutio putosi toimistoverkossa tämän tästä suttuiseen 720p-tarkkuuteen. Verkon köhiessä video myös pätki ja pomppi sen verran, ettei salamurhaamisesta tahtonut tulla mitään. Kokeilu heijasteli siis täydellisesti aiempia kokemuksiani pilvipelaamisen parissa. Olin kuitenkin valmis laittamaan ongelmat epämääräisen verkon piikkiin, ja päätin antaa Stadialle uuden mahdollisuuden vakaissa kotiolosuhteissa. Luotettavan satamegaisen yhteyden päässä tarina oli aivan toinen. Jopa Trials Risingin kaltainen nopeita ja hienovaraisia liikkeitä vaativa peli toimi kuin unelma, graﬁikka oli kristallinkirkasta, eikä viivettä ollut havaittavissa ollenkaan. Viimeksi mainitusta on ilmeisesti kiittäminen Googlen omaa teknologiaa, jonka ansiosta ohjain itsessään on yhteydessä verkkoon ja sitä kautta Stadian palvelimiin. Näin yksi viivettä aiheuttava välikäsi poistetaan yhtälöstä kokonaan.

Viiveetön ja saumaton suoratoistokokemus on tietynlainen moderni ihme, johon moni Googlen kilpailija ei vielä pysty.” Trials Rising

Farming Simulator 19

Todellinen stressitesti tapahtui kuitenkin konsolipelaamisen kotikentällä eli olohuoneessa suuren ruudun ääressä. Chromecastin käyttöönotto oli yhtä helppoa ja välitöntä kuin kaikki muukin tähän asti, ja ohjain toimi moitteettomasti myös langattomasti. Chromecast Ultran voimin sisään saatiin tosiaan ajoittain jopa 4K-videota, joka itsessään on yllättävän laadukasta. Kuva ei kärsi repeilystä tai suttuisuudesta, ja värit toistuvat kauniisti myös verkon yli. Ikävä kyllä suurinta osaa Stadian peleistä ei yksinkertaisesti ole tehty nautittavaksi 4K-resoluutiolla, eivätkä ne tue sitä kuin keinotekoisen skaalauksen kautta. Pelien varsinaiset graﬁikka-asetuksetkaan eivät ole lähelläkään 4K:n vaatimaa tasoa, vaan esimerkiksi Destiny 2:n on vahvistettu pyörivän Stadialla medium-asetuksilla. Pettymys on melkoinen ottaen huomioon, kuinka rehvakkaasti Google keväällä kehuskeli maailmanluokan palvelimiensa mahdollistamilla ihmeillä. Kuinka pitkä matka on valtaviin jaettuihin maailmoihin tai täysin tuhottaviin ympäristöihin, jos edes Destiny 2 ei pyöri kunnollisella graﬁikalla? Mikäli Stadiasta yritetään leipoa vakavasti otettavaa vaihtoehtoa kalliille koneille, kokemuksen pitäisi olla verrattavissa niihin myös visuaalisesti.

Muitakin lupauksia on lunastamatta edelleen aimo nippu. Stadia ei ole vielä osa Googlen ekosysteemiä, vaikka sitä pidettiin julkistuksen aikaan palvelun

Kirjoitushetkellä joulukuun puolessavälissä Stadialle oli tarjolla 22 peliä, joista alustayksinoikeuksia on vain yksi.

suurimpana myyntivalttina. Minkäänlaista YouTubeintegraatiota ei ole vielä olemassa, eikä ohjaimessa oleva Google Assistant -näppäin toimi Suomessa vielä ollenkaan. Peliin hyppääminen suoraan trailerista ja läpipeluuohjeiden kysely peliä keskeyttämättä ovat siis toistaiseksi pelkkää mainospuhetta. Myös Bluetoothtuen ja saavutusten kaltaiset perusominaisuudet puuttuvat vielä. Nykytilassaan Stadialla ei siis ole juuri kilpailuvaltteja. Toistaiseksi palvelu pelittää vain vakaissa kotiolosuhteissa, missä pelaajaa palvelevat kuitenkin paremmin aivan tavalliset konsolit. Sen pelitarjonta on suppeaa ja käyttöönottohinta kallis – eritoten rapakon takana, missä siedettävät verkkoyhteydet maksavat kultaa ja mirhamia. On mahdotonta keksiä ainuttakaan syytä sille, miksi joku valitsisi Stadian sen perinteisempien kilpailijoiden sijasta. On toki valtavan hieno saavutus, että pilvipelaaminen on saatu toimimaan moitteettomasti edes vakaissa olosuhteissa. Viiveetön ja saumaton suoratoistokokemus on tietynlainen moderni ihme, johon moni Googlen kilpailija ei vielä pysty. Tällaisenaan Stadia on kuitenkin pikemminkin betatesti, todiste konseptin toimivuudesta, eikä se puutteellisella tarjonnallaan pysty perustelemaan hintalappuaan kuin kaikkein yllytyshulluimmille kuluttajille. Johanna Puustinen

pelaaja.fi // 13

Pelaajan maailma // Game Music Collective

Konserttisaleista keikkalavoille ja YouTubeen Haastattelu SUOMALAISEN PELIMUSIIKKIORKESTERI GAME MUSIC COLLECTIVEN TUOREIMMAT ALUEVALTAUKSET OVAT NÄYTTÄVÄT MUSIIKKIVIDEOT SEKÄ NOSTURINKIN LAVALLA ESIINTYNYT SEITSEMÄN HENGEN BÄNDI.

aikki lähti yksinkertaisesta ideasta. Sellisti Lukas Stasevskij pallotteli loppuvuodesta 2016 hullunkurisella ajatuksella orkesterista, joka keskittyisi puhtaasti pelimusiikin monipuoliseen kirjoon. Peleistä ja pelimusiikista nauttivat muusikkoystävät olivat heti mukana suunnitelmassa, ja jo vuotta myöhemmin Nobuo Uematsun, Jeremy Soulen, Martin O’Donnellin ja muiden pelisäveltäjien tutut sävelet kaikuivat Helsingin Finlandia-talossa. Kahdenkymmenen hengen kotimaisen Game Music Collective -orkesterin lähes loppuunmyyty debyyttikonsertti veti salin täyteen yleisöä, johon perinteisempi orkesterimusiikki ei välttämättä vetoaisi. Perässä seurasivat Helsingin pelimusiikkimessut, Turun ja Tampereen kattanut Suomen-kiertue, yhtiöityminen sekä hiljalleen kasvanut huomio verkossa julkaistuilla konserttitaltioinneilla ja musiikkivideoilla.

Pelaajan toimituksessa vieraillut Stasevskij myöntää Game Music Collectiven kolmivuotiseen taipaleeseen mahtuneen paljon asioita, mutta varsinaisesti kiirettä ei ole mihinkään. Asiat ovat edenneet hiljalleen ja myös jatkuvat omalla painollaan, sillä pelimusiikin esittäminen livenä sen omia ehtoja kunnioittaen on vielä monin paikoin lapsenkengissään. 14 // pelaaja.fi

– Tällaisista orkestereista ei oikein ollut hirveästi mitään ennakkotapauksia, ja vähän tyhjästä piti nyhjäistä joka ikinen asia. Tässä on saanut itsekin opetella monen eri ammattikunnan asioita, ja teen sitä edelleen koko ajan. Kun aletaan tehdä kappaleita ja sovituksia, niihin tarvitaan koko musiikin ammattialan kirjo, ja meillä toki on nyt loistavat äänipuolen ihmiset, teknikot ja sovittajat. Lisäksi tähän liittyy tosi vahvasti myös mediapuoli, Stasevskij kertoo. Hän painottaakin pelimusiikin olevan ennen kaikkea hybridimusiikkia, minkä takia Game Music Collective poikkeaa melkoisesti klassisemmista orkestereista. – Pelimusiikki ei ole täysin akustista tai elektronista. Siinä ei ole mitään sellaisia rajoja, joita monesti klassisessa musiikissa tai vastavuoroisesti jazzissa tai rockissa on. Ne ovat omissa lokeroissaan. Pelimusiikki ei ole lokeroitunutta, Stasevskij pohtii. Pelaajien on varmasti helppo yhtyä näkemykseen pelimusiikin persoonallisuudesta ja henkilökohtaisuudesta. Stasevskij muistuttaa säveltäjien lähteneen toteuttamaan pelien seikkailutunnelmaa jo Zeldoista ja Final Fantasyista lähtien, minkä myötä pelimusiikkiin on tullut kontekstin kautta omat toteutustapansa, traditionsa ja jatkuvuutensa. Siitä huolimatta Stasevskij ei ole kohdannut muusikkopiireissä varsinaisesti ennakkoluuloja pelimu-

siikkia kohtaan. Itsenäisenä orkesterina on toki kohdattava omat realiteettinsa ja haasteensa verrattuna vaikkapa valtion tuella toimiviin kaupunginorkestereihin. Onnistumiset ja epäonnistumiset ovatkin suorempaa seurausta siitä, miten pelimusiikinystävät vastaanottavat konsertit. – On todella hyvä saavutus, että olemme päässeet omillemme keikkojen lipputuloilla. Varsinkin jos verrataan siihen, että klassisen musiikin orkesterit saavat pääkaupunkiseudulla tavanomaisesti 20–30 prosenttia tuloista, ja homma silti toimii. Meillä ei ole kaupungin ilmaisia markkinointikoneistoja, vaan meidän tekemisemme on selkeästi kolahtanut ihmisten tunteisiin. Olemme saaneet apua paljon senkin takia, että tätä tehdään rakkaudesta lajiin, hän myöntää.

Omaa jalansijaa etsiessä nähtiin vielä yksi uusi aluevaltaus ennen vuosikymmenen vaihdetta. Game Music Collective Band on seitsemän hengen pienemmille esiintymislavoille soveltuva tiivistetympi kokoonpano, jonka varsinainen lanseeraus oli kirjoitushetkellä vielä edessä. Juuri ennen vuodenvaihdetta tapahtunut ensimmäinen konsertti oli Helsingin legendaarisimpiin keikkapaikkoihin lukeutuneen Nosturin viimeisiä ennen sulkeutumistaan. – Näin muusikon näkökulmasta on toki ääliömäistä, että niin moni keikkapaikka suljetaan Helsingissä. Nostu-

Call of Duty -videon kuvauksissa.

rin lisäksi nurin menee The Circus, ja luin lehdestä, että myös Virgin Oil. Se kertoo siitä, että ihan viihdepuolellakin artistien kirjo ja määrä on suppeutunut. Asiat on tehty liian hankaliksi, että se olisi kannattavaa. Se on sääli, koska siitä kärsivät kaikki musiikkiin sidoksissa olevat tahot, hän harmittelee. Stasevskij myöntääkin, että on silti hienoa tuoda pelimusiikki samalle lavalle, jossa lukemattomat musiikin suurnimet ovat soittaneet omaa tuotantoaan. Luonnollisesti pienikokoisemman bändin on löydettävä oma identiteettinsä kokonaiseen orkesteriin verrattuna. – Seitsemän ihmistä on isohko bändikokoonpano, ja ote on elektronispainotteisempi kuin varsinaisella orkesterilla. Orkesterissa soittaessa muusikot puhuvat blendaamisesta: siinä yhden soittajan rooli voi olla mutteri muiden joukossa tai palapelin osa. Sama pätee bändiin, mutta jokaisen ihmisen rooli kasvaa ja on herkempi, hän kuvailee. Bändin kokoonpano on myös joustavampi ulkomai-

sille markkinoille, jotka ovat yhä Game Music Collectiven tähtäimessä. Kansainvälisen huomion haalimisessa apuna ovat toistaiseksi toimineet sekä konserttitaltioinnit että varta vasten verkkoon tehdyt musiikkivideot, joihin lukeutuvat muun muassa sellosovitukset The Legend of Zelda: Link’s Awakeningista tutusta Ballad of Wind Fish -kappaleesta sekä Assassin’s Creed Odysseyn pääteemasta. – Kansainvälinen huomio on saatu lähinnä sen jälkeen, kun alettiin julkaista videoita. Muun muassa Halon säveltäjä on ottanut meihin yhteyttä, että miksei hän ole aiemmin kuullut meistä, ja pyytänyt kertomaan, mikäli tarvitsemme apua, Stasevskij paljastaa.

Tulevaisuuden osalta moni asia on yhä auki, mutta halu laajentua on suuri. Alkaneelle vuodelle suunnittelupöydällä on jonkinlainen albumi, minkä lisäksi Game Music Collective työskentelee myös pelistudioiden kanssa. Yhteistyötä on muun muassa kotimaisen Action

Pelimusiikki ei ole täysin akustista tai elektronista. Siinä ei ole mitään sellaisia rajoja, joita monesti klassisessa musiikissa tai vastavuoroisesti jazzissa tai rockissa on.” – Lukas Stasevskij

Squad Gamesin Iron Danger -pelin kanssa. Stasevskij näkee kuitenkin YouTube-musiikkivideoihin keskittymisen erityisen tärkeänä, ja tuoreisiin Battlefield- ja Call of Duty -musiikkivideoihin onkin haluttu panostaa kunnolla. Niin puitteet kuin rekvisiitatkin niihin on löydetty muun muassa Parolan panssarimuseosta ja Virkkalan entiseltä sementtitehtaalta, ja apuun on kutsuttu myös tuttuja varusmiessoittokuntalaisia. Lopputulokset ovat kieltämättä komeaa katseltavaa ja kuunneltavaa, ja sotapelien musiikkia nostetaan vahvasti esille myös konserttien soittolistoilla. Tarjontaa halutaankin luonnollisesti laajentaa ja päivittää myös muihin suuntiin, vaikka tarkemmat suunnitelmat ovat vielä avoinna. – Final Fantasyn kaltaisten japanilaisroolipelien traditiossa musiikin esittäminen on vahvaa, koska sitä on tehty aiemminkin todella paljon. Mitä tulee Call of Dutyihin, Battlefieldeihin ja sotapeleihin, niihin on aiemmin tarttunut lähinnä muutama orkesteri. Ollaan vielä sen verran alkuvaiheessa, ettei itselläkään ole valmiita vastauksia, mihin suuntaan tätä kannattaa vielä kehittää, Stasevskij myöntää. Valinnoissa halutaan ennen kaikkea leikitellä sopivissa määrin ihmisten nostalgialla mutta tuoda mukaan pelikonserttien kestosuosikkien lisäksi muitakin laadukkaita kappaleita. Esimerkiksi Destiny 2:n Journey-kappaleesta tuli Stasevskij’n lempisovituksia, vaikka hän ei sen kuullessaan ollut edes testannut peliä. Myös suomalaista tuotantoa pyritään jatkossakin tuomaan esiin. – Pelimusiikkia on todella paljon, eli jos emme soittaneet ihmisten suosikkibiisiä, se ei johdu siitä, ettei olisi halua. Kaikki on vielä edessä! Ville Arvekari

pelaaja.fi // 15

Pelaajan maailma // Kolikkopelikulttuuria kotikonstein

Kolikkopelikulttuuria kotikonstein

16 // pelaaja.fi

Kuva: Lasse Erkola

Vierailu KOLIKKOPELIT EIVÄT OLE HARRASTUS SIITÄ HELPOIMMASTA TAI HALVIMMASTA PÄÄSTÄ, MUTTA LUOVUUDELLA JA RYHMÄHENGELLÄ VOIDAAN SAADA AIKAAN PALJON. TAPASIMME MICKEY MUSTALAHDEN JA MARKO JÄRVENPÄÄN, JOTKA OVAT RAKENTANEET LÄHEISTENSÄ KANSSA OMIA PELIKABINETTEJAAN.

Marko tutkailemassa pelikirjastoa. Steam tarjoaa monipuolisen kattauksen arcadehenkistä pelattavaa.

eitsemän vuotta sitten Marko Järvenpää istui alas pelaamaan Namco-klassikko Galagaa PlayStation 3:lla. Peli oli tuttu nuoruudesta, jolloin Marko kavereineen saattoi jopa kesken koulupäivän livahtaa Linnanmäen silloiseen kolikkopelihalliin pelaamaan oppituntien välissä, mutta modernilla konsolilla se ei vain napannut enää entisellä tavalla. DualShockilla pelaaminen kotisohvalla ei mitenkään vastannut kokemuksena sitä uniikkia fiilistä, jota ison kolikkopelikabinetin näprääminen tuolloin aikoinaan kolikkopelihallissa toi. Se jäi kaihertamaan mieltä siinä määrin, että asian eteen täytyi alkaa tehdä jotakin. Näin sai alkunsa idea oman kolikkopelikabinetin rakentamisesta, joka on sittemmin kasvanut vuosien ajan vähitellen edenneeksi ryhmäprojektiksi. Hankkeen auttoi ensin kysyttäessä vauhtiin Markon käsistään kätevä ystävä Mika Hamare, joka loi kabinetille sen pohjana vielä tänäkin päivänä toimivan kehikon. Ammatiltaan puuseppänä toimiva Mickey Mustalahti otti tämän jälkeen kopin varsinkin kabinetin visuaalisessa ja toiminnallisessa kehittämisessä, johon tukea tuli Satu ja Alex Mustalahden osalta myös muulta perheeltä. Teknistä tukea ovat tarjonneet vielä ohjelmistopuolen hallitseva amerikkalaisvahvistus Andrew sekä pc-rautapuolen kanssa avustanut Len ”Lennu” Merikanto, joka valitettavasti menehtyi varhain viime vuonna. – Kukaan meistä ei varmaan yksin jaksaisi lähteä alusta loppuun tekemään jotain tällaista. Kyllä tähän on tarvittu monien ammattitaitoa, Mickey korostaa.

Tekijäporukka ei välttämättä koskaan koe hankettaan sataprosenttisen valmiiksi, mutta usean vuoden rauhallisen työskentelyn jälkeen siitä on muodostunut silti monipuolinen kokonaisuus. Kaappiin itseensä on ujutettu valmiiksi sisään lasin takana piilevä perinteinen 32 tuu-

Laitteen alaosasta löytyvä kolikonsyöttöluukku on peräisin aidosta Linnanmäellä käytössä olleesta kolikkopelistä.” pelaaja.fi // 17

Pelaajan maailma // Kolikkopelikulttuuria kotikonstein

Iso kabinetti varhaisessa muodossaan.

Ison kabinetin sydän muodostuu modernista pc:stä.

18 // pelaaja.fi

man teräväpiirtotelevisio ja kaksi arcadetikkua yleisten näppäinasettelujen kera. Kabinetin alla piilevässä lokerossa niihin voi kiinnittää PlayStation 4:n tai Xbox 360:n kaltaisen konsolin tai sitten suoraan osaksi kabinettia rakennetun pc:n. Ryzen 5 1600 -suoritinta ja GeForce GTX 980 Ti -näytönohjainta hyödyntävä tietokone on haluttu rakentaa mukaan nimenomaan ilman omaa koppaansa, jotta se ei näyttäisi vain kabinettiin jemmatulta pöytäkoneelta. Ratkaisulla on ollut myös käytännöllisiä etuja, sillä hyvä ilmanvaihto on ollut yksi keskeisiä asioita, johon rakentelussa on ajan myötä saatu kiinnittää paljon huomiota. Kaapin sisällä hyrräävä pc tukeutuu Windowsiin ja Steamiin. Käynnistettäessä laite saadaan avautumaan suoraan Steamin televisiotilaan, jolloin näppäimistön ja hiiren tarve on saatu eliminoitua lähes kokonaan. Jo pelkästään pelitarjonnaltaan Steam on myös mielenkiintoinen keskus laitteelle monipuolisuutensa ansiosta. Tuoreemmista peleistä varsinkin Tekken 7 pyörii koneessa uskollisesti, mutta yhtälailla tarjolla on yllättävämpiäkin mahdollisuuksia kolikkopelikokemuksille. Marko kertoo innostuneensa hiljattain esimerkiksi Dead Cellsistä, jota ei ole suoranaisesti suunniteltu arcadetikulle mutta on silti saatavissa toimimaan myös sellaisen kanssa. Sama pätee esimerkiksi Crash Bandicoot -uusioversioiden kaltaisiin yksinkertaisempiin peleihin tai vaikkapa Mega Driven uudelleenjulkaistuun Streets of Rage -sarjaan, jonka kaikkia osia ei niiden arcadehenkisyydestä huolimatta ole tuotu koskaan virallisesti kolikkopelien maailmaan. Steamin monet pelien uusiojulkaisut Marko näkee muutenkin arvokkaana. Steamin televisiotilan kautta hän pystyy toki käynnistämään MAME-emulaattorin, mutta niin pelejä kuin niiden oheistuotteitakin keräävänä hän kokee ensiarvoisen tärkeänä tekijöiden rahallisen tukemisen aina kun se on vain mahdollista. Tuetaanhan silloin usein myös pelien – niin vanhojen kuin uudempienkin – helppoa saatavuutta.

Ulkoisesti kabinetissa piisaa persoonallisia yksityiskohtia. Namcon pelien fanitus tuodaan heti esiin kylkien ja etuosan Tekken- ja Soulcalibur-taiteella. Koko koneen yläosaa komistaa vielä valaistu Namco-kyltti, jonka voisi helposti kuvitella olleen erikseen laitteeseen ostettu osa. Se on kuitenkin täysin Mickeyn omaa käsialaa aina tarkkaan leikattuja ja kiinnitettyjä kirjaimia myöten. Laitteen alaosasta löytyvä kolikonsyöttöluukku on vuorostaan peräisin aidosta Linnanmäellä käytössä olleesta kolikkopelistä. Minkäänlaista toiminnallisuutta siihen ei ole ainakaan toistaiseksi ehditty asentamaan, mutta vanhojen markkamerkintöjensä kanssa se on jo sellaisenaan hauska muistutus menneestä. Siihen ei myöskään ole päästy käsiksi aivan tavalliseen tapaan ostamalla, vaan avukseen Marko tarvitsi hankinnassa niin tuttavasuhteita kuin yhden punaviinipullonkin. Osa visuaalisista yksityiskohdista on saanut syntynsä myös ihan vain periaatteiden kautta. Koneessa käytettävät sauvat ja napit eivät alun perin olleet osa kabinettia, vaan kaappiin oli tehty kaukalo, johon pystyi asettamaan kaksi perinteistä, toisistaan irrallista arcadeohjainta. Kunnollisempaa kolikkopelikokemusta hakeneelle moinen ei kuitenkaan kauaa kelvannut, joten Mickey purki ohjaimet osiin ja istutti ne pysyvästi kabinetin etuosaan. Kevyitä lisäohjainkokeilujakin on tehty ja halutaan tehdä jatkossakin. Yhdessä vaiheessa telkkarin yhteyteen laitettiin mukaan PlayStation-kamera Move-räiskintäpelejä varten, mutta kokemus ei ollut lopulta millään tavalla verrattavissa edes olohuoneissa pelattaviin valopistoolikoitoksiin. Haaveissa Markolla olisi vielä päästä pelaamaan ainakin Marble Madnessin ja Tempestin kaltaisia pelejä niiden alkuperäisellä ohjausmallilla, mutta se vaatisi toteutusideoita pallohiiren kaltaisten ominaisuuksien hyödyntämiselle. Aika siis näyttää, mihin suuntaan kaappi voi vielä kehittyä. Uusia muotoiluideoitakin on heitetty ilmaan käyttömukavuuden parantamiseksi.

Kesällä Mickey otti välityökseen pöydälle mahtuvan pienemmän kabinetin, joka koottiin Defender-teemaiseksi Markon toiveiden mukaan.” Rakentaminen ei ole jäänyt tekijöiltä vain yhden kabinetin tekoon. Kesällä Mickey otti välityökseen pöydälle mahtuvan pienemmän kabinetin, joka koottiin Defender-teemaiseksi Markon toiveiden mukaan. Pienemmän näytön ohella se hyödyntää kirpputorilta noin 30 eurolla löytynyttä minikokoista Acer Aspire R3600 -tietokonetta, joka pyörittää RetroArchiin pohjautuvaa Lakka-käyttöjärjestelmää. Tikkujakaan ei tällä kertaa revitty irti valmiista ohjaimesta, vaan Kiinasta laitettiin tilaukseen maineikkaat Sanwa-osat, jotka opeteltiin sitten asentamaan itse. – Näitä on todella mielenkiintoista tehdä alusta loppuun. Meillä puuseppäkoulussa opetetaan tekemään perinteisiä huonekaluja, mutta sitten on näitä erikoisempia juttuja, joihin ei ole saanut minkäänlaista koulutusta. Kaiken joutuu selvittämään itse, ja kaikki on niin custom-mitoilla kuin vain olla ja voi, Mickey kuvailee. Defender-teema ei valikoitunut pöytäkabinetille mitenkään satunnaisesti. Williams-klassikko kuuluu Markon suosikkipeleihin jopa siinä määrin, että edesmenneillä GameXpo-messuilla hän ei pelkästään käynyt pelaamassa sitä Pelaajan kolikkopelejä pursunneella messualueella vaan hyydytti sen kovalla käytöllä pariinkin otteeseen. Hän myös tapasi pelin luoneen Eugene Jarvisin enemmän kuin mielellään, kun helsinkiläisstudio Housemarque päätyi tuomaan kehittäjäkonkarin Suomeen osana Nex Machina -pelin kehitystä ja markkinointia. – Se oli minulle vähän niin kuin jollekin musiikkipuolella on vaikka Ozzy Osbournen näkeminen. Minulle hän on legenda, ja yllätyin siitä, miten mukava hän on. Juttelin hänen kanssaan puoli tuntia tai tunnin, ja minulta alkoivat jo jutut loppua, mutta häneltä eivät, Marko muistelee.

Mickey ja Marko tiedostavat, että mikäli joltain löytyy hallusta jo aito kolikkopelikone, itse rakennettuja kabinetteja on helppo katsoa nokan vartta pitkin. Valinta oman rakentamisesta tehtiin kuitenkin se huomioiden, miten kalliiksi ja hankalaksi oikean hankinta oikeasti tulisi. Vanhempien pelien ystävä olisi saattanut joutua löytämään rahaa ja tilaa useammalle eri laitteelle, jotka eivät ole tänä päivänä välttämättä edes helposti löydettävissä. Huoltotoimet ovat nekin usein kokonaan oma prosessinsa. – Aluksi tuntui tosi etäiseltä, että voisi itse omistaa kotona jonkin arcadekabinetin. Mutta sitten kun lähdimme oikeasti tekemään, siinä tekoprosessin aikana hieman hullunkurisesti huomattiin, että totta kai voimme tehdä omat vehkeet. Jos ei voi saada alkuperäisiä, tehdään itse henkilökohtaiseen käyttöön omat kabinetit, Mickey toteaa. Tuttavapiiristä virallisiakin koneita kyllä löytyy, ja tekipä kaksikko jopa visiitin Tokioon, kun Tekken 7 oli vasta saatavilla vain pelihalleissa. Yhteys alkuperäiseen kolikkopelaamiseen ei ole siis katkennut täysin, vaikka Suomessa tarjonta onkin selvästi nykyään rajallinen. Kaverukset ovat käyneet Helsingin Malmilla sijaitsevassa Sugoissa ja Suomen pelimuseossa, ja jossain vaiheessa tarkoituksena olisi katsastaa Tampereen liikekeskus Siperiaan avattu retropelibaari. Koko porukalle omien kolikkopelikokemusten luominen ja pelaaminen ovat kuitenkin ennen kaikkea harrastuksia. Työn ja perheen takia peleille ei ole aina aikaa, ja monesti asioita täytyy yksinkertaisesti vain priorisoida. Kaikkien vastuiden keskellä pelaamista ja rakentelua on silti oppinut arvostamaan senkin edestä. Panu Saarenoja

Pienemmän kabinetin sisällä hyrräävä pc ei ole juuri modeemia suurempi.

pelaaja.fi // 19

Pelaajan maailma // Pintaraapaisut

Ghost of Tsushima

Bravely Default II

Babylon’s Fall

Tekijä: Sucker Punch Julkaisija: Sony Alusta: PS4 Julkaisu: Kesä 2020

Tekijä: Team Asano / Claytechworks Julkaisija: Square Enix Alusta: Switch Julkaisu: 2020

Tekijä: PlatinumGames Julkaisija: Square Enix Alusta: PS4, Win Julkaisu: Ei tiedossa

Sucker Punch on tullut kauas Sly Cooperin ja jopa Infamousin ajoilta, ja sen kunnianhimoinen samuraipeli feodaaliajan Japanista vuonna 1274 päivättiin Game Awardsissa kesäksi. Itse ”aavehan” on kuolleeksi luultu soturi Jin Sakai, jonka on kostettava mongolivalloittajille toimintaa, hiiviskelyä ja kiipeilyä sekoittavassa kolmannen persoonan seikkailussa.

Bravely Default II on sekavasti jo sarjan kolmas peli, sillä varsinainen kakkososa sai nimen Bravely Second. Tarina, hahmot ja maailma ovat nyt kaikki uusia, ja peli puhuttelee varmasti aikaisempien seikkailujen tapaan pelaajia, jotka ovat toivoneet retrohenkistä ropetusta vanhojen Final Fantasyjen hengessä.

Platinumin tuleva toimintapeli oli hämärän peitossa Sonyn joulukuiseen State of Play -esitykseen asti. Silloin tuli selvemmäksi, että kyse on miekkamätöstä, joka näyttää Platinumin perinteisemmän tyylin ja Dark Soulsin sekoitukselta. Vaikka grafiikan päällä on maalauksellinen filtteri, viholliset ja maisemat voisivat hyvin olla Soulsin Lordran-valtakunnasta.

Resident Evil 3

Dreams

No More Heroes III

Tekijä: Capcom Julkaisija: Capcom Alusta: PS4, Xbox One, Win Julkaisu: 3. huhtikuuta

Tekijä: Media Molecule Julkaisija: Sony Alusta: PS4 Julkaisu: 14. helmikuuta

Tekijä: Grasshopper Manufacture Julkaisija: Grasshopper Manufacture Alusta: Switch Julkaisu: 2020

Kolmannen Residentin toivottu uusintaversio julkistettiin hupaisasti moninpeli Resident Evil: Resistancen ”yksinpelikampanjana”. Se on erikoinen tapa sanoa, että Resistancesta tuli juuri Resident Evil 3:n kiva pikku bonus. Modernisoidun Jill Valentinen ohessa päätähti on tietysti Nemesis, kakkososan uusinnassa pelaajaa ihastuttavasti vainonneen Mr. X:n kehittyneempi serkku.

Media Moleculen henkinen jatkaja LittleBigPlanetille on sen uusin peli Dreams, jota pitäisi ehkä kutsua ennemmin pelintekotyökaluksi ja pelien jakoalustaksi. Kehitys ei ole ollut aivan suoraviivaista, sillä peli julkistettiin jo vuonna 2013 ja se sai julkaisupäivän vasta viime vuoden loppumetreillä. Helmikuussa nähdään, kuinka hyvin tekijöiden unelmat toteutuvat.

Travis Touchdownin uudet palloilut julkistettiin jo kesällä E3:ssa. Game Awardsissa esiteltiin uutta ja kummallista animetraileria, jossa nähtiin E.T.-leffasta muistuttavia juonikuvioita. Nuori poju pelastaa muukalaisolennon, joka tosin tällä kertaa paljastuu intergalaktiseksi valloittajaksi. Traviksen on siis tällä kertaa viipaloitava avaruudesta tulleita superpällejä.

Axiom Verge 2

Maneater

Sports Story

Tekijä: Thomas Happ Games Julkaisija: Thomas Happ Games Alusta: Switch Julkaisu: 2020

Tekijä: Tripwire Ineractive Julkaisija: Tripwire Interactive Alusta: Win Julkaisu: 22. huhtikuuta

Tekijä: Sidebar Games Julkaisija: Sidebar Games Alusta: Switch Julkaisu: Kesä 2020

Jotkut pelit ovat tekijöidensä intohimoprojekteja, ja sellaisiin kuuluu erittäin retrohenkinen loikinta Axiom Verge, jota Tom Happ kehitti jopa viiden vuoden ajan. Switchille paljastettiin Nintendon Indie World -esittelyssä nyt jatko-osa, jota Happ on kuulemma alkanut kehittää jo neljä vuotta sitten. Metroid-henkisessä pelissä tutustutaan Axiom-pelimaailman alkuperään ja mysteereihin.

Tripwiren hairoolipeli julkistettiin vuonna 2018, mutta siitä on sen jälkeen kuulunut niin vähän, että pelin olemassaoloa ehti jo epäillä yksi jos toinenkin. Game Awardsissa nähtiin onneksi uusi hurmeinen traileri ja julkistuspäivä. Tähän kaikkien kahjojen haileffojen peliversioon valaa uskoa se, että tekijöillä on takanaan jo yksi pätevä haipeli Depth ja Killing Floor -sarjan hittejä.

Urheilullinen roolipeli Golf Story nauttii Switchillä kulttimainetta. Jatko-osalle lupaillaan samaa henkeä, mutta pelkän golfin sijasta tarjolla on läjä eri urheilulajeja, jotka ovat pelimaailmassa sekoittuneet myös keskenään. Luvassa on riemastuttavaa tarinaa, monenlaista palloilua sekä tietysti huumoria, jota fanittaa myös Nintendon nykyinen toimitusjohtaja Shuntaro Furukawa. Mukana on jopa moninpeli.

20 // pelaaja.fi

Kalenteri // listat Ke 1.1.

To 2.1.

Pe 3.1.

La 4.1.

Su 5.1.

La 11.1.

Su 12.1.

La 18.1.

Su 19.1.

La 25.1.

Su 26.1.

Dr. Kawashima’s Brain Training -aivojumppasarja palaa Switchillä. Teattereissa pelottavalta näyttävä Cats.

Ma 6.1.

Ti 7.1.

Ke 8. 8.1. 1.

To 9.1. 9.1.

Pe 10.1.

Monster Hunter: World -laajennus Iceborne hyytää nyt myös pc:llä.

Teattereissa ovat upouusi Grudge-leffa sekä Taika Waititin Hitler-satu JoJo Rabbit.

Jos ostat Man of Medanin ennen tätä päivämäärää, saat ohessa Friend Passin, jolla kaveri voi liittyä mukaan netin kautta ilman peliä.

Ma 13.1.

Ti 14.1.

Ke 15.1.

To 16.1.

Pe 17.1. Myynnissä toimintaseikkailu Dragon Ball Z: Kakarot ja Switchin Tokyo Mirage Sessions #FE Encore. Elokuvissa Bad Boys for Life.

Ma 20.1.

Ti 21.1.

Ke 22.1.

Pokémonia imitoiva Temtem ilmestyy Steamiin. Kauhuseikkailu Moons of Madness raahautuu pc:ltä PS4:lle ja Xbox Onelle.

Ma 27.1.

Ti 28.1.

Ke 29.1 29.1..

Pc-roolipeli Pillars of Eternity II: Deadﬁre seilaa PS4:lle ja Xbox Onelle. Mortal Kombat 11:n taistelijaksi ryhtyy itse Jokeri.

Journey to the Savage Planet vie pelaajat värikkäälle mutta armottomalle planeetalle.

Pelaaja Shop 1. FIFA 20 2. NHL 20 3. Need For Speed Heat 4. For Honor 5. Anthem 6. Battleﬁeld 4 7. Kirby’s Extra Epic Yarn 8. Kingdom Hearts III 9. The Division 2 10. Pokémon Sword ja Shield

To 23.1.

Pe 24.1.

Kingdom Hearts III:n laajennus Re:Mind ilmestyy PS4:lle. Myynnissä myös Final Fantasy Crystal Chronicles Remastered Edition.

Pc:llä uuden pintasilauksen saavat Commandos 2 HD Remaster ja Praetorians HD Remaster. Elokuvissa uusin Charlie’s Angels.

To 30. 30.1. 1.

Iso-Britannia 1. FIFA 20 2. Call of Duty: Modern Warfare 3. Star Wars Jedi: Fallen Order 4. Sea of Thieves 5. Minecraft 6. Pokémon Sword 7. Mario Kart 8 Deluxe 8. Pokémon Shield 9. Luigi’s Mansion 3 10. Minecraft

Pe 31.1. Sony sulkee SingStarkaraoken kaikki nettipalvelut jopa PS4:llä. Superkehuttu Parasiteleffa saapuu EteläKoreasta.

Yhdysvallat 1. Call of Duty: Modern Warfare 2019 2. The Outer Worlds 3. Luigi’s Mansion 3 4. Madden NFL 20 5. NBA 2K20 6. Tom Clancy’s Ghost Recon Breakpoint 7. WWE 2K20 8. FIFA 20 9. Borderlands 3 10. Ring Fit Adventure

Japani 1. Pokémon Sword ja Shield (Switch) 2. SG Gundam G Generation Cross Rays (PS4) 3. SG Gundam G... (Switch) 4. 13 Sentinels: Aegis Rim (PS4) 5. Luigi’s Mansion 3 (Switch) 6. Ring Fit Adventure (Switch) 7. Minecraft (Switch) 8. Mario & Sonic At The Olympic Games Tokyo 2020 (Switch) 9. Mario Kart 8 Deluxe (Switch) 10. Super Smash Bros. Ultimate (Switch) pelaaja.fi // 21

PELAAJA.FI //

Uutiset, blogit, arvostelut, kyselyt ja pelaajayhteisö. Kaikkea tätä verkossa tapahtui viimeksi.

Kyselyt

Sivustolta poimittua Sports Story oli mukava yllätys! Golf Storysta kovasti pidin, mutta en osannut yhtään odottaa, että saisi jatkoa. Ja illan paras uutinen oli tietysti, että Adam on viimein tehnyt paluun raivon kaduille! – Qlaos tutkaili Nintendon Indie World -lähetyksen julkistuksia.

Palauttiko Star Wars Jedi: Fallen Order uskosi Star Wars -pelien tulevaisuuteen? VASTAUKSIA: 619

Kyllä 60 % Ei 40 %

Tulee takulla hommattua. Saa nähdä aiheuttaako Nemesis niin kovaa pelkoa että pystyn viimeistelemään pelin xD – Tylor kauhistelee jo Resident Evil 3:n uusioversiota.

Mitä tulevaan Bioshockiin tulee, niin ei lähtökohtaisesti kiinnosta pätkääkään. Bioshock oli Ken Levinen lempilapsi ja kun tämä ei ole enää mukana, niin vaikea innostua pelkästä Bioshock-nimestä. Bioshockilla on nyt Levinen kynästä Jininsä ja Janginsa ja se on kaunis ja kaikin puolin riittävä paketti. – Haerski tarvitsee vakuuttelua BioShockin tulevaisuuden suhteen.

Jäiskin tuon näköiseksi. Varmasti tyylikkäin pelikonsoli ikinä tuo ”avaruusasema”.

Legendan statuksen lisäksi Pyykkönen on nyt myös tv-persoona ja kulttuurivaikuttaja.

– Thuresen ei säikähtänyt PS5:n kehitysyksiköstä vuotaneita kuvia.

– Tunna katsoi silmä kovana MTV3:a.

Lähinnä vahvistaa käsitystä siitä, että Respawn on hyvä kehittäjä. Uusi Titanfall olisi se juttu!

Ajatella... Royal julkaistaan liki tasan 3 vuotta alkuperäisen jälkeen. Aika menee niin nopeasti. Ostin vieläpä pleikka kolmoselle koska olin varma, etten koskaan tulisi hommaamaan pleikka nelosta. Oli niin siistiä pelata ihka uutta peliä jo kovaa vauhtia senioroituvalla PS3:lla.

– AK_Hamy ei epäillyt Star Wars Jedi: Fallen Orderin laatua.

Moninpeli oli ihan mielenkiintoinen kokemus, vaikka jo silloin oli havaittavissa hintojen korkeus omaan pelityyliin ja yksinpeliin nähden. Ryöstökeikat olisivat saattaneet pitää mielenkiintoa paremmin yllä, mutta eittämättä rahapuoli olisi kuitenkin saanut katkaistua välttävän kiinnostuksen siivet. Yksinpelin takia halusin pelata GTA V:n, RDR:n (suppea moninpeli muutenkin) ja RDR2:n. – ELTP ei elele Rockstarin verkkomaailmoissa.

– mantelirapu muistelee Persona 5 -kokemustaan.

Ei hassumpaa. Ihan kelvollinen tekele nykyään, mutta silti olen tyytyväinen että ostin alesta kympillä. – CLD2 No Man’s Skysta.

En osaa vieläkään päättää onko tuo maailman rumin vai kaunein auto. – Vaapukkamehuw hämmentyi Cybertruckista.

Kuukauden sitaatti

”LEFFA NÄYTTÄÄ TOTAALISEN PÖLJÄLTÄ. NYT HERÄSI KIINNOSTUS.” – Reﬂoni kertoi ensireaktionsa Ryan Reynoldsin Free Guy -elokuvasta.

Uuden sukupolven Xbox-konsolin ulkoasu esiteltiin. Miellyttääkö Xbox Series X silmääsi? VASTAUKSIA: 587

Kyllä, olen erittäin tyytyväinen 23 % Kyllä, olen melko tyytyväinen 21 % En osaa sanoa / ulkoasu ei herätä tunteita 33 % Ei, olen hieman pettynyt 12 % Ei, olen erittäin pettynyt 11 %

22 // pelaaja.fi

facebook.com/pelaaja

twitter.com/pelaaja

instagram.com/pelaajalehti

Saitilla tapahtuu

Pelaajan lukijat äänestivät Controlin vuoden 2019 parhaaksi peliksi elaajan toimitus kertoo omat valintansa vuoden peliksi seuraavilla sivuilla, mutta myös lukijoille haluttiin antaa mahdollisuus antaa omat äänensä Pelaaja.ﬁn joulukuisessa lukijaäänestyksessä. Vuoden peli 2019 -lukijaäänestys osoitti lukijoiden tänä vuonna arvostaneen kotimaista osaamista, sillä eniten kannatusta haali Remedy Entertainmentin yliluonnollinen toimintaseikkailu Control. Espoolaisstudion ensimmäinen peli julkaisija 505 Gamesin kanssa haali yhteensä 16,5 prosenttia kaikista äänistä. Äänestyksen toiseksi nousi hyvin tasaisesti Controlin rinnalla keikkunut Resident Evil 2. Capcomin kauhuklassikon täysin kokonaan uusiksi rakennettu seikkailu vetosi lopulta 15,3 prosenttiin kaikista vastaajista. Kolmanneksi nousi Metal Gear -luoja Hideo Kojiman ja hänen itsenäistyneen Kojima Productions -studionsa ensipeli Death Stranding. Futuristinen posteljoonisimulaattori kamppaili pitkään kolmannesta sijasta Star Wars Jedi: Fallen Orderin kanssa mutta vei pronssin 12 prosentin kannatuksella.

Vuoden peli 2019 -lukijaäänestyksen tulokset

Control

1. Control 2. Resident Evil 2 3. Death Stranding 4. Star Wars Jedi: Fallen Order 5. Sekiro: Shadows Die Twice 6. The Outer Worlds 7. Days Gone 8. Crash Team Racing Nitro-Fueled 9. Apex Legends 10. Disco Elysium 11. The Legend of Zelda: Link’s Awakening 12. Fire Emblem: Three Houses 13. Call of Duty: Modern Warfare 14. Pokémon Sword/Shield 15. Super Mario Maker 2 16. Borderlands 3 17. Metro Exodus 18. Kingdom Hearts III 19. Gears 5 20. Luigi’s Mansion 3

Resident Evil 2

4. 3.

Death Stranding

Star Wars Jedi: Fallen Order

Sekiro: Shadows Die Twice pelaaja.fi // 23

30 2 0 1 9

PARASTA PELIÄ ON TULLUT JÄLLEEN AIKA VALITA VUODEN PARHAAT PELIT. KOSKA TOIMITUKSEMME PELIMAKUJEN MONIMUOTOISUUTTA EI KUUNAAN SAISI TIIVISTETTYÄ TIUKKAAN TOP 10 -LISTAAN, ESITELLÄÄN TÄSSÄ NUMEROSSA JÄLLEEN 30 MAINIOTA TEOSTA. TÄNÄ VUONNA SAVOTTAA VAUHDITTI PESTIMME THE GAME AWARDS -GAALAN VIRALLISESSA MEDIARAADISSA, JONKA NIMISSÄ PÄÄSIMME MIETTIMÄÄN NIMITYKSIÄ MONELTA ERI KANTILTA JO ALKUTALVESTA.

TEKSTI: TOIMITUS JA AVUSTAJAT

24 // pelaaja.fi

Remnant: From the Ashes Tekijä: Gunfire Games Julkaisija: Perfect World Entertainment Alusta: PS4, Xbox One, Win Hypeliemessä marinoitujen AAA-pelien ja ison budjetin eeposten väliin mahtuu joka vuosi tuoreita ja virkistäviä yllättäjiä. Niihin lukeutuu Gunfire Gamesin eli Darksidersin tekijöiden Remnant. Se on Des-

tinyn loottiräiskintää ja Bloodbornen haastavuutta sekoittava kolmannen persoonan ammuskelu, jonka scififantasialla on miellyttävän rosoinen ja omaperäinen tyyli. Ammuskelutuntuma on loistava, ja peli toimii mai-

niosti kolmen pelaajan yhteistyöräiskeenä. Mikä parasta, maltillisella pituudellaan se sopii niille, jotka tahtoisivat Destiny-sarjaa muistuttavan kokemuksen ilman satoja tunteja nielevää omistautumista.

Tekijä: Square Enix, Omega Force Julkaisija: Square Enix Alusta: PS4, Switch, Win

Tekijä: Bandai Namco Studios Julkaisija: Bandai Nacmo Alusta: PS4, Xbox One, Win

Tekijä: Triumph Studios Julkaisija: Paradox Interactive Alusta: PS4, Xbox One, Win

Dragon Quest Builders ei kenties ole nimi, jonka moni odotti näkevänsä tällä listalla, mutta se kertoo enemmän huonosta markkinoinnista kuin pelin varsinaisesta laadusta. Builders ei nimittäin ole kansikuvastaan poiketen pelkkä halpa Minecraft-klooni vaan Videopeli isolla V:llä. Heinäkuussa julkaistu jatko-osa lyö tiskiin kuudenkymmenen tunnin edestä Dragon Quest -draamaa, eeppisiä seikkailuja, jättimäisiä pomotaisteluita ja luovaa rakentelua, jota käytetään luonnollisena tarinankerronnan välineenä. Mikäli tämän pelin kohdalla pystyy irrottautumaan ennakkoluuloistaan, saattaa huomata jopa viihtyvänsä.

Ace Combat -fanit saivat odottaa sarjan varsinaista jatkoa yli kymmenen vuotta. Odotus kuitenkin palkittiin, sillä Skies Unknown tarjoaa juuri sellaista näyttävää ja melodramaattista ilmasotatoimintaa, johon sarjassa on totuttu. Tarina seilaa totuttuun tapaan realismin ja saippuaoopperamaisen hölmöyden välimaastossa, mutta se onkin osa sarjan vetovoimaa. Ilmataistelu ei ole simulaatiota mutta tarjoaa silti tiivistunnelmaisia kamppailuja monipuolisen lentokoneja kalustovalikoiman kera. Kaiken kruunaa komea ja yksityiskohtainen ulkoasu, joka tekee taivaan sinessä liitämisestä nautittavan kokonaisuuden.

”Vielä yksi vuoro” on Civilization-henkisen strategiapelaamisen ikuinen mantra, joka pätee sataprosenttisesti myös Planetfalliin. Pitkäikäinen ja arvostettu Age of Wonders -sarja loikkaa pelin myötä fantasiasta avaruusoopperamaiseen scifiin ja tekee sen vieläpä erittäin tyylikkäästi. Suurstrategiaa ja XCOM-henkistä taktikointia yhdistävän Planetfallin hienous on tavassa, jolla se antaa pelaajan luoda ikiomaa pelityyliä tukevia armeijoita yhdistelemällä avaruuskansojen erikoiskykyjä ja superteknologiaa. Vahva suoritus Civstrategian lajityypissä, ja ensimmäisen pikkulaajennuksen perusteella sille voi povata valoisaa tulevaisuutta.

Dragon Quest Builders 2

Ace Combat 7: Skies Unknown

Age of Wonders: Planetfall

pelaajal.fi // 25

Tom Clancy’s The Division 2 Tekijä: Massive Entertainment Julkaisija: Ubisoft Alusta: PS4, Xbox One, Win The Division 2 on malliesimerkki erinomaisesta jatko-osasta, joka rakentaa ja laajentaa edellisen pelin pohjalta sekä korjaa samalla sen vikoja. Tapahtumapaikkana toimiva Washington on mallinnettu peliin komeasti ja on täynnä kerättävää, nähtävää sekä tehtävää. Pelimaailma elää dynaamisten tapahtumien ansiosta koko ajan, ja jatkuvien päivitysten vuoksi taitavasti suunniteltu loppupeli antaa valtavasti tekemistä. Kun räiskinnässä sekä aseiden ja varusteiden optimoinnissa on vielä hyvä tuntuma, kyseessä on helposti yksi vuoden parhaista avoimen maailman toimintapeleistä.

Baba Is You

Crash Team Racing Nitro-Fueled

Tekijä: Hempuli Julkaisija: Hempuli Alusta: Switch, Win, Mac, Linux

Tekijä: Beenox Julkaisija: Activision Alusta: PS4, Xbox One, Switch

Tekijä: Grezzo, Nintendo Julkaisija: Nintendo Alusta: Switch

Arvi ”Hempuli” Teikarin indiehelmi on ulkoa sympaattinen pieni pulmapeli, mutta sisuksiinsa se kätkee aivoja hivelevän matkan videopelilogiikan pimeälle puolelle. Se haastaa kyseenalaistamaan peleissä helposti itsestään selvinä pidettäviä asioita ja on sen myötä kaikessa yksinkertaisuudessaankin yksi vuoden mieltä avartavimpia kokemuksia. Minkäänlaista historiaa pelien parissa ei vaadita, vaan pulmat ovat tyydyttävän haastavia ihan vain aivopähkinöitä muutenkin kaipaaville. Baban taru ei ole myöskään vielä ohi, vaan alkavana vuonna rakentamaan päästään ihan omia kenttiäkin.

Viime vuodet ovat olleet suopeita PlayStation-faneille. Vuosi 2017 toi takaisin vanhan kunnon Crash Bandicootin, ja toissavuonna kasvojenkohotuksen sai alkuperäinen Spyro-trilogia. Ysäri-Pleikkarin pyhästä kolminaisuudesta jäi kuitenkin vielä uupumaan kartingklassikko Crash Team Racing, jonka vuoro koitti vasta viime kesänä. Todella laadukas uusioversiointi tarjoilee silmänruoan lisäksi entistä enemmän sisältöä ja aiempaa vauhdikkaampaa kisailua, jonka parissa vierähtää helposti ilta jos toinenkin. Aika oli tosin ehtinyt jo kullata monien muistot pelin vaikeustasosta, joka osaa paikoin olla jopa epäreilu.

Game Boyn legendaarisen The Legend of Zelda: Link’s Awakeningin uusi tuleminen on varmastikin kaikkien aikojen söpöin uusioversio. Huomattavan kasvojenkohotuksen lisäksi klassikkoseikkailua on sujuvoitettu onnistuneesti vastaamaan nykypäivän standardeja ja tottumuksia – rikkomatta lainkaan alkuperäisen seikkailun rakennetta ja luonnetta. Linkin unenomainen seikkailu onkin yllättävän uskollinen alkuperäiselle pelille, mutta sitäkin yllättävämpänä voi pitää alkujaan mustavalkoisen taskukonsolipelin ajatonta vetovoimaa, joka tuntuu tuoreelta ja kekseliäältä vielä 25 vuotta myöhemminkin.

26 // pelaaja.fi

The Legend of Zelda: Link’s Awakening

Trials Rising Tekijä: RedLynx, Ubisoft Kiev Julkaisija: Ubisoft Alusta: PS4, Xbox One, Switch, Win, Stadia Järjestysnumeroltaan kuudes pääsarjan Trials-peli tuo Suomi-päristelyn takaisin nykyhetkeen Fusionin ja Blood Dragonin futuristisista tunnelmista. Risingissa lähdetään lennokkaasti maailmankiertueelle, mutta kaiken glamourin keskiössä on tutun brutaali raivopyöräily. Ohjainta tekee jälleen mieli paiskoa jokaisen epäonnistumisen jälkeen, mutta jos itsensä onnistuu pitämään kasassa, maaliviivalle pääsy maistuu taatusti makealta. Tuntumaltaan peli on timanttia ja sisällöllisesti kenties suurin ja kaunein Trials tähän mennessä, joten se on todella ansainnut paikkansa listallamme muutenkin kuin kotimaisuutensa puolesta.

F1 2019 Tekijä: Codemasters Birmingham Julkaisija: Codemasters Alusta: PS4, Xbox One, Win Jos urheilupelien vuosipäivitykset tuntuvat usein rahastukselta, F1 2019:ssä tehty järjestelmällinen kehitystyö on eräänlainen poikkeus säännöstä. Kun perusasiat on viilattu kuntoon aiempina vuosina, nyt on voitu keskittyä sääntö- ja käytäntöpäivityksiin avaamalla esimerkiksi kuljettajakauppa ja tuomalla F2-sarjan juniorit mukaan. Uutta virtaa on annettu myös pelimoottorin valaistuspuolelle, joten autourheilun kuninkuusluokan kiiltokuvamaailma pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Vielä kun tulisi ominaisuus siirtää keskeneräinen kausi seuraavan vuosimallin peliin.

Tekijä: Next Level Games Julkaisija: Nintendo Alusta: Switch

Tekijä: Beat Games Julkaisija: Beat Games Alusta: PSVR, Win (VR), Oculus Quest

GameCuben välipalamaisen kummitusjahdin paisutettu Switch-jatko-osa on epäilyksettä vuoden sympaattisin ja viihdyttävin koko perheen peli. Eri teemoja kerroksissaan sisältävä kauhuhotelli suorastaan uhkuu hilpeän hyytävää tunnelmaa, ja sen uumenissa lymyilevät uudet kummitukset tuovat kiitettävästi lisävipinää Luigi-paran puntteihin. Eloisasti säikähtelevän viiksivallun aaveimuri onkin yhä yksi pelihistorian hauskimpia kapistuksia, jolla ei voi olla koluamatta Luigi’s Mansion 3:n jokaista tomuista nurkkaa salaisuuksien varalta. Mikä tärkeintä, aaveiden ja tavaroiden paiskominen jaksaa kannatella erinomaisesti astetta pidempääkin seikkailua.

Tanssimatot ja liikeohjaus ovat vieneet rytmipeligenreä eteenpäin suurin harppauksin, mutta kentän tuoreimmasta mullistuksesta kiitettäköön virtuaalitodellisuutta. Toukokuussa virallisen julkaisunsa saaneessa Beat Saberissa tahteja symboloivat kohti kiitävät palikat, joita silvotaan rytmikkäästi kaksin käsin eri kulmista. Pesäeron samantyyppisiin Wii-peleihin tekee se, ettei koko kehonsa peliin laittaminen enää edes hävetä, sillä virtuaalikuplassa sivustakatsojien huvittuneita hymyjä ei näe. Pelaajan keväinen arvostelu kritisoi peliä musiikkikirjaston pienuudesta, mutta sittemmin pc-versioon lisätty kenttäeditori korjaa tämänkin ongelman.

Luigi’s Mansion 3

Beat Saber

pelaajal.fi // 27

Dirt Rally 2.0 Tekijä: Codemasters Julkaisija: Codemasters Alusta: PS4, Xbox One, Win Satunnaisista kilpailijoista huolimatta Codemastersilla on lähes yksinvaltius rallipeleissä. Dirt Rally 2.0 kehittää lähes jokaista osa-aluetta erinomaiseen Dirt Rallyyn ja vaisuun Dirt 4:ään verrattuna. Merkittävin uudistus on tien kuluminen ajojärjestyksen ja sään mukaan. Lisäpisteitä tulee ulkonäöstä, äänistä ja mainiosta ajettavuudesta myös peliohjaimella. Toki Dirt Rally 2.0 on sopiva syy hankkia rattiohjain. Laaja ja laajentuva autovalikoima, nettihaasteet ja varsinkin Suomen palauttaminen sijainniksi ovat pitäneet uusimman osan tuoreena koko vuoden.

18 17

Tekijä: The Coalition Julkaisija: Xbox Game Studios Alusta: Xbox One, Win

Tekijä: Arika Julkaisija: Nintendo Alusta: Switch

Tekijä: Spiders Julkaisija: Focus Home Interactive Alusta: PS4, Xbox One, Win

Gears-sarja pudotti viidennessä varsinaisessa osassaan sodan nimestään ja onnistui samalla uudistumaan. Peli on toki edelleen sitä ehtaa Gearsia, jossa saha laulaa, kiisselimäinen veri roiskuu ja pelihahmojen fysiikka muistuttaa henkilöautoa. Pelikaava on nyt kuitenkin avoimempi, ja siinä panostetaan aiempaa enemmän ja paremmin henkilöhahmoihin sekä tarinaan, joka ei ole enää silkkaa sotaa. Kokonaisuus on monipuolinen, räiskintä napakkaa, asevalikoima laajempi kuin koskaan ja ulkoasu sarjalle ominaisen upea. Nelososa saattoi jättää pelaajat hieman kylmäksi, mutta Gears 5 palautti kiinnostuksen sarjaan kertaheitolla.

Tetriksen mahtavuudesta kertoo paljon se, että 35-vuotias peli-ikoni kykeni yllättämään pelaajat täysin vielä vuonna 2019. Nintendo aiheutti runsaasti huvittuneisuutta, kun se paljasti battle royale -henkeen tehdyn Tetris 99:n helmikuisessa Direct-lähetyksessään. Huvitus vaihtui välittömästi kuitenkin ylistykseen, kun huomattiin, että Tetriksen pelaaminen selviytymishengessä lähes sadan muun pelaajan kanssa ei ole vain hauskaa vaan tuo klassikkoon kokonaan uusia syvyyksiä. Koska peli on vielä ilmainen Nintendo Switch Online -jäsenille, se on sellaisenaan jo täydellinen perustelu pulittaa rahaa vielä yhdestä verkkopalvelusta.

BioWaren kompastelu Anthemin ja Mass Effect: Andromedan kanssa jätti nälkäiseksi pelaajat, jotka kaipaavat hyvää tarina- ja hahmovetoista toimintaroolipeliä. Heidät pelasti Spiders-studio, jonka GreedFall tuo hyvällä tavalla mieleen ensimmäisen Dragon Agen. Se antaa pelaajan ohjaksiin diplomaatin, jonka on ratkottava kolonialismista, epäluulosta ja kirouksista kärsivän saaren ongelmat miekan lisäksi sanan säilällä. Ei GreedFall tietenkään ole vain BioWare-apinointia vaan pikemminkin tyylikäs kunnianosoitus. Nätit maisemat, tyylikäs renessanssihenkinen yleisilme sekä sympaattiset ja monitahoiset apurihahmot tekevät pelistä läpeensä miellyttävän kokemuksen.

Gears 5

28 // pelaaja.fi

Tetris 99

GreedFall

Lista jatkuu sivulla 30 >>>

2019 PARHAAT LAAJENNUKSET YHÄ USEAMPI PELISARJA ON VIIME VUOSINA SIIRTYNYT PALVELUMAISEEN MALLIIN, JOSSA PELIT SAAVAT SÄÄNNÖLLISIÄ SISÄLTÖPÄIVITYKSIÄ VIELÄ PITKÄÄN JULKAISUNSA JÄLKEEN. TÄLLÄ SIVULLA NOSTAMME HATTUA VUODEN SUURIMMILLE LAAJENNUKSILLE, JOTKA PUHALSIVAT UUTTA ELÄMÄÄ AJAN HAMPAAN KULUTTAMIIN EMOPELEIHINSÄ.

Final Fantasy XIV: Shadowbringers Tekijä: Square Enix Julkaisija: Square Enix Alusta: Win, Mac, PS4 Final Fantasy XIV:n tuorein laajennus Shadowbringers on puhdasta rautaa. Sisältö noudattaa ehkä tuttua kaavaa, mutta se on kaikin tavoin hiottu äärimmilleen. Peliä on yksinkertaisesti miellyttävä pelata, ja tekemistä on valtavat määrät niin uudelle pelaajalle kuin veteraanillekin. Tasaisin väliajoin ilmestyvä uusi sisältö takaa myös, ettei se tule lähitulevaisuudessakaan loppumaan. Suuri kunnia kuuluu myös pelin tarinalle, joka on vuoden parasta antia ja yksi parhaista koko pelisarjassa. Se tuskin jättää kylmäksi kyynisintäkään pelaajaa ja osoittaa, miten MMO:hon on mahdollista luoda tasan yhtä tunteikas, jännittävä ja eeppinen tarina kuin yksinpeliinkin.

Monster Hunter World: Iceborne

Destiny 2: Shadowkeep

Tekijä: Capcom Julkaisija: Capcom Alusta: PS4, Xbox One, Win (tulossa)

Tekijä: Bungie Julkaisija: Bungie Alusta: PS4, Xbox One, Win

Hirviönmetsästys saavutti uuden huippunsa tammikuussa 2018 ilmestyneellä Monster Hunter: Worldilla, ja sitä puolitoista vuotta myöhemmin seurannut Iceborne-lisäosa on ollut mitä oivallisin jatke. Uusien hirviöiden ja pelialueiden kaltaisten perinteisempien lisäyksien ohella käytännössä pelin jokaista osa-aluetta on viilattu sekä tuotu uutta ja innostavasti opittavaa ja vapautta tutuksi käyneeseen metsästyspelaamiseen. Täysin uusi Guiding Lands -osuus rikkoo innostavalla tavanomaista Monster Hunter -kaavaa ja toimii sekä oivallisena päätöksenä Worldille että rohkaisevana pohjustuksena sen seuraajille.

Alkuvuodesta Bungie ryhtyi itsenäiseksi ja Destiny 2 siirtyi kokonaisuudessaan sen omaan hallintaan. Peli saa nykyään tasaiseen tahtiin jatkuvaa sisältöä uusien kausien muodossa, mutta syksyllä se sai myös uuden suuremman laajennuksen. Shadowkeep ei nouse edellisen suuremman laajennuksen Forsakenin tasolle, mutta sen ei pidäkään jälkimmäisen tavoin korjata koko peliä vaan lähinnä jatkaa ja laajentaa sen luomalla linjalla. Sen se tekeekin erinomaisesti. Shadowkeep on lisäksi vain osa Destiny 2:n suurempaa kokonaisuutta, johon kuuluvat sen kanssa ilmestynyt ilmaisversio New Light ja alustojen välinen tallennusmahdollisuus.

pelaajal.fi // 29

The Outer Worlds Tekijä: Obsidian Entertainment Julkaisija: Private Division Alusta: PS4, Xbox One, Win, Switch (tulossa) The Outer Worlds ei ole Obsidianin suurin roolipeli, mutta juuri se tekee studion uusimmasta mielenkiintoisen tapauksen. Virtaviivaistettu muoto pitää pyörät hyvin liikkeellä ja auttaa korostamaan sekä erilaisten valintojen ja mahdollisuuksien määrää että myös niiden vaikutusta tarinankulkuun. Suuryrityksien pyörittämä dystooppinen pelimaailma ei myöskään tukehdu silkkaan pöhköyteensä vaan onnistuu tarjoamaan kiehtovasti kirjoitetun sekä paikoin jopa sympaattisen ja samaistuttavan joukon hahmoja tutkailtavaksi. The Outer Worlds tekee innostavaksi nähdä, mitä sama tiimi keksii seuraavaksi Microsoftin alaisuudessa.

14 12

Devil May Cry 5

Fire Emblem: Three Houses

Tekijä: Capcom Julkaisija: Capcom Alusta: PS4, Xbox One, Win

Tekijä: Intelligent Systems, Koei Tecmo Julkaisija: Nintendo Alusta: Switch

Tekijä: Infinity Ward Julkaisija: Activision Alusta: PS4, Xbox One, Win

Capcom on ollut uskomattomassa vireessä Resident Evil 7:n julkaisun jälkeen, eikä tahti hellittänyt yhtään viime vuonna. Devil May Cry 5 oli yhtiöltä ennen kaikkea vankka osoitus siitä, ettei sen kyky luoda ällistyttävän teknisiä ja sulavia toimintapelejä ole kadonnut pienen tauon jälkeen minnekään. DMC 5:n taistelut ovat niin kaunista miekkabalettia, että pelkkien mekaniikkojen oppiminen on oma hypnoottinen kokemuksensa, johon haluaa upottaa tunteja aina vain tehokkaampien ja näyttävämpien hyökkäyssarjojen kehittämiseksi. Saavutus on ehdottomasti sekin, että pelissä on tällä hetkellä alan ylivoimaisesti parhaat hampaat!

Pitkänkin taipaleen jälkeen Fire Emblem -sarja onnistuu löytämään yhä uusia muotoja kukoistaa. Three Houses on ennen kaikkea edelleen taktikointipeli, mutta sen kouluteemainen ja aikatauluvetoinen rakenne saa aina vain vahvemmin kiinnostumaan omien hahmojensa kehittymisestä ja kohtalosta. Mahdollisuus valita oma käskytettävä oppilasryhmä vie tarinaa aina hieman omaan suuntaansa ja värittää sen omilla erilaisilla persoonilla. Kukin kampanja toimii vieläpä omana täyteläisenä kokonaisuutenaan, joten yhdenkin läpäisystä on helppo kokea saaneensa kokonaisen pelin edestä seikkailtavaa.

Uusi Call of Duty -peli ilmestyy joka vuosi, mutta niissä on silti huomattaviakin eroja eri tekijätiimien ansiosta. Nyt asialla oli ensimmäisellä Modern Warfare -pelillään sarjan nykyaikaan aikoinaan siirtänyt Infinity Ward, joka tarttui aiheeseen uudelleen vuosien tauon jälkeen. Lopputulos on kiinnostavin ja monipuolisin kokonaisuus, joka pelisarjassa on viime vuosina nähty. Vahva tarina ei ole täysin ongelmaton, mutta se on silti tasapainoinen ja tiivistunnelmainen pelikokemus. Sitä täydentää erinomaisesti tuttu mutta ei enää niin turvallinen verkkomoninpeli, joka on kokenut pieniä mutta tervetulleita muutoksia.

30 // pelaaja.fi

Call of Duty: Modern Warfare

Astral Chain Tekijä: PlatinumGames Julkaisija: Nintendo Alusta: Switch Astral Chain ei ole ollut kovinkaan monen pelaajan tutkalla, vaikka syytä olisi. Laadukkaista ja vauhdikkaista toimintapaketeista tuttu PlatinumGames on luonut jälleen upean tieteistoiminnan, jossa studion ydinosaamista väritetään kekseliäillä mekaanisilla ideoilla. Ne tukevat sekä taistelua että futuristisen pelimaailman tutkimista. Astral Chain ﬂirttailee taidokkaasti japanilaisten toimintaklassikoiden peruskaavojen kanssa sekä syventää niitä kepeillä roolipelielementeillä ja puoliautomaattisesti pelaajan apuna toimivilla legion-muukalaisilla. Nämä poliisikokelaisiin sidotut elävät aseet kehittyvät askel askeleelta konkreettisemmiksi voimavaroiksi, joita pelaajan on lopulta hallittava samanaikaisesti oman sankarinsa rinnalla. Poliisin ja muukalaisen välisen kahleen luomaa dynamiikkaa hyödynnetään mestarillisesti läpi koko seikkailun, jota voisi kutsua tinkimättömäksi pelaajien peliksi.

Sekiro: Shadows Die Twice Tekijä: FromSoftware Julkaisija: Activision Alusta: PS4, Xbox One, Win Demon’s Souls -juuret ovat yhä vahvasti esillä FromSoftwaren tämän päivän suurpeleissä, mutta se ei tarkoita, että japanilaisstudio polkisi paikoillaan. Sekiro on tähän asti vauhdikkain Souls-tyylin seikkailu, jossa liikkuvuus ja aggressiivisuus laittavat pelaajat omaksumaan jälleen uudenlaisen tavan lähestyä haasteita. Korkeuserot ja hiippailumahdollisuudet tekevät vaaratilanteisiin varautumisesta aiempaa analyyttisempaa, kun taas varsinaisissa yhteenotoissa pelaajan suurin vastus on lopulta oma epävarmuus. Kun sitä oppii hallitsemaan ja kunnioittamaan, syntyvä itseluottamus on ase, jonka voima räjäyttää sukatkin jaloista.

9 pelaajal.fi // 31

8 Outer Wilds Tekijä: Mobius Digital Julkaisija: Annapurna Interactive Alusta: PS4, Xbox One, Win Outer Wilds on nerokkaasti suunniteltu avaruusseikkailu. Peliksi se on täynnä villiä löytämisen iloa, sillä sen tarinan eteneminen tai uusien alueiden avautuminen eivät ole kiinni niinkään ennalta koodatuista mekaniikoista vaan pelaajan ymmärryksen kasvamisesta. Jokaisella taivaankappaleella, teknologialla ja ihmeellä on omat sääntönsä ja logiikkansa, jotka voivat selvitä seikkailijalle niin tarkan tutkimustyön kuin puhtaan vahingonkin kautta. Periaatteessa kaikki avaimet loppuratkaisuun ovat jo alussa pelaajan hyppysissä, ja ne täytyy vain oppia tunnistamaan sukeltamalla jo valmiiksi kiehtovaan maailmaan ja antamalla tiedonnälän viedä mennessään.

Mortal Kombat 11

Star Wars Jedi: Fallen Order

Tekijä: NetherRealm Studios Julkaisija: Warner Bros. Alusta: PS4, Xbox One, Switch, Win

Tekijä: Respawn Entertainment Julkaisija: Electronic Arts Alusta: PS4, Xbox One, Win

Mortal Kombat 11 nostaa mätkintäpelien rimaa ansioilla, jotka varmistavat kukkahattutätien pahimmalle painajaiselle tukevan jalansijan vuoden kärkikymmenikössä. Näyttävämpi, brutaalimpi ja monipuolisempi mätkintä tasapainottelee upeasti nostalgian ja modernin pelisuunnittelun välillä – olipa kyse itse taistelumekaniikasta tai upean pöhköä universumia hyödyntävistä pelitiloista. NetherRealm Studios ylittää aiemmat saavutuksensa silkalla laadukkaan sisällön määrällä, johon lukeutuvat alati vaihtuvien haastetornien ohella vanhan ysärileffan tunnelman ylittävä tarinatila ja entistä seikkailuhenkisempi krypta. Shao Khania lainaten: ”Flawless Victory!”

Respawn vastaa kahdesta vuoden 2019 kovimmasta peliyllätyksestä, joista toinen on Star Wars Jedi: Fallen Order. Puhtaasti yksinpelitarinaan keskittyvä peli tarjoaa erinomaisen, joskin teknisesti hieman reunoiltaan rosoisen Tähtien sota -seikkailun. Esikuvina ovat selkeästi toimineet soulsborne- ja metroidvania-tyyppiset pelit höystettynä Unchartedeilla ja Tomb Raidereilla. Lopputulos ei ole silti epätasainen sekametelisoppa vaan monipuolinen ja hyvin suunniteltu paketti taistelua, tutkimista ja seikkailua. Etenkin taistelu yllättää taktisuudellaan, sillä se vaatii paljon enemmän kuin pelkkää satunnaista napin hakkaamista.

32 // pelaaja.fi

Apex Legends Tekijä: Respawn Entertainment Julkaisija: Electronic Arts Alusta: PS4, Xbox One, Win Battle royale -uupumusta oli ilmassa jo ennen vuoden alkua, joten on hämmästyttävää, millaisella voimalla Respawn ja EA onnistuivat murtamaan tiensä genren suurnimien joukkoon. Apex Legendsin yllätysjulkaisu oli jo melkoinen osoitus uskoon pelin vetovoimasta, eikä itseluottamus kummunnut tyhjästä. Säännöiltään Apex Legends on ehtaa battle royalea, mutta sen tapa sulavoittaa sekä toimintaa että pelaajien välistä viestintää auttoi avaamaan lajityyppiä myös vauhdikkaampien räiskintäpelien ystäville. Rautaisen pelattavuuden ohella eri hahmojen erikoiskykyjen mukana tuleva vaihtelu oli kaikkea muuta kuin haitaksi, ja ylipäätänsä Respawnilla oli ollut selvästi aikaa viisastua kilpailijoidensa puuhista. Apexin esittelemä pingausjärjestelmä kopioitiin muihin peleihin saman tien täysin syystä, ja sen luettavuus sekä rytmitys huokuvat tarkkaa suunnittelutyötä. Päivityksillä Respawn on ilmaissut jo kiinnostuksensa viedä peliä kokeilullisiin suuntiin, mikä maalailee Apexille lupaavaa lähitulevaisuutta.

Control Tekijä: Remedy Entertainment Julkaisija: 505 Games Alusta: PS4, Xbox One, Win Control oli kotimaiselle Remedy-studiolle etappi, jossa sen piti määritellä itsensä uudelleen. Enää ei voitu mennä puhtaasti tarinan ehdoilla tai nojata studion tavaramerkiksi muodostuneeseen tyyliin, sillä se polku vietiin puhtaasti päätökseensä Alan Wakessa ja Quantum Breakissa. Controlissa löydettiin uusi ja tasapainoisempi tie. Kolmannen persoonan räiskinnässä on nyt moderni ote, jossa on sopivasti haastetta ja pelaajan tekemisen vapautta. Toisaalta tarina ei ole tietenkään kadonnut mihinkään, ja pelin tapa yhdistää paranormaaleja maalailuja, supervoimia ja outoa fiktiota sielua harmaannuttavaan toimistoankeuteen tekee Controlista uniikin valveunen. Huippuhetki, jossa ammuskelu muuntuu interaktiiviseksi musiikkivideoksi, on vuoden 2019 määrittäviä pelikokemuksia. Control on kiinnostavasti myös peli, jota arvostetaan pelilehdistön lisäksi erityisesti pelialan sisällä, sillä siinä on suuren luokan julkaisuksi kokeilua ja tuoreutta. Remedy ei tyydy tallaamaan jo koluttuja polkuja.

4 pelaajal.fi // 33

Death Stranding Tekijä: Kojima Productions Julkaisija: Sony Interactive Entertainment Alusta: PS4 Death Stranding on taatusti vuoden omaperäisin peli. Osa osalta hämmentävämmäksi muovautuneen Metal Gear -sarjan rajoissa aiemmin kulkenut Hideo Kojima päästi viimeinkin happoisimmat visionsa valloilleen, ja lopputuloksena on tulevaisuuden postimiessimulaatio, jossa elävien ja kuolleiden maailmat törmäävät yhteen tuhoisin seurauksin. Rauhallisesti etenevä Death Stranding luo suorastaan zenmäisen mielentilan, jossa tunnelmoidaan upeissa maisemissa sekä korostetaan etenemisreittien suunnittelua ja tykötarpeiden tärkeyttä. Patikointi laajenee jatkuvasti vetovoimaisemmaksi jaetun maailman kuljetus- ja logistiikkamanageroinniksi, jossa Norman Reedusin esittämä Sam toisinaan kahinoi tuonpuoleisten liejuhirviöiden ja Mads Mikkelsenin johtamien kalmistojoukkojen kanssa. Death Stranding onkin konkarikehittäjältä upea ja ainutlaatuinen riskinotto. Siinä indiepelien omille teille lähtevä ajatusmaailma ja suurten megapelien ensiluokkaiset tuotantoarvot kohtaavat tavalla, joka jokaisen on itse koettava.

Resident Evil 2 Tekijä: Capcom Julkaisija: Capcom Alusta: PS4, Xbox One, Win Vuoden 2019 Resident Evil 2 on paljon enemmän kuin vain pelkkä uusioversio. Se on ehdottomasti asetelmansa velkaa yhdelle kaikkien aikojen rakastetuimmalle selviytymiskauhuklassikolle, mutta se ei pelkää tehdä siitä jotain omaansa. Uusi Resident Evil 2 on moderni mestariteos, joka löytää uskomattoman tasapainon tyydyttävän toiminnan, kiehtovan pulmanratkonnan ja merkitykselliseltä tuntuvan selviytymisen välillä. Se ei myöskään pelkää heittää koko kokemusta päälaelleen kesken kaiken fedorapäisellä Mr. X:llä, jonka hyytävän vähäeleinen esittely on yksi pelihistorian tyhjentävimpiä kokemuksia. Resident Evil 2 ei tunnu pelkästään uudelta sarjan osalta vaan sen huipentumalta. Se uskaltaa juhlia jopa sarjan B-luokan tarinankerrontaa ylpeydellä ja on sellaisenaan Capcomilta huikea osoitus yhtiön tämänhetkisestä, suorastaan pöyristyttävästä huippukunnosta.

34 // pelaaja.fi

Disco Elysium Tekijä: ZA/UM Julkaisija: ZA/UM Alusta: Win, (PS4 ja Xbox One tulossa) Videopelit ovat usein – ja hyvästä syystä – tahallisen mitäänsanomatonta todellisuuspakoa. Eskapismille on tarvetta tässä todellisuudessa, mutta siksi Disco Elysiumin kaltaiset harvinaisuudet säväyttävät. Tämä on todellisempaa synkkää fantasiaa maailmassa, jossa uhkana eivät ole örkit vaan alitajunnan demonit ja perimmäisen epäoikeudenmukainen yhteiskunta. Pelaaja on alkoholin, amfetamiinin ja henkilökohtaisten perkeleiden riivaama etsivä, jolla on viikko aikaa ratkaista murha lakon sulkemassa satamassa. Tämä on tarina miehestä, joka on niin pohjalla, että seuraavat etapit ovat sydänkohtaus ja ruumishuone. Tämä on pelaamista, jossa inspiraationa on Miyamoton sijaan Kaurismäki. Se ei voisi toimia ilman uskomattoman hyvää käsikirjoitusta, jossa lomittuvat älykäs poliittinen kommentointi ja hersyvä tragikomedia. Rasismin ja luokkataistelun kaltaisia asioita ruo-

tiva peli voisi olla nihilistinen, mutta se onnistuu nostamaan tarinastaan pienet ja lohduttavat auringonsäteet sekä inhimilliset toivon hetket. Se voi olla tarina romahduksesta tai pelastuksesta riippuen pelaajan toimista. Disco Elysium muistuttaa, että roolipeleissä vanhat keinot ovat usein parhaat. Nopat määräävät onnen tai epäonnen, eikä mokaaminen johda jumittumiseen vaan entistä surkuhupaisampiin käänteisiin. Öljymaalaukselta näyttävä peli on pitkälti lukemista ja poliisin ajatusten tornadoon sukeltamista. Apuna on 24 eri persoonallisuuden osaa edustavaa taitoa, ja ne ovat keskusteluissa yhtä muistettavia sivuhahmoja kuin vastaantulevat ihmiskirjon edustajat. Mistä tällainen peli voi edes tulla? Ei Disco Elysiumia olisi voinut tehdä kukaan muu kuin humanistipunkkarien kulttuurikommuuni, jolle on maistunut viinan ohessa Dungeons & Dragons.

Taustalla oleva pelimaailma on järkyttävän yksityiskohtainen, sillä sitä ei ole kirjoitettu peliä varten, vaan sen on kehittynyt vuosikymmenien roolipelisessioissa uskottavaksi vaihtoehtotodellisuudeksi. Pelin luova moottori, käsikirjoittaja ja suunnittelija on karjalais-virolainen Robert Kurvitz, joka on kirjoittanut samaan maailmaan sijoittuvan romaaninkin. 1970-lukulainen miljöö ei ole mitään perusfantasiaa, ja erityisesti suomalainen pelaaja ymmärtää, millaisesta sielunmaisemasta kumpuavat pelin kilisevät pullokassit ja loskainen haikeus. Pelejä, jotka rikkovat kaikki säännöt ja toimivat silti täydellisesti, ilmestyy vain muutaman kerran vuosikymmenessä. Älä ohita Disco Elysiumia siksi, että se vaikuttaa liian rujolta tai kummalliselta. Pelaamisen hinta on tosin se, että läpipeluun jälkeen normaalipelien tarinat tuntuvat masentavan kaavamaisilta.

pelaajal.fi // 35

LATAUSTAUKO //

Toimituksen jäsenet ja avustajat pohtivat kolumnissa pelimaailman tapahtumia ja ilmiöitä.

Odotuksen arvoinen vuosi? uosi on vaihtunut. 2020 tuntuu merkittävältä vuodelta jo sen takia, että kevään aikana gradun olisi tarkoitus olla valmis ja maisterin paperit kädessä. Vaihtuvatpa ne ikävuodetkin jossain kohtaa kolmosella alkaviksi toisaalta pitkiltä ja toisaalta liian lyhyiltä tuntuneiden parikymppisten jälkeen. Mutta vuosi 2020 on meidän taloudessamme merkittävä myös sen takia, mitä pelirintamalla on tulossa. Itselleni ei ihan heti tule mieleen vuotta, jonka pelijulkaisuista olisi ollut samanlaista pöhinää kuin nyt. Tähän voi tietysti syynä olla se, etten ole kovinkaan pitkään tehnyt töitä pelien parissa, ja vaikka olenkin harrastanut pelaamista, hypen kohina ei ole samalla tavalla kantautunut korviini muuta kuin kaikkein isoimpien projektien tapauksessa. Oli miten oli, vuosi 2020 vaikuttaa melko poikkeukselliselta.

Monille odotus varmasti huipentuu jo maaliskuussa, kun Final Fantasy VII Remake julkaistaan PlayStation 4:lle. Klassikkofantasian uusimisen perään on huudeltu jo tovi, ja nyt toiveet vihdoin toteutuvat – joskin mielenkiintoisella episodimaisella tavalla. Itsekin odotan Cloudin ja kumppaneiden paluuta kieli pitkällä, mutta sen jälkeenkin on tulossa vielä paljon odotettuja pelejä. Vuoden ensimmäisellä puoliskollahan julkaistaan vielä Keanu Reevesin tähdittämä Cyberpunk 2077, The Last of Us Part II ja hieman laimeista trailereista huolimatta edelleen

36 // pelaaja.fi

tämän sarjakuvafanin hypehermoja kutitteleva Marvel’s Avengers. Ihan samanlaisesta valtavirran huomiosta ei välttämättä nauti Atlusin erinomaisen Persona 5:n laajempi versio, Persona 5 Royal, joka saapuu länsimaalaiselle yleisölle Final Fantasyn tavoin maaliskuussa. Kun listan jatkoksi lätkäistään vielä ilman lopullista julkaisupäivää olevat pelit, kuten kesäksi lupailtu Ghost of Tsushima, vuoden suunnitelmat alkavat olla jo tässä vaiheessa aika hy-

aiheuttaisi kenties myös vastaavanlaisen jälkipyykin, joka epäonnisuudestaan huolimatta saisi monet seuraamaan tilannetta paukkumaissien ja kolajuoman kera. Studioiden – ja tietysti pelaajienkin – takia täytyy vain toivoa, että pelit onnistuvat eivätkä joudu internetin armottomiin raateluhampaisiin enempää kuin on pakko. Kävi miten kävi, luvassa on äärimmäisen mielenkiintoinen pelivuosi. Pelitarjonta on kiinnostavaa

”Hehkutuksen ja rummutuksen saattelemana kauppojen hyllyille saapuvilla peleillä on kovat paineet onnistua.” vin selvillä. Ja tietysti joulumarkkinoille ovat tulossa ne uuden sukupolven konsolitkin. Taas kerran voisi kysyä, miten aika kaiken pelaamiseen riittää, mutta siitä aiheesta on puhuttu jo riittävän paljon. Sen sijaan haluaisin kiinnittää huomion mainittuihin odotuksiin. Hehkutuksen ja rummutuksen saattelemana kauppojen hyllyille saapuvilla peleillä on kovat paineet onnistua. Entä jos Final Fantasy VII Remake onkin täysi floppi? Jos Keanu ja Cyberpunk 2077 eivät olekaan niin henkeäsalpaavia kuin miltä vaikuttavat?

jo heti ensimmäisen puolivuotisen aikana, kun taas uuden sukupolven konsolit vielä hämärän peitossa olevine julkaisupeleineen ovat sen verran iso asia, että niistä täytyy jonkun kirjoittaa ihan oma kolumninsa. Kaikki vaikuttaa vielä tässä vaiheessa hyvältä, eivätkä isot nimet ole toistaiseksi antaneet syytä uskoa niiden epäonnistumiseen – paitsi ehkä Avengers, mutta sitä en myönnä itselleni.

Epäonnistuminen ja odotusten pettäminen ei-

Teo Scheepstra luottaa siihen, että saa valmistumisen yhteydessä tarpeeksi rahaa kattamaan kaikki pelihankinnat.

vät tietysti ole pelien maailmassa mitään uutta, mutta valtavaksi paisuneen hypekuplan puhkeaminen

Arvostelut Arvostelut

Verkkorintama

38_Shenmue III 40_Life is Strange 2 42_Bubble Bobble 4 Friends 43_Darksiders Genesis 44_Phoenix Point 46_Super Monkey Ball: Banana Blitz HD

47_Blacksad: Under the Skin 48_Sniper Ghost Warrior Contracts 49_Terminator: Resistance 50_Mario & Sonic at the Olympic Games Tokyo 2020

51_Football Manager 2020 52_MechWarrior 5: Mercenaries 54_The Fisherman – Fishing Planet 55_Age of Empires II: Definitive Edition 56_Budget Cuts 2 57_Asterix & Obelix XXL 3: The Crystal Menhir

58_Hearthstone: Descent of Dragons 59_Hearthstone: Battlegrounds

Life is Strange 2

Ei edes naurata

Pölyyntyy pelihyllyyn

Keskinkertainen

Takuuvarmaa viihdettä

Arki ja tunnit katoavat

Kelvoton

Paremman puutteessa

Pelaamisen arvoinen

Tästä pitäisi ottaa mallia

Pelien virstanpylväs

Pelaajan

valinta

Huomionarvoiset pelit saavat arvostetun Pelaajan valinta -leiman.

Lue aikaisemmat arvostelut pelaaja.fistä!

Varo tätä peliä! Huonojen pelien paljastaja Pac-Man nielee pommit puolestasi.

pelaaja.fi // 37

Arvostelut Shenhuan kanssa tulee rupateltua pitkät tovit jokaisen päivän päätteeksi, onhan kaksikko tottunut täysin erilaisiin elämiin Japanin sykkeessä ja Kiinan maaseudulla.

SHENMUE III Seiloreita, onko heitä? Tekijä: Ys Net Julkaisija: Deep Silver Alusta: PS4 (testattu), Win Julkaisu: Nyt Ikäraja: 16

oi veljet, että Shenmue III on haastava tapaus arvostella! Sen lisäksi, että saagan vuosituhannen vaihteen molemmin puolin ilmestyneet kaksi ensimmäistä osaa ovat uppo-outoja monille nykypelaajista, teoksella on vimmatun suuren fanijoukon odotukset kannettavanaan. Vielä kun arvostelijan nenällä kiikkuvat Shenmue-fanilasit, niin kasassa onkin journalistiuran reilusti vaikein projekti. Otan haasteen vastaan ja pyrin olemaan keulimatta innostukseni kanssa ojanpohjalle saakka. Kuten sanottua, Ryo Hazukin kolmatta kohtaamista on odoteltu jo 18 julmetun pitkää vuotta. Dreamcastilla genrerajoja rikkonut seikkailu ei ollut aikoinaan kyllin suuri rahasampo, jotta tarinan jatkaminen olisi ollut Segalle

Päättymätön tarina? Saagan isä Yu Suzuki on alusta saakka maininnut Ryon tarinankaaren kattavan noin 11 luvun verran. Ainoastaan Suzuki itse tietää tarkasti, paljonko näistä on kolmen pelin jälkeen takana, mutta juonen todellinen loppuun saattaminen vaatisi miehen mukaan ideaalitilanteessa vielä ainakin yhden pelin. Jatkoa odotellessa...

”Kuulostaa tuskallisen realistiselta elämäsimulaattorilta, mutta jollain ihmeen tavalla oravanpyörä kuitenkin kiehtoo koko kolmikymmentuntisen savotan ajan.”

38 // pelaaja.fi

taloudellisesti kannattavaa. Avuksi saapui Sony, joka rahtasi Yu Suzukin E3-lavalleen vuonna 2015 ja käynnisti tuolloin kaikki ennätykset rikkoneen Kickstarter-kampanjan. Julkaisu lipsahteli vielä tämänkin jälkeen vuositolkulla, mikä sai tilanteen vaikuttamaan välillä suorastaan toivottomalta. Valmishan tuosta Iisakin kirkosta lopulta tuli, eikä Shenmue III toden totta petä odottajaansa – paitsi ehkä jokaisen modernista seikkailupelistä haaveilleen.

Shenmue III:n tarina jatkuu suoraan siitä, mihin Lan Din perässä Bailu-kyläpahaseen eksynyt Ryo Hazuki aikoinaan jäi. Iwao Hazukin murhaaja on edelleen hakusessa, minkä lisäksi kirsikkapuun mukaan nimensä saaneen Shenhua-tyttösen isä on mystisesti kadonnut louhokseltaan. Puhdas kostonhimokaan ei ole vielä laantunut, joten johtolankojen metsästys voi jälleen alkaa, aivan samalla tavalla kuin muinoin liian varhaisen kuoleman kokeneella Dreamcastilla. Vehreä ja aurinkoinen Bailu tarjoaa näyttävät puitteet verkkaiseen tahtiin etenevälle tarinalle. Unreal Engine 4:llä hyrräävä ulkoasu on toki kehittynyt jonkin verran, mutta periaatteessa Shenmue III voisi olla vaikkapa Dreamcast 2:n tuotos jostain vuoden 2005 tienoilta. Hahmot ja satunnaiset tekstuurit ilmestyvät ruudulle aivan viime tingassa ruudunpäivityksen yskähdellessä paikoitellen rajusti jopa Pro-mallin PlayStationilla pelatessa. Tämä on tuttua alkuperäisteoksia tahkonneille. Kokonaisuutena Bailu ja astetta laajempi Niaowu näyttävät kuitenkin varsin näteiltä erityisesti huippuluokkaa olevan taidesuunnittelun ansiosta. Ryo itse liikkuu ja elehtii aavistuksen aiempaa ketterämmin, mutta nuoren miehen jäyhä ja suorastaan koominen olemus ei ole muuttunut radikaalisti. Ainoastaan Shenhuan kanssa jutellessa olin näkevinäni Ryossa hetkittäin pienen persoonanvälähdyksen, mutta se saattoi olla pelkkää kuvitelmaakin. Juuri tämä vieno koomisuus on se, jonka vuoksi protagonistista ei ole ollut

Vaihtopelaaja

syytäkään kehittää elämää suurempaa tunteiden tulkkia. Jopa alkuperäinen ääninäyttelijä Corey Marshall on kaivettu jostain historian hämäristä tulkitsemaan dialogia omaan kankeaan tyyliinsä. Homma on hoidettu juuri niin kuin pitääkin eli alkuperäistä kunnioittaen ja valtavaa fanikuntaa syleillen.

Siinä missä tiedonmurusia Lan Din olinpaikasta tihkuu tuskallisen hidasta tahtia, kaikkea muuta puuhasteltavaa tuputetaan tarjolle sitäkin reilummin. Ryo on lähtenyt pitkälle kostoretkelleen ilman sen suurempaa suunnitelmaa, joten esimerkiksi paikallisesta valuutasta on jatkuvasti armoton puute. Kungfuakin pitäisi grindata matkan varrella siihen malliin, että väistämättä lähestyvässä loppukohtaamisessa olisi loppupeleissä yhtään mitään tolkkua. Kuulostaa tuskallisen realistiselta elämäsimulaattorilta, mutta jollain ihmeen tavalla oravanpyörä kuitenkin kiehtoo koko kolmikymmentuntisen savotan ajan. Ainoastaan parissa tarinan kohdassa jumitetaan paikallaan hieman liian keinotekoisesti mutta ei onneksi kuitenkaan kyllästymiseen saakka. Pelaajalle ei ole suuremmin suotu dialogivalintoja, vaan keskustelut käydään aina senhetkisen tilanteen tarjoaman pohjatiedon perusteella. Valitettavasti rupatteluhetkistä uupuu edelleen terävin logiikka, sillä Ryo töksäyttelee ilmoille toinen toistaan hämmentävämpiä ”I see” -kommentteja ja muita itseään toistavia fraaseja. Kanssaihmiset tuntuvat kuitenkin näkevän kyselijän verbaalisten haasteiden läpi, ja uutteralla tiedonhaulla pelaaja talutetaan kyllä aina mallikkaasti päämääräänsä. Dialogia on nauhoitettu kunnioitettava määrä, mutta aivan alkuperäisten teosten tasolle ei kuitenkaan taideta päästä, kiitos rajatumman budjetin ja reilusti pienemmän kehitystiimin. Kungfu on ollut aina tärkeässä roolissa Hazukin suvussa, ja myös perheen nuorin vesa ajautuu matkan varrella nujakoimaan toinen toistaan lihaksikkaampien köriläiden kanssa. Taistelumekaniikkaa on yksinkertaistettu hieman Virtua Fightereiden vastaavasta, ja tällä kertaa homma toimii hyvin pitkälti neljällä perusnapilla. Liikekääröjä ostamalla ja armottomasti sparraamalla kehitystä tapahtuu jonkin verran, mutta edelleen esimerkiksi heittoliikkeet uupuvat tyystin. Parilla hyväksi todetulla perusliikkeellä pääsee kyllä lopulta pitkälle, mikäli kärsivällisyyttä riittää ehkäpä maailman simppeleimpien minipelien kanssa. Energiapalkkia kasvatetaan esimerkiksi hutkimalla puutolppaa tuuman etäisyydeltä ja tönöttämällä paikoillaan hevosasennossa. Tämä on hämmentävää ja taatusti nykypelaajalle aivan liian hidastempoista, mutta juuri tätä Shenmuen ystävät ovat kaivanneet lisää liki kahden vuosikymmenen ajan.

Ain laulain työtäs tee Uuttera ja työtä pelkäämätön Ryo saa totutella matkan varrella pätkätyöläisen arkeen. Tienestejä voi haalia vaikkapa kalastamalla, kapselileluja keräilemällä tai varsin koukuttavaksi osoittautuvalla halkojen hakkaamisella. Paras rahasampo on rohtojen ja yrttien keräileminen ja kiikuttaminen lähimmälle yrttiparantajalle. Myös trukkikuskin hommia on tarjolla satamakaupunki Niaowussa, kuinkas muutenkaan.

Olin yksi niistä, jotka vuodesta toiseen jaksoi-

vat uskoa sen päivän lopulta koittavan, kun Shenmue III:n voi asettaa pelikonsoliinsa ja lähteä Lan Din perään. Ja kyllä tämä oli odotusten arvoista, ainakin tavallaan. En aio valehdella. Shenmue III ei varmasti ole monenkaan mielestä kamalan hyvä peli. Jopa vanhana fanina jouduin useampaan kertaan irvistämään tuskallisesti. Kaikki suorittaminen sekä pelin tahallinen pitkittäminen ja etenemisen vaikeuttaminen syövät peli-iloa tehokkaasti. On ihan järjettömän tyhmä idea laittaa pelaaja keräämään rahaa mitä ihmeellisimmin keinoin, jotta voi hankkia lelukapseleita kungfu-opetukseen vaihtamista varten. Se ei edes ole kovin shenmuemainen ominaisuus. Lisäksi Ryo Hazuki on kuin mikäkin diabeetikko, jonka ruoan saannista täytyy jatkuvasti kantaa huolta. Kulman takana saattaa odottaa taistelu, ja jos et ole muistanut syödä, taistelet sitten vajailla elinvoimilla. Pelissä eteneminen katkeaa jatkuvasti siihen, että sipulit ja pullat ovat lopussa ja kauppaan on mentävä kiireesti. Mutta siltikin tämä tuntuu, näyttää ja kuulostaa Shenmuelta, jonka rauhallinen maailma kutsuu luokseen ilta toisensa jälkeen. Vaikka sitä onkin epäilemättä pitkitetty ja vaikeutettu tahallisesti ja teennäisesti, vanha fani osaa antaa suunnatonta arvoa sille tunnelmalle, jonka vain Shenmue pystyy luomaan. Tämä ei ole täydellinen Shenmue-kokemus, mutta hitto vie, tämä on kuitenkin Shenmue III, joten annan paljon virheitä Eemeli Rekunen anteeksi.

Alkuperäiset pelit toivat pelaajien tietoisuuteen napinpainalluksilla kontrolloitavat QTE-kohtaukset eli reaktiominipelit. Shenmue III viljelee niitä hieman aiempaa maltillisemmin, minkä lisäksi epäonnistumisesta ei juuri rokoteta. Paras paikka sorminäppäryystreeniin on pelihalli, jossa lukuisat kolikkosyöpöt odottavat pelaajaansa. Tällä kertaa mukana ei ole ymmärrettävistä syistä Segan klassikkonimikkeitä, mutta monet muut vanhat ja uudet tuttavuudet tarjoavat varsin tyydyttävän korvikkeen. Kannattaa ehdottomasti vierailla myös silmäkulmat kostuttavassa Save Shenmue -temppelissä, kunhan tie vie Niaowun perukoille saakka. Shenmue III on kunnianosoitus saagalle, jonka jatkuminen näytti pitkään vain toiveunelta. Matka ei ehkä edelleenkään vie kaikkia tyydyttävään loppuun saakka, mutta taival on joka tapauksessa enemmän kuin palkitseva. Armoton nostalgiaryöppy on tietysti osasyy, mutta kyllä Shenmuen ainutlaatuisella tunnelmalla ja hidastempoisuudella on ehdottomasti paikkansa kiireisen nykyihmisen arjessa. Jaakko Herranen Shenmue III on hämmentävään aikalimboon jumittunut seikkailu eli juuri sitä, mitä fanit ovat odottaneet liki kaksi vuosikymmentä.

Sega-klassikot loistavat tällä kertaa poissaolollaan, mutta kolikkopeleissä on silti aiempaa enemmän valinnanvaraa.

pelaaja.fi // 39

Arvostelut

LIFE IS STRANGE 2 Veljeni vartija Tekijä: Dontnod Julkaisija: Square Enix Alusta: Win, PS4, Xbox One (testattu) Julkaisu: Nyt Ikäraja: 18

lkuperäinen Life is Strange oli ja on pelimaailman outolintuja. Teini-iän kasvudraamaa, trillerimäisiä käänteitä ja yliluonnollisia elementtejä yhdistelevä tarinavetoinen seikkailupeli tarjosi koskettavan ja persoonallisen kokemuksen, joka huokui omaleimaisuutta. Paikoin puistattavasta mutsi pliis älä jaxa -tason dialogista ja hapuilevasta teknisestä tuotannosta huolimatta Life is Strange raivasi tiensä moniin sydämiin ja on edelleen yksi allekirjoittaneen rakkaimmista pelikokemuksista. Kehittäjät palasivat alkuperäisen pelin pariin vielä kertaalleen Before the Storm -esiosan myötä, mutta nyt kelkka on kääntynyt uuteen suuntaan. Life is Strange 2:n pääosassa ovat Diazin veljekset. Sean on hormonimyrskyssä kärvistelevä teini-ikäinen urheilijalupaus ja lahjakas piirtäjä, ja pikkuveli Daniel on puolestaan videopeleistä ja askartelusta pitävä tuiki tavallinen yhdeksänvuotias. Auvoisan ihmeetön arki Seattlen lähiössä päättyy, kun elämän mullistava tragedia iskeytyy perheen kotiovelle. Kun veljekset joutuvat poliisivoimien takaa-ajamiksi ja taakse jää kaikki tuttu, molempien on aikuistuttava aivan liian nopeasti.

The Awesome Adventures of Captain Spirit Ilmaiseksi ladattavana demona tarjolla oleva The Awesome Adventures of Captain Spirit on paitsi erillinen lisäkertomus, joka kytkeytyy osaksi Life is Strange 2:n maailmaa, myös erinomaisen nokkela tapa esitellä pelimaailma paljastamatta juuri mitään itse pääpelin tapahtumista. Mikäli kiinnostus Life is Strange 2:ta kohtaan ei vielä ylitä ostokynnystä, kannattaa hypätä mukaan Captain Spiritin avaruusalukseen ja viedä pelimekaniikka koeajolle.

Life is Strange 2:n draaman kaari punoutuu Diazin veljesten vaikean mutta lämpimän suhteen ympärille. Veljesrakkaus joutuu koetukselle pikkuveli Danielin piilevien voimien myötä.

40 // pelaaja.fi

Life is Strange 2:n sydän ja sielu on Seanin ja Danielin välinen suhde, joka on sekä tarinan jännitteen tärkein viritin että tapahtumien etenemiseen vaikuttavien valintojen pääkytkin. Tapahtumat käynnistävä murhenäytelmä myös herättää Danielin piilevät telekineettiset kyvyt, mutta pienen pojan mieli on ailahtelevainen ja uusi voima samanaikaisesti voimauttava ja kauhistuttava. Jää siis pitkälti Seanin eli pelaajan harteille, kasvaako Danielista

empaattinen ja harkitseva vai välinpitämätön ja varomaton yli-ihminen. Jos alkuperäisen Life is Strangen tarinan ydinkysymys oli ystävyys, kakkososassa se on vastuu. Pelityyli on tuttua nykypäivän tarinaseikkailua, jossa pelaaja tutkii ympäristöjä ja suorittaa usein melko arkisia toimenpiteitä. Suurin osa tutkittavista asioista palvelee vain tarinallista tarkoitusta, ja eteneminen kohtauksesta seuraavaan riippuu yleensä vain muutamasta yksittäisestä toiminnosta, mutta kokonaisuutta elämänmakuiseksi värittäviä yksityiskohtia on valtavasti. Peli ei varsinaisesti sisällä satunnaisten esineiden etsintää haastavampaa pulmanratkontaa tai esimerkiksi reaktiokykyä vaativia toimintaosioita. Kyseessä on vuorovaikutteisuu-

den kuosiin puettu kertomus, jonka keskeisiin käänteisiin pelaaja ratkaisuillaan vaikuttaa. Vaikka tekninen toteutus haparoi toisinaan, Life is Strange 2 on upea kokemus aisteille. Henkeäsalpaavat metsätaipaleet, ikuisuuden tuolle puolen kurottavat hiekka-aavat ja rupisen betonin täplittämät takapajulat heräävät eloon melankolisina ja ajan tuolle puolen lipuneina tarunhohtoisina maamerkkeinä. Animaatio on paikoin koomisen pökkelöä ja hahmojen huulisynkka mukailee 80-luvun kungfu-elokuvia, mutta eteen levittäytyvät maisemat saavat lähes joka hetken tihkumaan tunnelmaa. Kokonaisuuden kruunaa lempeästi taustalla näppäilevä ääniraita ja laadukas ääninäyttely. Alkuperäisestä Life is Strangesta poiketen kakkososassa ei jäädä maleksimaan yhteen kohteeseen, vaan veljesten viiteen episodiin jaettu pakomatka kulkee läpi modernin USA:n maisemien Washingtonista Kaliforniaan ja aina Nevadan aavikolta Meksikon rajalle. Ratkaisu pitää tarinan liikkeessä mutta saa monet tapahtumat ja kohtaamiset tuntumaan irrallisilta välietapeilta. Peli myös tuntuu toisinaan väkinäisesti pitkitetyltä, sillä monet Seanin mukanaoloa vaativat osiot ovat tuskastuttavan tylsiä.

Ajoittaista pitkäpiimäisyyttä merkittävämpi ongelma on kuitenkin Life is Strange 2:n optimismista riisuttu käsikirjoitus. Tarina piirtää lohduttoman kuvan globalisaation, rasismin, syrjinnän ja muutosvastaisuuden kurimuksessa kärvistelevästä Amerikasta. Ajankohtaisiin aiheisiin pureutuessaan tarina virittää tapahtumien taustalle pessimistisen pohjavireen, joka ujeltaa osana juonenkäänteitä loppusuoralle asti. Temaattiseksi ongelmaksi kasvaa se, että juuri mikään tarinan esittelemä ahdinko tai oikeusmurha ei löydä helpotusta tai ratkaisua. On vain vääryys, joka tapahtuu – ja sen pituinen se. Suurin osa Seanin ja Danielin kohtaamista ihmisistä on joko ennakkoasenteiden turmelemia tai maailman moukaroimia kahdella jalalla käveleviä hiilipiirroksia. Jokusen henkilön persoonallisuus tuntuu olevan peräisin ennemmin valtamedian otsikoista kuin kirjoittajien mielikuvituksesta, mikä toisinaan lisää keskusteluihin saarnaavan sivumaun. Diazin veljeksiä ja muita keskeisiä hahmoja yhdistävä tekijä on lähes järjestään etääntyminen yhteiskunnasta, mutta Life is Strange 2:ssa ihmisten maailma on ympäröivän sivistyksen määrästä riippumatta vihamielinen, väkivaltainen ja pohjattoman ennakkoluuloinen. Suo siellä, vetelä täällä. Käsikirjoitus on toki kirkassilmäinen ja peittelemätön armottomassa realistisuudessaan, mutta samalla se kovertaa pelaajan sydämeen voimattoman ja toivottoman tunteen, joka yltyy paikoin suorastaan vastenmielisen ahdistavaksi. Vastoinkäymisestä toiseen ajautuvan tarinan näyttämönä toimiva moderni Amerikka on kuin valtava varjo veljesparin yllä, ja pimeydestä pilkottavat valojuovat nielaistaan ennen pitkää vieläkin syvempään pimeyteen.

Sean luonnostelee ympäröivää maailmaa kauniiksi lyijykynäpiirroksiksi erillisissä tatinheilutteluosioissa.

”Temaattiseksi ongelmaksi kasvaa se, että juuri mikään tarinan esittelemä ahdinko tai oikeusmurha ei löydä helpotusta tai ratkaisua. On vain vääryys, joka tapahtuu – ja sen pituinen se.”

On toki annettava kiitosta kehittäjä Dontnodille siitä, että se on uskaltautunut luomaan tarinan, joka yliluonnollisista vivahteistaan huolimatta luotaa Trumpin jälkeisen Amerikan vaiheita säästelemättömän suorasanaisesti. Käsikirjoitus ja dialogi edustavat modernin pelikerronnan kypsintä kärkeä, mutta Diazin veljesten kohtaamat vaikeudet kasautuvat lopulta niin raskaaksi ja korkeaksi röykkiöksi, että peli-ilo on musertua painolastin alle. Ennen pitkää pelaaja huomaa tottuneensa siihen, että jokainen tarinasta pilkistävä toiveikkuuden saareke katoaa ennen pitkää synkkyyden aallokkoon. Se on huolestuttavan kyyninen loppusointu tarinalle, joka ammentaa aineksensa nykypäivän sosiopoliittisten kipukohtien sammiosta. Jos vastuusta, veljeydestä ja yhteisöllisyydestä kertova tarina päättyy pelaajan osalta haluun luovuttaa, jossain on menty pieleen. Jason Ward Edeltäjiään kunnianhimoisempi trilleriseikkailu on ahdistava kokemus, joka kadottaa osan vetovoimastaan surumielisyyden syvänteeseen.

pelaaja.fi // 41

Arvostelut

BUBBLE BOBBLE 4 FRIENDS Annos kuplivaa

Kenttien visuaaliset erot eivät ole keskenään suuria, mikä tekee niiden koluamisesta aina vain tylsempää.

Tekijä: Taito Julkaisija: ININ Games Alusta: Switch Julkaisu: Nyt Ikäraja: 3

ubble Bobble 4 Friends on juuri sitä, mitä tarvitsin näin vuodenvaihteessa. Nostalgiaripauksella varustettu tasoloikkapaketti ei turhia selittele vaan tarjoaa helposti pienissä annoksissa nautittavissa olevaa kuplaviihdettä. Sympaattisten lohikäärmehahmojen tuijottaminen jo itsessään saa unohtamaan ainakin hetkeksi monet elämän murheet ja huolet. Uutukainen ei kanna Bubble Bobble -nimeä huvikseen, vaan se on tunnistettavissa perusteiltaan ehdottomasti jälleen yhdeksi yli 30 vuotta vanhan klassikkosarjan osaksi. Peli tarjoaa pelattavaksi noin sata yhdelle ruudulle kokonaisuudessaan mahtuvaa kaksiulotteista kenttää, joissa omalla pienellä lohikäärmeellä olisi tarkoitus päihittää kaikki viholliset vangitsemalla ne ensin kupliin ja poksauttamalla sitten herkullisiksi hedelmiksi.

Lisänimi 4 Friends tulee tietysti moninpelistä. Peli antaa mahdollisuuden koluta kenttiä ylhäisen yksinäisyyden ohella maksimissaan neljän pelaajan yhteistyönä, ja ihan jo vauhdikkaammalla rytmityksellään jälkimmäinen on se houkuttelevin vaihtoehto pelata. Pienenä modernisointina lohikäärmeiden käyttöön avataan muutamia sähkökuplien ja syöksymisen kaltaisia erikoiskykyjä, joilla voi kevyesti parantaa mahdollisuuksiaan hyvien pisteiden keräämiseksi. Pistejahti on ehdottomasti Bubble Bobble 4 Friendsin ydin. Kenttien läpäisy itsessään ei ole kummoinen haaste, vaan eniten pelatessa tulee ihmeteltyä, miten viholliset saisi kukistettua mahdollisimman tehokkaasti kaikkein mehukkaimpien hedelmäbonuksien takaamiseksi. Kenttien koluamisessa nokka ei aktiivisella pelaamisella pitkään tuhise, sillä sadan kentän tarjonta on nähty helposti jo parissa tunnissa. Vähäiseltä tuntuvaa kenttämäärää on hankalaa antaa anteeksi, sillä niiden suunnittelu ei kykene edustamaan lähellekään parasta Bubble Bobble -laatua. Yhteen ruutuun rajatusta koosta huolimatta niissä liikkuminen on monesti yllättävän ohjattua, mikä saa nopeasti kaipaamaan aivan ensimmäisen Bubble Bobblen kepeää mutta sitäkin merkittävämmältä tuntuvaa vapautta. Kaikista paras osa Bubble Bobble 4 Friendsissä onkin mahdollisuus hypätä missä vaiheessa tahansa alkuperäisen kolikkopeliklassikon pariin. Sen ujuttaminen mukaan on hieno teko kehittäjiltä, mutta näin 4 Friends käytännössä myöntää, ettei se pärjää vanhalle kasarihitille. Bubble Bobble 4 Friends ihastuttaa simppeliydellään, mutta sen suunnittelun taso ei saa kaikkea parasta irti pelin perusideoista. Bubin ja Bobin paluu käy näin harmittavan puuduttavaksi harmittavan nopeasti, vaikka hyvälle kuplalohikäärmepelille olisi tällä hetkellä ehdottomasti tilausta Switchillä. Panu Saarenoja Klassikkosarja on nähnyt parempia aikoja, mutta selvästi siinä on yhä myös vetovoimaa.

42 // pelaaja.fi

Enemmän Taitoa peliin! Japanista peräisin oleva Taito Corporation on yksi kaikkien aikojen legendaarisimmista peliyhtiöistä. Se on vuosien varrella mullistanut maailmaa Bubble Bobblen ohella Space Invadersin ja Arkanoidin kaltaisilla klassikoilla. Square Enixin alaisuudessa nykyisin toimiva ﬁrma on keskittänyt viime aikoina toimintaansa enemmän mobiilija kolikkopelipuolelle, mutta hiljattain konsolimarkkinat ovat alkaneet jälleen kiinnostaa. Bubble Bobblen paluun

ohella sen toinen tuoreempi konsolijulkaisu on ollut yhteistyössä Natsumen kanssa tehty The Ninja Saviors: Return of the Warriors, joka on eräänlainen uusioversio kolikkopelihalleista ja Super Nintendolta tutusta The Ninja Warriorsista. Tänä vuonna länteen kelpaa odotella myös Switchille ja PlayStation 4:lle tehtyä Darius Cozmic Collection -avaruusräiskintäpakettia, jonka innokkaimmat ovat voineet poimia jo japanilaisista kaupoista.

DARKSIDERS GENESIS Helvetistä itään Tekijä: Airship Syndicate Julkaisija: THQ Nordic Alusta: Win, Stadia, PS4, Xbox One, Switch Julkaisu: 14.2.2020, nyt (Win, Stadia) Ikäraja: 12

arksiders Genesis lähestyy toimintaropesarjaa uudesta suunnasta useammalla kuin yhdellä tavalla. Pelin kehittänyt Airship Syndicate on tehnyt selkeän pesäeron aiempien osien selän takaa kuvattuun, lähelle tulevaan mätkintään heittämällä Genesiksen kameran Diablo-etäisyydelle eli yläviistoon ja kauas. Lisäksi Genesis on esiosa, jonka varrella esitellään niiden solmujen syntyä, joita trilogiassa päädytään selvittelemään. Lopun aikojen ratsastajat War ja Strife pääsevät vihille siitä, että demonipamppu Lucifer juonii jotain. Kapuloita heitellään vanhan vihtahousun rattaisiin kuudentoista kentän ajan milloin tietoa, milloin liittolaisia ja milloin esineitä metsästämällä. Suurimman osan ajasta tavoitteeseen pääsy vaatii hillitöntä turpasaunaa esimerkiksi epäkuolleita, ötököitä ja helvetinhurttia vastaan. Mäiskintää ja vaeltelua säestää yrmyn Warin ja vääräleukaisen Strifen keskinäinen sanailu. Valtaosa dialogista on urpoa läppää, mutta se istuu pelin yliampuvuuteen juuri sopivalla tavalla. War on tavattu jo sarjan ensimmäisessä osassa, mutta Strife on pelattavana uusi tuttavuus. Siinä missä War luottaa puunrungon paksuiseen ja mittaiseen miekkaan, Strife työskentelee etäältä tuplapistoolien kanssa. Tuntui oudolta lähteä kurmottamaan demoneita tuliaseilla, mutta liukkaasti liikkuva Strife toimi odottamattoman hyvin kaukaa kuvatuissa tappeluissa. Hahmoa voi yksin pelatessaan vaihtaa lennosta, ja eteneminen edellyttääkin sitä aika ajoin. Kumpikin hahmo saa kourallisen erityisominaisuuksia, joita hyödynnetään kenttiin ripotelluissa kevyissä pulmissa.

ottaessaan osumaa, mutta tietynlainen mätön tuntu jää uupumaan kokonaan. Huonoista puolista puhuttaessa pitää mainita myös pelin vaikein vihollinen: kamera. Se liikkuu pelaajahahmon liikkeiden mukaan, eikä sitä luovuteta hetkeksikään pelaajan haltuun. Tämä johtaa tilanteisiin, joissa etualalla oleva seinä saattaa peittää puolet taistelutantereesta, piilottaa aarteita ja nihkeimmillään kätkeä reitin eteenpäin. Pelin loppupuolella on tilanne, jossa erään pulman ratkaisuun tarvittava työväline ei ole lainkaan näkösällä ennen kuin kirjaimellisesti kävelee siihen pahki – loikattuaan ensin parin kuilun yli yrittäessään arvailla, mistä suunnasta pitäisi lähteä etsimään. Kamera tuo kuitenkin muassaan myös hyvää. Etäisyys ja vapaan pyöriteltävyyden puuttuminen antavat kehittäjille mahdollisuuden tyylikkäisiin kamera-ajoihin yli kenttien näyttävimpien osuuksien. Visuaalisesti Darksiders Genesis onkin sykähdyttävää katsottavaa. Erityisesti pelin puolivälin kentät ovat paikoin silmiähivelevän kauniita ja eroavat toisistaan sekä ulkonäöltään että vihollis-

katrailtaan niin, että meno pysyy freesinä. Kun kaikkea vielä ryydittää muun muassa Ori and the Blind Forestiin säveltäneen Gareth Cokerin kynäilemä soundtrack, on aika ajoin valmis antamaan anteeksi hieman suurempiakin syntejä. Kaiken kaikkiaan Darksiders Genesis on viihdyttävä peli. Se ei keksi pyörää uudestaan, mutta sen parissa on mukava viivähtää kenttä tai pari. Ida Suominen Kevyen pulmailun, tyhmän läpän ja kameralle kiroilun sävyttämä mäiske on sudenkuopistaan huolimatta hauska pelikokemus.

Vaikka Genesis kannustaa hyppimään ratsastajasta toiseen tilanteen mukaan, War tuntuu kömpelöltä ja taisteluihin sopimattomalta suuren osan ajasta. Asiaan toki vaikuttaa myös se, että peli on mahdottoman huono antamaan palautetta osumista puolin ja toisin. Yhden käden sormet eivät riitä laskemaan, kuinka monta kertaa potkaisin pelin alkupuolella tyhjää, koska rivivihollisten iskut eivät näy juuri mitenkään pelaajahahmoon osuessaan. Kääntöpuolella myöskään omat iskut eivät tunnu järin tyydyttäviltä, sillä pahikset saattavat hidastua

Ratsastajien välisen suhteen kehityksen näkee heidän keskinäisessä sanailussaan. Pelin loppupuoliskolla käydään jo pari aidosti liikuttavaa keskustelua.

”Etualalla oleva seinä saattaa peittää puolet taistelutantereesta, piilottaa aarteita ja nihkeimmillään kätkeä reitin eteenpäin.” pelaaja.fi // 43

Arvostelut Viholliset kehittyvät pelin edetessä hirmuista vauhtia ja kehittävät uusia mutaatioita, jolloin ne voivat esimerkiksi ampua myrkkyä suustaan tai muuttua kuollessaan eläviksi pommeiksi. Ikävät yllätykset pitävät jatkuvasti varpaillaan.

PHOENIX POINT Alkuperäinen ei aina tarkoita parasta Tekijä: Snapshot Games Julkaisija: Snapshot Games Alusta: Win (testattu), PS4, Xbox One Julkaisu: Nyt Ikäraja: –

hoenix Point ilmestyy vähintään mielenkiintoisessa tilanteessa. Pelin pääkehittäjä Julian Gollop oli yhdessä Nick-veljensä kanssa kehittämässä koko XCOM-pelisarjaa ja sitä myötä kokonaista peligenreä yli 20 vuotta sitten. Laser Squad ja alkuperäinen XCOM-trilogia olivat vallankumouksellisia ja ajan mittareilla menestyneitä pelejä. Sen jälkeen muut ovat työntäneet genreä eteenpäin ja jopa tavallaan kaapanneet sen haltuunsa, sillä 2K Gamesin XCOM-pelit ovat taatusti tunnetumpia kuin alkuperäinen trilogia. Phoenix Point ei varsinaisesti tunnukaan genren kantaisän uudelta vallankumoukselliselta teokselta vaan uudempien XCOMien kopiolta.

P ”Taktiseen taisteluun hypätessä on viimeistään kohdattava se tosiasia, että pelaa B-luokan XCOM-kopiota.”

44 // pelaaja.fi

Ihmiskunta on taas kerran melkoisessa liemessä. Mystinen pandora-virus on mutatoinut muuten rauhalliset merenelävät hirmuisiksi tappokoneiksi, jotka levittävät mukanaan ihmisille hengenvaarallista sumuvallia. 27 vuotta myöhemmin ihmiskunnasta on jäljellä enää rippeet. Eloonjääneet ovat jakautuneet kolmea erilaista poliittista ja uskonnollista suuntausta edustaviin ryhmittymiin, jotka kukin kykkivät omissa linnakkeissaan sotimassa sekä mereneläviä että toisiaan vastaan. Pelaajan roolina on komentaa ennen niin voimakasta mutta muun ihmiskunnan tavoin vain rippeiksi entisestä loistostaan kutistunutta Phoenix Project -järjestöä. Taustatarina ei ole pelkkää manuaalin täytettä, vaan se näkyy ja tuntuu koko pelissä. Valtaosa planeetasta on kolmen ihmisjärjestön hallussa merihirviöiden

höökiessä päälle rannikoilta alati leviävän sumuverhon sekä sen syövereihin rakentuvien tukikohtien muodossa. Pelaajan tehtävänä ei olekaan rakentaa uutta vaan löytää uudelleen menetettyä historiaa. Tukikohtia ei voi esimerkiksi lainkaan rakentaa, vaan vaikutusaluetta kasvatetaan löytämällä Phoenix Projectin tukikohtien raunioita ja ottamalla ne haltuun. Tukikohtia ja peliä kuljettavaa tarinaa etsiessään pelaajan kuljetusalukset lentelevät pitkin planeettaa paikantamassa ihmiskunnan rippeitä. Kartalta löytää liikkuessaan kiintopisteitä, jotka voivat sisältää pelastamistaan odottavia resursseja, ihmispuolueiden kaupunkeja tai muukalaisten väijytyksiä. Phoenix Point ei myöskään sisällä mitään tutkittavaa teknologiapuuta samassa mielessä kuin esimerkiksi XCOM-pelit. Tutkimusta toki tehdään, mutta sen tulokset vain laajentavat taustatarinaa ja antavat esimerkiksi pieniä bonuksia eri vihollistyyppejä vastaan taisteltaessa. Kaikki perustason rynkkyjä kovempi materiaali on kolmen ihmispuolueen hallussa. Resursseihin pääsee käsiksi vain miellyttämällä ryhmittymiä tarpeeksi tekemällä tehtäviä ja hyökkäilemällä osapuolten vihollisten kimppuun. Muut eivät tietenkään tästä tykkää, joten yhtä miellyttämällä ajautuu väistämättä sotatilanteeseen muiden ihmispuolueiden kanssa. Ideat ovat kiinnostavia, mutta käytännössä pelaaminen tuntuu päämäärättömältä ja turhauttavalta. Sen sijaan, että voisi määrätietoisesti kehittää organisaatiotaan kohti haluamaansa tavoitetta, nyt vain haahuillaan pitkin karttaa toivoen, että satunnaislukugeneraattori antaa uusimmasta kiintopisteestä jotain hyödyllistä. Sen lisäksi saa juosta pää kolmantena jalkana taistelemassa muukalaisia vastaan, mikä olisi jo itsessään ollut ihan riittävän hektistä puuhaa koko pelin sisällöksi. Taktiseen taisteluun hypätessä on viimeistään koh-

Vaihtopelaaja

Julian Gollop -parka saa kärsiä menestyk-

sestään. UFO on kuolematon klassikko ja sen inspiroima uusi XCOM 2 on kaikilla herkuillaan modernin taktikoinnin mestariteos. Phoenix Point ei ole huono peli, mutta se ei yllä naurettavan korkealle venytettyyn rimaan. Listataan hyvät puolet ensin. Simuloidut luodit ja vapaa tähtäys ovat kivoja mekaniikkoja, vaikka välillä ampumalinjat estyvät mystisesti. Pelin taustatarina on kiinnostavan äärimmäinen versio vanhasta kunnon Terror from the Deepista body horror -pintasilauksella. Geoscape-maapallo, jota täytyy kirjaimellisesti tutkia ja jossa meriolentojen lotkahtelu näkyy selkeänä uhka-alueena, tuntuu tuoreelta. Ongelmiakin riittää. Tietyt pelimekaniikat ovat epätasapainoisia, mikä turhauttaa vihollisissa ja antaa pelaajalle kiusauksen nojata niihin liikaa. Mikä pahempaa, pelistä puuttuu genren tärkeimpiin osasiin kuuluva tapa tehdä sotilaista rakkaita yksilöitä. Asiaa ei auta mitäänsanomaton kykykehitys tai se, että maailma, soltut ja pahikset ovat synkeän ruskeaa mössöä. Kampanjasta jäi mieleen vain pari sotilasta mutta ei jännittäviä käänteitä hyvässä tai pahassa mielessä. Tämä sota on tasaista jurnutusta. Helpommin korjattava asia lienee yleinen bugisuus. Odotin Phoenix Pointia pitkään. Nyt kun se on täällä, näen Gollopin tiimin halun tehdä sekä modernia että hardcorea XCOMia, jossa lippaitakin on taas laskettava. Koko ajan pelatessani mielessä pyörii kuitenkin ikävä ajatus, että tämänkin ajan voisin käyttää XCOM 2: War of the Chosenin Janne Pyykkönen pelaamiseen.

Nappi otsaan! Phoenix Point lainaa idean myös Valkyria Chroniclesista, sillä pelaajalla on aina mahdollisuus tähdätä soturiensa laukaukset käsipelillä. Näin myös kannattaa tehdä, sillä mikä onkaan parempi keino lamauttaa hirmuista biologista sinkoa raahaava muukalainen kuin ampua sen sinkokäsi irti. Muun pelin tavoin myös tähdätyt laukaukset on jätetty hieman puolitiehen, sillä siinä missä esimerkiksi käden kestopisteiden nollaaminen irrottaa käden, esimerkiksi mäsäksi ammuttu pää vain hieman laskee tahtopisteitä.

dattava se tosiasia, että pelaa B-luokan XCOM-kopiota. Julian Gollop toki aikanaan käytännössä keksi koko peligenren, mutta Phoenix Point on silti ammentanut valtaosan ideoistaan moderneista XCOM-peleistä. Ongelmana on vain, että kaikki on jäänyt puolitiehen. Peli sisältää paljon hyviä ideoita, mutta suurin osa niistä leviää käsiin, kun hieman kepillä tökkii. Monet osa-alueet ovat suorastaan rikki. Esimerkiksi kaikkia erikoiskykyjä käytetään hahmon tahtotilaa kuvaavilla pisteillä. Jos rynnäkköjermu haluaa liikkua normaalia enemmän, hän käyttää muutaman tahtopisteen. Samaisia tahtopisteitä käytetään myös vaikkapa mielenhallinnan vastustamiseen, joten mitä enemmän kikkailee, sitä haavoittuvampia soturit ovat. Tämä on hyvä idea. Vähän kehnompaa on se, että kun tahtopisteitä on enemmän, kuten pelaajan sotureilla ja vihollisilla muutaman tunnin pelin jälkeen on, voi esimerkiksi ketjuttaa puoli tusinaa ylimääräistä liikkumista putkeen. Siten voi juosta ensimmäisellä vuorolla tehtävän kohdealueelle ilman, että kukaan voi reagoida siihen mitenkään. En voi kuvitella, että tämä on ollut tarkoituksenmukaista. Kuten XCOM-henkisissä peleissä yleensäkin, vaikeustaso alkaa korkealta ja nousee hyvin nopeasti. Muun pelin tavoin se ei kuitenkaan aina tunnu aivan tarkoitukselliselta. Vihollisten panssarointi ja kestopisteet nousevat huomattavasti nopeammin kuin pelaajan aseiden vahinkokyky. Tämä tarkoittaa, että ihan perustason vihollisiakin saa tykittää kumoon puolen ryhmän voimin, eivätkä ne silti välttämättä kuole. Monilla vihollisilla on lisäksi erikoiskyky, jonka avulla ne saavat ampua ilmaiseksi takaisin aina vahinkoa ottaessaan. Kun kyvyn käyttöä ei ole rajoitettu mitenkään, jopa perustason rapuäijän kaataminen tarkoittaa, että pelaajan tiimi ottaa valtavasti vahinkoa – eikä siltä voi suojautua mitenkään. Mukana on myös aimo annos bugeja. Teoriassa soturit osaavat nousta suojan takaa esiin tai kurkata kul-

man ympäri ampuakseen, mutta tästä huolimatta välillä soturit vain ampuvat suoraan päin suojaa tai seinää. Se on ikävämpi juttu, jos kädessä sattui olemaan sinko.

Pelasin Phoenix Pointia ensimmäistä kertaa yhtenä joukkorahoittajille suunnattuna testiversiona reilu vuosi sitten. Siihen verrattuna lopullinen versio on valtavasti hiotumpi ja parempi peli, mistä toki nostan tiimille hattua. Kehittäjät ovat selvästi itsekin huomanneet, että kaikki ei ole mennyt aivan kuin suunniteltiin, sillä peliä lykättiin useita kertoja ennen lopullista julkaisua. Rehellisesti sanoen lykkäyksiä olisi kaivattu vielä enemmänkin, sillä julkaisuversiokaan ei tunnu vielä valmiilta peliltä.

Tämä on erityisen harmillista, koska mukana on sen verran alkuperäisiä ideoita ja omaperäistä tyyliä, että kunnolla toteutettuna Phoenix Point olisi ansainnut paikkansa XCOM-pelien rinnalla. Itse XCOM-addiktina kyllä pelasin paljon – ja välillä oli kivaakin –, mutta useimmat pelisessiot päättyivät hirmuiseen turhautumiseen. Suosittelisin siis odottelemaan vuoden päästä ilmestyvää Steam-versiota, sillä siihen mennessä peli voi olla jo paremmassa kunnossa. Miikka Lehtonen Phoenix Point tuntuu keskeneräiseltä betaversiolta, joka voisi valmiina olla ties miten hyvä. Mutta valmistuuko se ikinä?

pelaaja.fi // 45

Arvostelut

Kameran ongelmista huolimatta kentät ovat suurimmaksi osaksi hauskoja ja tyylikkäitä.

SUPER MONKEY BALL: BANANA BLITZ HD Kun teräväpiirtokaan ei pelasta Tekijä: Ryu Ga Gotoku Studio Julkaisija: Sega Alusta: Switch, PS4 (testattu), Xbox One, Win Julkaisu: Nyt Ikäraja: 3

uper Monkey Ball on niitä pelejä, joiden konseptin hullunkurisuutta ei koskaan lakkaa ihmettelemästä. Esteradoissa ei sinänsä ole mitään outoa, mutta kun pelaaja pannaan ratkaisemaan niitä superpallon sisällä olevalla apinalla, niin kysymyksiä herää. Jokin ideassa selkeästi kuitenkin vetoaa, sillä apinoiden ympärille on rakentunut kokonainen pelisarja, joka on raivannut tiensä myös uusioversioiden puolelle. Viimeisin tuotos on alun perin Wiille julkaistun Super Monkey Ball: Banana Blitzin päivitetty versio, joka on yksinkertaisesti nimetty Banana Blitz HD:ksi.

”Banana Blitz HD:tä ei voi sanoa surkeaksi peliksi. Kameran ongelmat aiheuttavat kuitenkin niin paljon turhautumista, ettei pelaamisesta oikein nautikaan.” 46 // pelaaja.fi

Perusideana on valita itselleen yksi kuudesta apinahahmosta ja lähteä pyörimään superpallossaan läpi erilaisten esteratojen, jotka vaikeutuvat pelin edetessä. Apinat eroavat toisistaan esimerkiksi nopeudessa, painossa ja hyppykorkeudessa. Itse päädyin useimmiten pelaamaan isokokoisella ja yrmeällä GonGonilla. Syyksi epäilen sitä, että se kuvasti parhaiten omaa tunnetilaani pelaamisen aikana. Banana Blitz HD ei nimittäin parhaimmillaankaan ole erityisen miellyttävää pelattavaa.

Jos kuitenkin hyvistä puolista haluaa aloittaa, peli näyttää ja kuulostaa hyvältä. Uusittu ääniraita on musiikkien osalta korville mieluisaa tavaraa, vaikka apinoiden ääntely saattaa alkaa jossain vaiheessa ärsyttää. Erilaiset esteradatkin ovat mielenkiintoisia, kunhan alun suoraan eteenpäin pyörimisistä pääsee yli. Kenttäsuunnittelu ontuu kuitenkin tasojen loppuvastustajissa, jotka ovat itseään toistavia ja kärsivät muun pelin tavoin kamerakulmaongelmista. Kamerakulmat puolestaan liittyvät vahvasti pelin muuten toimivaan ohjaukseen. Alkuperäinen peli hyödynsi Wiin ohjaimen liikkeentunnistusta, mutta uusioversio on suunniteltu pelattavaksi uusien konsoleiden ohjaimilla. Yksinkertaisimmillaan pelissä ei käytetä muita ohjaimia kuin vasenta ohjaussauvaa ja hyppynäppäintä. Yhdistelmä on ihan toimiva, eikä esteratojen läpäisemisessä muuta tarvitsekaan. Vasen sauva ohjaa kuitenkin liikkeen lisäksi myös kameraa ja tekee sen vieläpä ihan itsestään. Tästä seurasi paljon ikäviä tilanteita, joissa en nähnyt, mihin olin menossa. Muutaman kerran putosin radalta, koska en nähnyt sen reunoja. Oikea ohjaussauva on esteradoilla täysin toimeton, mikä tuntuu typerältä. Sitä olisi voinut helposti hyödyntää kameran ohjaamiseen. Parasta Banana Blitz HD:ssä ovat sen minipelit, joita voi pelata yksin, kaverin kanssa kotisohvalla tai verkossa. Mukana on kymmenen suosituinta lajia alkuperäisestä pelistä, ja vaikka määrää onkin karsittu, ovat jäljelle

Kultaisten banaanien metsästys Banana Blitzin esteratojen ratkaisemisen ympärille rakentuu myös tarina, jossa paha merirosvoapina varastaa sankareiden kultaisen banaanitertun. Kallisarvoiset hedelmät pitää kerätä takaisin talteen yksitellen tasojen loppuvastustajat päihittämällä. Seikkailu ei missään nimessä ole syvällinen, eikä sen perusteella kannata tehdä ostopäätöstä, jos Super Monkey Ball ei muuten sytytä.

jääneet kilpailut riittävän viihdyttäviä. Erityistä suosiota tässä taloudessa nauttivat moukarinheitto ja laji, jossa tykinsuusta korkealle ilmaan ammuttu apina pitää saada superpallossaan osumaan mahdollisimman lähelle maan tasossa olevan maalitaulun napakymppiä. Loppujen lopuksi Banana Blitz HD:tä ei voi sanoa surkeaksi peliksi. Kameran ongelmat aiheuttavat kuitenkin niin paljon turhautumista, ettei pelaamisesta oikein nautikaan. Tuntuu, että potentiaalia olisi ollut parempaankin suoritukseen. Nyt lopputulokseksi jää vain keskinkertainen – tai jopa vähän huonompi – tasohyppely. Teo Scheepstra Audiovisuaalisesti melko miellyttävä mutta pelillisesti keskinkertainen kokemus. Perheen pienimpiä ja sarjan faneja se ehkä viihdyttää.

BLACKSAD: UNDER THE SKIN Kissa varjoisilta kujilta Tekijä: Pendulo Studios, YS Interactive Julkaisija: Microids Alusta: Win (testattu), PS4, Xbox One, Switch, Mac Julkaisu: Nyt Ikäraja: 16

ksityisetsivä John Blacksad on paraikaa tuulettamassa lompakkonsa hämähäkinseittejä, kun kovan onnen kyylän syliin tipahtaa uran kenties kiperin työkomennus. Nuhjuisen nyrkkeilysalin omistaja on löytynyt roikkumasta köyden jatkeena oman salinsa kattoparrusta. Yksioikoiselta tuntuva itsemurhajuttu ajautuu laukkavauhtia valheiden ja salaliittojen pyörremyrskyksi, josta selviytyminen vaatii teräviä hoksottimia ja lujia hermoja. Näin alkaa maineikkaaseen espanjalaiseen sarjakuvaan perustuva Blacksad: Under the Skin. Kolmiulotteisten seikkailupelien julkaisutahti on hiipunut tuntuvasti sitten Telltale-pelistudion ennenaikaisen kuoleman, mutta Blacksad änkeää samoille tarina- ja tunnevetoisille apajille kuin The Walking Deadin ja Life is Strangen kaltaiset modernit kevyet pulmapelit. Esikuvilleen ominaiseen tyyliin myös Blacksadissa piisaa enemmän katseltavaa kuin varsinaista pelattavaa.

tetään kuroa ripeämmäksi nuivien toimintakohtausten avulla. Pikaisia napinpainalluksia ja tarkkoja sauvanhivautuksia vaativat pätkät ovat arkipäivää nykypäivän seikkailupeleissä, mutta Blacksadissa vauhtiosiot on kuorrutettu takavasemmalta yllättävillä äkkikuolemilla ja kireillä aikarajoilla.

Jos nälkä jää... Blacksadin ehdottomasti paras puoli on klassisesta film noir -perimästä lainaava tarina. Äkkijyrkkiä käänteitä, ristiriitaisia johtolankoja ja menestyksensä kiroamia hahmoja vilisevä kertomus vain paranee edetessään. Eläimellisen mukasöpöstä hahmokatraasta huolimatta pelin näkemys 50-luvun New Yorkista on vetovoimaisen kolkko ja vaarallinen paikka. Luokkaerojen, rasismin, keplottelun ja kyynisyyden hiidenkirnu tarjoaa täydellisen näyttämön juonivyyhdelle, joka toisinaan uittaa varvasta poikkeuksellisen synkissä syvyyksissä. Vaikka pelin pienen budjetin toteutus näyttäytyy etenkin hahmojen puisen elehdinnän ja pelin riisuttujen ympäristöjen muodossa, korvakanavia hellitään herkällä otteella. Osaava ääninäyttelijöiden kaarti panee parastaan, ja taiten kirjoitettua dialogia kehystää upean sävykäs ääniraita. Lennokkaasta bossa nova -vikuroinnista runollisen lohduttomaan jazztunnelmointiin kurottava kappalekirjo on pelin sakean tunnelman keskeisimpiä rakennuspalikoita. Valtaosa ajasta vietetään nuohoten nurkkia johtolankojen toivossa sekä jututtaen eri hahmoja. Tarina sisältää runsaasti valinnan vapautta, ja lajityypille ominaiseen tapaan pelaajan ratkaisuista pidetään tarkkaa kirjaa. Toisinaan Blacksadin on luotettava eläimellisiin aisteihinsa Lepakkomiehen etsivänäköä jäljittelevissä osioissa, ja välillä yhdistellään johtolankoja erillisessä päättelyruudussa, joka on lainattu suoraan Frogwaresin Sherlock Holmes -peleistä. Vaikka Blacksad on keskimääräisesti todella – todella – hidastempoinen ja vaatii täten reilusti kärsivällisyyttä, huonoimmillaan peli on silloin, kun tahtia yri-

Alkujaan ranskalaisille markkinoille julkaistu Blacksadsarjakuva on yhä voimissaan, ja uusia albumeja on tuloillaan ainakin kaksin kappalein. Blacksadin maailman luoneet Juan Díaz Canales ja Juanjo Guarnido tekivät tiivistä yhteistyötä pelin kehittäjien kanssa, mikä näkyy lähdemateriaalille vankan uskollisena lopputuloksena. Arktinen Banaani on julkaissut sarjaa suomenkielisenä vuodesta 2006.

Blacksad: Under the Skin jättää varmasti monet kylmäksi raukean nuuskinnan ja hapuilevien toimintajaksojen sekametelinä. Rohkenen silti väittää, että pelin rosoisuus on myös omiaan tuomaan teokselle särmää, sielukkuutta ja persoonallisuutta. Kiehtova maailma, kunnianhimoinen tarina ja hitusen vinksalleen nyrjähtänyt toteutus luovat kokonaisuuden, joka kietoo varsinkin hitaasti avautuvista elämyksistä syttyvän pelaajan leikiten pikkurillinsä ympärille. Jason Ward Hiomaton film noir -seikkailu tarjoaa lapsuksistaan huolimatta (ja niiden ansiosta) poikkeuksellisen koukuttavan dekkarikokemuksen.

Blacksadin maailmassa jokaisen hahmon pussissa on takuuvarmasti muutakin täytettä kuin puhtaita jauhoja.

pelaaja.fi // 47

Arvostelut

SNIPER GHOST WARRIOR CONTRACTS Hutikuti Tekijä: CI Games Julkaisija: CI Games Alusta: PS4, Win (testattu), Xbox One Julkaisu: Nyt Ikäraja: 18

niper: Ghost Warrior -pelisarja tulee ensi vuonna jo kymmenen vuoden ikään. Puolalaiskehittäjä CI Games on päättänyt tarkka-ammuntasarjan neljännessä osassa luopua järjestysnumeroista, eikä numeron pudottaminen suinkaan ole ainoa muutos. Sniper Ghost Warrior Contractsissa pelaaja astuu edellisten osien tapaan eliittitarkka-ampujan saappaisiin. Tehtävien rakenne poikkeaa kuitenkin aiemmista osista. Palkkatappajaksi värvätty pelihahmo pääsee tositoimiin kuudessa erillisessä tehtävässä, joiden sisällä tavoitteita voi suorittaa vapaavalintaisessa järjestyksessä. Tehtävien sisällä pelialueet ovat melko avoimia, joten pelaajalla on valinnanvaraa lähestymistapansa suhteen. Alueiden tutkiskelu kartalta tai tähystyspaikoilta kannattaa, sillä kohteisiin on lähes aina useita erilaisia reittejä.

Tarkka-ammunta on toteutettu tutulla tavalla. Pelaajan on huomioitava niin tuulen kuin painovoimankin vaikutukset luotien lentorataan. Normaalivaikeustasolla kiikaritähtäin osoittaa luodin lentoradan, mikä helpottaa osumista pitkiltä etäisyyksiltä. Vaikka lähestymistapa on periaatteessa realistinen, vaikutukset lentorataan tuntuvat turhan voimakkailta olosuhteet huomioiden. Tuuli nimittäin vie luoteja sivuun rankasti myös silloin, kun ammuskelu tapahtuu kokonaisuudessaan sisätiloissa. Epäjohdonmukaisuuksista huolimatta ammunta on Sniper Ghost Warrior Contractsin viihdyttävintä antia, sillä pitkissä laukauksissa onnistuminen on palkitsevaa. Osumia herkutellaan myös hidastuksilla, jotka alkavat kuitenkin nopeasti toistaa itseään. Valitettavasti kiväärin kiikarin läpi tähtäily on vain marginaalinen osa peliä. Suurin osa ajasta vietetään nimittäin kehnosti toteutetun hiippailun parissa. Varsinaisen kohteen nirhaaminen satojen metrien päästä on loppujen lopuksi aika merkityksetöntä, kun tehtävät pakottavat käytännössä aina käymään kohteen luona suorittamassa muita tehtäviä. Väkinäisestä hiiviskelystä menee nopeasti maku. Viholliset saattavat katsella hiippailijaa ihan vierestä tajuamatta mitään, mutta toisinaan taas ammuskelu alkaa välittömästi pienenkin vilahduksen seurauksena. Sijainnin paljastuttua joka ikinen lähialueen vihollinen myös tietää pelaajan sijainnin välittömästi, minkä vuoksi on vain fiksumpaa tappaa kaikki viholliset heti hiiviskelyn sijaan. Yksi Sniper Ghost Warrior Contractsin hämmentävimmistä ratkaisuista on pikamatkustuspisteiden avaaminen heti tehtävien alussa. Tavallaan olen kehittäjille kiitollinen, sillä ne mahdollistavat monien, tehtävän kannalta merkityksettömien kohtien ohittamisen. Mutta miksi edes rakentaa tehtäviin moisia alueita, jos ne voi ohittaa tuosta vain? Sniper Ghost Warrior Contracts ammentaa selvästi inspiraatiotaan Hitman-pelisarjasta. Sen valtavat puutteet saavatkin arvostamaan esikuvaansa entistä enemmän. CI Games ei tunnu oikein tajunneen, mikä Hitmanissa on oikeasti hyvää, vaan tyytyy vain pinnalliseen apinointiin. Lopputulos on huonoon hiiviskelyyn keskittyvä keskinkertainen räiskintäpeli. Jukka Moilanen Sniper Ghost Warrior Contracts on väkinäiseen hiiviskelyyn pakottava keskeneräinen ja keskinkertainen räiskintäpeli.

48 // pelaaja.fi

Maailma ei ole valmis Pelialueet on periaatteessa suunniteltu hiiviskelyyn, mutta ne ovat monelta osin pahasti rikki. Kentissä on paljon kohtia, joista ei ehkä olisi tarkoitus päästä yli, mutta sinnikkäällä hyppimisellä se kuitenkin onnistuu. Toisaalta pelissä on myös selvästi merkittyjä kiipeilykohtia, joita vasten joutuu loikkimaan ihan yhtä lailla, joten voi olla, että kaikki toimiikin juuri suunnitelmien mukaan. Todennäköisesti kenttäsuunnittelu on vain jäänyt kesken, mistä kertovat myös pelialueilta löytyvät raot, joihin hahmo jää helposti jumiin ikään kuin tippumaan.

”CI Games ei tunnu oikein tajunneen, mikä Hitmanissa on oikeasti hyvää, vaan tyytyy vain pinnalliseen apinointiin.”

TERMINATOR: RESISTANCE Vastarintaa vai terrorismia? Tekijä: Teyon Julkaisija: Reef Entertainment Alusta: Win, PS4 (testattu), Xbox One Julkaisu: Nyt Ikäraja: 16

oi Terminatoria. James Cameronin aikoinaan niin loistava tieteiselokuvien sarja on nykyään aivan täyttä tuubaa, ja edellisestä hyvästä Terminator-pelistäkin on aikaa ties miten pitkään, jos sellaista on edes ikinä nähty. Tuorein yrittäjä on puolalainen Teyon, joka muistetaan vuoden 2014 Rambo-pelistä. Sitä pelanneet osaavat jo odottaa pahinta. Terminator: Resistance sijoittuu tulevaisuuteen, jossa ihmiskunta käy epätoivoista sotaansa Skynet-tekoälyn loputtomia robottiarmeijoita vastaan. Pelin tarinassa pelaajan ohjastama vastarintaliikkeen soturi ja joukko yksiulotteisen kliseisiä sivuhahmoja pakenee Yhdysvaltojen halki robottiarmeijan edeltä. Kehitystiimi on yrittänyt pumpata peliin kunnolla paatosta ja draamaa, mutta turhaan. Hahmot ovat niin pliisuja, ettei niihin muodostu mitään sidettä, ja lisäksi tarina on suorastaan loukkaavan typerä. Pelaajaa jahtaa mystinen, yli-inhimillisiä voimia omaava soturi, joka ei tunnu olevan moksiskaan tulituksesta ja puhuu sekavia pelaajan terminoimisesta. Mitä tämä oikein tarkoittaa? Sitä selvitetään oikeasti noin puolet pelistä. Teyonin laatuperinteiden mukaisesti sivuhahmojen joukosta löytyy myös noin kymmenvuotias poika, jonka ääninäyttelijä on selvästi kimeällä äänellä puhuva aikuinen.

Terminator: Resistance yrittää olla avoimen maailman räiskintäpeli, jossa pelaaja lähtee kunkin osion keskuksena toimivasta tukikohdasta pelimaailmaan suorittamaan tehtäviä, keräämään valmistusmateriaaleja ja nostamaan kokemustasojaan. Tämäkään puoli pelistä ei toimi. Avoimeksi maailmaksi kentät ovat todella pieniä ja suunnittelultaan rajoittuneita. Mitään tutkimisen meininkiä ei pääse syn-

tymään, koska esimerkiksi kaikkien lukittujen ovien kiertäminen tapahtuu kävelemällä talon toiselle sivustalle ja menemällä avoimesta (maan tasalla olevasta) ilmastointiventtiilistä sisään. Taistelu on pelin parasta antia, mutta haluan korostaa, että rima ei todellakaan ole korkealla. Vastaan tulee jos jonkinlaisia Skynetin tappajarobotteja, joita ammutaan joko todella kauan mihin sattuu tai hieman vähemmän aikaa niiden heikkoihin kohtiin (punaisena hohtava silmä). Oudosti tuntuu siltä kuin aseita ei olisi kauheasti tasapainotettu, sillä on hieman erikoista, että aluksi käteen lyötävä pistooli tekee paljon enemmän vahinkoa kuin vaikka Uzi-konepistooli tai rynnäkkökivääri.

”Taistelu on pelin parasta antia, mutta haluan korostaa, että rima ei todellakaan ole korkealla.” Pidemmälle edettyään voi löytää myös erilaisia plasma-aseita, jotka ovat ainoita suurempiin sotakoneisiin tehoavia aseita ja lisäksi ainoita, joita voi kustomoida. Peli lätkii alusta saakka reppuun jos jonkinlaisia Skynetin valmistamia parannuspiirejä, joista osa on niin koomisen ylitehokkaita, että muita vaihtoehtoja ei edes käytännössä ole. Valitsisinko kolme prosenttia suuremman lippaan vai kolmanneksen lisää vahinkoa? Helppo valinta. Terminator: Resistance on huono peli, mutta se epäonnistuu siinäkin. Se kun ei ole niin huono, että sille olisi hauska nauraa, vaan vain uskomattoman tylsä ja tympeä tapaus. Miksi vaivautua pelaamaan kymmenen vuotta vanhalta halpispeliltä tuntuvaa ja näyttävää tekelettä? Miikka Lehtonen Terminator: Resistance on tylsä ja tympeä paketti, joka

Rambo – niin huono, että naurattaa Teyon muistetaan vuoden 2014 Rambo-pelistä, joka lähenteli jo tahatonta komediaa. Elokuvien tarinaa noudattelevassa pelissä pelaaja räiski ranskalaisilta talonmiehiltä näyttäviä Viet Congin sotilaita ja poliiseja milloin missäkin. Äänet ja dialogi oli nauhoitettu elokuvista, mutta kohinasta ja suhinasta päätellen joltain muinaiselta videonauhalta kännykän mikrofonilla. Totaalinen epäonnistuminen vai nerokasta performanssitaidetta?

ei jaksa edes naurattaa.

pelaaja.fi // 49

Arvostelut

Marion ja Sonicin mukaan on lyöttäytynyt sikermä molempien universumien nimekkäimpiä naamoja.

Marion ja Sonicin mukaan urheilujuhlaan kirmaa vielä 30 pelattavaa lisähahmoa, joten mikäli kummankaan sankarin universumista löytyy keskeinen lempihahmo, silläkin on todennäköisesti mahdollista heittää keihästä tai pinkoa pitkin rataa. Hahmoja avataan tahkoamalla yksinpeliä ja päihittämällä kyseiset hahmot omissa lajeissaan. Sonicin ja Marion nimikkopeleissä esiintyviä, vähemmälle huomiolle jääviä hahmoja näkee ajoittain mukana joukkuepeleissä, joten jos esimerkiksi olet halunnut nähdä vasaraveikkojen pelaavan lentopalloa, nyt kävi tuuri.

MARIO & SONIC AT THE TOKYO 2020 OLYMPICS Mario ja kumppanit radalla taas Tekijä: Sega Julkaisija: Sega Alusta: Switch Julkaisu: Nyt Ikäraja: 7

o kuudenteen osaansa edennyt Mario & Sonic at the Olympic Games -sarja suuntaa tällä kertaa vuoden 2020 kisoihin Tokioon. Nousevan auringon maassa mitellään paremmuudesta kymmenissä urheilulajeissa aina jalkapallosta surffaukseen ja esteratsastuksesta karateen. Perinteisen minipelikokoelman lisäksi Mario & Sonic at the Tokyo 2020 Olympics sisältää kekseliään mutta lopulta ontuvasti toteutetun yksinpelin ja jää moninpelitarjonnallaan valitettavasti täysin lähtötelineisiin. Pääjuonen lähtökohta kätkee sisäänsä ainakin myötähäpeän sekaista huvitusta. Tokion tulevia kisoja seuraamaan saapunut sankarikatras joutuu tositoimiin, kun tutut ilkimykset punovat juonia Marion ja Sonicin päiden menoksi. Lumottu pelikone imaisee toverukset sisuksiinsa, mutta niin käy myös pääjuonittelijoille Dr. Eggmanille ja Bowserille. Hahmot löytävät itsensä vuoden 1964 Tokiosta ja Konamin klassisen Track & Fieldin kisatunnelmista, jotka on toteutettu yhdistelemällä sekä 8- että 16-bittisen ajan teemoja ja hahmomalleja sankarien nimikkopeleistä. Urheiluteemaan sopivasti kaksiulotteiseen retromaailmaan

50 // pelaaja.fi

päätyneiden ja heitä kolmiulotteisessa nykyhetkessä pelastamaan ryhtyneiden kanssakilpailijoiden on voitettava mitaleita eri urheilulajeissa, jotta sankarit saadaan takaisin seuraamaan tulevia kisoja.

Retrohenkinen puoli yksinpelissä viihdyttää viittauksineen, mutta nykyaikaan sijoitettujen lajien toteutus on verraten epätasaista, ja meno vain pahenee sen mukaan, miten monimutkaisesta lajista on kyse. Sadan metrin juoksu tai keihäänheitto on toteutettu vielä rutiinilla, mutta voimistelu, rullalautailu ja kiipeily ovat yhtä hampaiden kiristelyä liikkeiden ajoittamisen ja ohjauksen epäloogisuuden vuoksi. Toki seassa on myös ilahduttava uutuuslaji karate, jossa suorittaminen on saatu tuntumaan edes etäisesti yhteensopivalta itse lajin kanssa. Yksinpelissä etenemisestä on tehty uuvuttava koettelemus, sillä jokaista lajia edeltää minuuttitolkulla turhanpäiväistä ja hitaasti etenevää dialogia, joka esitetään ruudulla patsastelevien hahmojen puhekuplina. Vaikka varsinaiset päälajit ovat kaikki pelattavissa myös yksinpelin ulkopuolella, koetaan olympiaseikkailun aikana tukku minipelejä, joista osa on ilahduttavasti variaatioita Mario- ja Sonic-pelien pomovastuksista. Piristystä tuovat lisäksi kolme Dream-minipeliä, joissa kilpa-ajoon, tappelupeliin ja kolmannen persoonan ammuntaan pohjautuvat koitokset tarjoavat vapaamuotoisempaa viihdettä olympialajien ohella.

Moninpeli-iloittelua ajatellen Mario & Sonic at the Olympic Games Tokyo 2020 tarjoaa pettymyksen. Minkäänlaista turnausrakennetta tai omien kisojen rakentamista ei ollut ainakaan arvion aikana saatavilla, joten pelejä piti vaihtaa aina latausruudun kautta. Tämä vaikuttaa käsittämättömältä ratkaisulta, sillä kyseessähän on lyhyistä suorituksista koostuva minipelikokoelma, joka olisi omiaan pelattavaksi useamman lajin kokonaisuuksina. Marion ja Sonicin tuorein urheiluseikkailu ei vakuuta yksinpelillään, vaikkakin sen kymmenen lajin retrohenkäys on aidosti hauskaa näpyttelyä. Moninpelipuoli nojaa vain kouralliseen onnistuneita minipelejä, jotka tarjoillaan nekin kömpelösti yksi kerrallaan pelattavaksi. Täysihintaisena kokonaisuutena tämä olympiamatka on liian usein pikemminkin turistikitschiä kuin sitä aitoa urheilujuhlan tuntua. Markus Heino Marion ja Sonicin uusin olympiamatka nappaa pokaaleita retrolajeissa mutta jää alkusarjoihin miltei kaikessa muussa.

FOOTBALL MANAGER 2020 Uudempi, nopeampi, parempi Tekijä: Sports Interactive Julkaisija: SEGA Alusta: Stadia, MacOS, Win (testattu) Julkaisu: Nyt Ikäraja: 3

ootball Manager saavutti pelisarjana pari vuotta sitten pisteen, jossa informaatiota alkoi olla jo vähän liikaakin. Selkeää opastusta pelin saloihin ei ollut, ja kokemattomalle pelaajalle managerisimulaatio saattoi koko komeudessaan olla ylitsepääsemättömän vaikea. Jopa itseni kaltainen kokeneempikin virtuaalimanageri joutui myöntämään vuoden 2018 paikkeilla, että pienseurojen nostaminen suuruuteen ei enää ollut minua varten. Tietoähky iski, eikä asioiden välisiä yhteyksiä kyennyt hahmottamaan kovin helposti. Tänä vuonna asioihin on tullut muutos. Football Manager 2020 on helpoiten lähestyttävä sarjan osa pitkään aikaan, ja vasta nyt sarjan pariin saapuvatkin pääsevät sen kanssa varmasti hyvin vauhtiin. Asioita on yksinkertaistettu, ja ne esitellään uuden pelin aloittajalle juurta jaksaen, jos tämä niin haluaa. Opetusosiot on ovelasti naamioitu oman valmennustiimin opastuksiksi uuden seuran arkipäiväiseen toimintaan, ja kaikista muutoksista harjoitusaikatauluihin, taktiikoiden luomiseen ja pelaajakauppoihin annetaan konkreettiset esimerkit.

Yksinkertaistaminen ei suinkaan tarkoita sitä, että peli olisi menettänyt aikaisempaa syvyyttään. Kaikki vanha on edelleen tallella mutta tiiviimmässä paketissa. Seuran toimintaa kontrolloivien lankojen pitäminen hyppysissä on nyt helpompaa, kun jokaista yksityiskohtaa ei tarvitse erikseen suunnitella tai tarkistaa. Harjoitusaikatauluista on valmiit pohjat kauden eri vaiheille, ja taktiikoiden suunnittelu on jaettu selkeästi kolmeen eri osa-alueeseen. Omia superjunnujakin on helpompi luotsata eteenpäin ammattifutarin uralla uuden Development Centre -valikon myötä. Ennen ensimmäistä ottelua saa kyllä kulumaan tunnin jos toisenkin pieniä yksityiskohtia hioessa, mutta kokonaisuutena kausi etenee aikaisempaa nopeammin, ja todellinen edistymisen tuntu on nyt helpompi saavuttaa. Tässä auttavat myös sulavammat valikot ja lataustauot, jotka tuntuivat nopeammilta samalla läppärillä, jolla edellisiäkin versioita pelasin. Koko paketti on selkeämpi, nopeampi ja sulavampi. Itse ottelutapahtuma näyttää ja tuntuu pitkälti samalta kuin ennen. Tekoäly vaikuttaa tosin aikaisempaa järkevämmältä, eikä kentällä näy enää niin paljon käsittämättömiä aivopieruja tai muita outouksia kuin aikaisempina vuosina. Pelaajat tekevät virheitä, mutta ne ovat uskottavia. Huippupelaajat tunaroivat tietysti vähemmän kuin huonommat kollegansa, ja taktiikkansa kannattaakin miettiä siten, ettei keskinkertaisia futareita asettaisi tilanteisiin, joissa mokat voivat koitua kohtaloksi.

Lintuperspektiivistä näkee parhaiten Football Manager 2020 tarjoaa edeltäjiensä tavoin lukuisia erilaisia kuvakulmia, joista ottelua voi seurata. 3Dgrafiikka on taas asteen verran paremman näköistä, mutta itse suosin edelleen perinteistä 2D-näkymää. Siinä on hyväkin puolensa, sillä edes paremman kuvakulman tarjoavista 3D-vaihtoehdoista ei pysty seuraamaan koko kentän tapahtumia samanaikaisesti yhtä tehokkaasti.

”Helpoiten lähestyttävä sarjan osa pitkään aikaan, ja vasta nyt sarjan pariin saapuvatkin pääsevät sen kanssa varmasti hyvin vauhtiin.”

On kummallista, että peli, joka perustuu datan analysointiin ja pitkäjänteiseen suunnitteluun, voi aiheuttaa paljon tunteita, ja tällä saralla Football Manager kuvastaakin jalkapalloa täydellisesti. Uusi suoraviivaisempi lähestymistapa futisvalmentajan uraan saa pelaajan sitoutumaan joukkueeseensa nopeasti. Ei mennyt aikaakaan, kun huomasin eläväni täysillä mukana jokaisessa joukkueeni tarinan juonenkäänteessä. Joskus asioiden yksinkertaistaminen on huono juttu, mutta Sports Interactive teki täysin oikean ratkaisun tehdessään simulaatiostaan helpommin hallittavan paketin. Pelisarja ei ole aiheuttanut minulle näin paljoa iloa vuosiin. Teo Scheepstra Helpoiten lähestyttävä sarjan osa pitkään aikaan, ja se saa kokeneemmankin managerin innostumaan ihan uudella tavalla.

pelaaja.fi // 51

Arvostelut Mechan ohjaamossa istuskelu on vaikuttavan näköistä ja immersiivistä puuhaa. Onkin suunnaton harmi, että peliin lupailtu VR-tuki jäi lopulta vain lupaukseksi, sillä VR-lasit päässä kokemus olisi varmasti huikea.

MECHWARRIOR 5: MERCENARIES Meh Warrior Tekijä: Piranha Games Julkaisija: Piranha Games Alusta: Win Julkaisu: Nyt Ikäraja: –

aukaisessa tulevaisuudessa ihmiskunta on levittäytynyt pitkin avaruutta. Erinäisten kähinöiden seurauksena puoli tusinaa suurta sukua hallitsee kukin omaa osaansa tunnetusta avaruudesta kunnon feodaalihengessä. Tulevaisuuden taistelukenttien kuningas on battlemech, talon kokoinen sotakone, joita ritarien kaltaiset mechwarriorit ohjastavat. Hallitsijasukujen omien armeijoiden ohella sotaa käyvät myös lukemattomat palkkasoturit, milloin minkäkin tahon maksamana. Kukapa ei haluaisi olla yksi näistä mechasotureista?

Myös pelihahmo taistelee pienen perheyrityksen riveissä. Hän saa pelin alussa traagisen ja yllättävän ylennyksen koko lafkan nokkamieheksi, kun oudot palkkasoturit paukahtavat tylysti keskeyttämään opetusosion ja murhaamaan pelaajan isän. Tarinan tavoitteena olisi selvittää, mikä murhan aiheutti ja keitä murhaajat ovat sekä tietenkin maksaa näille kalavelat korkojen kanssa.

Paljon tämän enempää tarinasta ei sitten kannatakaan puhua, sillä se ei ole MechWarrior 5:ssä edes sivuosassa. Tarinatehtäviä nähdään vain kerran useassa tunnissa, eikä niissäkään tarinaa ole kuin nimeksi. Valtaosa ajasta menee arkisten askareiden parissa, sillä pienen ja köyhän palkkasoturiporukan johtajana pelaajan edessä on pitkä ja kivinen tie. Tarinan alussa kukaan ei ole kuullutkaan koko yrityksestä, mikä on ongelma, sillä

MechWarriorin maailmassa maine ratkaisee. Mitä tunnetumpi firma on, sitä rahakkaampia sopimuksia sille tarjotaan ja sitä parempia aseita ja mechoja se voi ostaa kaupasta. Ainoa keino kasvattaa mainetta tai pankkitiliä on tehdä keikkoja yksi toisensa jälkeen niitä tarjoaville tahoille. Kaikkien tehtävien antajana on yksi suurista suvuista ja kohteena toinen, joten jokaisen tehtävän suorittaminen muuttaa pelaajan välejä universumin hallitsijoiden kanssa. Mitä paremmissa väleissä on, sitä paremmin voi ennen tehtävää neuvotella itselleen palkkion, vahinkovakuutuksen tai oikeuden kerätä taistelun tauottua vihollisten jäämistöstä aseita, varusteita ja jopa romuttuneita mechoja. Tämä kaikki on merkityksellistä, sillä palkkasoturin leipä on kovin kapea ja kaikki maksaa. Jopa valtavassa avaruudessa planeetalta toiselle liikkuminen polttaa hirmuisesti aikaa ja rahaa. Alun kämäisten romumechojen hinnan kerääminen vaatii toista tusinaa onnistunutta tehtävää, ja sitä ennen pitäisi maksaa pilottien ja muiden työntekijöiden palkat sekä korjata ja varustaa taistelussa vaurioituneet mechat. Rehellisesti sanoen mikronysvääminen menee hieman överiksi, sillä suuri osa peliajasta menee erinäisissä hallinnollisissa puuhissa. Pelaajan täytyy esimerkiksi omin käsin käydä vaihtamassa jokaisen taistelun jälkeen kaikkien mechojensa rikkoutuneet komponentit ja aseet korvaaviin osiin. Siinä sivussa lennellään pitkin galaksia etsimässä korjausosia, uusia aseita, värvättäviä pilotteja ja muita tarvikkeita planeetta kerrallaan.

Pelin keskipisteessä on tietenkin taistelu muita

Avaruus on valtavan kokoinen, mutta erot sen eri osien välillä ovat puhdasta matematiikkaa: osa maksaa täällä kympin, tuolla 15 rahaa. Näin siinä käy, kun sisältö on suurelta osin proseduraalista.

52 // pelaaja.fi

mechoja vastaan. Tarjolla oleva kalustovalikoima on laaja, ja erilaisten mechatyyppien erot myös tuntee. Pelituntuma on aivan erilainen riippuen siitä, pelaako kevyellä tiedustelumechalla vai raskaalla taisteluhirmulla. Tehtävätyypistä riippuen pelaajan tavoitteena voi olla esimerkiksi tuhota kaikki alueen viholliset, suojella tiettyä kohdetta tai romuttaa vihollisten tukikohdat. Erilaisia

”Kokonaisuus tuntuu halvalta kopiopeliltä, jossa on vain apinoitu MechWarrior-pelien ilmettä ja ominaisuuksia ymmärtämättä sitä, miltä pelin kuuluisi tuntua.”

Rajoittunutta kustomointia

tehtävätyyppejä on vain muutama, joten ne alkavat toistaa itseään nopeasti. MechWarrior-sarjan perinteiseen tyyliin mechojen ohjaus on erikoista puuhaa. Sille säädetään haluttu liikkumisnopeus, ja sen jälkeen ohjataan kääntelemällä alavartaloa haluttuun suuntaan mechan juostessa säädetyllä nopeudella. Samaan aikaan ylävartalo kääntyilee vapaasti puolelta toiselle, mikä mahdollistaa liikkumisen ja ampumisen eri suuntiin. Ohjaustuntuma iskostui ainakin minulla selkärankaan nopeasti, mutta toisaalta tämä ei ole ensimmäinen mecharodeoni. Sotakoneilla voi olla jos jonkinlaisia aseita ohjuksista ja raketinheittimistä konekivääreihin tai plasmalaukaisimiin. Toisin kuin voisi toivoa ja kuvitella, erilaiset aseet eivät suinkaan mahdollista erilaisia pelityylejä, sillä MechWarrior 5:n taistelut muuttuvat hyvin nopeasti lähietäisyyden häröpalloiksi, joissa esimerkiksi pitkän matkan ohjuksilla ei tee mitään.

Ei kannata haaveilla taktisesta suunnittelusta tai edes tiukoista kaksintaisteluista vihollisten mechoja vastaan, sillä tehtävästä riippumatta viholliset vyöryvät päälle valtavina laumoina. Kun tiimikaverien tekoäly vielä on aivan luokaton, pelaajan ja avustajien mechat ottavat hyvin nopeasti runsaasti vahinkoa. Mechojen vaurioituessa raajat hajoavat, aseet lakkaavat toimimasta ja liikkumisnopeus putoaa. Näin sen toki pitäisikin olla, mutta vahinkoa tulee nyt aivan liian vauhdikkaasti ja pelaaminen on suuren osan ajasta vielä normaalia hitaampaa ja kankeampaa. Toki vihollisiin pätevät samat säännöt, mutta niitä ilmestyy koko ajan lisää, joten ongelma on yksipuolinen. Monet aiemmista peleistä tutut mekanismit ja käsitteet ovat yhä mukana mutta nyt todella pintapuolisesti toteutettuina. Esimerkiksi lämmönhallinta on aina ollut tärkeä osa BattleTech-pelejä, ja se on mukana nytkin. Pelaajan ammuskellessa lämpötila nousee, ja kun mittari hyppää kattoon, mecha sammuu automaattisesti. Mitkään muut tekijät eivät sitten tunnukaan vaikuttavan lämpötilaan, kuten ympäröivän planeetan lämpötila, vedessä seisominen tai vaikka liekinheitinhyökkäyksen kohteeksi joutuminen. Mechansa reaktorin voi myös sammuttaa käsin, ja

MechWarrior 5:n kustomointi on sarjan perinteet huomioiden todella rajoittunutta ja mälsää puuhaa, mikä on varmasti pettymys aiempiin peleihin tottuneille. Mechan runkotyyppi määrittää hyvin kiinteästi sen, mitä komponentteja siihen voi sijoittaa ja mihin paikkoihin. Esimerkiksi raketinheittimille varattuun asepaikkaan ei voi pistää pikatykkiä tai laserkanuunaa vaan ainoastaan saman raketinheittimen hieman erilaisen mallin. En keksi tällaiselle mitään syytä, sillä ylitehokkaat mecharakennelmat eivät puhtaassa yksinpelissä pilaa muiden peli-iloa.

tämä ominaisuus on perinteisesti mahdollistanut vaikkapa väijytysten järjestämisen. Nyt reaktorin sammuttamisella ei ole mitään virkaa, sillä viholliset ilmestyvät kirjaimellisesti tyhjästä sadan metrin päähän pelaajasta ja ovat välittömästi ja jatkuvasti tietoisia tämän sijainnista. Kokonaisuus tuntuu halvalta kopiopeliltä, jossa on vain apinoitu MechWarrior-pelien ilmettä ja ominaisuuksia ymmärtämättä sitä, miltä pelin kuuluisi tuntua.

MechWarrior 5 on todellinen välimallin peli. Monet pelin puutteista ja ongelmista voivat paperilla tuntua tyhmältä nipottamiselta, mutta niiden pitäisi olla kunnossa oleellisena osana klassista MechWarrior-kokemusta. Sarjan faneja tällainen meno ei taatusti tyydytä. Toisaalta

en usko, että MechWarrior 5 myöskään vetoaa satunnaisiin pelureihin, jotka voisivat kaivata virtaviivaisempaa räiskintäviihdettä. Mukana on sen verran kankeutta ja säätämistä, ettei näin ruuhkaisella pelikentällä ole toivoakaan erottua massasta ainakaan positiivisesti. Kenelle MechWarrior 5 siis on tehty? En rehellisesti sanoen pysty keksimään tähän kysymykseen hyvää vastausta sen enempää kuin siihenkään, miksi kenenkään kannattaisi ostaa sitä ainakaan täyteen hintaan. Miikka Lehtonen Puoli kupillista klassista MechWarrioria, puoli kupillista kepeää räiskintää – tuloksena on pannukakku.

pelaaja.fi // 53

Arvostelut

THE FISHERMAN – FISHING PLANET Kuusi miljoonaa kärpästä ei voi olla väärässä – eihän? Tekijä: Fishing Planet LLC Julkaisija: BigBen Interactive Alusta: PS4 (testattu), Xbox One, Win Julkaisu: Nyt Ikäraja: 3

ikipedian mukaan maailmassa on noin 38 miljoonaa kalamiestä. Lukema lienee elänyt, sillä tilastotieto on perua yli kymmenen vuoden takaa. Siihen voidaan lisätä nyt The Fisherman – Fishing Planetin julkaisijan ilmoittamat kuusi miljoonaa virtuaalikalastajaa. Kenenkään ei tarvitse olla kokenut kalannarraaja pelissä pärjätäkseen. Kalastamisen saloihin opastetaan kädestä pitäen, ja uusien haasteiden edessä valikoiden tarvitut alueet ovat korostettuja. Näin untuvikkokin osaa yhdistää oikeanlaisen vavan, siihen sopivan kelan ja oikein käyttäytyvän siiman. Tämän lisäksi on huomioitava, millaiseen viehetyyppiin haluttu kalalaji reagoi. Veden äärelle pääsee nopeasti, ja kalastamisen maailma aukaistaan vaiheittain. Uudenlaiset vesistöt, erilaiset kalalajit, veneet ja vuorokaudenaikojen merkitykset käydään lävitse. Kalastusvarusteiden määrä on myös valtava, ja asiaan vihkiytymättömältä kaiken pureskeluun voi mennä ilta jos toinen. Kalastuskohteisiin matkustaminen ja niissä järjestettyihin kilpailuihin osallistuminen maksavat molemmat virtuaalista valuuttaa. Määränpäässä selviää, millaisia kaloja

Saaliista pidetään tarkkaa kirjaa, ja omien kalatarinoiden jakaminen muiden virtuaalikalastajien ihailtavaksi on tehty vaivattomaksi.

”Kalastaminen on yhtä strategista kuin lottoaminen.” kyseisessä vesistössä elää. Järvialueiden rantaviivojen kahluu, kalastusvälineiden kokoaminen ja kalan narraaminen ovat pohjimmiltaan mielenkiintoista puuhastelua. Lajin lainalaisuuksien ja pelin valintojen on oltava edes puolittain linjassaan, jotta kala syö.

En ole perinteistä mato-onkijaa intohimoisempi kalamies, mutta siinä on omanlainen viehätyksensä, kun tuntee kalan viimein nappaavan. Näinpä onkin harmillista todeta, että eräs kalastelun tärkeimmistä asioista puuttuu tästä täysin – nimittäin se tunnelma. Kalastaminen on vesitetty parin napin painamiseksi. Käytännössä seuraat ruudun laidassa olevaa mittaria, joka näyttää kalastusvälineiden mekaanisen rasituksen. Kalat käyttäytyvät siiman päässä mielivaltaisesti ja saattavat ampaista viidestä metristä yhtäkkiä 50 metriin. Tässä ei ole kysymys väsytystaistelusta saati kelan luovuttaman siiman vastuksen säätelystä. Kalastaminen on yhtä strategista kuin lottoaminen. Visuaalisesti liikutaan kolmannen konsolisukupolven sfääreissä, mutta pelattavuus on jumissa vielä siellä ensimmäisessä. Valikkosuunnittelusta ja käyttökokemuksesta ei voida edes puhua, sillä pelaaminen on epäintuitiivista, vaivalloista ja tylsää. Valikkohelvetin puolustukseksi voinee sanoa, että tietokoneella vastaavia ongelmia ei ole, sillä valikoita käytetään oletettavasti hiirellä. Konsolilla joka ikiselle ohjaimen napille on keksitty oma ”tärkeä tehtävä” valikoissa taistellessa. Kalamiehet ovat kuitenkin oma rotunsa, eivätkä heitä pelin vaillinaisuudet pysäytä sen enempää kuin oikeiden kalareissujen kaatosateet, sääskiparvet tai kotiin unohdettu kahvitermos. Mitäpä sitä ei rakkautensa eteen tekisi – tai tässä tapauksessa – kärsisi. Jani Vaalima Kalastus ei välttämättä ole monille tuttu pelilajityyppi, mutta genressä on myös hyviä pelejä. Sellainen The Fisherman ei ole.

54 // pelaaja.fi

Kalajuttu Fishing Planet -niminen peli julkaistiin alun perin vuonna 2015 ilmaiseksi. Pelinsisäisen virtuaalisen kaupan varustevalikoima, kalastuskilpailut ja muu lisäsisältö olivat kaikki tyypillisen maksumuurin takana. Ilmoitettu kuuden miljoonan pelaajan lukema on perua pelin ilmaisjakelun ajanjaksolta. Vuoden 2019 uudelleenjulkaisu muuttaa konseptia ja tekee kokonaisuudesta perinteisemmän kertamaksullisen julkaisun. Kaiken ilmestyneen sisällön niputtamisen lisäksi tarjolla on uusia kalastuspaikkoja, uusia kalalajeja sekä kokonaan uusi kalastusmuoto eli moottoriveneellä uistelu.

AGE OF EMPIRES II: DEFINITIVE EDITION Keisarin uudet vaatteet Tekijä: Forgotten Empires Julkaisija: Microsoft Alusta: Win Julkaisu: Nyt Ikäraja: 12+

icrosoftin Age of Empires -pelisarjan edellisestä merkittävästä julkaisusta on kulunut kohta jo 15 vuotta, ja neljäs osa antaa yhä odottaa itseään. Strategiannälkää voi onneksi tyydyttää klassikoksi nousseen toisen osan uusintajulkaisulla, joka laittaa uutta kiiltoa vanhan pintaan. Age of Empires II: Definitive Edition tarjoaa pelillisesti tuttua strategiaa vuosituhannen vaihteen tienoilta. Kansakunnan johtajana on hallittava niin voimavarojen hankkimista, tukikohtien kehittämistä kuin sotajoukkojakin. Kultaa, ruokaa, kiveä ja puuta on kerättävä riittävästi joukkojen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi, jotta pysyisi kilpavarustelussa mukana tai mielellään tietysti edellä. Pelin erikoisuus on aikakausissa, jotka määrittävät käytettävissä olevan teknologian tason. Koska aikakauden eteneminen vaatii rutkan kasan resursseja, pelin keskiössä on tasapainottelu teknologisen kehityksen ja joukkojen tai kaupunkien kehittämisen välillä. Age of Empires II: Definitive Edition on nimensä mukaisesti kattavin versio tänä vuonna 20 vuotta täyttäneestä Age of Empires II:sta. Uusintajulkaisussa onkin valtavasti sisältöä. Alkuperäisen pelin ja sen laajennuspakettien ohella Definitive Edition sisältää 2010-luvulla julkaistut HD-version laajennukset sekä kolme kokonaan uutta The Last Khans -kampanjaa ja neljä kansakuntaa, jotka nostavat sivilisaatioiden kokonaismäärän hulppeaan 35:een. Ja jos pelin salat eivät ole tuoreessa muistissa, niihin voi perehtyä uusissa haastetehtävissä, jotka opettavat edistyneempiäkin taktiikoita. Peliaikaa paketille luvataan reilut 200 tuntia, ja sitä voi tietenkin jatkaa vielä verkkopelillä. Verkkopeli sisältää joukon tuttuja pelimuotoja, mutta moninpelin alla majailevat rakenteet on vedetty reilusti uusiksi. Peli tarjoaa nyt myös sisäänrakennetut

rankkauslistat ja klaanitoiminnot, joten peruspuitteet kilpailulliselle moninpelille ovat kunnossa. Alueelliset pelipalvelimet taas tarjoavat aiempaa toimintavarmemman pelikokemuksen.

Uuden sisällön ohella Age of Empires II: Definitive Edition on saanut toki muitakin uudistuksia. Päällepäin näkyvin uudistus on vielä puolen vuosikymmenen takaisesta teräväpiirtoversiosta paranneltu ulkoasu, joka tuo 20-vuotiaan sotaratsun 4K-aikaan. Vaikka visuaalinen ilme on periaatteessa tuttu alkuperäisestä pelistä, ulkoasu on ottanut aimo harppauksen nykyaikaan. Kaunista 2D-grafiikkaa ja uusia animaatioita voi nyt tarkastella sekä lähietäisyydeltä että kauempaa zoomaustoimintojen avulla. Käyttöliittymäelementit eivät valitettavasti ole saaneet samanlaista käsittelyä kuin pelikentät, mikä tuntuu hieman laiskalta ratkaisulta muun visuaalisen työn rinnalla. Myös vanha tekoäly on laitettu uuteen uskoon. Päivitettynä se antaa aiempaa fiksumman vastuksen, joka tuntuu ajoittain jopa yllättävän tiukalta. Mukana on myös käyttömukavuutta parantavia hienosäätöjä, jotka kuitenkin vähentävät mikromanageerausta lähinnä nykypäivän odotusten tasolle. Esimerkiksi maatilat voi laittaa kylvämään uudet siemenet automaattisesti, vaikka rinnalla on edelleen vanha vaihtoehto manuaalisille kylvöille. Uudistuksista huolimatta pelin vuosituhannen vaihteen juuret tuntuvat edelleen, mikä ei tietenkään ole pelkästään huono asia. Age of Empires II: Definitive Edition on tukeva paketti pelattavaa tosiaikaisen strategian ystäville. Kyseessä on toki jo kolmas kerta, kun peli saapuu myyntiin, mutta uudistuksia on mukana sen verran tuntuvasti, että etenkin kohtuullisella hinnalla rahalle saa vastinetta yllin kyllin. Age of Empires -faneille kakkososan Definitive Editionissa riittää helposti puuhaa neljännen osan julkaisuun saakka. Jukka Moilanen

”Päällepäin näkyvin uudistus on vielä puolen vuosikymmenen takaisesta teräväpiirtoversiosta paranneltu ulkoasu, joka tuo 20vuotiaan sotaratsun 4K-aikaan.”

Pätevästi puunattu paketti, joka sisältää valtavasti puuhaa klassikkostrategian vanhoille ja uusille ystäville.

pelaaja.fi // 55

Arvostelut

BUDGET CUTS 2: MISSION INSOLVENCY Ulos virtuaalitodellisuuteen Tekijä: Neat Corporation, Fast Travel Games Julkaisija: Neat Corporation Alusta: Win Julkaisu: Nyt Ikäraja: –

eat Corporationin toissa kesänä julkaistu Budget Cuts oli yksi virtuaalitodellisuusalustojen odotetuimmista peleistä. Toimistohiiviskely ei ihan onnistunut täyttämään odotuksia, mutta jatko-osassa lupaillaan paikata edeltäjän puutteita. Budget Cuts 2 lähtee liikkeelle vauhdilla – kirjaimellisesti, sillä pelaaja on täydessä vauhdissa liikkuvan junan kyydissä. Tuttuun tapaan vastassa on joukko murhanhimoisia vahtirobotteja, joten sopivasti esille jätetyt heittoveitset tulevat tarpeeseen. Peli ei sisällä varsinaista opetusosuutta, vaan tositoimiin joutuu käytännössä heti kättelyssä. Aloitusjakso osoittautuikin yllättävän vaikeaksi, vaikka suurimman osan vihollisista voikin ohittaa, kunhan löytää ratkaisun pulmaan silmiensä edestä. Aloitustason loppupulma on oivallinen osoitus virtuaalitodellisuuspelien mahdollisuuksista, kun pomminpurku päättyy lopulta irti ruuvatun räjähteen hätäiseen heittelyyn ulos junasta. Merkittävä osa aloitusjakson vaikeudesta on seurausta ohjauksen epävarmuudesta. Robotit voi päihittää heittelemällä veitsiä, tikkoja ja muita irtoesineitä, mutta ainakin alkuperäisillä Vive-ohjaimilla heittojen tähtääminen on aikamoista arpapeliä. Onneksi tilanne paranee pelin edetessä, sillä melko pian käyttöön saa jousen, joka on paljon tarkempi ja ennen kaikkea hauskempi työkalu. Robotit ovat edelleen yhtä kauhistuttavia vastuksia kuin ennenkin. Paljastumisen jälkeen punaisena loistavan ruudun nähdessään tapaa usein heitellä paniikissa irtotavaraa revolverillaan tähtäilevää roboa kohti. Parempi vaihtoehto olisi toki teleportata pois paikalta tai kyyristyä vaikkapa esteen taakse, mutta hätätilanteet nostattavat usein pulssin ohella myös viihdearvoa. Uutena tuttavuutena vastassa on myös mellakkakilven taakse suojautuvia nopeampia ja älykkäämpiä botteja, joista kertovat säilytyslaatikot saavat varautumaan pahimpaan. Ilmassa lentävät dronet taas ovat hankalampi maali, mutta toisaalta ne voi tuhota vaikka seinään paiskaamalla, jos ne saa näppeihinsä.

Budget Cuts 2:n peliympäristöt tarjoavat paljon vaihtelevampia näkymiä kuin alkuperäisen pelin toimistorakennus. Tie vie toki konttoriinkin, mutta välillä liikutaan edellä mainitun juna-aloituksen ohella esimerkiksi kerrostalojen katoilla. Alueet eivät aina ole ihan järkevästi jäsenneltyjä, sillä seassa on paljon paikkoja, joilla ei oikein ole minkäänlaista merkitystä pelin kannalta. Monipuolisem-

Jatko-osa päästää pelaajan nyt myös toimistorakennuksen ulkopuolle.

mat ympäristöt ovat ehdottomasti mielekkäämpiä, mutta suunnittelusta uupuu siitäkin huolimatta visiota. Myös pelin tasapaino kaipaisi merkittävästi hiomista. Botit ovat murhaavan tehokkaita, ja kuolema koittaa usein yllättäen ja ilman selkeää pakoreittiä. Etenkin pelin loppupuolella vastaan tulee raivostuttavia kohtauksia, jotka saivat minut kertaalleen paiskaamaan VR-visiirin sohvan nurkkaan. Haastavuus on suotavaa mutta ei siksi, että pelin työkalut eivät anna kunnollisia keinoja vihollisten välttelyyn. Voi hyvinkin olla, että olen vain pelannut Budget Cuts 2:ta jotenkin väärin, mutta toisaalta peli sujui loppumetreille saakka sujuvasti samalla tavalla, joten miksi lähestymistapaa olisi tullut muuttaa? Budget Cuts 2: Mission Insolvency jättää jälkeensä ristiriitaiset fiilikset. Robottien keskellä hiippailu on edelleen jännittävää ja hauskaa. Uudella jousella väijyminen on palkitsevaa, ja harvassa muussa pelissä on tullut rymyttyä lattianrajassa niin uppoutuneena hiiviskelyyn. Toisaalta epätasainen vaikeusaste ja ajoittain päämäärättömän tuntuinen kenttäsuunnittelu tekevät siitä paikoin tuskaisen kokemuksen. Kokonaisuus on positiivinen, mutta varauksella. Jukka Moilanen Budget Cuts 2 on edeltäjäänsä monipuolisempi jatko-osa, joka olisi kaivannut vielä lisää hienosäätöä.

”Botit ovat murhaavan tehokkaita, ja kuolema koittaa usein yllättäen ja ilman selkeää pakoreittiä.” 56 // pelaaja.fi

ASTERIX & OBELIX XXL 3: THE CRYSTAL MENHIR Lisenssihuttua Tekijä: OSome Studio Julkaisija: Microïds Alusta: Win, PS4 (testattu), Xbox One, Switch Julkaisu: Nyt Ikäraja: 7

sterix on eurooppalaisen sarjakuvan ehdottomia klassikoita. 50-luvulla René Goscinnyn kynästä alkunsa saanut, pienen gallialaiskylän asukkien seikkailuja seuraava sarjakuva lukeutuu myös omien lapsuudensuosikkieni joukkoon. Asterix-pelit sen sijaan ovat edustaneet jopa lisenssipeleissä sitä heikompaa päätä. Valitettavasti Asterix & Obelix XXL 3: The Crystal Menhir ei tee poikkeusta kaavaan. Asterix & Obelix XXL 3 on jatkoa PlayStation 2:n huippuvuosien aikoihin julkaistuille Asterix & Obelix XXL -peleille. Asialla on ranskalaisstudio Microïds, joka julkaisi vuosi sitten myös sarjan toisen osan remasteroidun version.

Kolmas osa on edellisten tapaan kolmiulotteinen toimintaseikkailu. Pelaajat pääsevät ohjastamaan nimikkosankareita Asterixia ja Obelixia, ja peli on pelattavissa kokonaisuudessaan yksin tai yhdessä kaverin kanssa. Tuttuun tapaan vastapuolella ovat roomalaissoturit, jotka ovat tällä kertaa kaapanneet tietäjä Akvavitixin ystävän, Thulen ylipapitar Avinan. Asterix ja Obelix joutuvatkin matkaamaan ympäri Eurooppaa kristallisen hiidenkiven ohjastamana löytääkseen Avinan ja päihittääkseen roomalaispahikset. Asterix & Obelix XXL 3 täyttää muodollisesti kaikki nykyaikaisen toimintaseikkailun vaatimukset. Hahmot mätkivät vihollisia perushyökkäysten lisäksi erikoiskyvyillä, joita voi päivittää pelin edetessä roomalaisten kypäriä keräilemällä. Pelialueet ovat periaatteessa avoimia, ja tarjolla on päätarinan ohella sivutehtäviä suoritettavaksi. Mukana on tietysti myös pulmanratkaisukohtia. Muodollisesti kaikki on siis kunnossa.

Harmillisesti Asterix & Obelix XXL 3 epäonnistuu oikeastaan kaikilla osa-alueillaan. Taistelu on lähinnä aivotonta rämpyttämistä ja saman erikoishyökkäyksen toistamista. Itse suosin molemmilla hahmoilla pyörimisliikettä, jonka toistaminen ratkaisee taistelun kuin taistelun isompiakin roomalaislaumoja vastaan. Vaikka vihollisia on näennäisesti useampaa eri tyyppiä, ei sillä ole juuri merkitystä taistelun kannalta. Taistelut toistavat samaa kaavaa, ja joukosta erottuu vain pelin ainoa pomotaistelu tarinan lopussa. Sekin tosin hoitui vaivattomasti edellä mainittua pyörimishyökkäystä toistaen. Pelin loppupuolisko painottaa paljon enemmän pulmanratkaisua. Puuduttavien taisteluiden lomassa tämä olisi hyvä asia, mutta pulmanratkaisu on loppujen lopuksi se turhauttavampi osuus pelistä. Pulmat eivät ole hankalia, mutta epätarkka hyppymekanismi tekee niiden ratkomisesta tuskaa. Syöksähtelyjen suunnan ja etäisyyden arvioiminen tuntuu melkeinpä arpapeliltä. Muutamaa erilaista kikkaa toistavat pulmat koettelevat hoksottimien sijaan kärsivällisyyttä.

Asterix & Obelix XXL 3:n hyvistä puolista kuuluu kiitos lähdemateriaalille. Hahmojen englanninkieliset versiot, kuten päällikkö Vitalstatistix, kauppias Ekonomikrisis ja roomalaiskomentaja Marcus Ginantonicus, laittoivat hymyilyttämään. Hiidenkiveään ihaileva ja roomalaisten mätkimisestä innostuva Obelix taas on yksinkertaisuudessaan hellyttävä. Tarinaa kerrotaan laiskasti toteutetuilla kohtauksilla, mutta mukana on sentään pari hauskaa vitsiä. Yhteistyöpelinä Asterix & Obelix XXL 3 on hetkellisesti ihan hauska peli, mutta kaverikaan ei pysty paikkaamaan sen ammottavia puutteita. Kehittäjät ovat kyllä selvästi tienneet, mitä toimintaseikkailuun kuuluu, mutta resurssit eivät ole riittäneet tekemään oikein mitään kunnolla. Parissa illassa nähdyn tarinan läpäisemisen jälkeen olenkin kiitollinen, ettei tähän tarvitse enää koskea. Jukka Moilanen Kehnosti toteutettu toimintaseikkailu, jonka ainoa positiivinen puoli on lähdemateriaali.

pelaaja.fi // 57

VERKKORINTAMA //

Netistä ladattavaa lisäsisältöä peleihin

Descent of Dragons (Hearthstone) Win, Mac, iOS, Android, Windows-puhelimet: ilmainen, lisäkorttipaketit alkaen 2,99 €

ohikäärmeet saapuivat Hearthstoneen kovalla rytinällä Descent of Dragons -laajennuksessa vuoden lopulla. Se päättää pelin kolmessa laajennuksessa koko vuoden ajan esillä olleen tarinan League of Explorersin ja League of E.V.I.Lin välisestä kamppailusta. Useimmille pelaajille voi tosin tulla yllätyksenä, että laajennuksilla edes on ollut joku yhtenäinen tarina. Laajennuksen kohokohta on World of Warcraftin kaikkien lohikäärmeiden isä Galkarond, josta on oma sankarikorttiversio pelin viidelle hahmoluokalle eli shamanille, roguelle, priestille, warriorille ja warlockille. Jokaisella Galkarondilla on oma erikoiskyky, jota voi hyödyntää uusilla Invoke-ominaisuuden sisältävillä korteilla. Esimerkiksi warriorin Galkarondin erikoiskyky antaa vetää yhden olentokortin pakasta ja antaa sille +4/+4-tehostuksen. Lisäksi jokainen Galkarond vahvistuu itse, kun Invoke-kortteja on pelannut tarpeeksi. Hyvä uutinen on se, ettei mahtilohikäärme jää turhaksi kikkailuksi, vaan kaikki sen ympärille rakennetut pakat ovat toimivia ja tehokkaita – ehkä lukuun ottamatta warlockia, jonka Galkarond on joukosta kevyesti huonoin. Vielä parempi uutinen on se, että tällä kertaa Blizzard antaa kaikki viisi Galkarondia ilmaiseksi kaikille pelaajille, jotka kirjautuvat peliin maaliskuuhun mennessä. Tämä on erittäin tervetullut veto, sillä aiemmin tällaiset uudet, tietyn idean ympärillä pyörineet pakat ovat vaatineet hyvää onnea tai rahankäyttöä, koska ne mahdollistava kortti on yleensä ollut legendaarista harvinaisuustasoa. Nyt kaikki pääsevät heti kokeilemaan Galkarond- ja Invoke-pakkoja, ja voi vain toivoa, että Blizzard jatkaa tällä linjalla jatkossakin uusissa teemakorteissa. Lohikäärmeitä on laajennuksessa muutenkin, ja jokainen hahmoluokka saa yhden oman legendaarisen suomuniskan. Lisäksi kaikki saavat oman Dragon Breath -loitsun, joka saa lisätehoa, jos pelaamishetkellä kädestä löytyy lo-

58 // pelaaja.fi

hikäärmekortti. Druidit, hunterit, paladinit ja maget eivät saaneet omaa Galkarond-sankarikorttia, mutta ne saavat jokainen Sidequest-kortin. Nimensä mukaisesti sivutehtäväkortit antavat jonkin helpohkon tavoitteen, jonka täyttämällä saa pientä etua tai bonusta. Päinvastoin kuin pelissä aiemmin nähdyt Quest-kortit, ne eivät nouse suoraan aloituskäteen, joten niiden käyttö tuntuu hieman turhalta. Pisteet kuitenkin ideasta ja siitä, että ainakaan ne eivät ole legendaarista harvinaisuusluokkaa.

Kirjoitushetkellä Descent of Dragons on ollut ulkona

”Kokonaisuutena Descent of Dragons tehostaa emopeliä ja pelin nykyistä metaa toden teolla ja on siksi paljon kiinnostavampi tapaus kuin edellinen laajennus.”

parisen viikkoa, joten sen lopullista vaikutusta pelin metaan ei aivan täysin voi vielä arvioida. Yleisellä tasolla voidaan kuitenkin todeta uusien korttien olevan keskimääräistä selvästi voimakkaampia kuin parissa edellisessä laajennuksessa. Lisäksi on selvää, että joku kehitystiimissä todella rakastaa shamaneita, sillä vaikka kyseinen hahmoluokka on ollut pelin voimakkaimpia koko viime vuoden, se vetää pisimmän korren myös tässä laajennuksessa. Myös druid ja mage saavat tuntuvaa lisäbuustia, jälkimmäinen muun muassa Highlander-pakan muodossa. Roguelle ei laajennuksessa tule mitään yhtä erityistä uutta pakkatyyppiä tukevia kortteja, mutta se saa monia voimakkaita kortteja, joilla voi tehostaa vanhoja pakkatyyppejä – eli paljon valinnanvaraa. Laajennuksen selkeimmiltä häviäjiltä vaikuttavat jälleen kerran paladin ja warlock, joiden uudet kortit eivät synnytä mitään uusia tehopakkoja, eivätkä uudet kortit juuri tehosta vanhojakaan. Ehkäpä nämä kaksi nousevat taas uuteen kukoistukseen tämän vuoden laajennusten myötä? Kokonaisuutena Descent of Dragons tehostaa emopeliä ja pelin nykyistä metaa toden teolla ja on siksi paljon kiinnostavampi tapaus kuin edellinen laajennus Saviours of Uldum. Etenkin Galkarond-korttien antaminen ilmaiseksi on erittäin kova veto, joka antaa kaikille syyn kokeilla uusia kikkoja. Yksinpelaajille on myös luvassa lisäsisältöä tammikuussa, kun uusi yksinpeliseikkailu Galkarond’s Awakening ilmestyy. Nähtäväksi jää, onko se aiempien erinomaisten dungeon run -seikkailuiden tapainen vai jotain aivan muuta. Miika Huttunen

Battlegrounds (Hearthstone) Win, Mac, iOS, Android, Windows-puhelimet: ilmainen

iime vuoden BlizzConissa paljastettiin Hearthstonen uusi pelimuoto Battlegrounds, joka on ollut avoimessa betassa kaikkien testattavana marraskuusta lähtien. Kyseessä on emopelistä erillinen pelitila, mutta mistä siinä on kyse? Battlegrounds on Hearthstonen oma versio auto chess- tai auto battler -lajityypistä. Pelaaminen koostuu omien yksiköiden, tässä tapauksessa olentokorttien, valitsemisesta ja taktisesta asettelusta taistelun hoituessa vuorollaan automaattisesti tekoälyn avulla. Battlegroundsissa vastakkain on aina kahdeksan ihmispelaajaa, jotka joka kierroksella kohtaavat yhden vastustajan. Peli jatkuu, kunnes vain yksi on jäljellä. Kierrokset koostuvat ostovaiheesta ja taisteluvaiheesta. Pelimuodossa ei kerätä kortteja tai rakenneta emopelin tapaisia pakkoja. Sen sijaan ostovaiheessa ostetaan saatavilla olevia olentoja, pelataan niitä pöytään ja käytetään sankarihahmon mahdollista erikoiskykyä. Käytössä ei ole manaa vaan kolikoita, joita tulee lisää joka kierros, mutta niitä ei voi säästää kierrokselta toiselle. Voimakkaampia olentoja saa nostamalla tavernansa tasoa, mutta se vie kolikoita pois olentojen ostamisesta. Olentojaan voi myös myydä pois, mikä on tärkeä osa oman pelinsä suunnittelua, sillä pöytään mahtuu vain seitsemän olentoa. Olennot voi järjestää joka kierros uudelleen, ja järjestyksellä on merkitystä, sillä ne lyövät taisteluvaiheessa satunnaista vastustajaa järjestyksessä vasemmanpuoleisesta olennosta alkaen. Taisteluvaiheen lopuksi se, jolla on olentoja jäljellä, tekee vahinkoa vastustajalleen niiden määrän ja tason perusteella. Sitten kierros päättyy ja uusi alkaa.

Battlegroundsissa on sen melko erilaisen luonteen vuoksi paljon omia kortteja tai omia versioita emopelin korteista, joskin osa niistä toimii myös tässä tilassa sellaisenaan. Pelimuoto on luonteeltaan hyvin taktinen, sillä se

vaatii resurssien hallinnan suunnittelua ja etenkin oikeanlaisten kombojen rakentelua. Tärkeää on myös oman sankarin valinta, sillä sen aktiivinen tai passiivinen erikoiskyky määrittää pitkälti, mitä pelaaja voi ja mitä hänen kannattaa tehdä. Jokainen pelaaja saa pelin aluksi valittavakseen yhden kahdesta satunnaisesta sankarista. Sankareita on aina 24, eli jokainen voi valita kahdesta, joita ei ole muilla pelaajilla. Sankareita on tosin enemmänkin kuin 24, ja niitä kierrätetään tasaisin väliajoin niin, että valikoima pysyy vaihtelevana. Niiden kyvyt ovat hyvin erilaisia, joten toistensa kopioita sankarit eivät ole. Battlegrounds on täysin ilmainen pelitila, mutta siihen saa aina kulloisenkin uuden laajennuksen lisäkorttipaketteja ostamalla erilaisia bonuksia, kuten yksityiskohtaiset tilastot omista peleistä, emoteja ja – ehkä tärkeimpänä – kolmannen sankarihahmon aloitusvalintaan. Betassa nämä ovat automaattisesti auki kaikille.

”Pelitila ei taatusti tule olemaan kaikkien makuun, ja siinä onkin selkeä taitokynnys.” Pelitila ei taatusti tule olemaan kaikkien makuun, ja siinä onkin selkeä taitokynnys. Eri olentokorttien kombojen tajuaminen, niiden oikean hyökkäysjärjestyksen hahmottaminen ja etenkin sankarin erikoiskyvyn hyödyntäminen vaativat opettelua. Toisaalta se on helpompi sisäistää kuin lajityypin muut pelit ja kokonaisuutena niitä huomattavasti kevyempi ja yksinkertaisempi. Se hyötyy myös siitä, että useimmille pelaajille olentojen erikoiskyvyt ja ominaisuudet ovat jo tuttuja perus-Hearthstonesta, joten kaikkea ei tarvitse opetella alusta pitäen. Battlegroundsin on tarkoitus valmistua vuoden 2020 aikana, ja betatestin aikana sitä tietenkin hiotaan koko ajan lisää. Jos lajityyppi yhtään kiinnostaa tai kaipaat vaihtelua emopelistä, kannattaa ehdottomasti kokeilla, miltä Battlegrounds maistuu. Eikä maksa mitään! Miika Huttunen

pelaaja.fi // 59

PIKSELIPÖLYÄ //

Löytöjä pelihistorian tomuisista arkistoista.

MechWarrior Tekijä: Dynamix

Julkaisija: Activision

Julkaisu: 1989

Alusta: DOS

attleTech syntyi 1980-luvulla pöytäpelinä ja siirtyi suosion siivittämänä nopeasti myös digitaaliseen muotoon. Ensimmäinen aiheesta tehty videopeli oli vuonna 1988 ilmestynyt roolipeli BattleTech: Crescent Hawk’s Inception. Peli otettiin hyvin vastaan ja on aikansa klassikoita, mutta kaikille oli selvää, että eniten fanit kuitenkin odottivat BattleTech-peliä, jossa pelaajat asetetaan suoraan jättimäisten taistelurobottien ohjaamoon. Tämä peli oli vuonna 1989 ilmestynyt MechWarrior. Päähahmona toimi pelaajan ohjaama mechapilotti Gideon Braver Vandenburg, joka on Ander’s Moon -planeetan murhatun hallitsijasuvun viimeinen eloonjäänyt. Valtaistuin on kaapattu ja Gideonin aseman todistava malja on varastettu, joten hän joutuu maanpakoon ja perustaa Blazing Aces -nimisen palkkasotilasyksikön. Pelaajan on löydettävä sekä kadonnut malja että Gideonin perheen murhaajat viiden vuoden sisällä saadakseen valtaistuimensa takaisin. Tästä selvitäkseen pelaajan pitää kehittää palkkasotilasyksikköään tekemällä keikkoja eri tahoille ympäri Inner Spheren aluetta ja etsiä samalla johtolankoja perheensä murhaajista sekä maljasta.

60 // pelaaja.fi

R A U TA J ÄT I N P U I K O I S S A

Tehtäviä suorittamalla pelaaja kasvattaa yksikkönsä mainetta viiden suurryhmittymän silmissä ja avaa siten uusia ja rahakkaampia keikkoja. Pelaajan maine tosin myös laskee tietyn ryhmittymän osalta, jos sitä vastaan tekee liikaa tehtäviä. Maineen laskiessa liikaa pelaaja ei enää saa keikkoja kyseiseltä taholta, joten eri tahojen välillä pitää harrastaa pientä tasapainoilua. Pelin tapahtumat sijoittuivat BattleTech-maailman kolmannen perimyssodan aikoihin, ja vaikka sen oma tarina ei ole virallista kaanonia, se vilisee mainintoja ja viittauksia virallisiin tapahtumiin sekä henkilöihin. Pelaaja on itse vastuussa yksikkönsä kaikista toiminnoista eli liikkumisesta pitkin karttaa planeetoilta toiselle johtolankojen perässä, keikkojen valinnasta, mechojen ja niiden osien ostamisesta ja myymisestä, pilottien palkkaamisesta ja niiden taitojen kehityksestä sekä tietenkin tehtävien suorittamisesta mechan puikoissa. Planeetoilla tulee usein vastaan valintatilanteita, joissa Gideon saattaa välillä jopa kuolla, jos päätös on vääränlainen. Tarinallisuuden ansiosta kyse olikin käytännössä yhtä paljon roolipelistä kuin mechataistelusimulaattorista.

Verrattuna moniin jatko-osiin ensimmäinen MechWarrior antoi pelaajille yllättävän paljon vapautta ja monipuolisuutta, jos viiden vuoden aikarajaa ei lasketa.

Monet fanit ovat saattaneet unohtaa, että pelistä löytyi kuitenkin vain kahdeksan erilaista – joskin erittäin klassista – battlemechaa. Niin pelaajalla kuin vihollisillakin saattoi olla vain näitä mechoja, mutta toisaalta näin jokaisella niistä oli oma selkeä roolinsa ja käyttötarkoituksensa. Kaluston kevyimmistä päästä ovat Locust ja Jenner, keskiraskasta osastoa edustavat Phoenix Hawk sekä Shadow Hawk ja raskasta osastoa puolestaan Riﬂeman, Warhammer ja Marauder. Pelin ainoa rynnäkköluokan mecha oli BattleMaster. Pelaaja aloitti vaurioituneella Jennerillä mutta saattoi varojen ja kaluston karttuessa lähteä tehtäviin täyden lancen eli neljän mechan voimin, jolloin tekoäly ohjasi kolmea muuta. Tekoäly oli varsin alkeellinen mutta osasi perääntyä, jos sen mecha kärsi liikaa vahinkoa. Pelaaja pystyi myös antamaan tekoälytovereille yksinkertaisia komentoja taisteluissa. Vihollistekoälyssä ei ollut kehu-

Tarinallisuuden ansiosta kyse oli käytännössä yhtä paljon roolipelistä kuin mechataistelusimulaattorista.” mista, ja se olikin pelin suurimpia heikkouksia. Taistelusimulaatio pohjautui vahvasti pöytäpelin sääntöihin. Mechat oli jaettu osuma-alueisiin, joilla on omat kestävyytensä ja jotka saattavat taistelun tiimellyksessä vaurioitua. Jotkut mechat oli varustettu hyppymoottoreilla, joten ne saattoivat loikkia taisteluissa maastonkohtien yli. Yksi tärkeimmistä huolenaiheista pelaajalle oli mechojen lämpötila, joka nousi etenkin energia-aseita käytettäessä. Mechojen jäähtyminen riippui niissä olevien jäähdytyselementtien määrästä, eikä aseilla siksi voinut räiskiä koko ajan, tai muuten mecha ylikuumeni ja sammui kesken taistelun. Tämä vaati pelaajilta malttia ja taktista ajattelua. Esimerkiksi nopea ja usealla energiaaseella varustettu Jenner on varustettu myös hyppymoottoreilla, joten se saattoi pyrähtää paikalle, ampua hetken kaikilla aseillaan ja hypätä sen jälkeen suojaan jäähdyttelemään – aivan kuin pöytäpelissäkin. Mechojen vauriot piti korjata jokaisen taistelun jälkeen, mikä saattoi tulla kalliiksi, jos ne olivat pahasti vaurioituneita. Etenkin pelin alkupuolella taisteluun joutui usein lähtemään vaurioituneella kalustolla, kun korjauksiin ei ollut varaa.

Ulkoisesti peli on nykypäivän valossa auttamatta vanhentunut, mutta eri mechat olivat silti selvästi tunnistettavissa huolimatta karusta ja yksityiskohdattomasta täytetystä vektorigrafiikasta. Tässä toki auttoi mechojen jo pöytäpelistä tuttu ja tunnistettava ulkoasu. Maasto oli yhtä karu ja kukkulat sekä vuoret olivat yksinkertaisia pyramideja. MechWarrior oli kuitenkin ensimmäisiä 3Dgrafiikkaa käyttäviä pelejä, ja aikanaan sen ulkoasu keräsi ihastusta ja kehuja.

ja kehittämään omaa palkkasotilasyksikköään, minkä vuoksi myös MechWarrior 2:een julkaistiin myöhemmin itsenäinen lisäosa Mercenaries, jossa se oli mahdollista. Ei ole taatusti sattuma, että sarjan pitkään odotettu ja joulukuussa julkaistu viides osa MechWarrior 5 kantaa myös lisänimeä Mercenaries. Alkuperäisen MechWarriorin vaikutus näkyy myös selvästi vuoden 2018 BattleTech-strategiapelissä. Sen tarinatilassa pelaaja ohjaa omaa palkkasotilasyksikköään, joka auttaa petettyä ja valtaistuimensa menettänyttä hallitsijaa saamaan kruununsa takaisin. Miika Huttunen

MechWarrior synnytti tietenkin jatko-osia, ja monille pelaajille alkuperäistä tutumpi tapaus on taatusti MechWarrior 2. Se hylkäsi kokonaan ykkösosan roolipelielementit ja keskittyi puhtaasti mechataistelusimulaatioon tarinallisten tehtävien kautta. Ajallisesti jatko-osa sijoittui klaanisotien aikaan, ja pelaajat sotivat Inner Spheren alueille hyökänneiden klaanien riveissä. Peli ilmestyi vuonna 1995 eli se kykeni myös hyödyntämään aikansa 3D-näytönohjaimia ja tarjoamaan aiempaa uskottavamman taistelusimulaation. Ensimmäinen MechWarrior kuitenkin jätti moniin faneihin tarpeen päästä johtamaan

pelaaja.fi // 61

ÄÄNESTÄ JA TEE PELAAJACASTISTA SUOMEN PARAS PODCAST 2019!

JAKSO.FI

KILPAILU //

Osallistu kilpailuun osoitteessa: pelaaja.ﬁ/kilpailut

PALKINTONA

UPEA SHENMUE III -KERÄILYVERSIO!

Tammikuun Shenmue III -kilpailu

ahdeksantoista vuoden tuskaisa odotus päättyi tänä talvena, kun Dreamcast-klassikko Shenmue sai vihdoin jatkoa. Shenmue III jatkaa ikonisen sankarihahmo Ryo Hazukin tarinaa juuri siitä, mihin se vuonna 2001 jäi, ja tarjoilee nostalgianhuuruista toimintaa kaikin puolin herttaisessa retrohengessä. Osittain joukkorahoituksen voimin toteutettu projekti oli monien jo toivonsa heittäneiden fanien unelmien täyttymys, mutta vain aika näyttää, tavoittaako sarja kolmannen osansa myötä vielä uutta yleisöä. Vastaamalla oikein tämän kuun kisakysymykseen pääset mukaan arvontaan, jossa voit saada tilaisuuden tutustua Shenmue III:n ihmeisiin lähietäisyydeltä. Palkintona on nimittäin pelin aidosti harvinainen keräilyversio, joita tuotiin markkinoille alkutalvesta vain 5 000 kappaletta. Näyttävä paketti pitää pelin lisäksi sisällään tarroja, pinkan silitettäviä kangasmerkkejä ja kaksipuolisen mitalin, joka mukailee pelistä tuttuja lohikäärme- ja feenikspeilejä. Keräilyversion kruununjalokivi on kuitenkin japanilaistyylinen pöytävalaisin, jonka pinnalle piirtyy sen päällä ollessa lennokas kungfu-taistelukohtaus.

Montako miljoonaa dollaria Shenmue III pyöristetysti keräsi Kickstarterissa? A) 3 miljoonaa B) 6 miljoonaa C) 9 miljoonaa

Palkinto 1 × Shenmue III Collector’s Edition (PS4)

Kilpailun vastausaika päättyy 2.2.2020. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. H-Town Oy:n ja Pelaajan työntekijät tai heidän perheenjäsenensä eivät saa osallistua kilpailuun. Kilpailuun osallistuneiden tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointiin.

pelaaja.fi // 63

PYYKKÖNEN //

Janne Pyykkönen on toimittaja, joka ottaa pelit aivan liian vakavasti.

Roolipelaajan kuolema K

64 // pelaaja.fi

van useita sankareita ja konnia. Itse tiesin kahdesta, mutta niitä oli vähintään 20. Eräs toinen pelaaja sanoi, ettei tämä tuntunut yhden ihmisen kuolemalta. Se oli kuin kymmenen ystävää olisi haipunut pois yhdessä hetkessä, jolloin kuvitteelliseen, yhteiseen maailmaamme jäi aivan valtava reikä. Joutui miettimään, mitä hahmoille oikein tapahtui. Lähtikö parhaiten tuntemani tyyppi merille ja jäikö hänen purjelaivansa koskaan palaamatta? Mitä N olisi halunnut?

N saattoi olla yhtenä hetkenä sympaattinen maalaisjuntti ja seuraavana machiavellimaisen kieroilun mestari, joka saattoi ykköstasollakin pelottaa eeppisen luokan hahmoja. Hänen hahmonsa saat-

”En ollut koskaan tavannut tätä ihmistä kasvokkain. En tiennyt aiemmin hänen oikeaa nimeään, ammattiaan tai perhesuhteitaan.” toivat olla pahamaineisia kusipäitä niin taitavasti, että osa pelaajista arveli taustalta löytyvän aitoa ilkeyttä. Ehkä niin, ehkä ei. Tyypillä oli bardin ja runoilijan sielu. Hän oletti kaiketi, että muilla olisi sama perfektionistinen into ropetukseen kuin itsellään. Jos pelimaailmassa järjestettiin pönäkät juhlat, hänen ansiostaan paikalle pölähti känninen bandiitti lausumaan rivoa limerikkiä bileiden isännistä. Hän halusi antaa pelaajille erityisesti pahiksia, joita voitiin inhota yhteisesti. Pieni osa yhteisöstä kokoontui pian pelissä yhteen ja heitti täysin syrjään ensi kertaa kaikki säännöt, joiden mukaan keskustelukanavilla pitäisi olla

vain ”in character” -puhetta. Virtuaalisissa valvojaisissa muisteltiin parhaita ja pahimpia hetkiä ja otettiin samaan aikaan sekä digitaalista että aitoa alkoholia. Muistelun seassa nauratti niin paljon, että poskiin sattui. Se helpotti. Tuntui, että kun kaikki ne muistot oli jaettu ja purettu yhteisiksi, pystyi vihdoin menemään nukkumaan – neljältä yöllä. Kun pelaajien sukupolvet ikääntyvät, vain pelin kautta tuntemiemme kanssapelaajien kuolema muuntuu vääjäämättä kaukaisesta ja epätodellisesta asiasta jatkuvaksi todellisuudeksi. Pitää alkaa miettiä sitä, kuka kertoo kanssapelaajille omasta poistumisesta. Onko se perheen tehtävä? Pitää arvuutella sitä, onko linjoilta kadonnut kaveri poistunut lopullisesti. Pitää miettiä, haluaako omista asioista paljastaa enemmän vai vähemmän ennen lähtöä tai sen jälkeen. Voi alkaa pohtia sitäkin, millaisia muistoja jätämme jälkeemme kohtaamisista pelien sisällä.

N opetti ainakin minulle, että hyviä pelikavereita ei pitäisi koskaan ottaa itsestäänselvyytenä. Ehkä olisi pitänyt puhua enemmän, kun olisi voinut. Muistokirjoituksesta sain onneksi tietää sen, että hänellä oli rikas elämä pelin ulkopuolella, rakastava perhe, kiinnostava ja erikoinen työ, paljon harrastuksia. Hän oli sairastanut syöpää uskomattoman urheasti yli kaksi vuosikymmentä. Kun kivut kävivät liian pahoiksi, matkustaminen ja uudet kokemukset piti etsiä pelin sisältä. Hän ei vain tahtonut sairauden varjostavan seikkailujaan pelin fantasiassa, joten se jäi salaisuudeksi. Voisin vielä mietiskellä, että N:n tarina kertoo pelien vapauttavasta voimasta, fantasian lohduttavista mahdollisuuksista, peliyhteisöjen tärkeydestä tai siitä, ettemme olisi koskaan tavanneet ilman NWN:ää, D&D:tä tai juuri tätä yhteisöä. Oikeasti päällimmäisenä päässä on vain se tieto, että minulla on häntä ikävä.

Kuva: Jenny Caywood

ylmänä marraskuun lopun perjantaina makasin ﬂunssaisena sängyssä, kun sain pahimman peleihin liittyvän uutisen koskaan. ”N” oli kuollut. Ne, jotka eivät ole pelanneet sitkeästi samoja nettipelejä päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, eivät voi tajuta tämäntyylisistä peleistä kasvavia ihmissuhteita ja siteitä. En ollut koskaan tavannut tätä ihmistä kasvokkain. En tiennyt aiemmin hänen oikeaa nimeään, ammattiaan tai perhesuhteitaan. Hän asui Atlantin toisella puolella. Arjen jutut eivät olleet osa tätä kokemusta. Olin pelannut N:n kanssa samalla Neverwinter Nights -roolipelipalvelimella yli kymmenen vuotta. Meidän ja yhteisön muiden pelaajien kuvitteelliset hahmot olivat kokeneet kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Roolipeleissä hahmoihin pudottaa aina osia itsestään, joten niiden keskinäisissä kohtaamisissa oli ollut jotain aitoa. Vasta N:n kuoltua tajusin, miten tiiviiltä se yhteinen kokemus tuntui, vaikka se rajoittui lähes kokonaan vain yhteiseen ﬁktioon. Enää sitä vain ei ollut tilaisuutta kertoa hänelle. Mieleen jäi vain kummallisia yksityiskohtia. Tiesin esimerkiksi, että hänen hahmollaan oli vakiopöytä ja -tuoli tietyssä kapakassa. Pian yhteisö tajusi yhdessä, kuinka erikoislaatuinen tapaus N oli ollut. Osa tunsi hänet tosielämästä, osa vain hahmojen kautta. Oleellista oli, että aivan kaikki olivat kohdanneet hänet. N ei ollut vain rivipelaaja vaan villisti toisistaan poikkeavien roolien omaksumisen mestari. Osasin arvella vähäisistä vihjeistä, että hän oli yleissivistynyt tyyppi, joka tiesi yhtä paljon kirjallisuudesta kuin amerikkalaisesta jalkapallosta ja olutmerkeistä. N:llä oli runsaasti alteja eli vaihtoehtoisia hahmoja. Niillä oli kaikilla vahvat, uskottavat tarinat ja persoonat, jotka erosivat toisistaan niin paljon, että useimmat eivät edes osanneet epäillä hänellä ole-

NRO

208

ILMESTYY HELMIKUUN ALUSSA

FINAL FANTASY VII REMAKE

THE WITCHER

DRAGON BALL Z: KAKAROT

Pidätämme oikeudet sisällöllisiin muutoksiin.

pelaaja.fi // 65

1000 SANAA // Anno 1800 - The Passage

@episodilehti

@episodi_lehti

608935-2001

8,90 â&#x201A;¬

PAL.VKO 2020-06

Animuei! uudist

Seuraava numero ilmestyy 24.1.