Pelaaja #202, heinä-elokuu 2019 by Pop Media

202 // Heinä-elokuu 2019 // 8,90 €

ARVOSTE

H S A CR

LUSSA

U U L A P N I G IN T E A M R AC

Testissä Doom Eternal

GTA

Wolfenstein: Youngblood

TURISTIN OPAS ROCKSTARIN AMERIKKAAN

Suuri E3 2019 -uutispaketti

Helvetin hyvää räiskintää?

Teinitytöt natsijahdissa

Katsauksessa tulevan vuoden hittipelit

Judgment // Conan Unconquered // Layers of Fear 2 // Super Mario Maker 2 Blood & Truth // Red Dead Online // Druidstone // Warhammer: Chaosbane

MILLOIN, MISSÄ JA KENEN KANSSA TAHANSA!

MUKANA MYÖS ENSIMMÄISTÄ KERTAA

SUPER MARIO 3D WORLD -TEEMA

Luo milloin tahansa ja pelaa kenen kanssa tahansa!

NINTENDO.FI

Riko kaikki säännöt ja rakenna Mario-kenttiä, joista olet aiemmin pystynyt vain unelmoimaan! Jaa omia luomuksiasi ja kokeile muiden pelaajien luomia kenttiä.

PELAAJA-LEHTI PL 1378, 00101 HELSINKI toimitus@pelaajalehti.com pelaaja.fi TOIMITUS Päätoimittaja Miika Huttunen Kulttuuritoimittaja Janne Pyykkönen Toimituspäällikkö Panu Saarenoja Editoija Otto Ruokonen Pelaaja.fi Ville Arvekari AVUSTAJAT Miikka Lehtonen, Jason Ward, Markus Heino, Jukka Moilanen, Petri Pohjonen, Paavo Niskala, Ida Suominen, Johanna Puustinen, Teo Scheepstra, Jukka O. Kauppinen, Joonas Pikkarainen ja Antti Voutilainen ULKOASU Art Director Lasse Erkola Graafikko Minna Erkola Pääkirjoituksen valokuva Lasse Erkola ASIAKASPALVELU, TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET Puhelin: 03-42465361 asiakaspalvelu@pelaaja.fi HUOM! Muistathan ilmoittaa asiakaspalveluun osoitteenmuutoksestasi. Väestörekisteriin ilmoitettu uusi osoitteesi ei päivity automaattisesti asiakasrekisteriimme. ILMOITUKSET JA MYYNTI Petteri Moisio petteri.moisio@h-town.fi KUSTANTAJA H-Town Oy PL 1378, 00101 HELSINKI Toimitusjohtaja Petteri Moisio COO Panu Saarenoja Sisältöjohtaja Miika Huttunen Art Director Lasse Erkola Tuottaja Johanna Puustinen

Hyvää on lupa odottaa

dellisen numeron pääkirjoituksessani epäilin E3-messujen tulevaisuutta ja tarpeellisuutta muuttuneessa maailmassa. Ei silti voi kieltää, etteikö messuviikko aiheuttaisi tarpeellista säpinää alalla ja yleisössä. Vaikka Sonyn poissaolo tänä vuonna näkyi ja tuntui, erilaisia paljastuksia ja julkistuksia tuli silti pilvin pimein messujen aikana ja niiden ympärillä. Tapahtuma valaisi hyvin sitä, millainen loppuvuodesta tulee ja miltä ensi vuosi vaikuttaa – ja hyvältähän se kaltaisilleni ydinpelaajille näyttää. Loppuvuosi on tietenkin perinteisesti aina kiireistä aikaa pelaajille. Itselleni merkittävin ennen joulua tapahtuva julkaisu on – tietenkin – Destinyn 2:n laajennus Shadowkeep, mutta tulossa on muutakin. Omalla tutkallani näkyvät ainakin X-COMin luojan Julian Gollopin Phoenix Point, Obsidianin The Outer Worlds, Hideo Kojiman Death Stranding ja tällaisen Tähtien sota -fanin varovaisesti odottama Star Wars Jedi: Fallen Order. Myös ensi vuoden alku näyttää pahasti rajoittavan vapaa-aikaa pelaamisen ulkopuolella. Final Fantasy VII Remake, Vampire: The Masquerade – Bloodlines 2 sekä tietenkin Cyberpunk 2077 tulevat taatusti viihtymään pelikoneissani. Unelmissani uskon myös upean Divinity: Original Sin II:n tehneen Larianin Baldur’s Gate III:n ilmestyvän ensi vuonna, vaikka se ei taida olla kovin realistista. Merkittävää näissä peleissä on se, että useimmat niistä ovat vanhojen hc-pelisarjojen uusia osia tai niiden tekijöiden samanhenkisiä tuotoksia. Ei ole kauaakaan siitä, kun Bloodlines 2:n, Baldur’s Gate III:n, Phoenix Pointin tai Cyberpunk 2077:n kaltaisten pelien väitettiin katoavan tyystin, sillä niille ei uskottu olevan tarpeeksi yleisöä verkkopelien ja mobiilin vallatessa yhä enemmän markkinoita. Ainakin seuraavan 12 kuukauden pelitarjonnan perusteella tämä oli onneksi pelkkää hölynpölyä. Etenkin perinteisten roolipelien vahva edustus tulevassa pelitarjonnassa lämmittää kaltaistani vanhaa pöytäropeltajaa. Oli E3-messujen aika nykyisenkaltaisena showtapahtumana ohi tai ei, mikään ei voi korvata niiden tarpeellisuutta kristallipallona. Yhden viikon ajan ne näyttävät meille, mitä seuraavan parin vuoden sisällä tullaan pelaamaan ja mitä harrastukseltaan kannattaa sinä aikana odottaa. Aurinkoista kesää kaikille lukijoille!

PAINO Uniprint Lehteen liittyvät tekijänoikeudet ja muut oikeudet kuuluvat H-Town Oy:lle tai muille oikeudenhaltijoille. Kirjoituksia ja kuvia saa lainata lehdestä vain toimituksen luvalla. H-Town Oy ei takaa lehdessä julkaistun aineiston virheettömyyttä eikä vastaa esiintyneistä virheistä. Aineiston lähettäjä vastaa siitä, että aineisto on lain ja hyvän tavan mukaista eikä sen julkaiseminen loukkaa kolmansia osapuolia tai näiden tekijänoikeuksia tai muita oikeuksia. H-Town Oy:llä on korvauksetta oikeus toimituksellisesti käsitellä ja jakelutavasta riippumatta osin tai kokonaan julkaista lehteen lähetettyä aineistoa. HTown Oy ei vastaa tilaamattoman aineiston säilyttämisestä eikä palauttamisesta. All rights reserved. All trademarks and copyrights recognized. Vuonna 2019 ilmestyy 11 numeroa. ISSN 1459-2096

Miika Huttunen // päätoimittaja

pelaaja.fi // 3

Pelaajan maailma // Toimituksen kuulumiset MonsieurHutt

Miika Huttunen päätoimittaja

jannepyy

Janne Pyykkönen kulttuuritoimittaja

Ville Arvekari erikoistoimittaja

3-messut tulivat ja menivät tänä vuonna kotisohvalta käsin uutisoidessa. Joko alan olla liian vanha yövalvomiseen ja -raportoimiseen tai sitten unirytmin muovaaminen vain on vaikeampaa kotosalla kuin itse messuille matkatessa. Tarjonnassa puhalsivat selkeästi välivuoden tuulet, sillä useimmat studiot piilottelevat julkistamattomille uuden sukupolven laitteille kehittämiään pelejä. Onneksi oli Nintendo.

E3-parasta nyt: 1. Cyberpunk 2077 2. Baldur’s Gate III 3. Vampire: The Masquerade – Bloodlines 2

E3-parasta nyt: 1. The Legend of Zelda: Breath of the Wild 2 2. Final Fantasy VII Remake 3. Watch Dogs: Legion

iime numeron pääkirjoituksessa kyseenalaistin E3-messujen showpuolen merkityksen, mutta silti viikko oli edelleen uutis- ja tapahtumarikas. Silti omiin silmiini ei osunut mitään kovin mullistavaa. Ei käy kieltäminen, etteikö Sonyn poissaolo olisi näkynyt. Suurin pettymys minulle oli yllättävän ankean oloinen Avengers-peli, josta ei tosin näytetty tai kerrottu kovinkaan paljon mitään oikeaa.

elifirmat ovat vihdoin tajunneet, että juuri minä olen parasta mahdollista kohdeyleisöä. Tai siltä ainakin tuntuu, kun rakastamani vanhat ropebrändit herätetään henkiin. Ensi kevät on uskomatonta aikaa ihmiselle, joka pöytäropetti aikanaan sekä Vampiret että Cyberpunkit vain huomatakseen, että vuonna 2020 niistä tulee taas ajankohtaisia.

E3-parasta nyt: 1. Keanu Reeves (henkeäsalpaava!) 2. Ikumi Nakamura (innostava!) 3. Evil Genius 2: World Domination (!)

meuhkis

RiepuP

Panu Saarenoja toimituspäällikkö

laserkola

Lasse Erkola art director

Minna Erkola graafikko

3 ei herättänyt mitään tunteita. Se sujahti ohi kuin kesäni yleensä – valon aiheuttamassa aivosumussa ja ylitsepääsemättömässä velttoudessa. Ainut paikka, missä jaksan jotenkin nauttia auringosta on The Sims 4: Island Living. Samaten alennuksesta ostettu Outdoor Retreat viihdyttää vanhaa leirintäalueveteraania. Pelaan aivotoimintaa ja refleksejä vaativia pelejä taas syksyllä, kun palaudun normaaliksi.

E3-parasta nyt: 1. Cyberpunk 2077 (tylsä mutta pakollinen valinta) 2. Elden Ring (ole uusi Bloodborne pls) 3. 12 Minutes (indiehömppää)

E3-parasta nyt:

3-messuista uutisoiminen meni taas kaikessa kiivaudessaan sellaisella autopilotilla, että piti ihan jälkeenpäin vielä tarkastaa, että mitäs siellä tapahtuikaan noin niin kuin Keanu Reevesin ja Bam Bam -koiran lisäksi. Tämä oli nyt kahdeksas kerta, kun istuin yöt läpeensä kirjoittamassa E3-julkistuksista, ja on hämmentävää huomata, että tällaiseenkin muodostuu ajan myötä oma rutiininsa.

EH3-messujen tarjonta jätti aika lattean tunnelman. Cyberpunk oli tietty huikea, mutta ei se mitenkään voinut luoda enää samanlaista hypeä kuin viime vuonna. Nyt se vain piti yllä vuosi sitten aloitettua pöhinää. Se hyvä puoli tässä lehmän henkäyksessä on, että ensi vuonna E3-messuilla (ja pelirintamalla yleensäkin) pamahtelee semmoisia pommeja, että taidanpa käydä jo nyt ostamassa uudet kalsarit.

E3-parasta nyt: 1. Tom Nookin kasvava rikosimperiumi 2. Trials of Mana eli Seiken Densetsu 3:n länsijulkaisu 3. Watch Dogs: Legionin hakkerimummot

Johanna Puustinen Heinäkuu tuo vihdoin tullessaan Dragon Quest Builders 2:n, jota olen odottanut lapsekkaan horjumattomalla innolla pienen ikuisuuden. Sarjan ensimmäinen osa rynni julkaisuvuotenaan täysin odottamattomasti listojeni ykköseksi, ja odotan jatkolta vähintään saman mittakaavan mahtavuutta.

4 // pelaaja.fi

Jason Ward Pitkästä aikaa verkkopelien maailmaan uppoutuneena on jälleen ihmeteltävä, miksi ihmeessä esimerkiksi Rainbow Six Siegen nettiyhteisö on niin täynnä persilöintiä ja kiusantekoa. Miksi niin monille oman ilonpidon tae on se, että pääsee lirauttamaan toisten muroihin?

AvreGary

Teo Scheepstra Arki Pelaajan toimituksessa on lähtenyt rullaamaan mukavasti, vaikka vielä on totuttelemista siihen, että teen työmatkat pääasiassa junalla. Tampereen ja Helsingin välinen pendolino on onneksi melko nopea, ja lyhyitä yöunia voi paikkailla matkalla.

Petri Pohjonen Taas se aika vuodesta, kun E3 sekoittaa unirytmini täysin. Ehkä se johtuu siitä, että olen tullut vanhaksi ja väsyneeksi, mutta en enää innostu messuista samaan tapaan kuin ennen. Kaikki uutuudet ovat aina niin kaukana, että ne ehtii tyystin unohtaa kokonaan ennen julkaisua.

1. Cyberpunk 2077 (mikäs muukaan?) 2. Baldur’s Gate III 3. The Sims 4: Island Living

Paavo Niskala Microsoftin kutkuttavien tarjousten houkuttelemana ryhdyin Game Passin tilaajaksi. Törmäsin heti kuitenkin Netflixistä tuttuun probleemaan: pelejä tuli ladattua kahmalokaupalla, mutta mitä niistä jaksaisi oikeasti pelata? Todellisia ensimmäisen maailman ongelmia.

Markus Heino E3-messut tarjosivat runsaasti pohdittavaa tapahtuman merkityksestä alalle. Microsoft, Keanu Reeves ja Square Enix hoitivat tonttinsa, mutta muuten valopilkut olivat harvassa. Paljon kertoo se, että Nintendo veti pisimmän korren ilman metriäkään lavatilaa.

KAAHAA VERKOSSA! Haasta kaverisi verkon moninpelikisoissa PlayStationÂŽPlussalla

Sisältö

// Pelaaja 202 // Heinä- ja elokuu

Pelaajan maailma 3_Pääkirjoitus 4_Toimituksen kuulumiset 6_Sisällysluettelo 8_E3-uutiset

16_Hyvät, pahat ja rumat 17_Top 5 18_10 vuotta sitten 20_Tarpeellista tavaraa 22_Suomen pelimuseo

26_VR-skene 27_Pintaraapaisut 28_Wolfenstein: Youngblood 32_Doom Eternal 34_Mudrunner 2

36_Space Beast Terror Fright 37_Barotrauma 38_Pelaaja.fissä tapahtuu 40_Pelaajan kalenteri ja listat 56_Kolumni: Lataustauko

76_Pikselipölyä 78_Kilpailu 80_Kolumni: Pyykkönen 81_Ensi kuussa 82_1000 sanaa

Todellinen ajopeliklassikko Crash Team Racing tuotiin nykypäivään. Lue arvostelu.

Arvostelut 58_Crash Team Racing Nitro-Fueled 60_Dauntless 62_Conan Unconquered 63_Warhammer: Chaosbane 6 // pelaaja.fi

Verkkorintama 64_Blood & Truth 65_Judgment 66_Super Mario Maker 2 67_Layers of Fear 2

68_Undead Horde 69_Druidstone 70_Void Bastards 71_Observation

72_Red Dead Online 74_Hearthstone: Rise of Shadows

Monster Hunterin innoittama Dauntless tuo armottoman hyttyskesän.

Onko villiäkin hurjempi länsi eli Red Dead Online rauhoittunut julkaisunsa jälkeen?

Blazkowiczin tyttäret lahtaavat natseja heinäkuussa. Lue ennakko ja haastattelu.

E3 2019 esitteli tulevan vuoden kiinnostavimmat videopelit.

Grand Theft Autojen pääosassa on oikeasti itse pelimaailma. Tutustutaan siis siihen.

Doom Eternal on se todellinen helleinferno. Testasimme peliä ennakkoon.

Etkö saanut tarpeeksesi huonoista mökkiteistä? Tartu Mudrunner 2:n rattiin.

Kävimme Tampereella kysymässä Suomen pelimuseon tuoreimmat kuulumiset.

pelaaja.fi // 7

Pelaajan maailma // E3 2019 -katsaus

Välivuoden pelimessut Los Angelesin pelimessuilla oli kesäkuussa odottava tunnelma. Sony jätti messut ensi kertaa kokonaan väliin ja Microsoft tyytyi jakamaan vain vihjeitä tulevasta konsolistaan, joten tulevan sukupolven paljastukset nähdään vasta vuoden päästä. Oli kuitenkin hienoa nähdä, että tosipelaajien pelit olivat tänä vuonna erityisen voimissaan ja tulossa on erityisen vahva alkuvuosi 2020.

EA – Kaikki oli jedin harteilla E3-HYPEMITTARI:

lectronic Arts hylkäsi ajatuksen perinteisestä lehdistötilaisuudesta. Se järjesti sen sijaan joukon keskustelupaneeleja uusista peleistään, joiden joukossa ei oikeastaan ollut lainkaan uusia, ennestään tuntemattomia pelejä. Ehkä kikkailua formaatin kanssa tarvittiin siksi, että oikeaa sisältöä ei ollut juurikaan tarjolla, ja keskustelut jäivät tyhjän PR-puheen tasolle. EA:n onneksi se oli säästellyt seuraavan suuren Star Wars -pelin eli Jedi: Fallen Orderin pelikuvaa E3:a varten. Jälkeenpäin kerrottiin, että uusia EA Originals -pelejä on sentään tulossa mm. A Way Outin kehittäjiltä. Battlefield puolestaan palaa Tyynellemerelle syksyn laajennuksissa.

Apex Legends Season 2 Luvassa on isoja hirviöitä, uudistettu Battle Pass, puolustusvetoinen hahmo, yksi uusi ase sekä Ranked-pelitila.

8 // pelaaja.fi

Star Wars Jedi: Fallen Order Valomiekka ja voimakikkailu ovat tärkeä osa peliä, joka vaikuttaa Unchartedin ja Dark Soulsin yhdistelmältä ilman jälkimmäisen haastavuutta. Peli on osa uutta kaanonia, joten tarina on täysin lineaarinen. Seikkailu ilmestyy 15. marraskuuta.

FIFA 20 Uudessa Volta Football -osiossa potkitaan kaduilla ja futsalareenoilla, ja mukana on sekä hahmonluonti että tarinatila.

The Sims 4: Unelmasaari Etelän saarilla tehdään ekotekoja, grillaudutaan auringossa ja kohdataan merenneitoja. Paketti on jo kaupoissa pc:llä.

Tableteissa ja pc:llä Stadia toimii Chrome-selaimella, mutta televisiossa vaaditaan Chromecast Ultra -palikka ja Stadia-ohjain. Tietokoneilla toimivat muutkin ohjaimet.

Pelistriimin tarkkuus riippuu Stadiassa tietenkin pitkälti käytössä olevan nettiyhteyden nopeudesta.

Google Stadia – Hintapaljastuksia ja Baldurin portteja E3-HYPEMITTARI:

oogle paljasti vihdoin striimauspelipalvelunsa hinnoittelun, eikä se ollut aivan sitä, mitä toivottiin. Kyseessä ei ole puhtaasti ”pelien Netflix”, jossa kuukausimaksulla saisi käyttöön koko pelikirjaston. Sen sijaan Pro-jäsenyyteen kuuluu muutamia pelejä, oikeus 4K-pelaamiseen sekä mahdollisuus ostaa pelejä halvemmalla. Muuten pelit ostetaan yksitellen. Aluksi tarjolla on vain noin kympin kuussa maksava Pro-tila, ja kuukausimaksuton 1080p-tarkkuuteen rajoitettu Base-jäsenyys tulee mahdolliseksi ensi vuonna. Stadia avautuu pelaajille marraskuussa.

Destiny 2: The Collection Jos olet pelannut Destiny 2:ta jo esimerkiksi PS4:llä, voit siirtää tallennuksesi Stadiaan ja jatkaa siitä, mihin jäit. Räiskintä lisäsisältöineen on ensimmäinen Stadian Pro-jäsenyyden hintaan kuuluva peli.

Baldur’s Gate III Original Sin -roolipeleistä tuttu Larian nappasi oikeuden kehittää legendaarisen roolipelisarjan jatkot. Pahiksina ovat mustekelamaiset, aivoja syövät illithidit.

pelaaja.fi // 9

Pelaajan maailma // E3 2019 -katsaus CASEY RODGERS/INVISION FOR XBOX/AP IMAGES

CASEY RODGERS/INVISION FOR XBOX/AP IMAGES

Xbox Elite Wireless Controller Series 2 Xboxin oma luksusohjain oli aiemminkin mainio, mutta uuteen malliin on luvattu jopa 30 erilaista parannusta.

Microsoft – Kaikki rakastavat Keanua

Cyberpunk 2077 Messujen ”henkeäsalpaavin” esitys oli CD Projekt Redin megaroolipeli Cyberpunk 2077, jonka uusi pelikuvatraileri oli koko tapahtuman hehkutetuin video. Microsoftin esityksessä selvisi myös, että ihastuttava Keanu Reeves esittää pelissä legendaarista rokkaria Johnny Silverhandia.

E3-HYPEMITTARI:

icrosoft kertoi jo yksityiskohtia seuraavan polven Xbox-konsolista, joka tunnetaan nyt nimellä Project Scarlett. Laite saapuu loppuvuodesta 2020, ja Halo Infinite on sen julkaisupelejä. Raudan osalta se kuulostaa hyvin samanhenkiseltä kuin Sonyn ”PS5”, ja pääosassa on huippunopea uuden sukupolven SSD-kiintolevy, jonka ansiosta vanhan ajat lataustauot ovat historiaa. Microsoft jatkoi myös viime vuonna aloittamaansa studiokeräilyä ja osti itselleen Tim Schaferin Double Fine -pelistudion. Double Fine työstää tällä hetkellä Psychonauts 2:ta, joka nähdään toki edelleen myös muillakin laitteilla kuin Xboxilla.

Blair Witch Kauhuelokuvien sarjasta tehdään yllättäen peli, jonka takana on Layers of Fear- ja Observer -peleistä tuttu Bloober Team.

Battletoads Ikivanhan mätkeloikinnan uudesta tulemisesta nähtiin ensi kertaa oikeaa pelikuvaa. Ihastusta se ei juuri herättänyt.

Halo Infinite Peli on nimestään huolimatta suoraa jatkoa Halo 5:lle, ja sen pitäisi viedä Master Chiefin seikkailuja ”uuteen suuntaan”. Kenelläkään ei tosin ole hajua, mitä se tarkoittaa. Esityksen grafiikka ei suorastaan huutanut olevansa uutta sukupolvea.

Gears 5 Uusi yhteistyötila Escape on epätoivoista pakomatkaa. Peli ilmestyy jo 10. syyskuuta.

CASEY RODGERS/INVISION FOR XBOX/AP IMAGES

Elden Ring Huhut pitivät paikkansa, ja FromSoftware kehittää todellakin uutta Souls-henkistä suurta fantasiaseikkailua Thrones-kirjailija George R. R. Martinin kanssa.

10 // pelaaja.fi

Bleeding Edge Ninja Theoryn ensimmäinen peli Microsoftin leivissä on lähitaisteluvetoista mättöä kahdelle kilpailevalle tiimille.

Deathloop Dishonored-kehittäjien eli Arkane-studion uutuus on tarina kahdesta toisiaan tappavasta salamurhaajasta, jotka ovat juuttuneet murmelipäivään. Yksi haluaa rikkoa aikasilmukan ja toinen säilyttää sen. Erikoinen peli oli yksi messujen kiinnostavimmista uutuuksista.

GhostWire: Tokyo The Evil Within -kehittäjien uutuus on kauhupeliltä näyttävä GhostWire, joka kuvataan toimintaseikkailuksi.

Fallout 76: Nuclear Winter ja Wastelanders Bethesda ei vain luovuta Fallout 76:n suhteen. Luvassa on Battle Royale -taistelua ydintalvessa sekä sivuhahmot ja keskustelut peliin tuova Wastelanders-päivitys.

Bethesda – ”Tykkäisittekö meistä jälleen, pliis?” E3-HYPEMITTARI:

allout 76:n epämääräiset lupaukset ja pelin kauhea tila julkaisussa romuttivat Bethesdan maineen vuosiksi eteenpäin. Tämä näkyi yhtiön E3-tilaisuudessa, joka tuntui pelaajien teennäiseltä ja imelältä mielistelyltä. Esillä oli sentään oikeasti lupaavia pelejä, joista Doom Eternal ja Wolfenstein Youngblood ovat laajemmin esillä tässä numerossa. Lavalle toi aitoa ja puhdasta posiitivisuutta GhostWire: Tokyo -pelin luovan johtajan Ikumi Nakamuran pirtsakka esitys.

Orion Betheda myy tulevaisuudessa muille studioille uutta iD:n tekemää Orion-suoratoistotekniikkaa, jonka on tarkoitus optimoida striimipelien suorituskykyä.

Commander Keen Ikivanhassa shareware-loikinnassa seikkailleen komentaja Keenin jälkikasvu loikkii mobiilipelissä.

The Elder Scrolls: Blades Mobiilipeli Blades siirtyy Switchille. Ensimmäinen iso päivitys toi mukaan uusia lohikäärmeaiheisia tehtäviä.

pelaaja.fi // 11

Pelaajan maailma // E3 2019 -katsaus

Watch Dogs: Legion Brexitin jälkeinen Iso-Britannia on dystopiahelvetti, jossa tappajarobotit ja poliisit kyykyttävät kansalaisia. Vastaan asettuu vastarintaliike, johon pelaaja voi värvätä pelattavaksi kenet tahansa kaduilla pyörivistä tekoälyhahmoista. Se on ideana ehkä liiankin hieno ja kunnianhimoinen.

Tom Clancy’s Elite Squad Legendaarisen Sam Fisherin paluu paljastui taktiikkavetoiseksi mobiilipeliksi. Katkeraa!

Ghost Recon Breakpoint Wildlandsin seuraajan betatesti käynnistyy jo 5. syyskuuta. Painopiste on nyt enemmän selviytymisessä.

Roller Champions Ubisoft kehitti ilmaispeliin oman urheilulajin, jossa kierretään pallon kanssa rullaluistinrataa.

Assassin’s Creed Odyssey Kreikkaan palataan Originsista tutussa turistitilassa, jossa tutustutaan historiaan ja nähtävyyksiin.

Mythic Quest: Raven’s Banquet Elämää Philadelphiassa -sarjan tekijöiden komediasarja kertoo MMO-roolipelin tekijöistä.

Ubisoft – Vahva perussuoritus E3-HYPEMITTARI:

bisoft jatkaa omalla eurooppalaisella taidelinjallaan, johon kuuluu näemmä se, että kaikki julkistukset vuodetaan vuodesta toiseen ennen messuja. Vuotojen takia tapahtuman anti jäi hieman vaisuksi, ja täysin uudet julkistukset eivät tuntuneet uutta Watch Dogsia lukuun ottamatta suoranaisesti megaluokan peleiltä. Paljon aikaa käytettiin lisäsisällön ja olemassaolevien pelien uusien ”kausien” esittelyyn. Show’n ehdoton tähti oli Ghost Recon Breakpointin pahista esittävän Jon Bernthalin koira Bam Bam, joka oli lavalla niin hyvä poika.

Rainbow Six Quarantine Siege-tiimiräiskinnän pohjalta tehdään uusi yhteistyöpeli, jossa ammutaan muukalaisparasiitteja.

12 // pelaaja.fi

Gods & Monsters Assassin’s Creed Odysseyn tekijät innostuivat antiikin Kreikasta niin vahvasti, että he palaavat sinne satumaisessa avoimen maailman seikkailussa. Maailma on maalauksellinen, ja vastassa ovat mytologian hirviöt.

Collection of Mana Toimintaroolipelien kokoelma toi ensi kertaa länteen 24 vuotta vanhan Seiken Densetsu 3:n eli Trials of Manan.

Marvel’s Avengers Crystal Dynamicsin ja Eidos Montrealin Kostajat-peli ei saanut toivottua vastaanottoa. Syynä olivat ehkä supersankarien naamat. Tekijöillä ei ollut oikeuksia leffatähtien näköisyyteen, ja korvikkeet näyttivät väsyneiltä ja epäsankarimaisilta. Peli itse on kolmannen persoonan toimintamättöä.

Romancing SaGa 3 & SaGa: Scarlet Grace Eurooppaa aktiivisesti vältellyttä SaGa-roolipelisarjaa käännetään kahden osasta edestä länsimaihin.

Square Enix – Kivat kierrätystalkoot E3-HYPEMITTARI:

quaren esityksessä ei ollut valittamista, vaikka se oli pääasiassa pelkkää traileriputkea ja julkistukset painottuivat uusiversioihin, remasterointeihin ja lokalisointeihin. Faneja oli paikalla paljon, ja he tuntuivat aidosti tyytyväisiltä firman E3-antiin.

Outriders People Can Fly -studion eli Bulletstormin tekijöiden uutuus on moderni synkkä yhteistyöräiskintä, jota voi pelata yksinkin.

Final Fantasy VIII Remastered Hukassa olleesta lähdekoodista huolimatta Final Fantasy VIII saatiin viimein remasteroitua moderneille konsoleille.

Final Fantasy VII Remake Vuosia odotettu Final Fantasy VII -uusioversio esiteltiin viimein yksityiskohtaisesti. Luvassa on reaaliaikaista toimintaa, joka koostaa alkuperäisen seikkailun käynnistäneen Midgar-osion omaksi täyspitkäksi pelikseen. Julkaisu tapahtuu 3.3.2020.

pelaaja.fi // 13

Pelaajan maailma // E3 2019 -katsaus

Devolver Bootleg Devolver toi jo E3:n aikana myyntiin kivan hupikokoelman, jossa on 8-bittisiä väännöksiä sen omista peleistä.

The Legend of Zelda: Breath of the Wild 2 Avoin Zelda-seikkailu palaa Switchille suoran Breath of the Wild -jatko-osan muodossa. Maailma näyttäisi olevan tuttu edellispelistä, mutta myös synkemmistä kuvioista vihjaillaan.

Fall Guys: Ultimate Knockout Sata värikästä söpömaskottia yrittää selvitä hengissä vaarojen keskellä. Onko tämä minipelien battle royale?

Nintendo – Kumppanuuden ja vahvojen nimikkeiden voimaa E3-HYPEMITTARI:

irect-verkkolähetyksen välityksellä julkistuksensa taas tehnyt Nintendo tykitti linjoille jälleen rakastettua pelisarjaa toisensa perään. Tämä oli samalla yhtiön ensimmäinen E3 ilman yhtenä sen keulakuvista tunnettua Reggie Fils-Aimea. Hänet korvanneen Doug Bowserin nimestä väännettiinkin vitsiä heti alusta alkaen, kun julkistuksia meinasikin päästä tekemään aluksi itse Super Marion Koopakuningas.

Carrion Devolver nappasi talliinsa käänteisen kauhupelin lonkerohirviöstä. Samalla varmistui konsoliversio.

Devolver Digital – Lisää kiinnostavia pikkupelejä E3-HYPEMITTARI:

rikoisten indiepelien hovijakelija jatkoi omintakeisella linjallaan, johon kuuluu mm. yhtiön E3-show’t yhteen sitova ”jatkuva juoni”. Tämän vuoden kikka oli yhtiön oma kolikkopelikaappi Enter the Gungeon: House of the Gundead. Se on alkuperäisen Enter the Gungeonin innoittama valopyssypeli kahdelle pelaajalle. Kolikkopelin ostaminen ei tosin ole halpaa lystiä, ja House of the Gundead verottaa viiden tuhannen dollarin edestä.

Animal Crossing: New Horizons Nintendon erikoinen elämäsimulaattori Animal Crossing palaakin vasta maaliskuussa. Tuolloin kyläelämä päästään aloittamaan autiolta saarelta.

The Dark Crystal: Age of Resistance Tactics Netflixin uusi The Dark Crystal -sarja saa rinnalleen pelisovituksen, joka kääntää synkän nukkeuniversumin taktikointiseikkailuksi.

14 // pelaaja.fi

The Witcher III: Wild Hunt – Complete Edition Suurroolipeli The Witcher III pyörii tämän vuoden aikana myös Switchin ruudulla. Kompromisseja on tehty, mutta kenties mukana kulkeva Noituri on sen arvoinen.

No More Heroes 3 Kädenlämpöiseksi jääneen Travis Strikes Againin jälkeen No More Heroes jatkuu ensi vuonna täysverisesti Switch-yksinoikeutena.

Panzer Dragoon Klassinen Sega Saturn -räiskintä uusitaan visuaalisesti ja pelattavuudeltaan tätä päivää varten. Liitoon päästään talvella.

Empire of Sin 1920-luvun gangsterimaailma saa oman syvällisen strategiapelinsä Brenda ja John Romerolta sekä Paradoxilta.

Super Smash Bros. Ultimate Super Smash Bros. Ultimaten hahmotarjonta laajenee seuraavaksi Dragon Quest -sankareilla sekä tasoloikkaduo Banjo-Kazooiella. Banjon mättödebyytti on huomattava, sillä se kuvastaa Nintendon ja Microsoftin läheistä nykysuhdetta.

The Legend of Zelda: Link’s Awakening Game Boy -klassikon söpö Switch-uusioversio vahvistui syyskuun 20. päivälle. Mukaan paljastui myös kevyt luolastoeditori.

Astral Chain Mystiset muukalaiset korruptoivat maailmaa PlatinumGamesin seuraavassa toimintaseikkailussa, jossa taistellaan parhaimmillaan kahdella hahmolla samanaikaisesti.

Daemon X Machina FormSoftwaren Armored Core -sarjan veteraanit ryhtyvät lennokkaammiksi ja tuovat näyttäviä mechoja Switchille 13. syyskuuta.

Luigi’s Mansion 3 Luigia jännittää taas myöhemmin tänä vuonna. Onneksi apua kummitusjahtiin saadaan uusista apuvälineistä, kuten ohjattavasta limaklooni Gooigista.

pelaaja.fi // 15

Pelaajan maailma // Hyvät, pahat ja rumat – äärimmäisen vakavia uutisia

Hinajaa

Star Controlin alkuperäiset tekijät Fred Ford ja Paul

Reiche ovat sotineet oikeudessa julkaisija Stardockia vastaan pienen ikuisuuden siitä, kenellä on oikeus tehdä lisää tähtimatkoja. Nyt Atlantin toiselta puolelta kantautuu tieto, että kiistat on sovittu ja kaksikko alkaa työstää lisää Star Controlia Stardockin leivissä. Kaiken avain oli kuulemma mehiläisten hoito, joka on sekä Reichen että Stardock-pamppu Brad Wardellin suuri intohimo. Kuulostaa epäilyttävän hunajaiselta vuosien riitelyn jälkeen, mutta tuloksena on kaksi samaan aikaan kehitettävää Star Control -pelien jatkumoa, joten ei pidä valittaa.

HYVÄT Cossaajat

Jokainen E3-tapahtuma tarvitsee epä-

onnistuneen pelijulkistuksen tai lehdistötapahtuman, sillä niistä messut yleensäkin muistetaan. Tänä vuonna vastuun kantoi näyttävästi Crystal Dynamicsin tuleva Avengers-peli. Se vaihtoi elokuvista tuttujen sankarien naamat uusiin, missä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta nämä korvikekostajat näyttävät hilpeästi keski-ikäisiltä cosplay-harrastajilta. Vaatii todella paljon saada kansa nihkeäksi Avengersista näinä aikoina, mutta elämäänsä väsyneeltä autokauppiaalta näyttävä Kapteeni Amerikka on liikaa kenelle tahansa. Ei tästä Giant Enemy Crabin korvaajaksi ole, mutta hatunnoston Crystal Dynamics ansaitsee silti. Ja tuurilla tuosta suosta voi vielä nousta.

Hahmot

E3:n voittaja oli tietysti CD Projekt Redin Cyberpunk 2077, joka kruunattiin kuninkaaksi jo pelkällä Keanu Reeves -paljastuksella. Osa pelaajista on kuitenkin ollut skeptinen sen suhteen, mahtaako studio tavoittaa kyberpunk-genren futuristisen olemuksen. Demojen kybermätön ja coolin poseerauksen ohessa lupaava merkki on se, että tekijät lupaavat peliin nyt myös ultramodernin hahmonluontigeneraattorin, jonka vaihtoehtoja ei ole sidottu lainkaan perinteisiin tiukkoihin sukupuolirajoihin. AAA-peleissä vastaavaa on tosin nähty jo kybäkyberissä Sims 4:ssä, joten CDPR ei ole aivan kehityksen terävimmässä kärjessä.

PAHAT Pessi

Väinämöiset

tion Soccer vaihtaa nimeä. Nimikikkailussa ei toki ole mitään uutta, sillä sarjalla on juuret Goal Storm -nimisissä peleissä ja se tunnetaan Japanissa nimellä Winning Eleven. Pro Evo -nimellä se on tunnettu kuitenkin jo PS2-ajoista ja vuodesta 2001, joten PES-nimellä on jo nostalgia-arvoa. Ja mikä on uusi nimi? Ei mitään sen vähempää kuin tönkkö ja keinotekoinen eFootball PES 2020, joka ilmeisesti yrittää saada ihmiset uskomaan, että kyse on jonkinlaisesta kilpapelihitistä. Asialla on Konami, joten miksipä tästä kukaan yllättyisi. Odotamme innolla kuulevamme myös projektista eSneaking MGS 2021.

FromSoftwaren ja George R. R. Martinin yhteistyöprojekti Elden Ring ehdittiin julistaa jo useampaan otteeseen Kalevalan innoittamaksi. Täh? Niinpä. Fromin pelien tarustoa analysoidaan jo trailereista lähtien mielipuolisella tarkkuudella, ja nyt osa tyypeistä on näkevinään selkeitä Kalevala-viittauksia Seppo Ilmarisesta Väinämöiseen, Sampoon ja Kullervoon. Valitettavasti mikään ei oikeasti tue vielä teoriaa, ja Elden voi vetää inspiraationsa ihan hyvin vaikka Nibelungein laulun kaltaisista germaanitaruista. Nyt kun ehdittiin innostua, pettymys onkin karvas, jos pelin julkaisussa ei päästä ”torille”.

Tohtori

RUMAT

16 // pelaaja.fi

Jalkapallopelien instituutio Pro Evolu-

Twitchin tunnetuimpiin pelistriimaajiin kuuluva

viiksivallu Guy ”Dr. Disrespect” Beahm lensi pellolle Twitchistä ja E3-messuilta. Jamppa keksi, että olisi hienoa harrastaa IRL-striimausta ja harhailla ympäri messuja, joten mikäpäs olisi sen hassumpi kuvauspaikka kuin julkinen vessa. Torvelo tohtori onnistui kameramiehineen muun muassa kuvaamaan alaikäiseltä näyttävää messuvierailijaa pisuaarilla, joten projekti ei ollut vain pöljä vaan myös kirjaimellisesti laiton Kalifornian yksityisyyssäädösten mukaan. Lapsipornon rajoja jenkeissä hipova tapaus on niin vakava, että Twitch joutuu pitämään lempparitohtorinsa poissa linjoilta varmaan jopa useamman viikon.

TOP 5 // Pelaajan maailma

Sanat: Teo Scheepstra

TOP5 RETROURHEILUPELIT Urheilupelisarjojen jokavuotiset päivitykset löytyvät toistuvasti myyntilistojen kärjestä, mutta onko uusin peli automaattisesti ykkösvaihtoehto, jos haetaan parasta mahdollista pelikokemusta? Pc-pelaajien vastaus on yllättävän usein ei. Vanhoja pelejä pidetään edelleen suuressa arvossa, ja modaamalla niihin saa päivitetyt joukkueet ja peliasut. Nämä viisi eri urheilulajien virtuaalivastinetta näyttävät, miksi uudempi ei välttämättä ole aina parempi.

MVP Baseball 2005 Pc-pelaajilla ei ole juuri vaihtoehtoja baseball-peleissä. EA:n MVP Baseball 2005 on toistaiseksi viimeinen pc:lle ilmestynyt MLB-lisenssillä varustettu lajityyppinsä edustaja – ellei lasketa Out of the Park Baseball -managerisimulaatiota. Uudempien pelien puute ei kuitenkaan ole välttämättä huono asia, jos haluaa itse ohjata pelaajiaan. MVP Baseball ei nimittäin ole monien mielestä ainoastaan paras baseball-peli vaan myös paras koskaan tehty urheilupeli. Uratilassa on rutkasti sisältöä, ja pelattavuuskin on kohdillaan.

NHL 04 NHL-sarjaa ei ole julkaistu pc:lle vuosiin. Viimeisin tietokonelätkä on NHL 09, mutta eniten huomiota pelaajilta saa vielä vanhempi NHL 04. NHL04 Rebuilt -foorumilta löytyy läjäpäin sisältöä peliin, jonka käyttäjäkunta on ristinyt parhaaksi koskaan tehdyksi jääkiekkopeliksi. Oli väitteestä mitä mieltä tahansa, modeja on saatavilla vaikuttavan paljon ja monipuolisesti. Niiden avulla voi saada jopa kotimaisen Liigan lähes tosielämää vastaavaksi – maalilauluja myöten. Asennusohjeetkin löytyvät näppärästi suomeksi.

Pro Evolution Soccer 6 FIFA ja Pro Evolution Soccer ilmestyvät joka vuosi niin konsoleille kuin pc:llekin, joten jalkapallopeleistä ei ole puutetta. Pelaajayhteisön keskuudessa uudemmat pelit herättävät kuitenkin ristiriitaisia tunteita. Yksinpelistä nauttivat ovat sitä mieltä, että nykypeleissä on panostettu liikaa verkkopeliin ja oman unelmajoukkueen kasaamiseen. Siksi jotkut suosivatkin edelleen PES 6:ta, joka hieman vanhentuneista grafiikoistaan ja hieman yksinkertaisesta uratilastaan huolimatta on äärimmäisen hauska futispeli, jossa tekoälyä vastaan pelaaminen on pääosassa.

Rugby 08 Rugby-pelien tarjonta on yleisesti ottaen tasoltaan heikkoa. Pelejä ei välttämättä edes tule joka vuosi, ja viimeisimmät tekeleet ovat parhaimmillaankin keskinkertaisia. EA:n viimeiseksi virtuaalirugbyksi jäänyt Rugby 08 on edelleen joidenkin mielestä paras vaihtoehto, jos haluaa kokeilla tätä yllättävän monimutkaista lajia videopelimuodossa. Asiantuntijoiden mukaan rugbya on äärimmäisen hankala kääntää videopeliksi, mutta Rugby 08 on ainakin hyvä yritys.

Madden NFL 08 Madden-sarja teki paluun pc:lle tämän vuoden versiollaan, mutta sitä ennen EA:n jenkkifutisrymistelyä ei nähty konsoleiden ulkopuolella yli kymmeneen vuoteen. Tämän takia Madden 08:n ympärille on kasvanut laaja yhteisö, joka päivittää peliä joka vuosi. 08:n yhteisö jatkaa porskuttamistaan siitä huolimatta, että Madden 19 on saatavilla pc:lle. Nähtäväksi jää, säilyykö suosio pc-julkaisujen jatkuessa, mutta toistaiseksi pelaajia riittää.

pelaajalehti.com // 17

Pelaajan maailma // 10 vuotta sitten

Pelaaja-lehdessä 10 vuotta sitten

Pelaaja 82 // heinäkuu 2009 Kannessa: Alan Wake

Pelaaja 83 // elokuu 2009 Kannessa: Batman: Arkham Asylum

Kesäartikkeleissa Alan Wake ja Batman: Arkham Asylum Remedyn kauan odotettu Alan Wake palasi näyttävästi parrasvaloihin kesäkuussa 2009 yhtenä Microsoftin E3-pelitarjonnan helmenä. Pelaajan toimitus vieraili neljän vuoden tauon jälkeen Remedyn luona uudelleentutustumassa vihdoin loppusuoralla olleeseen Xbox 360 -peliin. Kerroimme, mitä muutoksia vuosien varrella oli tapahtunut ja millaisilla keinoilla Remedy peliään rakensi. Elokuun Pelaajassa sen sijaan Janne Pyykkösellä oli eräänkin palautteen mukaan ”kakkaa” aivojen tilalla, kun mies antoi Batman-lisenssipelille arvostelussa täydet kymmenen pistettä. Kun on pelannut tarpeeksi monta surkeaa lisenssipeliä, niin oli jo aikakin, että sieltä tuli vihdoin kirouksen murtanut tähti. Batman: Arkham Asylum teki Batman-peleille sen, minkä Christopher Nolanin Batman-elokuvat tekivät yön ritarin leffauralle.

18 // pelaaja.fi

Rockstar ryösti Suomen kansallisaarteen

E3 2009 – messut palasivat ruotuun Vuoden 2006 jälkeen E3-messut muutettiin massiivisesta 60 000 ihmisen tapahtumasta kokoelmaksi pienimuotoisia lehdistötilaisuuksia hotellien konferenssitiloissa. Ne eivät innostaneet ketään ja karkottivat valtaosan mediasta messuilta. Kaksi välivuotta riitti, ja vuonna 2009 E3 teki paluun vanhaan tarjoamalla jännittäviä lehdistötilaisuuksia ja täyden Los Angelesin messukeskuksen. Pelitarjontakin vakuutti: Mass Effect 2, BioShock 2, Super Mario Galaxy 2, Metal Gear Solid: Peace Walker, Monkey Islandin paluu, Castlevania: Lords of Shadow, Uncharted 2, Assassin’s Creed II ja monia muita.

Rockstar Games julkaisi ensimmäiset kuvat ja katsaukset Max Paynen kolmannesta osasta, jonka kanssa sarjan luoneella espoolaisella Remedyllä ei ollut enää mitään tekemistä. Muutokset järkyttivät herkimpiä lukijoita, sillä Max oli nyt kaljamahainen sikaniska. New York ja synkkä noir-tunnelma olivat vaihtuneet auringonvaloon ja São Pauloon, jossa kaksitoista vuotta vanhempi Max teki hanttihommia turvamiehenä.

Pelimaailma liikkeessä Nintendo esitteli Wiin ja sen liikeohjaimen vuonna 2006, eikä sille osattu odottaa sitä menestyksen määrää, jonka se lopulta sai osakseen. Liikuntaa ja sosiaalisuutta korostaneet Wii Sports- ja Wii Fit -pelit menestyivät niin hyvin, että Sony ja Microsoft joutuivat muuttamaan kantaansa liikeohjauksen ja satunnaispelaajia kosiskelevien kevytpelien suhteen. E3-messujen suuret laitteistopaljastukset olivatkin Microsoftin Project Natal -liikeohjainkamera (eli Kinect) sekä PlayStation 3:n valopallo-ohjain eli PlayStation Move -kapula.

Kesän 2009 peliarvostelut ja ensitestit Kesällä ei julkaista pelejä liiaksi asti, mutta päätyivätpä heinäkuun lehdessä arvostelulistalle muun muassa Prototype, Red Faction: Guerrilla, Fight Night Round 4 ja Tales of Vesperia. Elokuussa tuomiolla olivat Batmanin ohella esimerkiksi Trine, Indiana Jones and the Staff of Kings, Wii Sports Resort, The Conduit, Overlord II ja Battlefield 1943. Horisontissa näkyvistä peleistä laajemmassa ennakkokatsauksessa lehtien sivuilla olivat ainakin Borderlands ja Halo 3: ODST.

pelaaja.fi // 19

Pelaajan maailma // Tarpeellista tavaraa

Klassikon langaton paluu Tavaraa KENTIES MAAILMAN RAKASTETUIN PELIHIIRI ON KASVANUT ISOKSI JA KATKAISSUT NAPANUORANSA. TESTISSÄ LOGITECH G502 LIGHTSPEED WIRELESS.

iitisen vuotta markkinoilla viihtynyt Logitech G502 on markkinoiden myydyimpiä pelihiiriä, eikä suotta. Malli on käynyt vuosien varrella läpi muutamia uudistuksia, mutta sen ikoninen ulkonäkö ja hyväksi todetut perusominaisuudet ovat säilyneet pitkälti samoina. Tänä vuonna sarja ottaa toistaiseksi suurimman harppauksensa eteenpäin, kun se jättää johdot vihdoin historiaan. Langaton G502 ei eroa muotoilultaan johdollisesta esi-isästään. Kulmikkaan futuristinen pelihiiri on kädessä mukavampi kuin muotokieli antaa ymmärtää, mutta se on kuulopuheiden mukaan suurimpiin lapiokäsiin hieman turhan kapoinen. Teksturoitu kumipäällyste pitää hiiren hyppysissä nopeissakin liikkeissä, eikä ajatuksella aseteltuihin painikkeisiin tarvitse kurotella. Pelaajille, joille käyttötuntuma on kuolemanvakava asia, tarjotaan myös mahdollisuutta hienosäätää hiiren painopistettä ja liikuteltavuutta erillisillä metallipainoilla. Huomautettava kuitenkin on, että hiiri on suunniteltu puhtaasti oikeakätisille peukalotukea myöten.

G502 on pelihiirien jokapaikanhöylä, eikä se siis vedä vertoja kilpapelimalleille keveydessä tai MMO-hiirille painikkeiden määrässä, mutta monipuoliselle pelaajalle se tarjoaa äärimmäisen hyvät mahdollisuudet pelikokemuksen räätälöintiin. Logitechin helppokäyttöisellä ohjelmistolla ohjelmoitavia painikkeita on yhteensä 11, ja toimintoprofiileja voi vaihtaa napin painalluksella. Hiiren jousitus on napakka ja painallukset tuntuvat teräviltä. Valituksen aihetta antavat vain hiiren yläreunaan sijoitellut DPI-painikkeet, joihin on hieman turhan helppo osua epähuomiossa etusormella. Teknisesti hiiri on kehittynyt melkoisesti alkuajoistaan. Hiiren nimestäkin löytyvä Lightspeed on Logitechin oma langaton tiedonsiirtoratkaisu, jonka se verkkosivuillaan havainnollistaa olevan moninkertaisesti jopa kilpailijoiden langallisia hiiriä nopeampi. Väitteiden todenmukaisuutta on vaikea varmistaa omatoimisesti, mutta minkäänlaista ihmisaivoin huomattavaa viivettä hiiren ja tietokoneen välillä ei ole. HERO 16K -anturi mahdollistaa valtavan DPI-haarukan, ja kätevä sniper-painike mahdollistaa välittömän vaihtelun minimien ja maksimien välillä. Anturin tarkkuus oli vertailukohteeksi joutuneeseen Corsair Harpooniin verrattuna aivan eri sfääreissä, ja hiiren voisi jopa kuvailla toimivan kuin ihmisen mieli.

Logitech G502 Lightspeed Wireless ––––––––––––––––––––––– Koko: 132 × 75 × 40 mm Paino: 114 g + 16 g lisäpainoja Tarkkuus: 100–16 000 DPI Akun kesto: 48–60 tuntia valaistuksesta riippuen Hinta: 149 €

RGB-valaistuksesta ei juuri ole iloa pelatessa, sillä värillinen logo jää kämmenen alle ja DPImerkkivalot sammuvat muutamassa sekunnissa.

G502:n akku riittää 48–60 pelituntiin riippuen siitä, onko hiiren RGB-valaistus käytössä. Viiden minuutin latauksella itselleen saa lunastettua 2,5 tuntia peliaikaa, mutta jos ajatus akun loppumisesta ahdistaa, hiiren kaveriksi voi ostaa Logitechin PowerPlay-hiirimaton, joka lataa laitetta langattomasti sen ollessa käytössä. Valitettavasti matto itsessään maksaa jo valmiiksi tyyriihkön hiiren verran. Tämä artikkeli saattaa tuntua pikemminkin ominaisuuslistaukselta kuin varsinaiselta arvostelulta, ja siitä on syyttäminen pelkästään G502:ta. Laite edustaa edelleen pelihiirien parasta A-luokkaa, eikä siinä rehellisesti ole juuri arvosteltavaa. Lämmin suositus kaikille langatonta pelikokemusta kaipaaville. Johanna Puustinen

Teksturoitu kumipäällyste pitää hiiren hyppysissä nopeissakin liikkeissä, eikä ajatuksella aseteltuihin painikkeisiin tarvitse kurotella.” 20 // pelaajalehti.com

Mobiilipelaajan paras ystävä Tavaraa

ONEPLUSIN LUKSUSMALLI ON PAKATTU NIIN TÄYTEEN TEHOJA, ETTEIVÄT MOBIILIPELIT PYSY VAUHDISSA.

OnePlus 7 Pro ––––––––––––––––––––––– Koko: 162,6 × 75,9 × 8,8 mm Paino: 206 g RAM: 6 Gt / 8 Gt / 12 Gt (testattu) Tallennustila: 128 Gt / 256 Gt (testattu) Akku: 4 000 mAh Hinta: alk. 709 €

iinalainen puhelinvalmistaja OnePlus on hyvin edullisilla laatulaitteillaan ansainnut itselleen lippulaivantappajan lisänimen, mutta tuoteperheen tuorein tulokas edustaa uudenlaista lähestymiskulmaa. Toukokuussa myyntiin tullut OnePlus 7 Pro on turboahdettu versio uuden sukupolven älypuhelimesta, jossa ei säästellä tehoa tai ylellisiä ominaisuuksia. Prosta povattiin jo etukäteen varteenotettavaa kilpailijaa Razerin ja ASUSin pelikäyttöön suunnitelluille superluureille, eikä ennakkopöhinä vaikuta olleen aiheetonta. Ensimmäisenä katseen kiinnittää puhelimen kaartuva ja laitteen koko etuosan peittävä näyttö, jonka tieltä on raivattu kaikki mekaaniset komponentit etukameraa myöten. Motorisoitu selfie-linssi nousee tarvittaessa huomaamattomasti esiin puhelimen yläreunasta, ja vaikka konsepti tuntuu aluksi omituiselta, siihen tottuu hyvin nopeasti. Kaunis puhelin ei tietenkään ole pelkkä koristeesine, vaan sen sisältä löytyy yhtä vaikuttavaa rautaa. Pelkästään AMOLED-näyttö itse on markkinoiden parhaita. 1440p-tarkkuus ja 90 hertsin virkistystaajuus ovat vielä hyvin harvinaista herkkua, eikä monikaan mobiilipeli edes osaa vielä käyttää näiden täyttä potentiaalia hyväkseen. Jotta pelit voisivat edes teoriassa pyöriä moisilla spekseillä, 7 Pro on ahdettu täyteen tehoa. Monien valmistajien suosimaa Snapdragon 855 -suoritinta tuetaan tuhdeimmassa Pro-versiossa suorastaan ylimitoitetulla 12 gigan keskusmuistilla, mutta kevyempiäkin vaihtoehtoja on tarjolla. Testipuhelimen teho ei loppunut kesken vaativassakaan moniajossa, eikä se nestejäähdytyksen ansiosta kuumennut huomattavasti edes laturin päässä.

Perusmallin OnePlus 7 häviää Prolle muun muassa näytön tarkkuudessa, akun koossa ja kameroiden määrässä, mutta erot näkyvät myös hinnassa.

Pelkästään AMOLED-näyttö itse on markkinoiden parhaita.”

Pelikokemusta on Pron kohdalla lähdetty hienosäätämään mukavammaksi monesta muustakin eri kulmasta. Toinen alakaiuttimista on siirretty pois kämmenen tieltä, haptinen värinä tuntuu huomattavasti edellisen sukupolven vastaavaa napakammalta, ja jo ennestään nopea Dash-lataus on vaihtunut järjettömän rivakkaan Warpiin. ESports-brändätty Fnatic Mode optimoi tehoa, pienentää viivettä ja hiljentää näppärästi kaikki ilmoitukset. Ei liene siis epäilystäkään siitä, etteivätkö mobiilipelaajat olisi olleet päällimmäisenä OnePlusin mielessä, kun Pro-mallia alettiin suunnitella. Vastaavia ominaisuuksia tarjoaviin kilpailijoihinsa verrattuna OnePlus 7 Pro on 700–800 euron hintaluokassaan silti huokea, kuten yhtiöltä on lupa odottaakin. Rahoilleen siis saa ehdottomasti vastinetta teorian tasolla, mutta kyseenalaiseksi jää, ovatko markkinat kypsiä pelilaitteille, joiden tehoa ei vielä pystytä täysin hyödyntämään. Johanna Puustinen

OnePlus Bullets Wireless 2 – langatonta luksusta OnePlus hankkiutui eroon kuulokepaikasta jo edellisessä sukupolvessa, mutta hitaat sopeutujat voivat yhä liittää johdolliset luurinsa kiinni USB-C-sovittimella. Latauspaikan jakaminen kuulokkeiden kanssa aiheuttaa kuitenkin ikäviä ongelmia esimerkiksi pitkillä bussimatkoilla. Vaihtoehtoratkaisuna OnePlus markkinoi omia Bullets Wireless -kuulokkeitaan, joiden päivitetty versio ilmestyi kauppoihin uusien puhelinten rinnalla. Bluetooth-kuulokkeet ovat toki sovitinta huomattavasti kalliimpi hankinta mutta johtotuskailuun verrattuna niin valtava elintasoparannus, että niitä kannattaa budjetin salliessa harkita vakavasti. Edeltäjiään ergonomisemmat luurit pysyvät mainiosti päässä kovassakin liikkeessä, ja magneettilukon ansiosta ne voi jättää huoletta roikkumaan kaulaan. Sadan euron hintalappuun nähden äänenlaatu on varsin hyvä, eikä viivettä ei ole nimeksikään. Kymmenen minuutin latauksella saa kymmenen tuntia kuunteluaikaa.

pelaajalehti.com // 21

Pelaajan maailma // Suomen pelimuseo

Suomen pelimuseo rikkoo ennätyksiä ja kerää palkintoja Katsaus MENESTYKSEN TAKANA ON KOKO SUOMALAINEN PELIYHTEISÖ.

uomen pelimuseo avasi ovensa museokeskus Vapriikissa Tampereella tammikuussa 2017. Yli kaksi vuotta myöhemmin maamme ensimmäinen peleille ja pelaamiselle omistettu museo voi erittäin hyvin. Siitä on tullut keskeinen osa Vapriikkia, ja koko museokeskuksen kävijämääräennätykset on rikottu joka vuosi. Yleisössä näkyy myös uudenlaisia kasvoja. – Vapriikin taholta on sanottu, että kävijäkunta on monipuolistunut. Monet tulevat ostamaan lipun nimenomaan Pelimuseoon, vaikka Vapriikin lipulla saa käydä kaikissa muissakin museoissa, Pelimuseon taustalla vaikuttava Jukka O. Kauppinen kertoo. Hyöty on molemminpuolista. Pelimuseo tuo Vapriikkiin lisää väkeä, ja Vapriikin työntekijät huolehtivat salivalvonnasta ja lipunmyynnistä. Vapriikin tilojen ja hyvän sijainnin ansiosta museoon löytävät tiensä myös ne, jotka eivät ole tulleet vierailemaan nimenomaan Pelimuseossa. Sijainti mahdollistaa yhteistyön myös Vapriikin muiden museoiden kanssa. Esimerkiksi 18. toukokuuta pidettyyn Museoiden yöhön Pelimuseo ja Jääkiekkomuseo järjestivät yhteistyössä jääkiekkopeli-illan. Nyt kun museon alakerrassa on Dracula-näyttely, museo tutkii mahdollisuutta esitellä vampyyripelejä. Viime vuonna Suomen pelimuseo sai Dibner Award for Excellence in Museum Exhibits -palkinnon. Kansainvälisesti merkittävää palkintoa on kutsuttu jopa museoalan Oscariksi. Kauppinen ei kuitenkaan ole huomannut sen vaikutusta kävijäkuntaan. Ulkomaalaisia kävijöitä on, mutta museota ei ole kohdennetusti mainostettu ulkomaille. Niin suomalainen kuin ulkomaalainenkin yleisö on löytänyt paikalle aika hyvin itsestään. – Totta kai palkinnot tuovat näkyvyyttä, vakuuttavuutta ja uskottavuutta. Kaikki, mikä näkyy muuallakin kuin omassa Facebookissa, on kovaa plussaa, ja voihan sitä rintaansa vähän röyhistellä. Museopiireissä palkinnot ovat kovempi juttu. Dibner Awardin lisäksi Pelimuseon palkintoseinältä löytyvät muun muassa Pelikasvattajien verkoston myöntämä Vuoden pelikasvattaja -palkinto vuodelta 2017 sekä Nörttitytöt ry:ltä saatu Vuoden nörttiteko 2017.

Mikä museossa sitten vetää ihmisiä puoleensa? Kauppisen mukaan varsinaista vetonaulaa ei ole, vaan ihmisiä kiinnostavat eri asiat. Yhdet viettävät aikaa eri aikakausille omistetuissa teemahuoneissa, toiset taas pelihallissa. Keskeistä kuitenkin on, että Pelimuseossa kaikki pelit ovat yhtä arvokkaita. Isot hitit, kuten Clash of Clans, eivät saa sen enempää tilaa kuin lisensoimaton, kadotuksen syövereistä pelastettu J. R. R. Tolkienin Keski-Maahan perustuva tekstiseikkailu LORD. LORDin tarinassa piilee ehkä osasyy museon suosioon. Jo kadonneeksi luullun pelin alkuperäinen tekijä 22 // pelaaja.fi

Museolla ei ole varsinaista vetonaulaa, mutta konsoliseinää on vaikea olla huomaamatta. Pelimuseon logo ja erilaisten laitteiden määrä saavat vierailijat pysähtymään ja muistelemaan, mitä konsoleita ovat itse omistaneet.

pelaaja.fi // 23

Pelaajan maailma // Suomen pelimuseo

Vapriikin henkilöstö ylläpitää osaltaan Pelimuseon ja pelihallin laitteita. Tamperelaisen Reprocade-pelikoneoperaattorin Toni Caven käy lisäksi huoltamassa pelihallikoneita viikoittain.

KUVA: MANU PÄRSSINEN

Pelimuseossa on hauskaa se, että meillä ei ole hirveästi rajoja. Voimme tutkia digitaalista kulttuuria aika vapaasti.” – Jukka O. Kauppinen 24 // pelaaja.fi

Toissavuoden huoltotauolla pelimuseo toteutti museo 1.1-uudistuksen ja vaihtoi valikoimastaan seitsemän peliä. Joukossa on muun muassa palkittu päihderiippuvuutta lapsen näkökulmasta käsittelevä Lydia.

jäljitettiin, ja peli saatiin toimivaan kuntoon. Nyt se on yleisön pelattavissa osana museon kokoelmaa, eikä se ole ainoa kaltaisensa. Tämänkaltaisista peleistä huomaa, kuinka museo ei ole pelkästään sitä pyörittävien tahojen projekti vaan koko suomalaisen peliyhteisön yhteinen hanke. Tämä näkyy lahjoitetuissa peleissä ja tavaramäärässä, joka lisääntyy itsestään. – Oltiin tuolla Commodore 64 -huoneessa ja katsoin, että mitä nämä ovat. Jotkut olivat tuoneet huoneen teemaan sopivia tavaroita ja jättäneet sinne, Kauppinen nauraa. Museon tulevaisuudesta Kauppinen ei osannut vielä sanoa tarkemmin. Päivityksiä tapahtuu, ja pelit saattavat vaihtua. Studiotilan näyttely ensimmäisestä suomalaisesta tietokonelehdestä, vuonna 1983 ilmestyneestä Micropostista, jatkuu kesän loppuun. Lisäksi Kauppisen järjestämät peli-illat, joihin tuodaan vanhoja pelikoneita ja pelejä pelattavaksi, jatkuvat syksyllä pienen kesätauon jälkeen. Muitakin resurssien rajoissa järjestettyjä tapahtumia on luvassa, mutta tarkempaa tietoa niistä saadaan tulevaisuudessa. Myös tulevat näyttelyt pysyvät toistaiseksi arvoituksena. – Pelimuseossa on hauskaa se, että meillä ei ole hirveästi rajoja. Voimme tutkia digitaalista kulttuuria aika vapaasti. Vierailun lopuksi Kauppinen toteaa vielä, että rahallisen hyödyn takia Pelimuseota ei pyöritetä. Voittoa ovat tyytyväiset vierailijat. – Rakkaudesta lajiin. Voidaanpahan joskus näyttää valokuvia, että tällainen meillä oli. Teo Scheepstra

Tietoturvaguru Mikko Hyppönen kävi museon 1.1-uudistuksen avajaisissa, kun valikoimaan tuotiin hänen vuonna 1988 tekemänsä seikkailupeli Paha juttu.

pelaaja.fi // 25

VR-skene uppoutuu virtuaalitodellisuuden uutisiin ja uutuuksiin. Palstan toimittaa Jukka Moilanen.

Virtuaalitodellisuutta E3:sta P

erinteisesti vuoden merkittävin pelitapahtuma E3 elää murroksen aikakautta. Vaikka isot studiot ovatkin siirtäneet katseensa varsinaisten messujen ulkopuolelle, riittää E3:een siltikin isoja ja pienempiäkin kiinnostavia paljastuksia. Virtuaalitodellisuuspelit eivät olleet tänäkään vuonna messujen keskeinen kiintopiste, mutta parrasvalojen katveesta löytyi myös mielenkiintoisia uutuuksia.

Hiippailuhitin paluu

eat Corporation paljasti E3-messuilla jatkoa Budget Cuts -hittihiippailulleen. Varhaisella demoversiollaan huomiota herättänyt Budget Cuts saatiin maailmalle lopulta vasta viime vuonna, mutta toimistohiiviskely on saamassa jatkoa jo pikapuoliin. Yhteistyössä Fast Travel Gamesin kanssa kehitettävä Budget Cuts 2: Mission Insolvency jatkaa tutulla teemalla. Pelaajan tehtävänä on hiiviskellä TransCorp-yhtiön uumeniin ja estää tehostamiseen tähtäävät kululeikkaukset. Tarjolla on kuvauksen perusteella uusia työkaluja ja vihollisia sekä aiempaa avarampia pelialueita. Budget Cuts 2: Mission Insolvency julkaistaan SteamVRyhteensopiville laitteille jo tämän vuoden aikana. Jatko-osan lisäksi Neat Corporation vahvisti myös alkuperäisen Budget Cutsin laajenevan uusille alueille. Hiiviskelemään päästään PlayStation VR:llä tulevana syksynä ja todennäköisesti myös Oculus Questilla PSVRversion valmistumisen jälkeen.

HTC:n uuden sukupolven visiiri tekee tuloaan

TC on paljastanut aikaisemmin tänä vuonna julkistetun Vive Cosmos -virtuaalitodellisuusvisiirin yksityiskohtia. Yhteistyössä Valven kanssa kehitetyllä Vivellä VRmarkkinaosuuksia vallannut korealaisyhtiö kertoo tuovansa Vive Cosmosin markkinoille kesän jälkeen. Tällä kertaa ilman Valven tukea kehitetyn Vive Cosmosin on määrä tarjota alkuperäistä Viveä tarkempaa resoluutiota ja parempia linssejä. Uuden laitteen kerrotaan parantavan myös käyttömukavuutta. Laitteisto hyödyntää liikkeen seurantaan neljää visiiriin sijoitettua kameraa, mikä helpottaa Vive Cosmosin käyttöönottoa. Vive Cosmos edellyttää kuitenkin riittävän tehokkaan pc-tietokoneen, johon visiiri kiinnitetään kaapelilla, eli kyse ei ole Oculus Questin kaltaisesta itsenäisestä laitteistosta. Vive Cosmosin tarkemman julkaisupäivän ja hinnoittelun pitäisi tarkentua vielä kesän aikana ennen virallista julkaisua.

26 // pelaajalehti.com

Tarkka-ammuntaa toisessa maailmansodassa

rutaalista Sniper Elite -räiskintäpelisarjastaan tunnettu Rebellion vahvisti Sniper Elite VR:n tekevän tuloaan virtuaalitodellisuuslaitteille. Sniper Elite VR tarjoaa kokonaan uuden pelikokemuksen, joka sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen Italiaan Sniper Elite 4:ää edeltäviin tapahtumiin. Pelin kerrotaan sovittavan aiemmista osista tutun läpivalaisevan hidastuska-

meran virtuaalitodellisuuteen, joten liioitellulla väkivallalla mässäillään näillä näkymin myös VR:ssä. Pelin PSVR-version kerrotaan tukevan DualShock 4:n ja PlayStation Moven ohella aseen muotoista Aim-ohjainta autenttisemman ampumiskokemuksen saavuttamiseksi. Sniper Elite VR on työn alla PSVR:n ohella Oculus Riftille ja SteamVR-laitteille.

Pintaraapaisut // Pelaajan maailma

Conan Chop Chop

Sky: Children of the Light

Outer Wilds

Tekijä: Mighty Kingdom Julkaisija: Funcom Alusta: PS4, Switch, Xbox One, Win Julkaisu: 3.9.

Tekijä: Thatgamecompany Julkaisija: Thatgamecompany Alusta: iOs Julkaisu: 11.7.

Tekijä: Mobius Digital Julkaisija: Annapurna Interactive Alusta: Xbox One, Win Julkaisu: Nyt

Se ei ollutkaan vitsi! Funcom vahvisti, että aprillipilana julkistettu Conan Chop Chop julkaistaan sittenkin syyskuussa. Pienet ja suloiset Conan-universumin hahmot kiertävät maailmankolkasta toiseen pistämässä hirviöitä halki, poikki ja pinoon. Aseena voi käyttää melkeinpä mitä tahansa luudanvarresta valtavaan miekkaan. Tekijät kuitenkin varoittelevat, että humoristisesta ulkoasusta huolimatta kyseessä on haastava ja yllättävä peli.

Journeyn tekijöiltä tulee heinäkuussa uusi taianomainen seikkailu, kun Sky: Children of the Light julkaistaan iOS-laitteille. Pelissä ohjataan valon lapsia, jotka yrittävät pelastaa maailman saattamalla tähdet takaisin paikoilleen. Tehtävää suorittamaan ja satumaisen kauniita valtakuntia tutkimaan pääsee yhdessä muiden pelaajien kanssa. Lisäsisältöäkin on tulossa julkaisun jälkeen, ja tekijöiden tarkoituksena on tuoda peli myös Android-laitteille ja konsoleille.

Outer Wilds päästää pelaajan tutkimaan aurinkokuntaa, joka väistämättä kuolee 20 minuutin kuluttua supernovassa. Mielenkiintoisen jutusta tekee se, että pelaaja palaa aina kuolemansa jälkeen lähtöpisteeseen oman rakettinsa viereen ja säilyttää kaiken edellisellä tutkimusmatkalla oppimansa. Samoja asioita ei siis tarvitse tutkia uudelleen, vaan aikasilmukan ansiosta pelaaja voi selvittää uusia mysteereitä aurinkokunnasta ja sen muinaisesta nomai-kansasta.

Zombie Army 4: Dead War

Code Vein

LEGO Star Wars: The Skywalker Saga

Tekijä: Rebellion Julkaisija: Rebellion Alusta: PS4, Xbox One, Win Julkaisu: Alkuvuosi 2020

Tekijä: Bandai Namco Julkaisija: Bandai Namco Alusta: PS4, Xbox One, Win Julkaisu: 27.9.

Tekijä: Traveller’s Tales Julkaisija: Warner Bros Alusta: PS4, Switch, Xbox One, Win Julkaisu: 2020

Hitlerin epäkuolleet joukot tulevat taas, kun Zombie Army -sarja saa jatkoa ensi vuoden puolella. Tarjolla on uusi kampanja, uusia kenttiä ja perinteiseen tapaan myös neljän pelaajan moninpeli. Erilaisia vihollisluokkia on enemmän, ja myös taistelua natsizombeja vastaan on paranneltu. Lisäksi pelaajilla on mahdollisuus kustomoida käyttämiään pelihahmoja. Mitään syvällistä lienee turha odottaa, mutta perusräiskinnän ystäville peli on varmasti mieleen.

Dark Soulsilta vaikutteita saanut vampyyriseikkailu julkaistaan vihdoin pitkän lykkäyksen jälkeen syyskuun lopussa. E3-messuilla nähdyssä trailerissa esitellään pelin postapokalyptista maailmaa, jossa ihmiset ovat kadonneet revenanteiksi ristityn vampyyrimaisen rodun tieltä. Kaikkea kehystävät tyylikkään synkät animegrafiikat, ja hahmoluokkaa voi vaihtaa lennosta. Peliä voi pelata niin yhdessä kaverin kanssa kuin yksinään tekoälyn avustamana.

Kaikki yhdeksän Star Wars -episodielokuvaa yhteen pakettiin kasaava kokoelma panee aikaisemmista LEGO-peleistä tutun formaatin täysin uusiksi. Tavaramerkkihuumoria löytyy edelleen, mutta muilta osin vanha kaava on heitetty romukoppaan. Kamera on siirretty pelattavien hahmojen taakse, taistelu on monipuolisempaa, ja lineaarisesti etenevät kentät ovat väistyneet avoimen ja vaihtoehtoja tarjoavan pelimaailman tieltä. Yllätyksiä pitäisi siis olla luvassa LEGO-konkareillekin.

Planet Zoo

Tales of Arise

Lapis x Labyrinth

Tekijä: Frontier Developments Julkaisija: Frontier Developments Alusta: Win Julkaisu: 5.11.

Tekijä: Bandai Namco Julkaisija: Bandai Namco Alusta: PS4, Xbox One, Win Julkaisu: 2020

Tekijä: Nippon Ichi Software Julkaisija: Nippon Ichi Software Alusta: PS4, Switch Julkaisu: Nyt

Planet Zoo on peli niille, jotka ovat aina halunneet pyörittää omaa eläintarhaansa. Rakennussimulaattorin on luvattu sisältävän jo julkaisussa ainakin 50 erilaista ja esikuviensa kaltaisesti käyttäytyvää eläinlajia. Pelaajan tehtävä on ruokkia ja hoivata eläimiään niiden tarpeiden mukaisesti. Trailerin perusteella peli ainakin näyttää hauskalta. Sen parissa voi vierähtää tunti jos toinenkin, mikäli kaikki osuu kohdilleen.

Saumatonta pelikokemusta ja mahtipontista tarinaa lupaileva Tales-roolipelisarjan seuraava osa näyttää trailerin perusteella varsin tyylikkäältä. Värikkäiden ja monipuolisten maisemien keskellä vaikuttaisi punoutuvan klassinen tarina kahdesta nuoresta, joiden kansat ovat keskenään sodassa. Nuorten tehtäväksi jää luonnollisesti uhmata kohtaloaan ja olla sotimatta keskenään. Nähtäväksi jää, onnistuuko peli yllättämään.

Sivulta kuvatussa toimintaroolipelissä pistetään hahmoja kirjaimellisesti pinoon. Pelaajan ohjaama sankarikaarti käy nimittäin keräämässä talousvaikeuksissa rypevän kotikylänsä kassaan aarteita mielenkiintoisesti toistensa päälle kasautuneena. Kustomoitava tornimuodostelma rynnäköi Kultaisen metsän alla olevaan labyrinttiin keräämään sieltä löytyvät rikkaudet ja lahtaa samalla tiellä olevia hirviöitä.

pelaaja.fi // 27

Pelaajan maailma // Wolfenstein: Youngblood

Siskokset sotahommissa Ensitesti WOLFENSTEIN: YOUNGBLOOD TUO NUORET AMERIKKALAISET TURISTIT JA 80-LUVUN IHANUUDEN NATSIEN MIEHITTÄMÄÄN EUROOPPAAN.

. J. Blazkowicz on taatusti ehdolla vuoden isäksi, ainakin jos Wolfenstein: Youngbloodin alkuvideoon on uskominen. Sillä välin kun äiti Anya opettaa kaksoistyttäristä villimpää Jessicaa nyrkkeilysäkin möyhentämisessä, isukki on vienyt tyttäristään rauhallisemman Sophian metsästämään. Tyynesti lastaan ohjeistava Blazkowicz on silmin nähden vanhentunut mutta ilmeisen mahtava metsästyskaveri edelleen. Pöytään kannetaan peuraa, satoi tai paistoi. Eletään 1980-lukua natsien vallasta vapautetussa Amerikassa, jollaista pelaaja ei ole vielä Wolfensteineissa nähnyt. Sotasankari Blazkowiczin tyttäret ovat kasvaneet näkemättä vihollista, jonka tuhoamiseksi heidän vanhempansa ovat antaneet kaikkensa, mutta teiniikäistä uhoa riittää. Suvun tapana on ollut natsien tappaminen, eikä trendi ainakaan tyttärien kykyihin katkea. Wolfenstein: Youngblood kertoo tarinansa osin takaumien muodossa, sillä onnellisilta kotikonnuilta Pohjois-Amerikasta singahdetaan yhtäkkiä pelin nykyhetkeen ja miehitettyyn Ranskaan. Sophia ja Jessica ovat päätyneet etsimään kadonnutta isäänsä Pariisista, jossa toimiva vastarintaliike tarjoutuu auttamaan etsinnöissä, kunhan kaksoistytöt suostuvat edistämään vallankumousta tappamalla kaupungin yllä kiertelevän il-

malaivan kyydissä olevan natsikenraalin. Isänsä tapaan huipputeknisiin panssareihin pukeutuneet nuoret naiset auttavat mielellään.

Ennakkotestin versio Youngbloodista oli Bethesdan henkilökunnan mukaan jo miltei valmista koodia, joten mitään tekosyitä mahdollisille teknisille kömmähdyksille ei annettu etukäteen. Yhteistyöpelitilan kautta lähdimme kollegani kanssa etsimään kohdettamme ilmalaivan uumenista. Pelihahmoksi valitaan jompikumpi ominaisuuksiltaan identtisistä sisaruksista, mutta ilahduttavasti hahmovalintaruudussa on mahdollista hioa omia varusteitaan oman maun mukaan ja avata aseiden parannuksia resurssien niin salliessa. Ennen varsinaista pelattavaa osuutta nähtiin siskosten tragikoominen ensimmäinen tappo, kun pahaaaavistamaton ilmalaivamekaanikko eksyy Blazkowiczien tulilinjalle. Kokemattomien siskosten toilailu yltä päältä aivoissa lukeutuu useisiin onnistuneisiin pieniin hetkiin, joilla uudet päähenkilöt rakentuvat pelaajan edessä. Ilmalaivan käytävillä liikkuminen toi mieleen nopeutetun Wolfenstein: The New Colossuksen, jossa hiipimisen kanssa sai olla hieman liiankin varuillaan. Sophia ja Jessica saavat viipyä hetkisen vihollisen näkökentässä, kunhan sotilaiden pään päälle syttyvä kuvio

ei täyty. Sotilaat tietenkin avaavat tulen miltei välittömästi, jos pelaaja pöllähtää suoraan nenän eteen tai jos sotilaat näkevät muuta selkeästi epäilyttävää toimintaa, kuten toverin kimppuun hyökkäämisen. Muutamat puukotetut ja vaimennetuilla pistooleilla tapetut sotilaat jäivät hiipivien saalistajien ainoiksi uhreiksi, sillä pian paukuteltiin menemään automaattihaulikoilla ja rynnäkkökivääreillä, jotka ovat muuntuneita johdannaisia The New Colossuksessa nähdyistä aseista. Rivivihollisten siivoaminen pois tieltä sujui siskosten hekotellessa ja heittäessä huulta, kunnes ensimmäiset raskaasti panssaroidut übersoldat-robotit liittyivät mukaan tulitaisteluun. Erinomaiseksi taktiikaksi osoittautuvat tarkkaan heitetyt kranaatit, jotka purkavat metallisten vihollisten panssarit, ja selkään kohdistettu täsmätulitus puoliautomaattisella haulikolla. Toisen pelaajan vetäessä tulitusta puoleensa sitkeämmätkin viholliset paljastivat heikkoja kohtiaan, kuten räjähtäviä polttoainesäiliöitä tai ammusreppuja. Ilmalaivan käytäviltä löytyi ensimmäisten taistelujen jäljiltä runsaasti kuolleita vihollisia ja niiden aseita kerättäväksi. Ilahduttavasti käsiin sattui myös pelimaailmaa avaavaa lukemista, kuunneltavia c-kasetteja ja hopeakolikoita, joita keräämällä voi avata uusia parannuksia kerättyihin aseisiin. Viritin kokeeksi asevarastolta löydettyyn konepistooliin isomman rumpumallisen lippaan ja paremman suujarrun, jotta sarjatuli ei veisi aseen piippua suoraan kohti kattoa. Vihollisia tappamalla kertyvät kokemuspisteet voi käyttää useisiin lisäkykypuihin, jotka parantavat hahmojen kestävyyttä ja tiettyjen aseiden toimintaa tai antavat mahdollisuuden pitää aseita molemmissa käsissä.

Ilmalaivakenttä jäi kesken ajanpuutteen vuok-

Blazkowiczin sisarukset ovat harjoitelleet koko ikänsä pärjätäkseen natsien vaarallisimpiakin tuhokoneita vastaan.

28 // pelaaja.fi

si, joten jouduimme aloittamaan testisession seuraavan osion Pariisin kaduilla suoraan ilmalaivatehtävän jälkeen. Vastarintaliikkeen agentin ohjeistuksen perusteella turvapaikkaan pääsy on muutaman raskaasti aseistetun vihollispesäkkeen takana. Tällä kertaa laitoin vapaana olevat kokemuspisteeni kykyyn, joka mahdollistaa raskaasti aseistettujen vihollisten tappamisen huomaamatta teloitustyyliin. Uusi kyky tuli tarpeeseen usein, sillä übersoldatit ovat tuttu näky kaduilla ja niiden tuhoaminen mahdollisimman vähällä vaivalla on elinehto selviämiselle. Huipputeknisistä haarniskoistaan huolimatta sisarukset eivät kestäneet raskaita konekivääreitä tai lasertykkejä muutamaa kunnon osumaa pidempään keskimmäisellä vaikeustasollamme. Seikkaillessamme Pariisin sokkeloisilla kaduilla havaitsin etappien välillä useita eri lähestymisreittejä vihollisten kimppuun. Talojen sisältäkin löytyi rappukäytäviä salaisuuksineen ja kerättävine esineineen, kunhan vain jaksoi tutkiskella. Pariisin katuja käsittelevän osuuden kohokohdaksi nousi eeppinen taistelu viimeisellä tarkastuspisteellä ennen maalia, kun kaatuneiden übersol-

datien jättämät aseet kääntyivät siskosten kannattelemina paikalle saapuneita vahvistuksia vastaan. Kakkoseksi jäi koko taistelun lähtölaukaukset ampuneen konetykin valtaaminen vihollisen nenän edestä hiipimällä tarkastuspisteen taakse. Kiireellisen aikataulun vuoksi matkan varrella kohdatut lukitut säiliöt ja salasanalliset ovet jäivät mysteeriksi, kunnes kyselin niiden merkityksestä tukihenkilökunnalta kokeilun päätteeksi. Erityisiä panssaroituja säiliöitä ei saa auki ilman niiden rikkomiseen liittyvää kykyä, jonka saamisen jälkeen säiliöistä löytyvät resurssit ovat molempien pelaajien poimittavissa. Salasanoja kaipaavat ovet ja säiliöt ovat osa tehtäviä, jotka avautuvat pelin edetessä. Sen sijaan avasimme muutamia molempien sisarusten vipukättä vaativia yleisiä varastosäiliöitä. Meidät palkittiin lisäelämillä, jotka kuluvat hahmon ottaessa lukua osumapisteiden kuluttua nollaan. Tällöin toverin voi

Toiminta on edelleen samaa vauhdikasta ja kolisevaa tuhovoimien sinfoniaa – joskin vielä aavistuksen nopeampana kuin aiemmin.”

käydä yhä elvyttämässä, mutta jos molemmat sisaruksista tuupertuvat samanaikaisesti tai varaelämät loppuvat, vauhtia haetaan edelliseltä tallennuspisteeltä.

Wolfenstein: Youngblood sekoittaa näkemäni perusteella onnistuneesti uutta ja vanhaa. Toiminta on edelleen samaa vauhdikasta ja kolisevaa tuhovoimien sinfoniaa – joskin vielä aavistuksen nopeampana kuin aiemmin. Aseiden painava jytke ja lähitaistelun tuntuma ovat taattua Wolfensteinia. Pelisarjan uusista aineksista päällimmäisinä jäivät mieleen ainakin 80-luvun teemoihin sopiva syntetisaattorimusiikki, Pariisin katujen ilme ja nuo ilahduttavan persoonalliset Blazkowiczin kaksoset. Wolfenstein: Youngblood julkaistaan Windowsille, Switchille, PS4:lle ja Xbox Onelle 26. heinäkuuta. Markus Heino

pelaaja.fi // 29

Pelaajan maailma // Wolfenstein: Youngblood

Haastattelussa MachineGamesin pelisuunnittelija Andreas Öjerfors Haastattelu

AVOIMEMMAT JA MONIPUOLISEMMAT KENTÄT MULLISTAVAT WOLFENSTEIN-RÄISKIMISTÄ.

ethesda Softworks pääsi pullistelemaan pelijulkaisijan palkeitaan toden teolla, kun se Lontoossa touko-kesäkuun vaihteessa esitteli medialle peräti kahta tulevaa suurjulkaisua. Sekä id Softwaren Doom Eternal että MachineGamesin Wolfenstein: Youngblood olivat pelattavana tiiviisti pakatun iltapäivän aikana. Testisessioiden ohella Pelaajan haastatteluun saapui ruotsalaisen MachineGamesin Andreas Öjerfors, joka vetää Wolfenstein: Youngbloodin kehittäjätiimiä. Nurinkurisesti ennen varsinaista pelitestiä järjestetty haastattelu alkoi sukujuuriltaan suomalaisen Öjerforsin pohjustuksella. Hänen mukaansa Youngblood on kokonaan uuden Wolfensteintarinan alku edellisen kolmen pelin muodostaman trilogian päätyttyä. – Otimme kunnon aikaloikan tulevaisuuteen kahdeksantoista vuoden päähän, joten se antaa meille hyvin tilaa hengittää ja rakentaa uutta maailmaa tutkittavaksi B. J. Blazkowiczin tytärten kautta, Öjerfors maalailee. Millä tavoin Youngblood eroaa selkeimmin edeltäneistä kolmesta Wolfensteinista? Kaksi selkeintä eroa ovat aikakauden muutos ja uudistunut kenttäsuunnittelumme. Tämän todellisuuden 80-luvulle sijoittuva tarina on eräiltä osin yhtä hullun värikäs kuin oma kasarimmekin oli, mutta tapahtumapaikka on kuitenkin natsien miehittämä Eurooppa. Se tietenkin mahdollisti mitä mahtavimpia yhdistelmiä oi-

keaa popkulttuuria ja Wolfensteinille ominaisia pähkähulluja johdannaisia. 80-luvun vaatetusta ja musiikkia natsimausteilla! Kenttäsuunnittelu on henkilökohtaisesti yksi ylpeydenaihe, sillä olemme saaneet peliin mukaan ensimmäisen persoonan kenttäsuunnittelun mestarit Arkane Studiosilta. Kentät, joita pääsette pian pelaamaan, toimivat esittelynä Youngbloodiin. Tutustutte päähenkilöihin Jessicaan ja Sophiaan sekä pääsette opettelemaan uusia mekaniikkoja. Arkane Studios loi avoimemmat alueet näiden lyhyempien introkenttien jälkeen, joten kun taistelu vie alkupuolen tapahtumien jälkeen lukuisiin avoimempiin kaupunginosiin, tämä puoli pelistä on Arkanen käsialaa. Kenttien korkeuserot ja monitasoisuus ovat tuttuja vahvuuksia Dishonored-sarjasta, ja vaikka itse sanonkin, lopputulos on aika pirun upea. Kerro lisää pelin tavasta tuoda mukaan kahden pelihahmon ja pelaajan toimintaa. Entä miten tekoälyä paimennetaan näissä tilanteissa? Kaikki pelialueista aseisiin ja itse taisteluihin on toteutettu Youngbloodissa Sophian ja Jessican yhteistyön kautta. Teet aina yhteistyötä siskosi kanssa, jota ohjaa joko toinen pelaaja tai tekoäly. Yhteistyö sujuu yksinkertaisimmillaan samanaikaisina äänettöminä tappoina, jos haluatte edetä mahdollisimman pitkälle hiljaa ja huomaamatta. Kaoottisemmissa tilanteissa raskaasti panssaroituja vihollisia kannattaa hämätä, jotta toi-

nen pääsee ampumaan räjähtäviin selkäreppuihin tai panssaroinnin heikkoihin kohtiin. Toinen pelaaja voi tietenkin nostaa haavoittuneen toverinsa ylös ja tukea tämän toimintaa ympäristöstä löytyvillä työkaluilla tavoilla, jotka muokkaavat kentistä monipuolisempia ja palkitsevat tutkimisen. Tekoäly rakennettiin alusta alkaen sillä ajatuksella, että se ei saa ärsyttää pelaajaa. Eli tekoäly ei tule loikkimaan vihollisten eteen, jos yrität olla huomaamaton. Se ei riko jännitystä käyttäytymällä normaalin tekoälyn tapaan kävelemällä missä sattuu tai jäämällä ammuttavaksi keskellä aukeaa. Tekoäly on rakennettu olemaan ärsyttämättä, mutta se ei myöskään ole yliluonnollinen tuhoutumaton robotti, jonka selän taakse mennään piiloon. Millaisia Sophia ja Jessica ovat päähenkilöinä? He ovat isänsä ja äitinsä tyttöjä totta kai, mutta heillä on ollut onni kasvaa täysin erilaisessa maailmassa kuin mihin pelaaja on tottunut. Vaikka he eivät ole koskaan edes nähneet natsia, heidät on koulutettu taistelemaan pienestä pitäen. Siskokset ovat siten isänsä veroisia sotureita. Heissä on kuitenkin paljon nuoruutta ja lapsenomaisia piirteitä, kuten 18-vuotiaissa yleensäkin. Keskinäinen huumori ja pelimekaniikkanakin nähtävät käsimerkit ovat osoitus uudesta sukupolvesta. Mikään ei voita pirunsarvien heiluttamista taistelutoverille raskaasti panssaroidun übersoldatin kaadon jälkeen. Markus Heino

Kaikki pelialueista aseisiin ja itse taisteluihin on toteutettu Youngbloodissa Sophian ja Jessican yhteistyön kautta.” – Andreas Öjerfors

30 // pelaaja.fi

JULKAISU 2.8.2019

Pelaajan maailma // Doom Eternal

Rautaiseen peruskaavaan on lisätty juuri sen verran uutta, että demonien runnominen ja pilkkominen tuntui taas tuoreelta.”

Doom Eternal vyörytti testin aikana ruudulle sankoin joukoin sekä uusia että vanhoja demoninkuvatuksia.

Tuli ja liike Ensitesti DOOM ETERNAL SEURAA MILTEI PYÖRÄN UUDELLEEN KEKSINEEN EDELTÄJÄNSÄ JÄLJILLÄ – TOIMINTA EI PYSÄHDY HETKEKSIKÄÄN.

olfenstein: Youngbloodin testisession jälkeen oli lyhyemmän mutta kaikin tavoin yhtä merkittävän Doom Eternal -tuokion vuoro. Bethesdan henkilökunta kertoi version olevan työn alla, joten kolme varttia kestävään introkenttään piti ohjeistuksen mukaan asennoitua kokemuksena, joka muuttuu vielä julkaisuun mennessä. Pelattavana ollut Doom Eternalin alkuun sijoittuva kenttä alkoi, kun pelisarjan ikoninen sankari Doom Slayer marssi päättäväisesti läpi demonien hyökkäyksen kohteeksi joutuneen ihmistukikohdan. Marsin Phobos-kuun pinnalla sijaitsevan kaivostukikohdan siviilihenkilökunta räpiköi järkyttyneenä syrjään, ja yrmeät sotilaatkin antavat kiltisti tietä. Doom Slayer lainaa ilmalukkoja vahtivilta sotilailta hieman aseistusta ja suuntaa kohti Phoboksen

32 // pelaaja.fi

kamaraa puolustavaa jättimäistä BFG 10.000 -tykkiä. Testisession teemaan sopivasti peli puski ruudulle jatkuvasti moniosaisia ja animaatioin tehostettuja ponnahdusikkunoita jokaisen uuden aseen ja avautuvan ominaisuuden mukaan. Ensimmäisenä mukaan tarttuneen pulssikiväärin jälkeen havainnollistettiin, miten vihollisia hyödynnetään resurssipankkeina ja miten pelihahmo liikkuu kenttien läpi tuplahyppynsä sekä ilmassakin toimivan näppärän pyrähdysryntäyksen avulla. Liikkua pitää jatkuvasti, sillä keskitason Ultra Violence -vaikeustasollakin kuolema korjaa maisemia ihastelevan Doom Slayerin erittäin nopeasti.

Resurssien kuluttamisen ja haalimisen ympärillä pyörivä taistelu esiteltiin hieman monimuotoisempana kokonaisuutena. Vuoden 2016 Doomista tuttu heikentyneiden vihollisten rusikoiminen paljain käsin on edelleen keskeisessä osassa, ja verityön jälkeen pelaaja palkitaan vihollisen vaikeuden mukaisella määrällä parannusesineitä. Muutaman lopetusliikkeen jälkeen latautuva Blood Punch -isku sen sijaan tuhoaa pienen ryhmän perusvihollisia yhdellä verisellä huitaisulla. Pitkin kenttiä ripoteltujen ammusten seasta löytyy myös elintärkeitä polttoainekanistereita Doom Slayerin moottorisahaan. Legendaarisella metsätyökalulla pilkotut viholliset pudottavat maahan läjäpäin ammuksia, jotka

tulee poimia talteen vauhdikkaasti, ennen kuin ne häviävät. Pelaajan osumapisteitä suojelevia panssareita löytyy pitkin kenttiä, mutta nyt niitä voi kerätä vihollisia kurittamallakin. Sankarimme haarniskaan liitetty liekinheitin pystyy sytyttämään parhaimmillaan useita vihollisia tuleen, minkä jälkeen typertyneet demonit ja muut ilkimykset karistavat vihreitä panssarin siruja kunnes kuolevat. Toisin kuin polttoainetta kuluttava moottorisaha, liekinheitin latautuu toimivaksi lyhyen odottelun jälkeen. Kaikki kokeilusessiossa koettu pyörii saman väkivaltaisen ja kiistatta hauskan piirileikin puitteissa. Uudelle alueelle saavuttaessa erilaisiin vihollisiin ja tilanteisiin sovelletaan jatkuvaa liikettä ja saatavilla olevia resursseja. Samalla pyritään selviämään mahdollisimman täydellä arsenaalilla seuraavien haasteiden kimppuun. Kun osumapistemittari vilkkuu punaisella, revitään pari rivivihollista palasiksi parannuspakettien toivossa. Panssaritkin ovat höykytyksen jäljiltä lommoilla, joten sytytetään läjä vihollisia tuleen. Kun iskuri lyö tyhjää, annetaan moottorisahan laulaa, niin kohta ovat taskut täynnä paukkuja. Käytännössä kyseessä on sama mestarillisen yksinkertainen mekanismi kuin edellisosassa, mutta koneistoa on viritetty hienovaraisesti monipuolisempaan suuntaan. Doom Slayerin mukaan tarttuvat ensimmäisen vartin aikana miltei kaikki mahdolliset edellisosan aseet tai

niitä vastaavat tuhovälineet. Vanhoja tuttuja ovat nyt päivitettynä sarjatulellakin toimiva Combat Shotgun ja raketinheitin, joka on aina ilahduttava ongelmanratkoja, vaikka en löytänytkään siihen lisäominaisuuksia avaavaa osaa. Aiemmasta osasta kaipailemani Gauss Cannon -tykin virkaa toimittaa jalkajousimainen Ballista, jonka nuolet räjähtävät pienen viiveen jälkeen ja ovat erinomainen vastalääke hitaasti lenteleviä pallomaisia cacodemoneita vastaan. Super Shotgun on tietenkin mukana, mutta tällä kertaa ilmiömäisen tulivoiman lisäksi aseeseen kuuluu kettinkiin kiinnitetty koukku, jonka avulla pelaaja singahtaa vauhdilla vihollisen kimppuun piippu edellä.

Käytävien ja avoimempien tilojen tuttua yhdistelmää tarjonnut Doom Eternalin testiversio keskittyi yllättävällä tavalla tasoloikkaa ja taistelua yhdisteleviin osioihin, jotka eivät olleet yhtä karmaisevia kuin kuvauksen perusteella voisi luulla. Vauhtia antavien alustojen ja tuplaloikkien avulla eteneminen on parhaimmillaan näyttävää puuhaa sellaisenaankin, mutta kun se yhdistetään demonien kurittamiseen raketeilla ja räjähtävillä nuolilla, tilanteista muodostui jatkuvasti hektisiä ja hauskoja selviytymiskamppailuja. Lisäksi Phoboksen rikkinäisen pinnan päällä oli miltei mahdoton ottaa harha-askelia, mikäli edes suunnilleen osasi katsoa, minne oli menossa. Onneksi

risteilijäaluksen kokoinen BFG 10.000 toimi kiintopisteenä pomppimiselle, joten pian määränpää oli saavutettu. Sen sijaan, että Doom Slayer käyttäisi valtavaa kanuunaa Phobosta riivaavien demonien tuhoamiseen, tuppisuinen sankari kenkäisee yhden tykin ammuksista pois tieltään ja hyppää itse tykin piippuun. Tähtäin suunnataan kohti Marsia, josta demoniparvi on peräisin. Ihmisammus saapuu perille, ja vastaanottokomiteaan kuuluvat kaikki viimeisen puolen tunnin aikana kohdatut vihollistyypit, joista isoimmilla on tuhottavia aseita tai ulokkeita. Ainakin mancubusten tykit voi tuhota tarkoilla laukauksilla, ja kun hämähäkkimäisen arachnotronin laseraseen hajottaa, otus voi vain jahdata pelaajaa kömpelösti pitkin pelialuetta. Pirullisimpana riesana uusista tuttavuuksista häärii lentävä gargoyle, joka aiheuttaa valtavan demonivyöryn keskellä harmaita hiuksia, sillä syöksyhyökkäyksiin kääntyminen ei ole helppoa henkensä edestä juostessa. Viimeisenkin vihollisen kaaduttua demo päättyy Doom Slayerin raivatessa tietään yhä syvemmälle Marsin demonisiin raunioihin.

nominen ja pilkkominen tuntui taas tuoreelta. Liekinheittimen ja uusien aseiden myötä pelaajan yhden miehen armeijalla on uutta omaksuttavaa, joten matka Helvetin porteille tuntuu houkuttelevalta myös ykkösosasta kaiken nähneelle. Uudet demonit olivat tervetulleita, ja niiden hurmeiset lopetusliikkeet väänsivät kasvot virneeseen. Paluu demonien suurimman painajaisen saappaisiin tuntui testin nopean pyrähdyksen jälkeen varsin kotoisalta ajatukselta. Id Software kaavailee viimeisimmän tiedon mukaan Doom Eternalin julkaisua kuluvan vuoden marraskuun 22. päivälle PS4:lle, Xbox Onelle, Switchille ja Windowsille. Markus Heino

Kolmen vartin pikatesti Doom Eternalista jätti positiiviset tunnelmat. Edeltäjän rautaiseen peruskaavaan on lisätty juuri sen verran uutta, että demonien runpelaaja.fi // 33

Pelaajan maailma // MudRunner 2

Mudrunner 2:ssä päästään ajelemaan Michiganin tiettömille taipalille mutaisissa tunnelmissa.

MudRunner 2 – mutainen matka Ennakko

SUTIVISTA RENKAISTA JA KAATUNEISTA TYÖKONEISTA ON KUNNON MUDRUNNER TEHTY.

anskalaisjulkaisija Focus Home Interactiven ja amerikkalaisen Saber Interactiven yhteistyönä pc:ltä konsoleille siirtynyt Spintires: MudRunner saa jatkoa. Pelaaja oli paikalla keväällä Pariisissa, kun yhä varhaisessa kehitysvaiheessa hautuvaa peliä esiteltiin pelimedialle. MudRunner 2:n lehdistötilaisuus käynnistyi esittelijän ohjatessa tuulilasiin asti ulottuvan hangen läpi ryömivää maastoautoa pitkin laajaa lumikenttää. Valkokankaalle heijastettu pelikuva kaarteli auton ympärillä ja paljasti metsäistä maastoa, joenuomia, kaatuneita puita ja jyrkkiä kallioita. Samalla kun laatikkomainen amerikkalainen maastoauto ylitti lumisia esteitä ja jäi hetkittäin jumiin, yleisöä pommitettiin suurilla numeroilla. MudRunner 2:n kartat tulevat olemaan neljä kertaa isompia kuin aiemman osan pelialueet, joista monimutkaisimpiin ja erikoisimpiin kuuluvat lumiset Alaskan erämaat. Kokonaisuuden luvataan olevan jopa 25 kertaa edeltäjäänsä kookkaampi, jos kaikki pelialueet lasketaan yhteen. Visuaaliseen puoleen tullaan panostamaan muutenkin kuin vain mudan osalta. Esittelyversion metsämai-

34 // pelaaja.fi

semat olivat komeita, ja auton liikkeiden mukaan elävä lumipeite oli vakuuttavan painavan näköistä. Kymmenien tonnien painoisten rekkojen alla ruhjoutuva maaperä muokkautuu yhä uudelleen, kunnes rengasurat estävät tiettyjen kulkuneuvojen liikkumisen kokonaan ja pakottavat valitsemaan toisia reittivaihtoehtoja. Urien luvataan jäävän pelin muistiin niin kauaksi aikaa kuin kyseistä tallennusta pelataan.

Kulkuneuvot itse ovat tietenkin edelleen keskeisessä roolissa, ja niiden varustelun luvattiin olevan aiempaa monipuolisempaa. Olipa sitten luovimassa mutaisia rinteitä, liukkaita kivikkoja, syviä vesistöjä tai paksuja hankia, suurin osa kulkuneuvoista kykenee viemään pelaajan määränpäähän, kunhan oikeat lisävarusteet on avattu, ostettu ja asennettu. Valkokankaalla näytettiin pikakelauksella erilaisia rengasvaihtoehtoja, snorkkelimaisia pakoputkia ja erilaisia tyylejä rahdin lastaamiseen. Hartaasti kuntoon sorvatun rekan menettäminen erämaan uhriksi ei myöskään tule olemaan yhtä lopullista kuin aiemmin. Alkuperäisessä MudRunnerissa kyljel-

leen kellistyneen rahtijuhdan joutui yleensä pelastamaan toisella raskaalla rekalla ja sen kivuliaan hitaalla vinssillä. Toisenkin työvälineen menettäminen epäonnistuneen pelastusoperaation vuoksi oli aina mahdollista. Jatko-osaan luvattiin lisää monipuolisempia vinssausmenetelmiä, lisää pelastamiseen soveltuvia kulkuneuvoja ja jopa erityisiä

Haastattelussa Saber Interactiven Vitali Yaruta ja Jevgeni Sorokin

udRunner 2:n pelisuunnittelija Vitali Yaruta ja tuottaja Jevgeni Sorokin saapuivat Pelaajan haastatteluun lehdistölle pidetyn esittelyn jälkeen. Lyhyen jutustelun aikana kävimme läpi, mitä kaikkea uutta mutaisen pelisarjan uusimpaan osaan ollaan tuomassa ja mitä suositun ensimmäisen osan puutteista opittiin. Minkä sanoisitte olevan MudRunner 2:n suurin uudistus verrattuna ensimmäiseen peliin?

pelastuspalveluja, joita ostamalla lannistunut rekka palautuu takaisin kotivarikon pihaan. Peliä esitelleet kehitystiimin jäsenet puhuivat istunnon aikana useaan otteeseen helikoptereista, joiden vahvistettiin myöhemmin olevan pelissä mukana vain pelastusmekaniikkana, eikä niitä tulla näkemään pelaajan itsensä ohjattavana. Pelinkehittäjä Saber Interactive on haalinut mukaan uusia lisenssejä maineikkailta kulkuneuvovalmistajilta, kuten Caterpillarilta ja Pacific Trucksilta. Jokaisen menopelin luvataan kuvastavan mahdollisimman tarkasti oikean maailman vastinettaan ulkonäön, suorituskyvyn ja muokattavuuden osalta. Lisäksi jokaista työkonetta ja autoa on mahdollista ohjastaa ensimmäisen persoonan ohjaamonäkymästä, jotka ovat yhtä lailla jokaiseen kulkupeliin yksityiskohtaisesti mallinnettuja. MudRunner 2 julkaistaan Xbox Onelle, PS4:lle ja pc:lle uusimman tiedon mukaan viimeistään ensi vuoden maaliskuussa. Markus Heino

Kokonaisuuden luvataan olevan jopa 25 kertaa edeltäjäänsä kookkaampi, jos kaikki pelialueet lasketaan yhteen.”

VY: Lähdimme työstämään täysin uutta peliä tehtävärakenteesta ja maailmanrakennuksesta lähtien. Ensimmäinen MudRunner keskittyi yksittäisiin nopeisiin tehtäviin rajatulla hiekkalaatikkomaisella alueella. Nyt olemme tekemässä valtaisaa yhtenäistä ja vapaata pelialuetta, jossa on erilaisia maastotyyppejä ja yhtenäisiä tehtäväketjuja saumattomammassa kokonaisuudessa. Tehtävät voivat olla todella pitkiä, ja käytettävien työkalujen vaihtaminen alueelta toiselle tekee ison eron tavoitteen täyttämiseen. Tärkein yksittäinen muutos on maailman laajeneminen ja sitä myötä pelin muuttuminen selkeämmäksi sekä etenemisen että näkyvien saavutusten myötä. Maasto muuttuu samoja reittejä käyttäessä, ja tiettyjen tavoitteiden täyttäminen helpottaa etenemistä pysyvästi tietyillä taipaleilla. JS: Suuremman pelialueen luominen mahdollistaa idyllisten maastoalueiden, kuten Michiganin ja Alaskan erämaiden, tuomisen mukaan lumen, jään ja esimerkiksi valtavien mutavyöryjen muodossa. Esittelynne perusteella MudRunner 2:ssa on huomattavasti enemmän kalustoa. Ymmärsinkö oikein, että mukana on ainakin jonkin verran kulkuneuvojen kustomointia? VY: Ensimmäinen MudRunner oli tavallaan enemmänkin kuin tekniikkademo eikä täysipainoinen peli. Mukana oli hyvin yksinkertaisia työkaluja pelaajan hyödynnettäväksi, ja jokainen tehtäväkokonaisuus oli oma suljettu osionsa, eikä niistä jäänyt suoraa etenemisen tunnetta kuin pääsy seuraavien haasteiden pariin. Tällä kertaa meillä on kosmeettisesti

muokattavia kulkuneuvoja laajempien lisenssiemme turvin. Pelihahmo kerää kokemusta tehtävien mukaan, ja ihan aluksi meillä on kunnon opetusosio, jossa myös uudet pelaajat pääsevät alkuun ja jyvälle eri kulkuneuvojen toiminnasta. JS: Olemme lisänneet peliin runsaasti kulkuneuvoja venäläisiltä ja amerikkalaisilta valmistajilta. Aikomuksenamme on laajentaa myös eurooppalaisten ja japanilaisten merkkien puolelle, kunhan vain saamme lisenssiasiat kuntoon. Kertokaa hieman lisää tästä uudenlaisesta tehtävärakenteesta. Ovatko tehtävät moniosaisempia kuin aiemmin? JS: Perustehtävä MudRunner 2:ssa alkaa yleensä yksinkertaiseen tapaan tavaran lastaamisella ja määränpäällä, jonne rahti viedään. Eli viet vaikkapa polttoainetta jonnekin Michiganissa. Et kuitenkaan tiedä ihan tarkkaa paikkaa, joten sinun kannattaa hypätä maastoauton tai muun kevyen kulkuneuvon rattiin, selvittää määränpää avaamalla karttaa ja kokeilla, missä olisi paras reitti perille. Reittejä on aina useita, ja saat päättää itse, minkä valitset. Yleensä reitillä on myös esteitä, kuten vaikkapa maanvyörymä tai rikkinäinen silta, jolloin reitin kunnostamisesta tulee oma sivutehtävänsä. Hakemalla oikeanlaisen ajoneuvon tehtävää varten ja korjaamalla sillan tai raivaamalla esteen helpotat alkuperäistä tehtävääsi, mutta teet reitistä helpomman myös seuraavaa rahtia varten. VY: Mudrunner on ollut alusta asti öljyteollisuuskeskeinen, joten yhdessä isossa tarinakokonaisuudessa tehtävänäsi on kuljettaa valtavia öljynporaustorneja eri alueille. Michiganissa taustatarina näyttää, että alueella on ollut erittäin paha tulva, jonka jäljiltä tieverkosto on korjausta vailla ja öljytornit pitäisi saada taas tuottamaan. Pahoin vaurioituneen tieverkon navigointi on taatusti ainakin uudelle pelaajalle kokemus, varsinkin kun Yhdysvalloissa tiet ovat yleensä varsin hyvässä kunnossa. Eivät tietenkään yhtä hyvässä kunnossa kuin Suomessa, mutta missäpä päin maailmaa olisi!

pelaaja.fi // 35

Pelaajan maailma // Space Beast Terror Fright

Avaruusräiskintää Aliensin hengessä Ensitesti KESÄRÄISKINNÄN TUNTOMERKKEJÄ OVAT HYVÄ TUNNELMA JA HEIKKO UUDELLEENPELUUARVO. SPACE BEAST TERROR FRIGHT TÄYTTÄÄ NUO TUNTOMERKIT SUORASTAAN ORJALLISEN HYVIN.

uoden 1986 Aliens – paluu oli yksi nuoruuteni kovimmista viihdeteoksista. Jännitystä, kuumotusta ja toimintaa piisasi aivan uudella tavalla. Eipä siis ihme, että se on toiminut valtavana inspiraation lähteenä niin muille elokuville kuin peleillekin. Aliens toimii vahvana inspiraationa myös Space Beast Terror Fright -pelille. Nornware lainaa elokuvasta niin paljon, että on pieni ihme, ettei pelille tarvinnut hankkia lisenssiä. Space Beast Terror Fright on ensimmäisen persoonan arcade-kauhuräiskintä. Kauhusta huolen pitävät klaustrofobiaa ruokkivat ahtaat käytävät ja pimeys. Sitä viljellään lisäksi halpamaisella säikyttelyllä. Hiipuvan lampun valossa kaukaiselta käytävältä kuuluva kolahdus saa pulssin kohoamaan, ja suoraan hahmon yläpuolella rikkoutuva katto virittää pakokauhun huippuunsa. Space Beast Terror Fright pyrkii erottumaan joukosta proseduraalisesti luotavilla kartoilla. Näin jokaisesta pelikerrasta tulee omalla tavallaan uniikki. Paikkojen ulkoa opettelu on turhaa, koska seuraavalla pelikerralla kartta ja maisemat ovat erilaisia.

Jokainen peli alkaa vieraalle avaruusalukselle telakoitumisesta. Pelaajan tehtävänä on etsiä ja ladata avaruusalukselta löytyvät dataytimet, minkä jälkeen aluksen ydinreaktori ylikuormitetaan räjähtämään. Ennen räjähdystä pelaajan pitää selvitä takaisin ilmalukkoon ja omaan alukseen. Harmi vain, että kaikkea tuota hankaloittavat ehtymättömät laumat päälle käyviä alieneita. Pieni helpotus on, että muukalaisia on vain kahdenlaisia: Alien-elokuvista tuttuja isoja ja pitkäkalloisia rumiluksia sekä pieniä facehugger-tyylisiä kammotuksia. Isommat tekevät pelaajasta selvää välittömästi, jos ne vain pääsevät iholle. Pienemmät tuhoavat ensin pelaajan puvusta selviämisen kannalta tärkeät järjestelmät

Automaattiset tykkitornit ja läpäisemättömät voimakentät ovat pelaajan parhaimpia ystäviä, kunhan sähköt pysyisivät päällä.

36 // pelaaja.fi

Kokemus on porukalla huomattavasti mielekkäämpi, kun yllätyskuolemien todennäköisyys on rahtusen pienempi.”

ja vievät lopulta hengen. Varmaa on vain se, ettei kuolemalta voi välttyä. Onneksi kokemuksen pääsee jakamaan kolmen muun pelaajan kanssa. Peli tukee jaettua ruutua mutta myös verkkopelaamista neljän hengen voimin. Kokemus on porukalla huomattavasti mielekkäämpi, kun yllätyskuolemien todennäköisyys on rahtusen pienempi. Harmillisesti räiskintä on melkoisen tunnotonta, sillä sarjatuliaseet tuntuvat kaikki keskenään samanlaisilta. Haulikoissa sentään jokainen laukaus pitää erikseen ampua. Sarjatuliaseilla riittää, kun liipaisimen pitää pohjassa ja piippu osoittaa kohti oletettua uhkaa. Ripaus arcadea piilee myös siinä, ettei aseita tarvitse latailla kesken tulitaisteluiden.

Space Beast Terror Frightin ongelmaksi muodostuu juuri sen mainostama arcademaisuus. Räiskyttely on viihdyttävää parin ensimmäisen tunnin ajan, mutta pian toisto alkaa nakertaa pelin viehätysvoimaa. Vaikka pelikokemus on teoriassa joka kerralla erilainen, se on ytimeltään silti sama. Pelihahmoon eikä oikeastaan muuhunkaan synny sellaista sidettä, joka auttaisi palaamaan pelin äärelle. Eniten peli kaipaa vaihtelua, joka ylläpitäisi kiinnostusta. Oman kaveriporukan kanssa pelatessa puutteet voi ehkä antaa anteeksi, mutta yksin tai tuntemattomien kanssa pelatessa toisto näivettää nautinnon. Space Beast Terror Fright on kuitenkin hieno todiste siitä, että tunnelman luomiseen ei tarvita fotorealistista grafiikkaa. Rujompikin toteutus riittää, ja välillä se voi hyvinkin kääntyä pelin vahvuudeksi. Space Beast Terror Fright on varhaisjulkaisuvaiheessa Steamissä. Lopullisen version julkaisuaikataulu on vielä vahvistamatta. Antti Voutilainen

Barotrauma // Pelaajan maailma

Sukellusveneretken lisäksi Barotrauma on resurssija henkilöstösimulaattori, jossa pelaaja ohjaa omaa hahmoaan veneessä eri tehtäviä suorittamassa.

Paniikki pinnan alla Ensitesti SUOMALAINEN BAROTRAUMA VIE PELAAJAT SUKELLUSVENE-RETKELLE AVARUUSKUUN PINNAN ALLE, JOSSA VAANII KUOLETTAVIA HIRVIÖITÄ. MIKÄ VOISI MENNÄ VIKAAN? EHKÄ JOTAKUINKIN KAIKKI JA MITÄ ERILAISIMMILLA TAVOILLA, JOIDEN LOPPUTULOS ON TODENNÄKÖISESTI MURSKAUTUMINEN HIRVITTÄVÄSSÄ PAINEESSA.

uomalaisen Joonas Rikkosen Undertow Games -studion työstämä yksin- ja moninpelattava Barotrauma mittaa pelaajiensa paineensietokykyä kirjaimellisesti, sillä sukellusseikkailun tärkeimmät mittatikut ovat tehokas moniajo ja nopea reagointi hätätilanteisiin. Jos jossain kohtaa lipsahtaa, silloin selviää, mistä peli on nimensä saanut. Barotrauma nimittäin tarkoittaa sukeltamiseen liittyvää, ilmanpaineen vaihteluiden aiheuttamaa vauriota – rusentavaa sellaista. Mieleen tulee lystikäs Red November -lautapeli, jossa lauma kännisiä tonttuja soheltaa hajoamispisteessä olevassa sukellusveneessään. Harva selviää matkasta hengissä, sillä katastrofi seuraa toistaan humalatilan kasvaessa ja riskien kanssa tasapainottelun epäonnistuessa. Barotrauma sivuuttaa kännäämisen, mutta Redin haasteellisuus, hauskuus ja riskienotto on sovellettu oivallisesti bittiympäristöön. Lisäksi tämäkin sukellusveneseikkailu on parhaimmillaan kaverien kanssa moninpelinä.

Barotrauma ei siten ole mikään heti omaksuttava kasuaalinaputtelu, vaan se hamuaa nimenomaan haastavia, vaativia ja syvällisiä pelejä arvostavien kokoelmaan.

Sukellusveneellä matkaaminen Jupiterin Europa-kuun merten syvyyksissä on myös mielikuvituksellista. Vieraan maailman ympäristö outoine löytöineen, sukellusveneitä popsivine hirviöineen ja aluksen ulkopuolelle suuntautuvine sukellusretkineen tuo pelaamiseen syvyyttä ja tavoitteellisuutta, mutta seikkailu kaipaa ennen lopullista valmistumistaan lisää sisältöä. Vaikka perusmekaniikka ja moninpelaaminen toimivat jo nyt hyvin, kam-

panjatilaan tarvitaan lisää tavoitteita ja tehtävätyyppejä. Yhdelle matkalle voi mahtua painerungon murtumia, ydinreaktorin sammumisia, järjestelmävikoja, paniikkia ja syvyyshirviölauman ammuskelua sukellusveneen aseilla, mutta mihin sillä lopulta pyritään? Tekijätiimi on selvästi jonkin jäljillä. Barotraumassa on jytyä, omaperäistä tunnelmaa ja ihanan haastavaa hardcore-pelattavaa, josta nauttii täysin sydämin. Tuleekin olemaan kiintoisaa nähdä, mihin tämä vielä johtaa. Vaikka pelaaminen sujuu yksinkin, 16 ihmispelaajan yhteistyö tuntuu kaksinpelin sohlaamisen jälkeen suorastaan herkullisen kaoottiselta. Barotrauma on julkaistu pc:lle Steamin Early Access -palvelussa. Jukka O. Kauppinen

Tekijätiimi on selvästi jonkin jäljillä. Barotraumassa on jytyä, omaperäistä tunnelmaa ja ihanan haastavaa hardcore-pelattavaa.”

Barotrauma on virkistävän omanlainen sekoitus eri aineksista. Se on yhtaikaa höpsöä räsynukke-slapstickiä, jonka komedia voi rakentua hyvinkin yllättävistä ja tahattomista toilauksista. Pelissä on myös taktikointia, seikkailua ja kaaosta, jossa asiat saattavat mennä päin prinkkalaa nopeammin kuin pelaaja ehtii tajutakaan. Samalla sukellusveneiden laitteet vaativat jatkuvaa silmälläpitoa ja huoltoa, joten ihmissilmille ja komennettavalle tekoälymiehistölle riittää töitä vaaratilanteita ennakoidessaan. Sukellukset ovat aina erilaisia elämyksiä, jotka tuntuvat alkuun omituiselta kohellukselta mutta joista myös hoksaa hiljalleen tietyn logiikan. Itse loikkasin parin opettelutehtävän jälkeen suoraan syvään päähän kollegani kanssa. Alun totaalihämmennyksen jälkeen jokainen kuolema ja epäonnistunut matka oli palkinto itsessään, sillä käteen jäi uusia läksyjä ja tilanteita, joille kelpasi nauraa chatissa kaikkien kuoltua.

Hengissä selviäminen vaatii ihmis- ja tekoälypelaajien hyvää yhteistyötä, jossa työnjako ja roolit ovat selkeät sekä kriittisiin ongelmiin puututaan ajoissa. Onnea siihen 16 pelaajalla!

pelaaja.fi // 37

PELAAJA.FI //

Uutiset, blogit, arvostelut, kyselyt ja pelaaja-yhteisö.

twitter.com/pelaaja

Kyselyt

Mikä on mielestäsi sopivin pituus suurpelin yksinpelikampanjalle? VASTAUKSIA: 1 227

Noin 5 tuntia 1% Noin 10 tuntia 4% Noin 20 tuntia 20 % Noin 30 tuntia 16 % Noin 40 tuntia 14 % Noin 50 tuntia 12 % Noin 60 tuntia 10 % Noin 70 tuntia 2% Noin 80 tuntia 3% Noin 90 tuntia 1% Yli 100 tuntia 18 %

Itse kasvoin Nintendon laitteiden parissa ja Mega Drivea kokeilin vain pari kertaa kaverilla. Tämä kiinnostaisi uteliaisuudesta, kun joukossa on ihan nimekäitä pelejä ja voihan Segaakin kokeilla.

Hieno nähdä Microsoftin ja Nintendon yhteistyön syvenevän, onkohan vielä mahdollista saada se Goldeneye Remaster ulos molemmille konsoleille? – Brutal1ty toivottaa Banjon tervetulleeksi Smashiin.

Pitänee yrittää suhtautua tähän samalla tavoin kuin johonkin Mass Effectin Shepardiin. Toivottavasti päähenkilön persoonaa ei ammuta liian yli.

VASTAUKSIA: 1 031

Kyllä, nykysodankäyntiä, kiitos! 52 % Sotaa lähitulevaisuudessa, kiitos! 2% Toista maailmansotaa, kiitos! 6% Ensimmäistä maailmansotaa, kiitos! 2% Kylmää sotaa, kiitos! 15 % Jotain muuta historiallista sotaa, kiitos! 13 % Scifisotaa, kiitos! 5% Zombisotaa isolla skaalalla, kiitos! 4%

– Refloni kaipasi lisää vaikutusvaltaa Cyberpunk-päähenkilöön.

Muutamat pienemmät CGI-trailerit pois ja tilalle gameplay-demot vaikka Gearssista ja Halosta, niin pressi olisi ollut huomattavasti parempi IMO. – Almasy toivoisi E3-tilaisuuksilta enemmän syvyyttä määrän sijasta.

Breath of the Wild on aivan tajuttoman kova peli ja synkkä jatkoosa Majora’s Maskin tyyliin otetaan ilomielin vastaan. Toivottavasti vanhat kunnon luolastot tekisivät paluun eikä pelimaailma olisi vanhan kierrätystä. – Locke on taas valmis villiintymään.

Mitä GoT:iin muuten tulee, ei juoni muuten ehkä ollut huono mutta se olisi vaatinut enemmän aikaa kaiken kypsymiseen kuin kuusi jaksoa. Asiat olisivat voineet ihan hyvin mennä kuten menivät mutta niin, että ne olisivat kehittyneet rauhassa eivätkä tulleet kuin salama kirkkaalta taivaalta.

VASTAUKSIA: 783

Kyllä olen, ja pidin siitä 15 % Kyllä olen, mutta en pitänyt siitä 1% En vielä 31 % En ole menossa katsomaan 53 %

38 // pelaaja.fi

Itse asiassa omalla kohdalla sisäpiirin vitsit lisäävät mielenkiintoa muita kulttuureita ja kieliä kohtaan. Ei tuota kovin huonona asiana voi pitää, vaikka toki toivoisi, että Suomella olisi jotain muutakin tarjottavaa kuin hassusti englantia haastavat suomijuntit. – Vaapukkamehuw arvostaa Martti Suosalon Control-roolia.

Ah, saattoi olla jopa näiden E3:sten paras traileri. Jos peli on käytännössä Google Earth sillä erotuksella, että kohteita voi ihastella lentokoneen puikoista, niin olen myyty. – Haerski ja uusi Microsoft Flight Simulator.

– zappah lukeutuu Game of Thrones -pettyjiin.

Ehkä oon tulossa vanhaksi ja tylsäksi mutta tää näyttää itelle kyllä äärimmäisen teennäiseltä Japanihömpältä ja ei hyvällä tavalla niinku MGS. Kaikista Kojiman peleistä oon silti tykänny joten tuskimpa sieltä huono tekele tulee. – Death Stranding ei ole vielä onnistunut vakuuttamaan kribmeisteria.

En tiedä...tämä yksityiskohtaisempi ja realistisempi tyyli tappaa tietynlaisen vilpittömyyden ja tarunomaisuuden, joka oli FFVII:n ja muiden vanhempien FF:ien tunnusomaisimpia elementtejä, mutta kenties tämä johtuu siitä, että grafiikan ollessa viitteellisempää, oma mielikuvitus toi pelin maailmaan tietyn, henkilökohtaisen sävyn, joka saattaa poiketa remaken ilmeestä. – Megaman suhtautuu varauksella Final Fantasy VII Remakeen.

Kuukauden sitaatti

”MINÄ SUORAAN SANOTTUNA PIDÄN JOISSAIN TAPAUKSISSA YKSINKERTAISESTA PUTKIPELAAMISESTA. JOSKUS ON VAIN KIVA AIVOT NARIKASSA PISTELLÄ MENEMÄÄN JEDILLÄ.” – wlizer ei harmittele Jedi: Fallen Orderin suoraviivaisuutta.

Oletko jo nähnyt Detective Pikachu -elokuvan?

facebook.com/pelaaja

Sivustolta poimittua

– Tylor punnitsee Sega Mega Drive Minin hankintaa.

Tämän vuoden Call of Duty on uusi Modern Warfare. Onko aikakausi oikea?

instagram.com/pelaajalehti

@episodilehti

@episodi_lehti

Kalenteri // listat Ma 1.7.

Ma 8.7.

Ma 15.7.

Ti 2.7.

Ke 3.7.

To 4.7.

Pe 5.7.

Final Fantasy XIV: Shadowbringers -laajennus tulee saataville.

Hämähäkkimies singahtaa taas valkokankaille, kun Spider-Man: Far From Home tulee Suomenensi-iltaan.

Stranger Thingsin uuden kauden kunniaksi saadaan myös Stranger Things 3: The Video Game.

Yksinäisyyden meriä seilataan Sea of Solitudessa. Animen ystäville on luvassa Attack on Titan 2: The Final Battle.

Ti 9.7.

Ke 10.7.

To 11.7.

Pe 12.7.

Journeyn tekijöiden Sky: Children of the Light on pelattavissa iOS-laitteilla. Julkaisu muille alustoille tulossa myöhemmin.

Toimintaroolipelaamista ja rakentelua yhdistävä Dragon Quest Builders 2 kaupoissa.

Ti 16.7.

Ke 17.7.

To 18.7.

Pe 19.7.

La 6.7.

Su 7.7.

La 13.7.

Su 14.7.

La 20.7.

Su 21.7.

La 27.7.

Su 28.7.

Laaja kirjo supersankareita ja -pahiksia hyökkää Switchille, kun Marvel Ultimate Alliance 3 julkaistaan tänään.

Tänään voi lähteä nostalgiamatkalle, kun Disneyn Leijonakuninkaan uusintaversion pääsee katsomaan elokuvateattereissa.

Elokuvissa kauhuklassikko Child’s Playn uusi versio.

Ma 22.7.

Ti 23.7.

Ke 24.7.

To 25.7.

Pe 26.7. Vaihtoehtoiseen historiaan perustuva Wolfenstein: Youngblood kaupoissa. Taktinen roolipeli Fire Emblem: Three Houses julkaistaan Switchille.

Ma 29.7.

Ti 30.7.

Pelaaja Shop 1. Bloodstained: Ritual of the Night 2. Hellblade: Senua’s Sacrifice 3. Judgment 4. F1 2019 5. Pokémon Sword* 6. Samurai Shodown 7. Cyberpunk 2077* 8. GRID* 9. Battlefield 4 10. Fallout 76

40 // pelaaja.fi

Ke 31.7.

*Ennakkomyynti

Iso-Britannia 1. FIFA 19 2. Days Gone 3. Marvel’s Spider-Man 4. Red Dead Redemption II 5. Blood & Truth 6. Grand Theft Auto V 7. Team Sonic Racing 8. Mario Kart 8 Deluxe 9. Mortal Kombat 11 10. PlayStation VR Worlds

Kalenteri // listat To 1.8.

Pe 2.8.

Burnout Paradisea ei voi enää tämän päivän jälkeen pelata verkossa. EA sulkee pelin palvelimet yli 11 vuoden jälkeen.

Amerikkalaisen jalkapallon ystävät voivat hakea Madden NFL 20:n tänään kaupoista.

La 3.8.

Su 4.8.

La 10.8.

Su 11.8.

La 17.8.

Su 18.8.

Elokuvateattereissa Fast & Furious: Hobbs and Shaw.

Ma 5.8.

Ti 6.8.

Ke 7.8.

Age of Wonders: Planetfall tuo strategiaklikkailun scifiympäristöön.

Ma 12.8.

Ti 13.8.

Ke 14.8.

To 8.8.

Pe 9.8.

Lisää Sormusten herraa! Pöytäkorttipeliin pohjautuva The Lord of the Rings: Adventure Card Game liittyy mittavaan tuoteperheeseen.

Kiukkuiset linnut valtaavat elokuvateatterit, kun Angry Birds 2 -elokuva tulee ensi-iltaan.

To 15.8.

Pe 16.8.

Loppukuun kauhupeleihin voi valmistautua Steamissä julkaistavalla Caretakerilla.

Pelaajacast palaa kesätauolta yhtä väsyneenä kuin ennenkin!

Rocket Leaguen kesätapahtuma Radical Summer loppuu tänään.

Ma 19.8.

Ti 20.8.

Ke 21.8.

Maailman suurimpiin pelitapahtumiin lukeutuva Gamescom polkaistaan käyntiin Kölnissä.

Ti 27.8.

Pe 23.8.

Life is Strange 2 jatkuu pienen tauon jälkeen neljännen episodinsa merkeissä. Squaren Oninaki tarjoaa lisää japaniroolipelaamista.

Postapokalyptinen seikkailu Rad kaupoissa.

Ma 26.8.

To 22.8.

Ke 28.8.

To 29.8.

Martti Suosalon tähdittämä Remedyn toimintapeli Control julkaistaan tänään.

La 24.8.

Su 25.8.

Gamescom loppuu.

Pe 30.8.

La 31.8.

The Dark Pictures: Man of Medan vie pelaajat synkille vesille, kun taas Blair Witch tuo kauhun kuivalle maalle. Astral Chain puolestaan tarjoaa toiminnallisempaa pelattavaa Switchin omistajille.

Kaupoissa myös selviytymisräiskintä Remnant: From the Ashes.

Yhdysvallat Mortal Kombat 11 Days Gone MLB The Show 19 Tom Clancy’s The Division 2 5. Super Smash Bros. Ultimate 6. Grand Theft Auto V 7. Sekiro: Shadows Die Twice 8. Call of Duty: Black Ops 4 9. NBA 2K19 10. Yoshi’s Crafted World 1. 2. 3. 4.

Japani

1. Super Smash Bros. Ultimate (Switch) 2. Mario Kart 8 Deluxe (Switch) 3. Minecraft (Switch) 4. Pokémon: Let’s Go (Switch) 5. The Legend of Zelda: Breath of the Wild (Switch) 6. Splatoon 2 (Switch) 7. Days Gone (PS4) 8. New Super Mario Bros. U Deluxe (Switch) 9. Super Mario Party (Switch) 10. Yoshi’s Crafted World (Switch)

pelaaja.fi // 41

Grand Theft Auto Turistin opas rรถtรถstelyn maailmaan Teksti: Janne Pyykkรถnen

42 // pelaaja.fi

Grand Theft Auto -sarjan peleissä on nähty ikimuistoisia konnia ja antisankareita, mutta he saapuvat ja lähtevät omien tarinoidensa mukana. Siksi Rockstarin luoma versio USA:sta on se, joka sarjassa pysyy ja houkuttaa fanit mukaan yhä uudelleen. Tutustumme nyt GTA-maailman eri aikakausiin ja kaupunkeihin sekä maailman yhtiöihin ja hahmoihin, jotka ilmestyvät uudelleen pelistä toiseen.

iberty Cityn kimmeltävät pilvenpiirtäjät, Los Santosin kuumat hiekkarannat ja Vice Cityn palmujen reunustamat rantatiet ovat paikkoja, jotka tuntuvat monien Grand Theft Auto -pelaajien mielestä melkein oikeilta paikoilta. Rockstar Gamesin versio USA:sta on outo ja hieman kieroutunut mutta ihmeen osuva peilikuva maasta, joka tuntuu usein olevan oikeastikin parodia itsestään. Vaikka pelien pääosissa on nähty monia mieleenpainuvia pahiksia, juuri maailma on GTA-sarjan todellinen supertähti ja kiintopiste. On siis korkea aika tutustua siihen tarkemmin. Aluksi on tehtävä selväksi, ettei kaikilla Grand Theft Auto -peleillä ole yhtä yhtenäistä maailmaa, jonka historia ja hahmot sekoittuisivat vapaasti. Sen sijaan niitä on Rockstarin mukaan virallisesti kolme: 2D, 3D ja High Definition. Näitä maailmoja erottavia aitoja ovat pelien ja pelikoneiden teknologian kehitys mutta myös Rockstaria johtavien Sam ja Dan Houserin vision kehittyminen. Ensimmäiset GTA:t olivat silkkaa kohellusta, mutta rikoselokuvilla kasvatettujen Houserin veljesten ruokahalu kasvoi syödessä. Kun pelit alkoivat näyttää realistisemmilta, niiden piti myös tuntua aidommilta. Näin syntyi kolme hyvin erilaista Grand Theft Auto -maailmaa.

Kaksiulotteinen planeetta Ensimmäinen GTA-universumeista on 2D-universumi, sillä ensimmäiset GTA:t olivat ylhäältä kuvattuja kaksiulotteisia toimintapelejä. Ensimmäinen Grand Theft Auto (1997) latoi tärkeät nimet paikoilleen heti: pelissä nähtiin New Yorkiin pohjaava Liberty City ja Miamia matkiva Vice City. San Andreas ei ollut silloin osavaltio vaan pelin vastine San Franciscon kaupungille. Liberty City oli kaiken aloituspaikka ja pelaajan ensimmäinen kosketus Rockstarin USA:han, mikä on totta myös

kaikissa myöhemmissä GTA-maailmoissa. Alkuperäisen maailman pelihahmoilla ei ollut yksityiskohtaisia taustarinoita ja monimutkaisia juonenkäänteitä, vaan ne valittiin tunnelman mukaan hämmästyttävän tasa-arvoisesta valikoimasta – ensimmäisen GTA:n pelattavista hahmoista puolet oli naisia. Sen jälkeen naiset rajattiin pelisarjassa sivuosiin. 2D-maailmassa näkyivät vahvimmin nykyään kansainvälisen Rockstarin juuret brittiläisenä pelistudiona. Alkuperäistä Grand Theft Autoa laajennettiin vuonna 1999 kahdella lisäpaketilla nimeltään London 1969 ja London 1961, joissa nähtiin Lontoon lisäksi Manchester. Nämä kaksi tarinaa ovat koko GTA-sarjan ainoat pelit, jotka sijoittuvat keksityn paikan sijasta oikeaan kaupunkiin ja USA:n ulkopuolelle. Vaikka Lontooseen ei palattu koskaan sen jälkeen, peleissä on tehty selväksi, että se on Ison-Britannian pääkaupunki myös GTA-maapallolla. Sen eksoottisia erikoisuuksia olivat tietysti mustat taksit ja vasemmanpuoleinen liikenne. Vuoden 1999 lopulla ilmestynyt Grand Theft Auto 2 oli jo osa 3D-grafiikan nousukautta muun muassa PlayStation-konsolin kykyjen ansiosta, mutta se säilytti alkuperäisen pelin taivaalla leijuvan kameran ja se lasketaan osaksi 2D-maailmaa. Sen maailmanrakennuksessa näkyi outo hälläväliä-asenne, joka on ristiriidassa kaiken sitä ennen ja sen jälkeen nähdyn GTA-tyylin kanssa. Pelin sijoittui eksoottiseen ”tulevaisuuteen” 2010-luvulla, ja paikan nimi oli Anywhere City. Sillä ei ole suoraa vastinetta tosimaailmassa, vaikka urbaani tyyli tuokin mieleen New Yorkin.

Kolmas ulottuvuus aukeaa Ensimmäinen hyppy aivan uuteen GTA-maailmaan koettiin, kun PlayStation 2 vei pelisarjan täysin kolmiulotteiseen toimintaan Grand Theft Auto III:ssa. Kamera hyppäsi pääsarjan peleissä taivaalta pelihahmon taakse eli paikalle, jossa se on pysynyt näihin päiviin asti. Tämä aikajana tunnetaan nimellä 3D-universumi, ja se kattaa kaikki sarjan pelit GTA III:sta aina vuoden

pelaaja.fi // 43

Vasemmalla 3D-universumin Los Santos ja oikealla HDuniversumin Los Santos.

2006 Vice City Storiesiin asti. Moninpeli katosi, ja sarja alkoi painottaa yksinpeliään. Samalla Rockstar alkoi panostaa nostalgiaan sekä erityisten aikakausien ja niiden popkulttuurin uskottavaan kuvaamiseen. GTA III:a seuraavat pelit sijoittuivat tulevaisuuden tai nykyhetken sijasta lähihistoriaan. Pelisarjan kaupallinen menestys nousi kattoon juuri 3D-universumin myötä. Kuten 2D-maailma, uusi 3D-todellisuus alkoi New Yorkiin ja useampiin muihin itärannikon kaupunkeihin pohjaavasta Liberty Citystä, jonka kartta pantiin uusiksi. New York Cityn käyttäminen esikuvana ei ollut onnekasta Rockstarille ajoituksen takia. Pelin piti ilmestyä vain hetki ennen World Trade Centerin terrori-iskuja, ja sen julkaisua siirrettiin nopeita muutoksia varten. Pelaajan ei esimerkiksi haluttu ampuvan kohti poliisiautoja, jotka näyttäisivät liian paljon aidoilta NYPD:n ajoneuvoilta, joten niiden maalipinta sai uuden silauksen. Peliin tehtiin myös useampia muita pikkumuutoksia, mutta tärkeintä oli, että World Trade Centerin rakennuksien vastineet poistettiin. Uusittu Liberty oli myös pelien Liberty City Stories ja Grand Theft Auto Advance tapahtumapaikka. Vuonna 2002 julkaistu Vice City palasi ajassa vuoteen 1986, jotta se voisi kuvata Vice Cityn esikuvana ollutta Miamia rikossarja Miami Vicen hengessä ja 1980-luvun popmusiikin tahtiin. Vuonna 2004 saapunut San Andreas iski puolestaan vuoden 1992 länsirannikon rap-skeneen. San Andreas ei tosin enää ollut San Franciscon vastine vaan Kalifornian osavaltion korvaaja kolmella kaupungilla. Los Santos oli Los Angeles, San Fierro oli San Francisco ja Las Venturas oli Las Vegas. Tässä maailmassa realismi ei ollut Housereille kaikki kaikessa. Esimerkiksi Vice City ei ollut tarkka kopio Miamista vaan enemmänkin neonhämyinen ja romantisoitu näkemys siitä, miltä kaupunki näytti Miami Vicessa. Nyt valtavan paljon laajempi USA:n feikkiversio oli Rockstarin temmellyskenttä, jossa oli paljon enemmän jaetun maailman tuntua. Vice Cityn Tommy Vercetti, San Andreasin CJ ja GTA III:n Claude olivat kavereineen ja vihollisineen osa samaa maailmaa. CJ saattoi törmätä pelissään Claudeen ja tämän tyttöystävä Catalinaan ennen GTA III:n tapahtumia. Sarjaan varsinaisesti kuulumattomat pelit Bully ja Manhunt ovat eräiden fanien mielestä myös osa GTA-maailmaa. Koululaisten elämää kuvanneen Bullyn Bullworth Academyyn viittaillaan useammassakin pelissä, ja sama pätee Manhuntin Carcer Cityyn aina GTA III:sta asti. Toisaalta näitä voi pitää pelkkinä piilotettuina vitseinä eikä varsinaisina todisteina. Toisaalta molemmat pelit sopisivat hyvin 3D-universumiin, joka on yleisesti hyvin rento paikka. Myöhemmissä peleissä nähty yhteiskunnallinen satiiri oli pölhömmän huumorin ja kahjojen juonenkäänteiden varjossa.

Terävämmin piirretty maailma Vuonna 2008 koettiin taas harppaus maailmojen välillä. GTA IV toi pelit uusimpaan aikakauteen, joka on nyt tämän hetken virallinen Grand Theft Auto -maailma. Tämä maailma sai teräväpiirtografiikasta nimen High Definition Universe eli HD Universe. Sitä edustavat pelit Grand Theft Auto IV, sen lisäosat, mobiililaitteille ja kannettaville julkaistu Chinatown Wars

44 // pelaaja.fi

sekä Grand Theft Auto V. GTA V:n moninpelin eli GTA Onlinen paikka uudessa maailmankaikkeudessa on hieman hämärä. Sen pitäisi sijoittua ajallisesti ennen GTA V:n yksinpelin tapahtumia, mutta tavallisesti tarkka Rockstar on luonut Onlinesta juonellisen ja ajallisen sotkun. CJ, Claude ja muut 3D-maailman hahmot eivät ole olemassa HD-maailmassa kuin korkeintaan urbaanilegendoina. HD-maailma edustaa Houserin veljesten entistä vahvempaa pyrkimystä realismiin, ja niinpä jopa rajat pelien välillä ovat aiempaa tiukemmat. Dan Houserin mukaan Grand Theft Auto IV:n Niko Bellic oli hengeltään sen verran erilainen rikollinen kuin GTA V:n kolmikko, että merkittävämpien hahmojen vierailut rajoitetaan mahdollisimman vähiin jopa samaan maailmaan kuuluvien pelien välillä. Grand Theft Auto V:ssä Rockstar toi peliin yhden sijasta kolme pelattavaa päähahmoa, joista jokainen edustaa hyvin selkeästi GTA-sarjan eri aikakausia. Villi psykopaatti Trevor edustaa 2D-maailmaa, jossa vain pelattavuudella oli väliä. Tarinasta ei välitetty, ja pelaajan oli vain tarkoitus jakaa ympärilleen tuhoa ja väkivaltaa. Tutuimmalta ja turvallisimmalta tuntuva Franklin on taas 3D-maailman sankarin perikuva, San Andreasin CJ:n kaltainen nuori ja tyhjästä ponnistava rikollinen, joka haluaa rahaa ja menestystä simppelissä rikostarinassa. Eläköitynyt Michael on uuden HD-maailman edustaja ja astetta aidommalta tuntuva mies, jonka maailma pyörii perheen kaltaisten oikeiden asioiden ympärillä. Kaikkia eri universumeja yhdistää se, että pelien kaupungit ovat aina saarilla, ja GTA V:ssä jopa koko Los Santosin osavaltiota ympäröi vesi. Rockstarin mukaan tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että kaupunki on näin helpompi jakaa siltojen erottamiin alueisiin, eikä pelaajien haluta näkevän reuna-alueilla maata, jonne ei jostain syystä vain voi kävellä. Pelaajien faniteorioissa on tietysti esitetty ajatus, että GTA-maailmassa ilmastonmuutos on nostanut vedenpintaa. Entä onko Red Dead Redemption -sarja osa tätä maailmaa? Ehkä on, ehkä ei. Pelejä yhdistää GTA Onlineen piilotettu revolveri, jonka voi avata myös Red Dead Redemption II:ssa, mutta tätäkin voi pitää lähinnä pelimekaanisena ”pääsiäismunana”, joita Rockstar lisäilee peleihinsä jatkuvasti. Lisäksi GTA:n Epsilon-kulttiin viittaillaan useamman kerran RDR II:ssa. Ongelmaksi käy se, että Red Dead -maailma muistuttaa enemmän oikeaa USA:ta. Pelissä viittaillaan muun muassa New Yorkiin, jonka GTA-maailmassa korvaa Liberty City.

”Kaikkia eri universumeja yhdistää se, että pelien kaupungit ovat aina saarilla, ja GTA V:ssä jopa koko Los Santosin osavaltiota ympäröi vesi.”

2D-universumi (1998–1999) Grand Theft Auto Grand Theft Auto: London 1969 Grand Theft Auto: London 1961 Grand Theft Auto 2

GTA-pelien radioasemat 3D-universumi (2001–2006) Grand Theft Auto III Grand Theft Auto: Vice City Grand Theft Auto: San Andreas Grand Theft Auto Advance Grand Theft Auto: Liberty City Stories Grand Theft Auto: Vice City Stories

HD-universumi (2008–???) Grand Theft Auto IV Grand Theft Auto IV: The Lost and Damned Grand Theft Auto IV: The Ballad of Gay Tony Grand Theft Auto: Chinatown Wars Grand Theft Auto V GTA Online

Yksi GTA-sarjan tärkeimmistä elementeistä on se, miten se on käyttänyt musiikkia vuosien varrella. Jo ensimmäiseen peliin haluttiin eri genrejä ja artisteja edustavia radiokanavia, mutta alku oli hankalaa. Oikeiden kappaleiden lisensointi peleihin on erittäin vaikeaa vielä nytkin, mutta 1990-luvun lopussa musiikkibisneksessä ei vielä lainkaan uskottu videopelien vetovoimaan. Alkuperäisessä GTA:ssa oli seitsemän musiikkikanavaa, joita kuunneltiin kotistereoissa ja autoradioissa heittämällä pelilevy cd-soittimeen, mutta musiikki oli erityisesti peliä varten luotua. Rockstarin Colin Anderson ja Craig Conner olivat pitkälti vastuussa pelien musiikkimaailmasta aina GTA III:een asti. Poikkeuksena on GTA London, johon Rockstar halusi luoda aidon 1960-luvun Lontoon äänimaailman, joten peleihin lisensoitiin ensi kertaa aitoja raitoja esimerkiksi reggaebändi The Upsettersilta ja elokuvamusiikkia hämäristä italoleffoista. Kolmososassa mukaan tuli ensimmäinen puhetta musiikin sijasta soittava asema, Chatterbox FM, jossa äänessä oli GTA:n pitkäikäisin pelistä toiseen siirtyvä hahmo, Lazlow. Kolmanteen peliin asti ne harvat oikeat artistit, joita saatiin mukaan, olivat pitkälti tuntemattomia ja siksi halpoja. Rockstar ei kylpenyt vielä silloin rahassa. Sarja siirtyi nykyiseen malliin Vice Cityssä. Kaikki pelin musiikkikanavat soittivat lähes yksinomaan lisensoitua ja ajankuvaa rakentavaa musiikkia Iron Maidenista Spandau Balletiin. Pelin yhteydessä radiokanavien sisältö julkaistiin myyntiin erikseen valtavana seitsemän cd-levyn pakettina. Pelaajat saattoivat lisätä peliin myös omaa musiikkiaan. Radiokanavien määrä on kasvanut tasaisesti Rockstarin rikastuessa. Kehitys huipentui Grand Theft Auto V:n Enhanced Editionissa, jossa on bonuskanavat mukaan lukien 20 eri kanavaa ja 404 biisiä. Se on melkoinen harppaus, sillä alkuperäisessä GTA:ssa oli vain seitsemän kanavaa ja 19 biisiä. Monilla kanavilla on GTA-maailmassa omat taustatarinansa, ja ne soivat pelistä toiseen. Esimerkiksi käy perusrokkia ja -poppia luukuttava Head Radio, jota kuultiin ensimmäisestä GTA:sta Liberty City Storiesiin asti. Kanavalla on peleissä omat toimistonsa, ja se kuuluu Donald Trumpin innoittaman Donald Love -hahmon mediakonserniin.

pelaaja.fi // 45

Grand Theft Auton kestobrändit

Grand Theft Auto -maailma on täytetty keksityillä yrityksillä, joista monet perustuvat tosimaailman yhtiöihin. Listaamme tähän brändejä ja yrityksiä, jotka ovat siirtyneet sitkeästi pelistä ja universumista toiseen.

Burgereita ja nugetteja – GTA:n pikaruokalat Grand Theft Auto -maailmassa on valtava määrä erilaisia ravintoloita, joista osa on toiminut myös erilaisten tehtävien antajina. Osa suuremmista ketjuista on sen verran suosittuja ja sitkeitä, että ne siirtyvät pelistä ja universumista toiseen. Muistettavimpia ovat tietysti ne, jotka ruokkivat San Andreasin CJ:tä. Mies oli sentään ainoa rasvamakkaraa vyötärölleen kasvattava GTA-sankari. Kiekkopuolella ykkönen on Domino’s-ketjua parodioiva The Well Stacked Pizza, joka on ruokkinut kansaa Vice Citystä GTA IV:ään asti eli sekä 3D- että HD-universumeissa. Purilaisosastolla kuningas on Burger Kingin vastine Burger Shot, jonka ravintoloita on GTA IV:ssäkin ympäri Liberty Cityä ja Alderneyn osavaltiota. Burgerimarkkinat ovat kuitenkin järkkyneet Los Santosissa GTA V:ssä, jossa Shotilla on vihdoin uskottava kilpailija, Up-n-Atom Burger, jonka esikuva on aito ketju In-n-Out Burger. Kana- ja meksikolaisosastolla järkkymätön keisari on ollut San Andreasista asti kiroiluvitsiin perustuva Taco Bellin matkija Cluckin’ Bell, jonka maskotti on kanaveikko Cluck Norris. Koska kaikilla yhtiöillä on GTA V:ssä kilpailija, alalle änkeää pelissä Taco Bomb. GTA V:ssä on harvinainen mahdollisuus tutustua pelin ruoka-alan sisälmyksiin, sillä The Paleto Score -tehtävässä taistellaan hetken ajan Cluckin’ Bell -kanatehtaalla.

Kestävimmät asustebrändit Tyylikäs tai vähintäänkin persoonallinen pukeutuminen on ollut GTA-hahmojen tavaramerkki San Andreasin päivistä ja oikeastaan jo Vice Citystä, jossa parhaat puvut myytiin Rafael’s-kaupassa. Uudessa HD-universumissa on olemassa jo 24 kuvitteellista vaatemerkkiä, joista monilla on sekä miesten että naisten valikoimaa GTA Onlinen tasa-arvoisen hahmonluonnin ansiosta. Osa näistä, kuten asuste- ja koruyhtiö Bianca ja sporttivaatteita tekevä San Andreas Magnetics, luotiin vain GTA V:tä varten. Kuusi eri vaatefirmaa on kuitenkin loikannut 3D-universumista HD-maailmaan. Ne ovat rento katubrändi Sub Urban (esikuvana Urban Outfitters), keskiluokkainen Zip (Gap), halpabrändi Binco (Best Buy), ökymerkki Didier Sachs (Dolce & Gabbana) sekä urheilubrändit Heat (Adidas) ja ProLaps (Reebok). Uudemmissa peleissä päälleen voi vetää mitä tahansa, mutta San Andreasissa CJ:n onni naisten kanssa oli kiinni hyvästä vaatetuksesta.

46 // pelaaja.fi

Ammu-Nation – tulivoimaa kansalle Koko pelisarjan tärkein yksittäinen liikeyritys on asekauppaketju Ammu-Nation, joka saapui maailmaan GTA III:ssa eli heti 3D-universumin alkuhetkillä. Se on siitä lähtien mukana kaikissa sarjan peleissä GTA IV:ää lukuun ottamatta. Rockstar päätti kommentoida USA:n aselainsäädännön ympärillä pyörivää debattia, joten Liberty Cityn asekaupat suljettiin kaupungin tiukentuvien aselakien ansiosta. Niko Bellic ja lisäsisältöpakettien sankarit joutuivat hankkimaan mutkansa laittomilta diilereiltä. USA:n asehulluutta ei tunnetusti ole hillinnyt mikään tosielämässäkään, joten Ammu-Nation palasi markkinoille voitokkaasti GTA V:ssä, jossa se myy kansalle huoletta kranaatinheittimiä, sinkoja ja konekiväärejä. Se on sentään liioittelua, sillä esimerkiksi täysautomaattisten rynnäkkökiväärien myynti siviileille on oikeassa USA:ssa laitonta.

Shark Credit Card – rahat pois pelaajilta!

Grotti – Grand Theft Auton Ferrari HD-maailmassa on liki 50 eri autovalmistajaa, joista näkyvimpiin kuuluu italialainen Grotti. Jo GTA: San Andreasissa mainittiin Ferraria matkiva italialainen yhtiö, jonka myymälöitä saattoi ihailla pelissä vain ulkopuolelta. Aluksi sen logo matki Ferrarin laukkaavaa hevosta pupuna tai istuvana heppana, mutta nykyisin se näyttää vain mustavalkoiselta ristikuviolta. Aluksi Grotti-autot olivat harvinaisuuksia. Ferrari Testarossaa matkiva Cheetah oli peleissä jo GTA III:sta San Andreasiin asti. Sitten se katosi vuosiksi ja palasi HD-universumiin uudempaa Ferrari Enzoa apinoiden. San Andreasissa nähtiin myös F40-superautoa matkiva Turis-

mo. Vanhoissa peleissä autojen valmistajia ei välttämättä edes tiedetty, mutta kuvitteellisten autofirmojen katalogit kasvoivat massiiviksi GTA Onlinessa, jossa pelaajat täytyy pitää rahanjauhannassa yhä uusilla autojulkistuksilla. Onlinessa Grotti on hinnoiltaan erottuva yhtiö, joka rakentaa uudempien Ferrari-kloonien lisäksi Fiatin kaupunkiautojen vastineita ja GTA-universumin Batmobilen korviketta, Vigilantea. Sarjan pitkäaikaisista autoyhtiöistä on mainittava myös Mitsubishia edustava Maibatsu, joka on ollut osa sarjan maailmaa GTA III:sta lähtien. Rengasvalmistajien ykkönen on Micheliniä vastaava Atomic.

GTA Onlinen pelaajat eivät voi olla epätietoisia Shark Cardeista eli pelirahaa antavista mikro-ostoksista. Pelin sisäiset hinnat tuntuvat olevan niin korkealla, että satunnaisemman pelaajan on pakko tarttua Shark Card -ostoksiin, joista kalleimmat ovat 80 euron tuntumassa. Kortit on ”hauskasti” nimetty GTA-maailmassa toimivan koronkiskuriyhtiö Sharkin mukaan. Moraaliton Shark kauppaa jo San Andreasissa pikavippejä laukkaradalla hävinneille onnettomille. Pankit ovat yleensäkin tärkeitä tekijöitä HD-universumissa, jossa Sharkin kanssa kilpailevat luottokortti- ja pankkialalla muun muassa Fleeca, Limit, HighLife, Maze Bank ja Bank of Liberty. Turvaa monet näistä yrityksistä hakevat vartiointiyhtiöiden ykköseltä nimeltä Gruppe Sechs, joka esiteltiin jo GTA III:ssa.

Redwood Cigarettes – rööki huuleen

Jano sammukoon – GTA:n kaljat ja limut GTA-kansa hakee apua janoonsa sekä 3D- että HD-maailmoissa 24/7-markettiketjusta, jonka esikuvana on USA:n 7-Eleven. Sen virvoitusjuomat valmistaa Sprunk, jonka tähtituotteet ovat epämääräisiä ainesosia sisältäviä Sprite- ja Mountain Dew -kopioita. Sprunk on erinomainen esimerkki siitä, että lähes kaikki GTA-brändit pohjaavat likaisiin tai hölmöihin vitseihin, kuten tässä tapauksessa siemenneste-sanailuun. Sprunk omistaa myös toisen megasuositun juoman eli eColan, jota ryystettiin jo Vice City Storiesissa. Olutosastolla on nähty 3D-ajoista asti kaksi kestävää mallasta: Fostersia matkiva Jakey’s Lager ja mauttomia amerikkalaisia peruskaljoja imitoiva Logger Beer. HD-maailmassa alkoholimerkkien määrä kasvaa vahvasti, ja vanhojen oluiden kanssa kilpailevat muun muassa saksalainen Pißwasser eli Budweiserin vastine ja Coronaa edustava Cerveza Barracho.

GTA:n HD-universumissa on useita eri tupakkayhtiöitä, kuten ranskalainen Cardiaque, ”amerikkalaiseen makuun” tehty Debonaire, luksussikareja tuottavat 69 Brand ja Estancia Cigars sekä punaniskojen nuuskaa tekevä Yukon. Ylivoimaisesti tärkein on kuitenkin Redwood Cigarettes, joka on peräisin Vice Cityä edeltävästä 3D-maailmasta. Redwood on perinteinen tupakkamerkki, joka vetoaa Marlboron tapaan vanhanaikaiseen tosimiesimagoon, ja sen punavalkoisia mainoksia voi bongailla eri peleissä vaikkapa kilpa-autojen kyljestä. Myös Online-pelitilan hahmot polttelevat juuri Redwoodia. Lafkalla on myös oma lastenrööki, ihanan karkinmakuinen Redwood Juniors. Tupakan terveysvaikutukset on todistettu GTA-maailmassa, jossa pelaajahahmot saavat välittömästi vauriota röökiä vedellessään. Lisäksi Redwood on aiheuttanut asiakkaissaan keuhkoahtaumatautia, joten yhtiö lahjoo todistajia kieltämään yhteyden yhdessä GTA V:n tehtävistä. Pelaaja voi sotkea juonen, mutta oikeusjuttu ei suinkaan saa kansaa lopettamaan tupakointia. Sen sijaan nousuun kääntyy kilpailevan Debonairen osakekurssi.

pelaaja.fi // 47

Kestohahmot ja erikoisvisiitit

Grand Theft Auto -pelit ovat täynnä muistettavia pelihahmoja, joista jotkut onnistuvat selviämään hengissä peleistään ja vierailemaan uusissa seikkailuissa. Listaamme tähän muistettavia ja erikoisia crossover-tapauksia.

Lazlow Jones Vain yksi hahmo on voinut ylittää täysin pelien ja universumien rajat, ja se on radiojuontaja Lazlow. Kyseessä on itse asiassa oikea ihminen, oikealta nimeltään Jeffrey Crawford Jones, joka on työskennellyt juontaja, tuottajana ja yhtenä Rockstarin pelikirjoittajista. Lazlow on Jonesin kuvitteellinen versio itsestään, ja häntä kuultiin ensi kertaa GTA III:n Chatterbox FM -radiossa. Varhaisissa peleissä Lazlow oli hullun GTA-universumin järjen ääni, mutta kova maailma vaati veronsa. HD-universumiin mennessä hänestä on tullut parhaat päivänsä nähnyt neuroottinen sekopää ja naisia kähmivä itsensäpaljastaja, joka vaeltaa työpaikasta toiseen sattuen aina sopivasti seuraavan pelin tapahtumapaikkaan. GTA V:ssä hänet nähdään ahdistelemassa Michaelin tytärtä. Jones on pitkälti vastuussa GTA-puheradioiden tyylistä, ja Lazlow on sarjan ainoa hahmo, jonka elämäntarina ja historia siirtyvät sellaisenaan ja katkeamatta pelistä toiseen. Hän on yksi kolmesta hahmosta, jotka voivat siirtyä Rockstarin sääntöjen mukaan universumista toiseen, vaikka heidät on nähty kolmiulotteisena pelihahmona.

Cris Formage

Willy ja Love Fist Toinen ajan ja avaruuden lait rikkova hahmo on William McTavish, joka rämpyttää bassoa Love Fist -bändissä. Se soittaa kirjaimellisesti kikkeliheviä, jossa yhdistyvät kasarihevi ja sukuelinten mukaan nimetyt bändin jäsenet Willy, Jezz, Dick ja Percy. Love Fist esiteltiin jo Vice City -pelissä eli sukkahousuhevin kultakaudella. Bändi levytti viisi kuvitteellista albumia, joista viimeisin ilmestyi San Andreas -pelin aikakaudella 1990-luvun alussa. Yhtye hajosi sittemmin jäsenten mennessä sooloprojekteihin ja

yleiselle rappiolle. Love Fistin faneja ja julisteita voi bongailla HD-universumissa, ja elämän jauhama basisti Willy kohdattiin yllättäen sivutehtävässä, jossa Trevor leipoo häntä pataan. Aidon Love Fist -fanipaidan voi myös ostaa sekä GTA V:n yksinpelissä että GTA Onlinessa. Koska Rockstar on Rockstar, Love Fist levytti Vice Cityä varten aitoja biisejä. Dangerous Bastardsin ja kolme muuta ”klassikkoa” voi kuulla pelissä hevikanava V-Rockilta. Ne löytyvät myös Love Fistin EP:nä iTunesista.

Universumien välillä saumattomasti siirtyvien hahmojen kolmikon täydentää profeetta Cris Formage. Hän johtaa Epsilon Programia eli skientologiaa parodioivaa kulttia. Epsilon, jonka jäsenet pukeutuvat vaaleansiniseen ja hokevat taikasanaa ”kifflom”, lupaa onnea lompakkonsa avaaville ihmisille. Formage, jonka esikuva on skientologian nykyinen ylijohtaja David Miscavige, kuullaan ensi kertaa San Andreasissa Lazlow’n haastattelussa. Kulttiin viittaillaan useaan otteeseen GTA IV:ssä, mutta pelaaja pääsee liittymään siihen vasta Michaelilla pelatessaan GTA V:ssä. Epsilonismi vaikuttaa tietysti täydeltä huuhaalta, mutta todellinen jymypaljastus seuraa GTA Onlinessa. Kun itse tehty pelaajahahmo pääsee ensi kertaa hengestään, Cris Formage ilmestyy herättämään hänet henkiin ja kertomaan pelaamisesta ilman PvP-taisteluja. GTA-universumissa on siis kuolemanjälkeistä elämää, jonne Formagella on vapaa pääsy. Sano ”kifflom”, toveri!

Fernando Martinez ja Jack Howitzer Romanttinen latinojuontaja Fernando Martinez on Lazlow’n jälkeen eniten eri peleissä nähty tai pikemminkin kuultu hahmo. GTA III:ssa aloittanut Martinez ei pääse kuitenkaan aivan samalle tasolle, sillä hänellä ei ole koskaan ollut varsinaista pelihahmoa, joten häntä eivät myöskään säätele Rockstarin lait universumien välillä siirtymisestä. Sama pätee vain kuulopuheissa ja leffajulisteissa nähtyyn GTA-maailman toimintatähteen, Jack Howitzeriin. 1980-luvun toimintasankarien, kuten Schwarzeneggerin, innoittama Howitzer on nähty Vice Cityn jälkeen viidessä eri pelissä, joissa on viitattu hänen elokuviinsa, kuten Evacuatoriin, Exploderiin ja Special Needs Copiin. GTA V:ssä pelaaja voi murtautua parhaat päivänsä nähneen Howitzerin hotellihuoneeseen ja todistaa omin silmin tähden alennustilaa.

48 // pelaaja.fi

OG Loc ja Madd Dogg San Andreasin pelihahmoilla, kuten CJ:llä, ei ole tavallisesti mitään asiaa uuteen GTA-maailmaan, mutta rap-tähdille jopa maailmojen väliset muurit ovat paperia. San Andreasissa nähtiin legendaarinen hiphop-moguli Madd Dogg sekä täysin lahjaton kamu Jeffrey ”OG Loc” Cross, joka käynnisti oman uransa pyytämällä CJ:tä varastamaan Madd Doggin riimivihkon. Tuloksena oli Locin legendaarinen albumi St8 From Tha Streetz, jonka tulisia riimejä arvostavat myöhemmissä peleissä todistetusti päähahmot Niko, Luis ja Franklin. Lisäksi Loc on saanut oman tähtensä Vinewoodin pääkadulle. Myös Madd Dogg pelasti uransa CJ:n avustuksella, ja musalegenda teki Maddhouse-kiertuetta vielä GTA V:n aikaan.

Johnny Klebitz ja Ashley Butler

Karen ”Michelle” Daniels GTA IV:n Niko Bellicin ensimmäinen tyttöystävä Michelle on uuden universumin erikoisimpia kestohahmoja. Useampien onnistuneiden treffien jälkeen Nikolle selviää, että Michelle onkin Karen Daniels, hallituksen agentti, joka pettää Nikon vastentahtoisesti. GTA V:ssä aiemmin sympaattiselta vaikuttanut Karen ilmestyy uudelleen tehtävässä, jossa hän kiduttaa kylmästi vankia kansallisen turvallisuusviraston IAA:n agenttina ja pakenee pelihahmojen tulitusta. Hän on myös tehtävänantaja Online-pelitilassa, jossa IAA palkkaa rikollisia hämäräkeikoille.

Rocco Pelosi The Ballad of Gay Tony -lisäosan pahiksena nähtiin italogangsteri Rocco Pelosi, joka karhuaa velkoja mafiaperheen puolesta. Tyyppi vainosi tarinalle nimen antanutta yökerhonomistaja Tony Princeä. Rocco oli limaisen mafioson perikuva, joka alkoi solvata pelihahmo Luisia kansallisuuden ja Tonya seksuaalisen suuntautumisen takia. Luis päättää säästää konnan tarinan loppumetreillä, ja Rocco pakenee kaupungista vain ilmestyäkseen seuraavaksi GTA V:ssä. Leffa-agentiksi ja kiristäjäksi uransa vaihtanut Rocco koettaa viedä rahat tuottaja Solomon Richardsilta Los Santosissa, mutta Michael tappaa hänet Solomonin käskystä. Pelaajat saivat odottaa kostoa kokonaiset viisi vuotta.

Grand Theft Auto IV:n sivuhahmo Johnny Klebitz sai aidon GTA-sankarin pääroolin lisäosassa The Lost and Damned. Lost-moottoripyöräjengin varajohtajana kunnostautunut mies oli GTA:n mittapuulla melko kelpo kaveri, joka joutui vaikeuksiin esimerkiksi yrittäessään auttaa huumekoukkuun jäänyttä heilaansa Ashleya. Jengi hajosi lopulta petturuuteen, ja Johnny katosi teille tietymättömille GTA V:n alkuun asti. Sitten selvisi, että Ashley, amfetamiinikoukkuun jäänyt ja ihmisraunioksi muuntunut Johnny sekä Lostin jämät olivat muuttaneet Los Santosiin. Peli esitteli psykopaatti Trevorin, joka harrastaa seksiä Ashleyn kanssa ja murhaa sitten raa’asti tästä raivostuneen Johnnyn. Veto oli todella rohkea, sillä monet pelaajat vihasivat Trevoria heti Johnny-paran kohtalon vuoksi. Kuinka monessa pelisarjassa pelattava hahmo sitä paitsi tappaa toisen päähahmon?

Patrick ”Packie” McReary Uuden maailman hauskoja pikkuhahmoja on GTA IV:n irkkugangsteri ja Nikon ystävä Packie, joka seikkailee pääpelin lisäksi lisäosissa The Lost and Damned ja The Ballad of Gay Tony. Toisin kuin monet sivuhahmot, Packie ei kuole, vaan hän suorastaan kukoistaa vielä GTA V:ssä. Jos pelaaja bongaa ja pelastaa hänet pieleen menneellä ryöstökeikalla, Packien voi värvätä avuksi pelin Heist-tehtäviin. Kokeneena ja taitavana ammattikonnana Packie on loistava mutta kallis apuri, ja hän muistelee mielellään tehtävillä Liberty Cityn aikoja ja ystäväänsä Nikoa.

pelaaja.fi // 49

Vice City Osavaltio: Florida Asukasluku 1 800 000 Pelit: Grand Theft Auto, Vice City, Vice City Stories Erikoista: Kaupunki perustuu Miamiin, mutta myös Miami on silti olemassa GTA-maailmassa Vice City esiteltiin jo ensimmäisessä GTA-pelissä ja oli pääosassa superhitissä GTA: Vice City. Rockstar ei ole saanut aikaiseksi tuoda kaupunkia vielä HD-maailmaan, joten joudumme nojaamaan karttamme paikasta vanhoihin peleihin, joissa paikka on silkkaa Miami Vice -parodiaa. Nykyisessä HD-universumissa kaupunkiin viittaillaan kuitenkin jatkuvasti. GTA IV:ssä huumeita salakuljetetaan edelleen Liberty Cityyn juuri Vice Cityn kautta. Fernando Martinez soittaa nostalgista kasarirokkia edelleen Vice City FM -kanavalla, ja kaksi Love Fist -bändin jäsenistä asuu edelleen kaupungissa. Kaupunki on siitä erikoinen, ettei sieltä löydy 2D- tai 3D-universumissa lainkaan juna- ja metroasemia tai yliopistoja ja kouluja.

Fort Baxterin lentotukikohta: Sotilastukikohta oli aluksi Vice City Storiesin sankarin Victor ”Vic” Vancen koti, ennen kuin hän muutti satamaan.

Cherry Poppers: Tämä jäätelöfirma on laajentunut uudessa GTA-maailmassa sekä Los Santosiin että Liberty Cityyn, vaikka se on 1980-luvulla vain huumekaupan kulissi.

Vercetti Estate: Tommy Vercetti elää kartanossa ikiomaa Scarface-uusintaansa. Starfish Island -saari on yleensäkin kaupungin kerman koti.

50 // pelaaja.fi

Hyman Memorial Stadion: Kaupungin virallinen kaahaus- ja kisastadion on myös paikka, jossa Phil Collins esittää Vice City Stories -pelissä biisin In the Air Tonight.

InterGlobal Films: GTA-maailman Universal Studiosin vastine on alentunut pornoleffojen kuvauspaikaksi.

Malibu Club: Tämä yökerho jäljittelee Babylon Clubia, joka on Rockstaria loputtomasti innoittavan Scarface-leffan tapahtumapaikkoja.

Vice City Beach: Kuuluisan Miami Beachin jäljitelmä on koko kaupungin viihdekeskus.

Pole Position: Syntisen kaupungin ainoa strippiklubi, johon pelaaja voi oikeasti astua sisälle. Paikka on olemassa myös HD-universumissa.

pelaaja.fi // 51

Hercules: Libertyn ainoa ja oikea homoklubi on itsensä Gay Tonyn omistama Hercules.

Steinway Beer Garden: Paikka on mallinnettu New Yorkin legendaarisen Bohemian Beer Garden -olutterassin pohjalta.

Rotterdam Tower: Empire State Buildingin vastine rakennettiin vuonna 1931, ja se on koko GTA-maailman korkein rakennus.

Alderney State Correctional Facility: New Jerseyn osavaltion vankilan vastine on monen GTA-konnan väliaikainen majapaikka. Sen esikuva tunnetaan 1950-luvun väkivaltaisista mellakoista.

52 // pelaaja.fi

Bawsaq Building: Pilvenpiirtäjä on GTA V:n bisneksille elintärkeän BAWSAQ (NASDAQ) -pörssin päämaja.

Liberty City (City of Liberty) Osavaltio: Liberty Asukasluku: 4 000 000 (3D), ei tarkkaa tietoa (HD) Perustettu: 1798 (3D), 1625 (HD) Peleissä: Grand Theft Auto, GTA III, Vice City, San Andreas, GTA Advance, Liberty City Stories, GTA IV, The Lost and Damned, The Ballad of Gay Tony, Chinatown Wars Erikoista: Eniten GTA-peleissä nähty kaupunki

NUCA: Kun tekee mieli nähdä todella modernia taidetta, huippugalleria NUCA:ssa voi ihailla abstrakteja veistoksia sekä tauluja, jotka on tehty antamalla maalipurkit kahden pandakarhun käpäliin. Paikan esikuva on Nykin modernin taiteen museon haaraosasto MoMA PS1.

Liberty City on GTA-maailman keskus ja jokaisen peliuniversumin tärkein kaupunki. Uusimmassa muodossaan se on mahdollisimman tiivistetty versio New Yorkista, jossa kaikki mahdolliset maamerkit ja turistirysät on ahdettu loppujen lopuksi hyvin pienelle alueelle. Realismista irrotaan siinä suhteessa, että vanha 3D-maailma muistuttaa maantieteellisesti oikeaa New Yorkia, mutta uusi kaupunki on jaettu kokonaan vedellä eristettyihin alueisiin. Ne ovat Algonquin (Manhattan), Bohan (Bronx) sekä jaettu saari, jolla ovat Dukes (Queens) ja Broker (Brooklyn). Pelattavaan alueeseen kuuluu myös New Jerseyn vastine Alderney. Kaupunki perustettiin Hollannin siirtokuntana nimeltä New Rotterdam, mutta britit valtasivat sen itselleen vuonna 1664. GTA IV:n tapahtumien aikaan Liberty Citystä tuli ainoa paikka ilman Ammu-Nation-asekauppoja, kun pormestari Julio Ochoa yritti hillitä villiä räiskettä.

Francis International Airport: New Yorkin John F. Kennedy -lentokentän vastine on Liberty Cityn tärkeimpiä paikkoja. 3D-maailmassa se ei juuri näyttänyt esikuvaltaan.

Statue of Happiness: Vapauden kaupungissa ei ole Vapaudenpatsasta vaan tyhmästi virnuileva onnellisuuden symboli. Sen kädessä oleva laatta toteaa kylmästi, että USA haluaa köyhät siirtolaiset pyyhkimään rikkaiden pyllyjä.

Rotterdam Tower

Middle Park: Keskuspuiston vastine pystytettiin pelinsisäinen tv-dokkarin mukaan 1850-luvulla, jotta Liberty Cityn narkkareilla olisi paikka poltella ja piikittää.

pelaaja.fi // 53

Tequi-la-la: Mötley Cruen ja muiden tukkametallibändien mekka oli klubi nimeltä Whiskey a Go Go, joten sen vastineessa viihtyy Love Fistin basisti Willy.

Weazel Plaza: Valeuutisia tarjoilevan Weazel Newsin pilvenpiirtäjä pohjaa näyttävään Fox Plazaan. Sama rakennus esitti aikoinaan Nakatomi Plazaa Die Hard -elokuvassa.

Lifeinvader Office: GTA IV:stä asti yhteiskuntaa riivannut sosiaalisen median jätti on Googlen ja Facebookin vielä pahempi yhdistelmä.

Pleasure Pier: Joka turistin on raahauduttava Losissa Santa Monican Pierlaiturille, ja sama pätee GTA:n vastineeseen.

Maze Bank Arena: Los Santosin ainoa kunnon stadion on monen tosielämän areenan yhdistelmä, jolle ei voi nimetä selkeää esikuvaa.

54 // pelaaja.fi

Vinewood-kyltti: Vinewoodin kirjaimet ovat kasvaneet HD-maailmassa, ja niissä on paljon enemmän yksityiskohtia graffiteja myöten.

Los Santos Osavaltio: San Andreas Asukasluku: 3 000 000 (3D), 4 000 000 (HD) Perustettu: 1781 (HD) Peleissä: San Andreas, GTA V, GTA Online Erikoista: Eniten muuttunut kaupunki eri maailmoissa Los Santos on paras esimerkki siitä, miten Rockstarin kunnianhimo on kasvanut eri pelisukupolvien välillä. Los Santos, pyhimysten kaupunki ja Los Angelesin serkku, on GTA V:ssä aivan eri paikka kuin karkeammassa San Andreasissa. Alkuperäinen malli oli tekijöidenkin mielestä vain pieni ja rajoittunut kopio, joten sekä kaupungin muoto että yksityiskohdat ovat muuttuneet ratkaisevasti, ja niin on myös ympäröivä osavaltio. Aiemmin turhan lähelle tungetut Les Venturasin ja San Fierron kaupungit on häädetty pois, ja alue muistuttaa uudessa maailmassa enemmän oikean Los Angelesin ympäröivää maaseutua, joka on tosin Rockstar-tyyliin leikattu omaksi saarekseen. Jotain Rockstarin huumorintajusta kertoo se, että osavaltio on nimetty San Andreasin siirroksen mukaan. Se on mannerlaattojen kohtaamispaikka, johon keräytyvän energian pelätään purkautuvan koko Kalifornian jyräävään maanjäristykseen. Kaupungin uudessa suunnittelussa realismiin panostetaan erityisesti arkkitehtuuriin kohdalla. Tekijöitä ei usein haittaa, että näyttävien ja kuulujen rakennusten käyttötarkoitus on voi olla fiktiota, jos julkisivu näyttää aidolta.

Vinewood Walk of Fame: Hollywoodin pääkadun nimmaritähdet ovat olemassa myös Vinewoodissa, jossa kadulla voi bongata liki 200 kuvitteellista GTA-julkimoa.

Oriental Theater: Tämä paikka tunnettiin vanhassa maailmassa Cathayteatterina, ja sen esikuva on Oscareista ja E3esityksistä tuttu Grauman’s Chinese Theatre.

Badger Building: Puhelinfirma Badgerin päämaja perustuu oikeasti legendaariseen Capitol Records -musiikkitaloon.

Union Depository: GTA:n Amerikan keskuspankin kultavarasto on GTA V:n hienoimman keikan näyttämö, eikä sillä ole tosimaailman esikuvaa.

FIB Headquarters: GTA-maailman FBI:n päämaja sijaitsee näyttävässä pilvenpiirtäjässä, jossa on tosimaailmassa muun muassa hotelli ja museo.

Grove Street: Comptonin Spruce Street oli esikuvana kadulle, jossa San Andreasin CJ asui kavereineen. Se siirtyi samannimisenä HD-universumiin, mutta hänen jenginsä on 2000-luvulla enää hämärä urbaanilegenda, ja katua hallitsevat arkkiviholliset eli Bloods-jengiin pohjaavat Ballat.

Maze Bank Tower: Pankin tornitalo on Los Santosin korkein rakennus.

Rancho Towers: Wattsin romusta kasatut metallitornit ovat myös oikeassa Losissa nähtävyys niille, jotka haluavat kokea aitoa kaupunkitaidetta.

pelaaja.fi // 55

LATAUSTAUKO //

Toimituksen jäsenet ja avustajat pohtivat kolumnissa pelimaailman tapahtumia ja ilmiöitä.

Onneksi kaikkea ei ole tyhmennetty eliala, pelit ja pelaajat elävät ja muuttuvat vuosien ja vuosikymmenten mittaan. Jopa kokonaiset genret hiipuvat ja joskus katoavat. Välillä on näyttänyt siltä, että jopa pelien monimuotoisuus on uhattuna pelimakujen muuttuessa. Eihän se sinänsä väärin ole mutta kuitenkin ikävää ainakin näin sukupuuton partaalla roikkuneiden genrejen harrastajan näkökulmasta. Lentosimulaattoreita, strategiapelejä, vuoropohjaisia hardcore-roolipelejä tai tekstiseikkailuja kun ei enää löydy kovinkaan usein myyntilistojen yläpäästä. Onneksi tilalle on noussut joskus uuttakin. Indiekehitys on mahdollistanut pientenkin pelityyppien sinnittelyn, ja osa niistä jopa myy sen verran, että tekijät pysyvät hengissä seuraavaan peliinsä saakka. Joskus tar-

tys päätti erikoistua tietokoneelle julkaistaviin simulaatio- ja strategiapeleihin. Tämä oli uskalias päätös aikana, jolloin mobiilipelit olivat kovinta hottia. Colossalilla kuitenkin haluttiin ja halutaan yhä tehdä pelejä, joissa on syvyyttä ja sisältöä – toisin kuin monissa tämän päivän peliyhtiössä, joissa pelejä suunnitellaan statistiikan ehdoilla. Uusimmat trendit -hän vievät mobiilipelejä entistäkin yksinkertaisempaan ja suoraan sanoen tyhmennettyyn suuntaan.

Toki Colossal teki markkinatutkimuksensa Cities in Motion -pelien pohjaksi, mutta suurin motivaatio oli rakkaus lajiin. Etusijalla oli mahdollisimman hyvän liikennesimulaation tekeminen annetulla budjetilla ja aikataululla, ei monetisaation optimointi.

”Välillä on näyttänyt siltä, että jopa pelien monimuotoisuus on uhattuna pelimakujen muuttuessa.” peeksi villit ideat ja onnistuneet toteutukset nousevat pikkuhiteiksi tai laajempaankin tietoisuuteen. Ilman hyvää onnea ja ajoitusta se ei välttämättä onnistu. Myös riittävä rahoitus ja luotettavat kumppanit voivat olla arvaamattoman arvokkaita. Näitä mietin, kun Tampereella toimiva Colossal Order -pelistudio vietti kymmenvuotisjuhliaan. THQ-yhtiön jakamista joukkopotkuista syntynyt yri-

56 // pelaaja.fi

Peli ei ollut täydellinen mutta tarpeeksi hyvä, jotta rahoitus löytyi myös jatko-osaan. Motionit myivät sen verran, että ne pitivät firman hengissä, opettivat tekijöitään ja loivat pohjan, joka mahdollisti Cities: Skylinesin. Sen menestys ei pudonnut syliin kuin omena puusta, vaan taustalla oli sekä kovaa työtä että rutkasti onnea. Tähdet olivat kohdallaan, ja peli nousi hetkellisesti jopa maailman myydyimmäksi

pc-peliksi. Se myi vuorokaudessa enemmän kuin Colossalin aiemmat pelit yhteensä. Sen edelleen jatkuva menekki muistuttaa, että maailmaan mahtuu yhä syvällisiä pelejä, jotka eivät aliarvioi pelaajia. Iso kiitos tästä kuuluu Paradox Interactivelle, joka on asemoinut itsensä onnistuneesti hardcore-strategiapelien syvempään päähän ja luonut ympärilleen uskollisen pelaajayhteisön. Samaa uskallusta vilahtaa aina silloin tällöin muuallakin. My Summer Car ei ole varsinaisesti top 10 -hitti, mutta sen ysärifiilistely ja komiikka tunnetaan tänään myös pelaajakulttuurin ulkopuolella. Tässä lehdessä esitelty Barotrauma puolestaan rakentaa erilaisista aineksista hämmentävän elämyksen, jossa ei turhia selitellä tai pidetä pelaajaa kädestä. On vaikea nähdä, että siitä voisi tulla hittiä, mutta ainakin se kutittelee nautinnollisesti vaativien pelien ystävien sensoreita. Onkin mukavaa muistaa aina välillä, että kaikkea ei ole vielä menetetty. Vaikka pelien tyhmistäminen tuntuu usein suorastaan päällekäyvältä, aina välillä näkökenttään osuu teos, joka palauttaa uskon myös hardcoremman pelaamisen tulevaisuuteen.

Jukka O. Kauppinen pelaa oikeasti ihan kaikenlaisia pelejä, vaikka hautautuukin välillä nostalgiakuoppaansa.

Arvostelut Arvostelut

Verkkorintama

58_Crash Team Racing Nitro-Fueled 60_Dauntless 62_Conan Unconquered 63_Warhammer: Chaosbane

64_Blood & Truth 65_Judgment 66_Super Mario Maker 2 67_Layers of Fear 2

68_Undead Horde 69_Druidstone 70_Void Bastards 71_Observation

72_Red Dead Online 74_Hearthstone: Rise of Shadows

Dauntless

Ei edes naurata

Pölyyntyy pelihyllyyn

Keskinkertainen

Takuuvarmaa viihdettä

Arki ja tunnit katoavat

Kelvoton

Paremman puutteessa

Pelaamisen arvoinen

Tästä pitäisi ottaa mallia

Pelien virstanpylväs

Pelaajan

valinta

Huomionarvoiset pelit saavat arvostetun Pelaajan valinta -leiman.

Lue aikaisemmat arvostelut pelaaja.fistä!

Varo tätä peliä! Huonojen pelien paljastaja Pac-Man nielee pommit puolestasi.

pelaaja.fi // 57

Arvostelut

Hahmoja nähdään sekä alkuperäisestä Crash Team Racingista että Crash Nitro Kartista. Jokainen edustaa yhtä kolmesta ajajatyypistä, eli kukaan ei ole täysin uniikki muihin nähden.

CRASH TEAM RACING NITRO-FUELED Tutulla vauhdilla uusiin töyssyihin Tekijä: Beenox Julkaisija: Activision Alusta: PS4 (testattu), Xbox One, Switch Julkaisu: Nyt Ikäraja: 3

rvostan suuresti Nintendon Mario Kart -sarjaa ja sen suunnitteluun nähtyä vaivaa, mutta minulla ei ole koskaan ollut sitä pelatessa yhtä hauskaa kuin alkuperäisen PlayStationin Crash Team Racingin kanssa. Naughty Dogin viimeinen Crash-peli oli monin paikoin jopa törkeä kopio sekä Marion omasta ajopelisarjasta että Raren tekemästä Diddy Kong Racingista, mutta se onnistui tekemään ryöstönsä sen verran fiksusti, että tutuista osista kasaantui juuri oikeilla tavoilla omanlainen arcadeajopeli. Crash Team Racing Nitro-Fueled osoittaa liki 20 vuotta myöhemmin, että Naughty Dogin rikoksessa piisaa vielä juhlittavaa. Beenox-studion uusioversiossa alkuperäinen materiaali pidetään pelillisesti ennallaan, mutta peli on saanut uuden ja kiiltävän ulkoasun sekä enemmän sisältöä. Se vie pitkälle, sillä ajaminen Crash Team Racingissa on yhä yhtä nautinnollista kuin se oli edellisellä vuosituhannella.

kokonaisia kisoja voi siis ajaa jatkuvien vauhtiboostien puskemana, kunhan ratojen ajolinjat ovat vain iskostuneet selkärankaan ja ajotaidot riittävät. Tärkeää myös on, että rytmikkääseen naputteluun perustuva boostailu tuntuu nimenomaan luonnolliselta osalta peliä. Periaatteessa esimerkiksi myös Mario Kart DS:sä pelaajat olivat aikoinaan kykeneväisiä ylläpitämään sivuluisuista irtoavia vauhtietuja koko kisojen ajan, mutta siinä se tuntui aina enemmän pelin mekaniikkojen väärinkäytöltä kuin tarkoitukselliselta ominaisuudelta. Nitro-Fueled onnistuu kokonaan uudesta teknologiastaan huolimatta pitämään Crash Team Racingin pelattavuuden hyvin ennallaan, ja myös vanhat radat palaavat pääosin kunnialla. Mutkiin sukeltaessa vanhat refleksit ottavat heti vallan, ja kisatessa tehtävät virheet tapaavat olla niitä samoja, joita tuli tehtyä jo ensimmäisellä PlayStationilla. Uusi ulkoasu tuo vielä mukavasti lisäeloa vanhoihin tuttuihin maisemiin, mitä nyt parin kentän muuta-

missa yksittäisissä kohdissa on havaittavissa huomattavia ruudunpäivityksen notkahduksia. Vaikka on mukavaa, että Crash Team Racingia aikoinaan seuranneen Crash Nitro Kartin ratoja on tuotu ylimääräisinä kenttinä mukaan, ne eivät selvästi ole yhtä hauskoja kuin alkuperäiset.

Eniten vanhentumisen merkkejä Crash Team Racingissa esittää seikkailutila. Vielä tänäkin päivänä se tuntuu hauskan epätavanomaiselta lisältä autopeliin, mutta sen rakenne ei ole kestänyt täysin aikaa. Erilaisiin kilpailuihin ja niiden haasteisiin päästään käsiksi ajelemalla pienillä keskusalueilla, joilla ei ole muuta toiminnallisuutta kuin tarjota lähinnä rauhallinen alue hioa ajotaitojaan kisojen välillä. Varsinaisten kilpailujen valitsemiseen ne ovat kömpelöitä ja tekevät koitoksesta toiseen siirtymisestä turhan hidasta, mikä rikkoo pelaamisen rytmiä. Onneksi seikkailutilan erilaiset haasteet tuntuvat edelleen mukavan vaihtelevilta.

Crash Team Racingin suurin viehätys on ollut minulle aina se, miten aktiiviseksi ja hyvällä tavalla tekniseksi ajaminen on saatu siinä tuntumaan. Peli seuraa Mario Kartin esimerkkiä siinä, että jarruttamisen sijaan mutkat kohdataan usein sivuluisussa, jonka hallitsemisesta palkitaan vauhtiboostauksin. Siinä missä Nintendo on halunnut tehdä vauhtipyrähdyksistä vähemmän dominoivan osan ajopelejään, Crash Team Racing nojaa niihin täysillä. Crash-kaahailussa jokaisen sivuluisun yhteydessä pelaaja voi kolmella rytmikkäällä napinpainalluksella saada lisävauhtia ajoneuvoonsa ja toistaa saman yhä uudelleen ryhtymällä aina uuteen luisuun. Käytännössä

58 // pelaaja.fi

”Mutkiin sukeltaessa vanhat refleksit ottavat heti vallan, ja kisatessa tehtävät virheet tapaavat olla niitä samoja, joita tuli tehtyä jo ensimmäisellä PlayStationilla.”

Nitro-Fueled käsittelee Crash Team Racingin vaihtelevaa sisältötarjontaa paremmin kuin alkuperäinen peli. Aiemmin vain seikkailutilasta löytyneitä symboli-, reliikki- ja kristallihaasteita voi pelata nyt helposti alkuvalikon kautta. Aseiden käyttöön keskittyvä Battle-osuus tukee sekin vihdoin tekoälyä, eli pelaamaan voi lähteä yksikseen ja tällä kertaa peräti useammassa eri pelitilassa. Peruskisoihin ja Cup-ajeluihin on myös lisätty monipuolisuutta, sillä kaikista radoista on Nitro-Fueledin myötä tarjolla peilikuvaversiot.

Paperilla innostavin pelitilalisäys Crash Team Racingiin on tietysti nettipeli. Mahdollisuus lähteä kaahaamaan muiden ihmisten kanssa muutenkin kuin vain samalta sohvalta käsin on ollut monien harras unelma, mutta Nitro-Fueled hoitaa asian aivan liian pelkistetysti. Tarjolla on ainakin aluksi vain pikaisia mahdollisuuksia peruskisoille sekä Battle-taistoille – ja siinä se. Minkäänlaista mahdollisuutta esimerkiksi verkkoturnauksien järjestämiseen ei ole, eikä peli vaivaudu edes seuraamaan nettipelimenestystä millään tavalla. Jälkimmäistä olisi kaivannut rehentelyn lisäksi jo ihan siksi, että nyt peli vaikuttaisi heittävän nettikisoihin keskenään hyvin eritasoista peliseuraa. Moderneista lisäyksistä nihkeäksi saa myös pelin sisäinen Pit Stop -kauppa. Pelkästään pelaamalla on mahdollisuus ansaita uusina asioina kosmeettisia koristeita, kuten lisää autoja, pukuja ja tarroja. Aina vain enemmän tätä kaikkea löytää Pit Stopista, jossa ostoksia tehdään pelaamisesta ansaittavilla wumpa-kolikoilla. Kauppapaikalta ei voi ostaa kuitenkaan mitä tahansa haluamaansa, sillä tarjolla on kerralla vain hyvin rajattu määrä asioita, jotka vaihtuvat sekä ajan että pelaajan jo avaamien esineiden ja hahmojen mukaan. Sen sijaan, että Pit Stop olisi siis lisäpelaamiseen rohkaiseva avoin pikkukauppa, se yrittää nyt kiristää pelaajia grindaamaan kolikoita, jotta haluamansa asian voisi mahdollisesti ostaa kaiken muun roinan seasta. Kirjoitushetkellä Activision ei onneksi nyhdä pelaajilta sentään oikeaa ra-

haa kaupassa, mutta sekin voi aina muuttua. Uusioversiona Crash Team Racing Nitro-Fueled on kaksijakoinen kokonaisuus. Se tuo takaisin yhden kaikkien aikojen hauskimmista karting-ajopeleistä ja auttaa kevyesti monipuolistamaan sen kokemista. Samalla siihen lisätty Pit Stop -kauppa suorastaan huutaa, miten epävarmoja tämän päivän pelit voivat olla elinikänsä suhteen ja kuinka keinotekoisiin pidennysratkaisuihin se välillä johtaa. Nitro-Fueledin hauskuutta ei käy edes tässä valossa kiistäminen, mutta se ajaa ajattelemaan, kuinka Crash Team Racing olisi ansainnut selvästi juhlavammankin paluun. Panu Saarenoja Kaikkien aikojen paras Crash-peli on terästä vielä vanhallakin iällä, vaikka uusioversio ei täydellinen olekaan.

Uusia ratoja ja haasteita kiikarissa Hieman yllättäen Activision ja Beenox ovat aikeissa tukea Crash Team Racing Nitro-Fueledia säännöllisellä ilmaislisäsisällöllä. Pit Stop -kauppaan tuodaan kausipohjaisesti uusia kosmeettisia esineitä ja hahmoja, mutta samoin sopii odottaa Battle Pass -henkisiä haasteita ja täysin uutta rataa per kausi. Haasteet ovat erityisesti tervetullut lisä, sillä ne auttavat pienten palkintojen muodossa potentiaalisesti lisäämään tarvittavaa tavoitteellisuutta peruspelitiloihin ja nettipeliin. Ensimmäinen uusi rata on Twilight Tour, joka pohjautuu Crash Bandicoot 3:n Ancient Egypt- ja Arabian Town -kenttiin.

pelaaja.fi // 59

Arvostelut

Varusteet sopivat ilmeeltään raaka-aineiden lähteenä toimineen hirviön ulkoasuun. Kukapa ei haluaisi näyttää sähkömajavalta?

DAUNTLESS Pelottomat hirviönmetsästäjät Tekijä: Phoenix Labs Julkaisija: Epic Games Alusta: Win (testattu), PS4, Xbox One, Switch (tulossa) Julkaisu: Nyt Ikäraja: 12

auntless ei peittele sitä, että se on paljon velkaa Monster Hunter -pelisarjalle. Sen kehittäjät kehuvat pelanneensa esikuvasarjan pelejä yli 6 000 tunnin ajan. Niinpä tarkoituksena ei olekaan ollut kopioida häpeilemättä Capcomin megasuosittua pelisarjaa vaan tehdä siitä rakkaudella oma versio. Olin ennakkoon valmis sivuttamaan koko Dauntlessin turhana, koska Monster Hunter World on jo olemassa. Onneksi kuitenkin annoin pelille tilaisuuden, sillä se on ansainnut paikkansa isoveljensä rinnalla.

”Dauntlessiin on helppo tarttua, kun on puolisen tuntia aikaa jahdata hirviöitä, mutta kyllä sen parissa palaa helposti koko ilta.”

60 // pelaaja.fi

Dauntlessin ja Monster Hunterien välille voi vetää paljon yhtäläisyysmerkkejä. Tälläkin kertaa pelaajat ovat hirviönmetsästäjiä, jotka kerta toisensa jälkeen jättävät keskuspaikkana toimivan kaupungin turvan taakseen ja lähtevät murhaamaan rivitalon kokoisia hirviöitä maineen, kunnian ja otusten ruumiinosien toivossa. Kun hirviö sitten on kaadettu, palataan takaisin kaupunkiin ja muutetaan hirviön ruho uusiksi varusteiksi ja aseiksi, joiden avulla voi lähteä vähän vaikeampien saaliiden perään. Vaihtoehtona rönsyilevälle ja monimutkaiselle Monster Hunter Worldille ilmaispelattava Dauntless tarjoilee virtaviivaisemman pelikokemuksen. Siinä ei ole avointa maailmaa, vaan kaupat ja valmistuspisteet sisältävässä kaupungissa valitaan, mitä hirviötä tai hirviöluokkaa haluaisi metsästää. Sen jälkeen peli etsii mukaan yhdestä kolmeen kaveria ja heittää sitten tiimin suurikokoiselle mutta suljetulle areenalle taistelemaan hirviötä vastaan. Kun joko ryhmä tai hirviö on kumossa, palataan takaisin kaupunkiin laskemaan aarteet ja suunnittelemaan jatkoa. Dauntless on muillakin tavoilla tiivistetympi pelikokemus, sillä esimerkiksi aseita ei voi teroittaa. Jotkut varmasti kaipaavat Monster Hunter Worldin hämmentävää monipuolisuutta, mutta sen mukana tulee myös aimo annos monimutkaisuutta. Välittömämpänä pelikokemuksena Dauntlessiin on helppo tarttua, kun on puolisen tuntia aikaa jahdata hirviöitä, mutta kyllä sen parissa palaa helposti koko ilta ja puoli yötäkin. Monster Hunter -kopioissa tärkeintä on se, miten kivaa hirviöitä vastaan on taistella. Dauntlessissa tämä pääasia on saatu viimeisen päälle kohdalleen. Hirviöt ja varusteet on jaettu elementaalityyppeihin, joiden välillä vallitsee klassinen kivi–paperi–sakset-asetelma. Jäähirviötä vastaan kannattaa varustautua jäävahingolta suojaaviin varusteisiin ja tulivahinkoa tekevällä aseella. Ensisilmäyksellä vain kuusi erilaista asetyyppiä vaikuttaa aika vähältä, mutta tyyppien sisältä löytyy paljon erilaisia asemalleja, joista jokainen tarjoaa omia bonuksiaan. Yksi tulikeihäs voi esimerkiksi antaa bonusvahinkoa onnistuneen väistön jälkeen tehtäviin hyökkäyksiin ja toinen tehdä mojovasti bonusvahinkoa joka kuudennella iskulla. Aseita ja varusteita voi lisäksi kustomoida monipuolisesti. Kaikki kuusi asetyyppiä ovat hauskoja ja tarjoavat todella erilaisia pelityylejä. Itse tykästyin keihäisiin, sillä vahinkoa tehdessään ne lataavat mittaria, jonka voi sitten tyhjentää keihäästä ammuttaviksi ohjuksiksi. Minua miellytti myös valtava leka, jonka räjähdyspanoksilla voi buffata omia iskuja tai tehdä korkeita hyppyjä välimatkan kutistamiseksi tai osumien väistämiseksi. Erilaiset asetyypit avaavat myös synergian siltoja. Hirviön päähän lekalla tehtävät iskut voivat tainnuttaa

Tuli, jää, sähkö ja muut elementit tuovat mukanaan ikäviä haittavaikutuksia. Se on huonompi homma, jos suuri osa maailmasta on tulessa.

aloittamisessa saa olla todella tarkkana, sillä sen aikana väistäminen on vaikeaa tai mahdotonta. Tämäkin on osa haastetta: hirviöiden käyttäytymistä tarkkailemalla oppii, milloin voi olla aggressiivisempi ja milloin varovaisempi. Näin muodostuu systeemi, jossa voittoa ei hankita kovilla varusteilla vaan opettelemalla. Takki auki pelaamalla saa vain turpaansa, vaikka varusteet olisivat miten kovaa tasoa. Tie voittoon kulkee opettelemalla kunkin hirviön tyyli ja animaatiot sekä toteuttamalla sen vaatima strategia taidokkaasti. Kaadettu hirviö tuntuu aina todelliselta voitolta.

Hei veli, heitätkö pari euroa? Dauntless rahoitetaan mikromaksuilla, mutta pelata voi täysin ilmaiseksikin, sillä maksuilla saa enimmäkseen vain kosmeettisia esineitä. Muun muassa Fortniten tavoin myös Dauntless kaupittelee kausikortteja, joihin kerätään tasoja ja avataan erilaisia palkintoja pelaamalla. Kausikortin saa ilmaiseksi, mutta muutaman euron lisähinnalla avattava maksuversio sisältää hieman muikeampia palkintoja.

Koukuttavan hirviöjahdin päälle on rakennet-

otuksen tai irrottaa sen panssarilevyjä. Keihäät taas tekevät haavoja, jotka ajan myötä ottavat enemmän ja enemmän vahinkoa vastaan sekä voivat rampauttaa ruumiinosia.

Oli asetyyppi mikä tahansa, pelaaminen on viihdyttävää ja haastavaa. Taistelu hirviöitä vastaan on vaikeaa mutta reilua. Hirviöt tekevät omilla iskuillaan aivan järkyttävästi vahinkoa, mutta ne myös varoittavat tulevista hyökkäyksistä ennakkoon erilaisilla eleillä ja animaatioilla. Eri hirviöt käyttäytyvät myös hyvin eri tavoin, mikä vaatii erilaisia lähestymistapoja. Nopeasti liikkuvia hirviöitä vastaan vastaiskuihin tulee harvoin tilaisuuksia, kun taas hitaita tankkeja saa moukaroida enemmän. Vaikeustasoa nostaa se, että peli lukitsee pelaajan hyökkäysanimaatioihin. Siksi pidemmän iskusarjan

tu kattava metapeli. Kaupungista saa runsaasti tehtäviä, joissa esimerkiksi pitää kerätä hirviöiltä tiettyjä ainesosia, tappaa niitä tietyillä asetyypeillä tai valmistaa tiettyjä varusteita. Myös kausittain vaihtuvissa taistelupasseissa on omia pienempiä tavoitteitaan, kuten hirviön hyökkäysten väistely määritetyin tavoin. Nämä tehtävät toimivat mainioina ohjaajina ja antavat pelille suuntaa, mikä on hyvä juttu näin vapaamuotoisessa pelissä. Ne tuovat myös sisältöä ja antavat pitkäaikaisempia tavoitteita, jolloin peli pysyy mielenkiintoisena. Dauntlessin peruspeli onkin nyt erinomaisessa kunnossa. Se on kohtalaisen helposti lähestyttävä ja sieppasi minut todella tehokkaasti otteeseensa. Toukokuussa ilmestynyt peli saa vielä paljon päivityksiä, joita se kieltämättä myös kaipaa. Esimerkiksi erilaisia varustesettejä ei pysty tallentamaan, mikä on vähän penseää pelissä, jossa suunnilleen jokainen hirviö vaatii omanlaisensa lähestymistavan. Nämä ovat kuitenkin vain pieniä naputuksen aiheita, sillä itse jäin totaalisesti koukkuun siinä määrin, että tästä pitäen valintani hirviönmetsästykseen on Dauntless. Se johtuu osittain uutuudenviehätyksestä mutta samalla myös siitä, että peli on oikeasti pahuksen hyvä. Miikka Lehtonen Dauntless on erinomainen metsästyspeli, joka kaipaa lähinnä viilailua ja lisä-

Moninpeliä ilman rajoja Dauntlessin moninpeli onnistuu saumattomasti pc:n, PlayStation 4:n ja Xbox Onen välillä. Jokaisen alustan pelurit voivat taistella samassa ryhmässä hirviöitä vastaan, ja pelissä eteneminen siirtyy myös alustalta toiselle. Kaiken selkärankana toimii pelin julkaisseen Epic Gamesin pelaajatili, joka sidotaan kunkin alustan pelitiliin. Näin sama hahmo ja jopa samat ostokset siirtyvät alustalta toiselle.

sisältöä. Molempia on tulossa.

pelaaja.fi // 61

Arvostelut Hämähäkkien kiertoreitti johti suoraan armeijan syliin.

CONAN UNCONQUERED Barbaariarmeija Tekijä: Petroglyph Julkaisija: Funcom Alusta: Win Julkaisu: Nyt Ikäraja: 12

ikä on parasta elämässä? No kohdata valtava armeija, tukkia sen tie muurilla ja kuulla sotilaiden kuolinhuudot nuolisateessa tietysti! Command & Conquerin tekijöistä koostuvan Petroglyphin uusimmassa reaaliaikanaksussa parasta elämää pääsee kokemaan oikein urakalla. Unconquered käsittää kaksi pelitilaa. Yksinpeli koostuu viidestä satunnaiskartalle luodusta tehtävästä, jotka on liitetty yhteen hyvin löyhästi muutaman tekstilaatikon avulla. Eeppistä tarinaa, sykähdyttäviä välinäytöksiä tai barbaarista dialogia pelistä on turha hakea, sillä sellaisia siinä ei ole. Tarinatilan lisäksi voi myös pelata yksittäisiä matseja tietokonetta vastaan erilaisten parametrien avulla luodulla kartalla. Toinen pelimuoto on kahden pelaajan yhteistyötila, jossa pelaajat puolustavat yhteistä tukikohtaa vihollislaumoilta. Pelimuodot ovat samoja kuin yksinpelissä, mutta pelaajia vain on kaksi ja he toimivat samanaikaisesti. Kumpikin pelaaja voi tehdä mitä haluaa, joten kaverin kanssa voi suorittaa työnjaon. Toinen voi esimerkiksi keskittyä tukikohdan rakenteluun samalla, kun toinen käskyttää armeijaa ja tutkii karttaa. Kaverin kanssa pelattuna Unconquered onkin ehdottomasti parhaimmillaan.

Itse peli on lähes suora kopio They Are Billions -strategiasta. Muutaman minuutin välein tekoäly marssittaa kohti pelaajan tukikohtaa vihollisaallon, joka täytyy torjua ennen tukikohdan tuhoutumista. Aaltojen välissä voi rauhassa keskittyä linnoitteiden paranteluun ja kartan tutkimiseen. Peli jatkuu tähän malliin, kunnes pelaaja on selviytynyt tietystä määrästä vihollisaaltoja. Hyökkäämisen sijasta peli keskittyykin käytännössä yksinomaan oman tukikohdan suojeluun ja puolustusten paranteluun.

62 // pelaaja.fi

Rakentelu vaatii tietysti resursseja, minkä vuoksi omaa elintilaa pitää ahkerasti laajentaa pystyttämällä uusia komentolippuja tukikohdan reunamille. Osaa resursseista saa automaattisesti aina tietyin väliajoin, mutta muita pitää kerätä esimerkiksi pystyttämällä louhoksen. Hommasta tekee mielenkiintoisen se, että resurssien kartuttaminen syö aina jotain toista resurssia. Sotilaat tarvitsevat ruokaa ja komentopisteitä, mutta metsästysmajan pystyttäminen vaatii kultaa, työläisiä ja puuta. Metsurin maja taas vaatii kiveä ja työläisiä mutta työläisten asumus puolestaan komentopisteitä, joita saa laajentamalla tukikohtaa – ja niin edespäin. Suhteiden käsittäminen on alkuun vaativaa, ja pelin yleisestikin korkean vaikeusasteen takia ensimmäiset pelit päättyvät todennäköisesti tappioon. Asiaa ei tietenkään auta se, että mukana ei ole kunnollista opetusosiota.

Kaikki tämä on tuttua They Are Billionsista, ja siinä piilee Unconqueredin suurin ongelma, omien ideoiden vähäisyys. Mekaanisesti uniikein juttu on sankarihahmo, jonka voi valita kolmesta eri vaihtoehdosta. Sankarit ovat tarpeeksi voimakkaita tuhoamaan alkupään vihollisaaltoja vaikka yksinään, ja heistä saa vielä tehokkaampia tutkimalla karttaa ja löytämällä vahvistavia artefakteja. Tutkiskelu on kyllä ihan kivaa mutta tuntuu hieman turhalta. Juonestakaan ei ole pelin pelastajaksi, sillä kuten todettu, se on käytännössä olematon. Peli ei edes osaa ottaa paljoa irti Conanin maailmasta, sillä itse pelissä sitä ei hyödynnetä mitenkään. Kokonaisuutena Conan Unconquered ei ole huono, mutta se on täysin hajuton ja mauton naksuttelupeli. Pelimekaniikka on toimiva, mutta on hankala keksiä syitä suositella sitä Billionsin sijaan. Siinä lähes kaikki sama on tehty Unconqueredia paljon paremmin. Petri Pohjonen Toimiva mutta kiirehdityn oloinen sekä oudon hajuton ja mauton tukikohtapuolustus. Markkinoilla on parempiakin lähes identtisiä tekeleitä.

”Eeppistä tarinaa, sykähdyttäviä välinäytöksiä tai barbaarista dialogia pelistä on turha hakea.”

WARHAMMER: CHAOSBANE jälkeinen loppupeli koostuu uusintapomotaistoista ja satunnaisesti luotujen kenttien koluamisesta parempien varusteiden toivossa. Varusteiden kanssa voi näperrellä enemmänkin erilaisten siunausten muodossa, mutta peli ei selitä niitä ollenkaan, joten asiasta saa parhaiten selvää lukemalla verkosta ohjeita. Huolimatta kaikesta tästä viihdyin itse Warhammerfanina pelin parissa yllättävän hyvin. Kun kykyjä ja kokemustasoja on riittävästi, eri hahmojen mahdollisimman tehokkaiden kyky-yhdistelmien rakentelu ja kokeileminen jaksaa viihdyttää. Toiminnassa on silloin kunnon ytyä. On vain harmi, että loppupelissä ei muuten ole oikein sisältöä tiettyjen legendaaristen esineiden lottojahtia lukuun ottamatta. Ehdotonta lisäplussaa pitää kuitenkin antaa erinomaisista yhteistyömahdollisuuksista, sillä jopa neljä pelaajaa voi pelata yhdessä jaetulla ruudulla, verkossa tai näiden yhdistelmänä. Tämän pitäisi olla vakiona kaikissa samantyyppisissä peleissä. Jos Warhammer: Chaosbanea ei yritettäisi myydä täysihintaisena pelinä, sen sisältöön liittyvät ongelmat eivät tuntuisi läheskään yhtä pahoilta. Sisältöä on kyllä luvattu lisää – uusi hahmo mukaan lukien – mutta tällä hetkellä se ei juuri auta. Jos hinta olisi alhaisempi, pisteitä voisi antaa jopa pari lisää. Miika Huttunen

Paholaisen varjossa Tekijä: Eko Software Julkaisija: Bigben Interactive Alusta: PS4 (testattu), Xbox One, Win Julkaisu: Nyt Ikäraja: 16

arhammer: Chaosbanea olisi helppo kuvailla köyhän miehen Diablo-klooniksi Warhammermaailmassa. Tällainen vertaus ei olisi aivan reilu tässäkään tapauksessa, mutta kuvaus osuu silti suurimmaksi osin nappiin. Ja jos peli ei olisi täysihintainen, se ei olisi edes ongelma. Chaosbane on Warhammerin synkkään fantasiamaailmaan sijoittuva toimintaroolipeli. Kaaoksen voimat uhkaavat Vanhaa maailmaa jälleen kerran, ja tuleva keisari Magnus joutuu salaperäisen kaaosmaagin kirouksen uhriksi. Pelaajan ohjaamien sankareiden täytyy tietenkin pelastaa hänet ja panna verinen loppu kaaoksen juonille. Tarina jakautuu neljään osaan, joista jokainen keskittyy yhteen kaaoksen pääjumalista. Ensimmäisenä on vuorossa Nurgle ja tämän Kislevin kaupungin viemäreissä pesivät kultistit ja demonit. Temaattisesti idea kyllä toimii, mutta pelillisesti se aiheuttaa liikaa toistoa, kun ympäristöt ja viholliset pysyvät liian pitkään samanlaisina. Käytössä on neljä eri sankaria, jotka onneksi eroavat selkeästi toisistaan kyvyiltään ja ominaisuuksiltaan. Kääpiötaistelijalla pelaaminen on hyvin erilainen kokemus kuin haltiavelholla, vaikka kummatkin lopulta lanaavat vihollisaaltoja poikki ja pinoon pelottavalla tehokkuudella. Kokemustasojen karttuessa uusia kykyjä ja niiden tehokkaampia tai vaihtelevia versioita avautuu lisää. Lisänä on vielä jokaisen hahmon oma jumalallisten voimien kehityspuu, joka tosin antaa lähinnä pieniä passiivisia bonuksia, mutta josta löytyy myös muutamia erikoiskykyjä. Hahmoaan voi siis muokata varsinkin korkeammilla kokemustasoilla kiitettävästi omaa pelityyliin sopivaksi, ja kykyvalintoja voi panna uusiksi milloin vain. Kykyjen ja varusteiden ongelma on vain se, että niiden muuttumisessa kiinnostavaksi kestää hieman liian pitkään. Vasta kokemustasojen ja kykyvalintojen karttuessa hahmoon alkaa tulla kiitettävää potkua ja monipuolisuutta, kun taas varusteissa ei ole mitään mielenkiintoisia kykyjä ennen loppupelin legendaarisia esineitä. Asiassa ei auta se, että varusteet näyttävät liian pitkään samasta puusta veistetyiltä eikä ulkoasu ainakaan konsoliversiossa noin yleensäkään juuri hivele silmiä.

Köyhän miehen Diablo-klooni Warhammermaailmassa tarjoaa tarpeeksi koukkua vain kovimmille faneille.

Maisemat ja viholliset perustuvat aina yhteen tiettyyn kaaosjumalaan, mutta erot ovat pitkälti vain kosmeettisia.

Chaosbanen suurin ongelma onkin se, että se yrittää olla suuren luokan peli, mutta sen eväät eivät siihen aivan riitä. Tämä on tietenkin ymmärrettävää, sillä pelin takana ei ole isoa julkaisijaa tai kehittäjää. Sisältöä on mutta tämän lajityypin peliksi ohuenlaisesti. Viholliset ja kentät toistavat itseään, ja vain neljässä sinänsä komeassa pomotaistelussa on omat erikoismekaniikkansa. Budjetin pienuus kuuluu myös ääninäyttelyssä. Keräiltävää tai mitään salaisuuksia ei ole, ja tarinan läpäisyn

”Chaosbanen suurin ongelma onkin se, että se yrittää olla suuren luokan peli, mutta sen eväät eivät siihen aivan riitä.” pelaaja.fi // 63

Arvostelut

Aseita ja panoksia riittää mukavasti, mutta mukana kannettavien aseiden vaihtorumba voi käydä hieman sekavaksi.

BLOOD & TRUTH Oman olohuoneen toimintasankari Tekijä: SIE London Studio Julkaisija: Sony Alusta: PS4 (PSVR) Julkaisu: Nyt Ikäraja: 16

onyn oman Lontoon-studion gangsteritrilleri Blood & Truthia on vuosien mittaan hehkutettu ennakkoon messuilla ja virtuaalitodellisuuspiireissä PlayStation VR:n seuraavaksi isoksi peliksi. Innostus on sinänsä helppoa ymmärtää, sillä Blood & Truth perustuu laitteen julkaisussa nähdyn PlayStation VR Worlds -kokoelman kiinnostavimpaan ja monien mielestä parhaaseen kokemukseen, London Heistiin. Blood & Truthista paistaakin läpi samoja vahvuuksia, jotka tekivät aiemmasta VR-kokemuksesta hyvin viihdyttävän ja immersiivisen. Perinteisten toimintaelokuvien elkeitä seuraavan pelin keskeisimpänä ideana on kokea itse lukuisista rainoista tuttuja hetkiä, kuten moottoritiellä räiskimistä, rakennustyömaalla aseet laulaen kiipeilyä ja ikkunoiden läpi syöksymistä. PlayStation Move -kapuloita hyödyntävään toimintaan on saatu London Heistia enemmän rakennetta ja liikkuvuutta, minkä ansiosta Blood & Truth ei aina tunnu pelkältä raideräiskinnältä, jollainen se toki hyvin pitkälti on. Vaikka tarina on täysin uusi, asetelmana toimii yhä varsin ikoninen Lontoo. Thamesin kupeeseen päästään

64 // pelaaja.fi

rymistelemään kotiin palaavana sotilaana Ryan Marksina, jonka perhe pyörittää kansainvälisesti merkittävää ja verkostoitunutta rikollisorganisaatiota. Ryanin isän kuoltua muut tahot hamuavat perheen asemaan, joten pelaaja päätyy auttamaan äiti-, veli- ja siskokultia valtataistelussa, joka käy nopeasti varsin henkilökohtaiseksi. Tarina ja hahmot ovat hieman mitäänsanomattomia, mikä on tavallaan sääli, sillä Blood & Truthissa yritetään luoda

”Rooliin heittäytyvälle pelaajalle Blood & Truth on yksi tämän hetken parhaimpia ja immersiivisimpiä VR-kokemuksia.” tunnesiteitä tapahtumiin ihan ajan kanssa. Hitaammissa keskusteluosuuksissa tuleekin lähinnä pälyiltyä ympärilleen ilman sen kummempaa tekemistä.

Tarina on kuitenkin lopulta tekosyy enemmän tai vähemmän käsikirjoitetuille toimintakohtauksille, joissa Blood & Truth on parhaimmillaan. Peli taipuu räiskinnän ohella onnistuneesti tiirikointiin, seinäkiipeilyyn ja ilmastointikanavissa ryömimiseen, sillä PlayStation Move -ohjaimilla tehtävät liikkeet tuntuvat luontevilta ja itsestään selviltä.

Kapulat ovatkin käytännössä välttämättömät läsnäolon tunteen aikaansaamiseksi, sillä ne toimivat muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta tilanteessa kuin tilanteessa. Kapuloilla voi tarttua ympärillä olevien esineiden lisäksi vyötäröllä tai selässä kannettaviin aseisiin sekä rinnan kohdalla säilytettäviin lippaisiin. Siinä voi hektisimmissä tilanteissa ja suojassa kyykistellessä käydä kömmähdyksiäkin. Peli hahmottaa pelaajan sijainnin onnistuneesti kääntyilystä, kumartelusta ja askelten ottamisesta huolimatta, mutta suojassa kyykistellessä ase on helppo laittaa vahingossa takaisin koteloon lipasta hapuillessa. Myös kahden käden aseet, kuten kiikarikiväärit, on saatava juuri oikeaan asentoon ohjaimilla, tai ne alkavat nykiä silmien edessä häiritsevästi. Optimikulman löydyttyä ja toisen silmän suljettua tarkempi tähtääminen alkaa sujua, mutta hektisimmissä tilanteissa on useimmiten helpompaa ja hauskempaa turvautua muihin aseisiin tai ampua vain lonkalta. Pelaaminen onnistuu niin seisaaltaan kuin istualtaankin, mutta eniten pelistä saa irti heittäytymällä tilanteisiin askelia ottamalla ja kyykistelemällä. Vaikka peli kohdistaa kaiken toimintansa selkeästi edettävään suuntaan, vapaampi kääntyily auttaa hahmottamaan paremmin ennalta määrättyjä sijainteja, joihin pelaaja voi edetä kussakin tilanteessa. Liikkuminen näiden välillä tapahtuu kohdetta katsomalla ja nappia painamalla. Ratkaisu toimii jopa VR-pahoinvoinnista kärsivälle varsin hyvin – kunhan kehon suuntaa muistaa kääntää liikkeen mukaisesti.

Mikä tärkeintä, läsnäolon tunne on yllättävän vahva PlayStation VR:n hieman heikommasta kuvanlaadusta huolimatta. Totuttelun jälkeen toiminta alkaa tuntua sen verran luonnolliselta, että siihen uppoutuessa toisinaan unohtaa vain huitovansa kahdella kapulalla omassa olohuoneessaan. Sen sijaan hiljaisemmissa hetkissä kuvanlaatu pistää silmään, kun käteen annettavista asiakirjoista ei saa selvää kuin keskittymällä. Rooliin heittäytyvälle pelaajalle Blood & Truth on yksi tämän hetken parhaimpia ja immersiivisimpiä VR-kokemuksia, minkä pohjalle myös lopullinen tuomio perustuu. Perinteisempien pelien standardeilla raideräiskintä ei kenties ole erityisen kummoinen, mutta Blood & Truthin kohdalla lajityypin kaavaa on uudelleenmietitty huolella ja harkitusti. Virtuaalitodellisuus todella on oleellinen ja kokemusta parantava piirre, eikä päinvastoin. Läpipeluuseen kuluvan 7–8 tunnin aikana tunsin moneen otteeseen olevani itse pelin toimintasankari, mitä ei ohjain kädessä ja ruutua tuijottaessa pääse tapahtumaan juuri koskaan. Tehtävä suoritettu, sanoisin. Ville Arvekari Onnistunut todiste siitä, kuinka virtuaalitodellisuus voi tuoda peruspeliinkin uudenlaista tunnetta ja ajattelua.

”Judgment on mahtava esimerkki siitä, kuinka valmiiksi rakennetussa maailmassa voidaan kertoa uudenlaisia tarinoita.”

JUDGMENT Kuolemanvakavaa kerrontaa

Tekijä: Ryu Ga Gotoku Studio Julkaisija: Sega Alusta: PS4 Julkaisu: Nyt Ikäraja: 18

egan pitkäikäinen toimintapelisarja Yakuza on ollut viime vuosina melkoisessa nousujohteessa. Tokion alamaailman kahinoita seuraava sarja on japanilaistakin japanilaisempi, mutta sen pelit ovat löytäneet yleisönsä myös lännessä. Pääsarjan kuutososan lisäksi kauppojen hyllyille on täälläkin saatu muutaman vuoden sisään useampi uusintaversio ja sivuosa. Näistä tuorein on kesäkuussa ilmestynyt Judgment, itsenäisenä projektinaan markkinoitu synkeä rikosdraama. Tapahtumien keskiössä ovat edelleen emosarjasta tuttu Kamurochon kaupunginosa ja sitä rautanyrkillä hallitseva Tojon yakuzaklaani, mutta niitä seurataan tällä kertaa lain toiselta puolelta. Pelin päähenkilö on yksityisetsivä Takayuki Yagami, joka yakuzamurhaa selvittäessään sotkeutuu gangstereiden reviirikiistoja huomattavasti suurempaan rikosvyyhtiin.

Vaikka Judgment ei kanna emosarjansa nimeä, peli ei pyri piilottelemaan Yakuza-juuriaan – eikä se siinä onnistuisikaan. Peli käyttää Yakuza 6:sta tuttua Dragon Engine -pelimoottoria, ja kivijalan lisäksi myös suurin osa rakennuspalikoista on samaa tekoa. Kamurochon kaupunginosa on tuskin muuttunut parin vuoden takaisesta, ja Judgment näyttää ja tuntuu Yakuzalta hahmoanimaatioita ja käyttöliittymää myöten. Pelien välillä on kuitenkin selkeä sävyero. Judgment on äärimmäisen vakava peli, sen päähenkilö Yagami on äärimmäisen vakava mies, ja sarjamurhat ovat äärimmäisen vakava asia. Vanhan tutun Kamurochonkin syrjäkujat tuntuvat hämärämmiltä, kun niiden vaaroja joutuu tarkastelemaan lainvalvojan näkökulmasta. Aviorikoksia ja pikkuhousuvarkauksiakin päästään ratkomaan silloin tällöin, mutta pääosin Judgment on emosarjaansa huomattavasti totisempi tapaus.

Aihepiirin vakavuutta alleviivaa myös sen käsittelytapa. Välianimaatiopainotteinen peli on pohjimmiltaan kymmenien tuntien mittainen interaktiivinen elokuva, jonka kamera-ajot on lainattu suoraan rikosdraamoista. Japanilaiset julkimot tekevät hyvää työtä rooleissaan, ja jopa kunnolliseen huulisynkkaan on panostettu. Laadukas toteutus takaa, että lankakerän lailla purkautuvaa tarinaa on ilo seurata loppuun asti. Pelaaja ei toki joudu tyytymään sivustakatsojan rooliin kokoaikaisesti. Yakuza-tyyliin pelimekaanisessa pääosassa on lennokas nyrkkitappelu, jonka puitteissa Yagamista kuoriutuu melkoinen toimintasankari. Eri taistelutyylien ja valtavan kykypuun ansiosta oikeat liikkeet löytyvät tilanteeseen kuin tilanteeseen. Äärimmäisen epärealistinen kahinointi ylilyötyine fysiikoineen ei kenties ole luonnollisin pari totiselle draamalle, mutta kunnon revittely on toisaalta poikaa pitkien välianimaatioiden lomassa.

Uutuutena Judgment sisältää myös salapoliisiosioita, jotka jäävät valitettavasti melko laihoiksi niin toteutukseltaan kuin sisällöltäänkin. Varjostustehtävät ja rikospaikkatutkinnat toistuvat kaavamaisina alusta loppuun, eikä lineaarinen tarina anna mahdollisuutta niiden möhlimiseen. Silloin tällöin peli vaatii Yagamia esittämään keskustelukumppanilleen oikean johtolangan Ace Attorney -tyyliin, mutta pelaajan kädestä ei koskaan päästetä irti, eikä omille johtopäätöksille juuri anneta tilaa. Etsivän työ on muodollisuus, jolla juonta kuljetetaan eteenpäin. Judgment on kuitenkin mahtava esimerkki siitä, kuinka valmiiksi rakennetussa maailmassa voidaan kertoa uudenlaisia tarinoita. Sen kiehtova draama on Netflix-tason viihdettä, ja vaikka pelipuolella olisi ollut tilausta suuremmille uudistuksille, se on kokemisen arvoinen jo pelkästään juonensa puolesta. Johanna Puustinen

Kamurochon kaupunginosa on tälläkin kertaa tupaten täynnä tekemistä pelihalleista kopterikisailuun. Voisi kuitenkin kuvitella, että kiireisellä etsivällä olisi parempaakin käyttöä ajalleen.

Judgment on toimintapelinä melko keskinkertainen mutta tarinallisena kokemuksena suorastaan poikkeuksellisen mukaansatempaava.

pelaaja.fi // 65

Arvostelut

Nintendo ilmoitti Super Mario Maker 2:n saavan julkaisun jälkeen päivityksen, joka mahdollistaa verkkopelaamisen omien kavereiden seurassa. Testatessa verkkopeli onnistui vain satunnaisten pelaajien kanssa.

SUPER MARIO MAKER 2 Uuden aallon kenttäsuunnittelua Tekijä: Nintendo Julkaisija: Nintendo Alusta: Switch Julkaisu: Nyt Ikäraja: 3

n varmasti ole ainoa, jolla on viha-rakkaussuhde Wii U:n alkuperäiseen Super Mario Makeriin. Se oli kiistatta äärimmäisen helppokäyttöinen ja sopivan monipuolinen työkalu omien kaksiulotteisten Mario-kenttien rakentamiseen, mutta pakkohan se on myöntää: maailman yksinkertaisimmatkaan työkalut eivät tee jokaisesta Pertti Peruspelaajasta Miyamotoa Miyamoton paikalle. Heittelehtivä laatutaso ei toki ollut Super Mario Makerin vika, ja julkaisun jälkeen Nintendo edesauttoikin laadukkaiden kenttien löytämistä. Ajan myötä tätä helpotti pelaajayhteisön taitojen luonnollinen kohentuminen. Nyt kun Wii U:ta huomattavasti suositumman Switchin uusi Super Mario Maker 2 on täällä, tasapaino kokeneiden kenttäkonkareiden ja uusien tulokkaiden välillä on asetettava uudelleen. Nintendolla on tällä kertaa kuitenkin ymmärretty kansan kaipaavan laadukasta pelattavaa heti alkuun. Yleisluontoisten rakennusohjeiden ja -vinkkien ohella mukana on pätevä tarinakampanja, jonka yli sadasta kentästä saa mainioita ideoita ja oppeja omiin luoviin ratkaisuihinsa. Kovan luokan faneille ne itsessään ovat riittävä syy Super Mario Maker 2:n hankkimiseen, ovathan ne täysin uusia tasoloikkahaasteita 8- ja 16-bittisten Mario-pelien muotissa. Nostalgia toimii upeasti, mutta pelin hengen mukaisesti klassikkotyylejä viedään hauskasti myös täysin uusille vesille.

Super Mario Makerin rakennuspalasilla oli mahdollista luoda uudelleen useimmat klassikkoloikinnoista tutut tilanteet, mutta täysin uudenlaiset rakennuspalikat pääs66 // pelaaja.fi

tivät mielikuvituksen lentoon. Super Mario Maker 2 lisää kenttäeditoriin puuttuvia klassikkoaineksia, joista Super Mario Worldin ystävänä tärkeimpiä ovat mäet ja rinteet. Sitäkin suurempi painotus on täysin uudenlaisten kenttien luomisessa, sillä mukana on jopa ennennäkemättömiä taustoja ja täysin oma editori Super Mario 3D World -pelistä inspiraationsa saaneille kentille. 3D World -kentät ovat nimestään huolimatta kaksiulotteisia, mutta ne sisältävät esikuvansa elementtejä, joita ei ole koskaan nähty 2D-Marioissa. Kissapuvut, kiivettävät puut, taustalta ruutua kohti syöksyvät Bullet Billit, autot ja muut eivät toimi retrommissa ilmeissä, mutta niillä saa kieltämättä aikaiseksi riemastuttavia ja

työhön ja testaamiseen (paitsi yhdessä kaverin kanssa luodessa), mikä kertoo työkalujen toimivuudesta, joskin tietyt palaset ja elementit voivat olla hieman piilossa. Esimerkiksi täysin uudet yöalueet, joissa fysiikka tai kuvakulmat eivät toimi odotetulla tavalla, aukeavat vasta sijoittamalla paholaisauringon omaan kenttäänsä. Myös kenttiin halutessaan asetettavat tehtävätavoitteet, kuten kentän läpäiseminen keräämällä tietyt esineet, perustuvat kenttiin jo sijoitettuihin palasiin. Myös omien kenttien jakaminen ja muiden luomusten löytäminen tuntuu tälläkin kertaa varsin pätevältä, eikä verkkopuolen toiminnassa ollut ainakaan ennen pelin julkaisua suurempia kompastuskiviä. Omat kentät on yhä

”Switchin omalla kosketusnäytöllä palikoiden, vihollisten ja tasanteiden asettelu on jälleen ihastuttavan vaivatonta.” raivostuttavia pelitilanteita. Koska Nintendo ei liiaksi asti ole asettanut tyylille omaa muottiaan, onkin kiinnostavaa nähdä, minkälaista jälkeä yhteisön osaavammat näpertelijät saavat aikaiseksi. Myös neljän hengen moninpelimahdollisuus tuo omaa lisäarvoa niin peliin kuin suunnittelutyöhönkin, joskaan tätä silmällä pitäen tehtyjä kenttiä ei vielä ole erityisesti tullut vastaan.

Kenttäeditoria itsessään on jouduttu muokkaamaan toimivaksi televisioruudulla ja perusohjaimella, mutta oman mielenterveyden vuoksi suunnittelutyössä Switch on silti fiksuinta napata pois telakasta. Konsolin omalla kosketusnäytöllä palikoiden, vihollisten ja tasanteiden asettelu on jälleen ihastuttavan vaivatonta, vaikka Switchillä joudutaankin turvautumaan omiin nakkisormiin Wii U:n kätevän kosketuskynän sijaan. Pelaajat voivat keskittyä rauhassa suunnittelu-

kyettävä läpäisemään itse ennen verkkoon sujauttamista, mikä karsii joukosta ainakin ne tahallisesti läpäisemättömäksi tarkoitetut mätämunat. Lisäystensä ansiosta Super Mario Maker 2 -kenttien potentiaali on kieltämättä alkuperäistäkin suurempi ja innostavampi. Käytännössä loputtoman Mario-sisältövirtansa myötä Super Mario Maker 2 on erittäin oleellinen lisäys omaan Switch-pelikirjastoon, vaikka pelattavan taso ei aina olisikaan nintendomaisen viimeisteltyä ja loppuun asti harkittua. Viha-rakkaussuhde varmasti jatkuu entisellään, mutta ainakin uudistukset takaavat, että se saanee myös täysin uusia puolia. Ville Arvekari

Super Mario Maker 2 on entistä monipuolisempi kenttäeditori, mutta nyt valmistakin materiaalia riittää mukavasti.

LAYERS OF FEAR 2 On Mikki merelle lähtenyt Tekijä: Bloober Team Julkaisija: Gun Media Alusta: Win, PS4, Xbox One Julkaisu: Nyt Ikäraja: 12

altamerihöyryn kansi on hiljainen ja ränsistynyt. Katonrajasta tihkuu vettä, kurkistus pariin hyttiin paljastaa asukkaiden jälkeensä jättämän sekamelskan, eikä missään näy ketään. Pelaajahahmon ohjastama näyttelijä valmistautuu rooliinsa mystisen ohjaajan äänen opastamana, mutta nopeasti käy ilmi, että kaikki ei ole ihan kohdillaan. Layers of Fear 2 jatkaa edeltäjänsä viitoittamalla tiellä piinattujen taiteilijoiden kuvaamisessa. Siinä missä ensimmäisessä osassa tarkasteltiin taidemaalarin perhetragediaa, jatko-osassa perehdytään 1930-luvulla elävän näyttelijän lapsuustraumoihin. Layers of Fear 2 on sarjan ensimmäistä osaa kunnianhimoisempi. Se on pidempi ja näyttävämpi, ja siinä on kourallinen pelaajan toiminnan mukaan määräytyviä loppuja. Ja mikä tärkeintä, se ei syydä silmille säikäytyksiä yhtä puuduttavaa tahtia kuin ensimmäinen peli. Suurempi ei kuitenkaan ole välttämättä kauniimpi. Peli koostuu viidestä näytöksestä, joista jokainen rakentuu oman teemansa ympärille. Tuntimäärällisesti sen voi odottaa sijoittuvan jonnekin kuuden ja kymmenen tunnin välille riippuen siitä, kuinka tarkkaan laivan sopukat koluaa. Layers of Fear 2 rakentelee tiivistä ja surrealistista tunnelmaa, jonka myllerryksessä on vaikea sanoa, mikä on totta ja mikä tapahtuu pelaajahahmon päässä. Suuri osa kohtauksista on puhdasta symbolismia, joten analyysirattaiden on raksutettava jatkuvalla syötöllä. Pelin kesto ei auta asiaa, sillä surrealismi ja viitteellinen tarina eivät jaksa kantaa pelin koko kestoa. Neljänteen näytökseen mennessä on jo luopunut toivosta sen suhteen, että mihinkään saisi minkäänlaista tolkkua.

Kerroksittain elokuvia Layers of Fear 2 ammentaa täysin häpeilemättömästi elokuvataiteesta. Sen lisäksi, että päähenkilö on näyttelijä, kohdataan pelin aikana useita erikoisen tutulta tuntuvia kohtauksia. Vai miltä kuulostavat käytävän päässä käsi kädessä seisovat karmivat kaksostytöt tai keltainen tiilitie? Onpa osa inspiraatiosta päätynyt puhtaan tunnelman luomisen lisäksi myös juonta kuljettavaan asemaan.

Säikyttelyelementit ammentavat paljon sarjan ensimmäisestä pelistä, joka käytti nokkelasti esimerkiksi selän takana vaihtuvia ympäristöjä. Suuri osa Layers of Fear 2:n kauhusta on tunnelmallisten ja muuttuvien kohtausten läpi vaeltamista. Vaikka peli onkin edeltäjäänsä ärsyttävyyteen asti happoisempi, sitä on kiitettävä mielikuvituksellisista miljöistä, joita ihastellessa ei muista harmitella tarinankerronnan haparoivuutta. Pelin parhaat hetket koinkin projektorisaleissa, joista edetäkseen on käveltävä valkokankaan läpi, peräkkäin aina hieman erilaisina toistuvissa huoneissa sekä todeksi muuttuneissa lapsuuden merirosvoleikeissä. Tunnelmoinnista huolimatta pelin kehittänyt Bloober Team ei ole luopunut yllätyssäikäytyksistä. Ne ovat kuitenkin usein ennalta arvattavia ja kohdalle osuessaan lähinnä säpsähdyttävät jättämättä sen suurempaa muistijälkeä tai tunnekokemusta. Silloin tällöin pelaajahahmoa hätyyttämään ilmestyy hirviö, jota vastaan ei voi taistella. Kun lipettiin lähtö on ainoa keino selvitä ehjänä, liukkaasti liikkumisen olisi hyvä olla mahdollista. Ohjaus on ainakin tietokoneella tahmainen, ja välillä tuntui, että peli haraa tarkoituksella vastaan. Oman toistaitoisuuden seurauksena kuoleminen on siedettävää mutta se ei, että ovi ei suostu menemään kiinni perässä. Nihkeys ei vaivaa ainoastaan nopeatempoisia osuuksia, vaan joka ainoa vastaan tuleva kampi, vinssi, ruori tai muu pyöritysliikettä vaativa esine aiheuttivat tuskastunutta huokailua. Layers of Fear 2 on epätasainen kokonaisuus. Vioistaan huolimatta surrealistinen tunnelmointikauhu on silti hyvä fiilistelypeli, kun kaipaa tarinaa, joka ei välttämättä aukea heti ensimmäisellä pelikerralla. Ida Suominen

”Vaikka peli onkin edeltäjäänsä ärsyttävyyteen asti happoisempi, sitä on kiitettävä mielikuvituksellisista miljöistä.”

Edeltäjäänsä tunnelmallisempi ja kunnianhimoisempi meriseikkailu suistuu matkan varrella sekavaan kerrontaan ja velttoihin säikäytyksiin.

pelaaja.fi // 67

Arvostelut

Undead Horden maisemat vaihtelevat fantasiapelien perinteitä kunnioittaen metsistä aavikkoihin ja luolastoihin.

UNDEAD HORDE Kuolleiden kekkerit Tekijä: 10tons Julkaisija: 10tons Alusta: PS4 (testattu) Xbox One, Switch, Win, Linux, Mac Julkaisu: Nyt Ikäraja: 12

seimmiten fantasia-aiheisissa roolipeleissä miekkoja kalistelevat luurangot ja muut epäkuolleet kuuluvat helpoimpiin vastuksiin. Tamperelaisen 10tonsin kuvaavasti mutta mielikuvituksettomasti nimetty Undead Horde kääntää tilanteen päälaelleen. Pelaaja saa ohjattavakseen nekromantikon, joka käy taisteluun muinaisen pahuuden puolesta viheliäisiä ihmisiä ja luomakunnan muita asukkeja vastaan. Undead Horden alku kertoo hyvin, millaisesta pelistä on kyse. Nekromantikko Orcen vapautuu vankilastaan

hetken, ja hahmon sekä apureiden ominaisuuksia parantavien killuttimien optimoimiseen menee taistelujen tauottua tovi, mutta tarjolla olevat taiat ja ominaisuudet jäävät muuten liian mielikuvituksettomiksi. Samasta syystä pelimaailman tutkiminen satunnaisten salaisuuksien toivossa jää vähemmälle huomiolle.

Toiminta on yhtäältä leppoisan suoraviivaista ja toisaalta turhan itseään toistavaa, ellei pelaaja lähde itse kehittämään vaihtelua väkisin esimerkiksi apuriarmeijan koostumusta muokkaamalla tai omaan varustukseensa vaikuttamalla. Kätyrien käskyttämiseen ei tarjota kummoisia työkaluja, ja toisinaan tekoälyn jumitukset hämmentävät ja vaikeuttavat suotta peliä, mutta mitäpä muuta niiltä epäkuolleilta sopisi odottaakaan. Eniten taktikointivaraa antavat nekromantikon taiat, joilla apurinsa

”Toisinaan tekoälyn jumitukset hämmentävät ja vaikeuttavat suotta peliä, mutta mitäpä muuta niiltä epäkuolleilta sopisi odottaakaan.” taikauurnassa, kun pahaa-aavistamaton kana menee sitä nokkimaan. Kunhan siipiveikko on listitty, pelaaja saa kätyrikseen sen epäkuolleen version. Samalla periaatteella seilataan läpi pelin. Orcen lahtaa joukkoineen vihollisia ihmisistä örkkeihin ja skorpioneihin, ja taistelussa kaatuneet kätyrit korvataan nopeasti herättämällä vastustajien ruumiita henkiin. Nekromantikko itse osallistuu taisteluihin pieksemällä vihulaisia kättä pidemmällä ja taikomalla erilaisia yksinkertaisia loitsuja. Nekromantikon seikkailua väritetään erittäin kevyillä roolipelielementeillä, joista olisi voitu ottaa enemmänkin irti. Orcenin reppuun kertyy miekkoja, kirveitä ja amuletteja ynnä muita kuolleiden mestarille oleellisia työkaluja, joiden ominaisuudet paranevat vähitellen. Lisää tavaraa saa ostettua kotikryptasta ystävällisiltä kauppiailta, jotka pitää tosin ensin pelastaa eri puolilta pelimaailmaa. Vihollisia kanoiksi muuttava taikasauva huvittaa kieltämättä

68 // pelaaja.fi

voi vaikkapa suojata hetkeksi suurimmilta vahingoilta. Undead Horden Diablo-henkinen hakkaaminen ja mättäminen viihdyttää kelvollisesti pelin suorasukaisuuden, kevyen huumorin ja hyvän toteutuksen ansiosta. Konstailematon visuaalinen tyyli ja taustalla soiva tunnelmointi miellyttävät silmää ja korvaa. Mielikuvitusta olisi voitu käyttää rohkeammin erityisesti loottipohjaisen pelimekaniikan suunnittelussa, ja huumoria olisi saanut roiskia peliin ronskimmin. Nyt pelaajalle tarjotaan mahdollisuutta New Game+ -tyyliseen uusintavetoon, mutta pelimekaniikka tai palkinnot eivät anna siihen riittävän suurta houkutinta, vaikka ensimmäinen kerta ei jätäkään pahaa makua suuhun. Paavo Niskala Edullisena digijulkaisuna Undead Horde antaa varmasti rahalle vastinetta ajantappona, mutta mieltä mullistavia uusia ideoita se ei lyö pöytään.

Tonneittain pelejä Tampereelta Tamperelainen 10tons jää Remedyn ja Supercellin kaltaisten jättiläisten jalkoihin kotimaisessa hypessä, mutta studio on perustettu jo vuonna 2003 ja tuottanut lukuisia pelejä monenlaisille alustoille. Kehittäjien tunnetuin ja kiitellyin julkaisu tähän mennessä lienee kaksiulotteista tykitystä pursuava Tesla vs Lovecraft. Undead Hordessa studion suomalaisuutta ei voi olla huomaamatta, sillä esimerkiksi yksi apuvälineitä myyvistä kauppiaista on sattumoisin nimeltään Vesa Tuuri.

Loputtomasti pelattavaa Druidstonen kehittäjät ovat tätä kirjoitettaessa saaneet pelin muokkaustyökalut betavaiheeseen, eli ennen pitkää pelaajat voivat luoda peliin omia tehtäviään ja hienosäätää emopelin ominaisuuksia haluamakseen. Muokkausten eli modien kulttuuri elää ja voi hyvin varsinkin pc-rintamalla, ja muokkaustyökalut saattavat pidentää myös Druidstonen elinkaarta vuosilla ellei vuosikymmenillä.

DRUIDSTONE: THE SECRET OF THE MENHIR FOREST Jokainen askel voi olla viimeisesi Tekijä: Ctrl Alt Ninja Julkaisija: Ctrl Alt Ninja Alusta: Win Julkaisu: Nyt Ikäraja: –

uomalaista peliosaamista pursuava Ctrl Alt Ninja koostuu pitkän linjan kotimaisista peliveteraaneista. Tuoreen firman taustalla on itse asiassa leijonanosa Almost Human -pelistudion väestä, joka nousi maailmanmaineeseen Legend of Grimrock -peleillään. Vaikka tiimin nimi on vaihtunut, Ctrl Alt Ninjan esikoisteoksen perusteella tekijöiden rakkaus klassisia pöytäpelejä kohtaan ei ole kuihtunut terälehden vertaa. Druidstone: The Secret of the Menhir Forest on kuin eläväksi loihdittu lautapeli, jossa pelaaja ohjastaa parhaimmillaan neljän hahmon joukkiota vuoropohjaisissa koitoksissa pienehköillä, laatoista koostuvilla areenoilla. Kullakin hahmolla on omat varustuksensa ja kykynsä sekä tietysti heikkoutensa ja vahvuutensa, ja niitä kaikkia pääsee rukkaamaan monipuolisesti pelin edetessä.

viitteeksi kirjoitettu kertomus pelin maailmaa kiusaavista pimeistä voimista unohtuukin nopeasti taka-alalle. Sen sijaan audiovisuaalisesti Druidstone on silkkaa mannaa aisteille. Yltäkylläisesti yksityiskohtia pursuava persoonallinen grafiikka on värikästä ja pikkusievää, ja hahmojen rikasta liikehdintää jää välillä tarkkailemaan kuin hypnotisoituna. Pelin ehdoton kruunu on kuitenkin upea musiikkiraita, joka uhkuu ajatonta tunnelmaa. Hahmojen välinen jutustelu esitetään yksinomaan tekstinä, mikä antaa kiitettävästi tilaa musiikille levittää siipiään. Druidstone: The Secret of the Menhir Forest on pomminvarmaa laatutyötä osaavalta tiimiltä. Teos vetoaa varmasti etenkin joukkuetason strategiapelien ystäviin, vaikkakin pelin suoraviivaiseksi oiottu taktinen selkäranka käy toisinaan hitusen yksitoikkoiseksi. Huomattavin särö pelin muutoin tasavahvassa haarniskassa on se, että Druidstone ei varsinaisesti tarjoa mitään uutta lajityyppinsä heimoveljiin nähden. Jason Ward

”Pomminvarmaa laatutyötä osaavalta tiimiltä.”

Näyttöpäätteen ruudulle levittyvä lautapeli tarjoaa laadukasta vuoropohjaista taktikointia

Yksinpelikampanjaan nojaava Druidstone

värikkäässä fantasiamaailmassa.

koostuu yksittäisistä tavoitekeskeisistä yhteenotoista klassisessa fantasiamiljöössä. Monenkirjavien vihollisten kanssa mittelyn ohessa pelaajan on täytettävä kunkin tason tavoitteet, joita ovat esimerkiksi toisen hahmon saattaminen turvaan tai jonkin kenttään piilotetun esineen löytäminen. Sekä pelaajan hahmoilla että vihollisilla on tietty määrä pisteitä liikkumiseen ja muihin toimintoihin kunkin vuoron aikana, eli Druidstone saattaa pelaajan klassisten resurssinhallintaongelmien äärelle. Hahmojen ominaisuuksien, varusteiden ja erikoiskykyjen harkittu yhteiskäyttö on avainasemassa pelin alkutaipaleelta asti. Kunkin tehtävän tavoitteiden täyttämisen ohella pelaajan on huomioitava vihollisten liikkeiden lisäksi maaston asettamat rajoitukset, kantamat ja sokeat kulmat, mahdolliset ansat sekä tietysti tarinan taitekohdissa eteen tulevat uudet haasteet. Taistelun vastapainona mukana on myös satunnaisia erillisiä pulmaosioita, jotka tuovat tervetullutta vaihtelua taistelun tuoksinaan.

Klassisen fantasian sammiosta ammentava Druidstone ei jää selittelemään maailmansa lainalaisuuksia tai historiaa vaan tempaisee pelaajan nopeasti keskelle yltyvää konfliktia. Lähes yksinomaan dialogin voimin avautuvasta juonesta ei oikein osaa sanoa, pyrkiikö se olemaan satumainen vai hömppähumoristinen. Lähinnä

Hahmojen kykyjä voi tehostaa entisestään tehtävistä ansaittavilla voimakivillä.

pelaaja.fi // 69

Arvostelut

VOID BASTARDS Yksilönä kukaan ei kuule huutoasi Tekijä: Blue Manchu Julkaisija: Humble Bundle Alusta: Xbox One, Win (testattu), Mac Julkaisu: Nyt Ikäraja: 16

yrokratia on pahimmillaan yhden helvetillisen noidankehän kiertämistä, joten on kieltämättä osuvaa omistaa aiheelle oma roguelite-peli. Pienen Blue Manchu -studion työstämä Void Bastards saattaa olla mekaanisesti scifivetoinen räiskintäteos, mutta rakenteellisesti ja temaattisesti sillä on enemmän yhteistä Kelan kanssa käytävän kädenväännön kuin eeppisten avaruusoopperoiden kanssa. Vertausta ei kannata välttämättä säikähtää. Jos Void Bastardsilla on jokin asia erityisen kohdallaan, se on tyylitaju. Pelin tarina pakkotyöhön laitetuista vangeista ja niiden pyrkimyksestä saada vaurioitunut avaruusarkki pois vaarallisesta tähtisumusta on huvittavalla tavalla masentava. Kuolemaa uhmataan välillä laminointikoneiden tai liukuvoiteiden kaltaisten asioiden takia, kun samalla tomera esimiestekoäly keksii koko ajan uutta lisättävää

Shokkimenneisyys Studiona Blue Manchu on ollut toistaiseksi vastuussa vasta kiitellystä korttitaktikointipeli Card Hunterista, mutta pohjansa se on saanut laajalti BioShock-sarjasta. Monet Blue Manchun työntekijöistä ovat entisiä Irrational Gamesin kehittäjiä, joista pääsuunnittelija Jonathan Chey lukeutui jopa edesmenneen studion perustajiin. Chey oli aikoinaan myös tuottamassa System Shock 2:ta, mistä on nähtävillä viitteitä Void Bastardsissa asti.

70 // pelaaja.fi

rikosrekisteriisi. Yhden vangin kuollessa tämä korvataan tietysti heti toisella satunnaisesti luotavalla hahmolla, joka perii sentään kaikki edeltäjiensä rakentamat varusteet ja tavoitteet. Edistymistä tapahtuu siis koko ajan hiljalleen – tai ainakin näin vankien annetaan kovasti ymmärtää. Dystopistista tunnelmaa personoidaan tekemällä kaikesta tähtisumussa kohdattavasta hyvin brittiläistä. Tarjolla on skottilaisittain kiroilevia muukalaisia, tappovoimaa tehostavaa teetä ja kovin kohteliaita hälytysjärjestelmiä. Peli näyttää myös iskevän terävältä sarjakuvamaisella ulkoasullaan, mutta se tuntuu samalla lämpöisen nostalgiselta 90-luvun räiskintöjä muistuttavilla hahmomalleillaan ja animaatioillaan.

Void Bastardsin tyylitaju ei lopu pelattavuuteen. Edistyminen tapahtuu tutkimalla tähtisumussa ajelehtivia ränsistyneitä aluksia, joista on löydettävissä niin edistymiseen kuin varustepäivityksiinkin tarvittavia resursseja. Jokaisessa vastaantulevassa aluksessa ei ole pakko käydä, kunhan ruoka- ja polttoainetilanne on suotuisa, mutta vääjäämättä satunnaisten vaarojen täyttämiin aluksiin on telakoiduttava. Vankien ensisijainen ase on näissä tilanteissa pieni pistooli, mutta ensimmäisen persoonan räiskintäpeliksi Void Bastardsissa menestyy lopulta heikosti ampumalla. Alkua lukuun ottamatta hengissä selviytyminen vaatii tykkitornien hakkeroimisen, ovien lukitsemisen ja miinojen asettelun kaltaisten kikkojen oppimista. Silloinkin on aina elintärkeää osata arvioida, milloin tietyt aarteet on vain jätettävä taakseen. Byrokratian tavoin Void Bastardskaan ei ole silti täysin vapaa tylsistä hetkistä. Satunnaisista kentistä huolimatta eri alusten rakenteet alkavat ennen seikkailun päätöstä toistaa itseään. En olisi myöskään pannut pahakseni, jos vihollisia olisi voinut härnätä enemmänkin ympäristön kanssa vuorovaikuttamalla. Silti nykyisillä eväilläänkin Void Bastards on minulle yksi tämän vuoden yllättävimpiä pelikokemuksia, joka jää mieleen jo pelkällä hämärällä persoonallisuudellaan. Panu Saarenoja Tulevaisuus on synkkä, mutta onneksi senkin kanssa voi pitää hauskaa.

”Ensimmäisen persoonan räiskintäpeliksi Void Bastardsissa menestyy lopulta heikosti ampumalla.”

OBSERVATION ”Olen pahoillani, Dave” Tekijä: No Code Julkaisija: Devolver Digital Alusta: Win (testattu), PS4 Julkaisu: Nyt Ikäraja: 16

iettikääpä, kuinka tylsän tiukasti pelaajan rooli on tavallisesti rajattu. Olemme aina se puhtosankari, joka kukistaa pimeyden herran. Entä jos me saisimmekin olla se pahis, jota ärsyttävät sankariteinit stressaavat? Tai entä jos olisimme se kilpikonna, jonka niskaa putkimiehen saapas tallaa? Tiivistunnelmainen scifitrilleri Observation on hieno esimerkki pelistä, jossa tutut roolit heitetään päälaelleen. Avaruusasemaa kohtaa katastrofi, ja ongelmien takana on ehkä sekoileva tekoäly. Tällä kertaa alan legendojen eli HAL-9000:n ja SHODANin jälkiä seuraava tekoäly on pelaaja itse. SAM eli System Administration Mainframe ei ole suinkaan kaikkivoipa, vaikka se hallitsee maapalloa kiertävän avaruusaseman kaikkia laitteita. Sähköt ovat poikki, järjestelmät erillään toisistaan, kamerayhteydet katki ja muistipiirit mutkalla. Onneksi asiat ovat ”lihallisilla” vielä huonommin. Monikansallisen avaruusaseman astronautit ovat joutuneet hukkaan samassa mystisessä katastrofissa, ja jäljellä on ainoastaan aseman lääkäri Emma Fisher. Mitäpä kameroilla maailmaa tarkkaileva tekoäly olisi ilman tarkkailtavia? SAMin suhde Emmaan on pelin keskiössä, sillä molemmat tarvitsevat toisiaan selviytyäkseen,

Pelaajan

valinta

”Edellinen peli, joka onnistui audiovisuaalisesti luomaan näin kuumottavan yleisvaikutelman, oli Alien Isolation.” eikä avaruuden kylmyydessä ja pimeydessä ole kivaa yksin. Lisäksi SAMin olisi vaikea korjata asemaa ilman sormia. Tosin virtapiireissä tykyttää se ikävä tieto, että minä, aina luotettava mutta muistinmenetyksestä kärsivä tietokoneystävä, saatan olla kaiken pahan takana.

Observationin voisi luokitella pelinä kevytseikkailuksi tai draamavetoisten kävelysimujen pelivetoisemmaksi versioksi. Tarina kulkee todella pitkälti ennalta ladotuilla raiteilla, vaikka SAM voi tietyissä tilanteissa osoittaa kapinoinnin tai häiriöiden merkkejä pelaajan päätösten perusteella. Jotta homma etenisi, SAMin on autettava Emmaa pysymään hengissä ja korjaamaan asemaa. Se onnistuu ratkomalla pulmia, joissa on kivaa mekaanista uskottavuutta. Pelissä ei ole Dead Space -hengessä peliltä näyttävää käyttistä, vaan kaikkea katsellaan kameroiden ja SAMin järjestelmien läpi. Pelaaja tuntee siksi oikeasti toimivansa tietokoneen sisuksissa. Mekaaniseen realismiin panostaminen on hieman kaksipiippuinen juttu, sillä vaikka pulmat eivät ole erityisen vaikeita, ne voivat tuntua työläiltä. Turhauttavia ovat osuudet, joissa ohjataan painottomuudessa kelluvaa pallolennokkia. Avaruusasema on sellainen yksityiskohtien sokkelo, että 360 asteen lentely saa piirilevyt sekaisin. Pelaajan on myös tarkoitus zoomailla pitkin huoneita ja tutkia asemalla lojuvien tavaroiden ja asiakirjojen yksityiskohtia. Näin kasataan uudelleen SAMin kadonneet muistot. Tämä puuha ei sovi hätäisille, sillä jo pelkkä koneen silminä toimivien kameroiden kääntely on tehty tahallisesti piinaavan verkkaiseksi. Observationin valttina on äärimmäisen taitavasti rakennettu tunnelma. Siinä on kosmisen 2001: Avaruusseikkailu -hämyilyn lisäksi runsaasti aineksia Sunshinen ja aliarvostetun Europa Reportin kaltaisista elokuvista, joissa astronauttipuuhat yhdistyvät kauhuun. Dramaattisimmissa kohdissa ilmapiiri on niin tiivis, että sitä voisi viipaloida ja tarjoilla leivän päällä. Edellinen peli, joka on-

Avaruusasema muistuttaa enemmän aitoa ISS:ää kuin scifipelien härveleitä.

Roolit nurin Pelaajan ja vastustajan roolit on käännetty aiemminkin onnistuneesti. Overlord-sarjassa ohjattiin Sauronin kaltaisten pimeyden lordien parodiaversiota, ja Dungeon Keepereissa rakennettiin fantasialuolastoa sankarien ryöstettäväksi. Prototype-toimintapeleissä ohjattiin virusmassasta kasattuja lonkerohirviöitä, jotka olisivat menneet täydestä Resident Evilin loppupomoina. Seuraava peiligenressä kiinnostava peli on luultavasti rujo indiekauhu Carrion, jossa pelaaja on ihmisiä kappaleiksi repivä lonkerohirviö. Pelistä nähtiin E3:ssa lupaavaa materiaalia, ja sen julkaisee Observationin tapaan Devolver Digital. Oma teoriani on, että nämä pelit vetoavat erityisesti himopelaajiin ja kaltaisiini työkseen pelaajiin siksi, että roolinkääntöä ei välttämättä osaa arvostaa, jos tarinan normiversiota ei ole nähnyt sadassa eri pelissä.

nistui audiovisuaalisesti luomaan näin kuumottavan yleisvaikutelman, oli Alien Isolation. Suoritus ansaitsee hatunnoston, sillä Observationin takana oleva No Code on huomattavasti pienempi studio kuin Creative Assembly. Pelimaailman teknologia on itse SAMia lukuun ottamatta hyvin nykyaikaisella ja uskottavalla tasolla, ja pelin graafinen ilme sekä äänimaisema tekevät asemasta aidon ja käsinkosketeltavan oloisen. Avaruus tuntuu lisäksi uhkaavalta ja eristävältä paikalta.

Observationin lähin verrokki pelinä on Fullbrightin Tacoma, jossa ratkottiin myös avaruusaseman mysteeriä katastrofin jäljiltä. Outoa onkin, että Tacomassa ohjattiin ihmisiä tutkivaa ihmistä, mutta peli jäi silti etäiseksi ja paperiseksi kokemukseksi. Sen vastapainoksi Observationissa täysin tunteettoman SAMin ja epätoivoisen Emman tiivis mutta yksipuolinen suhde sekä asemaa riivaava mysteeri pakottavat läpäisemään pelin yhdellä tai kahdella istumalla. Jos 2001:n tai Gravityn kaltaiset avaruusleffat tai Everybody’s Gone to Rapturen kaltaiset mysteeripelit ovat lähellä sydäntäsi, Observationiin on syytä tarttua ensi tilassa. Janne Pyykkönen Audiovisuaalisesti upea ja ihanan ahdistava seikkailu asettaa pelaajan outoon rooliin kaikkinäkevänä ja silti rajoittuneena tietokoneena.

pelaaja.fi // 71

VERKKORINTAMA //

Netistä ladattavaa lisäsisältöä peleihin

Red Dead Onlinen pääjuoni on ajoittain klassisten lännenelokuvien kliseisimpien kohtausten toteuttamista tai sabotoimista.

Red Dead Online

ockstar Gamesin palkintopöytiä tyhjennellyt Red Redemption II ja betaversiona julkaistu verkkopelitila Red Dead Online olivat pelimaailman viime syksyn kuumin puheenaihe. Molemmat tarjosivat värikkäitä ja väkivaltaisia hetkiä lännenelokuvien elävässä maailmassa, mutta verkossa seikkailevien pelaajien ulottuvilla tuntui olevan aluksi vain murto-osa siitä korkealaatuisesta tekemisestä, jota yksinpelissä nähtiin. Pikku hiljaa päivittynyt ja sisältöään paisutellut Red Dead Online pudotti beta-lisänimensä toukokuun puolivälissä ja on nyt pelattavissa ”valmiina” pelinä, puoli vuotta julkaisunsa jälkeen. On siis syytä tarkastella pitkän kehitystien käynyttä verkkopeliä sen nykytilassa, kerrata tuoreimman suurpäivityksen mukanaan tuomia ominaisuuksia ja lätkäistä samalla kokonaisuudelle jonkinlainen loppulausunto.

Oma moninpelihahmo luodaan seikkailemaan samalle New Austinin, West Elizabethin, New Hanoverin, Ambarinon ja Lemoynen käsittävälle jättikartalle kuin yksinpelin sankari Arthur Morgan. Oman melko vapaasti luotavan mies- tai naishahmon matkassa koetaan kuitenkin huomattavasti vauhdikkaampi alkunäytös kuin Arthurin kanssa. Red Dead Online alkaa mistäpä muualtakaan kuin vankivankkurien kyydistä, minkä jälkeen pelaajan on mahdollista tutkia maailmaa omaan tahtiinsa. Jonkinlaista juonellista rakennetta toimintaan tuo yksinpelin elokuvallista kerrontaa ja pelaajien välistä yhteistyötä yhdistävä A Land of Opportunities -tehtäväketju, jonka kulkuun vaikuttavat oman hahmon moraaliset valinnat. Tällä hetkellä 14 tehtävän mittainen tarina seuraa rikkaan leskirouvan Jessica LeClerkin kostoretkeä miehensä murhanneita lainsuojattomia vastaan. Mukaan mahtuu erinomaisesti rakennetut hyökkäystehtävät Fort Mercer -linnoitukseen ja lännenelo-

72 // pelaaja.fi

Cowboy homini lupus Muut pelaajat olivat pitkään riesa, jonka vuoksi moni minunkin tuntemani satunnainen Red Dead Onlinea testannut luovutti heti alkuunsa. Muodostui klassinen tilanne, jossa toisen pelaajan näkevä pyssysankari tekee u-käännöksen ja säntää kivääri paukkuen saalistaan nylkevän rauhanomaisen metsämiehen kimppuun. Kunnon ehkäisykeinoa tai rangaistusta tällaiseen tilanteeseen ei vielä viime aikoihin asti ollut. Nyt aloittelevakin pyssysankari saa liikkua preerialla rauhassa, sillä peliin lisättiin betasta siirtymisen aikoihin ominaisuus, jonka turvin pelaaja voi merkitä itsensä Defensive-tilaan eli puolustusmoodiin muutoinkin kuin oman tukikohtansa turvassa. Defensivetilassa olevat pelaajat ottavat vähennettyä vahinkoa muiden luodeista, ja heitä kiusaavat pelaajat keräävät runsaasti lisäpisteitä Hostility-mittariinsa. Tarpeeksi kauan riehuvat pelaajat näkyvät kartassa kaikille jo kaukaa, ja heidän tappamisestaan jaetaan houkuttelevasti mammonaa palkkionmetsästäjien uraa harkitseville.

”Isommassa ryhmässä kavereiden kanssa pelailu on hauskaa oman aikansa, mutta suurelle joukolle ei edelleenkään ole käyttöä juonitehtävien ulkopuolella.”

kuvien huipennuksista tuttu epätoivoinen puolustustaistelu Blackwaterin kaupungissa. Moraalivalinnat ovat Red Dead Onlinessa edelleen varsin ohut ja yksioikoinen tapa osoittaa pelaajalle rosvoamisen ja viattomien tekoälyhahmojen tai muiden pelaajien kylmäverisen murhaamisen olevan kunniamittariin negatiivisesti vaikuttava asia. Vastaavasti pelimaailman hyvän väen auttaminen, hevosen taputtelu ja jostain ihmeen syystä myös metsästettävien eläimien nylkeminen palkitaan hyvillä moraalipisteillä. Käytännössä alhaisen rosvon ja uljaan pyssysankarin ero näkyy vain tarjolla olevien juonitehtävien muodossa. Onneksi moraalimittaria voi kääntää suuntaan tai toiseen kallisarvoisia kultaharkkoja hyödyntämällä ja salaperäisen Old Man Jones -hahmon palveluja käyttämällä, joten tuhansien sivullisten murhaaminen ei ole välttämätöntä hämärämpien juonitehtävien avaamiseksi. Vastaavasti hyväksi tyypiksi pääsee muutaman tunnin metsästysurakan jälkeen.

Valuutan haaliminen on ollut yksi Red Dead Onlinen kipukohdista ja ihan ymmärrettävästä syystä. Uusien varusteiden avautuminen ja hankkiminen on hahmon tasojen nousun ohella vain rahasta kiinni. Perusmallisia dollareita jaetaan erittäin kitsaasti jokaisessa pelimuodossa, mutta yhden illan urakoilla voi ostaa melkeinpä aina uuden aseen tai asukokonaisuuden. Tätä valuuttaa kuluttamalla kaikki aseet ja suurin osa vaatteista sekä hevosista ovat ostettavista kaupoista, mutta vielä suurempaa porua ovat aiheuttaneet kultaharkot, joita on käytännössä mahdotonta haalia kasaan nopeasti vain pelaamalla. Mikromaksujen kautta nopeimmin karttuvan kultavarannon avulla voit hankkia myös harvinaiset hatut, takit ja asukokonaisuuksia. Juonitehtävien läpäiseminen yhä uudelleen ei suinkaan ole ainoa tapa, joilla Red Dead Online viihdyttää pelaajaansa, vaan erilaisia lyhyempiä tehtäviä tarjoavat tekoälyhahmot eli ”muukalaiset” odottavat postinkantajaa, rosvojoukkion tuhoajaa tai arvotavaran kuljettajaa pitkin

Pokeri on vihdoin mukana.

karttaa. Muilla pelaajilla on tällöin mahdollisuus estää tehtävän suorittaminen. Palkinnot läpäisystä ja häiriköinnistä ovat vaivaan nähden edelleen kehnoja. Pelaajien välisiä kilpapelimuotoja on runsaasti. Erilliseen sessioon siirtyvät pelaajat kilpailevat erilaisissa ratsastuskilpailuissa ja tappomatsityylisissä kamppailuissa erilaisin rajoittein. Onpa mukana myös 32 hengen kompakti battle royale -pelimuoto nimeltään Gun Rush. Rauhallisempaa haastetta haluaville löytyy kilpamuotoja kalastamisen ja metsästyksen parissa. Päivittäin vaihtuvat haasteet tarjoavat palkintoja joka päivä preerialle suuntaaville pelaajille. Erityismainintana on pakko antaa tunnustusta pelaajien välisiä mittelöitä ja yleisesti pelissä viihtymistä parantaneelle automaattitähtäyksen uudistukselle. Tuoreen muutoksen myötä automaattitähtäys hakee edelleen vihollispelaajan keskimassaa, mutta käytännössä kerrasta tappavien pääosumien hakeminen ei ole enää yhtä nopeaa ja yksinkertaista kuin ennen. Tällä on suuri merkitys uusien ja palaavien pelaajien viihtymiselle. Samaten Red Dead Online Betan varsin harvinaiset palvelinongelmat on saatu selätettyä, joten pelisessiot toimivat nykyään niin kuin kuuluukin.

ulkopuolella, eikä ryhmänä liikkumisesta ja puuhastelusta palkita oikeastaan mitenkään. Alla oleva arvosana on muodostettu juuri nyt molemmin jaloin mukaan hyppääville pelaajille, joille West Elisabethin juonikiemurat ja New Austinin hiekkaiset tienoot ovat vielä tuoreita tuttavuuksia. Kieli vyön alla tusinoittain aarrekarttoja keränneet maantierosvojen massamurhaajat ja kymmeniä tunteja puumia jäljittäneet veteraanipelaajat tietävät, että lisää pelattavaa pitäisi saada ja nopeammalla tahdilla. Jokainen Rockstarin kultahanhen Grand Theft Auto Onlinen saama sisältöpäivitys tuntuu yhtä pahalta kuin astuisi virtuaalimokkasiineilla betan aikana vuodatettujen kyynelten ruostuttamaan naulaan. Markus Heino

Yhden viime vuosien parhaan yksinpelin kylkiäisenä saapunut Red Dead Online on hankala arvioitava. Tavallaan tämä muiden pelaajien kanssa koettava jatkumo tuli täysihintaisen mestariteoksen mukana ikään kuin kaupan päälle. Toisaalta pelin betajaksoon aktiivisesti osallistuneille ei kuitenkaan riitä toukokuisen suurpäivityksenkään jälkeen hurjasti uutta tekemistä. Yhteistyönä suoritettavat juonitehtävät ovat kyllä laadukasta pelattavaa mutta kokonaisuutenakin parissa kolmessa illassa loppuun koluttuja. Uudet aseet ja asusteet, kuten Clint Eastwoodin päällä nähdyt ponchot, ja eritasoiset kilpapelitilat viihdyttävät vaihtelevasti omasta pelityylillisestä suuntautumisesta riippuen. Isommassa ryhmässä kavereiden kanssa pelailu on hauskaa oman aikansa, mutta suurelle joukolle ei edelleenkään ole käyttöä juonitehtävien

Betajakson loppumista juhlistettiin laajentamalla keskeisintä A Land of Opportunities -juonta viidellä uudella tehtävällä.

pelaaja.fi // 73

Rise of Shadows (Hearthstone) Win, Mac, iOS, Android: Ilmainen (lisäkorttipaketit alkaen 2,99 €) The Dalaran Heist: 19,99 € tai 6,99 € /osa

earthstoneen on julkaistu taas uusi laajennus. Vuoden ensimmäisenä sen vaikutus pelin metaan on tietenkin suuri, sillä kolmen vanhimman käytössä olleen laajennuksen kortit poistuvat pelin Standardtilasta. Tämä sekoittaa pelipakkoja konkreettisesti, kun monet vanhat kombot ja pakkatyypit poistuvat käytöstä. Blizzard on ottanut myös aktiivisemman otteen Standardin tasapainottamiseen ja muuttanut sekä poistanut käytöstä myös monia yksittäisiä kortteja. Poistettuihin kortteihin kuuluvat muun muassa Odd Paladin- ja Odd Warrior -pakat mahdollistaneet Genn Greymane ja Baku The Mooneater. Pelin nykytila on siis hyvin toisenlainen kuin vielä vuoden alussa. Laajennuksena Rise of Shadows on melko tasainen. Se tietenkin hyötyy paljon edellä mainituista muutoksista, ja laajennuksen 135 uutta korttia tuovat mukanaan taas uusia kikkoja ja ominaisuuksia. Näihin kuuluvat heikot ja yleensä toisten korttien luomat 1/1 Minion -olennot, jotka omaavat voimakkaan Battlecry-kyvyn, sekä Twinspell-ominaisuus, jonka ansiosta taikakortit voi loitsia halutessaan kahdesti. Kirjoitushetkellä uudet kortit ovat selkeästi tehostaneet shaman-, rogue-, mage- ja hunter-hahmoluokkia. Sen sijaan priest ja paladin vetävät laajennuksessa selkeästi lyhyimmät korret.

Tästä päästäänkin Hearthstonen – ja myös muiden digikorttipelien – perusongelmaan eli ilmiöön nimeltä netdecking. Se tarkoittaa sitä, että omien pakkojensa rakentamisen sijaan valtaosa pelaajista kopioi verkosta sen hetken kovimpia pakkoja. Siksi vastaan tulee

74 // pelaaja.fi

”Hearthstone on alkanut jo maistua hieman puulle, mutta kampanja on vetänyt takaisin pelin pariin.”

koko ajan lähinnä samanlaisia pakkoja, eikä vaihtelua juuri ilmene. Tämä tietenkin tekee pelaamisesta pidemmän päälle puuduttavaa. Ilmiö on valitettava mutta Hearthstonen kaltaisessa ilmaispelissä myös ymmärrettävä. Erilaisten pakkojen rakentelu ja kokeilu vaatii laajaa korttivalikoimaa, joka edellyttää rahaa tai tolkutonta määrää pelaamista. On paljon helpompaa ja halvempaa etsiä netistä voitokas pakka ja hankkia kortit sen rakentamiseen. Tämä ongelma on varjostanut peliä jo pitkään, eikä Rise of Shadows mitenkään muuta asiaa. Onkin onni, että laajennuksen myötä peliin ilmestyi myös kaikkien aikojen parasta yksinpelisisältöä. The Dalaran Heist on viiteen osioon jaettu yksinpelikampanja, jossa pelaajan pitää päihittää alati kehittyvällä valmispakalla sarja erilaisia vaihtuvia pomoja erikoissääntöjen maustamana. Vastaavaa on toki nähty jo aiemmissa laajennuksissa, mutta The Dalaran Heist on kevyesti monipuolisempi ja vaihtelevampi kuin edelliset vastaavat. Nyt joka hahmoluokalla on käytössään kolme erilaista kehittyvää pakkaa, ja valittavana on kolme eri erikoiskykyä yhden vakion sijaan. Sen lisäksi yrityksen aikana saa muutaman kerran tilaisuuden hioa pakkaansa lisää poistamalla sieltä kortteja tai tehostamalla joidenkin ominaisuuksia. Sisältöä ja uudelleenpeluuarvoa siis riittää, eikä ole ihme, että The Dalaran Heist on tällä kertaa maksullinen. Ensimmäinen osio on ilmainen, mutta muista joutuu pulittamaan rahaa tai kultaa. Jokaisen osion läpäisystä saa kuitenkin kolme Rise of Shadows -korttipakettia, joten rahoilleen saa täyden vastineen.

Rise of Shadowsin tuomat uudistukset ovat antaneet varsin mukavasti uutta puhtia peruspeliin, mutta ainakin itselleni sen ehdoton kohokohta on The Dalaran Heist. Hearthstone on alkanut jo maistua hieman puulle, mutta kampanja on vetänyt takaisin pelin pariin. Sitä kannattaa ehdottomasti kokeilla, vaikkei peruspeli enää niin kiinnostaisikaan. Miika Huttunen

Game Drive

PS4:lle

Pelastaaksesi

MAAILMAN

sinuun on pelastettava

PELISI Älä koskaan poista enää yhtään peliä

Tallenna kaikki hyvät pelisi

Pelaa liikkeessä ollessasi

Liitä ja pelaa

Tutustu kaikkiin tuotteisiin osoitteessa seagate.com

PIKSELIPÖLYÄ //

Löytöjä pelihistorian tomuisista arkistoista.

Command & Conquer

Peli, joka ennusti sodankäynnin tulevaisuuden jo vuonna 1995

ykyään jo kuollut ja kuopattu Westwood Studios tunnettiin aikanaan monesta rakkaasta pelisarjasta, mutta niistä vaikutusvaltaisin oli vuonna 1995 alkunsa saanut Command & Conquer. Alkujaan pc:lle julkaistu peli rikkoi monia raja-aitoja ja esitteli tosiaikastrategian käsitteenä lukemattomille pelaajille. Sen vaikutukset tuntuvat edelleen, miltei 25 vuotta myöhemmin. Command & Conquer ei ollut ensimmäinen tosiaikastrategiapeli, mutta väittäisin sen olleen niistä merkittävin monin tavoin. Näistä ensimmäinen on hieman yllättävä strategiapeliltä. Westwood keskittyi peliä suunnitellessaan erityisesti tarinaan, mikä oli aikanaan todellinen ihmetempaus.

Lähitulevaisuudessa maan päälle ilmestyy yllät-

Tekijä: Westwood Studios

Julkaisija: EA

Julkaisu: 1995

Alusta: DOS, PlayStation, Sega Saturn, Nintendo 64

76 // pelaaja.fi

täen valtavan hyödyllistä ja monikäyttöistä tiberium-kristallia, joka mullistaa kerralla koko maailmanjärjestyksen. Uudesta kristallista kisaavat erityisesti YK-henkinen GDI ja uskonnollisista fanaatikoista koostuva terroristijärjestö Brotherhood of Nod. Koska Westwood käytti cd-levyjä, joissa oli disketteihin nähden huimasti kapasiteettia, firma päätti käyttää lisätilan koko ruudun videoihin, jotka

esittelivät tehtävien tavoitteita ja kuljettivat tarinaa eteenpäin. Ratkaisu osoittautui toimivaksi. Erityisesti Nod-veljeskunnan leukapartainen johtaja Kane muodostui todelliseksi kansansuosikiksi. Hauskana sivuhuomiona Kanen roolissa ei suinkaan nähty edes mitään harrastelijateatteritason näyttelijää vaan eräs pelin kehittäjistä, joka toi rooliin elämää suurempaa tunnelmaa. Vielä alkuperäisessä pelissä huumori ja camp-meininki olivat tahatonta seurausta siitä, ettei tiimissä ollut varsinaisesti videotuotannon ammattilaisia. Juuri tämä hellyttävä yrittäminen teki kuitenkin peleistä niin rakkaita monelle pelaajalle. Aikanaan näyttävät videot olivat vielä vuonna 1995 niin uusi ja ihmeellinen juttu, että ne toimivat koko pelin myyntiargumenttina. Rebel Assaultin ohella Command & Conquer olikin ensimmäisiä cd-pelien myyntihittejä. Command & Conquerin tarina oli hämmentävän kauaskatseinen, sillä se ennusti hyvin, millaista silloisen tulevaisuuden eli meidän nykyhetkemme sodankäynti tulisi olemaan. Vastakkain eivät ole univormuissa taistelevat armeijat vaan järjestäytyneet sotajoukot ja ideologian ajamat fanaatikot, joita komentaa karismaattinen johtaja.

Nodin karismaattinen johtaja ei edes ole sarjakuvamainen pahis, vaan hän haluaa antaa tiberiumin kaikkien käyttöön. GDI puolestaan haluaa resurssin vain omaan haltuunsa. Kanen keinot ovat toki välillä arveluttavia, mutta myöskään GDI:n jauhot eivät ole täysin puhtaita. Kumpi siis onkaan oikeassa? Tarina ja peli olisivat voineet olla kovin toisenlaisiakin. Alkujaan Command & Conqueria kehitettiin fantasia-aiheisena pelinä, mutta 1990-luvun alussa kiristynyt Lähi-idän poliittinen tilanne, ensimmäinen Persianlahden sota, jatkuva puhe terrorismista ja muut ajan ilmiöt saivat tiimin vaihtamaan aihepiiriä. Tarinan yhtymäkohdat öljyn ja tiberiumin välillä ovat aika ilmiselviä.

Pelinä Command & Conquer on niin oppikirjan mukainen tosiaikastrategia kuin olla voi, mutta se käytännössä sanelikin genren säännöt. Tiedossa on siis tiberiumin louhimista, tukikohtien rakentelua ja valtavien armeijoiden kasaamista. Niiden ohella Command & Conquer sisälsi myös viihdyttävämpiä tehtäviä, joissa komennettiin vain muutamaa yksikköä tai jopa ainoastaan yhtä sankariyksikköä. Pitkässä tarinatilassa pelaaja komentaa joko GDI:n tai Nodin joukkoja kilpailussa maailman herruudesta. Mainiona oivalluksena kaksi osapuolta eivät olleet vain eri grafiikoilla varustettuja klooneja toisistaan, vaan erilaiset yksikkövalikoimat tarjosivat kumpikin omanlaisensa pelikokemuksen. Rehellisesti sanoen Command & Conquer ei kuitenkaan jäänyt historiankirjoihin tarinatilansa vaan moninpelinsä ansiosta. Sen maksimissaan neljän pelaajan moninpeli oli vuonna 1995 todella vallankumouksellinen keksintö. Moninpelistä muodostui välittömästi valtava hitti, jota vielä aikanaan uudenkarheassa internetissä tahkottiin urakalla. Kuten näissä tapauksissa usein käy, moninpelin ympärille rakentui myös omanlaisensa metapeli ja kulttuuri. Herrasmiessopimusten avulla päätettiin, että pelissä täytyi antaa tietty aika rakentaa tukikohtaa ja teknologiaa ennen sotimisen aloittamista. Voi sitä häpeän määrää, jonka halvoilla yksiköillä nopeita hyökkäyksiä tekevät saivat osakseen!

Command & Conquer oli valtava menestys, joten jatko oli väistämätön. Peli sai muutaman mainion lisälevyn sekä useamman jatko-osan ja pinon sivupelejäkin. Näistä varsinkin Red Alert -pelit ovat nousseet valtavaan suosioon, ja täysin ansaitusti. Tosiaikanaksuttelu ei jäänyt ainoastaan pc-pelaajien iloksi, sillä Command & Conquer käännettiin myös Saturnille, PlayStationille ja Nintendo 64:lle. Kaikki konsoliversiot kärsivät epätarkasta ohjauksesta, mutta Nintendo 64 -käännös oli erityisen hyytävä. Moduuleille ei saatu mahtumaan koko ruudun videoita, joten välianimaatiot korvattiin staattisilla kuvilla. Pelin 25. vuosipäivän lähestyessä EA kehittää Command & Conquerista remasteroitua HD-versiota, jonka avulla voi lähiaikoina taas verestää muistojaan ja nauttia Kanen näyttelijänsuorituksista. Jos sitä ei millään malta odottaa, ainakin pc-pelaajilla apu on lähellä, sillä EA vapautti alkuperäisen pelin freeware-jakeluun muutama vuosi sitten. Alkujaan DOS-koneille julkaistu peli ei enää toimi moderneilla käyttöjärjestelmillä, mutta fanit ovat kehittäneet omat työkalunsa, joiden avulla Command & Conqueria voi pelata miltei kaikilla nykyaikaisilla tietokoneilla. Kannattaako siihen siis vielä tutustua? Ehkä kuitenkaan ei. Jos pelistä ei ole lämpimiä nostalgisia muistoja, kannattaa odottaa uusintaversiota, sillä aika ei ole kohdellut klassikkoa erityisen lempeästi. Tästä huolimatta sen historiallinen arvo on valtava, joten se on klassikkopelin arvonimensä ansainnut. Miikka Lehtonen

Pasila, soittakaa Hell March! Kiistanalainen startti Historian ensimmäinen tosiaikastrategia on kiistanalainen titteli. Jotkut väittävät, että ensimmäinen oli Mega Driven Herzog Zwei, ja väitteessä on puolensa. Westwoodin vuonna 1992 julkaistu Dune II: Battle for Arrakis on minun valintani. Se sisälsi kaikki ne elementit, jotka yhdistetään perinteisesti tosiaikastrategiaan: resurssien kerääminen, tukikohdan ja yksiköiden rakentelu sekä tietenkin sotiminen. Se oli aikanaan erittäin hyvä peli, jota ilman olisimme tuskin koskaan saaneet Command & Conqueria.

Siinä missä Command & Conquer on yrittänyt olla jossain määrin uskollinen todellisuudelle, rinnakkainen sivusarja Red Alert on suhannut aivan omissa sfääreissään 50-luvun tieteisleffoja muistuttavalla meiningillään. Väitänkin, että nykyään fanien positiivisimmat fiilikset liittynevät nimenomaan tähän vähemmän vakavaan sivusarjaan, eikä ihme. Miten kukaan voisi olla rakastamatta pelejä, joissa naurua pidättelevä Tim Curry neuvostokenraalin roolissa julistaa pakenevansa sinne ainoaan paikkaan, jota kapitalismi ei vielä ole pilannut – avaruuteen.

pelaaja.fi // 77

KILPAILU //

Osallistu kilpailuun osoitteessa: pelaaja.fi/kilpailut

Voita Formula 1 2019 -peli!

Formula 1 2019 -kilpailu

yt kelpaa olla Formula 1 -fani, sillä kesäkuun lopussa ilmestyvä virallinen Formula 1 2019 -peli lupaa melkoista herkkua. F1:n parhaillaan käynnissä olevan kauden kaikkien kuskien, ratojen ja autojen lisäksi se sisältää myös F2-sarjan kauden 2018 kuskit ja tallit. Pelaajat pääsevät siis itse kokemaan, mitä eroja F1- ja F2-autojen välillä on. Pelistä on myös saatavilla Legends-erikoisversio, joka lisää peliin kaksi legendaarista formulakuskia autoineen: Ayrton Sennan ja tämän 1990-kauden McLaren MP4/5B:n sekä Alain Prostin ja tämän Ferrari F1-90:n. Mukana on myös skenaarioita, jotka keskittyvät kaksikon väliseen kuuluisaan kisailuun. Kesän kunniaksi nyt on luvassa kilpailu, jossa voit voittaa itsellesi Formula 1 2019 -pelin haluamallesi alustalle ja Legends-version lisäsisällön. Vastaamalla oikein seuraavaan kysymykseen pääset mukaan arvontaan, jossa pelin voittaa itselleen kolme oikein vastannutta.

Kilpailun vastausaika päättyy 1.9.2019. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. H-Town Oy:n ja Pelaajan työntekijät tai heidän perheenjäsenensä eivät saa osallistua kilpailuun. Kilpailuun osallistuneiden tietoja voidaan käyttää suoramarkkinointiin.

78 // pelaaja.fi

Kuinka mones F1-kausi meneillään oleva maailmanmestaruuskausi on? A) 60. B) 70. C) 80.

Palkinto 3 × Formula 1 2019 -peli (PS4, Xbox One tai pc) + Legends Edition -sisältöpaketti.

Toukokuun Tiesitkö?-kirjakisan voittaja: Teppo Anttila, Lahti

PYYKKÖNEN //

Janne Pyykkönen on toimittaja, joka ottaa pelit aivan liian vakavasti.

Toinen tuleminen ämän kolumnin jälkeen voitte hyvillä mielin jättää kaiken myöhemmän sanomani huomiotta. Aion nimittäin tunnustaa olevani moraalisesti laho konna, paatunut urakriminaali ja kaikin puolin paha pelaaja. Kyllä vain, myönnän nyt julkisesti, että olen pelannut muutaman viikon erästä nimeltä mainitsematonta peliä epävirallisella palvelimella, jolla ei ole mitään tekemistä pelin alkuperäisen julkaisijan kanssa. Se on määritelmän mukaan epäilemättä piratismia, mutta en voi lopettaa, vaikka haluaisin. Enkä kyllä haluakaan. Kutsutaan tätä peliä nimellä X, koska en halua suoraan ohjata kansaa sen ääreen. Kyse on kuitenkin juuri henkilökohtaisesta kokemuksesta. X eli pääni sisällä pitkään intensiteetillä, johon ei ole yltänyt edes pelihulluutta aiheuttava World of Warcraft. X menehtyi ennenaikaisesti julkaisijan Z sulkiessa sen kylmästi vuosia sitten vakaasta suosiosta huolimatta. Koska X oli sidottu täysin nettiin, jäljelle ei jäänyt mitään. Paras koskaan tuntemani pelaajayhteisö, jossa toisten solvaaminen oli tuntematonta ja tuntemattomien pyyteetön auttaminen arkipäivää, menetti kaiken kontaktin toisiinsa. Suuri ja monipuolinen maailma, jonka tarusto oli kiinnostavaa, hyvin kirjoitettua ja parhaimmillaan äärimmäisen yksityiskohtaista, katosi kuin aave, jota ei koskaan ollutkaan. Se sattui ihan oikeasti. Jokainen suri omalla tavallaan. Jotkut hellivät

80 // pelaaja.fi

vanhoja peliporukoitaan ja kokoontuivat edelleen vuosi toisensa jälkeen ilman peliäkin. Toiset lähtivät korvaaviin peleihin, jotka osoittautuivat kaikki karvaiksi pettymyksiksi. Lajityyppi tuntui kuolleen pystyyn. Jotkut harvat yrittivät mahdotonta. He käynnistivät joukkorahoituskampanjoita, joiden ainoa tarkoitus on tehdä X:ää muistuttavia pelejä. Niitä on edelleen tekeillä. En ollut kuitenkaan ainoa, jota korpesi aivan liikaa. Yksi tai useampi tekijästudio Y:n jäsenistä vuoti pelin lähdekoodin eli perustavanlaatuiset rakennuspalikat suoraan sureville faneille. Yhtäkkiä X, joka oli hetkeä aiemmin kaiken restauroinnin ja säilyttämisen tuolla puolen, oli saanut taatun kuolemajälkeisen elämän. Koodia levitettiin ympäri erilaisia faniyhteisöjä, joissa oli tarpeeksi tietotaitoa pelin säilyttämiseen, uudelleen käynnistämiseen ja jopa parantamiseen. Eri ryhmät kärhämöivät keskenään ja sisäisesti siitä, miten asia pitäisi hoitaa.

hentuneelta, väsyneeltä tai kuluneelta. Päinvastoin, nyt kun on nähnyt lajityypin myöhemmän kehityksen, tajuaa, kuinka edellä aikaansa X oli. Se tekee genressään kaiken paremmin kuin mikään muu peli koskaan. En halua oikeastaan pelata nyt mitään toista peliä. Taustalla väijyy kuitenkin se kauhea pelko, että joku intoileva lakiosasto päättää tuhota taas kaiken. Se olisi varmasti sen laillinen ja ehkä jopa moraalinen oikeus, mutta ajatus on vaikea niellä. Ajatus pelin katoamisesta tuntuu mahdottomalta. Haluaisin maksaa mieluusti kuukausimaksua jopa murhaajalle eli julkaisija Z:lle, jos sitä asia kiinnostaisi. Nyt peliä ylläpidetään lahjoituksilla. Kerran kuukaudessa tekijät ilmoittavat, että palvelinkulut pitää maksaa. Kuluu viisi minuuttia ja se on hoidettu, jolloin rahahanat suljetaan heti. Sanon itselleni, että X:n paluu on hyvä asia, koska se on kulttuurillisesti tärkeän pelireliikin digitaalista museointia ja säilyttämistä. Mutta todellisuudessa en välitä siitä pätkääkään. X on peli, joka yksinkertaisesti ansaitsee elää, koska se oli ja on paras. Tuomitkaa minut jos haluatte. Joskus pelit ovat sydämen asioita, sanoi pää mitä tahansa.

”Kutsutaan tätä peliä nimellä X, koska en halua suoraan ohjata kansaa sen ääreen.”

Sitten, aivan yhtäkkiä, X ilmestyi pelattavaksi restauroituna, päivitettynä ja niin kauniina melko avoimesti. Sen pelaaminen tuntuu kuin olisi tavannut uudestaan nuoruuden rakkautensa. Se ei tunnu van-

NRO

203

ILMESTYY SYYSKUUN ALUSSA

MARVEL ULTIMATE ALLIANCE 3

CONTROL

WOLFENSTEIN YOUNGBLOOD

Pidätämme oikeudet sisällöllisiin muutoksiin.

pelaaja.fi // 81

1000 SANAA // Grand Theft Auto IV

e m i n A ui! t

uudis

Tutustumistarjous! KOKO VUODEN ANIME-LEHDET

30â&#x201A;¬

WWW.ANIMESHOP.FI

608935-1907

8,90 â&#x201A;¬

PAL.VKO 2019-36

JULKAISU 27.8.2019